Yleisperustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Valiokunta toteaa, että esitys merkitsee seksuaalirikoksia
koskevan rangaistuskäytännön ankaroitumista
tavalla, jota voidaan näiltä osin pitää riittävänä.
Tämän vuoksi samassa yhteydessä käsitelty
lakialoite LA 31/2013 vp ehdotetaan hylättäväksi.
Rangaistusten ankaroitumiseen liittyen valiokunta pitää erityisen
tärkeänä, että rangaistusten
täytäntöönpanossa vähennetään
uusiin rikoksiin syyllistymisen riskiä tätä varten
laadituilla toimintaohjelmilla.
Seksuaalirikoslainsäädännön
uudistamisesta
Rikoslain (jäljempänä myös
RL) 20 luvun uudistamisesta osana rikoslain kokonaisuudistusta (563/1998)
on kulunut runsaat 15 vuotta. RL 20 luvun säännökset
ovat olleet tämän jälkeenkin useiden
pienempien uudistusten kohteena. Osin kysymys on ollut kansainvälisten
velvoitteiden täyttämisestä.
Vuonna 2004 tehtiin muutoksia muun muassa paritusta koskevaan
sääntelyyn (L 650/2004). Vuoden
2006 alusta voimaan tulleella lailla (1161/2005)
pidennettiin lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia
vanhentumisaikoja (RL 8:1.5), joita muutettiin uudelleen
vuonna 2011 (L 540/2011). Vuonna 2006
säädettiin myös uusi seksikaupan kohteena
olevan henkilön hyväksikäyttöä koskeva
rangaistussäännös (RL 20:8, L 743/2006).
Vuonna 2011 raiskauksen tunnusmerkistö laajennettiin koskemaan avuttomassa
tilassa olevan hyväksikäyttöä tapauksissa,
joissa tekijä ei ollut aiheuttanut tuota avutonta tilaa
(L 495/2011). Vuonna 2011 (L 540/2011)
myös lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia
rangaistussäännöksiä ja seksuaalisen
teon määritelmää muutettiin
sekä säädettiin rangaistavaksi lapsen
houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin (RL 20:8 b) ja sukupuolisiveellisyyttä
loukkaavan
lasta koskevan esityksen seuraaminen (RL 20:8 c). Uudistuksen taustalla
oli lasten suojelemista seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan
koskevan
Euroopan neuvoston yleissopimuksen (2007, CETS 201) hyväksyminen
ja voimaansaattaminen.
Lakivaliokunta kiinnittää tarkastelun aluksi huomiota
siihen, että seksuaalirikoksia koskevaa rikoslain 20 lukua
on muutettu pistemäisesti osittaisuudistuksilla lukuisia
kertoja 2000-luvulla ja useita kertoja myös aivan viime
vuosina. Yleisellä tasolla valiokunta toteaa, että rikoslain tiettyä sääntelykokonaisuutta
koskevien säännösten toistuva muuttaminen
tiheään tahtiin on ongelmallista ja aiheuttaa
huomattavia haasteita lainkäytössä muun
muassa rikoslain ajallista soveltamista koskevan sääntelyn
vuoksi. Sääntelyä tulisikin pyrkiä uudistamaan
kokonaisvaltaisemmin. Toisaalta nyt käsillä olevan
muutoksen jälkeen RL 20 luku on uudistettu kokonaan, eikä näköpiirissä ole
merkittäviä uudistustarpeita. Tärkeää on,
että sääntely muodostaa selkeän
ja mahdollisimman helposti hahmottuvan kokonaisuuden. Näin
turvataan lain soveltamisen ennakoitavuus ja varmistetaan se, että oikeudenkäynneissä
pystytään
keskittymään teon rangaistavuuden ja rangaistusarvon
kannalta olennaisiin kysymyksiin.
Hallituksen esityksessä on kysymys seksuaalirikoksia
koskevaan sääntelyyn keskeisellä tavalla
vaikuttavasta uudistuksesta. Sen taustana on lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM
37/2010 vp) RL 20 luvun osittaisuudistuksen (495/2011) käsittelyn
yhteydessä esittämä lausuma luvun laajemman
kokonaisarvioinnin tarpeesta, hallitusohjelman kirjaus seksuaalirikoslainsäädännön
uudistamistarpeesta sekä Suomen vuonna 2011 allekirjoittama
naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan
ehkäisemisestä ja torjumisesta tehty Euroopan
neuvoston yleissopimus (HE s. 4/II). Lisäksi hallituksen
esityksessä kuvattu kansainvälinen kehitys ja
oikeusvertailu osoittavat seksuaalirikosten määrittelyssä tapahtuneita
muutoksia, jotka tarjoavat malleja säännösten
tarkistamiselle.
Raiskauksen (RL 20:1) tunnusmerkistö
Tunnusmerkistön rakenne
Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että raiskausrikoksen
tunnusmerkistö muotoiltaisiin rikoslain 20 luvun 1 §:n
1 momentissa edelleen niin sanotun pakottamiseen pohjautuvan tunnusmerkistömallin
mukaisesti. Vaihtoehtona olisi muotoilla tunnusmerkistö suostumusperusteisen tunnusmerkistömallin
perusteella. Esityksessä (s. 35—38) ja sen taustalla
olevassa oikeusministeriön arviomuistiossa (Raiskausrikosten lainsäädännölliset
muutostarpeet, Oikeusministeriön lausuntoja ja selvityksiä 25/2012,
s. 59—66) on varsin perusteellisesti pohdittu raiskausrikoksen
tunnusmerkistön vaihtoehtoisia muotoilutapoja ja päädytty
pitämään nykymallia perusteltuna.
Perustuslakivaliokunta esittää lausunnossaan PeVL
6/2014 vp, että jatkossa on syytä arvioida mahdollisuudet
kehittää raiskauksen tunnusmerkistöä suostumuksen
puuttumiseen perustuvan kirjoitustavan suuntaan.
Lakivaliokunta toteaa hallituksen esityksessä esitettyjen
perusteiden ja saamansa selvityksen nojalla, ettei perustuslakivaliokunnan
kannanotto anna aihetta muuttaa hallituksen esityksessä ehdotettua
raiskausrikoksen tunnusmerkistömallia.
Ehdotetun uuden 3 momentin merkitys ja sisältö
Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että nykyinen
RL 20 luvun 3 §:n pakottamista sukupuoliyhteyteen koskeva
rangaistussäännös kumotaan. Siinä tarkoitetuista
teoista rangaistaisiin jatkossa raiskausta koskevan 1 §:n
uuden 3 momentin mukaan, jos raiskaus huomioon ottaen uhkauksen
vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät
seikat on kokonaisuutena arvostellen vähemmän
törkeä kuin 1 ja 2 momentissa tarkoitetut teot.
Samoin tuomitaan se, joka muulla kuin 1 momentissa tarkoitetulla
uhkauksella pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen. Momenttia ei sovelleta,
jos raiskauksessa on käytetty väkivaltaa.
Uusi säännös siis asiallisesti, joskin
vain osittain, kattaisi voimassa olevassa 3 §:ssä tarkoitetut
teot. Kysymys olisi raiskausrikoksen lievintä tekomuotoa
koskevan sääntelyn siirtämisestä osaksi
raiskausrikosta koskevaa rangaistussäännöstä.
Ehdotetun uuden 20 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan tekijä tuomittaisiin
vankeuteen vähintään neljäksi
kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi,
kun voimassa oleva rikoslain 20 luvun 3 §:n rangaistusasteikko
on vankeutta vähintään 14 päivää ja
enintään kolme vuotta. Ehdotettu muutos merkitsee
siten huomattavaa rangaistustason korotusta. Lakivaliokunta pitää ehdotusta
perusteltuna, joskin korostaa sitä, että vähimmäisrangaistusten
korottamiseen on perinteisesti suhtauduttu — ja tulee suhtautua
jatkossakin — hyvin pidättyväisesti.
Hallituksen esityksessä on myös tarkoitus
kaventaa kyseessä olevan lievemmin arvioitavan raiskauksen
soveltamisalaa. Tämä ilmenee siitä, että uutta
3 momenttia ei sovellettaisi, jos raiskauksessa on käytetty
väkivaltaa. Nykyisin rikoslain 20 luvun 3 §:ssä tarkoitettu
pakottaminen sukupuoliyhteyteen voi tulla sovellettavaksi myös
tilanteissa, joissa käytetty väkivalta on ollut
vähäistä. Jatkossa nämä teot
arvioitaisiin RL 20:1:n 1 momentin mukaisina raiskauksina, joissa
vähimmäisrangaistus on yksi vuosi vankeutta. Tämä merkitsee,
että rangaistuslajivalikoimasta poistuvat tällöin
myös ehdottoman vankeuden sijasta tuomittavat yhdyskuntaseuraamukset,
yhdyskuntapalvelu ja valvontarangaistus, ellei tekoon sovelleta
RL 6:8:n mukaisia vähentämisperusteita. Näiltäkin
osin muutos merkitsee rangaistustason korotusta.
Perustuslakivaliokunta pitää antamassaan lausunnossa
tarpeellisena, että säännöksen
perusteluista ilmenisi tarkemmin, millaisten seikkojen perusteella
3 momentti voi tulla sovellettavaksi. Oikeusministeriö on
lakivaliokunnalle antamassaan selvityksessä katsonut, että hallituksen
esityksen mukaiset 3 momentin perustelut ovat riittävän
kattavat.
Asiaa arvioidessaan lakivaliokunta kiinnittää huomiota
ensinnäkin siihen, että raiskausrikoksen tunnusmerkistön
ala laajenee. Tekoon voi syyllistyä monella eri tavalla,
ja eri tekojen moitittavuudessa on eroja. Raiskausrikoksen eri tekomuodot
pyritään rangaistussäännöksen
eri momenteissa määrittelemään
mahdollisimman tarkoin, mutta ehdotettu sääntelymalli
eroaa perinteisestä tavasta kirjoittaa rangaistussäännös. Näistä syistä uuden
ehdotetun 3 momentin soveltamisala ei valiokunnan mukaan hahmotu
kovin helposti. Valiokunta toteaakin saamansa selvityksen perusteella
uuden momentin sovelta-misalasta seuraavaa:
(1) RL 20:1:n 1 momentin mukaisista pakottamalla tehdyistä raiskauksista
uuden momentin alaisuuteen voivat tulla vain uhkaamalla, ei sen sijaan
väkivalloin toteutetut teot. Näiltä osin
hallituksen esityksen (s. 57/I) mukaan kysymyksessä voisi
olla vain "vähäinen uhkaus käyttää väkivaltaa".
(2) RL 20:1:n 2 momentin mukaisessa raiskauksessa on kysymys hyväksikäyttötyyppisestä raiskauksesta.
Suhteessa tähän uuden 3 momentin soveltamisessa
voisi olla erityisesti kyse tekoon liittyvistä "poikkeuksellista
olosuhteista", kuten hallituksen esityksen perusteluissa (s. 57/I)
mainitaan esimerkkinä säännöksen
ilmaisusta "muu tekoon liittyvä seikka".
(3) Uuden 3 momentin alaisuuteen kuuluisivat myös
sellaiset uhkaamalla toteutetut teot, joissa uhataan jollakin muulla
kuin väkivallan käyttämisellä.
Näitä 3 momentin toisen virkkeen mukaisia tilanteita
ei koske edellytys teon vähäisemmästä kokonaistörkeydestä.
Tältä osin ehdotus ei sisällä tunnusmerkistötekijöiden muutosta
verrattuna nykysääntelyyn (ks. RL 20:3.2).
Edellä todetun ja saamansa selvityksen nojalla lakivaliokunta
katsoo, että uusi 3 momentti jää soveltamisalaltaan
kapeaksi suhteessa 1 momenttiin. Tämä aiheutuu
siitä, että sen soveltamisen ulkopuolelle rajataan
kaikki teot, joissa on käytetty väkivaltaa, ja
rangaistussäännöksessä tarkoitettua
väkivaltaa voi olla muun muassa kädestä vetäminen
ja sängylle työntäminen. Ainakin ennen
vuonna 2011 tehtyä tunnusmerkistömuutosta RL 20:3:n
mukaiseksi pakottamiseksi sukupuoliyhteyteen katsotut teot sisälsivät käytännössä
lähes
poikkeuksetta väkivaltaa. Hallituksen esityksen yleisperusteluista
(s. 39) käykin ilmi, että itse rikoksen perusluonteeseen kuuluu
jonkinlainen väkivaltaelementti.
Saadun selvityksen mukaan ei ole mahdollista tarkoin arvioida
sitä, millaiseksi uuden 3 momentin suhde muodostuu vuonna
2011 säädettyyn 2 momenttiin (495/2011).
Kyseisen muutoksen soveltamiskäytännöstä ei
ole kertynyt juurikaan kokemusta, eikä tällä hetkellä ole
tietoa siitä, kuinka suuri osuus vuonna 2011 raiskausrikossääntelyn
piiriin saatetuista entisistä seksuaalisista hyväksikäytöistä tuomitaan
nykyisin pakottamisena sukupuoliyhteyteen. Voidaan kuitenkin olettaa,
että käytännössä uutta
3 momenttia sovelletaan juuri "poikkeuksellisissa olosuhteissa" tehtyihin
2 momentin mukaisiin raiskauksiin.
Säännöksen soveltamisessa kokonaisarvostelussa
huomioon otettavien seikkojen joukossa keskeistä on lakivaliokunnan
mukaan seksuaalisen itsemääräämisoikeuden
loukkauksen laatu ja teko-olosuhteet.
Ehdotetun uuden 3 momentin kokonaisarvostelulauseke
Ehdotetun uuden 3 momentin soveltaminen on ehdotuksen mukaan
sidottu edellytykseen, jonka mukaan raiskauksen on oltava huomioon
ottaen uhkauksen vähäisyys taikka muut rikokseen
liittyvät seikat kokonaisuutena arvostellen vähemmän
törkeä kuin säännöksen
1 tai 2 momentissa tarkoitettu teko. Voimassa olevassa rikoslaissa
ilmaisulla "törkeä" viitataan
vakiintuneesti rikosten törkeisiin tekomuotoihin. Nyt ehdotetussa
3 momentissa sillä viitattaisiin puolestaan tilanteeseen,
jossa lievemmin rangaistavaa tekoa verrattaisiin rikoksen perustekomuotoon. Ilmaisulle
"törkeä" annettaisiin
siten sen rikosoikeudellisesti vakiintuneesta merkityksestä poikkeava
sisältö.
Perustuslakivaliokunta kiinnittää lausunnossaan
huomiota siihen, että 3 momentissa sana "törkeä" esiintyy
eri merkityksessä kuin muissa rikostunnusmerkistöissä.
Edellä todetun ja saamansa selvityksen nojalla lakivaliokunta
katsoo, että ilmaisu "kokonaisuutena arvostellen
vähemmän törkeä" ei
ole rikosoikeudellisessa sääntelyssä vakiintuneen
käsitteistön valossa tässä yhteydessä erityisen
onnistunut ja ehdottaa sen muuttamista lakiteknisistä syistä muotoon "kokonaisuutena
arvostellen vähemmän vakava". Verrattain
samankaltainen sääntelyratkaisu on omaksuttu ryöstörikoksia
koskevassa sääntelyssä (RL 31:1.4, L 769/1990);
ryöstörikoksissakin on nyt ehdotetun kaltaisella
tavalla säädetty vain perustekomuoto ja törkeä tekomuoto
(ks. HE 66/1988 vp).
Valiokunta tähdentää, että ilmaisu "vähemmän
vakava" on oikeudellinen käsite, jonka avulla
erilaisten tekojen erilainen arviointi mahdollistetaan. Sitä ei
tule ymmärtää siten, etteivätkö nyt
kyseessä olevat teot ole yleiskielen merkityksessä sinänsä aina
vakavia.
Törkeä raiskaus (RL 20:2)
Ehdotuksen mukaan törkeänä raiskauksena
rangaistaisiin jatkossa myös teko, jonka kohteena on kahdeksaatoista
vuotta nuorempi lapsi. Raiskauksen kohdistuminen alaikäiseen
on erityisen moitittavaa, mikä on jo nykyisin huomioitu
siten, että useissa tilanteissa voidaan käytännössä soveltaa
säännöksiä lapsen seksuaalisesta
hyväksikäytöstä (RL 20:6—7).
Ehdotettu uusi kohta eroaisi kuitenkin muista kvalifiointiperusteista
siinä, että sen soveltamisessa ei ole lainkaan tilaa
muulle kuin törkeyden kokonaisarviointia koskevalle harkinnalle,
koska ratkaisevaa on pelkkä uhrin ikä. Muut momentin
kohdat sisältävät arvostuksenvaraisia
perusteita (esimerkiksi "vaikea ruumiinvamma", "erityisen
tuntuvaa kärsimystä", "erityisen
raa'alla tavalla", "muu hengenvaarallinen
väline"), vaikka niidenkin tulkinta on joiltain
osin hyvin yksiselitteistä.
Törkeä raiskaus edellyttää kvalifiointiperusteen
käsillä olon lisäksi sitä, että raiskaus
on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Kvalifiointiperusteen käsillä olo ei siis vielä riitä, vaan
se luo vasta eräänlaisen oletuksen raiskauksen
törkeydestä. On mahdollista, että teko
ei perusteen käsillä olosta huolimatta syystä tai
toisesta ole kokonaisuutena arvostellen törkeä. Yleisesti
voidaan todeta, että kokonaistörkeysvaatimus edellyttää nimensä mukaisesti
teon arviointia kokonaisuutena. Tällainen arviointi on kokonaisvaltaista,
ja siinä otetaan huomioon niin kokonaistörkeyden
puolesta kuin sitä vastaankin puhuvia tekijöitä.
Lakivaliokunta pitää ehdotusta perusteltuna, mutta
kiinnittää kuitenkin huomiota siihen, että raiskaus
voi edellä todetun mukaisesti olla moitittavuudeltaan erilainen.
Tämä yhdessä törkeän raiskauksen
kahden vuoden vähimmäisrangaistuksen ja kvalifiointiperusteen
kategorisuuden kanssa saattaa saadun selvityksen mukaan johtaa tietyissä tilanteissa
kohtuuttomaan lopputulokseen silloin, kun tekijänä on
alle 18-vuotias nuori.
Yleisellä tasolla valiokunta korostaa raiskausrikosten
moitittavuutta kaikissa muodoissaan. Tämä ei kuitenkaan
merkitse sitä, ettei teon syyksilukemisessa ja rangaistuksen
määräämisessä tule
asianmukaisesti huomioida erilaisten tekojen ja tekijöiden
erityispiirteet. Alle 18-vuotiaiden tekijöiden tapauksessa
tulee huomioida myös se, että suojaikärajoja
koskeva sääntely perustuu ajatukseen, jonka mukaan nuorten
henkilöiden kyky päättää ryhtymisestä seksuaalisiin
suhteisiin ja tekoihin ei ole yhtä kehittynyt kuin aikuisilla.
Tämän vuoksi on perusteltua, että henkilön
iällä on jossain määrin merkitystä arvioitaessa
sitä, kuinka törkeänä rikosta
on pidettävä. Tämä ei kuitenkaan
poissulje sitä, ettei esimerkiksi 15-vuotiaskin henkilö voisi
syyllistyä rikoksen törkeään
tekomuotoon.
Siinä kokonaisharkinnassa, lukeeko tuomioistuin tekijän
syyksi raiskauksen vai törkeän raiskauksen, tulee
siten valiokunnan mukaan ottaa huomioon tekijän nuori ikä.
Jos kokonaisharkinnassa päädytään
soveltamaan törkeää raiskausta koskevaa
rangaistussäännöstä, tuomioistuimen tulee
yleisen oikeuskäytännön mukaan asianmukaisesti
ottaa huomioon nuoria koskevat rikoslain 6 luvun 8 §:n
1 momentin 1 kohta ja 2 momentti sekä saman luvun 9 §:n
2 momentti.
Lakivaliokunta kiinnittää vielä huomiota
siihen, että korkein oikeus on hiljattain (KKO 2013:57)
korostanut, että kun rikoksen katsominen kokonaisuutena
arvostellen törkeäksi on rikoksen tunnusmerkistön
täyttymisen edellytys, tuomioistuimen on aina nimenomaisesti
lausuttava, katsooko se tämän edellytyksen täyttyvän, ja
esitettävä arvionsa olennaisimmat perustelut. Näin
on tehtävä myös silloin, kun törkeysarvostelu
perustuu ankaroittamisperusteesta itsestään ilmenevään
rikoksen poikkeukselliseen törkeyteen.
Ehdotettu seksuaalisen häirinnän kriminalisointi
(RL 20:5a)
Esityksessä ehdotetaan, että rikoslakiin lisättäisiin
uusi seksuaalista häirintää koskeva rangaistussäännös.
Ehdotetun rikoslain 20 luvun 5 a §:n mukaan teosta tuomittaisiin
se, joka koskettelemalla tai muulla siihen vakavuudeltaan rinnastettavalla
tavalla tekee toiselle seksuaalisen teon, joka on omiaan loukkaamaan
tämän sek-suaalista itsemääräämisoikeutta.
Rangaistuksena olisi sakkoa tai vankeutta enintään
kuusi kuukautta. Ehdotettu säännös olisi
toissijainen muihin rikoslain 20 luvun säännöksiin
nähden.
Perustuslakivaliokunnan mukaan ehdotus voidaan käsitellä tavallisen
lain säätämisjärjestyksessä,
mutta perustuslakivaliokunta pitää tärkeänä,
että tunnusmerkistöä täsmennetään
esimerkiksi sisällyttämällä siihen
joitakin perusteluissa kuvattuja tekotapoja. Lisäksi sen
mielestä säännöksen nimike tulee
muuttaa selvemmin rikosta kuvaavaksi.
Yleisellä tasolla häirintätyyppisten
kriminalisointien ongelma on se, että tekotapojen moninaisuuden
ja häirinnän kokemuksen subjektiivisuuden vuoksi
rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen asettaman tarkkarajaisuuden
vaatimuksen täyttävän rangaistussäännöksen
laatiminen on haasteellista. Rikosoikeudellisessa seksuaalisen häirinnän
määrittelyssä ei ole tästä syystä myöskään
mahdollista tukeutua tasa-arvolaissa (609/1986) jo olevaan
määritelmään (7 §:n
6 momentti, L 369/2009), joka jää hyvin
avaraksi ja jossa viitataan muun muassa tietynlaiseen ilmapiiriin.
Lakivaliokunnan mukaan ehdotetun rangaistussäännöksen
soveltamisalaa on hallituksen esityksessä pyritty rajaamaan
ja näin ottamaan asianmukaisesti huomioon rangaistavuutta
rajoittavien kriminalisointiperiaatteiden painoarvo. Tästä huolimatta
rangaistavuuden rajat jäävät koskettelua
koskevaa tunnusmerkkiä lukuun ottamatta säännöksen
perusteella epäselviksi. Tämä koskee
tunnusmerkistötekijöitä "muu
siihen vakavuudeltaan rinnastettava tapa", "seksuaalinen
teko" (joka RL 20:10.2:ssa määritellään
teoksi, joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet
huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen) ja "teko,
joka on omiaan loukkaamaan kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta".
Erikseen arvioituna tunnusmerkistötekijät saattaisivat
olla riittävän täsmällisiä, mutta
yhdessä ne muodostavat kokonaisuuden, jonka perusteella
rangaistavuuden ala jää epäselväksi.
Tätä epäkohtaa eivät paikkaa
sinänsä hyvin valaisevat yksityiskohtaiset perustelut.
Samalla kun ehdotettu rangaistussäännös
on sangen tulkinnanvarainen, osa sen perustelujen esimerkeistä laajentaa
saadun selvityksen perusteella rangaistavuuden alan niin laajalle,
että sitä voidaan pitää rikosoikeuden
käytön viimesijaisuuden periaatteen kannalta ongelmallisena.
Tähän liittyen valiokunta kiinnittää huomiota
hallituksen esityksen perustelujen (s. 61/II) kohtaan, jossa
todetaan, että "[v]iime kädessä yksittäistapauksittain
on arvioitava, mikä vallinneissa olosuhteissa ja tekijän
ja kohteen välinen suhde huomioon ottaen on hyväksyttävän
seksuaalisen käyttäytymisen raja". Valiokunta
ei pidä perusteltuna, että rangaistavuuden rajat
ovat näin epäselvät. Tähän
suuntaan vaikuttaa myös se, että tällaisen
rikoksen epäilytapauksissa olisi vaikea kyetä takaamaan
tekijöiden yhdenvertainen kohtelu. Kun säännös
sisältää runsaasti harkinnanvaraisia
ilmaisuja, epäselväksi jäisi käytännössä se,
mistä teoista aloitettaisiin esitutkinta.
Edellä esitettyjen syiden vuoksi ehdotetun kaltaisen
rangaistussäännöksen säätämiseen
tulee suhtautua varauksellisesti ja on harkittava tarkasti säännöksen
välttämättömyyttä.
Tähän liittyy myös sen arviointi, onko
esityksen perusteluista esitetyistä esimerkeistä mahdollista
löytää sellaisia tekotapoja, jotka olisi
perusteltua ottaa osaksi pykälää. Saamansa
selvityksen perusteella lakivaliokunta pitää kuitenkin
ongelmallisena täsmentää säännöstä esimerkkiluettelolla,
koska senkin tulisi säännöksen tarkoitusperien
näkökulmasta kattaa hyvin monentyyppisiä tilanteita.
Tämäkin näkökohta puoltaa sitä, että ehdotettu
rinnasteisuuslauseke "muu siihen vakavuudeltaan rinnastettava
tapa" on pulmallinen.
Lakivaliokunta katsoo edellä todetun perusteella, että tässä vaiheessa
on aiheellista rajata rangaistava seksuaalinen häirintä koskettelua
sisältäviin tilanteisiin ja laajentaa rangaistavuutta tarvittaessa
vasta, kun on nähtävissä, millaiselle vakavuusasteelle
rangaistavuuden kynnys käytännössä asettuu.
Hallituksen esityksen perusteluissa (s. 34/II) todetaan,
että kansainväliset velvoitteet täyttyvät
nykysääntelylläkin, joten lainsäätäjä on
vapaa harkitsemaan asiaa kansallisista lähtökohdista
ja tekemään edellä esitetyn rajauksen.
Tekotapana koskettelu, kun kyse on entuudestaan tuntemattomasta
henkilöstä, on kohtalaisen ongelmaton.
Perustuslakivaliokunnan mukaan säännöksen nimike
tulee muuttaa selvemmin rikosta kuvaavaksi. Lakivaliokunnan mukaan
kuvaavampi nimike teolle on seksuaalinen ahdistelu. Tämä kuvaa
ilmaisua "häirintä" paremmin
teon luonnetta rikoksena.
Määritelmäsäännös
(RL 20:10)
Rikoslain raiskaussäännösten mukaan
raiskaukseen sisältyy kaikissa eri muodoissa sukupuoliyhteys.
Tämä käsite määritellään
rikoslain 20 luvun 10 §:n 1 momentissa, jonka mukaan sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan
mainitussa luvussa sukupuolielimellä tapahtuvaa tai sukupuolielimeen
kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista toisen kehoon. Sukupuoliyhteyden
määritelmällä on siis merkitystä myös
muiden rikoslain 20 luvussa rangaistavaksi säädettyjen
rikosten kuin raiskauksen kannalta, koska sukupuoliyhteys mainitaan
useissa luvun säännöksissä.
Hallituksen esityksessä sukupuoliyhteyden määritelmää ehdotetaan
täydennettäväksi siten, että sukupuoliyhteydellä tarkoitettaisiin
myös peräaukkoon kohdistuvaa seksuaalista tunkeutumista
toisen kehoon.
Määritelmäsäännöksen
perustelujen mukaan on sinänsä samantekevää,
ovatko henkilöt eri vai samaa sukupuolta. Hallituksen esityksen
mukaan vaginaalisen ja anaalisen sukupuoliyhteyden lisäksi
kysymykseen tulee oraalinen sukupuoliyhteys (HE s. 12/I;
ks. myös HE 6/1997 vp, s. 188 ja HE 283/2010
vp, s. 4—5). Sukupuoliyhteyden määritelmä laajentaa
käsitteen käyttöalaa rikoslaissa selvästi
verrattuna sen arkikieliseen merkitykseen.
Lähtökohtana rikoslaissa on säännösten sukupuolineutraliteetti.
Eri rikosten tekijöinä voi olla nainen tai mies,
kuten myös uhrina. Seksuaalirikokset eivät poikkea
tästä lähtökohdasta. Toisaalta
rikosoikeudellisten säännösten on oltava täsmällisiä.
Tähän liittyen valiokunta toteaakin, että nimenomaan
määritelmäsäännösten
tulisi olla erityisen täsmällisiä, koska
ne antavat sisältöä monille muille pykälille.
Niin voimassa oleva kuin ehdotettukin säännös
edellyttää sanamuodon mukaisesti "tunkeutumista".
Tältä osin valiokunta kiinnittää saamansa
selvityksen perusteella huomiota siihen, että sanamuoto
ei ole sen tarkoituksesta huolimatta täysin sukupuolineutraali.
Tämä johtuu siitä, että miehen
sukupuolielimen ottaminen suuhun tai muuhun ruumiin aukkoon ei ole
yleiskielen mukaisesti miehen sukupuolielimeen tunkeutumista. Valiokunnan
mukaan säännöstä on siten perusteltua
edellä todettujen näkökohtien perusteella
täsmentää siten, että siitä käy
yksiselitteisesti ilmi, että sukupuoliyhteytenä rikosoikeudellisessa
merkityksessä pidetään myös
toisen sukupuolielimen ottamista omaan kehoon.