12) Laki metsästyslain 41 §:n muuttamisesta
Lauri Oinonen /kesk(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Haluan kiittää, että itse
ympäristövaliokunnan puheenjohtaja on muun muassa
läsnä eduskunnan käsitellessä metsästyslain 41 §:n
muuttamisesta tekemääni lakialoitetta.
Monet kokevat, että suurpedoista ja niiden vaaroista
puhuminen on aiheeton asia, mutta ilmeisesti silloin ei ole kuultu
niitä äänenpainoja, joita yhä enemmän
kohdataan eri puolilla maaseudulla, muun muassa Keski-Suomessa,
Pohjois-Hämeessä, mutta toki myös Itä-
ja Pohjois-Suomessa. 1900-luvun ajan aivan sen viimeisiä vuosia
lukuun ottamatta pedot eivät käytännössä aiheuttaneet
Suomessa vaaratilanteita, koska petoja ei ollut. On esitetty, että 1900-luvulla,
pois lukien tämä Itä-Suomessa Ruokolahdella
ikävä karhun kanssa tapahtunut kohtaaminen, jossa kuntourheilija
tuli karhun surmaamaksi, kukaan ei sitten tiettävästi
menehtynyt petojen kanssa eikä tällaista sataan
vuoteen ollut, mutta siihen on hyvä todeta, että tuona
aikana ei Suomessa sitten juuri petojakaan maastossa ollut.
Maaseudulla ei ymmärretä sitä, että petoja
pitää sietää aivan pihapiireissä,
aivan karjasuojien lähellä, eikä enää muutamia
vuosikymmeniä sitten ollut käytäntö karjan
metsälaiduntamisesta tai etäisten laitumien käyttämisestä olisi
mahdollinen ainakaan Keski-Suomessa ja Pohjois-Hämeessä,
koska pedot ovat niin kovasti yleistyneet. Nämä petovaarakysymykset
ovat todella sellaisia, jotka rajoittavat ihmisten liikkumista.
Monet ovat kohdanneet pimeällä aivan pihapiirissään
karhun tai jopa suden, ja kun nämä havainnot ovat
totta, niin silloin tilanne on kyllä mennyt hallitsemattomaksi.
Pedot tulevat pihapiireihin, koska pihapiirit eivät enää nykyisille petosukupolville
muodosta mitään vaaraa. Päinvastoin pihapiireistä niille
on saatavana ruokaa, koti- ja lemmikkieläimiä,
myös tuotantoeläimiä, erityisesti lampaita.
Myös hevosten kimppuun tiedetään karhujen
käyneen, muun muassa Korpilahdella viime kesänä,
Luhangassa. Pedot eivät kuitenkaan hevosesta taistelussa,
kiinni käymisessä, voittoa saaneet, mutta muun
muassa Luhangassa joutui ilmeisesti lupaava ravihevonen raadelluksi
eikä omistaja voi saada kunnon korvauksiakaan, valitettavasti.
Mutta ongelma tässä on se, että petopelko
rajoittaa ihmisten liikkumista paljon enemmän kuin halutaan
tunnustaa. Monet sanovat, että pedot eivät kuulu
pihoihin, kyllä niitä tuonne korpeen mahtuu. Mutta
Suomi on sellainen maa, jossa asuntoja, myös lapsiperheitten
ja vanhusten asuntoja, löytyy sieltä korpiseudultakin.
Synnyinkuntani Multia on juuri tällainen. Kartalla se näyttää korpiseudulta,
jonne maa- ja metsätalousministeriökin haluaa
petoja sijoittaa, mutta kuitenkin siellä Multian korpiseuduillakin
on lapsiperheitä, sielläkin asuu vanhuksia, ja
siellä tunnetaan tätä petopelkoa. Tuo
petopelko on osoittautunut myös todeksi.
Erään miehen pää oli jo
karhun suussa muutama syksy sitten. Ainoastaan hänen koiransa,
joka kuului rotuun, joka ei karhua pelkää, tuli
aivan sekunnin viime murto-osilla avuksi, ja näin ollen selvittiin
tuosta tilanteesta, jossa vaadittiin kyllä kirurgilta melkoisia
taitoja, että henkilö säilyi hengissä.
Onneksi oli metsästysseurue, joka pystyi radiopuhelimella
kutsumaan helikopterin paikalle. Mies saatiin kirurgiseen hoitoon
riittävän ajoissa niin, että hänet
saatiin operaatioitten jälkeen vielä tervehtymään,
tuosta selvittiin.
Samoin on ollut muitakin tilanteita, jotka ovat olleet hyvin
läheltä piti -tilanteita ja joissa on ollut kyse
henkilöstä, jolla on ollut ampuma-ase. Sitä vastoin
metsurit raivaussahan kanssa ja pedonkohtaamistilanteissa ovat kokeneet
tilanteen täysin toisenlaisena vaarana, ja näistä on
jäänyt omat vammansa, vaikka fyysisiä vammoja
ei olisikaan, työkyvyttömyyttä. Kyllä pedon
kohtaaminen on ollut sellainen järkytys, että se
merkitsee aikuisellekin työikäiselle miehelle
myös henkisiä vammautumisia. Helppo on ajatella,
jos ei itse ole tuommoista kokenut, etteivät nämä puheet
ole minkään arvoisia, mutta henkilöt,
jotka itse ovat noita tilanteita kohdanneet metsätöissä, ovat
näin kertoneet.
Toivonkin, että Suomen petopolitiikkaan löydettäisiin
selkeät ratkaisut, ettei tulisi vaaratilanteita. Aloitteellani
tähtään siihen, että vapaasti maastossa
liikkuvat pedot poistettaisiin, hankittaisiin tähän
maahan Ähtärin eläinpuistoa suurempia
suoja-alueita pedoille ja niillä kustannuksilla, joilla
yritetään aidata lammastiloja, joilta pedot menevät
vaan naapureitten pihoihin, voitaisiin rakentaa sitten näitä riittävän
laajoja suoja-alueita pedoille. Kenties tällaiselle toiminnalle
saattaisi olla myös yritystoiminnan edellytyksiä matkailulliseltakin
pohjalta.
Toivon, että näitä rahoja, joita
nyt käytetään petovahinkojen korvaamiseen
ja aitausyrityksiin, voitaisiin käyttää aidosti
myös petojen suojeluun. Haluan sen sanoa selvästi,
että minulla ei ole suinkaan tarkoitus sukupuuttoon missään
tapauksessa mitään eläinlajia tappaa.
Päinvastoin haluan suojella, mutta haluan sitä,
että ihmiset ja kotieläimet saisivat myös
olla rauhassa, ja haluan sitä, että pedot voisivat
myös säilyttää geneettisen puhtautensa.
Nythän muun muassa susien kohdalta asiantuntijoitten väitteiden
mukaan on myös epäily, että sudet pystyvät
tiettyjen koirarotujen kanssa pariutumaan, ja välttämättä geneettinen
puhtauskaan ei säily. Samoin on ollut epäilyjä,
että muun muassa sudet saattavat välittää tiettyjä tauteja,
joita petojen mukana voi olla. En tiedä, onko noissa väitteissä perää,
mutta näin ainakin epäilyjä on ollut.
Arvoisa puhemies! Toivon, että Suomen perustuslain
7 §:n 1 momentti kansalaisten turvallisuudesta voisi toteutua
myös petovaaran osalta kaikkialla maassa.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Ed. Lauri Oinonen on tehnyt kahden muun kansanedustajan
allekirjoittaman lakialoitteen, jossa metsästyslain 41 §:ää muutettaisiin
niin, että vapaasti maastossa liikkuva suurpeto tulee voida tappaa
tavattaessa. Vaihtoehto olisi toimittaa vapaasti maastossa liikkuva
suurpeto eläinpuistoon tai muuhun aitauksella
eristettyyn suojelukohteeseen.
Ed. Oinosen puheenvuoro on siltä osin aivan vakavasti
otettava, että tämä pelko, mitä tunnetaan
eri puolilla suurpetoja, ennen muuta sutta ja karhua kohtaan, on
aitoa tunnetta, sitä ei pidä vähätellä.
Se on tosiasia, se pitää ottaa huomioon. Viime
kuukausien aikana aktiivinen keskustelu on kyllä tämän
huolen huomioinut, mielestäni myös maa- ja metsätalousministeriö,
ja kun on myös peräänkuulutettu nopeita
etenkin suden kaato-oikeuksia, kun se tavataan välittömästi asutuksen
läheisyydessä, niin näitä oikeuksia
on myös saatu.
Tämä oikeuksien antaminen on mielestäni kahdella
tavalla tärkeätä. Ensinnäkin
sen täytyy olla sillä tavalla nopeata, että pystytään
todella tavoittamaan ne pedot, joita halutaan ja jotka tämän
vaaran, tilanteen tai sen tunteen, ovat aiheuttaneet, mutta toisaalta
myös että Euroopan unionin luontodirektiivivelvoitteet
tulevat täytetyiksi. Nämä molemmat asiat
pitää huomioida. On osoitettu, että ne
on myös mahdollista yhtä aikaa huomioida.
Suomesta käytännössä metsästettiin
susi sukupuuttoon, ja karhulle oli käymässä samalla
tavalla, kuten myös ilvekselle ja ahmalle. Voi aivan sivumennen
todeta, että joutsenellekin oli näin tapahtua.
Tällä hetkellä maamme karhukanta voi hyvin.
Määrältään se on noin
800—1 000 yksilöä. Se on riittävän
suuri myös tämän geneettisen perimän
diversion huomioiden, siis sen monipuolisuuden huomioiden. Ahmakanta
on uhanalaisempi, ja ahmakantaan myös kohdistuu varsin
voimakas, voisi sanoa, petoviha, joka on johtanut myös
epämiellyttäviin eläinrääkkäystapauksiin
ja salametsästykseen.
Mitä tulee yleensä salametsästykseen,
niin se kohdistuu kyllä kaikkiin suurpetoihin, ennen muuta
suteen. Susi on joutunut tämän vihan kohteeksi
mielestäni aika tavalla aiheetta, ja joskus jopa kehutaan
tällä asialla, joka on siis Suomen lain rikkomista.
Lakimme on myös sillä tavalla heikko, että se
ei sisällä törkeää metsästysrikosta,
mikä estää viranomaisten tutkimuksia.
On syytä selvittää varsin usein organisoitu
salametsästysrikos ja sen takana olevat erilaiset hyötyjätahot.
Helsingin ja muidenkin suurempien kaupunkien ravintoloissa myydään
yllättävän paljon karhua ja ilvestä,
ja ilveksen lihaa myös purkitetaan kohtuullisen paljon
myytäväksi, mikä tuntuu varsin vastenmieliseltä.
Nämä ovat tämän asian toinen
puoli, siis tämä salametsästys ja suoranainen,
mielestäni usein aiheeton petoviha.
Mutta takaisin vielä tähän ajatukseen
suojella haja-asutusalueen, maaseudun ihmisiä. Haitallinen,
vaarallisesti käyttäytyvä petoeläin
on syytä pystyä hoitamaan, kun otetaan huomioon
Euroopan unionin luontodirektiivin edellytykset. Se on pidettävä myös
mielessä. Siis ei ole ampuminen aina suinkaan se ensimmäinen
asia, joka tällöin otetaan käyttöön.
Sitten toisaalta meillä on teknisiä mahdollisuuksia
suojata kotieläinkantaa. Kotieläimille on aika
pitkälle vietyjä ja kehitettyjä suojaliivejä ja
muita laitteita, joilla voidaan suojata sekä karjaa, lampaita
jne. että toisaalta sitten myös koiria. Ymmärrän
myös tämän koiran menettämisen
aiheuttaman tunteen ja menetyksen suuruuden. Siinä on usein
ihmisen parhaasta ystävästä kysymys,
joka joutuu suden suuhun.
Eli me Suomessa elämme maassa, jolla on laajuutta,
on korpimaisia, aitoja erämaa-alueita, jotka tarjoavat
suurpedoille mahdollisuuden elää. Tämä tosiasia,
että meillä on esimerkiksi vahva karhukanta, mahdollistaa,
kuten Kuhmossa, myös turismia, ja näiden kohteiden
taloudellinen hyöty on ilmeinen. Samalla on myös
tarkasteltava kriittisesti sitä, onko meillä sellaisia
poronhoitoalueita, jotka sijaitsevat liian eteläisesti
ja joissa aiheutetaan enemmän vahinkoa tuhoamalla suurpetokantoja
usein salametsästystä harrastaen, kun sitten toisella
puolella on tämä aika tavalla harrastuksenomainen
poronhoito.
Näin ollen, arvoisa puhemies, olen sitä mieltä, että ed.
Oinosen huoli sinänsä on varmasti aitoa, mutta
tämä metsästyslain 41 §:n muutos
ei kuitenkaan ole tapa, jolla tätä huolta hoidetaan.
Seppo Lahtela /kok:
Arvoisa herra puhemies! Kun kuuntelin ed. Tiusasen puheenvuoroa oikein
ajatuksella ja sisällöllä, niin pidän
erittäin valitettavana, että tässä tulevat
vaalit keskeyttävät tämän hyvän
keskustelun, mitä on alkanut syntyä ja kehittyä tässä suurpetokysymyksessä. Kun
kuunteli ed. Tiusasen puheenvuoroa, niin jos olen nyt oikein tulkinnut,
niin muistelen, että ed. Tiusanen olisi ennen ollut aika
kiihkomielisesti sitä mieltä, ettei niitä häiriköitä pidä pihoista
lennätellä eikä myöskään
niitä niin sanotusti ampumalla vähentää,
mutta nyt olin puheesta saavinani sen hengen ja ajatusmaailman,
että kyllä tällainenkin on mahdollista.
Kun tiedän, että kun tulemme ed. Tiusasen kanssa
samoilta alueilta, joista voisi vähän tätä asiaa
liioitellen sanoa, että tulevina aikoina siellä taitaa
olla susia kohta enemmän kuin äänestäjiä,
niin kyllähän tässä tietenkin
ymmärrän, että nämä mielialatkin ovat
vähän niin kuin tasaisemmat ja paremmin sopeutuvat
tähän asiaan.
Aika pitkälti voin näihin äsken kuultuihin
puheenvuoroihin yhtyä, mutta siitä olisin kyllä eri mieltä,
mitä ed. Tiusanen sanoi porotaloudesta, että se
on harrastuksenomaista. Mielestäni se ei ole niille kansalaisille,
jotka siellä poronhoitoalueella elävät
ja leipänsä hankkivat, mitä yhteiskuntakin
jonkun verran tukee, harrastuksenomaista, vaan se on aitoa, raakaa
elinkeinon harjoittamista, joka tapahtuu luonnossa ja luonnon olosuhteita
tuntien. Siihen nähden porotaloutta pitää suomalaisena
elinkeinona kyllä arvostaa, vaikka se kansantaloudellisesti
ei niin valtavan suuri ole olemassakaan.
Ed. Oinosen aloite metsästyslain 41 §:n muuttamisesta
on erinomaisen hyvä, hyvähenkinen, hyväpohjainen,
erityisesti, kun tässä sisällöltään todetaan,
että voidaan tappaa tai pyytää, toimittaa
eläinpuistoon tai johonkin muuhun paikkaan, mikä on
aitauksella suojattu. Mielestäni tässä perusteluissa
ei mainita sitä, että toimitetaan näille Natura-alueille,
mutta kyllä vetäisin vähän sellaiset
suorat tulkinnat, ja kun tämä valiokuntaan menee,
jos sen nyt valiokunta joskus käsittelee, jos ei nyt, niin
vaalien jälkeen tai jonkun muun, uuden esityksen perusteella,
niin valiokunta voisikin pohtia sitä, että nämä Natura-alueet
laajemminkin aidattaisiin ja pantaisiin nämä kaikki,
jotka siellä vapaasti elävät ja toimivat,
sisälle, silloin tämä maailma tulisi
järjestykseen.
Kun Ruotsissa käytiin hiljan parlamenttivaalit, niin
vaalit voittanut oikeistokoalitio otti yhtenä merkittävänä asianaan
esille sen, että suurpetojen, erityisesti suden, osalta
pitää muuttaa lainsäädäntöä niin,
että pihaan taikka puutarhaan tuleva tai sitten koiraa
uhkaava villieläin voidaan ampumalla välittömästi
verekseltään lopettaa. On jopa väitetty,
että tämä saattoi olla se ratkaiseva
asia, millä Ruotsissa tämä oikeistoryhmittymä vaalit
voitti. No, mielellään kyllä tähän
asiaan uskon, koska itse tunnen asemani merkittävänä koiraharrastajana
sellaiseksi, että jos Suomessakin syntyisi tällainen
laajempi keskustelu tästä asiasta, niin kuin saattaa
syntyäkin, niin kyllä sillä voi olla
myöskin ihmisten asenteisiin ja mielialoihin sillä lailla
vaikutusta, että ne muuttuvat toisen tyyppisiksi.
Tässä viitataan perusteluissa vahvasti perustuslain
7 §:n 1 momenttiin ja sen antamaan suojaan kaikille ihmisille
asua turvallisesti. Sieltä perustuslaista löytyy
myöskin toinen merkittävä pykälä,
taitaa olla 20, missä kerrotaan perinteen vastuuympäristöstä,
luonnosta ja perinteen ylläpidosta. Mielestäni
tämäkin sisältyy myöskin tähän
samaiseen esitykseen, mitä tässä tällä kertaa ed.
Oinonen esittää ja missä itsekin allekirjoittajana
esiinnyn.
Kun katsotaan, mikä on perinne, se ympäristöperinne,
mihin pitää vedota, niin näissä asioissa pitää miettiä sitä,
mennäänkö 1900-luvulle, 1800-luvulle
vaiko sitten 1600-luvulle tai 1300-luvulle. Kyllä minusta
kovin kauan pitää mennä niissä perinteissä,
että todetaan, että nämä suurpedot
voivat pihoissa ja yleensä siellä, missä ihmiset
liikkuvat ja vaikuttavat, vapaasti niin sanotusti mellastaa.
Herra puhemies! Nyt esitän vision tulevaisuudesta.
Jos joku olisi 30 vuotta sitten pohtinut ja arvellut, että Suomessa
käydään tämmöistä keskustelua
ja eduskunnassa on tämmöistä tarvetta käydä keskustelua
siitä, että näin näitä asioita
pitäisi hoitaa ja saada järjestykseen, niin kyllä sanon
vähän sillä lailla raaasti, että kyllä ne
puhujat olisi suohon tuolla kylillä tallottu. Ei kukaan olisi
voinut uskoa, että näin älytöntä voi
tulla.
Mutta kun katselen 30 vuoden päähän
eteenpäin, niin saattaa olla niin, että nämä metsästyskoiraharrastajat,
joihin itsekin lukeudun, saavat tästä asiasta
niin tarpeekseen — saattaapa olla, että 30 vuoden
kuluttua en kauheasti ole puhumassa, sekin on epätodennäköistä — että jättävätkin
tämän asian, koko susikysymyksen, että antaa
maailman hoitaa, hoidettakoon niitä joka paikassa, eikä olekaan
tämmöistä vapaaehtoisjärjestelmää,
mikä niitä olisi vähentämässä.
Sepä saattaakin olla sitten erikoinen tilanne, kun Suomessa
palkataan erityisesti näitä sudenmetsästäjiä,
jotka valtion lukuun lähtevät niitä pyytämään,
ja kun eivät niitä muutkaan kykene pyytämään,
niin tuskin sekään onnistuu.
Vielä uskomattomampi tämä maailma
on siinä, kun löytyy jostakin semmoinen suojelutaho, vihreä liike
tai vastaava, mikä lähtee siitä liikkeelle,
että kyllä luonnossa elävää eläintä pitää suojella,
rottia ei saa tuhota eikä myrkyttää,
niitten pitää antaa vapaasti lisääntyä ja
ihmisen pitää väistyä silloin,
kun rotta tulee lähemmäksi ja laumat lähestyvät.
Ihan yhtä uskomaton tämä on 30 vuotta
eteenpäin, kun nyt katsotaan 30 vuotta taaksepäin.
Onpahan tämä yhdennäköinen visio tulevaisuudesta,
mutta kyllä nämä jutut aika hurjia ja
ajatukset ovat olemassa, miten paljon maailma ja asenteet ovat nopeasti
muuttuneet.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ed. Lahtela toi esille näkökohdat,
mitä olisi 30 vuotta sitten saatettu ajatella suurpetokeskustelusta Suomessa.
Todellakin, yllättävän nopeasti tämä petotilanne
on riistäytynyt tosiasiassa käsistä.
Ei tarvitse ajatella kuin reilut 15 vuotta taaksepäin, kun
ensimmäiset varoittivat siitä, että maahan päästetään
petoja. Ajatukselle naureskeltiin, ja nyt eivät enää samat
henkilöt, jotka tuolloin eivät tilannetta tajunneet,
suinkaan ole samalla mielellä, vaan ovat sitä mieltä,
että petoja on päästävä metsästämään.
Minua on vaivannut tässä petokeskustelussa yksi
termi: puhe häirikkökarhuista, puhe häirikkösusista,
niistä, jotka tulevat sinne pihapiiriin. Eivät
nämä poloiset pedot tiedä olevansa mitään häiriköitä.
Ne saattavat olla hyvinkin viisaita eläinlajinsa edustajia,
jotka tulevat hakemaan ruokaa sieltä, mistä se
on helpoimmin saatavissa. Eivät ne enää koe
pihapiiriä, asuttuakaan sellaista, tai asumatonta vapaa-ajan
infrastruktuuria talviaikana vaaraksi, kun siellä ei mitään
vaaraa ole. Sitten kun emojensa mukana pennut tulevat myöskin
sinne pihoille, nekin oppivat, että pihapiiri ei ole enää mikään
vaara.
Näin ollen petojen luontainen vaisto kaikota ihmisasunnoista,
karttaa ihmistä, saattaa oppimisen kautta, joka eläimillekin
on mahdollista ja tyypillistäkin, nopeasti kaikota, ja
näin ollen nämä pennutkin oppivat käymään
siellä, mihinkä emojensa mukana ovat kulkeneet.
Näin ollen petovaara tulee hyvin voimakkaasti lisääntymään.
Petojen pitää voida olla petoja. Ei niistä tarvitse
mitään kesyjä kotieläimiä tehdä.
Niillä saa olla luontaiset ominaisuutensa, mutta lähtökohtana
minulla on se, että petojen ja ihmisten välinen
vaaratilanne tulee eliminoida. Sen takia olen tehnyt tämän
aloitteeni.
Minä uskon, että tähän on
löydettävissä myöskin ne ratkaisut,
joilla EU-direktiivien vaatimukset voidaan toteuttaa. En tiedä,
kuinka yleistä on vaatia asutulle alueelle petoja. Eurooppalaisissa maissa,
joissa petoja on, asutuksen rakenne käsitykseni mukaan
on huomattavasti toisenlainen, asutus on keskittynyt kyliin, mutta
Suomessa asutus on hyvin hajanainen, vaihtelee tietysti hieman kunnittain,
mutta perusmalli Suomessa on se, että asutus on hajautunut.
Varsinkin sitten, kun on tämä vapaa-ajan asuntojen
kulttuuri meillä Suomessa, niin entistä enemmän
ihmisen käyttämät alueet ovat hajallaan
kaikkialla, ja näin ollen vaara petojen kohtaamiseen on
aidosti totta.
Muun muassa Kuhmoisten kunnan edustajat ovat tuoneet esille,
että tällaisen kesäasukas- ja vapaa-ajan
asuntojen kunnan, kuten Kuhmoisten, maine alkaa pian kärsiä siitä,
että petoja on vapaa-ajan ympäristössä.
Jo nyt on eräitä kesäasunnon omistajia, jotka eivät käytä kesäasuntoaan,
kun on petoja ympärillä ja he ovat voimattomia
näiden suhteen. Ilmianto viranomaisillekaan ei ole johtanut
mihinkään. Lupia, joita olisi mahdollista ilmeisesti
saada viranomaisilta, ei ole myönnetty. Näin ollen
ihmiset tuntevat suurta voimattomuutta tilanteen edessä.
Hyvin monet kansalaiset ovat kääntyneet puoleeni
ja ovat toivoneet, että petoja voitaisiin laillisesti metsästää.
He ovat sanoneet, että he eivät halua rikkoa lakeja,
haluavat noudattaa yleistä lain kunnioitusta, mutta jos
kokevat selvän ristiriidan olevan, niin sanovat, että lain
kunnioittaminen vaarantuu. Minä haluaisin, että lain
kunnioittaminen säilyy ja tässä suhteessa
lait saataisiin kansan yleisen oikeustajun mukaisiksi.
Lähden siitä, että jokaisen olisi
itse voitava päättää, saako
hänen maillaan tai lähinaapurin mailla olla sellaista
vaaratekijää, mitä pedot merkitsevät.
Jos koira on luvattomasti irti, vaikka on kysymys kotieläimestä,
niin ymmärtääkseni siitäkin
on omat lainsäädännölliset ja
sanktiotoimenpiteensä olemassa. Pedon kohdalla tilanne on
toinen, ja kuitenkin peto merkitsee aikamoista vaaraa maastossa.
Itse olen kohdannut karhun. (Ed. Seppo Lahtela: Kumpi lähti
karkuun?) — No, minulla oli lähettyvillä auto,
todellista vaaraa ei ollut. — Susia olen kohdannut, mutta
silloinkin minulla on ollut auto lähettyvillä,
todellista vaaraa ei ole ollut. Kaksi talvea sitten, kun metsään
meni vankka susilauman polku siten, että se suojasään
jäätyneellä hangella minuakin kannatti,
niin vaikka minulla oli mukana varsin voimakas vesuri, en uskaltanut
tuota polkua kovinkaan pitkälle metsään
mennä. Tunnustan aidosti pelkoni, kun tiesin siellä olevan
susilauman. Ilves on väistänyt hyvin nopeasti.
Olen päässyt aivan muutaman metrin päähän
ilvestä. Molemmat olimme yllättyneitä,
mutta se myös lähti hyvin nopeasti. Mitään
vaaraa ei tässäkään kohtaamisessa
ollut. Aivan syntymäkodin kivijalan vieressä on
useita kertoja havaittu ilveksen jäljet.
Näin ollen sanoisin, että monet kokevat aidosti
pelkoa ja vaaratilanteita. Mitä tämä vaikuttaa perhepiireissä lapsiin,
sitä vanhemmat kyselevät. Lapset oppivat pelkäämään
metsää, he, joiden pitäisi olla joskus
myös mahdollisesti metsien omistajia ja niistä vastuunsa
kantavia.
Olen hyvin huolestunut tästä tilanteesta ja
toivon, että asiasta käydään
hyvin vakavaa keskustelua. Kiitän arvoisia edustajakollegoita,
että tänä iltana on käyty hyvin
rakentavaa ja asioista selvää ottavaa ja näkökohtia
ymmärtävää keskustelua. Toivon,
että tämän kaltaista keskustelua voitaisiin
käydä myös EU:n suuntaan, ja olisin odottanut,
että sitä olisi käyty nyt Suomen ollessa
EU:n puheenjohtajamaana. Ruotsin osalta tiedän tilanteen.
Etelä-Ruotsissa ja niin sanotuilla tiheästi asutuilla
alueilla pedot eivät ole ongelma, mutta kyllä muun
muassa Taalainmaalla, poronhoitoalueilla ongelma Ruotsissa ja myöskin Norjassa
on todettu. Toivon, että tämä ongelma tiedostetaan
ja tehdään sen mukaiset ratkaisut.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Haluan toistaa puheeni siitä, että eteläisimmillä paliskunnilla
ei välttämättä ole sellaista
taloudellista merkitystä poronhoidon suhteen ja siellä tapahtuu
taas metsästysrikoksia. Olisi ehkä arvioitava,
onko järkevää niin etelässä harrastaa
poronhoitoa vai voitaisiinko ehkä luopua siitä,
koska se aika pitkälti pohjautuu myös harrastukseen eikä ole
varsinainen elinkeino.
Mutta sitten yleensä tähän asiaan.
Todella pelko on asia, joka pitää ottaa huomioon,
myös pyrkiä aiheettoman pelon poistamiseen. Kun
ed. Oinonenkin kertoo omista metsäelämyksistään
ja kokemuksistaan, tulee mieleen tietysti se, että nämä eläimet
yleensä väistävät. Se on se
pääsääntö, ja näin
pääsääntöisesti tapahtuu.
Toisaalta todella biodiversiteetti on asia, jota meidän
tulee kunnioittaa, luonnon monimuotoisuutta, johon kuuluvat Suomessa
myös suurpedot, ja tulee antaa niille oma sijansa, joka
niille kuuluu.
Keskustelu päättyy.