Valiokunnan lausunto

EU:n elpymissuunnitelma eli MFF+ ja elpymisväline (myöh. "Ehdotukset") on perussuomalaisten mielestä syvästi ongelmallinen. 

Esitetyt ehdotukset vähentävät jäsenmaiden omaa vastuuta talous- ja finanssipolitiikastaan ja vahvistavat puolestaan unionin toimivaltaa. Samalla ehdotuksissa annetaan unionille mahdollisuus ottaa velkaa toimintansa rahoittamiseksi. Lisäksi komission ehdotuksen mukaan osa unionin ottamasta 750 miljardin euron lainasta voitaisiin maksaa takaisin uusilla EU-veroilla, kuten digiverolla, muoviverolla tai hiiliverolla. 

Elvytyspakettia perustellaan Suomen näkökulmasta sillä, että Suomi on hyvin vientivetoinen maa. Yli puolet Suomen viennistä suuntautuu EU-maihin, ja näin ollen investoinneilla unionin alueella on Suomen viennin ja talouden kannalta huomattavaa merkitystä. Itse asiassa EU on myös Yhdysvaltojen ja Kiinan tärkeimpiä kauppakumppaneita, joille asialla on vielä suurempi merkitys. Voidaankin esittää pohdinta siitä, pitäisikö myös muiden kuin EU:n jäsenmaiden osallistua jollain tavalla elvytyspakettiin? Ja jos suuret kauppakumppanit eivät pidä osallistumista järkevänä, niin miksi Suomenkaan pitäisi elvytysvälineeseen osallistua? 

Ehdotuksissa halutaan yhteisvastuullistaa koronaelvytyksen taloudellisia kustannuksia siten, että tietyt jäsenmaat lahjoittavat rahaa toisille jäsenmaille. Tämä perustelu kuulostaa hyvältä, mutta ei kestä lähempää kriittistä tarkastelua. Ilmeisesti tärkeintä on eheä julkisuuskuva ja markkinoitavuus. Samalla kun suostutaan näihin ehdotuksiin, vaarannetaan Suomen budjettisuvereniteetti. 

Unioni tullee rikkomaan omia sääntöjään ottaessaan velkaa markkinoilta ja jakaessaan sen sellaisille jäsenvaltioille, jotka jo ennen koronakriisiä olivat huonossa taloudellisessa tilanteessa. SEUT 125 artikla sisältää avustamiskieltolausekkeen, lisäksi SEUT 310 artiklan perusteella unioni ei voi ottaa omissa nimissään velkaa eteenpäin välitettäväksi. Tämän lisäksi on epäselvää siitä, miten kirjanpidollisesti käsitellään nostettuja lainoja, eli voivatko lainat itse asiassa todellisuudessa olla EU:n tuloja, joita voidaan käyttää avustuksina em. artikloja rikkomatta.  

Todennäköisesti ehdotuksien taustalla on EU-komission ajatus siitä, että euroalue ja EU pyritään pitämään ehjänä lisäintegraation avulla. Etenemme kohti velkaunionia. 

Ylivelkaisten maiden rahoituspohja alkaa olla heikko, jolloin muiden maiden katsotaan olevan pakotettuja osallistumaan rahoituksen järjestämiseen. Ylivelkaisten euromaiden velkoja voidaan kuitenkin leikata, jolloin kansallisten budjettien paikkaamiseen ei tarvita muiden maiden rahalahjoja. 

Ehdotukset eivät mitoita maksusuhteita ja -määriä koronan aiheuttamien terveydellisten tai taloudellisten vahinkojen perusteella. Maksusuhteet tuntuvatkin määräytyvän jäsenmaiden olemassa olevien velkatasojen ja poliittisten suhteiden pohjalta. Suurina nettosaajina olisivat Kreikan, Italian, Espanjan, Ranskan ja Puolan tapaiset maat, kun taas esimerkiksi Suomi olisi merkittävä nettomaksaja.  

Ehdotuksissa ei riittävästi kiinnitetä huomiota toisen asteen vaikutuksiin. Esimerkinomaisesti, Ranska olisi ehdotuksien myötä nettosaaja, mutta sen lisäksi Ranska hyötyisi Italian saamasta nettotuesta, sillä ranskalaisilla pankeilla on merkittävät saamiset Italian valtiolta. Suomelle ehdotuksen tuomaa huomattavan nettomaksajan roolia perustellaan poliittisissa puheissa sillä, että Suomi elää viennistä. Myös valiokunnan mietintö kehottaa huomioimaan laajempaa kokonaisuutta ja Suomen pienuutta, avoimuutta ja vientiin tukeutuvaa taloutta. 

Perussuomalaisten mielestä yksikään itsenäinen valtio ei taloudellisissa kriiseissään lähetä loppuja vähistä rahoistaan muiden maiden talouksien elvyttämiseen. 

Elpymisrahaston hyväksyminen lisäisi Suomen taloudellisia vastuita merkittävästi. Suomen osuus avustuksina annettavien tukien lainanlyhennyksistä olisi noin 8,5 miljardia euroa tulevina vuosikymmeninä. Lisäksi Suomelle syntyisi takausvastuu 250 miljardin euron lainoista, joita osa jäsenvaltioista saisi rahastosta. Suomen vastuu olisi noin 4,25 miljardia euroa, jos jokin jäsenvaltio laiminlyö saamansa lainan takaisinmaksun. Suomelle elpymisrahaston perustamisen myötä syntyvien uusien taloudellisten vastuiden määrä onkin huomattavan suuri suhteessa esimerkiksi valtion vuotuiseen talousarvioon ja Suomen valtiontakauksien ja -takuiden kokonaismäärään. 

Suuri takauskanta on riski valtiontaloudelle. Riskienhallinnan kannalta on lisäksi ongelmallista, että EU-jäsenyyteen liittyvät taloudelliset vastuut sisältävät useita erilaisia monimutkaisen kokonaisuuden muodostavia mekanismeja, joihin liittyy myös keskinäisiä korrelaatioita. Kokonaisuuteen sisältyykin merkittäviä järjestelmällisiä riskejä, joita on syytä arvioida huolellisesti suhteessa Suomen taloudelliseen kantokykyyn. Huomattava on myös, että vastuiden realisoituminen ei ole yksinomaan Suomen käsissä. Vastuita voi siirtyä jäsenmailta toisille myös pro rata -perusteella maksukyvyttömyystilanteissa. Tehtävät sitoumukset voivat käytännössä myös tosiasiassa pakottaa tulevaisuudessa uusien sitoumusten toteuttamiseen jäsenmaiden maksuvaikeusongelmien ja jo tehtyjen vastuiden realisoitumisen ehkäisemiseksi. Tällä on kielteisiä vaikutuksia Suomen budjettisuvereniteettiin, jonka suojaamista mahdollisimman tehokkaasti perustuslakivaliokunta on käytännössään pitänyt erittäin tärkeänä. 

Olennaista on lisäksi kiinnittää huomiota siihen, ettei lainan ehtoja tai Suomen takausvastuita muutenkaan ole selkeästi ja yksiselitteisesti rajattu. Unionin ottaman lainan takaisinmaksu tapahtuisi EU-jäsenmaksujen kautta vuosina 2028—2058, mikä tarkoittaa sitä, että jäsenvaltioiden maksuosuudet vaihtelisivat kolmen vuosikymmenen kuluessa mahdollisesti merkittävästikin riippuen kunkin jäsenmaan taloudellisesta kehityksestä. Jos jonkin valtion talous kehittyy huonosti, pienenee sen maksuosuus, ja jos jonkin toisen valtion talous kasvaa, kasvaa sen maksuosuuskin vastaavasti. Kun vastuiden tarkkaa määrää, muotoa tai ajoittumista ei voida ennakoida, ei Suomen vastuiden määrittelyn voida katsoa täyttävän myöskään tarkkarajaisuuden edellytyksiä perustuslakivaliokunnan käytännössään edellyttämällä tavalla.  

Taloushätää käytetään perusteluna kiireelle: ehdotukset on käsiteltävä nopeasti, että taloudet saadaan takaisin käyntiin ja jotta vahingoista, kuten työttömyydestä, ei ehtisi tulla pysyviä. Käsittelyn nopeusvaatimus on tulkittavissa haluttomuudeksi käydä asiasta laajaa ja kriittistä keskustelua. Koska ehdotukset nykymuodossaan edellyttävät jäsenmaiden yksimielistä suostumusta, ehdotuksien kannattajilla ei ole varaa ottaa riskiä vastarinnasta. Perussuomalaiset paheksuvat yksinkertaisen asian, eli EU-maiden välisten rahalahjoitusten, paketoimista ja peittämistä monimutkaisuuden alle ja kiireellistä aikataulua. Monimutkaisuus yhdistettynä laajaan salaamiseen tekee ehdotuksiin riittävän perehtymisen ja laajan keskustelun mahdottomiksi.  

Ehdotukset rikkovat todennäköisesti olemassa olevaa lainsäädäntöä, tai ainakin lakien henkeä. Aiempien oikeudellisten ongelmien valossa on pidettävä todennäköisenä, että vaikka ehdotuksista saataisiinkin joskus myöhemmin oikeuden päätös, vahinko olisi jo tapahtunut eikä valtaoikeuksia siirrettäisi takaisin tai rahoja palautettaisi. Perustuslakivaliokunnassa perussuomalaisten eriävä mielipide nyt käsiteltävään asiaan toi esiin muutamia näistä oikeudellisista ongelmista. 

Kansainvälinen lehdistö kirjoittaa ehdotuksien olevan Euroopan Hamilton-hetki ja Rubikonin ylitys. EU tekisi ensimmäistä kertaa alijäämäisen budjetin. EU ottaisi ensimmäistä kertaa velkaa. EU-jäsenmaat ottaisivat vastatakseen toisten maiden taloudellisia vastuita. Keskuspankki takaisi ostotoimenpiteillään jäsenmaiden lisälainanoton, mikä olisi tulkittavissa keskuspankkirahoitukseksi. 

Ehdotukset olisivat toteutuessaan huomattava taloudellinen menetys Suomelle. Suora nettomenetys olisi noin viisi miljardia euroa, minkä päälle tulisivat lisäksi myönnettävät takaukset, jotka ovat potentiaalinen luottotappioiden lähde ja jotka joka tapauksessa tulisivat sitomaan ja ohjaamaan myöhempää päätöksentekoamme. 

Perussuomalaisten mielestä ehdotus ei muutu kannatettavaksi, vaikka sen kokoa leikattaisiin ja muutettaisiin samalla lainapainotteisemmaksi. Suomen ei tule lahjoittaa ehdotetuille nettosaajamaille viittä, mutta ei myöskään yhtä miljardia euroa. Samaten Suomen ei tule lahjoittamisen sijaan edes lainata rahaa nettosaajamaille, sillä valtiomme vastuut, takaukset ja epävarmat saatavat ovat jo nyt huomattavan suuret. Lisäksi myönnettäväksi tarkoitettuihin luottoihin sisältyy merkittävä luottoriski, ja hyvin todennäköisesti takaisinmaksun vaikeutuessa luotoille tehtäisiin kuten Kreikan kanssa meneteltiin — velkakirjat vaihdettaisiin pitkäaikaisiin nollakorkoisiin velkakirjoihin, jolloin ongelman ratkaisu siirtyisi vuosikymmenillä tulevaisuuteen. 

Asiantuntijat ovat maininneet, että ehdotuksien taloudellinen merkitys ei ole suuri, mutta poliittinen merkitys on huomattava. Tällä tarkoitetaan, että kun ehdotusten myötä on saatu pää auki, vastaavia ehdotuksia tulee seuraavassakin kriisissä ja ilman kriisejäkin yhteisvastuita tultaisiin syventämään. Tarkempi ilmaisu olisikin, että ehdotukset eivät ole taloudellisesti niin merkittäviä lyhyellä aikajänteellä, mutta ajan myötä nyt ehdotetut askeleet näyttäytyisivät ratkaisevina käänteinä kohti yhteisvastuiden ja tulonsiirtojen liittovaltiota.  

Erityisen houkuttelevasti ehdotuksissa on tarjottu rahaa käyttöön nyt heti, mutta takaisinmaksu alkaisi vasta vuosien päästä, EU:n budjetin kautta. Tuolloin vaihtoehtoina olisi joko leikata EU:n muita menoja tai korottaa EU-jäsenmaksuja merkittävästi. Kumpikin näistä olisi poliittisesti hyvin vaikeaa, joten todennäköisesti rahoitus järjestettäisiin ennemmin myöntämällä EU:lle verotusoikeus. 

Perussuomalaiset pitävät nyt käsittelyssä olevaa ehdotusta surullisena ja EU:n ja sen jäsenmaiden poliittisen johdon nykyistä alennustilaa hyvin kuvaavana. Ehdotukset ovat Suomen taloudelle syvästi vahingollisia ja poliittisilta seurauksiltaan dramaattisia, itsemääräämiskykyä ja budjettisuvereniteettia pysyvästi rajoittavia. Perussuomalaiset pitävät ehdotuksia myös EU:n kannalta kielteisinä, sillä todennäköisesti euroalueen tai EU:n liittovaltioistaminen ei tule onnistumaan loppuun asti, ja keskeneräinen liittovaltio olisi merkittävä poliittisten, oikeudellisten ja taloudellisten riitojen aiheuttaja. Liittovaltiokehityksen keskeinen ongelma on, että laadittavien sääntöjen hyväksyminen ja sitten näiden sääntöjen noudattaminen pitäisi onnistua kaikilta jäsenmailta. Riittää, että yksi jäsen rikkoo sääntöjä. Euroopan kokemukset esimerkiksi vakaussopimuksen kanssa antavat ymmärtää, että tiukaksikin tarkoitetuista sopimuksista käytännössä tulee hampaattomia, koska mitään sanktioita ei sääntöjä rikkoville pystytä yksimielisyysvaatimuksen takia määräämään. Perussuomalaiset yksiselitteisesti vastustavat nyt esitettyjä ehdotuksia. 

Perussuomalaisten mielestä muut maat voivat halutessaan osallistua ehdotuksien toteuttamiseen keskenään, mutta perussuomalaiset eivät suosittele sitä. Kieltäytyminen ei olisi seurauksiltaan niin dramaattista kuin ehdotuksien kannattajat esittävät: EU-maat voivat halutessaan elvyttää talouksiaan itse omalla velanotolla ja, jos velanottokapasiteettia ei ole riittävästi, leikata ylisuuria velkojaan. 

Komission ehdotus vähentääkin toteutuessaan olennaisesti Suomen eduskunnan budjettivaltaa ja kansallista suvereniteettia siten, että Suomi saatetaan tilanteeseen, jossa se ei ole enää perinteisessä mielessä täysivaltainen. Myös EU:lle annettavan verotusoikeuden toteuttamisesta olisi siten päätettävä eduskunnassa vähintään kahden kolmasosan määräenemmistöllä.  

Koronaviruksen aiheuttama kriisi on poikkeuksellinen, ja sen vaikutukset ovat niin terveydellisiä, sosiaalisia kuin taloudellisiakin. Komission esittämä 750 miljardin euron elpymisrahasto on kooltaan historiallisen suuri. Kokoomuksen eduskuntaryhmä suhtautuu rakentavan kriittisesti komission esitykseen, mutta toteaa, että onnistuakseen Suomen edun ajamisessa EU-tasolla tulisi hallituksen pyrkiä siihen, että ehdollisuus sekä selkeät kriteerit toteutuvat neuvottelujen lopputuloksessa. Kokoomus edellyttää elpymisrahaston ehtona velkajärjestelymekanismin luomista Euroopan vakausmekanismin yhteyteen. 

Kokoomuksen eduskuntaryhmä katsoo, että ehtona elpymisrahaston luomiselle on EU:n tehtävä toimia, jotka parantavat jäsenmaiden velkakestävyyttä. Toimiva valuuttaunioni edellyttää unionin tasoista tulonsiirto- ja riskintasausmekanismia ja rinnalla vahvaa markkinakuria jäsenmaiden tasolla. Tavoitteenamme on valuuttaunioni, johon voidaan palauttaa markkinakurin periaate (no-bailout). Silloin jokainen jäsenmaa vastaa velastaan itse, ilman että tarvitsee tukeutua keskuspankin mittaviin velkapapereiden osto-ohjelmiin. Markkinakurin palauttaminen edellyttää sitä, että jäsenmaiden velat ovat kestävällä tasolla. 

Valtioneuvoston on edellytettävä velkajärjestelymekanismi osaksi elpymisrahastoa ja siihen kytkeytyvää EU:n budjettiratkaisua. Velkajärjestelymekanismi tulisi rakentaa Euroopan vakausmekanismin pohjalle. Sen toiminta tulisi kytkeä valtioiden velkaantumista koskevien sääntöjen noudattamiseen. Velkajärjestelymekanismi on edellytys markkinakurin toteutumiselle. 

Samalla kokoomuksen eduskuntaryhmä tukee Euroopan vakausmekanismin (EVM) kehittämistä Euroopan valuuttarahaston suuntaan. EVM:n toiminta tulee eriyttää suoraan koronakriisiin liittyvistä toimista. Sen tulee toimia jatkossakin jäsenmaiden viimesijaisena kriisirahastona, jonka tarjoama rahoitus on tiukasti ehdollista. Samalla EVM:n oikeuspohja tulee saattaa Euroopan unionin sopimuksiin. Toistaiseksi EVM toimii valtioiden välisellä sopimuksella. Euroopan valuuttarahasto olisi tulevaisuudessa kansainväliseen valuuttarahastoon (IMF) verrannollinen toimija, joka laatisi tukea hakevasta jäsenmaasta riippumattoman velkakestävyysarvion ja vahtisi selvin kriteerein velkajärjestelyn ja siihen liitettävän talousohjelman toteutumista. 

Euro tarvitsee tuekseen tiukat, nykyistä yksinkertaisemmat säännöt ja rinnalleen toimivat rahoitusmarkkinat. Negatiiviset korot ja keskuspankin mittavat osto-ohjelmat ovat merkki epäterveestä kehityksestä, josta voidaan peruuttaa ainoastaan tervehdyttämällä unionin institutionaalinen pohja. Pankkiunioni on saatettava loppuun ja pääomamarkkinaunioni on rakennettava pikimmiten. Ilman mittavia rakenteellisia uudistuksia eurojärjestelmä voi ajautua kriisiin ennenkokemattoman löysästä keskuspankkipolitiikasta huolimatta — tai sen vuoksi. 

Kokoomuksen mielestä EU-rahoituksen tulee olla vahvasti ehdollista sekä välineiden tarkkarajaisia. Rahoitus pitää sitoa talouden rakenteiden uudistamiseen ja kilpailukyvyn parantamiseen, oikeusvaltioperiaatteeseen sekä kestäviin investointeihin. Komission esitys ei riittävällä tavalla aseta tukea saaville jäsenmaille rakenne- ja talouspoliittisia ehtoja. 

Komission esityksen mukaan elpymisvälineen ehdollisuus toteutuisi pääosin eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa. Jäsenmaat laatisivat ohjausjakson suositusten perusteella elpymissuunnitelman. Suunnitelman laatiminen olisi tuen saamisen edellytys. Hallitus ei omassa kannassaan aseta mitään omia ehtoja vaan tyytyy komission esittämään ohjausjakson kautta toteutuneeseen ehdollisuuteen. 

Tähän liittyy ainakin kaksi ongelmaa. Ensinnäkin kansallisen suunnitelman laatiminen ei voi yksin toimia tuen saamisen edellytyksenä, vaan suunnitelmassa esitetyiden toimenpiteiden toimeenpano tulisi olla yhtä suuri edellytys tuen saamiselle. Toinen ongelma on, että komission ehdotuksessa asetetaan eurooppalaisen ohjausjakson mukaisia ehtoja mahdollisesti vain rahoituksen käyttötarkoituksille. Tuki ei täten edellyttäisi tuen kohdemaata tekemään rakenteellisia uudistuksia, joihin tukirahoituksen käyttö ei liity. Olennaista olisi, että tuki kannustaisi ja edellyttäisi tukea saavia maita tekemään laajoja rakenteellisia uudistuksia, vaikka ne eivät suoraan liittyisi rahoituksen käyttötarkoitukseen. 

Ajatus eurooppalaisen ohjausjakson takana on erinomainen, mutta toimeenpano ja sen ohjaava vaikutus ovat heikkoja. Ihanteellisessa maailmassa kaikki jäsenmaat toimeenpanisivat eurooppalaisen ohjausjakson suositukset täysimääräisesti. Mikäli näin tehtäisiin, olisi eurooppalainen ohjausjakso myös sopiva viitekehys EU:n elpymisrahastolle. Tosiasiassa tilanne on päinvastainen. Jäsenvaltiot ovat toimeenpanneet suosituksia varsin vaatimattomasti (Efstathiou and Wolff 2018). Suositukset ovat usein tulkinnanvaraisia, ja mahdollisia tapoja toteuttaa ja olla toteuttamatta yksittäisiä suosituksia on lukuisia. Suositusten pelote- ja pakotevaikutus on vähäinen, sillä menettelyjä, jotka mahdollistaisivat sanktioiden asettamisen suositusten noudattamatta jättämisestä, on käytetty vähän tai ei ollenkaan. Lisäksi koronakriisin takia vakaus- ja kasvusopimuksen joustolausekkeet on aktivoitu, mikä tarkoittaa sitä, että talouspolitiikkaa ohjaavien sääntöjen noudattamisesta on mahdollista poiketa. 

Komission pyrkimys kasvattaa EU:n omia varoja on kannatettava, sillä EU:n kestävämpi rahoituspohja vähentäisi painetta kasvattaa jäsenvaltioiden jäsenmaksuja. Kuitenkin omien varojen kasvattaminen täytyy tehdä tavalla, joka ei vahingoita EU:n kilpailukykyä suhteettomasti verrattuna muihin merkittäviin maailmantalouksiin. 

Kokoomuksen eduskuntaryhmä katsoo, että koronaelvytyksen täytyy painottua niille alueille ja sektoreille, jotka kärsivät koronakriisistä eniten. Tämän pitää myös näkyä niissä kriteereissä, joilla elpymisrahaa jaetaan. Elpymisrahaston varoja ei voida käyttää aiemmin syntyneiden rakenteellisten vaurioiden korjaamiseen, vaan niiden käyttö on rajattava koronakriisin aiheuttamiin sosiaalisiin ja taloudellisiin vaurioihin. 

Komission esityksen mukaan elpymisrahaston tuen määrä perustuisi muun muassa väestömäärään ja keskimääräiseen työttömyysasteeseen viitevuosilta 2015—2019 verrattuna EU:n keskiarvoon. Näiden kriteerien kautta ei kuitenkaan välity todenmukainen kuva koronakriisin aiheuttamasta talouskriisistä. Jotta rahasto olisi tehokas ja oikeudenmukainen, tulee sen tukien kriteerien perustua koronaviruksen aiheuttaman talouskriisin vakavuuteen. 

Lopuksi Kokoomuksen eduskuntaryhmä painottaa, että EU-tason ratkaisujen tulee kannustaa jäsenmaita rakenteellisiin uudistuksiin ja kilpailukyvyn lisäämiseen. EU:n velasta ei voi sopia, ellei ole tiedossa, miten se maksetaan pois. EU:n rahoitusratkaisujen ja erityisesti Suomen osuuden niissä tulee olla yhteensovitettavissa Suomen eduskunnan ja perustuslakivaliokunnan määrittelemiin raameihin.  

Komissio antoi touko-kesäkuun vaihteessa ehdotukset EU:n elpymissuunnitelmaksi, jonka tavoitteena on tukea koronaviruksen jälkeistä talouksien uudelleen käynnistämistä sekä Euroopan elpymistä. Komission laajaan elpymissuunnitelmaan sisältyy kaksi tiedonantoa ja 21 lainsäädäntöehdotusta. Näistä keskeisimpiä ovat uudistettu rahoituskehysehdotus vuosille 2021—2027 ja muutettu ehdotus neuvoston omien varojen päätökseksi sekä asetusehdotus uuden elpymisvälineen "Next Generation EU" perustamiseksi. 

Komissio ehdottaa uutta 750 mrd. euron EU:n rahoitusjärjestelyä koronakriisiin vastaamiseksi. Niin kutsutusta elpymisrahastosta myönnettäisiin avustuksia ja takauksia yhteensä 500 mrd. euron arvosta ja lainamuotoista tukea yhteensä 250 mrd. euron arvosta. Tuki on tarkoitus kohdentaa eniten koronaviruksesta kärsineille maille. Elvytyspaketin rahoittamiseksi unioni hakisi markkinoilta EU:n budjettia vastaan lainaa, jonka jäsenvaltiot viime kädessä takaisivat. Elpymisrahasto olisi jäsenmaiden hyödynnettävissä ja käytettävissä vuoden 2024 loppuun saakka. 

Toteutuessaan elpymisrahastosta seuraisi merkittäviä periaatteellisia muutoksia unionin toimintaan. Elpymisrahasto sisältää lukuisia ongelmiakohtia lähtien EU-perussopimuksista ja Suomen perustuslakivaliokunnan kannoista. Uudessa rahoitusjärjestelyssä jäsenmaiden sijaan unioni ottaisi lainaa ja siitä vastaisivat viime kädessä jäsenvaltiot yhteisvastuullisesti. Kuitenkin EU:n perussopimusten keskeinen periaate on se, että jokainen jäsenvaltio huolehtii omasta taloudestaan ja vastaa veloistaan. Artiklassa 125 jäsenvaltioita ja unionia kielletään ottamasta vastuulleen jäsenvaltioiden velkoja ja muita vastuita. Kaikista ongelmallisimman kohdan muodostaa artikla 310, jonka mukaan unionin talousarvion pitää olla tasapainossa eikä se saa näin ollen rahoittaa toimintaansa velaksi. Näiden artiklojen valossa komission esitys näyttäytyy perussopimusten näkökulmasta erittäin ongelmallisena, ja näihin edellä mainittuihin kohtiin myös asiantuntijat ovat lausunnoissaan kiinnittäneet erityistä huomiota. Oikeusoppineet ovat arvioineet, että esitetyt muutokset vaativat muutoksia nykyiseen perussopimusten järjestelmään. 

Eduskunnan budjettisuvereniteetin kannalta on olennaista, että vastuumme ovat tarkkarajaisia ja ennakoitavia. Komission ottaman velan takaisinmaksu alkaisi vasta alkavan rahoituskehyskauden jälkeen vuonna 2028 ja kestäisi vuoteen 2058 asti. Unionin velka maksettaisiin pois korotetuilla, tulevilla jäsenmaksuilla ja mahdollisilla uusilla omilla varoilla vuosina 2028—2058. Valtioneuvoston neuvottelutavoitteissa todetaan, että jäsenvaltioille tuleva pitkäaikainen budjettisuvereniteetin rajoite tulee pyrkiä rajaamaan mahdollisimman vähäiseksi. Toisin sanoen esitys voisi rajoittaa Suomen budjettisuvereniteettia. 

Elpymisrahasto merkitsisi suurta harppausta kohti EU-tason finanssipolitiikkaa, joka on tähän saakka ollut jäsenmaiden käsissä. Elpymisrahaston pääasiallinen tavoite on mahdollistaa finanssipoliittinen elvytys maissa, jotka eivät siihen oman taloudellisen tilanteensa takia hyvin itse pysty. Vesa Vihriälän asiantuntijalausunnossa todetaan, että elpymisrahasto ja muut koronatoimet merkitsevät, että markkinakurin uskottavuus jäsenvaltioiden velkaantumisen hillitsemisessä heikentyy uudelleen. 

Elpymisrahastosta annettaisiin suoria avustuksia ja takauksia yhteensä 500 mrd. euron arvosta. Pidämme hälyttävänä, ettei elpymisrahastoon sisältyvään unionin tukeen liittyisi julkisen talouden tasapainoa tai talouden kasvupohjaa parantavia rakenneuudistuksia koskevia ehtoja. Tukiohjelmiin ei myöskään liity viittausta euroalueen rahoitusvakauden vaarantumisen uhkaan. Vihriälän asiantuntijalausunnon mukaan ohjelma antaa vahvan indikaation siitä, että rahoitusvaikeuksissa olevan jäsenvaltion finanssipoliittista liikkumavaraa tullaan laajentamaan tulevaisuudessakin muiden valtioiden toimin ja ilman erityistä talouspolitiikkaa koskevaa tulevaa velanhoitokykyä parantavaa ehdollisuutta.  

Sanotaan, että elpymisrahastossa ehdollisuus toteutuisi eurooppalaisen ohjausjakson kautta. On kuitenkin syytä tunnustaa, ettei ohjausjakson suosituksia ole tähänkään mennessä noudatettu toivotulla tavalla. Eurooppalainen ohjausjakso on siinäkin mielessä ongelmallinen, että se puuttuu jäsenmaiden oman talouspolitiikan hoitamiseen. Komission keinot ovat viime kädessä vähissä, jos jäsenvaltio ei itse näe tarpeelliseksi toimeenpanna ehdotettuja uudistuksia. 

Asiantuntijalausunnoissa kiinnitetään huomiota siihen, että vaikka elvytysrahasto ja sen rahoittamiseen otettava velka ovat muodollisesti kertaluonteinen poikkeustoimenpide, usea seikka puhuu sen puolesta, että näin syntyvästä finanssipoliittisesta kapasiteetista muodostuu pysyvä ja laajentuva järjestely. Vihriälän arvion mukaan velanottomahdollisuuden avaaminen johtaa varsin todennäköisesti siihen, että nyt kertaluonteiseksi todettua velanottoa halutaan lisätä. Samalla velan kasvun myötä tulee luontevaksi lisätä EU-tason veroja velkojen maksamiseksi. 

Jos Suomen BKTL-osuus pysyisi samana (1,7 %) tulevina vuosikymmeninä, olisi Suomen ensisijainen laskennallinen vastuu ja osuus elpymisrahastosta noin 13 mrd. euroa lisättynä koroilla ja kuluilla. Suomi maksaisi rahastoon enemmän kuin saisi takaisin. Valtioneuvoston selvityksessä todetaan, että jos yksi tai useampi muu jäsenvaltio jättäisi hoitamatta omien varojen maksuihin liittyvät velvoitteensa, Suomen vastuu voisi nousta BKTL-osuutta suuremmaksikin.  

Valtiovarainvaliokunta on kiinnittänyt huomiota julkisen talouden suunnitelmasta antamassaan mietinnössä Suomen valtiontakauksien ja -takuiden määrän kasvuun. Suomen julkisen talouden ja valtion talouden takausten suhde kokonaistuotantoon oli Eurostatin tilastojen mukaan EU-maiden korkein vuonna 2018. Talouspolitiikan arviointineuvosto on raportissaan nostanut esille suuressa takauskannassa piilevän riskin valtiontaloudelle. Kokonaisarvion puuttuminen kasvavista taloudellista vastuista — sekä kansallisista että EU-jäsenyyteen kytkeytyvistä — vaikuttaa siihen, voidaanko koronakriisiin liittyviä järjestelyitä edes pitää perustuslain mukaisina vaarantamatta valtion taloutta. Perustuslakivaliokunta on myös kiinnittänyt huomiota siihen, että valtiontakausten antaminen EU-asetuksen toteuttamiseen ei ole asia, josta voidaan oikeudellisesti sitovasti unionin oikeudessa määrätä. 

Kristillisdemokraatit ei voi hyväksyä esitystä suorien avustusten jakamisesta eikä yhteisvastuullisesta lainanotosta. EU-tason koronatoimenpiteiden osalta tulisi pitäytyä EU-budjetin uudelleen suuntaamisessa, valtiontukisääntöjen löyhentämisessä sekä vakaus- ja kasvusopimuksen tilapäisissä joustoissa. Myös EKP:n rahapolitiikan löysentäminen auttaa akuutissa tilanteessa.  

Pidämme ensisijaisen tärkeänä, että unionin monivuotinen rahoituskehys ja kriisitoimenpiteet pidetään ja käsitellään erillään. Monivuotisen rahoituskehyksen osalta edellytämme edelleen, että hallitus varmistaa meneillään olevissa neuvotteluissa suomalaisen maanviljelyn ja maaseutuelinkeinojen toimintaedellytykset ja kannattavuuden turvaamisen. Neuvotteluissa on huolehdittava siitä, ettei budjetin kokonaistaso kasva, vaan on tavoiteltava 1 prosentin BKTL-tasoa ja pidettävä kiinni siitä, ettei Suomen maksuosuus kasva. Suomen ei tule myöskään hyväksyä maataloussaantojen leikkausta. Lisärahoitus on löydettävissä muualta rahoituskehyksen sisältä mm. luopumalla eräiden jäsenmaiden jäsenmaksukorjauksista ja uudistusten tukiohjelmaan sisältyvän lähentymistä ja kilpailukykyä edistävän talousarviovälineen eli ns. euromaiden budjettilinjan luomisesta. Jäsenvaltioiden rakenteellisia uudistuksia voidaan ehdotettuja keinoja tarkoituksenmukaisemmin ja tehokkaammin tukea vahvistamalla olemassa olevan koheesiorahoituksen ehdollisuutta ja varojen käytön vaikuttavuutta sekä suuntaamalla koheesiovaroja tavalla, joka edistää talouden rakenteiden tervettä sopeutumista. Omien varojen järjestelmässä on selkeintä tukea perinteisten omien varojen säilyttämistä.