5) Laki sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta
annetun lain 5 §:n muuttamisesta
Mauri Pekkarinen /kesk(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tuo puhujajono kulki äsken niin nopeasti,
että meinasin myöhästyä, eikä minulla
ole mukana nyt niitä papereita, joista aioin tarkemmin
esitellä tämän aloitteen sisällön. Yritän
kuitenkin noin muistinvaraisesti kertoa, mistä keskeisesti
on kysymys.
Tällä hetkellä tilanne on sellainen,
että jos energiamarkkinoilla on pieni sähköntuottaja, joka
tuottaa generaattoriteholtaan alle 50 kilovolttiampeerin teholla
sähköä ja kuluttaa sen itse kaikki, tästä sähköstä ei
tarvitse maksaa veroa, kuluttaja saa sen käyttää itse.
Kysymys on lähinnä aurinkokeräimillä tai
joissakin tapauksissa pienellä tuulivoimalaitoksella tuotetusta
sähköstä. Kysymyksessä oleva
alle 50 kilovolttiampeerin generaattoriteho on niin pieni, että tästä suurin
piirtein on kysymys.
Tavanomaisessa kotitaloudessa, jos se itse itselleen aurinkokeräimillä tuottaa
sähköä, on kysymys 10—20 kilovolttiampeerin
suuruisista generaattoritehoista. Tällaisen tehon, siis
50 kilovolttiampeeriin saakka olevan generaattoritehon, saa käyttää itse,
mutta jos tuottaa sitä enemmän, yli 50 kilovolttiampeerin
tehoilla, tuonne 2 000 kilovolttiampeeriin asti — elikkä suurin piirtein
saman kuin megawatti, se ei ole ihan, mutta melkein — ja
jos siitä ylijäämästä,
minkä tällä tavalla tuottaa, vähänkin
johtaa yleiseen sähköverkkoon, niin joutuu maksamaan
siitä koko omasta kulutuksesta tällä hetkellä veroa. Siis
siitä, minkä laittaa siihen verkkoon, ei silloin
se tuottaja maksa veroa, koska silloin kun se siirtäjä siirtää siinä verkossa
asiakkaalle, se verohan peritään siellä,
mutta jos hän laittaa siihen yleiseen verkkoon, niin silloin
kaikki se oma kulutus, minkä kuluttaa, menee veron alle.
Arvoisa puhemies, tässä ei nyt oikein ole mitään
erikoista järkeä.
Käytännössä tämä tarkoittaa
sitä, että sellaisten aika pienten sähköntuottajien,
jotka joko aurinkokeräimillä tai pienellä tuulivoimalaitoksella
tai bioraaka-aineeseen perustuvalla pienimuotoisella chp:llä tuottavat
sähköä, ei kannata sitä monesti
tuottaa, koska sitten se oma kulutus menee verolle. Tyypillinen
esimerkki on tällaiset ostoskeskukset. Jos ne nyt tällä hetkellä panevat aurinkopaneelit
tai tuottavat tuulivoimalla tai chp:llä — no,
ne nyt eivät chp:llä tuota, mutta näillä kahdella
ensimmäisellä vaihtoehdolla — niin siinä tapauksessa,
että ne muuten käyttäisivät
kaiken itse, mutta vähänkin ylijäämää kun
tulisi ja ne työntäisivät sen verkkoon,
se kaikki itse käytetty joutuisi sillä hetkellä veronalaiseksi.
Arvoisa puhemies! Tämä ei ole oikein. Tästä syystä tässä aloitteessa
minä esitän sitä, että lakia
muutettaisiin siten, että 250 kilovolttiampeerin generaattoritehoon
asti tuo oma kulutus olisi aina kaikissa oloissa verotonta. Se 250
kilovolttiampeeria tarkoittaa sitä, että tuommoisen
kohtuullisen kokoisen ostoskeskuksen, jos se käyttää täysimääräisesti
aurinkopaneeleja, ei tarvitsisi maksaa siitä veroa. 250
kilovolttiampeeria tarkoittaa, että jos se tulisi esimerkiksi
aurinkokeräimillä, se olisi hivenen vajaa 3 000
neliötä tämmöistä aurinkosähkön
keräyspinta-alaa — ei se ihan pieni ole, mutta
ei se nyt hirveän suurikaan ole. Tuohon saakka tämän
aloitteen mukaan aina tämä itse käytetty
sähkö olisi verotonta. Jos sitten sen sijaan tuottaa
suuremmilla tehoilla kuin tuo sanottu 250 kilovolttiampeeria, aina
sinne 2 000 kilovolttiampeeriin asti, niin vaikka tuottaa
nyt, sanotaan, vaikkapa 1 000 kilovolttiampeerin tehoilla,
niin sitten kuitenkaan verollista ei olisi se 250 kilovolttiampeerin
tehoon asti oleva sähkö eli noin 200 megawattituntia
vuodessa oleva sähkö, vaan se olisi aina verotonta
sille tuottajalle, ja vasta tuon ylittävältä osalta
sitten tällainen sähköntuottaja joutuisi
siitä itse kulutetusta sähköstä maksamaan
veron.
Tässä idea, ajatus ja pyrkimys on se, että todellakin
tämmöinen huomattavasti suurempi — siis
noin viisi kertaa suuremmilla tehoilla ja viisi kertaa suuremmalla
tuotetun sähkön määrällä — oma
kulutus olisi aina verotonta ja sitten sen tuotetun sähkön
määrän osalta, vaikka tuottaa sen yli,
se kaikki tuotanto, se oma kulutus, ei mene verolle, vaan se on
aina siihen 250 kilovolttiampeerin tehoon tai 200 megawatin vuosituotantoon
asti verotonta, ja vasta sen yli menevä osa olisi sitten
verollista.
Arvoisa puhemies! Tämä uudistus tähän
tapaan uudistettuna kyllä tarkoittaisi sitä, että tämmöinen
pienimuotoinen sähköntuotanto, on se sitten aurinkosähköä tai
pienimuotoisia tuulimyllyjä tai pienimuotoista chp-tuotantoa
nimenomaan bioraaka-aineella, kannattaisi sille tuottajalle itselleen,
jota nyt vero rankaisee sen omankin kulutuksen osalta. Se on vähän
sama juttu kuin jos varapuhemies menisi metsäänsä ja
ottaisi sieltä halkoja ja niillä haloilla lämmittäisi
vähän useampaakin pappilaa yhtä aikaa,
omia kuitenkin. Käytännössä niitten
omien halkojen käyttäminen siihen lämmitykseen
on nykysäädösten mukaan aika pienenkin
tällaisen tehon osalta verollista. Nyt tässä tällainen
huomattavasti suurempaan omakäyttöön
tuleva, ei lämmön- vaan sähköntuotanto
tässä, arvoisa puhemies, tulisi verottomaksi.
Ja sitten jos enemmän tuottaa, niin totta kai siitä yli
menevältä osalta se olisi sitten verollista. Mutta
se oma tuotanto 250 kilovolttiampeerin tehoon eli 200 megawatin
sähkön määrään
asti olisi tämän aloitteen mukaan verotonta.
Arvoisa puhemies! Tässä tämän
aloitteen keskeinen sisältö.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Tämä aloite näyttää poikivan
laajan keskustelun.
Ari Jalonen /ps:
Arvoisa puhemies! Minullakaan ei ole edustaja Pekkarisen papereita
mukanani.
Yleensäkin tämmöinen paikan päällä tuotettu energia — soisin
tämänkaltaisen politiikan kehittyvän
ja laajentuvan, koska jos energia tuotetaan lähellä sitä kulutuspistettä,
niin aina se vähentää sen siirtoverkon
rasitusta ja sitten tämä paikalla tuotettu energia
myös on aina käytössä, esimerkiksi
kun maaseudulla jonkun omakotitalon katolla on aurinkokennot, siellä on
myrskyn jälkeen katkenneiden sähköjohtojenkin
jälkeen valoa torpassa.
Tässä yhteydessä on pakko nostaa
myös tämä ainainen puheenaihe, suosittu
puheenaihe, hevosenlannan poltto. Tämmöisistä sivuvirroista,
sivutuotteista, mitkä teollisuudesta tai jostain toiminnasta
tulevat, on järkevää ottaa se hyöty
irti, mitä niistä on saatavissa.
Toivon, että tämä käsitellään
kunnolla, vaikka tässä on ollut ilmoilla aina
semmoista, että yksittäisen kansanedustajan lakialoitteita
ei käsitellä. Tässä on sen verran
järkeä, että toivottavasti käsittely
etenee.
Markus Lohi /kesk:
Arvoisa puhemies! Kun kuuntelin tämän edustaja
Pekkarisen aloitteen, niin täytyy todeta, että tämähän
on erinomainen. Jos me ajattelemme tätä tämän
hetken tilannetta, niin eihän tämmöisillä kauppakiinteistöillä tai
liikekeskuksilla, jotka voisivat hyödyntää näitä ja joilta
löytyy valmis kiinteistö, jossa pystyttäisiin sijoittamaan
tämäntyyppisiä vaikkapa aurinkopaneeleita
katolle ja hyödyntämään ne omaan sähkönkulutukseen,
ole nyt tällä hetkellä minkäänlaista
insentiiviä, minkäänlaista kannustinta,
lähteä investoimaan tähän.
Siinä mielessä, kun ajattelee tätä aloitetta,
tämähän ei valtiontaloutta heikennä yhtään,
koska ei nyt kukaan lähde investoimaan, jos tietää,
että joutuu maksamaan siitä omastakin käytöstä veron.
Siinä mielessä uskon, että päinvastoin
tämä on pitkällä tähtäimellä kannattavaa
meille ja voi jopa pienessä mittakaavassa vaikuttaa meidän sähköntuotantoomme,
ei tietenkään isosti mutta pienessä mittakaavassa,
ja tämäntyyppiseen toimintaan ja investointiin
kyllä kannattaa luoda tällaisia kannusteita. Siinä mielessä — kuten
tässä edellä kuulimmekin, tämä on
saamassa tukea myös muualta — toivon, että hyvin
laajasti tätä tuettaisiin, koska tämä nyt
on nimenomaan sellainen, joka varmasti ei keneltäkään
ole pois mutta on kaikkien puolueiden varmasti yhteisesti hyväksymää,
energiapolitiikkaa eteenpäin vievää ajattelua.
Vesa-Matti Saarakkala /ps:
Arvoisa herra puhemies! Myös minä puolestani
tuen tätä edustaja Pekkarisen tekemää lakialoitetta.
Minusta tässä yhdistyvät sellaiset hyvät
puolet kuin hajautettu energiatuotanto, huoltovarmuuden parantaminen,
ylipäätään arkijärki
ja biopolttoaineet sekä uusiutuva energia, enkä ymmärrä sitä, minkä takia
tällaisesta, voisi sanoa, ehkä uusia innovaatioitakin
kehittävästä toiminnasta pitäisi käyttäjää ja
toimijaa rangaista verolla. Tervehdin tätä erittäin
myönteisesti.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Voimmeko vielä antaa edustaja Heikkilälle,
ja sen jälkeen tämän hyvähenkisen
keskustelun saa päättää aloitteen
tekijä?
Lauri Heikkilä /ps:
Arvoisa puhemies! Kannatan Pekkarisen tekemää ehdotusta,
vaikka kun juoksin alhaalta ylös, niin en kuullut ihan
kaikkea, mitä hän sanoi.
Laukaassa käytiin valiokunnan kanssa semmoisella tilalla,
joka tuotti maatalousjätteestä, karjanlannasta
ja muusta, biokaasua. Siellä oli semmoinen, että sitä käytettiin
tilalla, mutta sitten, kun tämän tilanomistajan
poika asui toisella puolen tietä eri kiinteistössä,
kun se oli lohkottu siitä tilasta, siinä jo oli
ongelmia sitten verotuksen kanssa, saatiinko siitä biokaasusta
tuotettu sähkö siirtää sinne
pojan tilalle, siitä jo perittiin veroa. Myös
kaikenlainen tämmöinen verkkoihin syöttäminen
ja se, että voidaan käyttää hyödyksi
ja siirtää lyhyitä matkoja, on ongelmallista tämmöisissä koelaitoksissa,
mitkä ovat jo nykyään varsin toimivia
ja voisivat käyttää jätteitä hyödyksi
ja tuottaa energiaa edullisesti. Tämmöiseen kehitystyöhön
pitäisi olla mahdollisuuksia, ja silloin kun on paikallista
liiketoimintaa, sitä täytyy tukea.
Suomen talous on siinä tilassa, että kaikki tämmöiset
pitäisi käyttää hyödyksi
ja sen toiminnan olla sallivaa, että kehitys tuottaisi
uusia sovellutuksia.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Jyväskylä on tosiaan Laukaan naapurikaupunki,
ja näin sitten edustaja Pekkarinen.
Mauri Pekkarinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Ihan kiitän näistä tukevista
puheenvuoroista ja hyvistä, perustelluista puheenvuoroista, mitä tässä on
esitetty useamman edustajan toimesta.
Haluan oikeastaan kaksi lisäpunktia vielä tähän
tuoda esille. Ensimmäinen on se, että sehän on
totta, että ei tämä meidän sähkön
huoltoprobleemaa ratkaise, tällä voi olla joku
prosentin osan tai parhaimmillaan muutamien vuosien päästä jonkun
ehkä prosentin suuruinen rooli, mutta se on tärkeä rooli,
ja se on sitä hajautettua, se on sitä paikallista,
se on kansantalouden kannalta erinomaisen tärkeää ja
viisasta toimintaa.
Toinen asia, minkä haluaisin sanoa, on se, että nythän
meille on luotu tämä uusi mittarointijärjestelmä,
se on nyt tällä hetkellä periaatteessa koko
maassa ja alkaa olla valmis. Tavallaan on teknologiset ja tekniset
edellytykset siihen, että molempiin suuntiin, sieltä tuottajalta
siihen verkkoon ja verkosta tuottajalle, nämä mittarit,
jotka pystyvät tämän nettouttamaan ja
laskemaan, ovat olemassa. Tätä kautta tekniset
edellytykset pientuotannon verkkoon pääsemiseksi
ovat olemassa.
Se pulma, arvoisa puhemies, mikä vielä on, liittyy
siihen, että TEM ei ole saanut aikaan niitä pelisääntöjä,
millä se verkon haltija ottaa eri vuorokaudenaikoina sitä ylijäämäsähköä siihen verkkoon,
millä hinnoittelulla tämä vastaanottaminen
tapahtuu. Jotta tämänkin aloitteen idea täysimääräisesti
olisi käytössä, nämä tekniset probleemat
pitäisi pystyä meillä vielä ratkaisemaan
ilman, että välttämättä mennään
pakkoon, niin kuin Saksassa on, että siirtoverkon haltija
on pakotettu ottamaan vastaan. Meillä varmaan joku muu
ratkaisu, mutta ratkaisu kuitenkin, pitäisi myös
tähän kohtaan vielä saada.
Keskustelu päättyi.