Täysistunnon pöytäkirja 108/2013 vp

PTK 108/2013 vp

108. KESKIVIIKKONA 6. MARRASKUUTA 2013 kello 14.01

Tarkistettu versio 2.0

9) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ajokorttilain muuttamisesta

 

Liikenneministeri Merja Kyllönen

Arvoisa herra puhemies! Hyvät edustajakollegat! Tämän vuoden tammikuussa uudistetun B-luokan kuljettajakoulutusuudistuksen tavoitteena oli parantaa uusien kuljettajien liikenneturvallisuutta kehittämällä ammatti- ja yksityisopetusta yhdensuuntaisesti molempien vahvuuksia hyödyntäen. Kuljettajaopetusuudistukseen liittyi opetuslupajärjestelmän perusteiden muuttuminen, ja opetuslupavaihtoehto avattiin muuhunkin kuin perheen sisäiseen opetukseen ja opetuksen ohjausta lisättiin. Lisäksi luvan myöntäminen vapautettiin tarkoituksenmukaisuusharkinnasta.

Uudistuksesta saatu kansalaispalaute on osoittanut kuljettajakoulutusuudistuksen kipukohdat, ajokortin arvioitua suuremman hinnannousun ja vaikeudet opetuslupavaihtoehdon käynnistymisen edellytyksenä olevan opetuksen saamisessa. Opetuslupaopetuksen kustannukset nousivat, koska siihen lisättiin autokouluopetusta koskeva vaatimus. Opetuslupaopetus voidaan käynnistää vasta autokoulussa annetun yhteisopetuksen jälkeen. Lisäksi opetuksen edistymistä arvioidaan autokoulukäynnillä, ja siellä on saatava myös perusvaiheen vaikeissa olosuhteissa ajamisen opetus.

Opetuksen arvioitua suurempi hinnannousu herätti myös kysymyksen ajokortin kohtuuhinnasta. Ajokortin kokonaiskustannuksiin sisältyy myös harjoitteluvaiheen ja syventävän vaiheen opetus, joka annetaan ammattiopetuksessa.

Muissa maissa käytössä olevan yksityis- ja ammattiopetuksen yhdistämisen arvioidaan saadun kansalaispalautteen perusteella toimineen. Koska autokouluopetusta selkeästi edullisemman opetuslupajärjestelmän hyödyt ovat yhteiskunnallisesti merkittävät, on perusteltua pikaisesti ryhtyä toimenpiteisiin opetuslupavaatimusten muuttamiseksi.

Opetuslupaopetus ehdotetaan palautettavaksi ennalleen siten, että opetuslupaopettaja voi antaa tutkintoon pääsyn edellytyksenä olevan opetuksen ilman autokoulua. Perheen sisäisen opetuksen ohella voitaisiin antaa rajoitetusti opetusta myös muille. Muiden henkilöiden opettamiseen lupia voitaisiin myöntää enintään kuusi kolmen vuoden aikana.

Autokouluopetuksella tavoiteltujen liikenneturvallisuushyötyjen kompensoimiseksi yksityisopetuksen ohjausta lisättäisiin opettajan koetta kehittämällä. Kokeessa painotettaisiin aiempaa enemmän turvallisuuteen ja opetuksen antamiseen liittyviä sisältöjä. Ohjausta kehitettäisiin myös Liikenteen turvallisuusviraston nettisivuja kehittämällä.

Samalla karsittaisiin myös menettelyjä, joiden ei arvioida heikentävän liikenneturvallisuutta. Opetusajoneuvon muutoskatsastus vaadittaisiin vain, jos ajoneuvoon vaaditaan sen rakenteeseen vaikuttavia muutoksia opettajan ajohallintalaitteiden asentamisen takia. Kuljettajakoulutusuudistuksen yhteydessä ei tarkasteltu ajokortin kokonaishintaa ja sen kohtuullisuutta. Tässä tilanteessa on mielestäni perusteltua pikaisesti puuttua perinteiseen opetuslupaopetukseen; ajokorttikoulutuksen tarkoituksenmukaisuutta ja kehittämistarpeita tulee sitten tarkastella kokonaisuutena erikseen.

Liikenne- ja viestintäministeriössä ovat parhaillaan arvioitavina ajokortin suorittamiseen ja kuljettajan ammattipätevyyden saavuttamiseen liittyvät järjestelmät. Työryhmän määräaika on helmikuun 2014 loppuun. Tämän työn yhteydessä soveltuvat mielestäni laajemmin tarkasteltaviksi ja arvioitaviksi sekä kuljetuskoulutuksen kehittämistarpeet että niiden vaikutukset.

Käymme läpi myös mopo-opetuksen uudistamista. B-luokan opetusuudistuksen ohella mopo-opetusuudistus toteutettiin kesällä 2011. Uudistus nosti mopokortin hintaa siihen lisättyjen koulutusta ja käsittelykoetta koskevien vaatimusten johdosta. Ajokorttiopetuksen ohella vaaditaan opetuslupaopetuksessa opettajan ja oppilaan yhteisopetus ennen varsinaisen ajokorttiopetuksen aloittamista. Uudistuksesta saadut seurantatulokset osoittavat uudistuksen lisänneen mopoilijan turvallisuutta. Käsiteltävänä olevaan hallitukseen esitykseen sisältyvä opetuslupauudistus poistaisi yhteisopetusvaatimuksen ja vaatimuksen mopon muutoskatsastuksesta.

Anu Vehviläinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tunnen tätä ajokorttiuudistusasiaa tietysti sieltä viime vaalikaudelta. Muutaman sanan haluan kertoa tähän taustaksi ja sitten antaa kiitosta ministeri Kyllöselle, että tämä hallituksen esitys on nyt täällä tänään käsiteltävänä.

Ajokorttiuudistushan oli erittäin laaja uudistus. Se liittyi ensinnäkin osittain tähän EU-direktiiviin mutta sitten myös tämmöiseen kansalliseen tahtotilaan siitä, että liikenneturvallisuutta pitää pystyä parantamaan myös ajokorttiuudistuksen kautta. Siinä oli erittäin monia osia, ja eduskunnassa se sitten viime vaalikauden loppumetreillä hyväksyttiin ja 2011 tuli osittain voimaan ja sitten suuri osa niistä uudistuksista, kuten tämä opetuslupaopetusasia, johon nyt tämä esitys liittyy, 2013 eli tämän vuoden tammikuussa.

Tämän laajan ajokorttiuudistuksen taustalla oli erittäin laajapohjainen työryhmä. En muista ihan tarkkaan, mitä kaikkia tahoja siinä oli mukana, mutta yliopistojen edustusta, poliisin edustusta ja niin päin pois, ja siellä työryhmässä tehtiin tämä kokonaisesitys ennen kuin se tuli ministeriössä virkamiesten valmisteltavaksi. Tähän liittyen todellakin se pääsääntö, jolla sitä perusteltiin, oli liikenneturvallisuus, ja kaikki varmasti jaamme sen ajatuksen.

Siellä valmistelussa sitten, kun minulle tätä esiteltiin — lukuisia kertoja, ja varmaan tämä valmistelukin kesti parin vuoden ajan — suurin huomioni kiinnittyi silloin jo niihin kustannuksiin, joita oli tulossa kotitalouksille ja nuorille ihmisille. Sen arvioinnin perusteella esimerkiksi mopokorttia koskevan esityksen tekemistä, johon ministeri tuossa edellä viittasi, lykättiin vuodella ja sitä ei tuotu asetuksena vaan tämän laajemman uudistuksen osana. Sitten sekä tämän opetuslupaopetuksen että myös autokouluopetuksen, molempienkin, osalta niitä hintoja katsottiin, että eikö niitä voitaisi saada alemmaksi. Todellisuudessahan oli niin, että hintoja ei voitu saada alemmaksi, ellei näitä opetustunteja tai sitten, mitä tässä nytten esitetään, olisi otettu enemmänkin pois. No, tämä opetuslupaopetus tuli sen mukaiseksi, ja arvio oli, että 350—400 euroa olisi tämä kustannusvaikutus, ja onhan sekin jo paljon.

Nyt sitten tämän vuoden alussa tämä astui voimaan, ja keväällä alkoi myös julkisuudessa olla tietoja siitä, että tämä on todella huomattavan paljon kalliimpi. Itse ajattelin mielessäni, kun ensimmäiset viestit näin, että tässä toteutuu pahin skenaario siitä, mitä voi kaiken kaikkiaan olla. Jos muistan oikein, niin tämä asia oli täällä eduskunnassakin jo viime keväänä ainakin kyselytunnilla esillä, ja silloin ministeri Kyllönen sanoi, että te valmistelette tästä pikaisesti hallituksen esityksen ja se tulee tänne eduskuntaan, ja niin tapahtui.

Katsoin myös tuota valiokunnan mietintöä sieltä 2010-vuodelta, miten valiokunta oli tätä asiaa käsitellyt, ja tämä mietintö tuki muistikuvaani siitä, että sitä pidettiin sinänsä hyvänä, että tuli tähän opetuslupaan tämä autokouluosio mukaan, että se on hyvä tämän sitoutumisen kannalta ja liikenneturvallisuuden kannalta.

Nyt sitten tässä esityksessä lähdetään siitä, että tämä palautetaan ennalleen, niin että autokouluosiota ei olisi, mutta sitten tämän opetuslupaopettajan osalta näitä vaatimuksia kiristettäisiin ja sitä kautta saataisiin tavallaan tätä liikenneturvallisuusnäkökohtaa edistettyä. Niin kuin tuossa jo edellä toin esille, niin pidän kyllä tärkeänä, että tähän asiaan puututaan. Olen ollut tosi harmissani tästä, että näin tapahtuu. Tämä on erityisen hankalaa — jos ajatellaan, että meidän nuorisoikäluokka on noin 60 000 henkilöä — niiden nuorten kannalta, jotka tulevat ajokortti-ikään. On liikkumisen kannalta, koulunkäynnin kannalta ynnä muuta haja-asutusalueilla ja maaseudulla tärkeätä — että päästään liikkeelle koulutukseen ja asiointiin — että tämä saadaan kohtuulliselle tasolle.

Kun katsoin näitä hallituksen esityksen lausuntokierroksen perusteluita, niin näin sen, että totta kai autokouluala pitää tätä erittäin huonona, ja on julkisuudessakin ollut, että he pitävät poukkoilevana, että näin nopeasti muutetaan, ja he ovat tähän valmistautuneet ja kouluttaneet ja tehneet materiaaleja. Siitä huolimatta pidän tätä esitystä perusteltuna yhteiskunnallisen kokonaisedun vuoksi. Toivon, että tämä käsitellään pikaisesti ja saadaan todellakin sitten ensi vuoden alusta voimaan. Eli kiitos, ministeri Kyllönen.

Esko  Kiviranta  /kesk:

Arvoisa puhemies! Uuden, tammikuussa voimaan tulleen ajokorttilain myötä opetuslupaopetuksella hankitut ajokortit ovat kallistuneet moninkertaisesti. Ennen lain voimaantuloa opetusluvalla suoritettujen ajokorttien hintahaitari oli 270 eurosta 520 euroon. Lain voimaan tultua 19.1.2013 ajokortin suorittaminen opetusluvalla on maksanut 780 eurosta jopa 1 600 euroon. Näin suurta kustannusten nousua ei voi pitää kohtuullisena, joten käsittelyssä oleva lainmuutos on tarpeen. Ajokorttilain uudistuksen valmistelun aikana oli tiedossa, että ajokortin hinta tulee nousemaan, mutta nousu arvioitiin toteutunutta pienemmäksi.

Korkean hinnan lisäksi ajokortin suorittamista opetusluvalla on vaikeuttanut se seikka, että opetuslupaopetusta ei ole voinut aloittaa ilman yhteisopetusta autokoulussa. Yhteisopetuksen saatavuudessa on ollut ongelmia etenkin haja-asutusalueilla, joissa lähimmät autokoulut sijaitsevat kohtuuttoman kaukana. Joillakin alueilla opetuslupaopetuksen aloittaminen on ollut jopa mahdotonta, sillä kaikki paikalliset autokoulut eivät tarjoa opetuslupaopetuksen aloittamisen edellytyksenä vaadittavaa palvelua. Tämä kasvattaa kortin suorittamisesta aiheutuvia sivukuluja, sillä matkakulut kasvavat autokoulun sijaitessa kaukana, vieraalla paikkakunnalla.

Nyt vaatimus yhteisopetuksesta ollaan kumoamassa, hyvä näin. Enää ajotaitoa opettavan opetusluvan haltijan, useimmiten vanhemman, ei tarvitsisi mennä autokoulun teoriatunnille ajokorttia suorittavan opiskelijan kanssa. Hallituksen esityksen mukaan autokouluopetuksen poistaminen opetuslupaopetuksesta toisi kortin suorittajalle keskimäärin 650 euron säästön. Myös opetukseen osallistumisesta aiheutuvat matkakustannukset jäisivät pois, ja kuluja säästettäisiin myös tältä osin.

Arvoisa puhemies! Suomi on pitkien etäisyyksien maa. Ajokortti on välttämätön maaseudulla ja haja-asutusalueilla, joissa ei ole toimivaa joukkoliikennettä. Ajokortin hinta on merkittävä tekijä, kun valitaan ajokortin suorittamistapa. Ajokorttilain uudistuksen myötä opetusluvalla suoritettu ajokortti ei ole ollut todellinen vaihtoehto autokouluissa tapahtuvalle opetukselle.

Pidän kannatettavana toimenpiteitä, joilla kohtuullistetaan ajokortin suorittamisen kustannuksia. Ajokortin kustannus ei saa olla este ajokortin hankkimiselle.

Lasse  Hautala  /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Lämpimät kiitokset ministerille, että olette tuonut eduskuntaan käsiteltäväksi esityksen ajokorttilain muuttamisesta, eli käytännössä nyt opetuslupaopetus tulee helpottumaan. Niin kuin tässä hallituksen esityksestä on nähtävissä, ajokorttien hinnat ovat keskimäärin nousseet noin 650 euroa, ja se hinnannousu on ollut niin merkittävä, että se on ollut jo monille perheille iso kynnys, että heidän nuoret lapsensa ajaisivat ajokorttia, ja heillä monilla se on nyt sitten jäänyt odottamaan myöhempiä vuosia. Eli tälle muutokselle on hyvät perusteet.

Jo silloin kun tätä nykyistä lainsäädäntöä tehtiin, niin jätin hallitukselle viime vuonna syyskuun 25. päivä kirjallisen kysymyksen siitä, että opetuslupaopetusta ollaan vaikeuttamassa ja sen myötä hinnat tulevat nousemaan. Jo tuolloin vedottiin, niin kuin ministeri äsken totesi, liikenneturvallisuuden parantamiseen. Katsoin jo silloin, että ajokorttiuudistuksen hyötyjinä tulevat olemaan autokoulut ja Trafi ja häviäjinä puolestaan laskun maksavat tavalliset ihmiset. Näin on käynyt. Hinnat tosiaan nousivat, ja laskun maksajina ovat olleet tavalliset kansalaiset. On hyvä, että tähän nyt sitten vihdoin saadaan muutos.

Toinen kysymys, mitä tietysti tämä ajokorttidirektiivi ohjaa, on tämä C-kortin saanti-ikä eli 21 vuotta. Mielestäni meillä tulisi pyrkiä siihen, että me saisimme muutettua sen, että C-ajokortti olisi mahdollista ajaa jo 18-vuotiaana. Hallituksella on käytössä hyvä väline tällä hetkellä elikkä nuorisotakuu, jonka tulee taata joko opiskelu-, harjoittelu-, oppisopimus- tai työpaikka nuorelle. Kun nuorella ei iästään johtuen ole mahdollisuutta C-ajokorttiin eli kuorma-auton ajoon oikeuttavaan ajokorttiin, niin hän sulkeutuu pois niin harjoittelu-, oppisopimus- kuin työpaikankin suhteen sellaisesta työpaikasta, jossa hänen työtehtäviinsä olisi kuulunut kuorma-auton tai jo pakettiautoksi rekisteröidyn raskaamman auton ajotehtävät.

Siksi olisi välttämätöntä, että me saisimme pitkien etäisyyksien maana tähän aikanaan muutosta. Oletan, ja ainakin mitä itse lehtiä seuranneena olen nähnyt, että aika vähissä olivat aikaisemmin sellaiset liikenneonnettomuudet, joita tapahtui 18—21-vuotiaille nuorille kuorma-autolla. Elikkä kyllä he ovat olleet hyvin tunnollisia ja varovaisia kuskeja, kun he ovat tienneet, että heillä on olennaisesti painavampi auto, jonka ajaminen vaatii tarkkaa huolellisuutta käytössään. Eli oletan, että tällä muutoksella olisi ainoastaan positiivisia vaikutuksia tähän asiaan.

Nyt kun C-korttien ajo on olennaisesti vähentynyt, niin tässä on suuri huoli myöskin koko kuljetusalan tulevaisuudesta. Kysyä täytyykin, mistä tulevaisuudessa saadaan suomalaiset kuljetusalan ammattilaiset, kun he eivät voi ajaa 18—21 ikävuoden välillä kuorma-autoa. Tämä C-ajokorttien ajamisen vähentyminen on jo aikaansaanut myös sen, että useat autokoulut ovat myyneet pois ajo-opetuksessa käytettyjä kuorma-autojaan. Tässä yhteydessä, kun ministeri on paikalla, toivoisin, että voisitte vastata siihen, onko hallituspöydän ympärillä keskusteltu siitä, että me pyrkisimme palaamaan tässäkin asiassa takavuosien olennaisesti parempaan tilanteeseen.

Johanna Jurva /ps:

Arvoisa puhemies! Nyt lähetekeskustelussa on hallituksen esitys, jossa ehdotetaan ajokorttilain opetuslupasäännöksiä muutettavaksi. Muutoksen tarkoituksena on kohtuullistaa opetusluvalla suoritettavan ajokortin kustannuksia sekä mahdollistaa opetuslupaopetuksen todellinen vaihtoehto autokouluopetukselle.

Haluan kiinnittää huomiota siihen, että ajokortin hinta on monelle perheelle tällä hetkellä liian korkea ja estää näin perheen nuoren mahdollisuuden suorittaa ajokortti. Siitä kertoo romahdus opetusluvalla suoritettujen ajokorttien määrästä. Tämä asettaa nuoret kohtuuttoman eriarvoiseen asemaan keskenään.

Esityksellä lisätään perheiden mahdollisuutta opetusluvan turvin hankkia nuorelle ajokortti turvallisuudesta tinkimättä. Opetuslupaopettajan kokeen vaativuuden lisääntyessä ja tunnetusti opetusluvalla opetettavien huomattavan suurien ajotuntien yhteissummana saamme joukkoomme jatkossakin turvallisia kuskeja. Mahdollisuus ajokortin hankkimiseen kohenee olennaisesti.

On todella hienoa huomata, että kansalaispalautteen ansiosta arvoisa liikenneministeri on ryhtynyt toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi.

Ari  Torniainen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kuten hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, nykyisen ajokorttilain mukaiset opetuslupaopetuksen koulutusvaatimukset ovat nostaneet ajokorttikustannuksia huomattavasti enemmän kuin oli arvioitu. Perusongelma nykyisessä ajokorttilaissa on, että ajokorttien hinnat ovat nousseet tavallisen kansalaisen maksukyvyn äärirajoille. Kun ajokortin hankkii usein 18 vuotta täyttävä, on kustannus monelle nuorelle täysin kohtuuton. Uudella lailla pyritään hillitsemään opetusluvalla hankittavan ajokortin kustannuksia. Se on hyvä asia.

Opetuslupamenettelyn kautta hankittu ajokortti on yksi tapa hankkia ajokortti. Toisaalta normaalisti autokoulussa ajettava ajokortti on huomattavasti yleisempi tapa kortin hankkimiseen, ja niiden hintoihin tämä uusi lakiesitys ei vaikuta. Olisi myös tärkeää pohtia, pystyttäisiinkö kohtuullistamaan kaikkien ajokorttien hintoja. Ajokortti ei voi olla tulevaisuudessakaan ainoastaan harvojen oikeus, vaan se pitäisi pystyä hankkimaan kaikkien, jotka sitä tarvitsevat.

Arvoisa puhemies! Kannatan opetusluvan kautta ajokorttinsa hankkivien ajokortin hinnan kohtuullistamista, eli ministerille kiitos tästä lakiesityksestä mutta myös samalla toivomus, että koko ajokorttiasiaa tarkasteltaisiin ennakkoluulottomasti ajokortin hankkijan etu silmällä pitäen. Kysynkin ministeriltä: aiotaanko muutoinkin ajokorttiasiaa tarkistella laajemminkin?

Arvoisa puhemies! Toinen tärkeä asia, jonka edustaja Hautala nosti esille, on kuorma-autokortin saajan ikäraja 21 vuotta. Esimerkiksi Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry on esittänyt, että perustason ammattipätevyyden ja ajo-oikeuden hankkimista tulisi helpottaa alentamalla kuorma-autokortin 21 vuoden ikärajaa. Näin voitaisiin paremmin turvata ammattikuljettajien riittävyys tulevaisuudessa myös kuljetusalalla, ja näin myös parannettaisiin nuorten työllistymistä. Ministerille kysymys: voidaanko tätä asiaa viedä eteenpäin?

Suna  Kymäläinen  /sd:

Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys on mitä parhain esimerkki siitä, että lait ovat ihmisten tekemiä ja ihmiset niitä myös muuttavat. Vuodenvaihteessa voimaan astunut, edellisen hallituksen valmistelema ajokorttiuudistus on todettu epäonnistuneeksi erityisesti siltä osin, että näin luotiin meille Euroopan kallein ajo-opetus. Silloinen ministeri Vehviläinen ei tätä varmaan tavoitellut, mutta pieleen meni valitettavasti. Haluankin kiittää nykyistä ministeri Kyllöstä rivakasta reagoinnista lain korjaamiseksi ja siten kustannuksiin vaikuttamisesta. Tästä myös kuluttajat kiittävät.

Kysyisin ministeriltä, että kun nykyisen mopoajokortin autokoulussa hankkineet nuoret ymmärtävät jo suuresti liikenteestä ja liikennesäännöistä, voisiko harkita, että tämä kokemuksellinen hyöty voitaisiin kompensoida ajokorttiopetuksessa kenties myös rahallisesti.

Arvoisa puhemies! Ajokorttiopetus ja liikennealan uhkaava työvoimapula kulkevat käsi kädessä. Tässä ollaan nyt oikealla asialla. Hallituksen ja ministeri Kyllösen esitykseen voi olla tyytyväinen.

Edustaja Vehviläinen kertoi kiinnittäneensä vastaavana ministerinä ollessaan valmisteluvaiheessa jo huomiota kustannusten lisääntymiseen. On hiukan hämmentävää kuulla, ettei asialle koettu silloin voitavan tehdä mitään. Olisi kai silloinkin voitu, kuten nytkin. Mutta mielestäni oli hyvä kuulla, että asiasta vallitsee yksimielisyys ja hallituksen esitys saa tukea. Tästä käytetystä puheenvuorosta voi päätellä, että tämän kaltainen korjausesitys olisi varmaan ollut tulossa sitten myös edellisen ministerin vastaamana.

Suomessa ajokorttien hinnat ovat nyt karanneet pilviin ja ajokorttiluokkia on 15 ja ikärajat eivät ole työllistymisen kannalta järkeviä. Ministeri Kyllönen on oikealla asialla avattuaan ajokorttilain uudelleen. Mielestäni on kestämätöntä, että henkilöauton kuljettamiseen oikeuttavan B-ajokortin hinta on noussut jopa 3 000 euroon. Hinta on Euroopan korkein, ja vaikka ajo-opetuksen vertailu on erilaisten lähtökohtien vuoksi hankalaa, hintaerot korostuvat helposti jo esimerkiksi Ruotsiin tai Viroon vertaillessa. Ruotsissa ajokortin saa noin 1 000 euroa halvemmalla kuin Suomessa, ja Viroon nähden ero on vielä suurempi.

Arvoisa puhemies! Raskaan kaluston kuljettajien uudet ikärajat eivät toimi. Ikärajat eivät huomioi alalle siirtyvien eivätkä alan tarpeita. Aikaisemmin niin sanotun C-kortin sai 18-vuotiaana, nyt kuorma-auton rattiin pääsee vasta 21-vuotiaana. Tämä on nuorille ikuisuus, ja he siirtyvätkin muihin töihin. Alalle aikova joutuu ammatillisen koulutuksen jälkeen usein tyhjän päälle, kun kuorma-auton rattiin pääsee vasta 21-vuotiaana ja linja-auton kuljettajaksi 24-vuotiaana. Muut työmarkkinat ovat vetäneet nuoret jo muihin tehtäviin, jolloin kuljettajapula uhkaa.

Suomessa autolla ajamisesta on tehty äärimmäisen vaikeaa. Ikärajoja on vaikka muille jakaa. Jo tässä on mietittävää europolitiikkaa ajatellen. Ammattitaitoinen ja motivoitunut kuljettaja pärjää liikenteessä, mutta nykyjärjestelmä johtaa helposti siihen, että alalle tullaan vain työttömyys- tai varusmieskoulutuksen kautta, mikä ei ole oikein.

Arvoisa puhemies! En voi olla siirtymättä mopopuolelle, joka oleellisesti liittyy nyt käsiteltävään kokonaisuuteen. Tein asiasta toukokuussa kirjallisen kysymyksen. Mopokortin hinta on noussut huomattavasti enemmän kuin Liikenteen turvallisuusvirasto arvioi mopokorttiuudistusta valmistellessaan. Mopokortin hinta on viisinkertaistunut kaksi vuotta sitten toteutuneen mopokorttiuudistuksen myötä. Mopokortin saa nykyään reilulla 500 eurolla, ennen mopokorttiuudistusta kortin hinta oli alle 100 euroa.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi arvioi mopokorttiuudistusta valmistellessaan, että aiemmin 90 euroa maksaneen mopokortin hinta nousee 250—550 euroon riippuen siitä, missä mopokortti suoritetaan. Suomen Autokoululiitto arvioi nyt, että mopokortin hinta on noin 550—650 euroa, kun hintaan lasketaan mukaan viranomaiskulut. Mopokortti siis maksaa yhtä paljon kuin edullisimmat mopot. Onko vika Suomen sisäisissä markkinoissa, sillä vaikuttaa voimakkaasti siltä, että ajo-opetusta antavat tahot ovat hinnoitelleet kortin hinnan systemaattisesti alkuperäisten arvioiden yläreunaan? Mopoauton ajoon oikeuttava kortti maksaa vielä tätäkin enemmän.

Mopokortin voi myös suorittaa perheenjäsenen tai tuttavan saamalla opetusluvalla. Tällöin hintaa kertyy noin 200 euroa. Korkea hinta eriarvoistaa perheitä. Erityisesti pienituloisissa ja monilapsisissa perheissä ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta hankkia mopokorttia sen korkean hinnan vuoksi. Mopokortti on kuitenkin varsin tarpeellinen etenkin maaseudulla ja pienillä paikkakunnilla asuville. Henkilöauton ajokortista on puolestaan tullut Euroopan kalleimpia tämän ajokorttiuudistuksen myötä.

Mielestäni Suomessa tulisi myös harkita mahdollisuutta, jossa mopokortin voisi suorittaa valinnaisena osana perus- tai ammattikoulujen oppimäärää. Samalla tavoin myös henkilöauton ajokortin teoriaosien suorittaminen voitaisiin sisällyttää osaksi ammattikoulun tai lukion oppimäärää. Näillä toimin Suomi voisi tasa-arvoistaa nuorten mahdollisuuksia hankkia mopo- ja henkilöauton ajokortti.

Arvoisa puhemies! Ikäväkseni on havaittava, ettei tämä esitys nyt ainakaan vielä anna eväitä tämän mopokorttiasian edistämiseksi muutoin kuin opetusluvallisen opetuksen osalta. Olen kuitenkin tyytyväinen ministeri Kyllösen kesäkuussa antamaan vastaukseen hänen todetessaan, että asiaa tarkastellaan uudelleen selvitysten valmistuttua osana kokonaisuutta. Kiitän myös, että ministeri otti asian esille myös tämän hallituksen esityksen esittelypuheenvuorossaan. Tämä osoittaa, että ministeri on valveutunut ja välittää.

Tätä viitattua selvitystyötä ja sen valmistumista helmikuun 2014 loppuun mennessä jään suurella mielenkiinnolla odottamaan. On tarkoituksenmukaista järjestää kuulemistilaisuuksia tammi—helmikuussa 2014 myös kansalaisten huomioiden keräämiseksi. Oletan valiokuntakäsittelyssä tulevan myös tähän asiaan vilkasta keskustelua. Tärkeää on tämän osan, jota nyt esitetään, eteneminen ripeästi. Tämä asia on suurten etäisyyksien Suomessa hyvin tärkeä. Eli hallituksen esitys on todella hyvä ja kannatettava, ja kiitos, ministeri Kyllönen ja hallitus, rivakasta ja ansiokkaasta toiminnasta.

Mirja Vehkaperä /kesk:

Arvoisa puhemies! Ajokortin ja mopokortin hinta on edelleen liian korkea, tämänkin lain hyväksymisen jälkeen, aivan liian korkea. Me tarvitsemme edelleen sellaisia esityksiä, millä saamme kuluttajahintojen eli ajokortin hintaa vielä alemmas, koska se eriarvoistaa ajokortin suorittajien mahdollisuuksia. Pitkien etäisyyksien Suomessa ajokortti on välttämätön juuri siellä, missä joukkoliikennettä ei ole tarjolla.

Pidän tärkeänä sitä, että kansalaispalautteellekin annetaan arvonsa, ja yhdyn siihen kuoroon, joka on kiittänyt ja sanonut hyvää siitä, että ministeri on rivakasti tuonut hallituksen esityksen tämän ajokorttilain opetuslupaan tehtävien muutosten osalta eduskuntaan meidän käsittelyymme, ja näin on hyvä. Nyt ajo-opetusluvan muutoksessa poistetaan yhteisopetus ja autokoulussa annettavaa opetusta ja kohtuullistetaan kustannuksia nyt alaspäin. Liikenneturvallisuudesta ei tingitä, koska kokeen vaatimustasoa nostetaan ja tarkistetaan opetusajoneuvojen hyväksymistä.

Ajokortin hinta on keskeinen tekijä silloin, kun ajokortin suorittamista harkitaan. Yksi mahdollisuus tämä opetusluvalla tapahtuva ajokortin suorittaminen on Suomessa ollut ja toivottavasti tulee olemaan myöskin hyvä tapa tulla ajokortin omaavaksi.

Tulevaisuudessa pidän tärkeänä, jos ja kun ministeri pystyisi myöskin aika rivakasti tarttumaan tähän raskaan kaluston ajokortin suorittamismahdollisuuteen. Meillä on kohtapuolin tulossa siellä todellinen pula ammattitaitoisista, pätevistä, nuorista tulevista kuskeista, ja tämä suorittamisikä tällä hetkellä on suuri este sille, että alalle hakeudutaan ja alalla tehdään töitä.

Osmo Kokko /ps:

Arvoisa puhemies! Myös minä näen, että ministeri on puuttunut rivakasti asioihin ja tämä on oikeansuuntaista, että tämän opetusluvan osalta tehdään nämä muutokset. Näin ollen todella myös, sanotaan, nämä vähempiosaiset pääsevät vahvemmin mukaan tähän asiaan.

Mutta minua huolestuttaa ennen kaikkea C-luokan eli vanhan kuorma-autokortin tilanne, koska nyt sen ikäraja ajokorttilain uudistuksen myötä tuossa alkuvuonna nostettiin 18:sta 21 vuoteen. Onko ministerillä aikomuksia avata myös tältä puolen tätä ajokorttiuudistusta sillä tavalla, että tämä otetaan uuteen käsittelyyn? Muun muassa autokouluyrittäjät ovat olleet yhteyksissä ja todenneet, että myös heidän näkemyksensä kannalta olisi erittäin tärkeätä, että tämä palautettaisiin takaisin siihen 18 vuoden ikärajaan. Ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka ry on ollut vahvasti huolestunut, koska on selvää, että tämän vuoden aikana kuorma-autokortin suorittaneiden määrä on romahtanut tämän uudistuksen myötä. Näin ollen alalle ei ole tulossa uusia työntekijöitä, ja niitä kipeästi tarvitaan näissä asioissa.

Sama olisi myös otettava vielä tähän ammattipätevyyteen liittyen, koska nythän tämä kuorma-autokortin suorittava henkilö joutuu käymään tämän ammattipätevyyden, ja tässähän on tällä hetkellä laissa, että 280 tuntia on käytävä tätä ammattipätevyyttä. SKAL:han esittää, että tämä puolitettaisiin. Tällä olisi varmasti semmoinen myönteinen vaikutus, että saataisiin tätä asiaa korjattua. Toivon — täällä on useampi edustaja vedonnut tähän asiaan — että ministeri kuulee tämän korvillaan ja rupeaa toimenpiteisiin.

Johanna Jurva /ps:

Arvoisa puhemies! Ajokorttiaiheeseen liittyen kysyn vielä ministeriltä, onko ministeriössä mietitty keinoja, joilla autokoulussa annettavan opetuksen hintaa voitaisiin kohtuullistaa, jotta myös esimerkiksi vähävaraisen yksinhuoltajan nuorella olisi mahdollisuus ajokorttiin, kaikissa perheissä kun ei ole mahdollista opetusluvalla hankkia perheen nuorelle korttia.

Anu Vehviläinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Vielä tähän keskusteluun viitaten yksi näkökulma tästä mopokorttiasiasta. Ensinnäkin pidän kyllä perusteltuna, että sitä uudistettiin sillä tavalla, että se ei ole pelkkä teoriakoe vaan siihen tuli tämä käsittelykoe mukaan. Tulokset kertovat siitä, että mopo-onnettomuudet ovat vähentyneet, niin että se on minusta hyvä.

Mutta tämä kustannuspuoli on edelleenkin korkea, erittäin korkea, kuten autojenkin ajokorttien puolella. Tässä keskustelussa edustaja Suna Kymäläinen otti esille tämän, että voitaisiinko kouluissa antaa osa tästä opetuksesta. Muistelen kyllä niin, että silloin muutama vuosi sitten, kun ajokorttiuudistusta tehtiin ja laadittiin siellä ministeriössä, tämä asia oli esillä, voitaisiinko peruskouluissa antaa mopokortin osalta teoriaopetusta ja lukiossa ja ammatillisessa koulussa taas sitten ajokortin osalta. Minulle kerrottiin, että se ei ole mahdollista, että se on kilpailua vääristävää eikä voida ajatella, niin kuin me ehkä täällä salissa ajattelemme, että se kuuluisi yleissivistykseen, että olisi mahdollisuus suorittaa ajokorttia. Kysyisin oikeastaan ministeriltä, onko teillä taas ollut tämä ministeriössä esillä ja mitä teille tästä asiasta on sanottu.

Ja sitten tähän laajempaan kustannuspuoleen: Kun me kaikki täällä olemme edelleenkin huolissamme näistä kustannuksista, niin onko olemassa jonkinlaista akkunaa ja ikkunaa, että miten tämä kustannusten nousu, jota nyt on tässä ollut ilmassa, ja mistä me tiedämme, miksi tämä tilanne jatkossa menee? Mitä keinoja tässä on hillitä sitä? Minusta se oli hyvä, että kuluttaja-asiamiehen kanssa käytiin tätä keskustelua siitä, että tämmöinen muutos huolimatta siitä, että alalle tulee vahinkoa, voidaan tästä kuluttajien näkökulmasta saada aikaiseksi.

Näitä kysyisin vielä ministeriltä.

Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:

Sitten ministeri Kyllönen puhujakorokkeelta. Tässä on kyllä pitkä ilta aikaa vielä.

Liikenneministeri Merja Kyllönen

Arvoisa herra puhemies! Arvoisat edustajat, kiitoksia tärkeistä kysymyksistä ja hyvistä puheenvuoroista.

Sanoisin näin, että ollaan oltu yhteisen ongelman ja yhteisen haasteen äärellä. Tiedän sen, että tämä kysymys ei ole ollut helppo edelliselle ministerille, eikä tämä ole ollut kyllä helppo seuraajallekaan. Tässä on varmasti monenlaista turbulenssia ilmassa ollut, mutta hyvin, hyvässä yhteistyössä asia on hoitunut eteenpäin, ja siitä kiitos myös koko joukkueelle täällä eduskunnassa. Toivon tietysti, että pystytte kiireisessä aikataulussa asiaa eteenpäin viemään, jotta voimaantulo on sitten myös vuoden alusta, kuten tässä on kaavailtu.

Iso kysymys on tällä hetkellä kaikkinensa suomalaisessa järjestelmässä se, mikä on meidän liikenneturvallisuuden ja liikenneturvallisuustyön tulevaisuus. Itse lähtisin kyllä siitä, että meillä täytyisi olla mahdollisuus jollakin tavalla tuoda liikennekasvatusta osaksi meidän lasten ja nuorten elämää jo paljon varhaisemmassa vaiheessa kuin mitä tänä päivänä tapahtuu, elikkä vasta siellä 17—18 vuoden iässä, kun lähdetään autokouluun, tai 15 vuoden iässä, kun lähdetään sitten mopokorttia suorittamaan. Tämän johdosta ministerillä on ilmeisesti ollut sen verran isot korvat, että minä olen kuullut jo vähän aikaisemmin näitä kuiskeita siitä, että tarvitsee tehdä vähän laajempaakin tsekkausta ja miettiä, millä tavalla näitä asioita jatkossa eteenpäin viedään.

Tiedän kentän viestien pohjalta suuren tuskan. Auto- ja kuljetusalalla on ihan konkreettinen huoli siitä, sekä ministeriössä mutta erityisesti itse alalla, että millä tavalla tulevaisuudessa meidän kuljettajia on riittävästi. Esimerkiksi kesätyöasioissa on tullut hyvin paljon palautetta siitä, että nuoret eivät pääse kesätöihin, vaikka niitä töitä olisi, kun ei ole kortillisia kuskeja, vaikka halukkuutta ja toimeliaisuutta silläkin puolella olisi. Ja iso kysymys on kaikkinensa, että miten me voimme rakentaa meidän järjestelmästä semmoisen ajokorttipuolella, puhutaanpa sitten mistä kortista tahansa, että kansalaisilla olisi se mahdollisuus ja varaa hankkia.

Kiitän siitä edeltävää ministeriä, että tässä opetuslupaopetuksen muutoksessakin oli sellainen positiivinen piirre, iso positiivinen piirre, joka minun mielestä vaikuttaa myös siihen, että pienituloisilla yksinhuoltajaperheillä on mahdollisuus hankkia myös opetuslupaopetuksen kautta kortti, koska arvelen, että aika monen lähipiirissä on autollisia läheisiä, jotka voivat auttaa sitten äitiä tai isää hädässä, kun sitä omaa autoa ei ole. Elikkä edelleen järjestelmä mahdollistaa sen, että se ei ole oma äiti tai oma isä, joka tätä koulutusta antaa. Valitettavasti se ei ole kovinkaan monen tiedossa. Palautteen perusteella olen sen havainnut, että se viesti ei ole mennyt perille, joten sitä varmasti kansanedustajat voivat omilla alueillaan kertoa, että ei enää rajata sitä perheen sisälle.

Olemme siis syyskuussa jo käynnistäneet työryhmän, jossa on opetus- ja kulttuuriministeriön ja liikenne- ja viestintäministeriön virkamiehiä. Me käymme siinä kokonaisuudessaan lävitse erilaisia opetus- ja tutkintomalleja. Lisäksi työryhmältä odotetaan ajokoulutusta ja ammattipätevyyttä koskevia kehittämisehdotuksia esimerkiksi autokoulu- ja ammattipätevyyskoulutuspalveluiden saatavuudesta, autokouluopetuksen ja ammattipätevyyskoulutuksen sisällöstä, laajuuksista sekä oppilailla jo olevan koulutuksen hyväksiluettavuudesta. Tämän ryhmän tulee arvioida myös kaikkien näiden kehittämisehdotusten vaikutuksia, ja isona kysymyksenä on myös se, millä tavalla nämä vaikuttaisivat sitten kokonaiskustannuksiin. Työn pitäisi olla valmiina jo helmikuun loppupuolella ensi vuonna, elikkä kovin kauaa ei tälle joukkueelle työaikaa ole annettu. On haluttu saada nopeasti kokonaisuus kasaan ja mietityksi.

Toki alalla on tällä hetkellä kova kuohunta, ja palaute kertoo myös sen, että ollaan hyvin haastavassa tilanteessa vastaamaan minkäänlaisiin muutoksiin. Mutta itse näkisin, että kyllä meidän täytyy yhteistyössä löytää semmoiset ratkaisut, joilla voitaisiin mennä eteenpäin, ettei olla sillä tiellä pian Suomessa, että ihmiset ajavat ilman korttia. Tietysti tässä on sekin kaupunkilegenda kiertämässä, että liikenneministerikin ajaa ilman korttia. Täytyy varmaan pyytää poliisilta todistusta julkisesti, että vielä se ministerillä kortti töröttää.

Mutta sanoisin näin, että kokonaisuus on vahvasti työn alla, ennen kaikkea työn alla niin, että opetus- ja kulttuuriministeriö yhdessä liikenne- ja viestintäministeriön kanssa hakee ratkaisuja, joilla voidaan mennä eteenpäin kestävällä tavalla niin, että ei olla sillä tiellä, jonka mainitsin, että luvatta ajellaan luvattomilla ajoneuvoilla Suomen teillä.

Kiitoksia kaikille, ja tästä mennään eteenpäin.

Keskustelu päättyi.