Pertti Hemmilä /kok:

Herra puhemies! Heti alkuun on syytä muistuttaa, että Suomessa tällä hetkellä voimassa oleva aselainsäädäntö mahdollistaa aselupien myöntämiselle lähes totaalikiellon, siis nyt voimassa oleva laki. Käytännöt eri poliisipiireissä eri puolilla maata vaihtelevat paljon, mutta pääsääntöisesti nykyisen lain tulkinta on ollut erittäin tiukkaa.

Metsästäjä-lehdessä julkaistiin tilastotietoja maassamme tapahtuneista ihmisen kuolemaan johtaneista tapauksista viime vuodelta. Tämä uutinen oli aika mielenkiintoinen. Sen mukaan luvallisella käsiaseella surmattiin 2 henkilöä, 39 kuoli saunan kuumuuteen, 56 surmattiin teräaseella, 75 kuoli tulipaloissa, 80 paleltumisiin, 84 kuoli tukehtumalla ruokaan. Rattijuopon aiheuttamissa liikenneonnettomuuksissa on kuollut viime vuosina jopa lähes 100 henkeä. Tässä muutama esimerkki, joista on syytä muistuttaa tässäkin yhteydessä, jottei totuus pääsisi unohtumaan.

Päätös aselain uudistamisesta on syntynyt hallituksen iltakoulussa kaikkien hallituspuolueiden yhteisen näkemyksen tuloksena. Aselain uudistaminen käynnistyi tunnettujen ikävien tapahtumien jälkeen parisen vuotta sitten. Aseturvallisuuden parantamisen on tietenkin oltava yhteinen tavoitteemme, ja sen eteen meidän kaikkien tulee tietenkin tehdä töitä.

Yhtenä näkökohtana aseturvallisuuteen vaikuttavana tekijänä on hallituksen esityksessä haluttu korostaa ampuma-aseiden määrää Suomessa. Suomi sijoittuukin ampuma-aseiden lukumäärässä asukaslukuun suhteutettuna aivan maailman kärkeen. Tilastot aseista eivät kuitenkaan kerro koko totuutta. Väkilukuun nähden on maassamme myös enemmän metsästäjiä kuin missään muussa Euroopan maassa, noin 300 000. Metsästys onkin hyvin tärkeä luonnonläheinen harrastus varsinkin maamme laajoilla maaseutualueilla. Erityisesti syrjäseuduilla asuville nuorille se on usein melkein ainoa harrastusmahdollisuus, siellä ei useinkaan ole tarjolla ainakaan laajasti muita harrastusmahdollisuuksia. Myös metsästysseurojen jäsenet ovat monin paikoin ikääntymässä, ja nuoria tulee saada mukaan toimintaan, muun muassa hirvi- ja pienpetokannan vähentämiseen. On välttämätöntä, ettei tällä lakiuudistuksella vaikeuteta kohtuuttomasti nuorten pääsyä metsästysharrastuksen pariin.

Herra puhemies! Vaikka hallituksen esityksen tarkoitus on hyvä, sisältää sen toteutus vielä hallintovaliokunnassa tehtyjen merkittävien korjausten jälkeenkin muutamia epäkohtia. Yksi ongelma on pienpetojen, muun muassa minkin ja supikoiran, pyynnin kohtuuton vaikeuttaminen. Näiden eläinten loukkupyynti on välttämätön luonnonhoitomuoto, jonka harjoittamista tulee edistää. Luonnottomasti runsastuneet pienpetokannat heikentävät voimakkaasti niiden saaliiksi joutuvien eläinten olemassa olevia kantoja. Erityisen uhanalaisia ovat maassa pesivät vesilinnut ja metsäkanalinnut. Pienpetokannan säätelemiseksi on oleellista, että pyyntipaine on mahdollisimman kattavaa ja jatkuvaa. Loukkupyyntiä harjoitetaan usein myös alueilla, joilla pitkien aseiden kanssa liikkumista voidaan pitää jopa sopimattomana. Vastaavasti luolametsästyksessä ja pienpetoja pysäyttävällä koiralla metsästettäessä taikka liikenteessä loukkaantuneita eläimiä lopetettaessa pitkien aseiden käyttö on usein hankalaa ja siten pistoolin tyyppisten aseiden käyttömahdollisuuden säilyttäminen tältä osin erittäin tärkeää.

Luolametsästyksessä ja pysäyttävällä koiralla metsästettäessä äänenvaimentimen käyttö on suorastaan välttämätön laukausmelun vähentämiseksi ja metsästäjän omankin kuulon suojaamiseksi. Käytännössä äänenvaimenninta ei voida käyttää revolvereissa, mikä vähentää niiden käyttökelpoisuutta tämän tyyppisissä metsästyksissä. On myös huolehdittava, ettei eläimiä lopetettaessa aiheuteta niille tarpeetonta kipua. Siksi itselataavaa pistoolia on aina voitava käyttää loukussa tai luolassa olevan eläimen lopettamiseen.

Arvoisa puhemies! Juuri näihin asioihin, mitä äsken tuossa luettelin, maa- ja metsätalousvaliokunta lausunnossaan kiinnitti ja halusi hallintovaliokunnan kiinnittävän erityistä huomiota.

Mutta, puhemies, vielä tästä asiasta. Ampuma-aseisiin liittyvä ongelmakäyttäytyminen on monesti seurausta yhteiskunnan muista ongelmista, joihin ampuma-aselainsäädännön keinoin voidaan vain rajallisesti vaikuttaa. Vastuuntuntoinen aseharrastaja ei ole uhka yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Siksi järki on pidettävä mukana myös ampumalainsäädäntöä uudistettaessa. Ampumaharrastukseen ja metsästykseen liittyvän jatkovalmistelun osalta onkin tärkeää muistaa se, että metsästys ja ampumaseurat toimivat vastuullisina turvallisen ampumakulttuurin edistäjinä ja metsästys- ja ampumaharrastuksen jatkuvuuden turvaajina. Tämä vastuu korostuu erityisesti ampumaratojen ylläpitämisessä ja uusien jäsenten rekrytoinnissa ja kouluttamisessa. On myös aseharrastajien etu, että yhteiskunnassa kiinnitetään huomiota eri tavoin aseturvallisuuteen.

Aivan lopuksi haluan vielä esittää tyytyväisyyteni siitä, etteivät julkisuudessa esitetyt vaatimukset puoliautomaattiaseiden täyskiellosta nyt tällä kertaa etene. Kyseisiä aseita ei ole mahdollisuus korvata kaikissa käyttötarkoituksissa, ja täyskielto haittaisi muutenkin ampumaharrastustoimintaa ja ampuma-aseisiin harjaannuttamista. Onneksi ainakin tässä kohtaa järki voitti turhan pelon lietsomisen sijaan.

Markus  Mustajärvi /vas:

Arvoisa puhemies! Tulen huomisessa täysistunnossa esittämään pykälämuutosesityksiä kahdeksaan kohtaan sen mukaan, mitä on pöydille jaetussa monisteissa. Mutta haluan nostaa tästä asiantuntijakuulemisesta vielä kaksi merkittävää lausujaa esille:

Ensimmäiseksi, pitkän linjan metsämies ja juristi Hannu Lukkarila Rovaniemeltä toteaa, että varsinkin maaseudulla metsästysharrastus on edelleen yksi varteenotettava nuorten harrastusmuoto, joka tehokkaasti estää nuorten syrjäytymistä sekä kehittää monipuolisesti nuorten ihmisten elämänhallintataitoja ja myös sosiaalisia kykyjä. Tässä on ihan tarpeeksi viestiä niille, jotka haluavat demonisoida kaiken sen, mikä liittyy aseisiin. Edelleen Lukkarila toteaa, että alle 15-vuotiaiden metsästäjien mukaantulo harrastukseen ei ole aiheuttanut ongelmia eikä hänen tiedossaan ole vakavia vaaratilanteita. Erittäin hyvä asiantuntijalausunto.

Toiseksi, oikeustieteitten tohtori Pertti Eilavaara hyvin laajan lausuntonsa lopussa kiteyttää asian näin: "Esimerkiksi aselupakäytäntöjä kiristämällä ei voida estää tai ehkäistä koulusurmien kaltaisia tapahtumia. Se on tehtävä muualla. Kyse on lain valmistelussa siitä, ettei siitä oikeastaan ilmene, mitä milläkin keinoilla ja säännöksillä tavoitellaan tässä suhteessa. Vasta sellainen perusteluteksti tekee mahdolliseksi arvioida esityksen säännöksiä." Eilavaaralla oli kaiken kaikkiaan hyvin kriittinen lausunto tähän hallituksen esitykseen.

Minusta oli aika lailla hälyttävää se, että kun eräät kohdat lähetekeskustelussa osoitettiin kiistanalaiseksi ja vaadittiin niiden muuttamista, niin vasta sen jälkeen, kun perustuslakivaliokunta ja hallintovaliokunta tekivät ne korjausesitykset esimerkiksi pakkojäsenyyteen ja sitten tähän poliisin kotiurkintaoikeuteen, vasta siinä vaiheessa ne muuttuivat.

Pahoittelen sitä, että Pekka Saurin työryhmän työstä on nostettu vain tämä aselupakysymys esille eikä niitä keinoja, joilla puututtaisiin nuorten hälyttävään tilanteeseen.

Tuomo Hänninen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esityksen taustalla ampuma-aselain muuttamiseksi ovat toisaalta YK:n järjestäytyneen rikollisuuden torjunta sekä toisaalta Jokelan ja Kauhajoen traagiset koulusurmat, jotka nopeuttivat hallituksen esityksen valmistelua. Kiirettä on osaksi moitittu syyksi lakiesityksessä todettuihin puutteisiin. Valiokuntakäsittelyssä tämä laki on parantunut toimivampaan suuntaan.

Valiokuntakäsittelyssä ehkä tärkein muutos oli se, että esityksestä karsittiin kohta, joka olisi sallinut poliisin tarkistaa aseiden säilyttämistä. Nykyistä laajempaa tarkastuslupaa ei tarvita. Nytkin voidaan aseet ottaa haltuun ja lupien peruutusmenettely käynnistää, jos epäillään, ettei aseita säilytetä asianmukaisesti.

Toinen muutos aseluvan hankkimiseen — ei tarvita jäsenyyttä ampumaseurasta — juontaa juurensa perustuslakivaliokunnan antamaan lausuntoon. Nyt ei tarvita ampumaseuran jäsenyyttä, vaan ampumaseuran ampuma-asekouluttaja antaa todistuksen luvanhakijan harrastuksen aktiivisuudesta aseluvan myöntämistä varten. (Ed. Mustajärvi: Antaako se niillekin, jotka eivät ole jäseniä?) — No, varmaankin, jos tuntee henkilön.

Tällainen harrastaminen vaatii luonnollisesti turvallisia harjoituspaikkoja. Hallintovaliokunta lausumassaan edellyttää, että maassamme huolehditaan riittävästä ampumarataverkostosta. Tämä on hyvä lausuma.

Mietinnön valmistumisen jälkeen isoin kohu on tullut esityksestä, että lääkäreillä on oikeus ilmoittaa salassapitosäännösten estämättä poliisille henkilöstä, joka on sopimaton pitämään asetta hallussaan. Hallintovaliokunnan mielestä pelkkä ilmoitus ei riitä. Lääkäreille ehdotetaan tässä mietinnössä ilmoitusvelvollisuutta.

Arvoisa puhemies! Noin eräharrastajana ja ampumaurheilua ihan suhteellisen tiiviisti seuraavana minusta on hyvä asia se, että aselain uudistus ei vaikuta nykyisin toistaiseksi voimassa oleviin aselupiin, nyt voimassa olevat luvat säilyvät. (Ed. Mustajärvi: Tulkintaohjeet ovat jo muuttuneet!) Tämä muutos ei vaikeuta juurikaan metsästyksen harrastamista. Aivan kuten äsken kuultiin, ainoastaan luola- ja loukkupyynnissä uusia lupia ei saada näille automaattiaseille vaan kertaladattaville pienoispistoolille ja pienoisrevolverille, niin että tämä muutos tässä tulee. Mutta ne nykyiset luvat ovat voimassa.

Hallussapitoluvat pitkiin ampuma-aseisiin myönnetään nykyiseen tapaan pääsääntöisesti toistaiseksi voimassa olevina. Nuorten harrastajien osalta 15—17-vuotias voi saada rinnakkaisluvan ja 18-vuotias varsinaisen luvan. Uusien käsiaselupien ikäraja nousee tässä mietinnössä 18 vuodesta 20 vuoteen.

Arvoisa puhemies! Pitkä käsittelyaika valiokunnassa ja runsas yleisönosastokirjoittelu on ollut leimaa-antavaa aselain uusimiselle. Mielestäni niin metsästäjät kuin ampumaharrastajat voivat vastaisuudessa harrastaa lempiharrastuksiaan, uusi aselaki ei harrastusta rajoita.

Merja Kyllönen /vas:

Arvoisa herra puhemies! Edellisellä viikolla käydyssä keskustelussa nostimme edustajakollega Sirnön kanssa esille kansalaisten perusoikeudet, ja niistä asioista sitten äänestää pätkäytettiin, ja hävisimme. Jälkikäteen kun olen tätä asiaa selvitellyt ja tiedustellut, niin tuli vähän semmoinen mielikuva, että asia äänestettiin nurin sen takia, että perustuslakivaliokunnassa on työsuma. Sinällänsä mielenkiintoista on ollut sitä seurannut keskustelu, josta on tullut myös ed. Hännisen mainitsemaa kansalaispalautetta ja myös erittäin hyvä kansalaiskirjoitus viikonlopun Kalevaan, jossa on oikeastaan kuvattu se pelko, jonka me edustajakollega Sirnön kanssa nostimme täällä aselakikeskustelussa viime viikolla esille.

"Syksy alkaa minulla 10. elokuuta, kun metsästyskausi alkaa kyyhkysjahdilla. Pienestä pojasta asti olen tähän rutiiniin osallistunut, ja se on ollut yksi arjen henkirei’istä." Näin alkaa nimimerkin Luottokelvoton metsämies kirjoitus viikonlopun Kaleva-lehdestä.

"Joka ei ymmärrä" — suora lainaus — "metsästystä, ei varmaan käsitä myöskään sen rauhoittavaa vaikutusta psyykeen. Miten mukavaa on ollut tyhjentää takkia erätulilla ja kelata mielessään elämää.

Nyt vaan on sattunut kohdalleni paha vika. Olen vuosia sairastanut vakavaa masennusta, ja yhdessä vaiheessa olen yrittänyt itsemurhaa lääkkeillä. Olen käynyt tilani vuoksi hoitojaksoja osastollakin.

Viimeinen vuosi on tuonut elämääni puhtia, ja vaikea psyyketilanteeni on taakse jäänyttä. Elämä maistuu makealta!

Mutta nyt tuli pyyhkeitä kehään. Olen suunnittelemassa metsästyskiväärini vaihtoa. Aiemmin se hoitui hyvin kätevästi pyörähdettyäni poliisilaitoksella. Nyt tuntuu pahalta. Odotettavissa on kohdalleni vaikea tehtävä. Sen pelossa, että minulta vietäisiin nyt jo hallussa olevat aseet, en tiedä, mitä teen.

Millä voin todistaa, että olen sovelias käyttämään jatkossa asetta? Uskon, että lääkärini ei estäisi luvan saantia, vaan este olisi muussa instituutiossa.

Pitääkö minun valmistautua siihen, että maksettuani metsästyskortin lataan taskut täyteen kiviä, joilla sitten yrittäisin pyytää teertä tai sorsaa?"

"Sairauteni on särkenyt terveyttäni ja perhettäni, eikä niillä ole yhteyttä harrastuksiini. Päinvastoin: he ovat olleet onnellisia näinä vaikeina syksyinä, kun olen löytänyt iloa luonnon parista."

Jokainen voi miettiä sitä historiaa, minkälainen itse kullakin on, ja sitä, mitä se merkitsee tulevan lainsäädännön valossa. On helppoa sanoa, että kun on ihminen, joka on selviytynyt, ihminen, joka on parantunut, eihän siitä kukaan mitään ilmoitusta tee. No, tuntien suomalaisen järjestelmän ja tämän byrokratian on hyvin epätodennäköistä, että kukaan itseään kunnioittava lääkäri jättäisi itselleen sen riskin, että olisi ilmoittamatta, koska hänellä on ilmoitusvelvollisuus. Jos lääkäri tuntee potilaansa ja ilmoittaa ja on sitä mieltä, että voidaan aseet myöntää, se ei vielä tarkoita sitä, että poliisi tämän tiedon saatuaan reagoisi samalla tavalla.

On kuitenkin muistettava, että tätä asiaa ei voi verrata ajokorttilainsäädäntöön, koska tietääkseni ajokorttilainsäädäntöä ja lääkäreiden velvollisuutta ei säädetty sellaisten tapahtumien jälkeen, että joku olisi tarkoituksella ja vakavassa hengessä ajanut autolla jonkun ylitse ja käyttänyt autoaan tappavana aseena.

Jotenkin minua jäi vaivaamaan edellisen viikon keskustelu ja se tietynlainen ylenkatsonta, minkä koin osaksemme tulleen ed. Sirnön kanssa, kun kyseenalaistimme tätä perusoikeuksiin liittyvää asiaa. On helppo sanoa, että ei muodostu rekisteriä, kun eihän niitä tietoja kukaan pistä ylös. No, hupsua on kysyä, hupsua on tiedustella keneltäkään ammattilaiselta ihmisen tilasta, jos sitä ei jonnekin kirjata ylös.

Se, minkä edustajakollega Mustajärvi nosti tässä esille tämänkin päivän keskustelussa, on se suurin ja ikävin asia koko tässä prosessissa: todellisuudessa ne ongelmat ja ne tekijät, joilla vaikutettaisiin mitä suurimmassa määrin, no, esimerkiksi Kauhavan [puhuja ilmoitti myöhemmin tarkoittaneensa Kauhajokea] tapahtumien syntyyn, koskettavat nimenomaan koulujen mielenterveystyön vahvistamista, viranomaisyhteistyön vahvistamista oppilashuollossa, kiusaamisen ja mielenterveysongelmien ehkäisemistä ja opiskelijaterveydenhuollon vahvistamista, pakollista terveystarkastusta, toimihenkilöiden lisäämistä näillä osa-alueilla. Esimerkiksi tämän viikon lehdistä on voinut tarkistaa vielä sen asian, josta olin vakuuttunut jo edellisellä viikolla, että todellisuudessa niihin ongelmaytimiin ei ole kyetty puuttumaan. Monessakaan kunnassa ei ole lisätty kouluterveydenhuollon toimijoita, mikä olisi ollut kaikkein tärkein toimenpide, ja ennen kaikkea olisi varmistettu nuorten ja nuorten aikuisten mielenterveystyön resursseja.

Ihminen, jolla on ongelmia, ja ihminen, jonka ongelmat kasaantuvat niin suuriksi, että hän päättää tehdä elämässään sen viimeisen ratkaisun ja osallistaa siihen myös muita ihmisiä, löytää keinot, hän löytää tavan. Lainsäädännöllä tuskin me pystymme korjaamaan kenenkään ihmisen särkynyttä sielua, mutta terveydenhuollossa, mielenterveyspalveluissa, sosiaalipalveluissa, perhepalveluissa me pystymme sen tekemään. Sinne tarvitaan niitä tekeviä käsiä ja toimijoita korjaamaan näitä asioita. Surukseni on kyllä todettava, että edellisviikkoisen keskustelun pohjalta ja niiden päätösten pohjalta, joiden johdosta päätettiin, että tätä perusoikeuskysymystä ei saateta perustuslakivaliokuntaan, olen kyllä tullut siihen tulokseen, että tällä lailla ei ratkaista myöskään niitä merkittäviä ongelmia, mitä tähän yhteiskuntaan tällä hetkellä sisältyy.

Markus Mustajärvi /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kyllönen nosti tärkeän asian keskusteluun. On täysi syy miettiä sitä, käykö tämän lain myötä sitten niin, että niiden ihmisten kynnys, jotka tarvitsevat apua, hakea sitä nousee entisestään. Kun itse olen 1990-luvulla pahimman laman aikaan toiminut työvoimatoimiston johtajana Suomen vaikeimmassa työttömyyskunnassa ja paljon kävi asiakkaita minun kanssani hyvin vaikeita keskusteluja, monella oli mielenterveysongelmia, niin sanon sen näinpäin, että jos niillä ihmisillä ei olisi ollut mahdollisuutta mennä metsään nauttimaan luonnosta, harrastamaan sitä harrastusta, mikä heille ei käytännössä maksa enää mitään, jos sitä mahdollisuutta ei olisi ollut, niin silloin niitä vainajia olisi tullut. Itse asiassa sillä, että oli mahdollisuus aseen kanssa mennä metsään, pelastettiin ihmishenkiä.

Markku Pakkanen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Käsittelyssä on esitys ampuma-aselaiksi ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta, ja täällä on käyty vilkas keskustelu. Kaiken kaikkiaan tämä lakiesitys on ollut eduskunnan käsittelyssä tavalla tai toisella jo puolentoista vuoden ajan, ja ainakin itse olen saanut varmaan toistasataa erilaista viestiä lain tiimoilta. Kaikki eivät ole olleet kovinkaan positiivisia ja myönteisiä oman itseni kannalta, mutta se on osoitus siitä, että on tärkeä asia käsiteltävänä.

Juuri edellinen puhuja käytti hyvän puheenvuoron siitä, kuinka metsästys on tärkeä harrastus mielenterveyden kannalta, ja sen tämä laki mielestäni juuri mahdollistaa. Metsästäjillehän tässä lakiesityksessä ei tule mitään uusia rajoituksia nykyisestä laista poiketen. (Ed. Mustajärvi: Nuorille metsästäjille tulee!) — Nuoret metsästäjät pääsevät 15-vuotiaana rinnakkaisluvan kanssa metsästämään. Itse kuulun siihen ihmisryhmään, että minusta se on oikea ikä aloittaa aseen kanssa metsällä liikkuminen. Toki sinne metsään voi mennä nuorempana mukaan, ja tämä lakihan ei millään lailla estä olemasta mukana siellä hirvi- ja metsästysporukoissa ottamassa neuvoa ja nauttimassa siitä luonnosta, mutta lain mukaan sitten 15-vuotiaana rinnakkaisluvalla aseen kantaminen ja ampuminenkin on mahdollista, ja minusta se on hyvä ratkaisu.

Ei myöskään ampumaurheilua ja ammunnan harrastusta normaalisti tämä lakiesitys millään lailla muuta. Tällä uudella lailla ei vaikuteta millään tavalla tällä hetkellä voimassa oleviin aselupiin. Ne jatkuvat niin kuin ennenkin, entiseen tapaan.

Tällä lailla tiukennetaan ensimmäisen käsi-aseen luvan hakijan tilannetta. Siinä ikäraja nousee 18 vuodesta 20 vuoteen, ja hänelle tulee velvollisuus osoittaa harrastuneisuus: kahden vuoden aikana keskimäärin kymmenen kertaa tulee käydä ampumassa. Erityisen painavista syistä Suomen Ampumaurheiluliiton kilpailutoiminnan kannalta on mahdollisuus, että lupa myönnetään 18 vuotta täyttäneille alle 20-vuotiaille kilpailuammuntaan. Mutta tämä on tietenkin selvä tiukennus tässä asiassa, elikkä ikäraja nousee 18:sta 20 vuoteen. Minkäänlaista pakkojäsenyyttä ei kuitenkaan mihinkään ampumaseuraan tule. Jatkossa riittää tällainen neljännesvuosittainen ampumaharrastus keskimääräisenä osoitettuna.

Toinen tiukennus, mikä voidaan tulkita tässä, on loukku- ja luolapyyntiin kohdistuva asia ja siinä tämä käsiaseitten ja pitkien aseiden osuus. Voidaan todeta, että tässä kyllä hiukan tiukennusta tulee, mutta muuten metsästystarkoitukseen haetuissa aseluvissa jatkuu entinen käytäntö. Jos on kyse siis hirven metsästyksestä, jäniksistä, kanalinnuista, niin niissä nykyinen käytäntö jatkuu, mitä pidän hyvänä.

Uutta tässä esityksessä on ampuma-asekouluttajajärjestelmä, mikä tullaan sitten tulevaisuudessa järjestämään näin, että viranomaiset kouluttavat ampuma-asekouluttajan ja tästä tulee todistuksen antaja, ei valvoja, ja näin tässäkin näitä vääriä käsityksiä on syytä oikaista. Ampuma-asekouluttaja antaa todistuksen, ja sitten luvanhakija menee viranomaiselle ja lupaa hakiessaan osoittaa tämän todistuksen, mikä on kouluttajalta saatu. (Ed. Mustajärvi: Se vastaa siitä todistuksesta!)

Myöskään reserviläistoiminnan, mitä itse pidän tärkeänä, nykykäytäntöä tämä laki ei miltään osalta muuta.

Lopuksi haluan tässä vielä todeta, että tässä asetuksen valmistelussa pitää harjoittaa erittäin hyvää ja tiivistä yhteistyötä hyvien asiantuntijajärjestöjen kanssa, jotka antavat asiallista ja kriittistäkin palautetta. Palautetta toki saa antaa, mutta sen pitää olla asiallista ja perehtynyttä palautetta, kun asiantuntijalausuntoja kuunnellaan.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa herra puhemies! Muutamia havaintoja tästä ampuma-aselain ensimmäisestä käsittelystä hyvin pitkän valiokuntakäsittelyn jälkeen. Ennen näitä asioita haluaisin erityisesti huomioida ed. Hemmilän hyvin asiallisen ja monipuolisen puheenvuoron tässä edellä pidettynä, joka piti sisällään aika paljon niitä ajatuksia, mitä minullakin olisi ollut, ja sehän perustui aikamoiseen kokemukseen ja asiantuntemukseen myöskin, hänen puheenvuoronsa. Myös muissa edustajien puheenvuoroissa on ollut samanlaista henkeä, enkä halua siltä osin toistaa tätä kaikkea.

Mutta muutaman sanan haluaisin sanoa tästä soveltuvuuden arvioinnista ja siihen liittyvistä seikoista, koska se näkyy nyt olevan yksi seikka, joka ehkä lopputuloksen osalta ei ollut aivan sellainen kuin sen ehkä olisi pitänyt olla. Lähinnä minua närästää aika lailla se, että lääkäreille laitettiin nyt pakollinen lakisääteinen velvoite, silloin kun se sattuu tulemaan mieleen tai muuten, ilmoittaa tietyistä terveydenhuollon ja potilaan asioista poliisille. Yritän sitä perustella tässä puheenvuorossani, koska en ole kyseisten valiokuntien jäsen.

Tätä soveltuvuuttahan on käsitelty ihan valiokunnan tekstin mukaan hyvin asiallisesti maa- ja metsätalousvaliokunnassa, myöskin puolustusvaliokunnassa, ja todettu muun muassa hallintovaliokunnan toimesta, että "poliisilla on oikeus saada ampuma-aseen hankkimisluvan hankkijasta sellainen lääketieteellinen arvio, jonka perusteella lupaviranomainen voi arvioida hänen soveltuvuuttaan ampuma-aseen hallussa pitämiseen". Kyllä tämän olisi luullut semmoisenaan aivan selvästi tässä asiassa riittävän, vaikka jatkossa todetaankin, että lääketieteellistä arviota ei ole edes tarkoitus kaikissa tapauksissa pyytää. Se tukee sitä, että poliisiviranomaisen harkinta tässä asiassa riittäisi, koska kaikista ei näitä tarkkoja arvioita tarvitse tehdä. Tässä puhutaan yhteistyöstä, siis lääketieteen edustajien ja poliisin edustajien kesken. Perustuslakivaliokuntakin on ollut tässä hivenen mukana. Ja sitten lisätään vielä se, että tässä laissahan todetaan, että myöskin tulevaisuudessa henkilökohtaista soveltuvuutta selvittävä testi tulee mukaan tähän kuvioon.

Kun tästä nyt hypätään eteenpäin siihen pykälään, jossa sitten määrätään yhdelle ammattikunnalle Suomessa pakkovelvoite tiedottaa toisen ihmisen terveydentilasta joitain asioita, jos hän sattuu siitä olemaan jotain mieltä, niin luulisi, että se olisi perusteltu aivan toisella lailla kuin nyt tässä hallintovaliokunnan mietinnössä tältä osin tehdään. Hallintovaliokunnan mietinnössä sivulla 23 on luettavissa näitä perusteluita. Minusta ne ovat tyypillisiä byrokraattisia kuvioita, joilla vaan mielipiteellisesti katsotaan, että se nyt ei ehkä ihan riitä, että on oikeus tarvittaessa ilmoittaa. Vedotaan myöskin Ruotsissa olevaan tilanteeseen, mutta ei kerrota esimerkiksi Ruotsin viranomaisten kokemuksia tästä asiasta, miten käy, kun asia tehdään pakolliseksi. Ymmärtääkseni ed. Mustajärvi kiinnitti tähän samaan asiaan myöskin huomiota. Sen jälkivaikutukset pitäisi etukäteen sanoa.

Tämä varmasti vähentää tiettyjen potilaiden käyntejä oman hoitavan lääkärinsä luona silloin, kun he ovat asetta hankkimassa. Se on aivan selvää: ei sinne halukkaasti mennä, jos itsekin epäilee, että tässä saattaa olla jotain takana. Potilas on aivan aseeton terveyskeskuslääkärin edessä puhumattakaan erikoislääkäristä, jos tämä saa vaan päähänsä ilmoittaa oman oikeusturvansa takia, että tälle potilaalle en asetta suosittele. Se on aivan selvä asia, että tässä käy näinpäin. Toisaalta ei voi millään lailla lähteä siitä, että lyhyen kontaktin perusteella pystyy näin vaikeassa asiassa sanomaan selvän määräävän mielipiteensä, joka tuntuu kaikkinensa vielä aika ehdottomalta.

Minä olen aivan ihmeissäni, arvoisa puhemies, oikeusvaltioksi sanotussa Suomessa, että tämmöinen lainsäädäntö tältä osin on mahdollista, kun varsinkin silloin jo ajokortin saamisen yhteydessä puhuttiin tästä samasta asiasta, pitääkö lääkäreillä olla velvoite vai oikeus. Se oli hyvä harjoitus tähän. Se on täysin erilainen asia periaatteessa, mutta siinä jo niitä kieliä liikuteltiin, joissa haluttiin myöskin ammattikunnan salassapitoasia pitää erittäin pyhänä ja sitä kautta puolustaa potilaan asioita oikealla tavalla, analyyttisesti ja asiallisesti. Nyt koko tämä tämmöinen hoitoideologia, luottamus, salassapito, menee tämän päätöksen mukana taas yhden pykälän taaksepäin. Se halventaa näitä tilanteita, ja lopputulos ei ole edes sen mukainen kuin tässä nyt sitten valiokunnassa on ilmeisesti täysin mielipiteisiin nojautuen luultu. Minusta se on aika sääli, ja käsittääkseni tästä asiasta ei oikein asiantuntijoiden kesken Suomessa ole edes käyty keskustelua, ei hallintovaliokunnassa eikä muuallakaan, eli se on siinä mielessä otettu keskentekoisena tänne.

Tälle asialle ei nyt mahda yhtään mitään, mutta, arvon puhemies, halusin saada nämä vaan eduskunnan pöytäkirjoihin edes julki, koska tässä kyllä virhettä ollaan tekemässä.

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilä lääkärinä ansiokkaasti arvioi äsken sitä puheenvuorossaan, miten lääkärit voivat ennestään tuntemattomien ihmisten osalta tehdä arvioita siitä, sopivatko he aseenkantajiksi ja aseenkäyttäjiksi vai eivät. Täällä on monessa yhteydessä korostettu tätä uutta lainsäädäntöä, mutta nyt jo nykylainsäädännön voimassa ollessa, tällä hetkellä, on tilanne se, että lääkärit ovat aivan ihmeissään, kun heille tulee tämmöisiä tiedusteluja, että heidän pitäisi tehdä arvio siitä, onko kyseinen asiakas, potilas, soveltuva aseen kantamiseen vai ei. Lääkärit ovat aivan ihmeissään jo nykylainsäädännön voimassa ollessa.

Outi Mäkelä /kok:

Arvoisa puhemies! Aselain kuulemisten yhteydessä on käynyt harvinaisen selväksi — myöskin täällä puheenvuoroissa on sama asia käynyt ilmi — että tämä on erittäin laaja ja tärkeä asia. Aseet ovat osa monien arkea erilaisten työtehtävien ja harrastusten kautta. Vaikka kaikki eivät siitä pidäkään, niin näin on silti hyvä ja hyvä olla myös jatkossa. Mielestäni metsästys, ampumaurheilu ja vapaaehtoinen maanpuolustus siihen kuuluvine ampumakoulutuksineen ovat kaikki hyväksyttäviä ja jopa suositeltavia harrastusmuotoja ja niillä on monia myönteisiä merkityksiä paitsi harrastajille itselleen myös laajemmin yhteiskunnassa. Tässä yhteydessä haluankin esittää suuret kiitokset kaikille niille, jotka parhaillaan ahkeroivat metsissämme!

Hallintovaliokunnassa tehtiin muutama tärkeä muutos perusteellisten kuulemisten jälkeen. Muun muassa ampumaseurojen jäsenyyden poistaminen sekä pistotarkastusluonteisten kodintarkastusten poisto olivat hyviä muutoksia. Tärkeää on nyt seuraavaksi, että tämä rempallaan oleva aserekisteri saadaan kuntoon ja että tarvittavat kilpailu- ja harrastuspaikat saadaan asianmukaiselle tolalle ja niitä saadaan riittävästi ampumaharrastajien ulottuville.

Kolmas asia, jota on vielä syytä tarkastella, on ampumakortti. Ampumaharrastusfoorumi ja muutama muu asealan järjestö sekä asealan elinkeinonharjoittajat ovat käynnistäneet Ampumaharrastuksen kehittämishankkeen eli Ampu-hankkeen, jonka on tarkoitus päättyä vuonna 2013. Tässä yhteydessä arvioidaan muun muassa ampumakortin käyttöönoton mahdollisuuksia, ja mielestäni siinä yhteydessä olisi hyvä arvioida sen käyttöä laajemminkin.

Merja Kyllönen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minun on ihan pakko sen verran puuttua edustajakollega Mäkelän puheenvuoroon, että kysyn, millä resursseilla me korjaamme ne ampumaradat ja -systeemit. Ne eivät tule nimittäin ilmaiseksi, ja minun tietääkseni ei ainakaan tulevan vuoden budjettiesityksessä ole varattu minkäänlaisia lisämäärärahoja näihin eikä myöskään käsittääkseni tähän erityisen aserekisterin selvittelyyn, koska käsittääkseni siihenkin tarvitaan aika mittavat voimavarat, että se saadaan koko maan kattavasti järjestykseen.

Markus Mustajärvi /vas:

Arvoisa puhemies! Kyllä tässä on aika mielenkiintoinen arvoasetelma. Minun arvioni on se, että eduskunta on nyt ostamassa itselleen hyvää omaatuntoa kaiken varalta puuttumatta ongelman perimmäisiin syihin. Valitettavasti pitää sanoa näin, että minun arvioni mukaan, kun kolmas, neljäs tai viides koulusurma tulee tai joku vastaava massatuho, silloin edustajat voivat sanoa, että kyllä me ainakin jotain teimme. Sen tunteen valtaan ei pidä heittäytyä, että nyt olisi ratkaistu perusongelmat.

Joka syksy me tässä talossa olemme tapelleet nuorten psykiatrisen kuntoutuksen määrärahoista. Kaikki tietävät, että ne ovat riittämättömät, ja esimerkiksi Jokelan koulusurmaaja haki itselleen apua eikä sitä saanut. Se on valitettavasti se reaalimaailma.

Mutta sitten tästä koulutusjärjestelmästä vielä. Sellaista ampuma-asekouluttajajärjestelmää ei kerta kaikkiaan ole olemassa, enkä usko, että sitä pystytään näillä reunaehdoilla luomaankaan. On iso kysymys, kuka kouluttaa, kuka kirjoittaa todistukset, ja ennen kaikkea, kuka vastaa niistä todistuksista. Kahden vuoden ajalta harrastuneisuus pitää osoittaa — aikamoinen tehtävä.

Aika oleellinen kysymys on myöskin se, kenen aseilla. Ei yhdistyksillä, ampumaseuroilla, metsästysseuroilla ole sellaisia aseita tälläkään hetkellä, millä kouluttaa. Tässä on vahvana se maku, että julkinen sektori siirtää sitä vastuuta, mikä kuuluisi sen itsensä kannettavaksi, yhdistyksille.

Sen verran realisti olen, että vaikka olen tehnyt tuon listan näistä pykälämuutosesityksistä ja tulen niitä esittämään huomenna, en jaksa uskoa, että ne menisivät läpi. Kun kerran on todennäköistä, että lain sisältö pysyy tämmöisenään ja jättää asiat puolitiehen, se on eräänlaista lumelainsäädäntöä, niin minä olen kakkoskäsittelyssä sitten kyllä hylkäyksen kannalla.

Pertti  Hemmilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Kuten ed. Mustajärvi totesi, ei yhteiskunnan perimmäisiin ongelmiin kyllä tällä aselainsäädännöllä pystytä vaikuttamaan. Se on ihan varmaa, ja kaikki, jotka ovat silmät ja korvat avoimina liikkuneet tässä viime aikoina, tietävät, että ne perimmäiset ongelmat ovat ihan jossain muualla kuin metsästyksessä taikka aseisiin liittyvien harrastusten parissa.

Ihan samalla tavalla kuin tässä aiemmin puhuttiin niistä ongelmista, mitkä liittyvät lääkärien mahdollisuuksiin arvioida aseluvan hakijoita, ongelmia tulee tulevaisuudessa aiheuttamaan esimerkiksi riistanhoitoyhdistyksen mahdollisuus arvioida aselupien hakijoita, heidän mahdollisuuksiaan menestyksellisesti harrastaa ja menestyksellisesti myöskin käyttää sitä asetta. On selvää, että kun yhdessä riistanhoitoyhdistyksessä voi olla jäseniä enemmän kuin tuhat, niin ei riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja millään henkilökohtaisesti tunne kaikkia jäseniä, ei edes niin, että riistanhoitoyhdistyksen hallituksen jäsenet voisivat yhdessä arvioida kaikkien yli tuhannen jäsenensä kykyä ja vielä niin, että kun elämässä tapahtuu muutoksia ja ihmisten mahdollisuuksissa selviytyä tapahtuu muutoksia, riistanhoitoyhdistyksen johdon pitäisi olla joka hetki hereillä ja pystyä arvioimaan myöskin näitten muutosten jälkeen ihmisten mahdollisuuksia aseluvan saamiseen.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin olen muiden edustajien kanssa samaa mieltä, että perusongelma, jota luullaan tällä lailla ratkaistavan, ei kyllä ratkea. Koulusurmat, ikävä kyllä, varmaan eivät lopu, ainakaan tämän lain takia.

Palaan vielä tähän ilmoitusvelvollisuuteen sikäli, että täällä hallintovaliokunnan tekstissä sanotaan näin vaan: "Lääkärinkään kannalta tällainen sääntely ei - - aseta kohtuuttomia vaatimuksia. Sopivuutta koskevan arvioinnin lopputulos on sekä ilmoitusoikeuden että ilmoitusvelvollisuuden osalta samansisältöinen. Kysymys on sellaisesta ilmoituskynnyksen arvioinnista, joka lääkärin - - koulutuksen ja kokemuksen perusteella voidaan siinä tehtävässä katsoa kuuluvan hänen ammattitaitoonsa."

Se on aika reteesti sanottu, kun mitenkään muuten täällä ei kerrota, miten tähän on tosiaan paneuduttu. Tämä on mielipide eikä tieto, ja sen takia kyllä ihmettelen, että se tähän on otettu, varsinkin kun myöhemmin todetaan, että asetuksella tästä kaikesta säädetään myöhemmin. Tätä lakia on puolitoista vuotta valmisteltu. Asetus, jossa käytännön ohjeet annettaisiin, on edelleen teillä tietymättömillä. Miksi oikeus ei riittänyt tässä? Miksi sen pitää olla velvollisuus? Sitä ei tässä avata ollenkaan.

Markus  Mustajärvi  /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Hemmilä nosti vielä yhden tärkeän asian esille: silloin kun haetaan asetta, aina on kyse syyperusteisesta harkinnasta. Eli pitää kysymykseen pystyä vastaamaan, kun lupaviranomainen kysyy, miksi hankit tämän aseen, miksi juuri tällaisen aseen ja mitä käyttöä varten. Tämä harrastuneisuuden osoitus on muutenkin ongelma, jos tämä lupakäytäntö menee hankalaksi. Ei ole kysymys pelkästään lyhyistä käsiaseista, jolloinka on eri ikärajatkin.

Jos ottaa käytännön esimerkin: Jos on yhtä iso maanomistaja kuin esimerkiksi Björn Wahlroos ja menee omille mailleen metsälle, kuka sen todistaa, että hän on ollut metsällä? Kuka todistaa, että Björn Wahlroos harrastaa metsästystä, jos ei ole Ilta-Sanomien toimittaja kuvaamassa, niin kuin aika usein on? Tai sitten jos on pohjoisen metsästäjä, joka lähtee kotipihaltaan valtion maille metsästämään koiransa kanssa — kysyin tämän jo viime kerralla — onko se sitten se koira, joka menee sinne poliisin, lupaviranomaisen, tykö todistamaan, että minun isäntäni tai emäntäni harrastaa metsästystä?

Merja  Kyllönen /vas:

Arvoisa puhemies! Asia, jonka edustajakollega Akaan-Penttilä nosti tässä vielä esille, herättää myös sen huolen, että jos tavallaan lainsäädännöllä siirretään se vastuu nyt jollekin muulle tästä salista pois, niin tällä kertaa se siirretään sitten lääkäreille eräänlaisella velvollisuudella ja astutaan meriveteen heidän takapuolellaan: jos he eivät hoida velvollisuuttaan, niin sitten se on heidän syynsä, jos ei näitä ongelmatapauksia saada kerättyä kentältä pois. Sen takia minun mielestäni olisi ollut äärimmäisen tärkeää tutkia, mihin johtaa se kansalaisten rekisteröiminen ja minkälaisiin vastuisiin se myös asettaa ne terveydenhuollon toimijat, joilla on oma vastuunsa, koska kuitenkin se todellinen pallo, lain ja rahanjakajan pallo, on täällä eduskunnassa ja ne ongelmat on korjattava lähtökohtaisesti täällä eikä vieritettävä sitä vastuuta jollekulle muulle.