Siirry Eduskunta.fi sivustolle 

KIRJALLINEN KYSYMYS 670/2003 vp

Tarkistettu versio 2.0 KK 670/2003 vp - Antero Kekkonen /sd

Murtajien jääluokitus

Eduskunnan puhemiehelle

Merenkulkulaitoksen monitoimimurtaja Botnica on saanut todistuksen, jonka mukaan alus kuuluu heikoimpaan jääluokkaan eli kolmoseen. Siinä ovat laivat, joilla ei ole jäävahvistusta ja jotka eivät sovellu talvimerenkulkuun. Botnica on siis jäänmurtaja, mutta esimerkiksi Kemin satamaan sillä ei nykyisellään ole asiaa.

Syy Botnican uuteen luokitukseen on julkisuudessa liikkuvien tietojen mukaan siinä, että laivan paperit eivät ole kunnossa. Kyseessä on siis eräänlainen valtion rangaistus valtion alukselle, jonka keskeinen tehtävä on huolehtia valtion edusta huolehtimalla kauppamerenkulun sujumisesta myös talvella.

Murtajat siirtyvät vuoden 2004 alusta valtion Varustamoliikelaitokselle, jolta Merenkulkulaitos ostaa jäänmurron.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä, että jatkossa ei törmätä ristiriitaiseen byrokratiaan, joka vaikeuttaa kauppamerenkulun sujuvuutta ja siten saattaa johtaa huomattaviin kansantaloudellisiin tappioihin?

Helsingissä 19 päivänä joulukuuta 2003

Antero Kekkonen /sd
Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Antero Kekkosen /sd näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 670/2003 vp:

Mitä hallitus aikoo tehdä, että jatkossa ei törmätä ristiriitaiseen byrokratiaan, joka vaikeuttaa kauppamerenkulun sujuvuutta ja siten saattaa johtaa huomattaviin kansantaloudellisiin tappioihin?

Vastauksena kysymykseen esitän kunnioittavasti seuraavaa:

Monitoimimurtaja Botnica ei ole väylämaksulain (708/2002 ) mukaan vapaa väylämaksusta. Vaikka se on valtion alus, sitä käytetään kaupallisiin tarkoituksiin eikä se siten väylämaksulain 20 §:n mukaisesti ole vapautettu väylämaksun kantamisesta. Väylämaksulain 17 §:n mukaan siinä tapauksessa, että aluksella ei ole voimassa olevaa jääluokkatodistusta, ulkomaanliikenteen väylämaksu kannetaan jääluokan III mukaisesti. Samoin väylämaksulain 18 §:n mukaisesti, jos alukselle annetun jääluokkatodistuksen mukainen luokka on parempi kuin aluksen ominaisuudet edellyttävät ja tämä johtuu siitä, että aluksesta on annettu virheellisiä tietoja jääluokan vahvistamista varten, väylämaksu kannetaan jääluokan III mukaisena. Näin ollen jääluokkaan III joutuminen ei merkitse sitä, että aluksen tosiasiallinen jääluokka olisi III, vaan väylämaksulain mukaista seuraamusta siitä, että aluksella ei ole jääluokkatodistusta tai sen mukaisia ominaisuuksia. Esimerkiksi Botnican oikea jääluokka on arktinen eli parempi kuin I A Super.

Kaikkien alusten jääluokkatodistukset on väylämaksulain mukaan vuoden 2003 aikana uudistettu niiden tullessa Suomeen. Botnica on aluksen saapuessa Suomeen kaupallisesta toiminnasta hyödyntänyt polttoainekulutustaan pienentääkseen vähäisempää syväystä kuin toimiessaan jäänmurrossa. Tästä on seurannut, että aluksen syväys ei ole vastannut luokituslaitoksen todistuksen mukaisia syväystietoja. Tästä syystä asianomainen merenkulun tarkastaja määräsi aluksen jääluokkaan III. Aluksen täydennettyä varsin pian asiakirjojaan tarvittavalla luokitustodistuksella aluksen jääluokka on palautettu. Tällä hetkellä kaikilla jäänmurtajilla on asianmukaiset jääluokkatodistukset.

Merenkulkulaitos on kuluvana vuonna kohtuullistanut asiakirjapuutteista aiheutuneet tullin perimät korotetut väylämaksut, kun on voitu todeta, että asiakirjat on hankittu ja jääluokat palautettu.

Puuttuvista asiakirjoista aiheutuva hallinnollinen menettely on sekä laivanisännille että hallinnolle tarpeettoman joustamatonta silloin, kun asiakirjapuutteet voidaan korjata kohtuullisessa ajassa. Myös mahdollinen taloudellinen seuraamus on kohtuuton virheeseen nähden. Muun muassa näiden ongelmien ratkaisemiseksi liikenne- ja viestintäministeriö asettaa lähipäivinä työryhmän selvittämään väylämaksulainsäädännön muutostarpeita.

Helsingissä 13 päivänä tammikuuta 2004

Liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen
Till riksdagens talman

I det syfte 27 § riksdagens arbetsordning anger har Ni, Herr talman, till behöriga medlem av statsrådet översänt följande av riksdagsledamot Antero Kekkonen /sd undertecknade skriftliga spörsmål SS 670/2003 rd:

Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att man inte i fortsättningen skall råka ut för inkonsekvent byråkrati som gör handelssjöfarten mindre smidig vilket kan förorsaka betydande nationalekonomiska förluster?

Som svar på detta spörsmål får jag vördsamt anföra följande:

Kombiisbrytaren Botnica är inte befriad från farledsavgift enligt lagen om farledsavgift (708/2002 ). Även om fartyget ägs av staten, används det för kommersiella ändamål och är således inte befriat från farledsavgift i enlighet med 20 § lagen om farledsavgift. Av 17 § lagen om farledsavgift framgår att ifall ett fartyg inte har ett isklassintyg som är i kraft, skall farledsavgift för utrikestrafik tas ut enligt isklass III. Av 18 § lagen om farledsavgift framgår likaså att ifall isklassen enligt isklassintyget är bättre än vad fartygets egenskaper förutsätter, och detta beror på att felaktiga uppgifter om fartyget givits för fastställande av isklass, skall farledsavgift tas ut enligt isklass III. Placering av ett fartyg i isklass III innebär således inte att fartygets faktiska isklass är III, utan detta är en påföljd i enlighet med lagen om farledsavgift i sådana fall att fartyget inte har något isklassintyg eller sådana egenskaper som stämmer överens med intyget. Den korrekta isklassen t.ex. för Botnica är arktisk, dvs. bättre än I A Super.

Alla fartygs isklassintyg har enligt lagen om farledsavgift förnyats år 2003 då fartygen har anlöpt Finland. Då Botnica anlöpte Finland efter att fartyget bedrivit kommersiell verksamhet har det, för att minska bränsleförbrukningen, utnyttjat ett mindre djupgående än då fartyget används som isbrytare. Härav följde att fartygets djupgående inte motsvarade uppgifterna om djupgående på klassificeringssällskapets intyg. Av denna anledning placerade ifrågavarande inspektör för sjöfarten fartyget i isklass III. Efter det att fartyget mycket snabbt kompletterade sina handlingar med nödvändigt klasscertifikat har fartyget placerats åter i sin ursprungliga isklass. För närvarande har alla isbrytare korrekta isklassintyg.

Sjöfartsverket har i år jämkat de förhöjda farledsavgifter som tullen uppburit pga. brister i handlingarna, då det har gått att fastställa att handlingarna har skaffats och isklasserna återfåtts.

Det administrativa förfarande som följer på avsaknaden av handlingar är onödigt osmidigt både för redaren och för förvaltningen i de fall då det går att korrigera bristerna i handlingarna inom skälig tid. Den eventuella ekonomiska påföljden är också oskälig i relation till felet. Bl.a. för att lösa dessa problem kommer kommunikationsministeriet under de närmaste dagarna att tillsätta en arbetsgrupp för att utreda hurdana behov av ändringar som är nödvändiga i lagstiftningen om farledsavgifter.

Helsingfors den 13 januari 2004

Kommunikationsminister Leena Luhtanen