Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Pääministeri Vanhanen asetti viime vuoden marraskuussa johtoryhmän puheenjohtajanaan vuorineuvos Simo Palokangas valmistelemaan kansallista ruokastrategiaa nykyhetkestä vuoteen 2030. Tehtävänannon taustalla olivat muun muassa elintarvikkeiden maailmanmarkkinoiden kysynnän, tarjonnan ja hintojen rajut vaihtelut. Kyseiset vaihtelut ovat haitanneet pahasti maailman vähäosaisimpien maiden ruokahuoltoa. Myös vauraampien maiden kuluttajat ovat saaneet kokea elintarvikkeiden hintakehityksen yllätyksellisyyden. Maailman elintarvikemarkkinoiden herkistyminen on osoitus siitä, miten tärkeänä ruokahuollon toimivuutta pidetään kaikissa maissa ja kuinka tuolla seikalla voidaan spekuloida markkinoilla.

Vuorineuvos Palokankaan ryhmä sai tämän vuoden kesäkuussa valmiiksi strategiaehdotuksensa nimeltään "Huomisen ruoka". Maa- ja metsätalousministeriön tuli strategiaehdotuksen pohjalta valmistella esitys eduskunnalle annettavaksi valtioneuvoston selonteoksi ruokapolitiikasta. Selonteon ja sen taustaselvityksen tarkoituksena on mahdollisimman monipuolisesti kuvata sitä, mitkä olosuhteet odottavat jatkossa Suomen ruokahuoltoa, mitkä ovat vastuut omille kuluttajillemme ja osuutemme maailmanlaajuisesta ruokaturvasta sekä miten meidän tulee toimia, jotta voimme vastuumme kantaa.

Arvoisa puhemies! Kuten kaikki tiedämme, ruuan ja puhtaan juomakelpoisen veden saatavuus ja riittävyys eivät ole maailmanlaajuisesti itsestäänselvyyksiä. Jokaisella kansakunnalla on tarve varmistaa ruuan saanti väestölleen. Tämä tulee olemaan monessa maassa entistä suurempi ja keskeisempi tehtävä. Tänä päivänä Suomen pohjoinen sijainti, lyhyt kasvukausi ja monia maita kylmemmät olosuhteet aiheuttavat meille haasteita kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta. Samanaikaisesti on muistettava globaali vastuumme maailman nälkää näkevistä ja tuettava kehitysmaiden maataloutta ja pienviljelijöitä, erityisesti naisia. Tämä oli Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispojen vahva viesti viime viikolta, ja siihen on helppo yhtyä. Myös tuore ulkoministeriön maatalouden ja ruokaturvan kehityspoliittinen linjaus on samansuuntainen.

Pitkällä aikavälillä ilmaston lämpeneminen ja monien alueiden kuivuminen voivat johtaa suuriin muutoksiin, jotka vaikeuttavat ruuantuotantoa maapallon nykyisin vahvoilla ruuantuotantoalueilla. Suomessa, jossa sadanta on suurempi ja ennusteiden mukaan pysyykin suurempana kuin haihtuminen, voi ilmastonmuutos luoda uusia mahdollisuuksia. Suomelle muutos merkitsee suurempaa ja monipuolisempaa globaalia vastuuta. Oman kapasiteettimme rajoissa voi vastuunamme olla osallistua maailman ruokahuoltoon puhdasta vettä ja maaperää vaativilla tuotteilla, mikä voi merkitä ruuan viennin arvon huomattavaakin kasvua. Se oli kyseisen strategiaryhmän yksi keskeisistä havainnoista.

Kun puhumme vastuunkannosta, hallitus vastaa kansalaisille ennen kaikkea siitä, että heille on kaikissa olosuhteissa tarjolla turvallista, terveellistä, vastuullisesti tuotettua, maukasta ruokaa. Vastaavasti kuluttajien odotetaan omilla valinnoillaan viestittävän ja vaikuttavan siihen, miten ruokasektori kehittyy ja mitkä ovat heidän vaatimuksensa ympäristö- ja yhteiskunnallisiin näkökohtiin. Kuluttajien odotuksien toteuttamiseksi tulee meillä olla osaava, joustava, läpinäkyvä ja kansainvälisesti kilpailukykyinen ruoka- ja palvelujärjestelmä. Tästä seuraa myöskin se, että Suomessa on oltava korkeatasoinen, hyvin verkottunut tutkimus- ja kehityskapasiteetti ruoka-alan toivottua kehitystä tukemassa.

Suomalaisen ruuan kilpailukyky perustuu kaikkeen edellä mainittuun eli todellisesta kyvystä vastata kuluttajien tarpeisiin. Se edellyttää koko elintarvikesektorilta aina hallintoa myöden kuluttajalähtöisyyttä sekä toisaalta ruuan ja sen tekijöiden ja ruokakulttuurin arvostuksen lisäämistä. Kun nuo edellytykset ovat olemassa tai syntyvät, elintarvikesektorista voi tulla kasvuala, jossa etenkin viennin arvo kasvaa. Sellainen tavoite on sille monestakin jo mainitsemastani syystä järkevää asettaa. Palokankaan ryhmä asetti tavoitteeksi viennin arvon kaksinkertaistamisen. Tavoite on suunnittelujänteellä eli vuoteen 2030 mennessä. Mielestäni se on mahdollista saavuttaa, koska vahvuutemme eivät ole lainkaan väheksyttäviä. Käyn niitä läpi seuraavaksi.

Suomalaisen ruuan hygieeninen laatutaso on tällä hetkellä maailman huippua. Tähän tasoon pääseminen on vaatinut peltomaan pitämisen vapaana raskasmetalleista, kasvinsuojeluaineiden rajoitettua käyttöä, vuosikymmenten määrätietoista työtä eläin- ja kasvitautien torjunnassa, pidättyvyyttä eläinten antibioottilääkinnässä, salmonellan ja monen muun vielä vaarallisemman bakteerin nollatoleranssia samoin kuin tuotantolaitosten ja kaupan jakeluketjujen korkean hygieniatason säilyttämistä. Suomessa ei ole alettu viljellä elintarvikekäyttöön tarkoitettuja muuntogeenisiä lajeja. Koko Suomen omaan peltoviljelyyn perustuva elintarviketuotanto on siis edelleen muuntogeenisistä viljelylajikkeista vapaata aluetta.

Suomessa on asetettu eräiden tuotantoeläinten pidolle EU-minimitasoa korkeammat vaatimukset. Lainsäädännön perusvaatimukset ylittäviin hyvinvointitoimiin sika- ja nautatiloilla on vuodesta 2008 lähtien voinut saada eläinten hyvinvointitukea. Eläinten hyvinvointi onkin olennainen osa suomalaisen elintarvikkeen laatua, mikä perustuu tuottajan korkeaan ammattitaitoon ja toimivaan elintarvikeketjuun.

Huippulaatu pitää myöskin jäljittää ja todentaa. Tähän pyritään luomalla suomalaiseen ruokaketjuun varmistettu jäljitettävyys- ja vastuullisuusjärjestelmä. Kuluttajan ja ruokaketjun muiden toimijoiden on saatava sähköisesti entistä tarkempaa tietoa ruuan alkuperästä ja tuotantotavasta. Näin lisätään luottamusta suomalaiseen ruokaketjuun ja lisätään suomalaisten elintarvikkeiden kilpailukykyä vientimarkkinoilla.

Ansio laadusta, puhtaudesta ja eettisyydestä kuuluu koko elintarvikeketjun toimijoille. Korkea vaatimustaso on toki lisännyt välittömiä tuotantokustannuksiamme, kun niitä verrataan väljempiä vaatimuksia soveltaviin maihin. Toisaalta yhteiskunta, siis me kaikki, olemme säästäneet ja säästämme esimerkiksi ruokaperäisten sairaustapausten vähäisyydellä.

Vahvuutemme eivät rajoitu korkeaan hygienialaatuun. Vahvuuksiimme tulee lukea myös monet meille tavanomaiset mutta maailmalla harvinaiset raaka-aineet, kuten aromirikkaat marjat, sienet, kalat ja riista. Suomen luonnosta voisi kyseisiä raaka-aineita tuottaa markkinoille nykyistä paljon enemmänkin. Esimerkiksi kotimainen kalasaaliimme kattaa vain noin 30 prosenttia kalan kulutuksesta.

Suomi on maailmanluokan osaaja myös joidenkin hyvin korkeaa teollista osaamista edellyttävien elintarvikkeiden valmistuksessa. Tällaisia ovat useat terveysvaikutteiset tuotteet, joiden klassikon, Xylitolin, jälkeen on maailmanmenestystä saavutettu muun muassa kolesterolitasoon, verenpaineeseen, bakteereiden vastustuskykyyn, laktoosi-intoleranssiin, keliakiaan ym. vaikuttavilla elintarvikkeilla. Terveysvaikutteiseksi voitaneen osittain lukea myös puhdas viljamme, joka on hyvin kysyttyä terveystuotteiden raaka-aineena maailmalla.

Laatu on hyvä, mutta entä sitten maku? Vuorineuvos Palokankaan työryhmä oli tehnyt tästä sen havainnon, että ruokakulttuurissa siirrytään tulevaisuudessa yhä enemmän yhdessäoloon, yhdessä tekemiseen, ja että vaatimus ruuan hyvästä mausta koskee yhä enemmän niin arkea kuin viikonloppujakin. Toisin sanoen osa kuluttajista on löytämässä ruuasta uudelleen muita arvoja kuin vain nopean valmistamisen ja pikaisen syömisen.

Julkinen ruokapalvelusektori ja muut ammattikeittiöt ohjaavat osaltaan suomalaisten ravitsemus- ja kulutuskäyttäytymistä. Maassamme syödään päivittäin yli kaksi miljoonaa suurkeittiöiden valmistamaa ateriaa. Jokaisena arkipäivänä noin 700 000 suomalaiselle oppivelvollisuusikäiselle lapselle ja nuorelle on tarjolla vähintään lounas oppilaitoksen ruokalassa. Henkilöstöravintoloiden ruokaloissa nautitaan puolestaan noin 300 000 ateriaa työpäivää kohti. Nämä luvut kertovat, kuinka merkittävässä asemassa joukkoruokailu on yleensä, koska ruokapalvelun valmistama lounas on monelle päivän ainoa lämmin ateria. Sanomattakin on selvää, miten tärkeä on kunnollinen ateria lastemme ja nuortemme kehittymiselle ja oppimismenestykselle. Yhtä lailla tärkeää on, että kouluissa opetetaan kaikille ruuanlaiton perusteet ja ruokailun hyvät tavat. En malta olla mainitsematta tähän omaa toivettani siitä, että keittiötaitojen ja ruokakulttuurin opetukselle on varattava riittävät oppituntimäärät tuntijakouudistuksen yhteydessä.

Kuten tuossa edempänä totesin, suomalaisen elintarvikeketjun vahvuuksia ovat puhdas vesi, puhdas viljelymaa ja eettiset kotieläinkasvatuksen periaatteet. Nämä edellytykset antavat erinomaisen lähtökohdan myöskin luomutuotannolle. Vain kaksi kolme sukupolvea sitten oli koko maataloustuotantomme luomuviljelyä, jossa maatalouden peruslainalaisuuksien hyvällä osaamisella saavutettiin paljolti sitä, mitä myöhemmin on saavutettu teollisen kemian tuottamilla tuotantotarvikkeilla. Tuottavuudessa ei nykyaikaisella luomutuotannolla ja teollisiin tuotantopanoksiin perustuvalla tuotannolla ole kovin paljon eroa jälkimmäisen eduksi. Jos taas lasketaan yhteen taloudellisuus, huoltovarmuus ja ympäristövaikutukset, kallistuu etu ammattitaitoisen luomutuotannon hyväksi.

Lehtitietoina tihkuneiden ennakkoarvioiden mukaan Jorma Ollilan Suomi-brändi-ryhmä tulee suosittelemaan merkittävää luomutuotannon lisäämistä Suomen maatalouden tulevaisuuden yhdeksi strategiaksi. Odotan ryhmän raportin tulevaa julkistamista mielenkiinnolla, sillä myös tässä hallituksen selonteossa on luomu- ja lähiruuan tuotannon sekä vastaavien markkinoiden kehittämisellä merkittävä osuus.

Luomu- ja lähiruuan markkinoiden pullonkaulana on viime aikoihin asti ollut tuotannon ja potentiaalisen kysynnän huono kohtaaminen. Olen usein saanut vastata pienten lasten vanhempien kysymyksiin: "Mistä saisin lapselleni lisäaineetonta ja jäämätöntä lähiruokaa?" Näkisin, että edellä mainitsemani joukkoruokailun suuri merkitys on avain myös luomu- ja lähiruuan saatavuuden merkittävään paranemiseen.

Vuorineuvos Palokankaan ryhmä havaitsi ulkopuolisen silmin sen, että ruokaan liittyvässä valtionhallinnon sisäisessä koordinaatiossa on vielä parantamisen varaa. Elintarvikkeisiin liittyvää vastuuta on jo keskitetty merkittävästi maa- ja metsätalousministeriöön, mutta kaikkea ruokaan liittyvää ei kuitenkaan ole mahdollista tai tarkoituksenmukaistakaan keskittää yhteen paikkaan. Eli kaikissa politiikan lohkoissa löytyy jotain elintarvikkeita sivuavaa, ja selonteossa tähdennetäänkin sitä, että elintarvikealaa koskevan yhteistyön tulee lisääntyä valtionhallinnossa. Samalla tavalla pidän tärkeänä myös sitä, että koko elintarvikealan kansallinen klusteri toimisi entistä enemmän toinen toistensa toimet tuntien ja yhteistä etua lisäten.

Yksi tärkeä yhteistyön kenttä on tutkimus- ja innovaatiopolitiikan alue. Selonteossa otetaan kantaa tämän alueen tutkimuksen riittävän resursoinnin ja erityisesti pienten ja keskisuurten elintarvikeyritysten tarvitseman yhteistutkimuksen lisäämisen puolesta. Tällaiseen resurssien kohdentamiseen antaa ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön sektoritutkimuslaitosten yhteenliittymä Lynet hyvän lähtökohdan.

Erityisesti pienet ja keskisuuret elintarvikeyritykset ovat alkaneet kiitettävästi tunnistaa kuluttajien kehittyviä tarpeita, kuten edellä mainitsemani lähi- ja luomuruuan lisääntyvän kysynnän. Se onkin luonnollista, koska pienet ja keskisuuret yritykset toimivat sananmukaisesti lähellä tuottajia ja kuluttajia. Tämä on omiaan vahvistamaan niiden kilpailukykyä. Jalostusasteen nostaminen ja viennin kehittäminen edellyttää useimmiten kuitenkin sekä monipuolista verkottumista että yhteiskunnan tukea.

Maa- ja metsätalousministeriö on omalta osaltaan käynnistänyt pienten elintarvikkeita jalostavien yritysten byrokratiataakan purkamisen omissa säädöksissään. Tälle purkamiselle on usein jo riskiarvioidenkin pohjalta hyvät perusteet, ja tulemme sitä työtä jatkamaan. Olemme samassa yhteydessä huojentamassa pienten teurastamojen lihantarkastusmaksuja. Korkeiden tarkastusmaksujen epäkohta on viime aikoina saanutkin ansaittua julkista huomiota. Elintarvikkeiden laadun ja hygieniatason tarkastusten on joka tapauksessa taattava kuluttajille turvalliset elintarvikkeet. Tämä pätee myös EU:n alueelle tuotavaan ruokaan, ja siitä periaatteesta Suomi on jäsenyytensä aikana pitänyt tiukasti kiinni. Tuontiruuan on täytettävä samat turvallisuusnormit kuin sisämarkkinoilla tuotettu ruokakin.

Arvoisa puhemies! Kuluttaja voi vaikuttaa ruokavalinnoillaan muun muassa ympäristöön, omaan terveyteensä ja työllisyyteen. Näin ollen onkin tärkeää, että kuluttaja saa tarpeelliset tiedot siitä, mihin ja miten paljon hän kullakin valinnallaan voi vaikuttaa. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus on yhdessä Suomen ympäristökeskuksen kanssa tehnyt ensimmäisenä maailmassa kattavat, kaikkia elintarvikeryhmiä koskevat laskelmat siitä, kuinka paljon eri elintarvikkeiden valmistus ja jakelu vaikuttaa ilmastoon, vaikuttaa valumiin ja energian kulutukseen. Vastaava laaja käytännön sovellutus on vielä kehittämättä, mutta joidenkin elintarvikkeiden valmistajien tilauksesta on jo tuotettu yksittäisten tuotenimikkeiden hiilijalanjälkilaskelmia. Uskon, että tällä alalla Suomi voi saavuttaa lähivuosina huomattavaa kilpailuetua muihin maihin nähden.

Samalla kun tietämys elintarvikeketjun eri vaiheiden ilmasto- ja muista ympäristövaikutuksista vahventuu, voidaan myös suunnata politiikkatoimia entistä paremmin. Esimerkiksi maataloustuotannon ja ympäristönsuojelun alueella on seuraava vuonna 2014 alkava EU-ohjelmakausi. Se antaa erittäin paljon uutta tietoa nyt käynnissä olevaan ohjelmakauteen verrattuna, ja sitä voidaan silloin hyödyntää.

Halu uudistaa elintarviketuotannon ympäristötoimenpiteitä on ilahduttavasti lisääntynyt myöskin tuottajien ja erityisesti vesistöjen vaikutuspiirissä olevien kansalaisten ja yritysten piirissä. Voin esimerkkinä tällaisesta mainita kokeiluhankkeen, jossa Itämerestä poistetaan fosforia kalastamalla. Itse kalastus tarvitsee ainakin alkuvaiheessa pientä tukea, kunnes niin sanottu roskakalaksi tähän asti luokiteltu kalanjalostus elintarvikkeiksi, kalanrehuksi tai energiakäyttöön saadaan kunnolla toimimaan.

Yksipuolisen ravitsemuksen haitat ovat laajasti tunnettuja. Siitä huolimatta huonoon ruokavalioon perustuvien kansantautien, joihin liikalihavuuskin luetaan, esiintyminen on Suomessa kasvamassa. Lasten ja nuorten jo aikaisemmin mainitsemani ruokaa koskevan opetuksen ja päivittäisen ateriasisällön lisäksi on lisää huomiota kiinnitettävä myöskin aikuiskasvatukseen. Aikuisten kohdalla on joukkoruokailulla suuri merkitys. Ravitsemuksellisesti parhaiden valintojen on oltava mahdollisia, helppoja ja houkuttelevia. Tämä onkin melkoinen haaste, sillä niin sanottu roskaruuan houkuttelevuus perustuu useimmiten huomattaviin mainonta- ja markkinointiponnistuksiin. Tähän kysymykseen on nyt korkea aika löytää erilaisia hallinnollisia ratkaisuja. Hallituksen aloite makeisveron korottamisesta on ensimmäinen askel tähän suuntaan.

Sitten muutama sana EU:n maatalouspolitiikan tulevaisuudesta.

EU:n yhden kattavimman yhteisen politiikkalohkon, maatalouspolitiikan, tavoitteena on voimassa olevan perussopimuksen mukaan lisätä maatalouden tuottavuutta edistämällä teknistä kehitystä, taata maatalousväestölle kohtuullinen elintaso, taata kohtuulliset kuluttajahinnat ja varmistaa elintarvikkeiden saatavuus ja luoda edellytykset korkealaatuisten maataloustuotteiden tuotannolle kuluttajien tarpeisiin vastaamiseksi. Hallitus on pyrkinyt EU-politiikassa toimimaan niin, että kyseiset Rooman sopimuksen tavoitteet voitaisiin Suomen vaikeat olosuhteetkin huomioon ottaen saavuttaa riittävällä EU:n ja kansallisella rahoituksella, jolla perheviljelmämalliin pohjautuva maataloustuotanto voidaan turvata. Epäilemättä se on oikea toimintamalli myöskin tulevaisuudessa. Yksityiskohtaisina toimenpiteinä ovat olleet Suomeen soveltuvien politiikkatoimien samanaikainen käyttö niin viljelijän tulotason turvaamiseksi kuin kilpailukyvyn lisäämiseksi rakennepoliittisin toimin.

Maatalouden kannattavuuden parantaminen ei toteudu pelkästään tilakokoa kautta linjan suurentamalla, vaan ottamalla käyttöön ja tukemalla maatilayritysten yksilöllisiä vahvuuksia. Tällä saralla maatalouden neuvontajärjestöt ja alueelliset elinkeino-, työllisyys- ja ympäristökeskukset ovat tehneet merkittävää työtä. Uusia, ennakkoluulottomia malleja elintarvikkeisiin ja niihin liittyviin palveluihin tarvitaan kuitenkin lisää. Monipuolisten, alueellisten toimintamallien kehittämiseen ja niiden edistämiseen on tulevaisuudessa kiinnitettävä entistä enemmän huomiota.

EU:n perussopimuksessa mainitaan siis elintarvikkeiden saatavuus eli huoltovarmuus. Suomessa tämän tavoitteen merkitys on laajalti tunnustettu, ja tavoite on tärkeä kansallemme myöskin tulevaisuudessa. Väestön elinmahdollisuudet ja toimintakyky sekä yhteiskunnan toimivuus on voitava turvata kaikissa, mutta myöskin poikkeuksellisissa oloissa. Elintarvikehuollon toiminta on riippuvainen nykyisin samasta perusinfrastruktuurista kuin kaikki muutkin alat, eli energia- ja tietoverkkojen häiriöttömästä toiminnasta. Huoltovarmuutta varmistetaan lisäksi riittävällä varmuusvarastoinnilla sekä erilaisilla Huoltovarmuuskeskuksen hallinnoimilla muilla sopimuksilla.

Alkutuotannon kriittisistä tuotantotarvikkeista tulee mainita sikojen ja siipikarjankin rehussa tarpeellisen valkuaisen niukka kotimainen tuotanto. Omavaraisuutemme on normaaliin kulutustasoon nähden vain 15 prosenttia. Samoin lannoitteiden raaka-aineiden ja kasvinsuojeluaineiden sekä erikoiskasvien siementen omavaraisuus on siis myöskin rajallinen, jota tosin sitten korvataan mainitsemallani varmuusvarastointisopimuksella. Näiden huoltovarmuuskysymysten käsittely on erittäin tärkeätä tulevaisuuden maatalouspoliittisia linjauksia tehtäessä, myöskin EU:n seuraavan maatalouspolitiikan uudistuksen samoin kuin vastaavan kansallisen politiikan linjauksen yhteydessä.

Arvoisa puhemies! Hallituksen selonteko ruokapolitiikasta liitteineen käsittelee kaikkia tässä puheenvuorossani mainitsemiani asiakokonaisuuksia. Uskon, että eduskunnan käsittely tuo sille vielä mahdollisesti puuttuvia, tärkeitä näkökulmia, ja ennen kaikkea toivon, että se antaa arvokkaita suosituksia elintarvikepolitiikan viitoittamiseen niin nykyiselle mutta myöskin tulevalle hallitukselle.

Pekka Vilkuna /kesk(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Pääministeri Mari Kiviniemen hallitus on tehnyt hyvän ja perusteellisen selonteon Suomen ruokastrategiaksi. Se on pitkän aikavälin suunnitelma ruuan laadun, saatavuuden, kulutustottumusten ohjailun ja suomalaisen elintarvikeketjun menestyksen turvaamiseksi. Selonteossa esitetyt ydintoimenpiteet ovat keskustan eduskuntaryhmän mielestä erittäin kannatettavia ja välttämättömiä.

Suomalaisen ruokaketjun kannattavuus ja kilpailukyky on turvattava. On luotava yhtenäinen järjestelmä, jonka avulla ruuan alkuperä voidaan selvittää. Kuluttajalähtöistä tutkimusta, kehittämistä, verkottumista, innovointia ja yhteistyötä on tuettava. Ruokakasvatusta ja terveyden edistämistä sekä luomu- että lähiruokaosaamista on edistettävä ja vahvistettava. Julkisen sektorin, kuten koulujen ja sairaaloiden, ruokahankintoja on ohjattava palvelemaan strategian tavoitteita.

Maassamme on Euroopan vaikeimmat viljelyolosuhteet, alhaisimmat tuottajahinnat, mutta kalleimmat kuluttajahinnat. Asetelma on vääristynyt. Elintarvikeketjun on oltava pellolta kauppaan sellainen, että kaikki pärjäävät ja saavat työstään asianmukaisen palkan. Ei ole kenenkään etu, että osa elintarvikeketjusta on ajettu niin ahtaalle, että heidän tulevaisuutensa on epävarma. Kuluttaja voi saada kotimaista hyvälaatuista, terveellistä ja turvallista ruokaa kohtuuhinnalla vain siinä tapauksessa, että koko elintarvikeketju menestyy.

Suomessa kaupan asema elintarvikeketjussa on liika vahva. Kauppa onkin rakentanut myymäläkapasiteettia reilusti yli viiden miljoonan ihmisen tarpeisiin, ja kilpavarustelu näyttää jatkuvan. Toinen suomalainen erikoisuus on todella kummallisuus, ruuan runsas hintamainonta. Sitä ei paljon muualla näe. Kaupan ylikapasiteetin ja tämmöisen järjettömän ruuan hintamainonnan kustannukset maksavat kuluttajat kalliina hintoina ja viljelijät sietämättömän alhaisina tuottajahintoina. (Ed. Laukkanen: Puhuja on oikeassa!)

Arvoisa puhemies! Halvan ruuan aika maailmanmarkkinoilla on ohi. Ruuan globaali kysyntä kasvaa koko ajan huimasti, mutta tuotantotekijät vähenevät. Ilmaston muuttuessa ja väestön kasvaessa haasteet vain kovenevat. Ilmasto-, ruoka- ja vesipakolaisuus ovat jo nyt todellisuutta eri puolilla maailmaa. (Ed. Leppä: Yli miljardi näkee nälkää!)

Maailmassa valtaa on sillä, jolla on ruokaa, energiaa ja vettä. Suomessa nämä inhimillisen elämän perusasiat ovat olemassa. Haasteiden kovetessa suomalainen elintarviketalous on pidettävä iskukykyisenä kaikissa olosuhteissa. Se edellyttää, että kaikki puolueet ymmärtävät oman elintarviketuotannon merkityksen ja ovat siitä myös valmiita huolehtimaan. Elintarviketalouden pärjääminen vaatii myös entistä enemmän tutkimus- ja tuotekehittelyä.

Ruuan hävikki on Suomessa kohtuuttoman suuri. Selonteon mukaan kotitalouksissa hävikki voi olla neljännes ja koko ketjussa jopa puolet. Ei ole oikein, että suomalaiset viljelijät ja tuhannet elintarvikeketjun työntekijät tekevät työtä sitä varten, että ruokaa heitetään pois, vaikka maailmalla on huutava pula ruuasta.

Ravinteiden kiertokulku on myös olennainen osa ruokatuotantoa. Monet tärkeät ravinnevarat hupenevat maapallolta nopeasti. Silti meilläkin tuhlataan ravinteita kieltämällä milloin milläkin syyllä esimerkiksi tuhkan ja fosforin uudelleenkierrätystä pellolle. Tai onko mitään järkeä siinä, että pari vuotta kasvatettu täyskasvuinen sonni määrätään hävitettäväksi ongelmajätteenä vain sen takia, että siltä teurastushetkellä puuttuu korvamerkki? (Ed. Laukkanen: Ei ole järkeä! — Ed. Leppä: Niinpä!)

Täytyy kyllä todeta, että tämä sukupolvi ei säästä eikä seuraavalla taida kyllä olla, mistä säästää! Kuluttaja on kuningas, mutta kuninkaalla täytyy olla myös kuninkaan vastuu.

Arvoisa puhemies! Maailmankaupan vapauduttua keskustelu huoltovarmuudesta on valitettavasti jäänyt taka-alalle. Suomen maatalouden tehtävä on ruokkia oma kansa kaikissa olosuhteissa. Pellot on pidettävä kasvukunnossa, osaava talonpoika hengissä ja muut elintarvikeketjun osat elinvoimaisina. Vaikka Suomen maataloustuotanto on vain yksi promille koko maailman maataloustuotannosta, sillä on kriisitilanteissa kyettävä sataprosenttisesti täyttämään suomalaisten ruuan tarve.

Vanhaa viisautta mukaillen ei ole niin suurta herraa eikä niin pientä kuluttajaa, joka ei saisi ruokaansa talonpojan kädestä. Vastuullisella ja valistuneella kuluttajalla on päätösvalta siitä, syökö hän jatkossakin suomalaisen talonpojan tuottamaa ja suomalaisen elintarviketyöntekijän jalostamaa ruokaa.

Lenita Toivakka /kok(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteko ruokapolitiikasta on todellakin ajan hermolla. Ruuan turvallisuus, alkuperä, raaka-aineiden puhtaus sekä tuotannon ympäristövaikutukset ovat meille yhä tärkeämpiä. Suomalaisen ruuan tulevaisuus on kiinni valinnoistamme, oli sitten kyse päätöksenteosta tai käyttäytymisestä arjessa. Meidän poliitikkojen tehtävänä on luoda puitteet sille, että suomalaiset voivat valita kaupassa puhdasta ja laadukasta ruokaa, joka on tuotettu ympäristön ja eläinten hyvinvointi huomioiden. Meidän on huolehdittava myös siitä, että suomalaisilla maatalous- ja elintarvikeyrittäjillä on tulevaisuudessakin edellytykset tuottaa ruokaa, joka täyttää nämä edelliset kriteerit.

Se, mitä syömme kotona, työpaikoilla ja kouluissa on elintärkeää kotimaisille ja erityisesti paikallisille tuottajille ja yrityksille. Lähi- ja luomuruuan markkinoille pääsy on kuitenkin tällä hetkellä hankalaa. Monet kuluttajat ovat perustaneet lähiruokapiirejä, mikä kertoo, ettei kauppa ole ollut asiassa riittävän aktiivinen. Tässä heittäisinkin palloa kaupalle. Asiassa kannattaa nyt aktivoitua ja hakea valikoimiin yhä enemmän lähellä tuotettua ruokaa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on erittäin tyytyväinen, että selonteko nostaa esille lähi- ja luomuruuan edistämisen. Julkisen sektorin hankintaosaaminen on edellytys sille, että kilpailutuksessa oikeasti otetaan muitakin kriteerejä huomioon kuin hinta. Esimerkiksi kouluruokailussa lähellä tuotetun ruuan käyttöä voidaan lisätä, kun pyydetään tarjous leivästä, joka toimitetaan tietyn ajan kuluessa leipomisesta. Tällä hetkellä julkisten keittiöiden ruokapalveluiden neuvonta on tehty hyvin lyhytjänteisesti. Tulevaisuudessa tähän neuvonnan laatuun ja rahoitukseen tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota.

Elintarvikealan yritykset luovat työpaikkoja ympäri Suomea. Ne ovat usein pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Tämä on muistettava, kun kilpailutuksia julkisella sektorilla tehdään. Myös nämä paikalliset pienet yritykset tarvitsevat neuvontaa kilpailutuksiin osallistumisesta. Kun pienemmät yritykset ovat samalla viivalla, edistetään paikallista hyvinvointia ja työpaikkojen syntyä.

Suomalainen ruoka tunnetaan puhtaana. Osaamisella ja innovaatiolla luomme uusia tuotteita. Kansainvälistyminen on elintarvikealalle suuri mahdollisuus, ja siihen tulee panostaa. Yksi suomalaisen ruuan kilpailukykytekijä on elintarviketurvallisuus. Sen eteen tehtyä työtä on uutterasti jatkettava. Selonteon mukaisesti myös tähän liittyvää osaamista on syytä tuotteistaa vientiin.

Ruokatuotannon ympäristövaikutuksista puhutaan paljon, ja tässä nostaisin myös esille ruuan haaskauksen. On arvioitu, että eniten ruokaa menee jätteeksi kodeissa ja ravintoloissa. Tämä tarkoittaa aikamoista maatalousyrittäjien työn ja luonnonvarojen hukkaan heittämistä sekä aivan turhaa ympäristökuormitusta. Hävikin vähentämiseksi tarvitaan tehokkaita toimia koko ruokaketjussa.

Arvoisa puhemies! Se, mitä syömme, ja myös se, miten syömme, on osa kulttuuriamme. Kouluruokailussa lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus oppia todella paljon. Yhdessä ateriointi sekä terveellinen ja laadukas ruoka antavat eväitä ruokakulttuurin edistämiseen sekä ruuan arvostamiseen. (Ed. Rossi: Hyvä pointti!)

Selonteko nostaa ansiokkaasti esiin ruokakasvatuksen merkityksen tuntijakouudistuksessa. Vastuu on myös kodeilla. Oecd-maista Suomessa perheet syövät vähiten yhdessä. On tutkimustuloksia, että yhteinen ateriointi harvenee lasten kanssa lasten kasvaessa. Toisaalta juuri teini-iän kynnyksellä kuvioon astuu epäterveellinen napostelu, pikaruoka, sipsit, karkit ja limsat. Epäterveellinen ruoka ja ylipaino ovat vakava uhka lastemme terveydelle. Kokoomuksen eduskuntaryhmä perää ryhtiliikettä ruokakulttuuriin. Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma on toki tehnyt hyvää työtä, mutta tämä ei vielä riitä. Ymmärrystä ja konkreettisia tekoja tarvitaan joka tasolla kodeista lähtien. Ruokakulttuurin edistäminen on mitä parhainta terveyden edistämistä.

Arvoisa puhemies! Kotimaisen ruuan valinta on vastuullisuutta. Näin ylläpidämme työpaikkoja ja elinvoimaista maaseutua ja kannamme vastuuta ympäristövaikutuksista. Jäljitettävyys on myös helpompaa. Tiedämme paremmin, mistä syömämme ruoka on peräisin ja miten sitä on käsitelty. Suomessa ei esimerkiksi käytetä jätevettä marjojen kasteluun kuten monessa muussa maassa maailmalla. Valitsemalla suomalaista ruokaa varmistamme, että meillä on kotimaista ruokaa tarjolla myös tulevaisuudessa. On hyvä ymmärtää, että tämä asia ei ole kiveen hakattu. Laadukkaan suomalaisen ruuan eteen tulee tehdä työtä joka päivä. Tällä selonteolla hallitus osoittaa, että se on omalta osaltaan valmis tähän työhön.

Raimo Piirainen /sd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Maapallomme väkiluku kasvaa kiihtyvällä vauhdilla, ja on selvää, että kansakuntien yksi keskeinen haaste tulevaisuudessa on ruuan riittävyys. Ruuan puute saattaa aiheuttaa muun muassa uudenlaista ruokapakolaisuutta ja ristiriitoja kansakuntien välille. Siksi kansallinen ruuan huoltovarmuus täytyy päivittää ajan vaatimuksia vastaavaksi.

Hallituksen selonteossa asiaa käsitellään laajasti ja monipuolisesti ilmasto-, ympäristö- ja energiakysymyksiä myöten. Lähtökohtana ovat luonnollisesti kuluttajien tarpeet ja niiden vaikutukset ruokasektorin ohjautuvuuteen. Tavoitteena on suomalaisen ruuan maku, tuoreus, terveellisyys, kohtuuhintaisuus ja vastuullinen tuotanto. Mielestämme on syytä tutkia tarkemmin ruuissa käytettävät lisäaineet ja syytä selkeämmin säädellä sekä paremmin ilmoittaa käytetyistä lisäaineista. Muuten monipuoliseen ruokastrategiaan olisi toivonut myös laajempaa tarkastelua kohtuuhintaisen ruuan saatavuuden turvaamisesta.

Terveellisen ravinnon ja oikeiden ruokailutottumusten merkitys kasvaa Suomessa ja kaikkialla teollisuusmaissa. Syömämme ravinnon energiamäärä on korkea suhteessa kulutukseen. Seurauksena on ollut ylilihavuuden lisääntyminen. Ylipaino puolestaan lisää monien kansantautien, kuten kakkostyypin diabeteksen sekä sydän- ja verisuonitautien esiintymistä. Tästä huolimatta suomalainen elintarviketuotanto on pysynyt hyvin mukana terveellistä ruokaa koskevissa tutkimuksissa ja tuotekehittelyssä, mutta suomalaisten elintarvikkeiden kaupallistaminen ei ole aina onnistunut kotimarkkinavetoisesti.

Arvoisa puhemies! Ruokaan on kiinnitettävä entistä enemmän huomiota merkittävien kansanterveysongelmien vuoksi. Ravitsemuksen ohjaamiseksi tarvitaan tuotannon ohella myös valistuksen lisäämistä ja hallinnollisia keinoja, kuten verotukseen ja sairasvakuutusetuuksiin liittyviä toimia sekä epäterveellisen ruuan rajoittamista lapsilta ja nuorilta. Sosiaaliryhmittäisiä eroja ruokavaliossa on edelleen. Varakkaat syövät terveellisemmin kuin vähemmän varakkaat. Kouluikäiset korvaavat usein kouluruuan ravinnoltaan yksipuolisilla välipaloilla. Ikääntyneillä, varsinkin laitoshoidossa olevilla, ravitsemustila saattaa olla jopa huono. Vanhusten ravitsemukseen ja sen seurantaan kohdistuu yhä suurempia haasteita.

Julkisen ruokapalvelun on toimittava esimerkkinä ruokatottumuksille, ja on perusteltua, että julkisen ruokailun saatavuutta parannetaan tulevaisuudessa. Julkisen ruuan sisältöön voidaan vaikuttaa muun muassa parantamalla lähiruuan asemaa. Lähiruoka on ruuantuotantoa ja -kulutusta, joka käyttää oman alueensa raaka-aineita ja myös tuotantopanoksia edistäen oman alueensa taloutta ja työllisyyttä. Kotimaisen kalan lisääntyvä käyttö olisi terveellistä, ympäristöystävällistä ja työllistävää. Lähiruoka säästää myös luontoa, kun pakkausmateriaalia tarvitaan vähemmän. Lähiruoassa lisäaineiden tarve on pienempi ja ruoka on tuoreempaa. Lähiruoka kärsii kuitenkin nyt julkisissa hankinnoissa hintapainotteisista hankintaprosesseista. Siksi julkisen sektorin hankintaprosesseja täytyy kehittää.

Arvoisa puhemies! Väestörakenteen muutokset vaikuttavat elintarvikevälitteisten tautien esiintymiseen. Ikääntyneet ihmiset ovat muuta väestöä herkempiä infektioille, ja siten väestön vanhenemisesta seuraa väistämättä elintarvikevälitteisen sairastavuuden lisääntyminen. Vanhusväestön ruokahuoltoon liittyy myös ravitsemuksellisia haasteita. Matkailu ja muuttoliike jatkavat kasvuaan, mistä seuraa uusia haasteita elintarviketurvallisuudelle. Esitänkin kysymyksen tässä yhteydessä ministeri Anttilalle: Voisiko Lapin yliopiston alaisuudessa aloittaa esimerkiksi Kainuussa matkailuun ja ruokaelämyksiin liittyvän koulutus- ja kehittämishankkeen?

Arvoisa puhemies! Kuluttajien luottamus kotimaisen elintarviketuotannon turvallisuuteen ja laatuun on pysynyt korkeana. Osaltaan tämä johtuu tehokkaasta ja avoimesta elintarvikkeiden jäljitettävyydestä. Kustannuspaineet alkutuotannossa ja jalostuksessa lisäävät toisaalta halua tinkiä hankitusta kansallisesta laatu- ja turvallisuustasosta. Jotta kotimainen luottamus suomalaisiin elintarvikkeisiin säilyy hyvänä, on suomalaisesta laadusta ja turvallisuudesta pidettävä kiinni. Kotieläintuotannon eettisyys on varmistettava tutkimukseen perustuvilla eläinsuojelunormeilla ja niiden valvonnalla. Kuluttajien mahdollisuuksista saada tietoja elintarvikkeiden tuotannossa käytetyistä menetelmistä on huolehdittava.

Arvoisa puhemies! Ruokailutavoissa on tapahtunut muutoksia. Selkeiden aterioiden sijasta ruokailu koostuu monista pienistä välipaloista, jolloin energiansaanti voi nousta turhan suureksi, koska sitä on vaikea arvioida. Kodin ulkopuolinen ruokailu, varsinkin lounasruokailu, on lisääntynyt, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta esimerkiksi terveelliseen työpaikkaruokailuun. Taloudellinen taantuma saattaa heikentää työnantajien mahdollisuutta tukea työpaikkaruokailua. Kuntien talousahdinko näkyy jo lasten ruokavaliovalinnoissa koulu- ja päiväkotiruokailussa. Tarjottavan ruuan ravintoarvokin on joissakin tapauksissa heikentynyt.

Arvoisa puhemies! Hallintorakenteita pitää tarkastella kriittisesti ja tarpeettomiksi käyneitä toimintoja pitää lakkauttaa. Yhteenvetona totean lopuksi, että me sosialidemokraatit annamme tukemme kaikille niille toimille, jotka edistävät terveellisen ja vastuullisesti tuotetun sekä kohtuuhintaisen suomalaisen ruuan asemaa.

Merja Kyllönen /vas(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Lämmin kiitos hallitukselle siitä, että päätöksenteon keskiöön nostetaan suomalainen ruoka ja avataan keskustelua myös ruokakulttuurin kehittämisen osalta.

Kuluttaja on ratkaisevassa asemassa tehdessään kulutuspäätöksiä, ja siksi kotimaisen tuotannon markkinointi ja esilläpito ei voi olla liian laajaa. Lähiruuassa on todellinen mahdollisuus suomalaiselle maaseudulle ja pk-yrittäjyydelle, eikä liikaa voi korostaa keskustelun tarpeellisuutta myös strategisen omavaraisuuden säilyttämisestä ja kehittämisestä. Oman haasteensa tälle kehitykselle tuo kaupan keskittyminen suurille toimijoille ja ennen kaikkea kansainvälisille, monikansallisille konserneille, joiden toiminnan taustojen selvittäminen ei olekaan enää niin helppoa kuin lähellä toimivien pienten yksiköiden.

Myös ruuantuotannon eettisyydelle ja inhimillisyydelle tulee asettaa arvot. Ihminen ei voi vain ottaa kaikkea ilman ymmärrystä siitä, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja siitä, että luonnonvaramme eivät ole ehtymättömät. Luomutuotanto onkin nostettu selonteon yhdeksi pääalueeksi, ja sillä osa-alueella Suomella olisikin loistavat mahdollisuudet edetä. Valitettavasti keskittynyt, suuriin volyymeihin kiinnittyvä ruokakauppaketjusto ei mahdollista tällä hetkellä luomun kukoistusta. Luomutuottajat ja lähitilatuottajat tarvitsevat vahvan tuen, jotta he voivat koota tuotteensa yhteisen toimijan alle ja sitä kautta saada tuotantonsa kansalaisten tietoisuuteen ja edelleenmyyntiin. Luomupuolella tavoitellaan nyt keskusteluissa jopa 30—40 prosentin tuotanto-osuutta, mutta siihen on vielä pitkä matka parin prosentin lähtötasosta. Tämä todellakin edellyttää siis toimia myös tilamyynnin kehittämiseksi, jotta tuottajat voisivat paremmin myydä tuotteitaan omilla toiminta-alueillaan.

Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka on lähtökohtaisesti puhdasta, jäljitettävää ja vastuullisesti tuotettua, mutta mikä on tilanne, kun ruokaa tuodaan runsaasti muualta? Kuinka suuri valta on keskittyneillä tukkuliikkeillä, jotka määrittävät tänä päivänä pitkälti markkinoita ja myös hintatasoa? Ja miten paljon me oikeastaan tiedämme siitä, mitä meidän lautasellemme päätyy?

Kansalaisten tietoisuutta on lisättävä avoimella keskustelulla. Lähiruoka ja hankintalaki tuntuvat olevan vaikeita yhdistää Suomessa. Meillä opitaan hitaasti vetämään kotiinpäin ja tukemaan omia tuottajia ja omatuotantoa. Kuitenkin hankintojen kriteeristössä lähestulkoon vain mielikuvitus asettaa rajat, sillä kuka estää antamasta arvoa terveellisyydelle, turvallisuudelle tai ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaamiselle. Kokonaisuus vain jää usein laskematta, kun kunnissa ja kaupungeissa lähdetään hakemaan halvimman mahdollisen ruokalautasen mallia, ja äkkiä ollaankin tilanteessa, jossa kaukaa tuotu tuote on maksanutkin monin verroin enemmän kadonneina aluetalouden euroina.

Arvoisa puhemies! Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä haastaa kaikki teidät toimimaan suomalaisen ruokakulttuurin kehittämisen puolesta niin, että omavaraisuus ja oma tuotanto nähdään merkittävänä yhteiskunnallisena arvona. On pyrittävä rohkeuteen myös Euroopan tasolla hakemalla tukitoimia esimerkiksi marjojen vahvempaan rooliin kouluruokailussa. Jos eteläinen Eurooppa hehkuu hedelmiään, niin miksi me emme makeilisi omilla marjoillamme. Ja jos haluamme aidosti lastemme ja nuortemme oppivan jo varhain ruokapuolen hyvät opit, niin ottakaamme onkeemme myös ajatus kotitalouden ja ruokakulttuurin opetuksesta heti alaluokilla. Tätä ei liene muistettu perusopetuksen tuntijakokes- kustelussa lainkaan puhumattakaan siitä, kuinka positiivisella markkinoinnilla voisimme vahvistaa myös maatilojemme sukupolvenvaihdoksia. Meidän ei pidä lietsoa ajatusta siitä, että jokapäiväistä leipäämme tuottava ala olisi millään muotoa hiipuva, päinvastoin.

Arvoisa puhemies! Ihan lopuksi haluan kompata lämpimästi edustajakollega Piiraisen esille nostamaa ajatusta, ja lisäisin siihen vain sen, että yliopistomaailman ja koko koulutuspuolen nostaminen myös tämän ruokapoliittisen keskustelun keskiöön ja ruokakulttuurin eteenpäin viejiksi on erittäin tärkeä asia.

Johanna Karimäki /vihr(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Suomalainen ruoka saa arominsa pitkästä valoisasta kesäpäivästä. Voimme olla ylpeitä monista perinneherkuista ja luonnon antimista, kuten sienistä ja marjoista. Ruokavalio on monelle merkityksellinen ja henkilökohtainen asia, jonka kaikkia vaikutuksia yksilön hyvinvointiin on vaikea tietää ja ennustaa. Siksi ruuan käytön ohjaaminen poliittisilla päätöksillä on haastavaa. Kansainvälisillä, kansallisilla ja kuntatason poliittisilla päätöksillä voidaan kuitenkin luoda kannusteita valinnoille, jotka parantavat kansanterveyttä, elävöittävät ruokakulttuuria ja ovat ekologisesti ja eettisesti kestäviä.

Vihreät esittävät, että kasvisten, hedelmien ja marjojen arvonlisävero lasketaan 9 prosenttiin seuraavalla hallituskaudella. Muutos voidaan tehdä kustannusneutraalina, jos samalla nostetaan muiden elintarvikkeiden alvia. Uusi makeisvero on hyvä esimerkki yrityksistä ohjata yksilön kulutusta terveellisen suuntaan.

Arvoisa puhemies! Huomattava osa ruuasta kulkee tuhansia kilometrejä kumipyörillä ennen päätymistään ruokapöytään. Elintarviketeollisuus on vastannut kuljetuksiin luomalla tuotteita, jotka kestävät hyvin kuljettamista ja säilyttämistä. Tämä on saatu aikaan käyttämällä säilöntäaineita, pakastamalla sekä kehittämällä lajikkeita, joissa pääpaino on kuljetuskestävyydellä. Pitkä kuljetusmatka lisää tarvetta tuotteiden pakkaamiseen ja prosessoimiseen, mikä lisää ympäristörasitusta ja heikentää ruuan ravitsemuksellista laatua. Ympäristö- ja terveysvaikutuksiltaan samanarvoisista tuotteista kannattaa valita mahdollisimman lähellä tuotettu. Ruuan paikallisuus on osa ruokakulttuurin arvostusta. Paikallinen tuotanto myös työllistää alueellisesti ja on osa kotimaista huoltovarmuutta.

Ilmastonmuutoksen kannalta eri ruoka-aineet ovat vaikutuksiltaan erilaisia, mutta useimmiten kotimainen viljatuote tai peruna on parempi vaihtoehto kuin tuontina tuleva riisi tai pasta. Naudanlihan ilmastopäästöt ovat paljon suuremmat kuin riistan tai kotimaisen järvikalan. Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta on keskeistä vähentää lihan syöntiä. Monet kuluttajat ovat tulleet ilmastotietoisiksi, ja monipuolisen kasvisruuan kysyntä kasvaa. Monipuolisia vaihtoehtoja sisältävä kasvisruokapäivä kouluissa ja työpaikoilla on hyvä tapa tutustuttaa ihmiset lihattomaan vaihtoehtoon. Myös sesongin mukaisen ruuan käytön edistäminen on ekologista.

Suomen kasvisperäisen rehuvalkuaisen osuuden nostaminen on otettu selonteon yhdeksi tavoitteeksi. Vihreä eduskuntaryhmä painottaa myös tarvetta strategiaan kasvisvalkuaisen lisäämiseksi ihmisravinnoksi ja siihen toimenpiteitä. Suomen oloissa kasvavien palkokasvien, kuten härkäpavun, tuotantoa tulee lisätä.

Arvoisa puhemies! Ruuantuotantoa on kehitettävä ympäristöystävällisemmäksi siirtymällä suljettuun ravinnekiertoon sekä integroimalla eläintuotantoa ja viljantuotantoa paremmin yhteen. Torjunta-aineiden käyttöä on vähennettävä ja viljelymenetelmiä kehitettävä luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi.

Maailman kalakannat, mukaan lukien Itämeren turska ja luonnonlohikannat ovat vaarantuneet. Kalan kulutuksessa on siirryttävä kestävästi pyydetyn kalan käyttöön. Tämä varten kalan alkuperästä ja pyynnin kestävyydestä kertovaa jäljitettävyysjärjestelmää on kehitettävä. Tarvittaessa on voitava asettaa tuontikieltoja.

Haluamme lisää luomuruokaa. Yksi perusongelma luomutuotteiden edistämisessä ovat pienet volyymit. Myyntikanavien löytäminen keskittyneen jalostaja-, logistiikka- ja kauppaportaan kautta on haasteellista pienille ja keskisuurille yrityksille. Ongelma on tiedostettu pitkään. Nyt on korkea aika löytää ratkaisuja, tukea järjestäytynyttä luomualaa, lisätä pk-yritysten välisiä yhteistyön mahdollisuuksia. Tarvitaan myös lähiruokamarketteja ja ruokapiirejä, joista kuluttajat voivat suoraan ostaa luomu- ja lähiruokaa. Vihreä eduskuntaryhmä katsoo, että Suomeen tarvitaan organisoitunut, yhtenäinen ja valtakunnallinen luomutoimija esimerkiksi Tanskan Organic Denmarkin mallin mukaan.

Vihreät linjaavat, että luomuviljelyn osuuden suomalaisesta peltopinta-alasta tulee nousta 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi julkisista elintarvikehankinnoista 25 prosenttia tulee olla luomua vuoteen 2020 mennessä. Luomuruuan kilpailukyvyn parantamiseksi arvonlisävero tulisi laskea 9 prosenttiin eli samaan, mitä esitämme kasvisten, hedelmien ja marjojen alviksi. Alvin määrittäminen tuotantotavan mukaan vaatii päätöstä EU-tasolla.

Vaikka haluamme lisää luomuviljelyä, on myös jäljelle jäävää tavanomaista maataloutta kehitettävä ekologisempaan suuntaan. EU:n ympäristötuen perusosa on ehdottomasti suunnattava tutkitusti tehokkaisiin ympäristön tilaa pa- rantaviin toimenpiteisiin huomioiden vesistöjen tila ja luonnon monimuotoisuus. Eläinsuojelulain ja -asetusten uudistuksilla vahvistetaan mahdollisuuksia eläinten lajityypilliseen käyttäytymiseen ja lisätään eläinten hyvinvointia.

Vihreä eduskuntaryhmä korostaa myös kuluttajan oikeutta saada tietoa ruuan alkuperästä, tuotantotavoista ja ilmastovaikutuksista. Ruokavalio on jokaisen oma valinta, mutta valinnan taustaksi kuluttajan on saatava tietoa.

Arvoisa puhemies! Hyvä ruoka kuuluu kaikille, on jokaisen perusoikeus. On tärkeää, että ruuan hinta pysyy kohtuullisena. Tarvitsemme lisää sosiaalista oikeudenmukaisuutta, emmekä voi ummistaa silmiämme leipäjonoilta. Globaalia vastuuta kannamme tukemalla kehityspolitiikassa maataloustuotantoa, joka edistää kehitysmaiden omaa ruokaturvaa.

Meille kaikille on merkityksellistä se, mitä lapset syövät päivähoidossa ja kouluissa, mitä vanhukset syövät vanhainkodeissa. Lapset ja vanhukset ansaitsevat turvallista, maukasta ja terveellistä ruokaa. Kuntapäättäjillä on iso vastuu varata riittävät määrärahat hyvien hankintojen tekemiseen sekä lähi- ja luomuruuan lisäämiseen. Hankintalakia voi soveltaa painottaen muun muassa tuoreutta ja toimitusaikaa.

Ruoka on osa kulttuuria, ja ateriointi kokoaa ihmisiä yhteen. Työelämän hektisyyttä on hellitettävä, jotta perheillä ja ystävillä olisi enemmän aikaa aterioida yhdessä.

Mats Nylund /r(ryhmäpuheenvuoro):

Värderade herr talman, arvoisa herra puhemies! Vi lever i en global by där avstånd och tidsskillnader minskat i betydelse. Informationsflödet är ständigt och kraven på effektivitet och resultat konstanta. Därför är det alltemellanåt skäl för oss att stanna upp och påminna oss själva om vad som verkligen är viktigt här i livet.

Utan syre klarar vi oss blott någon minut, utan vatten någon dag och utan mat klarar vi oss endast någon vecka. Och samtidigt är mat så mycket mer än bara näring. Den är kultur och umgänge, njutning och upplevelser och kort sagt kan den vara en källa till hälsa och välbefinnande. Därför är det oerhört viktigt och positivt att regeringen nu ger en matpolitisk redogörelse.

I Finland med vår historia av nöd och krig ligger fokusen vad gäller mat traditionellt på tillgång och säkerhet. Vi har världens bästa livsmedelssäkerhet och i jämförelse med andra länder även extremt bra försörjningsberedskap, med bland annat ett års lager av brödspannmål.

I det sammanhanget har kulturdelen råkat i skymundan. Nu ser vi en tydlig trend ute i världen mot stressen, mot snabbmatskulturen, mot helfabrikat med mer eller mindre konstiga tillsatsämnen, mot hastverk och för hantverk och genuina matupplevelser.

Trenden med så kallad Slow Food har även landat i Finland och den närproducerade maten erövrar konstant ny mark bland konsumenterna, som igen och mer än tidigare vill betona kulturen i de vardagliga matstunderna. Viktigt i detta fall är att trenden skulle förbli varaktig med verklig positiv effekt på såväl våra matvanor, klimat och miljö, som vår konkurrenskraft.

Arvoisa herra puhemies! Globaali kylämme on kaikista liikenneyhteyksistään huolimatta pinta-alaltaan valtava. Ruuan kuljettaminen ympäri maapallon johtaa suunnattomaan energiankulutukseen ja valtaviin päästömääriin. Ei ole epätavallista, että tavallisen sunnuntaipäivällisen ainekset ovat ennen ruokapöytäämme saapumista tehneet jopa 10 000 kilometrin matkan. Jos tätä etäisyyttä voitaisiin pienentää esimerkiksi 50—250 kilometriin, mikä merkitys tällä erolla voisi olla ympäristön, ilmaston, elintarviketurvallisuuden ja oman alueen kilpailukyvyn kannalta?

Ruotsalaisen eduskuntaryhmän mielestä lisääntyvä globalisaatio voi kulkea rinta rinnan paikallisuuden kanssa. Se, että elämme nykyään globaalissa kylässä, ei sulje pois paikallisten ruokakulttuurien vaalimista. Näiden kahden ilmiön yhteensovittaminen on meidän kaikkien asia. Me suomalaiset voimme olla ylpeitä ruokamme turvallisuudesta. On syytä todeta, että se ei ole syntynyt itsestään vaan on vaatinut kovaa työtä ja jatkuvuutta. Ruoka Suomessa on maailman turvallisimpia, ja meidän on syytä pitää tätä kilpailuetuna, josta pitää huolehtia.

Yleisesti ottaen voidaan väittää, että kotimaisesti tuotetut elintarvikkeet ovat tuontielintarvikkeita puhtaampia. Esimerkiksi noin 95 prosenttia kaikista suomalaisten saamista torjunta-ainejäämistä ovat peräisin tuontielintarvikkeista, erityisesti hedelmistä. Salmonellaa, joka on erittäin laajalle levinnyt huolenaihe Euroopassa, esiintyy meillä tuskin lainkaan, ja jos sitä joskus esiintyy, sitten siihen puututaan nopeasti. Ruokaturvallisuusjärjestelmämme perustuu pääosin omavalvontaan. Lopullinen vastuu on valtiolla elintarvikevirasto Eviran kautta ja kunnilla elintarvikevalvonnan kautta. Nykyään kysymys tuotteiden jäljitettävyydestä muodostaa kuitenkin haasteen.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä suomalaisen elintarvikeketjun jäljitettävyys- ja vastuujärjestelmän kehittämistä. Kuluttajilla itsellään pitää olla mahdollisuus ottaa kantaa eri eettisiin ja ekologisiin kysymyksiin, valita kotimaisia tai maahantuotuja elintarvikkeita ja tehdä valintoja eri tuotantomenetelmien välillä. Jos kuluttajilla on saatavana nopeasti ja helposti tietoa siitä, missä ja miten ruoka on jalostettu, kuluttajat pystyvät myös tekemään tietoisia valintoja. Eli kaupalla on suuri vastuu.

Värderade herr talman! Vår livsmedelssäkerhet är något som vi ska vara stolta över. Den ska ändå inte omöjliggöra småskalig förädling och matföretagsamhet. Det ena omöjliggör inte det andra, det måste skapas förutsättningar för producenter att kunna svara på konsumenternas efterfrågan. För närvarande bereds en ny speciallagstiftning som ska underlätta samarbetet i livsmedelskedjan. Tillsammans med denna redogörelse och befintliga matprojekt har vi bra redskap för att vitalisera den finländska matkulturen.

Svenska riksdagsgruppen vill poängtera att flexibilitet i myndighetsförfaranden gällande exempelvis verksamhetsförutsättningarna för gårdsslakterier och primär livsmedelsproduktion fortfarande är a och o för att vi ska få till stånd en växande och blomstrande livsmedelssektor som kan svara på konsumenternas efterfrågan.

Leena Rauhala /kd(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ruokapoliittisessa selonteossa on visiona, että suomalaisilla tulisi vuonna 2030 olla kyky tehdä tietoisia valintoja, että meillä olisi hyvin toimiva ruoka- ja palvelujärjestelmä ja että ruoka-alan kasvua ja kehitystä tuetaan. Kristillisdemokraattinen ryhmämme tukee tätä visiota. Selonteon johdannossa todetaan, että huomisen ruokastrategian toteuttamiseksi tarvitaan kuluttajalähtöisyyttä ja yhteistä päätöstä tehdä ruoka-alasta kasvuala. Pidämme tätä hyvänä. Näitä tavoitteita varten tarvitaan nyt huomisen strategiaa. On hyvä, että strategia on laaja ottaen huomioon kansainväliset kysymykset ja uhkat, kuten ilmastokysymykset ja ravinnon riittävyyden globaalisti.

Selonteossa todetaan, että rahoitustarpeita koskevat asiat käsitellään ja päätetään valtiontalouden kehyspäätöksissä ja talousprosesseissa. Ryhmämme korostaa rahoituksen turvaamisen tärkeyttä, jotta selonteon tavoitteet voidaan todellisuudessa toteuttaa. Olisi ollut hyvä sisällyttää selontekoon jotain suuntaa rahoituksen suuruusluokasta. Selonteossa mainitaan lukuisia hallitukselle tärkeitä asioita, jotka edellyttävät toimenpiteitä. Selonteossa on noin 50 eri asiaa, joita hallitus pitää tärkeinä. Erilaisia toimenpiteitä oli yli 40. Selonteossa on hyvin nostettu viisi ydintoiminta-aluetta. Ne ovat hyvin valitut, niiden rahoittaminen on auki.

Arvoisa puhemies! Selonteossa esitetään, että ruokakasvatuksella lisätään laadukkaan ruuan arvostusta vahvistamalla kotitalouden opetusta kouluissa. Kuitenkin uuden tuntijaon myötä, josta keskustelimme täällä viime viikolla, kotitaloustuntien määrä ei ole lisääntymässä, vaan se on vähentymässä. Selonteossa puhutaan myös hyvin luomu- ja lähiruuan käyttämisestä julkisissa hankinnoissa. Ei kuitenkaan oteta kantaa hinta- ja tukikysymykseen. Ruokastrategiaan kuuluu myös viennin edistäminen, joka on tärkeää erityisesti pienyritysten kasvulle. Tällöin kysymyksenä on myös, mitä tapahtuu hiilijalanjäljelle.

Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraatteina kannatamme puhtaan ja terveellisen ruuan käyttöä ja lähi- ja luomuruuan tuottamisen tukemista. Lähiruuan käytön lisääminen laajemmin yhteiskunnassamme auttaisi meitä myös vähentämään ruokatuotteiden hiilijalanjälkeä ja lisäämään monipuolisempaa valikoimaa kuluttajille. Lähiruuan käyttö ja oman maatalouden tukeminen parantavat myös huoltovarmuuttamme. Ruokaturvan ja maatalouden kysymykset ovat tärkeitä kansainvälisillä foorumeilla, mutta meillä tulee olla myös selkeä visio siitä, miten järjestämme ruokaturvan ja maaseudun asiat kotimaassamme. Huoltovarmuuden säilyttämiseksi tarvitsemme maaseutupolitiikkaan muutoksia.

Keväällä keskustelimme hallituksen maaseutupoliittisesta selonteosta ja silloin peräänkuulutimme toimia maaseudun pitämisestä elinvoimaisena ja asuttuna. Ruokastrategia ja maaseutupolitiikka kulkevatkin käsi kädessä, jos haluamme varmistaa huoltovarmuuden lisäksi puhtaiden ja terveellisten raaka-aineiden saannin tulevaisuudessa. Maanviljelijät ja maaseudun muut pienyrittäjät ovat avainasemassa, kun kehitämme kestävää ruokastrategiaa.

Me haluamme tukea suomalaisia pienyrityksiä ja parantaa heidän kilpailukykyään myös kansainvälisesti. Suomalaisen ruuan kilpailukyky perustuu hyvään, tuoreeseen, terveelliseen ja vastuullisesti tuotettuun ruokaan. Hallituksen selonteossa puhutaankin ruokasektorista kasvualana, ja se on hyvä. Suomalaisen ruuan lisäarvo on sen maukkaus ja tuoreus, mutta kuluttaja arvostaa myös kohtuuhintaisuutta.

Arvoisa puhemies! Kun puhutaan ruokastrategiasta, pitää myös nostaa esille yksilöiden ja perheiden valintojen ja ruokatottumusten tärkeys. Ihmisiä tulee kannustaa enemmässä määrin siirtymään terveellisiin ruokatapoihin. Koulutuksen ja tiedottamisen lisääminen tulisi sisällyttää niihin toimenpiteisiin, joihin ryhdytään strategian puitteissa. Nuorten ruokatottumuksiin ja terveyskäyttäytymiseen tulee kiinnittää huomiota, aivan niin kuin selonteossa todetaankin. Kristillisdemokraatit haluavat myös nostaa esille perheiden tärkeyttä hyvien ja terveellisten ruokatottumusten kasvualustana. Perheen yhteiset ruokahetket vaikuttavat olennaisesti lasten ja nuorten ravitsemuksen monipuolisuuteen. Tiedämme, että erityisesti tyttöjen kohdalla ruokatavat ovat tärkeitä. Oecd-maiden tutkimuksissa suomalaisten on todettu syövän keskimäärin vähemmän yhdessä perheenä. Ehdotammekin, että keskusteltaessa tulevaisuuden ruokastrategiasta puhuisimme myös siitä, miten voimme kannustaa perheitä tässä tärkeässä kasvatuksellisessa tehtävässä.

Pentti Oinonen /ps(ryhmäpuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteko kansallisesta ruokastrategiasta kuulostaa otsikkotasolla hyvältä. Onhan suomalainen maatalous ollut viime vuosikymmeninä lähinnä ajopuun asemassa Euroopan unionin kuohuvassa koskessa. Selonteon yleinen henki on se, että kotimaiselle ruualle ja ruoka-aineille sekä tuottajille pitää antaa arvonpalautus. Perussuomalaiset kannattavat tätä tavoitetta lämpimästi. Paljon pitää kuitenkin tehdä, että tähän tavoitteeseen päästään.

Yleisesti voidaan todeta, että suomalaiset ovat nykyään etääntyneet kauas perinteisestä ruokakulttuuristamme. Tämä näkyy erityisen hyvin kaupunkien ruokaravintolakulttuurin muuttumisessa. On intialaista, kiinalaista ja turkkilaista ravintolaa, jotka tarjoavat pitsaa, kebabia tai kanaa eri muodoissa. Suomalainen ruokaravintola perunamuuseineen ja karjalanpaisteineen on todellinen harvinaisuus. Toinen silmiinpistävä ruokakulttuurista etääntymisen todiste löytyy mansikkapelloilta ja metsistä, joissa yhä harvemmin näkee suomalaisen perheen poimimassa marjoja tai sieniä. Nykyisin siellä pyllistelevät lähinnä keikkaduunarit Aasiasta tai Venäjältä.

Suomalaisen ruokakulttuurin arvonnostopyrkimys kohtaa kovan haasteen nykykehityksessä, jonka pahin tuholainen on Euroopan unioni direktiiveineen. Esimerkistä käy syyskuussa voimaan tullut määräys, jonka mukaan perinteiseen kalakukkoon tuleva kala pitäisi perata joko pyyntialuksella tai perkauslaitoksessa. Harvassa ovat ne pienkalastajat, jotka pystyvät näitä määräyksiä noudattamaan. Kalakukkoja valmistavilla pienleipomoilla ei ole suuriakaan mahdollisuuksia laittaa perkaamoita pystyyn. Onkin selvää, että suomalaista ruokakulttuuria ei tällaisella EU:n määräyspolitiikalla nosteta haluttuun arvostukseensa. Tällainen kehitys on mielestämme ehdottomasti pysäytettävä.

Kouluissa opitaan ruokakulttuurin aakkoset. Kotimaisen kalan, vihannesten ja juuresten käyttö on koulujen ruokatarjonnassa liian vähäistä. Tilalle ovat tulleet ulkomaiset valmispakkaukset. Suurkeittiöiden tulisikin tehdä sopimuksia erityisesti luomua tuottavien lähitilojen kanssa ja käyttää näiltä saatavia raaka-aineita. Tuotantotiloja kyllä riittää, sillä yksinomaan Savo-Karjalan luomuyhdistyksen toimialueella on toistasataa suoramyyntiä harjoittavaa luomutilaa. Lisäksi kouluissa kotitaloudessa pitäisi olla varattuna enemmän tunteja suomalaiselle ruualle ja ruokatietoudelle. Joku tietysti kysyy nyt, mistä nuo lisätunnit otetaan. No, pakkoruotsistapa tietysti. (Ed. Pulliainen: Ruotsiksi viljellään!)

Arvoisa puhemies! Kotimaisen ruuantuotannon varmistaminen on elintärkeää. Huoltovarmuudesta huolehtiminen on paras vakuutus, mitä pienellä valtiolla voi kriisitilanteessa olla. Pientilojen toimintaedellytysten turvaaminen tuottajien riittävällä tulotasolla sekä maatilojen omatoimisen energiantuotannon kehittäminen ovat osaltaan hyviä keinoja varmistaa huoltovarmuutemme kaikissa olosuhteissa.

Jos suomalainen maatalous ja ruuantuotanto aikovat selonteon mukaisesti laajentaa markkinoitaan kauemmas kuin Pohjoismaihin tai Venäjälle, vaatii se kovan luokan valtin. Yksi tällainen kovan luokan valtti voisi olla geenimuuntelemattoman ruuan tuotanto, koska tiedetään, että Keski-Eurooppa on jo menettänyt pelin tässä suhteessa.

Suomen hallituskin on onneksi ymmärtänyt kääntyä perussuomalaisten jo pidempään ajaman ajatuksen kannalle, että Suomi itse, ei Bryssel, päättää, millaisia viljoja ja vihanneksia maamme muhevassa mullassa kasvatetaan. Perussuomalaiset ovat geenimuuntelusta vapaan, puhtaan, kotimaisen ruuan ja sen tuottajan puolella. Me näemme geenimuuntelusta vapaan tuotannon kilpailuvalttina ja mahdollisuutena.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti kommentoin erittäin hyviä ryhmäpuheenvuoroja. Kiitos ensinnäkin jokaiselle ryhmäpuheenvuoron käyttäjälle erittäin asiallisesta hyvin tärkeiden näkökohtien esiin nostamisesta.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenvuorossa ed. Vilkuna nosti esille sen tosiasian, että ravinteiden kiertokulku, kuluttajan huomioiminen, mutta ennen kaikkea, että valta on sillä, jolla on vesi, energia ja ruoka, ja näin se vaan tulevaisuudessa on mitä suurimmassa määrin.

Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa ed. Toivakka peräsi neuvontaa pienemmille yrityksille. Voin tässä nyt kertoa, että 12 jäsenen pienelintarvikeyritysten neuvottelukunta hakee parhaillaan osoitetta, johon me rakentaisimme pienyrityksille oman neuvontajärjestelmän. Tarkoitus on vielä vuoden loppuun mennessä tähän ratkaisu löytää, samalla joukolla, joka haki ratkaisuja liiallisen byrokratian purkamiseen pienelintarvikesektorilta.

Ryhtiliike ruokakulttuuriin, sanottiin kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa. Siihen on helppo yhtyä.

Sosialidemokraattien ryhmäpuhuja ed. Piirainen esitti kysymyksen, voisiko Lapin yliopiston alaisuudessa aloittaa esimerkiksi Kainuussa matkailuun ja ruokaelämyksiin liittyvän koulutus- ja kehittämishankkeen. Hankkeet ovat hyvä idea. Kun tällainen hanke tehdään, niin lupaan varmasti yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa tätä asiaa viedä eteenpäin, koska tämähän kuuluu molemmille, ei yksinomaan meidän hallinnonalallemme. Meillä voidaan olla maaseutuohjelman kautta mukana, mutta sitten opetus- ja kulttuuriministeri ovat toista kautta.

Kotieläintuotannon eettisyyttä on korostettu monissa puheenvuoroissa. Se on erittäin tärkeä asia. Samoin on korostettu sitä, että kuluttajilla pitää olla oikeus tietää, mitä kuluttaja syö, jotta voi tehdä valintoja oikein. Tässä tullaan sitten elintarvikkeiden päällysmerkintäjärjestelmään, joka kuuluu työ- ja elinkeinoministeriölle, mutta siinä meillä on kehitettävää. Muistetaan vaan Euroopan unionista: hullun lehmän taudin johdosta naudanlihaan tuli pakollinen merkintä alkuperästä. Ihan saman tyyppistä ajattelutapaa pitää jatkaa. Jatkossa kuluttajalla pitää olla oikeus tietää, mitä siellä elintarvikkeessa on, mikä on raaka-aine, miten on tuotettu ja missä. Tämä on erityisen ongelmallinen kaupan brändien kohdalla. Sieltä ei kerta kaikkiaan saa selville, mistä tuotteesta on kysymys, mikä on sen valmistusmaa, mikä on se alkuperä.

Ruuan hinnasta on puhunut erittäin moni. Nyt muistutan siitä vaan, että keskimäärin Suomessahan kulutusmenoista ruokaan menee 12—13 prosenttia, joka on erittäin alhainen taso, eurooppalaista keskitasoa jopa alempana, mutta ymmärrän, että pienituloisilla ihmisillä se osuus totta kai on huomattavasti suurempi.

Vihreiden ryhmäpuheenvuorossa ed. Karimäki nosti esille tämän arvonlisäveron porrastamisen kasviksiin, marjoihin ja sitten luomuruokaan. Minulle se sopii erittäin hyvin. Siitä on jo pitkä aika, kun pohdin sitä ääneen ihan omana henkilökohtaisena mielipiteenäni, että meidän pitäisi verotusta ottaa enemmän käyttöön nimenomaan terveyspolitiikkamielessä. Nyt tämä sokerivero on hyvä avaus, ja siitä voitaisiin sitten jatkaa, että esimerkiksi terveellinen ruoka, luomuruoka voisivat olla mielellään tietysti nollaverotettuja, mutta 9 prosenttia on varmasti ihan reaalinen lähtökohta, koska valtiontaloussyistä en usko, että kovin äkkiä sinne nollaan päästään.

Sitten tavoite lisätä luomuruokaa 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Hyvä tavoite. Tällähän hetkellä meillä on se ongelma, että luomuruuan raaka-ainetta tuotetaan jo 7 prosenttia vuodessa meidän raaka-ainetuotannostamme mutta siitä jalostetaan vain 1 prosentti. Ja meidän pullonkaulamme ovat kaksi asiaa. On jalostus, meidän pitää saada lisää luomujalostusta, mutta sitten aivan samalla tavalla se logistiikkaketju pitää saada kuntoon, jolla se tuote sieltä tiloilta liikkuu sitten kuluttajalle.

Viime päivinä on ollut mieluisa uutinen. Totean sen tähän yhteyteen. Nimittäin luomuruokaketju järjestäytyy, ja sitä valmistellaan työryhmässä. Ja tätä olen itse nimenomaan toivonut, koska meillä on Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa mahdollisuus tukea tätä sektoria. Mutta minusta on järkevää ensin saada sektorin toimijat samaan pöytään, jotta siitä syntyy sitten sellaista konkreettista hanketta, jonka kautta voidaan edistää sitä yhteistä hyvää päämäärää, että meillä olisi jatkossa entistä enemmän mahdollisuus luomutuotantoon myöskin niin, että kuluttajat niitä luomutuotteita voisivat kauppojen hyllyiltä taikka sitten oman logistiikan kautta saada.

Sitten täällä jokaisessa puheenvuorossa korostettiin tätä jäljitettävyyttä, ja se on tässä selonteossa yksi keskeinen asia. Se liittyy myöskin näihin päällysmerkintöihin. Tämän suomalaisen ruuan vahvuus on juuri korkea laatu ja vastuullinen tuotantotapa, ja jotta kuluttaja sen saa tietää, silloin pitää pystyä se tuotteen elinkaari jäljittämään: missä se tuote on tuotettu, millä tavalla ja miten se on sitten valmistettu.

Kristillisdemokraattien puheenvuorossa puhuttiin rahoituksen suuruusluokasta. Voin vaan todeta lyhyesti, että ne rahat ja eurot päätetään seuraavan hallituksen hallitusohjelmassa. Tämä selonteko, ei päätä euroista, koska työnjako on selkeä. Sitten täytyy katsoa kansantalouden tilanne ja sovittaa yhteen ne tavoitteet, mutta jokainen tietää, että ruoka on yksi niistä tärkeimmistä.

Perussuomalaisten puheenvuoroon yhdyn siltä osin, että siinä peräänkuulutettiin oman, kotimaisen ruuan tuotantoa, mutta en siitä ole ihan samaa mieltä, että me olemme ajopuuna ajelleet tuolla EU:n maatalouspolitiikan pyörteissä. Siellä on ollut paljon haasteita, mutta väitän, että se toinen vaihtoehto, jota ei ole kokeiltu, voisi olla paljon huonompi.

Markku Rossi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ensinnäkin haluan esittää ministeri Anttilalle kiitoksen siitä, että hän omassa esittelypuheenvuorossaan nosti esille tämän makukysymyksen. Me tarvitsemme makudirektiivin. Esimerkiksi mansikan osalta säädellään sen kokoa, näköä, väriä, kypsyysastetta jne. mutta ei ole sanaakaan mausta. Pohjoisessa, pohjoisilla leveysasteilla, missä käytännössä tämä fotosynteesi takoo meidän vihanneksiimme hedelmäsokeria ja tuo siihen sitä makua, se olisi äärimmäisen tärkeä asia myös noteerata.

Toinen asia, josta haluan myös todeta kiitoksen ministeri Anttilalle, on se, että ruokaturvallisuuden vaaliminen on iso asia. Evira toimi erittäin mallikkaasti viime kesänä tutkiessaan muun muassa alkuperämaakysymyksiä. Joukossa on aina sellaisia toimijoita, jotka pyrkivät tekemään väärin, ja tässä mielessä kyllä Eviran toiminta on omalta osaltaan ollut tukemassa myös sitä, että kuluttajat saavat siitä varmuutta, että tuotteet ovat kotimaisia ja samalla kauppakin toimii rehellisesti.

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteko ruokapolitiikasta kiteytyy teeseihin, jotka toteuttamalla pyritään turvaamaan kansalaisille riittävien, laadukkaiden ja kohtuuhintaisten elintarvikkeiden saanti. Koko suomalaisen ruokaketjun kannattavuuden ja kilpailukyvyn turvaaminen, jäljitettävyys ja vastuullisuusjärjestelmä, tutkimuksen ja kehityksen tukeminen sekä hankintaosaaminen ja eri toimijoiden yhteistyö aina valtionhallintoa myöten ovat selonteon johtoajatuksia. On hyvä, että tällaista strategiaa ollaan luomassa. Emme varmasti ole ainoa maa, jossa tätä valmistellaan. Huomisen ruokastrategiavisio huomisen ruuasta näyttäytyy kylläkin hieman koomisena, kun strategian tavoitteena on, että "vuonna 2030 suomalaiset kuluttajat syövät maukasta, terveellistä, kestävästi tuotettua ja turvallista ruokaa". Kyllä tässä odottelussa nälkäisen suolet kurnivat jo aivan liikaa. Edellä mainitun tavoitteen tulisi olla arkipäivää jo tänään.

Arvoisa puhemies! Mielestäni suomalaisen ruokastrategian voi kiteyttää muutamaan sanaan: riittävä, laadukas, kohtuuhintainen, kotimainen ja ympäristöystävällinen. Ruuan riittävyys ei ole nyt eikä tulevaisuudessa itsestäänselvyys. Globaali väestökehitys edellyttää voimakkaasti kasvavaa elintarviketuotantoa. Tämä johtaa yhä nopeampaan ja laajempaan tuotannon keskittymiseen. Tässä on ja tulee olemaan kova haaste suomalaiselle tuotannolle. Miten pystymme säilyttämään riittävän vahvan oman elintarviketuotannon tilanteessa, jossa markkinatalouden lait ohjaavat hankintaketjuja aina edullisimman toimittajan suuntaan? Tässä on tekemisen paikka myös eri hankintatoimen organisaatioille.

Toinen perustekijä elintarviketuotannossa on laatu. Laatuun liittyvät oleellisesti olosuhteet, käytettävät tuotantomenetelmät, varastointi ja logistiikkaketjun pituus ja toimivuus. On selvää, että puhtaassa luonnossa oikeilla menetelmillä valvotusti tuotettu ja mahdollisimman lyhyen logistiikkaketjun kulkenut ruoka säilyttää laatunsa parhaiten.

Poimijatilanne on eräs ongelma, joka meillä Suomessa on. Kymmenen vuotta sitten Suomessa siirryttiin järjestelmään, jossa esimerkiksi kotimaisten marjojen poiminta tapahtuukin ulkomaisen työvoiman kautta. Tätäkin tulee pohtia, miksi tuo työ ei suomalaisia kiinnosta. Toisaalta myös ulkomaisten poimijoiden lähdeverovapaus on jäänyt tuonne viidentoista vuoden takaiselle tasolle ja poimijat ovat siirtymässä muihin Euroopan maihin. Tässä valtiovarainministeriöllä on työtä ja tekemistä.

Arvoisa puhemies! Kohtuuhintaisuuden säilyttäminen erityisesti kotimaisen tuotannon osalta on yhä koveneva haaste. Tuotantomenetelmien kehittämisen lisäksi suuri vastuu on kaupalla. Tällä hetkellä on valitettavasti nähtävissä erityisesti kaupan osuuden varsin merkittävä osuus elintarvikkeiden hinnoissa. Tämä koskee varsinkin kotimaisia maito- ja lihajalosteita. Myös logistiikkaketjujen keskittyminen ja monimutkaistuminen on hintoja nostava ja laatua laskeva osatekijä erityisesti kotimaisen tuotannon osalta. Kotimaista tuotantoa tukee osaltaan myös se vihreiden ryhmäpuheenvuorossa esille nostettu arvonlisäveron alentaminen 9 prosenttiin vihannesten ja marjojen osalta. Tällöin voidaan keskustella myös kaiken kaikkiaan terveyteen liittyvien elintarvikkeiden arvonlisäverosta ja sen tasosta. Kaikilla näillä on oma merkityksensä niin tuotannon kuin tämän varsinaisen tekemisenkin kannalta.

Arvoisa puhemies! On hienoa, että lähiruuan tuottaminen, jalostaminen, lyhyet kuljetusmatkat, tuoreus, vitamiinipitoisuus, tuoteturvallisuus ja maukkaus ovat valtteja, joita tänä päivänä korostetaan. Lähiruuan, luomuruuan osuuteen elintarvikestrategiassa tuleekin panostaa ja jatkaa sillä tiellä. Se on varmasti kaikkien suomalaisten yhteinen etu.

__________

Puhetta oli ryhtynyt johtamaan ensimmäinen varapuhemies Seppo Kääriäinen.

__________

Pekka Vilkuna /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Oli todella ilo kuunnella sitä yksimielisyyttä, mitä eri ryhmäpuheenvuoroissa oli. Oikein jalkapohjia kutkutti, kuinka ymmärrys oli suuri tässä, että suomalainen elintarviketalous on meidän yhteinen etumme ja yhteinen asiamme. Kunpa saisimme valtiovarainministeriönkin samaan rintamaan mukaan. Sikäli kuin nyt kuitenkin ilmasto muuttuu, nämä kaikki muutokset eivät ole Suomen maataloudelle positiivisia. Siksi meidän pitäisi pystyä tutkimusta ja tuotekehittelyä nimenomaan kasvinjalostuspuolella lisäämään. Kuitenkin valtiovarainministeri joka ainoassa budjetissa yrittää leikata määrärahoja silloin kun niitä pitäisi lisätä.

Luomuruuasta sen verran, että luomutuotanto ei lisäänny, ellei niitä sääntöjä inhimillistetä. Ne ovat tänä päivänä lapsellisen kireitä monessa kohdassa ja estävät sitä kautta luomun etenemisen ja lisääntymisen.

Lenita Toivakka /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka tunnetaan todellakin puhtaana ja laadukkaana, ja tämä elintarviketurvallisuus on täällä myöskin tunnettua. Ruoka on siitä jännä asia, että sitä kulutetaan oikeastaan yhtä paljon, ovat sitten ajat hyvät tai huonot, ja siitä syystä elintarviketeollisuuden merkitys ja niiden työpaikkojen merkitys ovat meille erityisen tärkeitä. Meillä on kuitenkin aika pienet kotimarkkinat, ja toisaalta ulkomaisia toimijoita tulee koko ajan lisää tänne meidän omille markkinoillemme. Kun tässä selonteossa mainitaan — itse asiassa useampaan otteeseen — että kansainvälistymistä tulisi edistää ja sitä pyritään edistämään, niin kysyisinkin nyt ministeri Anttilalta, mitä konkreettisia suunnitelmia elintarvikeyritysten, siis koko ketjun, kansainvälistämiseksi voisi oikeastaan olla. Tiedän, että tämä osittain liippaa tuonne ministeri Pekkarisen alueelle, mutta kun hän ei ole nyt paikalla, niin kysyn ministeri Anttilalta: Millä tavalla me voisimme paremmin turvata näitä elintarviketeollisuudessa olevia työpaikkoja?

Raimo Piirainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olisin ministeriltä kysynyt tästä lähiruuan kilpailuttamisesta, siitä miten me pärjäämme. Meillä on erittäin suuria hankintarenkaita, ja meillä lähiruuan valmistajat ja pyytäjät, kalojenpyytäjät ja tällä tavalla, pienet teurastamot, eivät pärjää näissä kilpailuissa. Mitä me voisimme tehdä tälle, että voitaisiin ruuan laatua tällä tavalla parantaa? Ja kun täällä on mainittu myös tästä työllisyydestä, niin samoin se myös toisi työtä sitten tälle meidän omalle alueellemme.

Merja  Kyllönen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Suomen kannalta on suuri merkitys myös sillä, kuka omistaa suomalaisia yrityksiä, kuka omistaa niitä yrityksiä, jotka toimivat täällä, ja sillä, millä tavalla turvataan strateginen kansallinen omistajuus. Onko ministeriössä pohdittu tätä energiatuotannon ja sitten myös tämän elintarviketuotannon osalta?

Johanna Karimäki /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri kertoi hankkeesta, jossa pienten elintarvikeyritysten byrokratiaa vähennetään. Se onkin todella keskeinen, tärkeä tavoite, turvata pienimuotoinen paikallinen elintarviketuotanto ja ravintolatoiminta ja vähentää turhaa byrokratiaa. Kysyisin ministeriltä: Onko näköpiirissä jo, millä tavalla elintarviketurvallisuuslainsäädäntöä voitaisiin muuttaa siltä osin, että tätä pienyritysten turhaa taakkaa saadaan vähennettyä, kuitenkin niin, että ei vaarannettaisi elintarviketurvallisuutta?

Mats Nylund /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Olen myös erittäin iloinen, että ministeri Anttila nosti esille nimenomaan tämän pienten elintarvikkeita jalostavien yrityksien byrokratian purkamisen. Minä osallistuin noin kuukausi sitten ruokaseminaariin Pietarsaaressa, missä muun muassa esiteltiin tämä Huomisen ruoka -ohjelma. Siellä oli pienviljelijä Norrbottenista mukana, ja hän oli rakentanut hyväksytyn pienteurastamon, ja sen kustannus oli ainoastaan 160 000 kruunua eli suurin piirtein 17 000 euroa. Täytyy olla aikamoisen erilainen lainsäädäntö tai erilaisia vaatimuksia siellä Ruotsissa, koska sielläkin on hyvä ruokaturvallisuus.

Viimeksi edustajakollegalleni Pentti Oinoselle: Suomi vie elintarvikkeita maailmanmarkkinoille, ja kielten osaaminen on aika huomattava kilpailuetu. Teidän säästötapanne ei toimi, valitettavasti.

Leena Rauhala /kd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Suomalaiset todella arvostavat puhdasta ja hyvin ja vastuullisesti tuotettua ruokaa. Voimme olla ylpeitä, että Suomessa elintarviketurvallisuus on hyvällä tasolla, ja toivomme sen pysyvän. Se, että ryhmäpuheenvuorossani nostin esiin resurssikysymyksen, on juuri siksi, että tässä selonteossa on tosi hyviä toimenpiteitä, se on todella kattava ja laaja. Silloin todella haluaa myös nähdä sen, joko jo nyt tai ainakin 2030, että päästäisiin niihin tavoitteisiin, mitä tässä on hyvin esitetty.

Suomalaisessa ruuassa on hyvin paljon hyvää, ja meidän kuluttajamme arvostavat nimenomaan kohtuuhintaisuutta, ja pidän sitä myös tärkeänä. Kuluttajien tarpeisiin vastaaminen mielestäni onnistuu ainoastaan sillä, että me lisäämme tervettä kilpailua elintarvikemarkkinoilla luomalla pienyrityksille sellaiset toimintaedellytykset, että saamme suurten ketjujen ja elintarviketeollisuuden jättien rinnalle elinvoimaisia kotimaisia toimijoita ja nimenomaan lähi- ja luomuruuan nostamista entistä vahvemmin, koska se on terveellistä.

Pentti Oinonen /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Anttila mainitsi puheenvuorossaan roskakalat. Haluaisin huomauttaa ministerille, ettei mikään elollinen olento ole roskaa, eivät myöskään kalat.

Mutta useammassa puheenvuorossa mainittiin lähiruoka. Kysyisin ministeri Anttilalta: Millaisena te hallituksessa näette puhtaan lähiruuan tulevaisuuden? Tuletteko edistämään suomalaisen luomu- ja lähiruuan käyttöä sekä sitä kautta suoraan kotimaista työllisyyttä tukemalla luomutuottajia taloudellisesti?

Jari Leppä /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Anttila mainitsi, että elintarvikeala on kasvuala. Ollakseen kasvualaa se tarvitsee juuri sellaista poliittista yhteisymmärrystä, mitä tämä ryhmäpuheenvuorokierros ja nyt käyty debatti osoittavat. Toivon, että tämä samanlainen tahtotila näkyy sitten niissä käytännön päätöksissä, kun me niitä teemme tässä pitkin matkaa tämän hallituksen ja tämän eduskunnan aikana ja myöskin seuraavissa hallitusneuvotteluissa ja seuraavan eduskunnan aikana. Vain se takaa sen, että me pystymme tätä kasvualaa eteenpäin viemään.

Puhemies! Pari asiaa: Tämä kasvuala merkitsee myöskin sitä, että meillä täytyy olla oikeudenmukaiset pelisäännöt toimia. Siinä mielessä äärimmäisen tärkeää on se, miten Euroopan unionissa seuraavalla ohjelmakaudella maataloutta, alkutuotantoa, ruuantuotantoa käsitellään. Toivonkin, että ne Suomen hyvät kannat menevät siellä vahvasti eteenpäin.

Toinen asia, joka on aika paljon myös kotikutoista, on se, että meillä on kyllä hallinnointia ja byrokratiaa yli oman tarpeen. Voidaankin kysyä, miten me olemme tällaiseen tilanteeseen tulleet. Ministeri Anttila on ottanut tässäkin asiassa (Puhemies: Minuutti!) härkää sarvista, ja toivon, että sen vähentäminen menee voimakkaasti eteenpäin.

Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On ilahduttavaa, että erityisesti tällä vaalikaudella tässä salissa on vallinnut erinomaisen hyvä yksimielisyys kotimaisesta ruuantuotannosta ja sen tärkeydestä. Mutta kun puhutaan ruuasta ja ruuan tuottamisesta täällä Suomessa, on syytä puhua myöskin hinnasta ja ruuantuotannon hinnan muodostumisesta.

Ministeri Anttila, te, pari vuotta sitten muistaakseni, nostitte tikun nokkaan ruuan hinnan ja päätitte selvityttää, mistä hinta muodostuu. Me kaikki tiedämme erittäin hyvin, että Suomessa syödään maailman kalleinta ruokaa, vaikka meillä on alhaisimmat tuottajahinnat. Ministeri Anttila, onkohan tullut selvyyttä jo, mistä tämä johtuu?

Lauri Kähkönen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Puhuja on sitä ikäpolvea, jolle jo kotona opetettiin, ettei ruokaa saa heittää hukkaan. Täällä ainakin ed. Vilkuna ryhmäpuheenvuorossaan viittasi ja puhui ruokaketjun hävikistä. Tietääkseni parasta ennen -päiväyksen jälkeen tuotetta saa myydä kaupassa ja ymmärtääkseni myös lahjoittaa esimerkiksi johonkin hyväntekeväisyyteen, mutta kauppojen käytäntö tässä käsittääkseni myös vaihtelee.

Arvoisa ministeri, mitä olisi tehtävissä, että tätäkin kautta eli lahjoittamisen kautta ruuan hävikki vähenisi? Mitä keinoja tähän on käytettävissä? Toki on muistettava myös, että terveysriskiä ei saa syntyä. Ja vielä: Olisi mielenkiintoista tietää, (Puhemies: Ja jälleen se minuutti!) mikä tällä hetkellä on kaupoissa hävikkiprosentti.

Veijo Puhjo /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kyllönen peräsi kotimaisuuden edistämistä ruokakulttuurissamme, ed. Piirainen peräsi kotimaisen kalan käytön edistämistä, ja ed. Karimäki pohti kalan tuontikieltojakin. On hälyttävää, että Suomessa myydystä ruokakalasta vain 7 prosenttia on kotimaista. Kysynkin, arvoisa ministeri Anttila: Onko hallituksella suunnitelmia toimenpiteistä kotimaisen kalan käytön edistämiseksi?

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Olen mielenkiinnolla kuunnellut kommentteja siitä, että nyt todella haluttaisiin kuulemani mukaan tuore-elintarvikkeita mahdollisimman lähelle kotipaikkaa myyntiin. Kuitenkin on syytä olla realisteja. Tämä pointsihan, jonka nyt sanon, ei tässä selonteossa oikeastaan tullut esille, se, että kaksi ainokaista ihmistä Suomessa päättää, mitä me syömme. Kahden ketjun kaksi hankintapäällikköä päättävät tämän asian. Tämä on äärimmäisen kiusallinen juttu.

Minusta seuraava hallitus voisi ottaa projektin: viedään sellainen hanke läpi, että tutkitaan kilpailuviranomaisten avulla, voisiko se määrä olla vähän suurempi. Nimittäin nyt siinä pitää pilkkoa, jos ei jäljitettävyys ja jakelu ole rehellisempää, mitä se tällä hetkellä on.

Katri Komi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Keskustan ryhmäpuhuja Vilkuna nosti esiin ruuan hävikin. Siksi toivonkin — ja kysyn myös ministeriltä — että jatkossa edistettäisiin enemmän esimerkiksi vihannesten kulutusta menekin sijaan. Ei edistetä menekkiä, vaan edistetään kulutusta.

Arvoisa puhemies! Kotitalousneuvontajärjestöt tekevät vuosittain mittavaa kuluttajiin kohdistuvaa koulutus- ja valistustyötä niin koulutuksin kuin erilaisin kampanjoinkin. Esimerkiksi joka vuosi maa- ja kotitalousnaisilla on joku elintarvikekampanja, joka tavoittaa tuhansia kuluttajia. Tämän vuoden teema on maito, viime vuonna oli peruna ja ensi vuonna sitten kala. Alakouluissa ja päiväkodeissa maa- ja kotitalousnaiset ovat vetäneet suuren suosion saaneita sämpyläsäpinöitä ja vanhempien iltoja. Ruokakoulutukseen osallistuu myös vuosittain tuhansia. Pakkausmerkintöjä opetetaan lukemaan jne.

Onkin tärkeätä lisätä ruuan ja ruokakulttuurin arvostusta sekä ruuanvalmistustaitoja tarjoamalla kuluttajille koulutusta sekä järjestämällä kotitalousneuvontajärjestöjen toimesta ruokaan ja elintarvikkeisiin liittyviä kampanjoita. On hyvä, että tuolla luomu- ja luonnontuotteiden jalostusasteen (Puhemies: Minuutti!) oston ja viennin kehittäminen on esillä. Hyvä tavoite kuten nuo muutkin tuossa selonteossa.

Merikukka Forsius /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Selonteon merkittävimpiin linjauksiin lukeutuu maatalouden tuottavuuden lisääminen. Selonteossa linjataan myös, että tulevaisuuden maatalouspolitiikan on huolehdittava ruuan turvallisuudesta, eläin- ja kasvitautien ehkäisystä ja tuotantoeläinten hyvinvoinnista. Olisin kysynyt ministeri Anttilalta: Miten nämä kaksi asiaa sopivat yhteen, siis tehokkuus ja turvallisuus, ja mitä tuottavuuden lisääminen luomutuotannolle merkitsee?

Katja Taimela /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat! Kiitos ensinnäkin hallitukselle ja ministeri Anttilalle, jotta saadaan yleensä käsitellä eduskunnassa selontekoa ruokapolitiikasta ja kaiken lisäksi vielä luomuviikolla. Lisäksi erityiskiitoksen haluan kohdentaa ministeri Anttilalle: Olette julkisuudessa käyttänyt useita puheenvuoroja, joissa olette kaivannut Suomeen ylpeyttä ja arvostusta ruokakulttuuria kohtaan. Niin kaipaan minäkin.

Selonteossa nousee kiitettävästi esille lähi- ja luomuruuan merkitys niin ihmiselle itselleen kuin myös kokonaistaloudellisesti eri seutuja ajatellen. Toivottavasti me muistamme tämän myös kuntatasolla päätöksiä tehdessämme.

Selonteossa mainitaan, että hallitus pitää tärkeänä parantaa kuluttajien tietoisuutta ruuan kulutuksen ympäristö- ja työllisyysvaikutuksista. Jotta me voimme olla kaikki mukana muun muassa tässä haasteessa, mitkä ovat hallituksen käytännön työkalut kyseiseen ongelmaan?

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Anttila luetteli muutamia erittäin tärkeitä asioita: eläinten hyvinvointi, vähäinen antibiootin käyttö, salmonellan torjunta, eläinsairauksien ennaltaehkäiseminen. Mutta nimenomaan, arvoisa ministeri, millä tavalla eläinten hyvinvointi on linjassa tai ristiriidassa jättisikaloiden ja jättinavetoiden kanssa, nimenomaan tämän suuruuden ekonomian kanssa, mitä kuitenkin ajetaan?

Sitten näihin muihin ryhmäpuheenvuoroihin. Ed. Pentti Oinonen otti kielikysymyksen tähän mukaan, ruotsin kielen, ja taas sitten kristillisdemokraattien ryhmäpuheenvuorossa oli perhepolitiikka. Jäin odottamaan, että kristillisdemokraatit ottaisivat kantaa siihen, miten suvuttomasti lisääntyvät ruoka-aineet kontra suvullisesti lisääntyvät ruoka-aineet sopivat ihmiselle.

Klaus Pentti /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ministerin selonteko oli erinomainen ja kattava, ja siinä nousi kyllä varmasti esiin kaikki ne tärkeimmät tekijät, millä tätä kotimaisen ruuan tulevaisuutta voidaan varmistaa. Siinä tuli esiin sitten myös niitä ongelmakohtia, joissa parannettavaa löytyy. Ihan avainkysymys on tämä kotimaisen tuotannon kannattavuus, ja tämä viljelijän osuus on yksi semmoinen asia, minkä eteen ministerikin on toiminut, ja ylipäätään tukipolitiikan merkitys on suuri. Niin kuin ed. Vilkuna puheessaan totesi, niin meillä nämä tuotanto-olosuhteet ovat haastavat, ja se edellyttää, että meillä pitää olla myös korkea osaamistaso. Me tarvitsemme tukea. Byrokratian vähentäminen on yksi oleellisimpia asioita, ja näitten suhteen meillä on tosiaan paljon vielä tekemistä.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ministeri kannatti haittaveroja eräille epäterveellisille ruoka-aineille. Se toimii kyllä hyvin makeisissa ja limsoissa, joista olemme säätäneet, mutta sitten esimerkiksi sokerivero kokonaisuudessaan on jo hyvin vaikea, ja rasvavero on vielä hankalampi, sillä sikakin on terveellistä, jos ei sitä syödä liian paljon.

Sitten jos ajatellaan verokannustimia, niin se on vielä vaikeampi kysymys. Pitäisikö meidän tukea esimerkiksi kiivihedelmiä, joita tuodaan jostain Uudesta-Seelannista?

Sitten toinen kysymys on tämä ylihygieenisyys, mikä meidän ruuan myynnissä etenkin on. Ruokahan on ihan mautonta, kun se pakataan moninkertaiseen muovikuoreen.

Miapetra Kumpula-Natri /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Täällä on tuotu esille paljon hyviä asioita, mutta me puhumme vihdoin ruokapolitiikasta maaseutuselonteon jälkeen, elintarviketurvallisuusselonteon jälkeen, ja minusta ruokapolitiikassa pitäisi pystyä keskustelemaan siitä, mitä meillä on lautasella. Me olemme puhuneet alkutuotannosta, ja me puhumme sitten tuotantoketjuista. Mitä iloa on siitä alkuperämerkinnästä ja kaikesta muusta, kun se kuluttajan ruoka lautasella saattaa sisältää vaikkapa kotimaisen avainlipputuotteenkin osalta 26:ta erilaista E-koodi-lisäainetta? Eikö tässä pitäisi pystyä jotain tälle villille markkinalle alkutuotannon ja kuluttajan välillä tekemään? Tiedän julkisista keskusteluista ministerin mielipiteen, ja olemme aika lailla samaa mieltä, mutta toimenpiteet ja valta on nyt teillä. Lisäaineet eivät kuulu oikeasti ruokaan, vaan niitä käytetään kiinteyden, ulkomuodon, näkyvyyden, säilyvyyden tai lisäsyömiseen kiihottamisen takia. Tässä pitää Suomen ottaa ihan erilainen ote ja lähteä edes sen perään, mitä Ruotsissa jo tehdään. (Puhemies: Minuutti!) Glutamaattikieltoja tehdään kuntatasolla, ja valtiolta ei tule ohjeistuksia näihin ollenkaan. Sen myötä tästä ruokastrategiasta puuttuu paljon.

Anne Kalmari /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Juuri tätä työtä voimme itsekin tehdä. Ja itse asiassa, kun tänään täällä olemme näin samoilla linjoilla, haastankin kaikki kansanedustajat yhdessä pohtimaan aloitetta siitä, miten aloitamme esimerkinomaisesti läheltä, miten saamme oman Amica-ketjun käyttämään enemmän sesonkituotteita, maakunnista tuotuja tuotteita, kotimaisia tuotteita, luomuruokaa ja lähiruokaa. Voimme kokeilla, miten se täällä käy. Olen itse omassa kunnassani tehnyt aloitteita, mutta toivokaamme, että se vahvasti myös täällä eduskunnassa menee eteenpäin. Näin voimme olla esimerkkinä muillekin.

Sanna Lauslahti /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ruoka on ihana asia, ja oli kiva lukea tätä ruokastrategiaa, jossa oli konkreettisia toimenpiteitä. Nostan yhden näkökulman täältä esille, ruokakasvatuksen. Ruokakasvatuksella on erittäin merkityksellinen rooli siinä, millä tavalla me pystymme iskeytymään yhä lisääntyvään lasten ylipainoon. Joka neljäs yläkoululainen on tällä hetkellä ylipainoinen. Kouluruokailulla on oma tärkeä roolinsa. Täällä on nostettu esille aikuisen läsnäolo. Vain se ei riitä, vaan aikuisen pitää tarvittaessa myös puuttua lapsen ruokailuun ja tarvittaessa pitää ottaa yhteyttä vanhempiin. Liian usein lapsen ruokalautasella näkyy vain yksi lihanpalan kappale ja siinä kaikki. Sillä ei pärjää, ja se taas johtaa siihen, että lapset juovat limpparia, syövät sipsejä ja karkkeja. Ja on hyvä, että me vaikutamme tältä osin verotuksen konstein lasten tottumuksiin. On hyvä, että täällä on nostettu esille myös kotitalous ja kotitalouden rooli.

Maarit Feldt-Ranta /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tässä strategiassa painotetaan useassa kohdassa viennin kasvua ja ammattialojen vetovoimaisuutta ja sen parantamista. Edistääksemme näitä tavoitteita ruoka-ala tarvitsee myös näkyvyyttä ja onnistumisen kokemuksia ja myös huippuosaamista.

Suomessa on valittu uusi nuori kokkimaajoukkue edustamaan Suomea täällä kotimaassa mutta myös maailmalla. Ja jos katsotaan, mitä muissa Pohjoismaissa on tapahtunut, niin siellä on viimeisten vuosikymmenten aikana voitettu kultamitali toisensa jälkeen. Me olemme kaukana takana päin, ja jotta myös me voisimme pärjätä tässä kilpailussa, tarvitsisimme myös valtiollista tukea.

Kysyisinkin ministeriltä: Miten valtio, yhteiskunta, voisi olla mukana tukemassa sitä, että meidän gastronomia-alan huippuosaajamme voisivat pärjätä maailmalla ja sillä tavalla lisätä Suomen vetovoimaisuutta ja edistää paitsi maaseutuelinkeinoa myös ravintola-alaa, turismia ja muuta yrittäjyyttä tällä sektorilla?

Aila Paloniemi /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ammattikeittiöissämme tarjoillaan päivittäin yli 3 miljoonaa ruoka-annosta, ja määrä vain kasvaa. Varsinkin julkisen sektorin ammattikeittiöissä voidaan yhteiskunnallisilla päätöksillä vaikuttaa tarjottavan ruuan alkuperään, tuotantotapaan ja laatuun. Julkisen sektorin ammattikeittiöt, esimerkiksi päiväkodit, koulut, palvelutalot, ovat vasta alkutaipaleella luomu- ja lähituotteiden käytössä, vaikka elintarvikevalinnoilla on suuri merkitys muun muassa kestävyyden edistämisessä. Kysyisinkin, kuten täällä moni muukin on kysynyt: Miten me voisimme edistää sitä, että lähi- ja luomuruuan käyttö lisääntyisi nimenomaan myös näissä ammattikeittiöissä?

Lyly Rajala /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yhä enenevässä määrin Suomessa on myöskin meitä yhden hengen talouksia, mutta jostain syystä ruuan valmistajat eivät sitä pakkauskokojen muodossa ymmärrä. Siitä tulee hävikkiä.

Sitten ihmettelen semmoista asiaa, kun meillä on yksi uniikkituote tuolla pohjoisessa elikkä poro. Onko meillä liian vähän porontuotantoa, vai miksi tuommoista uniikkituotetta niin harvoin näkee vietävän mihinkään ulkomaille, vai mistä on kysymys?

Sitten yksi esimerkki tuosta luomutuotannosta. Hyvä ystäväni Pekka Huttunen aikoinaan osti Pandan tuotannon ja rupesi tekemään karkkeja Vaajakoskella. Ihmettelin, kun hän kauan sitten muutti tehtaansa Vaajakoskelta Suomussalmelle, mikä järki siinä on. Hän sanoi, että koska hän tekee luomukarkkeja ja kohdemaa on Saksa, niin on uskottavampaa tehdä luomukarkit Kainuun puhtaassa korvessa.

Merja Kuusisto /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri otti puheessaan esiin muun muassa sen, että uusia ennakkoluulottomia malleja elintarvikkeisiin ja niihin liittyviin palveluihin tarvitaan lisää. Olen aivan samaa mieltä. Palvelujen saannin osalta tulisi lisätä ja kehittää lähiruuan tarjontaa. Nyt monet ihmiset ostaisivat lähikaupasta lähiruokaa, muun muassa viljapossua, lähileipomon leipomia leipiä ja leivonnaisia, mutta se on harvoin mahdollista. Miten on, ministeri, mahdollista lisätä lähiruokapalveluitten saamista kuluttajille?

Sanna Perkiö /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomi on rikas maa siinä mielessä, että meillä on hyvin paljon makeaa vettä. Olisiko vielä mahdollista lisätä veden juontia niin, että me sitä kraanavettä joisimme? Nyt tässä on pullotettu vesi yleistymässä, ja se ei ehkä ole lainkaan välttämätöntä Suomessa. Miten saataisiin enemmän puhdasta vettä ruokapöytään?

Mauri Salo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kuluttaja on kuningas, jota kauppa ohjaa. Suomalainen kauppa on hyvin keskittynyttä ja pitää huolen siitä, että meillä ruoka todella maksaa. Suomalainen yhteiskunta on rakennuttanut itselleen 30 miljoonan asukkaan kauppaverkon, ja osittain tästä syystä me kaikki kuluttajat sitä maksamme.

Arvoisa ministeri, nyt kun kauppa avoimesti myöskin nettihuutokaupalla kilpailuttaa tavaroita, minimilaatuvaatimukset on, mutta kotimaisuusasteesta ei ole minkään näköistä merkkiä, niin onko viime päivinä käyty keskusteluja keskusliikkeiden kanssa siitä, että myöskin kotimaisia tuotteita kuitenkin pidettäisiin kaupan hyllyllä, vaikka se kansainvälinen tuote sitten sen kilpailun voittaakin.

Ulla Karvo /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin voisin yhtyä ed. Pulliaisen huoleen kaupan keskittymisestä, mutta kun nyt puhutaan tästä selonteosta, niin tässä kuluttajalähtöisyys on nostettu tärkeäksi lähtökohdaksi, ja terveellisen ja turvallisen ruuan avulla voimme ennalta ehkäistä sairastavuutta ja siten säästää terveydenhuoltokuluja.

Täällä on paljon korostettu suomalaisen ruuan laatua ja ruokaturvallisuutta. Ihmetystä kuitenkin herättää esimerkiksi laktoosi-intoleranssin suuri esiintymistiheys suomalaisilla. Onko se meillä geneettisesti ominainen piirre, vai onko meillä tehty jotakin väärin? Onko ruokatuotteita jalostettu liian pitkälle? Ja miten olisi mahdollista ja kuinka paljon näihin terveysvaikutuksiin voitaisiin vaikuttaa? Tai pystytäänkö niihin vaikuttamaan, vähän samalla tavalla kuin ed. Kumpula-Natri nosti aikaisemmin lisäaineet esille?

Outi  Mäkelä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Yhdyn edellä esitettyyn huoleen lähiruuasta, lähiruuan kilpailuttamisessa meillä on vielä haasteita. Kysyisin lisäksi, vaivaako meitä kunnissa jonkinlainen osaamisvaje tältä osin ja miten kilpailutusosaamista voitaisiin kunnissa vielä parantaa.

Lisäksi haluaisin kysyä siitä, kun kansallisen ruokastrategian tekstissä kiinnitetään huomiota tärkeään asiaan, ateriarytmiin, mutta nykyään erityisesti ateriavälin osalta pidetään suositeltavana jopa kolmen tunnin väliä. Miten tämä hyvä tavoite aiotaan kouluissa ja päiväkodeissa jatkossa mahdollistaa, ja miten se rahoitetaan?

Juha Mieto /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Aikoinansa, kun Suomi meni EU:hun, niin silloin meinattihin monia paikallisia suomalaasia ruoka-aineita tai ruokia laittaa pannahan. Onneksi mämmi sai rirektiivin, mä syön tuollain 50 rovesta vuores mämmiä. Kalakukot meinattihin kieltää. Ed. Pentti Oinonen otti esille sen, että kalat ei oo roskaruokaa, kaikki kalat on käypiä. Ylivoimainen kala purkitettuna on muuten särki, niin vähäpätösenä kuin sitä piretähän. Mutta mistä oon lähinnä huolissaan, niin luomutuotannosta lähialueilta kouluille. Kunnille pitääs antaa velvoite, että lähiruoka tuotetahan kouluille paikkakunnilta, läheltä.

Jouko Laxell /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minua ihmetyttää elintarvikekauppojen kohtuuttoman runsas tuotemainonta. Sehän on lähinnä tietysti kahden suuren kaupparyhmittymän välistä markkinaosuustaistelua, ja kukapas muu sen maksaa tietysti kuin kuluttaja.

Kysymys ministerille: Miten suurta mainontamme on verrattuna muihin EU-maihin prosentuaalisesti, onko lukuja?

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin ed. Rossille tästä tavoitteesta, mitä vuonna 2013 suomalaiset syövät, tarkoitti sitä, että silloinkin, kun ottaa huomioon ne suuret haasteet, jotka siinä strategiassa ja strategian taustapaperissa on kuvattu.

Sitten ed. Toivakan kysymykseen siitä, miten me voimme nyt sitten elintarviketeollisuutta kansainvälistää ja turvata työpaikat sitä kautta. Elintarvikelakon aikana menetettiin aika paljon suomalaisen ruuan mahdollisuuksia. Meillä syödään edelleen ulkomaista makkaraa sen takia, että sitä ei tiettyyn aikaan ollut saatavana. Mutta varsinaisesti meidän pitää huolehtia siitä, että elintarviketeollisuus on kilpailukykyinen, jotta se pärjää, ja silloin tarvitaan innovaatioita ja silloin tarvitaan huippuosaamista.

Vastaus kysymykseen siitä, millä tavalla me saamme lähiruokaa kouluihin, millä tavalla me saamme lähiruokaa ja luomuruokaa enemmän käyttöön, on se hankintaosaaminen. Siinä suomalaiset hankintapäälliköt pitäisi panna koulun penkille ja kiireesti. Siellä ajatellaan vain sitä viivan alla olevaa hintaa ja kilpaillaan sillä, kuka halvimmalla aterian tekee ja mistä sen saa, kun pitäisi lähteä siitä, että asetetaan tavoitteeksi lähiruuan ja luomuruuan käyttö mahdollisimman laajasti ja samalla osataan laskea se, kuinka paljon siihen aluetalouteen syntyy työpaikkoja, syntyy lisää ansioita, tuloja, eli se aluetaloudellinen vaikutus on paljon suurempi kuin se, mikä saavutetaan sillä, että tuodaan Thaimaasta ne broilerit halvimman mukaan sitten sen hintakilpailutuksen johdosta. Eli hankintaosaamisessa meillä on merkittävästi parannettavaa, kerta kaikkiaan. Siinä pitäisi pistää tahtotila kuntoon kuntatasolla, julkisissa laitoksissa ja sitten nämä hankintaihmiset koulun penkille.

Ed. Karimäki puhui ja kysyi elintarviketurvallisuuslainsäädännöstä, mitä siinä on tehty pien-elintarvikeyritysten hyväksi. Omavalvontajärjestelmää laajennetaan, sillä voidaan vähentää byrokratiaa ja kuluja. Sitten pienen elintarvikeyrityksen alkuun ei tarvitse hakea lupaa, vaan ilmoittaminen riittää. Sen jälkeen voidaan tulla sitä tarkastamaan, jos tarve vaatii. Ja lihantarkastusmaksuja ollaan kohtuullistamassa, niin kuin puheenvuorossani sanoin.

Ed. Nylund puuttui tärkeään asiaan, Ruotsin ja Suomen eroihin elintarvikelainsäädännössä. Mi-nä olen tätä selvittänyt. Siinä on yksi asia muun muassa se, että meillä vaaditaan joka toimintaan, pienessäkin elintarvikeyrityksessä, oma tila. Ei voi esimerkiksi tehdä kahta toimintoa samassa tilassa, vaikka ne tehdään eri aikaan. Mutta minusta sitä säädöstä pitää muuttaa niin, että sitä samaa tilaa voidaan iltapäivällä käyttää toiseen tarkoitukseen, kun se vaan puhdistetaan ja desinfioidaan siinä välissä. Siihen ei pitäisi olla mitään estettä. Silloin me vähennämme näitä kustannuksia. Tämä on yksi suurimpia eroja Suomen ja Ruotsin välillä syntyneisiin lisäkustannuksiin.

Ed. Pentti Oinoselle valitan, jos sanoin huonosti. Sanoin, että on niin sanottua roskakalaa niin kauan kuin kalanjalostus elintarvikkeeksi, kalanrehuksi ja energiakäyttöön lähtee kunnolla käyntiin. En sanonut, että kala on roskaa, vaan sitä kutsutaan roskakalaksi, sitä otetaan pois fosforin vähentämiseksi, mutta siihen pitää saada se jatkojalostus. Kala ei ole roskaa, oikaisen tämän välittömästi.

Sitten ed. Leppä puuttui tärkeään asiaan. Ruoka on kasvun alaa, ja jotta se on sitä kasvun alaa, pitää olla yksimielinen tahtotila meillä suomalaisilla päättäjillä tehdä omasta ruuantuotannosta sellaista, niin että se tulevaisuus turvataan, myöskin sitä kautta kasvun ala. Sitten hallinnon ja byrokratian kitkemisessä meillä on sarkaa vielä seuraavallekin ohjelmakaudelle. Täytyy nyt vaan huolehtia, ettei lähdetä väärään suuntaan.

Ed. Hemmilän tärkeään kysymykseen, onko nyt saatu selvyys siihen ruuan hintaan: Ei ole saatu, ja siitä yksinkertaisesta syystä, että liikesalaisuuteen vedoten teollisuus ja kauppa eivät ole havainneet sitä, mikä osuus ruuan hinnasta niille siitä ketjusta tulee. Mutta Euroopan unionin tasolla ollaan tekemässä nyt säädöksiä, joilla tämä ketju tehdään läpinäkyväksi. Se on kaikkien yhteinen etu, että me tiedämme, mihin ruuan hinnassa olevat eri eurot menevät, kenen taskuun ja mistä syystä, ja se on aivan välttämätön asia.

Ed. Kähkösen kanssa olen samaa mieltä, itsekin olen sen ajan kasvatti, että leipä on pyhä asia, sitä ei saa heittää hukkaan. Ja nyt sitten, mikä on se kaupan hävikki? Minä en osaa sitä tarkkaan sanoa, mutta tiedän että tietysti se vaihtelee. Voin sanoa, että kun Forssassa avattiin erittäin suuri marketti, niin saman kauppaketjun pienmyymälässä oli seuraavalla viikolla 30 ja 50 prosentin alennuksia ruokahyllyissä, koska ihmiset eivät olleet käyneet kaupassa, koska he olivat menneet sinne suureen markettiin. Mutta joka tapauksessa sen eteen pitää tehdä jotakin.

Ed. Pulliaisen ehdotukseen tästä jatkosta, että kaksi ainokaista päättää, mitä suomalaiset syövät, siihen yhdyn täysin. Kuluttajien mahdollisuuteen vaikuttaa siihen, mitä on kaupan hyllyllä, siihen pitää jatkossa löytää tavalla taikka toisella keino. Eihän se ole uskottavaa, että me puhumme, että kuluttaja on valintojen kuningas. Kuluttajalla pitää olla oikea tieto päällysmerkintöjen kautta, mutta myöskin vaikutus niihin kaupan valikoimiin — ja pienissä elintarvikeyrityksissä — ja sitä kautta se toimii. Siellä se toimii jo täysin, se pitää vaan siellä saada laajenemaan.

Ed. Komi puhui vihannesten kulutuksen edistämisestä. Siitä olen ihan samaa mieltä.

Ed. Forsiuksen kysymys oli varsin mielenkiintoinen, miten luomuviljelyssä lisätään tehokkuutta. Kävinpä Unkarissa heinäkuussa tänä vuonna tutustumassa luomuviljelyyn, jossa oli varsin tehokkaalla tavalla hoidettu rikkaruohojen kitkentä, mitä kautta tuli sitten satotaso aivan toiseksi. Eli teknologia tuli tässäkin apuun, teknologia, joka on täysin hyväksyttävää eikä millään tavalla saastuta peltoa.

Ed. Tiusanen kysyi, miten me olemme suuriin yksikköihin puuttuneet. Me olemme rajanneet maatalouden kansallisen tuen, esimerkiksi maidon tuotannossa noin 300 eläinyksikköön. Tämä hallitus on pitänyt tästä huolen. Suuriyksiköille ei makseta tukea, se on asteittain poistuva sen takia, että siinä se tuottavuusetu on niin paljon suurempi, mutta samalla me toivomme, että se ohjaa tätä kehitystä. Se on se lähtökohta.

Ed. Pentti totesi, että kotimaisen tuotannon kannattavuus on aivan avainasemassa, näin se on. Ilman että tuotanto on kannattavaa, sitä ei ole.

Ed. Kumpula-Natrin puheenvuoron johdosta sanon, että minä olen valmis pistämään selvitykseen, mitä me voisimme tehdä lisäaineille. Me ehdimme vielä hyvin sen selvityksen tehdä seuraavaa hallitusohjelmaa varten. Ryhdytään toimeen. Se on sen takia tärkeä asia, että tiedän monien pienten lasten vanhempien, ainakin minulta, kyselevän, mistä saisin lapselleni lisäaineetonta lähi- tai luomuruokaa. Ja tämä on nimenomaan se kysymys, että silloin kun se ruoka tulee läheltä, siinä ei tarvita niitä lisäaineita.

Ed. Feldt-Ranta kysyi kokkimaajoukkueesta. Olen ollut jossain vaiheessa kokkimaajoukkueen kummikin ja olen parhaillaan hakemassa ratkaisua siihen, mistä niitä taloudellisia edellytyksiä sille saadaan. Asia on erittäin tärkeä, koska sitä kautta myöskin suomalainen ruoka tulee tietoisuuteen ja se korkea osaaminen ja hyvät raaka-aineet, jotka meillä on.

Sitten — olikohan täällä vielä — oli — kaksi kolme kysymystä kun vaan ne löydän.

Tuotemainonnasta ed. Laxellille: Se on ainakin 2 jos ei 250 miljoonaa euroa. Saattaa olla nyt jo paljon enemmän vuodessa, ja sen me suomalaiset kuluttajat maksamme siitä, että suomalainen ruoka on pelkkä hintatuote kaupan mainonnassa. Tälle asialle ei ilmeisesti voida mitään, jos ei lähdetä sen ohjaukseen jollain lainsäädännöllä taikka muulla. Se on siis iso lisälasku sen lisäksi, että meillä on kaupan volyymia kohtalaisen paljon, ja kaiken sen me maksamme ruuan ynnä muiden tuotteiden hinnassa.

Makeasta vedestä kysyi ed. Perkiö. Juodaan sitä kraanasta eikä osteta pulloja. Se on se kuluttaja, joka sen ratkaisun voi hyvin tehdä.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ravinto ja suoja ovat ekologisia perustekijöitä. Tällä hetkellä koko maapallolla käydään varsinaista superluokan kenttäkoetta siitä, kuinka tämä ihmislajimme oikein täällä pärjää. Samanaikaisesti kun elintarvikkeitten primäärituotantoala supistuu, tämä ihmispopulaatio runsastuu 70 miljoonalla uudella ruuansyöjällä vuodessa, siis toisin sanoen 20 vuodessa puolitoista miljardia uutta syöjää. Pikantti yksityiskohta siinä sivussa on se, että taajamien, metropolien ruuansyöjille ruoka tuotetaan fossiilisen energian avulla, jonka varannot ehtyvät. Tässä on yhtälöä kaikille maailman maatalousministereille ja kahdelle päälle.

Arvoisa puhemies! Sitten tästä kotimaisesta tilanteesta, johonka tämä on tietysti projisoitu. Ministerin esittelypuheenvuorossa aivan oikein palautettiin meidät järjestykseen ja palattiin 1950- ja 1960-luvuilla, silloin kun jo tuli oltua näissä askareissa mukana, 50 vuotta sitten. Silloin meillä oli lähiruokakulttuuri. Tuolla Savossakin pääosa jokapäiväisestä elannosta tuli Kangaslammilta, Joroisista, Jäppilästä, Leppävirralta jnp. Varkauteen, jossa minä sitten sitä talvisin söin. Myöskin oltiin osittain vaihdantataloudessa, siis toisin sanoen, kun olimme kauppiasperhe, niin kauppiaan tuotteet vaihdettiin elintarvikkeisiin. Ministeri Anttila totesi, että se oli luomutuotantoa. Minä olin vastaväittäjänä Lapin yliopistossa tästä aiheesta, ja siinä väitöskirjassa, jota olin tarkastamassa, oli mielenkiintoisesti kuvattu tämä tuotanto vakituotannoksi, mutta se oli niin lähellä nykyisten luomusääntöjen mukaista tuotantoa, että sitä voidaan kutsua myöskin luomutuotannoksi. Nyt siis ollaan tilanteessa, jossa on tehty lenkki sinne tehotuotannon puolelle. Tämän väitöskirjan mukaan me saamme kiittää siitä Kemiraa. Kemira teki kaikki maailman temput ja sai tämän tuotantotavan muuttumaan sellaiseksi kuin se pääosin tällä hetkellä on, ja siitä on sitten paluu lähiruokaan ja luomutuotantoon. Se on vääjäämätön tosiasia, ja siihen jo viittasin, miksi näin on.

Millä tavalla sitten tämä murros tehdään, miten temppu tehdään? Me teimme itse hankintalain sellaiseksi, että tämä homma voidaan hoitaa. Me tiedämme ihan täsmälleen, millä tavalla tarjouspyynnöt pitää tehdä hankintalain mukaan. Sitä varten, jotta se tuottaja voisi tehdä tarjouksen mahdollisimman kevyesti, hän sertifioi tuotantonsa tavaramerkillä, joka tarkoittaa sitä, että hänen tuotannossaan on jotakin erityistä, esimerkiksi tuoreus toimitettuna lähimarkkinoille, esimerkiksi jopa pakkauskoot ja pakkausmateriaalit riittävät osoittamaan erityisyyden, johonka suuret ketjut eivät pysty vastaamaan ollenkaan. Ei niillä ole järjestelmää, jolla ne pystyisivät ne tuoreustakuut antamaan ja pakkauskoot ja -muodot sillä tavalla, että ne olisivat tämmöisen tavaramerkin mukaisessa tilassa. Ja kun vielä siihen liitetään logistiikkajärjestelmä ja tarjouspyynnöt on oikealla tavalla tehty, niin silloin tämä on hermeettisesti suljettu. Silloin tiedetään, että lähiruoka ja luomuruoka on tulossa markkinoille. Tässä on isosta asiasta suurkeittiöitten kohdalla kysymys. Täällä on jo koulut mainittu ja suuret ruokapaikat jnp. Minä olen tästä tehnyt kirjan — tästäkin.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Muutama sana vielä suomalaisen kalan ja kalastajien puolesta. Tähän kotimaiseen kalansaantiin täällä jo muutamissa puheenvuoroissa kiinnitettiin huomiota.

Suomessa syödään jo nyt todella runsaasti tuontikalaa. Tämä on mielestäni todella surullista. Erityisesti sisävesien luonnonkalat ovat aivan liian vähällä käytöllä. Järvikala on paitsi terveellistä myös todella ekologista ruokaa. Kalastajia vaan on yhä vähemmän, eikä kalaa saada tarpeeksi tehokkaasti järvistä kauppojen tiskeihin. Meitä harrastekalastajia myös voisi olla kyllä enemmän. Tässä on todellinen haaste, joka pitää ottaa vakavasti. Logistiikkaketjuja tehostamalla, yhteistyötä kalastajien ja yritysten välillä lisäämällä ja houkuttelemalla nuoria kalastajan ammattiin tai kalastusharrastuksen piiriin yleensäkin, näillä toimenpiteillä voidaan jo tehdä paljon. Järvikalaa käyttämällä vesistöistä poistuu myös ravinteita.

Kotimainen kalanjalostus voi niin halutessamme olla tulevaisuuden bisnes. Ostajia kotimaiselle kalalle kyllä löytyy. Jo nyt ravintoloilla ja kaupoilla samoiten kuin kalanjalostusyrityksillä on saatavuusvaikeuksia, ja mausta on varmasti turha tässä mainitakaan. Jokainen, joka on joskus maistanut — ja varmasti ovat tässäkin salissa olijat maistaneet — tuoreita savuahvenia jne., muikkuja, paistettua kuhaa, tuoreesta matikasta tehtyä matikkakeittoa, tietää, mistä puhun.

Suomen järvet ovat oikea kalalajien aarreaitta. Onneksi tähän tärkeään asiaan kiinnitetään myös selonteossa huomiota niin, että siellä luvataan kehittää "kotimaisen kalatalouden edellytyksiä sekä panostetaan tutkimus- ja kehitystoimintaan, joka tähtää Suomen vesiluonnonvarojen kestävään ja uudenlaiseen hyödyntämiseen". Sanatarkka lainaus.

Arvoisa ministeri, pyytäisin, että tavallaan avaisitte tätä, ja kysynkin sitä, onko käynnissä hankkeita tai onko tarkoitus lähiaikoina panostaa sellaisiin hankkeisiin, joilla selonteon edellä mainitun kirjauksen tavoitteita voitaisiin viedä eteenpäin. Muun muassa omalla seutukunnallani, kun asun Pielisen rannalla, joka on viidenneksi suurin järvi Suomessa, meillä on logistiikan osalta selvitys tavoitteena juuri se, että tätä Pielisen kalavarannon hyödyntämistä voitaisiin huomattavasti tehostaa.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi vielä tästä ruokaketjun hävikistä, johon myös viittasin tuossa omassa debattipuheenvuorossani. Kaupoissa myös irtomyynnin vähentyminen on mielestäni lisännyt hävikkiä. Kuluttaja saattaa joutua ostamaan suuremman määrän elintarvikkeita kuin tarvitsisi, kun yleensä tämä pakkauskoko on monessa tapauksessa varsin suuri. Jos kuulin oikein, niin ed. Rajala kiinnitti omassa puheenvuorossaan myös tähän huomiota.

Toivottavasti päästäisiin siihen, että tätä irtomyyntiä voitaisiin tavallaan kaupoissa palauttaa. Se on kaupoille toki kustannuskysymys, mutta kuluttajien tulisi osata vaatia näitä palvelutiskejä takaisin.

Pertti Hemmilä /kok:

Arvoisa herra puhemies! Elintarvikkeiden turvallisuus, puhtaus ja laatu ovat Suomessa maailman huippuluokkaa kiistatta. Ruokakulttuurimme rakentuu viime kädessä maaseudun varaan. Ilman kannattavaa maataloustuotantoa ei voi olla elävää maaseutua eikä suomalaisilla suomalaisia elintarvikkeita. Tärkeää onkin turvata se, että ruuan tuotantoketjussa kaikki toimijat, myös alkutuottajat, otetaan huomioon. Alkutuottajien kannattava toiminta takaa jatkuvuuden.

Oman ruuantuotannon varmistaminen on tärkeää erityisesti maamme elintarvikkeiden huoltovarmuuden säilyttämiseksi. Tarve korostuu lisääntyvän kansainvälistymisen myötä, sillä myös Suomen elintarviketalous on entistä riippuvaisempi ulkomaisista verkostoista ja logistis- ten järjestelmien toimivuudesta. Toisin sanoen olemme koko ajan yhä alttiimpia elintarvikeketjun toimintahäiriöille, eikä pohjoinen sijaintimme tätä asiaa ainakaan helpota.

Ruokastrategian tärkeänä tavoitteena pitää olla maataloustuotteiden saatavuuden turvaaminen kaikissa olosuhteissa. Suomella pitää olla valmiudet selvitä yhden tai useammankin heikon kotimaisen satokauden aiheuttamista vaikeuksista. Tärkeää on ylläpitää peruselintarvikkeiden ja leipäviljan huoltovarmuusvarastoja sekä myös turvata siemenvarastot minkä tahansa kriisin varalta.

Arvoisa puhemies! Suomalaisen ruuan tulee olla jatkossakin hyvää, tuoretta, terveellistä ja vastuullisesti tuotettua. Tähänhän perustuu pitkälti suomalaisen ruuan kilpailukyky. Kiinnostus ekologisesti tuotettua lähi- ja luomuruokaa kohtaan on meillä suurta. Lisäksi suomalaiset luonnontuotteet, kuten luonnonmarjat, sienet, riista ja kala, ovat haluttuja maailmalla, eikä kiinnostus näytä laantumisen merkkejä. Suomalaisilla elintarvikkeilla on erinomaiset mahdollisuudet kasvattaa vientiä. Tämä tarjoaisi mahdollisuudet myös pienille ja keskisuurille yrityksille.

Ilman suomalaisia maatalousyrittäjiä ei ole kotimaista ruuantuotantoa. Siksi on välttämätöntä, että maatalousyrittäjille turvataan nykyistä selkeästi paremmat edellytykset harjoittaa elinkeinoaan. Olen tyytyväinen siihen, että hallituksen ruokastrategiaan on lisätty vaade elintarvikkeiden alkutuottajien mahdollisuudesta saada käyttöönsä alan uusimpia käytäntöön sovellettavia tutkimus- ja kehitystuloksia. Erityisesti nuorille yrittäjille ja alkutuotannossa työskentelevälle työvoimalle laadukkaan peruskoulutuksen saatavuus on keskeisimpiä onnistumisen edellytyksiä.

Herra puhemies! Kuluttaja voi vaikuttaa ruokavalinnoillaan sekä omaan terveyteensä että tietenkin myös ympäristön hyvinvointiin ja työllisyyteen. Ostaessaan kotimaisia elintarvikkeita kuluttaja ei maksa pelkästään ruuasta ja raaka-aineista vaan myös kansallisesta ruokakulttuurista. Hän maksaa myös maaseutumaisemasta, ympäristönhoidosta ja eläinten hyvinvoinnista sekä näihin liittyvästä työstä. Kotimaisen ruuan ostaminen onkin oiva keino luoda lisää työpaikkoja Suomeen. Suomalaisen Työn Liiton arvion mukaan Suomeen syntyisi vuodessa peräti 1 500 uutta työpaikkaa, jos jokainen suomalainen käyttäisi kuukaudessa yhden lisäeuron kotimaassa tuotettuihin elintarvikkeisiin.

Työllisyysvaikutusten lisäksi on kotimaiseen ruokaan panostaminen myös todellinen ilmastoteko. Pienempien kuljetuskustannusten ja ympäristön vähemmän kuormittamisen lisäksi myös elintarvikkeiden ravintoarvo säilyy lähiruuassa parempana, kun tuoretuotteiden tai valmiiden elintarvikkeiden matka tuottajalta kuluttajalle on mahdollisimman lyhyt.

Arvoisa puhemies! Ruoka ja vesi ovat kaikille jokapäiväisiä välttämättömyyshyödykkeitä. Jokaisen itsenäisen kansakunnan tulee varmistaa niiden riittävä ja laadukas saanti väestölleen. Jokaisen kansakunnan tulee huolehtia omasta huoltovarmuudestaan itsenäisesti. Tällä viikolla on uutisoitu supisuomalaisena pidettyjen ruokien sisältävän valtaosin ulkomailta tuotuja raaka-aineita. Esimerkiksi suomalaisena mainostettu kaurahiutale on valmistettu saksalaisesta viljasta.

Parasta suomalaisen ruokastrategian toteuttamista on se, että suomalaiset tuottajat jatkavat puhtaan kotimaisen ruuan tuottamista, ja se, että suomalaiset jalostajat käyttävät kotimaisia raaka-aineita. Kuluttajien on myös varmuudella tiedettävä, milloin ruoka on valmistettu Suomessa ja suomalaisista raaka-aineista.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok:

Arvoisa herra puhemies! Erittäin miellyttävää keskustelua tänään, kaikki ovat varsin yksimielisiä, ja suomalainen ruokahan on terveellistä, tuotettu kestävästi ja turvallisesti. Mutta valitettavan kallistahan ruokamme on, ja se kai johtuu siitä, että ilmastomme on kylmä ja epäedullinen viljelyyn.

Hyvää suomalaista ruokakulttuuria on muun muassa työpaikkaruokailu. Suurin osa meistä syö työpaikalla, ja se on työnantajan tukemaa useimmiten, ja lisäksi meidän koululaisemme ja päiväkotilapsemme saavat ilmaisen ... Eivät päiväkotilapset saa ilmaista ateriaa muuten, koska päiväkotihan maksaa, mutta koululaiset saavat ilmaisen aterian. Tämä etu on hyvin erikoinen, sillä muualla kuin Pohjoismaissa tätä etua ei ole. Suomessa kuitenkin on aika huono ruuanvalmistuskulttuuri, emmekä me osaa nauttia yhteisistä aterioista, kuten monissa muissa maissa osataan.

Suomesta ovat lisäksi hävinneet kauppahallit. Meiltä ovat hävinneet torit. Kun menee Keski- ja Etelä-Eurooppaan, niin siellä on notkuvia toreja, joilla myydään pakkaamattomia ruokatarvikkeita. Suomessa perhe taas pakkautuu omaan autoonsa ja ajaa 20 kilometriä kaupungin ulkopuolelle, mistä se sitten löytää tämmöisen valtavan ison hallin, jossa myydään kaikkea mahdollista. Sieltä ostetaan pikkuhousut ja nastat ja lopulta päädytään ruokahyllyille.

Lähes kaikki ruoka on pakattu muovisiin kelmuihin, ja sillä ei ole siis mitään makua eikä hajua. Monet perheet ostavat vain valmisruokaa ja erilaisia eineksiä, pitsoja ja laatikoita. Eilen illalla näin televisiossa jopa mainoksen valmiiksi paistetusta pippuripihvistä. Onpa ihmeellinen henkilö, joka ei osaa itse pihviä paistaa.

Meidän kulttuurimme on lisäksi ylihygieeninen, mikä hävittää ruuan maun ja aiheuttaa allergioita. On todettu, että allergiat aiheutuvat siitä, että elämme liian hygieenisissä olosuhteissa. Emme saa allergeeneja nuorena elimistöömme ja sitten, kun vähän vanhempana kohtaamme tämän vieraan valkuaisaineen, tulemme sille allergiseksi.

Epäterveelliselle ruualle voidaan asettaa näitä haittaveroja, ja makeisissa ja limsoissahan se toimii hyvin, mutta esimerkiksi rasvavero on jo erittäin vaikea kysymys, koska sehän riippuu ihan täysin siitä, kuinka paljon sitä sikaa syödään. Kannustinveroa on vielä vaikeampi asettaa, koska en ymmärrä, miksi esimerkiksi Australiasta tuotettua kiivihedelmää täytyisi tukea Suomessa laskemalla sen alv:tä.

Suomalaiset elävät ihanneympäristössä hyvän ruuan tuottamiseksi, ja ilmastonmuutoksen edetessä meidän kasvuolosuhteemmekin paranevat, ja silloin toivottavasti ruoka tulee yhä edullisemmaksi. Meillä on vettäkin riittävästi, niin kuin ovat monet sanoneet. Ja kun joka kuudes ihminen maapallolla näkee nälkää, niin me olemme todella etuoikeutetussa asemassa. Ruokaa vaan pitäisi voida ostaa läheltä. Meillä pitäisi olla enemmän suoramyyntejä. Meillä pitäisi olla kauppahalleja, toreja, kivijalkamyymälöitä, joihin myös vanhukset ja huonokuntoiset ihmiset pääsisivät, ja meidän pitäisi luopua tästä ylihygieniasta, joka tässä maassa todella tuhoaa ruuan makua.

Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Asko-Seljavaara arveli puheenvuorossaan, että se, että suomalaisen ruuan hinta kaupassa on korkeampi kuin on ruuan hinta joissain verrattavissa maissa, johtuisi siitä, että meillä maatalouden tuotantokustannukset ovat korkeammat. Tämä ei ole se syy, koska Euroopan unionin maatalouspolitiikan mukaisesti raaka-aineiden hinnat ovat suurin piirtein samanlaiset kaikkialla Euroopassa. Totta kai pieniä eroja syntyy, mutta pääsääntöisesti on näin. Erot kustannuksissa syntyvät ketjun myöhemmissä vaiheissa, ja ministeri Anttila viittasi juuri siihen, että oikein selkoa ei ole tullut, missä kohdassa ne syntyvät. Yksi tekijä on kuitenkin myös se, että edelleenkin ruuan arvonlisäverotus meillä on alennuksesta huolimatta korkeammalla kuin mikä on keskiarvo EU:ssa.

Sirpa Asko-Seljavaara /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Korkeaoja on aivan oikeassa siinä, että perustuotanto semmoisissa tuotteissa kuin vilja ja maito ei varmaankaan ole kalliimpaa. Mutta ehkä ed. Korkeaoja ei kovin usein käy kaupassa. Kun itse ostan tomaatteja, ne on suomalaisia ja ne maksavat 3 euroa 25 senttiä kilo, mutta espanjalaiset maksavat 1 euroa 25 senttiä. Eli onhan siinä eroa, etenkin vihanneksissa ja hedel ... — tai hedelmiähän meillä nyt ei juuri olekaan. Nimenomaan vihanneksissa on erittäin suuria eroja, ja kyllähän se johtuu ilmastosta.

Miapetra Kumpula-Natri /sd:

Arvoisa puhemies! Oikeastaan haluan ottaa esille kolme asiaa: kalan, kuluttajatietoisuuden ja ruuan ilman niitä turhia lisiä. Peruutan eli aloitan kolmannesta.

Kiitoksia ministerille, että ryhdytte myös toimiin lisäaineiden säätelyn selvittämiseksi! Tiedämme, että monissa kunnissa on omilla toimilla lähdetty esimerkiksi glutamaatin rajoittamiseen, siihen ovat lähteneet tietyt elintarviketalot, ja varmasti se on kuluttajan etu. Se on aivan varmasti pitkällä tähtäimellä myös suomalaisen elintarviketuotannon etu, että me emme omissa suomalaisissa tuotteissamme syötä ihmisille semmoista, mikä ei ruokaan kuulu. Siis "lisäaine" on oikeastaan ihan hyvä sana, koska se on "lisäaine", se ei ole ruokaa, mutta kuitenkin lisäaineita saattaa olla ruuassa aivan suuria luetteloita.

Tähän tulee oikeastaan lähelle — ilmeisesti aika paljon ministeri Sinnemäelle kuuluva — kuluttajavalvonta myös, mutta ihan yleinen kuluttajaohjeistus ja minusta myös tarkempi säätely olisi paikallaan. Tällä hetkellä me näemme pakkauksissa olevan suurella sen, mitä siellä ei ole, että tuote on rasvatonta tai laktoositonta, mutta sitten hyvin pienellä sen, mitä siellä tosiasiassa on. E-koodeja saattaa olla tosiaan monta kymmentä jopa yhdessä tuotteessa, ja se ei kyllä kuluttajaa palvele.

Yleensäkin hieman vierastan sitä ajattelua, kun sitten tässä vaiheessa puhutaan vain "kuluttajan valinnasta". Näyttäkää minulle se ihminen, joka haluaa valita 28 E-koodia sisältävän tuotteen! Eikö silloin voitaisi avustaa koko elintarvikesektoria, että meillä myös jotain kielletään käyttämästä? Natriumglutamaatti on esimerkiksi kielletty lasten ruuissa. Minkä takia joku aikuinen haluaa valita tämmöisen keinotekoisen makeutuksen, kun toimimalla oikein ja kohdennetusti makuja ruokaan saadaan. Silloin tulee helposti vastaan hinta, ja sehän on einesten hyvä puoli. Mutta kyllä edulliseen einestuotantoonkin tulisi istuttaa idea, että vain kaikkein välttämättömimpiä lisäaineita käytettäisiin. Esimerkiksi säilyvyydestä ei hirveän paljon voi tinkiä — puhuimme ruuan poisheittomääristä. Suomalaiset ehkä kauhistelevatkin jossain Amerikan-matkoilla valkoista leipää, jonka voi unohtaa viikoksi pöydälle, eikä se siitä homehdu ja kovaksi muutu, vaan on pehmeää ja valkoista aika pitkään. Eli joku raja säilyvyydenkin suhteen täytyy säilyttää.

Mutta yhdyn kaiken kaikkiaan useiden keittiömestareiden, huippukokkien, keittäjien — koulujen, sairaaloiden, vanhainkotien keittiöväen — ja muiden ammattilaisten huoleen siitä, miten paljon lisäaineita meillä käytetään ja miten paljon nuo ammattilaiset joutuvat kireistä budjeteista johtuen eineksiä itsekin jopa sitten suosimaan.

Toinen asia on sitten suomalainen kala. Olin hyvin iloissani, kun sain tällä kertaa Kaskisten silakkamarkkinoilla käydä tervehtimässä alan ihmisiä ja avaamassa nuo markkinat ja samana viikonloppuna Wwf antoi julkilausuman, jossa se kehotti yleisiä ja julkisia keittiöitä enemmän käyttämään suomalaista kalaa. Suomalaisethan syövät kalaa saman määrän kuin ovat syöneet parin vuosikymmenen ajan, mutta lihan syöntimäärä on kasvanut hirveästi. Ja se, mitä kalan määrässä on tapahtunut pienoista lisäystä, tulee kaikki ulkomailta. Olikohan se näin, että 7 prosenttia kalasta, jota meillä syödään, on suomalaista. Se on hirmu alhainen määrä, kun kuitenkin tiedämme, että kalastus ja kalan jalostaminen täällä myös suomalaisia työllistävät. Sen takia joskus tuntuu siltä, että kalan terveellisyysarvot jäävät dioksiiniuutisten varjoon eikä se lopputulema sitten välttämättä ole ollut aivan oikea kalan kulutuksen suhteen meidän terveys-, lautasympyröissämme, kun katsoo, mikä on tämän päivän suomalaisten totuttu kalan määrä.

Sitten kuluttajaneuvonta, joka liittyy aika paljon tähän valintaan. Meillä esimerkiksi viime toukokuussa Kuluttajaliitto kritisoi tiettyjä omien tuotantoketjujemme hampurilaispihveinä ja jauhelihapihveinä myytyjä pihvejä, jotka sisälsivät pääasiassa kuitenkin kananlihaa ja -nahkaa. Tästä antoi toukokuussa myös Elintarviketurvallisuusvirasto Evira lausuman, että tuotteiden myynti näillä nimillä on harhaanjohtavaa ja sitä kautta myös laitonta, mutta edelleen nuo samat tuotteet ovat myynnissä suomalaisissa ruokakaupoissa. Miten tämä on mahdollista? Tästä kirjoitti aika tiukan artikkelin myös Taloussanomat tällä viikolla jonkun kirjan julkistamisen yhteydessä.

Tässä myös lainataan erittäin raflaavasti Ruotsissa esiin kaivettua totuutta, että siellä olisi elintarvikkeissa joukko lisäaineita, joita ei sallita koiranruuissa. Kun siellä oli toimittaja pyytänyt kommenttia Ruotsin maatalousministeriön alaiselta Jordbruksverketiltä, niin ruoka-asiantuntija oli vastannut, että ihminen voi vapaasti valita, mutta eläimet eivät voi itse lukea tuoteselostetta, ja siinä on asian ainoa ero, jonka vuoksi säännöt eläinruualle ovat niin toisenlaiset. En tiedä, tiedättekö ministeri, onko mahdollista, että suomalaisissa elintarvikkeissa sallittaisiin jotain, mitä ei sallita koiranruuassa. Sen tiedän, että suomalaisissa aikuisten ruuissa sallitaan semmoista, mitä ei sallita lasten ruuissa. Sen takia tässäkin epäilys herää, kuinka tiukkaan näitä katsellaan, (Puhemies: 5 minuuttia!) kun lisäaineista puhutaan.

Merikukka Forsius /kok:

Arvoisa puhemies! Selonteon pohjana olevassa kansallisen ruokastrategian viimeisessä kappaleessa todetaan, että "maailmaa on mahdotonta suunnitella 20 vuotta eteenpäin". Miksi emme sitten suunnittelisi vaikka vain vuodeksi eteenpäin? Strategian visiossa sanotaan, että "vuonna 2030 suomalaiset kuluttajat syövät maukasta, terveellistä, kestävästi tuotettua ja turvallista ruokaa". Miksi suomalaiset eivät voisi syödä edellä mainitun kaltaista ruokaa jo nyt tai jo viimeistään ensi vuonna? Visio on mielestäni aivan liian kaukana.

Ruokapalvelujen piirissä, päiväkodeissa, oppilaitoksissa, työpaikoilla ja sairaaloissa, on päivittäin 75 prosenttia suomalaisista, joten niissä tarjotulla ruualla on merkittävä kansanterveydellinen rooli. Kouluruoka on myös monelle lapselle päivän ainoa lämmin ateria. Tästä syystä tulisi kouluruuan turvallisuuteen ja laatuun kiinnittää huomiota. Selonteossa todetaan, että tulevaisuudessa on keskeistä parantaa kouluruokailun laatua ja rahoitusta. Tavoite on oikea, sillä monissa päiväkodeissa ja kouluissa on karsittu erityisruokavalioista, leikkeleistä, leivistä, hedelmistä, vihanneksista ja lisätty puuro- ja keittopäiviä. Ravitsemussuositukset eivät myöskään täyty kasvisten, hedelmien ja marjojen syömisessä, ja luomu- ja lähiruuan käytön edistäminen julkisissa hankinnoissa on jäänyt haaveeksi. Kestävästi ja vastuullisesti tuotettujen luomutuotteiden käytöllä kouluruokailussa olisi terveyden edistämisen lisäksi arvokas kasvatuksellinen merkitys.

Tämän lisäksi kouluruuan valmistamisessa käytetään kyseenalaisia lisäaineita. Yksi näistä on arominvahvenne nimeltä natriumglutamaatti, joka vie ruuan ominaismaun pois ja saa kaiken ruuan maistumaan samalta. Herää vain kysymys, miksi glutamaattia käytetään, koska se ei todellakaan ole mikään välttämätön ainesosa. Onko ruuan taso kouluissa niin heikko, että aito maku pitää peittää, ja lisätäänkö glutamaattia, koska kouluruuan suosio on ollut viime aikoina laskussa? Hinnalla glutamaatin käyttöä ei ainakaan voi perustella, sillä on laskettu, että ruokavalio ilman arominvahvennetta maksaa 0,01 senttiä enemmän annosta kohden.

Natriumglutamaatti ei ole mikään vaaraton aine, vaan se voi aiheuttaa muun muassa päänsärkyä, suolisto-oireita, hermosoluvaurioita, masennusta, iho-oireita, ylivilkkautta ja rintakipuja. EU-jäsenyys viisinkertaisti sallitun glutamaatin määrän suomalaisruuassa. Ennen jäsenyyttä sitä sai olla enintään 2 milligrammaa kiloa kohti, nyt 10. Joissakin kouluissa natriumglutamaatin käyttö on lopetettu, mutta sen sijasta on ruvettu käyttämään hiivauutetta, joka sekin sisältää glutamaattia ja aiheuttaa oireita.

Selonteossa nostetaan esiin myös viestinnän läpinäkyvyys, jotta kuluttajat ja myös joukkoruokailupalveluiden käyttäjät tietävät, että heidän syömänsä ruoka on terveellistä, kestävästi tuotettua ja turvallista. Kyllä, näin sen pitäisi olla. Mutta miten tämä toteutuu joukkoruokailussa, kun esillä on vain ruokalista? Päiväkodeissa ja kouluissa lapsilla ei ole valinnanvaraa ruuan suhteen, niin kuin aikuisilla on. Lisätty glutamaatti täytyy aina merkitä elintarvikkeiden valmistusainetietoihin, mutta miten sen käytöstä informoidaan joukkoruokailussa, entä lasten vanhemmille? Vähintä olisi se, että uusien haitallisten lisäaineiden ottamisesta käyttöön edes tiedotettaisiin vanhemmille. Salailu johtaa luottamuspulaan ja on eettisesti aika kyseenalaista. Tämä ruokkii myös tiedotusvälineitä kirjoittamaan esiintyvistä ongelmista ja uhkakuvista, joita strategiassa taas kritisoidaan.

Tätä taustaa vasten visio vuodelle 2011 on seuraava: Kouluruualle asetetaan ministeriön toimesta valtakunnallisesti yhtenäiset raamit, jotta kaikki lapset kunnasta riippumatta olisivat tasa-arvoisessa asemassa ruuan ravitsemuksellisen laadun ja turvallisuuden suhteen. Tähän ei valitettavasti ole päästy ravitsemusneuvottelukunnan antamilla kouluruokasuosituksilla.

Arvoisa puhemies! Lopuksi. Selonteossa linjataan geenimuuntelusta seuraavasti: Suomi on edelleen muuntogeenisistä lajikkeista vapaa alue, ja EU-tasolla pyritään varmistamaan, että Suomen on jatkossa mahdollista päättää kansallisesti muuntogeenisten kasvien viljelystä alueellaan. Ruokastrategiassa puolestaan geenimuuntelun käyttöä pidetään eräänä ilmastonmuutokseen sopeutumisen keinona, ja siellä linjataan, että mahdollisuus gmo-vapaaseen tuotantoon on turvattava niille, jotka tämän vaihtoehdon haluavat valita, eli suhtautuminen on varsin positiivista. Haluaisinkin kysyä ministeriltä — hän ei nyt ole täällä — mikä on Suomen ja ministerin kanta.

Aila Paloniemi /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kuluttajista yhdeksän kymmenestä haluaa syödä kotimaista ruokaa. Kuluttajat eivät tee ostopäätöstä vain hinnan mukaan, vaan ruualta halutaan tänä päivänä laatua, terveellisyyttä, nautintoa ja kotimaisuutta. Perinteinen kotiruoka on tehnyt paluun myös meikäläisten lautasille, ja yhä useammin einekset saavat jäädä kaupan hyllylle. Jo yli 60 prosenttia suomalaisista, uskokaa tai älkää, valmistaa myös arkiateriat itse. Ateriat koetaan yhä tärkeämmiksi yhdessäolon hetkiksi. Viikonloppuisin ruuanlaittoon paneudutaan, ja silloin panostetaan myös korkealuokkaisiin raaka-aineisiin. Ja kotileivonta ja ruuanvalmistus yhdessä ovat perheiden laatuaikaa, ja niitäkin tänä päivänä jo tehdään yhdessä.

Kuluttajat luottavat suomalaiseen ruokaketjuun, ja ruokaturvallisuutemme onkin maailman huippua. Suomessa on tehty tavoitteellisesti jo yli 10 vuotta elintarvikkeiden kansallista laatustrategiatyötä, jota ovat toteuttamassa kaikki elintarvikeketjun osapuolet. Kuluttajien luottamuksen säilyttäminen kotimaiseen ruokaan on ensiarvoisen tärkeää, sillä heidän käsissään on myös elintarviketaloutemme tulevaisuus.

Elintarviketeollisuus on merkittävä työllistäjä. Koko suomalainen elintarviketeollisuusketju työllistää noin 15 prosenttia suomalaisista. Elintarviketeollisuus on maamme neljänneksi suurin teollisuudenala metalli-, metsä- ja kemianteollisuuden jälkeen. Selvää on, että suomalainen maatalous, kauppa ja elintarviketeollisuus tarvitsevat toisiaan. Mikään näistä ei menesty ilman toista, ja näiden kaikkien kilpailukyvyn vahvistamista tarvitaan tulevaisuudessa.

Arvoisa puhemies! Olemme maailmassa pohjoisin maa, joka pystyy ruokkimaan itse kansalaisensa ja turvaamaan heidän peruselintarvikkeensa. Harvaan asutussa maassamme maa, vesi ja ilma ovat pysyneet puhtaina, tuotantoeläimet ovat terveitä ja kasvitaudit ovat pysyneet kurissa. Esimerkiksi suomalaiselle luomuviljalle löytyy kysyntää myös ulkomailta. Luomualalle tarvitaan vahva veturiorganisaatio ja luomutuottajien keskittymä, jotta luomutuotannon markkinointi- ja jalostuskysymykset saataisiin kuntoon. Luomutuotannon keskeisin ongelma on juuri markkinoinnissa.

Arvoisa puhemies! Meidän pitää edelleen nostaa ruuan arvostusta, kehittää sen laatua ja edistää lähiruuan asemaa ja tunnettuutta. Lähiruualla on positiivinen vaikutus ympäristöön. Lähi- ja luomuruuan käytöllä vaikutetaan maaseudun elinvoimaisuuteen, elinkeinojen kehittymiseen, aluetalouteen, elintarvikkeiden laatuun ja asiakastyytyväisyyteen. Lähiruokatuotannossa 1 euro kiertää lukuisilla eri toimijoilla ennen verottajaa ja joka kerta se tuo lisäarvoa saajalleen.

Me kuluttajat olemme yhä tarkempia siitä, mitä laitamme suuhumme. Tulevaisuudessa ruuan ravitsemuksellinen laatu on yhä tärkeämpää. Terveysvaikutteisia elintarvikkeita löytyy yhä useammin kaupan hyllyiltä. Olemme jo nyt maamme koko huomioiden funktionaalisten elintarvikkeiden tuottajina maailman kärjessä, ja, kuten sanottua, lähi- ja luomuruuan suosio tulee laajenemaan kuluttajien etsiessä yhä yksilöllisempiä tuotteita.

Olen iloinen ja aion kertoa tässä puheeni lopuksi vielä siitä, että kotikaupunkiini Jyväskylään on perustettu ruokakulttuurikeskus nimeltä Raparperi. Sen tavoitteena on nostaa suomalaisten ruokaosaamista ja ruokakulttuurin tuntemusta itse tehden ja itse kokien. Tämän tyyppistä toimintaa pitää Suomessa mielestäni lujasti kehittää, ja se ansaitsee myös tukea. Vain tällä tavalla me saamme jalkautettua myös ruokakulttuuria eri alueille Suomessa.

Elsi Katainen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Ruuan suhteen olemme erikoisessa tilanteessa. Kuluttajat edellyttävät, että ruoka on mahdollisimman edullista. Samaan aikaan vaaditaan ruuantuotannolta eettisyyttä, laadukkuutta, terveellisyyttä.

Tänä päivänä kuluttajilla menee käyttövaroistaan ruokaan rahaa vähemmän kuin koskaan aikaisemmin, ja tästäkin huolimatta ruuan hinta, etenkin kotimaisen ruuan hinta, koetaan kalliiksi ja hintoja halutaan saada alemmaksi. Kotimaisen tuotteen sijaan ruokakoriin päätyykin kaukana tuotettu, muutaman sentin halvempi elintarvike. Tämä kaikki on pois suomalaiselta työltä, sillä onhan syytä muistaa, että suomalainen maanviljelijä ja ruuan alkutuottaja työllistää ainakin seitsemän muuta itsensä lisäksi.

Alkutuottajalle tilanne on hankala. Myös viljelijän on ansaittava vähintään kohtuullinen korvaus työlleen. Maatalousyrittäjyyden on oltava kannattavaa. Välikäsiä tulee ketjussa olla mahdollisimman vähän.

Olemme Suomessa onnistuneet hyvin esimerkiksi elintarviketurvallisuudessa. Olemme pystyneet minimoimaan kasvi- ja eläintaudit. Tuotantoeläinten hyvinvointiin on kiinnitetty entistä enemmän huomiota, ja on kannustettu hyvinvointituen myötä lainsäädännön perusvaatimukset ylittäviin tuotantoeläinten hyvinvointitoimiin.

Suomi on edelleen gmo-vapaa maa, ja siltäkin osin siis elintarvikkeemme ovat puhtaita, muuntelemattomia luonnontuotteita, ja näin pitää olla jatkossakin.

Elintarviketurvallisuus sekä tuotantoeläinten hyvinvoinnin satsaukset maksavat, mutta se hinta kannattaa maksaa puhtaan ja eettisesti tuotetun ruuan vuoksi. Siksi olisikin syytä korostaa vastuullista kuluttamista. Suomalaiset kuluttajat valitsevat lopulta sen, missä tuotettua ruokaa Suomessa tulevaisuudessa syödään.

Arvoisa puhemies! Vuonna 2008 yksi suomalainen söi keskimäärin 153 julkisten ammattikeittiöiden valmistamaa ateriaa. Kunnat tarjoavat 440 miljoonaa ruoka-annosta vuodessa. Siksi lähiruuan hyväksi on tehtävissä paljon julkisen sektorin hankinnoissa. Hankintaosaamiseen onkin edelleen syytä panostaa. Ruuan kohdalla hintaa tärkeämpinä kriteereinä pitää olla laatu, tuoreus, terveellisyys ja ympäristön hyvinvointi.

Toisin kuin yleisesti luullaan, ei hankintalaki rajaa lähiruuan käyttömahdollisuuksia. Koko hankintaprosessi on hyvin etupainotteinen, ja sen vuoksi tarjouspyynnön laatiminen on tärkein vaihe ostajan kannalta. Kuntien tulisikin kantaa vastuunsa myös alueensa markkinoiden kehittäjinä. Suuruuden ekonomia ei ole ruokahankinnoissa tavoiteltavaa, koska vain harva ruuantuottaja on kykenevä vastaamaan kuntien elintarviketarpeeseen. Hankinnat onkin pilkottava osatarjouspyyntöihin, jotta yrittäjillä on aidot mahdollisuudet osallistua tarjouskilpailuun ja vieläpä kilpailukykyisesti.

Arvoisa puhemies! Selonteon yhteydessä on myös tärkeää puhua ruuan ja terveyden kiistattomasta yhteydestä. Suomalaiset pitäisi saada syömään terveellisemmin ja liikkumaan. Ylipaino aiheuttaa vuosittain noin 300 miljoonan euron kustannukset terveydenhuollossa. Muuttuneet elintavat, liikunnan väheneminen, ruokailutottumusten huonontuminen näkyvät.

Suunniteltu makeisvero toivon mukaan suuntaa elintarvikevalintoja terveellisempään suuntaan. Pitäisikin pohtia vakavasti, olisiko mahdollista verotuksen keinoin edistää vielä terveellisten ruoka-aineiden, kuten vihannesten, käyttöä alentamalla näitten tuotteitten verotusta.

Arvoisa puhemies! Meidän on edelleen pyrittävä siihen, että suomalaisen ruuan tuotanto on maailman huippuluokkaa. Kuten selonteossa todetaan, maatalouspolitiikka on kotimaisen ruuan mahdollistaja. Tämä mahdollisuus on aidosti annettava, ja kotimaista ruuantuotantoa on tuettava. Kohdistan katseen sekä meihin päättäjiin että myös kuluttajiin, jotka viime kädessä valinnan tekevät. On myös syytä kiinnittää huomiota lasten ja nuorten ruokailutottumuksiin. Vastuullinen suhtautuminen ruokaan ja ruuantuotantoon on tärkeää siirtää sukupolvelta toiselle.

Anne Kalmari /kesk:

Arvoisa puhemies! Ruokapolitiikka on vakava asia. Se on sitä sen takia, että kun maailman väkiluku kasvaa, se maa, joka ei pidä huolta ruuantuotannosta, puhtaista vesistä ja omasta energiasta, on oleva heikoilla. Mutta ruoka on myös iloa ja makua, ja oikeastaan sitä asiaa tänään olisin kaivannut lisää tähän keskusteluun. Kaipaisin rieskaa ja rönttösiä, sitä meidän suomalaista ruokakulttuuriamme.

Minusta on erittäin hyvä, että monessa puheenvuorossa täällä on tullut esille se, että haluaisimme tietää, mitä lapsemme syövät esimerkiksi kouluissa, ja edellisessä puheenvuorossa ed. Elsi Katainen todella hienosti kertoi, miten siihen asiaan voisimme vaikuttaa. Jatkan vielä vähän siitä aiheesta ennen kuin menen sitten tämän viikon teemaan, joka tietenkin on luomu luomuviikolla.

Nimittäin usein niistä ruokahankinnoista vastaava henkilö haluaisi suosia luomua, laatuominaisuuksia ja lähiruokaa, mutta se on rahakysymys, että ei voi tehdä niin. Hankkijoilla täytyy olla selkänoja, ja sen selkänojan täytyy löytyä luottamusmiehiltä niin, että on yhteinen tahtotila ja linjaus siitä, että näitä asioita voi korostaa hankinnoissa.

Neuvoa saa esimerkiksi Pro Ruokakulttuuri -hankkeesta, joka on valtakunnallinen hanke. Siellä on hyvin selkeästi listattu näitä tekijöitä, mitä kilpailutuksessa voi ottaa huomioon. Samoin EkoCentrian sivuilta löytyy tätä osaamista. Hyvä esimerkki on, että vähimmäisvaatimuksena tulee olla esimerkiksi ehto siitä, että marjoja ja vihanneksia täytyy olla mahdollisuus käyttää ilman kuumennuskäsittelyä. Sehän ei aina ole puolalaisissa elintarvikkeissa mahdollista. Myöskin on tärkeä tietää, että kaikkia tuotteita ei ole pakko kilpailuttaa hankintarenkaissa. Esimerkiksi teemaviikon elintarvikehankinnat voidaan sisällyttää ostotarjouspyyntöön tai hoitaa puitejärjestelmin.

Kun heitin tuossa omassa debattipuheenvuorossani, että meidän pitäisi aloittaa täältä eduskunnasta, niin olen aivan tosissani siitä asiasta. Minä toivon, että me löydämme ison, vähintään 150 henkilöä kattavan ryhmän, joka vaatii, antaa selkänojan Amicalle, että se ottaa huomioon näitä laatu-, lähiruoka-, luomuasioita kilpailuttaessaan niin, että saamme tänne esimerkiksi yhden luomupäivän viikossa tai saamme maakunnallisia ruokia paremmin esiin. Sehän on meidän tahdostamme kiinni. Kuluttaja on kuningas.

Sitten tähän meidän luomuviikkoomme. Minusta on sääli, että kun luomun osuus maailmalla kasvaa, se meillä jotenkin vain aina jukkii paikallaan. Tanska ja Ruotsi ovat onnistuneet luomun markkinoinnissa erinomaisesti. Niiden luomuliikevaihto lähentelee 700:aa miljoonaa euroa. Elintarvikkeista luomua on Tanskassa jo 6,7 prosenttia ja Ruotsissa 3,6 prosenttia elintarvikekulutuksesta, ja siellä luomumarkkinan kasvu on 10—15 prosenttia vuodessa, eli huima kasvuennuste on olemassa. Meillä, kuten ministeri Anttila tuossa kertoi, luomun osuus on vain prosentti. Kun muukin tuotanto on puhdasta, me emme ole osanneet mielestäni nostaa tätä kruununjalokiveä sille kuuluvaan asemaan.

Kuten tänään on kuultu, kaupan ketjuuntuminen vaikuttaa myös tähän asiaan. Ed. Asko-Seljavaara puhui esimerkiksi kotimaisten tomaattien hinnasta, että tämän täytyy varmasti johtua sitten niistä heikoista olosuhteista. Tässäkään totuus ei ole se. On todella hälyttävää se, että kauppa saa suuremman osan luomun hyödystä kuin se luomutomaatin tuottaja. Ajatelkaa. Kenelle se osuus siitä kuuluisi? Totta kai sen pitäisi tulla sille luomutuottajalle.

Merkitystä on myöskin sillä, että myös meidän elintarvikeketjumme on aika keskittynyt ja nämä pienet jalostajat eivät ole saaneet sellaista jalansijaa kuin niiden pitäisi saada. Haluan potkia eteenpäin liikenteen solmukohtiin sijoitettavia suoramyyntikeskuksia, joissa uudet luomutuotteet ja muutkin kotimaiset uudet tuotteet pääsisivät esille. Heinolan Heila kelpaa hyväksi esimerkiksi muillekin maakunnille.

Vielä lopuksi, arvoisa puhemies, haluaisin nostaa esiin ruokavientiä. Sitra kannustaa luomaan erilaisia korkeaan osaamiseen tai erikoistumiseen perustuvia tuotteita. Terveysvaikutteiset elintarvikkeet, luomu, eettiseen kuluttamiseen (Puhemies: 5 minuuttia!) perustuvat tuotteet, hemmottelu, gemo-vapaus, ruokatraditio ja allergiavapaat elintarvikkeet sekä lasten tuotteet ovat tulevaisuuden trendejä. Näihin kannattaa panostaa ihan shokeja myöten. Ne ovat varmasti sellaisia erikoisalueita, joilla voimme menestyä.

Christina  Gestrin /r:

Värderade talman! Maten vi äter säger mycket om vem vi är och återspeglar vår livsstil, våra värderingar och prioriteringar. Jag hör till dem som varmt stöder inhemsk livsmedelsproduktion av flera skäl. För det första är det viktigt att vi i Finland till en hög grad är självförsörjande i livsmedelsproduktionen. En del kan tycka att det här är oväsentligt 2010 då marknaden är global men jag anser att det är en trygghetsfråga både i dag och med tanke på framtiden.

Bland annat klimatförändringen kommer att innebära att det blir en global livsmedelsförsörjningskris. Man talar om att vi 2050 kommer att ha stora problem globalt. Och därför, bland annat, är det viktigt att se till att primärnäringarna finns kvar och utvecklas som en viktig verksamhet i dag, i morgon och om femtio år. För det andra är livsmedelssektorn en starkt sysselsättande sektor om man räknar med hela kedjan från primärproducenterna, från förädlingen till slutkonsumenten. Och för det tredje produceras det både goda, trygga och hälsosamma råvaror i Finland. Livsmedelsproduktionen är i ett internationellt perspektiv både öppen och pålitlig.

Arvoisa puhemies! Yhä useammat kuluttajat ovat nykyään kiinnostuneita elintarvikkeiden alkuperästä, tuotantotavasta, ympäristökuormituksesta, terveysvaikutuksista ja puhtaudesta. Tämä on tervettä kehitystä. Monet kuluttajat haluavat nykyään ostaa lähellä tuotettuja elintarvikkeita ja kiinnostus luomutuotantoon kasvaa myös voimakkaasti. Esimerkkinä voin mainita, että Slow Food -tapahtuma Inkoossa Uudellamaalla kaksi viikkoa sitten houkutteli 7 000 kävijää viikonlopun aikana ostamaan lähituotettuja ruokatuotteita.

Suomessa suurin osa väestöstä syö pääaterian työpäivän aikana, kouluissa, päiväkodeissa ja työpaikoilla. Ruoka valmistetaan usein suurkeittiöissä. Tämän vuoksi on tärkeää, että suurkeittiöiden erityisesti lapsille tarjoilema ruoka on laadukasta ja monipuolista. Kunnat tarvitsevat kunnollista tietoa lähiruuan käyttämismahdollisuuksista päättäessään julkisten hankintojen kriteereistä.

Itsestään selvää pitäisi aina olla, että ruokalista suunnitellaan kauden perusteella eli talvikuukausina pitäisi painottaa enemmän säilyviä juureksia ja vihanneksia, kun taas uuden sadon tuotteet olisivat tavallisempia keväällä ja kesäkuukausina. Sama koskee marjoja ja hedelmiä.

Bland annat Marthaförbundet kan ge viktig information om hur skolmaten kan planeras kostnadseffektivt utan att minska på kvalitetskraven. Åtminstone i stora kommuner finns det mycket att lära sig på den här punkten. Om det är något jag önskar att regeringen hade fäst större uppmärksamhet vid i redogörelsen så är det uttryckligen på kvaliteten på skolmaten och barns och ungas rätt till hälsosam mat som i större grad baserar sig på närproducerade livsmedel.

I redogörelsen är också fiskprodukter omnämnda. Även då det gäller konsumtionen och produktionen av inhemsk fisk finns det mycket som kunde åtgärdas. Yrkesfiskarnas antal har starkt minskat under de senaste åren. Dels beror det här på att fisket försvårats på grund av olika faktorer såsom växande säl- och skarvstammar, dels finns det brister i produktionskedjan, det vill säga från fiskarna till konsumenten.

År 1997 var 70 procent av fisken som konsumerades i Finland av inhemskt ursprung, i dag är 70 procent av utländskt ursprung. Men det finns en möjlighet att ändra på den nedåtgående trenden genom riktade åtgärder som ger yrkesfiskarna en framtidstro och mod att ta risker och investera. Det kustnära yrkesfisket är ekologiskt hållbart och därför också mycket försvarbart. Regeringens stöd för att befrämja yrkesfisket är av stor betydelse och goda intentioner måste nu omsättas i praktik.

Det är viktigt att stärka producentens roll på marknaden speciellt på en monopolistisk livsmedelsmarknad med två stora centrala aktörer inom livsmedelshandeln så som vi har i Finland i dag. Sedan EU-inträdet har producentens andel av livsmedelsprodukternas pris till konsumenterna på det stora hela minskat. Industrin har bibehållit och handeln har ökat sin andel.

Ett problem på senare år har varit att man inte från handeln och industrin kunnat erhålla sådana prisuppgifter för statistiska ändamål som gjort det möjligt att särskilja på hur priset för livsmedlen fördelas inom livsmedelskedjan. Därför är det viktigt att man möjliggör bildandet av producent- och branschorganisationer inom jordbruket som det nu föreslås i det lagförslag som bereds på jord- och skogsbruksministeriet. Många säljare och få köpare gör att producenterna hamnat i underläge på marknaden.

Värderade talman! Det är viktigt att utveckla marknadsinformationen till alla aktörer samt att ta till åtgärder som ökar öppenheten och genomskinligheten på marknaden för jordbruksprodukter. Även statsmakten har här en viktig roll, att ge verktyg för att hantera pris och risken på marknaden då den politiska styrningen minskar.

Ulla Karvo /kok:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteko ruokapolitiikasta on varsin ajankohtainen. Ruoka on maailmanlaajuisestikin keskusteluissa, koska YK:n vuosituhattavoitteeseen nälästä kärsivien määrän puolittamiseen vuoteen 2015 mennessä ei tulla pääsemään. Lähes miljardi ihmistä kärsii nälästä eri puolilla maailmaa. On tärkeää ymmärtää nälkätilanteen syitä ja taustoja. Kansainvälinen talouskriisi on pudottanut ihmisiä köyhyyteen ja nälkään. On ruokakriisiä, ilmastokriisiä, vesikriisiä ja aids-kriisiä ja näiden kaikkien yhdistelmää. Nälkää näkevien tilannetta voidaan auttaa muun muassa tekemällä maailmantalouden ja -kaupan pelisäännöt selkeämmiksi ja reilummiksi.

Meillä Suomessa voimme keskittyä ruuan mahdollisimman järkevään tuottamiseen. Selonteossa kuluttajalähtöisyys on nostettu tärkeäksi lähtökohdaksi. Terveellisen ja turvallisen ruuan avulla voimme ennaltaehkäistä sairastuvuutta ja siten säästää muun muassa terveydenhuoltokuluissa.

Ruoka-alasta on tarkoitus saada vahva kasvuala yhteistyön ja kilpailukykyisyyden avulla. Tärkeää on vaikuttaa kuluttajatottumuksiin. Yleisen tietoisuuden lisääminen ruokaketjusta antaa pohjaa alan kehitykselle, ja monilla järjestöillä on tärkeä rooli tässä työssä.

Meidän suomalaisten kannalta tärkeää on korostaa lähellä tuotetun paikallisen ruuan luomuruuan merkitystä. Näin mahdollistetaan myös pk-yritysten mahdollisuudet toimia alalla ja lisätään myös valinnan mahdollisuuksia. Tällä on suuri merkitys alueille, joille jokainen työllistävä asia on tärkeä. Alueilla on myös omat ominaispiirteensä ja ominaistuotteensa, joiden hyödyntämistä voidaan vahvistaa. Myös ympäristön kannalta lähiruoka lyhyine kuljetusmatkoineen on hyvä asia.

Arvoisa puhemies! Terveellinen ja turvallinen ruoka on kaiken lähtökohta. Vaikka täällä on paljon korostettu suomalaisen ruuan laatua ja ruokaturvallisuutta, edelleenkin ihmettelen sitä, onko meillä jalostettu ruokaa liian pitkälle. Kysyin ministeriltä aiemmin debattiosuudessa siitä, että esimerkiksi laktoosi-intoleranssi on Suomessa esiintymistiheydeltään varmasti maailman suurinta ja pystytäänkö tähän vaikuttamaan, ja onko todellisuudessa mahdollisuuksia puuttua terveysvaikutuksiin ja millä tavalla.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa puhemies! Muutama hajahuomio liittyen ruokapolitiikkaan.

Ruuan tuotannossa eettiset ja ekologiset näkökulmat nousevat yhä merkittävämmiksi. On tärkeää, että myös ruuantuotannossa hiilijälki on mahdollisimman pieni ja että sillä ei ole negatiivisia vaikutuksia ympäristöön. Välttämätöntä on myös huolehtia eläinten hyvinvoinnista.

On tärkeää painottaa myös työllisyysnäkökulmaa. Se on täällä monessa puheenvuorossa ollut esillä. Elintarvikeketju on Suomessa merkittävä työllistäjä. Puhutaan ehkä noin 300 000 työpaikasta. Elintarviketeollisuus on puolestaan bruttoarvoltaan neljänneksi suurin teollisuudenala. Minulla on se käsitys, että ilman vahvaa elintarvikkeiden jalostusta maataloudella ei olisi maassamme menestymisen edellytyksiä.

Vaikka Suomessa kotimaisten elintarvikkeiden markkinaosuus on edelleen korkea, kilpailu kiristyy ja se on jo viime vuosien aikana kiristynyt. Käytännössä koko EU-alue on kotimarkkina-aluetta. Jos kilpailu tuontitavaroiden vuoksi on tiukentunut, niin toisaalta suomalaisella elintarviketeollisuudella ja kaupalla on mahdollisuuksia lisätä tuotteidensa vientiä. Minulle on kuitenkin jäänyt se käsitys, että nämä vientiponnistelut eivät ole onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla.

Ruuan hinta on puhuttanut Suomessa pitkään. Eri vertailututkimukset osoittavatkin, että ruoka on Suomessa kallista, selkeästi EU:n keskitasoa kalliimpaa. Mitkä tekijät tähän sitten vaikuttavat? Meillä on tietysti pienet markkinat ja kalliit logistiikkakustannukset. Ruuan arvonlisäveron alentamisesta huolimatta verokantamme on edelleen monia EU-maita korkeampi. Mutta mielestäni pelkästään nämä eivät selitä eroa. On esitetty ihan perustellusti arvioita, että kaupan rakenne meillä on kovin keskittynyt ja kilpailun toimivuudessa on puutteita. Läpinäkyvyyttä tältä osin pitääkin kyetä lisäämään.

Korkeaan hintaan törmätään myös silloin, kun tarkastellaan suomalaisten perheiden, erityisesti lapsiperheiden, ravintolassa käyntiä. Suomalaiset lapsiperheet syövät harvoin ravintolassa, ja silloinkin kun syövät, se tapahtuu usein matkalla, joko pikaruokaravintolassa tai huoltoasemalla. Ravintolaruokailun suurimpana esteenä meillä pidetään korkeaa hintaa. Mielestäni olisi kuitenkin tärkeää, että perheet voisivat tutustua ruokaravintoloiden kirjoon pikaruokaravintoloita laajemmin. Kyse on ruokakulttuurimme tulevaisuudesta, kyse on tapakulttuurin ja sosiaalisen kanssakäymisen oppimisesta.

Suomi on toistaiseksi säästynyt suurilta elintarviketurvallisuuskriiseiltä toisin kuin monet muut maat. Meillä on voinut luottaa siihen, että elintarviketurvallisuus on huippuluokkaa. Tieteelliset riskiarvioinnit osoittavatkin, että Suomessa elintarviketurvallisuus taataan menetelmin, jotka toimivat sekä teoriassa että käytännössä. Haasteet kuitenkin lisääntyvät koko ajan. Muun muassa ilmastonmuutos saattaa kasvattaa elintarvikevälitteisten tautien kirjoa ja tapausten määrää tulevaisuudessa. Näihin muutoksiin on syytä varautua.

Suomen elintarviketeollisuus on ollut edelläkävijä terveysvaikutteisten elintarvikkeiden kehittämisessä. Suomessa on kehitetty niin kolesterolia alentavat Benecol-tuotteet kuin kariesta ehkäisevä ksylitolimakeuttaja, vain pari esimerkkiä mainitakseni. Uskon, että näiden terveysvaikutteisten tuotteiden kysyntä tulee edelleen kasvamaan, ja siksi näihin tuotteisiin kannattaa meillä täällä Suomessa panostaa.

Asia, joka minua erityisesti huolestuttaa, ovat tiedot siitä, että yhä suurempaa osaa väestöstämme uhkaa ylipaino, kolesteroli ja kakkostyypin diabetes. Noin joka kymmenes leikki-ikäisistä ja ala-asteikäisistä sekä peräti neljäsosa vanhemmista lapsista on ylipainoisia. Lasten vanhempien tilanne on vielä pahempi. Ruokavalion yhteys ylipainoon ja terveysriskeihin on selkeä. Onkin välttämätöntä, että kansalaistemme ravinto- ja ruokailutottumuksiin vaikutetaan ja siten hillitään ylipainoisuutta ja parannetaan terveyttä. Tässä tarvitaan laaja-alaista yhteistyötä ja valistusta, tarvitaan valtiovallan ohjausta. Mielestäni täällä käsittelyssä oleva makeisvero olisi ollut hyvä mahdollisuus ottaa ensiaskelia ohjauksessa terveellisempiin tuotteisiin. Näin ei kuitenkaan haluttu tehdä. Minun mielestäni se oli virhe, ja en millään voi ymmärtää esimerkiksi sitä, että sokerilimsat ja kivennäisvedet ovat samalla viivalla verotuksellisesti. Eli jatkossa näihin ohjauskeinoihin täytyy kyllä tarttua huomattavasti tiukemmin.

Lopuksi, arvoisa puhemies, asia, jonka haluan vielä nostaa esiin on kouluruokailu. Julkistalouden ja erityisesti kunnallistalouden kiristynyt tilanne säästötoimenpiteineen saattaa näkyä yhä useamman koululaisen ruokalautasella. Jo nyt pienillä annosmäärärahoilla valmistettu kouluruoka pahimmillaan kutistuu monessa kunnassa entisestään, jos asiaan ei tartuta ajoissa. Meillä on paljon perusteltua ja tutkittua tietoa laadukkaan kouluruokailun hyödyllisyydestä. Kouluruokailun järjestämisessä on jo pitkään tuijotettu kustannuksiin, ja pelkona on, että nyt säästetään jälleen, kun katse pitäisi kääntää tärkeämpiin asioihin, kuten täysipainoisen, terveyttä edistävän ruuan tarjoamiseen, hyvien ruokatapojen oppimiseen ja rauhalliseen sekä miellyttävään ruokailutilanteeseen. Kouluruokailusta leikkaaminen on ehdottomasti leikkaamista väärästä paikasta.

Pauliina Viitamies /sd:

Arvoisa puhemies! On itsestä selvää, että suomalaisen ruuan pitää olla ravitsevaa, hyvän makuista, turvallista, puhdasta ja sen hintaista, että ihmisillä on varaa sitä ostaa. Sen lisäksi ruuan tulee olla eettisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla tuotettua. Kotimainen ruokatuotanto tuo työtä ja hyvinvointia Suomeen. Elintarviketeollisuus, alkutuotanto, kauppa ja muut elintarvikeketjun osat ovat merkittäviä työllistäjiä. Ruuan hinnan muodostumista ei ole vielä saatu selvitettyä riittävästi. Viime aikojen ongelmaksi onkin noussut elintarvikeketjujen tulonjako. Kaupan osuus elintarvikkeiden hinnassa on kasvanut 2000-luvulla merkittävästi.

Ruoka on hyvinvoinnin perusta. Valistuksen ohella kulutuskäyttäytymistä voidaan ohjata oikeaan suuntaan verotuksen avulla. Käyttöön otettava makeisvero on hyvä ensiaskel tähän suuntaan. Keppien lisäksi tarvitaan myös porkkanoita. Verotusta alentamalla nyt kalliiden elintarvikkeiden kulutus voidaan saada lisääntymään.

Vaikka meillä Suomessa on mahdollisuus tuottaa elintarvikkeita muuta Eurooppaa riskittömämmin, tuotannon lisäämiseksi ja tuotteiden elinkaaren pidentämiseksi käyttöön on otettu lähes yhtä rankkoja keinoja kuin siellä, missä olosuhteet ovat epäedullisemmat ja kasvi- ja eläintauteja on enemmän. Lisäaineita käytetään paljon leivonta- tai paisto-ominaisuuksien, kuoh-keuden tai säilyvyyden lisäämiseksi, mihin tarkoitukseen milloinkin. Samaan aikaan allergiat ja yliherkkyydet ovat lisääntyneet. Yhä useammalla suomalaisella on ruoka-aineallergia, keliakia tai vastaava muu ravintoon liittyvä rajoite. Valveutuneet kuluttajat saavatkin olla tarkkana löytääkseen lisäaineettomia tuotteita, ja kun niitä löytyy, hinta on tavallisia tuotteita korkeampi. Täältä löytyisi veroporkkanoille sopiva kasvupaikka.

Arvoisa puhemies! Euroopan unionissa pohdittiin taannoin pitkään sijoituspaikkaa Euroopan elintarvikevirastolle, kunnes lopulta se sijoitettiin Italian Parmaan. Me suomalaiset loukkaannuimme Italian pääministerin kriittisistä ruoka-arvioista, mutta näin jälkeenpäin katsottuna se oli nopea katalysaattori suomalaisen ruuan renessanssille. Kyllä meidän on tunnustettava se, että Suomessa ruokaa on viime vuosikymmeninä tuotettu enemmän teollisuuden insinöörien kuin meidän kuluttajien ehdoilla.

Meillä on vain 5 miljoonaa asukasta, mutta monet ruokaketjun toimijat ovat maan kokoon suhteutettuna valtavia. Maidon ja lihan tuotanto on keskitettyä, ja kauppa on keskittynyt. Leipomoteollisuuden keskittyneisyyttä kuvastaa se, että kaksi suurta leipomoa hallitsee 60:tä prosenttia markkinoista, alueelliset suuremmat leipomot 20—30 prosenttia ja pienemmät leipomot vain muutaman prosentin. Suomessa leipäkulttuuri on ollut rikasta. Pienet leipomot ovat kuitenkin yksi toisensa jälkeen joutuneet lopettamaan.

Arvoisa puhemies! Geenitekniikka liittyy osaltaan myöskin tämän päivän teemaan. Geenitekniikka on laboratorio-oloissa hallittava, hyvä renki mutta vapaana ympäristössä vaarallinen isäntä. Maissa, joissa muuntogeenisiä viljelykasveja viljellään, ei ole saatu pidetyksi muuntogeenisten, tavanomaisten ja luomuviljelyn elintarvikeketjuja erillään. Muuntogeeniset viljelykasvit eivät pitkällä tähtäimellä ole tuottaneet parempia satoja tai vähentäneet torjunta-aineiden käyttöä, päinvastoin torjunta-aineiden käyttö on lisääntynyt. Kuluttajilla ei tunnu olevan valinnanvapautta, vaikka valtaosa suomalaisista ei halua muuntogeenisiä elintarvikkeita lautaselleen.

Arvoisa puhemies! Kolme neljäsosaa suomalaisista syö päivittäin laitosruokaa päiväkodeissa, oppilaitoksissa, työpaikoilla ja hoitolaitoksissa. Ruokaa ei aina osata laittaa, ja kodeissa ruuan valmistukseen käytettävissä oleva aika lyhenee. Niinpä valmisruokaa ja puolivalmisteita käytetään suuressa osassa suomalaisia keittiöitä. Kuluttajan pitää tietää elintarvikkeiden mikrobiriskeistä, jotta hän osaa välttää esimerkiksi ruokamyrkytykset. Ruuan alkuperää ja ruuanlaittoa koskevan kiinnostuksen lisäämiseksi kotitalousopetuksen ja terveystiedon oppisisällöt pitäisi saada vahvemmin osaksi koulun toimintaa. Kansallisen ruokastrategian laatinut työryhmä jopa esitti kotitalousopetuksen aloittamista alakoulussa, ja se on kannatettava asia.

Arvoisa puhemies, aivan lopuksi. Suomalainen elintarvikevalvonta on pääosin laadukasta, ja omaa valvontaa korostava linja on hyvä. Edellisen hallituksen antamaa selontekoa käsitellessään eduskunta korosti tarvetta turvata elintarvikevalvonnan voimavarat valtion ja kuntien hallinnossa. Maa- ja metsätalousvaliokunta kiinnitti tuolloin mietinnössään huomiota siihen, että erityisesti kuntien voimavarat ja panostukset elintarvikevalvontaan ovat riittämättömät. Nyt tuleekin selvittää, onko kuntien elintarvikevalvonnan resurssit saatu riittävälle tasolle.

Juha Korkeaoja /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Viitamies totesi puheenvuorossaan, että geenimuunneltujen lajikkeiden käyttö on lisännyt kasvinsuojeluaineiden käyttöä. Ihmettelen, mihin tämä tieto perustuu. Laajimmillaanhan geenimuunneltuja lajikkeita käytetään soijan ja maissin tuotannossa Yhdysvalloissa ja Brasiliassa, Kiinassa, siis kaikissa suurissa väestörikkaissa maissa. Ja tosiasiahan on, että juuri kasvinsuojeluaineiden käytön väheneminen ja muukin ympäristön kuormitus on huomattavalla tavalla alentunut näiden lajikkeiden käyttöönoton myötä.

Pauliina Viitamies /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä ed. Korkeaojan huomautus voi olla aivan aiheellinen, ja mielestäni se kertookin siitä, että me emme tiedä tarpeeksi tästä gmo-ongelmasta, ja senkin vuoksi siihen on meidän jokaisen omissa valiokunnissamme syytä perehtyä ja on syytä pitää huoli siitä, että emme levitä Suomeen sellaisia asioita ja käytäntöjä, joita emme aidosti halua.

Klaus Pentti /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Tämä valtioneuvoston selonteko ruokapolitiikasta on todella hyvä, niin kuin osaltani debatissakin jo totesin, ja ministeri Anttila antoi tästä kyllä erinomaisen esityksen, ja voi sanoa, että vaikka näinä aikoina elintarvikehuolto tuntuu aika helpolta ja varmalta, niin kuitenkin jos kriisejä tulee — ja tuskin voimme luottaa siihen, että niitä ei tule — niin kyllä siinä tilanteessa kotimainen elintarviketuotanto on aivan arvossa arvaamattomassa.

Jotta meillä kotimainen tuotanto säilyy, on tuotannon kannattavuus tosiaan aivan oleellinen kysymys, yhtä oleellinen tietysti on kuluttajien luottamus kotimaisiin elintarvikkeisiin, ja tässä keskustelussa kyllä on osoittautunut, että tässäkin salissa on erinomaisen vahva luottamus kotimaiseen tuotantoon.

Tämän tuotannon varmistamisessa tukipolitiikka on oleellisen tärkeä. Täällä jo aiemmin todettiin, että meidän tuotanto-olosuhteemme ovat erittäin vaativat, ja siinäkin mielessä onnistuminen EU:n maatalouspolitiikassa ja tukien turvaaminen kotimaiselle tuotannolle on oleellisen tärkeää. Tärkeää on myös huolehtia tuotantoa koskevasta osaamisesta näissä vaativissa olosuhteissa, ja siinä mielessä meidän pitää huolehtia siitä, että koulutus, tutkimus ja neuvonta pidetään korkealla tasolla. Meillä on näissä asioissa pitkät perinteet valtakunnassa, ja siihen pitkälti perustuu se, että meillä elintarvikkeiden laatu ja turvallisuus on korkealla tasolla, ja tästä ei pidä tinkiä.

Vuosittain täällä eduskunnassakin joudutaan näistä rahoista taistelemaan ja pitämään huolta, että ne jonkinmoisella tasolla säilyvät. Pitkässä juoksussa voidaan todeta, että kyllä näissä panostuksissa on tultu rutkasti vuosien ja vuosikymmenten aikana alaspäin. Ja tosiaan byrokratia on semmoinen ongelma, mihin törmätään niin tuotteiden jatkojalostuksessa kuin viljelijöiden työssä ja jaksamisessakin, ja sen ratkaisemiseksi on tehty töitä ja pitää edelleen tehdä.

Ruuan hinta on täällä puhuttanut paljon, ja siihen liittyy monenlaisia tekijöitä. Me tosiaan elämme monien tuotteiden osalta hyvin vaativissa tuotanto-olosuhteissa, ja se vaikuttaa tuotteiden hintaan. Myös harvaanasutun maan pitkät etäisyydet, logistiikkakustannukset, on tekijä, joka ruuan hintaan vaikuttaa. Mutta täytyy myös nähdä se, että meillä on tapahtunut hirveän nopea ja kova rakennemuutos yhteiskunnassa. Väestöä on maaseudulta siirtynyt kaupunkeihin, ja siellä on mittava kaupan ja vähittäismyymälöiden verkko jouduttu purkamaan ja on rakennettu taajamiin uusia marketteja. Samoin kulutustottumukset ovat muuttuneet, vaaditaan yhä pidemmälle jalostettuja tuotteita, suuria valikoimia, ja kuluttajat ovat tulleet entistä vaativammiksi. Elikkä kyllä tässä kaupan rakenteessakin on tapahtunut aikamoinen muutos. Ja toisaalta siitä, että meillä on näin vähän toimijoita täällä kaupan piirissä, täytyy kyllä todeta, että meillä aika monta kaupan ketjua on kovan kilpailun takia poistunut. Että kyllä meillä kilpailua on, mutta varmaan vielä tuotteiden hinnoissa on tarkistamisen varaa, ja ennen kaikkea viljelijän osuus tässä tuotantoketjussa on tärkeä, jotta myös hän saa oman osuutensa tästä jalostuksen hyödystä.

Kulutus on siirtynyt yhä pidemmälle jalostettuihin tuotteisiin, ja se varmaan näkyy osaltaan myös tuotteiden hinnoissa. Mutta uskon kyllä näin, että myös kansalaisten osaaminen ruuan valmistuksessa on rapistunut, ja siinä mielessä koulutuksen, myös peruskoulutuksen, merkitys on suuri, ja tämä kannattaa kyllä huomioida. Se vaikuttaa kansalaisten terveyteen ja elintasoon. Omista raaka-aineista itse valmistaen kyllä pystyy tekemään ruokaa oleellisesti halvemmalla kuin ostamalla valmiita tuotteita kaupan tiskiltä.

Ed. Rossi toi tämän tuotteiden maun esiin. Se on kyllä selonteossakin huomioitu, mutta tämähän on meidän tuotannossamme erittäin suuri vahvuustekijä. Kun verrataan meidän luonnontuotteitamme, marjoja, yrttejä, vihanneksia, hedelmiä kansainvälisiltä markkinoilta saataviin tuotteisiin, niin kyllä me näissä asioissa pärjäämme.

Myös torjunta-aineiden käytössä ja säilöntäaineiden käytössä meillä on erilaisia määräyksiä kuin muualla. Otanpa esimerkiksi omenat. Jos me ostamme ulkolaisia omenoita, niin kyllähän ne säilyvät viikko- ja kuukausikaupalla pilaantumatta, ja niiden hinta pystytään vetämään sen takia halvemmaksi, kun hävikkiä ei synny. Kotimaisissa omenissa säilöntäaineita ei voida käyttää, ja kauppa sitten perii oleellisesti korkeampia välityskustannuksiakin tämän takia, koska hävikki on suurempi, mutta tämä on sitten myös laatu- ja turvallisuuskysymys.

Haluan vielä nostaa esille kotimaisen kalan. (Puhemies: Viisi minuuttia!) Se on täällä monessa puheenvuorossa tullut esiin. Pidän sitä erittäin tärkeänä. Uskon, että tällaisessa maassa, missä on vesiä ja vesistöjä käytettävissä, nykyistä teknologiaa hyödyntämällä olisi suuria mahdollisuuksia tuottaa kalaa oleellisesti enemmän.

Yksi vaikea kysymys on riista. Tuntuu pahalta, kun ostaa ravintolasta riistakäristystä ja tietää, että se on tarhattua saksanhirveä. Jos tilaa ravintolasta sorsaa, niin se voi olla esimerkiksi Unkarissa kasvatettua. Täälläkin voisi olla näitäkin mahdollisuuksia, mutta tämä on sellainen herkkä asia. Meillä täällä tänä päivänä mieluummin syötetään tätä riistaa pedoille, ja vähän sama tilanne on porojenkin suhteen.

Gmo on iso kysymys, johon joudutaan ottamaan kantaa. Tärkeää on, että tässä asiassa huolehditaan, että kuluttajat voivat kotimaiseen ruokaan luottaa. Itse uskon, että tulevaisuudessa geenitekniikan käyttö jalostuksessa tulee vääjäämättä eteen, jos halutaan maailman nälästä huolehtia ja ilmastonmuutoksen aiheuttamiin tuotanto-olosuhteiden muutoksiin reagoida.

Eero Lehti /kok:

Arvoisa herra puhemies! Suomalaiset eivät osaa arvostaa sitä luomuruokaa, joka oikeastaan on ollut aina luomuruokaa, sienet, marjat, riista, kotimaiset kalat, jopa vesi, jopa ravut — ja kai biologi tai eläintieteilijä toteaisi niin nahkiaisestakin, joka taitaa olla niin sanottu ympyräsuinen — mutta myös poro.

Muistan elävästi, kun kerran minulla oli tilaisuus katsella ruokalistaa aika korkealla. Nimittäin Mont Blancin keskiasemalla on yksi Michelin-tähden ravintola, ja panin ruokalistalta merkille: suomalaisia ahvenfileitä paistettuna. No, tarjoilija toi, ja maistoin ja kysyin, että mistä olette saaneet. "Olemme saaneet nämä erityisjärjestelyin ja ottaisimme niitä joka päivä, jos vain voisimme varmistua siitä, että niitä myös tulisi. Se olisi aina meidän ruokalistallamme." Minulta ovat monta kertaa ranskalaiset sinapin kotimaasta kysyneet, mistä saisi Jalostajan sinappia. No, en ole kuitenkaan maininnut, ettei se nyt niin suomalainen tuote ole. Minulta on kysytty Brasiliassa, voisiko sinne Brasiliaan toimittaa suomalaista, aitoa, käsittelemätöntä vettä.

Maailmassa on gourmetravintoloita, joissa suomalaisen ruuan erityispiirteitä osataan arvostaa. Me Suomessa emme ymmärrä, että mustikkaan sisältyy terveysvaikutteisuutta ja moneen muuhunkin sellaista aromaattisuutta, että todellinen kokki ymmärtää näiden raaka-aineiden merkityksen ja osaa myös hinnoitella aterian siten, ettei se nyt ole aivan siinä meidän totutussa hintatasossamme, missä silakkapihvejä meillä syödään.

Tässä raportissa aivan oikein on keskitytty ruokahuoltoon, mutta kansantalouden ja yleensä alueellisen työllistymisen kannalta näiden alkuperäisten luomuruokien jatkojalostaminen saattaisi olla merkittävä mahdollisuus. Se, että ulkolainen alkoi kerätä herkkutatteja ja organisoida ja vie niitä Italiaan, olkoon esimerkki siitä, että keräilyjärjestelmä pitää saada ensiksi kuntoon, jotta ylipäätänsä ostaja olisi pysyvästi kiinnostunut näistä erikoisuuksista, joita meidän luontomme, ainutkertainen luonto, tarjoaa. Siinä mielessä tässä olisi vielä toiselle raportille sijaa.

Aikanaan pääministeri Holkeri totesi, että silakka on hieno kala. Niin se on minustakin. Monien mielestä muikku on vielä parempi. Mutta Suomen kansa voidaan toki jakaa muikku- ja silakkaihmisiin riippuen siitä, kuinka etäällä ovat merestä. Joka tapauksessa luonnonkalojen, jotka kotimaasta tuotetaan, osuus meidän kokonaiskysynnästämme on vain 30 prosenttia. Tätä on mahdotonta selittää japanilaisille, jotka näkevät, kuinka paljon meillä olisi sellaisia vesistöjä, joissa voisi viljellä jopa kaiketi sitä ahventa.

Sen sijaan eräs kummallisuus on syntynyt sen takia, että kalamarkkinoille niin sanottu kassilohi on tunkeutunut voimalla, joka on häirinnyt koko kalanjalostamista ja kalastamista. Toki olemme osittain itsekin syypäitä sen takia, että aikanaan hylje, sinänsä söötti eläin, sai niin suuria rauhoitusalueita, että perinteiset kalastajat ovat hermostuneita siitä, että hylje pilaa saaliista suurimmat ja parhaimmat, useimmiten lohikalat.

Itse kalastin muutama vuosi sitten Sipoon edustalla. Aivan rannassakin meidän siimassamme neljä viidestä lohesta oli siinä Sipoon edustalla hylkeiden pilaamia, arvottomia. Totesimme aivan samalla lailla kuin ammattikalastajat, että ei tässä ole oikein enää järkeä.

Merkittävä asia on myös se, että suomalaiset eivät vielä ole samalla lailla lihoneet roskaruuasta kuin amerikkalaiset. Kansantalouden ja kansanterveyden kannalta se, että kalaa käytettäisiin aidosti useammin ja myös opittaisiin raakakalan käsittely, olisi myös pidemmän päälle tervetullutta. Ehkä mielenkiintoisin yksityiskohta on se, että kun lohen kasvatus ja viljely ja aikanaan myös vapaaksi päästäminen on osa Itämeren kalakantojen suojelua, lohen kalastus tapahtuu pitkälti avomerellä. Tällä hetkellä hylkeet todella pilaavat kohtuuttoman määrän, mutta jos lohi pääsisi nousemaan niihin perinteisiin kutujokiin, sen arvo nousisi ehkä noin 150-kertaiseksi silloin, kun sitä käytetään matkailuelinkeinon vieheenä.

Arvoisa herra puhemies! Toivon, että ministeriössä vielä mietittäisiin, voisiko Suomi olla gourmetruokaloiden tavarantoimittaja hintatasolla, jolla ei olla enää bulkkitavaroiden kanssa tekemisissä.

Kimmo Tiilikainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Ruoka ansaitsee selontekonsa, koska se ei ole itsestäänselvyys tulevaisuuden maailmassa. Sen takia on hyvä, että hallitus tämmöisen selonteon antaa. Mitään suurta poliittista draamaa tästä keskustelusta ei tule, koska niin yksimielisesti ymmärretään tuon kotimaisen, korkealaatuisen ruuan merkitys. Mutta sitäkin suuremmassa arvossa täytyy pitää sitä, että ministeri jaksaa näitä puheita täällä kuunnella ja sen tavallaan yksimielisen tuen, minkä tämä sali antaa ruokapolitiikan jatkuvuudelle, ottaa tietenkin vastaan. Hyvä näin.

Pari yksityiskohtaa. Ed. Lehti tuossa mainitsi poron, ja siitä täytyy sanoa, että porotaloushan oli pinteessä tuossa 5—10 vuotta sitten, tosi pahassa pinteessä. Tavallaan se esimerkillinen työ, mitä sillä puolella on tehty siinä, että tuottajat ovat ottaneet entistä enemmin sen jatkojalostuksen ja markkinat ja yhteyden suoraan kuluttajiin, on helpottanut ja parantanut tilannetta. Eihän se ruusuinen se tilanne ole edelleenkään, mutta siinä on jotain semmoista esimerkillistä ja tähän aikaan sopivaa, ja täytyy nostaa hattua sille kovalle työlle, jota tuolla porotalouden puolella on tässä kohtaa tehty.

Toinen asia, jonka haluan ottaa esille, on luomuruoka. Tuossa selonteossa se sinällään saa aika vähäisen huomion. Siellä todetaan, että markkinakysyntä luoneepi pohjaa sille luomuruuan kasvavalle tuotannolle ja käytölle. Hyvä näin. Mutta ministeri puheessaan totesi, että luomuruualla on etuja. Tuottavuusvertailussa teolliseen viljelyyn siinä ei kovin suuria eroja loppujen lopuksi sitten ole silloin, kun nykyaikaista luomutuotantoa harjoitetaan, mutta huoltovarmuus ja ympäristönäkökulmat sitten painavat luomutuotannon puolesta. Totta onkin, että se, että biologista typen sidontaa hyödyntäen tämmöinen typpilannoiteriippuvuus vähenee, maan luontainen kasvukyky paranee. Nämä ovat kaikki tunnettuja asioita. Ravinnetaseessa luomutiloilla päästään helposti tehokkaampaan ravinteitten hyötykäyttöön kuin tavanomaisilla tiloilla, ja toki myös maaseutuympäristön monimuotoisuuteen yleensä luomulla on positiivisia vaikutuksia. Myös ministerin mainitsema julkisen sektorin tai julkisten keittiöiden vetovastuu tässä luomuruuan, miksei myös lähiruuan, eteenpäinviennissä on merkittävä.

Luomumarkkinat: Moni on ihmetellyt sitä, miksi luomuruoka ei Suomessa ole tehnyt samanlaista läpimurtoa ja markkinaosuutta tuolla kaupoissa kuin esimerkiksi muualla läntisessä Euroopassa. Yksi selitys sille on ihan tämä meidän väestötiheytemme, eli käytännössä luomuun erikoistuneelle kaupalle ei ole sijaa kuin ihan muutamassa suurimmassa kaupungissa. Kun mennään tiheämmin asuttuihin paikkoihin, niin sieltä helposti löytyy sitten se luomukuluttajien kriittinen massa. Eli meillä luomu on joutunut sitä omaa asemaansa etsimään sitten tuolla markettien ja ketjujen seassa ja sieltä toki oman osansa löytänyt. Mutta se on yksi selitys sille, että vielä nuo prosentit ovat todella alhaiset.

Oikeastaan se ajatus, jonka haluaisin teidän, arvoisat kollegat ja ministeri Anttila, mieliinne jättää, on se, että kyllä meillä on nyt myös tässä luomun edistämisessä pohdinnan paikka: mennäänkö sillä linjalla, että todetaan, että markkinaperusteisesti, jos kuluttajat haluavat, niin sitten luomuruokaa ja luomutuotantoa edistetään, vai otetaanko entistä vahvemmin tämä ministerinkin mainitsema ympäristöperusteisuus, ja onko tuossa cap-uudistuksessa vuodesta 2014 eteenpäin sijaa sille, että se antaisi semmoisen voimakkaamman tuuppauksen luomutuotannon edistämiseen.

Niin monessa muussa kohtaa koko yhteiskunnassa puhutaan ilmastoasioista, uusiutuvasta energiasta, ja tämä puoli luomutuotannossa on jäänyt turhan vähälle huomiolle. Tarkoitan nyt sitä, että kun tavanomaisessa viljelyssä kuitenkin siihen keinolannoitepanokseen pitkälti nojaa tuo tuotanto ja valitettavan usein se keinolannoite tuotetaan fossiilisella energialla tai sitten maakaasua raaka-aineena käyttäen, niin luomutuotannossa se lannoitetehdas on uusiutuvalla aurinkoenergialla pellon pinnalla typpeä sitova apila tai joku muu palkokasvikasvusto. Eli luomutuotanto tässä mielessä tuotantopanosten osalta nojaa uusiutuvaan energiaan siinä, missä teollinen maatalous valitettavan pitkälti fossiiliseen. Tämä on semmoinen peruste, että kun kaikkialla nyt pyritään päästöjen vähennykseen, niin myös tässä ruokaketjussa kannattaisi tämä tuotantopanospää ottaa mietintään.

Okei, joku nyt sanoo, että no, kyllähän maataloudella on tavoitteet vähentää päästöjä. Mutta kun tämä on itse asiassa lannoiteteollisuudesta tuleva päästövähennys, niin se ei näy maatalouden hyötynä. Eli vaikka meillä koko Suomi siirtyisi luomuun, niin se tuotantopanosmuutos ei näy maatalouden päästövähennyksinä. Tämä tekee tästä pulmallisen, että automaattisesti ilmastopoliittiset toimet eivät ohjaa maataloutta luomun suuntaan, vaan se tarvitsee erillisen poliittisen päätöksen, joka on kylläkin hyvin ilmastopoliittisesti ja ympäristöpoliittisesti perusteltavissa.

Esko Kiviranta /kesk:

Arvoisa puhemies! Tavallinen kuluttaja ei useinkaan tule ajatelleeksi ruokaketjua eli sitä, miten ruoka päätyy pellolta pöytään. Ruokaketjun toiminnan jatkuvuuden edellytys on ketjun kaikkien toimijoiden toiminnan kannattavuus. Kaupan neuvotteluasema elintarvikeketjun sisällä on ketjun viimeisenä toimijana suhteettoman vahva, ja kaupan osuus elintarvikelopputuotteiden hinnoista on 2000-luvulla jatkuvasti kasvanut.

Kaupan vahvistunut asema on heikentänyt eritoten maataloustuottajien asemaa ruokaketjussa. Jos käytetään esimerkkinä perisuomalaista elintarviketta ruisleipää, niin kuluttajan leivästä maksamasta hinnasta kaupalle jää 44 prosenttia, kun taas maataloustuottajan osuus leivän hinnasta on noin 3 prosenttia. Muissa elintarvikkeissa tilanne on saman suuntainen. Maanviljelijän asema ruokaketjussa ei ole kadehdittava. Ruuan hinnasta jää viljelijälle vain hävyttömän pieni osuus.

Ruokapolitiikasta puhuttaessa ei voi sivuuttaa maatalouspolitiikkaa, vaikka tämän keskustelun päätarkoitus lienee yhteisymmärryksen ilmaiseminen suomalaisen ruuantuotannon tärkeydestä ja ruokapolitiikan päälinjoista. EU on parhaillaan uudistamassa maatalouspolitiikkaansa seuraavaa rahoituskautta 2114—2020 varten. Suomen maatalouden kannalta on tärkeää, että EU:n maatalouspolitiikkaan sisältyy jatkossakin järjestelmiä, joiden avulla voidaan tasata luonnonolosuhteista johtuvia eroja EU:n sisällä.

Arvoisa puhemies! Maaseudun kehittämistä koskevassa yhteisen maatalouspolitiikan kakkospilarissa keskeiset tukijärjestelmät ovat lfa-tuki, eli siis luonnonhaittakorvaus, ja ympäristötuki. Lfa-tukijärjestelmän aluejakouudistuksen siirtyminen alkavaksi vuoden 2014 alussa merkinnee lfa-tukijärjestelmän kokonaisuuden nivoutumista laajempaan yhteisen maatalouspolitiikan uudistukseen. Keskustelua on käyty siitäkin, kuuluisiko lfa-tuki pikemminkin ykköspilarin, suorat tuet ja markkinatoimet, kuin kakkospilarin, maaseudun kehittäminen, alle.

Suomen tavoite lfa-uudistuksen valmistelussa on, että koko Suomi pysyy lfa-tuen piirissä. Lfa-tuen nykyinen enimmäismäärä, kansallinen lisäosa mukaan lukien keskimäärin 250 euroa hehtaaria kohden koko maassa, tulisi poistaa ja tulisi määritellä tuki vain objektiivisin perustein. Suomelle lfa-tuen kansallisen osarahoituksen mahdollisuuden säilyminen, nykyisin 70 prosenttia, on tärkeää. Varminta se olisi kakkospilarin alla.

Arvoisa puhemies! Suomen tulisi ajaa EU:n maatalouspolitiikan uudistuksessa oma lfa-tuki kotieläintaloudelle. Kotieläintilan ja kasvinviljelytilan hehtaaritukieroista on päästävä eroon. Ne vääristävät myös peltokauppojen ja pellonvuokrauksen markkinoita. Kotieläintilan hehtaarituki on, kun ei oteta huomioon ympäristötuen lisätoimenpiteiden valintoja, nykyisellään A- ja B-tukialueilla 124 euroa hehtaarilta kasvinviljelytilaa korkeampi, ja muuallakin Suomessa ero on 94 euroa per hehtaari.

Lfa-tuen kansallisessa lisäosassa ero kotieläintilan hyväksi on koko maassa 80 euroa hehtaaria kohden ja ympäristötuen perusosassa, samoin koko maassa, 14 euroa hehtaaria kohden. A- ja B-tukialueilla maksetaan kotieläintiloille 141-hehtaaritukea 30 euroa hehtaaria kohden osittain korvaamaan heikentyneitä tuotantotukia. Viimemainittu kotieläintilojen hehtaarituki ei tosin koske vuosien 2008—2013 lisäpellonhankintoja.

Arvoisa puhemies! Liittymissopimuksen 141 artiklan perusteella maksettavan Etelä-Suomen kansallisen tuen jatkoa koskevat neuvottelut käydään vuosina 2012—2013, samoihin aikoihin yhteisen maatalouspolitiikan uudistamisneuvottelujen kanssa. Etelä-Suomen kannalta on välttämätöntä saada jatko 141-tukeen.

Juha Korkeaoja /kesk:

Arvoisa puhemies! On hienoa, että meillä on käsiteltävänä ruokapolitiikka ja ruokapoliittinen selonteko. Kiitokset hallitukselle ja ministerille tämän selonteon tuottamisesta ja tämän keskustelumahdollisuuden avaamisesta.

Ruoka ja puhdas vesi, niin kuin tässä keskustelussa on jo useaankin otteeseen todettu, ovat maailmanlaajuisessa tarkastelussa strategisia tuotteita. Tämä näkyy muun muassa siinä, millä tavalla viljelyskelpoista maata, olipa sitä Afrikassa tai Ukrainassa, hankitaan sitä varten, että nähdään ruuan ja ruuantuotannon merkityksen kasvavan voimakkaasti tulevina vuosina. Maapallon väestö kasvaa ehkä nykyisestä vielä 50 prosenttia lähivuosikymmenien aikana, 6 miljardista 9 miljardiin henkeen, mikä tarkoittaa sitä, että ruuantuotannon olisi lisäännyttävä vastaavalla määrällä, ja kun ruuan laatuakin pitää parantaa ja nälkää vähentää, itse asiassa enemmän. On laskettu, että ruuantuotannon pitäisi lisääntyä 80 prosenttia nykytasoon verrattuna. Samaan aikaan tiedämme, että ilmastonmuutoksesta johtuen maapallon tuotantomahdollisuudet eivät parane. Maataloustuotannon mahdollisuudet, tuotantopotentiaali, todennäköisesti alenee. Tämä yhtälö merkitsee tietenkin juuri sitä, että ruuantuotannosta tulee strategisesti ehkä kaikkein merkityksellisin asia koko maapallolla.

Näistä tosiasioista johtuu myös se, että moraalinen velvollisuutemme myös Suomessa on pitää huolta siitä, että maatalouden tuotantoedellytykset säilyvät kaikkialla Suomessa. Se tarkoittaa sitä, että on pidettävä huolta siitä, että peltojen kasvukunto säilyy, pellot säilyvät puhtaina ja tuotantokelpoisina, mutta on pidettävä myöskin huolta siitä, että meillä jalostetaan uusia lajikkeita, jotka sopivat meidän olosuhteisiimme, joissa tyypillistä on pitkä päivä, jota ei ole missään muussa maatalousmaassa maapallolla, ja sitten nouseva lämpösumma, mikä tapahtuu ilmastonmuutoksen myötä. Tarvitsemme siis omaa kasvinjalostusta näiden tuotantoedellytysten säilyttämiseksi.

Kolmanneksi, tietysti pelkät pellot ja lajikkeet eivät riitä, tarvitaan viljelijöitä, tarvitaan osaamisen säilyttämistä. Se puolestaan, jotta näin voisi tapahtua, että osaaminen ja elävä maatalous säilyisi, edellyttää, että maatalouden tulee olla kannattavaa, eli tämän tuotantomahdollisuuden, tämän moraalisen velvoitteemme täyttämiseksi meidän pitää huolehtia siitä, että maatalous Suomessa säilyy kannattavana. Tämä on hyvin kirjattu käsillä olevassa selonteossa, ja itse asiassa, kun edellisen hallituksen aikana eduskuntaan tuli käsiteltäväksi maatalouspoliittinen selonteko, ehkä sen tärkein kohta oli se, että todettiin tämä sama asia, että jokaisen maan oikeus, mutta myös velvollisuus on pyrkiä tuottamaan elintarvikkeet, jotka oma kansa tarvitsee. Tätä ei esimerkiksi Wto-neuvotteluissa tai EU-tasolla missään kohdassa saa asettaa kyseenalaiseksi.

Arvoisa puhemies! Muutama sana ruokakulttuurista.

Kansallinen ruokakulttuuri syntyy omista raaka-aineista. Se on syntynyt Ranskassa ranskalaisista raaka-aineista, se on syntynyt Italiassa italialaisista raaka-aineista jne. Se syntyy myös meillä ja on syntynyt suomalaisista raaka-aineista. Tämän ovat suomalaiset keittiömestarit erinomaisella tavalla oivaltaneet, ja onkin hienoa ollut huomata, että joidenkin pioneerien, kuten Jaakko Kolmosen, jälkeen, jotka ovat vuosikymmeniä tehneet töitä suomalaisen ruokakulttuurin hyväksi, tänä päivänä meillä on kymmeniä alan taitajia, keittiömestareita, jotka vievät suomalaista osaamista myös ulkomaille, osallistuvat kokkimaajoukkueella kokkiolympialaisiin, joita ministeriö on tukenut, ja toivottavasti rahat löytyvät jatkossakin siihen, että saamme näitä suomalaisen ruuan lähettiläitä lähettää maailmalle.

Vielä muutama kommentti. (Puhemies: 5 minuuttia!) Ed. Asko-Seljavaara totesi täällä, että meillä vallitsee ylihygieenisyys. Tämä on ongelmallinen asia. Sitä sopii pohtia, onko näin. Me olemme ylpeitä siitä, että meillä on maailman turvallisin ruoka. Se on hieno asia, ja siitä pitää pitää kiinni. Salmonella-vapaus tarkoittaa kansantaloudelle paljon rahassa laskettavia hyötyjä. Mutta tämä mitalin toinen puoli on se, mihin ed. Asko-Seljavaara kiinnitti huomiota, että me olemme ehkä menettäneet sitten jotain tämmöistä pienimuotoisen elintarviketuotannon ja -jalostuksen mukanaan tuomaa makujen ja vivahteiden vaihteluja ja olemme vaikeuttaneet pienten yritysten toimintaa vaatimalla niiltä huippuunsa viritettyä hygieenisyyttä ja sitä, mihin ministerikin viittasi, että eri huoneissa pitää eri asiat tehdä jne., tällaisia asioita, jotka ovat selkeästi kustannustekijöitä. Meidän pitäisi aika ennakkoluulottomasti miettiä, mikä on se oikea tasapaino tämän ehdottoman turvallisuusvaatimuksen ja tämän mitalin toisen puolen, makujen ja vivahteiden ja pientuotannon monipuolisuuden, välillä.

Lopuksi, arvoisa puhemies, kun täällä puhuttiin lisäaineista, mikä on minusta ollut tärkeä osa tätä keskustelua, muistelen edustajakollegan ja ministeri Holmlundin leipuri-isän ilmoitusta Satakunnan Kansassa joitakin vuosikymmeniä sitten, kun hän mainosti Holmlundin leipää sanomalla, että jos leipä ei ole 3 päivän päästä homeessa, saatte palauttaa sen ja rahat tulevat takaisin. Ilmari Holmlund, joka oli persoonallinen leipuri, halusi tällä tavalla kertoa, että Holmlundin leivässä ei lisäaineita käytetä. Ehkä me tarvitsisimme nyt vähän vastaavanlaista uutta liikettä, että meillä tulisi elintarviketuottajia, jotka ottaisivat tämän kilpailuvaltikseen.

Paula Sihto /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomalainen kuluttaja on etuoikeutetussa asemassa syödessään kotimaista ruokaa. Suomalaisen elintarviketalouden vahvuuksia ovat muun muassa tuotteiden korkea laatu, valvottu ja jäljitettävä tuotantoketju ja hyvä hygieniataso, yritysten ja neuvojien korkea ammattitaito, kuluttajien arvostus kotimaista ruokaa kohtaan sekä ketjun eri toimijoiden vahva yhteistyö elintarvikkeiden laadun ja turvallisuuden eteen niin sanotulla pellolta pöytään -periaatteella.

Tämä kaikki edellyttää kannattavaa maataloutta. Kansallisen ruuantuotannon peruskapasiteetti on voitava pitää yllä kaikissa tilanteissa, jotta pystytään hallitsemaan muun muassa kansainvälisistä suhdannevaihteluista, ruokakriiseistä ja ilmastonmuutoksesta aiheutuvia riskejä. Kotimainen tuotanto on helposti jäljitettävää, millä voidaan varmistaa elintarviketurvallisuus kansalaisille.

Suomen elintarviketalous on tähän saakka menestynyt hyvin kiristyvässä kilpailutilanteessa. Maataloustuottajien markkinoilta saama hinta ei ole seurannut kustannuskehitystä eikä se ole taannut riittävää tulokehitystä. Maatalouden kannattavuuden turvaaminen onkin yksi keskeisistä maatalouspolitiikan haasteista ja tavoitteista ja sitä kautta takaa tulevaisuudessakin puhtaan ja kotimaisen ruuan saannin.

EU:n aikana epävarmuus koko maatalouden tulevaisuudesta on kasvanut voimakkaasti. Viime aikoina maatilayrittäjien työhyvinvoinnissa päähuomio on siirtynyt henkiseen jaksamiseen. Myös julkinen jatkuva kritiikki eläinten hoitoa ja maataloustukien saajaa kohtaan lisäävät epävarmuutta ja ahdistusta.

Arvoisa puhemies! Ravitsemuksen ja terveyden yhteydet ovat jo hyvin tunnettuja, ja Suomessa on tehty menestyksekästä työtä ravitsemuksen parantamiseksi. Kuitenkin monet samanlaiset kehityskulut, jotka voivat lisätä terveysvaaroja elintarvikkeissa, vaikuttavat myös ruuan ravitsemukselliseen laatuun. Tällaisia tekijöitä ovat muun muassa elintarvikeketjun kansainvälistyminen, elintarviketeknologien kehitys sekä kuluttajaryhmien erilaistuminen. Esimerkiksi lisääntyvä ikääntyvä väestö on haaste sekä ravitsemukselle että perinteisemmille elintarvikkeiden turvallisuusriskeille.

Turvallisuus on pitkäjänteisen työn tulos, jossa rehellisyyttä, ammattitaitoa ja huolellisuutta vaaditaan ketjun jokaisessa osassa. Suomalaista maataloustuotantoa ei tule ajaa asemaan, jossa joudutaan luopumaan kilpailukyvyn nimissä nykyisestä eläimet ja ympäristön huomioivasta tuotantotavasta. Tällä hetkellä tuotteiden kotimaisuus on varmin tae elintarvikkeiden puhtaudesta. Kiellettyjä eläinhormoneja ei meiltä ole löytynyt. Suomessa jätevettä ei käytetä kasteluun. Ulkomaiset jätevedellä kastellut marjat ja vihannekset voivat olla terveysriski.

Suomi on salmonellavapaa maa. Tuontiliha sekä kananmunat on tutkittava salmonellan varalta. Erityisesti siipikarjan lihaerät ovat osoittautuneet ongelmallisiksi. Meidän on syytä olla huolissamme tuontielintarvikkeiden laadusta, sillä elintarvikeskandaalit ja ruokaväärennykset maailmalla lisääntyvät.

Suomen tullilaitoksella onkin edelleen keskeinen asema suomalaisten kuluttajien ruokaturvallisuudessa. Tullilaboratorio tutki viime vuonna tuhansien elintarvike-erien turvallisuuden. Tutkituista eristä hylättiin 13 prosenttia ja lisäksi huomautettavaa löytyi 14 prosentista. Elintarvikkeissa määräysten vastaisuus johtui useimmiten kasvinsuojeluaineiden jäämistä, mikrobiologisesta laadusta, lisäaineista tai vääristä pakkausmerkinnöistä.

Arvoisa puhemies! Lasten vanhemmilla on oltava oikeus tietää joukkoruuan alkuperä. Hankintalain mukaisia kilpailutuksia on täysin mahdollista tehdä niin, että tuloksena on lähiruokaa ja sesonkituotteita. Suomen vahva panostus elintarviketurvallisuuteen ei näy lopputuotteiden hinnoissa eikä tuottajien tileissä. Jos emme ole valmiita maksamaan kotimaisista tuotteista oikeata hintaa, ruuantuotantomme siirtyy yhä enemmän sinne, missä elintarviketurvallisuusasioista ei huolehdita maamme tavoin. Meidän täytyy suojella niitä, jotka haluavat tulevaisuudessakin tuottaa ja tehdä liiketoimintaa puhtaalla ja laadukkaalla ruualla. Se on Suomen etu ja mahdollisuus. Pärjäämme myös kansainvälisillä ruokamarkkinoilla silloin, jos pystymme pitämään geenimuunnellun ruuan selkeästi erillään.

Arvoisa puhemies! Nyt vuonna 2010 voimme entistä vakuuttavammin todeta, että Suomi on maailman kärkimaita elintarviketurvallisuudessa.

Tuomo Hänninen /kesk:

Arvoisa puhemies! Parasta tässä valtioneuvoston selonteossa ruokapolitiikasta on se suuri yksimielisyys kotimaisen ruuan merkityksestä, mikä tässä salissa on vallinnut. Elintarvikeomavaraisuus on tärkeä turvallisuustekijä. Kuluttajina ostopäätöksiä tehdessämme voisimme vieläkin enemmän vetää kotiin päin ja valita tuttuja, laadukkaita ja turvallisia kotimaisia tuotteita.

Tuotteen hinnoittelu elintarvikeketjun kesken on puhuttanut viime vuosikymmenen puolivälistä saakka. Alkutuottajien osuus on koko ajan laskenut, teollisuuden osuus on pysynyt jokseenkin ennallaan, mutta kaupan osuus on selvästi kasvanut. Maatalousyrittäjät kaipaisivat kipeästi lisää senttejä varautuakseen tuotantopanosten ja tuottajahinnan heilahteluihin. Vakaampi ositus olisi koko ketjun etu.

Lähiruoka ja luonnontuotteet ovat läheinen keskustelunaihe ja myöskin päivittelyn aihe. Marjojen, sienten ja luonnonkalojen hyödynnettävät määrät ovat terveellisyydestä huolimatta laskemaan päin. Vaikka omaan pakastimeemme perheessä noin 250 kiloa luonnontuotteita varastoidaan, niin valitettavan vähän hyötyliikkujia marja- ja riistamaillamme näinä vuosina nähdään.

Ed. Tiilikainen kehui äsken porotaloutta onnistuneesta suoramyynnin järjestämisestä. Paikallisissa teurastamoissa saadaan laadukasta lihaa sekä jalostajille että suoramyyntiin. Pedot tosin ottavat tuolla poronhoitoalueen eteläisimmissä paliskunnissa aivan liian ison osan vuotuisesta tuotosta suihinsa. Vasahävikki on 40 prosentista 50 prosenttiin, ja se on aivan liian suuri. Se tietysti heijastuu sitten kannattavuuteen ja samalla turhauttaa porotalouden harjoittajia. Siinä, missä poroelinkeino on onnistunut jalostuksessa, ei lammastalous olekaan onnistunut. Monet lammasfarmarit ovat hukkuneet byrokratiaan ja kalliisiin teurastuskustannuksiin. Nyt tarvitaan pikaisia toimia kotimaisen lammastalouden säilyttämiseksi.

Arvoisa puhemies! Kun tulen alueelta, joka on yksi tärkeimmistä sisävesikalastusalueista, niin pitää tietysti kalasta puhua. Kuusamonkin puhtaista vesistä pyydettiin 1990-luvun alussa 900 000 kiloa muikkua ja siikaa. Tuo määrä on laskenut nyt noin 300 000 kiloon elikkä kolmasosaan siitä, mitä se oli 20 vuotta sitten. Tällä hetkellä kaupungissamme rakennetaan kalatalo kalastajille ja kalanjalostajille. Paitsi että tämä puite saadaan kuntoon, nyt tarvitaan pikaisesti myöskin uusia kalastajia nostamaan sitä vuotuista tuottoa. Siellä on suuria mahdollisuuksia, ja terveellistä elintarviketta saadaan ruokapöytiimme.

Kalapuolellakin tarvitaan hoitotöitä. Minulla on kyllä oma käsitykseni, vähän hälyttävä, sen suhteen, että roskakala on nyt valtaamassa vesiämme. Seuraavaan hallitusohjelmaan tarvitaan koko maata koskeva kalavesien hoitohanke. Samalla, kun saadaan tilaa arvokalalle, saadaan myöskin, vaikka puhutaan roskakalasta, arvokasta raaka-ainetta gourmet-ravinnoksi, josta meidän mestarikokkimme loihtivat hienoja herkkuja. Mutta kalavedet on saatava tuottamaan, ja siinä meillä on yhteistä ponnistusta.

Antti Rantakangas /kesk:

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteko ruokapolitiikasta on tärkeä asiakirja, joka sisältää monia toteuttamiskelpoisia linjauksia paitsi tälle hallitukselle myös ennen kaikkea tulevalle hallitukselle. Täällä vallinnut hyvin suuri yksituumaisuus ruokapolitiikan linjoista on tietysti hyvä asia, ja nyt kun kaikissa eduskuntaryhmissä on ollut myönteinen suhtautuminen, niin sopii olettaa, että kaikki eduskuntapuolueet ottavat nämä tavoitteet myös omiin eduskuntavaaliohjelmiinsa. Nythän, vaikka ei täällä salissa tällä hetkellä, eduskunnassa ovat kaikkien muitten puolueitten puheenjohtajatkin paitsi perussuomalaisten, ja toivoisin, että tämä sitoutuminen tältä osin syntyy.

Täällä on korostettu perusmaatalouden kannattavuutta ja riittävän rahoituksen varmistamista. On niin, että jos ei ole tuotannolla kannattavuutta, niin ei ole myöskään jatkuvuutta, ja sen takia on hyvä, että tämä on linjattu keskeiseksi kysymykseksi. Elintarvikeala nähdään myös kasvualana, elikkä ruuanviennin kaksinkertaistaminen on hyvä ja tärkeä tavoite. Se antaa myöskin taustaa siihen, että myös työllisyys- ja talousnäkökulmista katsoen elintarvikesektorin kehittäminen on tärkeä asia ja laajasti ottaen koko Suomen kannalta. Huoltovarmuuskysymykset ovat täällä myöskin keskeisesti esillä paitsi tilatasolla myös kansallisella tasolla ja EU:n tasolla.

Yhteen yksityiskohtaan haluan ottaa kantaa, ja se on näitten pienten elintarvikeyritysten tulevaisuus. Kyllä nyt on kohtuuttomalla tavalla tämä byrokratia ja lainsäädäntö vaikeuttamassa monien elintarvikeyritysten tulevaisuutta, ja kyllä tässä pitäisi päästä myös käytännön ratkaisuihin, joilla kevennettäisiin sitä monelta osin hyvin kohtuutonta byrokratiaa, joka vaarantaa meillä lähiruuan saatavuuden tältä osin ja sen monipuolisen tarjonnan, mikä olisi mahdollista.

Esko Ahonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! On erittäin hyvä asia, että valtioneuvosto on antanut selonteon ruokapolitiikasta. Muistan jo pienestä pojasta saakka sellaisen sananparren, jossa todetaan, että "oma maa mansikka, muu maa mustikka", ja tämä pitää todella paikkansa oman ruokahuollon, oman elintarvikepolitiikan suhteen. Jos ajatellaan sitä, että Suomi olisi tuontielintarvikkeiden varassa ja jossakin maailmalla, josta meille tuotaisiin ruokaa, tapahtuisi jonkinlainen luonnonkatastrofi, mullistus, myrskyjä, kuivuutta, rankkasateita, niin kyllähän todella voidaan sanoa, että olisimme hakoteillä sen asian suhteen. Eli siinä tuontimaassa, josta tuontia tapahtuisi Suomeen ja jossa olisi tällainen mullistus, niin vähät ne välittäisivät siitä, mitä Suomessa syödään ruokapöydässä.

Tämä on huoltovarmuuden kannalta erittäin tärkeä asia, että meillä on oma elintarvikehuolto ja oma elintarvikepolitiikka, jo siinäkin suhteessa, että kun ajatellaan elintarviketuotannon työllistävää vaikutusta, kun lähdetään siitä alkutuotannosta liikkeelle ja tullaan tänne jatkojalostukseen ja valmiiseen tuotteeseen, niin on laskettu, että kokonaisuutena noin 200 000 työntekijää on tämän teollisuudenhaaran parissa. Jos ajatellaan työttömyyden hoitoa, niin tälläkin asialla on suuri merkitys.

Paljon on viime päivinä käyty keskustelua lähiruuasta ja lähiruuan merkityksestä. Tämä on erittäin tärkeä asia, ja harmittaa se, että on menty tällaisiin isoihin hankintarenkaisiin niin kuin muun muassa minun kotiseudullani Järvi-Pohjanmaan alueella. Kun siellä suoritetaan hankintoja, niin kouluissa syödään brasilialaista lihaa, kun ihan läheltä voitaisiin ostaa kotimaista ruokaa. Tämä on asia, mihin minun mielestäni meidän pitää jatkossa puuttua, että aina kun on mahdollisuus, niin tarjotaan kotimaista ruokaa. Se on puhdasta, hyvää ruokaa.

Eero Reijonen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Käymme keskustelua ruokapolitiikasta aikana, jolloin elämme yltäkylläisyydessä. Näin voidaan varmaan todeta. Meille on ruokaa tarjolla, ja myöskin vesi on puhdasta. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua varsin nopeasti, ja sen takia onkin tärkeää, että ymmärrämme sen, että myös paikallisesti ja alueellisesti merkittäviä tuotteita pitäisi pystyä käyttämään nykyistä enempi myös kuntien ja valtionhallinnon valinnoissa ja ruokapalveluissa. Vain tämä pitää yllä sen, että meillä on jatkossakin kotimaista ruokaa saatavissa, ja tämä on hyvin keskeinen kysymys. Nykyisin valitettavasti ruuan laatu ja alkuperä tuntuvat olevan kuitenkin arvoasteikolla varsin kaukana, kun kunnissa päätetään elintarvikehankinnoista.

Maa- ja metsätalousministeriön alainen suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma teki tutkimuksen julkisen sektorin elintarvikkeitten hankinnoista kuluvana keväänä. Vain 24 prosenttia kyselyyn vastanneista ruokapalvelupäälliköistä kertoi ruokapalveluihin asetetusta strategisesta linjauksesta tai laatulinjauksesta. Myös alkuperämaa jää tarjouspyynnöissä usein pimentoon, eli sitä ei edes kysytä, ja vuodenaikojen mukaiset sesongit näkyvät erittäin vähän.

Tulokset ovat mielestäni varsin hätkähdyttäviä sikäli, että kyllä kunnissa pitäisi paikallisen ruuan merkitys ymmärtää nykyistä paremmin. Lähiruualla on suuri positiivinen vaikutus työllisyyteen ja ympäristöön. Parhaimmillaanhan kuluttaja tuntee ruuantuottajan henkilökohtaisesti ja on nähnyt ruoka-aineiden matkan vaikkapa kasvimaalta markettiin, ja vaikka tuottajaa ei tuntisikaan, saadaan tuottaja kuitenkin tänä päivänä varsin helposti selville. Lähiruoka on tuoretta, joten lisäaineita ja pakkaamista tarvitaan vähemmän. Kuljetus- ja säilytysajat ovat lyhyempiä, ja näin ruuan maut säilyvät paremmin ja hävikki paranee. Myös ravintoarvot säilyvät ruuassa huomattavasti paremmin.

On syytä todeta se, että meillä Suomessa on saatavissa luonnosta todella paljon lähiruoka-aineksia. Marjat, sienet, kalat, riista jne. ovat vielä tänä päivänä liian harvoin suomalaisten ruokapöydässä. Avainsanoja mielestäni, jos me haluamme paikallista lähiruokaa saada entistä enemmän markkinoille, ovat jatkojalostus, verkottuminen, markkinointi ja logistiikka. Nämä ovat avainkysymyksiä.

Meillä on paljon erittäin pieniä tuottajia, niin kuin täällä aikaisemmissa puheenvuoroissa on tullut ilmi, mutta verkottuminen on vielä monelle pienelle tuottajalle aika vaikea sana ja tukkukaupat käyttävät tilannetta aika härskisti hyväkseen. Sen takia onkin äärettömän tärkeätä, että markkinoinnissa verkotutaan ja haetaan yhteisiä logistisia ketjuja.

Meillä Pohjois-Karjalassa asia on viety eteenpäin varsin voimakkaasti ja meillä on oma lähiruokalähettämö olemassa jo tällä hetkellä ja asiat etenevät hyvinkin mallikkaasti eteenpäin.

Arvoisa herra puhemies! Eduskunnassa keskustelemme varsin usein siitä, onko budjettirahoituksella vaikuttavuutta, eli siitä, onko sijoitetulle veroeurolle saatu tuloksia. Maatalousjaostossa on ohjattu rahaa myös lähiruuan edistämiseen, ja summat eivät ole merkittävän suuria, mutta rohkenen väittää, että juuri näillä momenteilla tulokset ovat olleet erinomaisia, ja varmaan kaikki salissa hyväksyvät ja ymmärtävät ja ovat samaa mieltä kanssani, että tuloksia on syntynyt ja asiaa on voitu viedä eteenpäin. Monet eri tahot ovat sitoutuneet tänä päivänä tähän asiaan, muun muassa useat oppilaitokset, tuottajajärjestöt, neuvontajärjestöt, kotitalousopettajat jne., eli olemme nyt hyvin vahvassa iskussa tässä lähiruoka-asiassa.

Oli tietysti erinomainen asia, että ed. Hänninen nosti esille tämän hoitokalastuksen. Suomen järvissä on paljon arvokalaa, mutta viime aikoina siellä ovat särkikalat ennen kaikkea lisääntyneet ja maatalousjaosto on puutunut tähän jo ennakkoon. Olemme jo määrärahoja osoittaneet usean sisäjärven puhdistamiseen, ja hanke etenee ihan hyvässä iskussa, ja sanoisin näin, että kun ed. Korkeaoja on paikalla, niin myös Säkylän Pyhäjärvi on tässä ohjelmassa mukana.

Leena Rauhala /kd:

Arvoisa puhemies! Puheenvuoroni liittyy täällä ed. Tiusasenkin aikaisemmin esittämään huoleen siitä, miten kristillisdemokraattinen ryhmä näkee ruuan puhtauden ja kaiken sen terveellisyyden ja turvallisuuden ja vastuullisen tuottamisen. Me pidämme sitä tärkeänä. Korostin sitä myös meidän ryhmäpuheessamme, mutta siinä ei ehkä tullut esille se, minkälaista huolta me kannamme siitä, miten erilaisissa ruuissa on ulkomailta tuotettujen ja muidenkin kohdalla erilaiset merkinnät, ja myös nämä lisäaineet ja muut, jotka ovat haitallisia.

Erityisesti kiitos ed. Korkeaojalle, joka nosti esille tämän, että meidän tavoitteenamme voisi olla se, että me pääsisimme lisäaineettomuuteen erilaisten ruokien kohdalla. Kyllä ainakin henkilökohtaisesti olisin ilolla kannattamassa sitä, että ei kiinnitetä huomiota pelkästään siihen, että tuetaan kotimaista, puhdasta ja terveellistä ruokaa aina metsien marjoista ja sienistä lähtien, vaan että me entistä enemmän kiinnittäisimme huomiota myös siihen, että pystyisimme estämään sen, että meille tuleva tuontiravinto olisi terveydelle haitallista.

Tässä kyllä haluaisin uskoa siihen järjestelmään, mitä tässä nyt ollaan kehittämässä tätä ruokastrategiaa ajatellen, että kaikilla näillä toimenpiteillä, mitä siellä on, pystyttäisiin luomaan ei pelkästään ruokakulttuuri vaan semmoinen järjestelmä, millä pystytään valvomaan ja ennalta ehkäisemään ongelmia ja kiinnittämään entistä enemmän huomiota siihen, että kyllä ruualla on koko meidän terveyteemme hyvinkin suuri vaikutus, saatikka sitten, että me tällä voimme tätä ruokakulttuuria Suomessa nostaa.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi kiitos kansanedustajille erinomaisen rakentavasta keskustelusta, josta huokuu yhteinen tahtotila pitää suomalainen elintarviketuotanto jatkossakin turvattuna, se on aivan kiistaton tämän salin yhteinen johtopäätös.

Toisekseen täällä on erittäin monessa puheenvuorossa, aivan oikein, oltu huolissaan luomuruuan mutta myöskin lähiruuan tulevaisuudesta julkisissa hankinnoissa. Siinä me voisimme kaikki, meistä nimittäin erittäin moni on siellä kotikuntien valtuustoissa mukana, ottaa siellä niin sanotun ryhtiliikkeen ja lähteä todella siitä. Me olemme tehneet yhteistyötä ministeriön kautta Kuntaliiton kanssa. Suomalaisen ruuan edistämisohjelmassa Marja Innanen sitä kautta nimenomaan kouluruokailupuolella on tehnyt projekteja ja erinomaisen hyvää työtä. Mutta tämä on ennen kaikkea poliittisen tahdon asia. Kaikki välineet meillä on olemassa, poliittisen tahdon asia on, lähdemmekö tätä käytännössä toteuttamaan, koska sillä ratkaistaan myöskin se, minkälaista ruokaa meidän lapsemme ja nuoremme ja joukkoruokailun piirissä olevat suomalaiset saavat.

Eli olen erittäin iloinen, vielä kerran sanon sen, siitä yhteisestä kansallisesta poliittisesta tahtotilasta, joka nyt täällä on tänään voitu todeta. Nimittäin sitä me tarvitsemme nyt, kun käymme Euroopan unionin maatalousuudistuksen yhteiseen neuvottelupöytään. Siinä jos missä pitää olla kotimaan rivien suorassa. Siellä on huomattavasti helpompi — tiedän kokemuksesta, niin kuin varmaan ministeri Korkeaojakin tietää — jos voi sanoa komissaarille, että tässä asiassa Suomen parlamentti on minun tukenani yksimielisesti. Se on erittäin kova asia. Se on sellainen tahdonilmaus, koska kuitenkin parlamentit käyttävät ylintä päätösvaltaa.

Koko elintarvikeketjun perustanahan on kannattava maataloustuotanto. Siihen on tänään kiinnitetty aivan oikein huomiota. Nimittäin ilman raaka-ainetta ei ole jatkojalostusta eikä ole kotimaisia tuotteita kaupan hyllyillä.

Maitokriisi Euroopan unionissa opetti erittäin paljon. Valitettavasti — ei tietysti sellaista kriisiä olisi tarvittu ollenkaan — sen olisi pitänyt tulla vuotta ennen, ettemme olisi ehtineet tehdä päätöstä luopua maitokiintiöistä. Minä nimittäin uskallan väittää, että jos tämä kriisi olisi ollut päällä jo silloin, kun tehtiin päätöstä luopua maitokiintiöistä, niin päätös olisikin ollut toinen. Mutta nyt pitää hakea sitten uusia välineitä, ja sitä nimenomaan Euroopan unionin komissio hakee, että lähdetään siitä, että koko tuotantoketju tuottajasta jalostajaan ja kauppaan yhdessä ottaa huolekseen selvittää, mitä markkinoilla tapahtuu, miten jatkossa sopeutetaan tuotanto kulutukseen, ja vastaavasti sitä kautta yritetään löytää niitä keinoja, joilla maitokiintiöiden poistuminen voitaisiin korvata. Sitä kautta Suomessakin tarvitaan sopimustuotantoon liittyvät järjestelyt, joilla voimme maksaa kansallisen tuen. Maidon tuotantokiintiöstä, joka nyt on, tulee jatkossa sopimustuotantolitramäärä, ja sille maksetaan tuotantotuki. Tämä on ainakin meidän tavoitteenamme.

Ihan viimeisenä kysymys elintarvikeketjussa syntyvän arvonlisän oikeudenmukaisesta jakaantumisesta. Se on se kaikkein polttavin kysymys. Suomalainen tuottaja on tänä päivänä erittäin tiukalla. Tiedämme tämänkin syksyn ratkaisujen pohjalta, että apulannan hinnat ovat nousseet, mutta tuottajahintoihin ei ole tulossa minkäännäköistä korostusta ainakaan lihapuolella. Viljassa hinnannousua on ollut, mutta satotaso taas kuuman kesän jälkeen on ollut erittäin alhainen osassa maata, ja silloin sitä hyötyä ei kauttaaltaan ole saatavissa. Eli ydinkysymys on se, että meidän pitää saada läpinäkyvyyttä elintarvikeketjuun, jolloin voidaan nähdä, mitä kukin siitä ketjusta saa. Sitä työtä tekee komissio nyt, ja uskon, että siihen syntyy ratkaisuja.

Sitten vielä lopuksi ed. Rantakankaan kysymykseen siitä, miten pienten elintarvikeyritysten byrokratiaa ja taakkaa vähennetään, voin todeta, että meillä on ollut 12 pienelintarvikeyrittäjän työryhmä, jota on vetänyt Someron Kolatun juustolan Janne Tolvi, ja hänen johdollaan on tehty ratkaisuja, jotka on viety jo valtioneuvostoon saakka. Viimeinen ratkaisu, jonka sinne olen viemässä, on pienelintarvikelihajalostamoiden tarkastusmaksujen kohtuullistaminen. Me teemme siitä valtion toimintaa, jolloin noin 80 prosenttia alenevat näitten pienten elintarvikeyritysten lihantarkastusmaksut, jotka ovat olleetkin täysin kohtuuttomat.

Eli työtä tehdään, mutta työ jatkuu, ja tämän yksimielisyyden pohjalta sitä on kyllä ilo tehdä. Kiitoksia siitä.