Arvoisa puhemies! Ensinnäkin on alussa helppo yhtyä kiitoksiin sekä siitä, että me olemme tosiaan historiallisen selonteon äärellä, että sivistysvaliokunnan puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle, jotka molemmat ovat salissa, edustajat Puumala ja Multala, ja sitten oman ryhmäni vetäjälle edustaja Gustafssonille. Mehän kävimme tästä selonteosta varmaan ainakin oman eduskuntakauteni tietyllä tapaa laajimmat kuulemiset, mikä näkynee myös mietinnössä. Eli jos tällä tietopohjalla ei saada kansalaisia liikkumaan ja suomalaisten kuntoa ylös, niin ainakaan sitten tällaisia poliittisia keinoja on vaikea miettiä kovin paljoa lisää noin tietopohjan kehittämiseksi.
Se seikka, mikä tässä tietopohjassa, jonka me loimme, ehkä ainakin itseäni kuitenkin hätkähdytti eniten, on tämä tiedossa ollut tosiseikka, jota tässä nyt sitten eriteltiin monella tavalla, eli kuinka voimakkaasti liikkuminen on eriytynyt eri väestöryhmissä erilaisilla eriytymisen mittareilla. Yksi luku osuu väestöryhmään, joka on juuri lapsuuden jälkeen ja juuri ennen voimakasta aikuisuutta, eli toisen asteen opiskelijoihin. Jos ajatellaan, että tällä hetkellä todella jo joka viides lukiolainen ja joka neljäs ammatillisessa koulutuksessa oleva nuori liikkuu terveyteensä nähden liian vähän — siis joka viides lukiolainen ja joka neljäs ammatillisessa koulutuksessa oleva nuori liikkuu liian vähän — niin tässä on meillä aikamoinen tikittävä aikapommi noin työkykyäkin ajatellen kohti tulevaisuutta, ja sen viimeistään pitää kyllä varmaan herättää siihen, että ihan tavallaan nykytilanteen jatkaminen ei ole yhteiskunnan kannalta järkevää ja voi olla näiden yksilöiden kannalta tosi vahingollista.
Arvoisa puhemies! Omassa puheenvuorossani ajattelin nostaa lyhyesti esiin kolme kokonaisuutta ehkä vähän ratkaisujenkin puolelta: yhtäältä lapset, toisaalta mummot ja papat eli ikääntyvän väestön, ja sitten kolmantena vielä urheiluseurat.
Lapsista ehkä se ratkaisupuoli on tässä ollut meillä SDP:ssä jo pitkään semmoisessa laajassa poliittisessa valmistelussa, joka on liittynyt kokonaiskoulupäiväajatteluun. Muistelen kirjoittaneeni siitä jo ehkä 15 vuotta sitten ensimmäisen kerran, kun en vielä kuvitellutkaan joskus olevani poliittinen vaikuttaja, ihan vain noin käytännöllisestä näkökulmasta, ettei ole kauheasti järkeä siinä, että varsinkin pienemmät koululaiset ovat pitkiä aikoja yksin kotona ja sitten tavallaan koko perheen ilta-aika kuluu erilaisessa harrastusrumbassa, ettei se ole perheen dynamiikankaan kannalta hyvästä. Nyt me näemme tämän monenlaisissa konteksteissa, myöskin rakenteellisena kysymyksenä, ja alkaa varmaan olla aika liikkua kohti tätä tämmöistä joustavan koulupäivänä kokonaisuutta. Mennäänkö siihen ensin sitä kerhotoimintaa laajentamalla vai millä mallilla, mutta suunta varmaan on aika selvä, jos me otamme nämä erilaiset viestit tästä eriytymiskehityksestä tosissaan.
Vierailen itse aika paljon etenkin itäisen Helsingin muutamilla alakouluilla, ja kyllä siellä on huutava tämä tämänhetkinen tarve sille, että löydetään semmoinen vähän tasa-arvoistavampi malli koko tähän meidän kouluajatteluumme. Joustava koulupäivä tavallaan myöskin toisi sitten sisäänsä ajatuksen harrastustakuusta, joka myös on nähdäkseni ollut yksi tämmöinen steppi tähän suuntaan ehkä enemmänkin kuin lopullinen ratkaisu. Näin ollen olikin varsin ilahduttavaa valiokunnan kuulemisissa, kun meillä oli urheiluseuroja esimerkiksi paikalla, että kyllähän siellä tätä on viety jo eteenpäin ja tuntuu, että he ovat hyvin valmiita miettimään keskenään malleja, joilla tämä voisi oikeasti ainakin suurissa kaupungeissa jo lähteä etenemään.
Sitten ihan lyhyesti tästä ikääntyvästä väestönosasta.
Itselläni oli ilo käsitellä tätä selontekoa myös tulevaisuusvaliokunnassa, ja meillä oli siellä oikein erinomainen kuuleminen siitä, mitä me oikeastaan tällä hetkellä tiedämme eri-ikäisten liikkumisesta ja minkälaiset liikuntatottumukset, -tavat ja liikunta ovat nimenomaan toimintakykyä ylläpitävää. Tuli kyllä sellainen vaikutelma, että meillä on paljon tietoa annettavana tällä hetkellä sekä koulutuspuolelle että sitten kuntien työhön hoivakodeissa ja erilaisissa ikäihmisten palveluissa. Ehdottomasti yhdyn täällä jo esitettyihin arvioihin esitetyn kokeiluhankkeen mielekkyydestä ja ylipäänsä tämmöisen tietopohjaisen lähestymistavan ylläpitämisestä ja korostamisesta, kun me puhumme ikäihmisten palveluista ja liikkumisesta.
Sitten, arvoisa puhemies, lasten ja ikäihmisten ohella vielä pari sanaa urheiluseuroista.
Se on ehkä vähän sellainen monimutkaisempi yhtälö siinä mielessä, että meillä on samaan aikaan käsillä ammattimaistunut työ esimerkiksi lasten kanssa, josta on syytäkin maksaa siihen kuuluvaa korvausta ja palkkioita, ja toisaalta pitkä talkootyön perinne. Kuinka me nämä yhdistämme tähän kokonaiskoulupäiväajatteluun, siitä ei ihan selkeitä vastauksia taida olla tällä hetkellä kellään, jolloin tämä on sellainen kenttä, jossa meidän pitää nyt varmaan myös rohkeasti yhteistyötä tehden käydä keskustelua. Itse peräänkuuluttaisin kyllä isoille seuroille vielä enemmän ajattelua erilaisista stipendimalleista ja niin edelleen, jotta päästään tästä ongelmatiikasta, jonka täällä esimerkiksi edustaja Wallin jo debatissa otti esiin, eli meillä tippuu lapsia harrastuksista sen takia, että varallisuus perheissä ei riitä. Eli ennen kuin meillä on kokonaiskoulupäivä, niin tämmöisiä väliaikaisratkaisuja voidaan kyllä seuroiltakin edellyttää silloin, kun he nauttivat julkista tukea.
Arvoisa puhemies! Summa summarum: hieno selonteko. Täällä on näitä olympia- ja SM-tason urheilijoita ja itse olen vaatimattomasti vain nelosdivarin koripalloilija, mutta täytyy sanoa, että on kyllä oltava kiitollinen kaikille vapaaehtoisille, jotka näyttävät esimerkkiä ja pitävät myös meidät kansanedustajat liikkumassa näissä seuroissa. Että kyllähän tätä työtä on sillä tavalla ilo tehdä. — Kiitos.