Jyrki Yrttiaho /vr:
Arvoisa herra puhemies! Kun Suomi liittyi vuonna 1994 Naton
rauhankumppanuusohjelmaan, samassa yhteydessä allekirjoitettiin
Suomen ja Naton välinen tietoturvallisuussopimus. Sopimusta
ei kuitenkaan ole saatettu Suomessa voimaan perustuslain edellyttämällä tavalla.
Siksi sitä ei ole myöskään voitu Suomessa
soveltaa käytäntöön.
Nyt kun tuulet Nato-yhteistyössä ovat muutenkin
muuttuneet ja Suomea ollaan sitomassa yhä syvemmälle
Yhdysvaltojen ja Naton johtamaan eurooppalaiseen ilma- ja ohjuspuolustusjärjestelmään
mittavien Yhdysvalloista tehtävien ohjushankintojen ym.
avulla, on tullut ajankohtaiseksi neuvotella sopimusta täydentävä järjestely
ja saattaa se voimaan eduskunnan päätöksellä.
Järjestelystä ja sopimuksen voimaan saattamisesta
sovittiin viime heinäkuussa Suomen hallitusta edustaneen
Suomen kansallisen turvallisuusviranomaisen ja Naton turvallisuustoimiston
välillä. Hallituksen esityksessä on juuri
tästä kysymys.
Sopimuksen perusongelma on siinä, että tietoja
luovuttava osapuoli päättää turvallisuusluokitellun
tiedon suojaamisen rajoista ja käytöstä ja vastaanottava
osapuoli sitoutuu noudattamaan niitä rajoituksia, joita
luovuttava osapuoli tai joku muu tämän puolesta
asettaa turvallisuusluokitellun tiedon käyttämiselle,
paljastamiselle ja luovuttamiselle sekä pääsylle
tällaiseen tietoon.
Tämä sopimus itse asiassa kävelee
yli Suomen perustuslain ja julkisuuslain lähtökohtien. Suomessa
viranomaisten asiakirjojen julkisuus on pääsääntö.
Jokaisella on perustuslain 12 § 2 momentin mukaan
oikeus saada tieto viranomaisen julkisesta asiakirjasta. Tätä oikeutta
voidaan rajoittaa välttämättömistä syistä vain
lailla. Näin hallituksen esityksessä myöskin
tämä asia todetaan.
Me tiedämme varsin hyvin, että Suomen ja Naton
suhteessa nimenomaan on kysymys tiedoista, joita nimenomaan Nato
luovuttaa Suomen käyttöön ja joiden käytöstä Nato
pitkälti myöskin määrää.
Ehdottomasti tähän kytkeytyvät myös
suuret asehankinnat Yhdysvalloista ja muista Nato-maista ja Israelista.
Vastaavanlaiset sopimuksethan on solmittu hiljakkoin Yhdysvaltojen
ja Israelin kanssa. Molempien maiden kanssa Suomi käy mittavaa,
merkittävää asekauppaa, tekee asehankintoja.
Suhteessa Natoon tämä sopimus ilman muuta tarkoittaa
sitä, että julkisuus Natoa koskevissa asioissa
Suomessa merkittävästi kaventuu. Meillä on
ollut suuria vaikeuksia täällä eduskunnassa saada
puolustushallinnolta ja puolustusministeriöltä tietoja
asehankinnoista. Ne tiedot ovat tihkuneet kansainvälisistä lähteistä,
ja niitä on pikemminkin ollut pakko nyhtää sen
sijaan, että olisimme esimerkiksi puolustusvaliokunnassa
niitä pyytämättä saaneet. Näin
on poikkeuksetta ollut sekä Hornetien, asehankintojen että myöhempien
risteilyohjushankintojen kohdalla.
Tässä on suuri ongelma, ja tämän
sopimuksen nojalla ilman muuta puolustushallinto tulee leimaamaan
asiakirjoja salaisiksi ja kaventamaan eduskunnan jo muutenkin riisuttua
päätösvaltaa ja tiedonsaantioikeutta
Suomen puolustuspolitiikkaa koskevissa asioissa. Tästä asiasta
eduskunnan vasenryhmä haluaa huolestuneena teitä, hyvät
edustajatoverit, muistuttaa.
Keskustelu päättyi.