Perustelut

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi kuntouttavasta työtoiminnasta annettua lakia, työttömyysturvalakia ja toimeentulotuesta annettua lakia. Esityksen mukaan kuntouttavaan työtoimintaan velvoitetaan osallistumaan nuorten työttömien ohella myös 25 vuotta täyttäneet henkilöt. Seurauksena kuntouttavasta työtoiminnasta kieltäytymisestä, sen keskeyttämisestä tai omasta syystä keskeyttämään joutumisesta olisi työmarkkinatukea saavan työttömän osalta 60 päivän karenssi sekä toimeentulotukea saavan työttömän osalta toimeentulotuen perusosan alentaminen enintään 20 prosentilla henkilön iästä riippumatta.

Esityksen kannustettavuus

Esitys perustuu Vanhasen II hallituksen hallitusohjelmaan ja kuvaa osuvasti, miten hallituspuolueet haluavat "kannustaa" pitkään työttöminä olleita takaisin työelämään. Esityksestä käy selkeästi ilmi, että hallitus luottaa edelleen perinteiseen "keppilinjaan", jolla sanktioiden uhalla pyritään saamaan usein vaikeistakin ongelmista kärsivät pitkäaikaistyöttömät takaisin työelämään. Kuntouttava työtoiminta on niin sanottu viimesijainen toimenpide, joka tulee kyseeseen, kun perinteiset työvoimapoliittiset toimenpiteet eivät enää toimi. Kohderyhmään kuuluvilla on usein sosiaalisia, mielenterveydellisiä tai päihteisiin liittyviä ongelmia.

Kotimaisten ja kansainvälisten vaikuttavuustutkimusten perusteella kaikkein huono-osaisimpaan ja vaikeimmin työllistyvään työvoiman osaan kohdistuvat aktiivitoimenpiteet lisäävät osallistujien työllistyvyyttä erittäin vähän, jos lainkaan. Tämä kuvaa hyvin arjen tilannetta ja osoittaa, miten suuri tarve olisi kehittää kaikkia vaikeasti työllistettävien aktiivitoimenpiteitä ja esimerkiksi myös kuntouttavaa työtoimintaa osana sosiaalipoliittisia päätöksiä. Jotta kuntouttavalla työtoiminnalla olisi edes mahdollisuuksia toimia, olisi ensin kartoitettava kokonaisvaltaisesti työnhakijan terveys ja työkyky. Tämän kartoituksen jälkeen toteutettavan kuntoutuksen avulla vaikeasti työllistettävillä työnhakijoilla voisi edes olla voimavarat hyötyä kuntouttavasta työtoiminnasta. Saadun palautteen perusteella voidaan todeta, että meillä on maassa laki kuntouttavasta työtoiminnasta, muttei toimivia työvälineitä ja resursseja kunnille toteuttaa itse lakia. Kenenkään työllistymistä ei edistä, jos ihmisiä "säilötään" muutama viikko jossain tilassa niin sanotun kuntouttavan työtoiminnan nimissä. Kuntouttavan työtoiminnan kannustavuutta ei myöskään lisää se, ettei se pitkäaikaisestikaan käytettynä kerrytä yksilön eläketurvaa, mutta siitä huolimatta työntekijällä on siihen osallistumisvelvollisuus.

Kuntouttavan työtoiminnan osalta on ensiarvoisen tärkeää, että toiminta johtaa johonkin tosiasialliseen vaihtoehtoon työttömien elämässä. Hallituksen esitys tulee johtamaan entistä suurempaan syrjäytymiseen, kun ennestään vaikeassa tilanteessa olevien kansalaisten tilanne vaikeutuu heihin kohdistuvien sanktioiden seurauksena. Elämänhallintansa ja terveytensä menettänyt, vaikeasti työllistettävä ei nimittäin kaikissa tilanteissa edes kykene hahmottamaan häneen kohdistuvia vaateita ja niiden seurauksia.

Kuntiin kohdentuvat taloudelliset vaikutukset

Hallituksen esityksessä on arvioitu, että kuntouttavan työtoiminnan velvoittavuuden ikärajan poiston vaikutuksesta kuntouttavan työtoiminnan osallistujamäärä kasvaisi vuonna 2010 noin 2 000 henkilöllä. Suomen Kuntaliiton tekemä arvio on laajimmillaan ollut jopa 51 000 henkilöä. Hallituksen puolelta on esitetty, ettei Kuntaliiton arvio pidä paikkaansa, koska esitetty 51 000 kattaa kaikki Kelan tilastojen perusteella 500 päivää työttöminä olleet henkilöt. Koska hallituksen arvio 2 000 henkilön määrästä poikkeaa näin suuresti Kuntaliiton vastaavasta, voimme rivien välistä tulkita, että jo lähes 50 000 henkilöä on pudonnut kokonaan pois todellisten työllistämistoimenpiteiden piiristä suoraan kuntien toimeentulotukiluukuille. Ei siis liene suuren ihmetyksen aihe, miksi myös kuntien toimeentulotukimenojen kasvu vain jatkuu.

On varsin selvää, että ensi vuonna 500 päivää työttöminä olleiden määrä kasvaa muun työttömyyden kasvaessa. Samaan aikaan kunnat joutuvat vähenevien verotulojen ja kasvavien sosiaali- ja terveyskulujen vuoksi leikkaamaan menojaan. Viimeistään nyt valtion tulisi kannustaa myös taloudellisesti kuntia työllistämään ja järjestämään kuntouttavaa työtoimintaa pitkäaikaistyöttömille. Monessa kunnassa vaikeasti työllistyvät pitkäaikaistyöttömät eivät suinkaan ole niukkenevien sosiaali- ja terveyspalveluiden tärkeysjärjestyslistoilla ykkösinä. Myöskään työttömien (työ)terveyshuoltoa ei ole järjestetty, vaikka kunnat saavat siihen valtionapua. Tämä edelleen kuvaa kuntien vaikeaa tilannetta, jolloin rahat käytetään tärkeysjärjestyksessä korkeammalla oleviin toimiin ja pitkäaikaistyöttömät jäävät kaikilla listoilla häntäpäähän odottamaan parempia aikoja, joita ei heidän osaltaan näytä koskaan tulevan.

Kunnat ovat jo pitkään pitäneet erityisen huolestuttavana sitä kehitystä, jossa ministeriöt ilman yhteisiä neuvotteluja antavat kunnille uusia tehtäviä, jotka lisäävät kuntien kustannuksia ja vastuita. Kuitenkin on muistettava, että Suomi on vuonna 1991 ratifioinut Euroopan neuvoston sopimuksen, European Charter of Local Self-Government, jonka yhdeksännessä artiklassa selkeästi todetaan sellaisten tehtävien, joita paikallisten viranomaisten tulee panna täytäntöön ja joiden toimeenpanon estävät riittämättömät taloudelliset resurssit, olevan vailla mielekkyyttä ja merkityksettömiä. Sopimuksen mukaan lähtökohtana tulee aina olla se, että taloudelliset resurssit ovat riittävät suhteessa toimeksi annettuihin tehtäviin.

Lakiesityksessä todetaan, että kunnat joutuvat kohdentamaan uudelleen sosiaalityön resurssejaan. Esityksessä ei kuitenkaan ole arvioitu, mistä sosiaalityön palvelusta voidaan samalla luopua. Uudelleen kohdentaminen johtaa käytännössä kunnissa siihen, että jostain on luovuttava tai löydettävä lisärahaa. Ja mikäli kuntouttavan työtoiminnan asiakasmääriä ja toimintapäiviä halutaan lisätä ja samanaikaisesti toiminnalta edellytetään vaikuttavuutta ja laatua, tarvitaan lisää ohjaajia, valmentajia, tiloja ja työvälineitä. Ilman lisärahaa tällaiset muutokset eivät tapahdu.

TE-toimistojen ja työvoiman palvelukeskusten resurssit

Työvoimahallinnon uudistamishankkeet näyttävät johtavan siihen, että työvoiman palvelukeskuksetkin alkaisivat palvella vain niitä, joilla on mahdollisuus palata suoraan avoimille työmarkkinoille. Vaikeimmin työllistyvät jäisivät kuntien harteille, vaikka kunnissa harvoin on aikaa ja osaamista esimerkiksi eläkeratkaisujen selvittämiseen. Osa ikääntyneistä pitkäaikaistyöttömistä on TE-toimistojen kirjoilla siksi, ettei ole saanut myönteistä eläkepäätöstä, vaikka työkyky olisikin alentunut eläkkeeseen oikeuttavasti. Maassamme ei näytä kenellekään kuuluvan heidän auttamisensa eläkeprosesseissa, jos ja kun työvoiman palvelukeskukset eivät sitä enää resurssien puutteessa tee.

Valtion tuottavuusohjelma on omalta osaltaan vähentämässä TE-keskuksista juuri niitä työntekijöitä, joiden vastuulla kaikkein vaikeimmin työllistettävät ovat olleet. Osaaminen ja tietotaito katoavat eläköityvien työntekijöiden mukana, eikä uusia toimijoita ehditä perehdyttää, jos heitä ylipäätään toimistoihin saadaan. Sosiaali- ja terveysministeriön lausunnoista käy hyvin ilmi, kuinka teoria ja arki käytännössä kohtaavat. Virkamiehet kirjoittavat kauniita sanoja siitä, kuinka sanktioita on käytetty suhteellisen vähän ja positiivisten ja negatiivisten kannustimien käytössä on huomioitava henkilön kokonaistilanne. Miten huomioidaan kokonaistilanne, kun resurssipulan vuoksi toimijat eivät kykene laaja-alaiseen sektorit ylittävään yhteistyöhön edes työvoimahallinnon ja sosiaalipalveluiden kesken ja kymmeniätuhansia suomalaisia on jo pudonnut pois työmarkkinatuelta toimeentulotuen piiriin? Tuottavuusohjelman härkäpäinen toteuttaminen työvoimahallinnossa johtaa tämäntyyppisten lakien yhteisvaikutuksella entistä suuremman joukon laajamittaiseen syrjäytymiseen ja jäämiseen yhteiskunnan ulkopuolelle.

Tällaisen pakottavan ja uhkailevan lainsäädännön sijasta olisi pitänyt kehittää muutama vuosi sitten säädettyä eläketukilainsäädäntöä ja laajentaa sen piiriä. Niin voitaisiin turvata kunniallinen ja arvokas elämä niille pitkäaikaistyöttömille, joiden paluulle työmarkkinoille ei ole käytännössä edellytyksiä.

Perustelut

Kuntien mahdollisuudet lain täysimääräiseen toimeenpanoon lähes olemattomat

Kuntouttavan työtoiminnan tulisi aina olla vasta toissijainen keino syrjäytymisen ehkäisyssä. Ensisijaisesti työttömät tulee ohjata työ- ja elinkeinohallinnon järjestämiin työvoimapalveluihin ja työllistymistä edistäviin palveluihin.

Tilanne on jo tällä hetkellä osassa kuntia se, ettei niillä ole mahdollisuuksia järjestää miele-kästä ja työllistymistä edistävää kuntouttavaa työtoimintaa. Joissain kunnissa kuntouttavaa työtoimintaa ei voida järjestää lainkaan. Kuntouttava työtoiminta saattaa laadultaan olla velvoitetyön tyyppistä, kun sen kuuluisi olla kuntouttava prosessi, jossa asiakkaan henkilökohtaisia ominaisuuksia vahvistetaan niin, että hänellä on mahdollisuus päästä ensisijaisiin työhallinnon toimenpiteisiin ja askeleen lähemmäs kohti avoimia työmarkkinoita. Esimerkiksi riittävää ohjausta ja neuvontaa ei anneta, eikä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden tuki ole riittävää. Parhaat tulokset ja vaikuttavuus kuntouttavassa työtoiminnassa saavutetaan, kun kuntouttavan työtoiminnan paikkoja hankitaan valmennukseen erikoistuneista organisaatioista, joissa ohjaajat ovat koulutettuja yksilö-, ryhmä- ja työvalmennuksen ammattilaisia ja pystyvät tarjoamaan monia erilaisia ja eritasoisia tehtäviä.

Kuntaliiton arvion mukaan käsiteltävänä oleva hallituksen esitys toisi kuntouttavan työtoi-minnan piiriin jopa kymmeniätuhansia ihmisiä, mikä tarkoittaa n. 180 miljoonan euron lisämäärärahan tarvetta (tämä arvio perustuu Kelan tilastoon, jonka mukaan niitä, jotka täyttävät aktivointisuunnitelman laadinnan edellytykset, on 51 000). Kuntaliiton tekemään kustannusarvioon verrattuna hallituksen kunnille varaama valtionosuuslisäys on marginaalinen, 2,1 miljoonaa euroa/vuosi.

Kuntien ja hallituksen arviot tarvittavasta lisämäärärahasta siis eroavat toisistaan merkittävästi. Lisätessään kuntien tehtäviä mutta laiminlyödessään niiden riittävän rahoituksen hallitus rikkoo paitsi yleisiä periaatteita valtio-kunta-suhteessa, osoittaa myös ymmärtämättömyyttä kuntatalouden jo valmiiksi vakavaa tilannetta kohtaan.

Kunnat voivat täyttää lain mukaisen velvollisuutensa järjestämällä työttömälle "jotain puu-haa" neljäksi tunniksi viikossa. Jos henkilö sitten turhautuu ja jättäytyy pois työtoiminnasta, saattaa hän jopa joutua entistä kauemmaksi oikeista työmarkkinoista ja syrjäytyminen tulee todennäköisemmäksi. Toimenpiteisiin osallistumisen tulisi olla houkuttelevaa joko siksi, että se lupaisi työllistymismahdollisuuksien paranemista, tai siksi, että se olisi muutoin elämänhallintaa tukevaa, mielekästä toimintaa.

Hallituksen riittämättömillä määrärahoilla ei kuitenkaan paranneta kuntouttavan työtoiminnan laatua.

Kuntouttavan työtoiminnan laatua tulee parantaa korottamalla toimintapäiväkohtaisia korvauksia. Kuntouttavan työtoiminnan realistinen päivähinta on noin 35—50 euroa/päivä riippuen siitä, kuinka paljon työtoimintaan on sisällytetty tavoitteellista yksilövalmennusta, ohjausta ja neuvontaa. Kustannustaso huomioiden ei nykyinen valtion kuntouttavasta työtoiminnasta kunnille maksama korvaus, 10,09 euroa toimintapäivää ja kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvaa henkilöä kohti, ole riittävä. Toimintapäiväkorvauksen korotuksen avulla kunnilla olisi aidosti mahdollisuuksia vastata kuntouttavalle työtoiminnalle asetettuihin tavoitteisiin.Jos kuntouttavan työtoiminnan asiakasmääriä ja toimintapäiviä halutaan lisätä ja samanaikai-sesti siltä vaaditaan lisää vaikuttavuutta ja laatua, tarvitaan lisää ohjaajia, valmentajia, työvälineitä ja tiloja. Muutoin kuntouttava työtoiminta ei voi kehittyä ja vastata sille asetettuihin tavoitteisiin. Kun resursseja ei turvata, ei hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan työtoiminnan sisältöä kehitetään vastaamaan kunkin osallistujan yksilöllisiä tarpeita, voi toteutua. Kuntouttavan työtoiminnan laadun parantamisen ohella tulee myös yleisesti parantaa työttömien ns. ensisijaisia palveluita, työ- ja elinkeinohallinnon tarjoamia palveluja. Myös työttömien sosiaali- ja terveyspalveluita on tehostettava — esimerkiksi työttömien työterveyshuolto on järjestettävä asianmukaisesti jokaisella paikkakunnalla.