LAKIALOITE 56/2012 vp

LA 56/2012 vp - Kaj Turunen /ps ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki opintotukilain 48 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Hallitus on lausunut tyhjiä lupauksia opintotuen sitomisesta indeksiin, sillä sen toteutus on lykkääntynyt hamaan tulevaisuuteen. Perussuomalaiset ovat valmiita korjaamaan tämän epäkohdan ja sitomaan opintotuen indeksiin jo ensi vuonna.

Opintotuki on jo vuosia laahannut nousevien elinkustannusten perässä, mikä on ajanut monet opiskelijat taloudellisesti vaikeaan asemaan. Opintotuen sitominen indeksiin maksaisi valtiolle noin 15 miljoonaa euroa vuodessa. Ensi vuonna opintotuen korottaminen voidaan kuitenkin käytännössä toteuttaa vasta uuden lukukauden alkaessa syksyllä 2013, joten opintotuen korottamisesta aiheutuva kustannus olisi ensi vuonna noin 4,4 miljoonaa euroa.

Opintotukilain (65/1994) mukainen opintotuki koostuu opintorahasta, asumislisästä ja opintolainan valtiontakauksesta. Opintotuen tehtävänä on yksilön kouluttautumisen tukeminen. Tukea saa lähes 300 000 opiskelijaa vuodessa. Heistä on korkeakouluopiskelijoita noin 165 000. Opintorahan reaaliarvo laski 29 % vuodesta 1992 vuoteen 2009, ja vuonna 2008 tehdyn tasokorotuksenkin jälkeen opintorahan ostovoima on noin 15 % alhaisempi kuin nykyistä opintotukijärjestelmää perustettaessa. Ilman indeksiin sitomista etuuden määrä ei vastaa lainsäätäjän tarkoittamaa tasoa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

opintotukilain 48 §:n §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään opintotukilain (65/1994) 48 §:ään, sellaisena kuin se on laissa 734/2001, uusi 2 momentti seuraavasti:

48 §

Etuuden korottaminen

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tämän lain 11 ja 14 a §:ssä säädettyjä rahamääriä tarkistetaan siten kuin kansaneläkeindeksistä annetussa laissa (456/2001) säädetään.

_______________

Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä elokuuta 2013.

Opintotukilain (65/1994) 11 ja 14 a §:ssä säädetyt rahamäärät vastaavat vuodelle 2012 vahvistettua kansaneläkeindeksistä annetussa laissa tarkoitettua pistelukua.

Ensimmäinen 48 §:ssä tarkoitettu kansaneläkeindeksistä annetun lain mukainen korotus tehdään lain voimaan tullessa.

Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

_______________

Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2012

  • Kaj Turunen /ps
  • Juho Eerola /ps
  • Ritva Elomaa /ps
  • Teuvo Hakkarainen /ps
  • Jussi Halla-aho /ps
  • Lauri Heikkilä /ps
  • James Hirvisaari /ps
  • Reijo Hongisto /ps
  • Olli Immonen /ps
  • Ari Jalonen /ps
  • Anssi Joutsenlahti /ps
  • Johanna Jurva /ps
  • Arja Juvonen /ps
  • Pietari Jääskeläinen /ps
  • Pentti Kettunen /ps
  • Kimmo Kivelä /ps
  • Osmo Kokko /ps
  • Laila Koskela /ps
  • Jari Lindström /ps
  • Maria Lohela /ps
  • Anne Louhelainen /ps
  • Pirkko Mattila /ps
  • Lea Mäkipää /ps
  • Hanna Mäntylä /ps
  • Martti Mölsä /ps
  • Mika Niikko /ps
  • Jussi Niinistö /ps
  • Pentti Oinonen /ps
  • Tom Packalén /ps
  • Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
  • Vesa-Matti Saarakkala /ps
  • Timo Soini /ps
  • Ismo Soukola /ps
  • Maria Tolppanen /ps
  • Reijo Tossavainen /ps
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Pertti Virtanen /ps
  • Ville Vähämäki /ps
  • Juha Väätäinen /ps

​​​​