Anu  Urpalainen /kok:

Arvoisa puhemies! Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomuksessa oli erityisesti käsittelyssä valtionhallinto, erityisesti tietysti toimivaltarajat ja valtiosihteerijärjestelmä. On erinomaisen hyvä, että nyt on tämä parlamentaarinen työryhmä pistetty pystyyn ja sillä on selkeä tehtävä seuraavia vaalejakin ajatellen tarkastella nykyistä tilannetta ja hyödyntää varmasti hyvin vahvasti tätä tarkastusviraston sekä tarkastusvaliokunnan mietintöä rakentaessaan parempaa järjestelmää.

Toisena asiana tarkastelussa oli kuntoutus työurien pidentäjänä, ja oli kyllä todella surullista huomata nämä tulokset, millä tavalla todellisuudessa kuntoutus ei ole toteuttanut sitä, mitä sillä on haettu. Sen osalta myös todellakin nyt 2014 ja 2015 sosiaali- ja terveysministeriön tulee ihan hallitusohjelman mukaisesti tehdä monialaisen kuntoutuksen selvitystyö. Toivottavasti tämä pistää nyt sitten vauhtia siihen selvitystyöhön.

Mutta varsinaisesti haluan keskittyä tässä puheessani, arvoisa puhemies, erityisopetuksen vaikuttavuuteen. Tarkastus koski todellakin vuosia 2001—2010, ja mitä siitä ajanjaksosta nyt sitten tämä tarkastus kertoi? Se kertoo sen, että erityisopetus lisääntyi todella paljon ja siihen oli useita syitä. Asiantuntijakuulemisissa tuotiin esille tilastotekniset syyt, diagnosoinnin tarkistuminen ja erityispedagogisen tutkimustiedon lisääntyminen sekä kehittynyt lääketiede. Mutta myös hallinnollisten käytänteiden muuttaminen on vaikuttanut erityisoppilaiden määrään, ja tuli myös esille se, että rahoituksen määräytymiselläkin oli merkitystä. Mutta kaikkein suurimpana huolena tietysti selvitys toi esille sen, että lasten ongelmat ovat kasvaneet tuona aikana hyvinkin runsaasti.

No, 2010:n jälkeen perusopetuslakia on muutettu ja käyttöön on otettu kolmiportainen tuki. Eli asiaan on jo reagoitu, ja sen osalta nyt sitten sivistysvaliokunta on saanut selvityksen, kuinka tämä kolmiportainen tuki on toiminut. On hyvä, että jo nyt on nähtävissä se, että kunnat ovat edistyneet tässä perusopetuslain muutosten tavoitteiden mukaisesti, mutta se, mitä tuli nyt tästä viimeisimmästä selvityksestä esille, oli se, että kuntakohtaiset erot ovat edelleenkin vielä huomattavia. Erityistä tukea saavien oppilaiden määrä on kääntynyt laskuun, kun vastaavasti kevyempää tehostettua tukea saavien oppilaiden osuus on kasvanut, mikä on aivan oikea suuntaus.

Itse perusopetuslain ja opetussuunnitelman muutoksiin liittyvä täydennyskoulutus on selvityksen mukaan toteutunut hyvin, mutta varsinaisessa arkityössä kentällä, kouluissa, on havaittu, että tuen suunnitteluaikaa kouluissa on varattuna aivan liian vähän. On koettu, että tukiopetusta on resursoitu kohtalaisen riittävästi, mutta osa-aikaisen erityisopetuksen tarve ja resurssit eivät valitettavasti vieläkään kohtaa.

Joulun alla käsittelyssä tässä salissa oli uusi oppilas- ja opiskeluhuoltolaki, joka tulee edesauttamaan ongelmien ratkaisua. Jo Valtiontalouden tarkastusviraston selvityksen mukaan oppilashuoltotyö oli kehittynyt ennalta ehkäisevämmäksi, mutta nyt uusi laki ohjaa erityisesti varhaiseen puuttumiseen ja ennalta ehkäisevään työhön sekä erityisesti yhteisöllisyyteen. Kun lakia nyt ensi syksynä aletaan toteuttamaan, niin toivon ja uskon myös, että sillä on isoja vaikutuksia, jos oikein osataan sitten käyttää tätä lakia niin kuin se on kirjoitettu.

Yksi selvityksessä esille noussut asia, juuri tämän kolmiportaisen tuen osalta, oli se, että siihen meidän opettajankoulutuslaitoksessa ei riittävästi ole kyllä paneuduttu — näin ainakin itse sitä tulkitsin. Tuki on kyllä yleisesti esillä, ja siihen suhtaudutaan myönteisesti, mutta todella paljon vaihtelee erityisesti harjoittelukouluissa opettajien antama tieto ja opastus. Haitari on aika suuri, millä tavalla sitten opiskelijat tähän pystyvät paneutumaan.

Eli uusi laki toimii, parannettavaa löytyy, ja nyt palaan, arvoisa puhemies, takaisin itse tähän tarkastusviraston selvitykseen.

Tämä tarkastus, yhdessä tarkastusvaliokunnan tilaaman nuorten syrjäytymistä koskevan tutkimuksen kanssa, kertoo karua kieltä. Se kertoo siitä, että meillä puututaan aivan liian myöhään ja tuki ohjautuu liian myöhään, jotta itse syrjäytymisen ongelmilta voitaisiin välttyä. Tarkastusviraston selvityksessä tuli hyvin esille jo 2000-luvun loppupuolella edelleenkin se, että tuki painottuu perusopetuksen loppupäähän, ja se tarkoittaa sitä, että tavoite mahdollisimman varhaisesta tuesta ei toteudu eikä tuella ole tavoiteltua ennalta ehkäisevää vaikutusta ollut. Kun tukea ei anneta riittävän aikaisin, kokevat oppilaat epäonnistumisia, jotka puolestaan heikentävät ongelmaisten oppilaiden itsetunnon kehitystä. Tästä seuraa syrjäytymisen vaaraa, ja syrjäytymisen riskit lisääntyvät.

Tarkastusviraston havaintojen mukaan perusopetuksen osittain tai kokonaan yksilöllistetyn oppimäärän suorittaneet siirtyvät heikommin opiskelemaan toisen asteen opintoja. Toisen asteen opinnot keskeytyivät kolmanteen syksyyn mennessä osittain tai pääosin tai kokonaan yksilöllistetyn oppimäärän suorittaneilla hyvin paljon useammin kuin perusopetuksen oppimäärän suorittaneilla opiskelijoilla. Eli tutkimuksen mukaan syrjäytymisen näkökulmasta peruskoululla on lasten ja nuorten elämänkaaressa keskeinen merkitys, sillä juuri koulu on se, joka tavoittaa koko ikäluokan, ja koulun tarjoamalla varhaisella tuella on erittäin suuri merkitys.

Juuri nämä uudistukset perusopetuslaissa tehostetun ja erityisen tuen osalta ovat oikean suuntaisia, samoin oppilas- ja opiskeluhuoltolaki, joka nyt sitten ensi syksynä astuu voimaan, on oikea toimenpide. Mutta kun tässä kohta tarkastusvaliokunnan mietintö valmistuu nuorten syrjäytymisestä, niin viesti yhdessä tämän tarkastusviraston selvityksen kanssa on hyvin yksiselitteinen: vain riittävällä varhaisella oppilaan ongelmiin puuttumisella voidaan turvata oikeus hänen tarvitsemaansa oikeanlaiseen opetukseen ja tukeen.

Kun meillä nyt sitten rakennepakettiin liittyenkin on monia toimenpiteitä — meillä on koulutustakuuta, meillä on nuorisotakuuta, ja nyt seuraavassa vaiheessa sitten keskustellaan oppivelvollisuuden laajentamisesta — niin todella toivon — tai ei keskustella pelkästään vaan juuri valmistellaan sitä — että ministeriössä luetaan niin tätä tarkastusviraston kertomusta kuin tulevaa tarkastusvaliokunnan mietintöä tarkalla silmällä ja todella pystyttäisiin kohdentamaan toimenpiteet juuri varhaiseen tukeen ja juuri niille nuorille, jotka ovat putoamisvaarassa ja syrjäytymisvaarassa. — Kiitoksia.

Jukka Kärnä /sd:

Arvoisa puhemies! Jatketaan hieman siitä, mihin viime viikolla jäätiin, eli kuntoutuksen vaikutuksesta työurien pidentäjänä.

Sillä tavalla erinomaisen huono asia on, että kuntoutusasiain neuvottelukunta ei pysty tällä hetkellä seuraamaan kuntoutuksen vaikuttavuutta, sen kokonaisvaltaista vaikuttavuutta, vaikka sinällään näitten yksittäisten kuntoutusmuotojen vaikuttavuudesta tietoja tietenkin on, ja edellisestä kuntoutusselonteosta on kulunut yli kymmenen vuotta, mikä on tällaisessa yhteiskunnassa, joka muuttuu päivittäin ja saattaa jopa useamman kerran päivässä muuttua, aivan liian pitkä aika. On erinomainen asia, että valiokunnan ponnessa on mukana se, että 2014—15 sosiaali- ja terveysministeriössä tehdään selvitystyö monialaisen kuntoutuksen osalta ja siihen kaikki tahot osallistuvat.

Sitten en malta olla entisen työurani innoittamana vähän miettimättä sitä, mikä on syynä, että Aslak- ja TYK-kuntoutuksista ei ole ollut mitään hyötyä. Ensimmäisenä tulee mieleen se kysymys, millä tavalla sinne on sitten päästy eli onko työterveyshuollon ja työpaikan yhteys toiminut, koska ainahan pitää olla lähtökohtana se, että lääkinnällisen diagnoosin pitää siellä olla takana, ja se, että se ulotettaisiin mahdollisimman aikaiseen vaiheeseen eli tänä päivänä entistä nuorempiin ihmisiin, jotta ne työurat sitten tämän kuntoutuksen kautta ihan oikeastikin pitenisivät. Onko eri käytäntöjä ja ohjeita olemassa? Liikkuuko niitä suomalaisessa yhteiskunnassa, suomalaisessa työelämässä? Kyllä minä haluan korostaa eritoten sitä, että tämä työterveyshuolto on se, joka asiat ratkaisee, ketkä lähtevät sinne kuntoutukseen. Eli kyllä siellä aina pitää olla olemassa se terveydellinen perusta, eikä niin, että sinne mennään sitten niin sanotusti hupia viettämään, ja minä nyt en suostu vielä tällä syömisellä uskomaan, että tästä asiasta on kysymys. Mutta totta kai sitten kysymys on myöskin siitä, kuka järjestää näitä kuntoutuksia, minkälainen ammattitaito sitten näillä laitoksilla, jotka näitä järjestävät, on.

Siis tässä vaiheessa ei ole kyllä oikeastaan kuin kysymyksiä, ja silmät ymmyrkäisinä seuraan sitä, koska itse olen ollut Aslak-kuntoutuksessa ja sitten olen ollut saattamassa kymmeniä, kymmeniä ihmisiä edellisissä työtehtävissäni sinne ja kyllä sieltä todella moni minun kokemusperäni mukaan on sen avun myöskin saanut. Eli ihmetyttää, että näin julma ja näin huono tämä tulos tällä hetkellä on.

Minä toivon, että tällä selvityksellä, joka tehdään sosiaali- ja terveysministeriön toimesta, saadaan ainakin osaan näistä kysymyksistä vastaus, mielellään tietenkin kaikkiin, koska kyllä sieltä kuntoutuksesta — edelleenkäsin puhun omasta kokemusperästä ja taustastani — saadaan myöskin erinomaisia eväitä siihen, että se työura ihan oikeasti jatkuu, kunhan sen henkilön oma motivaatio sen kuntoutuksen jälkeen on kunnossa eli sitä jatketaan. Ei se neljä viikkoa tai kaksi viikkoa, tai mikä se jakso ikinä onkaan, riitä: jos sen jälkeen ei jatketa henkilön itsensä toimesta niitä toimenpiteitä ja niitä ohjeita, joita sieltä on saatu, niin ei siitä mitään hyvää seuraa. Tässä jatkossa, kun sieltä kuntoutuksesta tullaan takaisin sinne työpaikalle, myöskin se työterveyshuollon rooli on äärimmäisen tärkeä, että niitä ihmisiä seurataan ja opastetaan ja neuvotaan. Jos se ihminen jätetään sitten ihan oikeasti yksin sen selkänsä tai minkä tahansa krempan kanssa, niin ei se toimi: se tarvitsee vertaistukea, se tarvitsee ammattilaisten tukea.

Minä uskon, että tästä on löydettävissä hyvät emmeet, ja sopiihan niiden hyvien emmeiden löytyä, koska kyllä tähän ihan riittävästi yhteiskunnan varoja uhrataan. Eli tämä raha myöskin on äärimmäisen tärkeä tekijä tässä, että se kohdentuu oikein ja sillä saadaan hyviä tuloksia.

Pirkko Ruohonen-Lerner /ps:

Arvoisa puhemies! Valtiontalouden tarkastusviraston vuosikertomus eduskunnalle toiminnastaan 2013 valtiopäiville on nyt käsittelyssä. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja, edustaja Brax esitteli mietinnön sen keskeisiltä osin viime perjantain istunnossa, joten itse haluan kiinnittää tässä yhteydessä huomiota vain muutamiin yksityiskohtiin.

Arvoisa puhemies! Valtiontalouden tarkastusvirasto on kiinnittänyt huomiota siihen, että meillä poliittinen johtaminen ja virkamiesjohtaminen ovat aiheuttaneet suuria ongelmia hallinnossa. Valtiontalouden tarkastusviraston kertomuksessa todetaan, kuinka valtioneuvoston ohjausjärjestelmän kehittämisessä haasteellista on poliittisen johtamisen sekä virkamiehille kuuluvan ammattijohtamisen ja asiantuntijavalmistelun yhteensovittaminen. Nykyinen järjestelmä on ollut voimassa noin kymmenen vuotta, ja vuoden 2005 alussa perustettiin 9 valtiosihteerin virkaa. Nykyisessä hallituksessa valtiosihteereitä on 13 kappaletta. Kuitenkin usealta ministeriltä puuttuu valtiosihteeri, eikä ole ollut nähtävissä mitään yhteyttä ministerin työmäärän ja sen välillä, onko ministeriössä valtiosihteeri vai ei. Tämä on keskeinen ongelma. Sen lisäksi ministeriöissä on yhteensä 35 erityisavustajaa ja 13 heihin rinnastettavaa virkamiestä, jotka toimivat ministerin päätoimisina asiantuntija-avustajina. Tämän lisäksi on myös paljon erilaisia sihteereitä, hallinnollisia avustajia, tiedottajia ja niin poispäin, jotka kuuluvat tähän poliittiseen organisaatioon. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan on esitetty, että näitä poliittisia avustajia olisi peräti lähes 150 kappaletta. Alun perin on ollut tarkoitus, silloin kun lainsäädäntöä on muutettu, että tämä avustajamäärä nimenomaan poliittisella puolella olisi supistunut ja sitten vastaavasti virkamiesten rooli olisi vahvistunut, mutta käytännössä siinä kävi päinvastoin.

Arvoisa puhemies! Silloin, kun poliittinen valmistelu ja objektiivinen virkamiesvalmistelu menevät sekaisin, on lopputuloksena huonoa lainsäädäntöä. Käytännössä, kun ministeriössä lainsäädäntöä valmistellaan, se pitäisi tapahtua selkeästi ammattitaitoisen ja osaavan henkilöstön toimesta, joka tekee työtään virkamiesvastuulla. Käytännössä kuitenkin on tullut tilanteita, jolloin poliittisin perustein valittu poliittinen virkamies on tavallaan ryhtynyt sijaistamaan omaa ministeriä ja ottanut itselleen valmisteluvastuuta, joka tavallaan kuuluu ministerille, joka nauttii eduskunnan enemmistön luottamusta.

Arvoisa puhemies! Suomessa on yleisesti totuttu luottamaan siihen, että virkamiesvalmistelu on puolueetonta ja asiantuntevaa. Nyt on kuitenkin todistettu, että liian usein näin ei kuitenkaan ole ollut. Kymmenessä vuodessa on poliittisten avustajien määrä todella 20-kertaistunut, ja julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tämä kehitys alkoi sen takia, että eräs eduskuntapuolue oli taloudellisesti ahdingossa ja sen takia haluttiin sitten siirtää näitä puoluevirkamiehiä valtion organisaatioon. On esitetty jopa lukuja, että tämän järjestelmän kautta kerätään veronmaksajilta jo 10 miljoonaa euroa piilopuoluetukea, joka siis siirretään tätä kautta poliittisille puolueille, jotka ovat saaneet näitä poliittisia virkamiehiä valtion palkkalistoille. On erittäin hyvä asia, että tähän tarkastusvaliokunnassa on puututtu, ja toivon mukaan asiasta saadaan laaja julkinen keskustelu, ja sitten tämä parlamentaarinen työryhmä tulee puuttumaan näihin epäkohtiin, jotka liittyvät poliittisesti valittuihin virkailijoihin eri ministeriöissä.

Arvoisa puhemies! Toinen asia, johon haluan kiinnittää huomiota, liittyy Aslak-kuntoutukseen. Siihen on käytetty vuosittain liki 26 miljoonaa euroa. On käsittämätöntä, kuinka näin suuri rahasumma on voitu käyttää sellaisiin tarkoituksiin, joista ei ole saatu varsinaista hyötyä, joka voitaisiin jollakin tavalla osoittaa — että ne, jotka ovat tähän Aslak-kuntoutukseen osallistuneet, olisivat sitten vastaavasti hyötyneet tästä kuntoutuksesta jollakin tavalla. Oikein hyvä, että tämäkin asia on otettu esille. Nyt kun eletään niukkoja taloudellisia aikoja, niin Aslakin kaltaiset järjestelmät on syytä tarkastella huolella läpi, ja sitä kautta päästään sitten purkamaan myös näitä tällaisia taloudellisia menoja.

Rahankäyttöä voidaan suunnata mieluummin sellaisille henkilöille, jotka aidosti ja oikeasti ovat kuntoutuksen ja erilaisten muiden terveyspuolen toimenpiteiden tarpeessa. Meillähän on suuri ongelma se, että 35-vuotiaan työntekijämiehen keskimääräinen elinikä on 74 vuotta ja samanikäinen johtavassa asemassa oleva mies voi odottaa elävänsä kuusi vuotta pidempään. Meillä on suuria eri väestöryhmiin liittyviä terveyseroja, ja näkisin itse, että kaikki mahdollinen panostus pitäisi saada ohjattua niihin ryhmiin, joiden terveysasiat ovat retuperällä. Eli julkisia varoja tulisi suunnata erityisesti niihin kansalaisryhmiin, jotka eivät ole kattavan työterveyshuollon palvelujen asiakkaina, ja sitä kautta päästäisiin puuttumaan niihin terveyseroihin, jotka Suomessa ovat viimeisten vuosien aikana kasvaneet hälyttävästi, joten Aslakin kaltaiset rahoitusjärjestelmät olisi syytä purkaa ja kohdentaa näitäkin varoja ryhmille, jotka ovat todella näitten terveyspalveluiden tarpeessa.

Lea Mäkipää /ps:

Arvoisa puhemies! Viime perjantaina jo tarkastusvaliokunnan mietintöä pohdittiin hyvinkin seikkaperäisesti, valiokunnan puheenjohtaja ja muut, mutta voi sanoa, että kertaus on opintojen äiti.

Tarkastusvaliokunta on tehnyt hyviä huomioita ja kannanottoja. Puutun ihan lyhyesti sanomalla, että valtiosihteerijärjestelmässä valiokunta pitää epätyydyttävänä sitä, että ministeriöissä on yhä muita poliittisia avustajia valtiosihteerien ja erityisavustajien lisäksi. Tulee siis tehdä kokonaisarvio ja johtopäätökset nykyisen järjestelmän toimivuudesta. Tämä on ihan hyvä asia.

Muutama sana kuntoutuksesta. Hallitusohjelman tavoitteena on pidentää työuria alusta, keskeltä ja loppupäästä, siksi kuntoutus on tärkeää työssäjaksamisen kannalta. On aloja, missä kuntoutus on välttämätöntä, ja valiokunta on kiinnittänyt oikein huomiota myös siihen, että nuoret henkilöt tarvitsevat kuntoutusta — eli mitä varhaisemmassa vaiheessa, sen parempi, ja kustannukset saattavat jäädä huomattavasti alemmaksi verrattuna siihen, että kuntoutus otetaan vasta vihoviimeisenä toimintamuotona käyttöön. Tämä on sekä työntekijöiden että työnantajien edun mukaista pitkällä juoksulla. Kuntoutuksesta saatavien tietojen ja vaikuttavuusarvioiden pitäisi olla käytössä, ja siihen valiokunta on myös ottanut kantaa.

Erityisopetusta on käsitelty perusteellisesti. Erityisopetukseen otettujen ja siirrettyjen oppilaiden määrä on mietinnön mukaan kasvanut huomattavasti, ja vuonna 2010 noin 14 prosenttia oli erityisopettajien osuus perusopetuksen opettajista. Mahtava määrä. Syitä erityisopetukseen ovat oppimis-, tarkkaavaisuus- ja lukihäiriöt. Kouluissa on myös tunne-elämän ongelmia ja mielenterveysongelmia. Myös syrjäytymisen kokeminen ja perheolot ja kannustaminen vaikuttavat koulussa viihtymiseen ja oppimiseen.

Oma lukunsa on vammautuneisuuden perusteella annettava pitkäaikainen tuki, kehitysviivästymät, liikuntavammat, aivotoiminnan häiriöt ja niin edelleen. Sitä vastoin osa-aikaisella erityisopetuksella saadaan lyhyessäkin ajassa tuloksia. Sain seurata muutamaa ekaluokkalaista, joilla hyvällä opettamisella saatiin niin sanottu ärrävika korjatuksi. Ennaltaehkäisyyn tulisi paneutua jo neuvolassa ennen kuin oppilas aloittaa koulunkäyntinsä, ja ensimmäisestä luokasta lähtien lapsi on otettava kokonaisvaltaisesti huomioon. Ei auta, että viimeisillä luokilla panostetaan erityisopetukseen. Koulunkäynnin on oltava jokaiselle tasapuolista, niin että lapsi tuntee, että hänestä pidetään, ja hänelle annetaan oppimisen suhteen mahdollisuus onnistua jokaisella luokalla.

Lisääntyvä työttömyys ja toimeentulovaikeudet aiheuttavat perheissä pahaa oloa sekä vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmat, mitkä heijastuvat myös lapsiin. Koulumaailma on muuttunut. Erityisopettajista on joillain paikkakunnilla pulaa. Mutta mikä positiivista, yleinen asenne erityisopetukseen on muuttunut suopeammaksi myös oppilaiden keskuudessa. Kun puhutaan erityisopetuksesta, myös kouluterveydenhuollolla, kuraattoreilla ja ammatinvalinnan ja oppilaanohjauksen henkilöillä on oppilaisiin tärkeä side. Tarkastusvaliokunta painottaa erityisopetuksen seurantaa sekä mainitsee erityisopetuksen seurannan ja tilastoinnin puutteiden korjaamisesta.

Merja Mäkisalo-Ropponen /sd:

Arvoisa puhemies! Kiitos tarkastusvaliokunnalle hyvin tehdystä työstä. Mielestäni valiokunta on puuttunut mietinnössään tärkeisiin asioihin. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että valiokunta on nostanut esille vaikuttavuuden arvioinnin puutteet kuntoutuksessa ja erityisopetuksessa. Tässä taloudellisessa tilanteessa ei ole syytä ylläpitää toimintamuotoja, joilla ei ole vaikuttavuutta, koska se on usein rahojen hukkaan heittämistä. Toisaalta, jos esimerkiksi kuntoutukseen ja erityisopetukseen löytyisivät vaikuttavat toimintamuodot, yhteiskunta säästäisi todennäköisesti pitkällä tähtäimellä kymmeniä miljardeja euroja.

Sekä kuntoutuksessa että erityisopetuksessa on kysymys ennalta ehkäisevästä toiminnasta. Kuntoutuksella voidaan ennaltaehkäistä sairauksien pahenemista ja esimerkiksi liian varhaiselle eläkkeelle jäämistä ja erityisopetuksella voidaan ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä. Mielestäni tarkastusvaliokunta hyvin tuo esille molempien toimenpiteiden ongelmat, esimerkiksi väärän ajoituksen ja tutkimustiedon puutteet.

Ensin muutama sana kuntoutuksesta.

Kuntoutuksen merkitystä tuskin kukaan kiistää, ja sen vaikuttavuudesta on yleisellä tasolla kyllä paljon tutkimusnäyttöä, mutta kuntoutuksen vaikutuksia työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen on tutkittu vähemmän ja niissä tutkimuksissa, joita on tehty, ei kuntoutuksen hyödyistä nykyisillä toimintamalleilla työurien pidentämiseen ole löydetty selkeää näyttöä, tai sitten näyttö on aika heikkoa.

Toisaalta yhdyn tarkastusvaliokunnan kuultavina olleiden asiantuntijoiden näkemyksiin siitä, että nyt tarkastusvaliokunnan tarkasteluissa oli mukana vain kaksi kuntoutusmuotoa ja sen takia ne eivät anna riittävää kokonaiskuvaa kuntoutuksen vaikuttavuudesta työurien jatkamiseen. Ydinkysymyksenä tässä onkin, onko kuntoutukseen kohdennettuja rahoja käytetty tarkoituksenmukaisella tavalla, sillä ei-vaikuttavia toimintatapoja ei ole syytä tukea, ja toisaalta kuntoutukseen tulisi päästä niiden henkilöiden, jotka siitä todella hyötyvät. Tutkimus- ja kehittämistyötä tarvitaankin uusien vaikuttavien kuntoutusmuotojen kehittämiseen.

Tarkastusvaliokunta kiinnitti myös erinomaisesti huomiota siihen, miten epätasaisesti kuntoutus jakaantuu maan eri osien välillä. Eniten kuntouttavilla alueilla kuntoutujia on ollut moninkertaisia määriä vähemmän aktiivisiin alueisiin verrattuna. Tarkastuskertomuksen mukaan voisi olettaa, että alueilla, joilla sairastavuus on korkea, yritettäisiin kuntouttaa mahdollisimman paljon. Kuntoutusmäärien ja sairastavuuden välillä ei havaittu lainkaan yhteyttä. Valiokunta toteaakin hyvin, että kuntoutus on yksi niistä harvoista keinoista, joiden avulla voidaan vaikuttaa sosioekonomisiin terveyseroihin, ja siksi ei ole hyväksyttävää, että niillä alueilla, joilla sairastavuus on suurta, kuntoutukseen ei ohjaudu enemmän henkilöitä.

Yhdyn tarkastusvaliokunnan huomioon myös siitä, että kuntoutuksen tuloksellisuuden seuranta ei ole ollut riittävää, kun otetaan huomioon kuntoutusjärjestelmän merkittävät rahavirrat ja viimeisten hallitusohjelmien työurien pidentämistavoitteet. Erittäin huolestuttava on tieto, ettei kuntoutuksen vaikuttavuuden arviointia voida tehdä, koska kuntoutuksesta ei kerätä vuosittain kattavaa tietoa. Kuntoutuksen tiedonkeruu on kokonaisuudessaan hajanaista lukuun ottamatta Kansaneläkelaitoksen ja työeläkelaitosten kuntoutustoimintaa. Kenelläkään ei siis tällä hetkellä ole kokonaisvaltaista käsitystä siitä, mitä kuntoutuksen alueella tapahtuu. Edellisestä kuntoutusselonteostakin on kulunut jo yli kymmenen vuotta.

Tarkastusvaliokunnan yhteenveto kuntoutuksen tilanteesta on oikeaan osuva. Kuntoutusjärjestelmämme on sekava, asiakkaiden siirtely toimijalta toiselle on yleistä, ja toimijoiden valtasuhteet ovat epäselviä. Siis kuntoutusjärjestelmämme kokonaiskehittämisellä on kiire. Vuosina 2014—2015 sosiaali- ja terveysministeriössä tehdään hallitusohjelmaan sisältyvä monialaisen kuntoutuksen selvitystyö, johon osallistuvat kaikki tahot, joissa kuntoutusta koskevia asioita valmistellaan. Toivottavasti tässä yhteydessä korjataan tarkastusvaliokunnankin esiin tuomat puutteet.

Arvoisa puhemies! Vielä pari sanaa erityisopetuksesta.

Puuttumatta erityisopetuksen lisääntyneen tarpeen syihin, vaikka se olisi kyllä kaikkein vaikuttavinta toimintaa, olen huolissani tarkastusvaliokunnan tekemästä huomiosta, jonka mukaan erityisopetuksen tarpeeseen puututaan liian myöhään, usein vasta peruskoulun viimeisillä luokilla. Painopisteen pitäisi siirtyä oppilaiden ongelmien havaitsemiseen ja tukemiseen jo paljon varhaisemmassa vaiheessa, koska silloin tehdyillä toimenpiteillä on suurempi vaikuttavuus. Hyvin järjestetty, tarpeenmukainen, osa-aikainen erityisopetus maksaa itse itsensä monin verroin takaisin, jos sillä voidaan estää lapsen ja nuoren normaalilta oppimispolulta putoaminen.

Huolestuttava on myös tarkastusvaliokunnan havainto erityisopetuksen merkittävistä kuntakohtaisista eroista. Toisaalta tutkimusta erityisopetuksen vaikuttavuudesta tehdään myös liian vähän. Esteenä täälläkin puolella ovat tiedonkeruun puutteet erityisopetuksen kohderyhmistä ja heille tarjotuista tuista.

Olen usein puhunut erityisopetuksen yhteydessä myös erilaisista oppijoista. Heitä on noin 20 prosenttia kaikista oppijoista. He eivät ole erityisopetuksen tarpeessa, mutta he käyttävät erilaisia oppimistyylejä. Valitettavasti nykyinen opettajakoulutus ei anna riittäviä valmiuksia erilaisten oppijoiden tunnistamiseen ja heidän opettamiseensa ja oppimisen tukemiseen oikeilla menetelmillä. Erilaisten oppijoiden huomioimiseen peruskoulussa olisi syytä paneutua nykyistä huomattavasti enemmän, koska heistä monet ovat riskissä pudota normaalilta oppimispolulta peruskoulussa käytettävien yksipuolisten opetusmenetelmien takia. — Kiitos.

Reijo Tossavainen /ps:

Kunnioitettu herra puhemies! Valtionhallinnossa ja poliittisessa päätöksenteossa toimitaan liian usein mututuntumalta. Räikein esimerkki tästä on liki paniikinomaisesti runnottu kunta- ja sote-sekoilu. Hallitusneuvottelujen aikana päätettiin tästäkin asiasta lähes yksinomaan mututuntumalta. Sen jälkeen kolme vuotta on väännetty hallitusohjelmaan kirjattua kunta- ja sote-uudistusmallia eteenpäin. Näin on tehty, vaikka en tiedä yhtään hallituksesta ja hallituspuoleista riippumatonta asiantuntijaa, joka näkisi esitetyt ratkaisut järkevinä.

Esitetyt ratkaisut eivät ole perusteltuja ensinnäkään taloudellisesta näkökulmasta. En ole nähnyt yhtään laskelmaa, joka osoittaisi hankkeen järkeväksi. On todellakin järkyttävää, että näin isoja hankkeita viedään eteenpäin tosi huteralta pohjalta, siis mututuntumalta. Entä alkuperäinen hallinnollinen tavoite, hallintohimmeleiden yksinkertaistaminen? Siinä on päädytty aivan päinvastaiseen lopputulokseen, himmeleiden himmeliin, nykyistä paljon monimutkaisempaan rakennelmaan.

Kuntia aiotaan panna yhteen, vaikka tilastolliset tosiasiat todistavat, että pienet kunnat pystyvät tuottamaan palvelut noin 20 prosenttia halvemmalla per asukas. Isot kunnat joutuisivat siis karsimaan palveluista, ja karsinnan kohteena olisivat keskuskaupunkiin liitettyjen maaseutukuntien alueella olevat palvelut. Kuntaliitokset ikään kuin hyväksyttäisiin kansanäänestyksillä, joiden lopputuloksen määräisivät kuntien yhteenlasketut äänet. Tällöin meneteltäisiin tavalla, joka on demokratian suoranaista pilkkaa. Tiedän, että vajaan 4 000 asukkaan kotikuntani Savitaipaleen asukkaista vähintään 95 prosenttia kannattaa kuntamme itsenäisyyttä. Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, jos lappeenrantalaisten niukka enemmistö on liitoksen kannalla.

Arvoisa puhemies! Vielä toinen esimerkki valtionhallinnon ja päätöksenteon puutteista. Aikoinaan päätettiin, että oikeuslaitoksemme menoja karsitaan toimipaikkojen määrää vähentämällä. Sen jälkeen tehtiin selvitys, joka palveli asetettua tavoitetta. Ensimmäinen selvitys esitti esimerkiksi Vaasan hovioikeuden lakkauttamista. Se ei sopinut rkp:läiselle oikeusministerille, joten hän esitti hovioikeuden lakkauttamista Kuopiosta. No, se taas ei sopinut eräille muille poliitikoille, joten lopulta kirves heilahti Kouvolan kohdalla. Sieltä lopetettiin sekä hovi- että hallinto-oikeudet. Kun olen tutkinut päätösten perusteena olevia selvityksiä, ne ovat olleet suorastaan tragikoomista luettavaa. Numeroita ja sanoja on pyöritelty tarkoitushakuisella tavalla. Säästöt on kyllä tarkkaan kirjattu, mutta jostakin syystä lisämenot ovat monilta osin täysin unohtuneet. Vastaavia tapauksia, joissa ei nähdä kokonaisuutta joko ymmärtämättömyyttään tai suorastaan tarkoitushakuisesti, olisi vaikka kuinka paljon. Tämä on todella merkittävä ongelma.

Kimmo Kivelä /ps:

Arvoisa herra puhemies! Jälleen kerran tarkastusviraston kertomus on tuhtia evästä, täyttä asiaa joka sivu, ja tarkastusvaliokunta on tehnyt erinomaisen mietinnön. Kaikkinensa tämä järjestelmäuudistus on ollut hieno, kun VM:stä eduskunnan alaisuuteen tarkastusvirasto siirrettiin ja perustettiin tämä tarkastusvaliokuntainstituutio. Käsitellyt kysymykset ovat todellakin ajan hermolta. Olennaisiin kysymyksiin puututaan ja niitä tarkastellaan.

Puhemies! Tässä on useammassa puheenvuorossa kiinnitetty huomiota erityisopetukseen, siihen, että selvityksen mukaan tuki tulee monessa tapauksessa liian myöhään, kun ollaan jo peruskoulun loppuvaiheessa. Onkin kiinnitettävä huomiota tulevaan varhaiskasvatuslakiin, joka paraikaa on työn alla. On äärimmäisen tärkeää, että voidaan varhain puuttua lapsen elämään ja näin saada kovaa, tukevaa maata hänen kasvulleen, kasvun edellytyksiin, ympäristöön. On sikäli huolestuttavaa, että hallituksen rakennepaketissa on suunnitteilla kelpoisuuksien alentaminen, joka merkitsisi, että jatkossa päiväkodeissa voisi olla vähemmän pedagogisen koulutuksen saanutta väkeä.

Kristiina Salonen /sd:

Arvoisa puhemies! Valtiontalouden tarkastusvirasto arvioi vuoden 2013 toimintaa koskevassa kertomuksessaan esimerkiksi kuntoutuksen vaikuttavuutta työurien pidentämiseen, joka on yksi tämän hallituksen keskeisistä tavoitteista. Tämä on tärkeää, jotta voidaan arvioida järjestelmän tuomat hyödyt tai haitat työkyvyn palauttamisessa. Tarkastusvirasto onkin rajannut käsittelynsä Kelan TYK- ja Aslak-kuntoutuksiin, jotka ovat ammatillisen ja harkinnanvaraisen kuntoutuksen toimenpiteitä.

VTV:n kertomuksen mukaan kuntoutuksen hyödyistä ei ole saatu selkeää näyttöä ja esimerkiksi Aslak-kursseilla ei ole ollut vaikutusta työurien pidentämiseen. VTV on nostanut myös esille, että Aslak-kuntoutukseen on valittu henkilöitä, joilla ei ole ollut välitöntä työkyvyttömyyden uhkaa, tai että kuntoutuksen kriteerit eivät ole erityisen tiukkoja. Kuntoutusta tarvitsevat asiakkaat taas ovat joutuneet järjestelmässä myös eri tahojen pompoteltaviksi.

Parannettavaa kuntoutuksen vaikuttavuudessa ja oikea-aikaisuudessa on aivan varmasti. Myös Kelassa on tiedostettu, että esimerkiksi kuntoutusprosessin kehittäminen ja yhteistyön parantaminen asiakkaan, työpaikan, työterveyshuollon ja Kelan välillä tehostavat kuntoutuksen vaikuttavuutta, ja yhteistyötä pyritäänkin jatkuvasti parantamaan. Vuonna 2016 on tarkoitus ottaa käyttöön uusi palvelu, jonka tavoitteena on parantaa kuntoutuksen onnistumista ja joustavoittaa sen sisältöä, jotta se vastaisi entistä paremmin niin työmarkkinoiden kuin asiakkaidenkin tarpeisiin. Tämä on tärkeää.

On kuitenkin syytä myös kysyä, onko kaikki VTV:n tarkastuksessaan esittämä kritiikki oikeutettua. Kela nimittäin toteaa eduskunnan tarkastusvaliokunnalle antamassaan lausunnossa, että VTV:n tarkastuskertomus ei anna tarpeeksi laajaa kokonaiskuvaa kuntoutuksen vaikuttavuudesta työurien jatkamisessa ja että kertomuksessa on muun muassa ohitettu Aslak- ja TYK-kuntoutusta koskevien tutkimusten lisäksi muut tieteelliset tutkimukset, jotka käsittelevät kuntoutuksen vaikuttavuutta vielä laajemmin. Kela pitää kuitenkin hyvänä VTV:n ehdotusta laajemman kuntoutusta koskevan selvityksen tekemisestä. Kelan valtuutettuna minun on helppo yhtyä tähän ehdotukseen. Vasta laajemman selvityksen jälkeen voimme tarkasti todeta näiden kuntoutusten mahdolliset puutteet ja vahvuudet.

Kuntoutuksen tavoitteena on työkyvyn parantaminen. Kuntoutuksen vaikuttavuutta tulee kuitenkin arvioida myös laajemmin. Vaikkei kuntoutuksella aina saataisi näkyvää vaikutusta työkykyyn, on voitu saada aikaan selkeitä muutoksia elintavoissa, jotka pitkällä aikavälillä tuovat yhteiskunnalle säästöjä esimerkiksi sairauslomapäivien vähenemisenä tai elintapasairauksiin puuttumisena. Itse asiassa olen joskus jopa ajatellut, että Aslak-kuntoutuksia tulisi järjestää huomattavasti nykyistä varhaisemmassa iässä. Työuria ja työkykyä pidennetään nimittäin esimerkiksi oikealla ruokavaliolla, aktiivisella liikunnalla ja työperäisiä sairauksia ehkäisemällä. Varhaisella puuttumisella ja ohjauksella vähennetään kuntoutuksen tarvetta ja saadaan aikaan pysyvämpiä muutoksia myöhempää työuraakin palvellen.

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa puhemies! Kiitoksia tarkastusvaliokunnalle mietinnöstä. Haluan nostaa ensimmäisenä esiin taloudenhoidon, mihin mietinnössä on otettu kantaa ja mihin Valtiontalouden tarkastusvirasto on ottanut kantaa kattavasti. Nimenomaan tämänhetkisessä talouden tilanteessa sopii kysyä, missä onkaan se tietoon perustuva näyttö tai tietoon perustuva käytäntö, kun tätä paljon puhuttua kestävyysvajettakin on vuosien kuluessa kertynyt nykyisiin mittoihin asti. Valtiontaloutta suunniteltaessa on asiantuntijoita kuunneltava, mutta en oikein jaksa uskoa, että tämä nykytilanne on mitään suunnitelmavelkataloutta, ehkä näköalattomuutta enemmänkin. Siksi tuntuu täysin osuvalta VTV:n havainto: "Tietoon perustuvan päätöksenteon ideaali ei toteudu tavoitellulla tavalla." Meillä on tällä hetkellä tilannekuva, ja siitä tulee seurata päätöksiä.

Olen hivenen eri mieltä VTV:n kanssa siitä, että valtioneuvoston ohjausjärjestelmät olisivat nimenomaisesti heikkoja niin sanottujen pirullisten ongelmien ratkaisemiseksi. No, varmasti sitäkin, mutta enemmän varmasti olemme me ihmiset ja me päätöksentekijät kuitenkin näitten ongelmien selättäjiä, koska olemme näitä myöskin rakentaneet. Meillä on ohjausjärjestelmiä liikaa talouden eri portaissa, tai siis kun valtion budjetti kulkee eduskunnasta kansan tasolle. Byrokratia, hallinnollinen taakka, on yksi iso osa ongelmaa. Nyt meillä on mielestäni tilanne, että sääntelyllä ei saada lisäarvoa. Toki kuntien tehtäviä, kuten on myöskin kertomuksessa tuotu esille, on liikaa tulopohjaan nähden. Eikä kukaan tietenkään kiistä sitäkään, etteivätkö kunnat tee aivan oikeita töitä. Kyse on vain siitä, kuka nämä tehtävät maksaa ja millä hinnalla eli minne velkaraha tässä ohjausjärjestelmässä sitten päätyykään. Tähän on myös VTV ottanut kantaa.

Arvoisa puhemies! Haluan erityisesti nyt ottaa kantaa maatalouden hallinnolliseen taakkaan, joka on myös kertomuksessa. Tämä on tunnustettu ongelma. Se on myös unionin ongelma. Viime viikolla maa- ja metsätalousvaliokunta järjesti ansiokkaan ja tavoitteellisen valiokuntaseminaarin otsikolla Maatilayrittäjien hallinnollisen taakan keventäminen.

EU-politiikan selonteon yhteydessä maa- ja metsätalousvaliokunta yksiselitteisesti lausui, että sekä kansallisen että unionin sääntelyn tulee tuottaa lisäarvoa maa- ja metsätaloudelle. Voidaan aivan selvästi huomata, että sääntely on yhteisen maatalouspolitiikan myötä lisääntynyt ja samalla Suomen maatalouden kannattavuus on koko yhteisen maatalouspolitiikan ajan heikentynyt. Meillä on aivan liikaa tukimuotoja, ja parhaillaan on tulossa unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan lisää tukimuotoja. Nimittäin nyt puhutaan uudesta viherryttämisestä, jota minä en vastusta, mutta toisaalta meillä on hyvin kattava ympäristötukijärjestelmä, ja tämä on sitten uusi tukijärjestelmä edellisten päälle, ja se tarkoittaa vain uutta tukikaavaketta, jonka maanviljelijä täyttää, lisää tehtäviä joko hallintoon tai maanviljelijälle, molemmille.

Jos puhutaan elintarvikkeista, hyvin tärkeästä asiasta: Meillä on tällä hetkellä ammattikalastajia vähemmän kuin on kalastusta hallinnoivia viranomaisia. Suomesta esimerkiksi kalanjalostuslaitokset ovat lähteneet Ruotsiin meidän tiukan kansallisen ympäristölainsäädäntömme vuoksi. Sinänsä se on ihan kunnioitettavaa, mutta Ruotsi ja Suomi noudattavat ympäristölainsäädäntöä suojellakseen samaa Itämerta. Eli me olemme tavallaan ulkoistaneet Ruotsiin tätä ympäristönsuojelulainsäädäntöä sillä seurauksella, että meillä ei ole kalanjalostusta enää samassa määrin kuin aiemmin. Tämmöinen valvonta- ja tarkastuspainotteinen virheitä etsivä negatiivinen järjestelmä on raskas maataloudellemme. Me todellakin puhumme jokapäiväisestä leivästä, ja elintarvikekauppataseemme on miinuksella kolmisen miljardia.

Arvoisa puhemies! Ihan lopuksi, kun tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja on täällä, luon luottavaisen katseeni häneen. Kertomus otti kantaa hankintalain käytäntöihin. Aika usein täällä salikeskusteluissa hankintalain käytänteet ovat nousseet keskusteluun niin, että julkinen sektori ei ehkä niitä osaa täysimääräisesti hyödyntää ja kuitenkin julkinen sektori hankintoineen on merkittävä osa kansantaloutta. Toivoisin, että tätä keskustelua jatkettaisiin. Olisiko niin, että tarkastusvaliokunta olisi se hyvä paikka tutkia hankintalain nykykäytänteitä ja sen ongelmia ja tulevaisuutta? — Kiitos.

Tuija Brax /vihr:

Arvoisa herra puhemies! Muutamaan täällä käytettyyn puheenvuoroon vastauksen kaltainen havainto sekä heti tähän alkuun kiitos käydystä keskustelusta ja saamastamme palautteesta.

Ensin edustaja Salosen pohdintoihin — näitä oli muissakin puheenvuoroissa siitä, kuinka tarkastusvirasto oli tarkastanut kuntoutuksen laajasta kentästä vain TYK- ja Aslak-kuntoutuksen. Mielestämme aika hyvin tässä mietinnössäkin toimme sen esiin, että kuntoutusta on toki paljon muutakin, mutta monet seikat viittaavat siihen, niin kuin sitten sanommekin, että kokonaiskuva on hajanainen. On syytä olettaa, että siitä — mitä täällä monet sanoivat — että yksittäisen kuntoutusjakson jälkeen kuntoutuksessa olleen kokemus on ollut hyvä, ei välttämättä seuraa niissä seurantatutkimuksissa, joita on tehty, kuitenkaan työkyvyn kannalta pitkälle vaikutteista, pysyvämpää vaikutusta.

Minä johdin Suomen ensimmäistä terveysliikuntatoimikuntaa vuonna 2000, ja Paavo Lipposen hallitus sitten hyväksyi meidän esityksemme toimenpiteiksi siltä alalta, ja silloin mekin sivusimme kuntoutusta terveysliikunnan näkökulmasta näiden täällä mainittujen terveellisten elämäntapojen näkökulmasta. Silloin jo oli selvää tietoa siitä, että kuntoutus pistemäisenä interventiona ihmisen elämään ei edesauta pysyviin elintapamuutoksiin, ja suosituksemme oli jo silloin, siis vuonna 2000, että kuntoutuksen pitää olla pitkäkestoisempaa, uudelleen asiaan palaavaa, saattaen vaihtavaa ja että esimerkiksi jokaisen kuntoutusjakson jälkeen, kun palataan työpaikalle tai minne palataankin, täytyy olla hyvin konkreettinen ohje siitä, missä niitä uusia hankittuja elämäntapoja voi jatkossa harrastaa — ihan niinkin konkreettisesti, että missä se jumppa on ja joskus jopa että mitkä kamat sinne on otettava mukaan, mitä se maksaa — ja sitten sitä vierellä kulkemista, tukea, vertaistukiryhmiä ja muita tarvitaan pitkän aikaa. Elämäntapojen muutos on erittäin pitkä prosessi, ja interventiona, jos sitä ei kuntoutuksen jälkeen ole, kuntoutus on hyvin kallis, ja siinä mielessä, vaikka se on mukavalta tuntuva, niin se ei tosiasiassa ole vaikuttava toimi. Näin siis vuonna 2000.

Sitten eduskunta käsitteli kuntoutusselontekoa, joka täälläkin on mainittu monta kertaa. Reilut kymmenen vuotta sitten osallistuin asian käsittelyyn, ja jo silloin ne samat havainnot, mitä nyt tarkastusvirasto ja tarkastusvaliokunta tänään kertoo tutkimuksen puutteesta, siiloutumisesta, semmoisista yksittäisistä tapahtumista, joita kukaan ei hallitse, olivat eduskunnan keskeinen viesti sosiaali- ja terveysministeriölle. Siitä näkökulmasta me tänään taas, vuonna 2014, olemme lähettämässä samaa viestiä ja toteamassa, että erityisesti tämä kuntoutusasiain neuvottelukunta on ollut hyvin passiivinen siihen nähden, kuinka pitkään näistä asioista on puhuttu ja kuinka merkittävä rahasumma on kyseessä ja kuinka paljon itse asiassa huippuammattilaisten osaamista niissä kuntoutuskeskuksissa olisi ihmisten käytettävissä, jos se rakenne olisi tehty pitkäjänteisempiin, saattaen vaihtaen -elämäntapamuutoksiin johtavaksi. On kyllä sanottava, että koko siinä kirjossa, mitä tarkastusvaliokunta tällä vaalikaudella on monia erittäin vaikeita niin sanottuja pirullisia ongelmia käsitellyt, tämä hakee kyllä jossain määrin vertaistaan tämän pitkäaikaisen passiivisuuden ja sen suhteen, että tämä ei ole mikään uusi tieto. Tämä on ammattilaisia ja alaa seuranneita poliitikkoja puhuttanut jo pitkään. Nyt sitten se, että sosiaali- ja terveysministeriö on luvannut ryhdistäytyä, tehdä hallitusohjelmaankin kirjatut työt 2014—15, on kyllä paitsi tervetullutta myös niin sanotusti "jo oli aikakin".

Arvoisa puhemies! Edustaja Mattilalla oli monta Valtiontalouden tarkastusviraston kertomuksesta esiin noussutta tärkeää havaintoa. Puutun niistä vain tähän viimeiseen, hankintalakiinkin liittyviin ongelmiin, muun muassa siihen, että kunnat eivät tunne sitä. Hankintalain luullaan vaativan sen kaltaisia toimintoja, jotka muun muassa johtavat kaukaa ostettuun, ei lähellä tuotettuun, tai ympäristölle haitalliseen, ei-ympäristöystävälliseen, tuotantoon. Tällä puolella osaaminen vaihtelee kunnissa todella paljon. Liikkeellä on myös vääriä profeettoja, jotka suoraan sanoen väittävät vääriä asioita hankinnoista ja tosiasiassa johdattelevat kuntia hankintalain väärään tulkintaan.

Miksi tarkastusvaliokunta ei avannut tästä asiasta kuitenkaan jättimäistä tutkimusta tällä kertaa omassa toiminnassaan, johtuu siitä, että EU:n hankintadirektiivi on juuri neuvotteluissa ja muuttumassa. Silloin nämä edustaja Mattilan peräänkuuluttamat toimet on syytä jättää siihen aikaan, kun ollaan nähty, miten tämän hankintadirektiivin ja sen Suomessa implementoinnin ja siinä yhteydessä toivottavasti tehtävän kunnon kuntakierroksen ja koulutuksen jälkeen asiat ovat, ovatko ne parantuneet vai eivät. Olen erinäisissä taustakeskusteluissa saanut sen käsityksen, että työ- ja elinkeinoministeriössä tunnetaan nämä edustaja Mattilan esiin nostamat huolet hyvin ja että heillä itsellään on ainakin ollut suuria odotuksia siitä, että samassa yhteydessä, kun kotimaista lainsäädäntöä muutetaan, myös tämä koulutus- ja tietovaje korjataan, mikä tietysti tässä taloudellisessa tilanteessa tulee olemaan ihan haastava tehtävä, semmoisen roadshow’n järjestäminen, että kunnat oikeasti koulutetaan.

Arvoisa puhemies! Tässä vaiheessa ei muuta kuin mainoskatko vielä, tietoja tulevasta. Täällä mainostettiin tätä wicked problem, pirullinen ongelma -kenttää, josta Valtiontalouden tarkastusvirasto tässä nyt käsiteltävänä olevassa kertomuksessaan kertoo. Se on kansainvälinen tarkastuksen kentällä käytetty termi siitä, että meillä tässä maailman ajassa on poikkeuksellisen paljon ongelmia, jotka ulottuvat hyvin monelle hallinnon sektorille ja jotka ovat tosiasiassa aika vaikeasti ratkaistavissa. Ei tarvitse mennä niin jättimäisiin megaongelmiin, kuten ilmastonmuutokseen, mutta jos katsotaan tarkastusvaliokunnan edellistä isoa raporttia sisäilma- ja homeongelmista, niin nähdään jo, mitä tarkoittaa ongelma, josta kukaan ei kunnolla ota vastuuta sen takia, että sen ratkaisu kuuluu niin monelle taholle.

Tästä näkökulmasta tässä mietinnössä jo sivuttu mutta varsinaisesti muutaman kuukauden sisällä tähän saliin tuleva tarkastusvaliokunnan kevään ehkä pääteos, meidän mietintömme lasten ja nuorten syrjäytymisen torjunnasta, on seuraava tämmöinen monisiiloisen wicked problemin tarkastusmietintö, jossa yritämme esittää — ja tiedän jo tässä vaiheessa, kun asiantuntijakuuleminen on aivan loppusuoralla, että tulemme esittämään — kokonaisvaltaisia, yli hallintorajojen meneviä näkemyksiä siitä, miten olemassa olevilla resursseilla, kun niitä käytetään riittävän ajoissa, saadaan aikaan paljon enemmän kuin nyt saadaan, kun toiminnat ovat pirstoutuneita ja monesti puututaan liian myöhään asioihin.

Tämän lisäksi tarkastusvaliokunnasta tulee touko—kesäkuussa, mahdollisesti siinä vaihteessa, mietintö, ensimmäinen laatuaan, koskien nyt sitten tätä Euroopan unionin talouskurin twopack- ja sixpack-maailmaa. Valtiontalouden tarkastusvirasto tulee tästä lähtien joka vuosi tekemään erillisen finanssipoliittisen tarkastuskertomuksen, jossa siis käsitellään sitä, miten Suomen talous makaa. Tarkastusvaliokunta tulee tästä lähtien joka vuosi tuomaan tähän saliin sopivasti ennen edustajien kesälomia näyn ja näkemyksen siitä, ovatko hallituksen toimenpiteet riittäviä siihen nähden, mihin Suomi on sitoutunut taloudenhoidossaan uusissa EU-raameissa. — Kiitoksia.

Arja Juvonen /ps:

Arvoisa herra puhemies! Eduskunnan tarkastusvaliokunta on tehnyt hyvää työtä — kiitos siitä valiokunnalle.

Nostatte esille vuosikertomuksesta kolme tärkeää asiaa: poliittisen johtamisen ja virkamiesjohtamisen työnjaon ongelmat, kuntoutuksen työurien pidentäjänä ja erityisopetuksen vaikuttavuuden. Tarkastusvaliokunta on löytänyt kertomuksesta tärkeät teemat, joilla jokaisella on vaikutusta yhteiskuntamme tulevaisuuteen ja hyvinvointiin.

Kun me tiedämme, miksi me teemme päätöksiä ja mitkä ovat niiden taustat ja vaikutukset, olemme oikealla tiellä. Ihmisten arkimaailman tunteminen on avainasemassa päätöksiä ja lakeja säädettäessä. Säästöt saattavat ajaa meidät tekemään lainsäädäntöä, jota on vaikea hyväksyä.

Näin tehtiin mielestäni muun muassa vanhuslain kohdalla, josta jätettiin puuttumaan se vanhuksille tärkein eli riittävä hoitohenkilökunnan määrä. On uskomatonta, että tällä vuosituhannella hoitajilta odotetaan edelleenkin kutsumusta, suurta venymistä, ylenpalttista nopeutta ja sitä, että hoitaja kykenee tekemään työpäivänsä ilman ruoka-, kahvi- tai jopa vessataukoa. Millaiset tahot ja millainen poliittinen ohjaus lykkii eteenpäin tällaista lainsäädäntöä?

Arvoisa herra puhemies! Tarkastuskertomus nostaa esille valtionhallinnon valtiosihteerijärjestelmän. Valtiosihteerijärjestelmän tavoite oli selkeyttää ja keventää laajaksi paisunutta ministerien poliittista avustajakuntaa. Ministeriö on vuosien saatossa paisunut kuin pullataikina, sillä siellä on myös muita poliittisia avustajia valtiosihteerien ja erityisavustajien lisäksi. On aivan itsestään selvää, että paisunut pullataikina valuu yli kulhon. Jos organisaatio ei pysy kasassa, työ- ja tehtäväkenttä vaikeutuu ja johtaminen hankaloituu. Kuka johtaa ja ketä?

Keskushallinnon uudistushanke, KEHU, ja siihen nimetty parlamentaarinen työryhmä saa mietittäväkseen kuluvan vuoden aikana hallinnollisen toimintakulttuurin kehittämistä. Perussuomalaisista parlamentaariseen työryhmään kuuluu lisäkseni kansanedustaja Kimmo Kivelä.

Yksi hallituksen keskeisimmistä tavoitteista on työurien pidentäminen ja työllisyysasteen nostaminen. Tarkastuskertomus nostaa esille yllättävän asian kuntoutuksesta, jonka me päättäjät, työnantajat ja myös kuntoutukseen osallistuvat olemme uskoneet olevan yksi tukimuoto työssäjaksamisessa, työkyvyn ylläpidossa ja palautumisessa. Aslak-kuntoutuksesta on täällä puhuttu jo paljon, ja siitä myös itse hieman tässä puhun.

Tarkastuksessa ei saatu selvää näyttöä kuntoutuksen hyödyistä työurien pidentämiseen. Myös kuntoutuksen vaikutuksia työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymiseen ei tarkastuskertomuksessa havaittu. Kertomus arvioi Aslak- ja TYK-kuntoutuksen, jotka molemmat ovat ammatillista kuntoutusta. Aslak-kurssit kyseenalaistetaan toteamalla, että niillä ei ole ollut vaikutusta. Kuntoutuksen menot valtiolle ovat kuitenkin noin 140 miljoonaa, joten voimme miettiä ja kysyä, tuleeko valtion kohdentaa tukea kuntoutukselle, jolla ei olisi nähtävissä vaikuttavuutta.

Arvoisa herra puhemies! Jyväskylän yliopiston keräämästä tutkimusaineistosta tarkastusvirasto on löytänyt vastauksia suomalaisten huonovointisuuteen ja työssäjaksamiseen. Yliopiston tutkimus nostaa esille elintavat, joista, edustaja Brax, myös äsken täällä mainitsitte.

Mutta kuka muuttaisi ne ihmisen elintavat? Kyllä se on ihminen itse, ja yhdeksi lisätavoitteeksi hallitus- ja säästöohjelmaan sekä rakennepakettiin ja yleiseen keskusteluun tulisi ottaa suomalaisen elämäntaparemontin tai elintaparemontin käynnistäminen. Vähemmän viinaa, mässyy ja rasvaa ja lisää porkkanaa, liikettä ja lovea eli rakkautta.

Mielenterveysongelmat ovat yksi suuri työkyvyttömyyden aiheuttaja Suomessa. Syitä tähän mietimme ja puhumme työhyvinvoinnin kehittämisestä ja hyvästä johtamisesta. Entä jos me menisimmekin sinne ihan juureen ja lähtisimme kysymään ihmiseltä itseltään ja ihminen uskaltaisi vastata ennen sitä suurta ja pimeää, mustaa masennusta?

Kuinka voit, sinä työ- ja kotielämän arjen sankari? Niitä on paljon. Meitä on monta. Antaako työsi sinulle iloa, tunnetko tekeväsi tärkeää työtä? Saatko koskaan kiitosta tekemästäsi työstä, saatko koskaan kehuja? Onko työpäiväsi fyysisesti ja psyykkisesti raskas? Onko työpaikalla mukava kaveriporukka, vai oletko jäänyt ulkopuolelle? Oletko yksin? Tukeeko työnteko itsetuntoasi, vai joudutko päivittäin taistelemaan oikeudestasi saada sanoa mielipiteesi? Kuullaanko sinua? Onko elämä karusellia ja ruuhkavuosissa juoksemista? Miten sinua voisi auttaa — ja sitten me auttaisimme?

Arvoisa herra puhemies! Nämä ovat niin yksinkertaisia asioita, vähän liiankin helppoja. Välillä mietin, että ovatko ne sittenkin vain akuuttia ja kroonista idealismia.

Arvoisa herra puhemies! Vielä yksi asia, mikä nousi hyvin kertomuksesta esille ja mistä voisi puhua myös yleisemmin Suomessa, on tavoiteasetanta, tavoitteiden asettaminen. Välillä tuntuu, että tulostavoitteet asetetaan liian korkeiksi ja taivasta hakeviksi. Ne eivät ole realistisia, niiden toteuttaminen on äärettömän vaikeaa, ja toteutumista ei voida arvioida, kuten arviointikertomuksessakin mainittiin. Tämähän ei ole vierasta, tätä tapahtuu ihan niin valtion politiikassa ja eritoten kuntapolitiikassa mutta myös työelämässä, jossa monesti asetetaan korkeita tavoitteita ja kärsijinä niiden tavoitteiden toteuttamisessa ovat sitten työntekijät. — Kiitos.