Täysistunnon pöytäkirja 108/2013 vp

PTK 108/2013 vp

108. KESKIVIIKKONA 6. MARRASKUUTA 2013 kello 14.01

Tarkistettu versio 2.0

11) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kevennettyjen rakentamis- ja kaavamääräysten kokeilusta annetun lain muuttamisesta

 

Ari Torniainen /kesk:

Arvoisa herra puhemies! On hienoa, että jotkut jaksavat olla salissa vielä tähän aikaan illasta.

Mutta asiaan. Vuoden 2011 alusta tuli voimaan laki kevennettyjen rakentamis- ja kaavamääräysten kokeilusta eli niin sanottu kokeilulaki, ja tämä laki umpeutuu vuoden 2013 elikkä tämän vuoden lopussa. Kokeilu perustuu vuoden 2008 asuntopoliittiseen toimenpideohjelmaan, jonka keskeisenä tavoitteena oli parantaa talouskasvun edellytyksiä lisäämällä kasvukeskusten asuntotarjontaa ja edistää asumisen kohtuuhintaisuuden toteutumista. Asuntotuotantoa lisättäisiin muun muassa asuntotuotannon kustannustehokkuutta parantamalla. Toimenpideohjelman pääsisältönä oli mahdollistaa kokeilut, joissa rakentaminen joillakin kokeilualueiden kaava-alueilla tapahtuisi kevennetyillä rakentamis- ja kaavamääräyksillä.

Vuonna 2008 tähän kokeiluun oli halukkaita kaikkiaan kahdeksan kaupunkia. Ne ehdottivat joustoja rakentamismääräyksiin sekä väestönsuojan rakentamisvelvollisuuteen. Kaavamääräyksiin ehdotettiin vain vähäisiä kevennyksiä. Nyt tässä kokeilussa on viisi kaupunkiseutua.

Tällä hallituksen esityksellä kokeilua ehdotetaan jatkettavaksi ja alueellisesti laajennettavaksi, jotta toimivallan siirtämisestä saadaan laajempaa kokemusta. Nyt kevennettyjen rakentamis- ja kaavamääräysten kokeilua halutaan jatkaa määräaikaisesti vuoden 2018 loppuun asti, ja soveltamisalueeseen kuuluisi lisäalueita siten, että kymmenen suurinta kuntaa olisivat siinä mukana.

Arvoisa puhemies! Kannatan lämpimästi ehdotettuja muutoksia, mutta toisaalta mietin, miksi tämä laki rajataan ainoastaan suurimpiin kaupunkeihin. Eikö tällaisia kevennettyjä rakentamis- ja kaavamääräyksiä kannattaisi kokeilla esimerkiksi koko Suomessa? Kunnilla on vastuu alueidensa kaavoituksista ja rakentamisen lupamenettelyistä. Kunnat ovatkin parhaita asiantuntijoita koskien alueidensa tarpeita. Esimerkiksi Kaakkois-Suomessa Lappeenrannassa monet rakennushankkeet ovat niin sanotusti pitkässä varressa ja erilaiset selvitykset viivästyttävät hankkeita useillakin vuosilla. Näkemyseroja voi olla esimerkiksi ely-keskuksen ja kunnan kaavoittajien välillä. Myöskin erilaiset valitukset saattavat viivästyttää hankkeita.

Olisi tietysti ollut hyvä, että ministeri olisi ollut esittelemässä asiaa ja kertonut, millaisia kokemuksia nykyisestä kokeilusta on saatu. Tavoitteenahan on parantaa talouskasvun edellytyksiä lisäämällä kasvukeskuksiin asuntotarjontaa ja edistää asumisen kohtuuhintaisuuden toteutumista. Tavoite on hyvä.

Tällä hallituksen esityksellä ollaan siis jatkamassa kevennettyjen rakentamis- ja kaavamääräysten kokeilusta annettua lakia viidellä vuodella. Toivottavasti päästäisiin myös pysyvään lakiin eikä pelkästään kokeiluun.

Arvoisa puhemies! Kuten äsken totesin, kunnilla on vastuu alueidensa kaavoituksista ja rakentamisen lupamenettelyistä. Kaavoitus tehdään pitkäjänteisesti, ja sen tarkoituksena on tehdä asumisen, liikenteen, elinkeinoelämän ja luonnon kannalta tasapainoisia maankäyttösuunnitelmia. Maankäyttöön ja kaavoitusprosesseihin vaikuttavat valitettavasti paljon myös niistä tehdyt valitukset, ja kaikilla kansalaisilla on oikeus valituksiin, se on hyvä asia. Valitusten käsittely kestää helposti vuoden kussakin oikeusasteessa ja aiheuttaa sekä kustannuksia että viivästyksiä rakentamiselle ja hankkeiden eteenpäinviemiselle. Usein valituskäsittelyssä oleva kaavoitusasia on normaalin demokraattisen päätöksenteon jo läpikäynyt ja enemmistöpäätöksellä aikaansaatu.

Tästä asiasta tein myöskin kirjallisen kysymyksen, mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä maankäytön ja kaavoituksen valitusprosessien vähentämiseksi ja toisaalta myös nopeuttamiseksi. Vastauksessaan ministeri toteaa: "Kaavoituksissa käsitellään ihmisten elinympäristöä koskevia asioita. Näistä syistä laaja osallistumis- ja muutoksenhakuoikeus on kaava-asioissa perusteltu. Valitusoikeuden rajaamista tai ehtojen asettamista valitusoikeuden käytölle on tarkkaan harkittava. Ympäristöministeriössä on hallitusohjelman mukaisesti käynnissä maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi. Lain kokonaisarvioinnissa tarkastellaan myös lain muutoksenhakumenettelyjen toimivuutta. Tämän arvioinnin on määrä valmistua kuluvan vuoden loppuun mennessä. Arvioinnin perusteella määritellään maankäyttö- ja rakennuslain mahdolliset muutostarpeet ja tällöin selvitetään myös tarve ja mahdollisuudet valitusoikeuden rajaamiseen kaava-asioissa." Toivon itse lämpimästi, että tätä asiaa todellakin selvitetään, ja nämä kaksi asiaa oikeastaan liittyvät toisiinsa.

Keskustelu päättyi.