TOIMENPIDEALOITE 52/2013 vp

TPA 52/2013 vp - Raimo Piirainen /sd 

Tarkistettu versio 2.0

Verovelkarekisterin perustaminen

Eduskunnalle

Hallitus toi eduskuntaan hallituksen esityksen (HE 204/2013 vp), jossa esitetään perustettavaksi Verohallinnon ylläpitämä yritysten verovelkarekisteri. Esityksen mukaan jokaisella olisi oikeus saada tieto siitä, onko yrityksellä vähintään 5 000 euroa sellaista verovelkaa, josta ei ole Verohallinnon tekemää maksujärjestelyä. Verovelkarekisteri olisi julkinen, mutta tietoa verovelan euromäärästä ei julkaistaisi. Verovelkatietojen julkisuuden kannustustimena on saada yrityksiä hoitamaan velvoitteensa, jolloin samalla torjutaan harmaata taloutta myös muissa kuin tilaajavastuulain ja hankintalain soveltamistilanteissa.

Työpaikkojen katoaminen ja työmarkkinoiden kiristyvä kilpailu ohjaavat yhä useamman työllistämään itsensä yrittäjänä. Yritykset ovat kooltaan pieniä, ja monelle riittää, että liiketoiminta työllistää vain yrittäjän itsensä. Pienet yritykset toimivat usein henkilövetoisina, joissa yrittäjän oma osaaminen ja työkyky ovat yhtä kuin koko yritys. Kun seurantajärjestelmiä kehitetään, on kohtuullista huomioida yritysten kansantaloudellinen mittakaava. Voi hyvällä tunnolla sanoa, että miljoonaluokan kuittitehtailua ja veronkiertoa harjoittava elämäntaparikollinen ja maksuvaikeuksiin joutunut, aiemmin tunnollisesti velvoitteensa hoitanut ammatinharjoittaja eivät kuulu samaan rekisteriin. Ei ainakaan pitäisi kuulua.

On erityisen tärkeää, ettei hyvää tarkoittava rekisteri vahingoita rehellisten yrittäjien liiketoimia ja elämää. Nytkin on paljon yrittäjiä, jotka esimerkiksi sairauden tai jonkin muun yllättävän vastoinkäymisen seurauksena ovat ajautuneet vaikeuksiin ja tulleet kirjatuiksi joihinkin rekistereihin. Uudistuksen yhteydessä on otettava huomioon myös tilapäisissä maksuvaikeuksissa olevien yritysten tarpeet. Tämä on perusteltua myös Verohallinnon perintätoimien näkökulmasta.

Talouden taantuman aikana yritysten maksuajat pidentyvät. Sama koskee myös kuntia, mihin vaikuttavat lähinnä byrokratia ja ohjelmistovirheet sekä myös alimitoitettu henkilöstö. Tästä kaikesta seuraa se, että yrittäjät saavat omat saatavansa kahden tai jopa kolmen kuukauden viiveellä. Tänä aikana yrittäjän on kuitenkin suoritettava omat velvoitteensa eli maksettava muun muassa arvonlisäveronsa. Tähän nähden 5 000 euron raja vaikuttaa aivan liian matalalta verovelan rajalta.

Hallituksen esitys tulee lisäämään Verohallinnon kuormitusta maksuohjelmien teossa. Uudistuksen yhteydessä on tärkeää varmistaa Verohallinnolle riittävät resurssit maksuohjelmien tekemiseen, jotta yksikään yrittäjä ei voi päätyä tilapäisen maksuvaikeuden vuoksi perustettavaan verovelkarekisteriin.

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin varmistaakseen, että Verohallinnolla on riittävät resurssit yritysten verovelan maksuohjelmien tekemiseen ja että yrityksellä tulee olla vähintään 10 000 euroa verovelkaa, ennen kuin yritys joutuu maksuohjelman puuttuessa verovelkarekisteriin.

Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2013

  • Raimo Piirainen /sd

​​​​