1.1
Laki sotilastiedustelusta
1 luku Yleiset säännökset
1 §.Lain soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin lain soveltamisalasta. Tämän lain tarkoittamaa tiedustelua suorittaisi Puolustusvoimat ja toimintaa kutsuttaisiin sotilastiedusteluksi. Tiedustelutoiminnan tavoitteena olisi tuottaa varhaisvaiheen tietoa Puolustusvoimien tehtäviin liittyen, joka mahdollistaa uhkiin, riskeihin, mahdollisiin tapahtumakehityksiin ja muutoksiin varautumisen ja vaikuttamisen. Sotilastiedustelun yleisenä tehtävänä on sotilasstrategisen tilannekuvan muodostamiseksi seurata Suomen turvallisuusympäristön kehitystä, määrittää ympäristön muutokset ja tuottaa tietoa vallitsevasta tilanteesta. Laissa säädettäisiin sotilastiedustelun tarkoituksesta, viranomaisen tehtävistä ja toimivaltuuksista, päätöksenteosta, sekä tiedustelun ohjauksesta ja sotilastiedustelun valvonnasta puolustushallinnossa. Lisäksi laissa säädettäisiin tietoliikennetiedustelun teknisestä toteuttamisesta suojelupoliisin puolesta.
2 §.Suhde muuhun lainsäädäntöön. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lain suhteesta muuhun sotilastiedustelutoimintaa lähellä olevaan toimintaan.
Hallituksen esityksessä eduskunnalle poliisilain muuttamisesta annettavaksi laiksi (HE /2017) poliisilain 5 a luvun mukaan suojelupoliisi hoitaisi siviilitiedusteluun liittyviä tehtäviä.
HE /2017 mukaan 5 a luvussa tiedustelumenetelmien soveltamisalaksi määriteltäisiin suojelupoliisin suorittamaa tiedustelua, jolla hankitaan tietoa toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. Sääntelyllä korostettaisiin sitä, että suojelupoliisi olisi ainoa siviilitiedusteluviranomainen, jolla olisi oikeus käyttää poliisilain 5 a luvussa säädettyjä keinoja.
Lisäksi HE /2017 5 a luvun soveltamisalassa olisi viittaus säännös tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annettavaan lakiin. 5 a luvun siviilitiedusteluun liittyvänä toimivaltuutena olisi erillislaissa säädettynä tiedonhankinta Suomen rajat ylittävissä tietoliikennekaapeleissa liikkuvaan tietoliikenteeseen kohdistuva tiedonhankinta.
Suomessa rajat ylittävissä tietoliikennekaapeleissa liikkuvaan tietoliikenteeseen kohdistuvan tiedonhankinnan tekninen toteuttaminen olisi keskitettynä yhdelle Puolustusvoimien toimijalle, jolla olisi velvollisuus toteuttaa suojelupoliisilta tulevat kyseistä tiedonhankintakeinoa koskevat toimeksiannot. Teknistä toteuttajaa koskeva sääntely olisi sotilastiedustelulaissa.
Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedustelusta olisi erotettava Puolustusvoimien rikosten ennalta estäminen, paljastaminen ja selvittäminen, josta säädetään sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimista annetussa laissa (255/2014, SKRTL). SKRTL 86 §:n 1 momentin mukaan Puolustusvoimien rikosten ennalta estämisessä ja paljastamisessa huolehditaan sotilaallisen maanpuolustuksen alalla Suomeen kohdistuvaan tiedustelutoimintaa ja sotilaallisen maanpuolustuksen tarkoitusta vaarantavaan toimintaan liittyvien rikosten ennalta estämisestä ja paljastamisesta. SKTRL 89 §:n 2 momentissa säädetään rikoksista, joidenka paljastamisessa saadaan käyttää salaisia tiedonhankintakeinoja. SKRTL:ssä tarkoitettu rikostorjunnan soveltamisala liittyy rikoksen käsitteeseen, joka on erotettava tiedustelun kohteena olevista uhkista ja toiminnasta sekä niiden kehittymisestä. SKRTL:n toimivaltuuksia käyttää pääesikunnan tiedusteluosasto. Koska rikostorjunnan toimivaltuudet ovat osittain samankaltaiset tässä esityksessä ehdotettavien toimivaltuuksien kanssa, mutta niitä käytetään eri tarkoituksessa, olisi erityistä huomioita kiinnitettävä siihen, ettei sotilastiedustelun toimivaltuuksia ja rikostorjunnan toimivaltuuksia käyttäisi samat henkilöt.
Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi myös SKRTL:iin, jolla pyritään eriyttämään tiedustelutoimivaltuuksia käyttävien ja rikostorjuntatoimivaltuuksia käyttävät henkilöt. Lisäksi muutettaisiin SKRTL:n mukaisten rikosten esitutkintaa suoritettava viranomainen suojelupoliisin luopuessa esitutkintatoimivaltuuksistaan.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetun lain soveltamisesta. Viittaussäännös on nähty tarpeelliseksi, koska ilman erityistä viittaussäännöstä henkilötietojen käsittelyyn sovellettaisiin Euroopan Parlamentin ja Neuvoston asetusta (EU) 2016/679 luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus). Informatiivista viittausta yleislakeihin, kuten viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin (621/1999) ei ole katsottu tarpeelliseksi.
Tiedustelutoiminnan luonteesta johtuen sen valvontaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. EIT:n ratkaisukäytännössä on korostettu, että valvonnan on oltava riippumatonta ja tiedusteluviranomaisen hallinnonalan ulkopuolista. Tiedustelutoiminnan ulkopuolinen oikeudellinen valvonta olisikin keskitetty tiedusteluvaltuutetulle, josta säädettäisiin erikseen.
3 §. Sotilastiedustelun tarkoitus. Pykälässä määriteltäisiin sotilastiedustelun tarkoitus. Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedustelun tarkoitus olisi rajattu liittymään eräisiin Puolustusvoimien lakisääteisiin tehtäviin sekä ylimmän valtiojohdon päätöksenteon tukemiseen. Pykälän merkitys olisi koko lain läpileikkaava. Pykälän perusteella voitaisiin arvioida myös sitä, olisi tietyn toiminnan tiedustelu sotilastiedustelun vai siviilitiedustelun toimialalla. Sotilastiedustelulla ja tiedustelumenetelmillä mahdollistettaisiin sotilastiedusteluviranomaisen riittävän tehokas tiedonhankinta kaikkein vakavimmista yhteiskuntaa ja sen olemassa oloa uhkaavista ilmiöistä ja hankkeista.
Puolustusvoimien tehtäviin liittyy olennaisesti myös ylimmän valtiojohdon päätöksenteko ja ylimmän valtiojohdon pitäminen tietoisena turvallisuusympäristössä tapahtuvista muutoksista. Lisäksi esimerkiksi puolustusvoimien kansainvälisiin tehtäviin liittyvä päätöksenteko ja harkinta edellyttävät aina ylimmän valtiojohdon päätöksen tekoa. Vaikka ylimmän valtiojohdon päätöksenteko on olennainen osa Puolustusvoimien toimintaa, pykälässä mainittaisiin erikseen ylimmän valtiojohdon päätöksen teon tukeminen. Maininta olisi informatiivinen.
Käsiteltävänä olevassa ehdotuksessa esitetään säädettäväksi lisäksi jäljempänä sotilastiedustelun ohjauksesta, jossa keskeisenä olisi valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteinen kokous, sekä tietopyynnöstä, jonka voisi sotilastiedusteluviranomaiselle esittää ainoastaan tietyt Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesti merkittävät tahot. Edellä kuvatuista syistä Suomen ylimmän valtiojohdon mainitseminen erikseen ei ole tarkoituksen mukaista, sillä ylin valtiojohto olisi keskeisenä tiedustelutiedon saajana.
Se, mihin toimiin hankitun ja analysoidun tiedon pohjalta ryhdytän, voi olla moninaista. Toimet voivat liittyä esimerkiksi Suomen alueella olevien ihmisten tilannetietoisuuden kasvattamiseen, ja panostuksissa koulutukseen, kuten disinformaatio-operaatioiden kohdalla tilanne saattaisi olla, ja ääritapauksessa liikekannallepanoon. Ensimmäisessä esimerkissä tiedustelutieto olisi suodattunut ylimmän valtiojohdon kautta asianmukaisille viranomaisille. Tiedon kulkeutuminen ei välttämättä kaikissa tapauksissa kuitenkaan kulkeutuisi valtiojohdon kautta tarvittaville tahoille, vaan esimerkiksi kehittyneiden haittaohjelmien tunnistamisen tapauksessa haittaohjelmaa koskevia tietoja saatettaisiin luovuttaa suoraan keskeisille yrityksille valtiojohdon päätöksenteon turvaamisen varmistamiseksi.
Pykälässä sotilastiedustelun tarkoitus olisi sidottu tiettyihin Puolustusvoimista annetun lain tarkoittamiin Puolustusvoimien tehtäviin. Puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan Puolustusvoimien tehtävänä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Sen a-alakohdan mukaan Suomen sotilaalliseen puolustamiseen kuuluvat maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen. Kohdan b-alakohdan mukaan Suomen sotilaalliseen maan puolustukseen kuuluvat kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen sekä laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen.
Puolustusvoimien ensimmäisen lakisääteisen tehtävän on katsottu merkitsevän sitä, että Puolustusvoimien tulee suojata Suomea ulkoisilta uhkilta. Ulkoinen uhka ei kuitenkaan välttämättä tarkoita fyysisesti Suomen rajan ulkopuolelta Suomeen tapahtuvaa toimintaa, vaan uhkaa voidaan pyrkiä toteuttamaan myös Suomen alueella. Ulkomainen toimija voi pyrkiä valmistelemaan ja järjestämään sotilaallista toimintaa esimerkiksi Suomessa olevien henkilöiden kautta.
Sotilastiedustelulla pyrittäisiinkin selvittämään, mitkä tahot ovat tällaisen uhkan taustalla ja miten ne pyrkivät vaikuttamaan Suomeen ja esimerkiksi Suomen sotilaalliseen maanpuolustukseen. Suomessa tapahtuva toiminta voisi olla myös pyrkimys vaikuttaa sellaisiin kriisinhallintaoperaatioihin, joihin Suomi osallistuu, taikka Suomessa tapahtuvasta hybridivaikuttamisesta. Merkityksellistä olisi se, että toiminnan taustalla olisi vieras valtio tai ulkomainen toimija.
Puolustusvoimien tehtävänä on lisäksi momentin 3 kohdan mukaan osallistuminen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 222 artiklaan tai Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 42 artiklan 7 kohtaan perustuvaan apuun, aluevalvontayhteistyöhön tai muuhun kansainvälisen avun antamiseen ja kansainväliseen toimintaan.
Uuden 3 kohdan mukaisesti Suomen sotilaallista puolustusta pyritään vahvistamaan kansainvälisellä yhteistyöllä. Yhteistyötä tehdään EU:ssa sekä toisten valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen, kuten YK:n ja Naton sekä maaryhmäjärjestelyjen kanssa. Kansainvälistä apua voidaan 3 kohdan mukaisesti antaa toiselle valtiolle, Euroopan unionille tai kansainväliselle järjestölle esimerkiksi EU:n yhteisvastuulausekkeen tai keskinäisen avunannon lausekkeen tilanteissa taikka aluevalvonnassa siten kuin Puolustusvoimista annetussa laissa säädetään. Esimerkkeinä säännöksessä tarkoitetusta muusta kansainvälisestä toiminnasta voidaan mainita Suomen omista tarpeista lähtevä yhteistoiminta.
Lisäksi Puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan Puolustusvoimien tehtävänä on osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan ja sotilastehtäviin muussa kansainvälisessä kriisinhallinnassa.
Edellä tarkoitettujen säännösten lisäksi kyseeseen saattaisi tulla muiden viranomaisten tukeminen välillisesti. Tällaisena erityistilanteena olisi huomioitava Puolustusvoimien poliisille antama virka-apu. Vaikka muiden viranomaisten tukemista ei mainittaisikaan pykälässä, esimerkiksi virka-apu tilanteissa sotilastiedustelu saattaisi tulla kyseeseen välillisesti. Jos esimerkiksi poliisi pyytäisi virka-apua Puolustusvoimilta ulkomaille, sotilastiedustelua saatettaisiin joutua käyttämään ainoastaan Puolustusvoimien omaan toimintaan liittyen. Kyse ei olisi poliisille suoritettavasta tiedustelutoiminnasta. Tiedustelutieto tukisi Puolustusvoimien toimintaa eikä tietoja luovutettaisi näissä tapauksissa poliisille.
Sotilastiedustelun tarkoituksena olisi tuottaa oikeaa ja riippumatonta tietoa riittävän aikaisessa vaiheessa ylimmän sotilasjohdon päätöksenteon tueksi puolustusvoimista annetun lain 2 §:ssä määriteltyjen Puolustusvoimien tehtäviin liittyen sekä viime kädessä ylimmän valtiojohdon päätöksenteon tueksi. Tietoa hankittaisiin vain tässä laissa myöhemmin määritellyistä sotilastiedustelun kohteista. Sotilastiedustelulla hankittu tieto mahdollistaisi ylimmän sotilasjohdon sekä ylimmän valtiojohdon oikea-aikaisen ja oikeaan tietoon perustuvan päätöksenteon sekä strategisen, operatiivisen ja taktisen ennakkovaroituksen antamisen sekä jo olemassa olevien viranomaisresurssien tehokkaan käyttämisen, mutta myös viranomaisresurssien tehokkaan suunnittelun, kehittämisen, ylläpidon ja lisäyksen riittävän ajoissa tilanteen niin vaatiessa.
Tiedon hankkiminen sisältäisi myös Suomeen kohdistuvien ulkoisten uhkien kartoittamisen. Kyse olisi siten esimerkiksi turvallisuusympäristön kehityksen seuraamisesta tilannekuvan muodostamiseksi. Ilmaisu kattaisi myös jatkuvan tiedonhankinnan sotilastiedustelun kohteista. Tiedonhankintaa ei sinänsä olisi rajoitettu ajallisesti, sillä tiedustelutoimintaa on usein tarpeen seurata pitkäjänteisesti ja systemaattisesti ilman, että seurattavan toiminnan välttämättä tarvitsisi olla välittömästi uhkaavaa tiedustelun aikana. Tältä osin voidaan viitata oikeusministeriön perustuslain muutosta koskevaan mietintöön (OMML 41/2016, s. 49).
Tapahtumaketjut ja toiminta voivat näyttää aluksi muulta kuin konkreettista uhkaa aiheuttavalta toiminnalta. Tiedon saaminen riittävän varhaisessa vaiheessa näistä tapahtumista ja toiminnasta mahdollistaa niiden tavoitellun päämäärän tunnistamisen sekä sen, kenen etua ja hyötyä niillä tavoitellaan. Tämä mahdollistaisi myös riittävän riskiarvioinnin ja ulko- turvallisuus- ja puolustuspoliittisen arvion siitä, kuinka todennäköisesti ja missä tilanteissa Suomi voisi joutua tällaisten tapahtumaketjujen ja toiminnan kohteeksi. Uhkien tunnistamisessa keskeisenä kysymyksenä on se, mikä taho uhkan takana on ja millä resursseilla uhka voitaisiin toteuttaa.
Sotilastiedustelun keskeisenä kohteena on esimerkiksi sotilaallinen toiminta. Sotilaallinen toimintaa voi olla Suomen ulkoinen uhka, jonka taustalla voi olla valtiollinen tai ei-valtiollinen toimija (OMML 41/2016 s. 48). Sotilaallisessa toiminnassa usein liikutellaan suuria joukkokokonaisuuksia ja asejärjestelmiä. Joukkokokonaisuuksien ja asejärjestelmien sijoittaminen kertoo tietoa sotilaallisen toimijan toimintavalmiudesta rauhanaikana esimerkiksi sotilaallisissa harjoituksissa.
Uhkien tiedustelu kattaisi myös esimerkiksi Puolustusvoimien tarvitseman maalittamistuen ja Puolustusvoimien tarvitsemien paikka- ja olosuhdetietojen tuottamisen.
Sotilastiedustelun tiedonhankinnan tarkoituksena ei ole vaikuttaminen itse toimintaan, vaan tiedon hankkiminen siitä ja sen taustalla olevista tarkoitusperistä ja vaikuttimista. Toiminta saattaa olla esimerkiksi täysin normaalia, mutta sen organisointi saattaa olla lähtöisin vieraan valtion pyrkimyksistä vaikuttaa demokraattisen yhteiskunnan toimintaan. Tällaisessa tilanteessa olisi ensisijaisen tärkeää hankkia tietoa siitä, onko sisäisen konfliktin johtohenkilöt vieraan valtion määräysvallassa tai sen ohjauksessa taikka tulisiko vieraan valtion ottaa tällaisesta toiminnasta vastuu itselleen. Toiminta saattaisi olla osa vieraan valtion sotasuunnitelmaa ja saattaisi olla esivaihe vieraan valtion sotilaalliselle voimankäytölle.
Sotilastiedustelun tarkoituksena ei ole puuttua esimerkiksi täysin normaaliksi katsottavaan kansainväliseen yksityiseen toimintaan, kuten markkinaehtoiseen kilpailuun, laillisiin oikeusprosesseihin tai laillisiin immateriaalioikeuksiin. Näissäkin tapauksissa tiedon hankinnan kohteeksi saattavat tulla toiminnan taustalla olevat vaikuttimet, kuten vieraan valtion päätös sen omistamien merkittävien yhtiöiden tuottaman Suomelle elintärkeän tuotteen tai raaka-aineen viennin kieltämisestä Suomeen ja tätä kautta pyrkiä vaikuttamaan suomalaisen yhteiskunnan vapaaseen toimintaan. Näissäkin tilanteissa saadun tiedon perusteella Puolustusvoimilla ei olisi välttämättä tarvetta ryhtyä käytännön konkreettisiin toimiin, vaan tieto toiminnan taustavaikuttimista saatettaisiin riittävän vakavan uhan tilanteissa luovuttaa keskeisille tahoille, jotka voisivat ryhtyä tarvittaviin toimiin uhkan vaikutusten rajaamiseksi ja tilanteen korjaamiseksi.
Pykälän merkitys kuvastaisi myös sitä, että sotilastiedustelutoiminnassa tiedonhankkiminen tähtää aina Puolustusvoimista annetussa laissa säädettyihin tiettyihin Puolustusvoimien tehtävien toteuttamiseen. Jäljempänä säädettävien sotilastiedustelun kohteet perustuvat aina sotilastiedustelun tarkoitukseen, ja edelleen jäljempänä 4 luvussa säädettyjä tiedustelumenetelmiä voitaisiin käyttää ainoastaan pykälässä lueteltujen Puolustusvoimien tehtävien ja sotilastiedustelun kohteisiin perustuvan tiedustelutehtävän suorittamiseksi.
4 §. Sotilastiedustelun kohteet. Pykälässä säädettäisiin siitä toiminnasta, josta sotilastiedustelun tiedustelumenetelmällä voitaisiin hankkia tietoja. Tiedustelumenetelmistä säädettäisiin jäljempänä 4 luvussa. Sotilastiedustelulla hankittaisiin aina tietoa edellä 3 §:ssä tarkoitettujen Puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien suorittamiseksi. Pykälän merkitys kohdistuu niin tietopyynnön esittäjään, tiedustelutehtävän antavaan, tiedustelumenetelmän käyttöä esittävään vaatimuksentekijään kuin vaatimuksen perusteella päätöksen tekevään tahoon tai luvan myöntäjään. Päätöksentekijän tapauskohtaisen harkinnan varaan jäisi se, voitaisiinko esimerkiksi tietoliikennetiedustelua käyttää tiedonhankkimiseksi vieraan valtion toiminnasta, joka voi vaarantaa Suomen maanpuolustusta.
Pykälässä ei olisi rajattu maantieteellisesti sitä, missä tiedusteltavan toiminnan olisi tapahduttava. Ei olisi tarkoituksenmukaista, että tiedusteluoperaatio alkaisi Suomen rajan ulkopuolella ja että operaatio jouduttaisiin keskeyttämään tiedustelun kohteena olevan tahon saapuessa Suomeen.
Sotilastiedustelun kohteena oleva toiminta on toimintaa, joka ei ole edennyt rikoksen valmistelun asteelle tai säädetty rangaistavaksi. Sotilastiedustelun kohteena oleva toiminta voisi siten olla täysin laillista. Toiminta saattaisi joissain tilanteissa kuitenkin muuttua laittomaksi rikosperusteiseksi toiminnaksi tiedustelun kohteena olevan toiminnan edetessä. Edellä tarkoitetut rikosperusteiset tilanteet eivät enää kuuluisi sotilastiedustelun toimialaan vaan kyse olisi rikosperusteisesta sotilasvastatiedustelusta taikka rikosten torjunnasta tai selvittämisestä.
Sotilastiedustelun tiedonhankinnan kohteet olisi pykälässä lueteltu tyhjentävästi. Kohdat eivät välttämättä ole toisiaan poissulkevia. Ne voisivat olla myös limittäisiä ja tulla kyseeseen yhtä aikaa.
Jäljempänä 9 §:ssä määriteltävän tiedustelutehtävän olisi aina perustuttava pykälässä lueteltuihin kohteisiin. Tiedustelutehtävä voisi perustua yhteen pykälässä mainittuun kohtaan tai se voisi sisältää useampia pykälässä mainituista kohdista. Päätöksentekijän harkittavaksi jäisi, onko tietyn tiedustelumenetelmän käyttäminen tietyssä tilanteessa perusteltua ja missä laajuudessa.
Pykälän säännös ohjaisi sotilastiedustelun tiedustelutehtävän laatimista sekä tiedustelumenetelmien käyttöä. Jäljempänä säädettävien päätöksentekoa koskevissa säännöksissä edellytetään, että tiedusteltava toiminta pystytään yksilöimään ja perustelemaan. Tiedustelumenetelmiä koskevassa päätöksenteossa ja tiedustelun toteuttamisessa olisi lisäksi aina otettava huomioon yleiset periaatteet, kuten suhteellisuusperiaate ja vähimmän haitan periaate sekä syrjinnän kielto.
Kaikkia tiedustelun kohteita ei voida jakaa selkeästi sotilas- ja siviililuonteisiin. Tästä johtuen olisikin tarkoituksenmukaista, että sotilastiedustelu ja siviilitiedustelu voisivat hankkia tietoa osittain samoista kohteista. Sotilastiedustelun ja siviilitiedustelun tiedonhankinta voisi kohdistua samaan laajempaan uhka- tai asiakokonaisuuteen, mutta kumpikin toimija hankkisi tietoja omasta osa-alueestaan. Tiedusteluviranomaisten yhteistyöllä ylimmälle valtiojohdolle voitaisiin toimittaa kokonaisvaltaisempi kuva tarkasteltavasta kokonaisuudesta. Etenkin sotilastiedustelun kohteena olevan toiminnan taustalla saattaa olla vieraan valtion tarkoitus vaikuttaa tarkoitusperiensä saavuttamiseksi toiseen valtioon niin, ettei mahdollisia perinteiseksi katsottuja sotilaallisia keinoja tarvitse käyttää. Vieraan valtion vaikuttaminen saatetaankin toteuttaa ulkoistamalla toimet varsinaisen valtiotoimijan ulkopuoliselle toimijalle tai naamioimalla toiminta rikolliselta tai terroristiselta toiminnalta vaikuttavaksi toiminnaksi osana suurempaa sotajuonta. Etenkin näissä tilanteissa sotilas- ja siviilitiedustelun kohteet saattavat limittyä, minkä lisäksi samalla toimintakentällä saattaisi olla mukana myös rikostorjuntaviranomaisia rikosperusteisen tiedonhankinnan takia. Tämä edellyttäisi tiedonhankinnan yhteensovittamista eri tiedusteluviranomaisten kesken. Sotilastiedusteluviranomaisten yhteistyöstä suojelupoliisin ja muiden viranomaisten kanssa säädettäisiin 16–18 §:ssä.
EIT:n vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 8 artiklassa turvattuja oikeuksia rajoittavan lain on oltava muun ohella vaikutuksiltaan ennakoitava. Ennakoitavuus edellyttää ennen kaikkea lain riittävää täsmällisyyttä sen osoittamiseksi, missä olosuhteissa sekä millä edellytyksillä kansalaiset voivat joutua salaisten viranomaistoimenpiteiden kohteeksi (Weber ja Saravia v. Saksa, kohta 96 ja 97).
EIT on toisaalta useasti muistuttanut, että jo asian luonnosta seuraa, että kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvat uhat ovat luonteeltaan erilaisia ja toisinaan myös ennakoimattomia, minkä vuoksi niitä voi olla vaikea määritellä etukäteen (Kennedy v. Yhdistynyt kuningaskunta, kohta 159). EIT:n ratkaisukäytäntöä on käsitelty tarkemmin yleisperusteluissa. Asiaa käsitellään tarkemmin yleisperusteluissa (Euroopan ihmisoikeussopimus).
Sotilastiedustelun kohdeluettelossa pyritään sovittamaan yhteen vaatimus lain ennakoitavuudesta ja täsmällisyydestä sekä tarve voida hankkia tietoa myös uusista uhkista. EIT:n kannanotot on otettu huomioon kohdeluettelon laadinnassa ja sotilastiedustelun kohteista ehdotetaan säädettäväksi mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja kattavasti.
Se, mitä menetelmiä tiedonhankinnassa voitaisiin käyttää, edellyttäisi aina tapauskohtaista harkintaa ja tiedonhankinnan kohteena olevan toimijan tunnistamista joko valtiolliseksi tai muuksi toimijaksi.
Tiedustelumenetelmän käytön edellytyksenä ei olisi, että toiminnan taustalla oleva taho olisi tunnistettu sillä hetkellä, kun tiedustelumenetelmän käyttöön ryhdytään. Tiedustelumenetelmiä voitaisiin käyttää uhkien havaitsemiksi ja niiden aiheuttajina olevien tahojen tunnistamiseksi. Tiedustelumenetelmän kohteena voisi myös olla henkilö tai henkilöryhmä, jolla voidaan olettaa liittyvän tässä pykälässä tarkoitettuun toimintaan.
Sotilastiedustelun soveltamisala rajattaisiin 1 momentissa tiedon hankkimiseen toiminnasta, joka on luonteeltaan sotilaallista, jolloin toiminnan ei tarvitsisi olla luonteelta konkreettista uhkaa aiheuttavaa.
Luonteeltaan sotilaallisen toiminnan käsitettä ei ole määritelty lainsäädännössä eikä oikeustieteellisessä kirjallisuudessa. Sotilaallista toimintaa on tarkasteltu kumotun puolustusvoimista annetun lain (402/1974) muuttamista koskeneessa hallituksen esityksessä (HE 172/1999 vp) siitä näkökulmasta, mitkä asiat ovat sotilaskäskyasioita ja mitkä hallinnollisia asioita.
Sotilaalliselle toiminnalle tyypillistä ovat suuret joukkokokonaisuudet, sotilaallisten toimenpiteiden valmistelu ja johtaminen, sotilaallinen järjestäytyminen, sotilaallinen kouluttautuminen ja varustautuminen vahvemmin kuin tavanomaisilla voimankäyttövälineillä. Lisäksi sotilaallinen toiminta vaatii usein vahvaa taloudellista resursointia. Usein tällaisen toiminnan taustalla on valtio.
Sotilaallista toimintaa voivat harjoittaa muutkin kuin valtiot. Tällöin on kiinnitettävä huomiota toiminnan järjestäytyneisyyteen, taloudellisiin resursseihin, organisointiin sekä siihen, minkälaiseen voimankäyttöön kyseinen taho mahdollisesti pystyy. Sotilaallinen ei-valtiollinen toimija voi olla esimerkiksi valtioksi itsensä määrittelevä taho, jota muut valtiot eivät ole tunnustaneet, tai separatistijoukko, jonka toiminta liittyy merkittävästi aseelliseen konfliktiin. Ei-valtiollisesta toimijasta on kyse myös esimerkiksi aluevalvontalain (755/2000) 2 §:ssä tarkoitetusta tunnuksettomasta ryhmästä, jolla tarkoitetaan sotilasosastoon rinnastettavaa, vieraan valtion lukuun, puolesta tai suostumuksella toimivaa joukkoa, joka on sotilaallisesti järjestäytynyt, varustettu tai aseistettu ja jonka valtiollista alkuperää ei voida tunnistaa. Teknologian kehittyessä sotilaalliset uhkat voivat kohdistua Suomeen myös kauempaa kuin lähialueelta.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan tiedustelumenetelmällä saataisiin hankkia tietoa vieraan valtion asevoimien ja niihin rinnastuvien järjestäytyneiden joukkojen toiminnasta ja toiminnan valmistelusta. Toiminnan olisi oltava luonteeltaan sotilaallista momentin johtolauseen mukaisesti.
Kohdassa tarkoitettua toimintaa ei olisi rajattu koskemaan erityisesti Suomeen kohdistuvaa toimintaa. Puolustusvoimien olisi voitava hankkia laajasti tietoa vieraan valtion tai siihen rinnastuvien joukkojen toiminnasta ja kehityksestä ilman, että voitaisiin katsoa tämän aiheuttavan välitöntä sotilaallista uhkaa Suomelle. Toiminnasta saatavan tiedon pohjalta suomalainen yhteiskunta ja Puolustusvoimat voisivat paremmin varautua mahdollisiin Suomea vastaan kohdistuvaan vihamieliseen toimintaan ja sen vaikutuksiin.
Vieraan valtion asevoimien ja niihin rinnastuvien joukkojen toiminta kattaisi sotilaallisen voimankäytön ja sen valmistelun, sekä sotilaalliset suunnitelmat ja aikeet. Edellä mainitut asiat vaikuttavat olennaisesti siihen, minkälainen todellinen uhka Suomelle tai muulle taholle olisi mahdollisesti muodostumassa. Onnistunut tiedonhankinta antaa lisäaikaa varautumiseen uhkaa vastaavasti. Sotilaallinen ennakkovaroitus edellyttää sitä, että erilaisia tapahtumakehityksiä pystytään laajasti arvioimaan. Näihin liittyvää tietoa voidaan saada esimerkiksi muualla maailmassa tapahtuvasta sotilaallisesta toiminnasta ja miten eri konflikteissa sotilaallinen toimija toimii tai on toiminut.
Kohdassa maininnalla toiminnan valmistelu kattaisi sotilaspoliittisen ja sotilaallisen kehityksen sekä suunnitelmat. Toiminnan valmistelu kattaisi esimerkiksi sotasuunnitelmat, joukkojen ryhmittymisen sekä asejärjestelmien kehittämisen ja hankinnan. Hankitun tiedon perusteella erilaisia turvallisuusympäristön epävarmuustekijöitä pyritään jäsentämään, vähentämään ja myös hyödyntämään maanpuolustuksessa ja kriisiin varautumisessa.
Kohdassa tarkoitettua toimintaa olisi myös vieraiden välinen sota tai sodanuhka, mikä voisi olennaisesti vaikuttaa myös Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin suhteisiin tai vaikeuttaa tätä kautta Suomen mahdollisuuksia toimia kansainvälisessä yhteisössä.
Puolustusvoimien tehtävänä on osana Suomen sotilaallista puolustamista alueellisen koskemattomuuden turvaaminen. Puolustusvoimat turvaa Suomen aluetta, kansan elinmahdollisuuksia ja valtiojohdon toimintavapautta sekä puolustaa laillista yhteiskuntajärjestystä tarvittaessa sotilaallisin voimakeinoin aseellisen hyökkäyksen tai sitä vastaavan ulkoisen uhan kohdistuessa Suomeen.
Kohdassa tarkoitettu toiminta kattaisi tilanteet, joissa vieras valtio pyrkii vaikuttamaan Suomen kansanvaltaiseen yhteiskuntajärjestykseen. Tällaisella toiminnalla tarkoitettaisiin sellaisia yhteiskuntajärjestyksen kumoamis- ja muutospyrkimyksiä, joissa saatettaisiin käyttää väkivaltaisia keinoja, niillä uhkaamista tai muuta perustuslain vastaista menettelytapaa.
Uhkaava toiminta voisi ilmetä esimerkiksi suunnitelmana käyttää asevoimaa valtionsisäisen vallankaappauksen tai -kumouksen toteuttamiseksi taikka suunnitelmana liittää Suomi vieraan vallan alaisuuteen. Uhkaavana toimintana voitaisiin pitää myös esimerkiksi pyrkimyksiä väkivaltaisesti estää eduskuntaa käyttämästä lainsäädäntövaltaa taikka pakottaa hallitusvaltaa käyttäviä henkilöitä tekemään tai jättämään jotain tekemättä heidän valtiollisissa tehtävissään. Uhkaavan toiminnan taustalla voisi olla vieraan valtion pyrkimykset ja uhkaava toiminta voisi sisältää sotilaallisen toiminnan piirteitä, esimerkiksi hybridivaikuttamisen keinoja. Tietoa voitaisiin hankkia esimerkiksi siitä, mitä suunnitelmia tai valmisteluja edellä mainittuja pyrkimyksiä ajavalla toimijalla on ja ketkä henkilöt Suomesta tai ulkomailta käsin osallistuvat tällaiseen toimintaan.
Puolustusvoimien tehtävänä on Suomen suojaaminen ulkoisilta uhkilta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Puolustusvoimat ei voi puuttua Suomen sisäisiin asioihin, joita ovat muun muassa valtion sisäiset konfliktit ja demokraattisessa yhteiskunnassa tapahtuva valtion asukkaiden omasta aloitteesta tapahtuva vaikuttaminen, kuten yleislakko. Tosin edellä sanotusta on erotettava sisäiseltä konfliktilta näyttäytyvä tilanne, joka olisi vieraan valtion organisoima ja vieraan valtion tukemaa.
Kohdan tarkoittamaa toimintaa olisivat myös vieraan valtion sotilaalliset ja ulko- ja turvallisuuspoliittiset suunnitelmat tai toiminta, joka tätä kautta voisi aiheuttaa vahinkoa Suomen kansainvälisille suhteille taikka muille tärkeille eduille. Vieraan valtion vahinkoa aiheuttavalla toiminnalla tarkoitettaisiin esimerkiksi toimintaa, jossa pyrittäisiin vihamielisellä tavalla vaikuttamaan Suomen päätöksentekoon. Vieraan valtion vihamielisen vaikuttamisen keinovalikoima voi olla laaja ja se voi vaihdella maailmapoliittisen tilanteen mukaan poliittisista, taloudellisista ja informaatiovaikuttamisen keinoista aina viranomaistoiminnan taktiseen laiminlyöntiin tai poikkeukselliseen aktivoitumiseen, jolle ei löydy tosiasialliseen toimintaympäristöön liittyvää perustetta.
Toiminta liittyisi puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan b alakohtaan, jonka mukaan Puolustusvoimien tehtävänä on kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen. Valtiojohdon päätöksentekoon saatetaan pyrkiä vaikuttamaan poliittisilla ja taloudellisilla painostuskeinoilla sekä disinformaatio-operaatioilla, jotka saattaisivat johtaa ulkovallan sotilaalliseen voimankäyttöön Suomea vastaan. Sotilastiedustelun toiminnalla pyrittäisiin selvittämään tällaisen toiminnan todelliset tarkoitusperät ja sen taustalla olevat toimijat. Painostuskeinojen taustojen selvittämisellä on suora yhteys ennakkovaroituksen antamiseen sotilaallisen uhan kehittymisestä. Oikea-aikaisen ja objektiivisen tiedon merkitys korostuu poliittisiin ja taloudellisiin painostuskeinoihin ja disinformaatio-operaatioihin varautumisessa ja varauduttaessa näitä mahdollisesti seuraavaan sotilaalliseen uhkaan. Lisäksi oikea-aikainen ja objektiivinen tieto mahdollistavat valtiojohdon vapaan toiminnan tällaisten painostuskeinojen kohdistuessa Suomeen ja auttaa ennakoimaan uhkan kehittymistä.
Vieras valtio voi pyrkiä toteuttamaan toimenpiteensä siten, ettei kohdevaltio voi olla varma onko kyseessä vieraan valtion ohjaama tavoitteellinen operaatio vai ei. Tällaista toimintaa voi olla esimerkiksi se, että suomalaiseen ja ulkomaiseen kansalaismielipiteeseen pyritään vaikuttamaan levittämällä järjestelmällisesti väärää tietoa Suomen politiikasta julkisuudessa. Tietoa voitaisiin tällöin hankkia siitä, onko Suomeen kohdistetun informaatiovaikuttamisen takana sotilaallisia pyrkimyksiä sekä siitä, mitä tällaisella toiminnalla tavoitellaan.
Toisaalta kohdan mukaista toimintaa voisi olla esimerkiksi toisessa valtiossa käynnistynyt tai näköpiirissä oleva vallankaappaus tai -kumous, minkä yhteydessä tiedonintressi liittyisi ainakin siihen, miten kyseisen valtion poliittinen tilanne kehittyy. Poliittisen tilanteen kehityksellä voi olla merkittäviäkin vaikutuksia Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen tilanteeseen.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa tiedonhankinta voisi koskea ulkomaista tiedustelutoimintaa, joka kohdistuu Suomen maanpuolustukseen.
Kansainvälisen oikeuden yleisen periaatteen mukaan jokainen suvereeni valtio nauttii alueellista koskemattomuutta ja poliittista riippumattomuutta suhteessa muihin valtioihin. Jokainen valtio päättää itse, salliiko se ja millä ehdoilla ulkomaisten virkamiesten toimia alueellaan. Edellä yleisperusteluissa todetaan, että useimmat valtiot tosiasiassa tiettyyn rajaan saakka sietävät tai jopa hyväksyvät vieraiden valtioiden tiedusteluviranomaisten toiminnan maaperällään. Kyse saattaa olla molempia osapuolia hyödyttävästä tiedonvaihdosta tai siitä, ettei ulkovallan avoimesti suorittama, kohdevaltion yleisiä olosuhteita koskeva tiedonkeruu vaaranna kohdevaltion tai minkään muunkaan tahon etuja. Toisissa olosuhteissa kohdevaltio saattaa suhtautua alueellaan tapahtuvaan vieraan valtion viranomaisten toimintaan torjuvasti. Toiminta saattaa tapauskohtaisesti myös täyttää jonkin kohdevaltion rikoslainsäädännössä rangaistavaksi säädetyn teon tunnusmerkistön. Toiminnan rangaistavuuteen saattaa kohdevaltiosta riippuen vaikuttaa esimerkiksi se, kuka tietoa hankkii, mitä tietoa hankitaan ja mitä menetelmää käyttäen tiedonhankinta tapahtuu.
Tiedustelutoiminnan kohdistuessa maanpuolustukseen ja sen onnistuessa tällainen toiminta voi vaarantaa edellä tässä esityksessä tarkoitetut Suomen sotilaalliseen puolustamiseen kuuluvat edut.
Vieraiden valtioiden harjoittamalla tiedustelulla tarkoitetaan vieraan valtion toimintaa, jonka päämääränä on oman valtion etujen edistämiseksi tai Suomen tai toisen vieraan valtion vahingoksi hankkia tietoa, jonka salassapitoon kohdevaltiolla on erityinen intressi. Vieraan valtion tiedonhankinnan kohteena voi olla esimerkiksi Suomen ulko- ja, turvallisuuspolitiikka, kuten Suomen maanpuolustuksen kehitys, päätöksenteon perusteet, strategisen tason päätöksenteko ja sotilaallinen suorituskyky, Suomen sotilaallinen valmius, yhteiskunnan kriisinsietokyky, huoltovarmuus sekä korkea teknologia sekä sen tutkimus ja tuotekehitys. Tiedonhankinnan lisäksi vieraiden valtioiden tiedustelutoiminnan päämääränä voi olla vaikuttaminen muun muassa edellä mainittuihin kohteisiin liittyvään päätöksentekoon vieraan valtion etujen edistämiseksi tai Suomen tai toisen vieraan valtion vahingoksi.
Kohdan viittauksella maanpuolustukseen kohdistumisesta tarkoitettaisiin ulkomaista tiedustelutoimintaa, jossa tiedustelun kohteena olisivat muun muassa maanpuolustuksen järjestäminen, puolustuskyky tai käytössä oleva sotilasteknologia. Edellä tarkoitettuihin kohteisiin liittyy olennaisesti myös salassapitointressi, sillä hankitun tiedon perusteella vieraan valtion tiedustelun kohteita saatettaisiin pyrkiä heikentämään ennakolta ja ne pystyttäisiin eliminoimaan tarpeen niin vaatiessa. Kohdan viittaus maanpuolustukseen myös erottaisi sotilastiedustelun kohteen muusta tiedustelutoiminnasta, joka kuuluisi perinteisesti suojelupoliisin toimivaltaan.
Jäljempänä säädettävillä tiedustelumenetelmillä voitaisiin hankkia tietoa esimerkiksi siitä, miten vieraan valtion tiedustelu toimii Suomen maanpuolustuksen osalta, ketkä toimivat ulkomaisen tiedustelupalvelun lukuun tai hyväksi tai mitkä ovat heidän avoimet ja salaiset tiedonhankintakeinonsa sekä -kohteensa. Tiedonhankinta voisi koskea myös esimerkiksi sitä, mitkä ovat vieraan valtion tiedustelupalvelulleen osoittamat Suomea koskevat tiedonhankintatavoitteet ja -prioriteetit. Tiedustelumenetelmillä voitaisiin myös havaita ja tunnistaa henkilöitä, jotka paljastavat maanpuolustuksen kannalta keskeistä salassa pidettävää tietoa vieraan valtion tiedustelupalvelulle, ja henkilöt, joita vieraan valtion tiedustelupalvelu pyrkii toimintaansa värväämään tai jotka pyrkivät vieraan valtion tiedustelupalvelulta saamiensa käskyjen ja ohjeiden mukaisesti vaikuttamaan päätöksentekoon Suomen vahingoksi.
Ulkovallat ja ulkomaiset toimijat voivat yrittää hankkia Suomen maanpuolustukseen keskeisesti liittyvän teollisuuden osaamista omaan käyttöönsä muuten kuin normaaliksi katsottavalla tavalla. Sotilastiedustelun tiedonhankinta voisikin kohdistua esimerkiksi tällaisiin tilanteisiin ja sen selvittämiseen, mikä taho oikeasti yrittää hankkia suomalaisen puolustusteollisuuden osaamista käyttöönsä.
Tiedustelutoiminta kattaisi myös tilanteet, joissa tiedustelua tehtäisiin tietoverkkojen välityksellä kehittyneitä haittaohjelmia käyttäen. Tiedustelutoiminta olisi ymmärrettävä tekniikkaneutraaliksi ja se kattaisi kaikki tilanteet, joissa toiminnan tavoitteena on hankkia tietoa esimerkiksi edellä kuvatuista vieraan valtion intresseissä olevista kohteista.
Eri valtioiden tiedustelutoiminta on voitu organisoida hyvinkin monilla eri tavoilla, kuten edeltä kansainvälisestä vertailusta käy ilmi. Tämän takia ei voida katsoa tarkoituksen mukaiseksi eritellä, minkä tyyppisestä tiedustelupalvelusta sotilastiedustelussa voisi hankkia tietoja.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan tiedustelumenetelmällä saataisiin hankkia tietoa joukkotuhoaseiden, kuten kemialliset ja biologiset aseet, toksiiniaseet sekä ydinaseet ja radiologiset aseet, suunnittelusta, valmistamisesta, levittämisestä ja käytöstä. Toiminnan tulisi olla luonteeltaan sotilaallista.
Ydinaseet ja niiden rooli voimankäytössä ovat palanneet turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Uhkana on myös muiden joukkotuhoaseiden ja niihin liittyvän vaarallisen materiaalin sekä tietotaidon leviäminen.
Kemialliset aseet määritellään muun muassa kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskevassa yleissopimuksessa (SopS 19/1997). Biologisten aseiden ja toksiiniaseiden taustalla taas on Genevessä vuonna 1925 tehty pöytäkirja tukahduttavien, myrkyllisten tai muiden samankaltaisten kaasujen sekä bakteriologisten keinojen käytön kiellosta sodassa (SopS 23/1929). Ydinaseista puolestaan määrätään muun muassa ydinaseiden leviämisen estämisestä tehdyssä niin sanotussa ydinsulkusopimuksessa (SopS 11/70). Radiologisten aseiden määrittelyä tehdään esimerkiksi terrorististen pommi-iskujen torjumista koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa (SopS 59/2002).
Joukkotuhoaseisiin liittyvän tiedustelun kohteena voisi olla niin henkilö tai henkilöryhmä kuin valtiollinen toimijakin. Kyse voi olla esimerkiksi tiedonhankinnasta muualla kuin Suomessa tapahtuvasta joukkotuhoaseen valmistamisesta, hankkimisesta, varastoinnista, hallussapidosta tai kuljettamisesta.
Joukkotuhoaseisiin kytkeytyvä tyypillinen haitta on mahdollisuus erittäin suuren vahingon syntymiseen. Haittaa voidaan pitää vakavana myös sen pitkäkestoisuuden vuoksi. Tällaista haittaa aiheuttaisi esimerkiksi radioaktiivista ainetta ympäristöön levittävä räjähdys taajaan asutulla alueella.
Joukkotuhoaseet eivät välttämättä muodosta suoraa uhkaa Suomelle, mutta niiden aiheuttamaan uhkaan olisi pysyttävä varautumaan. Toisaalta niistä saatava tieto voi vaikuttaa Suomen mahdollisuuksiin toimia kansainvälisillä foorumeilla.
Tiedonhankinnalla varmistettaisiin osaltaan riittävät mahdollisuudet torjua joukkotuhoaseiden aiheuttamaa vahinkoa. Toisaalta hankittujen tietojen pohjalta voidaan varautua kansainvälisillä foorumeilla toimimiseen ja mahdolliseen Puolustusvoimien kansainväliseen toimintaan osallistumiseen tai sotilaalliseen kriisinhallintaan.
Kansainvälisen turvallisuuden järkkymisellä voi olla merkitystä välillisesti myös Suomen turvallisuustilanteeseen.
Ehdotetun 1 momentin 4 kohdan mukaan tiedustelumenetelmillä saataisiin hankkia tieto vieraan valtion sotatarvikkeiden kehittämisestä ja levittämisestä. Kohdan tarkoittamasta toiminnasta hankitut tiedot liittyisivät edellä sotilastiedustelun tarkoitusta käsittelevän pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa lueteltuihin Puolustusvoimien tehtäviin.
Tietoa voitaisiin hankkia niin valtiollisesta kuin ei-valtiollisesta toimijasta tai toimijajoukosta. Merkitystä ei olisi sillä, kuka sotatarvikkeita kehittää, vaan kyse olisi siitä, mitä varten sotatarvikkeita kehitetään. Kohdan tarkoittama toiminta olisi selkeintä silloin, kun kehitettävää tuotetta ei voida käyttää muuhun kuin sotilaalliseen toimintaan, kuten ohjus siihen liittyvine ohjausjärjestelmineen, Toisaalta tilanne olisi selkeä myös silloin, jos esimerkiksi vieraan valtion asevoimat on antanut toimeksiannon yksityiselle toimijalle kehittää tietty tuote.
Epäselvempi tilanne on kyseessä silloin, kun vieras valtio ei suoraan tilaa koko asejärjestelmää kaikkine siihen liittyvine osiin yksittäiseltä toimittajalta, vaan on hajauttanut eri asejärjestelmän osat useammalle toimijalle. Tällöin olisi arvioita tilannetta kokonaisuutena ja pyrittävä saatujen tietojen perusteella arvioimaan, liittyvätkö kaikki eri toimijoilla olevat osahankkeet asejärjestelmän kehittämiseen.
Kohdan tarkoittamissa sotatarvikkeissa olisi kyse teknologiasta, jota ei kehitetä yksityisten ihmisten hankittavaksi vaan sotatarvikkeiden käyttäjät olisivat lähtökohtaisesti valtiollisia tai niihin rinnastuvia toimijoita, joilla olisi myös riittävät resurssit hankkia edellä tarkoitettua teknologiaa.
Asejärjestelmien kehittäminen ei välttämättä muodosta suoraa uhkaa Suomelle. Asejärjestelmien kehittämisestä saatavalla tiedolla olisi kuitenkin suuri merkitys Puolustusvoimien toiminnan kannalta, jotta asejärjestelmiä vastaan pystyttäisiin tarvittaessa toimimaan tehokkaasti ja uhkan konkretisoituessa niiden aiheuttamat vahingot minimoimaan.
Tiedustelutoiminnan perustuessa tässä kohdassa tarkoitettuun sotatarvikkeiden kehittämiseen, huomiota olisi aina kiinnitettävä siihen, mikä taho sotatarvikkeita kehittää. Sotilaallisessa toiminnassa tarvittavien sotatarvikkeiden kehittäminen voi tapahtua yksityisen sektorin toimesta. Tällöin tiedustelumenetelmien käytön edellytykset ovat tiukemmat kuin valtiollisen toimijan suorittama sotatarvikkeiden kehitystyö. Huomiota on myös kiinnitettävä siihen, onko yksityinen sotatarvikkeita kehittävä taho valtion suorassa määräysvallassa ja kuinka merkittävää ohjausta valtio voi kehitystyötä tekevään tahoon käyttää. Tavanomaista kaupallista sopimusta valtiollisen toimijan ja yksityisen yhtiön välillä ei voida lähtökohtaisesti pitää sellaisena, minkä perusteella yksityistä tahoa voitaisiin pitää valtiollisena toimijana.
Sotatarvikkeiden levittäminen viittaisi siihen, että jotkin tahot saattavat levittää sotatarvikkeita edelleen pienillekin ryhmittymille, joilla ei välttämättä ole resursseja hankkia sotatarvikkeita suoraan niiden valmistajalta. Sotatarvikkeiden levittämisestä hankittavalla tiedolla olisi merkitystä myös kansainvälisen avun antamisessa ja sotilaalliseen kriisinhallinoperaatioon osallistumisessa. Hankittujen tietojen merkitys kohdistuisi näissä tilanteissa toiminta-alueelle lähetettävien joukkojen varustamiseen ja varautumiseen alueella tapahtuvaan toimintaan.
Kohdassa tarkoitetut sotatarvikkeet sekä niiden kehittäminen ja levittäminen liittyisivät olennaisesti sotilasstrategisen tilannekuvan muodostamiseen sekä Suomen turvallisuusympäristön kehittymiseen ja näiden muodostamiin uhkiin varautumiseen. Sotatarvikkeiden levittäminen nostaa riskiä siitä, että tietyssä valtiossa on muodostumassa sotilaallinen toimija tai tietyn valtion sotilaallinen toimija vahvistuu ja vaarantaa kansainvälistä rauhaa. Sotatarvikkeiden levittäminen kattaisi myös niiden kauttakuljetuksen.
Puolustusvoimien tehtävät ja sotilastiedustelu eivät kuitenkaan liity kansainvälisen rikollisuuden, kuten laittoman asekaupan, ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan.
Momentin 5 kohdan mukaan sotilastiedustelussa saisi hankkia tietoa kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaavasta kriisistä.
Tiedustelu olisi sallittua tämän kohdan nojalla siitä riippumatta, onko kriisin aiheuttaja tai osapuoli valtiollinen vai ei-valtiollinen toimija. Valtiotoimijoiden rinnalle on noussut laajeneva joukko ei-valtiollisia toimijoita, joiden tavoitteet ja toimintatavat voivat olla uhka kansainväliselle tai yksittäisten maiden ja niiden asukkaiden turvallisuudelle. Näin ollen tiedonhankinta voitaisiin tämän kohdan perusteella kohdistaa paitsi aseelliseksi selkkaukseksi eskaloituneeseen toimintaan, myös sellaiseen toimintaan, joka vasta ennakoi kansainvälisen rauhan rikkoutumisen uhkaa. Kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta vaarantavaa kriisiä, ja sitä kautta tiedustelutarvetta saattavat aiheuttaa myös eri puolilla maailmaa toimivat tahot, jotka rajoittavat demokraattisten instituutioiden toimintaa sekä kaventavat perusvapauksia ja ihmisoikeuksia, ilmaisunvapautta ja sosiaalisen median toimintaa.
Suomi osallistuu kansainväliseen kriisinhallintaan muun muassa kriisien ehkäisemiseksi ja rajoittamiseksi, niistä aiheutuneiden tuhojen korjaamiseksi ja yhteiskunnan häiriöttömän toiminnan palauttamiseksi sekä suuronnettomuuden tai luonnonkatastrofin aiheuttamien tuhojen lieventämiseksi. Konfliktien ennalta ehkäisemiselle ja ennakoivalla toiminnalle annetaan nykyisin enemmän painoarvoa. Tämän vuoksi kohdassa sallittaisiin tiedustelu mahdollisesti kriisinhallintaoperaatiota tai siihen osallistuvia henkilöitä vaarantavasta toiminnasta. Tietoa voitaisiin hankkia esimerkiksi ennakollisesti kriisinhallintaoperaatioalueen olosuhteista ja alueelle lähetettävien asiantuntijoiden turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Tiedonhankintaa näistä seikoista saisi luonnollisesti jatkaa myös operaation aikana kohdan 6 mukaisesti.
Pykälän 6 kohdan mukaan sotilastiedustelun kohteena voisi olla kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden turvallisuuteen kohdistuvat uhkat. Kohdan tarkoittama tiedonhankinta perustuisi puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 4 kohtaan sekä sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain (211/2006) 1 §:ään, jonka mukaan Suomi voi osallistua sotilaalliseen kriisinhallintaan muun muassa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi taikka humanitaarisen avustustoiminnan tukemiseksi tai siviiliväestön suojaamiseksi. Siviilikriisinhallinnasta säädetään siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan annetussa laissa (1287/2014).
Tietoa hankittaisiin etenkin kriisinhallintaoperaation alueen olosuhteista ja suomalaisten kriisinhallintajoukkojen turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä, kuten siitä, kohdistuuko kriisinhallintaoperaation suomalaisiin asiantuntijoiden väkivaltaisen iskun uhkaa sekä missä, milloin ja kenen toimesta mahdolliset väkivallanteot olisi tarkoitus toteuttaa. Sotilaallisessa kriisinhallintaoperaatiossa suoritettava tiedonhankinta olisi tapahduttava kriisinhallintaoperaatiota johtavan organisaation määräysten ja ohjeistuksen mukaisesti.
Tiedonhankinta kriisinhallintaoperaation olosuhteista voisi olla myös ennakollista, jolloin tietoa hankittaisiin kriisinhallintaoperaatioon osallistumiseen liittyvän päätöksenteon tueksi alueella vallitsevista olosuhteista.
Momentin 7 kohta liittyisi puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 1 momentin 3 kohtaan. Kohdan mukaan Puolustusvoimien tehtävänä on osallistuminen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 222 artiklaan tai Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 42 artiklan 7 kohtaan perustuvaan apuun, aluevalvontayhteistyöhän tai muuhun kansainvälisen avun antamiseen ja kansainväliseen toimintaan. Puolustusvoimista annetun lain 12 §:n mukaan valtionjohto voisi päättää avun antamisesta toiselle valtiolle apua tietyissä tilanteissa, kuten terrori-iskun, luonnononnettomuuden, suuronnettomuuden tai muun vastaavan tapahtuman johdosta.
Vaikka tietoa saataisiin ensisijaisesti avunpyynnön esittäneeltä taholta, tietoa olisi tarve voida hankkia esimerkiksi luonnononnettomuusalueen kartoittamiseksi ja lähetettävän avun saattamiseksi tarkoituksen mukaisesti perille mahdollisimman turvallisesti. Lisäksi kyse voisi olla vaativista monikansallisista evakuointioperaatioista, erityisesti, kun kyse on Euroopan unionin kansalaisten evakuoinnista ja evakuointitehtävän toteuttaminen muutoin esimerkiksi kansainvälistä pelastustoimintaa hyödyntäen ei ole mahdollista.
Tilanteet saattaisivat myös liittyä Euroopan unionin taisteluosastojen ja Naton nopean toiminnan joukkojen käyttämiseen muussa kuin sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Näiden joukkojen käyttö on mahdollista kaiken tyyppisissä kriiseissä, myös luonnononnettomuuksissa tai ihmisen aiheuttamissa onnettomuuksissa.
Kohdan mukaan sotilastiedustelua voitaisiin tehdä myös Lissabonin sopimuksen avunantolausekkeen mukaisen päätöksenteon tueksi kansainvälisessä yhteistyössä aseellisen hyökkäyksen torjunnassa. Puolustusvoimat pystyisi hankkimaan ennakolta tietoa operaatioon osallistumiseen liittyvistä seikoista, ennen kuin päätös osallistumisesta Suomen rajojen ulkopuolella suoritettavaan operaatioon tehdään.
Hankittavilla tiedoilla pyrittäisiin tukemaan myös muita suomalaisia viranomaisia näiden kansainvälisessä toiminnassa.
Yhtenä esimerkkinä kohdan tarkoittamista tilanteista voidaan mainita suomalaisten erityisosaajien lähettäminen ulkomaisiin erityistehtäviin. Suomi voi tarvittaessa lähettää kansainvälisiin tehtäviin erityisosaajia tuhoamaan joukkotuhoaseita sekä analysoimaan niiden käyttöä. Tieto aseiden kehittämisestä ja leviämisestä antaisi Suomelle mahdollisuuden tulevaisuudessakin olla joukkotuhoaseiden tuhoamisessa ja analysoinnissa kansainvälisessä kärjessä sekä kehittää tätä erityisosaamista.
Joukkotuhoaseiden tuhoamiseen liittyvissä erityisoperaatioissa tiedustelutiedolla olisi erityinen tarve esimerkiksi toimintaympäristöstä ja turvallisuusuhista operaation valmisteluvaiheessa. Operaation alettua tiedustelutiedolla voitaisiin lisäksi varmistaa operaation tavoitteiden saavuttaminen, esimerkiksi tuhottavaan materiaaliin kohdistuvien turvallisuusuhkien kehittymisestä.
Avun pyyntö voisi koskea myös osallistumista tiedonhankintayhteistyöhön muiden valtioiden viranomaisten kanssa. Tilanteissa voisi olla kyse suureen joukkoon ihmisiä kohdistuneesta iskusta, jos sen voitaisiin katsoa olevan luonteeltaan sotilaallinen. Kansainvälisestä yhteistyöstä säädettäisiin tarkemmin jäljempänä erikseen. Näissä tilanteissa olisi huomioitava kansainvälistä avun antamista ja vastaanottamista koskevasta päätöksenteosta annettu laki (418/2017).
Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedustelussa voitaisiin hankkia tietoja Suomen maanpuolustusta vakavasti uhkaavasta toiminnasta tai yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja vakavasti uhkaavasta toiminnasta. Momentissa lueteltu toiminta olisi luonteeltaan Suomen kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavaa toimintaa, joka ei yksiselitteisesti ole sotilaallista toimintaa.
Ilmaisu kansallisella turvallisuudella tarkoitettaisiin sitä, ettei säännöksessä tarkoitettu uhkaava toiminta kohdistuisi ensisijaisesti kehenkään yksilönä vaan yleisemmin yhteiskuntaan ja sen ihmisyhteisöön. Kuitenkin myös esimerkiksi yksityishenkilöihin kohdistuvat väkivallanteot voisivat olla kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvaa, jos ne laajuudeltaan tai merkitykseltään olisivat kansallisen turvallisuuden kannalta merkittäviä ja voisivat siten muodostaa uhan sille. On selvää, että esimerkiksi valtiojohtoon tai yhteiskunnan perustoiminnoista huolehtiviin henkilöihin samoin kuin heidän turvallisuusjärjestelyistään vastaaviin kohdistuvat uhat voivat muodostaa vakavan uhan kansalliselle turvallisuudelle. Kansallisen turvallisuuden määritelmää käsitellään tarkemmin perustuslain 10 §:n 3 momentin muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä. Yleisperusteluissa on käsitelty EIT:n ratkaisukäytännössä tehtyjä kannanottoja kansallisesta turvallisuudesta ja siihen kohdistuvista uhkista sekä tämän käsitteen muuttuvasta ja toisinaan myös ennakoimattomasta luonteesta.
Momentin viittauksella Suomen maanpuolustukseen tarkoitettaisiin maanpuolustuksen kokonaisuutta, jolla turvataan kansalaisten elinmahdollisuudet ja turvallisuus ulkoista, valtioiden aiheuttamaa tai muuta uhkaa vastaan sekä viime kädessä Suomen valtiollinen itsenäisyys.
Maanpuolustusta vakavasti uhkaavan toiminnan tulisi olla toimintaa, joka olisi esimerkiksi niin laajamittaista, että se vaarantaisi Suomen mahdollisuudet toimia tehokkaasti kriisitilanteessa. Tällaista voisi olla esimerkiksi laajamittainen ja pitkäkestoinen hyökkäys tietoverkoissa Suomen energiahuoltojärjestelmän lamauttamiseksi, jonka johdosta yhteiskunta ei pystyisi toimimaan kriisitilanteessa, ja mikä heikentäisi puolustusvalmiutta.
Suomen maanpuolustuksen osaksi katsotaan myös osallistuminen kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin ja kansainväliseen avunantamiseen. Erotuksena 1 momentin 6 ja 7 kohtaan, 2 momentissa tarkoitettu toiminta saattaisi olla toimintaa, jonka taustalla ei ole valtiollista tai siihen rinnastettavaa toimijaa eikä toimintaa voitaisi katsoa sotilaalliseksi. Kansainväliset kriisinhallintaoperaatiot saattavat toimia alueilla, joissa ei ole yhteiskunnan rakenteita. Näissä tilanteissa kriisinhallintaoperaatioon saattaa kohdistua uhkia, kuten terrorismia. Tällainen toiminta ei välttämättä ole luonteeltaan sotilaallista, mutta sillä voi olla erittäin suuri merkitys operaation turvallisuuden kannalta.
Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedustelun kohteena voisi olla myös toiminta, joka aiheuttaa vakavaa uhkaa yhteiskunnan elintärkeille toiminnoille. Tämä liittyisi olennaisesti puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan b alakohtaan, jonka mukaan Puolustusvoimien tehtävänä on kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen. Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot ovat poikkihallinnollisia, yhteiskunnalle välttämättömiä toimintokokonaisuuksia, joiden on oltava turvattuina kaikissa tilanteissa. Edellä viitatun lainkohdan lisäksi puolustusvoimista annetun lain 4 §:n mukaan Puolustusvoimat turvaa Suomen aluetta, kansan elinmahdollisuuksia ja valtiojohdon toimintavapautta sekä puolustaa laillista yhteiskuntajärjestystä tarvittaessa sotilaallisin voimakeinoin aseellisen hyökkäyksen tai sitä vastaavan ulkoisen uhan kohdistuessa Suomeen.
Elintärkeiden toimintojen kokonaisuuteen kuuluvat muun muassa valtion johtaminen, kansainvälinen toiminta, valtakunnan sotilaallinen puolustaminen, sisäisen turvallisuuden ylläpitäminen ja talouden ja infrastruktuurin toimivuus. Näitä elintärkeitä toimintoja vaarantavalla toiminnalla tarkoitettaisiin esimerkiksi niiden merkittävään heikentämiseen tai keskeyttämiseen pyrkivää toimintaa. Tietoa voitaisiin hankkia siten esimerkiksi toiminnasta, jossa pyritään keskeyttämään tai tuhoamaan sellaisia yhteiskunnalle keskeisiä toimintoja, kuten sähköntuotanto, tietoliikenne ja tietojärjestelmät, kuljetuslogistiikka, yhdyskuntatekniikka, elintarvikehuolto tai rahoitus- ja maksujärjestelmä.
Tietoteknisiin järjestelmiin kohdistuvat vakavat hyökkäykset voivat vaikuttaa julkisiin palveluihin, liike-elämään sekä hallintoon ja siten koko yhteiskunnan toimintaan niin merkittävästi ja laajasti, että niiden vaikutuksia joissakin tapauksissa voitaisiin verrata aseelliseen hyökkäykseen. Tietoa voitaisiin hankkia esimerkiksi Suomen huoltovarmuutta vaarantavista omistussuhteiden muutoksista tai toiminnasta, jossa vieras valtio kartoittaa tietoverkoissa eurooppalaisen energiajakeluverkoston tietoteknisen ohjausjärjestelmän rakennetta ja teknisiä haavoittuvuuksia tarkoituksenaan mahdollisesti hyödyntää tietoa sähköverkon lamauttamisessa.
Elintärkeitä toimintoja vakavasti uhkaavassa toiminnassa voisi olla kyse esimerkiksi haittaohjelmasta, joka leviää yksityisen palveluntarjoajan välityksellä viranomaisten käyttämiin tietojärjestelmiin. Tiedonhankinnan aloittaminen tästä saattaisi perustua toisessa valtiossa tehtyyn havaintoon haittaohjelmasta, jonka perusteella sotilastiedustelu hankkisi tietoa siitä, onko haittaohjelma levinnyt myös Suomessa viranomaisten käyttämiin tietojärjestelmiin. Lisäksi tietoa voitaisiin hankkia siitä, mikä taho toiminnan taustalla on ja olisiko tällä taholla tahtotila käyttää haittaohjelmaa niin, että sillä lamautettaisiin Suomen viranomaisten käyttämät tietojärjestelmät.
Valtaosa Suomen kriittisestä tietoliikenneinfrastruktuurista ja sen palveluista on yksityisen sektorin omistamaa ja tuottamaa, mistä johtuen sen merkitys yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisessa on tärkeä. Tämä korostuu myös Suomen maanpuolustuksen turvaamisessa. Tiedonhankinnalla mahdollistettaisiin valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen. Puolustusvoimilla on erityisosaamista poikkeusoloihin liittyen, jota voitaisiin hyödyntää tämän kohdan tarkoittamissa tilanteissa myös muuna aikana kuin poikkeusoloissa varautumisen varmistamiseksi.
Yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja uhkaava toiminta ei kohdistuisi ensisijaisesti kehenkään yksilönä, vaan yleisemmin valtioon tai yhteiskuntaan. Kuitenkin esimerkiksi yksittäisiin henkilöihin kohdistuvat väkivallanteot voisivat olla säännöksessä tarkoitettua toimintaa, jos ne laajuudeltaan tai merkitykseltään olisivat yhteiskunnan kollektiivisten turvallisuusetujen kannalta merkittäviä ja voisivat siten muodostaa vakavan uhan sille. Ilmaisulla uhka tarkoitettaisiin tilanteita, joissa Suomen turvallisuus ei ole välittömästi vaarantumassa. Toisaalta sotilaallisen toiminnan ei tarvitse uhata Suomen kansallista turvallisuutta tullakseen tämän säännöksen mukaisesti sovellettavaksi. Sotilaallinen toiminta voi liittyä useisiin pykälän kohtiin ja sillä tarkoitettaisiin sekä valtiollista että ei-valtiollista toimintaa (OMML 41/2016, s. 48 ja 49). Toisaalta sotilaallinen ei-valtiollinen toimija voisi olla esimerkiksi terrorijärjestö, jonka toiminta linkittyy merkittävästi aseelliseen konfliktiin tai sisällissotaan.
5 §. Suhteellisuusperiaate. Pykälän mukaan sotilastiedusteluviranomaisen toimenpiteiden olisi oltava puolustettavia suhteessa tiedonhankinnan merkittävyyteen. Suhteellisuusperiaatteen tavoitteena on tiedonhankinnan kohteena olevien henkilöiden oikeuksiin puuttumisen rajaaminen asian laadun perusteella, mutta toisaalta viranomaisvoimavarojen tarkoituksenmukainen kohdentaminen. Suhteellisuusperiaate ohjaisi osaltaan kaikkea tiedustelutoimintaa. Suhteellisuusperiaate pitäisi sisällään sen, että tiedonhankintatoimenpiteiden mitoittamisessa ja henkilöiden oikeuksiin puuttumisessa on otettava huomioon uhkan merkittävyys maanpuolustukselle ja kansalliselle turvallisuudelle sekä uhkan toteutumisen todennäköisyys. Todennäköisesti toteutuvasta vakavasta Suomen maanpuolustukseen tai kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvasta uhkasta olisi tarkoituksen mukaista hankkia tietoja laajemmin ja tuntuvammin oikeuksiin puuttuvalla keinolla.
Tiedonhankintatoimenpidettä olisi arvioitava sillä tavoiteltavaan päämäärää nähden. Tiedonhankintatoimenpiteiden mitoittamiseen vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka oleellinen merkitys tietyllä toimenpiteellä on uhkaan liittyvien tietojen hankinnan kannalta.
Suhteellisuusperiaate sisältäisi myös perustuslain vaatimuksen perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien turvaamisen toteuttamisesta. Tiedonhankinnan tavoitteiden saavuttamisessa tulisi kunnioittaa tiedonhankinnan kohteeseen liittyvien henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksia. Tiedustelun mahdollisimman hyvä kohdentaminen toteuttaisi suhteellisuusperiaatetta. Tiedustelun tulisi kaikissa tilanteissa aina olla mahdollisimman kohdennettua ja perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa. Sotilastiedustelulainsäädännön nojalla tapahtuva harkinta tulisi olla aina perus- ja ihmisoikeusmyönteisesti.
Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti kokonaisharkinnassa on kiinnitettävä huomiota toiminnan tai uhkan vakavuuteen ja sen mahdollisesti aiheuttamaan vahinkoon sekä tiedustelutoiminnan käytöstä aiheutuvaan yksityiselämän tai luottamuksellisen viestin salaisuuden loukkaukseen.
Tiedustelun toimenpiteen käyttöä harkittaessa voitaisiin ottaa huomioon myös toimenpiteiden kohteena olevan henkilön oikeuksiin puuttumisen kesto. Jos sotilastiedustelun viranomaisella olisi jo tieto tarkasta kohteesta, tilanteessa saattaisi tulla kyseeseen enemmän kohteen oikeuksiin puuttuva keino, jos muiden keinojen käyttö sinänsä puuttuisi henkilön oikeuksiin vähemmän, mutta samalla muodostaisi pitkäkestoisemman puuttumisen tämän oikeuksiin.
Suhteellisuusperiaatteen kohdalla on huomioitava se, ettei sillä ole samanlaista merkitystä valtiolliseen toimijaan, kuten sotilaallisen toimijaan kohdistuvassa tiedustelussa. Vieraan valtion viranomaisorganisaation viestintä ei nauti perusoikeussuojaa. Suhteellisuusperiaatteella saattaisi kuitenkin olla merkitystä kokonaisharkinnassa arvioitaessa sitä, kuinka paljon muuta viestintään kuin viranomaisviestintää tiedustelun kohteeksi joutuisi kulloisessakin tiedonhankinnan tapauksessa.
Suhteellisuusperiaate liittyisi läheisesti vähimmän haitan periaatteeseen molempien pyrkiessä mahdollisimman vähäiseen puuttumiseen henkilön oikeuksiin.
6 §. Vähimmän haitan periaate. Vähimmän haitan periaate vaikuttaisi suhteellisuusperiaatteen kanssa samansuuntaisesti. Pykälän tarkoittaman vähimmän haitan periaatteen mukaan tiedonhankintatoimivaltuuden käytöllä kenenkään oikeuksiin ei saisi puuttua enempää kuin on välttämätöntä tiedustelun käytön tarkoituksen saavuttamiseksi. Sotilastiedustelulla ei saisi myöskään aiheuttaa kenellekään tarpeettomasti vahinkoa tai haittaa. Tiedonhankinnan tavoitteeseen pääsemiseksi viranomaisen olisi ensisijaisesti käytettävä sitä toimivaltuutta, joka vähiten puuttuu perus- ja ihmisoikeuksiin. Toimivaltuuden riittävyys arvioitaisiin aina tapauskohtaisesti.
Vähimmän haitan periaatteen mukaisesti tiedonhankintatoimivaltuuksista olisi aina valittava ensisijaisesti se, joka on kohdennettavissa parhaiten kohteeseen, josta tiedustelutehtävän päämäärän kannalta tarkoituksen mukaiset tiedot olisivat saatavissa. Periaatteen soveltamisessa olisi otettava huomioon myös toimivaltuuden käytön kohdentaminen. Mahdollisimman kohdennettu tiedonhankinta ehkäisee osaltaan myös sivullisille aiheutuvia negatiivisia vaikutuksia, kuten pelkoa siitä, että heidän yksityisyyttään loukataan.
Vähimmän haitan periaatteella turvataan osaltaan perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien soveltaminen tuo entistä selkeämmin myös viranomaisten harkintavallan osaksi viranomaisen ratkaisuharkintaa toimivaltuuksien käyttötilanteessa. Vähimmän haitan periaate muiden periaatteiden lisäksi rajoittaisi sotilastiedusteluviranomaisen mielivaltaa.
Vähimmän haitankin osalta olisi otettava huomioon valtiollisen ja ei-valtiollisen toimijan väliset erot perusoikeussuojassa. Vieraan valtion viranomaisorganisaation ei voida katsoa nauttivan perusoikeussuojaa. Tästä johtuen tunnistettuun vieraan valtion viranomaisorganisaatioon saataisiin kohdistaa merkittävämpiä tiedustelun keinoja kuin yksityiseen henkilöön. Kokonaisharkinnassa olisi kuitenkin huomioitava se, missä määrin tiedustelun keinon käyttäminen kohdistuisi muihin kuin vieraan valtion viranomaisorganisaatioon. Lisäksi vieraan valtion viranomaisorganisaation edustaja voi olla osan ajasta myös yksityisenä henkilönä, jolloin hän nauttii perusoikeussuojaa.
7 §. Tarkoitussidonnaisuuden periaate. Pykälän mukaan sotilastiedustelun toimivaltuuksia saa käyttää vain säädettyyn tarkoitukseen.
Periaate liittyisi siihen, että sotilastiedustelun toimivaltuuden käytön tulee perustua nimenomaiseen säännökseen. Puututtaessa yksilön oikeuksiin tai velvollisuuksiin säännöksen tulee olla laissa. Tarkoitussidonnaisuuden periaate koskisi kaikkea sotilastiedustelutoimintaa.
Tarkoitussidonnaisuuden periaate sisältää kiellon käyttää valtaa väärin. Viranomaisen toimivaltuuksia voidaan käyttää vain niihin tarkoituksiin, joiden vuoksi ne on annettu. Tarkoitussidonnaisuuden periaatteen mukaan tiedustelumenetelmiä voitaisiin käyttää ainoastaan tiedustelutarkoituksessa sotilastiedustelun tarkoituksen ja sotilastiedustelun kohteisiin kohdistuen tiedustelutehtävän suorittamiseksi. Rikostorjunnassa tiedustelumenetelmän käytöllä saatua tietoa voitaisiin käyttää vain siitä erikseen säädetysti.
Tarkoitussidonnaisuuden periaate korostaisi sitä, että viranomaisen toimivallan tulee aina perustua lakiin. Tämä toteuttaa osaltaan perustuslaista seuraavaa lainalaisuuden vaatimusta sekä perus- ja ihmisoikeuksien rajoitusten edellytyksenä olevaa vaatimusta siitä, että rajoitukset perustuvat lakiin. Lisäksi tarkoitussidonnaisuuden periaate toteuttaa ennakoitavuuden vaatimusta, koska se rajoittaa toimivaltuuksien käytön ainoastaan niihin tilanteisiin, joihin niiden käyttö on tarkoitettu.
Tarkoitussidonnaisuuden periaatteella on merkitystä tiedustelumenetelmien käytön oikeasuhtaisuuden takaamisessa. Kun tiedustelumenetelmien käyttö rajataan vain säädetyn tarkoituksen toteuttamiseen, menetelmien käyttö ei laajene säädettyjä rajoja pidemmälle.
8 §. Syrjinnän kielto. Lakiin otettaisiin voimassa olevaan muiden viranomaisten toimivaltuussääntelyyn nähden uusi periaate. Lain 8 §:ssä säädettäisiin syrjimättömyyden periaatteesta. Periaatetta voidaan pitää perusteltuna tiedustelutoiminnassa sen luonteen vuoksi. Lisäksi periaate vahvistaisi perustuslain 6 §:n 2 momentin yhdenvertaisuusperiaatetta tiedustelutoiminnassa.
Pykälän mukaan sotilastiedustelun toimenpiteiden kohdentaminen olisi toteutettava mahdollisimman syrjimättömästi niin, ettei tiedustelutoimintaa voida kohdentaa ainoastaan alkuperää, kansalaisuutta, kieltä, uskontoa, vakaumusta, mielipidettä, poliittista toimintaa, ammattiyhdistystoimintaa, perhesuhteita, seksuaalista suuntautumista koskeviin tietoihin. Kohdentamisessa olisi käytettävä aina tiettyjä henkilöitä tai henkilöryhmiä koskevia muita tietoja. Tiedustelutoiminnasta pitäisi aina lähtökohtaisesti kohdentaa aina tiettyyn henkilöön tai henkilöryhmään, jolloin kohdentaminen ei voisi tapahtua laajaan ihmisryhmään kohdistuvin perustein.
Kohdentaminen edellä tarkoitetuilla tiedoilla saattaisi kuitenkin olla tietyissä tilanteissa välttämätöntä edellä tarkoitetuilla tiedoilla, kuten esimerkiksi kansalaisuuden perusteella. Tämä edellyttäisi kuitenkin objektiivisia ja riittäviä perusteita.
Kiellolla ehkäistäisiin vähemmistöjen syrjintää ja sen aiheuttamaa nöyryyttämisen ja leimatuksi tulemisen tunnetta vähemmistöjen edustajissa.
9 §. Määritelmät. Pykälässä määriteltäisiin lain keskeiset määritelmät. Pykälän 1 kohdassa määriteltäisiin kytkennän suorittaja. Kytkennän suorittajalla tarkoitettaisiin julkisen hallinnon turvallisuusverkkotoiminnasta annetun lain (10/2015) 6 §:ssä tarkoitettua verkko- ja infrastruktuuripalvelujen tuottajaa eli Suomen Erillisverkot Oy -nimistä osakeyhtiötä tai sen kokonaan omistamaa tytäryhtiötä, eli Suomen Turvallisuusverkko Oy. Osakeyhtiö olisi valtion täysin omistama edellä tarkoitetun lainkohdan perusteella.
Kytkennän suorittajan tehtävät liittyisivät jäljempänä esitettävän tietoliikennetiedustelua koskevien lupien toimeenpanemiseen, eli kytkennän suorittaja ohjaisi jäljempänä tässä luvussa tarkoitetun luvan mukaisesta viestintäverkon osasta tulevan tietoliikenteen Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle, jonka jälkeen Puolustusvoimien tiedustelulaitos hankkisi luvan mukaisesti tietoliikenteestä tiedot.
Kytkennän suorittajan voidaan arvioida saada toiminnan aikana ja kehittyessä haltuunsa suomalaisista viestintäverkoista ja niiden toiminnasta sellaista kokonaisvaltaista tietoa, jota muilla toimijoilla ei voida katsoa olevan. Tästä johtuen on korostettava sitä, että kytkennän suorittaja ei voisi käyttää tätä tietoa muussa toiminnassaan. Tämä ei myöskään olisi mahdollista kytkennän suorittajaa koskevan muun lainsäädännön perusteella, jonka mukaan kytkennän suorittaja ei saa tuottaa liiketoiminnallista voittoa.
Pykälän 2 kohdassa määriteltäisiin sijaintitieto. Määritelmä vastaisi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 3 §:n 19 kohtaa. Sijaintitiedolla tarkoitettaisiin viestintäverkosta tai päätelaitteesta saatavaa tietoa, joka ilmaisee liittymän tai päätelaitteen maantieteellisen sijainnin ja jota käytetään muuhun tarkoitukseen kuin viestinnän välittämiseen. Sijaintitieto voitaisiin myös saada päätelaitteesta, jotta epäselvyyttä ei ilmenisi siitä, sovelletaanko sijaintitietoihin liittyvää sääntelyä myös esimerkiksi satelliittipohjaiseen paikannukseen. Sijaintitiedoilla voidaan ilmaista muun muassa liittymän tai päätelaitteen leveysaste, pituusaste ja korkeus, matkan suunta, sijainnin tarkkuus, se osa verkkoa, jossa liittymä tai päätelaite paikannetaan tietyllä hetkellä sekä sijaintitiedon tallentamisen ajankohta. Välitystiedot sisältävät myös esimerkiksi tukiasemakohtaisia sijaintitietoja. Se, pidetäänkö sijainnin ilmaisevaa tietoa välitystietona vai sijaintitietona ratkeaa tiedon käyttötarkoituksen perusteella. Jos sijainnin ilmaisevaa tietoa käytetään viestinnän toteuttamisessa, kysymyksessä on välitystieto. Tällöin liittymän tai päätelaitteen sijainnin ilmaiseva tieto on välttämätön viestinnän toteuttamiseksi.
Pykälän 3 kohdassa määriteltäisiin teleyritys. Määritelmä olisi itsenäinen ja se vastaisi voimassa olevan sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 27 kohtaa. Teleyrityksellä tarkoitettaisiin sitä, joka tarjoaa verkkopalvelua tai viestintäpalvelua ennalta rajaamattomalle käyttäjäpiirille eli harjoittaa yleistä teletoimintaa. Ehdotetussa teleyritys-määritelmässä teleyrityksen asema määräytyisi toiminnan luonteen perusteella. Sillä, onko kyseessä yritys vai esimerkiksi kaupunki, ei tulisi olla teleyritys-aseman kannalta merkitystä. Toiminnan vastikkeellisuudella ei ole myöskään merkitystä.
Yleisellä teletoiminnalla tarkoitetaan edelleen verkko- tai viestintäpalvelun tarjoamista käyttäjäpiirille, jota ei ole ennalta rajattu. Käyttäjäpiirin rajaamattomuuden arvioinnissa on otettava huomioon esimerkiksi verkon ja palvelun luonne, verkon ja käyttäjäpiirin laajuus ja käyttäjäksi pääsemisen edellytysten rajoittavuus.
Yrityksen tai muun yhteisön omaa tarvettaan varten ylläpitämä viestintäpalvelu voidaan katsoa selkeästi etukäteen rajatulle käyttäjäpiirille tarjotuksi. Esimerkiksi yrityksen työntekijöilleen ja koulun opiskelijoilleen tarjoamia palveluja ei käyttäjäpiirin lukumääräisestä suuruudesta tai verkon laajuudesta riippumatta voida pitää yleisenä teletoimintana.
Muita esimerkkejä rajatusta käyttäjäpiiristä ovat taksikeskuksen ja taksien sisäinen viestintäpalvelu taksien välittämiseksi tai vastaava bussiliikenteen sisäinen viestintäpalvelu. Edellä kuvatuissa esimerkeissä käyttäjäpiiriin kuuluminen liittyy selvästi yhteisön jäsenyyteen, joka on tiukasti rajattu. Esimerkeissä on myös selvää, että viestintäpalvelu ei ole syy yhteisöön liittymiselle.
Edellä tarkoitetut esimerkit eivät siis ole tässä laissa tarkoitettuja teleyrityksiä eivätkä näin ollen näitä tahoja koskisi tässä laissa määritellyt velvollisuudet.
Jos palvelun käyttäjäpiiri sen sijaan muodostuu yhteisöstä, joka on hyvin laaja tai johon liittyminen on hyvin vapaata, käyttäjäpiiriä ei voida pitää ennalta rajattuna. Esimerkiksi kahvilan tai hotellin asiakkailleen tarjoama viestintäpalvelu koskee sinänsä hyvin vapaasti valikoituvien asiakkaiden piiriä, mutta käyttäjäpiirin laajuus on näissä tapauksissa niin pieni, että kokonaisuutena palvelun tarjontaa ei yleensä voida katsoa yleiseksi teletoiminnaksi. Sen sijaan esimerkiksi se, että viestintäpalvelu toimii vain tietyllä sovelluksella tai tietyllä päätelaitteella, ei lähtökohtaisesti tee käyttäjäpiiristä ennalta rajattua. Samoin verkon tai palvelun saatavuutta vain tietyllä maantieteellisellä alueella ei yksinään voida pitää laissa tarkoitetulla tavalla ennalta rajatun käyttäjäpiirin tunnusmerkkinä. Sovellussidonnaiset viestintäpalvelut ovat tyypillisiä esimerkiksi internetissä tarjottavissa puhe- ja pikaviestintäpalveluissa ja sovellukset ovat muiden tuotteiden tavoin vapaasti käyttäjien hankittavissa. Samoin on arvioitava esimerkiksi päätelaitteisiin kuuluvia matkaviestinyrityksestä riippumattomia viestintäpalveluja, joita voivat olla esimerkiksi pikaviestintä, sähköposti ja teksti- tai multimediaviestit.
Sovellussidonnaisia viestintäpalveluja lähellä ovat erilaiset verkkoyhteisöjen ja sosiaalisen median viestintäpalvelut, joissa yhteisöön ja viestintäpalvelun käyttäjäksi liittyminen on siinä määrin vapaata, että yhteisön jäsenyyttä ei yksinomaan voida pitää käyttäjäpiirin ennalta rajaamisena.
Verkkojen kannalta voidaan joutua arvioimaan ennalta rajaamatonta käyttäjäpiiriä maantieteelliseltä peitoltaan vähäisissä tai hallinnointitavaltaan uudenlaisissa verkoissa. Esimerkiksi lähiverkot, kuten WLAN-verkot, joissa tarjotaan internetyhteyspalvelua, voivat olla alueellisesti varsin suppealla alueella, mutta jos niiden käyttäjäpiiri valikoituu vapaasti, suppea maantieteellinen peitto ei yksinään tee käyttäjäpiiristä ennalta rajattua.
Joukkoviestintäverkon teleyrityksiä määriteltäessä ennalta rajaamattoman käyttäjäpiirin arvioiminen ei ole samalla tavalla tulkinnanvaraista kuin kohdeviestinnässä, sillä joukkoviestinnän viestintäpalvelu eli ohjelmistojen siirtäminen tai lähettäminen on jo lähtökohtaisesti luonteeltaan rajaamatonta. Sen sijaan joukkoviestintäverkossa joudutaan arvioimaan teletoiminnan ja sisältöihin liittyvän ohjelmistotoiminnan eli televisio- tai radiotoiminnan tai tilausohjelmapalvelun rajanvetoa.
Pykälän 4 kohdassa määriteltäisiin tiedonsiirtäjä. Tiedonsiirtäjällä tarkoitettaisiin sitä, joka omistaa tai hallitsee Suomen rajan ylittävää viestintäverkon osaa. Määritelmällä on merkitystä sen varmistamiseksi, että tässä laissa säädettäväksi ehdotetut velvollisuudet avustaa viranomaisia tietoliikennetiedustelun toteuttamisessa kohdentuvat oikeaan tahoon. Velvollisuuksissa avustaa tietoliikennetiedustelun toteuttamisessa olisi kyse yhtäältä tämän lain 95 §:ssä säädettäväksi ehdotetusta velvollisuudesta antaa ilman aiheetonta viivytystä Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle tietoliikennetiedustelun kohdentamiseksi tarpeelliset hallussa olevat tiedot. Toiseksi kyse olisi 94 §:ssä määritellystä myötävaikuttamisvelvollisuudesta, jonka asettamisella varmistettaisiin se, että rajan ylittävään viestintäverkon osaan, käytännön tasolla tiedonsiirtoyhteyteen, voidaan rakentaa niin sanottu liityntäpiste, eli tietoliikennetiedustelun toteuttamispiste. Liityntäpisteiden kautta tuomioistuimen luvassa tarkoitetusta viestintäverkon osasta voitaisiin siirtää tietoliikenne Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen jatkokäsittelyyn. Kytkennän tekeminen ja sitä seuraava tietoliikenteen siirtäminen olisi osa tietoliikennetiedustelun teknistä toteuttamista. Tietoliikenteeseen kohdistuvassa tiedustelussa tuomioistuimelle esitettävässä lupavaatimuksessa olisi mainittava se tiedonsiirtäjä, jonka omistamasta tai hallinnoimasta viestintäverkon osasta tietoliikenne ohjattaisiin Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle.
Määritelmässä käytettäisiin viestintäverkon määritelmää, jonka takia tiedonsiirtäjän määritelmä olisi tekniikkaneutraali. Viestintäverkon käsite määriteltäisiin jäljempänä kohdassa 11.
Tiedonsiirtäjän käsite kattaisi sekä rajan ylittävän viestintäverkon osan omistajan että rajan ylittävän viestintäverkon osan haltijan. Haltijalla tarkoitettaisiin sellaista koti- tai ulkomaista yritystä tai yhteisöä, joka tosiasiassa hallitsee rajan ylittävää viestintäverkkoa tai sen osaa esimerkiksi vuokrattuaan sen operoitavakseen omistajana olevalta yritykseltä tai yhteisöltä. Tiedonsiirtäjänä pidettäisiin näin ollen tahoa, jolla on tekniset edellytykset päättää siitä, missä viestintäverkon osassa jokin tietoliikenne kulkee. Tietoteknisesti tarkasteltuna tiedonsiirtäjä olisi se taho, joka ohjaa verkkoliikennettä ns. OSI-viitemallin (Open Systems Interconnection Reference Model) kahden alimman kerroksen, fyysisen sekä siirtoyhteyskerroksen, tasolla. Tiedonsiirtäjän käsitteen ulkopuolelle jäisi tällöin sellainen yritys tai yhteisö, joka on vuokrannut tiedonsiirtäjältä käyttöönsä tiedonsiirtokapasiteettia ilman tietoteknistä mahdollisuutta vaikuttaa itsenäisesti siihen, missä verkon osassa mikäkin osa tietoliikennettä kuljetetaan.
Määritelmä olisi tarkempi kuin esimerkiksi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 36 kohdassa tarkoitettu viestinnän välittäjä. Tiedonsiirtäjä ei käsittäisi esimerkiksi erilaisten sähköisten palveluiden tarjoavia yrityksiä ja määritelmän piiriin lukeutuisi määrällisesti vähemmän eri tahoja, tämän esityksen antamisen aikaan noin kymmenkunta.
Pykälän 5 kohdan mukaan sotilastiedustelulaissa tiedustelumenetelmillä tarkoitettaisiin 4 luvussa säädettyjä toimivaltuuksia. Sotilastiedustelussa käytetään myös muita tiedustelumenetelmiksi luettavia tiedonhankintakeinoja, kuten avointen lähteiden tiedustelu, kuvaustiedustelu ja geotiedustelu, joista ei ole tarpeen säätää erikseen.
Pykälän 6 kohdassa määriteltäisiin tiedustelutehtävä. Laissa säädettyjen toimivaltuuksien käyttö perustuisi tietyn tiedustelutehtävän toteuttamiseen ja sitä koskevaan tiedonhankintaan. Tiedustelutehtävällä tarkoitettaisiin pääesikunnan tiedustelupäällikön sotilastiedusteluviranomaiselle antamaa toimeksiantoa tiedustelutiedon hankkimiseksi. Tiedustelutehtävällä kohdistettaisiin ja rajattaisiin sotilastiedustelun toimivaltuuksien käyttöä. Lisäksi tiedustelutehtävän merkitys korostuisi konkretisoivana.
Sotilastiedustelutoiminnassa tiedustelu tähtää aina johonkin lopputulokseen, viime kädessä 3 §.ssä säädettävän sotilastiedustelun tarkoituksen toteuttamiseen. Tiedustelutehtävä kuvastaisi edelleen sitä, ettei toiminnassa tietoja hankittaisi ainoastaan tietojen hankkimisen takia, vaan tiedusteluprosessissa syntyisi aina jokin lopputulos, kuten tilannekuva.
Tiedustelutehtävän tarkoituksena olisi aina hankkia tietoa lain 4 §:ssä säädetyistä sotilastiedustelun kohteista. Tiedustelutehtävä voisi perustua yhteen tai useampaan 4 §:ssä määritellyistä kohteista.
Sotilastiedustelun tarkoituksen mukaisesti sotilastiedustelussa hankittaisiin tietoa ulkoisista uhkista puolustusvoimista annetun lain 2 §:ssä tarkoitettujen eräiden Puolustusvoimien tehtävien suorittamiseksi ja ylimmän valtiojohdon päätöksenteon tueksi. Sotilastiedustelun tarkoitukseen perustuvat tiedustelutarpeet olisivat Puolustusvoimien sisäisiä ja perustuisivat Puolustusvoimien tehtäviin.
Tiedustelutehtävä voisi perustua myös jäljempänä säädettävään toisen viranomaisen tietopyyntöön.
Tiedustelutehtävällä määriteltäisiin tarkemmin ne konkreettiset kohteet, joista hankituilla ja käsitellyillä tiedoilla pystyttäisiin vastaamaan esimerkiksi tietopyyntöön. Tiedustelutehtävällä määriteltäisiin konkreettisemmin ne asiat, tiedontarpeet ja tiedustelun kohdistuminen, joista tiedustelutehtävän toteuttamiseksi hankittaisiin tietoa. Tiedustelutehtävän tarkoituksena voisi olla esimerkiksi tietyn laajallakin maantieteellisellä alueella tapahtuvan toiminnan selvittäminen tai muu vastaava, josta voitaisiin tarvittavia tietoja olettaa saatavan esimerkiksi tietopyyntöön vastaamiseksi.
Tiedustelutehtävän suunnittelisi pääesikunta. Tiedonhankinnan ja hankitun tiedon käsittelyn ja tarvittavan analysoinnin toteuttaisi tiedustelua suorittava sotilastiedusteluviranomainen. Hankittujen tietojen pohjalta pääesikunta osallistuisi edelleen hankitun tiedon analysointiin sekä tietopyyntöön vastaamiseen.
Tiedustelutehtävässä ei vielä määriteltäisi yksityiskohtaisesti tiedustelumenetelmän käytön kohteita esimerkiksi henkilötasolla tai tietyn tilan tai alueen tasolla, vaan ne määriteltäisiin tiedustelutehtävän perusteella tiedonhankintaa toteuttavan sotilasviranomaisen toimesta tiedustelutehtävän pohjalta käynnistettävän toiminnan alkaessa. Tiedustelutehtävän ja konkreettisempien kohteiden kautta sotilastiedusteluviranomainen määrittelisi tapauskohtaisesti ne toimivaltuudet, joita käyttämällä tarvittavaa tietoa olisi hankittava.
Sotilastiedustelu on rikosperusteiseen tiedonhankintaan ja esimerkiksi rikostorjuntaan verrattuna pidempikestoisempaa ja tiedustelutehtävät lähtökohtaisesti ennakkoon tarkoin suunniteltu. Tiedustelutehtävän tavoitteena voi olla esimerkiksi kerätä tietoa kohdevaltion asevoimien toiminnasta ja siihen liittyvistä seikoista. Jos tiedustelutehtävän 4 §:n mukainen kohde on merkittävä, tiedustelutehtävän kesto saattaisi olla hyvinkin pitkäkestoista.
Vaikka itse tiedustelutehtävä saattaisi olla pitkäkestoinen, tämä ei vaikuttaisi tiedustelumenetelmien käytön kestoon. Eri tiedustelumenetelmien käytöstä ja niiden voimassaoloajasta säädettäisiin aina erikseen.
Tiedustelun tarkoituksena ei ole yksittäisen rikoksen estäminen tai selvittäminen, vaan varhaisen vaiheen tiedon kerääminen kokonaiskuvan saamiseksi ja ennakkovaroituksen varmistamiseksi.
Pykälän 7 kohdan määritelmän mukaan tietoliikennetiedustelulla tarkoitettaisiin Suomen rajan viestintäverkossa ylittävään tietoliikenteeseen kohdistuvaa teknistä tiedonhankintaa. Määritelmän olennaisia elementtejä olisivat ensinnäkin se, että tietoliikennetiedustelu kohdistuu Suomen rajan ylittävään tietoliikenteeseen, toiseksi se, että rajan ylittyminen tapahtuu viestintäverkossa.
Tietoliikenteen Suomen rajan ylittymisellä tarkoitettaisiin sitä, että tietoliikenne tosiasiassa ylittää valtakunnanrajan siirtymällä suomalaisesta viestintäverkosta ulkomaiseen viestintäverkkoon tai päinvastoin. Tietoliikennetiedustelu toteutettaisiin tekniseesti lähellä niitä pisteitä, joissa Suomen viestintäverkko ja ulkomainen kiinteä verkko tai satelliittiverkko kytkeytyisi toisiinsa ja tietoliikenteen valtakunnanrajan ylittyminen tapahtuisi.
Suomen sisäiseksi tarkoitettu tietoliikenne voi internetin luonteesta johtuen sattumanvaraisesti reitittyä ulkomaisen viestintäverkon kautta. Tällainen tietoliikenne kuuluisi sinänsä määritelmän mukaisesti tietoliikennetiedustelun piiriin. Sen varmistamiseksi, että tietoliikennetiedustelulla ei tästä huolimatta hankittaisi tietoja asialliselta luonteeltaan kotimaisesta viestinnästä, asiasta säädettäisiin jäljempänä kotimaista viestintää koskevasta tiedustelukiellosta, jonka mukaan tietoliikennetiedustelua ei muun muassa saisi kohdistaa viestiin, jonka lähettäjä ja vastaanottaja olisivat Suomessa.
Pykälän 8 kohdassa määriteltäisiin tietoliikenteen tekniset tiedot. Tietoliikenteen teknisillä tiedoilla tarkoitettaisiin viestiin liittyviä muita tietoja kuin viestin merkityksellistä sisältöä.
Tietoliikenteen teknisiä tietoja ovat muun muassa viestin välitystiedot. Tietoliikenteen tekniset tiedot kattaisivat siten laajemman alan kuin jäljempänä määritellyt tunnistamistiedot. Välitystiedolla tarkoitetaan oikeus- tai luonnolliseen henkilöön yhdistettävissä olevaa tietoa, jota viestinnän välittäjä käsittelee viestien välittämiseksi. Tietoliikennetiedustelussa sisällöksi tulkittaisiin lähettäjän vastaanottajalle tarkoittama semanttinen sisältö, kun taas tekniseksi tiedoksi katsottaisiin esimerkiksi viestin ohjaustieto, mikä on tietoverkolle sekä lähettävälle ja vastaanottavalle tietojärjestelmälle tarkoitettu ohje, komento tai muu metatieto, jolla vaikutetaan viestin kuljetukseen ja ohjaamiseen verkossa sekä tietojärjestelmässä. Muita tietoliikenteen teknisiä tietoja olisivat tilaajaan tai käyttäjään yhdistettävissä olevia viestintää koskevia tietoja, jota viestintäverkoissa käsitellään viestin siirtämiseksi, jakelemiseksi tai tarjolla pitämiseksi, viestintäverkosta tai päätelaitteesta saatavia sijaintitietoja, joka ilmaisee liittymän tai päätelaitteen maantieteellisen sijainnin ja jota käytetään muuhun kuin viestin välittämiseen.
Oman erityiskysymyksensä tietoliikenteen joukossa muodostavat verkon sisäinen signalointiliikenne, suoranainen hyökkäysliikenne sekä niin sanotun esineiden internetin ohjausliikenne. Tietoliikenneverkossa ei siis tosiasiallisesti ole kyse vain viestiverkosta, jossa kulkisi ainoastaan viestisisältöä, vaan verkossa kulkee myös verkon toimintaan vaikuttavia signalointisanomia, muiden digitaalisten järjestelmien ohjausliikennettä sekä suoranaista verkon toiminnan lamauttamiseen tähtäävää hyökkäysliikennettä. Internetverkon keskeisiä suunnitteluperiaatteita ovat tehokkuus ja vikasietoisuus. Kaikki liikenne, yhtä lailla viestintä kuin verkon sisäinen signalointikin kuljetetaan saman viitekehyksen mukaisesti määritellyillä liikenneprotokollilla. Signalointisanomia ovat esimerkiksi internetin kontrollisanomat (ICMP), joilla verkon laitteet voivat välittää toisilleen tilannetietoa jonkin tietoliikennelinkin ruuhkaisuudesta sekä nimipalvelukyselyt, joilla viestisovellus selvittää mihin verkko-osoitteeseen jollekin domain-nimelle tarkoitettu viesti lähetetään. On selvää, ettei signalointiliikennettä voida pitää luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaa nauttivana viestintänä. Toisaalta signalointiliikenteelle on ominaista, että se on tunnistettavissa otsikkotiedon perusteella.
Esineiden internet tuo verkkoon ohjausliikennettä, jota ei sitäkään voida sinällään pitää viestintänä. Kuitenkaan sitä johtopäätöstä ei voida tehdä, että ilman ihmisen myötävaikutusta tapahtuva laitteiden ja ohjelmistojen välinen tietoliikenneliikenne ei missään tilanteessa olisi viestintää. Tyypillinen esimerkkitapaus ohjelmistojen välisestä viestinnästä olisi pörssikauppaa käyvä robottiohjelmisto, jonka transaktioihin liittyy henkilön intentio salassa pidettävästä viestinnästä. Siksi esineiden ohjausliikenteelle ei ole haluttu tehdä sisältöhaun mahdollistavaa poikkeussäännöstä tässä laissa.
Tietoliikenteen tekniset tiedot käsittäisivät myös tietyissä tilanteissa muut tekniset tiedot, kuten erilaiset salaustekniikat. Etenkin suuret organisaatiot, jotka saattavat olla tiedustelun kannalta olennaisia, ovat saattaneet kehittää omia tietoliikenteen salaustekniikoita, jotka ovat ainoastaan tekniikan kehittäneen organisaation käytössä. Salaustekniikasta kertovat tiedot eivät ilmaise vielä itsessään viestin merkityksellistä sisältöä, vaan olisivat viestin teknistä tietoa.
Viestin merkityksellisellä sisällöllä tarkoitettaisiin tässä yhteydessä viestin ymmärrettävää tekstimuotoa, joka on esimerkiksi viestin salaus purkaen saatettu johonkin kielellisesti ymmärrettävään luettavaan muotoon.
Pykälän 9 kohdassa määriteltäisiin tunnistamistieto. Tunnistamistiedon määritelmä vastaisi asiallisesti voimassa olevan poliisilain määritelmää. Tunnistamistieto määriteltäisiin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 7 kohdassa tarkoitettuun käyttäjään tai mainitun pykälän 30 kohdassa tarkoitettuun tilaajaan yhdistettävissä olevaa viestiä koskevaksi tiedoksi. Tunnistamistiedon käsite eroaisi näin ollen sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa tarkoitetusta välitystiedosta.
Pykälän 10 kohdassa määriteltäisiin valtiollinen toimija. Valtiollisella toimijalla tarkoitettaisiin vieraan valtion tunnistettua viranomaista tai sellaiseen rinnastuvaa toimijaa. Lisäksi määritelmä kattaisi valtiollisen tai sellaiseen rinnastuvan toimijan palveluksessa olevan sekä edellä tarkoitetun tahon määräyksessä ja ohjauksessa olevat tahot. Kuten aiemmin tässä esityksessä on todettu, vieraan valtion viranomainen ei nauti perusoikeussuojaa. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi silloin, kun viestintä tapahtuu viranomaisen viranomaistehtävien suorittamiseen tarkoitetulla laitteella. Mikäli virkamies käyttäisi laitetta yksityiseen viestintäänsä, niin hän samalla ottaa riski siitä, että viestinnän toinen osapuoli myös joutuu tiedustelumenetelmän käytön kohteeksi. Oletuksena on, että viranomaisen käyttöön tarkoitettuja laitteita käytetään ainoastaan viranomaisten väliseen viestintään.
Vieraan valtion viranomaiseen rinnastuva taho kattaisi tilanteet, joissa esimerkiksi valtiossa ei olisi viranomaiseksi tunnistettavaa tahoa, mutta joka hoitaisi valtion asioita kuten viranomainen. Tahoa voitaisiin arvioida esimerkiksi sitä kautta, voisiko Suomi tai suomalainen viranomainen tehdä sopimuksen tällaisen tahon kanssa tai voisiko taho olla kansainvälisen järjestön toiminnassa mukana.
Toisaalta valtiollinen toimija voisi olla myös yksityinen taho, kuten yritys, muu ryhmittymä tai jopa yksittäinen henkilö. Näissä tapauksissa olisi kyse viranomaisen puolesta toimivasta tahosta eli niin sanotusta välillisestä toimijasta, joka toimii valtiollisen toimijan lukuun. Tällöin olennaista on arvioida esimerkiksi sitä, toimiiko tällainen taho valtion määräysvallassa ja sen ohjauksessa taikka ottaako valtio tällaisen tahon toiminnasta vastuun itselleen. Esimerkiksi kaupalliseen yksityisoikeudelliseen sopimukseen perustuvia yrityksen velvollisuuksia valtiollista toimijaa kohtaan ei voida pitää sellaisena, minkä perusteella yritystä voitaisiin pitää valtiollisena toimijana. Huomiota olisikin kiinnitettävä esimerkiksi siihen, minkälainen tosiasiallinen määräysvalta ja ohjaus valtiolla olisi yritykseen ja kuinka konkreettisesti valtio voisi määrätä yrityksen toiminnasta.
Muiden ryhmittymien osalta edellä sanotun lisäksi huomiota olisi kiinnitettävä siihen, kuinka järjestäytynyttä toiminta on, kuinka merkittävät resurssit ryhmittymällä on käytössään esimerkiksi aseellisen hyökkäyksen tekemiseksi ja voisiko tällainen hyökkäys tekona rinnastua vaikutuksiltaan vieraan valtion tekemäksi sekä pyrkiikö ryhmittymä toimimaan valtion tavoin.
Itsestään selvää olisi, että valtiollisen toimijan tulisi olla edeltä käsin tunnistettu valtiolliseksi toimijaksi. Tämä tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi tiedustelumenetelmän käytöstä päätettäessä tai lupavaatimusta laadittaessa sotilastiedusteluviranomaisella olisi ennakkotieto, että kohde olisi valtiollinen toimija ja tiedustelumenetelmän käytön aikana kohteena oleva toimisi tässä roolissa. Tiedustelutehtävän aikana tiedustelumenetelmän käyttö saattaisi alkaa muuhun kuin valtiolliseen toimijaan kohdistuvana tiedonhankintana, mutta tiedustelumenetelmällä saatujen perusteella tiedustelumenetelmän käyttö saattaisi myöhemmässä vaiheessa jatkua valtiolliseen toimijaan kohdistuvana tiedustelumenetelmän käyttönä, jos kävisi ilmeiseksi kohteena olevan toimijan valtiollinen status. Viime kädessä päätöksentekijän olisi ratkaistava se, onko vaatimuksen tueksi esitetty riittävä tosiseikasto sen tueksi, että kohteena oleva taho olisi valtiolliseksi toimijaksi katsottava.
Pykälän 11 kohdan mukaan viestintäverkolla tarkoitettaisiin toisiinsa liitetyistä johtimista sekä laitteista muodostuvaa järjestelmää, joka on tarkoitettu viestien siirtoon tai jakeluun johtimella, radioaalloilla, optisesti tai muulla sähkömagneettisella tavalla.
Oleellista määritelmän kannalta on järjestelmän käyttötarkoitus viestien siirtoon tai jakeluun, sähkömagneettinen tekninen toteutustapa ja teknologianeutraalius. Viestintäverkkoon kuuluu esimerkiksi siirtojärjestelmiä sekä kytkentä- tai reitityslaitteistoja ja muita välineitä – myös verkkoelementtejä, jotka eivät ole aktiivisia. Määritelmä on yläkäsite muille laissa käytetyille viestintäverkoille, joita ovat ehdotuksen mukaan joukkoviestintäverkko, maanpäällinen joukkoviestintäverkko, kaapelitelevisioverkko ja matkaviestinverkko.
Pykälän 12 kohdan mukaan yhteisötilaajalla tarkoitettaisiin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 41 kohdassa tarkoitettua yhteisötilaajaa. Lainkohdan mukaan yhteisötilaajalla tarkoitetaan viestintäpalvelun tai lisäarvopalvelun tilaajana olevaa yritystä ja yhteisöä, joka käsittelee viestintäverkossaan käyttäjien viestejä, välitystietoja tai sijaintitietoja.
10 §. Sotilastiedusteluviranomaiset. Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin sotilastiedusteluviranomaiset. Pääesikunta vastaisi sotilastiedustelun kokonaisuudesta ja sen johtamisesta sekä ohjaamisesta Puolustusvoimien sisällä. Puolustusvoimien organisaatiorakenne perustuu puolustusvoimista annettuun lakiin, Puolustusvoimien työjärjestykseen sekä muihin säädöksiin. Pääesikunnan työjärjestyksen mukaan pääesikunnan tiedusteluosasto vastaisi sotilastiedustelun tehtäväkokonaisuuden hoitamisesta.
Sotilastiedustelun toimialaan kuuluvat sotilastiedustelu sekä sotilasvastatiedustelu, jotka sisältävät tiedonhankinnan, tiedon käsittelyn sekä raportoinnin. Pääesikunta johtaa Puolustusvoimien tiedustelulaitosta ja puolustushaarojen tiedustelua sekä sotilastiedustelutoimialan kansallista ja kansainvälistä yhteistoimintaa.
Sotilastiedustelun voimavarojen käyttöä ja kohdentamista ohjaa ensisijaisesti ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen antamat linjaukset. Painopisteiden perusteella ylimmän valtiojohdon tai sotilasjohdon antaman yksittäisen tietopyynnön käsittelystä päättäisi pääesikunta. Pääesikunta osallistuu tiedustelumenetelmin hankitun tiedon analysointiin ja raportointiin.
Sotilastiedustelun toimivaltuuksia käyttävänä viranomaisena toimisi pääesikunta, eli pääesikunnan tiedusteluosasto, ja Puolustusvoimien tiedustelulaitos, jotka eri tiedustelumenetelmin hankkisivat tarpeellisen tiedon, analysoisivat sen sekä raportoisivat sen eteenpäin. Puolustusvoimien tiedustelulaitos on suoraan pääesikunnan alainen sotilaslaitos, jota pääesikunta ohjaa.
Pääesikunnan tiedusteluosasto käyttää jo tällä hetkellä rikostorjuntaan liittyviä toimivaltuuksia SKRTL:n perusteella. Rikostorjunnan tiedonhankintakeinot ovat osittain samankaltaiset kuin tässä laissa säädettäväksi tarkoitetut toimivaltuudet. Tätä kokemusta voitaisiin hyödyntää uudessa sotilastiedustelutoiminnassa, kuitenkin siten, että sotilastiedustelutoiminta eriytettäisiin rikostorjunta puolesta.
Sotilastiedusteluviranomainen suorittaisi tietopyynnön perusteella annettuun tiedustelutehtävään perustuvan tiedonhankinnan sekä tutkisi ja analysoisi hankitut tiedot. Tämän pohjalta sotilastiedusteluviranomainen tekisi tietopyynnön vaatimukset täyttävän lopputuotteen pääesikunnalle, jonka pääesikunta sen käsiteltyään toimittaisi edelleen tietopyynnön tehneelle viranomaiselle.
Pääesikunnan tiedustelupäällikkö ja erityisesti tehtävään määrätyt tiedustelumenetelmien käyttöön perehtyneet virkamiehet päättäisivät merkittävissä määrin tässä laissa säädettävien toimivaltuuksien käyttämisestä.
Sotilastiedusteluviranomaiset saisivat muuta kuin tiedustelumenetelmien käyttöön liittyvää tukea tiedusteluun myös muilta Puolustusvoimien osilta ja rajavartiolaitokselta. Puolustushaarojen ja rajavartiolaitoksen tuki perustuisi erityisesti niiden aluevalvontatehtävien suorittamisessa hankkimaan tietoon omassa toiminnassaan hankkimaan tiedustelun kannalta tarpeelliseen tietoon. Ilmavoimissa ja merivoimissa aluevalvonta tukee tiedustelutoimintaa ja päinvastoin. Myös Maanpuolustuskorkeakoulu ja Puolustusvoimien tutkimuslaitos tekevät tutkimusta ja analyysejä, jotka hyödyttävät sotilastiedustelua. Lisäksi sotilastiedusteluviranomainen voi saada olennaisia tietoja esimerkiksi Puolustusvoimien Logistiikkalaitokselta, jonka työntekijät toimivat aktiivisesti sotatarvikkeiden hankinnassa. Kyse ei ole varsinaisesti tiedustelusta, vaan tiedustelun kannalta merkityksellistä tietoa saadaan normaalien työtehtävien ohessa.
Rajavartiolaitoksen osalta on lisäksi huomioitava se, että puolustusvalmiuden niin vaatiessa rajavartiolaitoksen rajajoukot tai niiden osia voidaan liittää Puolustusvoimiin tasavallan presidentin asetuksella. Näissä tilanteissa rajavartiolaitos olisi osa Puolustusvoimien organisaatiota ja niiden osallistuessa sotilastiedustelutoimintaan, sovellettavaksi tulisivat tämän lain säännökset.
Tietyissä tilanteissa olisi tarkoituksen mukaista käyttää tiedustelun avustavissa tehtävissä Puolustusvoimien erityiskoulutuksen saaneita joukkoja. Näillä joukoilla olisi tiedustelumenetelmien käyttöön erityiskoulutus ja ne olisivat näissä tehtävissä sotilastiedusteluviranomaisen alaisia. Näitä joukkoja käyttävä sotilastiedusteluviranomainen olisi vastuussa joukon toiminnasta.
Myös reserviläisiä olisi voitava käyttää tietyissä tilanteissa. Varusmiespalveluksessa osa varusmiehistä koulutetaan sotilastiedustelun tehtäviin. Reserviläisiä voitaisiin käyttää merkittävästi lähinnä tilanteissa, joissa olisi saatu tietoa valmiustilanteen sellaisen tehostamisen tai kohottamisen tueksi, joka ei vielä vaadi muiden kuin tiedusteluun koulutettujen reserviläisten kutsumista kertausharjoitukseen, mutta jossa sotilastiedusteluun tarvitaan lisäresursseja tiedon hankkimiseksi Suomea uhkaavan toiminnan kehittymisestä. Reserviläisten osallistumisesta säädettäisiin jäljempänä.
Pykälän 2 momentin mukaan puolustushaarat voisivat käyttää radiosignaalitiedustelua tämän lain tarkoituksessa, kuten jäljempänä säädettäisiin. Päätöksentekoon sovellettaisiin kuitenkin samoja säännöksiä kuin toimivaltuuden käytöstä muuten on voimassa. Tilanteissa, joissa puolustushaarat suorittaisivat sotilastiedustelua, toiminta tapahtuisi sotilastiedusteluviranomaisen johdossa ja valvonnassa. Puolustushaarat toimittaisivat edelleen keräämänsä tiedot pääesikunnalle, joka tekisi niistä edelleen analyysin tietopyynnön esittäneelle viranomaiselle.
11 §. Tiedustelumenetelmien käytön yleiset edellytykset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kaikille tiedustelumenetelmille yhteisestä yleisestä edellytyksestä ”voidaan perustellusti olettaa saatavan tietoa tiedustelutehtävän kannalta”. Kyse olisi perustelua edellyttävästä tuloksellisuusvaatimuksesta, jolloin tiedustelumenetelmän käytön odotusarvona olisi sen hyödyllisyys tiedon saamiseksi sotilastiedustelun tiedustelutehtävän kohteena olevasta toiminnasta. Tiedustelumenetelmän käytön hyödyllisyys tulisi pystyä yksittäistapauksellisesti perustelemaan, mitä ilmentäisi ilmaisu "perustellusti". Perustelu voisi liittyä esimerkiksi siihen, miksi nimenomaan tiettyä henkilöä tai henkilöryhmää taikka tiettyä tilaa tai muuta paikkaa tulisi voida tarkkailla ja miksi näin pystyttäisiin oletetusti saamaan hyödyllistä tietoa. Sotilastiedustelun tiedustelutehtävän kohteena olevalla toiminnalla tarkoitettaisiin 4 §:ssä (sotilastiedustelun kohteet) tarkoitettua toimintaa.
Sotilastiedustelussa tiedustelutehtävän voi perustua 4 §:n 1 momentissa luonteeltaan sotilaalliseen toimintaan. Momentissa luetellun toiminnan ei tarvitsisi aiheuttaa uhkaa Suomelle tai kansalliselle turvallisuudelle. Tiedustelumenetelmän käytön perusteeksi riittäisi tässä tapauksessa se, että sillä saataisiin toiminnasta tietoa.
Erotuksena edellä sanotusta, ehdotettu 4 §:n 2 momentissa tarkoitettu toiminta vakavasti uhkaisi Suomen kansallista turvallisuutta. Näissä tapauksissa tiedustelumenetelmän käytön perusteeksi ei riittäisi pelkkä abstraktiotason uhka, vaan yksittäistapauksellisesti tulisi pystyä osoittamaan, että 4 §:n 2 momentissa tarkoitettu toiminta myös tosiasiallisesti uhkaisi tai sen voitaisiin olettaa uhkaavan kansallista turvallisuutta. Esimerkiksi muualla kuin Suomessa havaittu energiainfrastruktuurin lamauttamiseen pystyvän haittaohjelman osalta voitaisiin useassa tapauksessa olettaa, että kyseisenlainen toiminta saattaisi laajeta myös Suomen alueella tapahtuvaksi.
"Voidaan perustellusti olettaa" olisi todennäköisyysasteena vastaava kuin rikosperusteisissa toimivaltuuksissa nykyisin käytettävä "on syytä olettaa" tai "on syytä epäillä", jota käytetään muun muassa salaisten pakkokeinojen käytön todennäköisyysasteena. Nykyisin pienintä todennäköisyysastetta kuvaa ilmaisu "on syytä olettaa", joka kuvaa esimerkiksi pakkokeinolain 7 luvun 1 §:ssä takavarikoimisen edellytyksiä. "On syytä olettaa" rinnakkaisilmaisuna käytetään esimerkiksi vakuustakavarikon edellytyksiä koskevassa pakkokeinolain 6 luvun 11 §:ssä käytettyä ilmaisua "on syytä epäillä". Kyseistä ilmaisuvaihtoehtoa käytetään silloin, kun kysymyksessä on inhimillinen toiminta, joka on joko jo tapahtunut (esim. rikos) tai jonka arvellaan voivan tapahtua tulevaisuudessa (esim. esitutkinnan karttaminen). Ilmaisua ”on syytä epäillä” käytetään myös esitutkinnan toimittamisvelvollisuutta koskevassa esitutkintalain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa. Lakia koskevan hallituksen esityksen (HE 14/1985) perustelujen (s. 16) mukaan rikosta on syytä epäillä, kun asioita huolellisesti harkitseva ihminen havaintojensa perusteella päätyy tällaiseen tulokseen.
Tiedustelumenetelmän käyttö tulisi lisäksi kyetä kohdistamaan mahdollisimman tarkasti. Kyseinen vaatimus johtuu sotilastiedustelun yleisistä periaatteista, erityisesti vähimmän haitan periaatteesta. Lisäksi kohdistaminen tulisi perustella erikseen tiedustelumenetelmään koskevassa päätöksessä tai luvassa, mistä säädettäisiin jäljempänä.
Tiedustelumenetelmien käytön edellytykset olisivat porrasteiset. Erityisistä edellytyksistä säädettäisiin tiedustelumenetelmäkohtaisesti. Tiedustelumenetelmien käytön edellytysten porrasteisuus vastaisi sitä, mitä sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimista annetun lain 89 §:ssä ja poliisilain 5 luvun 2 §:ssä säädetään salaisista tiedonhankintakeinoista.
Tiedustelumenetelmien käytölle, joka rajoittaisi voimakkaasti kohteena olevan henkilön perusoikeuksia, olisi säädetty lisäedellytyksiä tiedustelumenetelmäkohtaisesti. Erotuksena voimassa olevasta sääntelystä toimivaltuuksien käytön erityisistä edellytyksistä olisi säädetty tiedustelumenetelmäkohtaisesti. Erityisten edellytysten kirjaaminen toimivaltuuskohtaisesti selkeyttäisi säännösten systematiikkaa ja antaisi selkeämmän kuvan lainsoveltajalle toimivaltuuden käytön edellytyksistä.
Tiedusteluprosessissa tiedustelumenetelmien käyttö saattaa alkaa lievempiä tiedustelumenetelmiä käyttäen ja tiedonhankinnan edetessä ryhdytään tarpeen mukaan käyttämään enemmän perusoikeuksiin puuttuvia keinoja.
Toisaalta, jos sotilastiedusteluviranomaisella olisi tiedustelutehtävän alkaessa kohteen kannalta riittävän tarkat tiedot käytössään, kyseeseen saattaisi tulla enemmän perusoikeuksiin puuttuva toimivaltuuksien käyttö jo heti lähtötilanteessa.
Tiedustelumenetelmien käyttöä harkittaessa olisi otettava aina huomioon myös yleiset periaatteet sekä syrjimättömyyden kielto. Tiedustelumenetelmän käyttö saattaisi jo lähtötilanteessa puuttua kohteena olevan tahon perusoikeuksiin merkittävästi, mutta se saattaisi olla hyväksyttyä yleisten periaatteiden näkökulmasta, jos sillä muuten aiheutettaisiin vähemmän haittaa kohteelle ja sivullisille.
Tiedustelumenetelmiä käytettäessä sotilastiedustelun periaatteiden asema olisi korostunut silloin, kun tiedustelun kohteena olisi taho, joka nauttii perusoikeussuojaa. Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, suhteellisuus ja pyrkimys vähimpään haittaan ovat kaikki tärkeitä periaatteita myös tiedustelumenetelmiä käytettäessä. Näiden periaatteiden noudattaminen varmistaa osaltaan tiedustelumenetelmien käytön edellytyksiä koskevan tulkinnan pysymisen sallituissa rajoissa ja ohjaa sotilastiedusteluviranomaista tarkoituksen mukaisimman tiedustelumenetelmän käyttöön.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 32/2013, s. 4 ja PeVL 33/2013, s. 4) arvioinut poliisilakiin ja pakkokeinolakiin sisältyvien yleisten periaatteiden sekä salaisten tiedonhankintakeinojen ja salaisten pakkokeinojen käytön yleisten ja erityisten edellytysten merkitystä lupaa haettaessa ja tuomioistuimen harkitessa luvan myöntämistä (ks. myös KKO 2007:7 ja 2009:54). Toisin kuin edellä tarkoitettujen lakien kohdalla, tiedustelumenetelmien käytön edellytyksiä ei ole mahdollista porrastaa rikosten vakavuuden perusteella, koska tiedustelutoiminnan kohteena eivät ole rikokset. Tämä asettaa päätöksentekijälle korostuneen tiedonsaantioikeuden luvan ehtojen arvioimiseksi. Jotta päätöksentekijällä olisi näissä tapauksissa mahdollisuus huolellisesti harkita luvan myöntämisen tarvetta ja laajuutta, niin sillä tulee olla käytössää riittävät tiedot. Lisäksi ulkopuolisen valvonnan merkitys korostuu.
Viime kädessä luvan myöntämisessä ja toimivaltuutta käytettäessä olisi käytettävä kokonaisharkintaa, jossa merkitystä on annettava myös suhteellisuusperiaatteelle ja vähimmän haitan periaatteelle.
Tiedustelumenetelmien käytön olisi aina perustuttava tiedustelutehtävään, joka on tarkemmin kuvatta edellä 9 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa. Tiedustelutehtävän olisi aina liityttävä sotilastiedustelun painopisteisiin ja sotilastiedustelun kohteisiin. Edellä tarkoitettujen edellytysten lisäksi tiedustelumenetelmäkohtaisesti säädettäisiin tiedustelumenetelmän käytön kestosta sekä lupahakemukseen tai päätökseen kirjattavista seikoista. Esimerkiksi telekuuntelua koskevassa lupahakemuksessa tulisi esittää tuomioistuimelle muun muassa tosiseikat, joihin telekuuntelun tai telekuuntelun sijasta toimitettavan tietojen hankkimisen edellytykset ja telekuuntelun kohdistaminen perustuisivat.
Tiedustelumenetelmiä käytettäessä sotilastiedustelulain yleisten periaatteiden merkitys on korostunut. Suoraan perustuslaista tulevan perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen lisäksi suhteellisuusperiaate, pyrkimys vähimpään haittaan ja tarkoitussidonnaisuus sekä syrjinnän kielto ovat kaikki tärkeitä periaatteita tiedustelumenetelmiä käytettäessä. Näiden periaatteiden noudattaminen sotilastiedustelussa varmistaa osaltaan tiedustelumenetelmien käytön edellytyksiä koskevan tulkinnan pysymisen sallituissa rajoissa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin luottamuksellisen viestin suojaan puuttuvien tiedustelumenetelmien käytön erityisistä edellytyksistä, kun tiedonhankinnan kohteena on 4 §:n 2 momentissa tarkoitettu toiminta. Momentissa lueteltujen erityisen edellytyksen lisäksi tiedustelumenetelmäkohtaisesti säädettäisiin vielä tiedustelumenetelmäkohtaisista edellytyksistä.
Momentissa tarkoitettujen tiedustelumenetelmien käytön edellytyksenä olisi, että 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun toiminnan tulisi muodostaa ”vakava uhka” kansalliselle turvallisuudelle. Kyseinen vaatimus johtuu suoraan perustuslain 10 §:n 3 momentista. Kyseisen perustuslainkohdan perusteella vakavuusedellytys nostaa luottamuksellisen viestin suojaan puuttuvien keinojen soveltamiskynnystä asettaessaan kvalifioidun uhkan laadusta. Siten pelkästään jonkinasteisen uhkan kansalliselle turvallisuudelle muodostava toiminta ei vielä täyttäisi säännöksessä asetettua vaatimusta. Uhkan vakavuusaste kytkeytyy myös edellä 4 §:n 2 momentissa käsiteltyihin sisällöllisiin määrittelyihin siitä, millainen sotilastiedustelun kohteena oleva toiminta muodostaa uhkan kansalliselle turvallisuudelle.
Ilmaisu ”kansallinen turvallisuus” tarkoittaisi sitä, ettei säännöksessä tarkoitettu uhkaava toiminta kohdistuisi ensisijaisesti kehenkään yksilönä vaan yleisemmin yhteiskuntaan ja sen ihmisyhteisöön. Kuitenkin myös esimerkiksi yksityishenkilöihin kohdistuvat väkivallanteot voisivat olla säännöksessä tarkoitettua toimintaa, jos ne laajuudeltaan tai merkitykseltään olisivat kansallisen turvallisuuden kannalta merkittäviä ja voisivat siten muodostaa vakavan uhan sille. On selvää, että esimerkiksi valtiojohtoon tai yhteiskunnan perustoiminnoista huolehtiviin henkilöihin samoin kuin heidän turvallisuusjärjestelyistään vastaaviin kohdistuvat uhat voivat muodostaa vakavan uhan kansalliselle turvallisuudelle. Kansallisen turvallisuuden määritelmää käsitellään tarkemmin perustuslain 10 §:n muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä. Yleisperusteluissa on käsitelty EIT:n ratkaisukäytännössä tehtyjä kannanottoja kansallisesta turvallisuudesta ja siihen kohdistuvista uhkista sekä tämän käsitteen muuttuvasta ja toisinaan myös ennakoimattomasta luonteesta.
Momentissa tarkoitettujen tiedustelumenetelmien käytön perusteeksi ei kuitenkaan riittäisi pelkkä abstraktin tason uhka, vaan yksittäistapauksellisesti tulisi tosiseiskastotasolla pystyä osoittamaan, että sotilastiedustelun kohteena oleva toiminta muodostaisi vakavan uhkan tai sen voitaisiin olettaa vakavasti uhkaavan kansallista turvallisuutta. Ilmaisulla uhka tarkoitettaisiin sitä, ettei säännöksessä edellytettäisi kansallisen turvallisuuden olevan välittömästi vaarantumassa. Näin säännöksessä tarkoitettu tiedustelumenetelmien käyttö voisi koskea sotilastiedustelun kohteena olevaa toimintaa, joka jatkuessaan vakavasti uhkaisi kansallista turvallisuutta. Uhkalta kuitenkin edellytettäisiin tietynasteista ajallista läheisyyttä tai sillä tulisi olla ainakin välillinen liityntä Suomen kansalliselle turvallisuudelle.
Teknistä kuuntelua, muun kuin valtiollisen toimijan telekuuntelua, tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta, muun kuin valtiollisen toimijan televalvonta, lähetyksen jäljentämisen ja muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvan tiedustelun lisäksi myös jäljentämisen käyttämisen edellytykset olisivat tiukemmat silloin, kun jäljentäminen kohdistuisi viestiin. Viestillä tarkoitettaisiin perustuslain 10 §:ssä turvattua luottamuksellista viestiä. Jäljentäminen kohdistuisi viestiin esimerkiksi silloin, kun jäljentämisen kohteena olisi pöydälle jätetty kirje tai tietokoneen näytöllä oleva sähköpostiviesti. Näissä tapauksissa valokuvan ottamisen tai muunlaisen jäljentämisen edellytyksenä olisi, mitä momentin 1. virkkeessä säädettäisiin.
Kuten jäljempänä säädetään, valtiolliseen toimijaan kohdistuvien tiedustelumenetelmien käytön osalta säädettäisiin matalammasta käyttökynnyksestä. Tiedustelumenetelmien käyttö olisi pystyttävä kohdistamaan kahden valtiollisen toimijan väliseen viestintään, joka ei nauti perustuslaissa säädettyä luottamuksellisen viestin suojaa. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi silloin, jos viestintä tapahtuu viranomaisverkossa. Mikäli virkamies käyttäisi viranomaisverkko yksityispuhelujensa soittamiseen, niin hän samalla ottaa riski siitä, että niin sanottu B-tilaaja, eli taho, joka ei ole tiedustelumenetelmän käytön kohteena, joutuu myös tiedustelun kohteeksi. Oletuksena on, että viranomaisverkkoja käytetään viranomaisten väliseen viestintään.
Pykälän 3 momentissa olisi säädetty siitä, että tiedustelumenetelmiä voitaisiin käyttää salassa niiden kohteelta. Tällä tarkoitettaisiin sitä, ettei tiedustelumenetelmää käyttävän viranomaisen tarvitsisi erikseen ilmoittaa kohteelle tai sivullisille siitä, että esimerkiksi alueella tai tilassa suoritettaisiin sotilastiedustelua. Mikäli henkilö olisi joutunut tiedustelumenetelmien käytön kohteeksi perusteettomasti tai muuten, olisi tästä ilmoitettava jälkikäteen kuten 86 §:ssä säädetään. Lisäksi henkilöllä olisi käytettävissään tiedustelutoiminnan valvonnasta annetussa laissa säädetyt keinot oikeuksiensa valvomiseen.
Pykälän 4 momentin mukaan tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava ennen päätöksessä mainitun määräajan päättymistä, jos käytön tarkoitus on saavutettu tai sen edellytyksiä ei enää ole. Tiedustelumenetelmiä ei voitaisi missään tapauksessa käyttää pidempikestoisesti kuin on tarpeen, vaikka lupa olisikin voimassa. Selvää on, että tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava viimeistään silloin, kun luvan voimassaolo päättyy.
2 luku Sotilastiedustelun ohjaus ja seuranta
12 §. Sotilastiedustelun ohjaus ja johtaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin sotilastiedustelun ohjaamisesta ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen valmistelevasti käsittelemien painopisteiden avulla. Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteinen kokous käsittelisi vuosittaiset painopisteet valmistelevasti.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteiseen kokoukseen osallistuvat tasavallan presidentin lisäksi muut ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeiset tahot. Valtioneuvoston ohjesäännön 25 §:n 1 momentin mukaan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa ovat pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri sekä neljä muuta valtioneuvoston määräämää ministeriä. Edellä tarkoitetun pykälän 2 momentin mukaan, jos asiat koskevat sisäministeriön hallinnonalaa, kokoukseen kutsutaan myös sisäministeri.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen valmistelevasti käsittelemillä painopisteillä tarkoitettaisiin Suomelle ulko- ja turvallisuuspoliittisesti merkittäviä pitkäaikaisia kehityslinjoja, joista tarvittaisiin tarkempaa tietoa ylimmän valtionjohdon päätöksenteon tueksi. Painopisteet voisivat kohdistua esimerkiksi tiettyyn alueeseen tai tiettyyn asiakokonaisuuteen. Kyseessä eivät olisi yksittäiset sotilaalliset uhkat tai toiminta taikka yksittäiset Suomen kansallista turvallisuutta vaarantavat uhkat.
Painopisteisiin voivat vaikuttaa myös lyhytaikaiset tapahtumat ja kehityskulut. Jos tällaisilla kehityskuluilla olisi vaikutuksia, painopisteitä voitaisiin tarvittaessa mukauttaa käsittelemällä uudet painopisteet valmistelevasti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisessä kokouksessa.
Puolustusministeriö valmistelisi ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen valmistelevasti käsittelemät painopisteet, kuten se on tähänkin mennessä tehnyt kyseisissä kokouksissa käsiteltävien asioiden osalta. Toimintatapoja ei muutettaisi tältä osin.
Painopisteissä ei otettaisi kantaa siihen, miten ja millä toimivaltuuksilla tietoa hankittaisiin. Sotilastiedusteluviranomaisen toimintaa ohjaavien yleisten periaatteiden ja toimivaltuuden käytön kohdistamista koskevien säännösten johdosta sotilastiedustelun toiminta olisi rajoitettu tarkoin lailla. Tämä tarkoittaisi myös esimerkiksi sitä, ettei esimerkiksi Suomen poliittisen tilanteen muutoksesta johtuva ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen kokoonpanon muutos itsessään vaikuttaisi siihen, miten, mistä ja millä edellytyksillä sotilastiedustelussa voitaisiin hankkia tietoa. Lisäksi on huomattava oikeuskanslerin rooli valtioneuvoston valvontaa koskevissa asioissa sekä periaatteellisia ja laajakantoisia asioita koskien. Viime kädessä pääesikunnan tiedustelupäällikkö ja sotilastiedusteluviranomaiset vastaisivat siitä, että sotilastiedustelussa on toimittu lainmukaisesti.
Edellä sanotun lisäksi ohjauksen osalta olisi voimassa se, mitä sotilaskäskyasioiden päätöksenteosta säädetään puolustusvoimista annetun lain 31 ja 32 §:ssä.
Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedustelua ohjaisi hallinnollisesti puolustusministeriö. Vaikka puolustusministeriön ohjausrooli perustuukin valtioneuvostosta annettuun lakiin ja valtioneuvoston ohjesääntöön (494/2007), asiasta olisi tarkoituksen mukaista säätää nimenomaisesti sotilastiedustelutoiminnan merkittävyyden ja laajuuden vuoksi. Säännöksellä ei olisi tarkoitus vaikuttaa puolustusministeriön normaaliin Puolustusvoimien ohjaukseen. Puolustusministeriö ohjaisi edelleen Puolustusvoimia ja sotilastiedustelua sen osana talous-, resurssi- ja budjettiohjauksella sekä säädösohjauksella.
Lisäksi puolustusministeriöllä on merkittävä rooli sotilastiedustelun hallinnonalan valvonnassa ja sotilastiedustelun vuosittaisten painopisteiden valmistelussa. Puolustusvoimat on puolustusministeriön alainen puolustusvoimista annetun lain 24 §:n mukaisesti.
Pykälän 2 momentin mukaan puolustusministeriö antaisi myös Puolustusvoimille 1 momentissa tarkoitetut ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen valmistelevasti käsittelemät painopisteet. Kyseessä olisi hallinnonalan sisäinen määräys, jossa vahvistettaisiin painopisteet. Puolustusministeriön antaman määräyksen jälkeen Puolustusvoimat olisi velvoitettu painopisteitä seuraamaan.
Valmistelevasti käsiteltyjen painopisteiden mukaisesti jäljempänä säädetyssä pykälässä tarkoitetut viranomaiset voisivat antaa tiettyä tarkempaa kysymystä koskevan tietopyynnön pääesikunnalle. Tietopyynnön perusteella sotilastiedustelun viranomaiset muotoilisivat tarkemmat tiedustelutehtävät, jonka toteuttamisessa voitaisiin käyttää muun muassa tiedustelumenetelmiä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin sotilastiedustelun johtamisesta, joka kuuluisi pääesikunnalla. Pääesikunta vastaisi sotilastiedustelun johtamisesta käytännössä jakamalla sotilastiedusteluviranomaisten kesken heidän suoritettavakseen tiedustelutehtävät. Tietopyynnöstä säädettäisiin jäljempänä. Pääesikunnalla olisi myös vastuu siitä, että sotilastiedustelutoiminta ja tiedustelutehtävät olisivat ylimmän valtiojohdon antamien tiedustelun painopisteiden mukaisia.
Pääesikunta vastaisi johtamisen osalta myös tiedustelussa tarvittavasta käytännön toiminnan yhteensovittamisesta siviilitiedusteluviranomaisen ja muiden viranomaisten kanssa.
13 §. Tietopyyntö. Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedustelun kohteista hankittavia tietoja koskevia tietopyyntöjä voisi antaa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ylin valtiojohto, jonka tiedonsaantitarpeita sotilastiedustelu palvelisi. Pykälässä säädetyt tietopyynnöt liittyisivät lain 4 §:ssä tarkoitettuihin sotilastiedustelun kohteisiin ja 12 §:ssä tarkoitettuihin painopisteisiin.
Tietopyynnössä viranomainen antaisi mahdollisimman tarkan kuvauksen tietotarpeesta sekä kuvaisi sen, miten tietotarve vastaisi valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen antamia painopisteitä.
Tietopyyntöjen pohjalta pääesikunnan tiedustelupäällikkö antaisi tiedustelutehtävän sotilastiedusteluviranomaiselle, joka päättäisi tarkemmin, millä tiedustelumenetelmillä tarvittavat tiedot pystyttäisiin hankkimaan tarkoituksen mukaisimmin. Hankittujen tietojen pohjalta sotilastiedusteluviranomainen laatisi tietopyynnön mukaisen selvityksen, jonka pääesikunta toimittaisi tietopyynnön esittäjälle.
Sotilastiedustelun viranomainen voisi käyttää myös tietopyyntöön vastaamiseksi laadittua raporttia tarvittavilta osin sotilastiedustelutoiminnasta laadittavaan selvitykseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteiselle kokoukselle.
Tietopyynnön pohjalta pääesikunnan tiedustelupäällikkö määrittelisi tiedustelutehtävät ja sen pohjalta sotilastiedusteluviranomainen tekisi päätöksen, mitä tiedustelumenetelmiä tiedonhankkimiseksi olisi syytä käyttää. Sotilastiedusteluviranomainen hankkisi tässä laissa tarkemmin määritellyt tarvittavat luvat ja päätökset toimivaltuuksien käyttämiselle. Edellä sanotusta pitää kuitenkin erottaa siviilitiedusteluviranomaisen esittämä toimeksianto tietoliikennetiedustelun käytölle, mistä säädettäisiin jäljempänä erikseen.
Pykälässä lueteltujen viranomaisten alainen hallinto ei saisi itsenäisesti esittää tietopyyntöjä, vaan niiden olisi tultava aina pykälässä mainittujen viranomaisten kautta. Tällä varmistettaisiin se, ettei viranomaisten alainen hallinto käyttäisi tietopyyntöjä omien toimivaltuuksiensa kiertämiseen yksittäisiin tehtäviinsä liittyvien tietojen hankkimiseen. Lisäksi tällä varmistettaisiin se, että tietopyynnöt olisivat myös riittävän merkittäviä.
Pykälässä säädetyllä ei olisi tarkoitus vaikuttaa normaaliin viranomaisyhteistyöhön ja sen perusteella vaihdettaviin tietoihin.
Pykälän tarkoittamista tietopyynnöistä olisi erotettava tasavallan presidentin Puolustusvoimien ylipäällikkönä antamat sotilaskäskyt. Sotilaskäskyjen päätöksenteko menettelyyn ei olisi tarkoitus puuttua käsiteltävänä olevalla lainsäädännöllä. Sotilaskäskymenettelyä on käsitelty edellä tämän esityksen yleisperusteluissa. Lisäksi tietopyynnöistä olisi erotettava Puolustusvoimien sisäiset tietotarpeet, eli sotilastiedustelun tarkoitukseen perustuvat tiedustelutehtävät.
14 §. Tiedustelutoiminnan yhteensovittaminen. Pykälän 1 momentin mukaan tiedonhallinnallisesti tiedustelun yhteensovittamisella varmistettaisiin tiedustelun kannalta ulko- ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia sisältäviin tietopyyntöihin reagoiminen, tiedustelutoimintaan kytkeytyvien eri hallinnonalojen näkemysten huomioon ottaminen ja tässä prosessissa saavutetun näkemyksen jakaminen asianmukaisille tahoille.
Toiminnallisesti yhteensovittamisessa olisi kyse tiedustelun painopisteiden osoittamisesta ja koordinoinnista sekä tiedustelutoiminnan tehtävien jakamisesta sotilas- ja siviilitiedustelun välillä tiedustelun kohteita ja uhan luonnetta koskevan tarkoituksenmukaisuusharkinnan perusteella. Tämän harkinnan yhteydessä voitaisiin arvioida esimerkiksi muualla kuin Suomessa toteuttavaan sotilas- ja siviilitiedusteluun mahdollisesti liittyviä ulkopoliittisia ulottuvuuksia ja vaikutuksia Suomen kasainvälisiin suhteisiin.
Tiedustelutoiminnan yhteensovittamisessa ei sitä vastoin olisi kyse tiedustelun valvonnasta tai operatiiviseen toimintaan, kuten tiedustelumenetelmien käyttämisestä päättämiseen, ulottuvasta ohjauksesta.
Pykälän 1 momentin mukaan tasavallan presidentti, valtioneuvoston kanslia, ulkoasiainministeriö, puolustusministeriö ja sisäministeriö sovittaisivat yhteen sotilas- ja siviilitiedustelutoimintaa. Yhteensovittaminen voitaisiin tehdä samassa kokoonpanossa kuin valtioneuvostossa toimivan tilannekuvan koordinaatioryhmä. Koordinaatioryhmään ovat kuuluneet valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri, ulkoasiainministeriön valtiosihteeri, sisäministeriön ja puolustusministeriön kansliapäälliköt ja tasavallan presidentin kanslian kansliapäällikkö sekä asiantuntijajäseninä suojelupoliisin päällikkö ja pääesikunnan tiedustelupäällikkö. Yhteensovittamiseen osallistuvat tahot saisivat tarvittavan hallinnollisen tuen edustamiltaan viranomaisilta.
Tiedustelun yhteensovittamisessa tarkennettaisiin tarvittaessa pääesikunnalle toimitettuja tietopyyntöjä.
Pykälän 2 momentin nojalla tiedustelun yhteensovittamisessa voitaisiin käsitellä ohjaavasti ja yhteen sovittavasti ulko- ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia sisältävät tietopyynnöt ja toimivaltuuksien käyttöä. Tällaisia asioita voisivat olla etenkin erityisiä toimivaltuuksia edellyttävät tiedonhankintaoperaatiot, tai operaatiot, joita voidaan pitää ulkopoliittisesti arkaluonteisina. Momentin tarkoittamassa tiedustelun yhteensovittamiseen ei sisältyisi valvontaan liittyviä asioita eikä operatiivista päätöksentekoa vaan yhteensovittamisessa otettaisiin huomioon esimerkiksi eri hallinnonalojen näkemykset tilanteissa, joissa tiedustelutoiminnasta voisi syntyä esimerkiksi Suomen kansainvälisille suhteille haittaa tai muita vaikutuksia.
Tiedustelun yhteensovittamisessa voitaisiin myös tarkastella tilannekohtaisesti tietopyyntöjen toteuttamiseen käytettäviä toimivaltuuksia ja arvioida niiden käyttämiseen liittyviä ulkopoliittisia riskejä. Yhteensovittamisessa käsiteltävät asiat eivät olisi tavanomaisiksi katsottavia tietopyyntöjä tai tiedustelutehtäviä.
Tiedustelun yhteensovittaminen varmistaisi osaltaan myös tiedon kulun asianmukaisille tahoille esimerkiksi ulkomaan tiedusteluun liittyen. Toisaalta toimivaltainen viranomainen voisi yhteensovittamisessa saada toimintansa kannalta olennaista tietoa ja tukea operatiiviseen päätöksentekoonsa.
Sotilaskäskyasiana päätettäviä tiedusteluasioita ei tarvitsisi sovittaa yhteen vaan ne menisivät suoraan sotilaskäskynä. Sotilastiedustelulailla ei olisi tarkoitus muuttaa sotilaskäskyasioita koskevaa päätöksentekomenettelyä.
15 §. Sotilastiedustelun seuranta. Pykälän 1 momentin mukaan puolustusministeriö olisi velvollinen vähintään kerran vuodessa toimittamaan selvityksen valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittiselle valiokunnan ja tasavallan presidentin yhteiselle kokoukselle tiedustelun painopisteiden perusteella tehdystä tiedonhankinnasta siltä osin kuin se kuuluu sotilastiedusteluviranomaisen toimialalle.
Jos painopisteiden mukaisista kohteista hankitut tiedot sitä edellyttävät, selvitys voidaan tehdä useamminkin ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen pyynnöstä tai puolustusministeriön omasta aloitteesta. Jälkimmäisissä tilanteissa voisi olla kyse esimerkiksi tiedosta, jolla on merkitystä Suomen ulkopolitiikan hoitamiselle tai kansainvälisille suhteille.
Annettavassa selvityksessä ei olisi kyse laillisuusvalvonnasta vaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen valmistelevasti käsittelemien painopisteiden perusteella käynnistetyn tiedonhankinnan tuloksista. Selvityksessä voitaisiin käydä läpi esimerkiksi Suomen turvallisuustilannetta ja siihen vaikuttavia tekijöitä, jos se olisi painopisteiden tarkoittamaa. Tällä varmistettaisiin ylimmän valtiojohdon tietoisuus Suomen turvallisuusympäristöstä ja siinä tapahtuneista muutoksista.
Pykälän 2 momentin mukaan pääesikunta olisi velvollinen antamaan vuosittain tai puolustusministeriön pyynnöstä selvityksen puolustusministeriölle tiedustelutoiminnasta. Säännös olisi merkityksellinen puolustusministeriön hallinnonalan yleisen ohjauksen, tuloksellisuuden seurannan ja lainmukaisuuden valvonnan kannalta.
Puolustusministeriön saaman selvityksen olisi oltava kattavampi kuin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteiselle kokoukselle annettava selvitys. Selvityksestä olisi käytävä ilmi kaikki ulko- ja turvallisuuspolitiikka käsittelevän ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin valmistelevasti käsittelemien painopisteiden nojalla toteutetut tiedustelutehtävät ja painopisteiden perusteella annetut vastaukset eri viranomaisten tietopyyntöihin.
Momentin tarkoittamassa puolustusministeriön suorittamassa seurannassa ei olisi kyse laillisuusvalvonnasta, mistä säädettäisiin jäljempänä.
3 luku Yhteistoiminta muiden viranomaisten kanssa ja kansainvälinen yhteistyö
16 §. Yhteistyö suojelupoliisin kanssa. Kasvavat riskit ja uuden tyyppiset uhat edellyttävät koko yhteiskunnalta jatkuvaa valmiutta ja varautumista. Lisäksi kokonaisturvallisuusajattelua vahvistetaan kansallisesti, EU:ssa ja kansainvälisessä yhteistyössä.
Sotilaalliset tai Suomen kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvat uhkat eivät välttämättä ole itsestään selvästi sotilastiedustelun tai siviilitiedustelun tiedonhankinnan ensisijaisia kohteita. Uhkat saattavat olla luonteeltaan sellaisia, että niistä saattaa muodostua esimerkiksi sotilaallisia uhkia ajan kuluessa ja tapahtumakulkujen edetessä. Tiedusteluviranomaisten olisi voitava vaihtaa saumattomasti tietoa ja siirtää tiedustelutehtävä toiselle tiedusteluviranomaiselle, mikäli tiedonhankinnankohde paljastuisi enemmän siviili- tai sotilastiedustelun kohteeksi.
Pykälän mukaan sotilastiedusteluviranomaisen olisi toimittava yhteistyössä suojelupoliisin kanssa tiedustelun tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi sekä annetta suojelupoliisille tässä tarkoituksessa tarpeellisia tietoja sen estämättä, mitä salassapitovelvollisuudesta säädetään.
Hallintolain (434/2003) 10 §:ssä on yleinen säännös viranomaisten yhteistyöstä ja velvollisuudesta pyrkiä edistämään viranomaisten välistä yhteistyötä, mitä tarkennettaisiin nyt käsiteltävänä olevalla säännöksellä. Tiedonhankinnan tavoitteiden saavuttaminen sekä tiedonhankinnan tarkka ja asianmukainen kohdentaminen edellyttävät yhteistyötä tiedusteluviranomaisten kesken. Lisäksi yhteistyö edistää yhtenäisten menettelytapojen ja käytäntöjen luomista.
Hallintolain tarkoittama yhteistyö ei kata oikeutta luovuttaa salassa pidettävää tietoa viranomaisten välillä, joten pykälän virkkeen loppuosassa säädettäisiin nimenomaisesti myös tällaisen tiedon luovuttamisesta sotilastiedusteluviranomaisen ja suojelupoliisin välillä.
Viranomaisten yhteistyöllä varmistuttaisiin myös siitä, että sotilastiedusteluviranomainen sekä siviilitiedusteluviranomainen olisivat riittävällä tasolla tietoisia toistensa toteuttamasta tietojenhankinnasta niin, etteivät esimerkiksi suoritettavat tiedusteluoperaatiot vaarantuisi tai estyisi toisen viranomaisen toiminnan takia. Lisäksi viranomaisten resurssien takia ei voida pitää tarkoituksen mukaisena sitä, etteivät tiedusteluviranomaiset voisi jakaa kalustoaan ja osaamistaan toiselle tiedusteluviranomaiselle.
Yhteistyössä olisi kuitenkin erityistä huomiota kiinnitettävä siihen, että tiedustelu pidettäisiin erillään rikosperusteisesta toiminnasta. Toimivaltuuksien käyttötarkoitus ja edellytykset poikkeavat merkittävästi toisistaan. Tietojen luovuttamisesta esitutkintaan ja rikostorjuntaan säädettäisiin 76 ja 77 §:ssä kattavasti.
Pykälällä ei säänneltäisi henkilötietojen käsittelyä ja luovuttamista, vaan yleisemmin yhteistyön edellytyksistä. Henkilötietojen luovuttamisesta säädettäisiin erikseen henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetussa laissa tämän lain 2 §:n viittauksen mukaisesti.
17 §.Yhteistyö muiden viranomaisten ja yhteisöjen kanssa. Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaisen olisi tarpeen mukaan toimittava yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa sotilastiedustelun tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi.
Viranomaisten välisen yhteistyön toimivuudella on keskeinen merkitys sotilastiedustelun tavoitteiden toteutumisessa. Yhteistyön piiriin kuuluisivat tietojärjestelmien kehittäminen, tilannekuvan muodostaminen turvallisuusuhkista ja toimintaympäristön muutoksista, yhteiset toimintasuunnitelmat, keskinäinen virka-apu ja koulutusyhteistyö.
Kyse olisi myös muiden viranomaisten normaalien tehtävien rajoissa tapahtuvasta viranomaisten välisestä taktisesta toiminnasta, jossa ei olisi kyse tiedustelumenetelmien käytöstä. Sotilastiedusteluviranomaisen kannalta keskeisiä viranomaisia olisivat etenkin rajavartiolaitos ja Tulli. Kyse voisi olla esimerkiksi peitetoiminnan tai tietolähteen paljastumisen estämisestä toteuttamalla se käytännön järjestelyin.
Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomainen voisi tehtävänsä toteuttamiseksi toimia yhteistyössä yhteisöjen kanssa sekä luovuttaa muille viranomaisille ja yhteisöille salassapitosäännösten estämättä sellaisia tietoja, jos tietojen luovuttaminen olisi välttämätöntä maanpuolustuksen kannalta tai kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi.
Sotilastiedustelussa voi ilmetä tilanteita, joissa maanpuolustuksen tai kansallisen turvallisuuden suojaamisen perusteella tietoja täytyy oma-aloitteisesti tai pyynnöstä välittää toiselle viranomaiselle Sama koskee muutenkin tietojen antamista toisen virananomaisen hoidettavaksi kuuluvien tehtävien suorittamista varten. Kyse olisi muista kuin henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetussa laissa tarkoitettujen tietojen luovuttamista, mistä säädetään asianomaisessa laissa.
Momentin tarkoittamissa tilanteissa tietojen luovuttamisen tulisi kuulua sotilastiedustelun tarkoitukseen, josta säädetään tämän lain 2 §:ssä. Sotilastiedusteluviranomainen tekisi ensivaiheen harkinnan tiedon luovuttamisesta omaan tehtävänkenttäänsä liittyen. Toiseksi tiedon luovuttamisen tulisi olla välttämätöntä. Tällä korostettaisiin sitä, että ilmaisukynnyksen olisi oltava korkea. Tietoja ei saa luovuttaa muissa kuin momentin asettamat edellytykset täyttävissä tapauksissa.
Sotilastiedusteluviranomaisen ja yhteisöjen välinen yhteistyö voisi liittyä myös yritysten turvallisuuteen ja yritysvakoilun estämiseen. Näissä tilanteissa tulisi ottaa huomioon erityisesti myös se, mikä on yrityksen asema maanpuolustuksessa ja osallistuuko se esimerkiksi yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen tuottamiseen.
Pykälän 3 momentissa olisi viittaussäännös 76 ja 77 §:iin, joissa säädettäisiin tiedon luovuttamisesta keskusrikospoliisille eräissä tilanteissa.
18 §. Salaisen tiedonhankinnan yhteensovittaminen. Pykälässä säädettäisiin sotilastiedusteluviranomaisen, suojelupoliisin, keskusrikospoliisin ja muun viranomaisen välisestä salaisen tiedonhankinnan koordinaatiosta. Kyseessä olisi erityissäännös suhteessa edellä esitettyihin yhteistyösäännöksiin nähden.
Erityisesti salaista tiedonhankintaa suorittavien viranomaisten ja sotilastiedusteluviranomaisen päällekkäiset operaatiot voivat muodostaa vakavan työturvallisuusriskin, jos viranomaiset toimivat toisistaan tietämättä.
Kun on useita viranomaisia, joilla on oikeus käyttää salaista tiedonhankintaa, niin tämä saattaa joissain tapauksissa aiheuttaa riskin sekä turvallisuusviranomaisten roolien että yksittäisten operaatioiden päällekkäisyydestä. Jotta tämänlaiset tilanteet pystyttäisiin ennalta estämään ja mahdolliset työtapaturmat torjumaan, niin voi tapauskohtaisesti olla välttämätöntä, että kyseiset viranomaiset keskenään koordinoivat salaisen tiedonhankinnan käyttöä.
19 §.Kansainvälinen yhteistyö. Pykälässä säädettäisiin sotilastiedusteluviranomaisen kansainvälisestä yhteistyöstä. Yhteistyöllä tarkoitettaisiin kaikkea kansainvälistä tiedustelu- ja turvallisuusviranomaisten välistä yhteistyötä sotilastiedusteluviranomaisen ja muiden maiden vastaavien elinten välillä. Pykälä ei koskisi henkilötietojen vaihtoa, josta säädettäisiin erikseen, vaan kyseessä olisi muu yhteistyö, kuten operatiivinen yhteistyö ja esimerkiksi koulutuksellinen yhteistyö. Kansainvälisellä yhteistyöllä tarkoitetaan esimerkiksi tietojen vaihtoa, teknisen tuen antamista, koulutusyhteistyötä, virkamiesvaihtoa ja kansainvälistä yhdyshenkilötoimintaa. Yhteisillä tiedusteluoperaatioilla tarkoitettaisiin yhteistä tiedonhankinta toimintaa, jossa käytettäisiin tämän lain 4 luvussa säädettyjä tiedustelumenetelmiä. Kansainvälisen yhteistyön olisi aina oltava Suomen kansallisten etujen mukaista.
Tiedustelun alalla ei ole voimassa kansainvälisiä oikeudellisesti sitovia yleissopimuksia. Valtiot Suomi mukaan luettuna ovat tehneet aihetta sivuavia korkeintaan yhteisymmärryspöytäkirjojen tasolla olevia järjestelyitä, joilla ei ole kansainvälisoikeudellista sitovuutta tai velvoittavuutta. Yhtenä syynä tähän on tiedustelutoiminnan ensisijainen tarkoitus, mikä on jokaisen maan oman kansallisen edun parantaminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kansallinen etu voisi olla yhtenäinen eri valtioiden kesken ja saavutettavissa parhaiten yhteistyöllä eri valtioiden tiedusteluviranomaisten kesken.
Sotilastiedusteluviranomaisen olisi myös kansainvälisessä yhteistoiminnassa otettava huomioon sotilastiedustelutoiminnan yleiset periaatteet sekä EIS:n, Euroopan unionin sekä Suomen lainsäädäntö.
Euroopan unionin toimivalta ei koske kansallista turvallisuutta. Tästä huolimatta esimerkiksi henkilötietojen luovuttamisessa etenkin Euroopan unionin ulkopuolelle olisi otettava tarvittavissa määrin huomioon Euroopan unionin tietosuojaa koskevat säädökset sekä Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö. Euroopan unionin tuomioistuin on muun muassa katsonut henkilötietojen yleisen siirron loukkaavan yksityiselämän kunnioittamista koskevan perusoikeuden keskeistä sisältöä, mikäli henkilötietojen vastaanottajavaltion kansallinen säännöstö mahdollistaa viranomaisten yleisen pääsyn sähköisen viestinnän sisältöön ilman, että viranomaisten oikeutta käyttää tai säilyttää henkilötietoja on rajoitettu, ja mikäli vastaanottajavaltion kansallinen säännöstö ei anna yksilölle mahdollisuutta käyttää oikeussuojakeinoja omassa asiassaan. Henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa säädettäisiin sitä koskevassa laissa.
Pykälän tarkoittamalla kansainvälisellä yhteistyöllä ei olisi tarkoitus puuttua esimerkiksi puolustushaarojen kansainväliseen yhteistyöhön, minkä säädösperusta on aluevalvontalain 42 §:ssä. Puolustushaarat saavat tehtäviensä hoitamiseksi tietoa esimerkiksi toisen valtion käyttämistä sotalaivoista, mikä voi olla ulkomaisen yhteistyökumppanin kannalta kiinnostavaa tietoa myös tämän valtion tiedusteluviranomaisten näkökulmasta. Vaihdettavia tietoja ei kuitenkaan olisi katsottavissa tässä mielessä tiedustelutiedoksi, vaan tietoja vaihdetaan osana aluevalvontayhteistyötä. Jos tietojen hankkimiseen tarvittaisiin tässä laissa tarkoitettuja toimivaltuuksia, tietoja tulisi käsitellä ja vaihtaa tämän lain mukaisesti.
Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomainen voisi osallistua Suomen kansallisten etujen mukaisesti tehtäviinsä liittyen kansainväliseen yhteistyöhön. Sotilastiedustelun tehtäviin liittyvät uhkat ovat usein luonteeltaan kansainvälisiä, joista ulkomaisilla tiedustelupalveluilla ja turvallisuuspalveluilla on mahdollisuus saada tietoja.
Kansallisella edulla tarkoitettaisiin sitä, että kansainvälisellä yhteistyöllä olisi arvioitu olevan Suomen edun mukaista eikä sillä heikennettäisi suomalaisen yhteiskunnan eri osa-alueita. Esimerkiksi Suomen kansallisen edun mukaista ei olisi tietyn suomalaisen yrityksen yrityssalaisuuksien luovuttaminen sotilastiedusteluviranomaisen ulkomaiselle yhteistyökumppanille. Suomen kansallista etua arvioitaessa tulisi huomiota kiinnittää myös vastaanottajavaltion tai luovuttajavaltion ihmisoikeustilanteeseen ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten noudattamiseen. Viimeksi mainitut seikat tulisivat otettavaksi huomioon harkinnassa jo sotilastiedusteluviranomaisen virkamiestä velvoittavien säännösten, kuten perustuslain, hallintolain ja tässä ehdotuksessa esitettävien yleisten periaatteiden kautta.
Momentin 1 kohdan mukaan sotilastiedusteluviranomainen voisi vaihtaa hankkimiaan tietoja ulkomaisten tiedustelupalveluiden ja turvallisuusviranomaisten kanssa. Sotilastiedusteluviranomaisen hankkimilla tiedoilla voi Suomen maanpuolustuksen ja kansallisen turvallisuuden takaamisen ohella olla suurta merkitystä kansainvälisesti esimerkiksi sotilaallisten uhkien ja kriisien kehittymisen kannalta. Tietojen luovuttamisessa olisi otettava aina huomioon henkilötietojen käsittelyä koskevat säännökset sekä tietojen luovuttamista koskevat kansainväliset sopimukset ja niitä koskeva oikeuskäytäntö.
Sotilastiedusteluviranomaisella olisi oikeus luovuttaa vain sellaista tietoa, jota sillä tehtäviensä mukaisesti on. Luovutettavien tietojen olisi aina liityttävä 4 §:ssä tarkoitettuihin sotilastiedustelun kohteisiin ja uhkiin. Luovutettava tieto ei saisi olla tiedonhankinnassa syntynyttä ylimääräistä tai muuta tietoa, jota sotilastiedusteluviranomaisella ei olisi ollut oikeus hankkia tai käyttää, vaan sotilastiedusteluviranomaisen olisi voitava käyttää tietoa itsenäisestikin omaan käyttötarkoitukseensa. Tiedonvaihto voisi koskea esimerkiksi vieraan valtion aseteollisuutta.
Sotilastiedusteluviranomainen voisi vastaanottaa tehtäviinsä liittyviä tietoja ulkomaisilta tiedustelupalveluilta ja turvallisuusviranomaisilta. Sotilastiedustelun tehtäviin liittyvät uhkat ovat usein luonteeltaan kansainvälisiä, joista myös ulkomaisilla tiedustelupalveluilla ja turvallisuuspalveluilla on mahdollisuus saada tietoja, joita sotilastiedusteluviranomaisella ei ole ollut mahdollisuus saada omilla toimivaltuuksillaan. Lisäksi etenkin henkilötiedustelun osalta kyse on pitkäaikaisesta ja suunnitelmallisesta toiminnasta, johon sotilastiedusteluviranomaisella ei ole ollut vielä mahdollisuuksia tai mistä sotilastiedusteluviranomaisella ei ole vielä kokemusta. Sotilastiedusteluviranomainen voisi saada esimerkiksi olennaista tietoa oman ulkomaan henkilötiedustelun käynnistämiseen tai muun toimivaltuuden käytön aloittamiseksi kansainvälisen yhteistyön kautta.
Kyse voisi olla myös tiedustelumenetelmien tekniikkaa ja taktiikka, haittaohjelmia koskevista tiedoista tai turvallisuusuhkia koskevista analyyseistä taikka muusta sellaista tietoa, jonka luovuttaminen olisi Suomen intressien mukaista. Tiedon luovuttamisen tulisi toisaalta aina olla kansallisen edun mukaista. Tällaisen edun piitiin kuuluvat esimerkiksi tiedot Suomen poliittisista tai taloudellisista suhteita toisen valtion kanssa, sotilastiedustelua tai siviilitiedustelua taikka sotilaallista maanpuolustusta koskevat tiedot taikka kansainälisen tiedusteluyhteistyön turvaamiseksi.
Kohdan tilanteita voisivat olla esimerkiksi kansainvälisissä sotilaallisissa kriisinhallintaoperaatioissa tehtävä tiedustelu operaatioon kohdistuvista uhkista, mutta myös operaatioon osallistumista koskevaa päätöstä varten olennaista tietoa voitaisiin saada kansainvälisen yhteistyön avulla.
Luovutettavaa tietoa olisi arvioitava edellä sanottujen näkökohtien kautta kokonaisarviona ja siinä olisi otettava huomioon myös luovutettava tiedon ominaisuudet sekä tiedon vastaanottajana oleva taho.
Tiedustelutoiminnan kansainväliseen yhteistyöhön liittyy aina epävarmuus vaihdettavien tietojen luotettavuudesta. Sotilastiedusteluviranomaisen luovuttamien tietojen ja tiettyä henkilöä koskevien tietojen laatu olisi aina varmennettava ja niihin olisi mahdollisuuksien mukaan lisättävä tietoja, joiden avulla vastaanottaja voisi arvioida tietojen oikeellisuutta, täydellisyyttä, ajantasaisuutta ja luotettavuutta. Mikäli ilmenisi, että luovutuksen kohteena on esimerkiksi virheellisiä henkilötietoja tietoja tai että tietoja olisi luovutettu lainvastaisesti, asiasta olisi ilmoitettava viipymättä vastaanottajalle. Arvio tietojen luotettavuudesta olisi tehtävä jo heti hankittuja tietoja analysoitaessa.
Tiedustelutoiminnan perusluonteeseen voidaan katsoa kuuluvan, että siihen sisältyy epävarmuustekijöitä, epätarkkuuksia ja tulkinnan varaisuutta. Tämä ei kuitenkaan tarkoittaisi sitä, että tietoa ei saisi käyttää, vaan sotilastiedusteluviranomaisten olisi etenkin henkilöihin liittyvien tietojen osalta tarpeen mukaan varmistettava asioiden oikea tila esimerkiksi käynnistämällä tiedusteluoperaatio.
Momentin 2 kohdan mukaan sotilastiedustelun viranomainen voisi osallistua tiedustelutietojen hankkimiseen ja arvioimiseen liittyvään kansainväliseen yhteistoimintaan. Edellä 4 §:ssä erääksi sotilastiedustelun kohteeksi on mainittu myös kansainväliset operaatiot ja tapahtumat. Osana näitä Suomen sotilastiedusteluviranomaiset voisivat osallistua kansainväliseen yhteistoimintaan, jotka perustuvat esimerkiksi Euroopan unionin jäsenvaltion perussopimuksen nojalla pyytämään kansainväliseen apuun.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa sotilastiedusteluviranomaisen virkamies osallistuu sotilastiedusteluviranomaisen ja ulkomaan tiedustelu- tai turvallisuusviranomaisen yhteistoimintaan toisen valtion alueella. Jos yhteistoiminta sen valtion kanssa, jonka alueella tiedustelumenetelmiä olisi tarkoitus käyttää, on noudatettava kyseisen valtion toiminnalle asettamia rajoituksia. Tällöin sotilastiedusteluviranomaisen virkamies voisi osallistuessaan yhteistoimintaan toisessa valtiossa käyttää kyseisen valtion suostumuksella 4 luvussa tarkoitettuja tai niitä vastaavia tiedustelumenetelmiä. Tiedustelumenetelmiä voitaisiin tässä tapauksessa käyttää vain siinä laajuudessa ja sillä tavoin kuin kyseinen valtio tämän sallii. Säännös koskisi siis yhteistyötä kyseisen aluevaltion kanssa. Yhteistyössä-ilmaisun voitaisiin katsoa kattavan myös sellaisen aluevaltion suostumukseen perustuvan yhteistoiminnan, johon aluevaltio ei itse osallistu. Jos yhteistoiminta sen sijaan suoritettaisiin kolmannen valtion alueella, niin sotilastiedusteluviranomaisen käyttämiin tiedustelumenetelmiin sovellettaisiin ulkomaantiedustelusta säädettyä.
Sotilastiedusteluviranomaisen virkamies olisi ulkomailla myös yhteistoiminnassa toimiessaan sotilastiedusteluviranomaisen ohjauksen sekä sisäisen että ulkoisen valvonnan alainen ja häntä koskisi samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muussakin ulkomaantiedustelussa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että vieraan valtion toimivaltaisella virkamiehellä olisi pääesikunnan tiedustelupäällikön päätöksellä oikeus Suomen alueella sotilastiedusteluviranomaisen tehtävien hoitamiseksi tai Suomen kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi toimia yhteistoiminnassa ja sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen ohjauksessa ja valvonnassa käyttää tiedustelumenetelmiä, joista säädetään 20, 22, 41, 45, 49 ja 63 §:ssä.
Toisin kuin 2 momentissa, tämän momentin perusteella sallittaisiin toisen valtion virkamiehen osallistuminen yhteistoimintaan Suomen alueella. Vieraan valtion virkamies toimisi yhteistoiminnassa Suomen vastuulla, määräysvallassa ja johdolla sekä Suomen lainsäädännön mukaisesti. Suomessa toimiessaan vieraan valtion virkamiehen pitäisi noudattaa niitä ohjeita, jotka sotilastiedusteluviranomainen hänelle antaa ja niitä rajoituksia, joita sotilastiedusteluviranomainen hänelle asettaa.
Kyseiset tiedustelumenetelmät merkitsevät vain vähäistä puuttumista perusoikeuksiin, eikä yhdelläkään niistä kajottaisi luottamuksellisen viestin salaisuuteen. Vieraan valtion virkamies voisi käyttää näitä tiedustelumenetelmiä sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen ohjauksessa ja valvonnassa, jolloin vastuu yhteisestä operaatiosta ja siinä käytettävistä tiedustelumenetelmistä olisi sotilastiedusteluviranomaisella. Suunnitelmallista tarkkailua voitaisiin tehdä niin reaalimaailmassa kuin tietoverkossakin. Erityisesti tietoverkossa tapahtuvassa tarkkailussa voitaisiin tarvita toisen valtion sellaisen virkamiehen apua, jolla olisi sotilastiedusteluviranomaiselta puuttuva ominaisuus tai osaaminen, kuten kielitaito tai kulttuurin tuntemus, jota sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehillä ei ole. Vastaavanlainen yhteistoiminnan tarve voi liittyä peitetoimintaan, valeostoon ja tietolähteen ohjattuun käyttöön. Kyse olisi siitä, että vieraan valtion virkamies toimisi sotilastiedusteluviranomaisen tiedonhankintaoperaatiossa avustavassa roolissa. Ulkomaisella virkamiehellä voi olla sellaista osaamista tai muita ominaisuuksia, joita suomalaisella virkamiehellä ei ole, ja joita tarvittaisiin tiedustelutehtävän onnistuneeksi toteuttamiseksi.
Pykälän 4 momentin mukaan päätöksen kansainvälisestä yhteistoiminnasta tekisi pääesikunnan tiedustelupäällikkö.
Päätös yhteistoimintaan osallistumisesta olisi perustuttava sotilastiedustelun tarkoitukseen tai Suomen kansallisen turvallisuuden suojaamiseen. Jos toiminta perustuisi kansallisen turvallisuuden suojaamiseen esimerkiksi toisen valtion kanssa kyseisen valtion alueella, suoritettavalla yhteistoiminnalla tulisi olla ainakin välillinen kosketuspinta Suomen kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi silloin, kun toisen valtion alueella toimivan toimijan toiminnasta olisi tarpeen saada tietoa ja olisi oletettavaa, että kyseisen ryhmän toiminnan vaikutukset ulottuisivat tai tulisivat ulottumaan Suomen kansallisen turvallisuuden piiriin.
Myös päätöksen siitä, että vieraan valtion virkamies voisi käyttää eräitä aiemmin tässä pykälässä erikseen säädettyjä tiedustelumenetelmiä, tekisi pääesikunnan tiedustelupäällikkö. Vieraan valtion virkamies voisi osallistua yhteistoimintaan Suomessa vain silloin, kun se olisi hänen lähettäjävaltionsa lainsäädännön sallimaa.
Pykälän tarkoittaman kansainvälisen yhteistyötä koskevassa päätöksenteon osalta olisi huomioitava myös, mitä kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta annetussa laissa säädetään.
Pykälän 5 momentissa kansainvälisillä velvoitteilla tarkoitettaisiin lähinnä kansainvälisiä tietoturvallisuussopimuksia, joita Suomi on jo solminut useiden merkittävien yhteistyötahojen kanssa.
Lisäksi säännöksessä olisi viittaus kansainvälisistä tietoturvavelvoitteista annettuun lakiin, jolla on etusija soveltamisessa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) sijaan. Edellä tarkoitettua lakia sovelletaan kansainvälisten tietoturvallisuussopimusten perusteella suojattaviin ulkomaisiin turvallisuusluokiteltuihin tietoihin. Lisäksi momentissa olisi informatiivinen viittaus henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annettuun lakiin.
4 luku Tiedustelumenetelmät
Luvussa säädettäisiin yleisistä tiedonhankintatoimivaltuuksista, jotka olisivat samantyyppisiä kuin jo poliisilla ja Puolustusvoimilla voimassa olevat rikoksen ennalta estämisen tiedonhankintatoimivaltuudet.
Luvussa säädettävien toimivaltuuksien lisäksi sotilastiedusteluviranomaisella on käytössään myös tiedonhankinnan keinoja, joiden käyttämiseen ei tarvita erityistä toimivaltuussääntelyä. Tällaisia ovat avointen lähteiden tiedustelu, kuvaustiedustelu ja geotiedustelu. Kyse on tiedonhankinnasta, jonka ei voitaisi katsoa loukkaavan yksityisyyden suojaa. Avointen lähteiden tiedustelua ei voida katsoa sellaiseksi viranomaisen toiminnaksi, josta perustuslain mukaan olisi säädettävä lailla.
Avointen lähteiden tiedustelulla tarkoitetaan muun muassa sotilastiedusteluviranomaisen tiedon hankintaa julkisista tiedotusvälineistä, julkisista viranomaisrekistereistä, julkisesti saatavilla olevista tietokannoista sekä julkisuudessa esitetyistä lausunnoista. Avoimista lähteistä saatu informaatio koostuisi tiedoista, jotka olisivat jokaisen yksityisen henkilön laillisesti saatavilla esimerkiksi pyytämällä tai itse havainnoimalla. Tyypillisiä tiedonlähteitä ovat kirjallisuus, tilastot, kartat, lehdet, julkaisut, yleisölle suunnatut televisio- ja radiolähetykset, viranomaiset sekä sosiaalinen media. Internetiä ei avointen lähteiden tiedustelussa käsitetä omana tiedonlähteenään, vaan kanavana, josta tietoa hankitaan. Avointen lähteiden tiedustelu voidaan jakaa tiedonhankintaan sekä mediaseurantaan, jonka pääasiallisena tarkoituksena on tiedustelutilannekuvan muodostamisen tukeminen.
Avointen lähteiden tiedustelua käytetään muiden tiedonhankintakeinojen tukena tai itsenäisenä tiedustelukeinona. Avointen lähteiden tiedonhankinnalle on ominaista tiedon suuri määrä ja disinformaation mahdollisuus. Toisaalta tiedonhankinnan vahvuuksiin kuuluvat sen nopeus, edullisuus, maantieteellinen rajoittamattomuus ja mahdollisuus kerätä tietoja tulevista tapahtumista. Pelkästään avoimiin lähteisiin perustuva tiedustelutieto on suojaustasoltaan muita tiedustelutietoja alhaisempi, jolloin tiedon käyttötapakin on monipuolisempi.
Kuvaustiedustelussa sotilastiedusteluviranomainen voi esimerkiksi elektro-optisin ja tutkakuvauksen keinoin hankkia tietoa alueesta, alueen kehityksestä ja sillä tapahtuvasta toiminnasta. Kuvaustiedustelu on strategisen tason tilannekuvan muodostamiseen liittyvän tiedon hankkimista, kyse ei ole tietojen hankkimisesta yksittäisistä ihmisistä. Tietoa hankittaisiin laajoista alueista ja niillä tapahtuvasta kehityksestä, jolla voi olla merkitystä Puolustusvoimien toiminnan kannalta, esimerkiksi vieraan valtion joukkojen sijoittamisessa tapahtuvista muutoksista.
Kuvaustiedustelu olisi välttämätöntä muun muassa turvallisuuspoliittisesti merkittävien tapahtumien arvioimiseksi riippumattomasti sekä itsenäisesti. Sotilastiedusteluviranomaisen näin hankkimat tiedot tukevat suoraan Suomen ulkopolitiikkaa muun muassa siinä, mikä valtio levittää joukkotuhoaseita. Kuvaustiedustelua voidaan käyttää myös esimerkiksi suomalaisen kriisinhallintajoukon turvallisuuden (omasuoja eli force protection) parantamiseksi. Kuvaustiedustelulla ei hankittaisi tietoja yksittäisistä henkilöistä eikä sitä voitaisi kohdistaan yksityisyyden suojaan kuuluviin asioihin.
Geotiedustelun keinoin sotilastiedelusteviranomainen voi muodostaa laajemman kuvan esimerkiksi vieraan valtion maantieteellisistä ja alueen toimintaympäristön olosuhteista. Geotiedustelun tarkoituksena on kuvata, arvioida ja esittää tietyt kohteet, alueet, luonnonilmiöt ja olosuhteet. Geotiedustelussa käytetään hyväksi muun muassa kansallista ja kansainvälistä paikkatieto- ja kuva-aineistoa, olosuhdetietoja sekä tilastollisia aineistoja. Sotilastiedusteluviranomainen voi myös tilata ulkopuolisilta toimijoilta tällaista tietoa oman tiedustelunsa tueksi.
Edellä tarkoitettujen tiedonhankintakeinojen lisäksi sotilastiedusteluviranomainen saa tiedustelun kannalta tarpeellista tietoa esimerkiksi Puolustusvoimien muilta yksiköiltä. Tällaista tietoa tuotetaan osana Puolustusvoimien normaaliin toimintaan. Sotilastiedustelun kannalta tarpeellista tietoa voi syntyä esimerkiksi Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimustyössä taikka aluevalvonnan yhteydessä. Lisäksi tietoa voidaan saada viranomaisyhteistyön kautta.
Henkilötiedustelulla tarkoitetaan henkilökohtaiseen kanssakäymiseen taikka henkilön tai muun kohteen henkilökohtaiseen havainnointiin perustuvaa tiedonhankintaa. Henkilötiedustelua voidaan harjoittaa esimerkiksi sosiaalisen median palveluiden välityksellä. Henkilötiedustelussa tiedonhankinta kohdistuu ihmisiin sekä heidän hallussaan oleviin asiakirjoihin ja sähköisiin tallenteisiin, jonka takia henkilötiedustelun toimivaltuuksista olisi säädettävä nimenomaisesti lailla.
Henkilötiedustelulla hankitaan keskeistä tietoa turvallisuusympäristöstä sekä esimerkiksi asevoimien, tiedustelupalveluiden, yksittäisten henkilöiden tai organisaatioiden toiminnasta sekä niiden kiinnostuksen kohteista Suomen maanpuolustukseen liittyvissä asioissa. Tiedot voivat koskea myös esimerkiksi asiakirjoja, suunnitelmia, yleistä mielialaa taikka henkilöiden välisiä suhteita. Henkilötiedustelua voitaisiin tässä luvussa säädettyjen toimivaltuuksien turvin toteuttaa ulkomailla tapahtuvan toiminnan ohella ulkomaisiin kohteisiin myös Suomessa. Henkilötiedustelun tiedonhankintatoimivaltuuksia olisivat esimerkiksi suunnitelmallinen tarkkailu, tekninen tarkkailu ja tietolähteen käyttäminen. Henkilötiedustelu kykenee tuottamaan sellaista yksityiskohtaista ja syvää, korkeimman suojaustason tietoa, jota muilla tiedustelulajeilla on vaikea tai mahdotonta tuottaa. Henkilötiedustelun avulla voidaan luoda edellytyksiä myös muiden tiedustelulajien tehokkaalle hyödyntämiselle.
Henkilötiedustelun tiedonhankintamenetelmillä pyritään aktiivisesti hankkimaan tietoa esimerkiksi asevoimien, tiedustelupalveluiden, yksittäisten henkilöiden tai organisaatioiden toiminnasta sekä niiden kiinnostuksen kohteista Suomen maanpuolustukseen liittyvissä asioissa.
Henkilötiedustelussa käytettävät tiedustelutoimivaltuudet vastaisivat toimivaltuuksina monilta kohdin jo nykyisin Puolustusvoimillakin osin käytössä olevia salaiseen tiedonhankintaan tarkoitettuja poliisilain 5 luvussa säädettyjä toimivaltuuksia. Lähtökohtaisesti voimassa olevassa poliisilain 5 luvussa on säädetty tiedonhankintakeinot kattavasti, joten myös eduskuntakäsittelyssä aiemmin vakiintuneita toimivaltuuksia ei ole tarpeen muuttaa tiedustelun osalta. Lisäksi toimivaltuussääntelyn osalta on vakiintunut ja kattava perustuslakivaliokunnan tulkintakäytäntö ja ne on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella.
Vaikka toimivaltuudet vastaisivat tosiasiallisesti poliisilain 5 luvussa säädettyjä toimivaltuuksia, ne poikkeavat sen kirjoitusasusta ja käyttötarkoituksesta. Käyttökynnykset olisivat samat tiedustelutoimintaan sopeutettuna.
Poiketen poliisilain 5 luvusta, tässä esityksessä ehdotetun 4 luvun toimivaltuussäännöksiin on kirjoitettu sisään toimivaltuuden käytön erityiset edellytykset ja erityiset kiellot, kuten kielto kohdistaa tiedonhankintaa vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Säädösteknisellä ratkaisulla on pyritty selkeyttämään toimivaltuussääntelyä niin, että toimivaltuuden käyttöä koskeva sääntely olisi kirjoitettu suoraan toimivaltuutta koskevaan säännökseen sekä toimivaltuuden käyttöä koskevaan päätöksentekosäännökseen.
Lisäksi, koska tiedustelutoiminnassa ei ole kyse rikoksen ennalta estämisestä ja torjunnasta, toimivaltuussäännöksiin ei ole kirjoitettu sisään viittauksia rikoksiin. Toimivaltuussäännöksiin on kirjoitettu ainoastaan tiedustelun tarpeen kannalta olennainen sisältö.
Toimivaltuussäännösten esittämisjärjestys poikkeaisi poliisilain 5 luvussa säädetystä. Toimivaltuussäännökset olisivat järjestyksessä, joka alkaisi lievemmin perusoikeuksiin puuttuvista toimivaltuuksista ja etenisi kohti laajemmin perusoikeuksiin ja luottamuksellisen viestin salaisuuteen puuttuviin toimivaltuuksiin. Luvun lopussa olisivat toimivaltuudet, joita vastaavista toimivaltuuksista ei olisi tällä hetkellä sääntelyä.
Puolustusvoimien suorituskyvyn kehittämisen kannalta on olennaista saada tietoa esimerkiksi lähialueiden valtioiden aikeista ja suunnitelmista Puolustusvoimien oman suorituskykynsä kehittämiseksi. Kyse saattaa olla tiedoista, joita ei ole saatavissa tavanomaisista dokumenteista tai viesteistä vaan esimerkiksi ihmisten keskenään käymistä keskusteluista, joista tiedon voi toimittaa vain keskusteluun osallistunut toinen osapuoli. Tällaisen tiedon hankkimisessa avustajan käytöllä ja siihen liittyvällä ehdottoman täydellisellä luottamuksella on keskeisen korostunut rooli.
Henkilötiedustelun tiedonhankintatoimivaltuuksilla pyrittäisiin tiedonhankinnan lisäksi myös suojaamaan ja varmistamaan tiedustelutoiminnan tapahtuminen riittävän turvallisesti ja luotettavasti. Kaikissa tilanteissa ei ole esimerkiksi tietolähteen turvallisuuden takaamiseksi tarkoituksen mukaista esiintyä tiedusteluviranomaisena tai tiedustelutehtävän suorittamisen turvaamiseksi ottaa yhteys mahdolliseen tietolähteeseen, jolloin voi olla tarkoituksen mukaisinta käyttää peitetoimintaa. Sotilastiedusteluviranomainen voisi henkilötiedustelun toimivaltuuksilla varmistua myös esimerkiksi siitä, onko vapaaehtoisesti sotilasviranomaista avustavan henkilön todella vapaaehtoinen tehtävään ja sekä muista taustalla olevista mahdollisista motiiveista.
Henkilötiedustelu voi tapahtua niin Suomen alueella kuin Suomen rajan ulkopuolella. Henkilötiedustelu kohdistuu nimenomaisesti ulkomaisiin kohteisiin ja olosuhteisiin, vaikka ne olisivatkin Suomen alueella. Tarkoituksena on tuottaa tilannekuvan ja suorituskyvyn tueksi välttämätöntä tietoa, jonka pohjalta ylin valtiojohto johtaa välttämätöntä tietoa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisen päätöksentekonsa tueksi.
Ulkomailla tapahtuvan henkilötiedustelun luonteesta johtuen toiminnan yleismaailmallisena lähtökohtana on, että tarvittavat tiedot pyritään hankkimaan kevyimmällä mahdollisella keinolla. Käytännössä tiedustelu perustuu usein yhteystoimintaa läheisesti muistuttaviin toimintamalleihin. Kyse on kahden valtion viranomaisten välisestä vapaaehtoisuuteen perustuvasta tietojen ja näkökantojen vaihdosta, joka hyödyttää molempia osapuolia. Tiedonvaihto voi koskea esimerkiksi yhteisen mielenkiinnon kohteena olevia ilmiötä, yksittäisiä tapahtumia, havaintoja tai poliittisia mielialoja, joista tietoja antava osapuoli tarjoaa oman tulkintansa pyrkien vaikuttamaan vastaanottajaosapuolen näkemyksiin. Tällaisen molemminpuolisen tiedonvaihdon ohella ulkomaan tiedustelutoiminta voi perustua tiedustelevan valtion yksipuoliseen toimintaan.
Perustilanteessa toiminta pitää sisällään sen, että tiedustelevan valtion ulkomaille lähettämä henkilöstö virka-asemaansa perustuen tekee yleisiä havaintoja asemavaltion oloista sekä käy keskusteluja asemavaltion edustajien tai kansalaisten kanssa. Vaikka kyse ei tällöin ole asemavaltion kanssa nimenomaisesti sovitusta tietojenvaihdosta, tapahtuu toiminta monesti asemavaltion hiljaisen hyväksynnän turvin. Kaikki valtiot joutuvat tosiasiassa tiettyyn rajaan saakka sietämään maaperällään tapahtuvaa tiedustelua.
Ulkomaan henkilötiedustelua voidaan harjoittaa myös siten, että viestintä tapahtuu tietoverkon viestintäpalveluiden välityksellä Suomesta.
Henkilötiedusteluun esitettävien Puolustusvoimille uusien tiedonhankintakeinojen käyttöönotto velvoittaisi sotilastiedusteluviranomaista varmistumaan siitä, että tiedustelua toteuttava henkilöstö on asianmukaisesti koulutettu ja henkilöstö on muutenkin hankkinut riittävän perehtyneisyyden tehtäviinsä. Toimivaltuuksien käytännön koulutuksessa olisi osin mahdollista hyödyntää Puolustusvoimien rikostorjunnan tehtävissä nykyisin palvelevien virkamiesten ammattitaitoa. Heillä olisi pidempiaikaista kokemusta rikosperusteisesta sotilasvastatiedustelun ja henkilötiedustelun tehtävistä. Joitain osia koulutuksesta voitaisiin mahdollisesti suunnitella ja toteuttaa myös yhteistoiminnassa Suojelupoliisin kanssa, kansainvälisellä yhteistyöllä saatavalla koulutuksella sekä muulla perehtymisellä.
Reserviläiskoulutuksesta Puolustusvoimat vastaisi osana normaalia asevelvollisten kertausharjoitusjärjestelmää asevelvollisuuslain 32 §:n mukaisesti. Toiminnan erityisluonteen vuoksi toimivaltuuksien koulutusta ei olisi mahdollista hankkia vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain (556/2007) mukaisin toimenpitein.
Luvussa säädettäisiin myös muista kuin perinteisiksi katsottavista tiedustelumenetelmistä. Näitä olisivat radiosignaalitiedustelu ja ulkomaan tietojärjestelmätiedustelu sekä tietoliikennetiedustelu. Näissä olisi kyse nimenomaisesti teknisin menetelmin toteutettavasta tiedonhankinnasta, jossa kohteena ei pääasiallisesti ole henkilöiden välinen toiminta eikä niistä voi saada tietoa henkilökohtaisesti tilanteeseen osallistumalla. Lisäksi puheena olevia tiedustelumenetelmiä käytettäisiin Suomen alueelta kohteen ollessa Suomen alueen ulkopuolella.
Luvussa säädettyjen tiedonhankintatoimivaltuuksien käytön osalta on huomioitava se, mistä sotilastiedustelun kohteesta niillä hankittaisiin tietoa. Vireillä olevan perustuslain 10 §:n 3 momenttia koskevan muutosehdotuksen mukaan luottamuksellisen viestin salaisuutta voidaan rajoittaa lailla, jos kohteena on sotilaallinen toiminta tai kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaava toiminta.
20 §. Tarkkailu ja suunnitelmallinen tarkkailu. Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin tarkkailu. Tarkkailu olisi mahdollista, jos 10 §:ssä tarkoitetut yleiset edellytykset täyttyvät. Lisäksi toiminnassa tulisi ottaa huomioon yleiset periaatteet. Tarkkailu olisi henkilöön tai henkilöryhmään. Toimenpiteelle on luonteenomaista havaintojen tekeminen huomaamattomasti. Tarkkailu voidaan toteuttaa siten, ettei tiedonhankinnan kohde havaitse olevansa kohteena, vaikka sinänsä havainnointi toteutettaisiin täysin avoimesti. Kysymykseen tulee siten sekä havaintojen tekeminen sinänsä salaa että niiden tekeminen tiedonhankintatarkoitus salaten.
Momentti eroaisi voimassaolevasta salaista tiedonhankintaa koskevasta lainsäädännöstä siinä, että siinä olisi mainittuna erikseen henkilöryhmän lisäksi esine, aine, omaisuus, tila tai alue. Tämä olisi perusteltua tiedustelumenetelmäsäännösten koherenttiuden kannalta. Voimassaolevassa lainsäädännössä edellä tarkoitetut kohteet on mainittuna erikseen muun muassa teknistä tarkkailua koskevissa säännöksissä.
Lisäksi tiedustelutoiminnassa kohteena olevan toiminnan merkitystä maanpuolustuksen turvaamisen ja kansallisen turvallisuuden suojaamisen kannalta voidaan arvioida sitä kautta, minkälaiset resurssit ja tahtotila aiheuttaa vahinkoa Suomen maanpuolustuksella tai kansalliselle turvallisuudelle tietyllä taholla on. Kun kohteena olevan toimijan resurssit ovat vähintään tahtotilaa vastaavat, voidaan puhua jo todellisesta uhkaa aiheuttavasta tahosta. Etenkin tiettyjen resurssien kannalta voi olla olennaista, että niitä ja niiden liikkumista voidaan tarkkailla. Tätä kautta voidaan myös välillisesti tarkkailla sitä, miten tietty henkilö liikkuu.
Havaintojen tekeminen viittaa havainnoitsijan läsnäoloon tarkkailun kohteen kanssa esimerkiksi samassa tilassa tai tilanteessa sekä havainnoitsijan ja tarkkailun kohteen välisen vuorovaikutuksen passiivisuuteen. Tämä ei estä vuorovaikutusta kohteen kanssa tilanteessa, jossa on vaarana esimerkiksi tiedonhankinnan paljastuminen. Havaintojen tekijä voi tarvittaessa poistua tilanteesta vuorovaikutuksen keinoin, käytännössä esimerkiksi keskustelemalla tiedonhankinnan kohteen kanssa.
Tarkkailun kohteena voisi olla henkilöiden lisäksi myös esimerkiksi suuri erä tiettyä ainetta tai muuta omaisuutta, jota voidaan käyttää esimerkiksi sotilaalliseen toimintaan verrattavan vahingon aiheuttamiseen. Lisäksi yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alueiden ja kohteiden kartoittaminen ja maalittaminen ovat Suomeen kohdistuvan sotilaallisen tiedustelutoiminnan keskeisiä kohteita. Tarkkailua voitaisiin käyttää esimerkiksi edellä kuvatuista kohteista kiinnostuneiden henkilöiden kartoittamisessa.
Tarkkailussa saisi käyttää omien aistihavaintojen tukena muun ohessa kiikaria, kameraa, videokameraa, valonvahvistinta tai muuta vastaavanlaista teknistä laitetta. Tällä tarkoitettaisiin havainnoinnin yhteydessä muun muassa teknisellä laitteella, menetelmällä tai ohjelmistolla tapahtuvaa kuvan tai äänen tallentamista, tiedon keräämistä ja niiden käsittelyä. Kuvan ja äänen tallennus havainnoinnin yhteydessä olisi tarpeellista esimerkiksi erilaisten tapahtumien dokumentoimisessa sekä niiden todentamisessa jälkikäteen. Apuvälineiden tulisi olla havaintojen tekijän hallinnassa koko havainnoinnin ajan.
Momentin mukaan tarkkailussa voitaisiin käyttää rikoslain 24 luvun 6 §:n estämättä edellä tarkoitettuja laitteita näköhavaintojen tekemiseen ja tallentamiseen. Säännös selkeyttäisi rajanvetoa rikoslain 24 luvun 6 §:n mukaisen salakatselun kriminalisointiin nähden.
Pykälän 2 momentin mukaan suunnitelmallisella tarkkailulla tarkoitetaan muun kuin lyhytaikaisen tarkkailun kohdistamista henkilöön tai henkilöryhmään, jonka voidaan perustellusti olettaa liittyvän tiedustelutehtävään. Tiedustelumenetelmien käyttöedellytysten mukaisesti tiedustelumenetelmää voidaan käyttää salassa sen kohteelta, mikä tarkoittaisi myös tarkkailua vastaavasti, että vuorovaikutusta kohteen kanssa tulisi välttää.
Ilmaisulla ”voidaan perustellusti olettaa liittyvän” tarkoitettaisiin välittömästi henkilön tai henkilöryhmän omasta toiminnasta tehtyjä havaintoja ja ulkopuolisen henkilön, esimerkiksi tietolähteen tai kansainvälisen yhteistyötahon, antamia vihjetietoja ja muuta välillistä selvitystä. Selvityksen perusteella ulkopuolisen tarkastelijankin olisi voitava päätyä perustellusti oletukseen, että kyseinen henkilö tai henkilöryhmä liittyy tiedustelutehtävään ja henkilöstä tai henkilöryhmästä olisi saatavissa tietoja tiedustelutehtävän kannalta. Momentti vastaisi voimassa olevan poliisilain 5 luvun sääntelyä sillä erotuksella, että toimivaltuussäännökseen olisi kirjoitettu sisään kohteen rajausta koskeva oletus, mikä tarkoituksena olisi selkeyttää säännöksen systematiikkaa.
Suunnitelmalliselle tarkkailulle ei voida määrittää mitään vähimmäiskestoa. Tällaiseen tarkkailuun tarvittava vähimmäisaika riippuisi tapauskohtaisista olosuhteista. Tarkkailu voitaisiin katsoa suunnitelmalliseksi myös silloin, kun tarkkailu ei kerrallaan kestä pitkää aikaa, mutta se toistetaan jonkin ajan kuluttua. Lyhytkestoisuuden arvioinnin kannalta merkityksellistä olisi siis ensimmäisen ja viimeisen tarkkailutoimenpiteen välinen aika. Suunnitelmalliselle tarkkailulle olisi tyypillistä sen seuraaminen, mitä tiedonhankinnan kohteena oleva tekee ja keitä henkilöitä hän tapaa. Momentin mukaan ainoastaan siinä tarkoitetun henkilön tai henkilöryhmän suunnitelmallinen tarkkailu olisi mahdollista. Muihin kuin häneen tai heihin kohdistuva tarkkailu olisi siten mahdollista ainoastaan lyhytkestoisena yksittäisenä toimenpiteenä lähinnä siitä syystä, että oikean tarkkailukohteen varmistamiseksi käytännössä jouduttaisiin kohdistamaan havaintojen tekemistä myös muihin ihmisiin.
Pykälän 3 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomainen voisi käyttää suunnitelmallista tarkkailua, jos sillä olisi erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi tiedustelutehtävän kannalta.
Vaatimus erittäin tärkeästä merkityksestä täyttyy hallituksen esityksen poliisilaiksi (HE 224/2010 vp., s. 38-43 sekä 90 ja 91) mukaan silloin, kun salaisen tiedonhankinnan suorittaminen muulla tavalla olisi muuten hyvin työlästä tai tiedustelutehtävän pitkittymisestä aiheutuisi erityistä vaaraa tai kohtuuttomia kustannuksia. Vaatimus erittäin tärkeästä merkityksestä edellyttäisi siis, että tiedustelutehtävän suorittamisesta muulla tavalla seuraa se, että tiedustelutehtävän suorittamisen pitkittymisestä aiheutuisi erityistä vaaraa Suomelle ja yhteiskunnalle sotilastiedustelun kohteena olevan toiminnan kehittyessä kohti konkreettisen vaaran aiheuttamista. Lisäksi tiedustelutoiminnassa olennaista on se, ettei toiminta paljastu ulkopuolisille, mikä voisi pahimmillaan vaarantaa olennaisesti myös Suomen maanpuolustuksen ja kansallisen turvallisuuden.
Suunnitelmallisella tarkkailulla ei saisikaan hankkia tietoa esimerkiksi sattuman varaisista henkilöistä, vaan havainnoinnin kohdistumisen kohteeseen olisi aina voitava olla perusteltua. Tämä tarkoittaisi sitä, että sotilastiedusteluviranomaisella olisi jo ennakkoon käsitys siitä, että tiettyyn tiedustelutehtävän kannalta merkitykselliseen kohteeseen kannattaisi kohdistaa havainnointia. Tiedustelutehtävä itsessään rajaisi jo kohteet, joista voidaan olettaa saatavan olennaista tietoa. Toimivaltuuden käyttämisestä päättävän tulisi olla vakuuttunut siitä, että juuri kyseistä kohdetta havainnoimalla voitaisiin saada tiedustelutehtävän kannalta tarpeellisia tietoja.
Pykälän toimivaltuuksien kohdentamista rajoittaisi 4 momentin kielto kohdistaa toimivaltuuden käyttöä vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Perustuslaissa turvattu kotirauhan piiri kattaa lähtökohtaisesti kaikenlaiset pysyväisluonteiset asumiseen käytetyt tilat (esim. PeVL 43/2010 vp., s, 2, PeVL 40/2010 vp., s 4, PeVL 18/2010 vp., s, 7, PeVL 6/2010 vp., s 4, PeVL 8/2006 vp.). Kotirauhan suojaama piiri määritellään kuitenkin eri tavoin perustuslaissa kuin esimerkiksi rikoslaissa. Tästä johtuen tiedustelumenetelmän käyttöä ei saisi kohdistaa rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan suojaamaan asuntoon tai muuhun asumiseen tarkoitettuun tilaan, jollei voitaisi osoittaa paikka tosiasiallisesti käytettävän muuhun kuin pysyväisluonteiseen asumiseen (PeVL 36/1998 vp, KKO 2009:54).
Momentissa säädettäisiin myös rajauksesta, ettei tarkkailussa käytettävää teknistä laitetta voisi käyttää kotirauhan suojaamaan paikkaan kohdistuvassa tiedonhankkimisessa. Momentti vastaisi poliisilain 5 luvun 13 §:n 4 momentin säännöstä.
21 §. Suunnitelmallisesta tarkkailusta päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan suunnitelmallisesta tarkkailusta päättäisi tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt lakimies tai virkamies.
Päätöksenteosta suunnitelmallisesta tarkkailusta olisi tarpeen säätää erotuksena tarkkailusta, koska toiminta on pitkäkestoisempaa ja suunnitelmallisempaa. Tästä johtuen toimivaltuus puuttuu yksityiselämän suojaan laajemmin kuin tarkkailu.
Päätöksentekijänä suunnitelmallisessa tarkkailussa olisi tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies.
Jotta mainituilla virkamiehellä olisi itsenäinen päätösvalta asiassa, niin tämän tulisi olla tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt tai koulutettu. Koulutuksen järjestämisvastuu olisi Puolustusvoimilla. Esimerkiksi Puolustusvoimien rikostorjuntaa hoitavat virkamiehet ovat osallistuneet poliisihallinnossa järjestettyihin niin sanottuihin STEK-POV -koulutuksiin. Koulutusta voitaisiin järjestää yhteistyössä suojelupoliisin kanssa tai sitä voitaisiin hankkia kansainvälisiltä yhteistyötahoilta. Puolustusvoimilla on jo nykyisin tiettyjen esitettävien tiedustelumenetelmien käytöstä ja koulutuksesta pitkäaikaista kokemusta, kun taas suojelupoliisilla on pidempiaikainen kokemus yleisellä alueella toteutettavasta ja muiden kuin Puolustusvoimien käyttämien salaisten tiedonhankintakeinojen ja salaisten pakkokeinojen käytöstä. Lisäksi Puolustusvoimien olisi järjestettävä ja huolehdittava sisäisestikin sotilastiedusteluviranomaisten virkamiesten riittävästä koulutuksesta.
Päätöksentekijän perehtyneisyys vaatimus toimivaltuuksien käyttöön eroaisi siitä, mitä muussa lainsäädännössä, kuten poliisilain 5 luvussa säädetään koulutusvaatimuksesta. Tiedustelumenetelmien käytön perusteista ja tiedustelumenetelmien välisistä toisinaan tulkinnanvaraisista rajanvedoista johtuen olisi tarpeen edellyttää tehtävään määrätyltä tiedustelumenetelmien käyttöön perehtyneeltä sotilaslakimieheltä tai muulta virkamieheltä riittävää taitotasoa tiedustelumenetelmien käyttämiseen. Perehtyneisyysvaatimus täyttyisi joko salaiseen tiedonhankintaan liittyvällä koulutuksella tai riittävällä kokemuksella salaisen tiedonhankinnan käyttämisestä.
Perehtyneisyysvaatimus voisi täyttyä joko salaiseen tiedonhankintaan liittyvällä koulutuksella tai riittävällä kokemuksella salaisen tiedonhankinnan käyttämisestä taikka tiedustelumenetelmien käyttämisestä. Lisäksi virkamiehen olisi oltava perehtynyt tiedustelutoimivaltuuksia koskevaan lainsäädäntöön. Tiedustelumenetelmien käyttöön ei ole tiettyä koulutusohjelmaa, joten riittävä perehtyneisyys voitaisiin saavuttaa muilla keinoin. Sotilastiedusteluviranomaisen sisäisen harkinnan varaan jäisi se, keillä katsottaisiin olevan riittävä perehtyneisyys tiedustelumenetelmien käyttöön.
Momentissa olisi tarkoituksen mukaista mainita myös erikseen sotilaslakimies. Sotilaslakimiehellä on koulutuksensa puolesta perehtyneisyys etenkin lainsäädännöllisiin kysymyksiin. Tämän takia sotilaslakimiehellä olisi tarvittava osaaminen päätöksen edellyttämien perusteluiden laatimisesta, juridisesta argumentoinnista sekä tulkinnanvaraisten tilanteiden rajanvedosta. Tiedustelumenetelmien käyttöön perehtyminen vaatii aikaa, joten riittävän perehtyneisyyden saavutettuaan myös muut virkamiehet voisivat tehdä päätöksiä.
Viime kädessä riittävästä perehtyneisyyden arvioinnista vastaisi sotilastiedusteluviranomaisen johtaja. Viittauksella tehtävään määrättyyn tarkoitettaisiin sitä, että sotilastiedusteluviranomaisen organisaatiossa henkilöiden sijoittamisesta päättävä taho tekee päätöksen siitä, että sotilaslakimiehellä tai muulla virkamiehellä on riittävä perehtyneisyys tehtävän hoitamiseen. Viime kädessä organisaation esimiehen olisi arvioita tehtävään sopivuutta ja riittävää perehtyneisyyttä, mikä tarkoittaisi myös sitä, että esimies kantaisi vastuun virkamiehen pätevyydestä tehtävään.
Pykälän 2 momentin mukaan päätös voitaisiin tehdä enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Päätöksentekijän harkintaa rajaisivat aiemmin laissa säädetyt suhteellisuus- ja vähimmän haitan periaatteet sekä tarkoitussidonnaisuuden ja syrjimättömyyden periaatteet. Säännöksessä tarkoitetut kuuden kuukauden päätöksen kestoaika ei kuitenkaan automaattisesti tarkoittaisi sitä, että päätös voitaisiin aina tehdä kuudeksi kuukaudeksi. Harkittaessa päätöksen voimassaoloaikaa, erityistä huomiota olisi kiinnitettävä suhteellisuus- ja vähimmän haitan periaatteisiin. Siksi lupaa hakiessa sekä sitä myönnettäessä tulisi harkita tiedustelumenetelmän käytön ajallisen keston tarpeellisuutta tapauskohtaisesti.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vaatimuksessa ja päätöksessä mainittavista seikoista. Momentin 1 kohdassa toimenpiteen perusteena olevalla tiedustelutehtävällä tarkoitettaisiin 9 §:ssä tarkoitettua tiedustelutehtävää, joka perustuisi 4 §:ssä oleviin sotilastiedustelun kohteisiin ja 16 §:ssä tarkoitettuun tietopyyntöön tai Puolustusvoimien hallintoyksikön toimeksiantoon. Tiedustelutehtävän tulisi olla tiedustelumenetelmän käytön perusteena. Lisäksi päätöksessä tulisi ilmetä toimenpiteen tavoite, mihin tiedustelumenetelmän käytöllä pyrittäisiin. Tavoite tulisi määritellä riittävällä tarkkuudella.
Momentin 2 kohdassa säädettäisiin edellytyksestä sisällyttää päätöksen tiedustelumenetelmän käytön kohde. Suunnitelmallisen tarkkailun kohteena voisi olla henkilö tai henkilöryhmä. Päätöksessä tulisi osoittaa perusteltu oletus, että tietty henkilö tai henkilöryhmä liittyy tiedustelutehtävään.
Sotilastiedustelussa voi ilmetä tarve seurata tietyn henkilöryhmän toimintaa passiivisesti tai aktiivisesti. Suunnitelmallisessa tarkkailussa tiedonhankinta olisi kuitenkin enemmän passiivista. Koska tiedustelumenetelmän käytössä kysymys ei olisi rikostorjuntaan tähtäävistä toimista, niin tietyn henkilön yksilöinnin kautta ei sotilastiedustelussa ilmene vastaavanlaista tarvetta arvioida toimivaltuuksien käytön erityisiä edellytyksiä, kuten onko kyseistä henkilöä syytä epäillä tietystä rikoksesta tai voidaanko hänen olettaa syyllistyvän sellaiseen. Sotilastiedustelussa olisi tarkoituksena esimerkiksi hankkia tietoa tietyn henkilöryhmän organisaatiosta, ryhmään kuuluvista henkilöistä ja henkilöryhmän aktiivisuudesta tietyillä alueilla sekä ryhmän toiminnan eri muodoista.
Ollakseen henkilöryhmä tulisi siihen kuulua vähintään kolme henkilöä. Kyseisten henkilöiden tulisi muodostaa tietyn ajan koossa pysyvä ja rakenteeltaan jäsentynyt yhteenliittymä, joka toimii yhteistuumin tai heillä on ainakin yhteinen tavoite, kuten esimerkiksi Suomeen kohdistuvan sotilaallisen toiminnan valmistelu tai tiedon hankkiminen Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta päätöksenteosta. Henkilöryhmän toiminnassa kysymys on eräänlaisesta organisaatiokulttuurista, jota saattaa ilmentää havaittavissa olevat näkyvät rakenteet, kuten käskyvaltasuhteet henkilöryhmän jäsenten välillä, tietyt arvot ja normit sekä perusoletukset, kuten käsitykset ja uskomukset. Kuuluakseen henkilöryhmään tulee yksittäisen henkilön toimia henkilöryhmän tavoitteiden mukaisesti tai ainakin edesauttaa niiden saavuttamista olennaisella tavalla. Henkilöryhmän voisi muodostaa esimerkiksi tietyn ulkomaisen tiedustelupalvelun tiedustelu-upseerit. Henkilöryhmän olisi oltava yksilöitävissä muutenkin kuin pelkästään tämän esityksen 8 §:ssä tarkoitettujen ominaisuuksien perusteella. Näin ollen henkilöryhmän määrittäminen esimerkiksi kansalaisuuden nojalla ei ole riittävää, vaan henkilöryhmä olisi määriteltävä muita henkilöryhmän määrittäviä tekijöitä käyttäen, kuten edellä mainittuja kriteerejä käyttäen.
Tiedoilla voisi olla merkitystä päätöksenteossa muihin tiedustelumenetelmiin liittyen niin operatiivisella kuin strategisella tasolla. Sotilastiedustelun suorittamassa suunnitelmallisessa tarkkailussa toimivaltuuden käytön kohteen osalta merkitystä olisi sille, voidaanko kohteen perustellusti olettaa liittyvän tiedustelutehtävään. Toimivaltuuden käytön kynnyksenä on se, että suunnitelmallisella tarkkailulla on erittäin tärkeä merkitys tietojen hankkimiseksi tiedustelutehtävän kannalta.
Vähimmän haitan periaatteen mukaisesti tulee toimivaltuuden käyttö ensisijaisesti kohdistaa tiettyyn henkilöön. Tiedustelutoiminnassa saattaa kuitenkin olla tarpeen selvittää keitä johonkin tiettyyn henkilöryhmään kuuluu tai voi olla tarpeen selvittää tietyn ryhmän esimerkiksi sotilaallinen ryhmä tai vieraan tiedustelupalvelun organisaation henkilöiden toimintaa tietyllä alueella. Silloin, kun tiedonhankinta kohdistuisi johonkin tiettyyn henkilöryhmään eikä se täsmentyisi Suomessa olevaan yksittäiseen tai yksittäisiin henkilöihin, niin 86 §:ssä tarkoitettua ilmoitusta ei olisi tarpeen tehdä. Jos tiedustelumenetelmän käyttö kohdistuisi johonkin tiettyyn Suomessa olevaan henkilöryhmään ja ryhmästä yksilöityisi henkilö niin, että hänen henkilöllisyytensä selviäisi, niin tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittamiseen sovellettaisiin tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittamista koskevaa 86 §:ää samalla tavoin kuin suunnitelmallinen tarkkailu olisi kohdistettu henkilöön.
Kuten muidenkin tiedustelumenetelmien kohdalla, niin myös suunnitelmallista tarkkailua koskevassa päätöksessä tulisi kertoa henkilöön tai henkilöryhmään kohdistuvan tiedonhankinnan perusteena olevat tosiseikat, jotta menetelmän käyttämisestä päättävällä olisi mahdollisuus huolelliseen päätösharkintaan. Kun tiedustelumenetelmän käytöstä päättää tiedusteluviranomainen, niin päätökseen merkittävillä seikoilla on erityisen merkittävä asema niin sisäisen valvonnan kuin myös tiedusteluvaltuutetun suorittaman oikeudellisen valvonnan mahdollistamiseksi.
Momentin 3 kohta olisi päätöksenteon kannalta merkityksellinen. Kohdan mukaan vaatimukseen ja päätökseen tulisi sisällyttää ne tosiseikat, joihin suunnitelmallisen tarkkailun edellytykset ja kohdistaminen perustuisivat. Tosiseikkojen esittäminen päätöksentekijälle velvoittaa esittämään ja perustelemaan ne tosiseikat, joiden perusteella päätöksentekijä voisi tehdä omat johtopäätöksensä edellytysten täyttymisestä. Mainituissa edellytyksissä olisi kyse 11 §:n tiedustelumenetelmien yleisistä edellytyksistä ja toimivaltuutta koskevassa 20 §:ssä mainituista edellytyksistä. Lisäksi päätöksessä olisi esitettävä riittävät tosiseikat tiedustelutehtävästä ja sen pohjana olevasta lain 4 §:ssä tarkoitetusta sotilastiedustelun kohteesta sekä 13 §:ssä tarkoitetusta tietopyynnöstä tai muusta toimeksiannosta. Suhteellisuusperiaatteen kannalta tärkeässä asemassa olisi erityisesti se, kuinka vakavasta toiminnan ilmenemismuodosta olisi kysymys.
Momentin 4 kohdan mukaan päätökseen olisi sisällytettävä suunnitelmallista tarkkailua koskevan päätöksen voimassaoloaika.
Momentin 5 kohdan mukaan päätöksessä olisi mainittava suunnitelmallisen tarkkailun suorittamista johtava ja valvova tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt virkamies. Johtava ja valvova virkamies on ensisijaisen tärkeä tiedustelumenetelmien käytön valvonnassa. Kyse on osaltaan normaalista esimiesvalvonnasta. Johtavan ja valvovan virkamiehen olisi puututtava mahdollisiin väärinkäytöksiin ja ohjattava yleisesti toimintaa tiedustelumenetelmän käytön aikana. Ohjauksesta ja valvonnasta vastaava virkamies voisi myös tarkastaa tiedustelumenetelmän käytön aikana syntyneitä asiakirjoja ja tallenteita.
Momentin 6 kohdan mukaan vaatimukseen tai päätökseen tulisi sisällyttää mahdolliset suunnitelmallisen tarkkailun rajoitukset ja ehdot. Päätöksessä voitaisiin asettaa suunnitelmalliselle tarkkailulle rajoituksia ja käyttöehtoja.
22 §. Peitelty tiedonhankinta. Pykälän 1 momentin mukaan peitellyllä tiedonhankinnalla tarkoitettaisiin tiettyyn henkilöön kohdistuvaa lyhytkestoisessa vuorovaikutuksessa tapahtuvaa tiedonhankintaa, jossa sotilastiedusteluviranomaisen tehtävän salaamiseksi käytetään vääriä, harhauttavia tai peiteltyjä tietoja.
Peitellyn tiedonhankinnan käytön tilanteista voidaan mainita esimerkkinä tilanne, jossa tiedustelutehtävään liittyvältä kohteelta pitäisi arkipäiväisessä tilanteessa kysyä tämän matkakohteesta tai kielitaidon selvittämiseksi niin, ettei virkamiehen tarvitse paljastaa omaa henkilöllisyyttään.
Lisäksi toimivaltuuden piiriin kuuluisi esimerkiksi tietyn henkilölle tarkoitetun lähetyksen toimittaminen perille lähettinä esiintyen. Tällaisissa tilanteissa on mahdollista, että lähetyksen ottaa vastaan muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö. Peiteltyä tiedonhankintaa voisi olla myös se, että sotilastiedusteluviranomaisen virkamies tarjoilijaksi tekeytyneenä harjoittaa tiedonhankintaa ravintolassa mainitun henkilön läheisyydessä. Tarkkaa aikarajaa peitellyn tiedonhankinnan kestolle ei voida antaa, koska vuorovaikutuksen toinen osapuoli voi omilla toimillaan pitkittää tilannetta, vaikka tiedonhankinnan tavoite olisikin jo saavutettu. Epäluonteva irtautuminen tilanteesta voisi myös paljastaa tiedonhankinnan.
Peitellyn tiedonhankintaa voitaisiin myös toteuttaa tietoverkoissa. Tällöinkin erityistä huomiota olisi kiinnitettävä rajanvetoon peitellyn tiedonhankinnan ja peitetoiminnan välillä. Tietoverkoissa tapahtuvassa peitellyssä tiedonhankinnassa olisi edelleen oltava kyse lyhyt kestoisesta vuorovaikutuksesta ja siinä tapahtuvasta tiedonhankinnasta. Tilanne voisi tulla kyseeseen esimerkiksi tietylle keskustelufoorumille rekisteröitymisen yhteydessä ja keskustelun seuraaminen suoraa keskustelukontaktia tiettyyn keskustelijaan ottamatta.
Erotuksena tarkkailusta ja suunnitelmallisesta tarkkailusta toimivaltuuden käytölle olisi luonteenomaista nimenomaan pyrkimys henkilökohtaiseen tapaamiseen tai vastaavaan vuorovaikutukseen tiedustelutehtävään liittyvän kohteen kanssa, ei kuitenkaan vastaavanlaiseen pitkäaikaiseen kanssakäymiseen ja erityisen luottamussuhteen muodostamiseen kuin peitetoiminnassa. Peitellyssä tiedonhankinnassa ei siten olisi kysymys soluttautumisesta.
Toimivaltuutta ei saisi käyttää peitetoimintaa koskevan sääntelyn kiertämiseksi. Muutenkaan ei olisi tarkoitus korvata peitetoimintaa koskevaa sääntelyä. Peitetoiminnan käynnistäminen olisi kuitenkin tarpeettoman raskas menettely tällaista lyhytkestoista yksittäistä tiedonhankintatapahtumaa varten. Sotilastiedusteluviranomaisen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen virkamiehen koulutusvelvollisuuden vaatimuksesta johtuu, että tällaisen virkamiehen olisi erityisen tärkeä tiedostaa peitellyn tiedonhankinnan ja peitetoiminnan raja, jotta toimivaltuutta ei käytettäisi siten, että kysymys olisi tosiasiallisesti peitetoiminnasta. Koulutuksella voidaan myös vähentää tiedonhankinnan paljastumisen riskiä sekä edistää toiminnan tuloksellisuutta. Vielä peiteltyä tiedonhankintaa voimakkaammin nämä näkökohdat liittyvät peitetoimintaan ja valeostoon.
Toiminnan luonteeseen kuuluisi lisäksi ainoastaan väärien, harhauttavien tai peiteltyjen tietojen käyttäminen. Esimerkkinä voidaan mainita kuljetustoimintaa harjoittavan yhtiön haalareiden ja nimikyltin käyttäminen. Tällaista suojausta voitaisiin käyttää ainoastaan Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen tehtävän salaamiseksi, toisin sanoen tiedonhankinnan paljastumisen estämiseksi. Tiedustelumenetelmän käytön suojaaminen olisi mahdollista 72 §:n mukaisesti.
Pykälän 2 momentissa olisi säädetty peitellyn tiedonhankinnan käytön edellytyksistä. Käytön edellytyksenä olisi tiedustelumenetelmien käytön yleinen edellytys, jota on selostettu edellä 11 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa.
Pykälän 3 momentin mukaan peitelty tiedonhankinta ei olisi sallittua asunnossa edes asunnonhaltijan myötävaikutuksella. Ratkaisu vastaa perustuslakivaliokunnan uuden pakkokeinolain eduskuntakäsittelyssä ottamaa kantaa (PeVL 66/2010 vp.).
23 §. Peitellystä tiedonhankinnasta päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan pääesikunnan tiedustelupäällikkö tai tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies päättäisi peitellystä tiedonhankinnasta. Kuten edellä 20 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu, tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneellä sotilaslakimiehellä tai muulla virkamiehellä on korostuneesti velvollisuus tunnistaa se, onko tilanteessa kyseessä peitellyn tiedonhankinnan käyttö vai peitetoiminta.
Tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen sotilaslakimiehen tai virkamiehen koulutusvelvoitteen myötä päätöksen tekevällä taholla olisi erityiset tiedot peitellyn tiedonhankinnan ja peitetoiminnan rajasta, jotta toimivaltuutta ei käytettäisi siten, että kysymys olisi tosiasiallisesti peitetoiminnasta. Koulutuksella voitaisiin myös vähentää paljastumisen riskiä.
Pykälän 2 momentin mukaan päätös peitellystä tiedonhankinnasta olisi tehtävä kirjallisesti. Päätöksessä olisi mainittava: 1) toimenpide ja sen tavoite sekä toimenpiteen perusteena oleva tiedustelutehtävä, 2) toimenpiteen kohteena oleva henkilö tai henkilöryhmä, 3) tosiseikat, joihin peitellyn tiedonhankinnan edellytykset ja kohdistaminen perustuvat, 4) peitellyn tiedonhankinnan suorittamista johtava ja valvova tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt virkamies, 5) toimenpiteen suunniteltu toteuttamisajankohta, 6) mahdolliset peitellyn tiedonhankinnan rajoitukset ja ehdot.
Kuten muidenkin tiedustelumenetelmien osalta, myös peiteltyä tiedonhankintaa koskevassa päätöksessä tulisi kertoa henkilöön tai henkilöryhmään kohdistuvan tiedonhankinnan taustalla olevat tosiseikat, joiden perusteella olisi ulkopuolisen tarkastelijan mahdollista tehdä tiedustelumenetelmän käytön edellytysten olemassaolosta omat johtopäätöksensä.
Toimenpiteellä tarkoitettaisiin varsinaista peitellyn tiedonhankinnan toimenpidettä, kuten esimerkiksi sitä, että kysymyksessä on toimiminen tarjoilijana tai lähettinä. Toimivaltuuden käytön osalta edellytettäisiin erikseen siitä vastaavan Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen virkamiehen nimeämistä, jonka tehtävänä olisi huolehtia muun muassa siitä, ettei toiminnassa ole tosiasiallisesti kysymys peitetoiminnasta eikä taksikuskina toimiva peitemies ryhtyisi luomaan luottamuksellista suhdetta kuljetettavana olevaan.
Peitellyn tiedonhankinnan osalta ei edellytettäisi alkamis- ja päättymisajankohdan määrittelyä kellonaikatarkkuudella, koska kysymys on useimmiten yksittäisen toimenpiteen suorittamisesta ennakolta määräämättömänä ajankohtana. On mahdollista, että peitelty tiedonhankinta tapahtuu tiettynä päivänä tai tiettynä viikkona.
Peitellyn tiedonhankinnan osalta päätöksentekijä voisi asettaa rajoituksia ja ehtoja kuten muidenkin tiedustelumenetelmien käytön yhteydessä. Rajoitukset voisivat johtua esimerkiksi suhteellisuusperiaatteesta sekä tarkoituksenmukaisuus-, oikeusturva- ja työturvallisuusnäkökohdista.
Peitellyn tiedonhankinnan osalta päätöksentekijä voisi asettaa rajoituksia ja ehtoja, kuten muidenkin tiedustelumenetelmien käytön yhteydessä. Rajoitukset voisivat johtua esimerkiksi suhteellisuusperiaatteesta sekä tarkoituksenmukaisuus-, oikeusturva- ja työturvallisuusnäkökohdista.
Pykälän 3 momentin mukaan päätöstä on olosuhteiden muuttuessa tarvittaessa tarkistettava. Tiedusteluoperaatiossa on mahdollista, että tiedonhankinnan kohde täsmentyy, jolloin tiedustelumenetelmän käyttö tulisi kohdistaa siihen henkilöön tai henkilöryhmään, josta on alun perinkin ollut tarkoitus hankkia tietoa. Tämä velvoittaisi toimenpiteestä vastaavan seuraamaan peitellyn tiedonhankinnan edellytysten olemassaoloa ja tiedonhankinnan tarpeellisuutta erityisesti silloin, kun päätöksentekohetki ja tiedonhankinnan toteuttaminen eroavat ajallisesti paljon toisistaan.
Pykälän 4 momentin mukaan, jos toimenpide ei siedä viivytystä, 1 momentissa tarkoitettua päätöstä ei tarvitse laatia kirjallisesti ennen peiteltyä tiedonhankintaa. Päätös on kuitenkin laadittava kirjallisesti viipymättä toimenpiteen jälkeen.
Säännös olisi voimassa olevaan salaisia tiedonhankintakeinoja koskevaan lainsäädäntöön nähden uusi. Sotilastiedusteluviranomainen voisi tilanteen edellyttäessä ryhtyä kiireellisesti toteuttamaan peiteltyä tiedonhankintaa. Tämä ei poistaisi päätöksen kirjallisuusvaatimusta, vaan mahdollistaisi tiedustelumenetelmän käytön nopeassa tilanteessa. Päätös peitellystä tiedonhankinnasta olisi tehtävä kirjallisesti heti, kun se olisi mahdollista. Kiiretilanteessa tulisi huolehtia siitä, että toimenpiteen suorittajalle on tämän työturvallisuuden ja oikeusturvan kannalta kerrottu päätökseen kirjattavat tiedot suullisesti. Kiiretilanteessa korostuu päätöstä tekevän virkamiehen ammattitaito ja osaaminen.
24 §. Tekninen kuuntelu. Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaisella olisi oikeus tietojen hankkimiseksi tiedustelutehtävän suorittamiseksi ulkopuolelle kohdistuvaan tekniseen kuunteluun. Tekninen kuuntelu eroaisi tarkkailusta siinä, että teknisessä kuuntelussa käytettäisiin paikkaan sijoitettuja teknisiä laitteita, menetelmiä tai ohjelmistoja.
Teknisellä kuuntelulla tarkoitettaisiin rikoslain 24 luvun 5 §:n estämättä tapahtuvaa tietyn henkilön sellaisen keskustelun tai viestin, joka ei ole ulkopuolisen tietoon tarkoitettu ja johon keskusteluun kuunteluja ei osallistu, kuuntelua, tallentamista ja muuta käsittelyä teknisellä laitteella, menetelmällä tai ohjelmistolla keskustelun tai viestin sisällön tai sen osapuolten toiminnan selvittämiseksi. Momentissa mainittaisiin kuuntelun ja tallentamisen ohella myös muunlainen keskustelun tai viestin käsittely sekä tekniikkaneutraalisti teknisen laitteen ohella myös menetelmät ja ohjelmistot.
Tekninen kuuntelu on liitännäinen usein suunnitelmalliseen tarkkailuun. Teknisellä kuuntelulla voidaan saada tietoa esimerkiksi siitä, milloin suunnitelmallisen tarkkailun kohteena oleva henkilö lähtee liikkeelle, jonka jälkeen suunnitelmallista tarkkailu voidaan taas aloittaa aktiivisesti. Teknisen kuuntelun tarkoituksena on hankkia tietoa ainoastaan tiedustelutehtävään liittyen. On kuitenkin todennäköistä, että tiedustelumenetelmän rikostorjuntatoimivaltuuksiin nähden laveampien kohdistamisedellytysten (henkilö, henkilöryhmä, tila tai muu paikka) takia myös muut kuin tiedustelutehtävän kannalta relevantit henkilöt joutuvat väistämättä kuuntelun kohteeksi. Tämän takia olisi välttämätöntä, että muun muassa tiedustelutehtävään liittymättömät tiedot hävitettäisiin välittömästi, jos havaittaisiin, ettei tietoja saataisi käyttää jäljempänä säädettävän tiedustelutehtävään liittymättömän tiedon käyttöä koskevan pykälän nojalla. Toisaalta sotilastiedustelun kannalta tilaan kohdistuvan tekninen kuuntelu voisi olla merkityksellistä myös sen selvittämiseksi, ettei tiettyä tilaa käytetä.
Tekninen kuuntelu kattaisi myös tilanteet, joissa teknisesti tarkkailtaisiin sähköpostin lähettämisen yhteydessä tapahtuvaa tietokonepäätteen näppäimistöä.
Tekninen kuuntelu olisi mahdollista, jos tiedonhankinta olisi kohdennettava vapautensa menettäneeseen. Vaikka sotilastiedustelulla ei ole toimivaltuutta ottaa kiinni henkilöitä, tilanne voisi tulla kyseeseen muiden viranomaisten kiinni ottamien henkilöiden kohdalla, kuten Tullin ja Rajavartiolaitoksen kiinni ottamien henkilöiden kohdalla voisi olla kyse.
Teknistä kuuntelua ei saisi kohdistaa vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Merkitystä ei olisi sillä, mihin tekninen laite, menetelmä tai ohjelmisto asennetaan. Merkityksellistä olisi se mihin teknistä kuuntelua kohdistetaan.
Puolustusvoimilla on sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimista annetun lain 4 luvun mukaan oikeus ottaa kiinni laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä henkilöitä. Edellytykset liittyvät sotilasoikeudenkäyntilain 2 §:ssä tarkoitettuihin rikoksiin. Sotilastiedusteluviranomaiselle saattaisi näissä tilanteissa olla tarve tiedustelun näkökulmasta hankkia tietoa kiinniotetusta henkilöstä. Tästä johtuen teknistä kuuntelua voitaisiin kohdistaa myös kiinniotettuun henkilöön tuomioistuimen päätöksellä.
Teknisen kuuntelun määritelmässä määritettäisiin tiedonhankintakeinon suhde rikoslaissa kiellettyyn toimintaan. Rikoslain 24 luvun 5 §:n 1 momentissa säädetään rangaistavaksi salakuuntelu. Ilmaisu rikoslain estämättä tarkoittaisi sitä, että teknisen havainnoinnin yhteydessä ei syyllistytä salakuunteluun tai -katseluun, kunhan kyseistä tiedustelumenetelmää käytetään asianmukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että päätös teknisen kuuntelun käyttämisestä on syntynyt oikeassa järjestyksessä ja että teknistä kuuntelua käytetään lainmukaisesti.
Teknistä kuuntelua voidaan toteuttaa reaaliaikaisesti tai passiivisesti. Reaaliaikaisessa teknisessä kuuntelussa olisi kiinnitettävä huomiota siihen, onko tiedustelumenetelmän käytön kohteena oleva henkilö tilassa vai ei sekä keskeytettävä tekninen kuuntelua sen ajaksi, jos tiedustelumenetelmän käytön kohteena oleva henkilö poistuu tilasta muuten kuin hetkellisesti. Passiivisessa teknisessä kuuntelussa edellä sanottu toteutettaisiin sotilastiedustelun viranomaisille asetettujen tallenteiden tarkastamista sekä asiaankuulumattoman ja tarpeettoman tiedon hävittämistä koskevien velvollisuuksien kautta.
Teknisen kuuntelun määritelmään liittyy se, että esimerkiksi julkisessa tilassa käytävää kovaäänistä keskustelua koskeva tiedonhankinta ei edellytä tiedustelumenetelmien käyttöä. Sama koskee keskustelua, johon kuuntelija osallistuu. Teknistä kuuntelua ei olisi myöskään se, että kuuntelulaitteella seurataan epäillyn henkilön liikkumisen aiheuttamia ääniä. Teknistä kuuntelua olisi puolestaan se, että teknisellä laitteella kuunnellaan tai tallennetaan, mitä puhelinkeskustelun toinen osapuoli sanoo puhelimeen, kun kuuntelu kohdistuu puheen synnyttämiin ääniaaltoihin.
Tietyn henkilön kuuntelua teknisellä laitteella ei pidettäisi teknisenä kuunteluna, jos laite ei ole paikkaan sijoitettu. Näissä tapauksissa toimenpiteen kestosta riippuen kysymyksessä olisi tarkkailu tai suunnitelmallinen tarkkailu. Paikkaan sijoittamista koskeva vaatimus tarkoittaisi käytännössä sitä, että teknisen havainnoinnin toteuttaminen ei ole lyhytaikaista toimintaa. Paikkaan sijoitetulla tarkoitettaisiin esimerkiksi sitä, että laite, menetelmä tai ohjelmisto on kiinnitetty seinään, kattoon tai muuhun kiinnittämiseen soveltuvaan kohteeseen. Lisäksi tekniselle kuuntelulle sen määritelmästä johtuen olisi ominaista, että laite, menetelmä tai ohjelmisto seuraisi kohdetta yleensä ilman sotilastiedusteluviranomaisen samanaikaista havaintojen tekemistä ja paikallaoloa. Seurantalaitteen asentamisesta ja poisottamisesta säädettäisiin jäljempänä. Jos kysymys on sellaisesta kohdehenkilön seurannasta, jossa virkamies reaaliaikaisesti käyttää hallussaan olevaa laitetta kohdehenkilön havainnointiin, toimenpide olisi suunnitelmallista tarkkailua.
Pykälän 1 momentissa mainittaisiin kuuntelun ja tallentamisen ohella myös muunlainen keskustelun tai viestin käsittely. Tällä tarkoitettaisiin muun muassa sähköpostin lähettämisen yhteydessä tapahtuvaa tietokonepäätteen näppäimistön käytön teknistä tarkkailua, josta käytetään myös termiä näppäimistökuuntelu. Momentin määritelmäsäännöksessä todettaisiin nimenomaisesti, että teknisen kuuntelun tavoitteena on myös keskustelun tai viestin sisällön selvittäminen. Varsinaisen merkityssisällön selvittämisen lisäksi tavoitteena voi olla keskustelun tai viestinnän osapuolten tunnistaminen taikka epäillyn henkilön toiminnan selvittäminen muuten.
Tässä yhteydessä on syytä kuitenkin korostaa sotilastiedustelussa sovellettavien periaatteiden merkitystä silloin, kun teknistä kuuntelua toteutetaan tavalla, joka ilman toimivaltuutta tarkoittaisi salakuunteluun tai -katseluun syyllistymistä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, keihin ja mihin teknistä kuuntelua voitaisiin kohdentaa sekä millä edellytyksellä. Teknistä kuuntelua voitaisiin kohdistaa henkilöön tai henkilöryhmään, jos sillä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi tiedustelutehtävän kannalta. Erittäin tärkeä merkitys -edellystä on kuvattu aiemmin 20 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa.
Tekninen kuuntelu voitaisiin esimerkiksi toteuttaa kohdistamalla se tosiasiallisesti tilaan tai paikkaan, johon kohdistuva kuuntelu on sallittua. Kysymys olisi siten niin sanotusta tilakuuntelusta. Momentin mukaisissa tilanteissa teknistä kuuntelua ei voitaisi kohdistaa esimerkiksi paljastumisriskin vuoksi jatkuvana seurantatoimenpiteenä, vaan ainoastaan tietyissä tiedustelutehtävän kannalta merkityksellisissä tiloissa ja paikoissa. Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa epäilty tiedustelun kannalta olennainen henkilö siirtyy yleiseltä paikalta varastotilaan. Tiedustelua toteuttava virkamies ei voi paljastumatta seurata henkilöä kyseiseen tilaan, vaan tekninen kuuntelu on toteutettava muulla tavoin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kyseinen tila on varustettava kuuntelulaitteilla ennakkoon. Teknisellä kuuntelulla voidaan toisaalta saada tietoa myös siitä, ettei tiettyä tilaa tai muuta paikkaa käytetä tiedustelutehtävän kohteena olevaan toimintaan.
Teknistä kuuntelua voitaisiin kohdistaa henkilöön tai henkilöryhmään rikoslain 24 luvun 11 §:n mukaisessa kotirauhan suojaamassa tilassa, kunhan se ei ole vakituiseen asumiseen käytetty tila. Merkitystä ei olisi sillä, mihin tekninen laite, menetelmä tai ohjelmisto asennetaan, kun tekninen kuuntelu kohdistuisi vakituiseen asumiseen käytettävän tilan ulkopuoliseen toimintaan.
Teknisen kuuntelun käyttämisessä vakituiseen asumiseen käytettävien tilojen rajaus tulisi määrittää tapauskohtaisesti. Merkitystä ei kuitenkaan olisi sillä, mihin tekninen laite, menetelmä tai ohjelmisto asennettaisiin. Merkityksellistä olisi se, mihin teknistä kuuntelua kohdistetaan.
25 §. Teknisestä kuuntelusta päättäminen.Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättäisi vapautensa menettäneen henkilön teknisestä kuuntelusta. Jos asia ei sietäisi viivytystä, tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies saisi päättää teknisestä kuuntelusta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia olisi saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua keinon käytön aloittamisesta.
Vapautensa menettäneellä tarkoitettaisiin vangittua, pidätettyä tai muulla lainmukaisella perusteella kiinniotettua ja vapautensa menettänyttä henkilöä. Kuuntelun osalta ei edellytettäisi sitä, että kuuntelun kohteena olevan henkilön tulisi olla sellissä tai suorittaa rangaistustaan rangaistuslaitoksessa taikka ole pakkolaitoikseen eristetty tai tutkintavanki taikka poliisin säilytystiloissa oleva henkilö. Kyseisen edellytyksen mainitseminen on tarpeetonta, koska käytännössä vapautensa menettänyttä voidaan kuunnella ainoastaan niissä tiloissa, joissa hänellä on lupa käydä tai oleskella.
Kiiretilannepäätöksen mahdollistamista perustelee operatiivisen toiminnan luonne. Äkillisesti voi syntyä tilanne, jolloin tuomioistuimen lupaa ei ehdittäisi hakea ilman, että menetetään tiedustelutehtävään liittyvästä kohteesta merkityksellinen tieto. Tilanteen kannalta voisi olla tarpeen saada tieto, mistä henkilöt keskustelevat. Tällöin sotilastiedustelun virkamies saattaisi esimerkiksi älypuhelimella nauhoittamalla tallentaa keskustelun siihen itse lainkaan osallistumatta.
Pykälän 2 momentin mukaan tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies saisi tehdä päätöksen teknisestä kuuntelusta muussa kuin pykälän 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa. Päätöksentekijä ja päätöksenteko tehtäisiin samalla tasolla kuin edellä 20 §:ssä säädetyssä suunnitelmallisessa tarkkailussa. Päätöksessä olisi vastaavasti osoitettava jokainen tiedustelutehtävän kohteena oleva henkilö tai henkilöryhmä riittävällä tarkkuudella.
Tietyissä tilanteissa teknisellä kuuntelulla saatettaisiin hankkia tietoa myös luottamuksellisen viestin suojaa nauttivasta viestinnästä. Viestintä liittyisi käytännössä kahden ihmisen väliseen keskusteluun. Puuttuminen luottamukselliseen viestintään ei olisi kuitenkaan yhtä vakavasti perusoikeuksiin puuttuvaa kuin telekuuntelussa, joten päätöksentekotasona voisi olla tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneellä virkamiehellä.
Pykälän 2 momentin mukaan päätös tekniseen kuunteluun voitaisiin antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Päätöksen voimassaoloaika olisi pidempi, mitä esimerkiksi rikostorjunnasta on säädetty vastaavien toimivaltuuksien osalta. Tämä olisi perusteltua sotilastiedustelun tehtävien, tiedustelumenetelmien käytön perusteen ja käyttötarkoituksen takia. Tiedustelu on rikostorjuntaan verrattuna pidempikestoisempaa ja tiedustelutehtävät ennakkoon tarkoin suunniteltu. Tiedustelutehtävän tavoitteena voi olla esimerkiksi kerätä tietoa kohdevaltion asevoimien toiminnasta ja siihen liittyvistä seikoista. Jos tiedustelutehtävän kohde on merkittävä, sen kesto voisi olla hyvinkin pitkäaikainen. Esimerkiksi vieraan valtion aikeisiin kohdistuva tiedustelu voi käytännössä olla jatkuvaa. Tiedustelun tarkoituksena ei olisi yksittäisen rikoksen estäminen tai selvittäminen, vaan varhaisen vaiheen tiedon kerääminen kokonaiskuvan saamiseksi. Säännös mahdollistaisi ennakoivan ja pidempiaikaisemman tiedonhankinnan yhdellä lupapäätöksellä.
Tiedustelumenetelmiä ei saisi käyttää yksittäisten rikosten estämiseksi, paljastamiseksi tai selvittämiseksi eikä menetelmillä saatua tietoa olisi lähtökohtaisesti tarkoitus käyttää rikoksiin liittyen. Tästä pääsäännöstä olisi kuitenkin säädetty poikkeuksia 6 luvussa.
Säännöksessä tarkoitettu kuuden kuukauden aika ei kuitenkaan automaattisesti tarkoittaisi sitä, että lupa päätös tehtäisiin aina kuudeksi kuukaudeksi. Suhteellisuus- ja vähimmän haitan periaatteen mukaista harkintaa edellyttäisi säännöksessä oleva ilmaisu ”enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan”. Siksi päätöstä annettaessa tulisi harkita tiedustelumenetelmän käytön ajallisen keston tarpeellisuutta tapauskohtaisesti.
Pykälän 3 momentin mukaan muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta teknisestä kuuntelusta päättäisi tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin seikoista, jotka teknistä kuuntelua koskevassa vaatimuksessa ja päätöksessä olisi mainittava.
Momentin 1 kohdassa toimenpiteen perusteena olevalla tiedustelutehtävällä tarkoitettaisiin 9 §:ssä tarkoitettua tiedustelutehtävää, joka perustuisi 4 §:ssä oleviin sotilastiedustelun kohteisiin ja 16 §:ssä tarkoitettuun tietopyyntöön tai Puolustusvoimien toimeksiantoon. Tiedustelutehtävän tulisi olla tiedustelumenetelmän käytön perusteena. Lisäksi vaatimuksessa ja päätöksessä tulisi ilmetä toimenpiteen tavoite, mihin tiedustelumenetelmän käytöllä pyrittäisiin. Tavoite tulisi määritellä riittävällä tarkkuudella.
Momentin 2 kohdassa säädettäisiin edellytyksestä sisällyttää vaatimukseen ja päätöksen tiedustelumenetelmän käytön kohde. Kohdan mukaan teknisen kuuntelun kohteena voisi olla henkilö tai henkilöryhmä. Päätöksessä tulisi osoittaa perustellusti, että tietty henkilö tai henkilöryhmä liittyy tiedustelutehtävään.
Lisäksi kohdan mukaan tekninen kuuntelu voisi kohdistua tilaan tai muuhun paikkaan. Tilalla tarkoitettaisiin seinillä ja katolla taikka vastaavilla rakenteilla rajattua paikkaa. Tila siis erotetaan jollakin rakenteellisella tavalla paikasta (yleinen tai yksityinen paikka). Muulla paikalla tarkoitettaisiin seinillä ja katolla taikka vastaavilla rakenteilla rajatun tilan ulkopuolista paikkaa, kuten esimerkiksi liikekiinteistön piha-aluetta.
Teknisen kuuntelun tarkoituksena olisi hankkia tietoa ainoastaan tiedustelutehtävään. On kuitenkin todennäköistä, että tiedustelumenetelmien rikostorjuntaa laveampien kohdistamisedellytysten (henkilö, henkilöryhmä, tila tai muu paikka) takia myös muut kuin sotilastiedustelun kannalta relevantit henkilöt joutuvat väistämättä kuuntelun kohteeksi. Tätä asetelmaa tasapainotettaisiin muun muassa ilmoitusvelvollisuutta ja -oikeutta koskevilla säännöksillä sekä tiedusteluvaltuutetun sotilastiedusteluviranomaisiin kohdistamalla oikeudellisella valvonnalla. Lähtökohtaisesti tilakuuntelulla pyrittäisiin saamaan tietoa tilassa olevista henkilöistä, heidän keskinäisestä kanssakäymisestä, mutta toisaalta tiedustelutehtävän kannalta voi olla merkitystä myös sen selvittämisellä, ettei tiettyä tilaa käytetä tiedustelutehtävän kohteena olevaan toimintaan.
Teknisen kuuntelun kohdistuessa muuhun paikkaan, kuin tilaan, niin vaatimuksessa ja päätöksessä olisi määriteltävä niin täsmällisesti kuin mahdollista, kuinka suurelle alueelle teknistä kuuntelua on tarkoitus kohdistaa. Teknisen kuuntelun kohteena oleva alue olisi mahdollisuuksien rajattava niin pieneksi kuin mahdollista.
Teknisen kuuntelun käyttämisessä rajaus vakituiseen asumiseen käytettävien tilojen ja muiden paikkojen välillä tulisi määritellä tapauskohtaisesti, kun harkitaan teknisen kuuntelun edellytysten täyttymistä. Tekniseen kuunteluun liittyisi tiedustelumenetelmästä päättävän arviointivelvollisuus, johon tarvittaessa liittyisi selonottovelvollisuus. Jos tila tai muu paikka kuuluisi vakituiseen asumiseen käytettävän tilan piiriin, niin tiedustelumenetelmää ei voitaisi käyttää. Tämä lähtökohta voitaisiin kumota vastakkaista asiantilaa koskevalla selvityksellä. Esimerkiksi toimistona käytettävää huoneistoa voidaan tosiasiallisesti käyttää asumiseen (esim. KKO 2009:54) ja toisaalta asuinhuoneistoa voidaankin tosiasiallisesti käyttää toimistona.
Momentin 3 kohta olisi päätöksenteon kannalta merkityksellinen. Kohdan mukaan vaatimukseen ja päätökseen tulisi sisällyttää ne tosiseikat, joihin teknisen kuuntelun edellytykset ja kohdistaminen perustuisivat. Tosiseikkojen esittäminen päätöksentekijälle velvoittaa esittämään ja perustelemaan ne tosiseikat, joiden perusteella päätöksentekijä voisi tehdä omat johtopäätöksensä edellytysten täyttymisestä. Mainituissa edellytyksissä olisi kyse 11 §:n tiedustelumenetelmien yleisistä edellytyksistä ja toimivaltuutta koskevassa 24 §:ssä mainituista edellytyksistä. Lisäksi vaatimuksessa ja päätöksessä olisi esitettävä riittävät tosiseikat tiedustelutehtävästä ja sen pohjana olevasta lain 4 §:ssä tarkoitetusta sotilastiedustelun kohteesta sekä 13 §:ssä tarkoitetusta tietopyynnöstä tai muusta Puolustusvoimien sisäisestä toimeksiannosta. Suhteellisuusperiaatteen kannalta tärkeässä asemassa olisi erityisesti se, kuinka vakavasta toiminnan ilmenemismuodosta olisi kysymys.
Momentin 4 kohdan mukaan vaatimukseen ja päätökseen olisi sisällytettävä teknistä kuuntelua koskevan päätöksen voimassaoloaika kellonajan tarkkuudella.
Momentin 5 kohdan mukaan vaatimuksessa ja päätöksessä olisi mainittava teknisen kuuntelun suorittamista johtava ja valvova tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt virkamies.
Momentin 6 kohdan mukaan vaatimukseen ja päätökseen tulisi sisällyttää mahdolliset teknisen kuuntelun rajoitukset ja ehdot. Päätöksessä voitaisiin asettaa tekniselle kuuntelulle rajoituksia ja käyttöehtoja.
26 §. Tekninen katselu. Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin tekninen katselu. Sillä tarkoitettaisiin rikoslain 24 luvun 6 §:n estämättä tapahtuvaa tietyn henkilön tai henkilöryhmä taikka tilan tai muun paikan tarkkailua tai tallentamista kameralla tai muulla sellaisella paikkaan sijoitetulla teknisellä laitteella, menetelmällä tai ohjelmistolla.
Kuten tekninen kuuntelu, tekninen katselu liittyy myös olennaisesti suunnitelmallisen tarkkailun toteuttamiseen. Teknisellä katselulla voidaan saada tieto esimerkiksi siitä, milloin kohteena oleva henkilö lähtee liikkeelle, jonka jälkeen voidaan aloittaa suunnitelmallisen tarkkailu. Lisäksi tekninen katselu voisi tulla kyseeseen, kun tietolähteen tapaamisessa teknisellä katselulla hankittaisiin tietoa alueella liikkuvista henkilöistä, kuten toisen valtion tiedustelupalveluiden kiinnostuksesta tietolähdettä kohtaan. Teknisellä katselulla voidaan myös toteuttaa tiedonhankintaa, mikä ei olisi mahdollista tai turvallista esimerkiksi suunnitelmallisella tarkkailulla ilman, että sotilastiedusteluviranomaisen läsnäolo paljastuu.
Teknisen kuuntelun määritelmän tavoin myös teknisen katselun määritelmässä todettaisiin, että tekninen katselu kohdistuu tiettyyn henkilöön tai henkilöryhmään. Teknistä katselua voitaisiin kuitenkin kohdistaa myös tiettyyn tilaan tai muuhun paikkaan. Tekniikkaneutraalisti säännöksessä mainittaisiin erilaisten kameroiden lisäksi myös muut tekniset laitteet, menetelmät ja ohjelmistot. Tekninen katselu eroaisi tarkkailusta ja suunnitelmallisesta tarkkailusta siinä, että teknisessä katselussa käytettäisiin paikkaan sijoitettuja teknisiä laitteita, menetelmiä tai ohjelmistoja.
Teknisen kuuntelun määritelmän tavoin myös teknisen katselun määritelmässä määritettäisiin tiedustelumenetelmän suhde rikoslaissa kiellettyyn toimintaan. Rikoslain 24 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan salakatseluun syyllistyy se, joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa 1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka 2) yleisöltä suljetussa 3 §:ssä (julkisrauhan rikkominen) tarkoitetussa rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän yksityisyyttä loukaten. Momentissa oleva rikoslain viittaus tarkoittaisi sitä, että katselun yhteydessä ei syyllistytä salakatseluun, kunhan tiedustelumenetelmää käytetään asianmukaisesti. Tämä tarkoittaisi sitä, että päätös teknisen katselun käyttämisestä on syntynyt oikeassa järjestyksessä ja katselua käytetään lainmukaisesti.
Teknisen katselun kohdalla olisi huomioita sotilastiedustelua koskevat periaatteet. Erityisesti tämä koskisi rikoslain 24 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja tiloja ja muita paikkoja. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti punninnassa on otettava huomioon tiedustelumenetelmän käytöstä aiheutuva oikeuksien, tässä tapauksessa kotirauhan ja yksityisyyden suojan loukkaaminen. Huomioon on lisäksi otettava sotilastiedustelutoimintaa ohjaavat yleiset periaatteet. Erityisesti käymälätiloihin, pukeutumistiloihin ja muihin vastaaviin tiloihin teknistä katselua ei tulisi kohdistaa ilman painavia perusteita.
Tekninen katselu voitaisiin toteuttaa myös muulla kuin viranomaisen laitteella. Tämä voi tapahtua esimerkiksi niin, että kaupungin hallitsema kameravalvontalaitteisto kohdistetaan sotilastiedusteluviranomaisen intressissä tiettyyn epäiltyyn henkilöön. Mikäli puolestaan kaupungin kameravalvontajärjestelmästä vain toimitettaisiin sotilastiedusteluviranomaiselle mahdollisesti tiedustelutehtävää tukevaa kuvamateriaalia ja tallentaminen olisi tapahtunut muuten kuin sotilastiedusteluviranomaisen kontrolloimana ja intressissä, kysymys ei olisi teknisestä katselusta.
Paikkaan sijoittamista koskeva vaatimus tarkoittaisi käytännössä sitä, että teknisen katselun toteuttaminen ei ole lyhytaikaista toimintaa. Paikkaan sijoitetulla tarkoitettaisiin esimerkiksi sitä, että laite, menetelmä tai ohjelmisto on kiinnitetty seinään, kattoon tai muuhun kiinnittämiseen soveltuvaan kohteeseen. Lisäksi tekniselle havainnoinnille sen määritelmästä johtuen olisi ominaista, että laite, menetelmä tai ohjelmisto seuraisi kohdetta yleensä ilman sotilastiedusteluviranomaisen samanaikaista havaintojen tekemistä ja paikallaoloa. Seurantalaitteen asentamisesta ja poisottamisesta säädettäisiin jäljempänä. Jos kysymys on sellaisesta kohdehenkilön seurannasta, jossa virkamies reaaliaikaisesti käyttää hallussaan olevaa laitetta kohdehenkilön havainnointiin, toimenpide olisi tarkkailua tai suunnitelmallista tarkkailua.
Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehellä olisi oikeus tiedustelutehtävän suorittamiseksi vakituiseen asumiseen käytettävän tilan ulkopuolella olevan henkilön tekniseen katseluun. Tiedustelumenetelmää voitaisiin kohdistaa tilaan tai muuhun paikkaa, jossa tiedustelutehtävään liittyvä henkilön voidaan olettaa todennäköisesti oleskelevan tai käyvän.
Teknisen kuuntelun sääntelyn tavoin momentista ilmenisi, että teknisen katselun kohteena olisi tietty henkilö tai henkilöryhmä, mutta katselu voitaisiin toteuttaa kohdistamalla se tiettyyn tilaan, jolla on riittävän kiinteä yhteys mainittuun henkilöön tai henkilöryhmään. Tältä osin voidaan viitata siihen, mitä edellä 24 §:n perusteluissa on todettu teknisestä kuuntelusta. Tilassa saattaa oleskella ja liikkua muitakin henkilöitä, kuin tiedustelutehtävän kohteena olevia. Näissä tilanteissa tiedustelutehtävän ulkopuolisia henkilöitä koskevat tiedot ja tallenteet olisi hävitettävä heti.
Teknistä katselua voitaisiin kohdistaa henkilöön tai henkilöryhmään rikoslain 24 luvun 11 §:n mukaisessa kotirauhan suojaamassa tilassa, kunhan se ei ole vakituiseen asumiseen käytetty tila. Merkitystä ei olisi sillä, mihin tekninen laite, menetelmä tai ohjelmisto asennetaan, vaan tekninen katselu olisi kohdistettava vakituiseen asumiseen käytettävän tilan ulkopuolelle.
Käytön edellytyksenä olevaa erittäin tärkeää merkitystä on selostettu edellä 20 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa.
27 §. Teknisestä katselusta päättäminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin teknistä kuuntelua vastaavasti vapautensa menettäneen teknisestä katselusta, josta päättäisi tuomioistuin. Tämän ja kiirepäätöksen osalta voidaan viitata 25 §:n 1 momentin yksityiskohtaisiin perusteluihin.
Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaisen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies päättäisi muusta kuin vapautensa menettäneen teknisestä katselusta.
Pykälän 3 momentin mukaan päätös voitaisiin antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Vaatimukseen ja päätösharkintaan vaikuttavien seikkojen osalta voidaan viitata edellä 21 §:n 2 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa todettuun.
Pykälän 4 momentissa olisi lueteltuna vaatimuksen ja päätöksen sisällöstä tavalla, joka vastaa edelle 25 §:n 4 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa todettua.
28 §. Tekninen seuranta. Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin tekninen seuranta. Sillä tarkoitettaisiin esineen, aineen tai omaisuuden liikkumisen seurantaa siihen erikseen sijoitettavalla tai siinä jo olevalla radiolähettimelle tai muulla sellaisella teknisellä laitteella taikka menetelmällä tai ohjelmistolla. Tekninen seuranta on yksi tiedustelun perinteisimpiä menetelmiä, eikä sillä puututa yhtä merkittävästi kohteena olevan henkilön perus- ja ihmisoikeuksiin kuin henkilön teknisellä seurannalla, josta säädetään jäljempänä.
Momentin mukaan periaatteessa minkä tahansa esineen, aineen tai omaisuuden liikkumista voitaisiin seurata. Määritelmässä mainittaisiin liikkumisen seuranta erotuksena muista teknisen tarkkailun muodoista. Tämä sisältäisi luonnollisesti myös tiedon esineen, aineen tai omaisuuden sijainnista, kun se ei ole liikkeessä.
Tekninen seuranta olisi mahdollista toteuttaa tekniikkaneutraalisti erilaisilla teknisillä laitteilla, menetelmillä ja ohjelmistoilla. Siinä voitaisiin esimerkiksi käyttää hyödyksi esineen, aineen tai omaisuuden olemassa olevia teknisiin, kaupallisiin tai vastaaviin tarkoituksiin kehitettyjä ominaisuuksia tai kiinnittämällä esineeseen, aineeseen tai omaisuuteen paikantamisen mahdollistava tekninen laite tai asentaa salaa paikantamisen mahdollistava ohjelmisto. Esimerkkinä voidaan mainita moottoriajoneuvossa olevan paikannuslaitteen aktivoiminen salaa. Henkilöiden paikantamisessa voitaisiin käyttää esimerkiksi seurattavan henkilön vaatteisiin laitettavaa seurantalaitetta.
Pykälän 2 momentin mukaan teknisellä seurannalla olisi voitava olettaa saatavan tiedustelutehtävän kannalta tärkeää tietoa esimerkiksi yksittäisen henkilön liikkeistä tai henkilön havainnoinnin helpottamiseksi. Tieto teknisen seurannan kohteesta on voitu saada esimerkiksi muilla tiedustelun keinoilla.
Joissain tapauksissa sotilastiedustelu voisi saada tärkeitä tietoja tiedustelutehtävän suorittamiseksi esimerkiksi tietyn esineen liikkumisesta. Tilanteessa saatettaisiin tunnistaa jokin esimerkiksi sotilaalliseen toimintaan soveltuva esine, mutta vielä ei olisi selkeää, kuka henkilö esinettä käsittelisi. Teknisellä seurannalla voitaisiin seurata esineen liikkumista uuteen määränpäähän ja tämän jälkeen selvittää muilla tiedustelumenetelmillä, ketkä ovat esineestä kiinnostuneita.
Lisäksi teknistä seurantaa voitaisiin kohdistaa tiedustelutehtävään liittyvän henkilön oletettavasti hallussa olevaan tai käyttämään esineeseen, aineeseen tai omaisuuteen, kuten autoon. Tällä pystyttäisiin hankkimaan tietoa suoraan tietyn henkilön liikkumisesta, mutta ei kuitenkaan niin tarkkaa tietoa kuin 3 momentissa säädetyllä henkilön teknisellä seurannalla.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin erikseen henkilön teknisen seurannan edellytyksistä. Jos teknisen seurannan tarkoituksena olisi seurata henkilön liikkumista sijoittamalla seurantalaite hänen yllään oleviin vaatteisiin tai mukanaan olevaan esineeseen, saataisiin toimenpide suorittaa ainoastaan, jos toimenpiteen suorittamisella voidaan perustellusti olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi tiedustelutehtävän kannalta. Edellytystä on selostettu aiemmin 20 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa.
Tieto henkilö liittymisestä tiedustelutehtävään oltaisiin voitu saada esimerkiksi muita tiedustelumenetelmiä käyttäen.
29 §. Teknisestä seurannasta päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättäisi henkilön teknisestä seurannasta sotilastiedusteluviranomaisen tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies virkamiehen vaatimuksesta. Jos asia ei siedä viivytystä, tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies saisi päättää seurannasta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua tiedustelumenetelmän käytön aloittamisesta.
Jäljempänä säädettäisiin tilanteesta, jossa kiiremenettelyssä aloitetun henkilön teknisen seurannan edellytyksiä ei olisi tuomioistuimen harkinnan mukaan ollut. Tällöin tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä.
Pykälän 2 momentin mukaan muusta kuin henkilön teknisestä seurannasta päättäisi sotilastiedusteluviranomaisen tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies.
Pykälän 3 momentin mukaan lupa voitaisiin antaa ja päätös tehdä enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Säännös vastaisi tältä osin voimassa olevia muiden viranomaisten toimivaltuuksia.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin teknistä seurantaa koskevassa vaatimuksessa ja päätöksessä mainittavista tiedoista tavalla, joka vastaisi pääosin muita tiedustelumenetelmiä koskevissa vaatimuksissa ja päätöksissä mainittavia tietoja, kuten edellä 25 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu. Momentin 2 kohdassa olisi tarkemmin mainittava toimenpiteen kohteena oleva esine, aine tai omaisuus, jota seurattaisiin teknisesti.
30 §. Tekninen laitetarkkailu. Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin tekninen laitetarkkailu. Teknisellä laitetarkkailulla tarkoitettaisiin esimerkiksi tietokoneen tai muun vastaavan teknisen laitteen taikka sen ohjelmiston toiminnan, sisältämien tietojen tai yksilöintitietojen muuta kuin yksinomaan aistinvaraista tarkkailua, tallentamista tai muuta käsittelyä tiedustelutehtävän kannalta tarpeellisen seikan selvittämiseksi. Tekninen laitetarkkailu kohdistuisi esimerkiksi teknisten laitteiden ja ohjelmistojen väliseen tiedonvaihtoon sekä tekniseen laitteeseen tallennettuihin viesteihin.
Teknisessä laitetarkkailussa ei olisi merkitystä sillä, missä laitetta käytettäisiin, sillä toimivaltuudella ei olisi tarkoitus selvittää laitteen sijaintipaikan tapahtumia näkö- tai kuulohavainnoin. Tekninen laitetarkkailu ei tältä osin rinnastuisi edellä tarkoitettuihin toimivaltuuksiin.
Teknisellä laitetarkkailulla tarkkailtaisiin teknistä laitetta ja yleensä laitteen sisältämiä tiedustelutehtävään liittyvän henkilön siihen tallettamia tietoja. Tällaiset tiedot voisivat olla laitteeseen tallennetussa asiakirjassa. Teknisellä laitetarkkailulla voitaisiin seurata henkilön ja teknisen laitteen välistä vuorovaikutusta. Toimivaltuudella voitaisiin hankkia laitteen tai sen ohjelmiston yksilöintitietietoja sekä tietoa viestiin liittymättömästä signalointi- tai ohjausliikenteestä. Teknisellä laitetarkkailulla voitaisiin seurata henkilön ja teknisen laitteen välistä vuorovaikutusta menemättä viestin sisältöön. Eräs teknisen laitetarkkailun muoto olisi niin sanottu näppäimistökuuntelu, jonka tavoitteena on esimerkiksi selvittää verkkopalvelimen salasanan sisältö. Toimenpiteen tulisi olla luonteeltaan pääasiallisesti teknistä erotukseksi yksinomaan aistinvaraisesta, näkö- tai kuulohavainnoin tapahtuvasta tarkkailusta. Näppäimistökuuntelusta viestin sisällön selvittämiseksi on käsitelty edellä 24 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa.
Määritelmän mukaisesti mikä tahansa tekninen laite ei voisi olla teknisen laitetarkkailun kohteena, vaan laitteen tulisi olla tietokoneeseen rinnastettava, kuten esimerkiksi älypuhelimet ja niin kutsutut tabletti-tietokoneet.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin teknisen laitetarkkailun rajoituksista. Voimassa olevasta poliisilaista tai sen perusteluista ei ilmene kuin välillisesti, että säännöksessä mainitulla viestin sisällöllä tarkoitetaan nimenomaan viestin sisältöä telekuuntelun ja teknisen kuuntelun tarkoituksessa eli silloin, kun viestintä tapahtuu kahden ihmisen välillä reaaliaikaisesti tietokoneelta, älypuhelimestä tai muutoin televerkon kautta. Siten esimerkiksi kyseiselle laitteelle jo tallennetut asiakirjat ja viestit, jotka eivät ole teknisen kuuntelun tarkoittamia vielä kirjoitusvaiheessa olevia viestejä tai telekuuntelun tarkoittamalla tavalla välitettävänä olevia viestejä, eli viesti on teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen vastaanotettava tai siitä lähetetty ja viestin välitys tapahtuu yleisen viestintäverkon tai siihen liitetyn viestintäverkon tai muun viestiyhteyden kautta, kuuluisivat teknisen laitetarkkailun piiriin. Viesti ja sen sisältö saattaa viitata myös muihin kuin viestintäverkon rajapinnan ylittäneisiin viesteihin, jotka eivät ole mainitun kiellon piirissä.
Nyt käsiteltävänä olevalla teknisen laitetarkkailun rajoitus tarkoittaisi sitä, että teknisellä laitetarkkailulla voitaisiin sotilastiedustelussa hankkia tietoa myös teknisen laitteen sisältämästä viestistä. Uudella säännöksellä myös selkeytettäisiin oikeustilaa sen osalta, mitä toimivaltuutta käyttämällä tekniseen laitteeseen tallennetusta viestistä voitaisiin hankkia tietoa.
Toimivaltuuden käytön kohteena olisi aina tietty henkilö. Välitettävänä olevien viestien rajaus toimivaltuuden ulkopuolelle tarkoittaisi sitä, ettei teknistä laitetarkkailua voitaisi käyttää esimerkiksi viestien välitykseen käytettävään järjestelmään niin, että kaikki järjestelmässä välitettävänä olevat viestit olisivat teknisen laitetarkkailun kohteena. Tällä myös estettäisiin telekuuntelun ja tietoliikennetiedustelun kiertäminen. Teknistä laitetarkkailua ei saisi kohdistaa henkilöiden väliseen viestiliikenteeseen eikä sillä saisi hankkia tietoa sellaisen viestin sisällöstä tai välitystiedoista. Tätä ilmaisisi momentin ilmaus ”välitettävänä olevan viestin”.
Teknisen laitetarkkailun käytön rajaus poikkeaisi edellä kuvatuilta osin voimassa olevan poliisilain 5 luvun teknisen laitetarkkailusta. Esitettävää muutosta voidaan pitää perusteltuna myös poliisilain 5 luvun soveltamiskäytännöstä johtuen.
Tekninen laitetarkkailu rinnastuisi myös jäljempänä esitettyyn jäljentämistoimivaltuuteen, jonka mukaan jäljentäminen voisi kohdistua niin asiakirjoihin ja esineisiin kuin myös viesteihin. Teknisellä laitetarkkailulla voitaisiin hankkia tietoja esimerkiksi valtiollisen toimijan tiedustelutoiminnasta Suomessa.
Momentilla vedettäisiin rajaa eri tiedustelumenetelmien välillä. Kuten edellä on jo todettu, esimerkiksi näppäimistökuuntelu viestin sisällön selvittämiseksi viestin kirjoitusvaiheessa olisi teknistä kuuntelua. Viestin lähettämisen jälkeen ennen viestin perille menoa vastaanottajalle kyse on telekuuntelusta.
Jos teknisen laitetarkkailun aikana kävisi ilmi, että tarkkailu kohdistuu jonkun muun, kuin luvan tarkoittaman kohteen viestin sisältöön tai tähän viestiin liittyviin tunnistamistietoihin, tiedustelumenetelmän käyttö olisi keskeytettävä niin pian kuin mahdollista sekä tallenteet ja tiedustelumenetelmällä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä muun kuin kohteen osalta jäljempänä säädetysti.
Toimivaltuuden käytöllä puututtaisiin viestinnän suojaan. Teknisessä laitetarkkailussa päätöksenteko vastaisi jäljempänä 34 §:ssä säädettävää telekuuntelusta ja muusta tietojen hankkimisesta päättämistä. Näin ollen teknisen laitetarkkailun ei voitaisi katsoa olevan edellytyksiltään alemman kynnyksen takana kuin muutkaan viestintään puuttuvat tiedustelumenetelmät.
Teknisen laitetarkkailun luvan ohella toimivaltuutta käyttävällä virkamiehellä voisi olla käytössään samanaikaisesti myös muita tiedustelumenetelmiä, jos niiden käyttämisen edellytykset täyttyvät.
Pykälän 3 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaiselle voitaisiin antaa lupa valtiollisen toimija tekniseen laitetarkkailuun. Edellytyksenä olisi tällöin tiedustelumenetelmien käytön yleinen edellytys.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin muun kuin valtiollisen toimijan teknisen laitetarkkailun edellytyksistä. Teknisen laitetarkkailun edellytyksenä olisi, että sillä voitaisiin olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi tiedustelutehtävän suorittamiseksi. Puolustusvoimien tiedustelulaitos saisi kohdistaa tiedustelutehtävään liittyvän henkilön todennäköisesti käyttämään tietokoneeseen tai muuhun vastaavaan tekniseen laitteeseen taikka sen ohjelmiston toimintaan teknistä laitetarkkailua.
Momentin rajaus tiedustelutehtävään liittyvän henkilön käyttämiin laitteisiin merkitsisi sitä, että laitteiden ei tarvitse olla hänen omistamia tai muutoin hallitsemia. Kohteena voisi olla myös laite tai ohjelmisto, jota tiedustelumenetelmän käytön kohteena oleva henkilö ei vielä käytä, mutta tulee tulevaisuudessa käyttämään. Näyttökynnys laitteen ja epäillyn henkilön väliselle yhteydelle olisi korkea, mihin momentissa käytetty sana ”todennäköisesti” viittaisi. Jos tiedustelumenetelmän käytön yhteydessä havaittaisiin, että teknistä laitetta käyttää joku muu kuin mainittu henkilö, olisi toimenpide keskeytettävä sekä mahdolliset tallenteet ja toimenpiteellä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot hävitettävä.
Käytön edellytyksenä olevaa erityistä edellytystä erittäin tärkeä merkitys on selostettu aiemmin 20 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa.
31 §. Teknisestä laitetarkkailusta päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättäisi teknisestä laitetarkkailusta sotilastiedusteluviranomaisen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimiehen tai muun virkamiehen vaatimuksesta. Jos asia ei siedä viivytystä, sotilastiedusteluviranomaisen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies saisi päättää seurannasta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua tiedustelumenetelmän käytön aloittamisesta.
Jäljempänä säädettäisiin tilanteesta, jossa kiiremenettelyssä aloitetun henkilön teknisen seurannan edellytyksiä ei olisi tuomioistuimen harkinnan mukaan ollut. Tällöin tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä.
Poikkeuksena muiden viranomaisten voimassa olevista salaisista tiedonhankinta keinoista, nyt käsiteltävänä olevassa esityksessä tekninen laitetarkkailu käsittäisi myös viestin suojan alaan puuttumisen. Päätöksenteko ja teknisen laitetarkkailun käytön edellytykset vastaisivat kuitenkin muita viestin suojan alaan puuttuvia tiedustelumenetelmiä ja edellyttäisi tuomioistuimen myöntämää lupaa.
Pykälän 2 momentin mukaan lupa voitaisiin antaa ja päätös tehdä enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Säännös vastaisi tältä osin voimassa olevia muiden viranomaisten toimivaltuuksia. Kuuden kuukauden enimmäisaikaa on perusteltua aiempana.
Pykälän 3 momentissa olisi listattuna seikat, jotka olisi mainittava vaatimuksessa ja päätöksessä. Momentti vastaisi edellä säädettyjä tiedustelumenetelmien käytön vaatimuksia. Vaatimuksessa ja päätöksessä mainittavat seikat on kuvattu tarkemmin edellä 25 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa.
32 §. Telekuuntelu.Pykälässä säädettäisiin telekuuntelusta. Pykälän 1 momentin mukaan telekuuntelulla tarkoitettaisiin yleiseen viestintäverkkoon tai siihen liitetyn viestintäverkon kautta teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen vastaanotettavan taikka siitä lähetetyn viestin kuuntelua, tallentamista ja muuta käsittelyä viestin sisällön ja siihen liittyvien tunnistamistietojen selvittämistä. Telekuuntelua saadaan kohdistaa vain siltä henkilöltä lähtöisin olevaan tai sellaiselle henkilölle tarkoitettuun viestiin, jolla on erittäin tärkeä merkitys tiedustelutehtävän kannalta.
Telekuuntelussa on kysymys valtaosin yleisissä viestintäverkoissa välitettävänä olevien viestien telekuuntelusta.
Momentissa olisi erikseen mainittuna poikkeuksena voimassaolevaan toimivaltuuslainsäädäntöön, kuten poliisilain 5 luvussa tarkoitettuun telekuunteluun, myös muun viestiyhteyden kautta teleosoitteeseen tai telepäätelaiteeseen välitetty viesti. Muulla yhteydellä tarkoitettaisiin esimerkiksi satelliittiverkossa välitettyjä puheluita ja viestejä sekä muita tulevaisuudessa mahdollisesti kehitettäviä viestin välitysmuotoja.
Satelliittipuheluissa käytetään maanpäällisten tukiasemien sijasta satelliittiyhteyttä, minkä ei voida katsoa menevän yleisen viestintäverkon määritelmän alaan. Satelliittiverkon huomioiminen on perusteltua senkin takia, että satelliittien määrä kasvaa, teknologian kehityksen myötä niiden koko pienenee ja niiden lähettämisestä tulee entistä helpompaa. Satelliittiverkko on yleensä toteutettu kolmijakoisesti ja se koostuu avaruusosasta, maa-asemista ja liikkuvista asemista eli esimerkiksi puhelimista. Maa-asemien osalta on lisäksi huomatta se, että ainoastaan lähettävän maa-asemat vaativat Viestintäviraston myöntämän luvan, kun taas vastaanottavat maa-asemat eivät ole luvanvaraisia.
Satelliittipuhelimeen kohdistuva telekuuntelu on edellyttänyt usein virka-apupyyntöä maa-aseman omistavalle valtiolle, mutta tiedonhankintaa voitaisiin esitetyn säännöksen nojalla kohdistaa myös suoraan esimerkiksi satelliittipuhelimen ja maa-aseman väliseen yhteyteen.
Muu viestintäyhteys kattaisi myös tilanteet, joissa esimerkiksi ulkomailla toteutettavassa sotilastiedustelussa telekuuntelu toteutettaisiin käyttämällä sotilastiedusteluviranomaisen valetukiasemaa käyttäen. Tilanteissa tiedustelun kohteen käyttämä telepäätelaite tai teleosoite ottaisi kohteen tietämättä yhteyden sotilastiedusteluviranomaisen valetukiasemaan, jonka kautta viestintä siirtyisi paikalliseen viestintäverkkoon. Edellä kuvatun tilanteen ei voida katsoa menevän voimassa olevan poliisilain 5 luvun 5 §:n määritelmään, sillä kyse ei ole vielä tässä vaiheessa yleisen viestintäverkon välitettävänä olevasta viestistä.
Telekuuntelun kohdistaminen tapahtuisi viestintäverkon tai muun viestiyhteyden rajapinnan tietoon tai ominaisuuteen perustuen, jolla voidaan yhdistää tiettyyn käyttäjään tai tilaajaan, ja laitteeseen sisältyvä ja sitä myötä myös käyttäjään tai tilaajaan yhdistettävissä oleva tieto tai ominaisuus. Tällaisia tietoja voivat olla esimerkiksi sähköpostiosoite, IP-osoite, käyttäjätunnus ja salasana, profiili tai muu televerkkoon sisältyvä tieto, jonka avulla tele- tai datayhteyden osapuolet voidaan yksilöidä. Näin ollen myös puhelimen sarjanumero (IMEI-koodi) taikka muu päätelaitteen suoraan yksilöivä tai sen yksilöimiseen johtava tieto sisältyisi telekuuntelun määritelmän piiriin.
Viestillä tarkoitetaan sähköisen viestinnän palveluista annetun lain mukaan viestintäverkossa osapuolten välillä tai vapaasti valikoituville vastaanottajille välitettävää puhelua, sähköpostiviestiä, tekstiviestiä, puheviestiä ja muuta vastaavaa sanomaa. Käsite kattaa lähes kaikenlaiset informaatiomuodot, mutta ei sisällä kuitenkaan puhtaasti viestiin liittymätöntä tietokoneiden välistä ohjaus- ja signalointiliikennettä. Telekuuntelutoimivaltuutta ei tarvittaisi kaikkien saataville toimitettavan verkkoviestin sisällön selvittämiseksi. Verkkoviestin tunnistamistiedot ovat kuitenkin luottamuksellisia, mikä vastaa niin ikään voimassa olevaa oikeutta. Telekuuntelu koskisi teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen vastaanotettavaa tai siitä lähetettyä viestiä. Viesti olisi telekuuntelutoimivaltuudella saatavissa, kun se on viestintäverkossa välitettävänä siten, että viesti on ylittänyt esimerkiksi lähettäjän teleosoitteen muodostaman rajapinnan, jolloin sitä pidettäisiin lähetettynä, eikä se ole vielä saapuessaan vastaanottajalle ylittänyt vastaanottavan teleosoitteen rajapintaa, jolloin se olisi edelleen vastaanotettavana. Näin ollen esimerkiksi matkapuhelimeen saapunut tekstiviesti ei olisi tässä tarkoitetulla tavalla välitettävänä.
Telekuuntelutoimivaltuus kattaisi viestin välitystietojen hankkimisen. Käytännössä viesti ilman siihen liittyviä tunnistamistietoja (esimerkiksi lähettäjän ja vastaanottajan yksilöivä tieto) on merkityksetön. Tältä osin televalvonta sisältyisi telekuunteluun. Telekuuntelutoimivaltuudella ei kuitenkaan voitaisi esimerkiksi estää viestin perille menoa. Telekuuntelun yhteydessä saatavat tunnistamistiedot eivät myöskään sisältäisi telepäätelaitteen sijaintietoja. Tätä tarkoitettaisiin nimenomaisella maininnalla viestiin liittyvien tunnistamistietojen selvittämisestä. Jos myös sijaintitiedot ovat tarpeen, tulee hakea televalvontalupa. Momentissa todettaisiin nimenomaisesti, että telekuuntelua saadaan kohdistaa vain siltä henkilöltä lähtöisin olevaan tai sellaiselle henkilölle tarkoitettuun viestiin, joka on lähtöisin perustellusti tiedustelutehtävään liittyvältä henkilöltä tai jonka vastaanottajana on perustellusti tiedustelutehtävään liittyvältä henkilöltä ja saatavalla tiedolla on olennaista merkitystä tiedustelutehtävän kannalta. Tällä on tarkoitus korostaa sitä, ettei telekuuntelua saa kohdistaa kenenkään muun kuin mainitun henkilön viestintään. Hän voi tosin olla toistaiseksi nimeltään tuntematon henkilö, jonka perustellusti voidaan olevan olennainen tiedustelutehtävän kannalta. Tällöin hänet voidaan yksilöidä hänen hallussaan olevan tai hänen muuten oletettavasti käyttämän teleosoitteen tai telepäätelaitteen avulla. Erityisesti on kuitenkin huolehdittava siitä, että kuunteluluvan antaminen tuntemattomien henkilöiden käyttämiin teleosoitteisiin tai telepäätelaitteisiin ei tosiasiallisesti johda tiettyjen teleosoitteiden tai telepäätelaitteiden kuuntelemiseen siitä riippumatta, kuka niitä käyttää.
Kuten edellä on todettu 4 luvun yksityiskohtaisten perusteluiden johdantokappaleessa, telekuuntelutoimivaltuutta saisi käyttää ainoastaan tiedonhankinnassa, jossa tiedustelutehtävä perustuisi sotilastiedustelun kohteeseen, joka olisi sotilaallista toimintaa tai aiheuttaisi Suomen kansalliselle turvallisuudelle vakavaa uhkaa. Lisäksi huomiota olisi kiinnitettävä siihen, onko tiedonhankinnan kohteena valtiollinen toimija vai muu toimija. Esimerkiksi 4 §:n 1 momentin tarkoittama luonteeltaan sotilaallinen toiminta ei nauti perustuslain 10 §:n 2 momentin suojaa, joten tällaiseen toimintaan osallistuvien henkilöiden väliseen viestintään kohdistetulla telekuuntelulla ei puututtaisi luottamuksellisen viestinnän suojaan.
Vastaavasti 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa sotilastiedustelun kohteeksi määriteltäisiin tiedon hankkiminen ulkomaisten tiedustelupalveluiden maanpuolustukseen kohdistamasta tiedustelutoiminnasta. Kuten edellä on todettu, valtiolliset toimijat eivät nauti perusoikeussuojaa, joten tunnistettujen ulkomaisten tiedustelupalveluiden edustajien välinen viestintä ei sitä nauti Suomessa.
Momentissa säädettäisiin nimenomaisesti, että telekuuntelua saadaan kohdistaa vain siltä henkilöltä lähtöisin olevaan tai sellaiselle henkilölle tarkoitettuun viestiin, jonka voidaan perustellusti olettaa liittyvän tiedustelutehtävään. Tällä korotettaisiin sitä, ettei telekuuntelua saa kohdistaa muun henkilön viestintään. Henkilö voi sinänsä olla sotilastiedusteluviranomaiselle tuntematon henkilö, jonka perustellusti voidaan olettaa esimerkiksi välittävän tietoja toisen valtion sotilastiedustelun käytettäväksi. Tällöin henkilö voidaan yksilöidä hänen hallussaan olevan tai hänen muuten oletettavasti käyttämän teleosoitteen tai telepäätelaitteen avulla. Erityisesti on kuitenkin huolehdittava siitä, että jos tuntematonta teleosoitetta tai päätelaitetta käyttäisi joku muu kuin tiedustelutehtävän kannalta merkityksellinen henkilö, hankitut tiedot olisi välittömästi hävitettävä, kun käy ilmi, ettei tiedustelumenetelmän käytön kohteena ollut tiedustelutehtävän kannalta olennainen henkilö.
Telekuuntelun kohteena oleva tietty teleosoite, telepäätelaite tai henkilö voi viestiä myös tiedustelutehtävän kohteena olevaan toimintaan liittymättömien henkilöiden kanssa. Jos telekuuntelua käytettäessä tiedonhankinnan kohteeksi joutuisi tällaista tiedustelutehtävään liittymätöntä viestintää, olisi tällainen viestintä hävitettävä välittömästi. Tiedon hävittämisestä säädettäisiin 7 luvussa.
Pykälän 2 momentin mukaan telekuuntelua olisi mahdollista kohdistaa tiedustelumenetelmien yleisten edellytysten täyttyessä valtiolliseen toimijaan.
Toimivaltuuden käytön edellytyksenä olisi tuomioistuimen lupa, josta säädettäisiin 33 §:ssä. Kuten aiemmin tässä esityksessä on todettu yleisperusteluissa, valtiollisen toimijan ei voida katsoa nauttivan perusoikeussuojaa. Näin ollen kahden valtiollisen toimijan välinen viestintä ei ole luottamuksellisen viestin salaisuuden piirissä. Huomion arvoista on se, että telekuuntelu saa kohdistua ainoastaan viestintää, joka tapahtuu valtiollisen toimijan sisäisesti tai valtiollisten toimijoiden välillä. Kaikki muu viestintä olisi hävitettävä, kuten jäljempänä tässä esityksessä säädetään. Telekuuntelu olisi kohdistettava tiedustelutehtävän kannalta olennaiseen valtiollista toimijaa edustavaan henkilöön. Tämä edellytys tarkoittaisi sitä, että sotilastiedusteluviranomaisella on ennakolta käsitys siitä, että telekuuntelun kohteeksi joutuva henkilö edustaa valtiollista toimijaa.
Valtiollisen toimijan telekuuntelu voisi tulla kyseeseen esimerkiksi tilanteessa, jossa on tunnistettu vieraan vallan tiedustelupalvelua edustava henkilö.
Huomion arvoista on myös se, että tiedustelumenetelmien käytön kohde saattaa alussa näyttäytyä olemassa olevien tietojen nojalla muulta kuin valtiolliselta toimijalta, mutta tiedustelun edetessä saattaa käydä ilmi, että henkilö on esimerkiksi vieraan vallan tiedusteluorganisaation edustaja, tai henkilö on suoraan valtiollisen toimijan ohjauksessa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin muuhun kuin valtiolliseen toimijaan kohdistuvasta telekuuntelusta. Toimivaltuuden käytön edellytyksenä olisi tuomioistuimen lupa, josta säädettäisiin 33 §:ssä.
Telekuuntelun kohteena voisi olla henkilö, jonka voidaan perustellusti olettaa liittyvän tiedustelutehtävään. Lisäksi tiedustelumenetelmän käytön edellytyksenä olisi erittäin tärkeä merkitys tietojen hankkimiseksi tiedustelutehtävän kannalta. Edellytystä on kuvattu tarkemmin edellä 20 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa Sotilastiedustelun kohteet pyrkivät salaamaan toimintansa todelliset tarkoitusperät ja toimimaan salassa. Tilanne voisi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun tietoja olisi hankittava vieraan vallan tiedustelutoiminnasta eikä tiedustelumenetelmän kohteena olevaa henkilöä tai henkilöryhmää voida tunnistaa valtiolliseksi toimijaksi, vaan kyse olisi esimerkiksi tietämättään tietoja tällaiselle taholle välittävästä tahosta tai Suomen maanpuolustusta vahingoittavia tietoja vieraan valtion toimijalle välittävästä henkilöstä.
33 §. Tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin eräistä telekuuntelun kaltaisista tiedonhankintakeinoista. Pykälän 1 momentin mukaan, jos on todennäköistä, että 32 §:ssä tarkoitettua viestiä ja siihen liittyviä välitystietoja ei ole enää saatavissa telekuuntelulla, sotilastiedusteluviranomaiselle voidaan antaa tiedustelutehtävän toteuttamiseksi lupa tietojen hankkimiseen teleyrityksen tai yhteisötilaajan hallusta 32 §:ssä säädetyillä edellytyksillä. Tiedustelumenetelmän edellytyksenä olisi myös, että sillä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tiedustelutehtävän toteuttamiseksi.
Pykälässä olisi kyse tapauksista, joissa telekuuntelutoimivaltuudella saatava viesti on hävinnyt, mutta se on vielä teknisesti saatavissa teleyritykseltä tai yhteisötilaajalta. Sääntelyn tarkoituksen olisi myös estää telekuuntelun käyttöedellytyksien kiertäminen. Toimenpiteen käytölle asetettaisiin kynnykseksi todennäköisyys siitä, ettei viestiä ha siihen liittyviä välitystietoja ole enää saatavissa telekuuntelulla.
Momentin tilanteet tulisivat kyseeseen silloin, kun tiedetään, että ennen telekuuntelun aloittamista olisi olemassa jo tietoja, jotka olisivat käytettävissä tiedustelutehtävään. Edellytykset vastaisivat telekuuntelua.
Pykälän 2 momentin mukaan, jos tietojen hankkiminen kohdistetaan viestin sisällön selvittämiseksi telepäätelaitteeseen välittömästi yhteydessä olevaan viestin lähettämiseen ja vastaanottamiseen soveltuvaan henkilökohtaiseen tekniseen laitteeseen tai tällaisen laitteen ja telepäätelaitteen väliseen yhteyteen, sotilastiedusteluviranomaiselle voidaan antaa lupa tietojen hankkimiseen telekuuntelun sijasta, jos 32 §:ssä säädetyt edellytykset täyttyvät. Tämä estäisi sen, että telekuuntelun soveltamiskynnys muodostuisi tavanomaista alemmaksi silloin, kun kuuntelu voidaan toteuttaa kohdistamalla esimerkiksi teknistä havainnointia puhelun välityksessä käytettävään henkilökohtaiseen apulaitteeseen, kuten hands free -laitteeseen tai muuhun esimerkiksi matkapuhelimeen blue tooth -yhteydellä liitynnässä olevaan laitteeseen. Tiedustelumenetelmän käytön kohde voi edellä sanotussa tilanteessa perustellusti olettaa, että viestintä on yhtä luottamuksellista kuin puhuttaessa suoraan matkapuhelimeen.
Momentin mukaan tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta tehtäisiin viestin sisällön selvittämiseksi. Laitteen tulisi olla välittömässä yhteydessä tekniseen laitteeseen, mikä sulkisi ulkopuolelle erilaiset siirrettävät tallennusvälineet. Momentin mukaisten laitteiden tulisikin olla nimenomaan viestin lähettämiseen ja vastaanottamiseen soveltuvia henkilökohtaisia apuvälineitä tai muita sellaisia teknisiä laitteita. Kyse olisi kuitenkin tekniikka neutraalista sääntelystä.
Momentin mukaan tiedonhankinta kohdistuisi tiedonhankinnan kohdistaminen henkilökohtaisen apuvälineen ja telepäätelaitteen väliseen yhteyteen. Tällöin tiedonhankinta ei kohdistuisi sinänsä apuvälineeseen vaan sen ja telepäätelaitteen väliseen radio- tai muuhun vastaavaan yhteyteen. Esimerkiksi matkapuhelimen kaiutin puhelu tai kovaäänisen puhelun kuuntelu ei olisi momentissa tarkoitettua tietojen hankkimista telekuuntelun sijasta.
34 §. Telekuuntelusta ja muusta vastaavasta tietojen hankkimisesta päättäminen.Pykälän 1 momentin mukaan päätöksen telekuuntelusta ja tietojen hankkimisesta telekuuntelun sijasta tekisi tuomioistuin Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen tehtävään määrätyn tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen sotilaslakimiehen tai muun virkamiehen vaatimuksesta. Vaatimuksen käsittelystä tuomioistuimessa säädettäisiin jäljempänä 113 §:ssä.
Pykälän 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan lupa telekuunteluun tai tietojen hankkimiseen telekuuntelun sijasta voitaisiin antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Lupa-aika olisi pidempi, mitä voimassa olevassa lainsäädännössä, kuten poliisilain 5 luvussa tarkoitetun telekuuntelun osalta. Tämä olisi perusteltua sotilastiedustelun luonteen ja tehtävien, tiedustelumenetelmien käytön perusteen ja käyttötarkoituksen takia. Tiedustelutoiminnan luonne poikkeaa merkittävästi rikostorjunnan tarpeista. Jos tiedustelumenetelmän käytölle tarvittaisiin kuuden kuukauden jälkeen jatkoa, uusi käsittely antaisi myös tuomioistuimelle aidon mahdollisuuden kontrolloida luvan edellytysten olevan edelleen olemassa vaarantamatta oikeusturvaa.
Telekuuntelutoimivaltuudella voidaan saada yksittäisen henkilön toiminnasta erittäin tarkkaa ja laajasti tietoa. Tiedustelutoiminnassa telekuuntelulla hankittuja tietoja ei kuitenkaan saisi käyttää rikostorjunnassa. Tästä pääsäännöstä olisi kuitenkin poikkeuksena 6 luku, jossa olisi säädetty tarkasti tilanteet, joissa tiedustelumenetelmin hankitusta tiedosta saataisiin ilmoittaa sotilastiedustelun ulkopuolelle.
Kuten edellä on todettu teknisen kuuntelun osalta, tiedustelu on pitkäkestoista ja ennakkoon tarkoin suunniteltua toimintaa. Näin tarkoituksena ei olisi yksittäisen rikoksen estäminen tai selvittäminen, vaan varhaisen vaiheen tiedon kerääminen kokonaiskuvan saamiseksi. Säännös mahdollistaisi ennakoivan ja pidempiaikaisemman tiedonhankinnan yhdellä lupapäätöksellä.
Pykälän 2 momentin toisen virkkeen mukaan silloin, kun toimenpiteen kohteena olisi henkilö, niin lupa voitaisiin antaa enintään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Telekuuntelussa (ja televalvonnassa) toimenpiteen kohteena voisi olla voimassaolevasta lainsäädännöstä poiketen teleosoitteen tai telepäätelaitteen lisäksi myös henkilö. Tällaisessa menettelyssä olisi perusteltua noudattaa lyhyempää lupa-aikaa. Jos telekuuntelun käytölle tarvittaisiin kolmen kuukauden jälkeen jatkoa, uusi käsittely antaisi myös tuomioistuimelle aidon mahdollisuuden kontrolloida telekuuntelun kohdistamista.
Jos telekuuntelun kohteena oleva olevan henkilön käyttämä telepäätelaite tai -osoite olisi päätynyt jonkin toisen käytettäväksi, telekuuntelu olisi keskeytettävä tältä osin ja tämän jälkeen hankitut tiedot olisi hävitettävä 82 §:n mukaisesti.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vaatimukseen ja päätökseen sisällytettävistä tiedoista.
Momentin 1 kohdassa toimenpiteen perusteena olevalla tiedustelutehtävällä tarkoitettaisiin 9 §:n 6 kohdassa tarkoitettua tiedustelutehtävää, joka perustuisi 4 §:n sotilastiedustelun kohteisiin ja 16 §:ssä tarkoitettuun tietopyyntöön. Tiedustelutehtävän tulisi olla tiedustelumenetelmän käytön perusteena. Lisäksi vaatimuksessa ja päätöksessä tulisi ilmetä toimenpiteen tavoite, mihin tiedustelumenetelmän käytöllä pyrittäisiin. Toimivaltuuden käytön tavoite tulisi määritellä riittävällä tarkkuudella.
Momentin 2 kohdassa säädettäisiin edellytyksestä sisällyttää vaatimukseen ja päätöksen tiedustelumenetelmän kohde, joka telekuuntelussa olisi teleosoite tai telepäätelaite taikka henkilö.
Kohdan mukaan telekuuntelun kohteena voisi olla myös henkilö. Kun telekuuntelulupa kohdistuisi henkilöön, lupa käsittäisi telekuunteluluvan kohteena olevan henkilön hallussa olevan tai hänen oletettavasti muuten käyttämän teleosoitteen tai telepäätelaitteen. Telekuuntelulupa ei olisi teleosoite- tai telepäätelaitekohtainen, vaan lupa käsittäisi kaikki luvan kohteena olevan henkilön hallussa olevat teleosoitteet ja telepäätelaitteet. Luvan hakijan tulisi pystyä osoittamaan perusteet sille, että tietty teleosoite tai telepäätelaite on luvan kohteena olevan henkilön hallussa tai että henkilö oletettavasti muuten käyttää teleosoitetta tai telepäätelaitetta. Henkilöön kohdistuvassa telekuuntelussa tiedonhankinta voisikin olla liitännäinen muihin tiedustelumenetelmiin, kuten teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimiseen. Kun tuomioistuimen luvassa määritelty toimenpiteen kohteena oleva henkilö ottaisi käyttöönsä tai hänen oletettaisiin ottaneen käyttöönsä uusia teleosoitteita tai telepäätelaitteita taikka ilmenisi, että hänen hallussaan on teleosoite tai telepäätelaite, joita ei olisi jo tuomioistuimelle toimitetussa lupahakemuksessa yksilöity, niin tiedusteluviranomainen voisi kohdistaa toimenpiteen näihin. Myös näiden teleosoitteiden tai telepäätelaitteiden kohdalla tulisi ilmoitus tehdä tiedusteluvaltuutetulle.
Henkilöön kohdistuvassa telekuuntelussa olisi huomioitava henkilön asema valtiollisena toimijana taikka muuna toimijana.
Momentin 3 kohta olisi päätöksenteon kannalta merkityksellinen. Kohdan mukaan vaatimukseen ja päätökseen tulisi sisällyttää ne tosiseikat, joihin telekuuntelun tai telekuuntelun sijasta toimitettavan tietojen hankkimisen edellytykset ja kohdistaminen perustuisivat. Tosiseikkojen esittäminen tuomioistuimelle velvoittaa tiedusteluviranomaisen esittämään ja perustelemaan ne tosiseikat, joiden perusteella tuomioistuimella olisi tosiasiallinen mahdollisuus huolelliseen lupaharkintaan ja tuomioistuin voisi tehdä tiedustelumenetelmän käytön edellytysten täyttymisestä omat johtopäätöksensä. Mainituissa edellytyksissä olisi kyse 11 §:n tiedustelumenetelmien yleisistä edellytyksistä ja toimivaltuutta koskevassa 32 §:ssä mainituista edellytyksistä. Lisäksi vaatimuksessa ja päätöksessä olisi esitettävä riittävät tosiseikat tiedustelutehtävästä ja sen pohjana olevasta lain 4 §:ssä tarkoitetusta sotilastiedustelun kohteesta sekä 16 §:ssä tarkoitetusta tietopyynnöstä tai muusta Puolustusvoimien sisäisestä toimeksiannosta. Lupaa haettaessa ja päätöstä perusteltaessa erityisen tärkeässä asemassa ovat sotilastiedustelun yleiset periaatteet. Suhteellisuusperiaatteen kannalta tärkeässä asemassa olisi erityisesti se, kuinka vakavasta toiminnan ilmenemismuodosta olisi kysymys.
Kohdassa tarkoitettujen tietojen olisi oltava riittävää ja oikean sisältöistä. Tuomioistuin voisi varmistua tiedon riittävyydestä kyselyoikeuttaan käyttämällä. Lisäksi hakija toimii tosiseikastoa esittäessään virkavastuun alaisena ja vastaa esittämiensä perusteiden oikeellisuudesta.
Tuomioistuimen harkinta voi perustua vain siihen, että hakija kertoo – asioiden korkeasta salaisuusasteesta huolimatta - tuomioistuimelle avoimesti ja oikeasisältöisesti siitä toiminnasta, josta tietoja halutaan tiedustelumenetelmiä käyttämällä hankkia, sekä toimenpiteen kohteesta.
Momentin 4 kohdan mukaan vaatimukseen ja päätökseen olisi sisällytettävä telekuuntelua tai telekuuntelun sijasta toimitettavaa tietojen hankkimista koskevan luvan voimassaoloaika kellonajan tarkkuudella. Kellonajantarkkuutta ei edellytettäisi tietojen hankkimisessa telekuuntelun sijasta.
Momentin 5 kohdan mukaan vaatimuksessa ja päätöksessä olisi mainittava telekuuntelun tai telekuuntelun sijasta toimitettavan tietojen hankkimisen suorittamista johtava ja valvova Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen virkamies.
Momentin 6 kohdan mukaan vaatimukseen tai päätökseen tulisi sisällyttää mahdolliset telekuuntelun tai telekuuntelun sijasta toimitettavan tietojen hankkimisen rajoitukset ja ehdot. Tuomioistuin voisi asettaa päätöksessään telekuuntelulle rajoituksia ja käyttöehtoja. Jos tällaisia rajoituksia ja ehtoja olisi tiedossa jo vaatimusta laadittaessa, vaatimuksen esittäjän tulisi harkita niiden kirjaamista vaatimukseen.
35 §. Televalvonta. Pykälän 1 momentin mukaan televalvonnalla tarkoitettaisiin tunnistamistietojen hankkimista viestistä, joka on lähetetty viestintäverkkoon kytketystä teleosoitteesta tai telepäätelaitteesta taikka vastaanotettu tällaiseen osoitteeseen tai laitteeseen sekä teleosoitteen tai telepäätelaitteen sijaintitiedon hankkimista taikka osoitteen tai laitteen käytön tilapäistä estämistä.
Tunnistamistiedolla tarkoitetaan tilaajaan tai käyttäjään yhdistettävissä olevaa viestiä koskevaa tietoa, jota viestintäverkoissa käsitellään viestien siirtämiseksi, jakelemiseksi tai tarjolla pitämiseksi. Tunnistamistiedot olisi määritelty lain 9 §:ssä.
Sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 134 §:n mukaan viestiin liittyvät välitystiedot ovat luottamuksellisia, jollei laissa toisin säädetä. Viesti ei ole luottamuksellinen, jos se on saatettu yleisesti vastaanotettavaksi. Verkkoviestin eli radioaaltojen, sähköisen viestintäverkon tai muun vastaavan teknisen järjestelyn avulla yleisön saataville toimitetun tiedon, mielipiteen tai muun viestin tunnistamistietojen luovuttamisesta säädetään puolestaan sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 17 §:ssä.
Tunnistamistietojen käytössä on yleensä kysymys viestinnän osapuolen selvittämisestä.
Tunnistamistietoihin voi kuulua tietoja, jotka viittaavat muun muassa viestinnän reititykseen, kestoon, ajankohtaan tai siirrettävän tiedon määrään, käytettyyn protokollaan, lähettäjän tai vastaanottajan päätelaitteen sijaintiin tietyn tukiaseman alueella, lähettävään tai vastaanottavaan verkkoon ja yhteyden alkuun, loppuun tai kestoon. Tiedot voivat myös koskea muotoa, jossa viesti välitetään verkossa. Olennaista on, että näiden tietojen tulee olla yhdistettävissä tilaajaan tai käyttäjään. Esimerkiksi sähköpostiviestin tunnistamistietoja ovat viestin otsikkotiedot, jotka koskevat lähettäjää, vastaanottajaa, reittitietoja ja aikamerkintöjä. Tunnistamistiedon käsitteen kannalta on huomattava, että tilaaja, johon tunnistamistieto voidaan yhdistää, voi olla luonnollisen henkilön lisäksi myös oikeushenkilö. Lisäksi on huomattava, että televalvonnan avulla on mahdollisuus saada tunnistamistietoja televiesteistä, mutta oikeus saada tunnistamistietoja ei merkitse oikeutta telekuunteluun. Viestin sisällöstä ei voitaisi hankkia tietoja tällä toimivaltuudella. Televalvonnan piiriin kuuluisi myös teleosoitteen ja telepäätelaitteen sijaintitiedon hankkiminen.
Säännös olisi teknologianeutraali. Teknisen kehityksen vuoksi viestintään käytettävät laitteet voivat olla hyvinkin erilaisia. Aina ei ole edes selvyyttä siitä, onko kysymys matkaviestimestä vai sen kaltaisesta laitteesta. Ehdotettu määritelmä kattaisi ylipäänsä kaikkien siirrettävissä olevien teleosoitteiden ja telepäätelaitteiden sijainnin selvittämisen riippumatta siitä, onko kysymys sinänsä matkaviestimestä.
Sotilastiedustelu voisi hankkia tietoja esimerkiksi tiedustelutehtävän kohteena olevan henkilön liikkeistä ja siitä kenen kanssa kohteena oleva henkilö viestii.
Määritelmän rajoittuminen viestiä koskeviin tietoihin tarkoittaisi sitä, että viestiin liittymätön tietokoneiden välinen ohjausliikenne ei olisi luottamuksellisen viestinnän suojan piirissä. Ohjausliikenteellä tarkoitetaan tiedonsiirtoon, eli siihen, että tieto siirtyy tietyltä tekniseltä laitteelta tietylle tarkoitetulle tekniselle laitteelle, internet-verkossa liittyviä tietoja. Näitä tietoja voitaisiin hankkia teknistä laitetarkkailua koskevalla toimivaltuudella.
Pykälän 2 momentin mukaan, vastaavasti kuin telekuuntelun osalta, sotilastiedusteluviranomaiselle voitaisiin antaa lupa tiedustelutehtävän kannalta olennaisen valtiollisen toimijan käyttämän teleosoitteen tai telepäätelaitteen televalvontaan. Kuten telekuuntelun yksityiskohtaisista perusteluista käy ilmi, valtiolliset toimijat eivät nauti samantasoista perusoikeussuojaa kuin yksityiset ihmiset.
Vastaavasti, kuten telekuuntelussa, pykälän 3 momentissa televalvontaa olisi mahdollista kohdistaa muuhun kuin valtiolliseen toimijaan. Televalvontaa voitaisiin näissä tapauksissa käyttää tiukemmin edellytyksin, eli jos televalvonnalla voitaisiin olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tiedon hankkimiseksi tiedustelutehtävän kannalta.
36 §. Televalvonnasta päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan päätöksen televalvonnasta tekisi tuomioistuin tehtävään määrätyn tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen sotilaslakimiehen tai muun virkamiehen vaatimuksesta. Jos televalvontaa koskeva asia ei siedä viivytystä, sotilastiedusteluviranomaisen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies saisi päättää televalvonnasta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia olisi saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se olisi mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua keinon käytön aloittamisesta.
Jos kiireellisessä tilanteessa tehdyn päätöksen yhteydessä tuomioistuin katsoo, että edellytyksiä toimenpiteelle ei ole ollut, tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä.
Kiirepäätösasia tulisi saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi siitä huolimatta, että televalvonnan käyttäminen lopetetaan 24 tunnin kuluessa sen käytön aloittamisesta. Muuten hyvin lyhytaikaisella tiedonhankinnalla voitaisiin kiertää päätöksentekomenettelylle annettavia vaatimuksia. Asian saattaminen tällaisissakin tapauksissa tuomioistuimen käsiteltäväksi edistää toimimista lainmukaisesti. Tämä koskisi muitakin tilanteita, joissa Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies voi väliaikaisesti päättää tiedustelumenetelmän käytöstä.
Momentissa tarkoitettu päätösvalta vastaisi osittain voimassa olevan poliisilain 5 luvun 10 §:n 1 ja 2 momentin sääntelyä. Jos tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies on kiireellisessä tilanteessa tehnyt päätöksen ja tuomioistuin katsoo, että edellytyksiä toimenpiteelle ei ole ollut, tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin suostumukseen perustuvasta televalvonnasta. Sotilastiedusteluviranomainen saisi tietojen hankkimiseksi tiedustelutehtävän kannalta kohdistaa televalvontaa henkilön suostumuksella tämän hallinnassa olevaan teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen, jos sillä voidaan perustellusti olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi sotilastiedustelun kohteena olevasta toiminnasta. Esimerkiksi, jos henkilö joutuu osaksi tiedustelutehtävää tietämättään olevansa vieraan vallan tiedustelupalvelun tietojen välittäjä ja sotilastiedusteluviranomaiselle tämä käy ilmi, voisi sotilastiedusteluviranomainen ryhtyä henkilön kanssa yhteistyöhön asian selvittämiseksi ja henkilö voisi antaa suostumuksensa oman telepäätelaitteensa tai teleosoitteensa televalvontaan.
Teleosoitteen tai telepäätelaitteen hallinnalla tarkoitettaisiin tosiasiallista hallintaa. Näin ollen esimerkiksi työnantaja ei voisi antaa suostumusta työntekijän käytössä olevan matkapuhelimen televalvontaan. Myöskään satunnainen toisen henkilön matkapuhelimen käyttäminen ei voisi oikeuttaa suostumuksen antamiseen matkapuhelimen omistajana viestinnän osalta. Suostumus tulisi antaa kirjallisessa muodossa. Kiireellisissä tilanteissa suostumus voitaisiin kuitenkin antaa suullisesti, mutta se tulisi vahvistaa kirjallisesti niin pian kuin mahdollista (HE 224/2010 vp., s. 99–100).
Loukatun suostumusta koskevan opin mukaisesti jokainen voisi pätevästi antaa suostumuksensa hallinnassaan olevan teleosoitteen tai telepäätelaitteen televalvontaan, jos suostumus on annettu vapaaehtoisesti ennen toimenpiteeseen ryhtymistä ja ymmärtäen sen merkitys. Suostumuksen tulee olla aidosti vapaaehtoinen. Sen saamiseksi sotilastiedusteluviranomaisen puolelta ei saa käyttää taivuttelua tai muuta vastaavaa johdattelua. Sotilastiedusteluviranomainen voi tuoda esiin mahdollisuuden käyttää suostumusperusteista televalvontaa, mutta johtopäätösten tekeminen tiedonhankintakeinon käytöstä on aina jätettävä asianomaiselle henkilölle (HE 224/2010 vp., s. 99–100).
Pykälän 3 momentin mukaan pääesikunnan tiedustelupäällikkö tai tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies päättäisi 2 momentissa tarkoitetusta televalvonnasta.
Sotilastiedustelua koskevissa asioissa suostumusperäistä televalvontaa koskeva päätösvalta olisi aina pääesikunnan tiedustelupäälliköllä tai Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneellä sotilaslakimiehellä tai muulla virkamiehellä.
Pykälän 4 momentin mukaan lupa voitaisiin antaa tai päätös tehdä enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Se voitaisiin antaa myös päätöstä edeltänyttä tiettyä ajanjaksoa koskien, joka voisi olla kuutta kuukautta pidempi. Edeltänyttä aikaa koskevat tiedot ovat teleyrityksen säilyttämiä tietoja, joiden säilyttämisestä ja säilyttämisajoista säädetään sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 157 §:ssä. Säilyttämisaika on enimmillään 12 kuukautta. Näin ollen takautuvaa televalvontaa koskeva lupa voitaisiin antaa korkeintaan 12 kuukauden ajalta.
Takautuvassa televalvonnassa olisi tarkkaan harkittava, minkä pituista ajanjaksoa lupa voisi koskea. Tiedustelutarkoituksessa takautuvalla televalvonnalla voitaisiin saada erittäin laajasti tietoja siitä, keiden kanssa tietty taho on ollut yhteyksissä.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin asioista, jotka televalvontaa koskevassa vaatimuksessa ja päätöksessä olisi mainittava. Tämän osalta voidaan viitata 34 §:n 3 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa esitettyyn.
37 §. Tukiasematietojen hankkiminen.Pykälän 1 momentissa tukiasematietojen hankkimisella tarkoitettaisiin tiedon hankkimista tietyn tukiaseman kautta tukiasemaan kirjautuneista tai kirjautuvista telepäätelaitteista ja teleosoitteista. Tukiasematietojen hankkiminen sotilastiedustelussa kohdistuisi ennalta määräämättömään joukkoon teleosoitteita ja telepäätelaitteita, kuten matkaviestimiä. Toimivaltuus oikeuttaa tiedon saamiseen vain matkaviestimen sijainnista tiettynä hetkenä, mutta sitä vastoin ei siitä, onko matkaviestimellä otettu yhteyttä toiseen matkaviestimeen. Toimivaltuuden käytöllä voitaisiin selvittää niin tukiasemaan jo aiemmin kirjautuneet telepäätelaitteet ja tukiasemat kuin luvan voimassa olon aikana tiettyyn tukiasemaan kirjautuvat teleosoitteet ja telepäätelaiteet. Tiedustelumenetelmällä voitaisiin hankkia tietoja tietyn telepäätelaitteen ja teleosoitteen liikkeistä. Kyseessä ei olisi yhtä merkittävällä tavalla perusoikeuksien suojaan puuttuvasta keinosta kuin telekuuntelu ja tiedustelumenetelmä rinnastuisi tekniseen seurantaan.
Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaiselle voidaan antaa lupa tukiasematietojen hankkimiseen, jos sillä voidaan tiedustelumenetelmien käytön yleisten edellytysten täyttyessä saada tarpeellisia tietoja tiedustelutehtävän kannalta olennaisessa tilassa tai alueella liikkuvista ihmisistä. Tiedustelutehtävän suorittamisen kannalta voidaan saada olennaisia tietoja hankkimalla tietoja tietyllä siitä, keitä tietyllä alueella tai tilassa liikkuu. Tukiasematietojen hankkiminen olisi tässä tarkoituksessa tehokas tapa. Teleosoitteen ja telepäätelaiteet kirjautumistiedoista ei kuitenkaan suoraan saada tietoa yksittäisten henkilöiden liikkumisesta tietyllä alueella, vaan teleosoitteiden ja telepäätelaitteiden tiedot on erikseen muilla keinoin liitettävä yksittäiseen henkilöön.
38 §. Tukiasematietojen hankkimisesta päättäminen.Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättäisi tukiasematietojen hankkimisesta sotilastiedusteluviranomaisen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisen koulutetun virkamiehen vaatimuksesta. Jos asia ei siedä viivytystä tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies saa päättää tukiasematietojen hankkimisesta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kutienkin viimeistään 24 tunnin kuluttua keinon käytön aloittamisesta.
Tukiasematietojen hankkiminen merkitsee televalvontaa vähäisempään puuttumista perusoikeuksiin ja ei puuttuisi luottamuksellisen viestinnän suojan alaan. Jos kiireellisessä tilanteessa on tehty päätös tukiasematietojen hankkimisesta ja tuomioistuin katsoo, että edellytyksiä toimenpiteelle ei ole ollut, tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä. Rikosperusteisiin vastaaviin toimivaltuuksiin nähden tiedustelumenetelmällä saatua tietoa ei saisi käyttää ylimääräisenä tietona.
Pykälän 2 momentin mukaan lupa annettaisiin tietyksi ajanjaksoksi. Momentti vastaisi asiallisesti poliisilain 5 luvun 12 §:n 2 momenttia. Sotilastiedustelussa lupa voitaisiin ulottaa koskemaan muutakin kuin tietyn tapahtuman kannalta merkityksellistä aikaa, sillä tiedustelulle tyypillistä saattaisi olla pidempiaikainen tiedonhankinta. Olennaista on se, että tietojen merkitys pystytään perustelemaan. Esimerkkinä voitaisiin mainita tilanne, jossa on tarve selvittää tietyn alueen tai paikan läheisyydessä tietyn tukiaseman kautta telejärjestelmään kirjautuneet teleosoitteet ja telepäätelaitteet sekä se, ovatko tietyt tiedustelumenetelmän käytön kohteena olevat tahot liikkuneet tällä alueella ja kuinka usein.
Tukiasematietojen hankkimisessa ei olisi yhtä merkittävästä puuttumisesta perusoikeussuojaan kuin esimerkiksi telekuuntelussa. Tiettyyn tukiasemaan kohdistuva lupa ei vielä itsessään tarkoita sitä, että sotilastiedustelun kohteena oleva telepäätelaite tai teleosoite tulisi siihen kirjautumaan, vaan tilannetta voidaan pitää osittain myös tukiasemaan kirjautuvien telepäätelaitteiden ja teleosoitteiden tarkkailutyyppisestä tilanteesta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin asioista, jotka tukiasematietojen hankkimista koskevassa vaatimuksessa ja päätöksessä olisi mainittava. Tämän osalta voidaan viitata pääosin 32 §:n 3 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa esitettyyn. Koska tukiasematietojen hankkiminen ei olisi sidottu erityisesti keneenkään tiettyyn henkilöön vaan tiedustelutehtävän kannalta merkitykselliseen ajankohtaan ja paikkaan, riittäisi vaatimuksessa tai päätöksessä ainoastaan tiedustelutehtävän tosiseikkojen mainitseminen. Vaatimuksessa ja päätöksessä pitäisi perustella se, miksi tukiasematietojen hankkimisen tulisi koskea tiettyä ajanjaksoa ja mitä tukiaseman tietojen hankkimisella pyrittäisiin selvittämään. Suhteellisuusperiaatteen valossa ajanjakso ei voisi olla kuutta kuukautta pidempi kuin erittäin poikkeuksellisessa tapauksessa.
Momentin 3 kohtaa tulisi soveltaa siten, että kysymyksessä ovat tosiseikat, joiden perusteella tukiaseman alueen ja esimerkiksi siellä mahdollisesti liikkuvien tiettyjen henkilöiden voitaisiin katsoa olevan olennaisia tiedustelutehtävän kannalta.
39 §. Teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen.Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomainen saisi hankkia tiedustelutehtävän suorittamiseksi telepäätelaitteen tai teleosoitteen yksilöintitiedot. Yksilöintitietojen hankkimiseen käytettäisiin sotilastiedusteluviranomaisen käyttämää teknistä laitetta. Teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimisen edellytyksenä olisi tiedustelumenetelmien käytön yleinen edellytys, jonka mukaan tiedustelumenetelmällä voitaisiin perustellusti olettaa saatavan tietoja 4 §:ssä tarkoitetusta toiminnasta.
Toimivaltuudella hankittaisiin tiedustelutehtävän kannalta olennaisen henkilön, tilan tai alueen käyttämän tai sillä sijaitsevan teleliittymän tai telepäätelaiteen yksilöiviä tietoja viranomaisen itse käyttämän teknisen laitteen avulla ilman, että on tarpeen kytkeä teleoperaattoreita mukaan viranomaisten tiedonhankintaan.
Hankittavat tiedot eivät koskisi telepäätelaiteen sijaintitietojen hankkimista, vaan toimivaltuudella hankittaisiin telepäätelaitteen yksilöintiin tarvittavat tiedot, kuten puhelimen IMEI-koodi tai IP-osoite. Tietoja ei hankittaisi siitä, missä henkilö milloinkin sijaitsee, vaan hänen hallussaan olevan tai hänen oletettavasti käyttämänsä telepäätelaitteen tai teleliittymän yksilöintiin tarvittavista tiedoista. Hankittuja tietoja voitaisiin käyttää esimerkiksi muiden tiedustelumenetelmien kohdistamisessa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimisessa käytettävän laitteen Viestintävirasto