Täysistunnon pöytäkirja 73/2014 vp

PTK 73/2014 vp

73. TIISTAINA 2. SYYSKUUTA 2014 kello 14.04

Tarkistettu versio 2.0

19) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi sosiaalihuollon asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta ja rajoitustoimenpiteiden käytön edellytyksistä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

 

Peruspalveluministeri   Susanna  Huovinen

Arvoisa puhemies! Me olemme tämän asian kanssa tekemisissä erittäin laajan ja merkittävän lakiesityksen muodossa. Näin siksi, että sosiaali- ja terveysministeriössä on jo 1990-luvulta lähtien tehty useita selvityksiä rajoitustoimenpiteiden käytöstä sosiaali- ja terveydenhuollossa. Lainsäädäntö näissä asioissa on valitettavasti maassamme joko puutteellista tai rajoitustoimenpiteiden käytöstä ei ole säädetty lainkaan. Tätä lakiesitystä on valmisteltu hyvin pitkään ja sitä on myös odotettu hyvin pitkään niin asiantuntijoiden, asiakkaiden, omaisten kuin myös ammattilaisten keskuudessa.

Hallituksen ehdotus uudeksi laiksi vahvistaa asiakkaiden itsemääräämisoikeutta ja vähentää rajoitustoimenpiteiden käyttöä sosiaali- ja ter-veydenhuollossa. Sillä turvataan perustuslain mukainen välttämätön hoito ja huolenpito sekä parannetaan henkilöstön oikeusturvaa. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.11. tänä vuonna.

Hoito ja palvelut perustuvat pääsääntöisesti vapaaehtoisuuteen ja yhteisymmärrykseen. Rajoitustoimenpiteitä on kuitenkin jouduttu käyttämään tilanteissa, joissa potilaan tai asiakkaan terveyttä tai turvallisuutta tai henkilökunnan työturvallisuutta ei muutoin voida taata. Esimerkiksi muistisairaiden henkilöiden liikkumisvapautta joudutaan joissakin tilanteissa rajoittamaan pitämällä esimerkiksi hoitokodin ulko-ovet lukittuina. Muita yleisesti käytettyjä rajoitustoimenpiteitä ovat esimerkiksi sänkyyn sitominen tai tuoliin sitominen esimerkiksi kaatumisen estämiseksi sekä teknisten välineiden ja rajoittavien asusteiden käyttö. Näitä uusia säännöksiä ei sovellettaisi päihdehuoltolaissa ja mielenterveyslaissa tarkoitettuun tahdosta riippumattomaan hoitoon.

Rajoitustoimenpiteiden käyttöä koskevia kanteluja on käsitelty useissa viranomaistahoissa. Eduskunnan oikeusasiamies on antanut STM:lle huhtikuussa 2009 toimeksiannon poistaa lainsäädännössä olevat puutteet. Oikeusasiamiehen näkemyksen mukaan potilaslain säännökset eivät täytä niitä vaatimuksia, jotka perustuslaissa asetetaan henkilökohtaista vapautta ja koskemattomuutta rajoittavalle lainsäädännölle. Vuoden 2011 hallitusohjelmaan on kirjattu, että sosiaalihuollon asiakkaan ja potilaan itsemääräämisoikeutta ja rajoitustoimenpiteiden käyttöä koskevat säännökset uudistetaan, ja nyt esitys on tänne eduskuntaan siis saapunut.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys sisältää asiakkaan ja potilaan perusoikeuksiin puuttuvia säännöksiä. Lain avulla pyritään suojaamaan perusoikeuksien näkökulmasta vahvemmaksi katsottavaa oikeutta, kuten henkilön oikeutta tur-vallisuuteen ja välttämättömään huolenpitoon. Säännökset on pyritty valmistelemaan tarkkarajaisiksi. Lisäksi aina olisi valittava sellainen rajoituskeino, jolla ihmisen perusoikeuksiin puututaan mahdollisimman vähän. Tarvittaessa sosiaali- ja terveysministeriö on luonnollisestikin valmis yhteistyössä eduskunnan kanssa muokkaamaan näitä säännöksiä, joita nyt esitämme, perustuslakivaliokunnan käsitysten mukaisiksi.

Itsemääräämisoikeutta saisi uuden lain mukaan rajoittaa vain silloin, kun muut keinot eivät riitä. Lakiehdotuksen painopiste onkin ennakollisissa toimissa. Tilaratkaisut, henkilöstön perehdytys- ja täydennyskoulutus sekä itsemääräämisoikeutta tukevat työmenetelmät olisivat aina ensisijaisia suhteessa rajoitustoimenpiteiden käyttöön. Laissa ehdotetaan, että jokaisessa toimintayksikössä laaditaan yleinen suunnitelma itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi. Rajoitus-toimenpiteiden käyttö edellyttäisi, että henkilön kognitiivinen toimintakyky on alentunut pysyvästi tai pitkäaikaisesti esimerkiksi sairauden takia: hän ei kykene ymmärtämään käyttäytymisensä seurauksia ja siksi ehkä uhkaa vaarantaa vakavasti joko itsensä tai muiden henkilöiden terveyttä ja turvallisuutta.

Lain keskeisiä kohderyhmiä ovat esimerkiksi muistisairaat ja kehitysvammaiset henkilöt. Toimenpiteiden pitäisi olla tarkoitukseensa sopivia ja oikein mitoitettuja. Lain toimeenpanon tueksi on valmisteltu yhteistyössä eri toimijoiden kanssa toimeenpano-ohjelmaa, joka sisältää muun muassa koulutusta ja ohjeistusta.

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus solmittiin vuonna 2006, ja Suomi on allekirjoittanut sen vuonna 2007. Tämän sopimuksen ratifiointi edellyttää vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden rajoittamista koskevien säännösten uudistamista, ja tämä toteutuisi nyt tämän annetun esityksen myötä. Pidän, arvoisa puhemies, erittäin tärkeänä sitä, että saisimme myös vihdoinkin ratifioitua tämän tärkeän kansainvälisen sopimuksen. Voi aivan hyvällä syyllä sanoa, että emme ole nauttineet kovin suurta kansainvälistä arvostusta sen johdosta, että meillä on kestänyt hyvin kauan tämän sopimuksen ratifiointi. Se ei anna Suomesta oikeaa eikä hyvää kuvaa myöskään tuolla maailmalla.

Puhemies! Vielä lopuksi haluan todeta sen, että varmasti on niin, että tämän lain käsittely eduskunnassa ja julkinenkin keskustelu, joka tähän lakiin on liittynyt, kysyy helposti sitä, annammeko tässä tällä lainsäädännöllä luvan enemmille rajoitustoimenpiteille kuin mitä tänä päivänä meillä on. Tämä on tärkeää pohdintaa, koska emme varmaan kukaan halua olla tekemässä sellaista lainsäädäntöä, joka johtaa lisääntyvään itsemääräämisoikeuden kaventamiseen. Mutta samanaikaisesti on tunnustettava kyllä rohkeasti myös se tosiasia, että me emme tänä päivänä edes tiedä, miten paljon näitä rajoitustoimenpiteitä tänä päivänä käytetään Suomessa. Mielestäni jo se, että ammattilaisilla, jotka pyrkivät hyvään hoitoon ja hoivaan, ei ole mitään selkänojaa niille toimille, joita he joutuvat väistämättä omassa työssään käyttämään, on meille lainsäätäjille tärkeä viesti siitä, että meidän tulee tälle asialle jotakin tehdä. Olen hyvin iloinen siitä, että nyt pitkän odottelun jälkeen voin vihdoin esitellä tämän asian eduskunnan käsiteltäväksi, ja toivon, että saamme yhteistyössä aikaiseksi hyvän lainsäädännön.

Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä laissa on tarkoitus turvata erityisen haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden itsemääräämisoikeuden toteutuminen. Näitä henkilöitä ovat muun muassa tietyissä tilanteissa kehitysvammaiset sekä muistisairautta sairastavat. Otan tässä yhteydessä kantaa vain muistisairautta sairastavien tilanteeseen.

Muistiliitossa toimii sairastuneiden ja läheisten työryhmä asiantuntijatyöryhmänä. Työryhmään kuuluu 15 jäsentä eri puolilta Suomea. Työryhmä on ottanut kantaa tähän itsemääräämisoikeuslakiesitykseen, ja haluankin lukea tässä heidän kannanottonsa. Kannanotossa on kolme keskeistä sanomaa.

Ensinnäkin: "Oman tahdon ilmaisut on huomioitava. Etenevät muistisairaudet ovat kulultaan erilaisia, ja muistisairaisiin ihmisiin tulee suhtautua aina yksilöinä. Muistisairaus ei automaattisesti vie kenenkään ihmisen itsemääräämisoikeutta. Vaadimme lain tavoitteeksi itsemääräämisoikeuden säilymistä hoidon loppuun saakka. Tarvittaessa voidaan käyttää esimerkiksi tuetun päätöksenteon keinoja. Eteneviä muistisairauksia sairastavilla on mahdollisuus ennakoida ja ilmaista oma tahtonsa. Itsemääräämisoi-keuslaissa tulee antaa suuri painoarvo muistisairaiden oman tahdon ilmaisulle esimerkiksi hoitotahdossa. Meille hoitotahto luo turvallisuutta, sillä luotamme, että meitä ja sairastuneita omaisiamme käsitellään siinä ilmaistujen toiveiden mukaan."

Toiseksi: "Rajoitustoimenpiteet ovat aina hoidon ja hoivan epäonnistumista. Haluamme muistuttaa, että rajoituskeinoihin turvautuminen on epäonnistumista hoidon ja hoivan antamisessa. Kokemustemme mukaan hoivan ja hoidon taso muistisairaiden hoitopaikoissa vaihtelee kovasti. Olemme huolissamme siitä, että itsemääräämisoikeuslaki saattaa johtaa rajoitteiden käyttöön silloinkin, kun toiminnan kehittämisellä, riittävällä henkilökuntamitoituksella sekä henkilökunnan osaamisen vahvistamisella rajoitustoimista voitaisiin päästä kokonaan eroon."

Ja kolmanneksi: "Rajoitustoimiin kuuluu aina raportointi ja vastuunkantajat. Rajoitustoimenpiteiden käyttö ei saa missään tapauksessa, äkillisissä tilanteissakaan, perustua kenenkään mielivaltaan. On huomattava, että rajoittaminen on nähtävä kaltoinkohteluna tai jopa pahoinpitelynä tapauksissa, joissa rajoittavan toimenpiteen käytölle ei ole kestäviä ja selkeitä perusteluja. Korostamme, että kaikista rajoitustoimista pitää aina raportoida ulkopuoliselle valvovalle viranomaiselle ja tehdylle päätökselle tulee löytyä aina vastuunkantajat. Myös kemiallinen sitominen eli lääkkeiden käyttö pitäisi nähdä laissa rajoitustoimenpiteenä. Kemiallisella sitomisella viittaamme lääkkeiden käyttöön esimerkiksi rauhoittamiseen sekä käyttäytymisen ja tunteiden hillitsemiseen ilman terveydellisiä tai sairaanhoidollisia perusteita. Kiitämme lakiesitystä siitä, että lain lähtökohdaksi on otettu muistisairaiden ihmisten oikeuksien kunnioittaminen, rajoitta-vien toimenpiteiden käytön vähentäminen ja haasteellisten tilanteiden ennakointi."

Arvoisa puhemies! Toivon, että lain jatkokäsittelyssä valiokunnissa varmistetaan, että nämä muistisairaiden oikeuksiin ja oikeusturvaan liittyvät asiat ovat selkeästi lakiin kirjoitettuna.

Kristiina Salonen /sd:

Arvoisa puhemies! Itsemääräämisoikeutta vahvistava laki tulee erittäin tarpeeseen, sillä tällä hetkellä itsemääräämisoikeuden rajoittamiseen liittyvistä toimenpiteistä säädellään useassa eri laissa. Tämä on puolestaan voinut aiheuttaa epätietoisuutta niin potilaiden ja omaisten kuin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstönkin keskuudessa. Uusi laki selkeyttää tilannetta merkittävästi. Henkilöstön kannalta erityisen hyvää on se, että heidän käyttämänsä itsemääräämisoikeuden rajoitustoimenpiteet saavat nyt selkeän lain selkänojan.

Itsemääräämisoikeuden kunnioittamisen tulee tietysti aina olla kaiken toiminnan lähtökohtana. Myös uudessa laissa painotetaan entistä enemmän erilaisia ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä ja esimerkiksi hyvää tilasuunnittelua rajoitustoimenpiteiden sijaan. Kussakin sosiaali- ja terveydenhuollon yksikössä ehdotetaan laadittavaksi suunnitelma, jolla itsemääräämisoikeutta voidaan vahvistaa. Henkilöstö koulutetaan ja ohjeistetaan toimimaan sen mukaisesti. Rajoitustoimenpiteitä tulee puolestaan käyttää vasta viimeisenä keinona, kuten edustaja Mäkisalo-Ropponenkin edellä kuvasi. Tuolloin olisi valittava sellainen toimenpide, jolla rajoitetaan ihmisen perusoikeuksia mahdollisimman vähän. Lain soveltamisessa tarvitaan kuitenkin myös arkijärjen käyttöä.

Kaikissa tilanteissa ei pelkkä ennaltaehkäisy riitä, vaan itsemääräämisoikeuden rajoitustoimenpiteet ovat tarpeen. Tuolloin kyseessä voi olla henkilö, joka ei esimerkiksi vakavan sairauden vuoksi ymmärrä käyttäytymisensä seurauksia. Esimerkiksi terveyskeskuksen päivystykseen saattaa tulla väkivaltainen potilas, joka uhkaa sekä omaa että kaikkien muiden päivystyksessä olevien turvallisuutta. Tuolloin on lähdettävä siitä, että taataan kaikkien turvallisuus, vaikka se vaatisi myös henkilökohtaiseen koskemat-tomuuteen puuttumista tai vapauden rajoittamista. Silloin on työntekijöiden osattava huomioida sekä yksilön itsemääräämisoikeus että muiden henkilöiden turvallisuus.

Arvoisa puhemies! Vaikka laki lähtökohtaisesti parantaa sosiaali- ja terveystyössä olevien asemaa, lakia sovellettaessa on huolehdittava edelleen myös siitä, ettei henkilöstö esimerkiksi virkavirheen pelossa jätä tekemättä päätöksiä tarpeellisista toimenpiteistä. Tällaisesta toiminnasta muun lainsäädännön yhteydessä voisi nostaa esimerkiksi tilanteet, joissa tärkeä viranomaisten välinen tietojenvaihto voi häiriintyä tiukkojen salassapitovelvollisuuksien vuoksi. Tämä ei ole kenenkään etu. Näin ei saa käydä itsemääräämisoikeuslakia sovellettaessa.

Lopuksi haluan todeta, kuten ministeri Huovinenkin totesi omassa puheenvuorossaan, että on ollut häpeällistä, ettei Suomi ole saanut tätä ennen sosiaali- ja terveyslainsäädäntöön aikaiseksi muutoksia, jotka mahdollistaisivat sen, että ratifioisimme jo vuonna 2007 allekirjoittamamme YK:n sopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista. Tämä häpeätahra tulee nyt onneksi puhdistettua tämän lakiesityksen myötä. Kaiken kaikkiaan, kuten jo alussa totesin, itsemääräämisoikeuslaki on tärkeä jokaisen yksilön henkilökohtaisia oikeuksia turvaava laki, ja tätä lakiesitystä on odotettu. — Kiitos.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa herra puhemies! On hieno asia, että tällainen lakiesitys tänne tuodaan, mutta erityisen valitettavaa on, että se tuodaan vasta nyt vaalikauden ollessa jo loppukvartaalissa. Ikävää, että tällaisenkin lainsäädännön uudistaminen näin venyy.

Samaan hengenvetoon on todettava, että on se nyt niin kovin merkillistä, että kyllä EU-direktiivien ja -asetusten täytäntöönpanon edellyttämät lakimuutokset tehdään tarvittaessa hyvinkin nopealla aikataululla, mutta sellaiset asiat, jotka tulevat YK:sta, niin kuin tämä, saavat odottaa jopa uhkasakkorajoille asti. Mutta valitettavasti, kun katsoo Kataisen ja Stubbin hallituksen toimia ja tietynlaista ylimielisyyttä täältä rivikansanedustajan vinkkelistä, (Kristiina Salonen: 2007 allekirjoitettu!) niin kyllä tämän kaiken ymmärtää.

Anneli Kiljunen /sd:

Arvoisa herra puhemies! Haluan heti ensiksi kiittää ministeri Susanna Huovista lakiesityksestä, ja kuten on todettu täällä, tätä lakiahan on odotettu käytännössä jo noin kahdeksan vuotta tai kuusi vuotta. Siltä osin on hienoa, että me voimme aloittaa tämän meidän syysistuntokautemme tällä lainsäädäntöesityksellä.

Arvoisa herra puhemies! On erittäin hienoa, että saamme viimein käsittelyyn tämän pitkään odotetun ja valmistellun esityksen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden itsemääräämisoikeuden vahvistamiseksi. Kuten tiedämme, ihmisten itsemääräämisoikeus on eri tilanteissa ollut epäselvä. Tilanne ei ole ollut asiakkaan eikä henkilöstön kannalta oikein. Laki ei ole antanut kummallekaan riittävää yksiselitteistä suojaa tai ohjeistusta. Tilanne on ollut epäselvä, ja se on tuonut erilaisia tilanteita, jotka eivät ole olleet asiakkaan eivätkä myöskään henkilöstön kannalta oikein, ja luonut sellaisia toimintakäytäntöjä, jotka eivät tänä päivänä varmasti ole kaikkien toivomusten mukaisia.

Lain lähtökohtana on velvollisuus edistää aina asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja määrittää tarkasti tilanteet, joissa tätä itsemääräämisoi-keutta voidaan rajoittaa. Käytännössä rajoittaminen on aina viimeinen toimintatapa. Ennakoiminen, kuten tilaratkaisut ja itsemääräämisoikeutta tukevat työmenetelmät, on pääsääntö. Itsemääräämisoikeutta saisi rajoittaa vain silloin, kun muut keinot eivät riitä. Toimenpiteiden pitäisi olla tarkoitukseensa sopivia ja oikein mitoitettuja. Lisäksi aina olisi valittava sellainen rajoituskeino, jolla ihmisen perusoikeuksiin puututaan mahdollisimman vähän.

Akuutti- ja päivystystilanteissa rajoittavia keinoja saisi käyttää välttämättömään hoitoon tai palvelujen turvaamiseen. Rajoitusten käyttö pitäisi kirjata tarkkaan asiakirjoihin ja toimittaa niitä koskevat tilastotiedot vuosittain aluehallintovirastolle. Tämä antaa myös mahdollisuuden seurata rajoitustoimenpiteiden käyttöä ja kehitystä ja arvioida hoidon toimivuutta näissä tilanteissa.

Kaikki tämä edellyttää myös henkilöstön koulutusta ja perehdytystä siltä osin, että tämä toimintamalli käytännössä koskettaa niin meidän ensihoitoa, meidän palvelutaloja, meidän erilaisia hoitoyksiköitä, niin lapsia, aikuisia kuin ikääntyviä ihmisiä. Elikkä tämä koulutussara kaiken kaikkiaan on erittäin tärkeä ja laaja alue.

On erittäin tärkeää, että julkinen valta edistää jokaisen ihmisen perusoikeuksien toteutumista. Erityisen tärkeää se on ihmisille, jotka eivät pysty itse valvomaan ja edesauttamaan oikeuksiensa toteutumista. Jokaisella meistä tulee olla oi-keus henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen riippumatta kyvyistämme, sairauksista tai vammasta. Ihmisarvon tulee olla jakamaton ja kaikille ihmisille sama.

Tämän lain määrittämien rajoitustoimien soveltamisalaan kuuluu noin 1 000—2 000 kehitysvammaista ja 23 000 muistisairasta ihmistä ympärivuorokautisissa palveluissa sekä yli 4 000 asukasta psykiatrisissa asumispalveluissa. Suurimman osan itsemääräämisoikeuteen tuntuvasti puuttuvista rajoitustoimenpiteistä arvioidaan kohdistuvan pieneen joukkoon, noin viidennekseen asiakkaista ja potilaista.

Arvoisa puhemies! Itsemääräämisoikeuslaki on erittäin tärkeä jo sinällään, mutta tämä on myös tärkeä edistysaskel, joka tuo YK:n kansainvälisen vammaissopimuksen ratifioinnin merkittävästi lähemmäksi, aivan kuten täällä useissa puheenvuoroissa on jo todettu. Kun lisäksi eduskunnan käsittelyssä oleva yhdenvertaisuuslaki saadaan hyväksyttyä, voimme viimein saattaa voimaan YK:n vammaissopimuksen. Se on todella odotettu asia niin vammaisten ihmisten keskuudessa ja järjestöissä kuin myös ihmisoikeuspolitiikkamme näkökulmasta. Se tarkoittaa vammaisten henkilöiden yhdenvertaista kohtelua ja osallisuutta kaikilla elämän alueilla.

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa puhemies! Kiitoksia ministerille esittelystä. Minäkin todella toivon, että vammaisten oikeuksia koskeva sopimus ratifioidaan, niin kuin täällä on kuultu.

Mutta tähän vaikeaan asiaan. En kadehdi teitä, kun tämän asian kanssa olette niin sanotusti jumpanneet. Samaa mieltä olen myös siitä, mitä sanoitte, että kun me määrittelemme nyt rajoja, määrittelemme maksimin, niin tuleeko siitä sitten se minimi. Puhutaan todella vaikeista asioista, kuten esimerkiksi syömisen ja juomisen rajoittamisesta, puhumattakaan monesta muusta. Te olette varmasti näitä viestejä kentältä saaneet.

Mutta haluaisin nyt kysyä, kun olette paikalla, tästä lastensuojelun tilanteesta ja siellä käytettävistä rajoituskeinoista. Siitäkin varmasti olette saanut palautetta niin kuin minäkin. Ja viesti on osin myös ollut se, että ne ovat hyvin traumaattisia kokemuksia lastensuojelun asiakkaille. Oliko tästä valmisteluvaiheessa kannanottoa, tai onko siitä tulossa muuta esitystä missään vaiheessa?

Muistisairauksista sitten voi täysin allekirjoittaa sen, mitä edustaja Mäkisalo-Ropponen puhui. Tästäkin varmasti meille kaikille täällä salissa on tullut paljon palautetta. Ja se, mikä minulle on ollut hivenen yllättävääkin, on, että palaute on tullut muistisairaitten miesten kohtaamisesta, miesten, jotka voivat olla siis hyvin suurikokoisia ja vielä voimiltaankin väkeviä siinä vaiheessa, kun muisti on mennyt: onko meillä hoitajilla sitten kykyä kohdata tässä, voi sanoa suoraan, kuolemaan johtavassa sairaudessa — kyllähän siis se, kun muistisairausdiagnoosin saa, kuolemaan johtaa — tällaisia miespotilaita oikein. Meiltä ilmeisesti myös puuttunevat muistisairaan saattohoitoa koskevat säädökset tai suositukset.

Mutta todellakin uskon myös niin, että kun tämä kirjaamisvelvoite tulee tarkemmaksi, niin nimenomaan nythän saadaan sitä kaivattua tietoa sitten, jota voidaan analysoida. Ja tietysti, kun on suuresta, laajasta lakiesityksestä kysymys, seuranta on sitten mukana.

Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Edellisessä puheenvuorossani toin esille muistisairautta sairastavien henkilöiden kannanoton, mutta terveydenhuollon opettajana minun on valitettavasti todettava, että muistisairaiden ja kehitysvammaisten hoito- ja hoivatyössä myös tutkimusten mukaan käytetään paljon turhaa rajoittamista ja jopa kovakouraista käsittelyä, ja voidaan puhua myös kaltoinkohtelusta. Kysymys on usein tiedon, taidon ja valmiuksien puutteesta, valitettavasti joskus myös vääränlaisista asenteista. Tämän lain toteuttaminen edellyttää koulutusta, koulutusta ja taas kerran koulutusta. Esimerkiksi muistisairaiden hoidon lääkkeettömistä hoitokeinoista ei ole riittävästi tietoa. Niitä ei hallita eikä niitä edes tunneta. Kysynkin ministeriltä: miten tämä massiivinen koulutus on oikein tarkoitus järjestää?

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen

Arvoisa puhemies! Kiitoksia hyvistä huomioista edustajille. Täällä tuli monta sellaista asiaa, joihin on helppo yhtyä myös tämän valmistelun näkökulmasta.

Ensinnäkin tartun tähän koulutuskysymykseen. Se on aivan oleellinen osa tässä hankkeessa onnistumista ja totta kai tulee vaatimaan hyvin paljon yhteistyötä niin sosiaali- ja terveysministeriön, meidän valvonta- ja erilaisten tutkimuslaitosten kanssa kuin sitten myös näitten koulutuspaikkojen kanssa. Sitten meidän pitää muistaa se, että meidän ei pidä kouluttaa vain heitä, jotka ovat tulossa ammattiin, vaan myös heitä, jotka siellä jo ovat, eli täydennyskoulutuksen roolia ei voi mitenkään tässä vähätellä. Niin kuin tuossa totesin puheenvuorossani, meillä on tarkoitus tämän ison hankkeen osalta tehdä ihan tarkka toimeenpanosuunnitelma, jossa käydään läpi se, millä tavalla myös tätä koulutusta ja perehdytystä tullaan tekemään, jotta tästä hankkeesta suoriudutaan ja tulokset ovat sitten sen mukaisia kuin olemme toivoneet.

On helppo myös yhtyä tuohon edustaja Mäkisalo-Ropposen ensimmäiseen puheenvuoroon, jossa sanoitte, että rajoitukset ovat tavallaan aina epäonnistuminen siinä muussa toiminnassa. Oikeastaan kun sitten edustaja Salonen totesi teidän jälkeenne, että nyt tässä laissa kuitenkin asetetaan toimipaikoille selkeät velvoitteet myöskin suunnitelmilla varautua näihin asioihin, niin on ihan selvää, että ainakin itse ajattelen, että kun pitää miettiä etukäteen, ennen kuin se tilanne on siinä niin sanotusti sylissä, niin se johtaa myös siihen, että joudutaan pohtimaan niitä toimintakäytänteitä ja sitä, onko aikaisemmin toimittu ehkä jossakin kohdassa vähän sillä tavalla, että sitä on syytä harkita ja muuttaa. Eli kyllä tämä ennakointi, suunnittelu, on myös tässä erittäin tärkeässä roolissa.

Jaan myös edustaja Salosen huolen siitä, että minäkään en toivo, että tällä lainsäädännöllä joudutaan kuitenkaan siihen tilanteeseen, että ammattilaiset joutuvat ikään kuin pelkäämään sitä, voiko rajoitustoimia käyttää. Silloin kun toimi on perusteltu ja tarpeellinen, niin sitä ei pidä myöskään joutua pelkäämään. Tavallaan tämän koko lainsäädännön ideahan on siinä, että me tuomme myöskin ammattilaisille sitä selkänojaa näissä kysymyksissä.

Edustaja Kivelä puuttui oikeaan asiaan sanoessaan, että tämän lainsäädännön venyminen on huono juttu. Siihen arvioon on helppo yhtyä, mutta muistutan kuitenkin siitä, että tässä ei ole kyllä helposta harjoituksesta kyse. Tuskinpa se nyt näin kauaa olisi kestänyt, jos tämä ihan iisibiisihomma olisi ollut. Ja kun olen tässä valmistelun kuluessa saanut tutustua myös muihin esimerkkeihin kansainvälisesti, niin esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa on jo vuonna 2006 työryhmä esittänyt pakko- ja rajoitustoimenpiteitä koskevaa lainsäädäntöä ja siitä asti asia on ollut vireillä Ruotsin sosiaaliministeriössä. Siis siitä asti on ollut vireillä ja on esitetty toistuvasti, että tämä asia tulisi saattaa parlamentaarisen komitean harkittavaksi, jotta saataisiin asia lainsäädännön tasolle. Eli tämä vain kuvastaa sitä, että myös muissa maissa tämän asian vaikeuskerroin ymmärretään, tämä ei ole mikään helppo asia. Voi olla, että kun teemme tämän lainsäädännön ja saamme sitten tätä dataa ja informaatiota siitä, miten rajoitustoimenpiteitten käyttö on sitten oikeasti oikeassa elämässä mennyt, niin mekin joudumme palaamaan tähän lainsäädäntöön, eikä se ole minusta mikään ongelma, vaan pikemminkin tarpeen on seurata hyvin tarkasti, miten lainsäädäntö sitten käytännössä toimii.

Sen sijaan kiistän kyllä edustaja Kivelän väitteen siitä, että hallitus olisi suhtautunut tähän asiaan ylimielisesti. Emme ole suhtautuneet ylimielisesti, vaan olemme halunneet tehdä lainsäädäntöä, joka myös kestää tässä talossa sen arvioinnin, jonka kohteeksi se täällä joutuu. Minusta on parempi tehdä kerralla priimaa kuin vähän sinnepäin.

Edustaja Mattila tarttui tärkeään kysymykseen tästä lastensuojeluasiasta. Niin kuin en tuossa puheenvuorossani valitettavasti huomannut todeta, niin jo tämän lain tehtävänanto on sulkenut niin lastensuojelun kuin tartuntatautien vastustamistyön tämän uudistuksen ulkopuolelle, joten tässä yhteydessä tähän ei tulla puuttumaan, mutta muutoin on tietenkin ihan selvää, että joudumme myös lastensuojelukysymyksissä laadun kehittämistä ja monia muita asioita tarkastelemaan ihan jo näiden esimerkkien valossa, joita valitettavasti meillä myös on.

Mitä sitten tulee tähän hoitohenkilöstön tai muiden ammattilaisten kykyyn kohdata, niin viittaan vain tässä siihen, mitä puhuin tästä koulutuksen merkityksestä aikaisemmin, eli ei siihen varmaan muita keinoja ole kuin se, että saamme myöskin ammattilaiset ymmärtämään sen vastuun ja sitten nostamaan sitä osaamistasoa niissä kohdissa, joissa se vielä ehkä on vähän jäänyt vajaaksi. Ja sitten valvonnan merkitys, se, että me saamme nyt sitä tietoa, kuinka tämä lainsäädäntö käytännössä toimii, on tavattoman tärkeä asia.

Kaj Turunen /ps:

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys on varsin tarpeellinen ja hyvä. Olen tyytyväinen siitä, että se on, vaikkakin se on myöhässä, kuitenkin saatu nyt esille. Tässä on puheissa paljon korostettu tätä koulutuksen merkitystä, mutta yhtä lailla kysymys on koulutuksen lisäksi resursseista. Viittaan tässä yhteydessä nyt vanhuspalvelulakiin ja sitä kautta hoitajamitoitukseen. Meillä on tällä hetkellä tilanne kuitenkin — sen palautteen perusteella, minkä kansalaisilta olen saanut — se, että näitä rajoitustoimenpiteitä tehdään esimerkiksi vanhusten hoitokodeissa pelkästään sen takia, ettei ole hoitohenkilökuntaa riittävästi. On ollut tällaisia tapauksia, että sidotaan sänkyyn kiinni kello 17 ilta-päivällä ja kahleista pääsee seuraavana aamuna 7—8:n aikaan irti. Tämä on se reaalimaailma, mikä on. Sen takia tämä itsemääräämisoikeuden vahvistaminen on erittäin tarpeellinen asia. Mutta tämä tilanne, mikä käytännöllisesti katsoen tuolla kentällä on, on kuitenkin aika surkea tällä hetkellä. Sen takia on tarpeellista kyllä, kun laki on valmis, myös siihen valvontaan kiinnittää huomiota.

Peruspalveluministeri  Susanna  Huovinen

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti vielä tässä esitettyyn huoleen. On tietenkin ihan selvää, että meillä on varmasti vanhusten hoidossa ja hoivassa yksiköitä, joissa asiat toimivat hyvin, ja sitten niitä, joissa on vielä aika paljon tekemistä. Juuri tämän takiahan me seuraamme nyt vanhuspalvelulain toimeenpanoa erityisen tarkasti, jotta me saisimme tätä tietoa siitä, missä mennään. Nyt syksyllähän toistamme uudestaan sen kyselyn, joka viime syksynä tehtiin kaikille toimintayksiköille. Mutta on kyllä myös niin, että rajoitustoimien käyttö ei ihan, ainakaan itse saamani tiedon mukaan, ole suoraviivaisesti myöskään riippuvainen siitä henkilöstön määrästä, vaikka varmasti on tilanteita, joissa se juuri näin, niin kuin edustaja kuvasi, voi vaikuttaa asiaan. Mutta kyllä siihen rajoitustoimien käyttöön vaikuttavat myös juuri työyhteisön kulttuuri, toimintatapa, osaaminen ja työn organisointi ylipäätään. Meidän täytyisi pystyä arvioimaan näitä kaikkia siinä samassa yhteydessä. Nyt kun saamme tätä tietoa sitten siitä, missä esimerkiksi rajoitustoimenpiteitä joudutaan käyttämään ehkä enemmän kuin samantyyppisessä yksikössä muutoin, niin silloin tietenkin on mahdollisuus myös sitten puuttua siihen asiaan ja antaa ikään kuin täsmäohjausta, että nyt ei mene ihan ehkä tuubiin tämä homma. Kyllä jaan tämän huolen mutta muistutan, että meillä on monenlaisia yksiköitä.

Keskustelu päättyi.

​​​​