Täysistunnon pöytäkirja 100/2013 vp

PTK 100/2013 vp

100. KESKIVIIKKONA 16. LOKAKUUTA 2013 kello 14.02

Tarkistettu versio 2.0

3) Pohjoismaiden neuvosto Suomen valtuuskunta toimintakertomus 2012

 

Simo Rundgren /kesk(esittelypuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunta antaa tämän kertomuksen neuvoston toiminnasta vuonna 2012. Kertomuksessa selostetaan neuvoston 64. istunto, joka pidettiin viime vuonna täällä eduskunnassa, sekä esitetään katsaus Suomen valtuuskunnan toimintaan kuluneen vuoden aikana.

Yhteistyö Pohjoismaiden neuvostossa on mitä ajankohtaisinta ja kehittyy dynaamisesti monilla aloilla. Yksi esimerkki tästä on kaikkien Pohjoismaiden parlamenteissa huhtikuussa käyty teemakeskustelu — tästähän on tullut jo ikään kuin uusi toimintatapa — ja tässä keskityttiin nyt Pohjoismaiden välistä vapaata liikkuvuutta haittaaviin rajaesteisiin.

Toinen esimerkki on aktiivinen keskustelu Pohjoismaiden ulko- ja turvallisuuspoliittisen yhteistyön kehittämisestä, ja myös arktisen alueen kysymykset ovat olleet vahvasti esillä. Niihin keskityttiin neuvoston maaliskuisessa teemaistunnossa Islannissa. Rajaesteiden ja arktisen lisäksi neuvoston jokaisella valiokunnalla on omat painopisteet, ja toivon, että tässä seuraavassa keskustelussa valiokuntien jäsenet nostavat niitä esiin.

Rajaesteiden purkaminen oli yksi Suomen puheenjohtajakauden kolmesta painopistealueesta, ja aiheesta käytiin myös ensimmäisen kerran teemakeskustelut kaikkien Pohjoismaiden parlamenteissa. Suomen eduskunta keskusteli aiheesta valtioneuvoston selonteon pohjalta, ja selonteossa hallitus lupasi muun muassa jatkaa ja syventää Pohjoismaiden välistä rajaesteyhteistyötä, ehkäistä uusien rajaesteiden syntymistä ja toimia aktiivisesti pohjoismaista yhteistyötä estävien rajaesteitten poistamiseksi. Rajaesteet ovat lainsäädäntöön tai sen toimeenpanoon liittyviä Pohjoismaiden välisiä eroavaisuuksia, jotka vaikeuttavat yksilöiden tai yritysten tasavertaisia toimintamahdollisuuksia toisessa Pohjoismaassa.

Täysistuntokeskustelu rajaesteistä oli onnistunut, ja salissa tuli esiin monia konkreettisia esityksiä nykyisten rajaesteiden poistamiseksi. Esimerkiksi sitten tässä eduskuntakäsittelyssä, joka käytiin valiokunnissa, lausui sivistysvaliokunta, että meidän pitäisi konkretisoida tätä asiaa ja esimerkiksi Tornionlaakson tapainen raja-alue kehittää eräänlaiseksi pilottialueeksi, jossa voitaisiin kokeilla todellakin vapaampaa liikkumista. Esimerkiksi opiskelijoiden harjoittelupaikat voitaisiin järjestää toiseen maahan, ja silloin myöskin tulisi tätä kielitaidon kehittämistä, joka pohjoismaisilla työmarkkinoilla on tärkeä pääoma.

Nostan sitten vielä kysymyksen arktisesta, joka meillä on ollut vahvasti esillä. Meillä on mukana Pohjoismaissa, niin kuin ymmärrätte, Grönlannin myötä Tanska, sitten Islanti, Norja, koko Pohjanmeri, sitä kautta Norjanmeri, Barentsinmeri, tietenkin Ruotsin Norrbotten ja Suomen Lappi. Me olemme hyvin tiedostaneet Pohjoismaiden keskusteluissa, kuten Reykjavikin teemakeskustelu osoitti, sen, miten haavoittuva arktinen alue on, mutta tosiasia on myös se, että esimerkiksi Grönlannissa halutaan hyödyntää luonnonvaroja myöskin näillä herkillä arktisilla alueilla. Samoin Norjassa tehdään näin, siellä tosin uusi hallitus on neuvotteluissaan päätynyt olemaan pidättyväinen esimerkiksi Lofoottien alueella.

Suomessa on nyt käyty vilkasta keskustelua tästä arktisesta ja sen mahdollisuuksista. Itse tässä kohtaa kyllä kehottaisin pikkusen laskemaan öljyä laineille — en konkreettisesti, vaan näin vertauskuvallisesti — siellä arktisella alueella, jotta päästään pikkuhiljaa tämmöiseen asialliseen keskusteluun mahdollisuuksista ja uhkista ja riskeistä.

Pohjoismaiden neuvoston keskustelussa nähtiin nämä mahdollisuudet mutta erityisen painokkaasti haluttiin nostaa Pohjoiskalotti, elikkä Suomen puheenjohtajakaudella oli esillä arktinen seminaari Ylläksellä, jossa käytiin kaikkien Pohjoismaiden edustajien kesken keskustelua siitä, mitä konkreettisia mahdollisuuksia Pohjoiskalotin alueella on. Siellä on kaivoksia, siellä on monia muita suurinvestointeja, ja Pohjoismaiden neuvostossa on esitetty toivomus, että saataisiin yhteinen ympäristönormisto esimerkiksi näissä asioissa esille. Kansliapäällikkö Pokka nosti seminaarissa esille myös ajatuksen siitä, että Itämerellä olevia käytäntöjä voitaisiin soveltaa myöskin mahdollisesti käynnistyvällä Koillisväylän alueella.

Myös ulko- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö on noussut agendalle vahvasti. Se ei ole virallinen pohjoismaisen yhteistyön osa-alue, mutta se on alkanut puhuttaa entistä enemmän ministereitä ja parlamentaarikkoja. Tätä kehitystä on vahvistanut arktisen alueen kehitys ja Norjan entisen ulko- ja puolustusministeri Thorvald Stoltenbergin vuonna 2009 laatima raportti alan yhteistyön tiivistämisestä. Toimintavuonna Stoltenbergin raportin seurantaa jatkettiin pohtimalla Islannin ilmatilan valvontaa, johon osallistumiseen Suomi ja Ruotsi ottivat myönteisen kannan istunnon yhteydessä pidetyssä pääministeri-kokouksessa. Myöhemmin on käynyt kyllä ilmi, että pääministerimme ottama kanta oli hieman ennenaikainen. Nato ei haluakaan meidän osallistuvan varsinaiseen valvontaan, vaan Suomi on mukana valvonnan harjoituksessa, niin kuin itse esitin kyllä käydyssä keskustelussa meidän neuvoston kokouksessa täällä Helsingissä.

Pyöreän pöydän keskustelu toteutui tänä syksynä Helsingissä, ja se oli mielestäni hyödyllinen. Esitimme siinä ruotsalaisen edustajan Åsa Torstenssonin kanssa avoimempaa kansalaiskeskustelua, jolla voidaan vastata esimerkiksi ministeri Haglundin esitykseen rakentaa yhteinen visio Pohjoismaiden yhteistyöstä tällä alueella. Kansanvaltahan edellyttää, että kansalaiset tietävät, missä mennään, ja myös sitä, että myönnetään avoimesti, että tämä kysymys on Suomessa myös ulkopoliittinen kysymys eikä pelkästään puolustuspoliittinen kysymys.

Edelleen nostimme keskustelussa esiin siviiliturvallisuuden, laajan yhteiskuntaturvallisuuden, kyberturvallisuuden, sen että nämäkin pitäisi saada yhteisen keskustelun piiriin. Erityisesti raja-alueilla tämä on iso mahdollisuus tiivistää yhteistyötä. Puolustusvoimien tulee avoimesti kertoa siitä käytännön yhteistyöstä, jota tehdään materiaalihankinnan, harjoitusten, koulutuksen, kansainvälisen yhteistyön saroilla. Se kaikki vie eteenpäin myöskin tätä kansalaiskeskustelua.

Tässä kertomuksessa viitataan myös Itämeri-yhteistyöhön, joka on erittäin keskeinen osa pohjoismaista yhteistyötä. Olen henkilökohtaisesti pyrkinyt valtuuskunnan puheenjohtajana pitämään jatkuvaa yhteyttä Itämeren rantavaltioitten edustajiin, ja tässä sopii mainita, että muun muassa eilisellä nahkiaisillallisella olivat miltei kaikki tämän alueen suurlähettiläät mukana ja nauttivat arktisilta alueilta tulevista makuelämyksistä.

Vakava kysymys on myös Valko-Venäjä-yhteistyö. Pohjoismaiden neuvosto ja Baltian yleiskokous ovat vuodesta 2007 lähtien käyneet keskustelua Valko-Venäjän parlamentin ulkopuolisen opposition ja valkovenäläisten parlamentaarikkojen kesken. Tavoitteena on ollut edistää vuoropuhelua Minskin parlamentin jäsenten ja sen ulkopuolella olevien opposition edustajien välillä ja tukea sitä demokratiakehitystä, joka toisi Valko-Venäjän lähemmäksi Itämeren aluetta. Nyt on kuitenkin pääasiassa sitten jatkettu näitä keskusteluja oppositiopuolueitten ja muiden ihmisoikeuksia edistävien ryhmien kesken.

Arvoisa puhemies! Summa summarum: Tämä on ollut erittäin vilkas ja toiminnallinen toimintavuosi Pohjoismaiden neuvostossa. Kiinnostus kansainvälisesti on jatkuvasti kasvanut voimakkaasti, ja myös näissä parlamenteissa on näin käynyt. Mehän olemme, Pohjoismaat, maailman huipulla kaikilla mittareilla mitaten. Vain meistä itsestämme on kiinni, miten pitkälle pääsemme yhteistyössä esimerkiksi taloudellisella alalla ja jo mainitussa puolustus- ja turvallisuuspoliittisessa yhteistyössä.

Norja on maailman rikkain maa, joten Suomen on kyllä järkevää tarttua näihin mahdollisuuksiin, mitä meidän lähimmät naapurimme tekevät. Ulkomaankaupan edistämismatkoja ei kannata lähteä merta edemmäs viemään, meillä on ihan tässä lähellä valtavan isot mahdollisuudet.

Yhteen asiaan haluan kiinnittää huomiota. Tämä huoli on tullut suurlähetystöistä. Nyt kun säästetään suurlähetystöjen voimavaroissa, niin saattaa käydä niin, että sieltä juuri tähän kaupalliseen puoleen keskittyneet henkilöt joudutaan saneeraamaan ulos, ja silloin ei kyllä edistetä Suomen etuja kaupallisella sektorilla muissa Pohjoismaissa.

Arvoisa puhemies! Lopuksi yksi mielenkiintoinen rajaeste, jonka kansalaiset minulle toissa päivänä oikeastaan ovat välittäneet. Ruotsissa maksetaan hautausmaksua 0,27 prosenttia tuloista. Se on pakollinen kaikille. Tästä seuraa, että hautaamisesta ei enää muodostu muita kustannuksia omaisille. Jos henkilö muuttaa viimeisiksi elinvuosikseen Suomeen tai hänet haudataan Suomeen, kuten raja-alueilla Suomessa syntyneiden kohdalla usein tehdään, joutuvat omaiset kustantamaan kohtuullisen korkeat hautausmaksut täällä Suomessa, vaikka henkilö on maksanut verojen kautta Ruotsiin niitä koko ikänsä. Mielestäni olisi käynnistettävä neuvottelu vähintään kirkkojen mutta myös hallitusten välillä, että tuon hautausmaksuna maksamansa rahan saisi mukaan viimeiselle matkalleen, kun muuttaa naapurimaasta toiseen.

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Ennen kuin menen varsinaiseen asiaan: Minäkin olen pohjoismaisen yhteistyön lämmin kannattaja, ja minusta siihen perinteiseen yhteistyöhön ei kyllä kuulu minkäänlainen Islannin ilmatilan valvontaoperaatio. Vaikka se nyt on harjoitustoiminnaksi rajoituksin määritelty Suomessa, niin sitä tosiasiaa pakoon ei pääse kukaan, että kyse on ilmavalvontaoperaatiosta, ja Wikileaks-asiakirjatietovuotojen mukaan hyvin tärkeä Nato-virkamies on sanonut, että se on hyvin olennaista, kun Suomi ja Ruotsi pitää saada lähentymään Natoa, eli siitä on kysymys.

Arvoisa puhemies! Olen aiemminkin puhunut Norjan rajan läheisyydessä asuvista rajatyöntekijöistä ja heidän tilanteestaan, mutta kaksoisverotuksen ongelma ei tunnu korjautuvan. Norjan puolella verokäsitteet ovat muuttuneet. Ennen puhuttiin trygdeavgiftistä ja sen jälkeen skatte-trekkistä, ja kun siirryttiin käyttämään yksiselitteistä veron käsitettä, ongelman eli tämän kaksoisverotuksen uskottiin poistuvan, mutta niin ei valitettavasti käynyt.

Hyvin konkreettinen käytännön esimerkki: Pohjoislappilainen rajatyöntekijä on työskennellyt Norjan puolella jo 12 vuotta. Vuonna 2012 hän maksanut Norjaan veroja 6 000 euroa ja eläkemaksuja 1 300 euroa, yhteensä liki 7 000 euroa. Tästä Suomen verottaja on hyväksynyt vähennyksiin 3 800 euroa eläke- ja työttömyysvakuutusmaksuihin liittyen, eli yli 3 000 euroa jää nyt hyväksymättä näihin vähennyksiin. Kyseessä on arvioni mukaan sama maksu, joka toisen valtion puolella pitäisi hyvittää täysimääräisesti, jos se toiseen on jo kertaalleen maksettu. Kyseisellä henkilöllä on työuraa vielä 20 vuotta edessä, ja jos lasketaan vuoden 2012 verotuskäytännön mukaan, se tekee 20 vuoden aikana tappiota yhteensä 61 000 euroa. Se on aika iso summa tavallisessa palkansaajaperheessä. Kun tämän henkilön puoliso työskentelee Norjassa ja hänen kohdallaan verotuskäytäntö on aivan samanlainen, niin kyllä siinä yhdellä perheellä on maksamista. Kysymys kuuluu: voiko olla tarkoituksenmukaista, että tätä pariskuntaa rangaistaan oma-aloitteisuudesta? He haluavat asua Suomessa, maksaa veronsa Suomeen ja Suomen puolen kuntaan, vaikka työskentelevätkin naapurimaassa. Moni tässä tilanteessa elävä miettii ihan varmasti sitä, muuttaako pysyvästi Norjan puolelle asumaan.

Arvoisa puhemies! Tämä kyseinen kansalainen lähetti eduskunnalle viestin ja toteaa: "Asiahan on ollut tapetilla useita vuosia minkään kuitenkaan korjaantumatta. Toivoisinkin eduskunnalta tahtotilaa saattaa asia tasolle, mitä sivistynyt hyvinvointivaltio edellyttää."

Tätä esimerkkiä läpikäydessäni tuli mieleen tapaus Rundgren, mikä olikin vaikea tapaus, enkä puhu nyt edustaja Rundgrenista vaan eläkeläisestä Sulo Rundgrenista, jonka asia piti vuonna 2001 viedä EY-tuomioistuimeen, joka totesi, että Suomen viranomaisilla ei ole oikeutta periä sosiaaliturvamaksuja sellaiselta eläkeläiseltä, joka saa eläkettä vain Ruotsista. Oleellista tässä on se, että Suomen Verohallitus muutti sen jälkeen ohjeistuksensa. Lakeja ei kuitenkaan tarvinnut muuttaa, eli kyse oli virkamiesten, virkakunnan, aivan liian tiukasta tulkinnasta, joka silloisenkin lainsäädännön mukaan olisi voinut olla aivan toinen.

Kun kysyin tästä kyseisestä Norjan rajatyöntekijätapauksesta alkuvuodesta kirjallisella kysymyksellä, että missä mennään ja mihin tällainen menettely perustuu, niin näyttää siltä, että suomalaiset hallintokäytännöt eivät kauhean paljon ole muuttuneet. Ensinnäkin se on selvää, että oleellista on se, onko kyse verosta vai sosiaaliturvasta: jos on verosta, siitä on olemassa verosopimus, jos sosiaaliturvasta, on olemassa sosiaaliturva-asetus. No, tähän asti se on selvää. Mutta sitten valtiovarainministerin antamassa vastauksessa sanotaan, että verovelvollisen on selvitettävä, mitkä ulkomaiset maksut ovat rinnastettavissa Suomen lakisääteisiin pakollisiin maksuihin. Sitten sanotaan, että Verohallinnon ohjauksen mukaan, jos verovelvollisella ei ole tarkempaa selvitystä, voidaan ulkomailla maksetut maksut vähentää siihen määrään asti kuin mitä henkilö olisi Suomessa ollut velvollinen maksamaan. Eli tunnustetaan, että maksut ovat samat kummallakin puolen rajaa, mutta Suomen puolella niitä ei hyvitetä, ja sitten tämän kansalaisen tehtäväksi annetaan kääntää koko virkakoneiston pää.

Janne Sankelo /kok:

Arvoisa puhemies! Pohjoismaiden neuvostoa syytetään joskus puuhastelusta hieman kuin Wienin kongressia aikoinaan: tanssii mutta ei edisty — niinhän siitä aikoinaan todettiin. Kun seuraa viime päivien ehkä kuuminta poliittista keskustelua Suomessa, voi neuvostoa pitää ilman muuta kuitenkin edelläkävijänä. Kysymys on tietenkin arktisten alueiden tulevaisuudesta.

Käsittelyssä oleva toimintakertomus vuodelta 2012 osoittaa, että tämä asia on ollut neuvostossa vahvasti esillä. Miten Pohjoismaiden neuvosto sitten suhtautuu arktisen alueen taloudelliseen hyödyntämiseen? Kertomuksessa todetaan, että arktisen alueen hyödyntämisessä on löydettävä tasapaino väestön, luonnonsuojelun ja luonnonvarojen hyödyntämisen välillä. Suositus 5/2012 puolestaan viestittää Pohjoismaiden hallituksille, että ne pyrkivät tiiviiseen arktiseen yhteistyöhön tavoitteena kehittää uusia ja turvallisempia tekniikoita arktisten alueiden öljyn ja kaasun tuotantoon. Rivien välistäkään en löydä tukea näkemykselle, että esimerkiksi Arctia Shippingin — tai muiden vastaavien yritysten — toiminta olisi jotenkin ongelmallista, kun se harjoittaa ja laajentaa jäänmurtotoimintaansa arktisilla alueilla yhteistyössä öljy-yhtiöiden kanssa. Eli suomalaisyhtiön strategialle ja toiminnalle on Pohjoismaiden neuvoston tuki. Näinhän se on tulkittava. Suomalaista korkeaa osaamista tarvitaan alueen turvalliseen hyödyntämiseen.

Arvoisa puhemies! Kaikki maat haluavat oman siivun arktisen alueen mahdollisuuksista. Suomalaisilla on harvinainen taito yrittää sitkeästi ampua omaan jalkaan, vaikka heti ei osuisi. Arktisten alueiden hyödyntäminen on Suomelle ja muille Pohjoismaille iso mahdollisuus, jota ei voi jättää käyttämättä.

Edustaja Rundgren ansiokkaassa puheenvuorossaan totesi, että ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan yhteistyökumppaneita hakiessa. Oma kantani on sillä tavalla selkeä, että mielestäni kannattaa. Esimerkiksi Kanadalla on vahva kiinnostus Arktikseen. Maa- ja metsätalousvaliokunnan kanssa kävimme valiokuntamatkalla alueella, ja siellä kyllä selvisi, että Suomella on monenlaisia mahdollisuuksia kumppanuuteen yhteistyön merkeissä.

Peter Östman /kd:

Värderade talman! Som det redan framkommit i några talturer här så är det nordiska samarbetet väldigt viktigt också när det gäller den arktiska strategin. I den för Finlands del uppdaterade arktiska strategin har vi en klart uttalad målsättning som bygger på ett internationellt samarbete, och ett intensifierat sådant. Enligt strategin vill man också stärka det nordiska samarbetet i bland annat Arktiska rådet.

Arvoisa puhemies! Suomi on tuoreessa arktisessa strategiassaan lausunut, että "Suomen arktista asemaa ulkosuhteissa halutaan vahvistaa". Tavoitteena on "vahvistaa kansainvälistä yhteistyötä ja kansainvälisiä sopimuksia perustana Suomen toiminnalle arktisilla alueilla". "Arktista neuvostoa halutaan vahvistaa ja pohjoisten alueneuvostojen yhteistyötä syventää." Tämä on tekstilainaus suoraan siitä arktisesta strategiasta. EU on yhä aktiivisempi arktinen toimija, jonka jäsenvaltioista kolme, siis Suomi, Ruotsi, Tanska, on myös arktisia valtioita. Tulevaisuudessa tämän luvun odotetaan kasvavan neljään Islannin mahdollisen EU-jäsenyyden myötä. Sekä Islanti että Norja kuuluvat Euroopan talousalueeseen.

Pohjoismaiden neuvosto haluaa myös pitää kiinni pohjoismaisesta näkökulmasta muun muassa ympäristö-, tutkimus-, koulutus- ja elinkeinoalalla, kun Arktisen neuvoston puheenjohtajuus siirtyy Kanadalle kolmen Pohjoismaan toimittua puheenjohtajamaina viimeksi kuluneet kuusi vuotta. Pohjoismaiden neuvoston kansainvälisen strategian mukaan Pohjoismaat eivät kuitenkaan halua esiintyä yhtenä ryhmittymänä Arktisessa neuvostossa — tämä siitä huolimatta, että Pohjoismaiden neuvosto katsoo, että Arktiksella on keskeistä edistää kehitystä, joka takaa hyvät elinolot koko alueen asukkaille. Arvoisa puhemies, tältä pohjalta haluaisin kysyä Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja Rundgrenilta: olisiko syytä pohtia, voisimmeko esiintyä yhtenä ryhmittymänä Arktisessa neuvostossa, jotta nämä molemmat strategiat olisivat sitten tasapainossa?

Utgående från det här så skulle jag gärna fråga ordföranden för den finska delegationen, Rundgren: kunde man tänka sig att de nordiska länderna skulle kunna enas om att agera som en gemensam grupp i Arktiska rådet?

Christina Gestrin /r:

Värderade talman! Jag är inte Finlands delegations ordförande men jag svarar gärna på Peter Östmans fråga trots det, och konstaterar att jag tycker att det skulle finnas ett stort mervärde i det att man skulle ha en gemensam nordisk röst i Arktiska rådet.

Värderade talman! Intresset för det nordiska samarbetet är större än på länge. I Nordiska rådet har det ökade intresset framför allt märkts i diskussionen om utrikes- och säkerhetspolitiska frågor där också konkreta framsteg gjorts, bland annat beslutet om att de nordiska länderna samarbetar i Natos flygövningar i det isländska luftrummet under Norges övervakningsperiod.

Finland har också aktivt fört vidare utvecklingen av Nordefco. Samarbetet i utrikes- och säkerhetspolitiken stärker Finlands säkerhetspolitiska läge, och medför inbesparingar i form av gemensamma anskaffningar och arbetsfördelning mellan de nordiska länderna. Särskilt viktigt är det att Sverige och Finland fördjupar sitt försvarssamarbete och gemensamt planerar sin verksamhet som Natokompanjoner.

Det finns också möjligheter att öka samarbetet i biståndsarbetet samt miljö- och klimatpolitiken. Sett ur ett internationellt perspektiv bildar de nordiska länderna en naturlig helhet. Ett exempel på det här var president Obamas besök i Sverige tidigare på hösten. De nordiska ländernas politiska ledning träffade Barack Obama tillsammans och en naturlig dialog uppstod mellan Norden och USA om konkreta politiska frågor som fördjupat det bilaterala samarbetet.

Pohjoismaiden neuvostossa pohjoismaisen yhteistyön vahvistaminen EU:n piirissä on ollut ajankohtaista viime vuosina. Kyse ei ole uusien muodollisten rakenteiden luomisesta vaan pikemminkin olemassa olevien rakenteiden tehokkaammasta käytöstä. Pohjoismaiden neuvosto on kasvattanut kosketuspintaansa EU-parlamenttiin suorin kontaktein Pohjoismaiden EU-parlamentaarikkojen ja Pohjoismaiden neuvoston valiokuntien ja puheenjohtajiston kanssa. Tämänsuuntaista yhteistyötä on syytä syventää.

Hallitusten välinen yhteistyö EU-asioissa tapahtuu usein epämuodollisesti, eikä se saa näkyvyyttä. Toivoisin pohjoismaisten ministerineuvostojen syventävän yhteistä politiikkaansa EU-politiikkaan kuuluvissa asioissa. On tärkeää, että uutta EU-lainsäädäntöä ei toteuteta eri tavoin eri Pohjoismaissa, siten että Pohjoismaiden välille syntyy uusia rajaesteitä.

Keskustelu siitä, mitä pohjoismaisella hyvinvointimallilla tarkoitetaan, on aktivoitunut, kun taloustilanne on heikentynyt sekä kansainvälisesti että kansallisesti. Tätä keskustelua olisi käytävä laajemmin eri maiden välillä. Tavoitteena olisi määritellä yhdessä Pohjolan tavoitteet. Yhtenä tärkeänä tavoitteena tulee olla työttömyyden torjunta ja työllisyystilanteen parantaminen sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Erityisen tärkeää on nuorisotyöttömyyden torjunta, koska se pitkittyessään voi johtaa syrjäytymiseen ja monenlaisiin ongelmiin. Mahdollisuutta nähdä koko Pohjola luonnollisena työmarkkina-alueena tulisi korostaa nykyistä enemmän. Onkin kannustettava opiskelupaikan vaihtoon, opiskelijavaihtoon ja mahdollisuuteen opiskella joko lyhyehkö tai pidempi aika toisissa Pohjoismaissa. Jo ruotsin kielen perustiedon taidot avaavat ovet yli 20 miljoonan asukkaan pohjoismaisille työmarkkinoille.

De nordiska länderna bör öka sitt samarbete inom forskning och utveckling för att stärka denna sektor i ett internationellt perspektiv och öka Nordens konkurrenskraft och inflytande i världen. Stora möjligheter finns för så kallad grön tillväxt, det vill säga för cleantech-sektorn. Genom att skapa gemensamma miljökriterier för den offentliga upphandlingen kan vi skapa en stor hemmamarknad för cleantech-produkter. Genom att skapa ett klustersamarbete till exempel inom miljöteknologisektorn kan de nordiska företagen tillsammans delta i anbudstävlingar för storskaliga miljöteknologiska helheter, till exempel miljöteknologi till asiatiska städer.

Det är uppmuntrande att se att Nordiska rådets medlemsinitiativ leder till resultat. Sveriges regering har nyligen gjort beslut om att inleda en utredning om utvecklandet av gemensamma hållbarhetskriterier för den offentliga upphandlingen i Norden, och det här initiativet baserar sig på ett medlemsinitiativ som jag har gjort i Nordiska rådet.

Möjligheterna att utveckla och stärka det nordiska samarbetet är stort, men helt beroende av de nordiska regeringarnas aktivitet. De nordiska länderna är vart för sig små länder, men tillsammans bildar de en stark ekonomisk helhet med större inflytande i världen. Den här styrkan bör vi utnyttja på ett konstruktivt sätt. Östersjöns miljö och arktisk politik är exempel på politiska områden som Norden på ett naturligt sätt bör arbeta tillsammans med.

Simo Rundgren /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Det var en väldigt bra fråga, riksdagsledamot Östman.

Arktisessa neuvostossa on kahdeksan jäsenmaata, joista viisi on Pohjoismaita ja sitten Venäjä, USA ja Kanada. Siellähän yleensä päätöksissä pyritään tietenkin konsensukseen, mutta käytännössä periaatteessa jokaisella olisi yksi ääni, niin että nämä suuret — ne ovat valtavia toimijoita ja olennaisia Arktisen neuvoston toiminnan onnistumiselle — olisivat vähemmistössä, jos nämä Pohjoismaat tekisivät jonkun blokin, kiinteän blokin. Minä luulen, että siinä on käytetty tällaista järkevää harkintaa, että yhteys kyllä toimii Pohjoismaiden välillä mutta ei haluta toimia tällä tavalla yhtenä, niin kuin tavallaan yhdellä äänellä, yksiäänisesti, siellä vaan jokainen keskustelija tuo omat näkemyksensä esiin, koska todella näitten suurten asenne tätä toimintaa kohtaan ratkaisee, kuinka se tulee onnistumaan. Mutta on hyvä kysymys tämä, kun edustaja viittasi tähän hallituksen strategiaan, nimittäin se on siinä mielessä perusteltu kysymys, että mielestäni se hallituksen strategia on hieman huolimattomasti kirjoitettu tältä kohdalta. Näistä syistä johtuen, jotka kerroin, ei kannata liikaa Arktisessa neuvostossa mielestäni korostaa tätä Pohjoismaiden tiivistä blokkia.

Christina  Gestrin /r(vastauspuheenvuoro):

Värderade talman! Jag förstod Peter Östmans fråga mera på det sättet att han avsåg — han får gärna rätta mig — att det skulle vara viktigt att de nordiska länderna skulle ha samma syn i frågor för att på det sättet också kunna driva en starkare politik inom Arktiska rådet. Jag tror inte att tanken var den att man skulle tala med en röst så att man skulle skapa ett block och inte alltså kunna utnyttja de olika ländernas röst, utan sammanlagt komma överens om en politik som innebär att de nordiska länderna skulle ha en starkare genomslagskraft för sin politik inom Arktiska rådet.

Peter  Östman /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies, värderade talman! Jo, det var alldeles som riksdagsledamot Gestrin citerade. Hon hade förstått rätt min fråga.

Palaan tähän minun puheeseeni ja sen tekstiin. Siis Suomen strategiassa oli seuraavanlainen lause: "Arktista neuvostoa halutaan vahvistaa ja pohjoisten alueneuvostojen yhteistyötä syventää." Ja sitten lainaus taas Pohjoismaiden neuvoston toimintakertomuksesta: "Pohjoismaiden neuvoston kansainvälisen strategian mukaan Pohjoismaat eivät kuitenkaan halua esiintyä yhtenä ryhmittymänä Arktisessa neuvostossa." Minä tulkitsen kyllä ryhmittymän eri tavalla kuin samaksi, yhdeksi ääneksi. Aivan niin kuin edustaja Gestrin sanoi, syventyvä yhteistyö voisi johtaa siihen, että toimitaan yhtenä ryhmänä mutta kuitenkin jokaisella on oma äänensä.

Simo Rundgren /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! No, näin juuri, näin juuri, mutta siinä on juuri se, että se on veteen piirretty viiva, koska katsotaan, että se yhteistyö on niin tiivistä, että se häiritsee sen koko neuvoston yhteistyötä. Tästä syystä ei ole voimakkaasti haluttu korostaa Arktisen neuvoston toiminnassa sitä, että toimittaisiin kovin tiiviinä ryhmänä.

Tämän alueyhteistyön vahvistaminen Barentsin euroarktisen neuvoston piirissä on tärkeää. Sehän on parlamenttien perustama elin, mutta valitettavasti sillä kohtaa voi sanoa näin, että ajoittain ainakin tuntuu siltä, että meidän alueemme eivät ole riittävän motivoituneet toimimaan siellä, vaikka juuri näinä aikoina näissä arktisissa yhteistyökuvioissa pitäisi toimia tiiviisti.

Kuten totesin esittelypuheenvuorossani, Pohjoismaiden neuvostolla on esimerkiksi ollut keskustelussa ja on esitetty, että esimerkiksi ympäristönormien osalta arktisella alueella voitaisiin laatia yhteisiä normeja. Tämmöisissä kysymyksissä sopii minusta hyvin, että Pohjoismaat tekevät tiivistäkin yhteistyötä ja pyrkivät vaikuttamaan sitä kautta sitten, keskustelun kautta, (Puhemies koputtaa) myöskin Arktisessa neuvostossa.

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Sitten puhujalistaan.

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa puhemies! Kiitoksia Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajalle toimintakertomuksen esittelystä.

Pohjoismaiden neuvosto on ottanut esille ajankohtaisia tärkeitä asioita ja tuonut nämä myös esille suosituksissaan. Minua lämmittävät erityisesti nämä kylmät asiat tällä hetkellä, jotka ovat hyvin ajankohtaisia, elikkä nämä arktiseen liittyvät kysymykset, saamelaisalueen ongelmat ja myös maatalouden alaan liittyvät kysymykset. Onhan meillä muun muassa pitkät yhteiset rajajoet Norjan ja Ruotsin kanssa, ja tälläkin hetkellä ajankohtainen luonnonlohikysymys ei voi olla yksipuolinen, vaan pienehköt, kai näin voi sanoa, Pohjoismaat saavat yhdessä enemmän aikaan, jos ajatellaan kutujokia ja YK:n kutuvaltioperiaatetta. Se on luonnonlohelle välttämättömyys, ja olosuhteet tunnetaan parhaiten juuri paikallisesti näissä maissa, ja tämän lohistrategian puolustaminen on EU:n yhteisen kalatalouspolitiikan kannalta äärimmäisen tärkeää.

No, arktiset kysymykset ovat siis ajankohtaisia Suomen politiikassa, Pohjoismaitten politiikassa. Suomessa toisaalta arktisesta haetaan vauhtia talouskasvuun, mutta toisaalta arktisen luonnon herkkyys ymmärretään myöskin. Öljyn poraaminen merenpohjasta on aina riskialtista, mutta me toki elämme energiaintensiivisessä maassa. Kuitenkaan Meksikonlahden kaltaiseen öljykatastrofiin kenelläkään maalla ei ole varaa.

Saamelaiskysymyksestä haluaisin todeta sen verran, että Saamenmaa ulottuu Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän valtioiden alueille ja on valitettavaa, että hallitus on ainakin toistaiseksi päätynyt esittämään saamen kielen vahvistamiseen tarkoitettujen budjettirahojen leikkausta. Tätä alkuperäiskansaamme, saamelaisia, tarkkaillaan myös Euroopan neuvoston taholta tänä vuonna. Olen Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen, ja Pohjoismaiden neuvoston suosituksista saan kyllä itselleni tähän työhön hyvää taustamateriaalia, kun maaraportoinnin aika Suomessa on, ja saamen kielen kohdalla erityisesti on muistettava, että puhumme laajemmasta kulttuurisesta kysymyksestä kuin pelkästä kielestä.

Rajayhteistyöhön on kiinnitetty tarmokkaasti huomiota, ja täällä edustaja Mustajärvi otti juuri esille konkreettisia esimerkkejä näistä, mitä tulee edistää kaikin keinoin. Minuunkin on otettu yhteyttä aikuisopinnoista: nimittäin aikuisopiskelija ei saa opintoihinsa aikuiskoulutusrahaa, vaikka tämä asuu siis Suomessa, maksaa verot Suomeen, kun on töissä Ruotsissa, koska laissa Ruotsi määritellään ulkomaaksi, tämä ulkomailla työskentelyksi. Mutta minä näkisin juuri pohjoismaisen yhteistyön ollessa kyseessä tämän eri tavalla. Pitkän historian valossa tilanne ei ole aivan toiseen ulkomaahan verrattava. Esimerkkinä juuri Haaparanta—Tornio muodostaa todellisen kaksoiskaupungin rajan molemmin puolin, ja ne etsivät ja ovat löytäneet synergiaetuja toisiltansa. Aikuiskoulutus on nimenomaan tärkeää ammattitaidon lisäämiseksi tai siis jopa välttämättömyys työtilanteen takia.

Samaten, mihin kulttuuri- ja koulutusvaliokunta on ottanut kantaa, on ammattikoulutuksen tunnustaminen Pohjoismaitten kesken, koska me olemme kuitenkin niin pitkälle samantyyppisiä maita, meidän työpaikkamme ovat samantyyppisiä ja työvoiman liikkuvuudelle tämmöinen ammattitaidon kankea, hidas tunnustaminen voi muodostua todelliseksi esteeksi. Ja jos nyt ajatellaan sitä, että Suomi kärsii taantumasta ja Norja on maailman rikkaimpia maita, pohjoisessa ehkä olisi sitten halukkuutta siirtyä Norjan työmarkkinoille, mutta juuri tällainen ammattikoulutuksen, ammattitutkinnon tunnustaminen voi muodostua suureksikin hidasteeksi.

Silvia Modig /vas:

Arvoisa puhemies! Mielestäni toimintakertomuksen tärkeimpiä huomioita on se, että neuvoston hyväksymillä suosituksilla ei ole ollut toivottua tehoa ja painoarvoa, ja tämä on asia, mihin meidän on saatava muutos. Se vaatii käytäntöjen tarkistamista niin neuvoston kuin ministerineuvoston osalta mutta myös Suomen valtuuskunnan osalta. Toimintakertomus nostaa hyvin ongelmat esille ja tarjoaa siten työkaluja tehostaa työskentelyämme ja lisätä pohjoismaisen yhteistyön vaikuttavuutta.

Uskon, että neuvoston uudet käytännöt parantavat työmme vaikuttavuutta. Esimerkiksi kaikissa pohjoismaisissa parlamenteissa samaan aikaan käyty keskustelu rajaesteistä oli onnistunut, ja se on hyvä tapa nostaa pohjoismaisen keskustelun painoarvoa. Myös uusi käytäntö teemaistunnosta on hyvä. Maaliskuussa Islannissa käytiin arvokas ja hyvä keskustelu arktisesta alueesta.

Pohjoismaisessa keskustelussa arktinen alue on ollut pitkään keskiössä. Nyt arktisen alueen merkitys on tullut selvästi esiin myös viimeaikaisen kotimaisen keskustelun myötä. Arktisen voidaan hyvin katsoa olevan ihmiskunnan kohtalonkysymyksiä. Meidän on osattava hyödyntää arktisen alueen luonnonvaroja kestävästi, ja jos haluamme voittaa taistelun ilmaston lämpenemistä vastaan, on meidän hyväksyttävä se tosiasia, ettei valtaosaa arktisen alueen fossiilisista varannoista voida hyödyntää. Arktinen neuvosto on tärkeä yhteistyöelin, ja sitä tulee vahvistaa, mutta myös Pohjoismaiden neuvosto on tärkeä foorumi löytää yhteisiä ja kestäviä etenemismalleja arktiselle.

Pohjoismaisessa keskustelussa korostuu ympäristöarvojen lisäksi arktisten alueiden alkuperäiskansojen oikeudet ja asema arktisen alueen hyödyntämisessä. Tämän näkökulman soisin olevan vahvemmin esillä myös kotimaisessa keskustelussa. Suositus siitä, että pohjoismaisten hallitusten on tiivistettävä yhteistyötä öljyvahinkoihin liittyvien puhdistusoperaatioiden varalta, on erittäin tärkeä. Tätä kautta löytyy myös Suomelle mahdollisuudet hyötyä arktisesta oman pohjoisten merten osaamisemme kautta. Pohjoismaisten hallitusten on pyrittävä tiiviimpään yhteistyöhön ja siten voimistettava pohjoismaista näkemystä varsinkin EU:n suuntaan.

Arvoisa puhemies! Rajaesteiden poistaminen on pohjoismaisen yhteistyön ytimessä. Jatkuvasti saamme yhteydenottoja raja-alueilla asuvilta ihmisiltä, joilla rajaesteet edelleen vaikeuttavat työtä ja opiskelua, jotka tapahtuvat rajan molemmin puolin. Tästä on kuultu tämänkin keskustelun aikana monta hyvää esimerkkiä. Vaikka me koko ajan saamme purettua rajaesteitä, syntyy kuitenkin koko ajan uusia tilalle. Olisikin päästävä tilanteeseen, jossa uutta lainsäädäntöä tarkastellaan jo valmistelussa myös rajaestevaikutusten kannalta. Yhteistyöministeri Stubbin näkemys siitä, että myös virkakunnalle tulee esittää selkeä vaatimus rajaesteproblematiikan huomioimisesta, on todella tervetullut ja oikeansuuntainen.

Suomen valtuuskunnan työhön voi mielestäni olla erittäin tyytyväinen. Olemme aktiivinen ja aloitteellinen valtuuskunta, ja siksi toivon, että Suomen valtuuskunta voisi ottaa pohjoismaisen yhteistyön vaikuttavuuden lisäämisen omaksi tavoitteekseen tulevassa työssä.

Arto Pirttilahti /kesk:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on Pohjoismaiden neuvoston toimintakertomus vuodelta 2012, mutta käyn vähän laajemminkin asiaa lävitse. Oli todellakin hienoa täällä meidän omassa parlamentissamme juhlistaa tätä 60-vuotisen Pohjoismaiden yhteistyön juhlaa silloin vuonna 12.

Itse olen ollut siinä elinkeinovaliokunnassa mukana. Nyt tässä on paljon keskusteltu juuri tästä arktisesta alueesta ja arktisen alueen toiminnasta, ja olen erittäin kiitollinen Pohjoismaiden neuvostolle, että elinkeinovaliokunta kokoontui juurikin vuoden 2012 kesällä Grönlannissa. Sain silloin hyvin omakohtaisesti heiltä suoraa informaatiota, millä tyylillä tällä hetkellä Grönlanti elää. Varsinkin se tuli hyvin esille, millä tavalla Grönlanti ja Tanska suhtautuvat juurikin näitten fossiilisten varojen kaivamiseen sieltä Grönlannin maaperästä mutta yhtä lailla sitten näitten öljyvarantojen hyödyntämiseen. Siellä Grönlannin alueella on paljon tutkittu öljyvarantoja juurikin Kanadan ja USA:n kanssa, mutta yhtä lailla siellä ovat vahvasti kiinalaiset pääomittamassa, ja he ovat kieli pitkällä katsomassa, jos sieltä jäätikön reunan alta rupeaisi maata paistamaan, että lähdettäisiin kaivamaan sitten näitä mineraaleja. Grönlanti oli myös muutenkin hyvin kansainvälinen. Siellä oli työntekijöinä katkaraputehtaassa niin kiinalaisia kuin taiwanilaisia ja muunkin maalaisia, erittäin kansainvälinen ja erittäin houkutteleva varmaan niin ulkolaiselle pääomalle kuin myös näiden varantojen etsinnälle sieltä.

Tämä arktisen alueen talousyhteistyö nousi vahvasti vuonna 12 esille, ja nyt se on hyvin akuuttia, kuten monissa puheenvuoroissa on täällä kerrottukin. Näen itse, että myös Suomen tulee olla mukana tässä kehityksessä, olla tutkimassa ja olla vahvasti mukana arktisen alueen toiminnassa.

Pohjoismaiden dynaamisena toimijana oli vuonna 12 juuri tämä meidän EU:n näkemys ja sen selonteko silloin. Näen, että me olemme Pohjoismaiden osalta juuri tämän vuoden 12 jälkeen kehittyneet aika paljon EU:n suuntaan, kuten edustaja Gestrinkin tuossa toi esille. Meillä on aktiivisempi, avoimempi yhteistyö meidän europarlamentaarikkojemme ja myös komission jäsentemme kanssa, ja itsekin olen nostanut esille neuvoston ja elinkeinovaliokunnan osalta, että meidän täytyisi olla vielä enemmän proaktiivisia. Pohjoismaiden osalta tällä hetkellä me vain seuraamme, mitä erilaisia direktiivejä ja asetuksia EU-komissio antaa meille, mutta kuinka me Pohjoismaat voisimme olla jo etukäteen yhdessä tuomassa omaa näkemystä? Esimerkkinä otan nyt nämä energiamarkkinat ja maatalouden ja metsätalouden.

Energian osalta Pohjoismaat ovat hyvinkin kadehdittava alue, varsinkin tässä vaiheessa, kun Saksa tekee omaa energiapäätöstään ja hakee säätövoimaa pohjoisesta. Meidän tulisi siinä katsoa vahvasti yhdessä, ja sitä varten oikeastaan elinkeinovaliokunta on sitten asettanutkin kaksi raportoijaa, allekirjoittaneen ja Silvia Modigin. Meillä on tämän vuoden aikana tehty aktiivisesti töitä älykkäitten sähköverkkojen osalta, kokonaisenergiaratkaisujen, energiansäästön osalta, mutta yhtä lailla suhde tähän Saksan markkinaan on esillä vahvasti tässä meidänkin työssämme.

Maa- ja metsätalouden osalta Ruotsi ja Suomihan ovat olleet kuin kissa ja hiiri näiden poliittisien maatalouspäätöksien jälkeen, mutta onneksi nyt ministeri Koskisen aikana on saatu jo yhteisiä neuvotteluja Ruotsinkin ministerin kanssa ja yhdessä sitten vielä maatalouskomissaarin kanssa, ja toivon, että tämä yhteistyö maatalouden osalta lämpiää. Metsätalouden osalta näen, että meillä on mahtavat metsävarannot täällä ja meidän pitäisi siinä vielä enemmän yhteen hiileen puhaltaa ja tehdä vielä tiiviimpää yhteistyötä, varsinkin kun EU on tällä hetkellä asettamassa monennäköisiä ympäristösäännöksiä ja -velvoitteita, minkä osalta se tulee haittaamaan vahvastikin meidän elinkeinotoimintaa ja metsätalouden toimintaa. On puhuttu jopa omasta EU:n metsälainsäädännöstä. Onneksi nyt ainakin virallisesti ollaan sitä mieltä, että metsästrategia riittää, ei yhteistä EU-metsäpolitiikkaa Pohjoismaiden osalta.

Liikenneratkaisut ja yrittäjyys olivat vahvasti esillä vuonna 12, ja ne ovat edelleen edenneet ja juurikin tämän arktisen alueen ratkaisujen osalta.

Arvoisa puhemies! Vuonna 12 käsiteltiin myös aluepoliittinen yhteistyöohjelma vuosille 2013 ja 2016, ja näen, että siinä jos missä meidän täytyisi vielä Suomenkin osalta olla vahvemmin mukana ja katsoa, että meidän pohjoiset alueet — sanotaan nyt, että niin Lapin alueet kuin Lappi-yhteistyö ja aluepoliittinen yhteistyö — olisivat yhdenmukaisempia ja saataisiin nämä meidän pohjoisen luonnonvarat ja myös pohjoisen elinkeinot parempaan hallintaan.

Vielä tästä EU-asiastakin: Näen tämän yhtenä vahvana asiana ja myös sen, että ministerineuvosto on kuitenkin näitä suosituksia — me teimme useita elinkeinovaliokunnankin osalta — ottanut huomioon. Muun muassa tämän EU-asian osalta elinkeinovaliokunta esitti Ruotsin ministereille, että käydään lävitse nämä tulevat, kahden vuoden sisällä tulevat, direktiivit ja se, mitkä ovat meidän yhteistyöllemme haitallisia direktiivejä, ja toisaalta vielä EU:n suuntaan näin päin, että haetaan sitä proaktiivista vaikuttamista, mistä äsken mainitsin.

Juho Eerola /ps:

Ärade talman! Itselläni on suuri kunnia olla mukana Pohjoismaiden neuvoston työssä, neuvoston, joka täytti viime vuonna pyöreät 60 vuotta. Juhlaistunto pidettiin tässä samassa salissa hieman vajaa vuosi sitten, ja itse asiassa itselläni oli tilaisuus hetken aikaa jopa sitä kokousta johtaa — harva perussuomalainen taitaa tuolla puhemiehen tuolilla olla istunut. Viime vuonna myös perustettiin uusi puolueryhmä, Vapaa Pohjola, Nordisk frihet, jonka muodostavat Tanskan kansanpuolue ja perussuomalaiset täällä Suomessa.

Tästä viime vuoden teemasta eli rajaesteistä käytiin keskustelua niin pohjoismaisissa parlamenteissa kuin neuvoston teemaistunnossa Islannissa. Om vi pratar om gränshindren i Norden, ser vi att kun yksi näistä saadaan purettua, niin johonkin muualle ilmestyy usein uusi este ja ehkä toinenkin, just som ledamot Modig sade. Osasyyllinen tähän kehitykseen on Euroopan unioni, joka suoltaa Brysselistä käsin lainsäädäntöä aina vain kiihtyvämpään tahtiin.

Olen itse vannoutunut pohjoismaisen yhteistyön kannattaja ja siksi toivon, että me täällä Suomessa emme ylenkatsoisi tätä pohjoismaista ulottuvuutta ja yhteistyötä, jossa yhtenä uskottavana ja vakaana toimijana on juuri Pohjoismaiden neuvosto, meidän luontevat ja lähimmät kumppanimme kun lopulta löytyvät täältä Pohjolasta ja myöskin sitten Venäjältä.

Huomaamme, että EU-politiikassa Suomi on etääntynyt jo aika kauas Ruotsista ja Tanskasta. Pohjoismaiset kumppanimme ovat asemoituneet lähelle Britanniaa ja Hollantia, jotka haluavat uudistaa unionia palvelemaan paremmin omia kansalaisiaan. Suomen tulisi ehdottomasti olla mukana tuossa porukassa. Pohjoismaat voisivat olla yhtenä rintamana tekemässä työtä uudistuneen unionin eteen. Norja ja Islantihan eivät tunnetusti ole mukana koko Euroopan unionissa, mutta nekin hyötyisivät kevyemmästä unionista, joka ei puuttuisi yhtä hanakasti jäsenmaiden omiin asioihin ja jossa valtaa palautettaisiin merkittävästi takaisin näihin jäsenmaihin — eli sellainen ikään kuin Kalmarin reunioni vähän takaisin, laajennettuna pikkasen näillä muutamilla, Hollannilla ja mitä äsken luettelin. Toisin sanoen, se, mitä tarvitaan, on vähemmän EU:ta mutta enemmän Eurooppaa ja vielä enemmän Pohjolaa.

Tuula Peltonen /sd:

Arvoisa puhemies! Pohjoismaiden neuvoston juhlavuosi on koostunut eri maissa tapahtuvista teemakeskusteluista. Asiana ovat olleet niin vapaa liikkuvuus kuin ulko- ja turvallisuuspoliittinen yhteistyö. Myös valiokunnissa on käyty läpi laajojakin asiakokonaisuuksia. Omassa valiokunnassani, koulutus- ja kulttuurivaliokunnassa, olemme keskittyneet nuorisotyöttömyyden ehkäisytoimiin ja ammattikoulutuksen tunnustamiseen. Muita käsiteltävänä olleita asioita ovat olleet arktisen alueen kielet ja koulutus ja pohjoismaisen kulttuuriyhteistyön strategia. On myös tulossa pohjoismainen koulutushuippukokous, joka meillä täällä Suomessa tietysti myös olisi toiveena saada pitää joskus Suomessa.

On hyvä yhdessä yleisesti pohtia, löydämmekö näihin eri valiokunnissa käsiteltäviin asioihin yhteisiä toimintamalleja. Muun muassa nuorisotyöttömyys on asia, joka varmasti koskettaa samalla tavalla monessakin Pohjoismaassa, ja siihen on hyvä ehkä löytää keinoja ja käydä keskustelua siitä, voimmeko oppia jotakin toisiltamme.

Suomi toimii juhlavuonna neuvoston puheenjohtajamaana, ja kuten täällä on jo mainittu, pääsemme viettämään juhlaistuntoa täällä Helsingissä.

Rajaesteet olivat myös yksi Suomen puheenjohtajuuskauden painopisteistä, ja ne rajaesteet ovat olleet neuvoston asialistalla iäti, ja siellä ne varmasti pysyvät edelleen ja ehkä nyt sitten jatkossa tulevat myös lisääntymään liikkuvuuden lisääntyessä, ja siksi niihin kannattaa tietenkin puuttua ajoissa. Rajaesteiden kanssa tarvitaan pitkäjänteistä toimintaa, ja Ole Norrbackin johdolla tehtiin konkreettisia esityksiä Rajaestefoorumissa jo vuonna 2008. Täällä eduskunnassa me kävimme myös keskustelun valtioneuvoston selonteon pohjalta, ja selonteossahan hallitus lupaa "jatkaa ja syventää Pohjoismaiden välistä rajaesteyhteistyötä, ehkäistä uusien rajaesteiden syntymistä, tehdä esityksiä kansallisesti ratkaistavien rajaesteiden poistamiseksi, toimia aktiivisesti pohjoismaista yhteistyötä edellyttävien rajaesteiden poistamiseksi." Tuo keskustelu oli hyvä, mutta omien havaintojeni mukaan kuitenkaan tämä asia ei ole edelleenkään riittävän korkealla tuolla ministeriöiden asialistalla. Kun tähän vaikuttamiseen täällä on nyt moni halunnut puuttua, niin tässä on varmasti myös yksi asia, missä voisimme yhteisesti vaikuttaa.

Näinä päivinä kovin ajankohtainen Arktis on tärkeä yhdessä työstettävä asia. Yhteinen vuoropuhelu Pohjoismaiden kesken on tärkeää, ja sitä on varmasti syytä jatkaa. Arktisen alueen työtä käsiteltiin muun muassa Islannin teemaistunnossa, ja marraskuussa järjestettiin Suomen valtuuskunnan toimesta konferenssi, jossa käsiteltiin pohjoisten alueiden energia-, logistiikka-, kaivos- ja matkailuhankkeita. Suomen valtuuskunta teki myös matkan yhdessä ympäristövaliokunnan ja arktisen alueen valtuuskunnan kanssa Murmanskiin, Inariin, Petsamoon ja Kirkkoniemelle. Matka avasi paljon silmiä niihin asioihin, joiden hoitamiseksi on edelleenkin ohjattava valtavan paljon toimenpiteitä. Sen me saimme ihan omin silmin nähdä.

Eilen kuulin Brysselissä alustuksen Horizon 2020 -ohjelmasta Pohjoismaiden neuvoston tutkimus- ja innovaatioryhmän matkalla, ja siinä yhteydessä tuli esille, että Suomi voisi enemmän ohjata tutkimusresursseja juuri arktisen alueen ongelmiin. Erityisesti logistiikan kehitystä ja ympäristöasioita olisi syytä tutkia ja saada niistä uusia innovaatioita, koska vertailussa muiden Pohjoismaiden kesken Suomessa puuttui sen Horizonin ohjelman puolelta kokonaan nämä ympäristö- ja ilmastoalan tutkimushankkeet, elikkä tässä meillä olisi paljonkin parantamista.

Pohjoismaista neuvostoa arvostellaan aika ajoin myös tehottomuudesta ja siitä, ettei sillä ole muodollista päätösvaltaa, mutta ehkä neuvoston arvo onkin syytä tunnustaa erityisesti yhteisen näkemyksen, vuoropuhelun ja keskustelun foorumina keskusteluille, jotka muuten jäisivät käymättä, ja keskustelulle yhteisistä asioista.

Itse olen vienyt kovasti eteenpäin kuurojen oikeuksia viittomakielen osalta, ja nyt viimeksi saimmekin kulttuuri- ja koulutusvaliokunnassa esityksen määrärahasta, jolla voitaisiin järjestää vuosittainen kokoontuminen viittomakielen oikeuksien hyväksi. Tämä on erittäin hyvä aloitus ponnistaa eteenpäin kaikkien yhdenvertaisten kansalaisoikeuksien toteutumiseksi. Pohjoismaissa viittomakielen tilanteet ovat maasta riippuen hyvinkin erilaisia. Suomessa on mahdollisuus saada palveluja viittomakielellä, joitakin tv-ohjelmia on viitottu, mutta tilannetta täytyy edelleen kehittää. Muun muassa tulkkipalvelujen saatavuudessa on edelleen alueittain ongelmia. Tanskassa tilanne on ehkä kaikkein vaikein viittomakielen osalta. Siellä viittomakieltä ei ole edes tunnustettu vähemmistökieleksi. Olen useassa neuvoston istunnossa kysynyt ministereiltä Tanskan tilanteen kehittämisestä, mutta konkreettista vastausta en ole vielä oikein saanut. Asiaa on siis edelleen pidettävä esillä niin Pohjoismaiden neuvostossa kuin muutenkin. Tarvitaan viittomakielilaki, johon voidaan koota kaikki tarvittava lainsäädäntö yhdenvertaisten kansalaisoikeuksien toteuttamiseksi. Onneksi Suomen hallitus on ohjelmassaan kirjannut toimenpiteitä viittomakielen asian edistämiseksi.

Anne Louhelainen /ps:

Arvoisa puhemies! Pohjoismaiden neuvosto täytti viime vuonna 60 vuotta. Pohjoismainen yhteistyö kumpuaakin samankaltaisista kulttuuritaustoista, joiden pohjalta meidän on helppo tehdä yhteistyötä ja viedä kaikille Pohjoismaiden asukkaille tärkeitä asioita eteenpäin. Jokaisella maalla on kuitenkin omat haasteensa, mutta on myös paljon sellaista, mihin voimme yhdessä vaikuttaa. Meidän tulee rakentaa vapaata, demokraattista ja innovatiivista Pohjolaa, jossa ihmiset saavat tehdä työtä yhteiseksi hyväksi sekä ottaa vastuuta itsestään ja toinen toisistaan.

Pohjoismaiset rajaesteet puhuttavat kuitenkin paljon. Viime vuonna jokainen kansallinen parlamentti kävi ajankohtaiskeskustelun pohjoismaisista rajaesteistä. Myös täällä meillä keskustelu oli vilkasta, ja konkreettisia esimerkkejä tuotiin paljon esille. Työ rajaesteiden poistamiseksi jatkuu edelleen. Samaan aikaan on kuitenkin tarkkailtava uutta lainsäädäntöä, jotta emme jatkuvasti synnyttäisi uusia rajaesteitä, ja oman haasteensa tähän luonnollisesti tuo yhä uusiutuva ja lisääntyvä EU-lainsäädäntö, joka ei kaikkiin Pohjoismaihin ulotu, koska kaikki eivät Euroopan unioniin kuulu.

Yksi käytännön työssä tuolla turuilla ja toreilla kaikkein useimmin esiin tuleva rajaeste on eläkeläisten kaksoisverotus, kuten täällä jo aikaisemmin kuultiin. Kirjallisiin kysymyksiin on usein vastaukseksi saatu se, että Suomen Verohallinnon mukaan Suomen sisäinen verolainsäädäntö perustuu Suomessa asuvien verovelvollisten tasa-arvoiseen ja yhdenvertaiseen kohteluun. Myös hyvitysmenetelmää ja vapautusmenetelmää kehutaan ministereiden vastauksissa ja niiden kehutaan olevan keinoja poistaa toisista valtioista saadun tulon kaksinkertainen verotus. Valitettavasti palautteen mukaan tämä ei käytännössä kuitenkaan toimi.

Toinen asia, jossa rajaesteiden poistaminen on erittäin tärkeää, on koulutusyhteistyö. Pohjoismaiden nuoriso on yhteinen voimavaramme. Heidän mahdollisuutensa opiskella ja työskennellä Pohjoismaissa tulisikin turvata poistamalla vielä olemassa olevia rajaesteitä ja kehittämällä yhteistä koulutuspolitiikkaa. Opiskelun ja esimerkiksi työharjoittelun suorittaminen toisessa Pohjoismaassa pitäisi olla nykyistä yksinkertaisempaa. Eli rajaesteiden eteen on kertomusvuoden aikana kansallisissa parlamenteissa tehty työtä, mutta yhteistyöministereiden johdolla meidän tulisi pian päästä myös konkreettisiin toimenpiteisiin ja tuloksiin.

Arvoisa puhemies! Pohjoismaita pidetään maailmalla hyvänä esimerkkinä, sillä olemme onnistuneet rakentamaan hyvinvointivaltiota, jossa heikoista ja apua tarvitsevista pidetään huolta. Tulevina vuosikymmeninä joudumme kuitenkin suurten haasteiden eteen, kun väestö ikääntyy ja hoitoa tarvitsevien kansalaisten suhteellinen määrä kasvaa. Itse kuuluin viime vuonna ainoana suomalaisena Pohjoismaiden neuvoston hyvinvointivaliokuntaan, joka kokoontui viisi kertaa, ja mielestäni tapaamiset olivat antoisia. Pohjoismaiden neuvoston hyvinvointivaliokunnassa etsitäänkin tänä vuonna esimerkiksi hyviksi havaittuja käytännön toimenpiteitä nuorisotyöttömyyden hoitoon ja sitä, miten nuorten syrjäytymistä voitaisiin ehkäistä jo ennalta.

Arvoisa puhemies! Parlamentit valitsevat jäsenet ja varajäsenet puolueiden voimasuhteiden mukaan. Luottamuspaikkoja ja monia muita asioita valmistellaan puolueryhmissä ennen neuvoston elinten päätöksiä. Puolueryhmiä on nyt viisi, sillä perussuomalaiset perustivat yhteisen puolueryhmän, Nordisk frihet eli Vapaa Pohjola -nimisen ryhmän, yhdessä tanskalaisen Dansk Folkepartin jäsenten kanssa.

Arvoisa puhemies! Kiitän Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajaa edustaja Rundgrenia sekä eduskunnan osaavaa ja erittäin palvelualtista virkamieskuntaa kansainvälisellä osastolla heidän työstään.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! Olen saanut olla nytten pari vuotta mukana Pohjoismaiden neuvoston toiminnassa. Kyllähän siinä on hoksannut sen, että tämän Pohjoismaiden neuvoston tehtävä on todellakin yhteistyön rakentaminen, mutta kyllähän siinä on miettinyt sitten myöskin asioita, miten tätä toimintaa tulisi kehittää. Kyllä kahden vuoden aikana on hoksannut sen, että tämä on aika raskas organisaatio. Siinä menee aika paljon aikaa, rahaa ynnä muuta, mutta mitä sillä rahalla sitten saa? Näitä toimintoja tulisi ennestään kehittää, niitä tulisi konkretisoida. Sitten erityisesti meidän pitäisi tässä eduskuntatyössäkin huomioida se, että nämä että-lauseet, joita sieltä saadaan paljon tulemaan, että-lauseet eli suositukset, otettaisiin täällä meidän eduskunnassa ja sitten myöskin muissa Pohjoismaiden neuvoston maissa käsittelyyn konkreettisemmin.

Pohjoismaiden neuvoston toiminnassa on kyllä se yhteisöllisyyden tunne tärkeä, mutta pelkkä hyvä olo ja hyvät puitteet eivät riitä. Toimintahan meneepi päällepäin oikein hienosti ja hyvin, mutta työ vie meiltä kansanedustajilta paljon aikaa. Vaikka me täällä olemme normaalisti hyvin paljon, niin meillä menee sitten istuntovapailta aikaa, elikkä nyt lokakuussa on Oslossa kokous, kun muut ovat istuntovapaalla. Sitten tammikuussa on istunto ja sitten on keväällä, ja kesällä on kaksi eri kokousreissua. Kyllä se laittaa miettimään sitä, minkä takia on siinä matkassa ja mikä on se motivaatio tässä hommassa, sillä kyllä sillä omalla ajallakin on oma kustannuksensa. Siksi minä ainakin omalta osaltani haluaisin tätä toimintaa kehittää entisestään hyvinkin paljon.

Mitä nyt tässä ympäristö- ja luonnonvaravaliokunnassa, jossa olen saanut olla matkassa, me olemme käsitelleet? Kyllähän siinä on se, että meillä on yhteinen arktinen ympäristö ja luonnonvarat. Sitten olemme käsitelleet siinä Itämeren asioita ja yleisesti sitä, että ympäristö on yhteinen asiamme.

Mutta tosin onhan siellä hyvin paljon semmoisia asioita käsittelyssä kuin muun muassa Färsaarille ja Norjalle tärkeä makrilliasia. Kyllähän se tosi on, että ei minua kyllä jaksa yhtään kiinnostaa se makrilliasia. (Naurua) Se vain pitää hoitaa nyt sitten sekin asia, kun kerran olemme yhteisessä pohjoismaisessa toiminnassa matkassa.

Olennaisia asioita, joita pidän tärkeinä, ovat nämä arktisten alueitten laivaliikenneasiat ja ympäristö- ja meriturvallisuusasiat. Se, mikä tuli hyvin esille, on tämä pohjoismainen liikenneyhteistyö, just nämä ratayhteistyöasiat, mitkä varsinkin meille pohjoisen ihmisille ovat erittäin tärkeitä. Ilmastoasiat ovat meilläkin, täällä eduskunnassa, tulossa lähiaikoina enemmän käsittelyyn.

Rajaesteasiat ovat meillä hyvin paljon esillä, niin kuin on aikaisemmin tässä jo mainittu. Nyt sitten erityisesti meille lappilaisille tämä rajaesteasia on tärkeä. Siis mehän olemme jatkuvasti tekemisissä Ruotsin ja Norjan kanssa. Mutta sitten muistaa pitää myöskin se, että kyllä lähes meillä kaikilla on joku sukulainen tai tuttava mennyt töihin Ruotsiin tai Norjaan ja näitä asioita pitää viedä vieläkin eteenpäin.

Meillä on siis yhteinen arktinen ympäristö ja luonnonvarat. Pari viikkoa sitten me täällä eduskunnassa käsittelimme arktisen strategian. Kyllä minä toivon, että jokainen lukisi sen vielä kerran ajatuksella läpi. Siinä oli muuten tosi paljon hyviä asioita, joita meillä esimerkiksi tässä Pohjoismaiden neuvostossa pitää viedä eteenpäin. Kyllä nämä asiat olivat siellä konkreettisesti lueteltuina. Jos ei muita asioita ajattelisi, niin pelkästään siinä arktisessa strategiassa jo yksin on niin paljon asioita, että pelkästään se riittäisi motivaatioksi toimia jatkossakin Pohjoismaiden neuvostossa ja viedä näitä asioita eteenpäin.

Vielä ihan yksittäisenä asiana, mitä olen huomannut Pohjoismaitten neuvostossa: Ainakin minun omalta osaltani olen huomannut tästä niin kutsutusta pakkoruotsiasiasta, että kyllähän se ruotsin kielen taito on tärkeä asia ja se motivaatio senkin opiskeluun on kasvanut paljon. Elikkä kyllä minä pidän sitä opiskelua entistä tärkeämpänä ja olen huomannut sen, että kyllä me olemme, Pohjoismaat ja Pohjoismaiden neuvoston alue, semmoinen alue, että kyllä meidän pitää toisistamme huolta pitää.

Satu Haapanen /vihr:

Arvoisa puhemies! Käsittelemme täällä Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan toimintakertomusta vuodelta 2012, ja tämä on hyvä kuvaus siitä rikkaasta työstä, mitä suomalaiset parlamentaarikotkin pohjoismaisessa kontekstissa tekevät.

Arvoisa puhemies! Kun kerron eduskunnassa vieraileville lapsille ja nuorille pohjoismaisesta yhteistyöstä, kerron, että Pohjoismaiden neuvosto on kaikkien Pohjoismaiden ja siellä olevien itsehallintoalueiden yhteinen eduskunta, jossa keskustellaan ja päätetään yhteisistä asioista. Pohjoismaissa meillä onkin paljon yhteisiä piirteitä, ja haasteitakin, jotka erottavat meitä jossain määrin myös muusta maailmasta. Näitä piirteitä tässä kuvailen.

Pohjoinen luonto monipuolisuudessaan on luonut erityistä osaamista, jonka avulla olemme sopeutuneet kylmiin olosuhteisiin ja jota hyödyntäen voimme vastata muun muassa ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin.

Pohjoismainen hyvinvointi perustuu tasa-arvon ajatukselle. Kavahdamme Pohjoismaissa ajatusta sosiaalisesta eriarvoisuudesta ja teemme voitavamme hyvinvointierojen tasoittamiseksi ja taataksemme asukkaillemme samanarvoiset kasvun olosuhteet, olipa heidän lähtökohtansa mikä tahansa.

Pohjoismaiden kansainväliseen rooliin kuuluu vahvasti vähemmistöjen oikeuksien puolesta puhuminen. Omassa valiokunnassani, jossa saan olla puheenjohtajana, eli kansalais- ja kuluttajavaliokunnassa olemme nostaneet esiin erityisesti kysymyksiä ihmiskaupasta, naisten asemasta pohjoisilla alueilla ja alkuperäiskansojen asemasta. Olemme peräänkuuluttaneet alkuperäiskansojen erityisosaamisen ja kokemusten huomioimista, kun elinkeinoelämä ja viranomaiset keskustelevat esimerkiksi toimista arktisilla alueilla. Valiokuntamme on painottanut arktisten alueiden luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä. Valiokuntamme ehdotuksen pohjalta on hyväksytty suositus, että maiden hallitukset varmistavat alkuperäiskansojen oikeuksien loukkaamattomuuden luonnonvaroja hyödynnettäessä. Olemme kehottaneet Norjan, Suomen ja Ruotsin hallituksia saattamaan saamelaissopimuksen valmiiksi.

Pohjoismaissa ympäristön suojeleminen on perustava osa yhteiskuntiemme toimintaa. Siinä valossa onkin harmillista, että maidemme alueilla syntyy edelleen miljardi pantitonta pulloa tai purkkia, joista suurin osa kyllä päätyy kierrätykseen, mutta osa myös luontoon. Olisikin tärkeää, että Pohjoismaiden hallitukset tekisivät vielä aktiivisemmin työtä kaikkien pantittomien pullojen ja purkkien saattamiseksi panttijärjestelmän piiriin. Koska suurimmat purkkivirrat ovat Saksan ja Tanskan sekä Suomen ja Viron välillä, kysymys on myös maiden välisestä yhteistyöstä ja kysymys on myös koko EU:ta koskettava. Tämä on kuluttajakysymys, taloudellinen kysymys ja ympäristöön liittyvä kysymys.

Kansalais- ja kuluttajavaliokunta työskentelee aktiivisesti kuluttajia koskevien kysymysten parissa. Olemme paneutuneet muun muassa antibioottiresistenssiin, eläimille ja ihmisille yhteisiin tauteihin, pankkiasioihin sekä muun muassa eläkeläisten verotukseen. Rajaesteet ovat myös kuluttaja-asioita.

Pohjoismaat ovat kuuluisia ja kansainvälisesti edelläkävijöitä rauhan ja konfliktinratkaisun alalla. Kaikki tuntevat tietysti Nobelin rauhanpalkinnon sekä lukuisten pohjoismaisten valtiomiesten ja -naisten rauhanvälitystyön eri puolilla maailmaa. Voi mainita esimerkiksi Gro Harlem Brundtlandin, Martti Ahtisaaren, Anna Lindh -säätiön ja Elisabeth Rehnin rauhanponnistelut. Valiokuntamme on omalta osaltaan halunnut tuoda pohjoismaista rauhanomaista kehitystä esille myös kansainvälisesti. Vuonna 2012 teimmekin valiokuntaehdotuksen ministerineuvostolle itsehallintoja koskevan julkaisun laatimiseksi. Itsehallinnot Pohjoismaissa ovat erityisiä, ja niitä leimaa rauhanomainen kehitys, ja tätä haluamme myös kansainvälisesti tuoda esille. Julkaisun ja siihen mahdollisesti liittyvän konferenssin valmistelu etenee.

Pohjoismaiden neuvosto tekee tietysti merkittävää kulttuurityötä myöntämällä palkintoja kirjallisuuden, elokuvataiteen, musiikin, ympäristöalan ja nykyään myös lastenkirjallisuuden alalta. Itse pidän pohjoismaista yhteistyötä erittäin tärkeänä monesta näkökulmasta. Muutosten ja reaalisten resurssien maailmassa on tärkeää, että vaalimme arvoja, joilla edistetään ihmisoikeuksia, ihmisten hyvinvointia ja ympäristön kunnioittamista.

On tärkeää, että pohjoismaisessa kontekstissa haemme vastauksia ihmiskuntaa kohtaaviin haasteisiin ja kysymyksiin. Pohjoismaiden sisällä voimme toimia jännitteiden, ihmisryhmien välisten jännitteiden, vähentämiseksi, yhteisten kasvumahdollisuuksien etsimiseksi, kehittämiseksi. Meidän kannattaa yhdistää taloudellisia resursseja ja poistaa rajaesteitä, jotta saamme yhdessä enemmän. Arktisen alueen kilpajuoksussa voimme toimia hillitsevänä voimana, joka tarkastelee Arktista monesta näkökulmasta, myös sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta.

Lopuksi: Pidän erittäin tärkeänä, puhemies, pohjoismaisen työn kytkemistä läheisemmin eduskunnan työhön. Esimerkiksi valiokunnissa voitaisiin aina miettiä aktiivisemmin, mitä tämä tarkoittaa pohjoismaisessa kontekstissa. On myös tärkeää vaikuttaa Euroopan unioniin päin, ja kasvatuksen alalta on erittäin tärkeää, että lapset ja nuoret oppivat tuntemaan pohjoiset naapurinsa ja opimme toistemme kieltä, kuten edustaja Maijalakin tässä äsken hyvin kuvaili ruotsin kielenkin tärkeyttä, muita pohjoismaisia kieliä pois lukematta tietenkään.

Läheiset suhteet Pohjoismaihin, Pohjoismaiden tunteminen avaavat nuorille ja lapsille ja aikuisille mahdollisuuksia työskennellä useassa maassa, opiskella useassa maassa, ja näistä kokemuksista itsekin olen valtuuskunnan jäsenenä yhdessä muiden kollegoiden kanssa saanut nauttia ja tehdä työtä.

Kiitos myös kollegoille hyvistä puheenvuoroista tässä keskustelussa.

Jussi Niinistö /ps:

Arvoisa puhemies! Edustaja Rundgren piti tämän keskustelun aluksi asiallisen katsauksen Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan toimintaan, kiitos siitä.

Tahdon lyhyesti vielä palata pohjoismaisen puolustusyhteistyön teemaan, nimittäin edustaja Rundgrenin ja eräiden muidenkin edustajien esille nostamaan Islannin ilmavalvontakysymykseen, josta käyty julkinen keskustelu hiljattain velloi Suomessa ja jossain määrin myös Ruotsissa, olemmehan me molemmat Natoon kuulumattomia liittoutumattomia maita.

Pitkällisten keskustelujen ja neuvottelujen tulos oli hiljattain se, että Suomi ja Ruotsi osallistuvat yhdessä Norjan kanssa ensi vuonna Islannissa kansainväliseen ilmavoimien harjoitukseen, eivät siis ilmavalvontaan, joka ei sitä paitsi edes olisi Suomen lakien mukaan mahdollista. Norja hoitaa varsinaisen ilmavalvonnan erillisillä koneilla. Suomi ja Ruotsi siis osallistuvat yhteispohjoismaiseen harjoitukseen Islannissa, eivät maan ilmavalvontaan.

Kuitenkaan tieto Suomen ja Ruotsin ilmavoimien todellisesta roolista Islannissa ei ole levinnyt laajalle. Esimerkiksi viime viikon lopulla Naton parlamentaarisessa yleiskokouksessa Kroatian Dubrovnikissa, jossa sain edustaa Suomea yhdessä edustaja Savolan kanssa, Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen väitti kirkkain silmin Suomen ja Ruotsin osallistuvan Islannin ilmavalvontaan. Hän ei puhunut sanallakaan harjoituksesta, vaan käytti englanninkielistä sanaa "air surveillance" — sivumennen sanoen onneksi hän ei käyttänyt sentään sanaa "air patrolling", joka olisi käsitykseni mukaan ollut vielä astetta kovempi ilmaisu. Myöhemmin Naton yleiskokouksessa käydyssä keskustelussa pääsihteeri Rasmussenin virheellistä väitettä Suomen ja Ruotsin roolista Islannissa toisti, yllättävää kyllä, norjalainen sosialidemokraattipoliitikko Marit Nybakk, joka toimii Pohjoismaiden neuvoston presidenttinä. Henkilökohtaisessa keskustelussa korjasin hänen käsitystään. Pääsihteeri Rasmussenin toki uskon tietävän asian todellisen tilan.

Arvoisa puhemies! Toivoa sopii, että Suomi valvoo jatkossa paremmin tiedonvälitystä ulko- ja turvallisuuspoliittisesti merkityksellisistä asioista siksi, ettei rooliamme hämärretä.

Seppo Kääriäinen /kesk:

Herra puhemies! Kolme näkökohtaa, kolme punktia.

Ensinnäkin jatkan siitä, mitä edustaja Niinistö sanoi Islannin ilmavalvonnasta. Siis se on todellakin sillä tavalla, että Suomessa on päätetty, että Suomi osallistuu yhdessä Ruotsin kanssa Islannin ilmavalvonnan yhteydessä toteutettavaan harjoitukseen, ei siis edes Islannin ilmavalvonnan harjoitukseen vaan sen yhteydessä tapahtuvaan harjoitukseen yhdessä Ruotsin kanssa. Tässä on aivan selvä raja, aivan selvä raja, ja tätä ei saa sekoittaa sitten kansainvälisillä areenoilla, missä Suomikin esiintyy, antaa ikään kuin liukua sinne päin, siihen ilmavalvonnan suuntaan. Ei se näin voi olla, vaan pitää pysyä tehdyssä päätöksessä. Tämän hallituksen toimintaa pitää tässäkin seurata tarkkaan, että ei tapahdu tämmöistä sumuttamista.

Sitten toinen näkökohta on tämä arktisen politiikan keskustelu. Tälläkin kertaa se on ollut erittäin hyvää keskustelua. Kiinnitän huomiota siihen, että täällä käydyn hyvän keskustelun jälkeen hallituksen sisällä on ollut aika merkittävää rakoilua arktisen politiikan sisällöstä. Tässä minä en viittaa mihinkään kahnaukseen Jäämerellä, vaan viittaan siihen, että hallituksen sisällä on erilaisia käsityksiä siitä, mikä on Suomen hallituksen arktinen politiikka, vaikka täällä annettiin semmoinen kuva, että ollaan suloisesti yhtä mieltä. Eihän se näin ole. Jälkeenpäin käyty keskustelu on tämän kertonut, että eihän se näin ole. Oikeastaan tarvittaisiin siis uusi keskustelu siitä, mikä on Suomen virallinen arktinen politiikka. Ainakin tarvitaan selko hallituksen arktisen politiikan linjasta niin pian kuin mahdollista.

Ja kolmanneksi, herra puhemies: Kun puhutaan Pohjoismaiden yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta, minusta on tärkeää koko ajan pitää mielessä, mikä on sen päätarkoitus. Minun mielestäni se on se, että me Pohjoismaat koetamme varjella täällä olevaa poliittista ja sotilaallista vakautta ja varjella sitä, estää vastakkainasettelun syntymistä, tehdä kaikki yhteistyön puolesta.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Ensin näistä konkreettisemmista asioista eli vielä näistä rajaesteistä. Tuossa selvityksessä, raportissa, on mainittu kyllä muutamia rajaesteitä, jotka on onnistuttu poistamaan, mutta sitten on vielä tämmöisiä iäisyyskysymyksiä ja sitten ongelmia, joita syntyy koko ajan lisää.

Silloin minä ymmärrän, että ongelma voi olla hankala ratkaista, jos se on ongelma kahdessa maassa, mutta tämä tapaus, jonka kuvasin ensimmäisessä puheenvuorossani, on puhtaasti suomalainen tulkinta. Suomen verottajalla on täysi valta päättää siitä, kuinka paljon he lukevat hyväksi toiseen maahan maksettuja veroja tai veroluonteisia maksuja, ja nyt tätä korjausliikettä ei ole tehty. En tiedä, pitääkö tässäkin asiassa mennä sitten EY-tuomioistuimeen asti ennen kuin kansalaiset saavat oikeutta. Jos nykyinen käytäntö jatkuu, niin se kyllä opettaa ihmisiä siihen ajatteluun, että on parempi muuttaa maasta pois, jos siinä ei saa oikeutta, kuin käydä naapurimaassa töissä ja maksaa sitten huomattavan paljon enemmän veroja.

Kuitenkin täällä valtiovarainministeriön vastauksessa sanotaan, että verovelvollisella on oikeus vähentää puhtaasta ansiotulostaan lakisääteinen työntekijän eläkemaksu, työttömyysvakuutusmaksu ja sairausvakuutuksen päivärahamaksu sekä omasta ja puolisonsa pakollisista eläkevakuutuksista suorittamansa maksu. Jos verovelvollisella ei ole tarkempaa selvitystä, voidaan ulkomailla maksetut maksut vähentää siihen määrään asti kuin mitä henkilö olisi Suomessa ollut velvollinen maksamaan. Näin ollen verotuskäytännössä on hyväksytty Norjassa maksetusta maksusta vähennys Suomen maksujen suuruisena eli ei sitä euromäärää, mikä on Norjaan maksettu, vaan se, mikä olisi Suomeen maksettu, ja silloin minusta ihan maalaisjärjellä tässä on kyseessä kaksoisverotus.

Mutta sitten tähän isompaan kysymykseen, siihen, mikä on keskusteluttanut paljon, ja kun on ollut puhetta pohjoismaisen puolustusyhteistyön tiivistämisestä, niin käsitteillähän voidaan selventää asioita tai niillä voidaan sekoittaa selvät asiat, ihan vain miten niitä käytetään. Viittaan tohtori Veikko Heinosen väitöskirjaan. Entinen sotilaslentäjä varmaan on kiinnostunut kaikin puolin näistäkin asioista. Hän viittaa Esko Antolaan, että "Antola näkee Stoltenbergin esityksen Naton strategiana saada Ruotsin ja Suomen potentiaali Naton käyttöön vetoamalla pohjoismaiseen yhteisyyteen ja yhteisvastuuseen". Tämä on minusta sekä Heinoselta että Antolalta aika mielenkiintoinen yhteenveto.

Muun muassa Erkki Tuomioja aiemmin ennen ministeriaikaansa ja myöskin silloinen puolustusministeri Häkämies ovat tästä todenneet, Tuomioja niin, että Islannin ilmatilavalvontaan osallistuminen on epärealistista ja tarpeetonta ja sen lisäksi se on ja pysyy sotilasliitto Naton tehtävänä, ja tällä kannalla oli myös aiemmin puolustusministerinä toiminut Häkämies. No, nyt tässä tulee kysymys siitä, mikä tässä on sitten muuttunut, kun ainakin nykyisellä ministeri Tuomiojalla on eri kanta kuin kansanedustaja Tuomiojalla. Juuriko on niin, että tällä käsitepelaamisella itse asia on muutettu tai ainakin yritetään muuttaa aivan toiseksi kuin mitä se on?

Otetaan vielä kättä pitempää sitten. En jaksa uskoa, että jos nämä Wikileaks-vuodot olisivat hölynpölyä, tätä demokratian esitaistelijaa vainottaisiin niin ankarasti kuin vainotaan. Siellä on vuotanut hyvin kiusallista tietoa, ja tietovuotosivusto Wikileaksilta löytyi hyvin paljastavia raportteja, amerikkalaisia diplomaattiraportteja, ja niissä todetaan muun muassa, että "Norjan ulkoministeriön mukaan heidän innostuksensa pohjoismaiseen puolustusyhteistyöhön liittyy pitkälti siihen, että näin autetaan Ruotsia ja Suomea lähemmäs Natoa". Ja edelleen: "Kaikki, mikä parantaa Pohjoismaiden puolustuskykyä, on tervetullutta. Myös siitä on hyötyä, jos pohjoismainen puolustusyhteistyö tuo Ruotsia ja Suomea lähemmäs Natoa pehmentämällä julkista Nato-jäsenyyden vastaista oppositiota ja edelleen integroi Ruotsin ja Suomen asevoimia Nato-standardeihin ja -käytäntöihin."

Tämä on se ydin, minkä takia Suomi halutaan mukaan Islantiin ilmavalvontaharjoitukseen, ja minusta näitä perusteita ei pidä silloin väheksyä eikä näitä kiistattomia dokumentteja, aiempia kantoja ja myöskään julki tulleita diplomaattiraportteja, silloin kun mietitään, mikä on Suomen asema tiivistyvässä pohjoismaisessa yhteistyössä puolustuspolitiikan saralla ja tapahtuuko se pohjoismainen yhteistyö omaehtoisesti vai jonkun suuremman ulkopuolisen voiman ohjaamana, kun on ihan selvää, että voi olla niin, että kun vedetään useampi Pohjoismaa mukaan tähän suohon, joista osa on Nato-jäseniä, osa ei, niin se lopputulos onnistuu silloin paremmin.

Simo Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! Pohjoismaisella yhteistyöllä on erittäin vahva pohja, ja se on käynyt julki tässä keskustelussa. Sillä on Suomessa laaja kansalaisten tuki, jota heijastelee myös se, että entistä useampi kansanedustaja on siitä kiinnostunut. Tämä on varmasti ollut vilkkain ja pisin keskustelu toimintakertomuksesta, mitä tässä salissa on käyty, ja silti täältä on ihan pakottavista syistä monia sellaisia kansanedustajia ollut poissa, jotka normaalisti ovat tähän keskusteluun osallistuneet, niin että voi todeta tässä salissakin tämän pohjoismaisen yhteistyön merkityksen kasvun.

Monesti sanotaan, että tämä on kallista toimintaa ja tulee vähän tuloksia, mutta jos ajatellaan tuota budjettia, joka on minun laskujeni mukaan 70—80 miljoonaa euroa vuositasolla, 3—4 euroa per pohjoismainen asukas, niin ei se todellakaan kallista ole siihen nähden, että tässä on kysymys todella tärkeästä, koko Euroopan kannalta tärkeästä, yhteistyöstä ja jopa koko maailman kannalta tärkeästä yhteistyöstä, jos pyritään siihen, mihinkä edustaja Kääriäinen täällä viittasi, että Pohjoismaat pyrkivät lisäämään vakautta näillä pohjoisilla alueilla, jonne koko maailman kiinnostus juuri näitten luonnonvarojen ja tämän ilmastonmuutoksen synnyttämän keskustelun myötä on suuntautumassa.

Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunta tapasi tämän vuoden puolella myös presidentti Niinistöä, ja saatoin havaita sen, että myös presidentti on erittäin kiinnostunut pohjoismaisesta yhteistyöstä ja erityisesti siitä, mitä tapahtuu tuolla pohjoisilla alueilla. Hänhän suuntasi valtiovierailunkin Tromssaan. Tromssan lähistöllä Harstad-niminen paikka on Norjan öljyteollisuuden pohjoinen keskus, ja ne ovat todella erittäin tärkeitä alueita myöskin suomalaisille poliitikoille ja talouselämälle tutustua.

Kielestä vielä sellainen asia, että sehän on tietysti meille suomalaisille tässä pohjoismaisessa yhteistyössä este, muille kuin ruotsia äidinkielenään täällä puhuville. Toki on myöskin mainittava se, että kyllä meidän kouluopetus paljon auttaa meitä tässä, ja toivon itse kyllä, että tämä ruotsin kielen opetus ja opiskelu Suomessa pysyy vilkkaana. Olen jopa esittänyt ja esitän, että noilla raja-alueilla — meillä on pitkät raja-alueet Norjan ja Ruotsin kanssa, missä tämä kanssakäyminen on päivittäistä — meillä pitäisi ruotsin kielen olla ensimmäinen vieras kieli. Monet asiantuntijat sanovat, että ruotsin kieli on paljon helpompi oppiakin kuin nämä muut vieraat kielet, ikään kuin silta myöskin sitten englannin ja muitten kielten opiskeluun, jotka ainakin niillä alueilla voisi aloittaa hieman myöhemmin.

Kommentoin muutamia puheenvuoroja. Tuo edustaja Mustajärven esille ottama Norjan kaksoisverotuskysymys on kyllä vakava asia, ja siihen täytyy kyllä paneutua ja pyrkiä se korjaamaan.

Edustaja Mattila nosti esiin nämä saamen kielen kysymykset ja totesi, että Euroopan neuvostossa sitten vielä yleisesti ottaen on hyödyllistä rakentaa tätä pohjoismaista yhteistyötä. Siihen on helppo yhtyä. Hän myös mainitsi nämä rajajoet, jotka ovat meillä sillä tavalla tärkeitä alueita, että niitä koskevat rajajokisopimuket sekä Tenojokilaaksossa että Tornionjokilaaksossa. Näillä alueilla myös kiinnitetään huomiota yhteisiin ympäristökysymyksiin, nimittäin ne kaivostoiminnot, jotka siellä raja-alueilla ovat, toimivat kyllä samojen yhteisten vesistöjen alueilla.

Ehkä muutamaan muuhunkin voin kommentoida. Edustaja Modig nosti tämän suositusten täytäntöönpanon, tämän vaikuttavuuden mittaamisen tärkeänä asiana. Se on juuri niin, että meidän täytyisi tässä talossa kaikissa valiokunnissa vielä terävämpiä olla, kun käsitellään uusia lakeja, että tämä pohjoismainen näkökulma nostetaan esiin.

Erittäin miellyttävää oli panna merkille se, että edustajat Pirttilahti ja Modig ovat yhdessä toimineet noissa energiamarkkinakysymyksissä ja paneutuneet todella syvällisesti tähän. Esimerkiksi nämä älykkäät sähkömarkkinat ja sähköverkot ovat varmasti semmoinen pohjoismainen uusikin mahdollisuus, niin että on hienoa, että siihen poliittisellakin tasolla on kiinnitetty huomiota.

Edustaja Peltonen puhui kulttuurin näkökulmasta ja tutkimuksen näkökulmasta EU-rahoituksesta, ja kun meillä paljon tästä arktisesta on keskusteltu viime aikoina, niin on syytä nostaa kyllä tämä näkökulma painokkaasti esiin, sillä olen aivan varma, että lähivuosina Euroopan unionin tutkimusmäärärahoja suunnataan enemmän arktisiin kysymyksiin, ja silloin Suomen on oltava tässä hereillä. Erityisesti muistutan siitä, että meillä on pohjoisessa hyviä yliopistoja, että myös niihin näitä tutkimusmäärärahoja suunnataan. Muun muassa Arktinen keskus toimii Rovaniemellä Lapin yliopiston yhteydessä.

Edustaja Maijala oli kriittinen siihen nähden, että Pohjoismaiden neuvosto vie paljon edustajien työaikaa, ja se oli ihan perusteltu näkökulma. Se on varmasti yksi syy siihen, että jotkut edustajat jonkin aikaa toimittuaan Pohjoismaiden neuvostossa sitten jättäytyvät siitä pois. Se on kyllä valitettavaa. Tässä täytyy järki olla, tuossa neuvoston toiminnassa, kyllä mukana, ei voida lisätä jatkuvasti näitä aktiviteetteja, koska edustajilla on tärkeät tehtävät myös täällä kotimaassa.

Edustaja Haapanen kiinnitti ansiokkaasti huomiota tähän sosiaaliseen kestävyyteen arktisella alueella, mikä tarkoittaa nimenomaan sitä, että väestö ja ihmiset ovat siellä keskiössä. Helposti tämä näkökulma unohtuu, jos vain painotetaan taloudellisia näkökulmia.

Sitten tässä oli painokkaat puheenvuorot edustaja Niinistöltä ja Kääriäiseltä liittyen tähän Islannin ilmavalvontakysymykseen. Myönnän, että pikkuisen huolimattomasti itsekin artikuloin tuossa, kun totesin, että se on ilmavalvonnan harjoitusta — ei se ole edes sitä. Suomen osalta se on juuri näin kuin tässä on todettu. Pidän erittäin hämmästyttävänä sitä, minkä edustaja Niinistö kertoi, että Fogh Rasmussen olisi näin todennut tuolla, koska nimenomaan hänhän sanoi suoraan, että Suomi ei edes pysty tulemaan tähän valvontaan mukaan, juuri hänhän se pani pisteen tälle keskustelulle. Jos hän nyt on sanonut näin, niin en tiedä oikein, mihinkä tässä pitää uskoa. Marit Nybakkin kohdalla kyllä lähtisin siitä, että hän todennäköisesti ei tätä nyanssia ymmärrä. Norjalaiset eivät — minä olen sen verran käynyt keskustelua heidän kanssaan — tätä Suomen hienojakoista keskustelua edes ymmärrä Nato-maana, elikkä siinä en usko olevan tarkoituksellisuutta mukana. Mutta Rasmussenin kohdalla täytyy ihmetellä tuota kommenttia.

Arvoisa puhemies! Kaiken kaikkiaan tämä keskustelu osoittaa sen, että pohjoismainen yhteistyö alkaa saada sen sijan suomalaisessa keskustelussa, mikä sille kuuluu. Täällä totesin jossakin vaiheessa, että helposti lähdetään merta edemmäs kalaan, enkä todellakaan tarkoittanut sitä, mihin edustaja Sankelo viittasi, etteikö arktisessa yhteistyössä lähdetä Yhdysvaltojen ja Kanadan kanssa ja Venäjän kanssa näihin Barents-keskusteluihin ja Koillisväylä-keskusteluihin, totta kai näihin. Mutta enemmän viittasin siihen, että olen tässä ulkomaankaupan markkinoinnissa huomannut sen, että matkat suuntautuvat kovin kauas Kaukoitään — varmaan hyödyllisiä matkoja — ja muualle maailmaan. Mutta kun meillä on kuitenkin Norja ja Ruotsi — Ruotsi meidän suurimpia kauppakumppaneita ja Norjassa valtavat mahdollisuudet — niin tässä mielessä on helppo todeta, että meidän ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Meillä on tässä lähellä valtavan rikas ympäristö ja mielenkiintoinen poliittinen yhteisö, jossa voimme toimia koko Euroopan ja maailman hyväksi vakautta, turvallisuutta, hyvinvointia rakentaen.

Silvia Modig /vas:

Arvoisa puhemies! Tämä on ollut hyvä keskustelu. Valtuuskunnan puheenjohtajan sanoihin on tässä helppo yhtyä.

Itselleni jää päällimmäisenä tästä keskustelusta ajatus siitä, miten me voisimme tiivistää yhteistyötä, miten me voisimme yhdessä muitten Pohjoismaiden kanssa olla entistä vahvempia vaikuttajia Pohjois-Euroopan kysymyksissä. Tässä on mielestäni ministerineuvosto avainasemassa. Olisiko valtuuskunnan puheenjohtajan mielestä nyt ainekset ja aika kasassa sille, että voisimme käydä tästä valtuuskunnan ja yhteistyöministerin välillä keskustelua ja yrittää löytää niitä konkreettisia keinoja? Kuten tässä keskustelussa on käynyt ilmi monien rajaeste-esimerkkien kautta, niin se on kyllä todella suomalaisten etu, että me pystyisimme tekemään näissä asioissa tiiviimpää yhteistyötä. Tässäkin keskustelussa on tullut monta semmoista esimerkkiä esille, missä varsinkin raja-alueella asuvat ihmiset eivät voi hakea niitä parhaita mahdollisuuksia heitä varten näitten olemassa olevien rajaesteiden takia.

Simo Rundgren /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Juuri tämä näkökulma, jonka edustaja Modig tässä nosti, on tärkeä saada esille.

Tämän keskustelun ainoa semmoinen miinus on ollut se, että ministeriaitiossa ei ole yhteistyöministeri mukana. En tiedä, missä hän on, varmaan hänellä on joku tärkeä virkatoimi menossa. Mutta kun kuitenkin on käytännössä niin, että Pohjoismaiden neuvoston kansanedustajat käyvät omaa keskustelua ja nyt on erittäin aktiivinen ote siellä menossa, niin ellei ministerineuvosto ja elleivät yhteistyöministerit pääse mukaan tähän rytmiin, niin silloin, voi sanoa näin, toinen jalka ontuu erittäin pahasti tässä keskustelussa ja näitten käytännön toimenpiteitten toteuttamisessa. Siinä mielessä tämän hyvän keskustelun ainoa puute on se, että se ei mene nyt välittömästi perille, mutta uskon, että hän kuitenkin lukee ja seuraa sitten nämä meidän keskustelumme ja tulee aktiivisesti toteuttamaan näitä tavoitteita, mitkä tässä on esitetty.

Markus Mustajärvi /vr:

Arvoisa puhemies! Tuo on aivan totta, että olisi ollut hyvä, että yhteistyöministeri koordinoivana ministerinä olisi ollut paikan päällä, tai jos hänellä on pakottava este, niin kuitenkin joku muu ministeri, jonka toimialaan nämä kysymykset keskeisesti liittyvät, esimerkiksi sosiaaliministeri tai työministeri. Nämä ovat, varsinkin nämä rajaesteet, sosiaaliturvaan liittyviä kysymyksiä tai työelämään liittyviä kysymyksiä ja sitä kautta vaikuttavat ihmisten arkielämään hyvinkin paljon.

Vielä, kun tässä raportissa oli myöskin osiot Venäjä-yhteistyöhön, niin ainakin minä ajattelen niin, että mitä enemmän euroalue yskii, sitä suurempi on syy katsoa itään Suomessa ja Pohjoismaissakin, ja esimerkiksi norjalaiset ovat Barentsin alueella tavattoman aktiivisia. Nythän tämän vuoden puolella on asetettu venäläis-suomalainen yhteistyöryhmä ensin selvittämään Salla—Kantalahti-raideyhteyttä, mutta viime kokouksessa tuo selvitystyö oli muuttunut rakentamisselvitykseksi ja työryhmän puheenjohtaja oli vaihdettu, mikä antaisi viitteitä siitä, että tämän työryhmän valtuutus on vielä astetta kovempi. Tämä on ensimmäinen kerta, kun venäläiset ovat tässä raideyhteydessä sodan jälkeen aktiivisia. Ruotsi satsaa hyvin paljon pohjoisen raideyhteyksiin. Suomessakin on panostettu Länsi- ja Itä-Lapin raiderakentamiseen, ja Seinäjoki—Oulu-väli pitää saada kuntoon, koska se on elämänlanka niin pohjoiseen kuin etelään. Ja jos tässä vielä Venäjä tekee sen strategisen valinnan, että tuo on se tulevaisuuden yhteys — Salla—Kantalahti on tulevaisuuden yhteys senkin takia, että sen kustannukset ovat murto-osa vaihtoehtoisista suunnitelmista — niin silloin koko Lapin strateginen asema liikennepoliittisesti voi muuttua hyvin oleellisella tavalla.

Simo Rundgren /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Edustaja Mustajärven näkökulmat ovat hyvin arvokkaita. Venäjä-kysymys jäi tässä keskustelussa ehkä vähemmälle. On nyt kuitenkin muistutettava, että se on erittäin tärkeä ulottuvuus pohjoismaisessa yhteistyössä. Meillä ovat tiedotustoimistot siellä erittäin aktiiviset myöskin, esimerkiksi Pietarissa. Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto, joka vastaa käytännössä näistä ulkosuhteista, tekee vuosittain matkan aivan sillä tarkoituksella, että paneudutaan Venäjän kysymyksiin, näille lähialueille. Olemme käyneet Narjan-Marissa Jamalin Nenetsiassa, jossa on erittäin herkillä arktisilla alueilla tätä öljyntuotantoa. Siellä on venäläisen yhtiön ja Philipsin yhteinen yhtiö, joka sitä toteuttaa. Me olemme tutustuneet Novgorodin alueeseen, joka on vanhaa pohjoismaista aluetta ja joka on erittäin kiinnostunut yhteistyöstä Pohjoismaiden kanssa omaa kulttuuriperintöäänkin elvyttäen, niin että kyllä minusta se on hieno asia ollut nyt viime vuosina, että tähän Venäjä-osaamiseen on alettu kiinnittää entistä enempi huomiota myös Pohjoismaiden neuvostossa.

Eeva-Maria Maijala /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässä haluan korostaa sitä, että me eduskunnan kolme pohjoisinta kansanedustajaa olemme täällä uskollisesti paikalla ja haluamme korostaa yhdessä sitä, mikä on tämän pohjoisen toiminnan merkitys ennen kaikkea Lapille, mutta toivottavasti muutkin huomaavat sen, kuinka iso se on koko Suomelle.

Mutta vielä tässä haluan korostaa sitä asiaa, että kun esimerkiksi Sodankylästä kirkolta laskee 500 kilometrin säteen, niin siinä on valtava alue. Siellä on Murmansk ja — mitä siellä on — Hammerfest, Kirkkoniemi... Hetkinen, mennään tuonne... No, Oulu sinne mahtuu, ja se on kuitenkin hyvin iso alue, missä on erinäköistä toimintaa, mutta todellakin rajaesteet pitäisi saada ylitettyä näissä asioissa. Pitäisi saada paljon toimintoja menemään eteenpäin, meidän pohjoisen ulottuvuuden asioita, ja liikenneasiat järjestymään. Meille tämä on tärkeä asia, ja toivottavasti muutkin huomaavat sen, kuinka tämä on tärkeää koko eduskunnalle, koko Suomelle, että pohjoiset asiat saadaan toimintaan.

Keskustelu päättyi.