Työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut ovat tulonhankkimisesta johtuneita menoja (TVL 31 §:n 1 momentin 6 kohta). Kyseiset maksut saadaan vähentää palkkatulosta täysimääräisinä (TVL 95 §:n 1 momentin 2 kohta), eikä niihin sovelleta muita tulonhankkimismenoja koskevan tulonhankkimisvähennyksen 750 euron rajaa (TVL 95 §:n 1 momentin 4 kohta). Työmarkkinajärjestön jäsenmaksuna pidetään työmarkkinajärjestölle ja sen jäsenyhdistyksille maksettavaa jäsenmaksua. Myös kyseisen järjestön sääntöjen mukaisessa järjestyksessä määrätyt ylimääräiset jäsenmaksut ovat työmarkkinajärjestön jäsenmaksuina vähennyskelpoisia. 

Erilaiset verovähennykset rapauttavat veropohjaa ja harvoin tuottavat tehokkaasti toivottua tulosta. Ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennyskelpoisuus on vaikeasti ymmärrettävä jäänne menneiltä ajoilta. Muidenkaan yleishyödyllisten järjestöjen jäsenillä ei ole oikeutta vähentää jäsenmaksujaan verotuksesta. Esimerkiksi kirkkojen jäsenet eivät tällaista verovähennystä saa, vaikka jäsenmaksu on usein samaa luokkaa kuin palkansaajajärjestöillä. Lisäksi eräillä ammattiliitoilla on omistuksia, joilla ne toimivat vapailla markkinoilla yritysmäisesti. Tällöin niiden jäsenten jäsenmaksujen verovähennys voidaan jopa katsoa eräänlaiseksi epäsuoraksi yritystueksi. 

Valtion velan kasvaessa erittäin voimakkaasti kaikki verovähennykset tulee tarkistaa. Jotta työmarkkinajärjestöjä kohdeltaisiin tasapuolisesti, olisi työnantajajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeudesta myös luovuttava. Sen vaikutusta verotuloihin ei ole helppo laskea, mutta se voidaan arvioida ainakin 25 miljoonaksi euroksi.  

Verotulojen kasvu vähennyksen puolittamisesta on noin 90 miljoonaa euroa. Esitys sisältyy kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin vuodelle 2022.