Pertti Virtanen /ps:
Arvoisa puhemies! Kollegat! Kansalaiset! Koska aivan huipulta
asti on vaadittu, että näitten asioitten taustojakin
syvennettäisiin, että näissä puheissa
olisi ulottuvuutta, niin sen verran, että tämä lakihan
on hyvin yksinkertainen. Eli hallituksen esitys on ihan hyväksyttävä.
Tässä sanotaan, että "tekijänoikeuden haltijoita
edustavan järjestön oikeuden luovuttamisesta tai
oikeuden perusteella saamista tekijänkorvauksista olisi
suoritettava arvonlisäveroa".
Tässä on nimittäin kaksi puolta.
Kun ravintolat, Yle ja muut vastaavat nyt joutuvat maksamaan arvonlisäveroa
8 prosenttia, tulevat mieleen ne vanhat hyvät ajat, kun
meillä oli huvivero. Silloin kun oli oikein huviverokin,
joskus tuntuu, että enemmänkin huviteltiin, saatiin
paljon aikaiseksi lapsia ja viihdettä ja muuta kaikkea, koska
siitä maksettiin veroa. Sillä oli jotain arvoakin
sillä meidän huvittelullamme ja viihteelläololla.
Mutta nyt tätä on tietysti vastustettu joka
taholta, jotka käyttävät näitä keksintöjä ja
luovia ideoita. Nimittäin, koska itse olen tulevaisuusvaliokunnan
jäsen, arvoisa puhemies, niin tässä on vaadittu,
että meidän innovatiivisuutemme ja luovuutemme
alkaisi olla palkitsevaa, että hallitus, Tekesit ja kaikki
Sitrat palkitsisivat itse näitä luovia yksilöitä mahdollisimman
tehokkaasti. Professori Himasen tutkimuksessa Suomalainen unelma
todettiin se asia, että meidän keksintömme
ja luovuutemme eivät tule kentälle ja hyödynnettäväksi
tarpeeksi tehokkaasti. Nyt varsinkin Suomi on romahtanut tällä asteikolla,
jolla innovatiivisuutta on maailmalla tutkittu. Eli me tarvitsemme
tämän kaltaista lainsäädäntöä,
että on rahaa ja selkeästi palkitaan niitä ihmisiä,
jotka säveltävät, piirtävät,
insinöröivät ja tekevät kaiken
näköistä luovaa työtä tässä maassa.
Olen saanut ihan Kopiostolta ja Gramexilta — olin eilen
vai toissapäivänä Gramexin talven avajaisissa — sen
kaltaista tietoa, että tekijänoikeuksien ja luovien
kannalta tämä on kaikin ... Taas liittyy eilen
esitettyihin asioihin, että opposition edustajan täytyy
kiittää hallitusta siitä, että tämän
kaltaisia lakiesityksiä on saatu aikaan. Eli eilen niitä tuli
jopa kaksi. Ihmettelin eilen keskustan vetelyyttä siinä,
että vasta näin kuntavaalien jälkeen
alkaa näkyä se, että tässä maassa
on hyvääkin lainsäädäntöä,
että on päästetty nämä pari
pikkupuoluetta hyppimään tuossa hätäisesti niin
kuin vähän huonomman lainsäädännön kanssa
ja silti voitetaan vaalit. Eli tämä on niin sanottua
hyvää lainsäädäntöä ja
kannatetaan ja tämä tukee tätä koko
innovaatioluovuusajattelua Suomessa. Kyllä ne ravintolat
selviävät — selvisivät ne tupakoimattomuudestakin — tästä 8
prosentin arvonlisäverosta.
Bjarne Kallis /kd:
Arvoisa herra puhemies! Tämä on hyvä lakiesitys,
ja valiokunnan mietinnössä puolueet ovat myöskin
yksimielisiä siitä, että näin
tulee menetellä.
Mutta haluan nyt kuitenkin palauttaa mieleen, että silloin,
kun liikevaihtoveroa muutettiin arvonlisäveroksi, nämä järjestöt
halusivat pysyä arvonlisäverolain ulkopuolella
eli halusivat olla verovapaita. Maailma on muuttunut, nyt ne haluavat
tulla verovelvollisiksi, koska siitä on näille järjestöille
hyötyä. Ne voivat tämän jälkeen
tehdä arvonlisäverotilityksessä vähennyksiä.
Nämä järjestöt hyötyvät
noin 10 miljoonaa euroa siitä, tai ei ehkä 10:tä miljoonaa,
mutta hyötyvät siitä, että tulevat
verovelvollisiksi. Eli maailman on aika ihmeellinen. Verovapaudesta
kun siirtyy verovelvolliseksi, niin hyötyy muutaman miljoonan.
Mutta lakiesitys on hyvä.
Pertti Virtanen /ps:
Arvoisa puhemies! Tosiaan jäi mainitsematta se, mikä oli
ed. Kalliksen puheen lopussa, että tämä on
ollut hyvin tärkeä porkkana, taas esimerkki siitä,
että voi käyttää veropäätöksiäkin
koko yhteiskunnan ja jopa tämän luovan innovatiivisuuden
hyödyksi. Eli nämä kaikki, siis ei ainoastaan
nyt Gramex, Kopiosto ja Teosto, kun tilaavat ulkoisia palveluja, saavat
vähentää, vaan nämä asiathan
ovat olleet jo siis Ylellä ja muualla, ravintoloilla, ne
ovat olleet siellä jo vähennyskelpoisia. Tässä on
vaan otettu periaatteessa yritysmaailmasta, voisiko sanoa, ei nyt
ihan pienyritysmaailmasta, koska ravintolat ja Yle eivät
ole ihan samalla tasolla, mutta kuitenkin vielä lisään,
että tämä oli juuri se pointti, mitä Gramexissakin
korostettiin, että tämä on hyvää lainsäädäntöä.
Yleiskeskustelu päättyi.