Perustelut

Toimenpidekertomus sisältää yhden puolustusvaliokunnasta lähtöisin olevan lausuman, joka koskee aluevalvontalain täytäntöönpanoa (HE 38/2000 vp). Eduskunta edellytti 21.6.2000, että hallitus seuraa aluevalvontalain ja erityisesti siinä säädetyn lupamenettelyn toteutumista ja antaa tarvittaessa esitykset korjaaviksi toimenpiteiksi eduskunnalle viipymättä. Aluevalvontalain tultua vastikään voimaan lausuma on ajankohtainen ja syytä pitää voimassa.

Kotimaisen puolustustarviketeollisuuden toimintaedellytykset

Kotimainen puolustustarviketeollisuus on ajautunut kasvaviin vaikeuksiin. Erityisen vaikea tilanne tällä hetkellä on ase- ja ampumatarviketeollisuudessa, jossa puolustusvoimien tilaustarpeet suuntautuvat muun muassa ohjusjärjestelmiin ja erikoisampumatarvikkeisiin. Näitä ei valmisteta kotimaassa eikä niiden valmistuskykyä voitane tänne kehittää ilman huomattavia kustannuksia. Tilanne on parempi esimerkiksi elektroniikkateollisuuden ja kuljetusmateriaalitoimialan sektoreilla, joilla tilaukset ovat viime aikoina jopa lisääntyneet.

Tilanteen vakavuutta osoittaa se, että valiokunnan saaman selvityksen mukaan Puolustusteollisuusyhdistyksen 25 jäsenyrityksestä kolme on äskettäin ilmoittanut yt-neuvottelujen käynnistämisestä. Neuvottelut koskevat Nammo Lapua Oy:n, Nexplo Vihtavuori Oy:n ja Patria Vammas Oy:n osalta yhteensä noin 400:aa henkilöä. Yt-neuvottelut on käynnistetty, koska kotimaisen ammus- ja ruutituotannon jatkumiseen ei ole kyetty löytämään ratkaisuja.

Puolustusvoimilla ei ole mahdollisuutta tällä hetkellä käytössään olevalla rahoituksella ylläpitää kotimaista raskasta ampumatarviketeollisuutta. Vuonna 2001 ampumatarviketeollisuuteen suunnataan 120 miljoonaa markkaa valmiusyhtymien kehittämiseen tarkoitetuista varoista. Jo tällä kertaluonteisella toimenpiteellä hidastetaan valmiusyhtymien varustamista. Laajamittaisen hyökkäyksen ennalta ehkäisyyn ja torjuntaan tarkoitettujen joukkojen ampumatarvikkeiden täydennys- ja korvaushankintoihin ei ole määrärahoja käytännössä lainkaan. Kuitenkin tarvetta kotimaisen raskaan ampumatarviketuotannon ylläpitämiseen on varastoitujen ampumatarvikkeiden vanhenemisesta, rauhan ajan koulutuskäytöstä sekä pitkäkestoisen kriisin kulutuksen korvaamisesta johtuen. Mikäli ampumatarviketuotanto ajetaan alas, sen uudelleen käynnistäminen ei ole mahdollista. Ampumatarviketuotanto on myös osa huoltovarmuutta. Kriisiaikana tiettyjen perustuotteiden riittävyys perustuu siihen, että niitä valmistetaan Suomessa.

Puolustusteollisuudelle olisi tärkeää myös se, että puolustusvoimat voisi käynnistää jatkossa selvästi enemmän monivuotisia tutkimus- ja kehittämishankkeita. Erityisesti näitä tarvittaisiin niillä kriittisiksi katsotuilla osaamisalueilla, joilla kotimainen alan kompetenssi halutaan säilyttää korkealla tasolla. Vain tiettyjen alojen vahvalla erityisosaamisella voi puolustusteollisuus osallistua alan kansainväliseen tutkimus- ja kehittämistyöhön. Huolestuttavana voidaankin pitää sitä, että Suomessa käytetään suhteessa vertailukelpoisiin maihin huomattavan vähän voimavaroja puolustusmateriaaleja koskevaan tutkimukseen ja tuotekehittelyyn. Ilman omia tutkimus- ja kehittämispanostuksia Suomi on vaarassa ajautua pelkästään muualla kehitettyjen järjestelmien ostajaksi ja siten riippuvaiseksi ulkomaisista materiaalitoimittajista.

Puolustusmateriaaliteollisuuden kehittämistä selvittänyt toimikunta totesi vuonna 1999 hyväksymässään yksimielisessä mietinnössä, että alhaisen tilauskannan teollisuudelle aiheuttamien akuuttien ongelmien ratkaisemiseksi olisi lisärahoitusta tullut saada jo vuosina 1999 ja 2000 noin 200—300 miljoonaa markkaa vuodessa. Toimikunnan ehdotuksiin perustuvia esityksiä ei kuitenkaan koskaan hyväksytty. Teollisuuden mukaan ampumatarviketeollisuuden tilauskannan kannattavuusraja on noin 300 miljoonaa markkaa/vuosi. Alle 200 miljoonan markan vuosittainen tilauskanta lopettaa kotimaisen ampumatarviketuotannon ja hankinnat keskittyvät ulkomaille.

Eduskunta totesi vastauksessaan hallituksen puolustuspoliittiseen selontekoon vuonna 1997, että kotimaisen puolustustarviketeollisuuden toiminnan turvaaminen on keskeinen osa Suomen itsenäisen puolustuksen taloudellista ja sotilaallista perustaa. Useissa yhteyksissä eduskunta on katsonut, että puolustusvoimien hankinnoista keskeisesti riippuvan kotimaisen puolustusmateriaaleja valmistavan teollisuuden toiminta edellyttää varmuutta jatkuvasta tilauskannasta. Eduskunta on myös edellyttänyt, että hallitus tulevissa talousarvioissa huolehtii kotimaisen puolustustarviketeollisuuden toimintaedellytyksistä. Se on asettanut 50 prosentin tavoitetason kotimaisten hankintojen osuudelle kaikista puolustusvälinehankinnoista vuoden 2003 loppuun mennessä. Tämä tavoite edellyttäisi merkittävästi nykyistä korkeampaa materiaalihankintamäärärahojen tasoa jo vuonna 2001.

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan puolustushallinto on esittänyt vuoden 2001 ensimmäiseen lisätalousarvioehdotukseen hankintoihin kotimaiselta puolustustarviketeollisuudelta 220 miljoonaa markkaa, jolla luotaisiin tilauskanta ampumatarviketeollisuudelle vuodeksi 2002. Myös käynnissä oleva puolustuspoliittisen selonteon tarkistus on puolustusteollisuudelle tärkeä, koska se luo pohjan tulevien vuosien materiaalihankintojen suunnittelulle ja toteuttamiselle.

Valiokunta toteaa, että kotimainen puolustustarviketeollisuus on puolustusvoimien materiaalisen valmiuden välttämätön edellytys. Sitä tarvitaan sekä nykyaikaisten järjestelmien toimittajana, näiden järjestelmien ylläpitäjänä että sodan ajan massakulutusmateriaalin valmistajana. Teollisuuden teknisen ja teknologisen osaamisen laajentaminen ja kehittäminen vastaamaan kansainvälisiä haasteita ja puolustusvoimien tarpeita edellyttää riittävän kapasiteetin luomista ja tuotannon ylläpitoa. Puolustusvoimien omilla tilauksilla on huomattava referenssimerkitys myös puolustusteollisuuden vientipyrkimysten tukemisessa.

Puolustusvaliokunta katsoo, että puolustustarviketeollisuuden riittävän työllisyyden ja Suomen itsenäisen puolustuksen turvaaminen edellyttävät puolustusvoimien materiaalihankintamäärärahojen nostamista siten, että eduskunnan asettama tavoite kotimaisten hankintojen 50 prosentin osuudesta saavutetaan asetetussa aikataulussa. Tarvittavilla määrärahalisäyksillä jo vuoden 2001 ensimmäisessä lisätalousarviossa on korvattava määrärahojen leikkauksista aiheutunutta materiaalihankintojen jälkeenjääneisyyttä siten, että kaavailluista henkilöstön irtisanomisista voitaisiin luopua.