Lauri Oinonen /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluan kiittää, että itse ympäristövaliokunnan puheenjohtaja on muun muassa läsnä eduskunnan käsitellessä metsästyslain 41 §:n muuttamisesta tekemääni lakialoitetta.

Monet kokevat, että suurpedoista ja niiden vaaroista puhuminen on aiheeton asia, mutta ilmeisesti silloin ei ole kuultu niitä äänenpainoja, joita yhä enemmän kohdataan eri puolilla maaseudulla, muun muassa Keski-Suomessa, Pohjois-Hämeessä, mutta toki myös Itä- ja Pohjois-Suomessa. 1900-luvun ajan aivan sen viimeisiä vuosia lukuun ottamatta pedot eivät käytännössä aiheuttaneet Suomessa vaaratilanteita, koska petoja ei ollut. On esitetty, että 1900-luvulla, pois lukien tämä Itä-Suomessa Ruokolahdella ikävä karhun kanssa tapahtunut kohtaaminen, jossa kuntourheilija tuli karhun surmaamaksi, kukaan ei sitten tiettävästi menehtynyt petojen kanssa eikä tällaista sataan vuoteen ollut, mutta siihen on hyvä todeta, että tuona aikana ei Suomessa sitten juuri petojakaan maastossa ollut.

Maaseudulla ei ymmärretä sitä, että petoja pitää sietää aivan pihapiireissä, aivan karjasuojien lähellä, eikä enää muutamia vuosikymmeniä sitten ollut käytäntö karjan metsälaiduntamisesta tai etäisten laitumien käyttämisestä olisi mahdollinen ainakaan Keski-Suomessa ja Pohjois-Hämeessä, koska pedot ovat niin kovasti yleistyneet. Nämä petovaarakysymykset ovat todella sellaisia, jotka rajoittavat ihmisten liikkumista.

Monet ovat kohdanneet pimeällä aivan pihapiirissään karhun tai jopa suden, ja kun nämä havainnot ovat totta, niin silloin tilanne on kyllä mennyt hallitsemattomaksi. Pedot tulevat pihapiireihin, koska pihapiirit eivät enää nykyisille petosukupolville muodosta mitään vaaraa. Päinvastoin pihapiireistä niille on saatavana ruokaa, koti- ja lemmikkieläimiä, myös tuotantoeläimiä, erityisesti lampaita. Myös hevosten kimppuun tiedetään karhujen käyneen, muun muassa Korpilahdella viime kesänä, Luhangassa. Pedot eivät kuitenkaan hevosesta taistelussa, kiinni käymisessä, voittoa saaneet, mutta muun muassa Luhangassa joutui ilmeisesti lupaava ravihevonen raadelluksi eikä omistaja voi saada kunnon korvauksiakaan, valitettavasti.

Mutta ongelma tässä on se, että petopelko rajoittaa ihmisten liikkumista paljon enemmän kuin halutaan tunnustaa. Monet sanovat, että pedot eivät kuulu pihoihin, kyllä niitä tuonne korpeen mahtuu. Mutta Suomi on sellainen maa, jossa asuntoja, myös lapsiperheitten ja vanhusten asuntoja, löytyy sieltä korpiseudultakin. Synnyinkuntani Multia on juuri tällainen. Kartalla se näyttää korpiseudulta, jonne maa- ja metsätalousministeriökin haluaa petoja sijoittaa, mutta kuitenkin siellä Multian korpiseuduillakin on lapsiperheitä, sielläkin asuu vanhuksia, ja siellä tunnetaan tätä petopelkoa. Tuo petopelko on osoittautunut myös todeksi.

Erään miehen pää oli jo karhun suussa muutama syksy sitten. Ainoastaan hänen koiransa, joka kuului rotuun, joka ei karhua pelkää, tuli aivan sekunnin viime murto-osilla avuksi, ja näin ollen selvittiin tuosta tilanteesta, jossa vaadittiin kyllä kirurgilta melkoisia taitoja, että henkilö säilyi hengissä. Onneksi oli metsästysseurue, joka pystyi radiopuhelimella kutsumaan helikopterin paikalle. Mies saatiin kirurgiseen hoitoon riittävän ajoissa niin, että hänet saatiin operaatioitten jälkeen vielä tervehtymään, tuosta selvittiin.

Samoin on ollut muitakin tilanteita, jotka ovat olleet hyvin läheltä piti -tilanteita ja joissa on ollut kyse henkilöstä, jolla on ollut ampuma-ase. Sitä vastoin metsurit raivaussahan kanssa ja pedonkohtaamistilanteissa ovat kokeneet tilanteen täysin toisenlaisena vaarana, ja näistä on jäänyt omat vammansa, vaikka fyysisiä vammoja ei olisikaan, työkyvyttömyyttä. Kyllä pedon kohtaaminen on ollut sellainen järkytys, että se merkitsee aikuisellekin työikäiselle miehelle myös henkisiä vammautumisia. Helppo on ajatella, jos ei itse ole tuommoista kokenut, etteivät nämä puheet ole minkään arvoisia, mutta henkilöt, jotka itse ovat noita tilanteita kohdanneet metsätöissä, ovat näin kertoneet.

Toivonkin, että Suomen petopolitiikkaan löydettäisiin selkeät ratkaisut, ettei tulisi vaaratilanteita. Aloitteellani tähtään siihen, että vapaasti maastossa liikkuvat pedot poistettaisiin, hankittaisiin tähän maahan Ähtärin eläinpuistoa suurempia suoja-alueita pedoille ja niillä kustannuksilla, joilla yritetään aidata lammastiloja, joilta pedot menevät vaan naapureitten pihoihin, voitaisiin rakentaa sitten näitä riittävän laajoja suoja-alueita pedoille. Kenties tällaiselle toiminnalle saattaisi olla myös yritystoiminnan edellytyksiä matkailulliseltakin pohjalta.

Toivon, että näitä rahoja, joita nyt käytetään petovahinkojen korvaamiseen ja aitausyrityksiin, voitaisiin käyttää aidosti myös petojen suojeluun. Haluan sen sanoa selvästi, että minulla ei ole suinkaan tarkoitus sukupuuttoon missään tapauksessa mitään eläinlajia tappaa. Päinvastoin haluan suojella, mutta haluan sitä, että ihmiset ja kotieläimet saisivat myös olla rauhassa, ja haluan sitä, että pedot voisivat myös säilyttää geneettisen puhtautensa. Nythän muun muassa susien kohdalta asiantuntijoitten väitteiden mukaan on myös epäily, että sudet pystyvät tiettyjen koirarotujen kanssa pariutumaan, ja välttämättä geneettinen puhtauskaan ei säily. Samoin on ollut epäilyjä, että muun muassa sudet saattavat välittää tiettyjä tauteja, joita petojen mukana voi olla. En tiedä, onko noissa väitteissä perää, mutta näin ainakin epäilyjä on ollut.

Arvoisa puhemies! Toivon, että Suomen perustuslain 7 §:n 1 momentti kansalaisten turvallisuudesta voisi toteutua myös petovaaran osalta kaikkialla maassa.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Lauri Oinonen on tehnyt kahden muun kansanedustajan allekirjoittaman lakialoitteen, jossa metsästyslain 41 §:ää muutettaisiin niin, että vapaasti maastossa liikkuva suurpeto tulee voida tappaa tavattaessa. Vaihtoehto olisi toimittaa vapaasti maastossa liikkuva suurpeto eläinpuistoon tai muuhun aitauksella eristettyyn suojelukohteeseen.

Ed. Oinosen puheenvuoro on siltä osin aivan vakavasti otettava, että tämä pelko, mitä tunnetaan eri puolilla suurpetoja, ennen muuta sutta ja karhua kohtaan, on aitoa tunnetta, sitä ei pidä vähätellä. Se on tosiasia, se pitää ottaa huomioon. Viime kuukausien aikana aktiivinen keskustelu on kyllä tämän huolen huomioinut, mielestäni myös maa- ja metsätalousministeriö, ja kun on myös peräänkuulutettu nopeita etenkin suden kaato-oikeuksia, kun se tavataan välittömästi asutuksen läheisyydessä, niin näitä oikeuksia on myös saatu.

Tämä oikeuksien antaminen on mielestäni kahdella tavalla tärkeätä. Ensinnäkin sen täytyy olla sillä tavalla nopeata, että pystytään todella tavoittamaan ne pedot, joita halutaan ja jotka tämän vaaran, tilanteen tai sen tunteen, ovat aiheuttaneet, mutta toisaalta myös että Euroopan unionin luontodirektiivivelvoitteet tulevat täytetyiksi. Nämä molemmat asiat pitää huomioida. On osoitettu, että ne on myös mahdollista yhtä aikaa huomioida.

Suomesta käytännössä metsästettiin susi sukupuuttoon, ja karhulle oli käymässä samalla tavalla, kuten myös ilvekselle ja ahmalle. Voi aivan sivumennen todeta, että joutsenellekin oli näin tapahtua. Tällä hetkellä maamme karhukanta voi hyvin. Määrältään se on noin 800—1 000 yksilöä. Se on riittävän suuri myös tämän geneettisen perimän diversion huomioiden, siis sen monipuolisuuden huomioiden. Ahmakanta on uhanalaisempi, ja ahmakantaan myös kohdistuu varsin voimakas, voisi sanoa, petoviha, joka on johtanut myös epämiellyttäviin eläinrääkkäystapauksiin ja salametsästykseen.

Mitä tulee yleensä salametsästykseen, niin se kohdistuu kyllä kaikkiin suurpetoihin, ennen muuta suteen. Susi on joutunut tämän vihan kohteeksi mielestäni aika tavalla aiheetta, ja joskus jopa kehutaan tällä asialla, joka on siis Suomen lain rikkomista. Lakimme on myös sillä tavalla heikko, että se ei sisällä törkeää metsästysrikosta, mikä estää viranomaisten tutkimuksia. On syytä selvittää varsin usein organisoitu salametsästysrikos ja sen takana olevat erilaiset hyötyjätahot. Helsingin ja muidenkin suurempien kaupunkien ravintoloissa myydään yllättävän paljon karhua ja ilvestä, ja ilveksen lihaa myös purkitetaan kohtuullisen paljon myytäväksi, mikä tuntuu varsin vastenmieliseltä. Nämä ovat tämän asian toinen puoli, siis tämä salametsästys ja suoranainen, mielestäni usein aiheeton petoviha.

Mutta takaisin vielä tähän ajatukseen suojella haja-asutusalueen, maaseudun ihmisiä. Haitallinen, vaarallisesti käyttäytyvä petoeläin on syytä pystyä hoitamaan, kun otetaan huomioon Euroopan unionin luontodirektiivin edellytykset. Se on pidettävä myös mielessä. Siis ei ole ampuminen aina suinkaan se ensimmäinen asia, joka tällöin otetaan käyttöön. Sitten toisaalta meillä on teknisiä mahdollisuuksia suojata kotieläinkantaa. Kotieläimille on aika pitkälle vietyjä ja kehitettyjä suojaliivejä ja muita laitteita, joilla voidaan suojata sekä karjaa, lampaita jne. että toisaalta sitten myös koiria. Ymmärrän myös tämän koiran menettämisen aiheuttaman tunteen ja menetyksen suuruuden. Siinä on usein ihmisen parhaasta ystävästä kysymys, joka joutuu suden suuhun.

Eli me Suomessa elämme maassa, jolla on laajuutta, on korpimaisia, aitoja erämaa-alueita, jotka tarjoavat suurpedoille mahdollisuuden elää. Tämä tosiasia, että meillä on esimerkiksi vahva karhukanta, mahdollistaa, kuten Kuhmossa, myös turismia, ja näiden kohteiden taloudellinen hyöty on ilmeinen. Samalla on myös tarkasteltava kriittisesti sitä, onko meillä sellaisia poronhoitoalueita, jotka sijaitsevat liian eteläisesti ja joissa aiheutetaan enemmän vahinkoa tuhoamalla suurpetokantoja usein salametsästystä harrastaen, kun sitten toisella puolella on tämä aika tavalla harrastuksenomainen poronhoito.

Näin ollen, arvoisa puhemies, olen sitä mieltä, että ed. Oinosen huoli sinänsä on varmasti aitoa, mutta tämä metsästyslain 41 §:n muutos ei kuitenkaan ole tapa, jolla tätä huolta hoidetaan.

Seppo Lahtela /kok:

Arvoisa herra puhemies! Kun kuuntelin ed. Tiusasen puheenvuoroa oikein ajatuksella ja sisällöllä, niin pidän erittäin valitettavana, että tässä tulevat vaalit keskeyttävät tämän hyvän keskustelun, mitä on alkanut syntyä ja kehittyä tässä suurpetokysymyksessä. Kun kuunteli ed. Tiusasen puheenvuoroa, niin jos olen nyt oikein tulkinnut, niin muistelen, että ed. Tiusanen olisi ennen ollut aika kiihkomielisesti sitä mieltä, ettei niitä häiriköitä pidä pihoista lennätellä eikä myöskään niitä niin sanotusti ampumalla vähentää, mutta nyt olin puheesta saavinani sen hengen ja ajatusmaailman, että kyllä tällainenkin on mahdollista. Kun tiedän, että kun tulemme ed. Tiusasen kanssa samoilta alueilta, joista voisi vähän tätä asiaa liioitellen sanoa, että tulevina aikoina siellä taitaa olla susia kohta enemmän kuin äänestäjiä, niin kyllähän tässä tietenkin ymmärrän, että nämä mielialatkin ovat vähän niin kuin tasaisemmat ja paremmin sopeutuvat tähän asiaan.

Aika pitkälti voin näihin äsken kuultuihin puheenvuoroihin yhtyä, mutta siitä olisin kyllä eri mieltä, mitä ed. Tiusanen sanoi porotaloudesta, että se on harrastuksenomaista. Mielestäni se ei ole niille kansalaisille, jotka siellä poronhoitoalueella elävät ja leipänsä hankkivat, mitä yhteiskuntakin jonkun verran tukee, harrastuksenomaista, vaan se on aitoa, raakaa elinkeinon harjoittamista, joka tapahtuu luonnossa ja luonnon olosuhteita tuntien. Siihen nähden porotaloutta pitää suomalaisena elinkeinona kyllä arvostaa, vaikka se kansantaloudellisesti ei niin valtavan suuri ole olemassakaan.

Ed. Oinosen aloite metsästyslain 41 §:n muuttamisesta on erinomaisen hyvä, hyvähenkinen, hyväpohjainen, erityisesti, kun tässä sisällöltään todetaan, että voidaan tappaa tai pyytää, toimittaa eläinpuistoon tai johonkin muuhun paikkaan, mikä on aitauksella suojattu. Mielestäni tässä perusteluissa ei mainita sitä, että toimitetaan näille Natura-alueille, mutta kyllä vetäisin vähän sellaiset suorat tulkinnat, ja kun tämä valiokuntaan menee, jos sen nyt valiokunta joskus käsittelee, jos ei nyt, niin vaalien jälkeen tai jonkun muun, uuden esityksen perusteella, niin valiokunta voisikin pohtia sitä, että nämä Natura-alueet laajemminkin aidattaisiin ja pantaisiin nämä kaikki, jotka siellä vapaasti elävät ja toimivat, sisälle, silloin tämä maailma tulisi järjestykseen.

Kun Ruotsissa käytiin hiljan parlamenttivaalit, niin vaalit voittanut oikeistokoalitio otti yhtenä merkittävänä asianaan esille sen, että suurpetojen, erityisesti suden, osalta pitää muuttaa lainsäädäntöä niin, että pihaan taikka puutarhaan tuleva tai sitten koiraa uhkaava villieläin voidaan ampumalla välittömästi verekseltään lopettaa. On jopa väitetty, että tämä saattoi olla se ratkaiseva asia, millä Ruotsissa tämä oikeistoryhmittymä vaalit voitti. No, mielellään kyllä tähän asiaan uskon, koska itse tunnen asemani merkittävänä koiraharrastajana sellaiseksi, että jos Suomessakin syntyisi tällainen laajempi keskustelu tästä asiasta, niin kuin saattaa syntyäkin, niin kyllä sillä voi olla myöskin ihmisten asenteisiin ja mielialoihin sillä lailla vaikutusta, että ne muuttuvat toisen tyyppisiksi.

Tässä viitataan perusteluissa vahvasti perustuslain 7 §:n 1 momenttiin ja sen antamaan suojaan kaikille ihmisille asua turvallisesti. Sieltä perustuslaista löytyy myöskin toinen merkittävä pykälä, taitaa olla 20, missä kerrotaan perinteen vastuuympäristöstä, luonnosta ja perinteen ylläpidosta. Mielestäni tämäkin sisältyy myöskin tähän samaiseen esitykseen, mitä tässä tällä kertaa ed. Oinonen esittää ja missä itsekin allekirjoittajana esiinnyn.

Kun katsotaan, mikä on perinne, se ympäristöperinne, mihin pitää vedota, niin näissä asioissa pitää miettiä sitä, mennäänkö 1900-luvulle, 1800-luvulle vaiko sitten 1600-luvulle tai 1300-luvulle. Kyllä minusta kovin kauan pitää mennä niissä perinteissä, että todetaan, että nämä suurpedot voivat pihoissa ja yleensä siellä, missä ihmiset liikkuvat ja vaikuttavat, vapaasti niin sanotusti mellastaa.

Herra puhemies! Nyt esitän vision tulevaisuudesta. Jos joku olisi 30 vuotta sitten pohtinut ja arvellut, että Suomessa käydään tämmöistä keskustelua ja eduskunnassa on tämmöistä tarvetta käydä keskustelua siitä, että näin näitä asioita pitäisi hoitaa ja saada järjestykseen, niin kyllä sanon vähän sillä lailla raaasti, että kyllä ne puhujat olisi suohon tuolla kylillä tallottu. Ei kukaan olisi voinut uskoa, että näin älytöntä voi tulla.

Mutta kun katselen 30 vuoden päähän eteenpäin, niin saattaa olla niin, että nämä metsästyskoiraharrastajat, joihin itsekin lukeudun, saavat tästä asiasta niin tarpeekseen — saattaapa olla, että 30 vuoden kuluttua en kauheasti ole puhumassa, sekin on epätodennäköistä — että jättävätkin tämän asian, koko susikysymyksen, että antaa maailman hoitaa, hoidettakoon niitä joka paikassa, eikä olekaan tämmöistä vapaaehtoisjärjestelmää, mikä niitä olisi vähentämässä. Sepä saattaakin olla sitten erikoinen tilanne, kun Suomessa palkataan erityisesti näitä sudenmetsästäjiä, jotka valtion lukuun lähtevät niitä pyytämään, ja kun eivät niitä muutkaan kykene pyytämään, niin tuskin sekään onnistuu.

Vielä uskomattomampi tämä maailma on siinä, kun löytyy jostakin semmoinen suojelutaho, vihreä liike tai vastaava, mikä lähtee siitä liikkeelle, että kyllä luonnossa elävää eläintä pitää suojella, rottia ei saa tuhota eikä myrkyttää, niitten pitää antaa vapaasti lisääntyä ja ihmisen pitää väistyä silloin, kun rotta tulee lähemmäksi ja laumat lähestyvät. Ihan yhtä uskomaton tämä on 30 vuotta eteenpäin, kun nyt katsotaan 30 vuotta taaksepäin. Onpahan tämä yhdennäköinen visio tulevaisuudesta, mutta kyllä nämä jutut aika hurjia ja ajatukset ovat olemassa, miten paljon maailma ja asenteet ovat nopeasti muuttuneet.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Lahtela toi esille näkökohdat, mitä olisi 30 vuotta sitten saatettu ajatella suurpetokeskustelusta Suomessa. Todellakin, yllättävän nopeasti tämä petotilanne on riistäytynyt tosiasiassa käsistä. Ei tarvitse ajatella kuin reilut 15 vuotta taaksepäin, kun ensimmäiset varoittivat siitä, että maahan päästetään petoja. Ajatukselle naureskeltiin, ja nyt eivät enää samat henkilöt, jotka tuolloin eivät tilannetta tajunneet, suinkaan ole samalla mielellä, vaan ovat sitä mieltä, että petoja on päästävä metsästämään.

Minua on vaivannut tässä petokeskustelussa yksi termi: puhe häirikkökarhuista, puhe häirikkösusista, niistä, jotka tulevat sinne pihapiiriin. Eivät nämä poloiset pedot tiedä olevansa mitään häiriköitä. Ne saattavat olla hyvinkin viisaita eläinlajinsa edustajia, jotka tulevat hakemaan ruokaa sieltä, mistä se on helpoimmin saatavissa. Eivät ne enää koe pihapiiriä, asuttuakaan sellaista, tai asumatonta vapaa-ajan infrastruktuuria talviaikana vaaraksi, kun siellä ei mitään vaaraa ole. Sitten kun emojensa mukana pennut tulevat myöskin sinne pihoille, nekin oppivat, että pihapiiri ei ole enää mikään vaara.

Näin ollen petojen luontainen vaisto kaikota ihmisasunnoista, karttaa ihmistä, saattaa oppimisen kautta, joka eläimillekin on mahdollista ja tyypillistäkin, nopeasti kaikota, ja näin ollen nämä pennutkin oppivat käymään siellä, mihinkä emojensa mukana ovat kulkeneet. Näin ollen petovaara tulee hyvin voimakkaasti lisääntymään. Petojen pitää voida olla petoja. Ei niistä tarvitse mitään kesyjä kotieläimiä tehdä. Niillä saa olla luontaiset ominaisuutensa, mutta lähtökohtana minulla on se, että petojen ja ihmisten välinen vaaratilanne tulee eliminoida. Sen takia olen tehnyt tämän aloitteeni.

Minä uskon, että tähän on löydettävissä myöskin ne ratkaisut, joilla EU-direktiivien vaatimukset voidaan toteuttaa. En tiedä, kuinka yleistä on vaatia asutulle alueelle petoja. Eurooppalaisissa maissa, joissa petoja on, asutuksen rakenne käsitykseni mukaan on huomattavasti toisenlainen, asutus on keskittynyt kyliin, mutta Suomessa asutus on hyvin hajanainen, vaihtelee tietysti hieman kunnittain, mutta perusmalli Suomessa on se, että asutus on hajautunut. Varsinkin sitten, kun on tämä vapaa-ajan asuntojen kulttuuri meillä Suomessa, niin entistä enemmän ihmisen käyttämät alueet ovat hajallaan kaikkialla, ja näin ollen vaara petojen kohtaamiseen on aidosti totta.

Muun muassa Kuhmoisten kunnan edustajat ovat tuoneet esille, että tällaisen kesäasukas- ja vapaa-ajan asuntojen kunnan, kuten Kuhmoisten, maine alkaa pian kärsiä siitä, että petoja on vapaa-ajan ympäristössä. Jo nyt on eräitä kesäasunnon omistajia, jotka eivät käytä kesäasuntoaan, kun on petoja ympärillä ja he ovat voimattomia näiden suhteen. Ilmianto viranomaisillekaan ei ole johtanut mihinkään. Lupia, joita olisi mahdollista ilmeisesti saada viranomaisilta, ei ole myönnetty. Näin ollen ihmiset tuntevat suurta voimattomuutta tilanteen edessä.

Hyvin monet kansalaiset ovat kääntyneet puoleeni ja ovat toivoneet, että petoja voitaisiin laillisesti metsästää. He ovat sanoneet, että he eivät halua rikkoa lakeja, haluavat noudattaa yleistä lain kunnioitusta, mutta jos kokevat selvän ristiriidan olevan, niin sanovat, että lain kunnioittaminen vaarantuu. Minä haluaisin, että lain kunnioittaminen säilyy ja tässä suhteessa lait saataisiin kansan yleisen oikeustajun mukaisiksi.

Lähden siitä, että jokaisen olisi itse voitava päättää, saako hänen maillaan tai lähinaapurin mailla olla sellaista vaaratekijää, mitä pedot merkitsevät. Jos koira on luvattomasti irti, vaikka on kysymys kotieläimestä, niin ymmärtääkseni siitäkin on omat lainsäädännölliset ja sanktiotoimenpiteensä olemassa. Pedon kohdalla tilanne on toinen, ja kuitenkin peto merkitsee aikamoista vaaraa maastossa.

Itse olen kohdannut karhun. (Ed. Seppo Lahtela: Kumpi lähti karkuun?) — No, minulla oli lähettyvillä auto, todellista vaaraa ei ollut. — Susia olen kohdannut, mutta silloinkin minulla on ollut auto lähettyvillä, todellista vaaraa ei ole ollut. Kaksi talvea sitten, kun metsään meni vankka susilauman polku siten, että se suojasään jäätyneellä hangella minuakin kannatti, niin vaikka minulla oli mukana varsin voimakas vesuri, en uskaltanut tuota polkua kovinkaan pitkälle metsään mennä. Tunnustan aidosti pelkoni, kun tiesin siellä olevan susilauman. Ilves on väistänyt hyvin nopeasti. Olen päässyt aivan muutaman metrin päähän ilvestä. Molemmat olimme yllättyneitä, mutta se myös lähti hyvin nopeasti. Mitään vaaraa ei tässäkään kohtaamisessa ollut. Aivan syntymäkodin kivijalan vieressä on useita kertoja havaittu ilveksen jäljet.

Näin ollen sanoisin, että monet kokevat aidosti pelkoa ja vaaratilanteita. Mitä tämä vaikuttaa perhepiireissä lapsiin, sitä vanhemmat kyselevät. Lapset oppivat pelkäämään metsää, he, joiden pitäisi olla joskus myös mahdollisesti metsien omistajia ja niistä vastuunsa kantavia.

Olen hyvin huolestunut tästä tilanteesta ja toivon, että asiasta käydään hyvin vakavaa keskustelua. Kiitän arvoisia edustajakollegoita, että tänä iltana on käyty hyvin rakentavaa ja asioista selvää ottavaa ja näkökohtia ymmärtävää keskustelua. Toivon, että tämän kaltaista keskustelua voitaisiin käydä myös EU:n suuntaan, ja olisin odottanut, että sitä olisi käyty nyt Suomen ollessa EU:n puheenjohtajamaana. Ruotsin osalta tiedän tilanteen. Etelä-Ruotsissa ja niin sanotuilla tiheästi asutuilla alueilla pedot eivät ole ongelma, mutta kyllä muun muassa Taalainmaalla, poronhoitoalueilla ongelma Ruotsissa ja myöskin Norjassa on todettu. Toivon, että tämä ongelma tiedostetaan ja tehdään sen mukaiset ratkaisut.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Haluan toistaa puheeni siitä, että eteläisimmillä paliskunnilla ei välttämättä ole sellaista taloudellista merkitystä poronhoidon suhteen ja siellä tapahtuu taas metsästysrikoksia. Olisi ehkä arvioitava, onko järkevää niin etelässä harrastaa poronhoitoa vai voitaisiinko ehkä luopua siitä, koska se aika pitkälti pohjautuu myös harrastukseen eikä ole varsinainen elinkeino.

Mutta sitten yleensä tähän asiaan. Todella pelko on asia, joka pitää ottaa huomioon, myös pyrkiä aiheettoman pelon poistamiseen. Kun ed. Oinonenkin kertoo omista metsäelämyksistään ja kokemuksistaan, tulee mieleen tietysti se, että nämä eläimet yleensä väistävät. Se on se pääsääntö, ja näin pääsääntöisesti tapahtuu. Toisaalta todella biodiversiteetti on asia, jota meidän tulee kunnioittaa, luonnon monimuotoisuutta, johon kuuluvat Suomessa myös suurpedot, ja tulee antaa niille oma sijansa, joka niille kuuluu.