Täysistunnon pöytäkirja 64/2014 vp

PTK 64/2014 vp

64. TIISTAINA 10. KESÄKUUTA 2014 kello 14.03

Tarkistettu versio 2.0

16) Valtioneuvoston oikeuskanslerin kertomus vuodelta 2013

 

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtajalle — jäi ainoaksi yleisöksi.

Oikeuskanslerin kertomuksesta suoraan lainattua: "Oikeuskanslerin tulee valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Oikeuskansleri käsittelee hänelle osoitettuja kirjallisia kanteluita ja viranomaisten ilmoituksia."

Lukiessani oikeuskanslerin vuosikertomusta tulevat mieleeni lukuisat yhteydenotot kansalaisilta, jotka kokevat joutuneensa oikeudettomaan tilaan. Erityisesti yhteyttä ovat ottaneet lukuisat yrittäjät, ja siksi onkin syytä olla huolissaan, koska meillä Suomessa on tällä hetkellä työnantajapula, me olemme lamassa, työttömiä on ja työpaikat karkaavat Suomesta. Nämä lukuisat yhteydenotot yrittäjiltä ovat koskeneet konkurssitilanteita ja verotukseen liittyviä asioita, ja niiltä osin voidaan perustellusti kysyä, onko hallinto kansan palvelija. Uutena kansanedustajana nämä yhteydenotot hämmentävät. Meillä on vallan kolmijako-oppi, jonka mukaan olen lainsäätäjä, en tuomioiden purkaja tai juttujen tutkija — sitä minulta myös on toivottu. En voi aivan täysin ymmärtää kaikkia näitä yhteydenottoja ja tyytymättömiä kansalaisia niin sanotusti hävinneen katkeruudeksi. Onhan meillä toki esimerkkejä, joissa yksityinen henkilö on voittanut kiistansa valtiota vastaan. Mutta kaiken kaikkiaan nyt minusta tuntuu välillä siltä, että yksityinen henkilö toden totta tällöin taistelee suurta koneistoa vastaan.

Erityisesti tiedämme vuosien varrelta, että 1990-luvun lama on koetellut juuri yrittäjiä kovin ottein. Monet kokivat, että tuomioistuimet tekivät pankkeja suosivia päätöksiä, joissa yrittäjä jäi mopen osalle. Liian monet kokivat konkurssinsa vääryytenä ja häpeällisenä, joten monet päätyivät itsemurhiin omaisuutensa menettäneinä.

Samoin konkurssipesien omaisuuden hoito ja velkojien sekä velallisten oikeusturva ovat hälyttävän huonoja. Vanhin tuntemani konkurssi alkoi vuonna 81, ja pesä mitä ilmeisimmin nyt jätetään päätöksellä selvittämättä. Viikolla 22 korkein oikeus antoi päätöksen, jonka mukaan pesän edustajalla ei ole edes valitusoikeutta.

Hiljattain Yle teetti tutkimuksen, jonka mukaan asianajajat olivat sitä mieltä, ettei tuomareiden ammattitaito tai halu riittänyt aina jutun ratkaisemiseen — tämä siis muistaakseni toukokuussa tänä vuonna. Samasta asiasta on kirjoittanut ainakin pariin otteeseen Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla Vaasan hovioikeuden ex-presidentti Erkki Rintala. Hänen mukaansa hallinto- ja tuomiovalta tulee erottaa toisistaan. Rintala totesi sanomalehti Ilkan haastattelussa, ettei Suomi istu kaikin osin oikeusvaltion eturivissä. Samoin käräjätuomari Jussi Nilsson kirjoitti Lakimiesuutisissa, että tuomiovalta on alistettu poliittisen valtaeliitin käskyvaltaan. Ja minulla herää jälleen kerran — kuten vuosi toisensa jälkeen — kysymys siitä, olisiko meillä syytä olla perustuslakituomioistuin, niin että se ei olisi poliittinen elin, joka perustuslakia tulkitsee. On huomattava, ettei Ylen kyselyn tulos kata kaikkia asianajajia, oikeudenkäyntiavustajia tai julkisia oikeusavustajia. Siis herää kysymys, tai väitänkö näin, että tyytymättömiä on todennäköisesti enemmän kuin mitä kyselyssä on esiin tullut. Viime viikolla tuli julkisuuteen nimettömänä pysytellyt tuomari, joka kertoi häpeävänsä tuomioitten laatua.

Nämä eivät toki tähän vuoden 2013 kertomukseen kuulu mutta ovat seikkoja, joista voidaan nimenomaan nytkin keskustella. Hallintoa ja päätöksentekoa ei saa viedä liian etäälle kansasta. Nyt säästöt ja keskittäminen ovat tehneet sitä myös oikeuslaitoksen osalta.

Toivon, että me — jokainen suomalainen — noudatamme voimassa olevaa lakia ja säädöksiä. Ja jos jokainen virassaan toimiva tekee oikeudenmukaisia päätöksiä, niin kanteluiden määrä putoaa kymmenekseen nykyisestä. Elinkeinoelämä nimenomaan yrittäjyyden kautta saa positiivista potkua ja uskoa tulevaisuuteen. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja totesi virastonsa hukkuvan kanteluihin ja ehdotti, ettei kaikkia kanteluita diarisoitaisi. Tämäkin tuntuu hieman hankalalta vaihtoehdolta.

Oikeuskanslerin kertomus on seikkaperäinen — kiitos siitä — ja asiat hallinnonaloittain käyty läpi, ja niitä on näin lyhyessä ajassa, muutamassa minuutissa, vaikea käydä seikkaperäisesti läpi.

Mutta aivan lopuksi haluan kiinnittää huomioni maatalousyrittäjiin ja esittää huoleni heihin kohdistuvasta hallinnosta ja hallinnoinnista, niin kuin tässä juuri hiljattaisen lakiesityksen yhteydessä totesimme monesta suusta. Toteutuuko hyvä hallinto maataloudessa esimerkiksi juuri EU-tukien maksatuksiin liittyvissä tarkastuksissa, jos tarkastaja voi tulla maanviljelijän kotiin likipitäen kysymättä? Toki ymmärrän, että kyseessä on yrittäjyys, jossa se itse yritys on myös koti, ja se tarkastus täytyy tehdä siellä maatilalla, kotona. Mutta eikö näistäkin pitäisi voida sopia yrittäjää, sitä maatalousyrittäjää, tukevalla ja palvelevalla tavalla? Raskaan työpaineen alla maatalouden harjoittajat nielevät kokemansa vääryyden eivätkä jaksa kannella, eikä juristin palkkaamiseen ole varaa. Ja toisaalta ehkä se suomalaiseen luonteenlaatuun sitten kuuluu, että noudatetaan niitä pykäliä tunnontarkasti. Mutta tästä lisääntyvästä hallinnonnista nimenomaan maataloudessa voin todeta edustaja Myllykosken sanoin, että ei tässä ole mitään tolkkua.

Keskustelu päättyi.

​​​​