Hallitusneuvotteluiden säädöshistoria
Vasta vuonna 2000 voimaan tullut perustuslaki muutti hallituksen muodostamisen eduskunnan tehtäväksi. Muutoksen taustalla oli yleisesti hyväksytty poliittinen tarve parlamentarisoida maamme poliittista järjestelmää ja erityisesti Ruotsista saadut kokemukset. Vuonna 1974 Ruotsissa tehtiin perustuslain muutos, jonka nojalla hallituksen muodostajan tehtävä annettiin parlamentin puhemiehelle. Hän käy keskusteluja eduskunnassa edustettuina olevien puolueryhmien kanssa ja niiden perusteella tekee ehdotuksen pääministerin henkilöllisyydestä. Parlamentti äänestää ehdotuksen hyväksymisestä.
Suomessa tasavallan presidentillä oli pitkään ratkaiseva päätösvalta hallituksen nimittämisessä. Vuonna 1919 hyväksytty Suomen Hallitusmuoto (94/1919) ohjasi hallitusten muodostamista melkein seitsemänkymmenen vuoden ajan. Hallitusmuodon alkuperäisen 36. pykälän mukaan
”valtioneuvoston jäseniksi, joiden tulee nauttia eduskunnan luottamusta, kutsuu presidentti rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja syntyperäisiä Suomen kansalaisia. Sen ministerin, jonka käsiteltäviä oikeushallintoa koskevat asiat ovat, sekä vähintään yhden muun ministerin tulee olla lainoppineita”.
Parlamentaarisen paineen vahvistuessa hallitusmuotoa alettiin vähitellen muuttaa eduskunnan asemaa korostavaksi. Vuonna 1987 tehdyllä muutoksella (Laki Suomen Hallitusmuodon muuttamisesta, 575/1987) vahvistettiin ministerien parlamentaarinen vastuu: ”valtioneuvoston jäsenten tulee nauttia eduskunnan luottamusta”. Samalla määrättiin, että presidentin on kuultava eduskunnan ryhmiä nimittäessään hallituksen jäseniä. Vuonna 1991 eduskunnan asemaa hallituksen muodostamisessa lujitettiin edelleen (Laki Suomen Hallitusmuodon muuttamisesta, 1074/1991) ja todettiin, että valtioneuvoston on annettava ohjelmansa tiedonantona eduskunnan hyväksyttäväksi.