Yleisperustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Yleisarvio esityksestä
Hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi
laki edunvalvontavaltuutuksesta. Siinä on kyse Suomen oikeusjärjestyksessä täysin
uudesta oikeudellisesta instituutiosta, jonka keskeisenä tarkoituksena
on mahdollistaa se, että henkilö oikeustoimikelpoisena
ollessaan etukäteen järjestää asioidensa
hoidon sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen tai
muun vastaavan seikan aiheuttaman toimintakyvyttömyyden
varalta. Tarkoitusperältään edunvalvontavaltuutus siis
rinnastuu nykyisen holhoustoimesta annetun lain (442/1999)
mukaiseen edunvalvojan määräämiseen.
Periaatteelliselta kannalta edunvalvontavaltuutus kuitenkin eroaa
merkittävällä tavalla edunvalvojan määräämisestä,
koska edunvalvontavaltuutuksessa valtuuttaja itse tuomioistuimen
sijasta sekä määrää asioita
hoitavan henkilön että rajaa niiden asioiden piirin, joita
valtuutus koskee. Edunvalvontavaltuutuksen avulla henkilö voi
siis ulottaa oman itsenäisen tahtonsa vaikutuksia myös
sellaiseen aikaan, jolloin hän ei muutoin enää kykene
asioidensa hoitoa järjestämään
ja ohjaamaan. Tällä tavoin tämän
uuden oikeudellisen välineen käyttöön
ottaminen on omiaan vahvistamaan yksilön itsemääräämisoikeutta.
Edunvalvontavaltuutus on luonteeltaan yksityisoikeudellinen
tahdonilmaisu, kuten sen nimikin antaa ymmärtää.
Se tulee kuitenkin voimaan vasta, kun holhousviranomainen eli maistraatti
on sen vahvistanut. Ehdotetussa laissa maistraatin tehtäväksi
on myös annettu eri tavoin valvoa valtuuttajan toimintaa.
Tätä valvontavelvollisuutta ei kuitenkaan ole
muotoiltu niin laajaksi, että se hämärtäisi
edunvalvontavaltuutukseen olennaisesti liittyvän henkilökohtaisen luottamussuhteen
merkitystä valtuutuksen toimeenpanossa. Valvontavelvollisuuteen
liittyy myös säännös, jonka
mukaan maistraatin on erikseen vahvistettava valtuutuksen peruuttaminen,
jos valtuutus on jo ehditty saattaa voimaan. Tällä tavoin
laissa on varauduttu suojamaan valtuuttajaa paitsi valtuutetun
väärinkäytöksiltä myös
valtuuttajan itsensä suorittamilta oman etunsa vastaisilta
toimenpiteiltä, joita hän saattaisi
ymmärtämättömyyttään
tehdä. Kaikkiaan edunvalvontavaltuutuksen yksityisoikeudellisiin
peruspiirteisiin on valiokunnan mielestä sopivalla tavalla
liitetty valtuuttajan edun turvaavia julkisen vallan valvontaelementtejä.
Kuten hallituksen esityksen yleisperusteluista (s. 4)
ilmenee, edunvalvontojen määrä on jatkuvasti
noussut. Käräjäoikeuksissa esimerkiksi
käsiteltiin vuonna 2000 loppuun noin 5 500 asiaa,
joissa oli kysymys edunvalvojan määräämisestä heikentyneen
terveydentilan vuoksi. Vuonna 2005 tämä luku oli
jo 6 000. On myös selvää, että väestön
ikääntyminen ja sen ikärakenteen painottuminen
vanhusväestöön jatkuu. Kun
vuonna 1990 Tilastokeskuksen väestötilaston
mukaan 13,5 prosenttia väestöstä oli
yli 65-vuotiaita, niin vuonna 2005 tämä osuus oli
16 prosenttia. Tämän kehityksen odotetaan entisestään
nopeutuvan, sillä ennusteen mukaan vuonna 2020 yli 65-vuotiaiden
osuus väestöstä on jo 23 prosenttia.
Samalla odotettavissa oleva elinaika on koko ajan nousussa. Kaikki
tämä tarkoittaa sitä, että myös
toimintakyvyltään heikentyneiden henkilöiden
määrä lisääntyy. On arvioitu,
että Suomessa on nykyään noin 110 000
lievästi, keskivaikeasti tai vaikeasti dementoitunutta
henkilöä ja että vuosittain noin 11 000
sairastuu johonkin dementoivaan sairauteen.Ks. Mäki-Petäjä-Leinonen,
Anna — Juva, Kati — Pirttilä, Tuula:
Dementoituvan ihmisen oikeudellinen toimintakyky ja sen lääketieteellinen
arviointi, Lakimies 6/2006, s. 942 ja siinä viitatut
lähteet.
Edellä esitettyyn viitaten lakivaliokunta pitää esityksen
sisältämää ehdotusta edunvalvontavaltuutuksesta
varsin tarpeellisena. Valiokunnan mielestä kyseessä on
huolellisesti valmisteltu ehdotus uudenlaisesta oikeudellisesta
välineestä, jolla yksilöt voivat itse
varautua ikääntymisen mukanaan tuomiin ongelmiin
ja jonka käyttöönotolle etenkin väestön
ikärakenteen kehityksen valossa on myös painava
yhteiskunnallinen tarve.
Valiokunta korostaa tässä yhteydessä myös sitä,
että mahdollisuudesta käyttää tällaista
uutta oikeudellista välinettä on syytä tiedottaa tehokkaasti.
Sääntelyn pääpiirteistä olisi
valiokunnan mielestä aiheellista laatia erityinen opas, jossa
ohjataan uuden lain hyödyntämiseen jokaisen omia
tarpeita vastaavasti.
Valtuutetun henkilöä koskevat perusratkaisut
Edunvalvontavaltuutusta koskevan, 1. lakiehdotuksen mukaan valtuutetun
on oltava nimetty henkilö. Oikeushenkilöä ei
voida määrätä valtuutetuksi.
Valiokunta on harkinnut tämän rajauksen
aiheellisuutta mutta päätynyt lopulta puoltamaan
hallituksen esityksessä ehdotettua sääntelyä.
Valiokunnan mielestä tältä osin on kyse
sellaisesta nyt perustettavaa uutta oikeudellista instituutiota
koskevasta perusratkaisusta, jonka muuttaminen edellyttäisi
huolellista perusvalmistelua ja siihen liittyvää selvitystyötä. On
mm. ilmeistä, että valtuutettuina kyseeseen eivät
voisi tulla mitkä oikeushenkilöt hyvänsä vaan
esimerkiksi vain ne, jotka ennestään ovat erityisen
valvontajärjestelmän piirissä ja omaavat
tällä tavoin jo valmiiksi tiettyä julkista
luotettavuutta, kuten asianajotoimistot ja luottolaitokset. Mahdollisuus
oikeushenkilön käyttämiseen
valtuutettuna edellyttäisi valiokunnan arvion mukaan myös
erityisääntelyä ainakin esteellisyyskysymyksistä sekä oikeushenkilön purkautumisen
varalta. Kun edunvalvontavaltuutuksen käytöstä ja
siihen liittyvistä erilaisista tarpeista ei vielä voi
olla kokemusperäistä tietoa, ei hallituksen esityksessä omaksuttua
rajausta ole tässä vaiheessa perusteita pitää myöskään
sääntelyn yleisen toimivuuden kannalta ongelmallisena.
Valiokunta huomauttaa, että jo ehdotetun lain
mukaan on mahdollista muun muassa se, että valtuuttaja
tekee talletuspankin notariaattiosaston kanssa sopimuksen omaisuutensa
hoitamisesta ja edunvalvontavaltuutuksessa antaa valtuutetulle
kelpoisuuden valvoa, miten pankki tehtävää hoitaa.
Lakivaliokunnan mielestä oikeusministeriön on
kuitenkin uuden lain seurantaa toteuttaessaan kiinnitettävä erityistä huomiota
myös siihen, antavatko sen soveltamiskokemukset aihetta
tulevaisuudessa tarkistaa sääntelyä niin,
että valtuutetuksi voitaisiin määrätä myös
oikeushenkilö.
Valiokuntakäsittelyn aikana on tullut esiin myös
kysymys siitä, tulisiko edunvalvontavaltakirja voida osoittaa
nimetylle valtuutetulle "tai hänen määräämälleen".
Jo lakiehdotuksen mukaan valtuuttaja voi kuitenkin nimetä varavaltuutetun
siltä varalta, että valtuutettu tulee tilapäisesti
estyneeksi hoitamaan tehtäväänsä,
sekä toissijaisen valtuutetun, jos tällainen estyneisyys
on pysyvää. Toissijaisia valtuutettuja voi olla
useita. Niin ikään lakiehdotuksen mukaan on mahdollista
määrätä edunvalvoja hoitamaan valtuutetun
tehtäviä siksi ajaksi, kun tällä on
tilapäinen este. Valiokunnan näkemyksen mukaan
nämä säännökset ovat
riittäviä turvaamaan valtuutuksen jatkuvuutta.
Valiokunnan mielestä valtuutetulle annettavaan
avoimeen mahdollisuuteen tulevaisuudessa määrätä joku
tilalleen liittyisi myös periaatteellisia ongelmia.
Kuten hallituksen esityksessä monin kohdin korostetaan,
edunvalvontavaltuutus rakentuu korostetusti valtuuttajan ja valtuutetun
henkilökohtaisen luottamussuhteen varaan. Tämän
lähtökohdan kanssa sopisi huonosti yhteen se,
että valtuutettu voisi — valtuuttajan ollessa
kenties jo oikeustoimikelvoton — siirtää valtuuttajan
hänelle uskomien tehtävien hoidon henkilölle,
jota valtuuttaja ei ehkä toimintakykyisenä ollessaan
olisi hyväksynyt. Erityisen ongelmallista tällainen
mahdollisuus valtuuttajan tahdosta irtautumiseen olisi silloin, kun
valtuutus on annettu valtuuttajan henkilöä koskevien
asioiden hoitamiseksi.
Valiokunta korostaa kuitenkin myös tässä yhteydessä,
että edunvalvontavaltuutuksessa kyse on uudesta oikeudellisesta
instituutiosta, josta ei vielä ole kokemuksia. Tämän
vuoksi myös edellä tarkasteltuun kysymykseen liittyviä sääntelytarpeita
on syytä arvioida uudelleen, jos myöhemmin osoittautuu,
että edunvalvontavaltuutuksien jatkuvuus ja toimivuus sitä käytännössä edellyttävät.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Laki edunvalvontavaltuutuksesta
7 §. Todistuslausuma.
Pykälässä säädetään
valtakirjaan merkittävästä todistuslausumasta.
Sen 2 momentin mukaan todistajien valtakirjaan merkitsemää todistusta
siitä, että valtakirjaa tehtäessä on
menetelty 6 §:n 1 momentissa tarkemmin säädetyllä tavalla,
on pidettävä uskottavana, jollei esiinny
seikkoja, jotka vähentävät sen luotettavuutta.
Kuten hallituksen esityksen perusteluista (s. 20/II)
ilmenee, tällaisella lausumalla on käytännössä tärkeä merkitys
ennen muuta sen vuoksi, että holhousviranomaisen on edunvalvontavaltuutuksen
vahvistamista koskevassa asiassa otettava pääsääntöisesti
kirjallisessa menettelyssä kantaa siihen, onko valtakirja
tehty laissa säädetyllä tavalla. Tähän
nähden todistuksen uskottavuuden poistavat seikat on momentissa
ilmaistu hieman epämääräisesti.
Ottaen huomioon, että edunvalvontavaltuutusta vahvistettaessa
todistuksen kirjoittamisajankohdasta voi olla kulunut jo hyvinkin
pitkä aika, todistuksen luotettavuutta ei pitäisi
voida kiistää kovin vähäisen
epäilyn perusteella. Tämän vuoksi valiokunta
ehdottaa momentin loppuosaa muutettavaksi niin, että todistus
saa sille laissa säädetyn merkityksen, jollei
ole perusteltua syytä epäillä sen luotettavuutta.
Käsillä täytyy siis aina olla jokin konkreettinen
tosiseikka, johon epäily todistuksen luotettavuudesta perustuu.
10 §. Edunvalvontavaltuutuksen voimaantulo.
Pykälän 1 momenttiin sisältyy
perussäännös siitä, että edunvalvontavaltuutus
tulee voimaan vasta, kun holhousviranomainen on sen vahvistanut.
Pykälän 2 momenttiin sisältyy
puolestaan tätä koskeva poikkeus. Sen mukaan valtuutettu voi
jo ennen valtuutuksen vahvistamista ryhtyä valtuutuksen
perusteella sellaisiin toimiin, jotka ovat tarpeen valtuuttajan
turvaamiseksi vahingoilta.
Hallituksen esityksen perustelujen (s. 22/I) mukaan
kyse on valtuutetulle annettavasta ennakollisesta toimivallasta
siinä tapauksessa, että vahvistamismenettely on
vasta käynnissä, mutta valtuuttajan etujen turvaaminen
edellyttää kuitenkin kiireellisiä toimenpiteitä,
joihin tämä ei voi itse ryhtyä. Lakivaliokunnan
mielestä tällaisen ennakollisen toimivallan alkamisajankohta on
säännöstekstissä syytä sitoa
yksiselitteisesti todettavissa olevaan seikkaan. Toisaalta pelkkä toimien
"tarpeellisuus" ei myöskään kovin hyvin
kuvaa sitä, että kyse on poikkeuksellisesta oikeudesta
suorittaa valtuuttajan hyväksi toimenpiteitä,
joita voidaan pitää kiireellisinä hänen
etujensa suojaamiseksi.
Edellä esitetyn perusteella lakivaliokunta ehdottaa
momenttia muutettavaksi niin, että valtuutettu saa 1 momentissa
säädetyn estämättä valtuutuksen
vahvistamista haettuaan ryhtyä valtuutuksen perusteella
sellaisiin toimiin, jotka ovat välttämättömiä valtuuttajan
turvaamiseksi vahingolta.
11 §. Edunvalvontavaltuutuksen lakkaaminen.
Pykälän 1 momenttiin sisältyy
kolmekohtainen luettelo niistä tapauksista, jolloin edunvalvontavaltuutus
lakkaa olemasta voimassa. Sen 1 kohdan mukaan näin
tapahtuu silloin, kun valtuutus peruutetaan ja peruuttaminen tulee
12 §:n 3 momentin mukaisesti voimaan. Mainitun
lainkohdan mukaan peruutus tulee voimaan vasta holhousviranomaisen
vahvistettua sen, jos peruutus toimitetaan edunvalvontavaltuutuksen
voimaantulon jälkeen.
Lakivaliokunnan mielestä kohdan sanamuodosta ei nyt
selvästi ilmene, että se koskee sekä ennen
valtuutuksen vahvistamista että sen jälkeen tapahtuvia
peruutuksia ja että kohdan loppuosa viittaa vain viimeksi
mainittuihin tapauksiin. Säännöksen selventämiseksi
valiokunta ehdottaa kohdan sanamuotoa muutettavaksi niin, että edunvalvontavaltuutus
lakkaa olemasta voimassa, kun valtuutus peruutetaan tai, jos peruuttaminen
toimitetaan valtuutuksen voimaantulon jälkeen, kun peruuttaminen
tulee 12 §:n 3 momentin mukaisesti voimaan.
21 §. Edunvalvojan määrääminen
valtuutetun tehtäviin.
Valiokunta on tarkentanut pykälän 1 momentin sanamuotoa
osoittamaan, että siinä tuomioistuimella tarkoitetaan
nimenomaan käräjäoikeutta.
31 §. Omaisuusluetteloa koskeva valtuutetun
ilmoitus.
Valiokunta on tarkistanut pykälää samalla
tavoin kuin edellä 21 §:n 1 momenttia.
44 §. Valtuuttajan oikeudenomistajan oikeus saada
tietoja.
Pykälän mukaan valtuuttajan kuoltua hänen
oikeudenomistajallaan on oikeus saada tieto niistä holhousviranomaisen
asiakirjoissa olevista valtuuttajaa koskevista tiedoista,
jotka viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999)
mukaan olisi tullut antaa valtuuttajalle itselleen.
Hallituksen esityksen perustelujen (s. 43 s.) mukaan
myös pesänselvittäjällä tai
testamentin toimeenpanijalla on samanlainen tiedonsaantioikeus,
jos kuolinpesä on tällaisessa hallinnossa. Valiokunta
ehdottaa, että näiden henkilöiden tiedonsaantioikeudesta
otetaan pykälään nimenomainen säännös.
Tämä on tarpeen erityisesti sen vuoksi, että osa
pykälässä tarkoitetuista tiedoista saattaa
olla salassa pidettäviä.
Ehdottamansa lisäyksen vuoksi valiokunta on myös
tarkistanut pykälän otsikkoa.
2. Laki holhoustoimesta annetun lain muuttamisesta
34 §.
Pykälän 1 momenttiin sisältyy
luettelo niistä oikeustoimista, joita edunvalvoja ei voi päämiehensä puolesta
tehdä ilman holhousviranomaisen lupaa. Momentin 13
kohdan mukaan ilman lupaa ei saa mm. vastiketta antamalla hankkia
sijoituspalveluyrityksistä annetun lain (579/1996)
2 §:ssä tarkoitettuja sijoituskohteita taikka
osuuksia yhteisöissä. Kohtaan sisältyy kuitenkin
seitsemän alakohtaa käsittävä luettelo poikkeuksista
tähän kieltoon. Luettelon muutettavaksi ehdotetun
e alakohdan mukaan kielto ei koske osuuksien hankkimista tietyn
tyyppisessä sijoitusrahastossa, jos rahaston pääomasta rahaston
sääntöjen mukaan vähintään
kolme neljäsosaa on sijoitettuna luettelon b ja c alakohdassa
tarkoitettuihin joukkovelkakirjoihin ja arvopapereihin.
Sijoitusrahastolakia (48/1999) on
vuonna 2004 voimaan tulleella lailla muutettu lisäämällä siihen
71 a §. Sen mukaan rahastoyhtiö saa pykälässä erikseen
mainituin edellytyksin sijoittaa sijoitusrahaston varoja talletuksiin
mm. luottolaitoksessa, jonka kotipaikka on Euroopan talousalueeseen
kuuluvassa valtiossa. Holhoustoimilain 34 §:n
13 kohtaan ehdotetaan nyt lisättäväksi
uusi a alakohta, jonka mukaan varojen tallettamista Euroopan talousalueeseen
kuuluvassa valtiossa toimiluvan saaneeseen luottolaitokseen pidetään
sillä tavoin turvallisena toimena, että edunvalvoja
ei tarvitse siihen holhousviranomaisen lupaa. Sääntelyn
johdonmukaisuus edellyttää, että myös
tällaisissa luottolaitoksissa oleviin talletuksiin sijoittavan
rahastoyhtiön osuuksia tulee voida hankkia ilman holhousviranomaisen
lupaa. Tämän vuoksi lakivaliokunta ehdottaa, että pykälän
13 kohdan e alakohtaan lisätään tämän
mahdollistava säännös.
47 a §.
Pykälässä säädetään
tilintarkastustehtävien siirtämisestä holhousviranomaisten
välillä. Sen 1 momentin mukaan sisäasiainministeriön
asetuksella voidaan säätää,
että edunvalvojan toimintaa valvovan holhousviranomaisen
on siirrettävä lain 56 §:ssä tarkoitettuja
tilintarkastustehtäviä toisen holhousviranomaisen
suoritettavaksi. Momentissa luetellaan lisäksi ne seikat, joista
tällaisella asetuksella säädetään.
Lakivaliokunnan mielestä ehdotettu säännös rinnastuu
tarkoitusperiltään äskettäin
toteutettuun uudistukseen, jossa rekisterihallintolain (166/1996)
sekä eräiden muiden lakien muutoksilla tehtiin
mahdolliseksi maistraattien erikoistuminen ja tiettyjen maistraatille
kuuluvien tehtävien siirtäminen toisen maistraatin
hoidettavaksi. Nyt esillä oleva säännös
on valiokunnan mielestä soveltamisalaltaan tarkkarajainen. Se
on myös suhteellisen suppea, koska se kattaa vain säännöksessä tarkoitetut
tilintarkastustehtävät. Valiokunta pitää ehdotettua
siirtomahdollisuutta tarkoituksenmukaisena. Sen mielestä hyvään
hallintoon kuitenkin kuuluu, että ennen siirtovelvollisuuden
perustavan sisäasiainministeriön asetuksen antamista
sekä tehtävän siirtävälle
että sen vastaanottavalle holhousviranomaiselle varataan
tilaisuus tulla kuulluksi.
Käsitellessään edellä mainittua
maistraattien toimivallan määräytymistä koskevaa
hallituksen esitystä perustuslakivaliokunta katsoi lausunnossaan,
että kyseisten lakiehdotusten mukaisissa järjestelyissä ei
ollut kyse toimivallan siirroista vaan tehtävien järjestelystä saman viranomaisen
sisällä (ks. PeVL 24/2006 vp).
Perustuslakivaliokunta katsoi kuitenkin hyvän hallinnon
vaatimusten kannalta asianmukaiseksi, että maistraatin
asiakkaalle annetaan tieto siitä, mikä maistraatti
hänen asiansa käsittelee. Tähän viitaten
lakivaliokunta ehdottaa, että nyt esillä olevan
pykälän 2 momenttiin lisätään
säännös, jonka mukaan tilintarkastustehtävän
siirrosta on ilmoitettava asianomaiselle edunvalvojalle.
Pykälän 3 momentin mukaan tilintarkastustehtävän
siirtämistä koskevaan päätökseen
ei saa hakea muutosta valittamalla. Valiokunnan saaman selvityksen
mukaan tarkoituksena ei ole, että jokaisen siirrettävän
tilintarkastustehtävän osalta tehtäisiin
erillinen hallintopäätös. Tähän ei
ole myöskään tarvetta, koska edellä esitetyn mukaisesti
kyse on lähinnä viranomaisen sisäisestä tehtävien
järjestelystä. Tämän vuoksi
valiokunta on poistanut momentin tarpeettomana.