Täysistunnon pöytäkirja 120/2013 vp

PTK 120/2013 vp

120. KESKIVIIKKONA 27. MARRASKUUTA 2013 kello 14.01

Tarkistettu versio 2.0

9) Hallituksen esitys eduskunnalle lentoliikenteestä Yhdistyneiden arabiemiirikuntien kanssa tehdyn sopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta

 

Antti Kaikkonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Varmaan sopimus sinänsä on syytä sopia tuohon tapaan, mitä valiokunnassa on läpikäyty, mutta tässä kohtaa haluan kyllä tuoda esiin huoleni siitä, mitä lentoliikenteen päästökaupassa parhaillaan on tekeillä, ja se koskee myös tätä asiaa, mikä on nyt käsittelyssä. EU ajaa nyt omaa mallia härkäpäisesti eteenpäin lentoliikenteen päästökaupan toteuttamiseksi, ja se ei kyllä kovin toimivalta näytä. Onneksi hallitus on nähtävästi huomannut saman asian. Syntyisi tämmöisiä päästökaupattomia tai -maksuttomia alueita, kuten Sveitsi ja Islanti ja Euroopan ulkopuolinen alue, ja voi olla, että koneiden lentoreitit menisivät jatkossa vähän sen mukaan, mistä halvemmalla saa lentää, eikä välttämättä suorinta reittiä.

Toisekseen on selvä, että Venäjä ei pidä hyvinä näitä suunnitelmia, mitä EU:lla on, ja tämä tilanne uhkaa sitten Finnairin ylilentosopimuksia Venäjän suhteen, joita on yli 50 vuoroa viikossa, jos oikein muistan, vai oliko peräti vuorokaudessa tuo aika, en ole varma kumpi, mutta kuitenkin merkittävä määrä. Finnair haluaisi niitä lisää, ja Venäjä on kyllä antanut ymmärtää, että niitä ei lisää tipu, ja voi olla vaarana jopa, että menetämme näitä ylilento-oikeuksia, jotka ovat kuitenkin Finnairin menestyksen kannalta aivan avainasia. Eli tähän EU:n suunnittelemaan päästökauppaan lentoliikenteeseen liittyen pitäisi joku tolkku nyt äkkiä saada. Jos halutaan päästökauppasopimus lentoliikenteeseen, niin sen pitää olla kyllä globaali tai koskea hyvin laajaa aluetta. Ei voi olla niin, että EU toimii tässä yksin ja ampuu jälleen kerran itseään jalkaan.

Ari Jalonen /ps:

Arvoisa puhemies! Edustaja Kaikkonen nosti tärkeän asian esille. Tämä jatkuva itseään jalkaan ampuminen saisi minun puolestani kyllä loppua tämän EU-hömpötyksen ympärillä. Maailma ei parane yhtään siitä, jos me kiristämme omia toimintamahdollisuuksia jatkuvasti ja muut pääsevät edelleen saastuttamaan maapallomme yhtä ja ainoaa ilmastoa. Tämmöisten päätöksien on oltava globaaleja, muuten tämä kokonaisuus kärsii ja lopputulos voi olla nykyistäkin saastuttavampi.

Yleiskeskustelu päättyi.

​​​​