Perustelut
Kunnallinen verotusoikeus
Lakiehdotuksen tavoitteena on tehostaa rakentamattomien asuntotonttien
rakentamista ja saamista asuntokäyttöön
siten, että kunnanvaltuustojen on määrättävä lakiehdotuksen
12 b §:n nojalla 14:ssä pääkaupunkiseudun
ja kehysalueen kunnassa rakentamattomalle rakennuspaikalle veroprosentti,
joka on vähintään yhden prosenttiyksikön
yleistä kiinteistöveroprosenttia korkeampi, kuitenkin
enintään kolme prosenttia.
Kiinteistöveroprosentin pakollista nostamista lakiehdotuksessa
mainituissa kunnissa on arvioitava perustuslain 121 §:n
mukaisen kunnallisen itsehallinnon ja verotusoikeuden kannalta. Kuntien
hallinnon tulee perustuslain 121 §:n 1 momentin
nojalla perustua kunnan asukkaiden itsehallintoon. Kunnilla on perustuslain
121 §:n 3 momentin perusteella verotusoikeus. Lailla säädetään
verovelvollisuuden ja veron määräytymisen
perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta.
Kuntien verotusoikeuden on katsottu vakiintuneesti kuuluvan
kunnallisen itsehallinnon keskeisiin ominaispiirteisiin. Perustuslakivaliokunta
on todennut, että kunnilla ei voi olla laista riippumatonta
verotusoikeutta, ja katsonut lainsäätäjän
olevan toimivaltainen järjestelemään kuntien
verotusoikeuden yksityiskohtia (PeVM 10/1998 vp,
s. 35/I). Verosta säätäminen
kuuluukin valiokunnan käsityksen mukaan lähtökohdiltaan
selvästi lainsäädännön
alaan. Tämä koskee verorasituksen eri osatekijöiden,
kuten veropohjan, verokannan ja huojennusten sääntelyä sekä verotusmenettelyn
sääntelyä. Lainsäätäjälle kuuluu
verojärjestelmän yleinen kehittäminen, kuten
ratkaisut uusista verotuskohteista ja verotuksen kiristämisestä.
Lainsäätäjän toimivaltaan voi
toisaalta kohdistua rajoituksia esimerkiksi perusoikeuksista ja
kunnallisesta itsehallinnosta (PeVL 41/2002 vp,
s. 2).
Lakiehdotus rajoittaa kuntien valtaa päättää kiinteistöveroprosentin
suuruudesta. Voimassa olevalla lailla on jo rajoitettu tuota valtaa
säätämällä sille ylä-
ja alarajat.
Lakiehdotuksen 12 b §:n
2 momentin mukaan korotettua veroprosenttia ei kuitenkaan sovelleta
eräisiin asuntotontin omistajan tonttiin rajoittuviin ja
hänen omistamiinsa rakennuspaikkoihin. Kuitenkin kunnille
varataan mahdollisuus 12 b §:n 3 momentin mukaan soveltaa
myös edellä mainittuihin rakentamattomiin rakennuspaikkoihin
ehdotetun mukaista korotettua kiinteistöveroprosenttia.
Voimalaitokseen sekä ydinpolttoaineen loppusijoituslaitokseen
kuuluviin rakennuksiin ja rakennelmiin voi kunnanvaltuusto lakiehdotuksen
14 §:n 1 momentin mukaan määrätä veroprosentiksi
enintään 2,50, mikä merkitsee 0,30 prosenttiyksikön
korotusta ydinvoimalaitoksille ja 1,1 prosenttiyksikköä muille
voimalaitoksille. Tavoitteena on osittain vahvistaa kuntien veropohjaa.
Pieniin vesi- ja tuulivoimalaitoksiin, joiden nimellisteho on
enintään 10 megavolttiampeeria, ehdotetaan sovellettavaksi
14 §:n 2 momentin mukaan yleistä kiinteistöveroprosenttia.
Sen suuruus on 11 §:n 3 momentin perusteella vähintään
0,50 ja enintään 1,0 prosenttia. Joidenkin pienten
kuntien osalta se saattaa merkitä verotulojen pienentymistä,
koska voimassa olevan lain mukaan veroprosentti voi mainittujen
pienvoimalaitoksien osalta olla enintään 1,40.
Perustuslakivaliokunnan mielestä kunnallisen verotusoikeuden
keskeisenä sisältönä on pidettävä sitä,
että kunnilla säilyy itsenäinen oikeus päättää taloudestaan.
Perustuslakivaliokunta toteaa, että kunnille jää edelleen
verrattain laaja valta itsenäisesti harkita lopullinen
veroprosentti lain sallimissa puitteissa. Valiokunta ei pidä lakiehdotusta
perustuslain 121 §:n mukaisen kunnallisen itsehallinnon
ja kunnallisen verotuksen kannalta ongelmallisena.
Sääntely korkeammasta kiinteistöveroprosentista
kohdistuu vain 12 b §:n 1 momentissa mainittuihin kuntiin
ja niiden asukkaisiin. Rakennusmaasta on pääkaupunkiseudun
ja kehyskuntien alueella työvoiman muuttoliikkeen takia
pulaa. Tarkoitus on siksi edistää asuntorakentamiseen
kaavoitetun rakennusmaan saamista asuntotuotannon käyttöön
tällä alueella. Sääntelylle on
hyväksyttävät perusteet. Viime kädessä kysymys
on julkiselle vallalle perustuslain 19 §:n 4 momentissa
säädetystä tehtävästä edistää jokaisen
oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä.
Kun lisäksi otetaan huomioon, että kiinteistöverosta
päättävät muiden kunnallisverojen
tapaan kunnat verotusoikeutensa nojalla ja vero vaihtelee tämän
takia jo muutenkin maan eri osissa, ei sääntely
muodostu ongelmalliseksi perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuussäännösten
kannalta.