Annika Lapintie /vas(esittelypuheenvuoro):
            		
         
         
         Herra puhemies! Tämä lakialoite on yksi vasemmistoliiton
            vaihtoehdoista budjettiin. Tässä on pyritty nyt
            poimimaan erityisen ongelmallinen asia, joka koskee toimeentulotukea
            ja lapsilisiä. Tähän lakialoitteeseen
            liittyy myös talousarvioaloite numero 520/2008
            vp, jossa tämän lapsilisän ja toimeentulotuen
            yhteensovitukseen esitetään 35 miljoonaa euroa
            tämän lakiesityksen toteuttamiseksi. Eli pidämme
            lapsilisien osalta suurimpana ongelmana sitä, että pienituloisissa perheissä asuvat
            lapset eivät saa ollenkaan sitä lapsilisää,
            ja syynä on se, että jos perheet joutuvat turvautumaan
            toimeentulotukeen, niin tämä lapsilisä leikkautuu
            pois. Tähän olemme valinneet esitettäväksi
            vaihtoehdon, jossa toimeentulotuesta annetun lain 11 §:ää muutetaan,
            ja silloin lapsilisät tulisivat samalle viivalle kuin esimerkiksi äitiysavustus,
            vammaistuki ja lapsen hoitotuki, jotka eivät pienennä toimeentulotukea.
         
         
         Toimeentulotukea saavia kotitalouksia arvioidaan olevan vuonna
            2009 noin 220 000. Suurin osa on yhden hengen kotitalouksia,
            mutta yksinhuoltajat ovat ehkäpä taloudellisesti
            kaikkein haavoittuvimpia kotitalouksia. Stakesin arvioiden mukaan
            tai itse asiassa sen laskelmien mukaan, koska nämä ovat
            vuodelta 2006 — uudempia nyt ei ollut — silloin
            toimeentulotukea sai joka neljäs suomalainen yksinhuoltajaperhe
            ja näitä perheitä oli yhteensä 27 500.
            Kaikkiaan toimeentulotukea saavia perheitä, joissa on lapsia, oli
            lähes 50 000.
         
         
         Aikanaan lapsilisien tarkoituksena on ollut asettaa lapsiperheet
            ja lapsettomat perheet samalle viivalle ja tällä lapsilisällä tukea
            perheitä kompensoimalla niitä kuluja, joita niille
            aiheutuu lasten kasvattamisesta, hoitamisesta, huoltamisesta. Lapsilisiä ei
            ole sidottu indeksiin ja lapsili-sien reaaliarvo on laskenut rajusti,
            niin kuin tänä iltana aikaisemmassa keskustelussa
            jo tuli esille. Erityisesti viime aikoina tapahtunut ruuan hinnan
            kohoaminen on edelleen vaikuttanut siihen, että etenkin
            lapsiperheet ovat joutuneet vaikeaan asemaan, puhumattakaan päivähoidon
            ja terveyskeskusmaksujen ja muiden tällaisten maksujen korotuksista,
            jotka myös lisäävät lapsiperheiden rasitusta.
         
         
         Toimeentulotuen perusosan määräytymisperusteita
            muutettiin vuoden 1994 alusta siten, että lapsilisät
            alettiin ottaa huomioon perheen toimeentulolaskelmaa tehtäessä.
            Lapsilisät katsottiin perheen tuloksi, eli tavallaan lapsille
            ja lasten kuluihin annetut rahat katsottiin koko perheen
            tuloiksi, jotka sitten vähensivät toi-meentulotukea.
            Eli käytännössä myös
            sellaiset korotukset, joita on viime vuosina tehty ja joita nyt
            esimerkiksi tänä syksynä päätettiin
            tehdä kolmannen lapsen lapsilisiin, jäävät
            saamatta niiltä perheiltä, jotka saavat toimeentulotukea.
         
         
         Kun käsittelimme tässä, muistaakseni
            viime tai edellisviikolla, sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöä koskien
            juuri tätä lapsilisien korotusta, niin koko sosiaali-
            ja terveysvaliokunta, niin opposition kuin hallituksenkin edustajat,
            oli katsonut, että on iso epäkohta, että toimeentulotuessa
            otetaan tämä lapsilisä tulona huomioon, ja
            esittivät, että hallituksen on tehtävä siihen muutos.
            Tämä meidän lakialoitteemme on saman
            sisältöinen kuin sosiaali- ja terveysvaliokunnan
            toive oli. Itse asiassa olemme kyllä esittäneet
            tätä aikaisemmin ja yrittäneet monta
            kertaa eri yhteyksissä ottaa esille tätä suurta
            ongelmaa.
         
         
         Aika usein tuolla turuilla ja toreilla käydään keskustelua
            siitä, onko oikein, että rikkaat perheet, joissa
            on lapsia, saavat lapsilisää, mutta käytännössähän
            tällaisia perheitä ei ole kovin paljon. Paljon
            paljon suurempi ongelma on juuri se, mihin tässä nyt
            yritämme puuttua, eli se, että nämä pienituloiset
            perheet eivät saa sitä lapsilisää.
         
         
         Tämän meidän esityksemme mukaan lapsilisä muutettaisiin
            niin kutsutuksi etuoikeutetuksi tuloksi, joka ei vähennä perheen
            saamaa toimeentulotukea, ja sen mukaan lapsilisiin viime vuosina
            tehdyt pienet parannukset ja myös tämä viimeisin
            parannus auttavat myös näitä lapsiperheitä.
            Tämän pykälämuutoksen mukaan
            lapsilisät rinnastettaisiin äitiysavustukseen,
            vammaistukeen ja lapsen hoitotukeen. Tämä kuulostaa
            toivottavasti myös kaikkien muidenkin kansanedustajien
            korviin oikeudenmukaiselta ja perustellulta vaatimukselta ja vaihtoehdolta.
            Me toivomme, koska sosiaali- ja terveysvaliokunta jo kerran on ottanut
            tähän asiaan kantaa ja myöntänyt
            tämän ison ongelman, että myös
            tämä laki-aloite käsiteltäisiin
            ja tätä lakialoitetta käyttäen voitaisiin
            vaikkapa hallitukselle esittää velvoite, tai sitten,
            jos se kuulostaa hallituspuolueiden kansanedustajien korviin liian
            rajulta sanalta, ainakin että hallitus toisi tämän
            sisältöisen muutosesityksen.
         
         
         Itse olen vähän ollut peloissani tästä salaisesta
            Sata-komiteasta, joka näitä esityksiänsä valmistelee,
            kun kaikki tällaiset kipeästi tarvittavat uudistukset
            pistetään sen piikkiin, että kyllä sieltä Sata-komiteasta
            sitten aikanaan tulee. Jos nyt on, niin kuin näyttää,
            että siellä ei kovin helposti asioista yksimielisyyttä löydy,
            niin ne muutokset siirtyvät tuonne 2010-luvun alkupuolelle
            viimeistään ja ehkä myöhemmäksikin, Tällainen
            esitys, että toimeentulotuessa ei enää otettaisi
            lapsilisiä huomioon, vaan perheet saisivat ne
            suoraan itsellensä, maksaisi nyt meidän arviomme
            mukaan ensi vuoden talousarviossa 35 miljoonaa euroa. Toivon, että tämä lakialoite
            voitaisiin hyväksyä ja tämän
            sisältöinen valmisteluvelvoite vähintään
            antaa hallitukselle.
         
         
       
      Keskustelu päättyi.