Anne Kalmari /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Itse asiassa tässä lainsäädäntöesityksessä rahankeräyslaista ei ole kyse oikeastaan juuri muusta kuin pienestä teknisestä tarkistuksesta, yhdestä sanasta, joka sinänsä kuvaa vähän huonoa lainsäädännön tasoa, kun sana on erittäin tärkeä.

Mutta rahankeräyslakia ollaan uudistamassa isomminkin tänä keväänä, ja halusin sen takia käyttää myös vapaaehtoistyön tukiryhmän jäsenenä puheenvuoron, sillä minusta rahankeräyslakia pitäisi uudistaa niin, että se vähentäisi byrokratiaa, helpottaisi kansalaisaktivismia ja helpottaisi pienten yhdistysten toimintaa.

Uudessa rahankeräyslakiesityksessä on toki ihan hyviä asioita, muun muassa se, että luvansaajayhteisön toiminnan ei tarvitsisi yksinomaan olla yleishyödyllistä, vaan tärkeintä olisi se, että itse rahankeräys on sitten yleishyödylliseen tarkoitukseen. Mutta joka tapauksessa ainakin tässä vaiheessa valmistelua aiotaan säilyttää nimenomaan sen luvanvaraisuus. Mielestäni ainakin vähintään rekisteröidyiltä yhdistyksiltä ja puolueilta pitäisi riittää ilmoitusvelvollisuus. Itse asiassa kaikista tärkeintä on avoimuus rahankeräyksissä, se, että olisi selkeästi nähtävissä esimerkiksi netissä listat, mitä keräyksiä on, jolloin jo tämä meidän yhteisöllinen verkkotoiminta, itse asiassa vähän samaan tapaan kuin jossain Tori.fi-toiminnassa, takaa sen, että ei siellä voi vilunkitoimijat kauhean kauan säilyä tämmöisessä toiminnassa mukana.

Mari Vaali kirjoitti Keskisuomalaisessa hyvin ansiokkaasti siitä, mikä meillä nykytilanne on ja itse asiassa tilanne jatkossakin, jos tämä rahankeräyslaki tässä muodossaan menee sitten läpi, mitä sieltä ministeriöstä on kuulunut. Hän kertoi kannonkoskelaisesta "pöhheikön legendasta", joka siis nukkui pois, ja hänelle järjestettiin hautajaiskeräystä. Laitettiin Facebookiin, että tällainen keräys ollaan järjestämässä tälle miehelle, joka on kaikkien tuntema mutta jolla ei totisesti erityisesti varoja ollut, niin että saataisiin asianmukainen hautakivi tälle kaikkien rakastamalle ihmiselle. Jouni Laiho, Poliisihallituksen apulaishallintopäällikkö, totesi, että taloudellisissa vaikeuksissa olevan yksittäisen henkilön tai perheen auttamista kyllä toki voi harjoittaa rahankeräyksillä, mutta tämä tarkoittaa elävien auttamista, ei kuolleitten hautaamista. Tästä meinasi tulla vähän isompikin keissi. Se vedettiin pois sitten sieltä netistä, mutta vanhaan, perinteiseen malliin sitten kerättiin, niin kuin kylissä on tapana muutenkin monesti vähävaraisia auttaa. Näin asia saatiin ihan kuntoon, hautajaiskuluissa autettiin siskoa, ja kaikilla oli hyvä mieli.

Mutta kysymys kuuluu, miksi me ajattelisimme niin, että se on huono asia, jos syntyy ihmisille auttamisen halua, alhaalta ylöspäin lähtevää auttamisen halua. Tässä uudessa lakiehdotuksessa pienetkin yhteisöt tarvitsisivat yhtä byrokraattisen ja kalliin ja hitaan rahankeräysluvan, ja minusta se on erittäin huono asia. Toivoisin vielä ja vetoaisin valmistelijoihin, että tässä voitaisiin tehdä vaikkapa joitakin erityyppisiä portaita — tai mikseivät edes ne yhdistykset, jotka ovat jo hyviksi havaittuja ja patentti- ja rekisterihallinnossa monin monituisin keinoin kontrolloituja, voisi vähän vapaammin jatkossa toimia?

Markus  Lohi /kesk:

Arvoisa puhemies! Meillä on tässä käsittelyssä hallituksen esitys, joka tuo tähän rahankeräyslakiin aivan pienen, voisi sanoa, teknisen muutoksen, jossa 7 §:n 1 kohtaan lisätään yksi sana, "yksinomaan", eli "rahankeräyslupa voidaan antaa Suomessa rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle, jolla on yksinomaan yleishyödyllinen tarkoitus".

Olen toisaalta harmissani, että nyt tämä esitys on näin suppea, sillä aika nopealla aikataululla meillä olisi kyllä tarvetta lähteä Suomessa muuttamaan rahankeräyslakia perusteellisestikin. Nythän ongelmaksi on muodostunut sekä lain lähtökohta, sisältö että myös tulkinta.

Tällä en halua tietenkään missään nimessä syyttää viranomaisia, he tulkitsevat voimassa olevaa lakia lain sanamuodon ja esitöiden perusteella, mutta kun katsotaan tätä olemassa olevaa lakia, niin se lähtökohta on kyllä aivan väärä siinä mielessä, että se on kirjoitettu siten, että tällainen kansalaisaktiivisuus, jolla kerätään hyvään, yleishyödylliseen tarkoitukseen varoja, on tehty erittäin vaikeaksi ja luvanvaraiseksi niin, että lähtökohta on vähän sentyyppinen, että se ei ole sallittua, elleivät sitten nämä ehdot täyty, kun asenteen pitäisi mieluummin tämän päivän yhteiskunnassa olla sentyyppinen, että rahankeräys on sallittua, kunhan nämä tietyt ehdot vain sitten täyttyvät.

Nythän tämä rahankeräys on luvanvaraista, ja se on käytännössä aiheuttanut erittäin monia, ehkäpä hullunkurisiakin tilanteita. Yksi käytännön esimerkki on sellainen, että Suomeen on rekisteröity aatteellinen yhdistys, jonka ainoa tarkoitus on kerätä rahaa naisten terveyttä edistävään tutkimukseen. Nyt kun rahankeräyslain 13 §:n ajatus lähtee siitä, että toiminnan pitäisi olla vakiintunutta, niin tämä yhdistys ei ole saanut tähän erittäin jaloon tarkoitukseen rahankeräyslupaa, koska sillä ei ole vakiintunutta toimintaa, ja eihän tätä toimintaa voida vakiinnuttaa, kun ainoa toimintamuoto on rahan kerääminen. Ja jos ei siihen saada lupaa, niin miten toiminta voisi vakiintua? Tämä kertoo minusta tämän tilanteen, kuinka hullunkurisiin tilanteisiin ja tulkintoihin saatetaan nykyisellä lailla tulla, ja sen takia olisi tarve perusteellisesti uudistaa ihan lähtökohtia koko rahankeräyslaista.

Tiedän, että hallitus on tuomassa vähän laajempaa uudistusta tämän sisällön osalta, ja se on hyvä, mutta ne tiedot, mitkä tästä uudistuksesta ovat tulleet, ovat mielestäni sentyyppisiä, että ne eivät ole riittäviä uudistamaan. Nyt olisi kyllä oikea aika käydä perusteellinen keskustelu siitä, miten koko rahankeräyksen lähtökohtia voitaisiin tarkastella Suomessa.

Senkin tiedän, että täällä on parhaillaan lakialoitehanke edustaja Jungnerin toimesta — hän varmaan sitä valottaa puheenvuorossaan — ja siinä lähtökohta on se, että tämä rahankeräys ei olisi luvanvaraista vaan lähtökohtaisesti ilmoituksenvaraista, eli jos rahaa aletaan keräämään, niin olisi ilmoitusvelvollisuus, ja minusta tämä perusperiaate tässä lakialoitteessa kyllä on erittäin kannatettava.

Arvoisa puhemies! Sitten on vielä yksi erityinen kysymys, jota haluan lyhyesti vain tässä käsitellä ja joka koskee perustettavien startup-yritysten joukkorahoitusta siten, että saataisiin kerättyä suurilta joukoilta pienistä puroista erittäin hyvien hankkeitten, yritysten rahoittamiseksi rahaa, ja tässä yhteydessä, kun tätä rahankeräyslakia katsottaisiin kokonaisuutena laajemmin, olisi hyvä tarkastella näitä välineitä, koska meiltä Suomesta ne puuttuvat totaalisesti ja me olemme jääneet muusta maailmasta tältä osin jälkeen.

Lasse Männistö /kok:

Arvoisa puhemies! Hyvät edustajat! Tämän kyseisen lakimuutoksen osalta voisi hieman humoristisestikin ehkä todeta, että näin se lainsäädäntö paisuu sana sanalta. Kuitenkaan en ehkä nyt tätä yhden sanan mittaista muutosta sen enempää analysoi. Toki melko erikoista on se, että nyt tuodaan tällainen muutos, kun sitten seuraavassa lakimuutoksessa ajatellaan, että ei vaadita tiukkaa rajausta yleishyödyllisyyteen, mutta ajattelin itsekin käsitellä rahankeräyslakia hieman yleisemmin.

Ihan aluksi voidaan pohtia, minkä takia tarvitaan ylipäätään rahankeräyslakia. Tämä rahankeräysten sääntely ja ennakkoluvan vaatiminenhan lähtee ihmisten suojelusta. Halutaan suojella ihmistä, jolta joku haluaa rahaa kerätä johonkin yleishyödylliseen tarkoitukseen. Laki on kuitenkin valmisteltu aika erilaisessa maailmassa, vaikka se on vuodelta 2006, esimerkiksi verkkomaailman ja netin toiminnan osalta.

Itse näen, että koska vapaassa markkinataloudessa ihmisille voidaan myydä mitä tahansa tuotteita yritysten toimesta aivan vapaasti ja ihmiset voivat näitä tuotteita ostaa, niin tuntuu sitten jotenkin erikoiselta, että erikseen suojelemme ihmisiä siltä, jos joku haluaa pyytää heiltä vastikkeetta rahaa johonkin yleishyödylliseen tarkoitukseen. Eikä tämä ajatus ihmisten suojelusta rahankeräyksiltä millään tavalla johda siihen, että sitten väärinkäytökset rahankeräyksissä saataisiin paremmin kuriin. Nettipoliisi Marko Forss on hyvin Uuden Suomen kirjoituksessaan analysoinut tilannetta ja päätynyt tähän samaan lopputulemaan: ehkä voisimme väljentää hieman tätä suojelutavoitetta ja sitä kautta sallia rahankeräykset ilman tällaista ennakkolupaa ja kuitenkin pyrkiä puuttumaan niihin aitoihin väärinkäytöksiin paremmin kuin nykyisin.

Se toinen haaste on sitten se, miten verkkomaailmassa nykyään raha ylittää maiden ja valtioiden rajat melko vapaasti. Tälläkin hetkellä Suomessa on käynnissä monia ulkomailla toimivien tahojen sinänsä ihan laillisia rahankeräyksiä, joihin suomalaiset voivat lahjoittaa näin katsoessaan omaa rahaansa. Voikin kysyä: jos Suomessa toimivien yhteisöjen rahankeräystä vaikeutetaan tällaisella hallinnollisella ennakkolupamenettelyllä ja siihen liittyvällä normeerauksella, niin onko oikein, että Suomessa sitten suomalaiset voivat lahjoittaa rahaansa hyväntekeväisyyteen huomattavasti helpommin ulkomaille ja ulkomaalaisille tahoille kuin täällä Suomessa toimiville tahoille? Toivoisin, että näin ei olisi.

Kolmanneksi täällä edustaja Lohi nostikin esiin jo joukkorahoituksen. Sen verran korjaan, että joukkorahoitushan on Suomessa täysin sallittua silloin, kun kerätään ikään kuin ennakkomaksuna jostain tuotteesta tai palvelusta joukkorahoitusta ja sitten jälkikäteen, rahoituksen saannin jälkeen, tuotetaan se tuote tai palvelu näille joukkorahoituksen antajille, mutta mikäli tuo tuote jaetaan sen synnyn jälkeen ilmaiseksi kaikille — ei vain niille, jotka ovat rahoitusta antaneet — niin siinä kohdalla tulkitaan, että kyseessä on rahankeräys, ja sille vaadittaisiin siis rahankeräyslain mukainen etukäteislupa. Tietenkin tuntuu aika erikoiselta, että jos kerätään joukkorahoituksella, vaikkapa jokin artisti kerää levyn tekoa varten joukkorahoitusta, niin hän saa näin tehdä, mikäli jakaa sitten syntyneen tuotteen digitaalisessa muodossa vain niille rahankeräykseen antaneille, mutta ei, mikäli jakaa sen kaikelle kansalle.

Näenkin, että näiden epäkohtien johdosta ja sen hallinnollisen taakan vuoksi, jonka tämä etukäteisvaatimus rahankeräysluvasta ja luvan käsittelystä aiheuttaa, tästä etukäteisluvasta pitäisi kokonaan luopua ja sallia rahankeräykset kevyemmällä menettelyllä. Voitaisiin siirtyä yksinkertaisesti malliin, jossa voitaisiin toimeenpanna rahankeräyksiä yleisesti hyödyllisiin kohteisiin, ja sitten vaadittaisiin, että näistä rahankeräyksistä jälkikäteen raportoitaisiin esimerkiksi verkon kautta, ja sitä kautta voitaisiin myös puuttua väärinkäytöksiin huomattavasti nykyistä paremmin.

Toivon todella, että nyt kun rahankeräyslakia ollaan uudistamassa ja aiotaan uudistaa, ministeri Räsänen ottaa vakavasti nämä toiveet, joihin täälläkin on jo viitattu. Valmisteilla on myös kansanedustajien lakialoite tästä aiheesta. Toivon, että katsottaisiin koko rahankeräyslakia uudelleen tässä ajassa ja tämän 2010-luvun näkökulman kautta eikä vain tehtäisi jotain pieniä nyanssimuutoksia.

Oras Tynkkynen /vihr:

Arvoisa puhemies! Rahankeräyslain tarkoitushan on oikein hyvä. Sen tarkoitus on ennaltaehkäistä väärinkäytöksiä ja siten varjella asiallisia keräyksiä maineriskiltä. Tässä laissa nykymuodossaan on kuitenkin kaksi ongelmaa. Ensinnäkään se ei ehkäise väärinkäytöksiä erityisen hyvin, ja toiseksi se hankaloittaa kohtuuttomasti asiallisten keräysten järjestämistä.

Nykyinen laki siis hidastaa rahankeräysten järjestämistä erityisesti tilanteessa, jossa pitää varta vasten perustaa rekisteröity yhdistys keräystä varten. Se aiheuttaa tarpeetonta byrokratiaa ja kustannuksia. Se rajaa muut kuin järjestöt ja säätiöt, vaikka kansalaisten omaehtoiset ryhmät ja liikkeet tai yrityksetkin, keräysten ulkopuolelle. Se vaikeuttaa rahan keräämistä kansainvälisiin hankkeisiin, ja se hankaloittaa myös joukkorahoitusta, vaikka joukkorahoitus sinänsä on mahdollista, niin kuin edustaja Männistö edellä muistutti. Olemme siis siinä eriskummallisessa tilanteessa, että rahaa saa kuka tahansa lahjoittaa mutta sitä ei saa pyytää, ja tätä on aika vaikea perustella tuolla toreilla kansalaisille. En itse usko, että tarvitaan valtiota sanomaan minulle, kuka saa minulta tulla pyytämään rahaa, jos kuitenkin joka tilanteessa minulla on täysi vapaus päättää, minne sitä rahaa annan.

Nykyinen järjestelmä on johtanut monenlaisiin kohtuuttomuuksiin, joista edustajat Kalmari ja Lohi mainitsivat jo muutamia esimerkkejä. Se, mikä viime aikoina on eniten saanut huomiota, on ollut Wikipedian yritys kerätä myös suomalaisilta käyttäjiltä rahaa — yritys, johon Poliisihallitus määrätietoisesti heti voimavaroja säästelemättä puuttui. Toinen tunnettu esimerkki on Radio Helsingin yritys kerätä kuulijoiltaan maksua, joka sekin tyrehtyi hyvin nopeasti. Nyt talviolympialaisten aikaan moni varmaankin muistaa sen, kun meidän mäkihyppääjiemme tueksi yritettiin järjestää rahankeräystä ja sekin torppaantui siitä yksinkertaisesta syystä, että kun tämä lajiliitto yhdistyi Hiihtoliittoon, niin sitten se lupaprosessi siinä samalla monimutkaistui. Ehkä itseäni eniten pysähdyttänyt esimerkki oli se, että kun 23-vuotias naispoliisi loukkaantui pahoin virantoimituksessa ja hänen kollegansa yrittivät järjestää keräystä, jotta tälle loukkaantuneelle poliisille olisi voitu taata kunnollinen kuntoutus ja hoito, niin eipä sekään sitten onnistunut, koska meillä on nykyisen kaltainen laki, joka edellyttää tunnetuin ehdoin rahankeräysluvan hankkimista.

Jo pelkkä lahjoitusmahdollisuuden ja tilinumeron mainitseminen on nykyisen lain rikkomista, mikä kertoo siitä, kuinka pitkälle tämä kontrolli on viety. Meillä on aivan riittävät työkalut puuttua mahdollisiin väärinkäytöksiin ilman nykyisen kaltaista lupamenettelyä. Meillä on petoksen ja rahanpesurikoksen nimikkeet, joilla pystytään tarttumaan erilaisiin väärinkäytöksiin. On paljon järkevämpää ohjata niukkoja voimavaroja lupien pyörittelystä siihen valvontaan, jota aidosti tarvitaan, jotta asialliset rahankeräykset voidaan turvata kaiken maailman vilunkijärjestöjen touhuilta.

Mutta julkinen rekisteri antaa todennäköisesti tähän jopa paremman mahdollisuuden puuttua, niin kuin useammassakin edeltävässä puheenvuorossa on todettu. Riittää, että meillä on julkinen rekisteri, josta kuka tahansa voi milloin tahansa tarkistaa, minkälainen porukka — ja millä edellytyksillä, ehdoilla — on nyt tällä kertaa rahaa keräämässä, ja sitten toki se jälkikäteisvalvonta, joka siihen ehdottomasti myös kuuluu.

Sekin on aika erikoista, että me tässä salissa olemme säätäneet sellaisia lakeja, joiden mukaan meidän poliitikkojen vaalirahoituksen valvontaan riittää vallan mainiosti, että se valvotaan jälkeenpäin, mutta sitten jos joku muu haluaa kerätä rahaa, niin siihenpä tarvitaankin sitten monimutkainen, työläs, kallis ja byrokraattinen lupaprosessi ennen kuin tähän puuhaan voi ryhtyä. Sen takia kaikkien edeltävien puheenvuoron käyttäneiden tavoin uskon ja toivon, että meidän kannattaa rahankeräyslaki uudistaa välittömästi paljon laajemmin kuin mitä tällä hetkellä ministeri Räsänen on kaavaillut julkisuudessa olleiden tietojen perusteella, ja siihen tarjoutuu erinomainen mahdollisuus myös kansanedustajilta kerättävän lakialoitteen kautta, jota varmasti edustaja Jungner seuraavassa puheenvuorossaan tarkemmin kuvaa.

Mikael  Jungner /sd:

Arvoisa puhemies! Yleensä yhteiskunnassa lainsäädäntö ja hallinto taipuvat siihen, miten maailma muuttuu, mutta aina silloin tällöin käy niin, että kun sitä asiantuntemusta kovin suppealle kertyy ja kasaantuu, niin käytännössä lakia valmisteleva, eduskunnassa asiantuntijana kuultava ja sitten myöhemmin lakia tulkitseva, ja itse asiassa erilaisten uhka-aktiviteettien kautta myös osittain sitä lainsäädäntövaltaa käyttävä, yhdistyy yhteen. Ja se, että lainsäädäntövalta, hallinto ja toimeenpano ja sitten tuo tuomiokäytäntö ovat yksissä käsissä tai yhdessä paikkaa, yleensä johtaa aika kankeaan tilanteeseen. Niin on nytkin. Tästä nykyisestä rahankeräyslain tulkinnasta selkeästi aiheutuu ongelmia, jatkuvasti isommin, mutta niihin valitettavasti ei ole sitten reagoitu siellä, missä asiaan pitäisi reagoida, eli hallinnossa.

Poliittisesti hallituksessa tämä asia ei ollut sillä tavalla tiedossa, että tästä olisi voitu esimerkiksi hallitusohjelmassa sopia. Senpä takia on luontevaa, että eduskunta, sikäli kuin kansanedustajat kokevat, että tässä on käsillä merkittävä korjaamista vaativa asia, tämän asian sitten lakialoitteella viime kädessä valiokunnassa korjaa.

Tässä on tullut esiin näitä muutamia ongelmia, mutta jos vielä kerran näitä luettelee, niin onhan tämä aikamoinen kavalkadi. Ensin tosiaan Wikipedia, jota sadattuhannet suomalaiset käyttävät jos ei päivittäin niin vähintään viikoittain, ei saisi kerätä rahaa Suomesta omaan toimintaansa. Keskustapuolue ei saisi kerätä jäseniltään rahaa taloutensa kuntoon saattamiseksi. Ruotsin kielestä innostunut aktivisti ei saisi kerätä rahaa toteuttaakseen joukkoistamalla ruotsin oppikirjoja. Radio Helsinki ei saisi kerätä kuulijoiltaan rahaa pysyäkseen toiminnassa ja niin edelleen. Nyt kun alkaa tulla lähes jo viikoittain tällaisia erilaisia ongelmia, jotka kaikki liittyvät tähän rahankeräyslakiin, niin olisi syytä herätä.

Sitten on myös välillistä vaikutusta. Julkisuudessa aika laajasti keskusteltiin ja luotiin epävarmuutta lastensairaalaan ja siihen tapaan, jolla sitä rahaa kerätään sen uuden lastensairaalan pystyyn saamiseksi. Aika monelta jäi huomiotta, että tämä epäilyksiä herättänyt säätiömalli on ainoa vaihtoehto nykyisen rahankeräyslain takia. Hus ei olisi voinut tätä rahaa itselleen kerätä suoraan omistaakseen ja sen sairaalan tehdäkseen, vaan siihen piti luoda tällainen säätiömalli, jotta saataisiin tuo sairaalahanke eteenpäin.

Minusta tuntuu, että kun näitä kaikkia tämän vuoden ja viime vuoden esimerkkejä katsoo, niin on täysin selvää, että tässä on käsillä ongelma, josta aiheutuu merkittävää haittaa, jossa viedään pohja monelta hyvältä hankkeelta ja sitä kautta ollaan suhteellisen vaikeassa tilanteessa, entisestäänkin tätä suomalaisen yhteiskunnan toimivuutta kampittamassa.

Siinä peruste lakialoitteeseen ja -hankkeeseen, joka kiteytettynä tarkoittaa sitä, että sen sijaan, että pitäisi hyvin rajatuin mahdollisuuksin etukäteen pyytää lupa, mennään sellaiseen tilanteeseen, kuten muissa Pohjoismaissa, jossa voi hyvinkin laajalla skaalalla etukäteen ilmoittamalla lähteä hakemaan rahoitusta ja sitten tämän julkisuuden, tilintarkastuksen ja siihen liittyvän raportoinnin kautta jälkikäteen varmistaa, että ne kerätyt rahat menevät sinne, minne tarkoitus on. — Kiitoksia.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Tästä on hyvä jatkaa, mistä edelliset kolme puhujaa jo aloittivat. Käsittääkseni myös sitä ennen salissa on tuotu hyviä esimerkkejä läpi, joten en käy enää näitä esimerkkejä jatkamaan, vaikka niitä on nyt sydämelläni ja mielelläni niitä vielä luettelisin, vaan käyn läpi vähän historiaa sen takia, että siitä on ehkä joitakin huolia nousemassa tähän nyt käsilläkin olevaan asiaan.

Nimittäin se, miten kansalaisjärjestöt voivat kerätä rahaa, on jo pitkään kansalaisjärjestökenttää puhuttanut. Ja viime vaalikaudella, kun kansalaisjärjestöjen aseman edistäminen kuuluu oikeusministeriölle, teetin selvityksen tästä asiasta oikeusministeriön puolella siitä näkökulmasta, että mikrolahjoitukset, tämänkaltainen arkiseen toimintaan haettava tuki, joka nimenomaan on kontrolloitavissa äsken edustaja Jungnerin kertomalla tavalla ja johon siis tosiasiassa ei liity niitä uhkakuvia, joita näistä maalaillaan, olisivat tehtävissä. Oikeusministeriö kartoitti myös kansainvälisiä esimerkkejä ja pystyi osoittamaan myös sen tosiasiallisen epätasa-arvon, että suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat EU-maiden muihin kansalaisjärjestöihin nähden epäoikeudenmukaisessa ja epätasa-arvoisessa tilanteessa, koska tämänkaltaista pattitilannetta ei löytynyt naapurimaista. Kun mikrolahjoitukset ja netin käyttö rahan keräämisessä ovat niin tavallisia keinoja kansainvälisessä toiminnassa, niin kuin tämä Wikipedia-esimerkkikin kertoo, niin ymmärrän hyvin, että sen on täytynyt olla aikamoinen yllätys vapaaehtoisille Wikipedia-ihmisille, että se, mikä on mahdollista ja standardia lähes kaikissa muissa EU-maissa, samaa toimintaa, onkin Suomessa kiellettyä.

Kun tämä hyvin valmisteltu paperi sitten lähetettiin lausuntokierrokselle ja yritettiin saada aikaan sitten sisäministeriön puolella asiaan muutosta, niin vastassa oli sen kaltainen virkamiesvastustus, mistä edustaja Jungner äsken jo kertoikin, että yhtäkkiä joka tilanne, kun ihminen haluaa lahjoittaa rahaa johonkin tarkoitukseen, onkin potentiaalinen järjestäytyneen rikollisuuden aukko. Sama näkyi siinäkin, että sen jälkeenkin, kun eduskunta oli hyväksynyt esityksestäni viime vaalikaudella vaali- ja puoluerahoituksen uusinnan, jossa kampanja-aikana ehdokkaat saavat ilman erillistä rahankeruulakia mutta myöhemmin tilittäen kerätä sinä lainmukaisena kampanjaikkuna-aikana pieniä lahjoituksia, se mentiin julkisuuteen esittelemään suurena järjestäytyneen rikollisuuden ja ties vaikka minkä Suomeen tulevana aukkona — siis me ehdokkaat kampanja-aikana yhtäkkiä pesisimme rahaa ja tukisimme järjestäytynyttä rikollisuutta. Jokainen tietää, että ensinnäkin ne pitää kahteen kertaan selittää, sekä Valtiontalouden tarkastusvirastolle että sitten jälkeenpäin keräysselvityksenä, mutta myös, että joka ikinen raha menee hyvin julkisesti näkyviin paikkoihin eli mainoksiin ja kansalaistilaisuuksiin.

Syy, miksi tätä historiaa käyn nyt läpi, on se, että tiedän, että nykyinenkin sisäministeri Päivi Räsänen on sydämestään samaa mieltä kuin lakialoitteen allekirjoittajat. Hän on pitkään törmännyt omassa hyvin aktiivisessa kansalaisjärjestö- ja muun muassa kirkkotoiminnassaan näihin ongelmiin ja puhunut näistä ongelmista hyvin paljon, mutta silti on päädytty nyt tässä yhteydessä tänään tuomaan tähän lähetekeskusteluun näin vaatimaton osauudistus, jolla ei näihin todellisiin isoihin ongelmiin haeta ratkaisua. Se kertoo meille semmoisesta uhasta, että siitä huolimatta, että eduskunnan enemmistö — ja toivon, että me saamme todellakin eduskunnan enemmistön siihen edustaja Jungnerin ensimmäiseksi allekirjoittamaan lakialoitteeseen — nyt ilmoittaa eduskunnan selvänä tahtona olevan Suomen siirtämisen normaaliin eurooppalaiseen rahankeräysmaailmaan, järkevään kontrolliin mutta mahdollisuuteen toimia kansalaisyhteiskuntana toinen toistamme vuoron perään tukien, se ei silti välttämättä päädy hallitusohjelmaan niin velvoittavana ja tarkkana kirjauksena, etteikö tämä sama virkamiesvalmistelun pelottelumoraali siirrä asiaa taas vuosikausia eteenpäin. Jo viime vaalikaudella oli niin, että en tunnistanut yhtään kansanedustajaa, joka ei olisi ollut ennemmin kallellaan siihen oikeusministeriön selvitykseen, ja silti tosiasiassa mikään ei edennyt sitten sisäministeriössä.

Tämän takia viestini tälle salille on, että tätä hallituksen esitystä, joka on hyvin vaatimaton tarpeisiin nähden, käytetään nyt poikkeuksellisen päättäväisesti sen esittämiseen, että eduskunnan selvä enemmistö haluaa mennä pidemmälle, ja se myös viitoittaa päättäväisesti sen tien, miten siihen päästään. Koska vaaleihin on nyt niin lyhyt aika, niin on hyvin mahdollista, että syntyy semmoinen konsensus, että hallitusohjelmassa lukee niin yksiselitteistä, velvoittavaa ja tarkkaa tekstiä — ellemme peräti saa tätä Jungnerin aloitetta nyt läpi — että tämä jarrutus, jonka äsken kuvasin kahdelta vaalikaudelta, loppuu ja eduskunta Suomessa, joka perustuslain mukaan käyttää ylintä valtaa, saa tahtonsa läpi. — Kiitos.

Kauko Tuupainen /ps:

Arvoisa puhemies! Täällä on käytetty useita suorastaan erinomaisia puheenvuoroja tämän asian tiimoilta, ja minä toivon, että se sanoma, mikä niissä on ilmennyt, menee siihen valiokuntaan, joka tätä asiaa jatkovalmistelee.

Arvoisa puhemies! Itse puhun eräästä pienestä asiasta. Vanhassa elämässä tarkastelin vuosittain kymmenien yleishyödyllisten yhteisöjen tilinpäätöksiä, ja kun täällä lain 7 §:ssä puhutaan tästä yksinomaan yleishyödyllisestä asiasta ja tämä yleishyödyllinen-sana on tarkoitus tähän lisätä, niin tämä yleishyödyllisen yhteisön määritelmä löytyy voimassa olevasta tuloverolaista eli lain 22 §:n 1 momentista. Siellä todetaan, että "yhteisö on yleishyödyllinen, jos se toimii yksinomaan" — siis yksinomaan — "ja välittömästi yleiseksi hyväksi", edelleen, että "sen toiminta ei kohdistu vain rajoitettuihin henkilöpiireihin". Ja kolmas kohta: "Se ei tuota toiminnallaan siihen osalliselle taloudellista etua osinkona, voitto-osuutena taikka kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä."

Sanomani on se, että minä toivon, että tämä rahankeräyslaki ja voimassa oleva tuloverolaki eivät jatkossa ole millään tavalla ristiriidassa keskenään. Muuten saattaa käydä niin, että hyvään tarkoitukseen kerätyt rahat, eurot ja sentit, menevätkin verottajan pohjattomaan pussiin. Eli tarkastellaan näitä kahta lakia rinnakkain, siis rahankeräyslakia ja tuloverolakia, ettei käy niin, että pää tuleekin vetäjän käteen, eli tehdään suuri homma, kun kerätään rahaa hyvään tarkoitukseen, ja sitten verottaja pääsee tuon äsken mainitun tuloverolain 22 §:n 1 momentin perusteella siihen kiinni. Minä tiedän, vanhassa elämässä tuli tapauksia, että näin kävi, ja siitähän eivät tietysti hyötyneet muut kuin valtion pohjaton kassa.

Jouko Jääskeläinen /kd:

Arvoisa puhemies! Asiasta on paljon keskusteltu ja varmaan evästetty jo vähän tulevaisuutta, sekä ministeriä että lakialoitetta, joka on ilmeisesti tulossa, ja ehkä seuraavia hallitusneuvottelujakin.

Tässä lakiesityksessähän tarkkaan ottaen korjataan vain vahingossa tullut virhe, kun tähän palautetaan yksi sana, joka seuraavassa, luultavasti ministeri Räsäseltä ja hallitukselta lähiaikoina tulevassa lakiehdotuksessa sitten poistetaan. Eli täällä palautetaan sana "yksinomaan": "jolla on yksinomaan yleishyödyllinen tarkoitus". Se tuosta siis 7 §:n 1 momentin 1 kohdasta lähti vahingossa pois, ja nyt se korjataan, jotta se voitaisiin sitten taas korjata oikeasti isommassa ajattelussa, ja oikeastaan tässähän nyt voisi, jos puhemies sallii, vähän tästä hallituksen esitystekstistä todeta niin, että tässähän pitäisi sanoa ei suinkaan niin, että "muutetaan siten, että siihen lisätään yksinomaan-sana", vaan niin, että "korjataan siten, että siihen palautetaan yksinomaan-sana".

Elikkä tässä nyt on käyty laaja keskustelu ikään kuin asian ympärillä, ja tämä on varmasti hyvä ja voisi lohduttaa meitä kaikkia ja itseänikin, että ollos huoleton, ministeri on kyllä valveilla. Yksityiskohdathan sitten täsmentyvät myöskin hallitukselta tulevassa lakiehdotuksessa. Miten pitkälle niissä voidaan — ministerikin on paikalla, varmaan hän saattaa jotakin sieltä luonnehtia — tässä vaiheessa mennä, se on tietysti poliittista harkintaa, ehkä se on jo aika pitkälle tehtykin. Se, minkä itse olen kuullut ministerin sanovan tai ministerin suuhun laitetun, on, että suurehko muutos vaatisi itse asiassa sitten hallitusohjelman tasoista linjausta tai tällaista vahvempaa linjausta. Täällä on näitä syntyjä syviä puolelta ja toiselta nyt hahmoteltu, en rohkene niihin kaikkiin ottaa kantaa, mutta varmasti tämä asia jää sitten myöhemmin säädettäväksi ja myöhemmin selvitettäväksi.

Näissähän on paljon rajanvetokysymyksiä, jotka nykyisin ovat tietysti valvovan viranomaisen yksinomaisessa vallassa. Tämä lähimmäisapu: onko raja siinä, laitetaanko nettiin vai laitetaanko sähköpostiin, sekin voisi olla yksi raja. Netissä ei saa olla, sähköpostissa saa olla. Nekin ovat varmaan niitä asioita, joita valvova viranomainen sitten miettii. On selvää, että väärinkäytösten vaara on olemassa ja asianmukaiset lait pitää säätää, mutta niin kuin täällä aivan oikein edustaja Brax muun muassa totesi, hallitusohjelmassa on todettu kansalaisjärjestöjen toimintaedellytyksistä, ja sitten on tekstiä siitä, mitä parannetaan: "Resursointia parannetaan sekä varainhankintaa ja verovapautta selkeytetään." Näinhän siellä pitkinä iltoina, kun monta viikkoa tätä tekstiä väännettiin, tähän tultiin. Tästä tekstistä ei varmaan ole vielä saatu ulos ihan kaikkea, mitä voitaisiin saada, mutta uskon, että hallitus ja ministeri tekevät tässä parhaansa.

Oras Tynkkynen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nyt, kun ministeri Räsänen saapui saliin — kiitos ja tervetuloa — käyttäisin tilaisuutta hyväkseni ja kysyisin häneltä muutamasta asiasta.

Jos käy niin, että nyt eduskunnassa vireillä oleva lakialoite rahankeräyslain isommasta remontista saa merkittävää kannatusta, onko teillä valmiuksia viedä tätä uudistusta ministeriössä ripeällä aikataululla vielä tällä hallituskaudella eteenpäin?

Toiseksi, kun olette julkisuudessa viitannut siiten, että tämänkaltainen isompi remontti rahankeräyslakiin olisi hallitusohjelmatasoinen muutos, eikö kuitenkin ole niin, että jos hallituskauden kuluessa hallituspuolueet ovat jostain asiasta yksimielisiä, niin silloin voidaan tehdä isompiakin uudistuksia myös ohi hallitusohjelman?

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa puhemies! Kiitoksia tästä salikeskustelusta. Tätä on syytä muistella, kun tämä lakiesitys hallintovaliokuntaan tulee. Yhdestä sanasta on virinnyt vilkas keskustelu, ja se on ollut todella tarpeen.

Hallituksen esitys on siis suppea muutos mutta toki tarpeellinen, ja tarve olisi mitä ilmeisimminkin, kuten tässä keskustelussa moneen kertaan on tullut ja esimerkiksi edustaja Tynkkynen tuossa toi ansiokkaasti esille, laajemmalle muutokselle. Kansalaisyhteiskunta on tärkeä, ja sitä ilmentävät kansalaisjärjestöt.

Täällä on käyty hyvää keskustelua. Muun muassa edustaja Kalmari toi esille sen matalan profiilin auttamisen, mitä ennenvanhaisessa kyläyhteisössä itsekin olen nähnyt siinä, kun hätä, suru tai tietenkin myös ilo on tullut yllättäen. Muistanpa ne ajat, kun lähikaupassa oli se niin sanottu lista keräystä varten.

Haluan myös kiinnittää huomiota siihen, että byrokratiaa ei kasvateta, koska kyllä kai kuitenkin sääntelyä tehdessä on muistettava, että sääntelystä olisi mieluiten oltava lisäarvoa enemmän kuin haittaa toiminnalle. Minäkin kannatan keveämpiä menettelyjä, omavalvontaa, rekisteröintimenettelyä, mutta vielä, niin kuin sanoin, kiitollisena tämän keskustelun otan nyt vastaan, ja tätä varmaan hallintovaliokunnassa jatketaan.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa herra puhemies! Nimenomaan on totta se, että keräyslainsäädäntö täytyy saada ajan tasalle vastaamaan nykypäivää. Kuten edustaja Tynkkynen sanoi, tarvitaan resurssien siirtämistä lupabyrokratiasta valvontaan. Tämä nimenomaan mahdollistaisi sen, että erilaiset yhteisöt voisivat enemmän suorittaa rahankeräystä, koska rahankeräyksen merkitys tulee kasvamaan jo pelkästään sen vuoksi, että julkiset avustukset väistämättä vähenevät, ja kun sitten jälkikäteisvalvonnassa on resursseja, niin se estää sen, että Suomesta tulisi se pelätty rahankeräyksen villi länsi.

Nykyisellään näissä asioissa on ollut paljon tragikoomisia piirteitä, jotka eivät ole kunniaksi ja vievät paljon resursseja. Alkujaanhan tämä asia lähti liikkeelle Kansallisgallerian tapauksesta. Siitä on yhtäältä muistettava se, että siinä taas muodostettu yhteisö on uusi veikkausvoittovarojen edunsaaja. Tämäkin edunsaajien joukko tuntuu kasvavan, ja ei voida olettaa, että veikkausvoittovarat voivat loputtomiin kasvaa. Mutta hienoa, että Suomessa tällainen järjestelmä on.

Timo Heinonen /kok:

Arvostettu puhemies! Rahankeräyslain uudistaminen on aiheuttanut vilkasta keskustelua tässä viime aikoina. Esiselvityshän valmistui siitä jokin aika sitten. Itse edustan sellaista näkemystä, että kyllä hyvään tarkoitukseen pitää voida lahjoittaa omaa rahaa. Kirkothan meillä ovat omanlaisessa kategoriassa tässä, mutta kyllä hieman tuntui erikoiselta, että julkisuudessa ja virkamiesten ja lainkin näkökulmasta lain rikkojiksi todettiin esimerkiksi Suomen Keskusta, joka jäseniltään pyysi apua ja tukea omaan rahan tuskaansa.

Taikka kun Radio Helsinki halusi tehdä keräyksen — tai kuuntelijamaksun, jolla kuuntelijat ilmoittivat, että he haluavat osallistua osaltaan tämän suositun radiokanavan pyörittämiseen — se oli lainvastaista. Taikka sitten lastensairaalakeräys, joka vaati säätiön perustamisen, kun suoraan tätä keräystä ei voitu tehdä esimerkiksi sairaalan käyttäjän näkökulmasta. Tai sitten Wikipedia, joka on keskusteluissa ollut esillä. Tai sitten yleisesti näissäkin jossain määrin on kyse joukkorahoituksesta, kun julkisuudessa on kerrottu tapaus Linda Liukkaasta, kirjailijasta, joka Kickstarter-mallin kautta keräsi kansainvälistä tietä itselleen 222 000 euroa oman tuotteensa eteenpäinviemiseen. Voi kysyä, mitä siinä sitten me voitimme, kun estimme Suomessa tämän ratkaisun ja hän etsi sitten kansainvälisen tien ja tekee tätä kautta tuon keräyksensä omalle Hello Ruby -kirjalleen.

Arvoisa puhemies! Minun mielestäni voitaisiin siirtyä hyvin ilmoitusmenettelyyn ainakin tämäntyyppisissä keräyksissä ja sen jälkeen jälkivalvontaan. Oikeastaan hyvä esimerkki löytyy siihen vaalirahoituksesta. Tuntuu, että ainoa asia, missä meihin poliitikkoihin enää luotetaan, on vaalirahoituksen jälkivalvonta. Eli keräämiseen ei tarvitse olla erillistä lupaa, eikä tarvitse etukäteen kertoa, mihin sen käyttää, vaan jälkikäteen valvotaan, millä tavalla vaalirahaa on kerätty. En ymmärrä, millä tavalla esimerkiksi lastensairaala tai Radio Helsinki olisi sitten epäluotettavampi kerääjä.

Eli puretaan turhaa byrokratiaa ja hallintoa ja siirrytään tässäkin eteenpäin ja katsotaan sitä avarakatseisesti, millä tavalla jokainen voisi omia rahojaan haluamallaan tavalla käyttää. Minun oma ajatukseni ja johtolankani tässä on se, että ei lahjoitus ole keneltäkään muulta pois kuin lahjoittajalta itseltään.

Sisäministeri Päivi Räsänen

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin pahoittelen, että en pystynyt toisen ohjelman takia ihan koko keskustelua kuuntelemaan, mutta muistutan vielä, että tämä lakiesitys, jota nyt käsitellään, on itse asiassa ministeri Arhinmäen esitys. Tässä on kysymyksessä korjaus esityksessä vahingossa tapahtuneeseen sanan pois jäämiseen tästä lakitekstistä. Toki meillä sisäministeriössä on valmisteilla juuri sellainen lainmuutos, joka on jo itse asiassa tullut voimaan, mutta on eduskunnan kannalta vähintäänkin kohtuullista, että päästään käymään ihan kunnollisten perustelujen pohjalta keskustelu näistä lainmuutoksista eivätkä ne tapahdu ikään kuin huomaamatta.

Täällä mielestäni on keskustelussa noussut esiin hyvin varteenotettavia näkemyksiä rahankeräyslain uudistamisen tarpeista. Itsekin korostan, että tässä käsillä tai sisäministeriössä valmisteilla oleva rahankeräyslain muutos on osauudistus. Se on väljennys nykyiseen lainsäädäntöön. Mutta itsekin olen sitä mieltä, että tätä keskustelua on syytä jatkaa. Henkilökohtaisesti olen myös avoin pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja tulevaisuudessa, mutta silti olen sitä mieltä, että lupakäytännöstä kokonaan luopuminen on kyllä aika iso muutos käytännössä, ja mielestäni se on sellainen muutos, että on tärkeää tehdä siitä perusteellinen selvitys. Mielestäni se hyvin sopisi pohdittavaksi seuraavan hallitusohjelman käsittelyn yhteydessä.

Nyt se osauudistus, jota ollaan siis valmistelemassa ja toivon mukaan aika piakkoinkin eduskuntaan tuomassa, lähtee liikkeelle eduskunnan ponnen pohjalta. Eli kun eduskunta hyväksyi hallituksen nyt voimassa olevan lain ja hyväksyi sen esityksen, joka on nyt voimassa, niin silloin eduskunta antoi lausuman, jonka mukaan edellytetään muun muassa tehokasta tiedottamista ja sitä, että seurataan tarkkaan uuden rahankeräyslain soveltamista ja toimivuutta ottaen huomioon muun ohella rahankeräyksen määritelmään samoin kuin yleishyödyllisen toiminnan määritelmään liittyvät rajavetotilanteet, rahankeräyksen tehokkaan valvonnan ja väärinkäytösten torjunnan sekä arvioidaan erikseen mahdollisuutta sitten myöntää evankelisluterilaiselle kirkolle ja ortodoksiselle kirkkokunnalle tai niiden seurakunnalle ja seurakuntayhtymälle rahankeräyslupa.

Se valmistelu, joka on meillä vireillä, lähtee siitä, että selvitystyön pohjalta oltaisiin ehdottamassa, että evankelisluterilaisten ja ortodoksisten kirkkokuntien hiippakunnille tämä oikeus annettaisiin, nimenomaan tähän yleishyödylliseen toimintaan hyvin läheisesti, likeisesti rinnastuvaan diakoniseen toimintaan, samoin sitten yliopistoille, jotka ovat vanhastaan keränneet, harjoittaneet rahankeräystä, mutta nyt näyttävät tämänhetkisen tulkinnan, siis viranomaistulkinnan, mukaan olevan harmaalla vyöhykkeellä. Sitten myös on tarkoitus väljentää niin, että tämä rahankeräysten sallittu enimmäistoimeenpanoaika pidennettäisiin nykyisestä kahdesta vuodesta viiteen vuoteen.

No, nämä ovat nyt todellakin niitä sisäministeriön valmistelemia esityksiä. Se, missä muodossa ne sitten tänne eduskuntaan tulevat, on vielä vähän auki. Katsotaan nyt, miten hallitusryhmät asiasta käyvät keskustelua.

Sitten vielä totean, että tietenkin tämä nyt tänään käsiteltävä sanan pois jättäminen on yksi oleellinen osa tätä valmisteltavaa esitystä eli oltaisiin luopumassa tuosta luvansaajayhteisön tarkoituksen yleishyödyllisyyden yksinomaisuusvaatimuksesta, mikä tarkoittaisi käytännössä sitä, että jatkossa yhteisö voisi olla myös sellainen, joka harjoittaa myös liiketoimintaa, mutta kuitenkin niin, että rahankeräyksellä hankitut varat tulisi käyttää yksinomaan yleishyödylliseen tarkoitukseen.

Tätä esitystä valmisteltaessa käytiin aika laajaa kansalaiskeskustelua eli oli tällainen otakantaa.fi-kysely ja laaja lausuntokierros, ja lausujatahot olivat hyvin erimielisiä. Oli niitä tahoja, jotka olivat sitä mieltä, että ei saisi ollenkaan ryhtyä väljentämään tätä rahankeräyslainsäädäntöä, ja sitten taas niitä, jotka olivat lupamenettelystä luopumisen kannalla. Eli mitään sellaista yhtenäistä yksimielistä näkemystä tuolta kentältä ei tullut. Sen takia olen aikeissa aivan kohdakkoin asettaa työryhmän, ihan virkamiestyöryhmän, joka selvittäisi rahankeräyslain uudistamisen jatkovalmistelua pohjaksi nimenomaan poliittisten puolueiden käymälle keskustelulle, jota toivon, että vilkkaasti käydään.

Muistutan siitä, siis olen aivan samaa mieltä kuin täällä ovat monet todenneet, että jokaisella täytyy olla mahdollisuus tukea sitä aatteellista toimintaa, minkä itselleen läheiseksi kokee, mutta toisaalta lupamenettely toimii tällä hetkellä myös rahankeräysjärjestelmän jonkinlaisena takuuna, ikään kuin sertifikaattina siitä, että ne kerättävät varat menevät hyvin suurella todennäköisyydellä siihen kohteeseen, johon ne on tarkoitettu. On hyvin tärkeää, että kansalaisten luottamus rahankeräyksiin, rahan antamiseen, että se raha menee siihen annettuun kohteeseen, myös tulevaisuudessa säilyy.

Jos lupamenettelystä luovutaan jossakin vaiheessa, niin toivon, että emme sitten joudu sellaiseen tilanteeseen, jossa tuo kansalaisten luottamus rahankeräyksiin horjuisi, mikä voisi jo jonkun vilpillisen tai epärehellisen tilanteen, julki tulevan tilanteen, johdosta horjuttaa sitä auttamisen ja antamisen halua. Sen vuoksi on hyvä, että asiaa huolellisesti pohditaan, jotta ei avautuisi sitten tällaista väärinkäytösten lisääntymistä tai luottamuksen horjumista tai jopa korruptioväyliä. Siinä mielessä ajattelen, että on hyvä, että tätä keskustelua käydään.

Oras Tynkkynen /vihr:

Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille ensinnäkin siitä tuloillaan olevasta osauudistuksesta, jossa väljennetään nykyisiä tiukkoja säännöksiä, ja kiitos myös avoimuudesta ajatuksille tulevasta isommasta remontista. Kysyisin kuitenkin, toimiiko nykyinen lupajärjestelmä todella hyvin takuuna rahankeräysten laadulle ja luotettavuudelle. Mehän saamme julkisuudesta kerta toisensa jälkeen lukea tilanteista, joissa on käytetty nykyisillä lupamenettelyillä järjestettyjä keräyksiä väärin, joissa on vedetty hyväuskoisia ihmisiä höplästä, vaikka on käyty tämä nykyisen kaltainen lupaprosessi läpi.

Ilmoitusmenettely tai olennaisesti meidän lupajärjestelmäämme kevyempi menettely tuntuu olevan vallitseva käytäntö monissa vertailukelpoisissa läntisissä teollisuusmaissa. Onko sieltä tullut sellaista viestiä, että siellä rahankeräykset ovat menneet aivan hulvattomaan suuntaan? Onko muissa Pohjoismaissa esimerkiksi käynyt näin, koska niissä tällaisia lupia ei edellytetä? Tai vastaavasti voidaan kysyä, onko vaalirahoituksesta saatu sellaisia merkkejä, että koska vaalirahoituksen suhteen ei vastaavanlaista aika raskasta lupamenettelyä ole, nyt vaalirahoituksessa on ajauduttu kovastikin väärinkäytöksiin.

Hallitusneuvotteluja varten, jos tämä isompi uudistus jää seuraaviin hallitusneuvotteluihin, todella tarvitaan tarkempia selvityksiä, enkä mitenkään halua vähätellä perusteellisen lainvalmistelun merkitystä. Ehkä tarkistaisin vielä ministeriltä, onko nyt mahdollista jäljellä olevassa ajassa ainakin huolehtia siitä, että hallitusneuvottelujen pöydässä voidaan nämä päätökset ja linjaukset tehdä niin, että ministeriö on tuottanut tarvittavan tausta-aineiston neuvottelijoiden käyttöön.

Sisäministeri Päivi Räsänen

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Tynkkynen tekee juuri niitä oikeita kysymyksiä, joihin itsekin haluan vastauksia, eli kunnollista vertailua niistä maista, joilla on erilaisia käytäntöjä, ja uskon, että näistä saamme hyvää pohjaa tätä myöhempää keskustelua varten.

Samoin meidän kyllä täytyy käydä keskustelua myös tämän kansalaisjärjestökentän kanssa eli niiden suurten rahankerääjien kanssa, jotka ovat tämän nykyisen lupajärjestelmän tuoman luottamuksen varassa toimimassa.

Noin karkeasti ottaen toteaisin kuitenkin, että mielestäni meillä, vaikka valitettavia väärinkäytöksiä ajoittain esiintyy, tilanne on kuitenkin melko hyvä. En sitä osaa sanoa, johtuuko se nimenomaan nyt tästä lupamenettelystä, mutta kansalaisten luottamus luvan saaneisiin rahankeräyksiin on suuri. Sen näemme esimerkiksi tästä lastensairaalahankkeesta, joka on toiminut erittäin hyvin.

Kyllä nimenomaan pyrin siihen, että saisimme riittävän hyvän selvityksen, riittävän kattavan ja hyvin objektiivisen, erilaiset näkökohdat ja kannat huomioon ottavan selvityksen, pohjaksi näille poliittisille keskusteluille, ja olen kyllä itsekin sitä mieltä, että joka tapauksessa edelleenkin tätä väljentämisen varaa meillä tässä lainsäädännössä tulee olemaan.