Perustelut
Julkisen talouden liikkumavara
Valtiontilintarkastajat ovat tarkastelleet julkisen talouden
liikkumavaraa pitkällä aikavälillä vuoteen
2030 saakka. Valiokunta pitää aihevalintaa
onnistuneena. Julkisen talouden hoidon laadun ja demokratian toimivuuden
kannalta on erittäin tärkeää,
että talouden kehitysskenaarioista ja julkisen
talouden liikkumavarasta sekä pitkän aikavälin
kestävyyden kysymyksistä käydään
laajaa keskustelua. Näin voidaan varautua epävarmuuteen
ja saada talouden perustekijöistä johtuvat kehitysmahdollisuudet
ja riskit parempaan hallintaan.
Kertomusosuudessa käsitellään kolmea
tulevaisuuden kuvaa. Perusura noudattaa usein käytettyjä oletuksia
tuottavuuden, työllisyyden ja väestön
sekä sosiaalimenojen kehityksestä. Positiivisessa
vaihtoehdossa talouden kasvuvauhti pysyy jatkossa lähes
yhtä nopeana kuin viimeisten vuosikymmenten aikana. Negatiivisessa vaihtoehdossa
talouden kasvu taas hidastuu olennaisesti nykyiseen verrattuna.
Valtiontilintarkastajat painottavat kannanotossaan niihin talouden
muutostekijöihin vaikuttamista, joilla talouskehitys saadaan
pysymään virallisten ennusteiden mukaisella kehityksen
perusuralla ja kääntymään hyvinvoinnin
takaavalle nopean kasvun uralle.
Talouden keskeisiä tekijöitä ovat
suotuisa väestökehitys ja työllisyysasteen
nostaminen. Talouskasvu edellyttää, että työvoiman
saatavuudesta huolehditaan. Tämä on mahdollista,
jos syntyvyys nousee nykyisestä ja jos Suomeen suuntautuva
työperäinen maahanmuutto lisääntyy.
Valiokunta yhtyy valtiontilintarkastajien johtopäätökseen,
että avainasemassa ovat näin ollen perhe- ja maahanmuuttopolitiikka
sekä kasvupolitiikka, jolla rohkaistaan investointeja ja
yrityksiä sijoittamaan Suomeen. Valiokunta korostaa lisäksi
jo Suomessa olevien ulkomaalaisten työllisyysasteen nostamista
ja onnistunutta integroitumista yhteiskuntaan.
Kertomuksessa käsitellään myös
väestön ikääntymisen mukanaan
tuomia kustannuksia. On selvää, että eläkemenojen
kasvu riippuu eläkeläisten määrän
kasvusta. Sen sijaan ei ole varmaa, että eläkeläisten
hoivapalvelujen tarve kasvaa tulevaisuudessa yhtä nopeasti
kuin ikääntyvä väestö.
Voidaan olettaa, että tulevaisuudessa vanhusväestö olisi
terveempää ja parempikuntoista kuin nykyään
tai että lääkehoidossa saavutetaan merkittäviä edistysaskelia.
Tämä parantaisi itsehoidon mahdollisuuksia, mutta
samalla lääkekustannukset nousisivat. Valiokunta
pitääkin terveyttä ylläpitävien
toimien, kuten liikunnan, edistämistä erittäin
tärkeänä. Valtiovarainvaliokunta viittaa
tässä yhteydessä myös tulevaisuusvaliokunnan
mietintöön valtioneuvoston väestöpoliittisesta
tulevaisuusselonteosta (TuVM 1/2005 vp), jossa
kiinnitetään huomiota mm. ikäihmisiin
yhteiskunnan voimavarana ja nostetaan yhdeksi painopisteeksi vanhuuden
monipuolinen tutkimus.
Valtiontilintarkastajien saaman selvityksen mukaan työllisyysasteen
edelleen nostaminen ja velan määrän vähentäminen
pienentäisivät työttömyyden
hoidosta ja velan koroista aiheutuvia julkisia menoja tuntuvasti
vuoteen 2020 mennessä. Nykyisellä velkatasolla
korkojen nousu yhdellä prosenttiyksiköllä merkitsisi
puolestaan valtiolle 580 miljoonan euron lisäkustannusta vuodessa,
mikä veisi liikkumavaraa muilta menoilta. Kertomuksessa
todetaan, että valtionvelan määrän
toteutuva kehitys riippuu talous- ja finanssipolitiikan osalta siitä,
kuinka hyvin onnistutaan yleisen talouskasvun edellytysten ylläpitämisessä,
julkisten tehtävien entistä tehokkaammassa hoitamisessa
ja menojen hallinnassa. Valiokunta korostaa lisäksi, että yhä tärkeämmäksi
käy onnistua myös valtion omistajapolitiikassa
ja erityisesti eläkerahastojen hoidossa.
Valiokunta pitää valtiontilintarkastajien
johtopäätöksiä oikeina ja korostaa
sitä, että ratkaisuissa tulisi ottaa huomioon
sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. Valtiovarainvaliokunta
pitää tärkeänä pitkän
tähtäimen analysointia ja ennakoivaa politiikkaa,
jolla saavutettaisiin kustannushyötyjä tulevaisuudessa.
Valiokunta nostaa esiin myös budjetointi- ja kirjanpitotapojen kehittämisen
siten, että investointien pitkäjänteinen
suunnittelu voitaisiin toteuttaa nykyistä paremmin.
Suomen taloudellinen kilpailukyky Itä-Aasiassa
Valtiontilintarkastajat ovat kiinnittäneet huomiota
suomalaisten yritysten kansainvälistymiseen ja kilpailukykyyn
jo useampana vuonna. Arvioinnin kohteena ovat nyt Suomen taloussuhteet
Japaniin, Etelä-Koreaan ja Hongkongiin sekä suomalaisten
yritysten kilpailukyky kyseisillä markkinoilla.
Valtiontilintarkastajien valitsema aihe on erittäin
hyvä ja ajankohtainen, ja kertomuksessa on käsitelty
kattavasti Suomen taloudellista kilpailukykyä Itä-Aasiassa
ja siihen liittyviä kysymyksiä.
Valtiovarainvaliokunta kiinnittää tässä yhteydessä erityistä huomiota
yritysten kansainvälistymisen haasteisiin. Yritysten kansainvälistyminen
on erittäin vaativaa, ja yritykset hakevat kasvua usein
uusilta markkinoilta, joiden toimintaympäristöön
liittyy tavallista enemmän epävarmuutta ja riskejä.
Etenkään pienillä yrityksillä ei
kuitenkaan ole aina riittävästi tietoa kansainvälistymiseen
eikä liiketoimintaosaamiseen liittyvistä kysymyksistä.
Valiokunta korostaa julkishallinnon roolia yritysten kansainvälistymisen
edistämisessä. On tärkeää,
että julkiset yrityspalvelut toimivat joustavasti ja asiakaslähtöisesti
ja että eri toimijoiden välinen työnjako on
selkeä. Pienten ja keskisuurten yritysten kannalta tärkeä merkitys
on myös valtion talousarvioon sisältyvällä kansainvälistymisavustuksella.
Tehdyn arvioinnin mukaan avustuksella on ratkaiseva rooli nimenomaan
uusille markkinoille hakeutumisen tukena.
Kansainvälisen kilpailukyvyn vahvistuminen edellyttää myös
alue- ja paikallistason innovaatioympäristöjen
määrätietoista kehittämistä. Alueellisen
innovaatiopolitiikan vaikuttavuuden kannalta on tunnistettava eri
alueille sopivat strategiat ja keinovalikoimat. Menestyminen kansainvälisessä kilpailussa
ja kansainvälistymisessä edellyttää myös
tulevan kehityksen ennakointia ja kykyä ymmärtää muita
paremmin markkinoiden tarpeita.
Suomen innovaatioympäristön kansainvälistymisen
kannalta on tärkeää luoda yhteistyöverkostoja
kasvaville markkinoille. Hyvänä esimerkkinä on
Kiinaan perustettu Finland—China-innovaatiokeskus,
jonka tavoitteena on edistää suomalaisten yritysten
toimintaa Kiinan markkinoilla. Valiokunta pitää hyvänä,
että vastaavanlaisia innovaatiokeskuksia perustetaan myös
muille tärkeille markkina-alueille. Valiokunnan mielestä on
myös tärkeää perustaa laajapohjaisia
klustereita, joiden avulla voidaan edistää etenkin
pienten yritysten kansainvälistymistä.
Valtiontilintarkastajat ovat arvioineet Japanin Sendaihin rakennetun
ikääntyneiden hyvinvointipalvelukeskuksen toimintaa
ja hankkeen hyödyntämismahdollisuuksia. Hanke
on saanut laajaa huomiota Japanissa, mutta hyvinvointipalveluja
ja niihin liittyviä tuotteita vievät suomalaiset
yritykset eivät ole toistaiseksi pystyneet olennaisesti
lisäämään Japanin-vientiään. Valtiontilintarkastajien
mielestä em. tuotteiden vientiponnisteluihin tulisi kiinnittää erityistä huomiota
juuri nyt, sillä Japanin väestön nopea ikääntyminen
lisää lähivuosina merkittävästi
hyvinvointipalvelujen ja niihin liittyvien tuotteiden kysyntää.
Valiokunta yhtyy tähän johtopäätökseen
ja korostaa toimia, joilla hyvinvointipalveluiden vientiä voidaan
tehostaa. Valiokunnan mielestä olisi tarpeellista analysoida
perusteellisesti palvelukeskuksen toteuttamiseen liittyvät
kysymykset ja laatia kokonaisarvio siitä, miksi palveluiden
vienti ei ole edistynyt toivotulla tavalla ja millä toimenpiteillä vientiä voitaisiin
jatkossa parantaa.
Työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen
Valtiontilintarkastajat ovat arvioineet työvoiman kysynnän
ja tarjonnan kohtaamisen ongelmia kolmessa eri kertomusosuudessa,
joissa on paneuduttu osaavan työvoiman saatavuuteen, rakenteelliseen
työttömyyteen sekä työvoimakoulutukseen.
Hallituksen talouspolitiikan tärkein tavoite oli työllisyyden
lisääminen vähintään
100 000 hengellä vaalikauden loppuun mennessä.
Lisäksi tavoitteena oli, että seuraavan vaalikauden loppuun
mennessä voitaisiin päästä 75
prosentin työllisyysasteeseen. Valiokunnan saaman selvityksen
mukaan 100 000:ta uutta työpaikkaa koskeva tavoite
saavutettiin tammikuussa 2007. Myös työttömyysaste
on edelleen laskenut. Työllisyysastetta koskeva tavoite
näyttää sen sijaan olevan saavutettavissa
vasta ensi vuosikymmenen puolivälin jälkeen. Rakennetyöttömyyden
vähentämiseen on suunnattu paljon erilaisia toimenpiteitä,
joilla on saatu myönteisiä tuloksia. Tästä huolimatta
rakennetyöttömyys on edelleen liian korkea.
Myös työvoiman saatavuutta koskevat ongelmat
ovat jo nyt ajankohtaisia, mutta ne tulevat vielä laajenemaan
suurten ikäluokkien poistuessa työmarkkinoilta
muutaman vuoden kuluessa.
Valiokunta kiinnittää erityistä huomiota
hoitotyön ja sosiaalipalveluiden kysynnän voimakkaaseen
kasvuun ja lisääntyvään työvoimatarpeeseen.
Ikääntyneiden määrän
kasvaessa tarvitaan myös entistä enemmän
vanhustyön erityisosaajia.
Valiokunta pitää tilintarkastajien tapaan
välttämättömänä,
että sosiaali- ja terveysalan houkuttelevuutta parannetaan.
Keskeisiä tekijöitä ovat esim. peruspalkkatason,
työehtojen ja työhyvinvoinnin parantaminen. Lisäksi
on tärkeää arvioida sosiaali- ja terveysalan
koulutuksen kehittämistarpeet. Koulutuksen tulisi vastata
mahdollisimman hyvin käytännön tarpeisiin
ja reagoida riittävän nopeasti ja joustavasti
muuttuviin oloihin. Vaativat tehtävät ja henkilöstön saatavuuteen
ja osaamiseen liittyvät haasteet edellyttävät
myös johtajuuteen liittyvän koulutuksen vahvistamista.
Valiokunta kiirehtii erityisesti lähihoitajatutkinnon rakenteen
kokonaisarviointia.
Tilintarkastajat katsovat, että työvoimakoulutus
ei ole vastannut riittävästi työelämän
muuttuneisiin tarpeisiin. Työvoimakoulutuksen hankintajärjestelmä on
hallinnollisesti raskas, hidas ja työläs. Se soveltuu
myös huonosti yritysten kanssa yhteishankintana toteutettavan
työvoimakoulutuksen hankintaan. Tämän
vuoksi jää toteuttamatta työllistäviä ammatillisia
hankkeita, joiden avulla voitaisiin rekrytoida ammattitaitoista
työvoimaa.
Yhteiskunnan muutosten myötä työpaikkoja syntyy
ja katoaa nopeasti, jolloin työvoimakoulutuksen on reagoitava
nopeasti työmarkkinoiden kysyntään. Koulutuksen
tulee painottua aidosti työllistävään
koulutukseen, mikä parantaa myös koulutushalukkuutta.
Valiokunta korostaa työvoimahallinnon ja yritysten tiiviin
yhteistyön merkitystä työvoimakoulutuksen
kehittämisessä sekä yritysten tarpeisiin
räätälöidyn koulutuksen järjestämisessä.
Myös työvoimakoulutuksen ja oppisopimuskoulutuksen
yhdistämistä on perusteltua kehittää.
Valtiontilintarkastajien tavoin valiokunta korostaa toimenpiteitä,
joilla voidaan vähentää rakennetyöttömyyttä.
Tulevaisuuden kannalta on erityisen tärkeää estää työttömyyden
pitkittymistä ja torjua etenkin nuorten syrjäytymistä ja ajautumista
pitkäaikaistyöttömyyteen.
Hoitotakuun toteutuminen
Valtiontilintarkastajat ovat selvittäneet, mitä hoitoon
pääsemisen perusteita ja enimmäisaikoja
koskevalla uudistuksella on saatu aikaan, miten hoitoon pääsy
on kehittynyt, paljonko hoitojonot ovat lyhentyneet ja miten uudistuksen
tavoitteet on saavutettu. Huomiota on kiinnitetty myös
terveydenhuollon toimintatapoihin ja toiminnan tehokkuuteen.
Tilintarkastajien kannanoton mukaan hoitotakuu-uudistus on alustavien
kyselytietojen mukaan nopeuttanut hoitoon pääsyä ja
terveyspalvelujen saatavuutta sekä perusterveydenhuollossa
että erikoissairaanhoidossa. Hoitoon pääsy
ei ole kuitenkaan nopeutunut tietyillä erikoisaloilla.
Näitä ovat ortopedia, kuulonhuolto sekä käsi-
ja plastiikkakirurgia. Tilintarkastajat toteavat, että myös
toimintatavat ja hoitoprosessit ovat kehittyneet, toiminta on tehostunut
ja tasa-arvo erikoissairaanhoidon palvelujen saannissa on parantunut.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan erikoissairaanhoidon jonot
ovat lähes puolittuneet puolessa vuodessa. Tammikuussa
2007 erikoissairaanhoitoon jonotti noin 7 300 potilasta,
kun toukokuussa 2006 vastaava luku oli noin 12 000 henkilöä.
Sairaanhoitopiirien välillä on kuitenkin suuria
eroja. Vuoden 2006 loppupuoliskolla edistys oli nopeinta Pohjois-Pohjanmaan
sairaanhoitopiirissä, kun taas Varsinais-Suomessa ja Päijät-Hämeessä kehitys
on hidastunut tai pysähtynyt kokonaan. Lasten- ja nuorisopsykiatrinen
hoito voidaan aloittaa hoitotakuun puitteissa eli kolmen kuukauden
määräajassa muualla Suomessa paitsi Helsingin
ja Uudenmaan ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirien alueilla.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan yli kuuden kuukauden mittaisia
hoitojonoja on edelleen eniten ortopedian, käsi- ja plastiikkakirurgian
aloilla. Merkille pantavaa on kuitenkin se, että jonojen
lyheneminen on ollut kaikkein nopeinta juuri näillä aloilla.
Myös kuulonhuollon kohdalla tilanne on viime aikoina parantunut, sillä kuulonhuoltojonot
on purettu Pirkanmaata lukuun ottamatta.
Lääkäripula on keskeinen syy hoitojonojen syntymiseen.
Valiokunta pitää etenkin hammaslääkäritilannetta
huolestuttavana. Hammaslääkäreistä on
jo nyt pulaa eri puolilla maata, ja tilanne pahenee jatkossa, sillä hammaslääkäreiden
eläkepoistuma ylittää selvästi
valmistuvien hammas- ja erikoishammaslääkäreiden
määrän. Myös ortopediaan sekä käsi-
ja plastiikkakirurgiaan liittyvät hoitojonot johtuvat pitkälti
erikoislääkäreiden puutteesta. Väestön
ikääntyessä olisi lisäksi tärkeää vahvistaa
geriatrian ja psykogeriatrian osaamista.
Valiokunta pitää välttämättömänä,
että sosiaali- ja terveysministeriö ja
opetusministeriö selvittävät hoitotakuun
toteuttamiseen tarvittavan lääkäritarpeen
ja ryhtyvät toimenpiteisiin erikoislääkärivajeen
poistamiseksi ja asianomaisten erikoisalojen koulutuksen lisäämiseksi.
Valiokunta kiinnittää tilintarkastajien tapaan huomiota
myös hoitotakuun seurantaan liittyviin epäkohtiin.
Vaikeuksia ovat aiheuttaneet mm. hoitopalveluita tuottavien yksiköiden
tietojärjestelmien erilaisuus sekä hoitotakuusäännösten
edellyttämien tietosisältöjen yhdenmukaistaminen.
Hankaluuksia seurantaan on aiheuttanut myös se, ettei hoitoprosesseja
ole aiemmin seurattu hoitotakuu-uudistuksen edellyttämästä näkökulmasta.
Jatkossa onkin tärkeää panostaa luotettavan
seurantajärjestelmän kehittämiseen, jotta
hoitotakuun toteutumisesta saadaan oikea kuva.
Lastensuojelupalvelut ja niiden toimivuus
Tilintarkastajat ovat käsitelleet laajasti lastensuojeluun
liittyviä kysymyksiä. Tilintarkastajat toteavat,
että monet selvitykset ja tilastot osoittavat, että lasten
ja nuorten hyvinvointitilanne on heikentynyt monelta osin. Köyhien
lapsiperheiden määrä on kasvanut huomattavasti
ja lapsiperheiden tulonsiirrot ovat jääneet jälkeen yleisestä ansiokehityksestä.
Tilintarkastajat katsovat, että lastensuojelulain toimeenpanon
puutteet edellyttävät valtion ohjauksen lisäämistä ja lastensuojelun
resurssien kasvattamista kuntatasolla.
Valiokunta pitää erittäin tärkeänä,
että tilintarkastajat ovat perehtyneet lastensuojeluun
liittyviin epäkohtiin. Lastensuojelun haasteet ja asiakasmäärät
ovat kasvaneet voimakkaasti, mutta resursseissa ei ole tapahtunut
vastaavaa kasvua. Tilintarkastajien havaintojen mukaan lastensuojelutyö on
lähes koko maassa aliresursoitua ja monessa kunnassa ei
ole yhtään pätevää sosiaalityöntekijää.
Hallitusohjelman mukaisesti lastensuojelua ja lasten ja nuorten
hyvinvointia on pyritty edistämään. Parhaillaan
on käynnissä lastensuojelun kehittämisohjelma,
joka kestää kuluvan vuoden loppuun asti. Sen tavoitteena
on parantaa lasten ja nuorten asemaa ja turvata heidän
hyvinvointiaan. Myös ammatillista osaamista ja
palvelurakenteita kehitetään. On myös
merkittävää ja koko lastensuojelun kehittämisen
kannalta tärkeää, että lastensuojelulain
laaja kokonaisuudistus on toteutumassa (HE 252/2006 vp).
Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2008 alussa, ja sen
myötä poistuvat vanhentuneesta lainsäädännöstä johtuvat
epäkohdat. Jatkossa esim. lastensuojelun järjestämistä koskevista kunnan
velvoitteista säädetään nykyistä yksityiskohtaisemmin.
Lastensuojelulakia koskevassa hallituksen esityksessä arvioidaan,
että uuden lain myötä kuntien menot kasvavat
vuositasolla noin 20 miljoonaa euroa. Valtionosuuden arvioidaan
lisääntyvän vuoden 2006 valtionosuusprosentilla laskettuna
noin 6,5 miljoonaa euroa. Myös hallintotuomioistuimien
henkilöstötarpeen arvioidaan kasvavan. Valiokunta
pitää välttämättömänä,
että uuden lastensuojelulain toimeenpanoon osoitetaan riittävät
resurssit niin kuntatasolla kuin myös valtion määrärahakehyksissä.
Erityiskysymyksenä valtiontilintarkastajat ovat selvitelleet
lasten asemaa vankilassa. Tilintarkastajat katsovat, että lapsen
edun selvittämiseen ei ole paneuduttu riittävästi
ja että vankila- ja lastensuojeluviranomaisten välisessä yhteistyössä ja
vastuunjaossa on epäselvyyttä.
Valiokunta pitää erittäin hyvänä,
että asiaan on kiinnitetty huomiota. Kyseessä ei
ole määrällisesti kovin suuri lapsiryhmä,
mutta asianomaisten lasten ja äitien kannalta on luonnollisesti
tärkeää, että asiaa selvitetään
ja että vallitsevat epäkohdat korjataan.
Tilintarkastajat toteavat, että nyt tehdyn selvityksen
yhteydessä on hankittu paljon sellaista aineistoa, jota
ei ole vielä analysoitu. Valiokunta yhtyy tilintarkastajien
kannanottoon ja pitää perusteltuna, että olemassa
oleva aineisto hyödynnetään ja sen pohjalta
käynnistetään jatkotutkimus. Kaiken kaikkiaan
on tärkeää huolehtia siitä,
että lapsen etu otetaan huomioon lasta koskevassa päätöksenteossa
ja että lapsen oikeuksista esim. kotikunnan järjestämiin
palveluihin huolehditaan myös äidin vankeusrangaistuksen
aikana.
Vanhustenhuolto
Vanhustenhuoltoa koskevan tarkastuksen päähuomio
on kohdistunut mm. vanhuspoliittisten tavoitteiden toteutumiseen,
palvelujen kysynnän ja tarjonnan kehitykseen, palvelurakenteiden
muutoksiin, omaishoitoon sekä ikääntyneen väestön
palvelutarpeiden arviointiin. Lisäksi kertomuksessa on
tarkasteltu vanhustenhuollon henkilöstön mitoitusta,
asemaa sekä hoitohenkilöstön ikääntymisen
vaikutuksia.
Myös vanhustenhuoltoa koskeva kertomusosuus on laadittu
hyvin ja kattavasti. Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä erityistä huomiota omaishoidon
asemaan. Kuten tilintarkastajat ovat todenneet, vuoden 2006 alusta
voimaan tulleen omaishoitolain soveltamisessa on ilmennyt paljon
puutteita. Osa kunnista ei ole korottanut tai on jopa laskenut omaishoidon
tuen määrärahoja, vaikka uudistuksessa
valtionosuutta korotettiin 4 milj. euroa. Vanhukset ovat myös
hyvin eriarvoisessa asemassa eri kunnissa omaishoidon tuen saannissa,
sillä tuen saantiehtoja on osassa kuntia kiristetty ja
aiemmin tuen piirissä olleita omaishoitajia on jäänyt
tuen ulkopuolelle. Omaishoitajat eivät ole aina voineet
pitää laissa määriteltyjä vapaapäiviään,
ja ansiotyössä käyvien omaishoitajien
tilanne on huonontunut. Myös vaikeissa hoitotilanteissa
toimivien sekä iäkkäiden omaishoitajien
tilanne on heikentynyt, ja omaishoidolle tärkeiden tukipalvelujen tuottamisessa
on ilmennyt suuria kuntakohtaisia eroja.
Omaishoito ehkäisee ja korvaa laitoshoitoa, mahdollistaa
vanhusten kotona asumisen ja on taloudellisestikin edullinen hoitomuoto,
sillä omaishoito kotipalvelut huomioon ottaen on huomattavasti
laitoshoitoa halvempaa. Stakesin tekemän selvityksen mukaan
omaishoidon tuella hoidettavista olisi vuonna 2002 ollut laitoshoidossa
noin 11 400 henkilöä, ellei hoitavaa omaista
olisi ollut. Laskennallinen nettosäästö laitoskustannuksissa
oli 283 miljoonaa euroa.
Valiokunnan mielestä seuraavalla vaalikaudella tarvitaan
lisäpanostuksia omaishoidon kehittämiseen. Omaishoidon
tuelle olisi myös perusteltua laatia yhtenäiset,
hoidon vaativuuden mukaiset kriteerit.
Viime maaliskuussa voimaan tullut hoivatakuu koskee yli 80-vuotiaita,
ja se antaa oikeuden palvelutarpeen arvioimiseen. Valiokunta yhtyy
tilintarkastajien kannanottoon ja pitää perusteltuna,
että palvelutarpeen arviointia tulisi laajentaa siten,
että se koskee jo 75 vuotta täyttäneitä.
Yliopistojen ulkopuolinen tutkimusrahoitus
Kertomuksessa käsitellään monipuolisesti
yliopistojen ulkopuolisen rahoituksen ongelmia ja vaikutuksia yliopistojen
toimintaan. Valtiontilintarkastajien käsityksen
mukaan yliopistojen eri rahoitusmuodot eivät ole tällä hetkellä parhaassa
mahdollisessa tasapainossa.
Nyt käytettävissä olevien Yliopistotilastojen 2004
(OPM julkaisuja 2005:26) mukaan yliopistojen tilinpäätös
oli 1,925 miljardia euroa vuonna 2004. Kokonaisrahoituksesta 64,2
prosenttia oli varsinaista budjettirahoitusta ja 35,8 prosenttia
ulkopuolista rahoitusta. Ulkopuolisen rahoituksen osuus kokonaisrahoituksesta
on pysynyt 2000-luvun alkuvuosina 36 prosentin tuntumassa. 1990-luvun
alun tilanteeseen verrattuna ulkopuolisen rahoituksen osuus on kasvanut
voimakkaasti. Budjettirahoituksen osalta 1990-luvun puolivälin
kasvu selittyy valtion kiinteistöhallinnon uudelleenjärjestelyllä,
jonka johdosta yliopiston tilavuokriin osoitetut määrärahat
lisääntyivät yhteensä 122 miljoonalla
eurolla. Budjettirahoituksesta 64 prosenttia oli palkkamenoja, 21
prosenttia tilakustannuksia ja rakennusinvestointeja ja 15 prosenttia
muita toimintamenoja. Ulkopuolisista rahoituslähteistä merkittävimpiä olivat
muut kotimaiset lähteet (37 %), Suomen
Akatemia (21 %), kotimaiset yritykset (15 %)
ja Tekes (13 %). Lähes kaksi kolmasosaa
(64 %) ulkopuolisesta rahoituksesta käytettiin
tutkimukseen. Ulkopuolisen rahoituksen osuus oli suhteellisesti
suurin Kuopion yliopistossa, Teknillisessä korkeakoulussa
ja Tampereen teknillisessä yliopistossa (yli 40 % kokonaisrahoituksesta).
Vähiten ulkopuolista rahoitusta sai Kuvataideakatemia (2,7 %).
Yliopistojen määrärahat eivät
ole nousseet yhtä nopeasti kuin opiskelija- ja tutkintomäärät. Yliopistotilastojen
mukaan verrattaessa vuoteen 1997 reaalinen budjettirahoitus on kasvanut
13,1 prosenttia. Valiokunta on huolestunut siitä, että opettajien
määrä suhteessa opiskelijamäärään
on muodostunut täysin riittämättömäksi.
Valiokunta viittaa kuluvan vuoden talousarviomietintöön
ja painottaa jälleen sitä, että yliopistojen
rooli Suomen kansallisen strategian toteuttamisessa on keskeinen.
Yliopistojen vaikuttavuudessa keskeisintä on laatu, joka
voidaan turvata vain pitkäjänteisellä toimintaedellytysten
luomisella. Sen vuoksi on välttämätöntä turvata
yliopistoille riittävä perusrahoitus. Korkeakoulujen
kehittämislain turvaama reaalilisäys viime vuosina
on ollut yliopistojen kannalta erittäin tarpeellinen. Valtion
tiede- ja teknologianeuvoston kesäkuussa 2006 hyväksymässä linjaraportissa
esitetään yliopistojen perusrahoituksen lisäämistä vuosina
2008—2011 vuosittain 50 miljoonalla eurolla. Tämä tavoite
voidaan toteuttaa vuosille 2008—2011 säädettävän
yliopistojen kehittämislain avulla.
Yliopistot joutuvat käyttämään
perusrahoitusta myös kasvavasta tutkimusrahoituksesta johtuviin
yleiskustannuksiin. Nykyisin Suomen Akatemian maksama yleiskustannusosuus
tutkimuksen perusedellytyksiin on riittämätön
yliopistojen maksamiin todellisiin kustannuksiin nähden. Suomen
Akatemian tutkimusrahoituksen lisääminen mahdollistaa
myös yleiskustannusosuuden kasvattamisen.
Valiokunta yhtyy valtiontilintarkastajien näkemykseen
tutkijanuran kehittämisestä. Siihen on jatkossa
panostettava, ja yliopistojen on jatkettava pätevien tutkijoiden
virka- ja työsuhteiden vakinaistamista.
Valtiontilintarkastajien tavoin valiokunta kiinnittää huomiota
siihen, että vuoden 2007 alusta voimaan tullut korkeakoulujen
keksintölaki (369/2006) osaltaan parantaa elinkeinoelämän
ja tutkimuksen yhteistyön toimivuutta, millä on
suuri merkitys tutkimustulosten leviämiseen ja sen myötä innovaatioiden
sekä osaamispohjaisten yritysten syntymiseen. Tiedon ja osaamisen
tehokas hyödyntäminen edellyttää, että yliopistoilla
ja ammattikorkeakouluilla on tähän tarvittavat
edellytykset sekä riittävät kannustimet
tulosten aikaansaamiseksi.
Valtiontilintarkastajat kannattavat yliopistojen taloudellisen
autonomian lisäämistä ja rahastotalouden
sallimista kaikille yliopistoille niin, että eri alueilla
toimivat yliopistot olisivat lähtökohtaisesti
tasavertaisessa kilpailuasemassa. Valiokunta toteaa, että eduskunta
on joulukuussa 2006 hyväksynyt lain yliopistolain muuttamisesta.
Tämä laki antaa kaikille yliopistoille mahdollisuuden
perustaa rahastoja, joita hallinnoidaan erillään
valtion budjettitaloudesta. Yliopistorahastojen varoja voidaan käyttää yliopiston
toiminnan
ja tehtävien tukemiseen. Kertomuksen antamisen jälkeen
on myös yliopistojen autonomiaa koskenut selvitystyö valmistunut. Näin
ollen kertomuksessa esitetyt asiat ovat edenneet.
Valiokunta kiinnittää vielä huomiota
siihen, että hiljattain valmistuneen selvityksen mukaan professuureihin
kanavoituva yliopistojärjestelmän ulkopuolinen
rahoitus on merkittävä lisävoimavara
kansallisessa tutkimus- ja koulutusjärjestelmässä.
Tampereen yliopiston alueellisen kehittämisen tutkimusyksikön
opetusministeriölle ja sisäasiainministeriölle
tekemän selvityksen mukaan yliopistojen ulkopuolisella
rahoituksella perustettujen professuurien määrä on selkeästi
kasvanut 1990- ja 2000-luvuilla. Määrällisesti
merkittävimpiä rahoittajia ovat kunnat ja kunnalliset
organisaatiot. Yritysrahoitusta on mukana lähes joka kolmannessa
professuurissa. Erityisen tärkeiksi ulkopuolisella rahoituksella perustetut
professuurit koetaan alueilla ja kaupungeissa, joissa ei sijaitse
omaa yliopistoa. Lahjoitusvaroin perustetuista professuureista oli selvityksen
mukaan 54 sijoitettu muualle kuin yliopiston pääkampukselle.
Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystoiminta
Kertomuksessa käsitellään hyvin ja
kattavasti ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystoimintaa.
Kertomuksen mukaan yksityinen elinkeinoelämä rekrytoi
vuosittain noin 15 000 ammattikorkeakoulututkinnon suorittanutta
nuorta ammattiosaajaa. Valiokunta yhtyy kertomuksessa todettuun
siitä, että elinkeinoelämän
ja näiden nuorten kannalta on äärimmäisen
tärkeää, että heille annettu
opetus vastaa työelämän todellisia tarpeita.
Ammattikorkeakoulut ovat myös merkittävä lenkki
siinä innovaatioiden kehittämisketjussa, jonka
varaan kilpailukykymme jatkossa nojautuu.
Ammattikorkeakoululain mukaan ammattikorkeakoulujen tehtävänä on
muun muassa harjoittaa ammattikorkeakouluopetusta palvelevaa sekä työelämää ja
aluekehitystä tukevaa ja alueen elinkeinorakenteen
huomioon ottavaa soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä.
Ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystyö on kasvanut
voimakkaasti 2000-luvulla. Kertomus sisältää kuvauksen
kasvusta vuoteen 2004 asti. Tilastokeskuksen tiedot vuodelta 2005 osoittavat,
että kasvu on edelleen jatkunut voimakkaana. Tutkimus-
ja kehitysmenot vuonna 2005 olivat 98,5 miljoonaa euroa, kun ne
vuonna 2004 olivat 88,7 miljoonaa euroa.
Ammattikorkeakoulujen toiminnan kehittäminen edellyttää,
että toiminnan vaikuttavuudesta on olemassa selkeät
ja käyttökelpoiset mittarit, jotka kuvaavat sekä opetuksen
että tutkimus- ja kehitystoiminnan tuloksellisuutta ja
vaikuttavuutta. Opetusministeriön selvityksen mukaan se
on yhdessä sidosjärjestöjen ja ammattikorkeakoulujen
kanssa työryhmätyönä sopinut aina
kolmeksi vuodeksi kerrallaan mittareista, joilla kuvataan ammattikorkeakoulujen
vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta. Mittaristo on varsin laaja,
ja se kuvaa monipuolisesti ammattikorkeakoulujen toimintaa. Valiokunta
korostaa sitä, että ammattikorkeakoulujen tutkimus-
ja kehitystoiminnan tulee aina edesauttaa opetusta ja kytkeytyä konkreettisesti
työelämän tarpeisiin ja vaatimuksiin.
Tutkimushankkeiden valmistelussa tulee pyrkiä myös
siihen, etteivät ne vie liian suurta osaa opettajien työajasta
ja heikennä siten opetusvoimavaroja.
Valtiontilintarkastajien mielestä oppimisprosessissa
ja opetusmenetelmissä on siirrytty yliopistotyyppiseen
opiskeluun, mikä osittain on opetuksesta esitetyn kritiikin
taustalla. Tutkimustoiminnan ja opetuksen integrointi on välttämätöntä,
jotta saavutettaisiin nimenomaan tutkimustoiminnan opetukselliset
tavoitteet. Valiokunta yhtyy valtiontilintarkastajien näkemykseen
ja toteaa, että myös opetusministeriö on
rahoittanut opetuksen kehittämiseen liittyvää tutkimusta.
Opetusministeriö on myöntänyt tavoitesopimuskaudella
2004—2006 ammattikorkeakouluille perusrahoituksen lisäksi
vuosittain yhteensä 6,5 miljoonaa euroa tutkimus- ja kehitystyön
perusedellytysten vahvistamiseen. Valiokunta pitää oikeana
jatkaa tätä tutkimus- ja kehitystoiminnan infrastruktuurin
rakentamiseen tarkoitettua rahoitusta. Eduskunta on kuluvan vuoden
talousarvion yhteydessä hyväksynyt lausuman, jossa
edellytetään muun muassa, että ammattikorkeakoulujen
soveltavan tutkimuksen rahoitus turvataan.
Valtiontilintarkastajat painottavat aivan oikein voimakkaiden
työelämäyhteyksien merkitystä tasokkaalle
opetukselle ja opiskelun jälkeiselle työllistymiselle.
Ammattikorkeakoulujen kokoaminen tulevaisuudessa vahvemmiksi yksiköiksi
ei saa merkitä työelämäyhteyksien
alueittaista heikkenemistä ja opetuksen vieraantumista
opiskelijoiden tulevista työpaikoista.
Toisen asteen ammattiopettajien koulutuksen kehittäminen
Kertomuksessa pidetään tärkeänä,
että pätevien ammattiopettajien alueellisen saatavuuden
turvaamiseksi ammattiopettajien koulutusta olisi tarjolla tasapuolisesti
eri puolilla maata. Erityisesti on tullut esille ammatillisen opettajankoulutuksen
tarve Lapin läänissä ja ruotsinkielisen opettajankoulutuksen
tarve Etelä-Suomessa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan
ammatilliset opettajakorkeakoulut ovat hajauttaneet toimintaansa
myös niihin maakuntiin, joissa ei ole omaa yksikköä.
Näin on toimittu erityisesti Lapissa ja Pohjois-Karjalassa.
Kertomuksessa käsitellään myös
ammattiopettajan kelpoisuusvaatimuksissa olevia epäkohtia.
Valiokunta yhtyy kertomuksessa todettuun ja korostaa sitä,
että joidenkin alojen osalta kelpoisuusvaatimusten tulisi
mahdollistaa vahvan ammatillisen osaamisen omaavien henkilöiden
toimimisen ammatillisina opettajina. Valiokunta pitää tärkeänä,
että ammattiopettajat säännöllisesti
voivat vahvistaa ammattitaitoaan käytännön
työssä. Ammatillista opettajankoulutusta ja opettajien
täydennyskoulutusta on tarpeen lisätä.
Opetusministeriö järjestää helmikuussa eri
sidosryhmien kuulemistilaisuuden, jonka pohjalta tehdään
tarvittavat päätökset.
Kertomuksessa kiinnitetään huomiota myös erityisopettajien
koulutukseen. Valiokunta pitää tärkeänä kertomuksessa
todettua, mutta korostaa samalla sitä, että kaikessa
opettajankoulutuksessa tulee olla riittävästi
erityispedagogiikan opintoja ja kaikkien eri koulutusalojen ammattiopettajien
osaamista erityisopetuksen tarpeessa olevien opiskelijoiden ohjaamiseen
myös normaaleissa opetusryhmissä tulee lisätä.
Valiokunnan mielestä on hyvä, että opetusministeriö on
yhdessä Hämeen ammattikorkeakoulun yhteydessä toimivan
opettajakorkeakoulun kanssa käynnistämässä opettajankoulutusta,
johon rekrytoidaan maahanmuuttajataustaisia henkilöitä.
Helsingissä ja Jyväskylässä on
jo toteutettu englanninkielistä opettajankoulutusta, johon
on hakeutunut myös maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita.
Yrittäjyysosaaminen
Hallitusohjelman mukaan yrittäjyyttä edistetään koulutuksen
eri asteilla, yrittäjyyden houkuttelevuutta uravaihtoehtona
lisätään, pk-yritysten tarpeet otetaan
huomioon koulutuspolitiikan hankkeissa, yrittäjyyskoulutuksessa
ja neuvonnassa kiinnitetään erityistä huomiota
ensimmäisiä työntekijöitä palkkaavien
yrittäjien tukemiseen ja yrittäjien oppisopimuskoulutusmahdollisuuksia
parannetaan. Yrittäjyyden politiikkaohjelma koostuu
viidestä osa-alueesta. Ne ovat yrittäjyyskasvatus
ja yritysneuvonta, yritysten perustaminen, kasvu ja kansainvälistyminen, yritystoimintaan
vaikuttavat verot ja maksut, alueiden yrittäjyys sekä yrittäjiä koskevat
säädökset ja markkinoiden toiminta.
Yrittäjyyskasvatus.
Valtiontilintarkastajat toteavat, että yrittäjyyskasvatuksen
keskeisenä tavoitteena on lisätä yrittäjyyden
houkuttelevuutta yhtenä uravaihtoehtona. Tarkoitus on saada lapset
ja nuoret muodostamaan omakohtainen ja oikea käsitys yrittäjyydestä.
Tästä on hyötyä työelämässä,
ryhtyipä yrittäjäksi tai ei.
Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman 2003—2008
mukaan hyvinvointiyhteiskunnan palvelutason säilyttäminen
edellyttää uutta yrittäjyyttä.
Koko koulutusjärjestelmän läpäisevä yrittäjyyskasvatus
ja yrittäjyydelle myönteinen asenne luovat pohjaa
yrittäjyydelle. Yrittäjyyttä tuetaan
vahvistamalla koulutuksen ja työelämän
vuorovaikutusta, parantamalla opettajien ja opinto-ohjaajien tietoja
yrittäjyydestä sekä kehittämällä opetussisältöjä ja
-menetelmiä kaikissa koulutuksissa. Opetusministeriön
tavoitteena on valtakunnallisesti ja alueellisesti myönteisen
yrittäjyyskulttuurin ja asenneilmapiirin kehittäminen,
sisäisen ja ulkoisen yrittäjyyden edistäminen
sekä toimivien yrittäjien ja heidän
yritystensä kehittäminen ja sukupolvenvaihdosten
tukeminen.
Valiokunta pitää tärkeänä vahvistaa
opetusalalla työskentelevien työ- ja elinkeinoelämän tuntemusta
jatkossa yhä vahvemmin. Tämä edellyttää,
että päättäjät ja muut
vaikuttajat niin paikallisella kuin kansallisella tasolla tukevat
yrittäjyyden edistämistä ruohonjuuritasolla
tehtävässä työssä.
Tässä koulutuksen ja elinkeinoelämän
välisen yhteistyön tiivistäminen ja verkostoituminen
nousevat keskeiseen asemaan. Yrittäjyyskasvatus ja yrittäjyysoppiminen
tulee ymmärtää laajempana kokonaisuutena
ja osana koulutuksen arkea sekä toimintatapana, joka tukee
yhteiskunnan tulevaisuuden haasteisiin vastaamista.
Perusopetuksen opetussuunnitelmauudistustyön yhteydessä on
kartoitettu sitä, miten yrittäjyyskasvatusta toteutetaan
käytännön opetuksessa. Tutkimuksesta
selviää, että opetussuunnitelmauudistuksen
normiperustaa ja yrittäjyyskasvatusta sen tavoitteiden
kannalta ei ole riittävästi huomioitu opetussuunnitelmatyössä.
Toisaalta tutkimus osoittaa, että yrittäjyyskasvatus
kehittyy opetussuunnitelman uudistuksessa. Keväällä 2005
noin 30 prosenttia vastaajista aikoi vahvistaa yrittäjyyskasvatuksen
toteutusta, kun taas myöhemmät luvut osoittavat,
että 40 prosenttia vastaajista on toteuttanut yrittäjyyskasvatusta
opetuksessaan. Vastaajien arvioiden mukaan noin 60 prosenttia opetusalan
edustajista toteuttaa yrittäjyyskasvatusta opetuksessaan vuosina
2006—2007.
Valiokunta korostaa sitä, että yrittäjyyskasvatuksen
koulutuksesta tulee tiedottaa opettajille nykyistä enemmän.
Koulutuksessa tulee huomioida nykyistä enemmän
yrittäjämäisen pedagogiikan kehittäminen.
Tärkeää on myös kuntien
elinkeinostrategian laajentaminen siten, että yrittäjyyskasvatus
liittyy kunnan yrittäjyysilmapiirin kehittämiseen
ja että se on konkreettisesti osana koulujen opetussuunnitelmaa.
On välttämätöntä myös
kehittää yrittäjyyskasvatuksen toimenpiteiden
arviointia.
Opetusministeriö ja kauppa- ja teollisuusministeriö ovat
asettaneet korkeakoulupohjaisen yrittäjyyden edistämistyöryhmän
vuosiksi 2007—2008. Sen tehtävänä on
muun muassa kartoittaa ja esittää tavoitteita,
tehdä selvityksiä ja ehdottaa tutkimuksia korkeakoulupohjaisesta yrittäjyydestä sekä
nostaa
esille ja tehdä tunnetuksi korkeakoulujen hyviä käytäntöjä yrittäjyyden
edistämisestä.