Täysistunnon pöytäkirja 102/2007 vp

PTK 102/2007 vp

102. TORSTAINA 20. JOULUKUUTA 2007 kello 10

Tarkistettu versio 2.0

Ulkomaisten työntekijöiden palkat

Paavo Arhinmäki /vas:

Arvoisa puhemies! Suoraan tässä Eduskuntatalon edessä Musiikkitalon työmaalla on työskennellyt puolalaisia rakennustyömiehiä alle 2 euron tuntipalkalla. Tämä ei ole valitettavasti edes ensimmäinen kerta, kun valtion tai kuntien työmailla poljetaan työehtoja, yksityisistä työmaista puhumattakaan. Mieleen tulevat nyt esimerkiksi pääministerin virka-asunnon remontti, kiinalaiset kivimiehet Pikkuparlamentin työmaalla. Nyt on tullut tietoon, että tällä työmaalla työt on keskeytetty, mutta vasta median paineen jälkeen, ei oman valvonnan kautta. Onkin pakko kysyä työministeri Tarja Cronbergilta:

Miten tämä on mahdollista, ja mihin toimiin hallitus ryhtyy, jotta ulkomaalaisten työntekijöiden palkkariisto saadaan kuriin? Pelkästään se ei riitä, että Rakennusliitto ja muut ammattiliitot tekevät hyvää työtä ja puolustavat ulkomaalaista työvoimaa ja työmaat pysäytetään vasta median myötä. Nyt tarvitaan myös hallituksen toimia.

Työministeri Tarja Cronberg

Arvoisa puhemies! Suomessa työmarkkinaosapuolet ovat yhtä mieltä siitä, että tilaajavastuulaki ja lähetetyistä työntekijöistä annettu laki ovat toimivia. Toisin sanoen lainsäädännössä sinänsä ei ole muutostarpeita. Ongelma on tällä hetkellä valvonnassa, ja tässä nimenomaan on Uudenmaan työsuojelupiiriin palkattu lisää valvojia tätä työtä tekemään. Laki on ollut voimassa vasta vuoden. Tarkoitus on, että työministeriön toimesta ensi keväällä arvioidaan lain toiminta, miten se on toiminut, miten valvonta on toiminut, ja sen jälkeen ryhdytään toimenpiteisiin.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Minä olin viime viikolla juuri Uudenmaan työsuojelupiirissä, ja tämä asia juuri nyt nousi esille, ja kävimme sen läpi työsuojelupiirin henkilöitten kanssa, siis kiinalaiset kivityömiehet -tyyppiä oleva asia. Nimenomaan siellä nyt tehostetaan tätä valvontaa. Se ei ole kenenkään edun mukaista, että tämmöistä tapahtuu, ja sinne on palkattu lisää henkilökuntaa, ja tämä on ennen kaikkea työsuojelupiirissä valvonnan asia. Tämä on otettu ministeriössä ja meidän työsuojeluosastossa kyllä vakavasti.

Paavo Arhinmäki /vas:

Arvoisa puhemies! Oli mielenkiintoista kuulla, että ministeri Cronberg on sitä mieltä, että tilaajavastuu toimii. Eikö nyt tämä ole esimerkki siitä, että tilaajavastuu nimenomaan ei toimi? Voiko valtio tällä lailla luistella siitä tilaajavastuusta, jota velvoitetaan muilta yrityksiltä? Jos ketjutetaan työtä, niin silloin joka tapauksessa tilaaja kantaa vastuun ja tässä tapauksessa Senaatti-kiinteistöt. Kysynkin valtiovarainministeri Jyrki Kataiselta, kun Senaatti-kiinteistöt on valtiovarainministeriön alaisuudessa:

Miten te takaatte, että jatkossa yhdelläkään työmaalla ei poljeta enää työehtoja, makseta ulkomaalaistyöntekijöille aivan liian pieniä palkkoja?

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen

Arvoisa puhemies! Se vaan yksinkertaisesti ei ole hyväksyttävää eikä sallittua. Suomessa pitää toimia reilujen pelisääntöjen mukaan, ja niitä edellytetään sekä Senaatilta että keneltä tahansa muulta. Me tarvitsemme tänne lisää maahanmuuttajia työtä tekemään, ja jokaisella pitää vaan yksinkertaisesti olla reilut pelisäännöt. He eivät voi tulla tänne polkemaan työmarkkinoita, eikä heitä voi käyttää väärällä tavalla hyväkseen.

Minä en pysty tietysti takaamaan semmoista, mitä en itse ole sopimassa, mutta se, mitä Senaatti-kiinteistöt voi tehdä ja mitä minä voin tehdä, kaikki se tullaan tekemään. Uskon, että tässä kysymyksessä ovat vielä parempia asiantuntijoita äsken puheenvuoron käyttäneet ministerit.

Jukka  Gustafsson  /sd:

Arvoisa puhemies! On kyseessä erittäin vakava asia myöskin ihan valtiontaloudenkin kannalta: menetämme paljon verotuloja, jos täällä todella lähes ilmaiseksi tehdään työtä.

Tilaajavastuulaki tuli siis vuosi sitten voimaan. Jo nyt on tiedossani ja tiedossamme se ongelma, että rangaistukset ovat niin pieniä, että vaikka asia menee syyttäjälle, niin ei tule tuomiota, koska arvioidaan, että ne tuomiot olisivat korvaustasoltaan niin matalia. Tässä on yksi ongelma, johon hallituksen tulisi tarttua.

Toinen kysymys on luottamusmiesorganisaation ja luottamusmiesaseman vahvistaminen työelämässä, jotta luottamusmiehet voivat ikään kuin myöskin olla tässä valvojina työsuojeluviranomaisten rinnalla. Kun hallitusohjelman työelämäosio on maailman lyhyin kirjaksi, siellä ei ole mitään työelämän lainsäädäntökehittämistavoitteita, niin (Puhemies: Minuutti on kulunut!) tilaajavastuuseen nyt kannattaisi ja pitäisi käydä kiinni.

Työministeri Tarja Cronberg

Arvoisa puhemies! Ed. Arhinmäelle haluaisin todeta, että kun totesin tilaajavastuulaista, että on arvioitu, että se on lakina toimiva, en edustanut omaa mielipidettäni vaan suomalaisten työmarkkinajärjestöjen mielipidettä.

Tilaajavastuusta sen verran, että on aivan totta, että valvontaa, mikä tuli tässä jo esille, tarkastellaan nyt, miten siihen reagoidaan ensi vuoden alussa, mitä toimenpiteitä tarvitaan. Meillä on työministeriössä ollut tämmöinen vuokratyötä kolmikantaisesti tarkistava ryhmä, joka on nimenomaan esittänyt, että siitä huolimatta, että tilaajavastuulain mukaan pitää olla tällainen edustaja, niin myös käyttäjäyrityksellä, luottamusmiehellä, olisi mahdollisuus saada tiedot siitä, mitenkä vuokratyövoimaa käytetään. Tämä tiedonsaantioikeus toivottavasti auttaa tätä tilannetta. Tässä toimenpiteet lähtevät käyntiin vähitellen.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Meillähän on työsuojelulainsäädäntöä ajantasaistettu koko ajan. Työsuojelupiireihin on lisätty henkilökuntaa viime kaudella 25, ja nyt edelleen olemme lisäämässä. Meillä on erittäin hyvin hoidettu työsuojelu tässä maassa, ja työsuojelupiirit ovat ajan tasalla ja tarkastuksia tehdään. Uudenmaan työsuojelupiirissä kuulin juuri, miten he hoitavat näitä. Heillä on äärettömän hyvin hoidetut asiat. Aina silti, kun on laajat työmarkkinat, joilla liikkuu ja on paljon työvoimaa, siitä huolimatta, että työsuojelu toimii hyvin, voi väärinkäytöksiä tapahtua, vaikkei pitäisi, koska joka työmaalla ei työsuojelupiirin edustaja ole koko ajan. Mutta väitän, että tämä meillä toimii hyvin ja koko maassa. Ajantasainen lainsäädäntö on tässä työsuojelupiirien tukena. Se on kolmikantaisesti hoidettu. Meillä on työnantajien, työntekijöitten, ministeriön edustus koko meidän työsuojeluorganisaatiossa.

Markus Mustajärvi /vas:

Arvoisa puhemies! Harmaan talouden yrityksiä, pimeää työvoimaa ja laittomia työehtoja käytetään koko Suomessa Lapin tunturikeskuksista aivan tänne etelän kaupunkeihin. Ulkomaalaista työvoimaa on maassa kymmeniätuhansia, mutta verottajalle heistä on ilmoittautunut vain muutama sata, eli tämä työvoiman valvontakysymys on paljon laajempi ongelma kuin hallitus haluaa myöntääkään. Eivätkö valtiovarainministeri Kataista kiinnosta saamatta jääneet satojen miljoonien eurojen verotulot tai vihreitä ministereitä se, että näin holtittoman huonolla valvonnalla luodaan alustaa rasismille, kun ulkomaalaista halpatyövoimaa käyttämällä lyödään ulos rehelliset suomalaiset velvoitteensa hoitavat yritykset ja suomalainen työvoima?

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies! Kun ministeri Holmlund on poissa, niin voin todeta yhteisesti, että harmaan talouden ongelmiin tulemme ensi vuonna kiinnittämään entistä enemmän huomiota ja saamaan myöskin uusia välineitä muun muassa siten, että uuden Maahanmuuttoviraston rekistereitä voidaan käyttää ja saattaa muun muassa valvontaviranomaistemme parempaan tietoon, jotta me voimme kohdentaa sitä valvontaa, mitä pitää suorittaa. Tällaisella voimme paremmin kohdentaa todellakin toimenpiteitä.

Oikeusministeri Tuija Brax

Herra puhemies! Harmaan talouden torjunnan ja laittoman työvoiman osalta viime vuonna tuli myös syyttäjätointa kohtaan kritiikkiä muun muassa ammattiyhdistysliikkeessä. Kun ed. Gustafsson mainitsi tämän syyttäjäketjun, niin syyttäjien kanssa on tästä käyty keskustelua, koulutusta on lisätty ja ennen kaikkea nyt täälläkin kohta hyväksyttävässä budjetissa syyttäjiä on pitkästä aikaa resursoitu kunnolla enemmän. Avainsyyttäjäpuolella tullaan nimenomaan keskittymään järjestäytyneeseen rikollisuuteen, harmaaseen talouteen ja laittomaan työvoimaan osana näitä kahta seikkaa.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tässä sitä ollaan EU:n vapaan liikkuvuuden kanssa. Töitä teetetään paimenen palkalla suorastaan. Kyllä tämä on hämmästyttävää.

Mutta maakunnissa on paljon työväkeä, heitä on täällä rakennuksilla, heitä on telakoilla, ja heitä olisi vielä enemmänkin, mutta missä nyt viipyy se komennusmiesten päivärahapäätös? Sehän estää ihmisiä lähtemästä ja sitoutumasta tulemaan töihin, kun vuosien kautta voi tulla vielä sitten mätkyjä. Miten on mahdollista, että sitä ei saada aikaan? Ei tässä muuttoavustus auta. Ei pidä sieltä juuriltaan repiä sitä perhettä ja lapsia, jotka vielä turvaavat sitä viimeistä kyläkoulua, vaan pitää saada tämä päiväraha-asia kuntoon, jotta ihmiset voivat tulla, suomalaiset, tekemään Suomeen töitä. Missä se päätös komennusmiesten päivärahasta viipyy, ja millainen se on?

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen

Arvoisa puhemies! Olen antanut Verohallituksen tehtäväksi selvittää komennusmiesten päivärahakysymykseen liittyvät tulkinnat, eli on syytä yhtenäistää tulkintoja ja tätä kautta helpottaa käytäntöä. Perehdyin tähän komennusmiesten verovapauteen aika huolellisesti ja huomasin, että siinä on tälläkin hetkellä semmoisia piirteitä, jotka eivät kyllä oikeastaan palvele komennusmiehiä. Meillä on ollut vuosikausia lainsäädäntö, jossa ihminen voi saada verovapaita päivärahoja siirtymällä kodistaan muutaman kilometrin johonkin, eikä kyseessä ole siis näin ollen tälläkään hetkellä aito komennusmiesten probleemaan pureutuva verohuojennus. Kun selvitin, miksi näin on, niin sain vain vastaukseksi, että työmarkkinaosapuolten keskinäisissä neuvotteluissa on vuosien varrella sovittu yhtä sun toista.

Näin ollen tähän asiaan ei pysty aivan helposti saamaan semmoista ratkaisua, jota varmasti ed. Soini, minä ja moni muu tässä salissa oleva toivoisimme. Tämä komennusmiesten verovapaiden etujen saaminen on kyllä vähintäänkin erittäin sekavaa ja monimutkaista. Se, mitä voidaan nopeasti tehdä, on yhtenäistää verottajan tulkinta, niin että ihmiset ovat samalla viivalla riippumatta siitä, missä heitä verotetaan.

Toinen varapuhemies:

Jatkokysymykset kuitenkin pyytäisin lähinnä tästä ulkomaalaisten työntekijöiden palkkauksesta Suomessa. Tässä mentiin jo suomalaisten työntekijöiden päivärahojen verotukseen.

Kari Rajamäki /sd:

Herra puhemies! Tarvitaan työsuojeluviranomaisten lisätoimia ja valvontaa, mutta tarvitaan myöskin eri uudistuksia lainsäädäntöpuolella. Työntekijöiden kierrättäminen esimerkiksi veronmaksun häivyttämiseksi pitää tehdä mahdottomaksi. Itse asiassa tässä on nyt vaara, että me tulemme aikaansaamaan erittäin suuria ongelmia juuri harmaan talouden ja talousrikollisuuden torjunnan puolella. Edellisen hallituksen aikana tehtiin tässä varsin voimakkaita uudistuksia, myös krp:n yhteyteen tuli laittoman työvoiman valvontayksikkö vuoden 2004 alusta.

Mutta tässä on erityinen ongelma se, että te, valtiovarainministeri Katainen, olette vastustanut erityisesti rakennus- ja eräiden muiden alojen aliurakointiin liittyvien väärinkäytösten torjumista sillä tavalla, että otetaan käyttöön niin sanottu käännetty arvonlisäverojärjestelmä, joka siirtäisi vastuun arvonlisäveron suorittamisesta urakointiketjun yläpäähän, jotta voitaisiin myöskin tältä osin paremmin seurata asiaa ja puuttua vero- ym. viranomaisten toimesta asiaan. Tällä on myöskin näiden työntekijöiden oman turvallisuuden mutta myös meidän turvallisuutemme kannalta selkeitä kielteisiä vaikutuksia, että nyt eletään lähes pellossa näissä asioissa.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen

Arvoisa puhemies! Suomi on vastustanut myös viime hallituksen aikana itse asiassa käännetyn arvonlisäverovelvollisuuden käyttöönottoa EU-pöydissä. Syynä, miksi näin on, on ollut oikeastaan se arvio, että kun vero kannettaisiin vasta siinä ihan loppukuluttajavaiheessa — täällähän pitää puhua muustakin kuin pelkästään rakennusteollisuudesta — on erittäin suuri riski, että meiltä jäisi saamatta iso osa verotuloja. Sanotaan nyt, että epärehellinen palvelun myyjä tai tavaran myyjä voisi myydä osan verotta ja osan verollisena ja tilittää vain osan. Nyt kun verotetaan useammassa portaassa, me suurin piirtein tiedämme, mitä taloudellista toimintaa tässä maassa tapahtuu. Ihan hyviä perusteluita voidaan nähdä myös tälle käännetylle arvonlisäverovelvollisuudelle, ja Euroopassa eri maissa sitä joko puolletaan tai vastustetaan. Toistaiseksi emme ole nähneet tarpeelliseksi tätä käytäntöä ja politiikkalinjaa muuttaa.

Mutta mitä tulee rakentamisen ja harmaan talouden ongelmiin ja sitä kautta turvallisuusongelmiin, niin niitä on tarkoitus käsitellä sitten myöhemmin sisäisen turvallisuuden ohjelman yhteydessä.

Eero  Heinäluoma  /sd:

Arvoisa puhemies! Saksa ja Itävalta ovat tehneet voimakkaasti työtä tämän käännetyn arvonlisäverovelvollisuuden toteuttamiseksi juuri siksi, että voitaisiin vähentää harmaata taloutta. Edellisen hallituksen aikana hyväksyttiin talousrikollisuuden vähentämisohjelma, johon liittyi myös veropuolen asioiden läpikäynti. Jottei jää väärää kuvaa, haluan edellisen hallituksen puolesta oikaista ministeri Kataisen informaation toteamalla, että edellisen hallituksen aikana ohjeet virkamiehille olivat, että selvitetään, voidaanko löytää Suomen olosuhteisiin soveltuva malli, joka vastaisi Saksan ja Itävallan pyrkimyksiä. (Ed. Saarinen: Näin se oli!)

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa herra puhemies! Niin kuin ministeri Katainen kertoi, sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä seuraavassa kokouksessaan tammikuussa tulee käymään läpi sekä edellisen hallituksen toimeenpanoa vaille jääneet toimet että uudet toimet tällä puolella. Siinä yhteydessä käydään läpi myös sitten, mikä varmastikin ed. Rajamäkeä kiinnostaa, rikoslain mahdolliset muutostarpeet ajatellen muun muassa tulliselvitysrikosta sekä tiettyjä kirjanpitomerkintäasioita. Tällä puolella sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä tammikuussa erikseen istuu vain ja ainoastaan näiden asioiden kanssa alas.

Arto   Satonen  /kok:

Arvoisa puhemies! Meistä kukaan ei voi pitää hyväksyttävänä sitä, mitä Musiikkitalon työmaalla on tapahtunut. Tässä on kuitenkin varmaan kaksi pääsyytä, miksi tässä tilanteessa ollaan. Ensimmäinen on se, että rakennusala on vahvasti ylikuumentunut ja väkeä hankitaan, mistä saadaan. Silloin siihen tulee myös sellaisia toimijoita, jotka eivät pelisääntöjä noudata. Toinen on se, että viime vaalikaudella tehtiin todella väärä päätös, kun tämä kahden vuoden siirtymäaika säädettiin, mikä tarkoitti sitä, että ei voitu suoraan palkata ulkomaalaisia työntekijöitä vaan se piti tehdä vuokratyön kautta. Silloin tuli sellaisia toimijoita, joita vieläkään ei ole pystytty täysin kontrolloimaan. Mutta kysynkin valtiovarainministeriltä:

Kun rakennusala on näin ylikuumentunut, niin eikö ole viisasta siirtää näitä isoja julkisia hankintoja pidemmälle?

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen

Puhemies! Meillä on rakennusala ylikuumentunut, vaikka keväällä siitä moni oli toista mieltä. Nyt me näemme sen. Ei oikeastaan kuntien eikä valtionkaan hankkeissa, puhumattakaan yksityisten hankkeista, tahdo saada järkevähintaisia tarjouksia, oli sitten kysymys Musiikkitalosta tai mistä hyvänsä. Näin ollen se, mitä julkinen valta voi tehdä tai lähinnä valtiovalta voi tehdä, on se, että ei kuormiteta enää tätä rakennusalan ylikuumentunutta tilannetta vaikkapa lisäämällä kohtuuttomasti tiehankkeita tai mitään muitakaan julkisia rakennushankkeita. Se ei ole järkevää veronmaksajien rahojen käyttöä eikä järkevää talouspolitiikkaa.

Minna Sirnö /vas:

Arvoisa puhemies! Taannoin 35 prosentin omistajuus oli liian vähän, jotta valtio pystyi tekemään mitään. Nyt sata prosenttia ei riitä edes sellaiseen omistajaohjaukseen, että se sataprosenttisesti omistettu yhteisö noudattaisi lakia.

Olisikohan mahdollisesti aiheellista perustaa työsuojelupiireihin varta vasten erikseen tarkastajia valtion hankkeille, koska näyttää olevan ongelmana, että juuri niissä hankkeissa, joissa luulisi lakia noudatettavan paremmin kuin monessa muussa hankkeessa, sitä ei noudateta?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! En nyt allekirjoittaisi kuitenkaan tämän informaation perusteella sitä, että valtion tilaamissa hankkeissa olisi tällaisia väärinkäytöksiä enemmän kuin muualla. Edustaja voisi ehkä perustella kysymyksensä tältä osin paremmin.

Ville Niinistö /vihr:

Arvoisa puhemies! Suomenkin ongelmat vuokratyöläisten käytössä osittain johtuvat siitä, että pelisäännöt Euroopassa ovat epäselvät ja toisissa maissa ei ole yhtä hyvä lainsäädäntö kuin Suomessa. Haluaisinkin kysyä ministeri Cronbergilta. Nyt kun edistyksellisessä EU:ssa on ollut hyvä lainsäädäntöhanke käynnissä, jossa pyritään luomaan yhteisiä pelisääntöjä sille, että yli kuutta viikkoa ei voisi käyttää ainakaan missään EU-maassa vuokratyöläistä eri ehdoin kuin oman maan työntekijöitä, niin tämä lainsäädäntö pitäisi saada nopeasti käytäntöön. Mutta näyttää siltä, että Britannia työväenpuolueen ja hallituksen johdolla on vastustamassa sitä.

Saadaanko hanke eteenpäin ja kuinka nopeasti?

Työministeri Tarja Cronberg

Arvoisa puhemies! Suomelle yhdenvertaisuus vuokratyön ja muun työvoiman käytön ensimmäisestä päivästä lähtien on erittäin tärkeä asia. Nyt EU:ssa on ollut vuokratyödirektiivi valmisteilla, josta on ollut hyvin erimielisiä ajatuksia. Oltiin melkein viikko sitten pääsemässä tilanteeseen, jossa kuusi viikkoa olisi ollut sovittu aika, jonka jälkeen yhdenvertaisuusperiaatteen tulee tulla voimaan. Nyt kuitenkaan tätä Britannia ei hyväksynyt. Siinä kaatui samanaikaisesti myös työaikadirektiivi, ne oli paketoitu, ja tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että asia todennäköisesti ei etene EU-tasolla. Tässä olisi toivottu Suomen näkökulmasta, että työaikadirektiivi olisi astunut voimaan. Tilanne tuottaa meille ongelmia. Vuokratyödirektiivi olisi voitu ehkä saada voimaan, jos Britannia olisi tämän kuusi viikkoa tai siihen suuntaan, vähän enemmän ehkä, sitten hyväksynyt. Mutta tässä kävi näin, ja Slovenia on omalla puheenjohtajuuskaudellaan, joka alkaa nyt tammikuussa, todennut, että se ei todennäköisesti vie tätä asiaa eteenpäin. Mitä tällä hetkellä tapahtuu; täytyy katsoa. (Puhemies: Minuutti on kulunut!) Vahvistetaan yhteistyötä.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa puhemies! Alkuperäiseen kysymykseen. Puolalaisia on pidetty orjina, ja Senaatti-kiinteistöt on syypää tässä. Eikö tässä ole nyt pettänyt se lenkki, kun ei ole noudatettu pelisääntöjä eikä lakia? Eikö nyt pidä ryhtyä toimenpiteisiin? Ministeri Cronberg puhui niin kuin työmarkkinajärjestöjen suulla, jotta työmarkkinajärjestö on sitä mieltä. Jonkun ministerin tai tahon pitää ryhtyä toimenpiteisiin, että tämä lenkki ei petä vaan Senaatti-kiinteistöt noudattaa lainsäädäntöä, kuka onkin ministereistä vastuussa, koska onhan tämä noloa, että valtio-omistaja on noudattamatta tällä tavalla lainsäädäntöä, antaa esimerkkiä yksilöille, että tehkää vaan näin.

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä

Arvoisa puhemies! Työsuojelupiirihän on juuri nyt tätä asiaa tutkimassa ja selvittämässä, niin että kyllä viranomaisvalvonta toimii. (Hälinää) Mutta joka työmaalla ei voi joka käänteessä viranomainen olla, vaan täytyy voida myöskin suorittaa valvontaa jälkikäteen, niin kuin meillä nyt on tässä tapauksessa tehty. Etukäteen ei tätä voitu tietää, että näin tapahtuu, mutta tässä ovat viranomaiset tämän asian tutkinnassa nyt mukana.

Jaakko Laakso /vas:

Herra puhemies! Tiedän lukuisia tapauksia, jolloin työvoimaviranomaisille on ilmoitettu, että juuri tällä hetkellä tehdään laittomasti työtä. Työvoimaviranomaiset eivät ole tulleet paikalle. He ehtivät paikalle muutaman kuukauden päästä. Eihän tämä voi olla mitään tarkastusta. Ongelma on se, että valtaosa työvoimasta tulee laillisesti Suomeen mutta sitä käytetään täällä laittomasti. Se on se ongelma. Valtaosassa työpaikkoja, joihin ammattiyhdistysliike tekee tarkastuksen, löytyy ongelmia, mutta työvoimapiirit eivät tee näitä tarkastuksia riittävästi.

Mutta kysymykseni koskee Ruotsin käytäntöä. Euroopan unionin tuomioistuin teki juuri päätöksen siitä, että tällainen käytäntö, että Ruotsissa ulkomaiselle työvoimalle ei maksettu minimipalkkaa vastoin Ruotsin työehtosopimuksia, tehtiin EU:n tuomioistuimen päätöksellä nyt sallittavaksi. Miten oikeusministeri näkee:

Onko vaikutuksia myös Suomeen tällä erittäin kielteisellä Vaxholmin päätöksellä?

Toinen varapuhemies:

Taitaa olla työlainsäädännön alaa enemmän, ministeri Cronberg.

Työministeri Tarja Cronberg

Arvoisa puhemies! Tilanne on se, että Ruotsin ja Suomen tilanteet eroavat erittäin paljon siinä mielessä, että Ruotsissa tämä päätös merkitsee nyt sitä, että tämmöistä oikeutta työehtojen suojelemiseen ei ole. Siellä todettiin, että systeemi on erittäin vaikeatajuinen. Suomessa on käytännössä aivan erilainen tilanne, ja meillä on yleissitovuus työehtosopimuksissa, joka johtaa siihen, että lainsäädäntö toimii myös niissä tilanteissa. Tässä mielessä Ruotsin päätöksellä ei ole Suomelle varsinaista merkitystä.

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies! Suomen ja Ruotsin tilanne poikkeaa sikäli, että meidän lainsäädännössä laissa viitataan nimenomaan palkkoihin ja työehtosopimukseen ja sitä kautta me saamme tätä minimiehtoa. Ruotsissa laissa ei näin tehdä. Tässä yhteydessä todellakaan ei todettu, että tällaiset työtaistelutoimenpiteet, jotka pyrkivät suojelemaan lainsäädännön mukaan, eivät olisi sallittuja. Tämä ei ollut lakitukea tälle minimipalkalle.

Markku Pakkanen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ed. Soini lanseerasi jälleen loistavan sanonnan "paimenen palkka". Toivon, ettei se kuitenkaan yleisty täällä Suomessa. Täällä salissa tunnemme kaikki varmaan itäisten maiden viisaat miehet ja tarinan näin joulun alla, ja kysynkin:

Nyt kun EU:ssa on nimitetty tämä viisasten ryhmä ja Suomi on saanut sinne edustajansa, olisiko tältä ryhmältä mitään odotettavissa tähän ulkomaalaisten työntekijöiden liikkuvuuteen ja toimimiseen? (Eduskunnasta: Onko ne niin viisaita?)

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Ehkä vähän kaukaa kierretty tähän aiheeseen. Se työryhmä tulee tarkastelemaan kyllä sekä eurooppalaisen hyvinvoinnin kehittämistä että myös eurooppalaisen sosiaalisen mallin tai mallien kehittämistä, eli ilman muuta tällaiset kysymykset siitä, miten me pystymme tarjoamaan Euroopassa kaikille täällä oleville hyvän sosiaalisen suojan, ovat laajasti ottaen niiden kysymysten piirissä, joita silloin, kun katsetta siirretään 20-luvulle, pitää tarkastella.

Tarja Filatov /sd:

Arvoisa puhemies! Olisin korjannut kaksi virheellistä tietoa, jotka tässä keskustelussa ovat olleet. Edellinen hallitus ei suinkaan säätänyt tätä siirtymäkautta vaan luopui siitä. Toinen asia, joka liittyy vuokratyöhön: Suomen lainsäädännössä ensimmäisestä päivästä lähtien on maksettava kaikille samaa palkkaa. Se tulee nimenomaan tästä meidän yleissitovuudestamme.

Selvästi meillä lainsäädännössä on niitä välineitä, on tilaajavastuuta ja on tätä valvontavelvollisuutta, mutta käytännön elämässä ne eivät toimi, koska resurssit ovat vajaita. Esimerkiksi tilaajavastuuseen lisättiin kymmenen henkilöä silloin aikanansa, mutta näyttää siltä, että tuo määrä ei ole riittävä. Näissä kaikkein törkeimmissä tapauksissa itse asiassa on kyse poliisin toimivaltuuksista, koska työsuojeluviranomaisia nuo rikollisimmat tapaukset juoksevat karkuun ja silloin tarvitaan lisää resursseja poliisin yksikköön, joka voi puuttua näihin ihmiskaupan luonteisiin tilanteisiin. Kysyisin:

Onko hallitus siihen valmis, että sekä työsuojelupuolella että poliisipuolella katsotaan riittävät resurssit, koska ne maksavat itse itsensä takaisin? (Eduskunnasta: Hyvä kysymys!)

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors

Arvoisa puhemies! Tässä ed. Filatov viittasi nimenomaan ihmiskauppaan ja ihmiskaupan luonteisiin tilanteisiin, ja vastaavalla tavalla kuin esimerkiksi syyttäjiä on syytä altistaa ja tehdä tietoisemmiksi näistä tapauksista, on ihmiskaupan luonteisissa tilanteissa koulutettava ja on tehtävä parempaa työtä, jotta me havaitsemme tapauksia, koska ihmiskaupanvastainen seurantaryhmä totesi, että on ollut hämmästyttävän vähän tapauksia, ja on poikennut tästä yleisestä trendistä, johon me uskoimme. Ministeri Brax on viitannut sisäisen turvallisuuden ohjelmaan, ja siinä keskustellaan harmaasta taloudesta, mutta tässä kaikki viittaa siihen, että meidän on pystyttävä paremman tiedon kautta löytämään paremmin ne tapaukset, joissa tätä syrjintää esiintyy, ja uuden maahanmuuttoviraston ja maahanmuuttohallinnon tavoitteena on yhdessä viranomaisten kautta paremmin löytää ne vaaratilanteet, joissa työntekijät ovat sorretussa tilanteessa.

Toinen varapuhemies:

Kysymys on loppuun käsitelty.