1.1  Laki kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista

1 luku Yleiset säännökset

1 §.Yhteistyöasetuksen mukainen yhteysvirasto. Pykälän 1 momentissa säädetään Kilpailu- ja kuluttajavirasto yhteistyöasetuksen mukaiseksi yhteysvirastoksi, joka jäsenvaltioiden on nimettävä asetuksen 5 artiklan 1 kohdan mukaan. Yhteysviraston tehtävistä säädetään tarkemmin mainitun 5 artiklan 3 kohdassa. Yhteistyöasetuksessa säädetään myös eräistä muista yhteysvirastolle kuuluvista velvoitteista.  

Pykälän 2 momentin mukaan Kilpailu- ja kuluttajavirasto vastaisi myös yhteistyöasetuksen 37 artiklassa tarkoitetusta tietojenvaihdosta. Koska tietoja edellytetään vaihdettavan myös esimerkiksi täytäntöönpanon painopisteistä, toimivaltaisten viranomaisten yhteistyö Kilpailu- ja kuluttajaviraston kanssa on tältä osin välttämätöntä. 

2 §.Yhteistyöasetuksen mukaiset toimivaltaiset viranomaiset. Pykälässä säädetään yhteistyöasetuksen soveltamisesta vastaavista toimivaltaisista viranomaisista, joita jäsenvaltio voi yhteistyöasetuksen 5 artiklan 1 kohdan mukaisesti nimetä yhden tai useamman.  

Asetuksen kansallisessa toimeenpanossa lähtökohtana on, että yhteistyöasetuksen mukaiset toimivaltaiset viranomaiset nimetään siten kuin näiden työnjako kansallisestikin on järjestetty yhteistyöasetuksen liitteessä mainittujen EU-säädösten osalta. Eräitä poikkeuksia selostetaan yleisperustelujen jaksossa 4.3. Yhteistyöasetuksen 3 artiklan 1 alakohtaan sisältyvästä kuluttajien etuja suojaavan unionin lainsäädännön määritelmästä seuraa, että yhteistyöasetuksen liitteessä luetellut asetukset ja direktiivit tulevat yhteistyöasetuksen soveltamisalaan sellaisina kuin ne on saatettu osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä. 

Eräiden yhteistyöasetuksen liitteessä lueteltujen säädösten, kuten lentomatkustajien oikeuksia koskevan asetuksen ((EY) N:o 261/2004), soveltamisala on elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välistä suhdetta laajempi kattaen myös liikematkustajat. Erikseen on syytä todeta, että yhteistyöasetuksen soveltamisala kattaa Euroopan komissiolta saadun selvityksen mukaan tästä huolimatta vain elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisen suhteen. Kuluttaja ja elinkeinonharjoittaja on määritelty asetuksen 3 artiklan 11 ja 12 alakohdassa. Määritelmät vastaavat asiasisällöltään kuluttajansuojalakiin (38/1978) sisältyviä vastaavia määritelmiä. 

Kuluttaja-asiamiehen laaja yleistoimivalta kattaa lähes kaikkien yhteistyöasetuksen liitteessä lueteltujen säädösten noudattamisen valvonnan. Pykälän 1 momentissa säädettäisiinkin, että yhteistyöasetuksen mukaisena toimivaltaisena viranomaisena toimii kuluttaja-asiamies, jollei 3 momentista muuta johdu. Yhteistyöasetuksen liitteessä luetelluista säädöksistä kuluttaja-asiamiehen yksinomaisessa valvonnassa ovat direktiivi 1999/44/EY kulutustavaroiden kaupasta, direktiivi 2006/114/EY harhaanjohtavasta ja vertailevasta mainonnasta, direktiivi 2008/122/EY aikaosuusasunnoista ja pitkäkestoisista lomatuotteista, direktiivi 2011/83/EU kuluttajan oikeuksista, kuluttajariitojen vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta annetun direktiivin (2013/11/EU) 13 artikla sekä kuluttajariitojen verkkovälitteisestä riidanratkaisusta annetun asetuksen ((EU) N:o 524/2013) 14 artikla.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin yhteistyöasetuksen mukaisista toimivaltaisista viranomaisista niissä tapauksissa, joissa toimivalta on joko kokonaan tai osittain rinnakkainen kuluttaja-asiamiehen kanssa.  

Momentin 1 kohdan mukaan toimivaltaisena viranomaisena kuluttaja-asiamiehen lisäksi olisi ensinnäkin tietosuojavaltuutettu, jolle kuuluu osin direktiiviin 2000/31/ETY (direktiivi sähköisestä kaupankäynnistä) sekä direktiivin 2002/58/EY (sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivi) 13 artiklaan perustuvien kansallisten säännösten noudattamisen valvonta. Yleisperusteluissa todetun mukaisesti sähköisestä kaupankäynnistä annettu direktiivi sekä sähköisen viestinnän tietosuojadirektiivin 13 artikla, siltä osin kuin ne kuuluvat tietosuojavaltuutetun valvontaan, on pantu täytäntöön pääosin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 24 luvun säännöksillä. 

Momentin 2 kohdan mukaan yhteistyöasetuksen mukaisena toimivaltaisena viranomaisena toimisi myös Finanssivalvonta siltä osin kuin se valvoo kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annettuun direktiiviin (93/13/ETY), rahoituspalvelujen etämyynnistä annettuun direktiiviin (2002/65/EY), sopimattomista kaupallisista menettelyistä annettuun direktiiviin (2005/29/EY), kulutusluottodirektiiviin (2008/48/EY), asuntoluottodirektiiviin (2014/17/EU) sekä perusmaksutilidirektiiviin (2014/92/EU) perustuvien kansallisten säännösten noudattamista. Yleisperusteluissa todetun mukaisesti kohtuuttomista sopimusehdoista annettu direktiivi on pantu täytäntöön pääosin eräillä kuluttajansuojalain 2, 3 ja 4 luvun säännöksillä. Rahoituspalvelujen etämyynnistä annettu direktiivi taas on pantu täytäntöön pääosin kuluttajansuojalain 6 a luvun säännöksillä sekä eräillä maksupalvelulain (290/2010) säännöksillä. Sopimattomista kaupallisista menettelyistä annettu direktiivi on pantu täytäntöön pääosin kuluttajansuojalain 2 luvun säännöksillä. Kulutusluottodirektiivi on pantu täytäntöön kuluttajansuojalain 7 luvun säännöksillä ja asuntoluottodirektiivi kuluttajansuojalain 7 a luvun säännöksillä. Perusmaksutilidirektiivi on pantu täytäntöön eräillä maksupalvelulain säännöksillä sekä luottolaitostoiminnasta annetun lain (610/2014) 15 ja 15 a luvun säännöksillä. 

Momentin 3 kohdan mukaan toimivaltainen viranomainen kuluttaja-asiamiehen rinnalla olisi myös Liikenne- ja viestintävirasto siltä osin kuin se valvoo sähköisestä kaupankäynnistä annettuun direktiiviin perustuvien kansallisten säännösten noudattamista sekä direktiivin 2010/13/EU (audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjonta) 9—11 artiklaan ja 19—26 artiklaan perustuvien kansallisten säännösten noudattamista. Edellä todetun mukaisesti sähköisestä kaupankäynnistä annettu direktiivi on pantu täytäntöön pääosin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 22 ja 24 luvun säännöksillä sekä tietyillä kuluttajansuojalain 2 luvun säännöksillä. Audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoamista koskevan direktiivin 9—11 artikla ja 19—26 artikla on pantu täytäntöön sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 26 luvun säännöksillä. Liikenne- ja viestintävirasto olisi toimivaltainen viranomainen myös siltä osin kuin se valvoo lentomatkustajien oikeuksia koskevan asetuksen ((EY) N:o 261/2004), rautatievastuuasetuksen ((EY) N:o 1371/2007), asetuksen (EU) N:o 1177/2010 sekä asetuksen (EU) N:o 181/2011 noudattamista, mikä tarkoittaa tässä yhteydessä liikenteen palveluista annetun lain (320/2017) 186 §:n 4 momentin perusteella valvontaa vammaisten ja liikuntarajoitteisten kuluttajamatkustajien oikeuksien osalta.  

Momentin 4 kohdassa säädettäisiin toimivaltaiseksi viranomaiseksi Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea siltä osin kuin se valvoo direktiivin 2001/83/EY 86-90 ja 97—100 artiklan noudattamista sekä siltä osin kuin se valvoo sopimattomista kaupallisista menettelyistä annettuun direktiiviin ja audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjontaa koskevan direktiivin 9—11 artiklaan ja 19—26 artiklaan perustuvien kansallisten säännösten noudattamista lääkkeiden markkinoinnissa. Direktiivin 2001/83/EY 86—90 ja 97—100 artikla on pantu täytäntöön eräillä lääkelain (395/1987) ja lääkeasetuksen (693/1987) säännöksillä. Sopimattomista kaupallisista menettelyistä annettu direktiivi on edellä todetun mukaisesti pantu täytäntöön pääosin kuluttajansuojalain 2 luvun säännöksillä. Audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoamista koskevan direktiivin 9—11 artikla ja 19—26 artikla on pantu täytäntöön sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 26 luvun säännöksillä. 

Momentin 5 kohdan mukaan toimivaltaisia viranomaisia olisivat myös aluehallintovirastot, kun kyse on direktiivien 98/6/EY ja 2008/48/EY valvonnasta sekä siltä osin kuin ne valvovat asuntoluottodirektiiviin perustuvien kansallisten säännösten noudattamista.  

Momentin 6 kohdan mukaan toimivaltaisena viranomaisena toimisi Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto siltä osin kuin se valvoo sopimattomista kaupallisista menettelyistä annettuun direktiiviin ja audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjontaa koskevan direktiivin 9—11 artiklaan ja 19—26 artiklaan perustuvien kansallisten säännösten noudattamista. Edellä todetun mukaisesti sopimattomista kaupallisista menettelyistä annettu direktiivi on pantu täytäntöön pääosin kuluttajansuojalain 2 luvun säännöksillä. Audiovisuaalisten mediapalvelujen tarjoamista koskevan direktiivin 9—11 artikla ja 19—26 artikla on pantu täytäntöön sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 26 luvun säännöksillä. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin toimivaltaisista viranomaisista niissä erityistapauksissa, joissa kuluttaja-asiamiehellä ei ole toimivaltaa valvoa yhteistyöasetuksen liitteessä mainittujen säädösten noudattamista. Näissä tapauksissa yksinomaisina toimivaltaisina viranomaisina toimisivat siis eräät muut viranomaiset. 

Momentin 1 kohdan mukaan toimivaltaisena viranomaisena toimisi vain tietosuojavaltuutettu, kun kyse on siirrettävyysasetuksen ((EU) 2017/1128) 8 artiklan noudattamisen valvonnasta.  

Momentin 2 kohdan mukaan toimivaltaisena viranomaisena toimisi vain Liikenne- ja viestintävirasto silloin, kun kyse on asetuksen (EY) N:o 1107/2006, rautatievastuuasetuksen V luvun, merimatkustajien oikeuksia koskevan asetuksen (EU) N:o 1177/2010 II luvun sekä linja-autoliikenteen matkustajien oikeuksia koskevan asetuksen (EU) N:o 181/2011 III luvun noudattamisen valvonnasta. 

Momentin 3 kohdan mukaan toimivaltaisena viranomaisena toimisi yksin Kilpailu- ja kuluttajavirasto siltä osin kuin se valvoo matkapaketeista ja yhdistetyistä matkajärjestelyistä annetun direktiivin 17—20 artiklaan perustuvia matkapalveluyhdistelmien tarjoajista annettuun lakiin (921/2017) sisältyviä säännöksiä. 

3 §.Toimivaltuudet yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa. Yhteistyöasetuksen 9 artiklan 1 kohdassa edellytetään, että kullakin toimivaltaisella viranomaisella on yhteistyöasetuksen soveltamiseksi tarpeelliset mainitun artiklan mukaiset vähimmäisvaltuudet, joita sen on käytettävä yhteistyöasetuksen 10 artiklan mukaisesti. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat kuitenkin päättää olla antamatta kaikkia valtuuksia jokaiselle toimivaltaiselle viranomaiselle edellyttäen, että vähintään yksi toimivaltainen viranomainen voi tarpeen mukaan käyttää kyseisiä valtuuksia tuloksellisesti yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvien rikkomusten osalta. 

Edellä mainitun perusteella pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että kuluttaja-asiamiehellä, tietosuojavaltuutetulla, Liikenne- ja viestintävirastolla sekä Kilpailu- ja kuluttajavirastolla olisi ehdotettuun lakiin sisältyvät toimivaltuudet yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa näiden ollessa 2 §:n 1 tai 3 momentin mukaan toimivaltaisia viranomaisia. Nämä viranomaiset ovat siis tiettyjen yhteistyöasetuksen liitteessä mainittujen EU-säädösten osalta yksinomaisia toimivaltaisia viranomaisia, ja kuluttaja-asiamies puolestaan olisi toimivaltainen niissäkin tapauksissa, joissa toimivalta on 2 §:n 2 momentin mukaan jaettu.  

Jotta asiaa olisi pidettävä yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvana asiana, sen tulee koskea yhteistyöasetuksen liitteessä lueteltuja asetuksia tai direktiivejä, sellaisina kuin ne on saatettu osaksi jäsenvaltioiden kansallista lainsäädäntöä (3 artiklan 1 alakohta). Toiseksi kyseessä tulee olla edellä 2 §:n perusteluissa todetun mukaisesti elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välinen suhde, vaikka yhteistyöasetuksen liitteessä lueteltujen EU-säädösten soveltamisala onkin joiltakin osin tätä laajempi. Ollakseen yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluva asia edellytyksenä on lisäksi, että kyse on yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvasta rikkomuksesta, jolla yhteistyöasetuksen 3 artiklan 5 alakohdan mukaisesti tarkoitetaan unionin sisäistä rikkomusta, laajalle levinnyttä rikkomusta sekä laajalle levinnyttä rikkomusta, jolla on unioninlaajuinen ulottuvuus. Unionin sisäinen rikkomus on määritelty yhteistyöasetuksen 3 artiklan 2 alakohdassa ja laajalle levinnyt rikkomus saman artiklan 3 alakohdassa. Laajalle levinnyt rikkomus, jolla on unioninlaajuinen ulottuvuus, on puolestaan määritelty 3 artiklan 4 alakohdassa. Määritelmistä seuraa, että kansalliset rikkomukset ja kolmansissa maissa sijaitsevien elinkeinonharjoittajien rikkomukset eivät kuulu yhteistyöasetuksen soveltamisalaan. 

Jos yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvassa asiassa toimivalta on lakiehdotuksen 2 §:n 2 momentin mukaisesti jaettu kuluttaja-asiamiehen ja muun viranomaisen kesken, ehdotetun 3 §:n 2 momentin mukaan myös muulla toimivaltaisella viranomaisella kuin kuluttaja-asiamiehellä olisi ehdotetun lain 2 luvun mukaiset toimivaltuudet yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa. Näitä ovat 6 ja 7 §:ssä säädetyt tiedonsaantioikeudet, 8 §:ssä säädetty tarkastusoikeus sekä 10 §:n mukainen oikeus tehdä koeostoja.  

Pykälän 3 momentin mukaan toimivaltaisella viranomaisella olisi yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa myös yhteistyöasetuksen 9 artiklan 4 kohdan b—d alakohdassa ja 7 kohdassa tarkoitetut toimivaltuudet. Näitä ovat valtuus pyrkiä saamaan yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvasta rikkomuksesta vastuussa olevalta elinkeinonharjoittajalta sitoumus lopettaa rikkomus tai hyväksyä tällainen sitoumus (b alakohta), valtuus saada elinkeinonharjoittajalta tämän aloitteesta lisäksi oikaisutoimia koskevia sitoumuksia sellaisten kuluttajien hyväksi, joihin yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluva väitetty rikkomus on vaikuttanut tai tarvittaessa pyrkiä saamaan elinkeinonharjoittajalta sitoumuksia, joilla tarjotaan asianmukaisia oikeussuojakeinoja kuluttajille, joihin kyseinen rikkomus on vaikuttanut (c alakohta) sekä valtuus tarvittaessa tiedottaa asianmukaisin keinoin kuluttajille, jotka ilmoittavat kärsineensä haittaa yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvan rikkomuksen seurauksena, keinoista hakea korvausta (d alakohta). 

Selvää on, että nyt kyseessä olevien viranomaisten tutkintavaltuuksista säädetään myös monissa muissa laeissa, ja sääntely onkin osin päällekkäistä nyt ehdotetun sääntelyn kanssa. Ehdotettu sääntely koskisi vain yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvia asioita ja olisi muuta lainsäädäntöä täydentävää sen varmistamiseksi, että toimivaltaisten viranomaisten tutkintavaltuudet vastaisivat laajuudeltaan yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa edellytettyä. Sen sijaan 3 lukuun sisältyviä toimivaltuuksia, jotka koskevat hallinnollisia seuraamuksia, ei ehdotuksen mukaan annettaisi kaikkien toimivaltaisten viranomaisten käyttöön. Selvyyden vuoksi todettakoon, että ehdotetulla sääntelyllä ei ole myöskään tarkoitus kaventaa toimivaltaisten viranomaisten käytettävissä olevia toimivaltuuksia yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa, eli jos viranomaisella on erityislain nojalla laajemmat valtuudet kuin mitä ehdotetussa laissa säädetään tai vastaavat valtuudet kuin mistä 3 luvussa säädetään, ehdotettu laki ei rajoittaisi näiden valtuuksien käyttöä. 

Jos yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluva asia olisi muun toimivaltaisen viranomaisen kuin kuluttaja-asiamiehen hoidettavana eikä tällä viranomaisella olisi ehdotettavan lain taikka muun lainsäädännön nojalla yhteistyöasetuksessa edellytettyjä ja kyseisessä yksittäistapauksessa tarpeellisia toimivaltuuksia, asia olisi siirrettävä kuluttaja-asiamiehen hoidettavaksi. Muilta osin säännöksen tarkoituksena ei ole vaikuttaa viranomaisten väliseen tavanomaiseen työnjakoon, vaan toimivaltaiset viranomaiset arvioisivat nykyiseen tapaan yhteistyössä, mikä viranomainen ottaa hoitaakseen yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvan asian. 

4 §.Kuluttaja-asiamiehen toimivaltuudet muussa kuin yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvassa valvonta-asiassa. Pykälän 1 momentissa annettaisiin kuluttaja-asiamiehelle oikeus käyttää yhteistyöasetukseen perustuvia uusia toimivaltuuksia myös silloin, kun kyse on muusta kuin yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvasta kuluttajan suojaksi säädetyn lainsäädännön noudattamisen valvonnasta eli myös muissa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että vastaavat toimivaltuudet olisivat kuluttaja-asiamiehen käytettävissä myös esimerkiksi silloin, kun kyse on kansallisista valvonta-asioista taikka kolmansissa maissa sijaitsevia elinkeinonharjoittajia koskevista valvonta-asioista. Kyse voi olla esimerkiksi asetuksen liitteessä lueteltuihin säädöksiin perustuvan sääntelyn noudattamisen valvonnasta tapauksissa, jotka eivät muutoin kuulu yhteistyöasetuksen soveltamisalaan esimerkiksi siksi, että rajat ylittävä elementti puuttuu. Tämän lisäksi kyse voi olla sellaisen kuluttajan suojaksi säädetyn lainsäädännön noudattamisen valvonnasta, jota ei mainita lainkaan yhteistyöasetuksen liitteessä. Esimerkkinä tällaisesta voidaan mainita saatavien perinnästä annetun lain noudattamisen valvonta kuluttajasaatavien osalta. 

Eräissä 1. lakiehdotuksen säännöksissä viitataan yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvaan sääntelyyn. Pykälän 2 momentissa selvennettäisiin, että mitä ehdotetussa laissa säädetään yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvasta sääntelystä ja sen rikkomisesta, koskee 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa myös muuta kuin yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvaa kuluttajan suojaksi säädettyä lainsäädäntöä ja sen rikkomista. Tällä tarkoitetaan tässä yhteydessä yleisesti kuluttaja-asiamiehen valvottavana olevaa sääntelyä. 

5 §.Finanssivalvonnan oikeus määrätä seuraamusmaksuja. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös Finanssivalvonnan oikeudesta määrätä seuraamusmaksuja eräissä ehdotetun lain 13, 15 ja 16 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa. Finanssivalvonnalla olisi tämä oikeus silloin, kun se valvoo mainituissa pykälissä lueteltujen säännösten noudattamista. Finanssivalvonnasta annetun lain (878/2008) 45 §:ssä luetellaan ne finanssimarkkinoilla toimivat, joiden markkinointia ja sopimusehtojen käyttöä sekä kuluttajan kannalta hyvän tavan vastaista tai muutoin sopimatonta menettelyä asiakassuhteessa koskevien säännösten noudattamista Finanssivalvonta valvoo. Näiden tahojen näkökulmasta 13, 15 ja 16 §:ssä luetelluista säännöksistä kyseeseen voisivat tulla kuluttajansuojalain 2, 6 a, 7 ja 7 a luvun säännökset, korkolain 4 §:ää koskeva säännös, maksupalvelulain säännökset sekä saatavien perinnästä annetun lain säännökset siltä osin kuin kyse on näiden tahojen suorittamasta omien saatavien perinnästä. Selvyyden vuoksi voi todeta, että Finanssivalvonta voisi pykälän perusteella määrätä seuraamusmaksun 17 §:n mukaisesti myös muulle henkilölle kuin 13—16 §:ssä tarkoitetulle elinkeinonharjoittajalle. 

Finanssivalvonnan oikeus määrätä seuraamusmaksuja ei rajoittuisi vain yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluviin asioihin, vaan se koskisi myös muita sen toimivaltaan kuuluvia valvonta-asioita, joissa seuraamusmaksu ehdotetun lain 3 luvun säännösten perusteella voi tulla kyseeseen. Toisin kuin kuluttaja-asiamies, Finanssivalvonta määräisi seuraamusmaksun itse, kuten se tekee jo nykyisin Finanssivalvonnasta annetun lain 41 §:n 1 momentin mukaan. 

Ehdotetun lain tietyt seuraamusmaksua koskevat säännökset poikkeavat sisällöltään Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luvun säännöksistä. Nyt ehdotettu laki olisi näiltä osin etusijalla suhteessa Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luvun säännöksiin, jotta elinkeinonharjoittajan asema ei riippuisi ehdotetun lain perusteella määrättävien seuraamusmaksujen osalta olennaisesti siitä, määrääkö seuraamusmaksun Finanssivalvonta vai määrääkö sen markkinaoikeus kuluttaja-asiamiehen hakemuksesta. Näin ollen ehdotetun lain säännöksiä sovellettaisiin Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luvun säännösten sijasta esimerkiksi silloin, kun kyse on seuraamusmaksun suuruudesta, seuraamusmaksun määräämättä jättämisestä taikka vanhentumisesta.  

Finanssivalvonnasta annetun lain 4 luvussa säädetään myös julkisen varoituksen antamisesta, joka voi tietyillä perusteilla tulla kyseeseen seuraamusmaksun määräämisen sijaan. Myöskään mainittu säännös ei tulisi sovellettavaksi silloin, kun kyse on ehdotetussa laissa lueteltujen säännösten vastaisesta menettelystä. Tästä säädettäisiin 4. lakiehdotukseen sisältyvässä 40 a §:n 2 momentissa. 

Ehdotetun lain lisäksi seuraamusmaksun määräämiseen sovellettaisiin muussa kuin yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvassa asiassa kuitenkin Finanssivalvonnasta annetun lain 43 §:ää hallinnollisen seuraamuksen ja muun päätöksen julkistamisesta. Valtuus vastaa pitkälti yhteistyöasetuksen 9 artiklan 7 kohtaa mutta on huomattavasti yksityiskohtaisempi.  

Pykälän 2 momentti sisältäisi viittauksen Finanssivalvonnasta annetun lain muutoksenhakua koskevaan 73 §:ään, joka tulisi sovellettavaksi Finanssivalvonnan määräämiin seuraamusmaksuihin. 

2 luku Eräät tutkintavaltuudet

6 §.Oikeus saada tietoja elinkeinonharjoittajalta ja muulta yksityiseltä taholta. Pykälässä säädettäisiin toimivaltaisen viranomaisen tiedonsaantioikeudesta suhteessa valvontatoimen kohteena olevaan elinkeinonharjoittajaan ja toisaalta suhteessa muuhun yksityiseen yhteisöön tai henkilöön. Sääntely perustuu yhteistyöasetuksen 9 artiklan 3 kohdan a, b ja osin myös c alakohtaan, mutta edellä 4 §:ssä ehdotetun mukaisesti mainittu toimivaltuus olisi kuluttaja-asiamiehen käytettävissä myös muissa kuin yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa. Toimivaltaisella viranomaisella olisi oikeus saada tiedot maksutta ja salassapitosäännösten estämättä. Tiedonsaantioikeus siis lähtökohtaisesti murtaa salassapidon. 

Yhteistyöasetuksen mukainen tiedonsaantioikeus, josta säädetään 9 artiklan 3 kohdan a ja b alakohdassa sekä osin myös c alakohdassa, on laaja. Tietojen toimittamista koskevan b alakohdan mukaan tiedonsaantioikeuden tulee mahdollistaa myös rikkomuksen yksityiskohtien selvittäminen. Nimenomaisena esimerkkinä tästä mainitaan rahoitus- ja tietovirtojen jäljittäminen sekä rahoitus- ja tietovirtoihin, pankkitilitietoihin ja verkkosivustojen omistustietoihin liittyvien henkilöiden henkilöllisyyden varmistaminen. Asetuksen johdanto-osan 10 kappaleessa mainitaan esimerkkeinä tahoista, joiden tulee antaa kaikki asiaankuuluvat tiedot sen määrittämiseksi, onko tapahtunut tai tapahtumassa asetuksen soveltamisalaan kuuluva rikkomus, maksupalveluntarjoajat, internetpalvelun toimittajat, teletoiminnan harjoittajat, rekisterinpitäjät ja säilytyspalveluiden tarjoajat.  

Asetuksen mukaan tiedonsaantioikeus kattaa sekä asiakirjat että tiedot, mutta kansallisessa laissa mainittaisiin vain tiedot, koska tämä termi kattaa myös asiakirjat. Tiedonsaantioikeus kattaa asetuksen mukaisesti oikeuden saada tiedot katsottavaksi, toimitettavaksi, tarkastettavaksi ja otettavaksi haltuun. Merkitystä ei asetuksenkaan mukaan ole myöskään sillä, missä muodossa tiedot ovat. 

Jotta toimivaltaisella viranomaisella olisi oikeus saada tietoja valvontatoimen kohteena olevalta elinkeinonharjoittajalta, tietojen tulisi 1 momentin mukaan olla yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvan asian selvittämiseksi tarpeellisia. Kuluttaja-asiamiehen osalta sääntely vastaisi asiasisällöltään Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain 6 §:ää, jota tältä osin ehdotetaan nyt supistettavaksi. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin toimivaltaisen viranomaisen tiedonsaantioikeudesta suhteessa muuhun yksityiseen yhteisöön tai henkilöön kuin 1 momentissa tarkoitettuun elinkeinonharjoittajaan. Tältä osin tietojen tulisi olla välttämättömiä joko sen selvittämiseksi, onko tapahtunut tai tapahtumassa yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluva rikkomus, taikka yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvien rikkomusten yksityiskohtien selvittämiseksi. Sen täsmentämiseksi, minkä tyyppisiä tietoja valvontaviranomaisella voisi olla säännöksen perusteella oikeus salassapitosäännösten estämättä saada, momentin 2 kohdan mukaan välttämättömät tiedot voisivat liittyä esimerkiksi rahoitus- ja tietovirtojen jäljittämiseen taikka pankki- ja maksutileihin liittyvien henkilöiden henkilöllisyyden varmistamiseen.  

Asetuksen sanamuodon ja valvontatoiminnan laajuus huomioon ottaen ei ole mahdollista selostaa tyhjentävästi, mitkä salassa pidettävät tiedot voisivat olla kohdassa tarkoitetulla tavalla välttämättömiä, minkä vuoksi kohdassa mainittaisiin muut näihin rinnastuvat, soveltamisalaan kuuluvan rikkomuksen yksityiskohdat. Tällaisia tietoja voisivat olla esimerkiksi verkkosivustojen omistustiedot. 

Toimivaltainen viranomainen vastaa siitä, että sillä on lakisääteinen oikeus pyytää tiedot. Peruste tulee ilmoittaa tietoja pyydettäessä. Tämä tarkoittaa käytännössä ilmoitusta toimivallan perustana olevasta säännöksestä sekä substanssisäännöksistä, joiden valvonnasta asiassa on senhetkisen tiedon perusteella kysymys. Pääsääntönä on, että tiedot tulisi pyrkiä saamaan ensisijaisesti elinkeinonharjoittajalta itseltään ja kääntyä muiden tahojen puoleen vasta silloin, jos riittäviä tietoja ja selvityksiä ei muutoin saada esimerkiksi sen johdosta, että yritystä ei tavoiteta tai jos siihen on muu erityinen tutkinnallinen syy. 

Pykälän 3 momentissa säädetään oikeudesta asettaa tietojenantovelvollisuuden tehosteeksi uhkasakko. Momentti sisältää myös viittauksen uhkasakkolakiin. 

Pykälän 4 momentissa otetaan huomioon itsekriminointikielto eli rikoksesta epäillyn henkilön oikeus kieltäytyä myötävaikuttamasta häntä koskevan rikosepäilyn selvittämiseen. Tällaisessa tilanteessa toimivaltaisella viranomaisella ei olisi oikeutta asettaa uhkasakkoa tiedonsaantioikeutensa tehostamiseksi. Ehdotuksen mukaan kynnykseksi asetettaisiin ”on aihetta epäillä”, jotta sääntely olisi yhdenmukaista esimerkiksi Finanssivalvonnasta annetun lain ja tietosuojalain (1050/2018) vastaavan sääntelyn kanssa. Tällöin itsekriminointisuoja kattaisi paitsi ne tapaukset, joissa esitutkintaviranomainen on jo tehnyt päätöksen esitutkinnan käynnistämisestä, myös ne tilanteet, joissa valvontaviranomainen arvioi, että tapaus saattaa myöhemmin johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. 

7 §.Oikeus saada tietoja viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitavalta. Pykälässä säädettäisiin toimivaltaisen viranomaisen tiedonsaantioikeudesta suhteessa muihin viranomaisiin ja julkista tehtävää hoitaviin. Mainittu säännös perustuu yhteistyöasetuksen 9 artiklan 3 kohdan a ja b alakohtaan siltä osin kuin se koskee viranomaisia ja julkista tehtävää hoitavia. Mainittujen kohtien sisältöä on selostettu edellä 6 §:n perusteluissa. Edellä 4 §:ssä ehdotetun mukaisesti mainittu toimivaltuus olisi kuluttaja-asiamiehen käytettävissä myös muissa kuin yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa. 

Pykälän 1 momentin mukaan toimivaltaisen viranomaisen oikeus saada salassapitosäännösten estämättä maksutta viranomaiselta ja muulta julkista tehtävää hoitavalta tietoja olisi sidottu välttämättömyysvaatimukseen. Tietojen tulisi olla välttämättömiä joko sen selvittämiseksi, onko tapahtunut tai tapahtumassa yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluva rikkomus, taikka yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvien rikkomusten yksityiskohtien selvittämiseksi. Asetuksen sanamuodon ja valvontatoiminnan laajuus huomioon ottaen ei ole mahdollista tyhjentävästi selostaa, mitkä ja millä taholla olevat salassa pidettävät tiedot voisivat olla asian selvittämiseksi välttämättömiä, mutta tällaisia tietoja voisivat tapauksesta riippuen olla kuluttaja-asiamiehelle esimerkiksi Finanssivalvonnalla olevat tiedot. 

Pykälän 2 momentissa rajattaisiin tiedonsaantioikeutta poliisien ja muiden esitutkintaviranomaisten osalta siten, että toimivaltaisella viranomaisella olisi oikeus saada salassapitosäännösten estämättä näiltä vain tiedot, jotka ovat välttämättömiä 20 §:n noudattamiseksi eli sen varmistamiseksi, ettei seuraamusmaksua määrätä sille, joka on epäiltynä samasta rikkomuksesta esitutkinnassa. Rajausta pidetään perusteltuna esitutkinnan turvaamiseksi.  

8 §.Tarkastusoikeus. Pykälässä säädettäisiin toimivaltaisen viranomaisen oikeudesta tehdä tarkastus. Säännös perustuu yhteistyöasetuksen 9 artiklan 3 kohdan c alakohtaan, jonka mukaan tarkastusoikeuteen tulee sisältyä valtuus päästä kaikkiin tiloihin, kaikille alueille tai kaikkiin kulkuneuvoihin, joita elinkeinonharjoittaja, jota tarkastus koskee, käyttää elinkeinotoimintaansa tai ammattiinsa liittyvässä tarkoituksessa. Kansallisessa sääntelyssä otettaisiin kuitenkin huomioon perustuslain yksityiselämän suojaa koskevan 10 §:n vaatimukset.  

Nykyisin tarkastuksesta säädetään kuluttaja-asiamiehen osalta Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain 8 §:ssä. Mainittu säännös koskee kuitenkin vain aiemman yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvia asioita, kun nyt ehdotettu säännös koskisi ehdotetun 4 §:n mukaisesti myös muita kuluttaja-asiamiehen valvottavaksi kuuluvia asioita. Lähtökohtana 1 momentissa olisi nykyistä vastaavaan tapaan, että tarkastuksen tulee olla tarpeen valvonta-asian hoitamiseksi.Ehdotetussa säännöksessä mainitulla valvonta-asialla tarkoitetaan viranomaisessa vireillä olevaa asiaa, jossa vastapuoli on yksilöity. 

Nykyisen säännöksen mukaan tarkastusta ei saa tehdä kotirauhan piiriin kuuluvissa tiloissa. Sääntelyn oikeasuhtaisuuden näkökulmasta perustuslakivaliokunnan lähtökohtana on ollut, ettei kotirauhan suojaan tule puuttua enimmillään sakolla rangaistavien, moitittavuudeltaan vähäisten rikkomusten selvittämiseksi (PeVL 40/2002 vp). Tarkastusoikeus on tavallisella lailla voitu kuitenkin kytkeä myös rangaistusluonteisella maksulla sanktioituun käyttäytymiseen (PeVL 7/2004 vp ja PeVL 39/2005 vp).  

Kotirauhan suojan turvaamiseksi tarkastuksen toimittamiselle asetettaisiinkin 2 momentissa erityinen kynnys, jos kyse olisi pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyssä tilassa toimitettavasta tarkastuksesta. Pysyväisluonteiseen asumiseen käytetty tila käsittää myös ajoneuvossa olevat tällaiset tilat. Tarkastuksen toimittamisen edellytyksenä olisi tällöin, että tiloissa tosiasiallisesti harjoitetaan liiketoimintaa (ks. PeVL 14/2013 vp). Tarkastuksen toimittamisen tulisi myös olla välttämätöntä valvonta-asian hoitamiseksi. Tämän lisäksi edellytettäisiin, että toimivaltaisella viranomaisella on perusteltu ja yksilöity syy epäillä yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvaa sääntelyä rikotun tai rikottavan tavalla, josta voi olla seuraamuksena ehdotettavassa laissa tarkoitettu seuraamusmaksu tai rikoslaissa (39/1889) säädetty rangaistus.  

Yhteistyöasetuksen 9 artiklan 3 kohdan c alakohdassa luetellaan toimia, joihin toimivaltaisella viranomaisella tulee olla tarkastusten yhteydessä oikeus. Näistä seikoista ei katsota olevan tarvetta säätää erikseen, koska mainitut oikeudet seuraavat osin jo ehdotetusta tiedonsaantioikeutta koskevasta 6 §:stä sekä selvitysten pyytämisen ja vastausten kirjaamisen osalta myös hallintolain (434/2003) 6 luvun säännöksistä. 

Tarkastuksessa noudettaisiin ilman nimenomaista säännöstäkin myös hallintolain 39 §:ää, jonka mukaan viranomaisen on muun muassa ilmoitettava tarkastuksen aloittamisajankohdasta asianosaiselle, ellei ilmoittaminen vaaranna tarkastuksen tarkoituksen toteuttamista. Tarkastuksen kuluessa asianosaiselle on myös muun muassa kerrottava tarkastuksen tavoitteista, sen suorittamisesta ja jatkotoimenpiteistä, mikäli tämä on mahdollista. Tarkastus on myös suoritettava aiheuttamatta tarkastuksen kohteelle tai sen haltijalle kohtuutonta haittaa. Myös muutoin hallintolaista ilmenevät hyvän hallinnon periaatteet tulevat sovellettavaksi. 

9 §.Oikeudenkäyntiasiamiehiä ja oikeudenkäyntiavustajia sekä asianajajia koskeva poikkeus tietojensaanti- ja tarkastusoikeudesta. Pykälässä suljettaisiin asianajajat sekä muut oikeudenkäyntiasiamiehet ja -avustajat laissa tietojensaanti- ja tarkastusoikeuden ulkopuolelle heidän asiakkaitaan koskevien tietojen osalta oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan ja tämän asiakkaan välisen luottamussuhteen turvaamiseksi. 

10 §.Koeostot. Pykälässä säädettäisiin toimivaltaisen viranomaisen oikeudesta tehdä koeostoja. Pykälä perustuu yhteistyöasetuksen 9 artiklan 3 kohdan d alakohtaan, jonka mukaan toimivaltaisilla viranomaisilla on oltavat valtuudet ostaa tavaroita tai palveluja testiostoina, tarvittaessa valehenkilöllisyyden turvin, ja tarkastaa, tarkkailla, tutkia, purkaa tai testata niitä asetuksessa tarkoitettujen rikkomusten paljastamista ja näytön saamista varten.  

Pykälän 1 momentin mukaan toimivaltaisella viranomaisella olisi oikeus tehdä koeostoja, jos se on tarpeellista yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvan valvontatehtävän hoitamiseksi. Säännös koskisi ehdotetun 4 §:n mukaisesti myös muita kuluttaja-asiamiehen valvottavaksi kuuluvia asioita. Säännös mahdollistaisi koeostojen tekemisen niin elinkeinonharjoittajan toimitiloissa kuin verkossakin. Toimivaltainen viranomainen voisi tehdä koeoston valvoakseen erityisesti sitä, noudatetaanko lainsäädäntöä ostotapahtuman aikana ja sen jälkeen. Kaikkea valvontaa ei voida toteuttaa tehokkaasti esimerkiksi elinkeinonharjoittajan markkinointiaineiston perusteella, vaan osa rikkomuksista on luonteeltaan sellaisia, jotka tapahtuvat vasta tavaroiden tai palvelujen ostamisen aikana tai sen jälkeen.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin toimivaltaisen viranomaisen oikeudesta käyttää koeoston tekemisessä valehenkilöllisyyttä. Edellytyksenä valehenkilöllisyyden käyttämiselle olisi, että se on välttämätöntä koeoston paljastumisen estämiseksi. Valehenkilöllisyyden käyttäminen voi olla välttämätöntä erityisesti verkossa tehtävissä koeostoissa, sillä ostojen tekeminen verkossa edellyttää usein henkilötietojen syöttämistä. Valvonnan tarkoitus ei toteudu, jos ostotapahtumassa esiinnytään viranomaisena, sillä tällöin ei voida valvoa elinkeinonharjoittajan menettelyä suhteessa kuluttajaan. Ei myöskään voida pitää kohtuullisena, että valvontaviranomaisen palveluksessa olevien henkilöiden tulisi käyttää omia henkilötietojaan koeoston tekemisessä. Säännöksen perusteella olisi mahdollista käyttää koestoa varten keksittyä nimeä ja esimerkiksi mainittua tarkoitusta varten luotua sähköpostitiliä. Sen sijaan tässä yhteydessä ei säädettäisi toimivaltaiselle viranomaiselle oikeutta saada käyttöönsä tähän tarkoitukseen valmistettuja vääriä asiakirjoja, mikä käytännössä merkitsee sitä, että toimivaltaisen viranomaisen mahdollisuudet asioida valehenkilöllisyyden turvin olisivat verrattain rajalliset.  

Selvää on, että toimivaltainen viranomainen ei voi koeostoja tehdessään millään lailla esimerkiksi yllyttää elinkeinonharjoittajaa lainvastaiseen tekoon. 

Käytännössä rekisterinpitäjä käsittelisi 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa toimivaltaisen viranomaisen käyttämiä tietoja henkilötietoina. Jotta rekisterinpitäjä saisi asianmukaisen kuvan tietojen sisällöstä, toimivaltaisella viranomaisella olisi ehdotuksen mukaan velvollisuus ilmoittaa valehenkilöllisyyden käytöstä rekisterinpitäjälle niin pian kuin se on koeoston tarkoitusta vaarantamatta mahdollista. Tätä pidetään asianmukaisena myös hallinnon avoimuuden näkökulmasta. Koska on mahdollista, että rekisterinpitäjänä toimii muu kuin sopimuksen osapuolena ollut elinkeinonharjoittaja, momentissa säädettäisiin erikseen velvollisuudesta ilmoittaa valehenkilöllisyyden käytöstä myös elinkeinonharjoittajalle. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin toimivaltaisen viranomaisen oikeudesta peruuttaa sopimus, joka on tehty koeostotarkoituksessa. Tällöin suoritukset palautettaisiin puolin ja toisin. Tätä oikeutta ei kuitenkaan olisi, jos peruuttaminen olisi elinkeinonharjoittajan kannalta kohtuutonta. Tällainen tilanne voisi olla käsillä esimerkiksi silloin, jos kaupan kohteena ollut hyödyke ei ole palautettavissa tai jos tavara on otettu käyttöön.  

11 §.Virka-apu. Pykälässä säädettäisiin toimivaltaisen viranomaisen oikeudesta saada tehtäviensä suorittamiseksi pyynnöstä poliisilta virka-apua. Poliisilain (872/2011) 9 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan poliisin on annettava pyynnöstä muulle viranomaiselle virka-apua paitsi silloin, jos niin erikseen säädetään, myös laissa säädetyn valvontavelvollisuuden toteuttamiseksi, jos virka-apua pyytävää viranomaista estetään suorittamasta virkatehtäviään. Virka-apu voi tulla kyseeseen ennen muuta tarkastusten toimittamisen yhteydessä. 

3 luku Hallinnolliset seuraamukset

12 §.Verkkorajapintaan ja verkkotunnukseen liittyvät toimivaltuudet. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin toimivaltaisen viranomaisen, joka olisi 1. lakiehdotuksen 3 §:n perusteella tapauksesta riippuen kuluttaja-asiamies, Liikenne- ja viestintävirasto, Kilpailu- ja kuluttajavirasto taikka tietosuojavaltuutettu, verkkorajapintaan ja verkkotunnukseen liittyvistä toimivaltuuksista yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvien säännösten rikkomisessa. Säännös perustuu yhteistyöasetuksen 9 artiklan 4 kohdan g alakohtaan. Siltä osin kuin kyseinen valtuus olisi kuluttaja-asiamiehen käytettävissä 1. lakiehdotuksen 4 §:n mukaan myös muissa kuin yhteistyöasetuksen soveltamisalaan kuuluvissa asioissa, kyse olisi kansallisesta sääntelyratkaisusta.  

Kynnys toimivaltuuksien käyttöön esitetään asetettavaksi verrattain korkealle. Edellytyksenä momentin mukaisten toimivaltuuksien käytölle olisi ensinnäkin, että kyse on sääntelyn rikkomistilanteesta. Lainvastaisuuden tulisi olla objektiivisesti arvioituna ilmeistä. Lisäksi edellytyksenä toimivaltuuksien käytölle olisi, että rikkomuksesta voisi aiheutua vakavaa vahinkoa kuluttajien yleiselle edulle. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi tilanteita, joissa lainvastaisesta menettelystä voi aiheutua kuluttajille huomattavaa taloudellista vahinkoa taikka joissa menettely kohdistuu laajaan kuluttajajoukkoon. Kyseisen toimivaltuuden käytön tulisi myös olla välttämätöntä rikkomuksen lopettamiseksi, eli toimivaltuuden käytön edellytyksenä olisi, että muita tehokkaita keinoja rikkomuksen lopettamiseksi tai kieltämiseksi ei ole. Välttämättömyyskriteeri voisi täyttyä esimerkiksi silloin, kun ulkomailta käsin toimivan verkkokauppayrityksen vastuuhenkilöitä ei tavoiteta. Jos siis rikkomus olisi asianmukaisesti lopetettavissa elinkeinonharjoittajan toimintaedellytyksiin vähäisemmässä määrin puuttuvilla keinoilla, pykälässä säädettyjen toimivaltuuksien käytöstä on syytä pidättäytyä. Koska myös itse säännös sisältää eriasteisia puuttumiskeinoja, toimivaltaisen viranomaisen tulisi näidenkin kesken valintaa tehdessään arvioida, olisiko kyseisessä tapauksessa lievempi puuttumiskeino riittävä rikkomuksen lopettamiseksi, vai onko ankaramman toimivaltuuden käyttö välttämätöntä.  

Mainitut toimivaltuudet voisivat olla tarpeen esimerkiksi niin sanotuissa tilausansatapauksissa. Tilausansassa kuluttaja joutuu tyypillisesti harhaanjohtavan markkinoinnin vuoksi tietämättään sidotuksi pitkäkestoiseen tuotteen tai palvelun tilaamista koskevaan sopimukseen. Yleisesti ottaen järeämpienkin toimivaltuuksien käyttö voisi tulla kyseeseen ennen muuta tilanteissa, joissa elinkeinonharjoittajan menettely lähentelee petoksellista toimintaa.  

Momentin 1 kohdan mukaan toimivaltainen viranomainen voi määrätä palveluntarjoajan poistamaan sisältöä, antamaan kuluttajille selkeän varoituksen verkkorajapintaan pääsyn yhteydessä, estämään tai rajoittamaan pääsyä verkkorajapintaan taikka poistamaan verkkorajapinnan. Säännös perustuu näiltä osin yhteistyöasetuksen 9 artiklan 4 kohdan g alakohdan i ja ii alakohtaan.  

Palveluntarjoajilla tarkoitetaan säännöksessä muun muassa hosting-, internet- ja alustapalveluntarjoajia sekä teleyrityksiä tai muuten tiedon julkaisusta, välittämisestä tai sen verkossa esilläolosta vastaavia toimijoita. Lähtökohtana säännöksessä on, että toimivaltaisen viranomaisen päätös voi kohdistua tahoihin, joilla on tosiasiallinen mahdollisuus säännöksessä mainittujen keinojen käyttöön, minkä vuoksi kyseeseen tulevia palveluntarjoajia ei ole tarkoituksenmukaista määritellä tyhjentävästi. Toimivaltaisen viranomaisen tulee lähtökohtaisesti pyrkiä siihen, että päätös kohdistetaan tahoon, joka hallinnoi lainvastaiseksi katsottavaa sisältöä. 

Verkkorajapinta on määritelty yhteistyöasetuksen 3 artiklan 15 alakohdassa. Määritelmän mukaan verkkorajapinnalla tarkoitetaan mitä tahansa elinkeinonharjoittajan käyttämää tai hänen puolestaan käytettyä ohjelmaa, mukaan lukien verkkosivustot tai niiden osa tai sovellus, ja joiden avulla kuluttajilla on pääsy elinkeinonharjoittajan tarjoamiin tavaroihin tai palveluihin. 

Momentin 2 kohdan mukaan toimivaltainen viranomainen voi määrätä verkkotunnusrekisterin ylläpitäjän tai verkkotunnusvälittäjän poistamaan verkkotunnuksen käytöstä tai merkitsemään verkkotunnuksen toimivaltaisen viranomaisen nimiin. Sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 164 §:n mukaan Liikenne- ja viestintävirasto ylläpitää verkkotunnusrekisteriä Suomen maatunnukseen eli fi-maatunnukseen päättyvistä verkkotunnuksista. Kyseisten verkkotunnusten osalta Liikenne- ja viestintävirasto poistaa tarvittaessa verkkotunnuksen käytöstä poistamalla sen verkkotunnusrekisteristä ja fi-juuresta. Toimivaltainen viranomainen voi antaa määräyksen verkkotunnuksen käytöstä poistamiseksi myös muiden verkkotunnuspäätteiden osalta kohdistaen sen verkkotunnuspäätteitä hallinnoivalle tai verkkotunnuksia välittävälle taholle. Kohta kattaa näin kunakin hetkenä käytössä olevat kansallisia (ccTLD), yleisiä (gTLD) ja mahdollisia muita verkkotunnuspäätteitä käyttävät verkkotunnukset. Säännöksen mukaan toimivaltaisen viranomaisen ei tarvitse merkitä verkkotunnusta nimiinsä, ellei se pidä sitä tarpeellisena. Kohta perustuu asetuksen 9 artiklan 4 kohdan g alakohdan iii alakohtaan. Selvyyden vuoksi todettakoon, että verkkotunnusmerkinnän poistaminen voi olla mahdollista sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 169 §:n nojalla myös eräissä muissa tapauksissa. 

Toimivaltainen viranomainen voisi pykälän 2 momentin mukaan antaa päätöksen myös väliaikaisena, jolloin päätös olisi voimassa, kunnes asia on lopullisesti ratkaistu.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin toimivaltaisen viranomaisen velvollisuudesta varata päätöksen saajalle sekä säännöksiä rikkovalle elinkeinonharjoittajalle tilaisuus tulla kuulluksi ennen 1 tai 2 momentin mukaisen päätöksen antamista, paitsi jos kuulemista ei voida toimittaa niin nopeasti kuin asian kiireellisyys välttämättä vaatii.  

Pykälän 4 momentin mukaan toimivaltainen viranomainen voi asettaa 1 tai 2 momentin mukaisten päätöstensä noudattamisen tehosteeksi uhkasakon. Uhkasakon määräämisestä ja tuomitsemisesta säädetään uhkasakkolaissa. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta toimivaltaisen viranomaisen 12 §:n nojalla tekemään päätökseen. Päätökseen ei saisi hakea muutosta valittamalla hallintotuomioistuimeen, mutta se, johon ehdotetussa pykälässä tarkoitettu päätös kohdistuu, ja säännöksiä rikkonut elinkeinonharjoittaja voisivat saattaa muun kuin väliaikaisena annetun päätöksen hakemuksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Tämä tulisi tehdä 30 päivän kuluessa tiedoksisaannista. Muutoin päätös jää pysyväksi. Päätöstä olisi noudatettava, jollei markkinaoikeus toisin määrää. Menettelyn osalta viitataan 6 momentissa oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annettuun lakiin (100/2013). 

13 §.Seuraamusmaksu eräiden kuluttajansuojalain säännösten rikkomisesta. Pykälässä yksilöitäisiin ne elinkeinonharjoittajan kuluttajansuojalain tai sen nojalla annettujen säännösten vastaiset menettelyt, joiden perusteella seuraamusmaksu tulisi määrättäväksi.  

Pykälän 1 momentin mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin elinkeinonharjoittajalle, joka kuluttajien vahingoksi tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö pykälässä mainittuja kuluttajansuojalain säännöksiä. Sana ”kuluttaja” on monikkomuodossa sen johdosta, että tarkoituksena on, että seuraamusmaksu ei olisi käytettävissä yksittäistapauksiin. Säännöksen soveltaminen ei kuitenkaan edellytä, että esimerkiksi sopimusehdon ollessa kyseessä tällaista sopimusehtoa olisi jo käytetty useissa sopimuksissa, vaan riittää, että ehtoa on tarkoitus käyttää useammassa kuin yhdessä sopimuksessa. 

Huolimattomuuden arvioinnissa lähtökohtana olisi menettelyn ulkoinen huolellisuuden arviointi. Kyse on siitä, poikkeaako elinkeinonharjoittajan menettely objektiivisesti arvioituna asetetusta velvoitteesta. Lisäksi huolimattomuus edellyttäisi subjektiivista arviointia. Kyse on siitä, ymmärsikö elinkeinonharjoittaja menettelynsä ja prosessiensa aiheuttavan riskin velvoitteen rikkomisesta ja otti tällaisen riskin tai olisiko elinkeinonharjoittajan pitänyt ymmärtää riski velvoitteen rikkomisesta. Käytännössä subjektiivisen huolellisuuden arvioinnissa on kyse siitä, ovatko elinkeinonharjoittajan menettelytavat olleet riittävän huolellisia lainsäännösten noudattamiseksi. Jos kuluttaja-asiamies on jo neuvotellut elinkeinonharjoittajan kanssa saman säännöksen rikkomisesta, elinkeinonharjoittajalle on syntynyt korostettu velvoite korjata menettelytavoissaan olevat puutteet. Huolimattomuuden tai tahallisuuden arviointiin ei yleensä vaikuta elinkeinonharjoittajan mahdollinen erehtyminen lainsäännösten asettamista vaatimuksista. 

Pykälässä käytetty muotoilu ”seuraamusmaksu määrätään” ei merkitse sitä, että toimivaltaisella viranomaisella olisi näissä tapauksissa velvollisuus tehdä hakemus markkinaoikeudelle seuraamusmaksun määräämiseksi taikka Finanssivalvonnan ollessa kyseessä määrätä sitä itse. Erikseen voidaan kuluttaja-asiamiehen osalta todeta, että kuluttaja-asiamies priorisoi asioita Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain 7 §:n mukaisesti. Jos elinkeinonharjoittajan rikkomusta käsitellään yksittäisenä valvonta-asiana, ensi kädessä kuluttaja-asiamies neuvottelee elinkeinonharjoittajan kanssa sekä tässä yhteydessä harkitsee, mikä olisi asianmukainen puuttumiskeino rikkomukseen. Kyse on toimivaltaisten viranomaisten harkintavallasta, jota on käytettävä hallintolaissa säädettyjen hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti. Näiden mukaisesti toimivaltaisten viranomaisten on toimissaan huomioitava muun muassa tasapuolisuus ja oikeasuhtaisuus kaikki merkitykselliset perusoikeudet huomioiden sekä käytettävä toimivaltaansa lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Seuraamusmaksun määrääminen on luonteeltaan merkittävä toimi, ja sitä on tarkoitus käyttää vain vakavammissa rikkomuksissa. 

Syyttömyysolettama huomioon ottaen seuraamusmaksun määräämisessä yleisenä lähtökohtana on, että toimivaltaisella viranomaisella on vastuu rikkomuksen riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä sekä sen toteennäyttämisestä. Viranomaisen selvitysvastuusta säädetään hallintolain 31 §:ssä, jonka mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset. 

Pykälän 1 momentin 1 kohdassa yksilöitäisiin ne kuluttajansuojalain 2 luvun säännökset, joiden rikkomisesta seuraamusmaksun määrääminen tulisi kyseeseen. Näitä olisivat 4 § markkinoinnin tunnistettavuudesta, 5 §:n mukainen kielto aiheuttaa sekaannuksen vaaraa, 6 §:n mukainen kielto antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja, 7 §:n mukainen kielto jättää antamatta olennaisia tietoja markkinoinnissa tai asiakassuhteessa sekä 9 §:n mukainen kielto käyttää markkinoinnissa tai asiakassuhteessa aggressiivisia menettelyjä. Seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen myös rikottaessa luvun 10 §:ää, jonka mukaan markkinoinnissa ei saa tarjota kulutushyödykkeitä toimittamalla niitä kuluttajille ilman nimenomaista tilausta ja edellyttämällä kuluttajalta maksua, hyödykkeen palauttamista tai säilyttämistä taikka muuta toimenpidettä. Sama koskee luvun 10 a §:n 1 momenttia, jossa säädetään elinkeinonharjoittajan velvollisuudesta pyytää kuluttajan nimenomainen suostumus kaikkiin lisämaksuihin, jotka eivät sisälly kulutushyödykkeestä perittäväksi ilmoitettuun hintaan. Niin ikään seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen rikottaessa luvun 12 §:ää yhdistetyistä tarjouksista ja kylkiäistarjouksista taikka 14 §:ää puhelinasioinnista perittävistä kuluista. Eräiden 2 lukuun sisältyvien tiedonantovelvoitteita koskevien säännösten rikkomisesta säädetään ehdotetussa 16 §:ssä. 

Seuraamusmaksu määrättäisiin 1 momentin 2 kohdan mukaan myös eräiden kuluttajansuojalain 6 luvun koti- ja etämyyntisäännösten rikkomisesta. Näitä olisivat ensinnäkin luvun 11 §, jossa säädetään siitä, miten ennakkotiedot on annettava kotimyynnissä, sekä luvun 12 §, jossa säädetään vastaavasti siitä, miten ennakkotiedot on annettava etämyynnissä. Viimeksi mainitun pykälän osalta on syytä selvyyden vuoksi todeta, että seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen myös silloin, kun elinkeinonharjoittaja rikkoo mainitun pykälän 3 momentin mukaista velvollisuutta palauttaa kuluttajille määräajassa saamansa maksusuoritukset ja korvata kuluttajille tavaran palauttamisesta aiheutuneet kulut. Niin ikään seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen rikottaessa luvun 13 §:n mukaisia tietojen vahvistamista koskevia velvollisuuksia sekä rikottaessa 17 §:n 2—4 momentin mukaisia velvollisuuksia, jotka koskevat suoritusten palauttamista. Kuluttajansuojalain 6 luvun säännösten rikkomisen seuraamuksista säädettäisiin myös ehdotetun pykälän 2 momentissa sekä 16 §:ssä. 

Momentin 3 kohdan mukaan seuraamusmaksun piiriin kuuluisivat myös eräät rahoituspalvelujen ja rahoitusvälineiden etämyyntiä koskevan 6 a luvun säännökset. Näitä olisivat luvun 11 § ennakkotietojen ja sopimusehtojen toimittamisesta kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla sekä 16 §:n 2 momentin mukainen elinkeinonharjoittajan velvollisuus palauttaa kuluttajalle kaikki sopimuksen perusteella saamansa suoritukset. Kuluttajansuojalain 6 a luvun säännösten rikkomisen seuraamuksista säädettäisiin myös ehdotetun pykälän 2 momentissa sekä 16 §:ssä. 

Momentin 4 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin myös eräiden kuluttajansuojalain 7 luvun säännösten rikkomisesta. Mainittua lukua sovelletaan asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja koskevan 7 a luvun 31 §:ään sisältyvän viittaussäännöksen mukaan tietyiltä osin myös 7 a luvun soveltamisalaan kuuluviin luottoihin. 

Seuraamusmaksun piiriin kuuluisi ensinnäkin kuluttajansuojalain 7 luvun hyvää luotonantotapaa koskevan 13 §:n 2 momentin 3 kohdan mukainen kielto käyttää lisämaksullista tekstiviestipalvelua tai muuta vastaavaa viestipalvelua. Mainitun pykälän 3 momentin perusteella säännöstä sovelletaan luotonantajan ohella luotonvälittäjään. Seuraamusmaksulla sanktioitavia säännöksiä olisivat myös 13 a § kytkykaupan kiellosta, 14 § velvollisuudesta arvioida kuluttajan luottokelpoisuus, 15 §:n 1 ja 2 momentti velvollisuudesta todentaa luotonhakijan henkilöllisyys sekä 16 § velvollisuudesta säilyttää todentamista koskevat tiedot. Seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen myös rikottaessa 16 a §:ää, jonka 1 momentissa säädetään luotonantajan velvollisuudesta määritellä kuluttajaluottojen myöntämisessä käytetyt periaatteet ja 2 momentissa puolestaan siitä, että luotonantaja saa myöntää luoton kuluttajalle ainoastaan, jos tämän luottokelpoisuuden arviointi osoittaa, että luottosopimuksesta johtuvat velvoitteet todennäköisesti täytetään luottosopimuksessa edellytetyllä tavalla. Seuraamusmaksun piiriin kuuluisi myös luvun 17 § mukaan lukien mainitun pykälän 3 momentin nojalla annetun asetuksen (valtioneuvoston asetus luottosopimuksesta kuluttajalle annettavista tiedoista (789/2010)) 5 §:n säännökset luottosopimuksen tekemisestä. Niin ikään seuraamusmaksun piiriin kuuluvia säännöksiä olisivat luvun 17 a § luottokustannusten enimmäismäärästä, 17 b § maksuajan pidentämisestä perittävistä kuluista, luvun 19 §:n mukainen varojen luovuttamisaikaa koskeva rajoitus, 24 § koron ja maksujen muutoksista sekä luotonvälittäjiä koskeva 48 §:n mukainen velvollisuus ilmoittaa markkinoinnissa valtuuksistaan. Kuluttajansuojalain 7 luvun säännösten rikkomisen seuraamuksista säädettäisiin myös ehdotetun pykälän 2 momentissa sekä 16 §:ssä.  

Seuraamusmaksu määrättäisiin 1 momentin 5 kohdan mukaan myös eräiden kuluttajansuojalain 7 a luvun säännösten rikkomisesta. Mainittu luku koskee asunto-omaisuuteen liittyviä kuluttajaluottoja. Seuraamusmaksun piiriin kuuluvia säännöksiä olisivat luvun 10 §:n 1 momentin mukainen velvollisuus määritellä luottokelpoisuuden arvioinnissa käytettävät menettelytavat ja tiedot, 11 § velvollisuudesta arvioida kuluttajan luottokelpoisuus sekä 14 §:n säännökset luottotarjouksen tekemisestä. Seuraamusmaksun piiriin kuuluisi myös luvun 15 § mukaan lukien mainitun pykälän 3 momentin nojalla annetun asetuksen (valtioneuvoston asetus luottosopimuksesta kuluttajalle annettavista tiedoista) 5 a §:n säännökset luottosopimuksen tekemisestä. Kuluttajansuojalain 7 a luvun säännösten rikkomisen seuraamuksista säädettäisiin myös ehdotetun pykälän 2 momentissa sekä 16 §:ssä. 

Momentin 6 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin myös elinkeinonharjoittajalle, joka rikkoo kuluttajansuojalain 9 luvun 25 §:n 2 momentin mukaista velvollisuutta asettaa ennakkomaksun turvaava vakuus. Velvollisuus koskee taloelementtien kauppaa sekä tiettyjä taloudelliselta merkitykseltään huomattavia rakennusurakoita. Momentin 7 kohdan mukaan seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen myös rikottaessa kuluttajansuojalain 10 luvun 12 §:n mukaista kieltoa ottaa vastaan suoritus peruuttamisaikana ja välityssopimuksen voimassaoloaikana. Mainittu luku koskee aikaosuuksia ja pitkäkestoisia lomatuotteita. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin erikseen seuraamusmaksun määräämisestä rikottaessa ennen muuta kuluttajansuojalain säännöksiä kuluttajan oikeudesta peruuttaa sopimus joko käyttämällä peruuttamisoikeutta loukkaavaa sopimusehtoa taikka soveltamalla tällaista käytäntöä. Viimeksi mainitulla tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta, jossa elinkeinonharjoittajaan ei saa kohtuudella yhteyttä, minkä johdosta kuluttaja ei voi peruuttamisoikeuttaan tosiasiassa käyttää. Momentissa käytettyjen ilmaisujen ”tahallaan tai huolimattomuudesta” sekä ”kuluttajien vahingoksi” osalta viitataan edellä 1 momentin perusteluissa todettuun. 

Peruuttamisoikeudesta säädetään koti- ja etämyynnin osalta 6 luvun 14 §:n 1 ja 2 momentissa. Huomioon tulisi luonnollisesti ottaa luvun 16 §:ssä säädetyt peruuttamisoikeuden rajoitukset eli tapaukset, joissa kuluttajalla ei lain mukaan ole peruuttamisoikeutta, jollei toisin ole sovittu. Rahoituspalvelujen ja rahoitusvälineiden etämyynnin osalta peruuttamisoikeudesta säädetään 6 a luvun 12 §:n 1 momentissa, kuluttajaluottojen osalta 7 luvun 20 §:n 1 momentissa, asunto-omaisuuteen liittyvien kuluttajaluottojen osalta 7 a luvun 17 §:n 1 momentissa sekä aikaosuuksien ja pitkäkestoisten lomatuotteiden osalta 10 luvun 9 §:n 1 momentissa. 

Momentin 3 kohdassa säädettäisiin myös seuraamusmaksun määräämismahdollisuudesta silloin, kun elinkeinonharjoittaja käyttää sopimusehtoa tai soveltaa käytäntöä, jolla poiketaan kuluttajien vahingoksi kuluttajansuojalain 7 luvun 39 §:n 1 momentin mukaisesta oikeudesta saada kaupan tai palveluksen rahoittaneelta luotonantajalta rahasuoritus myyjän tai palveluksen suorittajan sopimusrikkomuksen johdosta.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin seuraamusmaksun määräämisestä elinkeinonharjoittajalle, joka tahallaan tai huolimattomuudesta käyttää kuluttajansuojalain 2 luvun 15 §:n 3 kohdan nojalla annetun valtioneuvoston asetuksen (valtioneuvoston asetus kuluttajien kannalta sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja asiakassuhteissa (601/2008)) 1 §:ssä tarkoitettuja harhaanjohtavia tai 2 §:ssä tarkoitettuja aggressiivisia menettelytapoja. 

14 §.Seuraamusmaksu eräiden matkustajan oikeuksia koskevien säännösten rikkomisesta. Pykälässä säädettäisiin eräistä seuraamusmaksun piiriin tulevista säännöksistä, jotka liittyvät matkustajan oikeuksiin. Momentissa käytettyjen ilmaisujen ”tahallaan tai huolimattomuudesta” sekä ”kuluttajien vahingoksi” osalta viitataan edellä 13 §:n perusteluissa todettuun. Ilmaisu merkitsee tässä yhteydessä samalla sitä, että matkustajien tulee olla kuluttajan asemassa. 

Pykälän 1 kohdan mukaan seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen ensinnäkin elinkeinonharjoittajan rikkoessa matkapalveluyhdistelmistä annetun lain (901/2017) 10 §:n ja sen 3 momentin nojalla annetun oikeusministeriön asetuksen (oikeusministeriön asetus matkustajalle matkapalveluyhdistelmistä annettavista tiedoista (181/2018)) 2 §:n säännöksiä matkapakettisopimuksessa tai sopimusvahvistuksessa mainittavista tiedoista ja niiden vahvistamisesta. Mainitut säännökset velvoittavat matkanjärjestäjiä ja matkanvälittäjiä. Seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen myös elinkeinonharjoittajan, tässä tapauksessa matkanjärjestäjän, rikkoessa saman lain 16 §:ää maksusuoritusten palauttamisesta matkustajalle tai 27 §:n säännöksiä ylimääräisistä majoituskustannuksista. 

Pykälän 2 kohdan mukaan seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen myös silloin, kun elinkeinonharjoittaja rikkoo lentomatkustajien oikeuksia koskevan asetuksen eräitä säännöksiä. Näitä olisivat asetuksen 4 artiklan 3 kohdan mukaiset velvollisuudet evättäessä matkustajalta pääsy lennolle vastoin hänen tahtoaan, 5 artiklan 1 kohdan a ja b alakohdan tai 2 kohdan mukaiset velvollisuudet lennon peruutustilanteessa. Seuraamusmaksu ei sen sijaan olisi määrättävissä mainitun artiklan 1 kohdan c alakohdan rikkomisen johdosta. Mainittu alakohta koskee korvausvelvollisuutta.  

Seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen myös, kun elinkeinonharjoittaja laiminlyö 6 artiklan mukaisia velvollisuuksiaan lennon viivästyessä aikataulun mukaisesta lähtöajasta taikka kun elinkeinonharjoittaja rikkoo 14 artiklan mukaista velvollisuutta ilmoittaa matkustajille heidän oikeuksistaan. 

Pykälän 3 kohdan mukaan seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen elinkeinonharjoittajan laiminlyödessä rautatievastuuasetuksen 17 artiklan mukaisen velvollisuuden suorittaa viivästystilanteessa korvausta matkalipun hinnasta matkustajalle, jonka matkalippu ei ole näyttö- tai kausilippu, tai elinkeinonharjoittajan laiminlyödessä 18 artiklan mukaisia avunantovelvollisuuksiaan viivästystilanteessa. Rautatievastuuasetuksen soveltamisalaa on rajoitettu kansallisesti rautatiekuljetuslain (1119/2000) 8 a §:ssä, ja seuraamusmaksua ei luonnollisestikaan voisi määrätä silloin, kun rautatievastuuasetus ei kansallisten soveltamisalarajausten johdosta tule edes sovellettavaksi.  

Pykälän 4 kohdan mukaan seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen elinkeinonharjoittajan laiminlyödessä merimatkustajien oikeuksia koskevan asetuksen 17 artiklan mukaisen avustamisvelvollisuuden lähdön peruuntuessa tai viivästyessä. Seuraamusmaksu voisi niin ikään tulla kyseeseen elinkeinonharjoittajan laiminlyödessä 18 artiklan mukaisia uutta matkareittiä ja lipun hinnan palautusta koskevia velvollisuuksiaan lähdön peruuntuessa tai viivästyessä. Seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen myös silloin, kun elinkeinonharjoittaja ei suorita matkustajalle, jonka matkalippu ei ole näyttö- tai kausilippu, saapumisen viivästyessä korvausta asetuksen 19 artiklan mukaisesti. 

Pykälän 5 kohdan mukaan seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen elinkeinonharjoittajan rikkoessa lentoliikenteen harjoittamisen yhteisistä säännöistä yhteisössä annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1008/2008 23 artiklan 1 kohtaa hinnan ilmoittamisesta, ja 6 kohdan mukaan seuraamusmaksusääntelyn piiriin tulisi myös linja-autoliikenteen matkustajien oikeuksia koskevan asetuksen 19 artiklan 2 kohta, jossa säädetään liikenteenharjoittajan velvollisuudesta suorittaa korvausta matkustajalle, kun elinkeinonharjoittaja on jättänyt tarjoamatta matkustajalle 19 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valinnan mahdollisuuden. 

15 §.Seuraamusmaksu eräiden muiden kuluttajansuojasäännösten rikkomisesta. Pykälässä säädettäisiin eräistä seuraamusmaksun piiriin tulevista kuluttajansuojasäännöksistä, jotka eivät sisälly kuluttajansuojalakiin tai koske matkustajien oikeuksia. Momentissa käytettyjen ilmaisujen ”kuluttajien vahingoksi” sekä ”tahallaan tai huolimattomuudesta” osalta viitataan edellä 13 §:n perusteluissa todettuun. 

Seuraamusmaksu voisi tulla pykälän 1 kohdan mukaan kyseeseen ensinnäkin elinkeinonharjoittajan rikkoessa asuntokauppalain (843/1994) 2 luvun 19 §:n 1 momentin tai 19 c §:n 1 momentin taikka 4 luvun 3 a §:n säännöksiä suorituskyvyttömyysvakuudesta. Näiltä osin on syytä huomata, että kaikki perustajaosakkaat eivät välttämättä ole elinkeinonharjoittajia. Säännös koskisikin vain elinkeinonharjoittajan asemassa olevia perustajaosakkaita.  

Pykälän 2 kohdan mukaan seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen elinkeinonharjoittajan rikkoessa sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 200 §:n säännöstä suoramarkkinoinnista luonnolliselle henkilölle, 201 §:n säännöstä puhelinliittymän markkinoinnin kiellosta taikka 203 §:n 2 momentin säännöstä suoramarkkinoinnin tunnistamisesta. On huomattava, että mainituilla säännöksillä on kiinteä yhteys myös tietosuoja-asetukseen ja erityisesti sen 7 artiklaan, jossa säädetään suostumuksesta, sekä 21 artiklan 2—5 kohtaan, joissa säädetään rekisteröidyn vastustamisoikeudesta, kun henkilötietoja käsitellään suoramarkkinointitarkoituksissa, eikä ehdotettu seuraamusmaksusäännös kavenna tietosuojavaltuutetun tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain mukaisia tehtäviä ja toimivaltuuksia ja siten esimerkiksi oikeutta määrätä seuraamusmaksua näiden säädösten perusteella. Samanaikaisesti on syytä korostaa, että jos sama menettely voisi tulla arvioitavaksi eri seuraamusmaksusäännösten valossa, tulisi varmistua siitä, että ne bis in idem -periaatetta ei rikota. 

Pykälän 3 kohdan mukaan seuraamusmaksulla sanktioitavia säännöksiä olisivat myös eräät saatavien perinnästä annetun lain (jäljempänä perintälaki; 513/1999) säännökset. Seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen ensinnäkin elinkeinonharjoittajan rikkoessa lain 4 §:n 3 momentin kieltoa periä lakannutta saatavaa, 4 a §:ää velallisen oikeudesta saada tietoja taikka elinkeinonharjoittajan jatkaessa perintää 4 b §:n vastaisesti maksuvelvollisuuden kiistämisestä huolimatta tai 4 c §:n vastaisesti velallisen pyydettyä perinnän keskeyttämistä. Seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen myös elinkeinonharjoittajan rikkoessa lain 5 tai 5 a §:ää maksuvaatimuksen sisällöstä taikka tämän vaatiessa saatavasta maksua tuomioistuimessa 6 §:n vastaisesti. Seuraamusmaksun piiriin kuuluisi myös lain 7 §:n 2 momenttiin sisältyvä kielto käyttää trattaa kuluttajasaatavan perimiseksi. Niin ikään seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen elinkeinonharjoittajan rikkoessa 10 a, 10 b, 10 c tai 10 d §:ää kuluttajasaatavan perintäkulujen enimmäismääristä taikka 11 a §:n 2 momenttia varojen kohdentamisesta saatavan osille. Jos seuraamusmaksun piiriin kuuluvassa perintälain säännöksessä ei ole otettu kantaa siihen, mitä tahoa perintälain säännös velvoittaa, elinkeinonharjoittajalla tarkoitettaisiin sitä, jonka toimesta perintälakia on rikottu. 

Seuraamusmaksu voisi tulla pykälän 4 kohdan mukaan kyseeseen myös silloin, kun elinkeinonharjoittaja vaatii korkolain (633/1982) 2 §:n 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa korkeampaa viivästyskorkoa kuin mainitun lain 4 §:ssä säädetään. 

Pykälän 5 kohdan mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin myös perusteettomien maarajoitusten kieltämisestä annetun asetuksen eräiden artiklojen rikkomisesta. Näitä olisivat asetuksen 3 artiklan 1 ja 2 kohta kiellosta estää tai rajoittaa asiakkaan pääsyä verkkorajapintoihin, 4 artiklan 1 kohta kiellosta soveltaa tavaroihin tai palveluihin erilaisia yleisiä käyttöehtoja sekä 5 artiklan 1 kohta kiellosta soveltaa maksutapahtumiin erilaisia ehtoja. 

16 §.Seuraamusmaksu tietojen antamista koskevien säännösten rikkomisesta. Pykälässä säädettäisiin seuraamusmaksun piiriin kuuluvista säännöksistä, jotka koskevat tietojen antamista. Momentissa käytettyjen ilmaisujen ”kuluttajien vahingoksi” sekä ”tahallaan tai huolimattomuudesta” osalta viitataan edellä 13 §:n perusteluissa todettuun. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin näistä säännöksistä siltä osin kuin ne sisältyvät kuluttajansuojalakiin. Momentin 1 kohdan mukaan seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen elinkeinonharjoittajan rikkoessa tai laiminlyödessä kuluttajansuojalain 2 luvun 8 §:ää tiedonantovelvollisuudesta tarjottaessa yksilöityä kulutushyödykettä tai 8 a §:n mukaisen velvollisuuden antaa tietoja ennen sopimuksen tekemistä muussa kuin koti- ja etämyynnissä.  

Momentin 2 kohdan mukaan puolestaan seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen elinkeinonharjoittajan rikkoessa tai laiminlyödessä 6 luvun 9 §:n mukaisen velvollisuuden antaa tietoja ennen koti- tai etämyyntisopimuksen tekemistä siten kuin pykälän 3 momentin nojalla annetussa oikeusministeriön asetuksessa (110/2014) kuluttajansuojalain 6 luvussa tarkoitetuista peruuttamislomakkeesta ja peruuttamisohjeista tarkemmin säädetään samoin kuin elinkeinonharjoittajan rikkoessa tai laiminlyödessä 6 luvun 10 §:n mukaisen velvollisuuden antaa kuluttajalle eräitä muita tietoja. Momentin 3 kohdan mukaan seuraamusmaksu olisi mahdollinen myös elinkeinonharjoittajan rikkoessa 6 a luvun 5—10 §:n mukaista velvollisuutta antaa ennakkotietoja rahoituspalveluiden tai rahoitusvälineiden etämyynnissä. 

Seuraamusmaksu voisi tulla 4 kohdan mukaan kyseeseen myös elinkeinonharjoittajan rikkoessa tai laiminlyödessä kuluttajansuojalain 7 luvun 8 §:n mukaisen velvollisuuden antaa tietoja kuluttajaluottojen mainonnassa, 9 §:n ja sen 2 momentin nojalla annetun asetuksen (valtioneuvoston asetus luottosopimuksesta kuluttajalle annettavista tiedoista) 1 §:n säännöksiä velvollisuudesta antaa eräitä tietoja ennen luottosopimuksen tekemistä, 10 §:n ja sen nojalla annetun edellä mainitun asetuksen 2 §:n mukaisen velvollisuuden antaa ennakkotietoja puhelinmyynnissä taikka elinkeinonharjoittajan rikkoessa tai laiminlyödessä 11 §:n mukaisen velvollisuuden antaa eräitä muita tietoja. On syytä huomata, että mainittuja säännöksiä sovelletaan kuluttajansuojalain 7 a luvun 9 §:n mukaan myös asuntovakuudellisiin kuluttajaluottoihin. 

Momentin 5 kohdan mukaan seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen myös elinkeinonharjoittajan rikkoessa tai laiminlyödessä 7 a luvun 5 §:n mukaisen velvollisuuden antaa tietoja asuntoluoton mainonnassa. Tältä osin tulisi huomioida myös Finanssivalvonnan pykälän 2 momentin nojalla antamat tarkemmat määräykset esimerkin määräytymisen perusteista. Niin ikään seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen elinkeinonharjoittajan rikkoessa tai laiminlyödessä mainitun luvun 6 §:n ja sen 2 momentin nojalla annetun asetuksen (valtioneuvoston asetus luottosopimuksesta kuluttajalle annettavista tiedoista) 2 a §:n mukaisen velvollisuuden antaa tietoja ennen asuntoluottosopimuksen tekemistä, 7 §:n ja sen nojalla annetun edellä mainitun asetuksen 2 §:n mukaisen velvollisuuden antaa ennakkotietoja puhelinmyynnissä.  

Momentin 6 kohdan perusteella seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen niin ikään elinkeinonharjoittajan rikkoessa tai laiminlyödessä kuluttajansuojalain 10 luvun 4 §:n velvollisuuden antaa ennakkotietoja mainitun säännöksen nojalla annetun oikeusministeriön asetuksen (oikeusministeriön asetus kuluttajansuojalain 10 luvussa tarkoitetuista tietolomakkeista ja sopimuksen peruuttamislomakkeesta (291/2011) 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla taikka elinkeinonharjoittajan rikkoessa tai laiminlyödessä 10 luvun 5 §:n säännöksiä aikaosuutta tai pitkäkestoista lomatuotetta koskevasta markkinoinnista. 

Momentin 7 kohdan perusteella seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen myös kuluttajansuojalain 2 luvun 15 §:n 1 ja 2 kohdan nojalla annetun asetuksen (valtioneuvoston asetus asuntojen markkinoinnissa annettavista tiedoista (130/2001)) rikkomisesta tai laiminlyönnistä siltä osin kuin siinä säädetään asunnosta ilmoitettaessa annettavista tiedoista (asetuksen 2 §:n 1 momentti, 3 §:n 1 momentti ja 4 §), velvollisuudesta pitää nähtävänä esite (asetuksen 5 §) sekä esitteessä mainittavista tiedoista (asetuksen 6—11 §). 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin seuraamusmaksun piiriin kuuluvista tietojen antamista koskevista säännöksistä siltä osin kuin säännökset sisältyvät muuhun lakiin kuin kuluttajansuojalakiin. Momentissa käytettyjen ilmaisujen ”kuluttajien vahingoksi” sekä ”tahallaan tai huolimattomuudesta” osalta viitataan edellä 13 §:n perusteluissa todettuun. 

Momentin 1 kohdassa mainittaisiin maksupalvelulain (290/2010) 10—15 §:n säännökset tietojen antamisesta, 22 §:n säännökset erillistä maksutapahtumaa koskevasta sopimuksesta annettavista ennakkotiedoista sekä 25 a §, joka koskee erillisestä maksutoimeksiannon käynnistämistä koskevasta sopimuksesta annettavia ennakkotietoja. 

Momentin 2 kohdan mukaan seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen puolestaan elinkeinonharjoittajan rikkoessa matkapalveluyhdistelmistä annetun lain eräitä säännöksiä. Mainittu laki koskee myös muita matkustajia kuin kuluttajia, mutta seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen vain silloin, kun kyse on kuluttaja-asemassa olevista matkustajista. Ensinnäkin seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen elinkeinonharjoittajan rikkoessa tai laiminlyödessä 7 §:n ja sen nojalla annetun oikeusministeriön asetuksen (oikeusministeriön asetus matkustajalle matkapalveluyhdistelmistä annettavista tiedoista) 1 §:n säännöksiä ennen matkapakettisopimuksen tekemistä annettavista tiedoista. Mainitut säännökset velvoittavat matkanjärjestäjiä ja matkanvälittäjiä. Niin ikään seuraamusmaksu voisi tulla kyseeseen elinkeinonharjoittajan rikkoessa tai laiminlyödessä saman lain 36 §:n ja sen 2 momentin nojalla annetun edellä mainitun asetuksen 3 §:n säännöksiä ennen yhdistetyn matkajärjestelyn syntymistä annettavista tiedoista. Nämä säännökset velvoittavat yhdistetyn matkajärjestelyn syntymistä edesauttavaa elinkeinonharjoittajaa. 

Seuraamusmaksun määräämisen edellytyksenä 1 ja 2 momentissa mainituissa tapauksissa olisi muiden seuraamusmaksua koskevien säännösten tavoin elinkeinonharjoittajan tahallisuus tai huolimattomuus. Lisäksi pykälän 3 momentti sisältäisi korotetun kynnyksen seuraamusmaksun määräämiselle silloin, kun kyse on 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen säännösten rikkomisesta tai laiminlyönnistä. Tällöin seuraamusmaksun määräämisen edellytyksenä olisi lisäksi, että rikkomus on omiaan selvästi heikentämään kuluttajan kykyä tehdä perusteltu ostopäätös tai kulutushyödykkeeseen liittyvä muu päätös taikka vaikeuttamaan kuluttajan oikeuksiin pääsyä. Korotettu kynnys on katsottu perustelluksi tietojen antamista koskevien säännösten rikkomisen tai laiminlyönnin osalta, koska säännöksissä on hyvin yksityiskohtaisia tiedonantovelvoitteita, joista jonkin tiedon puutteellinen esittäminen voi jossakin yksittäistilanteessa olla kuluttajan päätöksenteon tai oikeuksiin pääsyn kannalta vähemmän merkityksellinen. Näissä tilanteissa ei ole tarkoituksenmukaista, että elinkeinonharjoittajalle määrättäisiin seuraamusmaksu rikkomuksesta.  

Momentissa tarkoitettu ostopäätös on laaja käsite, ja sillä tarkoitetaan paitsi päätöstä siitä, ostaako kuluttaja hyödykkeen vai ei, myös millä hinnalla ja muilla ehdoilla hän ostaa hyödykkeen. Kulutushyödykkeeseen liittyvä muu päätös voi olla esimerkiksi se, käyttääkö kuluttaja sopimussuhteen aikana hänelle sopimuksen tai lain mukaan kuuluvia oikeuksia. On huomattava, että ehdotetussa säännöksessä ei edellytetä sitä, että joku kuluttaja olisi tosiasiassa tehnyt ostopäätöksen tai kulutushyödykkeeseen liittyvän muun päätöksen tai että menettelyn voidaan osoittaa aiheuttaneen konkreettista haittaa tai vahinkoa jollekin kuluttajalle. Riittävää on, että tiedonantovelvollisuuden rikkominen on omiaan vaikuttamaan kuluttajan menettelyyn säädetyllä tavalla. Esimerkiksi puutteelliset hintatiedot ovat lähtökohtaisesti omiaan selvästi heikentämään kuluttajan kykyä tehdä hyödykkeeseen liittyvä päätös.  

Momentissa tarkoitettu kuluttajan oikeuksiin pääsy voi vaarantua esimerkiksi, jos elinkeinonharjoittaja on vaikeuttanut kuluttajan reklamaation tekoa antamalla virheelliset tai puutteelliset yhteystiedot. Sitä vastoin kynnys ei ylity esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa elinkeinonharjoittaja laiminlyö pitää saatavilla pelkästään tiedon siitä, mihin kaupparekisteriin hänet on merkitty ja mikä hänen tunnisteensa kyseisessä rekisterissä on. 

17 §.Seuraamusmaksun määrääminen muulle henkilölle kuin 13—16 §:ssä tarkoitetulle elinkeinonharjoittajalle. Lähtökohtana on aina, että seuraamusmaksu määrätään 13—16 §:ssä tarkoitetulle elinkeinonharjoittajalle ja että seuraamusmaksun kohdistaminen muuhun henkilöön on poikkeuksellista.  

Pykälässä säädetään erityistapauksista, joissa seuraamusmaksu voitaisiin määrätä myös oikeushenkilön johtoon kuuluvalle tai oikeushenkilössä tosiasiallista määräysvaltaa käyttävälle henkilölle. Edellytyksenä seuraamusmaksun määräämiselle olisi, että edellä tarkoitettu henkilö olisi tahallaan tai huolimattomuudesta merkittävällä tavalla myötävaikuttanut 13—16 §:ssä tarkoitettuun rikkomukseen. Ratkaisevaa olisi siis kyseisen henkilön osuus lainvastaisen tilan syntyyn tai jatkumiseen. 

Oikeushenkilön johtoon kuuluvina pidetään toimitusjohtajaa ja hänen sijaistaan, hallituksen jäsentä ja varajäsentä, hallintoneuvoston ja siihen rinnastettavan toimielimen jäsentä ja varajäsentä, vastuunalaista yhtiömiestä sekä muussa vastaavassa asemassa yhteisössä toimivaa henkilöä.  

Arvioinnissa olisi otettava huomioon edellä tarkoitetun henkilön tehtävien tai toimivaltuuksien laajuus. Johtoon kuuluvan tai tosiasiallista määräysvaltaa käyttävän henkilön osalta tulisi ottaa huomioon, onko velvoitteen suorittaminen kuulunut tälle lain säännöksen, viranomaisen määräyksen tai oikeushenkilön sisäisen työjärjestyksen tai toimintaohjeiden mukaan. Jos velvoitteen suorittamista ei ole annettu kenenkään tehtäväksi tai tehtävänjako on epäselvä, seuraamusmaksu määrättäisiin pykälässä säädettyjen muiden edellytysten täyttyessä sellaiselle johtoon kuuluvalle, jolle tehtäväjaon vahvistaminen oikeushenkilössä kuuluu.  

Lisäedellytyksenä olisi, että seuraamusmaksun määräämiselle tälle muulle taholle olisi myös muutoin erityistä syytä. Seuraamusmaksun määräämiselle oikeushenkilön johtoon kuuluvalle tai tosiasiallista määräysvaltaa käyttävälle henkilölle voisi olla erityistä syytä esimerkiksi silloin, kun on syytä epäillä, että seuraamusmaksun määrääminen yksinomaan elinkeinonharjoittajalle olisi tehotonta sen johdosta, että tosiasiallista määräysvaltaa käyttänyt ja lainrikkomukseen merkittävästi myötävaikuttanut henkilö voisi jatkaa samankaltaista lainvastaista menettelyä toisessa yrityksessä, jossa tämän tiedetään käyttävän määräysvaltaa. 

Seuraamusmaksu voitaisiin pykälässä tarkoitetuissa tapauksissa määrätä joko yksinomaan oikeushenkilön johtoon kuuluvalle tai oikeushenkilössä tosiasiallista määräysvaltaa käyttävälle henkilölle taikka sekä 13—16 §:ssä tarkoitetulle elinkeinonharjoittajalle, että oikeushenkilön johtoon kuuluvalle tai oikeushenkilössä tosiasiallista määräysvaltaa käyttävälle henkilölle. Seuraamusmaksun kohdistaminen yksinomaan muulle kuin 13—16 §:ssä tarkoitetulle elinkeinonharjoittajalle voisi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun 13—16 §:ssä tarkoitettu elinkeinonharjoittaja on maksukyvytön tai tämän toiminta on lopetettu. Selvyyden vuoksi voi todeta, että yksinomaan elinkeinonharjoittajan maksukyvyttömyyden vuoksi seuraamusmaksua ei saisi kohdistaa oikeushenkilöön johtoon kuuluvaan tai oikeushenkilössä tosiasiallista määräysvaltaa käyttävään henkilöön, vaan tällaiseen muuhun tahoon kohdistuvan seuraamusmaksun määrääminen edellyttää joka tapauksessa pykälässä mainittujen erityisten perusteiden täyttymistä. 

18 §.Seuraamusmaksun suuruus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin keskeisistä seuraamusmaksun suuruuteen vaikuttavista seikoista. Lähtökohtana seuraamusmaksun määräämisessä on, että sillä tulee olla riittävä erityis- ja yleisestävä vaikutus. Seuraamusmaksun määrän tulisi olla sellainen, että sääntelyn rikkominen ei olisi elinkeinonharjoittajalle kannattavaa.  

Seuraamusmaksun suuruus perustuisi kokonaisarviointiin, ja sitä määrättäessä olisi momentin 1 kohdan mukaan otettava huomioon ensinnäkin rikkomuksen laatu, laajuus, vakavuus sekä sen kestoaika. Rikkomuksen laajuudella voidaan viitata esimerkiksi rikkomuksen rajatylittävään luonteeseen, mutta rikkomusta voitaisiin pitää laajana silloinkin, kun sen vaikutukset kohdistuisivat yksinomaan suomalaisiin kuluttajiin. Tämän lisäksi momentin 2 kohdan mukaan otettaisiin huomioon rikkomuksella saavutettu hyöty, jos tämä tieto on saatavilla. Hyödyn selvittäminen ei siis olisi edellytyksenä seuraamusmaksun määräämiselle, mutta tämä seikka voisi tiedossa ollessa vaikuttaa määrättävän seuraamusmaksun suuruuteen. Teolla tai laiminlyönnillä saatuun hyötyyn rinnastettaisiin teolla tai laiminlyönnillä vältetty tappio. Teon vakavuutta arvioitaessa vertailua ei tulisi tehdä yksinomaan suhteessa muihin seuraamusmaksun määräämistä koskeviin asioihin, koska tarkoituksena on, että seuraamusmaksun määrääminen ylipäänsä tulisi käytännössä kyseeseen vain vakavammissa rikkomuksissa.  

Momentin 3 ja 4 kohdan mukaan huomioon otettaisiin myös elinkeinonharjoittajan toimet vahingon lieventämiseksi tai korjaamiseksi sekä elinkeinonharjoittajan mahdolliset aiemmat kuluttajansuojasäännöksiin liittyvät rikkomukset.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin seuraamusmaksun enimmäismäärästä, joka olisi ehdotuksen mukaan neljä prosenttia elinkeinonharjoittajan kyseisen rikkomuksen päättymistä edeltäneen vuoden liikevaihdosta. Rikkomuksen päättymistä edeltävän vuoden arvioidaan kuvaavan paremmin harjoitettua elinkeinotoimintaa ja sen laajuutta kuin esimerkiksi seuraamusmaksun määräämistä koskevaa päätöstä edeltävän vuoden liikevaihto. Näin myöskään rikkomuksen jälkeen toteutetuilla yrityskaupoilla ei olisi vaikutusta seuraamusmaksun suuruuteen.  

Momentti sisältäisi lisäksi erityisen säännöksen niitä harvinaisia tilanteita silmällä pitäen, joissa tilinpäätös ei olisi seuraamusmaksua määrättäessä vielä valmistunut taikka joissa liiketoiminta olisi vasta aloitettu eikä tilinpäätöstä tämän johdosta olisi saatavissa. Tällöin liikevaihto voitaisiin arvioida muun saatavan selvityksen perusteella.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin seuraamusmaksun enimmäismäärästä niissä erityistapauksissa, joissa seuraamusmaksu määrättäisiin 17 §:n perusteella luonnolliselle henkilölle. Tällöin seuraamusmaksu saisi olla enintään neljä prosenttia henkilön rikkomuksen päättymistä edeltäneenä vuonna toimitetun verotuksen mukaisista tuloista. Tällaisen luonnollisen henkilön osalta säädettäisiin myös euromääräisestä enimmäismäärästä, joka olisi 40 000 euroa. Jos tuloja ei voida luotettavasti selvittää, ne voidaan arvioida muun saatavan selvityksen perusteella.  

Pykälän 4 momentissa säädetään siitä, mitä liikevaihdolla tarkoitetaan. Määritelmä vastaa pitkälti Finanssivalvonnasta annetun lain 41 §:ään sisältyvää liikevaihdon määritelmää. 

Selvyyden vuoksi voidaan todeta, että seuraamusmaksulle ei peritä viivästyskorkoa. 

19 §.Seuraamusmaksun määräämättä jättäminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin erityisistä vapautumisperusteista, joiden perusteella elinkeinonharjoittajalla on mahdollisuus välttyä seuraamusmaksun määräämiseltä. Momentin 1 kohdan mukaan seuraamusmaksua ei haeta määrättäväksi eikä määrätä, jos rikkomus on vähäinen. Kysymys on kyseiseen konkreettiseen yksittäistapaukseen liittyvästä vähäisyydestä, kun taas 16 §:n 3 momentin nojalla arvioidaan menettelyn vaikutusta kuluttajien päätöksentekoon tai oikeuksiin pääsyyn abstraktilla tasolla.  

Rikkomusta voitaisiin pitää vähäisenä esimerkiksi, jos elinkeinonharjoittaja on oma-aloitteisesti ja välittömästi rikkomuksensa havaittuaan ryhtynyt menettelynsä vaikutukset oikaiseviin toimenpiteisiin ja lopulliset vaikutukset kuluttajien kannalta ovat siten jääneet vähäisiksi. Samoin rikkomus voi olla vähäinen, jos kyse on säännöksen kertaluonteisesta rikkomuksesta, vaikka se kohdistuisi useampaan kuluttajaan. Vähäisiä eivät sitä vastoin yleensä ole toistuvat 13—16 §:ssä tarkoitettujen säännösten rikkomukset. Selvyyden vuoksi on vielä syytä todeta, että yksittäistä kuluttajaa koskevat asiat rajautuvat muutoinkin seuraamusmaksusääntelyn ulkopuolelle. 

Momentin 2 kohdan mukaan seuraamusmaksua ei haeta määrättäväksi eikä määrätä myöskään silloin, kun seuraamusmaksun määräämistä olisi pidettävä ilmeisen kohtuuttomana. Kyse olisi kokonaisarvioinnista, jossa voitaisiin ottaa huomioon esimerkiksi virheellisen menettelyn syyt ja seuraukset sekä tekijän yksilölliset olosuhteet. Huomioon voitaisiin ottaa myös elinkeino-oikeudelliset seuraamukset, kuten rekisteröintiä edellyttävillä aloilla esimerkiksi toiminnan kieltämistä koskevat päätökset. 

Pykälän 2 momentin mukaan seuraamusmaksu voitaisiin jättää hakematta tai määräämättä, jos elinkeinonharjoittaja on ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin rikkomuksen korjaamiseksi välittömästi sen havaitsemisen jälkeen. Lisäksi edellytetään, että rikkomus ei ole vakava tai toistuva. Vaikka siis rikkomus olisi vähäistä suurempi, seuraamusmaksu voitaisiin jättää hakematta tai määräämättä, jos momentissa säädetyt edellytykset täyttyisivät.  

Pykälän 3 momentissa säädetään tilanteista, joissa elinkeinonharjoittajalle on aiemman menettelyn perusteella asetettu uhkasakolla tehostettu kielto jatkaa tai uudistaa tiettyä menettelyä ja elinkeinonharjoittaja on kuitenkin tämän jälkeen rikkonut sille määrättyä kieltoa. Koska kielto ja seuraamusmaksu voivat tietyiltä osin tulla määrättäväksi samojen lainvastaisten menettelyjen perusteella, elinkeinonharjoittaja on voinut samalla syyllistyä myös rikkomukseen, jonka perusteella voitaisiin määrätä seuraamusmaksu. Pykälän 3 momentin mukaan seuraamusmaksu voitaisiin kuitenkin jättää hakematta tai määräämättä, jos saman rikkomuksen johdosta on määrätty myös uhkasakko maksettavaksi tai uhkasakon maksuunpanoa koskeva hakemus on vireillä.  

Pykälän 3 momentissa ei sen sijaan käsitellä seuraamusmaksun ja kiellon vaatimista saman menettelyn perusteella. Kielto kohdistuu tulevaisuuteen, ja seuraamusmaksu on suora taloudellinen seuraamus jo toteutetuista lainvastaisista menettelyistä. Näin ollen toimivaltainen viranomainen voi vaatia samankin menettelyn perusteella samassa prosessissa sekä kiellon että seuraamusmaksun määräämistä.  

20 §.Suhde rikosoikeudelliseen käsittelyyn. Pykälä koskisi kaksoisrangaistavuuden kieltoa eli niin sanottua ne bis in idem -periaatetta, jonka mukaan on kiellettyä syyttää ja tuomita kahdesti samasta teosta. Pykälän 1 momentin mukaan seuraamusmaksua ei saa määrätä sille, joka on epäiltynä samasta rikkomuksesta esitutkinnassa, jonka osalta on vireillä samaa rikkomusta koskeva syyteharkinta tai joka on vastaajana tuomioistuimessa samaa rikkomusta koskevassa rikosasiassa. Seuraamusmaksua ei saa määrätä myöskään sille, jolle on samasta rikkomuksesta annettu rikosasiassa tuomio. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin seuraamusmaksun määräämistä koskevan asian vireilläolovaikutuksesta rikosprosessiin. Jos samasta rikkomuksesta on vireillä seuraamusmaksun määräämistä koskeva asia tai se on ratkaistu, ehdotetun 2 momentin mukaan syytettä ei voida tällöin nostaa eikä tuomiota rikosasiassa antaa. Seuraamusmaksun määräämistä koskevan asian vireilläololla tarkoitetaan sen vireilläoloa markkinaoikeudessa tai Finanssivalvonnassa, joka ehdotetun 5 §:n nojalla voisi määrätä seuraamusmaksun itse. Sen sijaan seuraamusmaksun määräämistä koskevan asian vireilläololla ei tarkoiteta vaihetta, jossa kuluttaja-asiamies vasta valmistelee asian viemistä markkinaoikeuteen. 

21 §.Seuraamusmaksun määrääminen. Pykälässä säädetään seuraamusmaksun määräämisestä. Selvyyden vuoksi voidaan todeta, että ennen seuraamusmaksua koskevan hakemuksen vireille tuloa sovelletaan kuluttaja-asiamiehen osalta Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain 9 §:n säännöksiä kuluttaja-asiamiehen velvollisuudesta neuvotella elinkeinonharjoittajan kanssa ennen pakkotoimiin ryhtymistä.  

Pykälän 1 momentin mukaan seuraamusmaksun määräisi markkinaoikeus kuluttaja-asiamiehen hakemuksesta. Poikkeuksena olisivat tilanteet, joissa asiaa hoitava toimivaltainen viranomainen on Finanssivalvonta, koska tämä määräisi ehdotetun 5 §:n nojalla seuraamusmaksun nykyiseen tapaan itse. 

Kun toimivaltainen viranomainen saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi, asian käsittelyyn markkinaoikeudessa sovellettaisiin oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain säännöksiä, jotka koskevat markkinaoikeudellisten asioiden käsittelyä. Sekä kiellon että seuraamusmaksun määräämistä koskevat asiat olisivat siten saman prosessisääntelyn piirissä. Tällöin samassa prosessissa voitaisiin käsitellä elinkeinonharjoittajan lainsäännösten rikkomuksia esimerkiksi siten, että jostakin menettelystä vaaditaan kiellon määräämistä ja toisesta seuraamusmaksun määräämistä. Vastaavasti olisi myös mahdollista vaatia elinkeinonharjoittajalle tietystä menettelystä esimerkiksi ensisijaisesti seuraamusmaksun määräämistä ja toissijaisesti kiellon määräämistä. Sekä seuraamusmaksun että kiellon vaatiminen saman menettelyn perusteella olisi myös mahdollista.  

Pykälän 2 momentin mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin maksettavaksi valtiolle. 

22 §.Vanhentuminen. Pykälän mukaan seuraamusmaksua ei saisi määrätä, jos kuluttaja-asiamies ei ole tehnyt hakemusta sen määräämiseksi markkinaoikeudelle viiden vuoden kuluessa siitä, kun rikkomus päättyi. Vastaavasti Finanssivalvonta ei saisi määrätä seuraamusmaksua, jos maksua ei ole määrätty viiden vuoden kuluessa siitä, kun rikkomus päättyi. 

23 §.Seuraamusmaksun täytäntöönpano. Pykälän mukaan seuraamusmaksun täytäntöönpanosta huolehtisi Oikeusrekisterikeskus. Seuraamusmaksu pantaisiin 5. lakiehdotuksen mukaan täytäntöön siinä järjestyksessä kuin sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa säädetään, ja pykälä sisältäisikin tähän liittyvän informatiivisen viittauksen.  

Lisäksi pykälässä säädettäisiin seuraamusmaksun vanhentumisesta, koska sakon täytäntöönpanosta annettuun lakiin tai velan vanhentumisesta annettuun lakiin ei sisälly tähän tarkoitukseen soveltuvia säännöksiä. Vanhentumisaika olisi ehdotuksen mukaan viisi vuotta seuraamusmaksua koskevan lainvoiman saaneen ratkaisun antamispäivästä, joka vastaa sakkorangaistukselle säädettyä vanhentumisaikaa.  

24 §.Voimaantulo. Pykälä sisältäisi tavanomaisen voimaantulosäännöksen. 

1.2  Laki Kilpailu- ja kuluttajavirastosta

6 §.Velvollisuus antaa tietoja. Pykälän 1 ja 2 momentista poistettaisiin kuluttaja-asiamiehen tiedonsaantioikeutta koskevat maininnat. Lisäksi pykälän 3 momenttiin otettaisiin informatiivinen viittaus lakiin kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista, jossa kuluttaja-asiamiehen tiedonsaantioikeudesta säädettäisiin jatkossa. 

10 §.Kuluttaja-asiamiehen antama kielto. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kuluttaja-asiamiehen antama kielto ei enää raukeaisi elinkeinonharjoittajan vastustuksen vuoksi. Momentin mukaan elinkeinonharjoittaja tai muu taho, johon kielto kohdistuu, voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi 30 päivän määräajassa. Määräaika lasketaan siitä, kun kiellon kohde on saanut kieltopäätöksen tiedoksi. Jos tämä ei saata asiaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi, kielto jää pysyväksi. Päätöstä olisi noudatettava, jollei markkinaoikeus toisin määräisi. Selvyyden vuoksi todettakoon, että päätöksen mukaan määräytyisi sen sijaan se, mistä lukien kieltoa on noudatettava. 

Kuluttaja-asiamiehellä ei olisi oikeutta määrätä kieltoa lain soveltamisen kannalta huomattavissa asioissa. Sitä vastoin momentti ei enää estäisi sitä, että kuluttaja-asiamies määräisi itse kiellon silloin, kun sen määräämisellä on muutoin huomattavia vaikutuksia. Viimeksi mainitun kriteerin poistamisella ei kuitenkaan arvioida olevan käytännössä vaikutusta. 

11 §.Lausunnon pyytäminen. Pykälässä säädetään kuluttaja-asiamiehen velvollisuudesta pyytää lausunto tietyissä asioissa Finanssivalvonnalta ennen kuin kuluttaja-asiamies antaa kiellon tai saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Pykälän 1 kohtaa täydennettäisiin siten, että se kattaisi voimassa olevassa Finanssivalvonnasta annetun lain 45 §:ssä mainitut tahot. Lisäksi 2 kohtaa muutetaan siten, että arvopaperimarkkinalaissa (746/2012) tarkoitetun arvopaperin markkinoinnin sijasta viitataan sijoituspalvelulaissa (747/2012) tarkoitetun rahoitusvälineen markkinointiin. Sijoituspalvelulain 14 §:ään sisältyvän rahoitusvälineen määritelmä kattaa myös arvopaperimarkkinalaissa tarkoitetun arvopaperin.  

Selvyyden vuoksi voi todeta, että säännös velvoittaa kuluttaja-asiamiestä pyytämään lausunnon myös tapauksissa, joissa kuluttaja-asiamies saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi 1. lakiehdotuksessa tarkoitetun seuraamusmaksun määräämiseksi. Finanssivalvonnasta annetun lain 47 § sisältäisi Finanssivalvonnalle asetettavan vastaavan velvoitteen kuulla kuluttaja-asiamiestä. Kuulemisvelvoitteilla pyritään omalta osaltaan siihen, että rinnakkaisen toimivallan omaavat viranomaiset toimivat tarkoituksenmukaisessa yhteistyössä keskenään. Yksittäisissä valvonta-asioissa kuulemisvelvoite turvaa sen, ettei samaan menettelyyn kohdisteta päällekkäisiä pakkotoimia. Viranomaisten velvollisuudesta toimia yleisemmin yhteistyössä keskenään säädetään hallintolain 10 §:ssä. Mainittu säännös huomioon ottaen kuluttaja-asiamiehen on ennen seuraamusmaksun määräämistä koskevan asian saattamista markkinaoikeuteen asianmukaista toimia yhteistyössä muidenkin viranomaisten kanssa, joiden valvontatoimivalta on seuraamusmaksusääntelyn piiriin ehdotettavan sääntelyn osalta päällekkäistä, vaikkei nimenomaista velvollisuutta pyytää näiltä lausuntoa tässä yhteydessä esitetäkään.  

13 §.Kuluttajan avustaminen. Pykälässä säädetään kuluttaja-asiamiehen mahdollisuudesta avustaa tai määrätä alaisensa virkamies avustamaan kuluttajaa yksittäisen riita-asian hoitamisessa. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi teknisluonteinen muutos kuluttajariitojen vaihtoehtoisesta riidanratkaisusta annetun direktiivin 2013/11/EU johdosta. Ehdotuksen mukaan avustamismahdollisuus koskisi tapauksia, joissa elinkeinonharjoittaja ei noudata komissiolle mainitun direktiivin 20 artiklan 2 kohdan nojalla ilmoitetun riidanratkaisuelimen antamaa ratkaisua tai ratkaisusuositusta. Voimassa olevan säännöksen mukaan avustusmahdollisuutta koskevassa kohdassa on mainittu vain tapaukset, joissa elinkeinonharjoittaja ei ole noudattanut kuluttajariitalautakunnan antamaa ratkaisusuositusta. Jo aiemminkin kuluttaja-asiamies on käytännössä avustanut yksittäisiä kuluttajia myös tapauksissa, joissa elinkeinonharjoittaja ei ole noudattanut muun tuomioistuimen ulkopuolisen riidanratkaisuelimen, kuten vakuutuslautakunnan, antamaa ratkaisusuositusta. 

1.3  Laki oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa

1 luku Yleiset säännökset

6 §.Markkinaoikeudelliset asiat. Lain 1 luvun 6 §:n 1 momenttiin lisättäisiin uusi 14 kohta, jonka mukaan markkinaoikeus käsittelee markkinaoikeudellisina asioina asiat, jotka säädetään sen toimivaltaan kuuluviksi 1. lakiehdotuksessa. Näitä ovat 12 §:ssä tarkoitettua viranomaisen päätöstä koskevat asiat, jotka voisi saattaa hakemuksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi sekä 21 §:n mukaiset seuraamusmaksun määräämistä koskevat asiat. Momentin kohtaan 13 tehtäisiin luetteloinnin muutoksesta johtuva tekninen muutos. 

5 luku Markkinaoikeudellisten asioiden käsittely

2 §.Asian vireillepanoon oikeutetut. Pykälässä säädetään tahoista, joilla on oikeus panna vireille markkinaoikeudellinen asia markkinaoikeudessa. Pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että asian voi panna vireille myös se elinkeinonharjoittaja tai muu taho, johon kuluttaja-asiamiehen kielto kohdistuu. Momentin 4 kohtaa ehdotetaan täydennettäväksi vastaavalla tavalla elinkeinonharjoittajan osalta. Muutokset liittyvät 2. lakiehdotuksen 10 §:n 2 momentin säännökseen, jonka mukaan kiellon kohteen on vietävä asia markkinaoikeuden käsiteltäväksi halutessaan vastustaa kuluttaja-asiamiehen määräämää kieltoa. Samalla momentin 3 kohtaan tehdään teknisluonteinen korjaus, koska saatavien perinnästä annetun lain 13 §:n mukaan määrätty kielto voi kohdistua myös muuhun tahoon kuin elinkeinonharjoittajaan.  

Lisäksi pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 9 kohta, jonka mukaan hakemuksen markkinaoikeudelle voisi tehdä 1. lakiehdotuksessa tarkoitetun seuraamusmaksun määräämistä koskevassa asiassa kuluttaja-asiamies. Jos kyse olisi puolestaan mainitun lakiehdotuksen 12 §:ssä tarkoitetusta asiasta, hakemuksen voisi tehdä se, johon päätös kohdistuu. Sama koskee säännöksiä rikkonutta elinkeinonharjoittajaa. Momentin 8 kohdan muutos on puhtaasti tekninen ja liittyy 9 kohdan lisäämiseen. 

7 luku Muutoksenhaku markkinaoikeuden ratkaisuun

4 §.Muutoksenhaku teollis- ja tekijänoikeudellisissa riita- ja hakemusasioissa sekä markkinaoikeudellisissa asioissa. Pykälän 1 ja 2 momenttiin lisättäisiin viittaus uuteen 4 a §:ään, jossa säädettäisiin poikkeuksesta markkinaoikeudellisessa asiassa yleisesti sovellettavaan muutoksenhakusääntelyyn. 

4 a §.Muutoksenhaku eräissä seuraamusmaksun määräämistä koskevissa asioissa. Pykälä on uusi, ja siinä säädetään muutoksenhakuoikeudesta 1. lakiehdotuksen mukaiseen seuraamusmaksun määräämistä koskevaan asiaan. Jos valitus koskee kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annetussa laissa tarkoitettua seuraamusmaksun määräämistä ja muutosta markkinaoikeuden ratkaisuun hakee se elinkeinonharjoittaja tai mainitun lain 17 §:ssä tarkoitettu henkilö, jolle markkinaoikeus on määrännyt seuraamusmaksun, pykälän 1 momentin mukaan markkinaoikeuden ratkaisuun haettaisiin tällöin muutosta korkeimmalta oikeudelta valituslupaa pyytämättä. Säännös merkitsee poikkeusta markkinaoikeudellisissa asioissa noudatettavaan 7 luvun 4 §:n mukaiseen pääsääntöön, jonka mukaan muutosta markkinaoikeuden ratkaisuun haetaan valittamalla korkeimpaan oikeuteen, jos korkein oikeus oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n nojalla myöntää valitusluvan. Poikkeusta valituslupajärjestelmästä pidetään oikeusturvasyistä tarpeellisena, koska markkinaoikeus päättäisi seuraamusmaksun määräämisestä ensi asteena ja koska seuraamusmaksu on rinnastettavissa rikosoikeudelliseen seuraamukseen (ks. PeVL 49/2016 vp). Sen sijaan kuluttaja-asiamiehen hakiessa muutosta markkinaoikeuden ratkaisuun valituslupajärjestelmä tulisi sovellettavaksi tämän osalta. 

Edellä kuvattu poikkeus valituslupajärjestelmästä koskisi paitsi valituksia, joissa on kyse yksinomaan seuraamusmaksun määräämisestä, myös valituksia, joissa on kyse sekä seuraamusmaksun että kiellon määräämisestä. Viimeksi mainituissa tapauksissa poikkeamista valituslupajärjestelmästä pidetään tarpeellisena myös kiellon määräämisen osalta, koska seuraamusmaksun ja kiellon määräämistä on voitu hakea saman menettelyn perusteella, ja on asianmukaista, että menettely tulee tällöin kokonaisuutena korkeimman oikeuden arvioitavaksi. Sen sijaan, vaikka markkinaoikeuden ratkaisu olisi koskenut sekä kiellon että seuraamusmaksun määräämistä, mutta muutosta haettaisiin yksinomaan kiellon määräämisen osalta, valituslupajärjestelmä tulisi 7 luvun 4 §:n 1 momentin mukaisesti sovellettavaksi.  

Muilta osin menettelyyn 1 momentissa tarkoitettua asiaa käsiteltäessä sovellettaisiin 2 momentin mukaan ensinnäkin 7 luvun 4 §:n 3 momenttia, joka koskee markkinaoikeuden ratkaisun täytäntöönpanoa. Vaikka lähtökohtana seuraamusmaksua koskevissa asioissa on, että ratkaisut pannaan täytäntöön vasta lainvoimaisina, tässä yhteydessä selkeämpänä pidetään, että täytäntöönpanoon sovellettaisiin samoja säännöksiä kuin kieltoasioihin, koska samassa prosessissa saattaa edellä todetun mukaisesti olla kyse myös kiellon määräämisestä. Tämä tarkoittaa sitä, että markkinaoikeuden ratkaisu myös seuraamusmaksun osalta pantaisiin täytäntöön valituksesta huolimatta. Korkeimmalla oikeudella olisi joka tapauksessa aina mahdollisuus määrätä, ettei ratkaisua toistaiseksi saa panna täytäntöön tai ettei aloitettua täytäntöönpanoa saa jatkaa.  

Tämän lisäksi menettelyyn sovellettaisiin 7 luvun 4 §:n 4 momenttia ylimääräisestä muutoksenhausta sekä oikeudenkäymiskaaren 30 luvun säännöksiä muutoksenhausta hovioikeuden ensimmäisenä oikeusasteena käsittelemissä asioissa.  

1.4  Laki Finanssivalvonnasta

10 §.Johtokunnan tehtävät. Pykälän 1 momentin 5 kohta muutettaisiin siten, että Finanssivalvonnan johtokunnan tehtäviin kuuluisi myös päättää 1. lakiehdotuksessa tarkoitetuista seuraamusmaksuista siltä osin kuin ne ovat Finanssivalvonnan määrättävissä.  

40 a §.Rikemaksun, julkisen varoituksen ja seuraamusmaksun määrääminen eräistä rikkomuksista. Pykälän 1 momentti vastaa voimassa olevaa lakia. Pykälän 2 momentti olisi uusi, ja se sisältäisi informatiivisen viittauksen 1. lakiehdotukseen, jossa säädetään seuraamusmaksun määräämisestä eräiden kuluttajansuojasäännösten rikkomisesta. Tarkoituksena on selventää, että Finanssivalvonnan oikeudesta määrätä seuraamusmaksuja määrätään myös muussa laissa kuin Finanssivalvonnasta annetussa laissa. Tämän lisäksi säädettäisiin, ettei julkista varoitusta voisi antaa, jos valvottava tai muu finanssimarkkinoilla toimiva menettelee mainitussa laissa tarkoitettujen säännösten vastaisesti. 

47 §.Kuluttaja-asiamiehen lausunto. Pykälää täydennettäisiin siten, että Finanssivalvonnan tulisi pyytää kuluttaja-asiamiehen lausunto myös ennen 1. lakiehdotuksen mukaisen seuraamusmaksun määräämistä. Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain 11 §:ään sisältyyvastaava velvoite kuulla Finanssivalvontaa. Kuulemisvelvoitteilla pyritään omalta osaltaan siihen, että rinnakkaisen toimivallan omaavat viranomaiset toimivat tarkoituksenmukaisessa yhteistyössä keskenään. 

71 §. Oikeus ja velvollisuus luovuttaa tietoja. Pykälää täydennettäisiin siten, että Finanssivalvonnalla olisi oikeus luovuttaa 1 momentin 18 kohdan mukaan salassapitosäännösten estämättä tietoja myös kuluttaja-asiamiehelle sen valvontatehtävien hoitamista varten. Tämän sinänsä voitaisiin katsoa seuraavan jo 1. lakiehdotuksen 7 §:stä, mutta täydennys tehtäisiin selvyyden vuoksi. Momentin 17 kohdan muutos on puhtaasti lakitekninen. 

1.5  Laki sakon täytäntöönpanosta

1 §.Lain soveltamisala. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 15 kohta, jonka mukaan 1. lakiehdotuksen 13—17 §:n mukainen seuraamusmaksu pantaisiin täytäntöön sakon täytäntöönpanosta annetun lain mukaisessa järjestyksessä. Momentin 14 kohdan muutos on puhtaasti tekninen. 

1.6  Tuomioistuinmaksulaki

8 §. Viranomaisten ja eräiden muiden vapauttaminen maksuista. Voimassa olevan pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan kuluttaja-asiamies on vapautettu tuomioistuinmaksulain mukaisten maksujen suorittamisesta kuluttajansuojalain mukaisissa asioissa. Ehdotuksen mukaan kohtaa muutettaisiin siten, että kuluttaja-asiamies olisi vapautettu maksujen suorittamisesta myös muissa asioissa. Näin olisi selvää, että kuluttaja-asiamies olisi poikkeuksetta vapautettu maksujen suorittamisesta esimerkiksi sen hakiessa seuraamusmaksun määräämistä markkinaoikeudelta. Niin ikään kuluttaja-asiamies olisi vapautettu maksuista silloin, kun kyse ei ole varsinaisesti kuluttajansuojalain mukaisista asioista. Esimerkkinä voidaan mainita perintälain mukaiset asiat. Kuluttaja-asiamies olisi vapautettu maksusta poikkeuksetta myös esimerkiksi pannessaan kantajana vireille ryhmäkanteen. 

1.7  Kuluttajansuojalaki

2 luku Markkinointi ja menettelyt asiakassuhteessa

19 a §.Seuraamusmaksu. Pykälä sisältäisi informatiivisen viittauksen 1. lakiehdotukseen. 

6 luku Kotimyynti ja etämyynti

13 a §.Todistustaakka tietojen antamista koskevien velvoitteiden täyttämisestä. Pykälä on uusi, ja siinä säädettäisiin todistustaakan kuulumisesta elinkeinonharjoittajalle siltä osin kuin kyse on sen osoittamisesta, että tietojen antamista koskevat velvoitteet on täytetty. Säännös vastaa asiallisesti nykytilaa, mutta komission näkemyksen mukaan asiasta on säädettävä nimenomaisesti laissa. Säännöksellä pannaan täytäntöön direktiivin 2011/83/EU (kuluttajaoikeusdirektiivi) 6 artiklan 9 kohta. 

14 §.Peruuttamisoikeus. Peruuttamisoikeutta koskevaan 14 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jonka mukaan kuluttajalla on todistustaakka siitä, että sopimus on peruutettu pykälässä edellytetyllä tavalla. Pykälä vastaa nykyistä oikeustilaa, mutta nimenomainen säännös on komission näkemyksen mukaan välttämätön kuluttajaoikeusdirektiivin 11 artiklan 4 kohdan asianmukaiseksi täytäntöön panemiseksi.  

16 §.Peruuttamisoikeuden rajoitukset. Luvun 16 §:ään ehdotetaan lisättäväksi uusi 2 momentti, jolloin nykyinen 16 § muuttuu pykälän 1 momentiksi. Pykälän 2 momentissa selvennettäisiin, että peruuttamisoikeuden puuttuminen pykälän nykyisen 7 kohdan mukaan kiireellisissä korjaus- tai huoltotöissä ei merkitse sitä, että kuluttajalla ei olisi lainmukaista peruuttamisoikeutta, jos elinkeinonharjoittaja tällaisen käynnin yhteydessä suorittaa muita kuin kuluttajan nimenomaisesti pyytämiä palveluja tai toimittaa muita tavaroita kuin huolto- tai korjaustöiden suorittamiseksi välttämättömiä varaosia. Tämä todetaan nykyisen 16 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 157/2013 vp, s. 42), mutta komissio on katsonut, että kuluttajaoikeusdirektiivin 16 artiklan h alakohdan asianmukainen täytäntöönpano edellyttää seikan mainitsemista nimenomaisesti laissa.  

19 §. Korvaus ennen peruuttamista suoritetusta palvelusta. Pykälän 1 momentti vastaisi muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta siihen lisättäisiin säännös siitä, miten ennen peruuttamista suoritetusta palvelusta maksettava korvaus olisi laskettava. Asiasisällöltään säännös vastaa nykyisen 19 §:n yksityiskohtaisia perusteluja (HE 157/2013 vp, s. 45). Komissio ei ole kuitenkaan pitänyt tätä riittävänä kuluttajaoikeusdirektiivin 14 artiklan 3 kohdan asianmukaiseksi täytäntöön panemiseksi, vaan sen näkemyksen mukaan on välttämättömänä, että palvelusopimuksen peruuttamisesta kuluttajan maksettavaksi aiheutuvan määrän laskemistapa ilmenee nimenomaisesti laista. 

Pykälän 2 momentti vastaa voimassa olevaa lakia. 

25 §.Seuraamukset luvun säännösten rikkomisesta. Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, joka sisältäisi informatiivisen viittauksen 1. lakiehdotukseen. 

6 a luku Rahoituspalvelujen ja rahoitusvälineiden etämyynti

19 §. Seuraamusmaksu. Pykälä olisi uusi, ja se sisältäisi informatiivisen viittauksen 1. lakiehdotukseen. 

7 luku Kuluttajaluotot

50 §. Seuraamukset. Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, joka sisältäisi informatiivisen viittauksen 1. lakiehdotukseen. 

7 a luku Asunto-omaisuuteen liittyvät kuluttajaluotot

32 §.Seuraamukset. Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, joka sisältäisi informatiivisen viittauksen 1. lakiehdotukseen. 

9 luku Taloelementtien kauppa ja rakennusurakka

35 §.Seuraamusmaksu. Pykälä olisi uusi, ja se sisältäisi informatiivisen viittauksen 1. lakiehdotukseen. 

10 luku Aikaosuudet ja pitkäkestoiset lomatuotteet

16 §.Seuraamukset eräiden säännösten rikkomisesta. Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, joka sisältäisi informatiivisen viittauksen 1. lakiehdotukseen. 

1.8  Asuntokauppalaki

7 luku Erinäiset säännökset

Rangaistussäännökset ja seuraamusmaksu 

Väliotsikkoon lisättäisiin maininta seuraamusmaksusta. 

5 a §.Seuraamusmaksu. Lukuun lisättäisiin uusi pykälä, joka sisältäisi informatiivisen viittauksen 1. lakiehdotukseen. 

1.9  Laki saatavien perinnästä

17 a §. Seuraamusmaksu. Pykälä olisi uusi, ja se sisältäisi informatiivisen viittauksen 1. lakiehdotukseen.  

1.10  Maksupalvelulaki

85 b §. Seuraamusmaksu. Pykälä olisi asiasisällöltään uusi, ja se sisältäisi informatiivisen viittauksen 1. lakiehdotukseen. Lisäyksen johdosta nykyinen 10 lukuun sisältyvä 85 b § muutettaisiin 85 c §:ksi ja 85 c § vastaavasti 85 d §:ksi. 

1.11  Korkolaki

12 b §. Seuraamusmaksu. Pykälä olisi uusi, ja se sisältäisi informatiivisen viittauksen 1. lakiehdotukseen. 

1.12  Laki matkapalveluyhdistelmistä

43 §. Muut seuraamukset. Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, joka sisältäisi informatiivisen viittauksen 1. lakiehdotukseen. 

1.13  Laki palvelujen tarjoamisesta

19 §. Valvonta. Pykälä vastaisi muilta osin nykyistä säännöstä, mutta sen 3 momenttiin lisättäisiin informatiivinen viittaus 1. lakiehdotukseen. 

1.14  Laki sähköisen viestinnän palveluista

335 a §. Seuraamusmaksu eräiden sähköistä suoramarkkinointia koskevien säännösten rikkomisesta. Pykälä olisi uusi, ja se sisältäisi informatiivisen viittauksen 1. lakiehdotukseen. 

1.15  Laki liikenteen palveluista

255 a §.Seuraamusmaksu. Pykälä olisi uusi, ja se sisältäisi informatiivisen viittauksen 1. lakiehdotukseen. 

1.16  Maksulaitoslaki

7 b §. Tilitietopalvelun tarjoamisen luvanvaraisuutta koskeva poikkeus. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin viittaustekninen muutos sen johdosta, että 10. lakiehdotuksen mukaan maksupalvelulain 85 b § muuttuu 85 c §:ksi ja 85 c § muuttuu 85 d §:ksi.