Viimeksi julkaistu 9.5.2021 19.01

Valiokunnan lausunto SuVL 7/2017 vp VNS 4/2017 vp Suuri valiokunta Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018—2021

Valtiovarainvaliokunnalle

JOHDANTO

Vireilletulo

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018—2021 (VNS 4/2017 vp): Asia on saapunut suureen valiokuntaan lausunnon antamista varten valtiovarainvaliokunnalle. Määräaika: 24.5.2017. 

VALIOKUNNAN PERUSTELUT

Suuri valiokunta on toimialansa mukaisesti tarkastellut julkisen talouden suunnitelmaa sen EU:n kasvu- ja vakaussopimukseen liittyviltä osilta (selonteon liite 6). Valiokunta kiinnittää huomiota edellisestä julkisen talouden suunnitelmasta (VNS 3/2016 vp) antamaansa lausuntoon SuVL 1/2016 vp, jossa selvitettiin julkisen talouden suunnitelman yhteyttä Euroopan unionin talouspolitiikan ohjausjärjestelmän kokonaisuuteen. 

Suuri valiokunta huomauttaa, että julkisen talouden suunnitelmaan sisältyvä Suomen vakausohjelma on osa Euroopan unionin talouspolitiikan ohjausjaksoa. Ohjausjakson osana tarkastellaan myös Eurooppa 2020 -strategian perusteella vuosittain hyväksyttävä Suomen kansallinen uudistusohjelma, jonka uusin, huhtikuussa 2017 annettu versio on eduskunnan käsiteltävänä tunnuksella E 28/2017 vp. Julkisen talouden suunnitelma sisältää viittauksen kansalliseen uudistusohjelmaan. Tämän lisäksi Euroopan unionin neuvoston suositus (EU/2015/1184) kehottaa jäsenvaltioita huomioimaan EU:n yhteisen talouspolitiikan laajat suuntaviivat. 

Edellä olevan perusteella ja koska EU 2020 -strategian tavoitteet on määritelty eurooppalaisten ohjausjaksojen kantaviksi periaatteiksi, suuri valiokunta pitää perusteltuna, että valtiovarainvaliokunta julkisen talouden suunnitelmasta annettavassa mietinnössään arvioi selontekoa myös suhteessa EU 2020 -strategian viiteen yleistavoitteeseen (työllisyysaste, t&k-rahoitus, päästötavoitteet, koulutustavoitteet, köyhyyden ja syrjäytymisen vähentämistavoitteet). Samalla tulisi arvioida edistymistä suhteessa EU 2020 -strategian seitsemään ns. lippulaivahankkeeseen (innovointi, digitaalitalous, työllisyys, nuoriso, teollisuuspolitiikka, köyhyys ja resurssitehokkuus). 

Suuri valiokunta painottaa, että eurooppalaisiin ohjausvälineisiin perustuvia kansallisia ohjelmia on syytä käsitellä yhteydessä toisiinsa. Näin voidaan varmistaa, että Suomen talouspolitiikan valinnat välittyvät lyhentymättä Suomen EU-tasolla edustamiin kantoihin. 

VALIOKUNNAN PÄÄTÖSESITYS

Suuri valiokunta esittää,

että valtiovarainvaliokunta ottaa edellä olevan huomioon
Helsingissä 19.5.2017 

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

varapuheenjohtaja 
Simon Elo ps 
 
2. varapuheenjohtaja 
Tytti Tuppurainen sd 
 
jäsen 
Sirkka-Liisa Anttila kesk 
 
jäsen 
Paavo Arhinmäki vas 
 
jäsen 
Sari Essayah kd 
 
jäsen 
Jukka Gustafsson sd 
 
jäsen 
Timo Harakka sd 
 
jäsen 
Emma Kari vihr 
 
jäsen 
Johanna Karimäki vihr 
 
jäsen 
Elsi Katainen kesk 
 
jäsen 
Susanna Koski kok 
 
jäsen 
Katri Kulmuni kesk 
 
jäsen 
Anne Louhelainen ps 
 
jäsen 
Jani Mäkelä ps 
 
jäsen 
Sari Raassina kok 
 
jäsen 
Martti Talja kesk 
 
jäsen 
Juhana Vartiainen kok 
 
varajäsen 
Juho Eerola ps 
 
varajäsen 
Maarit Feldt-Ranta sd 
 
varajäsen 
Pekka Haavisto vihr 
 
varajäsen 
Jukka Kopra kok 
 
varajäsen 
Riitta Myller sd 
 
varajäsen 
Juha Pylväs kesk 
 
varajäsen 
Eero Suutari kok 
 
varajäsen 
Kaj Turunen ps 
 

Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Peter Saramo