Edustajien valitseminen
Suomen aikuisväestöstä vain alle 10 prosenttia oli äänioikeutettuja. Äänioikeus edellytti omaisuutta, mikä jätti sekä kaupunkien että maaseudun väestön enemmistön valtiopäivätoiminnan ulkopuolelle. Säätyvaltiopäivillä noudatettu säätyjako oli peräisin keskiajalta, eikä se enää vastannut modernisoituvan yhteiskunnan väestörakennetta.
Aatelissääty
Aatelissäädyssä oikeus osallistua valtiopäiville kuului jokaisen Ritarihuoneeseen hyväksytyn ja aateliskalenteriin kirjatun aatelissuvun päämiehelle. Jos suvusta ei löytynyt muutakaan valtiopäiväedustajaa, saattoi edustusoikeuden luovuttaa valtakirjalla kenelle tahansa aatelismiehelle.
Papisto
Papiston edustajat valittiin hiippa- ja rovastikunnittain toimitetuissa äänestyksissä, joissa äänioikeus oli kirkkoherroilla ja kappalaisilla. Arkkipiispa ja piispat nimettiin automaattisesti pappissäädyn valtiopäiväedustajiksi.
Porvaristo
Porvariston edustajien vaalissa äänioikeutettuja olivat kaikki kauppa- ja käsityöläisammatin harjoittamiseen oikeuttaneen porvarinoikeuden haltijat, jotka asuivat tapuli- tai maakauppaa harjoittavassa kaupungissa. Äänioikeuden ja kunkin käytettävissä olevan ääniosuuden määrittely oli mutkikas toimenpide, eikä vaalikelpoisuussääntöjä aina noudatettu.
Talonpojat
Talonpojat valittiin valtiopäiville tuomiokunnittain. Valinnat tehtiin pitäjittäin valittujen valitsijamiesten kokouksissa. Toisinaan myös valitsijamiehet oli valittu edustajakokouksissa, jolloin vaalista tuli kahteen kertaan edustuksellinen.
Ehdokkaiden valintaa koskevat säännöt kirjattiin maaliskuussa 1863 annettuun asetukseen (nro 13), joka oli yhteenveto Ruotsin vallan aikaista valtiopäivätyötä koskevista säännöksistä ja menettelytavoista.