Suomen talouden tilanne on edelleen vakava. BKT:n kasvu oli vain 0,5 % vuonna 2015. Valtiovarainministeriön kasvuennuste vuodelle 2016 on 0,9 % ja 1,2 % vuodelle 2017. Jotta hallituksen tavoittelema 72 %:n työllisyysaste olisi mahdollinen, tarvittaisiin vähintään kahden prosentin kasvu-ura.  

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli maaliskuun 2016 lopussa yhteensä 351 000 työtöntä työnhakijaa. Se on 4 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 700 enemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa eli yhteensä 44 700.  

Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleita oli 122 600, mikä on 19 400 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 131 400 eli 1 900 enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.  

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin TE-toimistoihin maaliskuun aikana 52 200 eli 300 vähemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa. Kaikkiaan TE-toimistoissa oli maaliskuussa avoinna 108 700 työpaikkaa, mikä on 3 200 vähemmän kuin vuosi sitten.  

Työ- ja elinkeinoministeriön ennusteen mukaan työttömyyden nopea kasvu on onneksi talttumassa. Työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa silti vielä tänä vuonna, mutta kasvu on hidasta ja työttömien työnhakijoiden määrä kääntyy laskuun ensi vuonna. Nuorten työttömien työnhakijoiden määrä laskee jo tänä vuonna. Pitkäaikaistyöttömyys sen sijaan jatkaa nopeaa kasvuaan. 

Sosialidemokraatit voivat pääosin yhtyä valiokunnan esittämään kritiikkiin julkisen talouden suunnitelmaan vuosille 2017—2020. Lisäksi sosialidemokraatit korostavat seuraavia kehyskeskustelussa esiin nousseita asioita. 

Koulutusrahojen siirto opetus- ja kulttuuriministeriöön

Hallituksen esityksen mukaan osa työvoimapoliittisen koulutuksen rahoituksesta siirtyy opetusministeriön puolelle. Tässä on helppo yhtyä valiokunnan kriittiseen kannanottoon ja korostaa sitä, että työttömien joustava pääsy koulutukseen on turvattava. Nimenomaan kouluttautumat-tomien tai vanhentuneen ja puutteellisen koulutuksen omaavien työttömien koulutukseen pääsy on turvattava ja koulutukseen volyymia lisättävä. 

Lisäksi omaehtoisen koulutuksen kulukorvaus aiotaan poistaa. Tämän vastapainona pitää poistaa ainakin väliaikaisesti koulutuksen pääsyyn liittyvät työvoimapoliittiset kriteerit.  

Passiivisen työttömyysturvan siirtäminen aktiiviseen käyttöön on kannatettavaa, ja tässä on helppo yhtyä valiokunnan näkemyksiin  

Kun työttömyys pitkittyy, se usein myös mutkistuu. Pidempään työttömänä olleet tarvitsevat usein korkeamman palkkatuen. Korkeampaan palkkatukeen varatut rahat ovat täysin riittämättömät. Riskinä on, että rahat loppuvat ja rakennetyöttömyys vaikeutuu.  

Sosialidemokraatit esittävät, että aktiivirahan käyttöä helpotetaan myös hallinnollisesti. Nyt esitetyssä mallissa pullonkaulaksi muodostuu TE-toimistojen henkilöstöpula.  

Hallituksen esittämän rahoitusmekanismin lisäksi sosialidemokraatit esittävät työllistymisseteliä, jonka jokainen työtön saisi työttömyyden kestettyä kuusi kuukautta. Setelin käyttö ei olisi riippuvainen TE-toimiston päätöksestä, vaan sen saisi automaattisesti. Setelin käyttöä valvottaisiin pistokokein. Sen saannin edellytyksenä olisi työnantajan ja luottamusmiehen vakuutus, ettei työnantaja on irtisanonut tai lomauttanut tuotannollisista ja taloudellisista syistä ja ettei työnantajalla ole takaisinottovelvollisuuden piirissä olevia entisiä työntekijöitä. Käytön joustavuus nopeuttaisi työllistymistä, purkaisi työnantajalle suuntautuvaa hallinnollista taakkaa ja vahvistaisi tuen käytettävyyttä. Lisäksi malli vapauttaisi työvoimaneuvojien työpanosta työttömien ja yrittäjien parempaan palveluun. 

Pitkäaikaistyöttömyyden alentaminen

Jo nyt voidaan arvioida, että työllisyyskehitys jää kauas hallituksen tavoitteesta. 

Hallitus suunnittelee työn vastaanottamisen edellytysten kiristämistä. Tiukka työn vastaanottamispolitiikka on sinänsä kannatettavaa, mutta se ei toteudu karensseja ja sääntöjä tiukentamalla, vaan paremmalla työvoimapalvelulla. Nyt TE-toimistoissa saattaa olla jopa 1 000 asiakasta yhtä virkailijaa kohti. Työvoimapalveluihin tarvitaan henkilöresurssia, jotta työn ja työvoiman nopeampi kohtaaminen on mahdollista. 

Lisäksi virkailijoilta puuttuvat resurssit tehdä työtään. Esimerkiksi palkkatuetun työn osuus on pudonnut yli 30 prosenttia rahapulan vuoksi. Hallitus pyrkii korvaamaan tätä palkkatuettua työtä ei-työsuhteisilla aktiivitoimilla, jotka eivät tuo ihmisille riittävää toimeentuloa. Sosialidemokraatit korostavat, että kuntoutuksen tulee olla kuntoutusta; kuntoutuksen ja palkkatyön välisen rajan on oltava selkeä. Lisäksi kuntouttavan työtoiminnan väärinkäytöksiin on puututtava tiukasti.  

Kasvava pitkäaikaistyöttömyys uhkaa syrjäyttää, vähentää tulevaa työvoimaa ja lisätä rakennetyöttömyyttä sekä syödä tulevan kasvun eväitä. Hallituksen kehyssuunnitelmasta puuttuvat kokonaan toimet, joilla helpotettaisiin kaikkein vaikeimmassa työmarkkina-asemassa olevien ahdinkoa. 

Päinvastoin välityömarkkinoita ajetaan alas ja järjestöjen työllistämismahdollisuuksia ollaan supistamassa ja niiden palkkatuelle ollaan asettamassa katto. Tämä heikentää vaikeimmassa asemassa olevien työttömien asemaa. Puutteelliset resurssit heikentävät myös kuntien taloutta, koska ne eivät voi aktiivisella työllistämispolitiikalla vaikuttaa työmarkkinatuen maksuosuuksiinsa. 

Asiantuntijakuulemisissa on käynyt ilmi, että TE-toimistot joutuvat tekemään omia priorisointejaan. Työllistämisrahojen alibudjetoinnin vuoksi kunnat ja järjestöt jäävät käytännössä ilman tukea, vaikka ne työllistävät juuri eniten tuen tarpeessa olevia. 

Sosialidemokraatit esittävät, että syksyn budjettiriiheen valmistellaan paketti, joka tähtää nimenomaan vaikeimmassa työmarkkina-asemassa olevien työttömien palvelujen vahvistamiseen ja tukitoimiin, sekä varataan toimille riittävä rahoitus. 

Säästöjen oikeudenmukaisuus

Hallitus panostaa julkisen talouden sopeuttamistoimiin, mutta kasvua tukevat rakenteelliset uudistukset ja investoinnit jäävät vähäisiksi. Sopeuttamistoimet leikkaavat pienituloisempien ostovoimaa ja vaikuttavat tätä kautta haitallisesti kotimarkkinoiden kulutuskysyntään ja sitä kautta työllisyyteen. 

Sosialidemokraattien mielestä on oleellista vahvistaa kilpailukykyä ja vientiä, mutta sitä ei saa tehdä kotimarkkinoiden kustannuksella. Työllisyys muodostuu molemmista: viennistä ja kotimarkkinoista. 

Sosialidemokraatit esittävät, että hallitus tekee perusteellisen selvityksen säästöjen tulonjakovaikutuksista sekä arvioi säästöjen kasautumisen samoille ihmisille — eläkeläisille, sairaille, lapsiperheille, nuorille ja työttömille — sekä ryhtyy korjaustoimiin oikeudenmukaisemman säästöpolitiikan toteuttamiseksi. 

Istanbulin sopimus

Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta eli ns. Istanbulin sopimus astui Suomessa voimaan elokuussa 2015. Sopimus edellyttää konkreettisia toimenpiteitä naisiin kohdistuvan väkivallan muotojen torjumiseksi. Sopimus edellyttää uskottavaa toimeenpanosuunnitelmaa sekä riittävää rajoitusta.  

Naisiin kohdistuva väkivalta on yksi Suomen laajimmista ja vakavimmista ihmisoikeusongelmista, joka aiheuttaa vuosittain myös suuret kustannukset. Euroopan tasa-arvoinstituutin arvion mukaan naisiin kohdistuva väkivalta maksaa Suomelle runsaat 2 miljardia euroa vuodessa. 

Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn ja sen seurausten hoitamiseen panostaminen ei ole kulu, vaan investointi turvallisempaan elämään, ja lisäksi se säästää rahaa.  

Sosialidemokraatit edellyttävät, että hallitus varaa riittävät rahat Istanbulin sopimuksen toimeenpanoon kokonaisuudessaan sekä lisää rahaa ensi- ja turvakotien riittävän toiminnan varmistamiseksi. 

On syytä muistaa, että väkivalta ei kuitenkaan ole vain taloudellinen kysymys vaan ihmisoikeuskysymys, joka aiheuttaa mittaamattoman määrän inhimillistä kärsimystä. Kansainväliset ihmisoikeuksien valvontaelimet ovat toistuvasti kritisoineet Suomea naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyydestä ja riittämättömistä väkivallanvastaisista toimenpiteistä. Istanbulin sopimuksen ratifiointi velvoittaa Suomen tehokkaisiin toimiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan ja saattamaan uhrien palvelut asianmukaiselle tasolle.  

Muutokseen varautuminen

Hallituksen esityksistä puuttuu johdonmukaisesti esitysten sukupuoli- ja tulonjakovaikutusten arviointi. Vaikutusarviointien puute rapauttaa päätöksentekoa ja johtaa mielivaltaisiin politiikkavalintoihin.  

Sosialidemokraatit korostavat, että eduskunnalla on oltava käytössään huolella tehdyt vaikuttavuusarvioinnit hallituksen esityksistä.  

Työmarkkinat muuttuvat nopeasti ja uudet työnteon muodot lisääntyvät. Turvallisina pidetyt ammatit muuttuvat epävarmemmiksi ja koulutettujen ihmisten työ epävakaammaksi. Yhtenä syynä tähän on esimerkiksi niin kutsuttu jakamistalous tai paremmin sanottuna alustatalous. Digitalisaatio on mahdollistanut alustapalvelut, jotka tehostavat resurssien jakamista ja vuokraamista. Aitoa jakamistaloutta on yhteisöllinen kierrätys ja vaihdanta sekä auton ja vaikkapa kesämökin yhteisomistus.  

Digitaalisten alustojen ansiosta resurssien vuokrakäyttö on tehostunut valtavasti: niin kuljetusta, majoitusta kuin henkilöstöäkin on saatavilla nopeasti ja kattavasti. Resurssitehokkuuden kannalta Uberin ja Air B'n'B:n kaltaiset alustat ovat tervetulleita, mutta digitaalinen alusta ei muuta miksikään palveluiden perimmäistä luonnetta. Jotta aito kilpailu toteutuu, niin vanhojen kuin uusien palvelumuotojen on suoritettava verot ja työnantajavelvoitteet sekä noudatettava lakeja ja sääntöjä. 

Uudet digitaaliset palvelut murtavat vanhoja, suojeltuja ja säädeltyjä toimialoja. Uusi teknologia, joka tekee tarpeettomaksi ja muuttaa siihen perustuvat markkinat ja ansaintamallit on haaste yhteiskunnalle. Se kyseenalaistaa myös julkisen vallan perinteiset käytännöt. Yhteiskunnan pitää soveltaa välttämätöntä sääntelyä joustavasti ja luovasti, jotta uusille innovaatioille annetaan tilaa kehittyä ja laajentua jopa globaaleiksi menestystekijöiksi. 

Jakamistalous sekä muut uudet työnteon muodot edellyttävät, että työnteon pelisääntöjä ja veropohjaa arvioidaan uudelleen. Tavoitteena tulee olla reilumpi työelämä ja pohjoismaisen hyvinvointimallin turvaava verotusjärjestelmä. 

Suomalaisen työelämän kaksi suurta haastetta ovat korkea työttömyys ja työelämän laadullinen murros. Valtioneuvoston selonteon ongelmana on, että se ei vastaa näistä kumpaankaan.  

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2016 maaliskuussa 273 000, siis lähes saman verran kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 10,1 prosenttia. Työ- ja elinkeinotoimistojen työnhakijoita Suomessa oli maaliskuun lopussa yhteensä 351 000, siis 4 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.  

Lisäksi arviolta noin 100 000 suomalaista on erilaisten työllistämistoimien piirissä sekä 150 000 suomalaista passiivisesti työttömänä, eli he ovat jääneet kotiin hoitamaan lapsiaan, suorittavat jatko-opintoja tai ovat muusta syystä työttömyysturvajärjestelmän tietymättömissä.  

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017—2020 asettaa lähivuosille tiukat kehykset. Silti se ennakoi (Tilastokeskuksen mittaustavan mukaisen) työttömyysasteen alenevan 8,7 prosenttiin vuoteen 2018 mennessä. Tavoite 110 000 työpaikan lisäyksestä on tässä yhtälössä epärealistinen.  

Tavoite aktiiviseen työttömyydenhoitoon on hyvä, mutta ongelmana on rahojen puute ja niiden edelleen vähentäminen. Vaikka työttömien määrä on ennätyslukemissa ja turvapaikan saaneet haastavat järjestelmää uudella tavalla, hallitus leikkaa työttömyyden hoidosta 50 miljoonaa euroa. 

Selonteossa kunnianhimoiseen työllisyystavoitteeseen pyritään tiukentamalla työttömyysturvaa ja ehtoja työn vastaanottamiseen sekä vähentämällä yritysten kustannuksia ja lisäämällä paikallista sopimista. Kahta jälkimmäistä voi kannattaa, mutta tilanteessa, jossa noin 600 000 työikäistä ja -kykyistä ihmistä on vailla töitä, kannustus sekä kannustinloukkujen purkaminen toimii tiukennuksia tehokkaammin.  

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa korostettiin työelämän olevan murroksessa. Kehitys kulkee kohti hyvin eri tavalla järjestäytyvää työelämää kuin se maailma, jonka pohjalta Suomen julkista taloutta edelleen suunnitellaan. Työmarkkinoidemme perusjako palkansaajiin ja yrittäjiin alkaa jo nyt tuottaa enemmän kitkaa kuin hyötyjä, ja on olennaista, että jatkossa saisimme kaikki halukkaat töihin ja myös sosiaaliturvan kattavaksi riippumatta siitä, elääkö ihminen palkansaajana, yrittäjänä, opiskelijana tai osittain näissä kaikissa erilaisten hankkeiden ja projektien välimaastossa. 

Valiokunnan kuultavana ollut Risto Linturi oli sitä mieltä, että paperista puuttuu kaikki se, mitä nyt pitäisi tehdä. 

Annamme vahvan tukemme perustulokokeilulle, joka parhaimmillaan voi poistaa kannustinloukkuja sekä vapauttaa työvoimaa aktiiviseen työttömyydenhoitoon. Ajamme yhdistelmävakuutusta, joka mahdollistaisi toimimisen muuttuvassa työelämässä ja sen eri rooleissa. 

Erityisiä lisätoimia kaivataan nuorisotyöttömyyden torjumiseksi sekä nuorten naisten töihin saamiseksi. Tämän korjaaminen edellyttää vanhempainvapaiden, niiden rahoituksen ja kotihoidon tuen uudistamista. 

Ansiotyöhön perustuvassa yhteiskunnassa työttömyys on usein inhimillinen tragedia, ja siksi sen hoito vaatii selkeitä kannustavia ja nopeita toimia. Ensisijaisesti töihin pitää saada ne kaikki sadattuhannet, jotka töitä eniten kaipaavat.  

Suomalaisen työelämän kaksi suurta haastetta ovat korkea työttömyys ja työelämän laadullinen murros. Valtioneuvoston selonteon ongelmana on, että se ei vastaa näistä kumpaankaan.  

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2016 maaliskuussa 273 000, siis lähes saman verran kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 10,1 prosenttia. Työ- ja elinkeinotoimistojen työnhakijoita Suomessa oli maaliskuun lopussa yhteensä 351 000, siis 4 000 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.  

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017—2020 asettaa lähivuosille tiukat, taloutta edelleen supistamaan pyrkivät kehykset. Silti se ennakoi (Tilastokeskuksen mittaustavan mukaisen) työttömyysasteen alenevan 8,7 prosenttiin vuoteen 2018 mennessä. Tavoite 110 000 työpaikan lisäyksestä on tässä yhtälössä epärealistinen.  

Selonteossa kunnianhimoiseen työllisyystavoitteeseen pyritään lähinnä tiukentamalla tulonsiirtojen ehtoja ja vähentämällä yritysten kustannuksia. Tämä ei lisää työpaikkoja, joiden puutteesta Suomen talous kärsii. 

Yritysten kustannuksia leikkaavat verotusratkaisut eivät aikaisempien kokemusten valossa lisää investointeja tai paranna työllisyyttä — huolimatta siitä, että kaikki veronalennukset toki tuottavat yksityiselle sektorille uusia tulovirtoja ja elvyttävät taloutta ainakin jossain määrin. Tiedämme, että yritysverojen ja -maksujen alentaminen ei ainakaan automaattisesti tuota toivottua vaikutusta sen enempää välittömästi kuin pitkällä aikavälilläkään. 1980-luvun alussa yritysverotus oli 60 prosentin luokkaa, ja niihin aikoihin koko talouden investointiaste vaihteli 27—30 prosentin välillä. Sittemmin yritysverotus on romahtanut ensin puoleen ja sitten kolmannekseen — ja samalla investointiaste on laskenut 20 prosentin liepeille.  

Hallitus pyrkii parantamaan talouden kilpailukykyä estämällä palkkojen nousun, tinkimällä työntekijöiden etuuksista ja oikeuksista sekä siirtymällä paikalliseen sopimiseen, mikä monilla aloilla tarkoittanee palkkojen alenemista. Kaikki tällaiset toimenpiteet supistavat kotimaista kysyntää, millä edelleen on negatiivinen vaikutus työllisyyteen.Kilpailukykytoimien kokonaisvaikutus työllisyyteen riippuu siitä, miten paljon maltillinen tai negatiivinen palkkakehitys heijastuu vientituotteiden hintoihin ja mikä viennin hintajousto on. Vienti on noin 40 % BKT:sta. On todennäköistä, että viennin hintajousto on pienempi (ehkä noin 1) kuin kotimaisen kysynnän kerroin nykyisen taantuman olosuhteissa (joka voi olla välillä 1,5—2,0). Aiempien kokemusten perusteella on myös selvää, että osa kustannusten laskusta menee suoraan voittoihin ja osinkoihin eikä siten paranna hintakilpailukykyä. Toisin sanoen: kotimaisen sektorin osuus taloudesta on suurempi kuin viennin, jolloin vaikutus kotimaisen kokonaiskysynnän kautta on todennäköisesti voimakkaampaa kuin vaikutus vientihintojen kautta. Selonteon lähtöoletuksia nakertaa sekin, että yksikkötyökustannukset eivät ole nousseet Suomen vientiteollisuudessa muilla aloilla kuin elektroniikka- ja paperiteollisuudessa. Molemmilla aloilla kyse on ollut laskennallisen tuottavuuden heikentymisestä. Tuottavuus lasketaan panos-tuotossuhteen mukaan. Kun tuotos laskee, niin myös laskennallinen tuottavuus heikkenee. Toisin sanoen yksikkötyökustannusten nousu vientisektorilla ei johdu työvoimakustannusten noususta. Syynä on ollut pikemminkin se, että elektroniikkateollisuus tunaroi itse markkinajohtajan asemansa. Paperiteollisuudessa puolestaan kyse on ensisijaisesti paperin globaalin kysynnän laskusta. Elinkeinoelämän keskusliiton kuukausittain yrityksille tekemistä suhdannebarometreistä on käynyt jo vuosien ajan ilmi, että riittämätön kysyntä on ylivoimaisesti keskeisin tuotannon kasvun este.Ks. esim. EK:n tuorein suhdannebarometri, s. 5: http://ek.fi/wp-content/uploads/SBhelmi2016.pdf Kun tavaroille ja palveluille ei ole ostajia, ei työllistäviä investointeja uskalleta myöskään tehdä. Tämä ongelma ei helpotu kutistamalla kysyntää entisestään. 

Liioin eivät esitetyt tuottavuuden kasvua tukevat toimet ole vakuuttavia, eivät ainakaan oletetussa mittakaavassa. Digitalisaation hyötyjä on toistuvasti liioiteltu. Sote- ja aluehallintouudistus vaikuttaa ensisijaisesti yksityistämisprojektilta. Kaikki uudet järjestelmät lisäävät kustannuksia ainakin aluksi. Julkismenojen leikkaukset aiheuttavat työttömyyttä suoraan ja välittömästi. Tiedossa ei toistaiseksi ole esimerkkejä, joissa mittavat leikkaukset koulutukseen ja tutkimukseen olisivat lisänneet kansantalouden kasvua ja työllisyyttä. 

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa korostettiin työelämän olevan murroksessa. Aiheesta on viime vuosien aikana käyty myös varsin mittavaa akateemista keskustelua. Tämän hetken skenaarioissa perinteisiä työmarkkinoita ravistelevat ainakin robotisaatio, alustatalous, työn yrittäjämäistyminen, kiertotalous, tuotannon hajautuminen ja suuret väestösiirtymät. 

Kehitys kulkee kohti hyvin eri tavalla järjestäytyvää työelämää kuin se maailma, jonka pohjalta Suomen julkista taloutta edelleen suunnitellaan. Työmarkkinoidemme perusjako palkansaajiin ja yrittäjiin alkaa jo nyt tuottaa enemmän kitkaa kuin hyötyjä, ja on oletettavissa, että samanlainen hämärtyminen on käynnissä myös formaalin ja informaalin työn rajapinnassa, jossa niitä haastavat uudet liiketoimintamallit, uudet rajoitusmuodot ja yhteisöprojektit. 

Jotta aikanaan työmarkkinoiden sujuvoittamiseksi rakennetuista järjestelmistä ei tulisi rasite, tarvittaisiin nyt nopeaa ja päättäväistä säädöstyötä usealla julkisen talouden sektorilla. Selonteko ei tähän haasteeseen ole herännyt. Kuten valiokunnan kuultavana ollut Risto Linturi asian muotoili, "paperista puuttuu kaikki se, mitä nyt pitäisi tehdä." 

Selonteon ainoat yritykset vastata työelämän muutokseen ovat eräät digitaalisten palvelujen käyttöympäristön kehittämishankkeet ja hallituksen kaavailema perustulokokeilu, joka toteutuessaan voisi ratkaista ainakin osan vastikkeelliseen sosiaaliturvaan liittyvistä kannustinloukuista ja hukkahallinnosta. Näistäkin jälkimmäisen uskottavuutta nakertavat maininnat vastikkeellisuuden lisäämisestä nykyisessä työttömyysturvajärjestelmässä. 

Työttömyys maksaa. Noin 300 000 työttömän välittömät kustannukset ovat karkeasti noin 6 miljardia euroa vuodessa. Sen päälle tulevat välilliset kustannukset, kuten terveydenhuolto- ja sosiaalimenot. Näiden lisäksi pitkäaikaistyöttömyydellä on myös ns. hystereesi-vaikutus. Pitkäaikainen työttömyys johtaa taito-tietojen ja työmoraalin rapautumiseen, millä on merkittäviä seurauksia sosiaalisten verkostojen ja työmarkkinoilla pärjäämisen kannalta. Tällaiset vahingot ovat helposti pysyviä, ja ne alentavat talouden tulevaa tuotantokapasiteettia. 

Lisäksi ansiotyöhön perustuvassa yhteiskunnassa työttömyys on usein inhimillinen tragedia, eikä valtiovalta siksi voi suostua lähes kymmenen prosentin pitkäaikaiseen massatyöttömyyteen. Suomen tulisikin pyrkiä vastentahtoisen työttömyyden lakkauttamiseen.  

Se voisi tarkoittaa esimerkiksi sellaisen työtakuuohjelman kehittämistä, jossa jokaiselle halukkaalle tarjotaan työtä minimipalkalla. Jo sovittujen liikenne- ja kärkihankkeiden mittaluokkaa on kasvatettava merkittävästi ja työllisyyshankkeet ulotettava osaamis- ja rakennuspääoman ylläpitoon. Näiden perinteisten työllisyystöiden ohella voi julkinen sektori pienentää yritysten kustannuksia esimerkiksi avaamalla tietovarantojaan sekä tuottamalla ja rahoittamalla vapaaseen jakeluun sellaisia työkaluja, joiden monistamiskustannukset ovat vähäisiä — esimerkiksi koulutussovelluksia ja hallintoa helpottavia ohjelmistoja. 

Kun yritysten ja kotitalouksien näkymät ovat epävarmat, valtion tulee ottaa poliittinen johtajuus työttömyyskriisin ja kysyntälaman lopettamisessa. Päätetyt sosiaaliturvaan ja koulutukseen kohdistuvat leikkaukset on luonnollisesti peruttava. Mikäli valtiontalouden ja kuntatalouden ½ prosentin alijäämätavoitteet estävät aktiivisen työllisyyspolitiikan, on niistä luovuttava. 

Selonteon puutteet palautuvat pitkälti sen käyttämiin mittareihin, erityisesti bruttokansantuotteen, perinteisen ansiotyön ja velkasuhteen ylikorostuneeseen rooliin. Mikään näistä ei tavoita uuden työelämän kannalta keskeisiä muutoksia. Esimerkiksi hoivatyön mahdollinen siirtyminen takaisin informaalin talouden piiriin näkyisi todennäköisesti alenemana bruttokansantuotteessa ja muutoksina julkisen talouden menoissa tavoilla, joiden havaitsemiseen nämä mittarit eivät toimi. Samoin vaikkapa 3D-tulostuksen vaikutuksia tavarantuotannon lokalisoitumiseen ja sitä kautta työllisyysvaikutuksiin on mahdotonta analysoida järkevästi niiden pohjalta. 

Jatkossa olisikin vastuullisempaa laatia julkisen talouden suunnitelmat laajemman mittariston varaan. Järkevä ja ennakoiva julkisen talouden hoito edellyttää perinteisten mittarien rinnalle ainakin ekologista kuormaa, informaalia taloutta, verovuotoa, osaamispääomaa ja väestön hyvinvointia kuvaavia mittareita. 

Suomen talouden suurin haaste on työllisyysasteemme nostaminen ja työvoiman tarjonnan lisääminen. Eteenkin 30—40-vuotiaiden naisten työllisyysastetta olisi välttämätöntä nostaa. Tämä edellyttää määrätietietoisia ja rakenteisiin puuttuvia, tasa-arvoa edistäviä toimenpiteitä. Hallitus on kuitenkin toistuvasti osoittanut, että tasa-arvokysymykset ovat sille toissijaisia. Valitettavasti hallituksen viime viikolla julkaisema tasa-arvo-ohjelma ei tätä muuta.  

Työllisyyden parantamiseksi etenkin perhevapaajärjestelmän ja kotihoidon tuen uudistaminen ovat välttämättömiä. Suomen työllisyystilastot puhuvat puolestaan. Esimerkiksi Ruotsissa nuorten naisten työllisyysaste on huomattavasti korkeampi kuin meillä Suomessa. Nykyinen perhevapaajärjestelmämme yhdessä kotihoidon tuen kanssa ei kannusta naisia osallistumaan työelämään. Siksi hallituksen tulisi nyt viipymättä ryhtyä näihin uudistuksiin. 

Myös työllistämispalveluiden antamisesta ja työnvälityksestä on tehtävä tehokkaampaa ja tuloskeskeisempää. Työnvälityksen on toimittava aktiivisesti työttömyyskauden tai jopa heti lomautuksen alussa. Maassamme on paljon vapaita työpaikkoja ja lukuisia työttömiä, eivätkä nämä kuitenkaan löydä toisiaan. Luodaksemme tehokkaampia työvoimapalveluja on niitä pystyttävä kilpailuttamaan enemmän.  

Ansiosidonnaista työttömyysturvaa tulisi kehittää kannustavampaan suuntaan nostamalla päivärahaa hiukan ja samalla lyhentämällä tuen maksamisaikaa. Tanskassa kokemukset tällaisesta mallista ovat hyvät. Suomessa tehdyt tutkimukset osoittavat, että suurin osa uudelleentyöllistyneistä saavat työpaikan päivärahan ansainta-ajan alussa tai lopussa 

Hallituksen massiiviset koulutukseen, tutkimukseen ja opintotukeen kohdistuvat leikkaukset ovat vakava uhka Suomen kilpailukyvylle, osaamiselle, kestävälle kasvulle ja koulutukselliselle tasa-arvolle. Koulutusleikkaukset iskevät ankarasti nuoriamme kohtaan. Hallituksen nuoriin kohdistuvat panostukset puuttuvat muutenkin lähes täysin.  

Hallituksen tulisi selvittää mahdollisuus ottaa käyttöön saksalaisen mallin mukaisia, niin sanottuja minitöitä alle 30-vuotiaille nuorille. Tämä voisi tarkoittaa järjestelmää, jossa työnantajamaksuja ei tarvitse maksaa alle 30-vuotisten nuorten kohdalla, alle 30-vuotiaat voisivat ansaita tietyn summan, esimerkiksi 500 euroa kuukaudessa tämän vaikuttamatta tuen saantiin tai valtio subventoisi tämän ryhmän palkkoja. Järjestelmä voitaisiin integroida Sanssi-korttiin, ja samalla byrokratia vähentyisi huomattavasti. Yrittäjä voisi ilmoittaa nuorten palkkaamisesta yksinkertaisella lomakkeella. Tämä auttaisi syrjäytymisuhan alla olevia nuoria, ja toisaalta se antaisi nuorille mahdollisuuden saada oikeaa työkokemusta jo varhain elämässä. Näin sekä yhteiskunta että nuoret voittavat.