Täysistunnon pöytäkirja 102/2002 vp

PTK 102/2002 vp

102. TIISTAINA 24. SYYSKUUTA 2002 kello 14

Tarkistettu versio 2.0

7) Hallituksen esitys laiksi vakuutetun sairausvakuutusmaksun, työnantajan sairausvakuutusmaksun ja työnantajan kansaneläkemaksun suuruudesta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

 

Niilo Keränen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä on periaatteessa kaksi asiaa: eläkkeensaajan ylimääräisen sairausvakuutusmaksun poistaminen ja työnantajan sairausvakuutusmaksun korotus väliaikaisesti.

Hallitusta on nyt syytä kiittää siitä, että eläkkeensaajien kohdalla korjataan nyt oikeastaan viimeisenä lamavuosien perintönä ollutta korotettua sairausvakuutusmaksua. Mikäli tämä lakiehdotus nyt hyväksytään, kaikki sairausvakuutetut maksavat tämän jälkeen yhtä suurta eli 1,5 prosentin suuruista vakuutusmaksua. Näinhän pitää ollakin hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa kaikki vastaavat tasavertaisesti niistä sairastamisen kuluista, joita jollekulle sen jäsenelle sattuu tulemaan.

Tässä yhteydessä en kuitenkaan, arvoisa puhemies, malta olla muistuttamatta, että muilta osin kansanvakuutus on jo menettänyt kansanvakuutusluonnettaan. Meillä kaikilla on hyvin muistissa, kuinka kansaneläkkeen pohjaosa on Lipposen hallituksen toimesta poistettu niiltä, joiden työeläke nousee riittävän korkeaksi. Tällä hallituskaudella on siis siirrytty selkeästi asumisperusteisesta, kaikkia kansalaisia tasaveroisesti koskettavasta sosiaaliturvasta siihen suuntaan, että ihmisen olemassaoloa arvostetaan vain sen perusteella, että hän on tehnyt palkka- tai ansiotyötä. Edelleenkin sanon, kuten sanoin keväällä, että se näytelmä oli surkuhupainen, joka täällä saatiin aikaan kaksinkertaisen pohjaosan leikkauksen kohdalla. Sen osittaista korvaamista koskeva laki on hyväksytty, ja kun se aikanaan tulee voimaan, kansanvakuutusluonteisen pohjaosan oikeudenmukainen palauttaminen on käytännössä aivan mahdotonta.

Arvoisa puhemies! Työnantajan sairausvakuutusmaksun väliaikainen korottaminen, kuten tässä hallituksen esityksessä nyt esitetään 0,014 prosenttiyksiköllä, liittyy näitten eräitten Lapin kuntien sekä saaristokuntien kokeiluun, josta asiasta puhuttiin tämän täysistunnon alussa pari tuntia. Siellähän työnantajan sosiaaliturvamaksu poistetaan määräajaksi. Tämä kokeilu on toki hyvä, joskin varsin pieni ele, jolla pyritään ylläpitämään työllisyyttä ja saamaan aikaan uusia työpaikkoja näillä syrjäalueilla. Puutteelliseksi kokeilu jää muun muassa siltä osin, että kuntatyönantajaa helpotus ei koske.

Työnantajan sairausvakuutusmaksun korotus on ihan varmaan paikallaan. Se osoittaa koko yhteiskunnan vastuuta myös heikommista alueista ja on osaltaan myös tukemassa Kansaneläkelaitoksen Sairausvakuutusrahaston vajausta 8 miljoonalla eurolla. Tämä pieni korotus ei kuitenkaan turvaa Kelan Sairausvakuutusrahaston rahoitusta eikä tee sitä myöskään suunniteltu alv-rahoituksen lisääminen tulevana vuonna. Kelan rahoituksen turvaaminen yhteisen kansanvakuutuksen toimimiseksi on yksi niitä asioita, joihin sosiaali- ja terveysministeriön on jatkossa syytä paneutua.

Marjaana  Koskinen  /sd:

Puhemies! Paavo Lipposen ykkös- ja kakkoshallitus ovat tehneet suuren työn alentaessaan eläkeläisten sairausvakuutusmaksun 1,5 prosenttiin. Tätä ylimääräistä maksua oli 3,4 prosenttia, kun liikkeelle lähdettiin, ja nyt tosiaan palkansaajien ja eläkkeensaajien sairausvakuutusmaksu on saman suuruinen. Tietysti tässä on se ongelma, että kun sairausvakuutusmaksua niin palkansaajien, eläkkeensaajien kuin myös työnantajan kohdalla on alennettu vuosien aikana, tämä näkyy Kelan Sairausvakuutuskassassa. Siellä on ollut tämä vaje, ja siinä on synnytetty tietyn tyyppinen ongelma.

Mutta tämä kuitenkin eläkeläisten kohdalla on erittäin toivottu muutos, että ylimääräisestä sairausvakuutusmaksusta luovutaan. Tämä antaa keskivertoeläkkeensaajalle noin 3 euroa kuukaudessa nettona, ei suurta summaa, mutta kumminkin positiivisen signaalin siitä, että valtion taholta on muistettu myös eläkeläisiä budjetin teon yhteydessä.

Viime vuonna toteutettiin työnantajien kohdalla massiiviset kelamaksujen alennukset, ja tietenkin tämä korotus, joka tähän kokeiluun nyt tulee, on aika marginaalinen ja pieni verrattuna siihen, mitä tätä alennusta on jo toteutettu.

Keskustelu päättyy.