Perustelut
Lakiehdotuksen tausta
Lakiehdotuksen tarkoituksena on lisätä maaseutuelinkeinojen
rahoituslain muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta annettuun
lakiin uudet 1 a—1 f §:t. Niillä alennettaisiin
määräaikaisesti maaseutuelinkeinojen
rahoituslain nojalla myönnettyjen valtionlainojen ja korkotukilainojen
vähimmäiskorko kahdesta prosentista yhteen prosenttiin.
Lailla puututaan siis voimassa oleviin sopimusehtoihin, ja se on
siten luonteeltaan taannehtiva.
Valtionlainoilla tarkoitetaan lainoja, jotka on myönnetty
maatilatalouden kehittämisrahastosta luottolaitosten
välityksellä. Korkotukilainat taas ovat luottolaitosten
myöntämiä lainoja, joiden koron alentamiseksi
valtio maksaa korkotukea. Valtionlainojen koroissa siirryttiin vuodesta
2000 alkaen pitkiin euribor-korkoihin. Korkotukilainoissa korkosidonnaisuus
sen sijaan jätettiin luottolaitoksen ja lainansaajan väliseksi
asiaksi. Hallituksen esityksen perusteluista (s. 6) selviää,
että keskimääräinen laina-aika valtionlainoissa
on 14,4 vuotta ja korkotukilainoissa 12,4 vuotta. Molemmat tukimuodot
ovat siis hyvin pitkäkestoisia. Kuten esityksen perusteluissa
(s. 7) yksityiskohtaisesti selvitetään, lainoitukseen
perustuva maatalouden rakennetukijärjestelmä on
luotu tilanteeseen, jossa rahoituksen kustannukset ovat olleet olennaisesti
erilaiset kuin ne nyt ovat. Talouden vakavan taantuman vuoksi korkotaso
on painunut alas erittäin nopeasti. Seurauksena tästä on,
että osa siitä tuesta, joka vuosina
2000—2009 on tuettujen lainojen yhteydessä myönnetty,
jää käyttämättä. Hallituksen
esityksestä on pääteltävissä (s.
11), että tätä ei pidetä elinkeinopoliittisesti
tarkoituksenmukaisena, koska maatalouden kannattavuutta pyritään
parantamaan vaikuttamalla elinkeinon harjoittamisen kustannustekijöihin.
Omaisuudensuoja
Perustuslakivaliokunta on aiemmassa käytännössään
katsonut, että maatalouden rakennetukia on pidettävä maatalouselinkeinon
harjoittamisen kannalta erittäin merkittävinä varallisuusarvoisina
etuina, jopa tosiasiallisina edellytyksinä elinkeinon harjoittamiselle,
sillä tuet muodostavat keskeisen osan tilojen perustoimeentuloa
(ks. PeVL 16/2007 vp, s. 3/I).
Toisaalta luottolaitosten näkökulmasta kyseessä on niiden
myöntämien lainojen osalta taannehtiva puuttuminen
sopimussuhteisiin.
Omaisuuden perustuslainsuoja turvaa myös sopimussuhteiden
pysyvyyttä, joskaan kielto puuttua taannehtivasti sopimussuhteiden
koskemattomuuteen ei ole perustuslakivaliokunnan käytännössä muodostunut
ehdottomaksi (Ks. esim. PeVL 42/2006 vp,
s. 4/I, PeVL 63/2002 vp, s.
2/II ja PeVL 37/1998 vp, s.
2/I). Varallisuusoikeudellisten oikeustoimien pysyvyyden suojan
taustalla on ajatus oikeussubjektien perusteltujen odotusten suojaamisesta
taloudellisissa asioissa (ks. esim. PeVL 42/2006
vp, s. 4/I, PeVL 21/2004 vp,
s. 3/I ja PeVL 33/2002 vp, s. 3/I).
Perusteltujen odotusten suojaan on valiokunnan käytännössä katsottu
kuuluvan oikeus luottaa sopimussuhteen kannalta olennaisia oikeuksia
ja velvollisuuksia sääntelevän lainsäädännön
pysyvyyteen niin, että tällaisia seikkoja ei voida
säännellä tavalla, joka kohtuuttomasti heikentäisi
sopimusosapuolten oikeusasemaa (PeVL 42/2006 vp,
s. 4/I ja PeVL 21/2004 vp, s. 3/I).
Valiokunta on arvioinut tällaistakin omaisuuden suojaan
puuttuvaa sääntelyä perusoikeuksien yleisten
rajoitusedellytysten, kuten sääntelyn tarkoituksen
hyväksyttävyyden ja sääntelyn
oikeasuhtaisuuden, kannalta (ks. esim. PeVL 56/2005 vp,
s. 2 ja PeVL 13/2003 vp, s. 2—3).
Valiokunnan mielestä lakiehdotukselle on vahvat yhteiskunnalliset
perusteet ottaen huomioon edellä todettu rakennetukien
merkitys yksittäisen viljelijän kannalta sekä hallituksen
esityksen perusteluissa (s. 8) esitetyt tiedot viljelijöiden
velkaantumisesta. Luottolaitosten kannalta lakiehdotuksen vaikutuksia
voidaan pitää varsin vähäisinä ottaen
huomioon, että ne ovat kooltaan suuria oikeushenkilöitä,
jotka joutuvat varautumaan korkotason huomattaviinkin muutoksiin
jo yksinomaan markkinatalouden toimintaan liittyvistä syistä.
Lisäksi on otettava huomioon, että nyt
ehdotettu lainsäädäntömuutos olisi
voimassa vain lyhyehkön määräajan.
Tämän vuoksi valiokunta katsoo, ettei kyseessä ole sellainen
kohtuuton lainsäädännön muutos,
joka loukkaisi luottolaitosten perusteltujen odotusten suojaa. Ehdotus
vähimmäiskoron alentamisesta ei näin
ollen vaikuta lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen.
Voimaantulosäännös
Laki ehdotetaan tulemaan voimaan valtioneuvoston asetuksella
säädettävänä ajankohtana. Tämä johtuu
perustelujen (s. 12) mukaan siitä, että muutos
edellyttää Euroopan unionin komission myötävaikutusta.
Ehdotettu säännös on merkityksellinen
perustuslain 79 §:n kannalta. Sen mukaan laista tulee käydä ilmi,
milloin se tulee voimaan. Erityisestä syystä laissa
voidaan säätää, että sen
voimaantuloajankohdasta säädetään
asetuksella.
Perustuslain 79 §:n 3 momentissa tarkoitettuna erityisenä syynä on
perustuslakivaliokunnan käytännössä pidetty
muun muassa sitä, että lainsäädäntö on
sidoksissa Euroopan unionin oikeuteen (ks. esim. PeVL 21/2007
vp, s. 2/II, PeVL 46/2006 vp,
s. 4/I ja PeVL 41/2006 vp,
s. 4/I). Ehdotus vastaa tätä käytäntöä eikä vaikuta
lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen.
Asetuksenantovaltuus
Lakiehdotuksen 1 f §:n mukaan valtioneuvoston asetuksella
voidaan säätää tarkemmin muun muassa
valtionlainaan ja korkotukilainaan liittyvän tuen määräytymisestä.
Ehdotettu sanamuoto synnyttää vaikutelman asetuksenantajalle
jäävästä varsin suuresta harkintavallasta.
Hallituksen esityksen perusteluista (s. 13 ja s. 15) käy kuitenkin
ilmi, että asetuksella säädettäisiin,
miten kuluvan tuen määrä lasketaan silloin,
kun vähimmäiskorkoa on alennettu. Kyse on siis
todellisuudessa vain laskentatavasta, jolla saadaan määriteltyä kokonaistuki
euroina koko laina-ajalta. Tällainen teknisluonteinen sääntely
sopii valiokunnan mielestä asetukseen. Koska valtuutuksen
sanamuoto antaa nyt kuitenkin harhaanjohtavan kuvan asetuksenantovallan
laajuudesta, on sen sanamuotoa syytä muuttaa viittaamaan
esimerkiksi juuri laskentatavasta säätämiseen.