Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Herra puhemies! Kyseinen laki on saanut muotonsa ja säätämisehdotuksensa yhtäältä perustuslakivaliokunnan esittämien huomautusten ja kannanoton perusteella ennen joulua ja toisaalta eduskuntaryhmiltä melko tuoreeltaan saaduista vastauksista liittyen tämän uuden lakiesityksen läpiajamiseen, käsittelemiseen täällä eduskunnassa. Tätä esitystä on valmisteltu erittäin hyvässä yhteisymmärryksessä erityisesti puolustusministeriön, ulkoministeriön ja oikeusministeriön välillä. Kun nyt oikeusministeri Luhtanen on virkamatkalla Brysselissä, niin todettakoon, että tämä lakiesitys on tehty todellakin hyvässä ja täydellisessä yhteistyössä oikeusministeriön ja -ministerin kanssa, joka on osallistunut tämän lain muotoiluun kaikissa vaiheissa. Oikeusministeriön työryhmähän valmisteli perustuslain muutosta sen joulun alla syntyneen tilanteen pohjalta. Todettakoon siitä se, että sekään työ ei ole mennyt hukkaan. Se on erinomainen työ, ja jatkossa tarvittaessa totta kai se työ on käytettävissä, ja kaiken kaikkiaan se työ selkiytti tämän tilanteen ratkaisemista siihen formuun, jossa se tällä hetkellä on.

Todettakoon aivan lyhyesti 1, 2 ja 3 §:n osalta, että nehän ovat siinä muodossa kuin ennen jouluakin. Perustuslakivaliokunta puuttui myös palvelussuhteen ehtoihin, mikä sitten vaikutti siihen, että nämä ehdot on nyt kirjoitettu pykäliin, joka ikinen niistä erikseen pykäliin, kun aikaisemmin ne oli pantu vain yhteen pykälään, 12 §:ään. Nyt nämä palvelussuhteen ehdot ovat 12 ja 19 §:ssä ja siis käsittävät peruspalkan määräytymisen tehtävän vaatimusten mukaisesti, sairausloman ajan palkkauksen ja äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan määräytymisen, totta kai päivärahojen määräytymisen palvelussuhteiden mukaisesti, kriisinhallintahenkilöstön tehtävien hoidosta syntyvien palveluskustannusten korvaamisen, terveydenhuollon järjestämisen tietystikin ja myös tämän koulutusajan etuudet. Kaikki nämä on nyt kirjoitettu, erikseen kukin niistä, pykäläehdotuksiin.

Jatkossakin kriisinhallintatehtävät perustuvat aitoon vapaaehtoisuuteen. Ketään suomalaista sotilasta, siviileistä puhumattakaan, ei siis määrätä, ei käsketä — kun puhutaan sotaväen termein — näihin tehtäviin, vaan kysymys on aidosta vapaaehtoisuudesta. Kerrottakoon, että myös nopean toiminnan joukoissa se koostumus on niin, että 60 prosenttia tulee reserviläisistä ja 40 kantahenkilökunnasta, kertoen siis sen, että tässäkään suhteessa ei ole dramaattisesta muutoksesta kysymys vaan pikemminkin jatkumosta.

Puolustusvoimien virkamiehet ovat koulutuksen ja operaation aikana virkavapaalla, ja kriisinhallintahenkilöstöllä ei ole siis työsopimussuhdetta tai virkasuhdetta, vaan kysymys on muusta julkisoikeudellisesta palvelussuhteesta, joka ei näin ollen ole myöskään mukana kollektiivisopimusjärjestelmässä. Palvelussuhteen ehdot määrää valtio hallinnollisella päätöksellä, mutta tärkeä muutos aikaisempaan käytäntöön verrattuna on se, että siinä sovelletaan viime syksynä sovittua neuvottelu- ja osallistumisjärjestelmää, joka antaa todella painavat mahdollisuudet Puolustusvoimien henkilöstöjärjestöille vaikuttaa palvelussuhteen ehtoihin. Palautan mieliin, että tämä sopimushan saatiin aikaan elokuussa 2005 puolustusministeriön, Pääesikunnan ja henkilökuntajärjestöjen välisellä pöytäkirjalla, jolla todellakin varmistetaan tämä aito osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuus.

Ja vielä sen voi sanoa, että liittyen tuleviin kriisinhallintatehtäviin tämän mainitun neuvottelu- ja osallistumisjärjestelmän puitteissa on jo ehditty neuvotellen sopia puolustusministeriön, Pääesikunnan, järjestöjen välillä 16.2. saavutetulla neuvottelutuloksella palvelussuhteen ehdot aivan tarkoin euromääräisesti ja muutoinkin. Se käsittää koko tämän palvelussuhde-ehtojen kirjon. Tämän alkuvuoden neuvottelu omalta osaltaan osoittaa ja todistaa, että se viime syksyn neuvottelu- ja osallistumisjärjestelmä on toimiva ja se antaa kaikille osapuolille hyväksyttävän lopputuloksen. Näitten ehtojen osalta totta kai järjestöt ja myös ministeriö jäävät odottamaan sitä, että laki astuisi voimaan mahdollisimman nopeasti, koska näihin tehtäviin ja koulutukseen sitoutuvat miehet ja naiset eivät kirjoita sopimuksia alle ennen kuin laki on sataprosenttisen selkeästi vahvistettu. Eduskuntahan käsittelee tätä asiaa omalla aikataulullaan omassa järjestyksessään, siihen ei tarvitse sen kummemmin puuttua muutoin kuin esittää se luonnollinen toive, että käsittely olisi rivakkaa mutta perusteellista.

Ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja

Herra puhemies! On hyvä, että tämä asia saadaan nyt eduskunnassa käsiteltäväksi, ja toivottavaa on, että eduskunta, joka on ehtinyt asiaan tutustua hyvin monipuolisesti jo ennen esityksen antamista, voi sen myöskin nopeassa järjestyksessä käsitellä.

Tässä on nyt tärkeätä se, että nyt me olemme toteuttamassa täällä käsiteltyjä ja hyväksyttyjä turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon keskeisiä linjauksia. Tämän lainsäädännön kautta on tarkoitus varmistaa Suomen täysimääräiset osallistumismahdollisuudet kansainväliseen kriisinhallintaan sellaisena kuin ne tarpeet on osoitettu ja käyty lävitse selonteossa, erityisesti siltä osin, että voimme osallistua muiden EU-maiden tavoin Euroopan unionin tulevien nopean toiminnan joukkojen kokoamiseen, siihen liittyvään valmistelutyöhön ja niihin tehtäviin, joita aikanaan nämä saattavat saada suoritettavakseen, ja että meillä on myöskin valmius kantaa vastuumme aikaisempaa vaativammista kriisinhallintatehtävistä. Se, mikä tässä on viivästyttänyt, on asia, joka ei ole liittynyt millään tavoin itse tähän päälinjaukseen, pääasiaan, josta on vallinnut koko ajan — näin olen ymmärtänyt — myös tässä salissa suuri yksimielisyys. Tärkeätä on, että tämä lainsäädäntö saadaan tältä osin nyt kuntoon.

Jälleen kerran on todettava, että valmistelu on tapahtunut hyvässä yhteisymmärryksessä kaikkien ministeriöiden kesken. Tällä tavoin varmistetaan meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme kannalta keskeisen välineen saattaminen ajantasaiseksi. Tämä on laaja esitys, mutta suuri osa siitä on hyvinkin teknistä sillä tavoin, että tässä on samalla läpikäyty koko tähänastinen lainsäädäntö ja sen erilliset määräykset saatettu ajan tasalle. Se, mikä on tärkeintä koko ajan kuitenkin alleviivata, on se, että näiden kriisinhallintaan käytettävien voimavarojen käytöstä päätetään, kuten tähänkin saakka, Suomessa. Mitään kansainvälisiä kriisinhallintatehtäviä suomalaisten sotilaitten lähettämisestä ulkomaille ei tapahdu ilman että sillä on tämän salin elikkä eduskunnan hyväksyminen. Tässä ei ole muutosta. Tämä vastaa sitä tilannetta, jossa kaikki muutkin maat kansainväliseen kriisinhallintaan osallistuvat.

Suvi-Anne Siimes /vas:

Arvoisa puhemies! Olen ollut jo kauan sitä mieltä, että suomalaisen turvallisuuspolitiikan todellisuus on kaikista eurooppalaisuutta korostavista juhlapuheista huolimatta syvällä kansallisessa poterossa. Se, miten syvä potero on, selvisi minulle kuitenkin vasta viime vuoden marraskuussa, tarkemmin sanottuna marraskuun lopussa. Kriisinhallintalain ensimmäinen versio oli silloin loppusuoralla eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa. Valiokunnan mielipidejakauma oli se, että hallituksen esityksen taakse ei löytynyt yksimielisyyttä, ja mietinnässä oli, voisiko yksimielisyys löytyä jostakin muusta muotoilusta.

Viime syksynä keskustelu koski kriisinhallintaan osallistumisen ehtoja eli sitä, miten tätä asiaa koskeva säännös olisi lakiin parasta kirjata: Olisiko meneteltävä niin kuin hallitus ehdotti, ja ehdottaa nytkin, eli kirjattava pykälään sekä nimenomainen vaatimus YK:n mandaatista että nimeltä mainittu mahdollisuus poiketa siitä, vai olisiko viisaampaa kirjoittaa pykälä niin, että siinä ei nimenomaisesti sanottaisi, että mandaatista poikkeaminenkin olisi mahdollista. Silloin laissa todettaisiin vain, että Suomi voi osallistua YK:n peruskirjan mukaiseen tai YK:n tavoitteiden ja periaatteiden mukaiseen sotilaalliseen kriisinhallintaan. Valiokunnassa asian käsittely ja siihen liittyvä keskustelu keskeytyi, kun hallitus ja presidentti ilmoittivat seisovansa pilkulleen hallituksen silloisen esityksen mukaisten muotoilujen takana. Syy siihen ei kuitenkaan ollut kansainvälisessä oikeudessa eikä tulevaisuuden haasteissa; se oli päinvastoin kansallisessa vallanjaossa ja osin myös halussa pitää kiinni menneen maailman menettelytavoista.

Hallitus puhalsi rivinsä suoriksi siksi, että muutospaineita muhi myös eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Ne eivät kuitenkaan kohdistuneet mandaattipykälään vaan perustuslain tulkintaan ja siihen, miten EU:n taistelujoukkojen lähettämisestä pitäisi päättää täällä Suomessa. Siinä keskustelussa uhan alla ei ollut YK:n asema eivätkä kansainvälisen oikeuden säännökset. Uhattuina olivat vain kansalliseen vallanjakoon kuuluvat asiat eli presidentin asema ja kolmen suuren puolueen sopimus siitä, että presidentin valtaoikeuksiin ei lähivuosina puututa.

Kuten tiedämme, pilliin puhaltaminen ei auttanut. Perustuslakivaliokunta piti päänsä ja antoi tunnetun lausuntonsa. Loppu onkin suomalaista poliittista historiaa. Kriisinhallintalaki vedettiin pois eduskunnasta, perustuslaki aiottiin alistaa päivänpolitiikan välineeksi ja Euroopan unioni ja sen yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka pudotettiin kokonaan pois keskustelusta.

Eduskunta aloittaa kriisinhallintalain käsittelyn nyt toisen kerran. Ajatus perustuslain muuttamisesta on haudattu, mutta perustuslain kanssa ristiriidassa oleva kriisinhallintalaki halutaan saattaa voimaan kiireellisenä poikkeuslakina.

Johtopäätökseni kuluneen kolmen kuukauden karusellista on se, että kansallinen poteromme on niin syvä, että sen pohjalla näkyy pelkkää mustaa. Suomessa voidaan kyllä poiketa YK:n peruskirjasta mutta ei kolmen suuren puolueen sopimuksesta ja Euroopasta ja Euroopan tulevaisuudesta ei edes puhuta. Arvoisa puhemies! Ehkä on hyvä, että ei niin paljon puhutakaan, sillä jos hallituksen nyt annettua esitystä ei muuteta, Suomi on uuden kriisinhallintalain voimaantulon jälkeenkin eurooppalainen erityistapaus. Se on erikoista, sillä hallituksen esityksen alkuperäinen tarkoitus oli nimenomaan saattaa Suomi sotilaallisen kriisinhallinnan suhteen samalle viivalle muiden EU-maiden kanssa.

Tähän astihan Suomi on lähtenyt, kuten tunnettua, liikkeelle takamatkalta. Takamatka on johtunut siitä, että kansallinen lakimme on sallinut suomalaisten sotilaiden lähettämisen ulkomaille ainoastaan ja vain YK:n turvallisuusneuvoston mandaatin perusteella. Me emme siis ole voineet osallistua sellaisiin kriisinhallintaoperaatioihin, joita ei ole käsitelty lainkaan turvallisuusneuvostossa tai joiden jatkoaikaa ei ole siellä hyväksytty, olivatpa ne YK:n peruskirjan mukaan muuten kuinka hyväksyttäviä ja laillisia tahansa. Meidän kanssamme tässä samassa veneessä on ollut nykyisistä EU-maista ainoastaan Irlanti.

Hallituksen uusikaan esitys ei kuitenkaan siirrä Suomea suoraan eurooppalaiseen valtavirtaan. Se siirtää maamme vain yhdestä eurooppalaisesta ääripäästä toiseen, sillä hallituksen esityksen perusteella Suomesta tulee ainoa EU-maa, jonka laissa mainitaan suoraan se, että YK:n peruskirjasta voidaan myös poiketa. Mielestäni tällaista erilaisuutta ei voi mitenkään perustella kestävällä tavalla, ja siksi olen sitä mieltä, että mandaattipykälän tekstiä pitää lain eduskuntakäsittelyssä korjata.

Ikuiseksi erityistapaukseksi jääminen ei todellakaan ole Suomen ainoa vaihtoehto. Hallituksen julkilausutut turvallisuuspoliittiset tavoitteet, siis esimerkiksi se, että Suomi voi osallistua täysimääräisesti Euroopan yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, voidaan saavuttaa myös YK:n peruskirjaa kunnioittavalla tavalla, siis esimerkiksi juuri niin, että kriisinhallintalain mandaattipykälä kirjoitetaan muotoon "Suomi voi osallistua YK:n peruskirjan mukaiseen tai YK:n tavoitteiden ja periaatteiden mukaiseen sotilaalliseen kriisinhallintaan". Tällaista muotoilua on käytetty myös Euroopan unionin turvallisuusstrategiassa. Jos tämäntyyppinen muotoilu kelpaa Suomen hallitukselle EU:n päätöksenteossa, miksi sitä vastaan pitää harata kansallisessa lainsäädännössä?

Arvoisa puhemies! Suomi on seurannut monessa kriisinhallintaan liittyvässä asiassa Ruotsia. Siksi Ruotsista voitaisiin hakea mallia myös nyt käsillä olevan kriisinhallintalain loppuviilauksessa. Ruotsin lainsäädäntö on kirjoitettu niin, että nimenomaista vaatimusta YK:n turvallisuusneuvoston mandaatista ei ole. Ruotsalaisia sotilaita voidaan siis lähettää ulkomaille myös ilman sitä. Jos niin tehdään, asiasta päätetään kuitenkin normaalista poikkeavalla tavalla. Tuolloin päätöksen tekevät Ruotsin valtiopäivät, muussa tapauksessa asiasta päättää maan hallitus. Mielestäni tällaista menettelyä voitaisiin aivan hyvin käyttää myös Suomessa.

Myös kansallisesta poterosta voitaisiin ryömiä vähitellen ihmisten ilmoille, sillä turvallisuuspolitiikkaa tehdään tämän päivän eurooppalaisessa todellisuudessa enemmän ja enemmän yhdessä. Siksi myös Suomessa tarvitaan muutosta, ja muutoksista suurin on se, että eurooppalaisiin tavoitteenasetteluihin ja ratkaisuihin pitää osata ja uskaltaa vaikuttaa ajoissa. Ajoissa vaikuttamiseen ei riitä vain se, että asiat mietitään oikein EU:n ministerineuvostossa. Tarkkaa poliittista harkintaa ja oikeaan osuvaa analyysia tarvitaan jo silloin, kun kriisinhallintaan liittyviä asioita käsitellään EU:n virkamies- ja sotilaskomiteoissa. Myös eduskunta ja sen ulkoasiainvaliokunta täytyy pitää tarkasti tilanteen tasalla jo siinä vaiheessa, sillä vain niin EU:n yhteiselle ulko- ja turvallisuuspolitiikalle saadaan myös aitoa parlamentaarista katetta.

Sen jälkeen kun sotilaallisesta kriisinhallintaoperaatiosta on päätetty EU:ssa, kansallisella vastaanharaamisella ei ole enää mitään väliä. Todellinen sitoutuminen on tapahtunut jo, ja siksi kaikki, mitä sen jälkeen sanotaan, on vain tyhjää puhetta. Siksi tasavallan presidentin kaltaista viimeistä toppariakaan ei tarvita; yhteistoimintamenettelyn pitää sen sijaan toimia jo aivan prosessin alkuvaiheessa. Jos siis halutaan jotain pysäyttää, se täytyy tehdä hallituksen suulla viimeistään EU:n ministerineuvoston kokouksessa. Kaikista muista vaihtoehdoista puhuminen on pelkkää poliittista hölynpölyä.

Arvoisa puhemies! Koska pidän Suomen täysimääräistä osallistumista Euroopan yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan tärkeänä, olen kuitenkin osaltani valmis tukemaan sitä, että nyt käsittelyyn tuleva kriisinhallintalaki hyväksytään kiireellisenä poikkeuslakina.

Päivi Räsänen /kd:

Herra puhemies! Kun viime syksynä vastaavaa esitystä käsiteltiin lähetekeskustelussa, kaikkein keskeisin kysymys oli, mikä on YK:n rooli ja asema kriisinhallintaoperaatioihin osallistumista koskevassa päätöksenteossa. Toivon, että tämä kysymyksenasettelu ei hautaudu nyt, kun käsittelemme samaa esitystä kiireellisenä poikkeuslakina.

Tasavallan presidentin rooli päätöksenteossa on tärkeä, ja myös kristillisdemokraatit tukevat sitä tavoitetta, että nykyisen rauhanturvaamislain menettely säilyy. Tasavallan presidentin päätösvaltahan merkitsee sitä, että niin eduskunnalla, valtioneuvostolla kuin presidentillä on oma tärkeä paikkansa näitä vaativia päätöksiä tehtäessä. Toki se merkitsee presidentille myös veto-oikeutta esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa presidentin harkinnan mukaan EU-operaatioon mukaan lähteminen ei olisikaan Suomen kansallisen edun mukaista, vaikka valtioneuvostojohtoisissa EU-neuvotteluissa olisi päädytty tukemaan EU-operaatiota.

Poikkeuslain säätämiseen kiireellisenä tarvitaan viiden kuudesosan enemmistö, mutta poikkeuslain muuttaminen, kriisinhallintalain muuttaminen, onnistuu myöhemmin yksinkertaisella enemmistöllä. Teoreettisesti voidaan pohtia sitäkin, että vuoden kuluttua kokoontuva uusi eduskunta voisi harkitessaan melko helposti muuttaa päätöksentekojärjestelmän perustuslakivaliokunnan tulkinnan mukaiseksi. Presidentin asema ei siis tällä menettelyllä ole niin vahva kuin mitä se olisi ollut mahdollisella perustuslain muutoksella. Tämän vuoksi mielestäni on sitäkin tärkeämpää, että YK:n valtuutus olisi tätä esitystä tiukemmin todettu.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä siis tukee tasavallan presidentin aseman säilyttämistä kiireellisen poikkeuslain avulla, mutta edelleen pidämme kiinni aiemmasta kannastamme YK-valtuutuksen suhteen. Niissä tilanteissa, joissa operaatiolla ei ole YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta, pelkkä selontekomenettely on mielestäni liian kevyt raskaan päätöksen tekemistä ajatellen. Määräenemmistöhallitusten aikana esityksen läpivieminen on yksinkertaista, vaikka vastustusta operaatiolle olisi paljonkin. Kenties hallituspuolueiden sisälläkin on helppo ryhmäkurilla saada kuitenkin edustajat ruotuun.

Suomen hallituksen on myös käytännössä vaikeampaa kieltäytyä osallistumasta sellaisiin Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioihin, joista puuttuu YK:n mandaatti, jos lainsäädännössä mahdollistetaan reitti siihen. Sen sijaan jos laissa aina vaadittaisiin YK:n turvallisuusneuvoston vaatimus, siihen olisi neuvottelupöydissä myös helpompi ja luontevampi vedota. Saatamme joutua tilanteisiin, joissa Suomi ei uskalla kieltäytyä lähtemästä mukaan EU-operaatioon, koska joutuisimme professori Esko Antolan sanoin "maksamaan siitä kovan poliittisen hinnan". Jos kansallinen yhteisymmärrys tällaiseen operaatioon lähtemisestä kuitenkin olisi suuri, se voitaisiin kyllä hoitaa tarvittaessa nopeastikin erillislain avulla. YK-mandaatti on tärkeä nimenomaan sen vuoksi, että sen puute usein kertoo jostakin hyvin hankalasta poliittisesta jännitteistöstä kriisin takana. Suomelle on esimerkiksi ollut suuri onni, että emme ole olleet mukana Irakin kriisipesäkkeessä missään operaatiossa.

Kun kriisinhallintalaista edellisen kerran tässä salissa keskusteltiin, silloin nousi esimerkiksi Srebrenican verilöyly, se, kuinka YK:n sotilaat voimattomina seurasivat sitä, että Euroopassa, aivan lähellämme, murhattiin viattomia ihmisiä. Tämä esimerkki on kyllä hyvä, mutta aivan vastaavaan kriisintorjuntaan EU-operaation mukana toki voisimme myös lähteä erillislain turvin.

Itse asiassa mielestäni ideaaliratkaisu olisi, jos Irlannin tavoin operaatioihin osallistumisesta ja YK-mandaattivaatimuksesta säädettäisiin ihan perustuslain tasolla. Silloin muunlaiseen operaatioon osallistuminen todellakin vaatisi aina kiireellisen poikkeuslain ja näin ollen varsin suuren kansallisen yksimielisyyden eli viiden kuudesosan enemmistön. Eduskuntaryhmille esitetty vaihtoehtoinen perustuslain muutoshan kohdistui toki vain presidentin päätösvaltaan, ei siis tähän YK-mandaattiin.

Arvoisa puhemies! Vihreiden, vihreän liiton, linjaus on tässä kuviossa ollut mielestäni melko merkillinen, sillä itse asiassa kristillisdemokraattien, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten YK-mandaattivaatimuksen seurauksena vihreä liitto jäi avainasemaan tämän viiden kuudesosan enemmistön saamisessa. Mielestäni vihreiden käyttäytyminen on ollut jossain määrin epäjohdonmukaista aiempiin kannanottoihin nähden, ja varmaan kuulemme nyt seuraavissa puheenvuoroissa selityksen tähän linjaukseen. Nimittäin viime syksyn lähetekeskustelussa vihreät vaativat usean edustajan suulla YK:n roolin selkeytystä ja toivat esiin vahvasti pelon siitä, että tällä linjalla heikennetään YK:n roolia kansainvälisessä kriisinhallinnassa. Toisaalta juuri ed. Heidi Hautala oli oikeastaan ainoita, joka tuossa lähetekeskustelussa hoksasi ottaa tämän presidentin roolin esiin. Hänhän tuolloin puheessaan ehdotti, että presidentin rooli rajoittuisi siihen, että hän istuu hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa läsnä silloin, kun tehdään operaatioon osallistumisesta ehdotus eduskunnalle. Nyt vihreät ovat kuitenkin valmiit hyväksymään kiireellisen poikkeuslain, jolla sementoidaan presidentin asema, mutta he eivät ole tuoneet mitään ehtoja YK:n aseman vahvistamiseksi, vaikka siihen nyt olisi todella ollut tilaisuus ja saumaa. Eli kysyn, eikö vihreille olekaan tärkeätä varmistaa YK:n roolia.

Ed. Heidi Hautala teki viime syksyn puheessaan myös hyvin tärkeän kysymyksen, ja luen lainauksen, "onko ehkä kysymys siitä, että kun presidentti Halonen muutti kantansa tähän lakiin, siihen, että Suomi voisi olla mukana operaatioissa, joissa ei ole YK:n erityistä erillistä valtuutusta, niin onko niin, että tämä nimenomainen kohta on tässä laissa juuri sen takia, että presidentti on saatu se hyväksymään". Näin siis ed. Heidi Hautala. Tällä kohdallahan tarkoitettiin juuri tuota päätösvaltapykälää, jota nyt ollaan sitten kiireellisenä poikkeuslakina viemässä läpi. Tämä kysymys on mielestäni edelleenkin ajankohtainen ja itse asiassa vaille vastausta. Presidentti Halonen vielä pari vuotta sitten asetti kriisinhallintalain ehdoksi YK-mandaatin hyvin selkeäsanaisesti, ja kysyn ed. Hautalan tavoin, onko tasavallan presidentin takinkäännös tässä YK-mandaattiasiassa ostettu tällä presidentin päätösvallan säilyttämisellä.

Pidän oikeana sitä, että Suomi omalta osaltaan kantaa kansainvälisen vastuunsa myös sotilaallista voimaa vaativista kriiseistä. Kansanmurhien ja etnisten vainojen estämiseksi tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä ja koviakin keinoja. Interventioissa on kuitenkin noudatettava kansainvälisen oikeuden periaatteita, ja YK:n turvallisuusneuvoston mandaatti on osa tätä periaatetta. Kaikissa maailman kriisipesäkkeissä emme myöskään voi olla mukana, joten pienen maan resurssit kannattaa suunnata mielestäni sellaisiin tilanteisiin, joissa kansainvälisen oikeuden periaatteet ja valtuutukset ovat selkeät.

Samalla emme saa unohtaa muita, jopa vielä tärkeämpiä keinoja estää sotilaallisia ja poliittisia jännitteitä. Siviilikriisinhallinnan merkitystä ei pidä vähätellä sotilaallisen avun rinnalla. Yhteiskunnan luhistuessa ja varsinkin valtionsisäisten konfliktien saadessa etusijan siviilikriisinhallinta saa yhä suuremman painoarvon. Poliittisesti ja taloudellisesti vakaata yhteiskuntaa ei voida rakentaa lopulta sotilaiden toimesta. Toisaalta sotilaalliset joukot eivät kriisipesäkkeissä voi vetäytyäkään, ennen kuin tämä tavoite on saavutettu. Samoin niin kauan kuin emme täytä sitoumuksiamme kehitysyhteistyömäärärahoissa, on tarpeetonta yrittää erityisellä tavalla kunnostautua sotilaallisissa interventioissa.

Arvoisa puhemies! Lopuksi totean, että tällä hetkellä erityiset maanosamme EU:ta sivuavan kriisin ainekset näyttävät olevan pilapiirroksista suuttuneissa islamilaisissa maissa. Samoin Lähi-idän tilanne on erityisen huolestuttava. Tästä, arvoisa puhemies, haluan muutaman sanan vielä sanoa.

Euroopan unionissa tulisi pitää kirkkaana tavoite terrorismin torjunnasta sekä pehmein keinoin, diplomatian ja kehitysyhteistyön avulla, mutta toisaalta myös kovalla kädellä, esimerkiksi taloudellisin pakottein. Jotta Lähi-itään ei syntyisikään tarvetta sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon, (Puhemies: 10 minuuttia!) nyt tarvittaisiin erityistä valppautta.

Palestiinan vaalit voittaneen Hamasin toiminta on perustunut terrorismiin, itsemurhaiskuihin, siviilien surmaamiseen. Tämän islamilaisen vastarintaliikkeen peruskirjassahan vaaditaan Israelin valtion tuhoa ja islamilaista hallintoa koko Palestiinan alueelle. Vaalivoittonsa jälkeenkään Hamas ei ole luopunut aseellisen taistelun ajatuksesta. Se ei tunnusta Israelin valtiota eikä sitoudu rauhanprosessiin, ja Hamas on myös torjunut oman presidenttinsä vaatimukset tunnustaa Israelin kanssa solmitut sopimukset.

Suomi joutuu pian alkavalla EU:n puheenjohtajakaudella osaltaan linjaamaan EU:n suhteita vaaralliselta näyttävään Lähi-idän tilanteeseen. Muistutan siitä, että Euroopan unioni jakaa joka kuukausi budjettivaroistaan avustusta Palestiinan autonomian hallintokuluihin 10 miljoonaa euroa. Mielestäni Suomen hallituksen tulisi hyvissä ajoin ottaa selkeä linja: humanitääristä apua tulee antaa kaikille kärsiville apua tarvitseville, mutta terroristista hallintoa ei pidä rahallisesti avustaa. Toivon, että Suomen hallitus tekisi Euroopan unionin ministerineuvostossa esityksen palestiinalaishallinnon avustusten jäädyttämisestä, kunnes Hamas on luopunut väkivallan ja terrorismin käytöstä, suostunut aseistariisuntaan ja tunnustanut Israelin valtion.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! On erinomaisen hyvä tilanne, että olen saanut kuulla nämä kaksi edellistä puheenvuoroa. Ne ovat nimittäin erinomaisen hyvää aineistoa käyttää omaan puheenvuorooni tässä asiassa.

Ensinnäkin välttämättömyys on toteutettava. Tämä hallituksen esitys, siinä muodossa kuin se nyt sitten valiokunnasta tulee, on sitten kai hyväksyttävä kiireellisesti poikkeuslakina. Valinnaiset vaihtoehdot ovat aika vähissä tässä.

Mutta itse tästä varsinaisesta asiasta. Ensimmäinen havaintoni koskee koko tätä prosessia ja koko tämän lainsäädännön kehittämistyötä. Mielestäni on aivan loistavaa kerta kaikkiaan, että näistä asioista puhutaan nyt oikeilla nimillä. Eihän tässä ole monta vuotta aikaa siitä, kun täällä harrastettiin varsinaista sanaseppoilua näissä asioissa. Muistan, kuinka ed. Jaakko Laakso kävi täällä rauhaanpakottamisista sun muista hyvin, sanoisinko, mielenpainuvan keskustelun ministereitten kanssa siitä, mistähän tässä asiassa nyt oikein saattaakaan olla kysymys. Ja nyt sanotaan asiat suoraan, että kysymys on sotilaallisesta kriisinhallinnasta. Sinä aikana, kun tämä hallituksen prosessi on ollut visiitillä hallituksen kammareissa, itse asiassa on tapahtunut mielenkiintoista. Nimittäin nyt ei ole kysymys siitä, että me lähetämme nopean toiminnan joukot erittäin hyvin varustautuneina. Nyt lehdistö on tuonut foorumille sen, tarjoaako Nato sittenkin paremmat, iskevämmät joukot iskemään sinne, mihinkä iskeä pitää. Siis toisin sanoen tästä on tullutkin jo Nato-operaation yksi väline ja siihen on tarvittu aikaa vain muutama kuukausi. Niille, jotka ovat Nato-jäsenyyden kannalla, tämä on tietysti seireenien soittoa korvien kuultavaksi ja habituksen iloiseksi tekemiseksi.

Sitten näistä äsken kuulluista puheenvuoroista. Niitten erittäin suuri arvohan on siinä, että samalla kun niissä on johtopäätöksenä se, että tämä poikkeuslakimenettely on ok elikkä prosessia pitää näin edistää, niin se, mitä esitetään hyväksyttäväksi, voidaan nähdä jo vaikka kuinka monella tavalla. Nyt siis kahdella tavalla vielä pohdiskellen sitä asiaa eri puolilta. Mikä merkitys, arvoisa puhemies, tällä on? Sillä on se merkitys, että kun nyt pääsääntöisesti tässä ydinkysymyksessä edellytettäisiin Yhdistyneitten kansakuntien turvallisuusneuvoston päätöstä operaatioon lähtemiseksi, niin sen lisäksi olisi mahdollisuus poikkeuksellisesti päätyä myöskin liikkeellelähtöön ilman tuota mandaattia ja silloin asia käsiteltäisiin täällä eduskunnassa, mikä on erittäin hyvä asia mielestäni, suorastaan erinomaisen hyvä asia, ja nyt jo tässä vaiheessa, kun on hallituksen esityksen lähetekeskustelu meneillään, maalaillaan erilaisia tilanteita, kuvioita, vaikutuskanavia, dynamiikkaa jnp. tähän asiaan.

Arvoisa puhemies! Mitä tämä tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että yllättäen, vaikka tämä hallituksen esitys on varsin paksu pluntta taas tällä kertaa, arvoon arvaamattomaan tässä tilanteessa tulee ulkoasiainvaliokunnan mietintö, se, millä tavalla ulkoasiainvaliokunta kuvaa nämä poikkeustilanteet, lähdöt ja prosessit, siis yksityiskohtaisesti. Ja jos jossakin asiassa, niin tässä asiassa lähetekeskustelulla näyttää olevan poikkeuksellisen suuri merkitys. Siis nythän pitää mietinnössä ikään kuin vastata tähän maalailuun, mikä täällä isossa salissa on erittäin rehevänä jo käynnistynyt. Tämä on minun mielestäni äärimmäisen vakava asia, ja erikoisen vakavaksi tämän asian tekee se, että jos mennään poikkeusmenettelyyn, sehän merkitsee kansainvälisessä politiikassa ja näissä kriisitilanteissa sitä, että Euroopan unionista tulee itsenäinen toimija, siis itsenäinen toimija, joka katsoo, mikä on oikein pyssyjen kanssa hoidettavaksi. Näistä tarjokkaista tälle foorumillehan ei ole pulaa viime aikoina ollut. Niitä on pilvin pimein. Ja se foorumi, jolla asioista pitäisi jollakin tavalla sopia, elikkä YK:n turvallisuusneuvosto, on eräällä tavalla ulkopuolella tämän tilanteen. Siis tässä katsannossa tämä on erinomaisen vakava asia ja ulkoasiainvaliokunta on poikkeuksellisen vaativan tehtävän edessä.

Arvoisa puhemies! Vielä yksi näkökohta. Mistä tämä kaikki kertoo, että tähän on tultu? Sehän kertoo siitä, että maapallolla tämän niukkuuden jakamisessa on tultu siihen pisteeseen, jossa konfliktit konfliktien jälkeen vaan runsastuvat. Siis toisin sanoen niukkuutta jaetaan asein ja raa’alla tavalla, niin että kun näin tapahtuu, niin sitten siihen pitää interventiona mennä väliin. Siis esimerkiksi niin sanottu kehitysyhteistyöpolitiikka, tämä on sen eräs sairauskertomus, että se ei ole tuottanut niitä tuloksia, joita sen olisi pitänyt tuottaa.

Kari  Uotila /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Pulliainen totesi, että on niin kuin silitelty tätä totuutta, mistä on kysymys tässä lakiesityksessä.

Oikeastaan, kun ihan alusta aloittaa, tässä lukee: "Uudistuksen tarkoituksena on ottaa huomioon kehitys kansainvälisessä kriisinhallintatoiminnassa, jotta Suomi voisi jatkossakin osallistua täysimääräisesti kriisinhallintatehtäviin - - ." Luodaan sellainen kuva, että kysymys on vain siitä, että jatkossakin voidaan täysimääräisesti toimia ja osallistua, kun toisaalta sitten on sanottu, että nykylainsäädännöllä ei voida täysimääräisesti osallistua eikä ole voitu osallistua täysimääräisesti. Eli ei aivan rehellisesti sanota, että sen takia tehdään, jotta voidaan eri tavalla osallistua jatkossa.

Samoin tähän pääasialliseen sisältöön tässä esityksessä: Operaatioilla, joihin Suomi osallistuisi, tulisi jatkossakin pääsääntöisesti olla Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston valtuutus. Eikö tähän asti ole niissä operaatioissa, joihin Suomi on osallistunut, ollut aina YK:n turvallisuusneuvoston valtuutus?

Jari  Vilén /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Tätä keskustelua jo tähän mennessä kuunnellen tuntuu hämmästyttävän se, että me käymme ja teemme tässä keskustelussa poikkeuksesta pääsäännön kaikkeen siihen toimintaan, mihin Suomi olisi menossa mukaan.

On täysin selvää se, niin kuin tässä lakiesityksessä on tuotu esille, että hyvin suuri todennäköisyys on, että kaikki operaatiot tulevat saamaan automaattisesti YK:n mandaatin. Mutta sen poikkeuksen huomioiminen, se mahdollisuus, on mielestäni tärkeä ottaa esille, mutta meidän keskustelussamme tämä poikkeus on koko ajan tässä pääsääntönä. YK:n turvallisuusneuvosto ei edes asiaa käsittele, jos kyseessä on yhden tai kahden hengen operaatioita, tärkeitä operaatioita sinällänsä, joihin Suomi esimerkiksi nykyään ei ole voinut osallistua Darfurin osalta, jossa olisi tarvittu tätä mandaattia.

Sen takia minun mielestäni on syytä palata takaisin siihen, miten me toimimme pääsääntöisesti, ja kohdata ne haasteet, mitkä puolustusministeri toi esille. Riskit kasvavat, uhat ovat entistä suuremmat, ja meillä on velvollisuus, joka meidän täytyy täyttää, ja tämä laki antaa meille mahdollisuuden vastata niihin velvollisuuksiin.

Mikko Alatalo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Juuri niin kuin ed. Vilén totesi, YK varmaan antaa mandaatin useimmissa tapauksissa tähän sotilaalliseen kriisinhallintaan, mutta täytyy kysyä myös, onko YK sitten nopean toiminnan järjestö. Se on hitaan toiminnan järjestö, ja näin saadaan vain hitaan toiminnan joukkoja. Suuret maat turvallisuusneuvostossa käyttävät veto-oikeutta, ja koko kriisitilanne eskaloituu sillä aikaa.

Ruandan tapaus kymmenen vuoden takaa on varmaan unohtunut. Se oli nykyajan tehokkain kansanmurha. Kolmessa kuukaudessa tapettiin viidakkoveitsillä 800 000 miestä, naista ja lasta, ja YK tiesi asian, mutta ei puuttunut. Turvallisuusneuvostossa oli myös Ruandan oma hallitus mukana. Siinä tilanteessa olisi tarvittu kansainvälisiä, nimenomaan nopean toiminnan joukkoja ja juuri tätä rauhaanpakottamista. Ihmishengillä ei pitäisi tässä mielessä politikoida.

Ulla Anttila /vihr(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Vihreille perustuslain muutos olisi ollut selkeästi kuin kaiku 70-luvulta, ja tältä katsantokannalta vihreät sitten käsittelivät tätä perustuslakikysymystä ja poikkeuslakikysymystä. Tämän totean siis ed. Räsäselle. Pidimme parempana sitä, että tätä lakia käsitellään kuitenkin tavallisena lakina ja sitten nopeutetusti.

Mitä tulee tähän mandaattikysymykseen, niin vihreän liiton turvallisuuspoliittinen ohjelma pitää sisällään ajatuksen, että niissä tilanteissa, kun kansanmurhia pitää ehkäistä, YK:n mandaatti ei ole aivan välttämätön. Eli suojeluvastuun periaate on vihreille tärkeä, jos myöskin YK:n kunnioittaminen.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Me olemme käyneet pitkään keskustelua siitä, tarvitaanko YK:n mandaattia, jos Suomi osallistuu unionin kriisinhallintaoperaatioihin. Tämä kysymyshän on väärin asetettu. Kysymyshän täytyy asettaa niin päin, tarvitseeko Euroopan unioni kriisinhallintaoperaatioissaan YK:n mandaattia vai ei. Siitähän silloin päätetään, kun neuvostossa tehdään päätökset kriisinhallintaoperaation käynnistämisestä, ja sehän on avainseikkoja siinä keskustelussa silloin.

Minusta on hieman outoa, että Suomen lainsäädäntöön oltaisiin kirjaamassa nyt, kun tämä YK:n mandaatti tästä poistetaan, mikä on järkevää, koska mehän toimimme YK:n jäsenvaltiona YK:n peruskirjan periaatteiden pohjalta, tuntuu oudolta, että me tänne lähdemme sitten spekuloimaan näillä poikkeuksellisilla tilanteilla. Poikkeuksellisuus, jos YK:n mandaattia ei ole, on yleensä silloin hyvin mitätön operaatio, humanitaarinen pelastusoperaatio tai vastaava, jossa YK:n mandaatti ei ole mukana. Jos se on vaativa poliittisesti, riskialtis operaatio, siinä on aina YK:n mandaatti mukana.

Olennaisinta on myöskin ymmärtää se, kun tässä nyt puhutaan siitä, että tasavallan presidentti päättää (Puhemies: Minuutti!) viime kädessä osallistumisesta, että todellinen päätöshän operaatiosta tehdään silloin, kun neuvosto siitä päättää. Suomi luonnollisesti osallistuu, jos se on mukana valmiudessa.

Eva Biaudet /r(vastauspuheenvuoro):

Värderade talman, arvoisa puhemies! Tuntuu siltä kuin ne, jotka edellyttäisivät ehdotonta YK:n mandaattia, itse asiassa eivät välttämättä ole niin kiinnostuneita siitä, että Suomi osallistuisi kansainväliseen kriisinhallintaan silloin, kun sitä ehkä voisi tarvita kaikkein eniten humanitaarisista syistä. On erittäin tärkeää, että laki antaa mahdollisuudet arvioida tilanteita myös silloin ja osallistua ja ryhtyä toimenpiteisiin, kun joku turvallisuusneuvoston jäsen asiattomasti, itse asiassa suojeluvastuun vastaisesti boikotoi tai estää YK:n toiminnan suojella ihmisiä.

Rkp:n eduskuntaryhmän mielestä olisimme mieluummin jatkaneet ennen joulua hallituksen edellisen esityksen perusteella ilman, että perustuslakia olisi tarvinnut muuttaa, eikä poikkeuslakia olisi tarvittu, mutta koska mielestämme kriisinhallintalaki ja meidän toimintamahdollisuutemme olisi turvattava mahdollisimman nopeasti, olemme sitten sitä mieltä, että voimme tukea myöskin tätä esitystä tällä kertaa.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Haluan ed. Eva Biaudet’lle todeta, että mielestäni on erittäin tärkeää se, että Suomi kantaa oman kansainvälisen vastuunsa myös näihin sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin osallistumisesta, mutta Suomi on kuitenkin pieni maa ja mahdollisuutemme osallistua erilaisiin operaatioihin ovat rajalliset. Sen vuoksi mielestäni voisimme vallan hyvin Irlannin tavoin keskittyä nimenomaan niihin operaatioihin, joilla on YK:n mandaatti. Ja sitten vielä toiseksi, jos on joskus tilanne, että on tarve ja suuri kansallinen yhteisymmärrys lähteä johonkin muunlaiseen operaatioon, se voitaisiin tehdä erillislain avulla.

Toivon, että tämä YK:n mandaatin käsittely ei todellakaan siellä ulkoasiainvaliokunnassakaan vaarannu tarpeesta saada (Puhemies: Minuutti!) riittävä tuki presidentin asemalle, vaan sitä käsiteltäisiin siellä vakavasti.

Timo Kalli /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta on tärkeää, että tämä hallituksen esitys on täällä ja Suomi kykenee vastaamaan niihin kansainvälisiin sitoumuksiin, joita se on tehnyt. Haluan ilmoittaa, että myös keskustan eduskuntaryhmä olisi ollut jo valmis joulukuussa käsittelemään tätä poikkeuslakina mutta kahteen otteeseen silloin lähestyin kokoomuksen ryhmäpuheenjohtajaa Zyskowiczia, joka valitettavasti kieltäytyi antamasta tukea, jotta silloin joulukuussa olisi voitu asian käsittelyä jatkaa. Kun ei ollut tiedossa, että syntyy riittävä enemmistö, niin hallitus joutui vetämään esityksen pois.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Silloin ennen joulua kokoomuksen kanssa ei missään vaiheessa käyty minkäänlaisia neuvotteluja tämän asian tiimoilta. Hallituksen edustajana pääministeri Vanhanen kysyi suhtautumistamme poikkeuslakiin tilanteessa, jossa vaihtoehtona oli kriisinhallintalain muuttaminen voimassa olevan perustuslain mukaiseksi tai poikkeuslain säätäminen. Siinä vaiheessa totesin, että suhtaudumme poikkeuslakiin hyvin pidättyvästi, hyvin nihkeästi, mutta korostin, että meillä ei luonnollisestikaan siinä vaiheessa mitään päätöksiä tai käsittelyjä asiasta vielä ollut. Tämän alustavan vastauksen jälkeen meidän puoleemme ei enää asiassa käännytty eikä — kuten sanoin — mitään neuvotteluja meidän kanssamme käyty. Myönnän suoraan, että siinä vaiheessa (Puhemies koputtaa) en tullut ajatelleeksi, että hallitus keksii tilanteeseen niin nerokkaan ratkaisun, että lähdetään perustuslakia muuttamaan.

Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kun kuuntelin ministerin esittelypuheenvuoroa, tuli mieleen vain se, onko sotatilasta tullut nyt tällainen sanonta "sotilaallinen kriisinhallinta", johonka sitten lähdetään osallistumaan.

Minun mielestäni Suomi on pärjännyt erittäin hyvin tähänkin saakka näissä rauhanturvaamistehtävissä, silloin kun YK:n mandaatilla niissä on oltu. Itse en voi hyväksyä tällaista menettelyä, koska Suomi ei tarvitse tällaista lakia. Sillä vanhalla me olisimme ihan hyvin pärjänneet. Tämä on EU:n edellyttämiä höpötyksiä.

Arvoisa puhemies! Eräs asia, johon haluaisin jonkinlaisen vastauksen ministeriltä: Kun 21 § puhuu siitä, jos sotilaallisessa kriisinhallinnassa ihmishenkiä menee ja sinkkiarkussa tuodaan, ja kun täällä puhutaan, että tiettyyn euromäärään saakka korvataan, niin olisi mielenkiintoista tietää, minkä arvoinen ihmishenki on tuolla sotilaallisella tantereella.

Jouni Backman /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Vielä kysytään todella joulunalustapahtumista. En tiedä, millä tavoin hallituksen puolelta on käyty asiasta neuvotteluja kokoomuksen eduskuntaryhmän kanssa, mutta itse SDP:n eduskuntaryhmän eli hallituspuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtajana myös pyrin selvittämään, mikä on kokoomuksen ryhmän kanta asiaan, ja sain sieltä selvän vastauksen siitä, että tuolloin arvio tilanteesta oli kokoomuksen ryhmän johdossa, ettei poikkeuslakimenettely tule kysymykseen, ja raportoin siitä sekä hallituksen puolelle että omalle eduskuntaryhmälleni. Tältä osin varmasti ne kannanotot, joihin hallituksen puolella päädyttiin ja myös sos.dem. puolueen eduskuntaryhmässä, olivat pitkälti kiinni siitä tilannearviosta, joka tuli kokoomuksen eduskuntaryhmän johdon taholta.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Haluan vielä toistaa sen, että kokoomuksen kanssa ei tuossa vaiheessa käyty minkäänlaisia neuvotteluja tästä tilanteen ratkaisemisesta. Meidän kantaamme alustavasti tiedusteltiin. Sen jälkeen siitä ei neuvoteltu. Sen jälkeen hallitus teki itse omia johtopäätöksiään ja omia ratkaisujaan.

Haluan vielä kerran todeta, että siinä vaiheessa esillä oli kriisinhallintalain muuttaminen voimassa olevan perustuslain mukaiseksi tai poikkeuslaki ja näiden kahden vaihtoehdon välillä siinä tilanteessa luonnollisesti pidimme normaalia menettelyä eli kriisinhallintalain muuttamista sinä menettelynä, johon siinä vaiheessa tulisi ryhtyä.

On hyvä, että tästä ajatuksesta, että ruvetaankin yhtäkkiä hätäisesti ja hosumalla muuttamaan perustuslakia, joka, niin kuin nyt näemme, liittyi enemmän presidentinvaaleihin kuin mihinkään muuhun, on nyt luovuttu ja otettu järki käteen ja todettu, että se tässä tilanteessa olisi ollut kaikista huonoin vaihtoehto.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Minä kyllä ihmettelen tätä nokittelua tästä muodollisesta järjestyksestä ja siitä, kuka on esittänyt milloinkin mitäkin, kun tässä kokonaan jätetään puhumatta siitä, mikä tässä laissa on kaikkein olennaisinta, eli hallitus tuo taas uudelleen samanlaisen onnettoman muotoilun ykköspykäläksi, josta jo kansainvälisen oikeuden asiantuntijat totesivat, että lainsäädäntömuutoksella avataan mahdollisuus asevoiman käytölle YK:n peruskirjan vastaisesti. Ihmettelen tätä jääräpäisyyttä, kun tämä suurta kritiikkiä sai osakseen jo aikaisemmin ettekä vieläkään ole siitä ottaneet opiksi. En usko, että ainakaan oman eduskuntaryhmäni valtaenemmistö pystyy milloinkaan hyväksymään kriisinhallintalakia, jossa ei vaadita YK:n mandaattia selkeästi.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kaksi kommenttia. Ensinnäkin ed. Kallille, joka on vielä sentään salissa, sanon, kun hän vetosi kansainväliseen sitoumukseen: Hyvä, mutta tässä tapauksessa kansainväliseen sitoutumiseen ei hallituksella ole riittäviä voimavaroja eduskunnassa, elikkä sillä tavalla joudutaan poikkeukselliseen menettelyyn, ja tämä on semmoinen pikantti yksityiskohta.

Toinen: Mitä tuli äsken lausuttua korokkeelta, niin erikoisesti ed. Alatalo vahvisti sen aivan oikein menemällä edustajien Siimes ja Räsänen aloittaman maalailun kanssa vielä pitemmälle kuin kukaan aikaisempi puhuja oli pystynyt tekemään.

Seppo Lahtela /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kokonaisuutena on mielestäni erittäin hyvä, että on päädytty tähän menettelytapaan, niin kuin on nyt olemassa. Itse edustan sitä kansanosaa, mikä katsoo kieroon ja karsaasti sitä, että ensimmäisenä ollaan muuttamassa perustuslakia, kun muitakin vaihtoehtoja on olemassa. Nyt tapahtuneet, mitä on tapahtunut tämän osalta, ovat mielestäni erinomaisen hyvät.

Mitä tulee uhkatekijöihin ja siihen keskusteluun, että suomalaiset täysin rinnoin lähtisivät operaatioihin mukaan, niin rauhanturvaoperaatioihin on lähdetty, mutta näitten operaatioitten luonne on niin kovin toisen tyyppinen, että veikkaan, että niin ei tule olemaan, että sinne suurella kansansuosiolla mentäisiin.

Herra puhemies! Mitä tulee siihen sanailuun, kenen ansiosta, kenen perusteella, niin kyllähän tässä nyt on pakko todeta niin, että tätä tahtipuikkoa on heiluttanut kokoomuksen eduskuntaryhmä ja hallitus on sitten suostunut kokoomuksen tahtoon ja niin olemme nyt tässä vaiheessa.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kriisinhallinnassa on viime kädessä kysymys sotilaallisesta pakottamisesta, ja tämän lainsäädännön osalta taas on kyse siitä, sallimmeko me sen, että maa tai maaryhmä ottaa itselleen oikeuden päättää, koska käytetään sotilaallista pakottamista. Valitettavasti hallituksen muotoiluesitys pitää sisällään sen, että tällainen oikeus otetaan nyt Euroopan unionille. Nato on tällaisen oikeuden jo itselleen ottanut, ja on olemassa vaara, että yksi ja toinen kansainvälinen järjestö seuraa tätä tietä, jonka tuloksena Yhdistyneet kansakunnat syrjäytetään.

Sellainen muotoiluhan, jota täällä myös on esitetty, että nykyinen hallituksen esittämä muotoilu korvattaisiin mainitsemalla YK:n tavoitteet ja periaatteet, on sama, mitä presidentti Bush käytti oikeuttaessaan hyökkäyksen Irakiin. Hänhän perusteli sitä, että Yhdysvallat ei ollut saanut YK:n hyväksyntää turvallisuusneuvostossa mutta toteuttaa YK:n tavoitteita ja periaatteita. Tällainen muotoilu on vielä huonompi kuin hallituksen muotoilu.

Suvi-Anne Siimes /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Koko tässä suomalaisessa kriisinhallintakeskustelussa näyttää siltä, että politiikan rooli kriisinhallinnassa ja ylipäätänsä EU:n yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on suomalaisesta näkökulmasta hukassa. Puhutaan teknisestä yhteensovittamisesta paljon enemmän kuin siitä, minne halutaan mennä, millä välineillä, miksi ja kenen kanssa. Koko tätä keskustelua käydään hyvin paljon niin kuin olisi kyse siitä, että EU:ssa asetelma olisi aina Suomi vastaan muut maat. Näinhän ei ole, vaan EU:n kriisinhallinnassa ja yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan teossa on hyvin monenlaisia mielipiteitä, ja taitavalla ja oikein rakennetulla analyysilla ja aktiivisella poliittisella toiminnalla Suomi voi osaltaan vaikuttaa paljonkin siihen, minkälaisen roolin EU kriisinhallinnalleen kansainvälisesti ottaa, ja niin ollen myös siihen, miten vahvasti EU omassa toiminnassaan YK:n peruskirjaan sitoutuu.

Timo  Soini /ps(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Suomi on osallistunut vuodesta 56 kolmeenkymmeneen rauhanturvaamisoperaatioon. Siellä on palvellut 47 000 miestä. Presidentinvaaleissa illasta toiseen kysyin, mikä tässä ei riitä. Mikä on se tekijä, mikä tässä ei riitä, jossa Suomi on onnistunut, jossa se on saanut kansainvälistä arvostusta mikä tässä ei riitä. Ja mitä tapahtuu sitten, kun EU:kin tuhrii kätensä? Eihän se EU:n kriisinhallintajoukko mikään pyhäkouluporukka ole, sillä on aseet ja lupa sitten vielä tappaa ja sekaantua. Tässä on kysymys ja vastauskin on selvä, että kysymys on EU:n ja sen arvojen ensisijaisuudesta. Kysymys on tähän rakenteeseen osallistumisesta: missä EU, siellä ongelma. Meillä ei ollut mitään ongelmaa, kun oli 47 000 suomalaista palvellut. Me emme tätä hyväksy, ja se kansallinen konsensus tässä suhteessa ei onnistu.

Outi  Ojala /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kannatan tämän poikkeuslain hyväksymistä kiireellisenä. Minusta on tavattoman tärkeää, että Suomi voi osallistua täysimääräisesti alusta lähtien EU:n nopean toiminnan joukkoihin.

Mitä tulee sitten tähän YK:n mandaattiin, tämähän oli myöskin ed. Aulis Ranta-Muotion johtaman turvallisuuspoliittisen työryhmän yksi keskeinen asia, josta lopulta sitten siinä vaiheessa saavutettiin yhteisymmärrys, että pidetään kiinni YK:n mandaatista. Se oli myöskin vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ja puolueen edellytys.

Nyt sanotaan, että YK:n mandaatista voidaan luopua, jotta voidaan osallistua humanitaarisiin operaatioihin kansanmurhan ehkäisemiseksi. Jos näin tulee käymään, että mandaatista luovutaan, toivon, että näin todella käy. Valitettavasti esimerkiksi Ruanda on tyypillinen esimerkki siitä, että YK tiesi, mutta on turha syyttää YK:ta. YK:n jäsenmaat eivät halunneet toimia, vaikka tiesivät tilanteen. Pelkään pahoin, rakkaat kollegat, että näin valitettavasti voi käydä jatkossakin. Oli mandaatti mikä tahansa, jos jäsenmaat eivät halua estää kansanmurhaa, niin se ei ole mandaattikysymys.

Sari Essayah /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Suomi on todellakin väkilukuun suhteutettuna osallistunut suurin piirtein eniten tahi vähintään toiseksi tai kolmanneksi eniten rauhanturvatehtäviin. Sotilaallinen liittoutumattomuus ei ole missään tapauksessa tarkoittanut sitä, että olisimme olleet jonkunlaisia vapaamatkustajia rauhanturvaamisessa maailmassa. Tällä on ollut myöskin laajojen kansalaispiirien tuki, koska takana on ollut se, että olemme osallistuneet niihin operaatioihin, joihinka YK on meitä pyytänyt ja YK:n mandaatti on ollut takana. Täytyy miettiä, miten suomalaiset veronmaksajat tulevaisuudessa suhtautuvat tähän kriisinhallintaan, mikäli lähdemme hyvinkin erilaisten mandaattien ja joukkojen mukana erilaisiin tehtäviin tuonne maailmalle.

Tässä on puhuttu presidentin asemasta tässä päätöksentekomenettelyssä, mutta mikä onkaan eduskunnan asema? Täällä ed. Räsänen toi hyvin esille sen, että kun teemme ne kaikkein vaikeimmat päätökset elikkä olemme tekemässä päätöstä lähettämisestä kriisinhallintatehtäviin ilman YK:n mandaattia, niin silloin olemme ottamassa (Puhemies koputtaa) ainoastaan selontekomenettelyn käyttöön. Eikö siihen tarvittaisi todella poikkeuslakia?

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Haluaisin viitata siihen, että tulevaisuudessa todella on yhä enemmän kriisitilanteita nimenomaan sellaisilla mantereilla kuin Afrikka ja Aasia ja ne johtuvat hyvin paljon väestöräjähdyksestä, ekokatastrofista, eroosiosta ja köyhyydestä. Tässä tilanteessa tietysti pitäisi olla jo siinä vaiheessa liikkeellä, ennen kuin se kärjistyy kansanmurhaksi tai sen tyyppinen tilanne syntyy kuin oli Ruandassa, eli ennakoida näitä tilanteita. Tämä on mielestäni kaikkein voimakkain vastuu, joka tulee olla sekä Suomella, EU:lla että YK:lla.

Mitä tulee YK:hon, niin mielestäni Suomen kansallisen edun mukaista on vahvistaa maailmanjärjestöä kaikilla mahdollisilla tavoilla. YK:n tosiasiallisen mandaatin vähentäminen heikentää tietysti tuon järjestön toimintakykyä.

Puolustusministeri Seppo Kääriäinen

Herra puhemies! Ensinnäkin on todettava tämän hyvän debatoinnin, keskustelun keskellä, että kyllähän se on selvä, että tämä Suomen järjestelmä päätöksenteossa on toiminut ja toimii erittäin hyvin tällä hetkellä. Se on myös niin demokraattinen kuin ylipäätään näissä asioissa voi olla, ei se ole mitään menneen maailman menettelytapoja, vaan se on osoittanut toimivuutensa tässä ajassa. Myös nopeutensa osalta se on näyttänyt toimivuutensa.

Minä haluan erikseen korostaa sitä, että tämä kolmen valtioelimen yhteistyö tässä asiassa, hallituksen, eduskunnan ja presidentin, sillä on suuri merkitys jokaisen operaatioon osallistumisen hyväksyttävyyden kannalta ajatellen myös kansaa. Tätä järjestelmää ei ole syytä rikkoa, onneksi sitä ei kukaan ole edellyttänytkään rikottavaksi, ja varsinkin nyt, kun on mahdollista, että operaatiot ovat vastaisuudessa kovempia, vaativampia ja vaarallisempia, niin tämän yhteisen vastuun kantamisen kannalta on tärkeä asia, että nämä kolme valtioelintä tässä yhteisesti päätöksentekoon osallistuvat laissa kerrotussa järjestyksessä. Eduskunnan asemahan tässä on vahva, ed. Essayah sitä kysyi omassa puheenvuorossaan. Sehän on vahva, ei sen yli kävellen voida päätöksiä tosiasiassa kuitenkaan tehdä.

Tässä yhteydessä haluan korostaa sitä, että rauhanturvaoperaatioissa on aina ollut suuria riskejä. Niin oli Suezinkin kriisissä, operaatiossa 50 vuotta sitten, ja siitä lähtien joka ikinen operaatio on ollut omalla tavallaan vaarallinen tehtävä, riskialtis tehtävä. Pommisateen keskellä siellä on ollut suomalaisia sotilaita hyvin monessa paikassa, niitä kaikkia vaikeita, vaarallisia asioita ei ole tullut julkisuuteen entisinä aikoina. Mutta riskit täytyy tiedostaa ja myös se, että Suomikin voi kohdata minä päivänä tahansa tällaisen näyttävän ja valitettavan, vähän suuremman onnettomuuden. Tähän mennessä olemme erittäin hyvin selviytyneet. Viisikymmentä uhria, joista yksi taistelussa, kertoo siitä, että meillä on osaamista mutta myös osaamiseen liittyvää onnea mukana näissä operaatioissa.

Sitten totean vielä sen, että vaikka tässä totta kai puhutaan myös uusista asioista, uusista kriisinhallintamuodoista, nopean toiminnan joukoista, niin liitän kuitenkin tämän uuden jatkumoon, tähän 50 vuotta kestäneeseen jatkumoon. Me olemme kehittäneet omaa kriisinhallintaamme aina ajan vaatimusten mukaisesti, ja nytkin on kysymys ajan vaatimusten huomioon ottamisesta, kun tähän välineitten joukkoon on nyt otettu EU-maiden tapaan EU:n päätöksellä nopean toiminnan joukot. 50 vuotta on ollut menestystarina, ja Suomen satsaus EU-maihin tai mihin tahansa verrattuna henkeä kohti on kärkipäässä tänäkin päivänä. Ja, ed. Soini, kyllä näissä on ollut ongelmia näissä operaatioissa. Hyvin on pärjätty, mutta on ollut ongelmia, niin että ei tämä ole mikään uusi tilanne.

Kun olemme EU-jäsen, kun vaaditaan nopeutta, on uusia uhkia, niin pitää varautua sen mukaiseen toimintaan, ja ennen muuta minä haluan korostaa sitä, että EU:n ja Suomen kriisinhallintatoiminta korostaa sotilaallisten toimien ja siviilitoimien yhteenkytkeytymistä tilanteen vaatimusten mukaisella tavalla. Tämä minusta on ainutlaatuista, ja tämä on eteenpäin katsovaa vastuullista kriisinhallintatoimintaa. Euroopan unioni ei ole mikään aseilla suuresti operoiva, sotaa käyvä sotilasliitto, ei se sellainen ole, vaan se on kriisinhallintaorganisaatio, joka pystyy käyttämään sotilaallista välineistöä tarvittaessa jatkossa entistä nopeammin, mutta samalla se kehittää koko ajan ennakkoluulottomasti rinnalla ja tähän kytkeytyen siviilikeinoja. Tämä minusta on oikea lähestymistapa tämän päivän kriisejä ajatellen.

Oli kysymys 20 ja 21 §:ien sisällöstä. Nehän käsittelevät sairaus- ja tapaturmakorvauksia sekä ryhmähenkivakuutuksia. Näiltä osinhan on niin — minä en puhu tässä euromääristä mitään, kun en pysty antamaan eksakteja vastauksia — että nämä asiat ovat olleet suomalaisen kriisinhallintahenkilökunnan osalta aina hyvässä järjestyksessä, aina hyvässä, moitteettomassa kunnossa, ja viimeisimmäksihän nämä on todettu nyt tässä järjestöjen ja puolustusministeriön äskettäin päättyneissä neuvotteluissa, joka on pantu, se neuvottelutulos, oikein paperillekin, joka sitten tullaan vahvistamaan, kun tämä laki on saatu kuntoon.

Minusta tärkeintä on tämän asian käsittelyn ja tähän asti käydyn keskustelunkin osalta eräänlaisena välitilinpäätöksenä kuitenkin lopputulos, joka tässä ollaan saavuttamassa tämän lain sisällön ja siihen liittyvien käytäntöjen ja päätöksentekojärjestelmien osalta. Lopputulos on kuitenkin tärkeintä, ja tässä vaiheessa, keskustelun alkuvaiheessa, jo näyttää siltä, että tästä on saavutettavissa erittäin hyvä yhteisymmärrys, laaja yhteisymmärrys, joka onkin tämäntyyppisissä asioissa tärkeä kansallinen arvo.

Heidi Hautala /vihr:

Arvoisa puhemies! Viimeistään EU:n Helsingin huippukokouksesta joulukuusta 99 asti on ollut selvää, että Euroopan unioni tulee osallistumaan kansainväliseen kriisinhallintaan omilla nopean toiminnan joukoillaan ja Suomi on lähtenyt jo silloin tähän toimintaan mukaan. Sen jälkeen Euroopan unioni on myös saanut uuden perustuslain, jota tosin ei ole vielä voitu saattaa voimaan tunnettujen ongelmien takia, mutta myöskin tässä perustuslaissa hyvin selkeästi viitataan YK:n peruskirjan tavoitteisiin ja periaatteisiin, kun Euroopan unioni osallistuu kansainväliseen kriisinhallintaan. On varmasti niin, että Suomi, niin kuin ed. Siimes sanoi, kokee edelleen monella tavalla kansanpsyykessään olevansa jonkinlainen erikoistapaus, jota koskevat aivan omat lait, ja sen takia meillä myöskin keskustelu on ehkä vähän, en nyt sanoisi jälkijättöistä, mutta meillä olisi ollut varmasti velvollisuus käydä tätä keskustelua aktiivisemmin niinäkin aikoina, kun meillä ei ole ollut mitään hallituksen esityksiä täällä käsiteltävänä.

On ollut erittäin hyvä, että Suomi ja Ruotsi erityisesti ovat myöskin koko ajan muistuttaneet Euroopan unionissa siitä, että vähintään yhtä tärkeää kuin sotilaallinen kriisinhallinta, eli puuttuminen kansanmurhiin, erilaisiin vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin, on siviilikriisinhallinta, ja on myönteistä kuulla puolustusministeri Kääriäiseltä, että myöskin tässä sotilaallisessa kriisinhallinnassa Suomi painottaa yhä enemmän sen yhteyttä siviilioperaatioihin. Onkin yhä enemmän niin, että tosielämässä maailmassa näitä kahta ei voida erottaa enää toisistaan.

Toivoisin ja haluaisin vedota hallituksen jäseniin, myöskin pääministeri Vanhaseen, että myöskin hallitus voisi suostua ja suhtautuisi rakentavasti siihen, että ulkoasiainvaliokunta vielä tarkastelee tämän nyt uudelleen saadun lakiesityksen 1 §:ää sillä tavalla, että se mahdollisimman pitkälle ottaa huomioon Suomen pyrkimyksen tukea YK:n asemaa; yhdyn niihin puheenvuoroihin, mitä täällä on käytetty siitä, että poikkeustapausten selostaminen laissa ei välttämättä palvele tätä tarkoitusta. Ja nyt kun oppositio, erityisesti kokoomus ja vihreä eduskuntaryhmä, ovat suhtautuneet varsin rakentavasti hallituksen pyrkimykseen ja välttäneet minkäänlaista koplaamista — nyt ed. Räsänen ei enää ole täällä paikalla, mutta haluaisin korostaa, että vihreä eduskuntaryhmä haluaa puolustaa YK:n asemaa samalla, kun se ymmärtää, että nykymaailmassa joudutaan tilanteisiin, joissa YK:n turvaneuvoston nimenomainen päätös ei ole mahdollinen — kun me emme ole halunneet kytkeä tätä lain sisältökysymystä siihen säätämisjärjestysongelmaan, joka tuli, kun perustuslakivaliokunta totesi, että ensimmäinen hallituksen esitys ei ollut perustuslain mukainen, me voimme vedota hallitukseen, että vastaavasti hallitus myöskin suhtautuisi rakentavasti meidän pyrkimyksiimme tarkastella tätä 1 §:ää vielä ulkoasiainvaliokunnassa, että ainakaan hallitus ei jarruttaisi tällaista tarkastelua, joka lähti jo hyvään vauhtiin syksyllä, kun ulkoasiainvaliokunta oli saanut työnsä liki valmiiksi.

Arvoisa puhemies! Vihreä eduskuntaryhmä on alusta pitäen korostanut sitä, että ensisijainen vaihtoehto tämän lain säätämiseen olisi ollut se, että kun kyse on Euroopan unionissa tehtävistä päätöksistä kriisinhallintaoperaatioista, niin viimeisen sanan silloin meidän perustuslakimme 93 §:n 2 momentin mukaisesti sanoo valtioneuvosto eikä presidentti. Ja kun tässä on kyselty vihreiden logiikkaa, niin logiikka on siis se, että me olemme koko ajan painokkaasti tuoneet esille oman vaihtoehtomme, mikä se on, ja olemme onnistuneet nyt välttämään perustuslain hätäisen osauudistuksen sillä, että olemme suostuneet hallituksen kanssa keskustelemaan siitä, että tämä laki voitaisiin saattaa pikaisesti voimaan pysyvänä poikkeuslakina kiireelliseksi julistaen. Tässä ei ole mitään ristiriitaa sen takia, että tällä tavalla todellakin on estetty kaikkein huonoimman vaihtoehdon toteuttaminen, mutta kun varmasti kristillisdemokraattien eduskuntaryhmässä ja ehkä myöskin vasemmistoliiton eduskuntaryhmässä osittain nähdään, että presidentin pitäisi olla se, joka sen viimeisen sanan sanoo, niin heille tietysti tässä on looginen ristiriita meidän kohdallamme.

Mutta olen harvoin ollut niin vahvasti kokemassa sitä, miten ahtaalle parlamentarismi on asetettu, silloin kun hallitus yllättäen veti tämän kriisinhallintalakiesityksen normaalista eduskuntakäsittelystä pois. Muistan hyvin, kuinka esimerkiksi puheenjohtaja Siimeksen kanssa istuimme sohvalla ja mietimme tätä tilannetta, kuinka tähän oikein on tultu. Totta kai myöskin presidentinvaalikeskustelut hieman häiritsivät tätä tilannetta, että sitä hallitus olisi malttanut rauhassa tarkastella, mutta pääministerin kunniaksi on sanottava, että kun vaalit olivat ohi, niin hän kuitenkin avasi sitten heti neuvottelut eduskuntaryhmien kanssa katsomatta siihen, edustavatko nämä ryhmät oppositiota vai hallituspuolueita. Tällä tavalla sitten on saatu aikaan ratkaisu, jolla tämä asia voidaan toteuttaa, jolla voidaan saattaa voimaan hyvinkin nopeasti kriisinhallintalaki, mikä sitten taas mahdollistaa asianmukaiset ehdot ja päätöksentekomenettelyt sille, miten suomalaisia joukkoja lähetetään.

Mutta lopuksi kuitenkin haluan todeta, että Suomen perustuslain suuri linja kulkee kohti parlamentarismia ja tämä nyt meillä käsillä oleva lakiesitys ja sen hyväksyminen pysyvänä poikkeuksena perustuslakiin kiireelliseksi julistamalla olkoon poikkeus. Me olemme sitä mieltä, että eduskuntavaalien jälkeen näyttää kypsyvän sellainen mieliala eri eduskuntaryhmien keskuudessa, että silloin voidaan rauhassa ottaa tarkasteluun Suomen perustuslaki, eri valtioelinten keskinäiset suhteet sillä tavalla, että presidentin asemaa tarkastellaan kokonaisuutena. Ja kun nyt tämän lain käsittelyn yhteydessä on sanottu, että on jakomielistä, että EU-operaatioista päätettäisiin eri tavalla kuin muista kriisinhallintaoperaatioista, niin minä kerron nyt teille, mikä se kaikkein suurin jakomielisyys on. Se on se, että maailmaa ei voi enää jakaa ulkopolitiikkaan ja sisäpolitiikkaan. Puolustusministeri Kääriäinen voi varmasti vahvistaa sen, että nytkin sisäministeri kuuluu hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen valiokuntaan ja tämä muutos johtuu siitä, että sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden raja on yhä enemmän hälventynyt.

Meidän täytyy jossain vaiheessa, arvoisat kollegat, tehdä tästä johtopäätöksiä. Ja se johtopäätös ei minulle voi olla mikään muu kuin se, että kun eduskuntavaalien jälkeen, näin arvaan ja toivon, avautuu se mahdollisuus tarkastella perustuslakia kokonaisuutena, niin me toteamme, että ei ole mahdollista, että ulkopolitiikan johto tällä tavalla jakautuu valtioneuvostolle ja presidentille. On täysin mahdollista, että hyvinkin nopeassa aikataulussa tullaan siihen tulokseen, että presidentin ei enää tarvitse olla ulkopolitiikan muodollinen johtaja edes tämän yhteistoimintavelvoitteen mukaisesti, jota kuitenkin tällä hetkellä luonnollisesti nykyisen perustuslain voimassa ollessa on kaikin voimin korostettava.

Se tarkoittaa siis sitä, että esimerkiksi tämän lain käsittelyssä, aivan niin kuin täällä on aikaisemmin sanottu, on painotettava niitä tilanteita, joissa Euroopan unionin ministerineuvostossa tehdään päätökset tiettyyn sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon yhtymisestä. Se tarkoittaa sitä, että näissä päätöksissä on viimeisen päälle noudatettava eduskunnan velvollisuutta ja oikeutta osallistua päätöksentekoon. Ja silloin, siinä vaiheessa, presidentti ja valtioneuvosto perustuslain 93 §:n 1 momentin mukaisen yhteistoimintavelvoitteensa mukaisesti käyvät tästä keskustelun, ennen kuin eduskunnalle tehdään esitys. Tämä on se ratkaiseva vaihe, ja siinä vaiheessa sitten, kun eduskunta käsittelee näitä kysymyksiä, voidaan punnita kaikki ne näkökohdat, jotka liittyvät siihen, voidaanko hallitukselle antaa tämä velvoite tehdä kyseinen päätös sotilaallisesta kriisinhallintaoperaatiosta Euroopan unionin ministerineuvostossa.

Ja vielä aivan lopuksi, arvoisa puhemies, minulla on 8 sekuntia aikaa, totean, että YK:n edellisessä huippukokouksessa syyskuussa on kuitenkin vahvistettu sitä, että kansainvälinen yhteisö kokee, että sillä on suojeluvelvoite kansanmurhien ja vakavien ihmisoikeusloukkauksien estämiseksi. Tämä on sellainen ohjenuora, joka meillä on, kun me tätä lakia säädämme. Meidän tulee nyt luottaa siihen, että myös YK kypsyy ottamaan tämän vastuun.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Aloittaisin puheenjohtaja, ed. Siimeksestä, joka lähti salista, kun hän puhui, ettei pidä kyhjöttää kansallisessa poterossa. Tuntemattomassa sotilaassa suositeltiin sotamies Hauhialle pysymistä poterossa eikä pään nostamista, mutta sotamies Hauhia nosti päänsä tunnetuin seurauksin. Tätä oppia olisi syytä noudattaa myös tässä suhteessa ja vasemmistoliitossa laajemminkin. Ilokseni siellä on viriämässä myös itsenäistä ajattelua. Se on aina hyvä. Kun olen itsekin poliittisen puolueen puheenjohtaja, niin täytyy rohkaista keskustelua. Se on demokratiaa eikä mitään muuta.

Arvoisa puhemies! Tämä itse asiahan johtuu EU:sta, niin kuin kaikki ongelmat, eivät nyt aivan kaikki, mutta missä EU, siellä ongelma. Ja kun tätä ei ollut, niin sitä vartenhan tätä nyt räätälöidään. Eli toistan vielä, mitä sanoin vastauspuheenvuorossani, että illasta toiseen kun istuimme presidentinvaalikeskusteluissa, niin tunnettu tosiasia oli, että Suomi on pärjännyt hyvin, ei ongelmitta, niin kuin ministeri Kääriäinen sanoi, mutta pärjännyt hyvin. Mikä nyt ei riitä? Se nyt ei riitä, että kun ollaan tämän kolhoosin jäsenenä, niin siinä pitää olla sitten täysillä mukana ja etujoukoissa. Mutta onhan se nyt kummallista, jos tästä asiasta ei voisi keskustella ja olla vaikkapa eri mieltä. Meillä on tämmöinen kummallinen välttämättömyysretoriikka, että pitää olla jotain mieltä aina, kun EU sanoo. Meillä on kokemusta vanhasta liturgiasta. Silloin tämä Brysselin toteemi oli Moskovassa ja aina pyörittiin sen ympärillä, mitä tästä johtuu. Nyt tämä terminologia on täysin sama: johtuu siitä, kun olemme EU:ssa, niin täytyy tehdä tätä ja tätä ja laulaa nämä kaikki vanhat liturgiat.

Se nyt vielä puuttuisi, että asioista ei saisi olla eri mieltä tai perustellusti toista mieltä, koska tässähän nyt on todellista orwellilaista uuskieltä. Puhutaan nopean toiminnan joukoista. Kysymys on taistelujoukoista. Kysymys on siitä, että annetaan ikään kuin lupa tehdä väkivaltaa ilman YK:n mandaattia. Rauhaanpakottaminen, mitä se on? Se on myöskin aseellisen väkivallan käyttämistä, ei rauhanturvatoimintaa. Eli puhutaan tällaisilla terminologioilla, ei käytetä sanoja "sota", "tappaminen", vaan "kriisinhallinta", "nopea toiminta". Siis kyllä tässä jossain vaiheessa voitaisiin puhua niin, että kansakin ymmärtää, ja siitä tässä on kysymys.

Arvoisa puhemies! Kaikki turvallistetaan, eli kaikki nähdään turvallisuuden kautta, ja tällä voidaan oikeuttaa mikä tahansa. Kysymys on tietysti siitä, että jos lähdetään tähän ajatteluun täysillä mukaan, YK, EU tai maaryhmä, totta kai jokainen voi silloin tulkita, että tämä on meidän mielestämme, tämän maaryhmän mielestä, YK:n peruskirjan mukaista toimintaa. Ja näinhän tätä toimintaa tuolla Irakin suunnassa nyt sitten harjoitetaan.

Eli mikä olisi Suomen rooli kansainvälisessä yhteisössä? Se olisi sillanrakentajan rooli, mutta emme me enää mitään siltoja rakenna, jos me höntyilemme näitten joukkojen etunenässä. Eli entäs sitten, kun EU:nkin — eihän se EU mikään partiopoikaporukka sen paremmin ole kuin mikään mukaan — kädet ovat tuhritut? Kuka sitten menee apuun Kongoon vai mihin mahdollisesti sitten? Siellä se Suomen mandaatti on, siellä se uskottavuus on, ei osana jotain tällaista blokkia.

Arvoisa puhemies! Suomalaisen sotilaan tehtävähän on puolustaa Suomea. Se on se päätehtävä, ja sitten osallistutaan näihin YK-operaatioihin, kun tarve on. Täällä sivulla 70, arvoisa puhemies, näkyy tämä 1 §, Lain soveltamisala. "Tässä laissa tarkoitetun kriisinhallinnan toimeenpanijoina voivat olla YK, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (ETYJ), Euroopan unioni (EU) taikka muu kansainvälinen järjestö tai maaryhmä." On melko väljä pykälä, eli mimmoiseen porukkaan ja mitä kaikkea tämä mahdollistaa. Sitten 3 §: "Jos ratkaisuehdotus koskee sotilaallista erityisen vaativaa kriisinhallintatehtävää tai tehtävää, joka ei perustu YK:n turvallisuusneuvoston valtuutukseen, valtioneuvoston on ennen ratkaisuehdotuksen tekemistä kuultava eduskuntaa antamalla sille asiasta selonteko." Tämä on kohtuullisen selvää tekstiä.

Arvoisa puhemies! Mutta sitten itse tähän asiaan, kuinka tähän päädyttiin. Ensinhän hallituksen tarkoitus oli muuttaa perustuslakia, mutta kun se ei onnistunut, kun kokoomus ja vihreät ilmoittivat, ettei onnistu, niin hallitus teki välttämättömyydestä hyveen eli lähti ajamaan tätä poikkeuslakitietä, ei sen takia, että se olisi sen valinnut, vaan sen takia, että vihreät ja kokoomus tyrmäsivät. Ja nyt hallitus suuressa riemusaatossa tuo tätä ratkaisunaan ja omana ideanaan, kun se oli polvilleen pakotettuna tässä asiassa. Tietysti kokoomus on nauttinut joka hetkestä, kun hallitus niiaa ja pokkaa samaan aikaan, eikä se vihreillekään ilmeisen vastenmielistä ole ollut. Tämähän tässä on iso linja. Eli mikä oli tarkoitus? Tarkoitus oli turvata presidentin asema, jonka osalta tietysti presidentinvaalien alla, täytyy se sanoa, ainoastaan ehdokas, ed. Hautala uskalsi vaatia presidentin vallan kaventamista, me kaikki muut ehdokkaat, minä mukaan lukien, halusimme sen turvata. Nyt sitten ollaan tällaisessa poikkeuslakimenettelyssä. On se aika kummallista, että lainsäädäntöä, jolla meinataan turvata Suomen ymmärtääkseni näissä asioissa pitkäaikainen toiminta, tehdään poikkeuslakimenettelyllä.

Mutta sehän tässä osoittaakin tämän asian takaperoisuuden, eli emme haluaisi todella myöntää, mistä on kysymys. Kysymys on siitä, että Euroopan unionille luodaan sotilaallista roolia. Ikävä kupru tuli, kun Ranskan ja Hollannin itsenäiset kansat sanoivat, että ei käy tämmöinen perustuslaki, ja se ei ole nyt voimassa. Mutta Suomi toimii ikään kuin se olisi voimassa, ja vielä hallitusherroilla ja muillakin herroilla on hirveä halu ratifioida tämä sopimus, joka on kahteen kertaan kaatunut. Ja sitä sitten vielä käytetään esimerkkinä, että jos et tätä hyväksy, niin sinua ei voida hallitukseen ottaa. Kyllähän kansanvallassa vaalitulos nyt sentään kaiketi ratkaisee, kuka hallitusvaltaan voidaan ottaa ja kuka ei. Näin ainakin demokratioissa on.

Arvoisa puhemies! Sitten on otettu Irlannin roolia esiin. Irlanti on minun mielestäni melko hyvä esimerkki. Jos EU:ssa joitain onnistuneita valtioita on, niin se on aika hyvin pärjännyt, ja se ei ole ollut ensimmäisenä näihinkään operaatioihin menossa. Kyllä tässä meidän ratkaisumallissamme nyt näkyy, mistä tässä on kysymys. Tämä asia tietysti täytyy saada pois päiväjärjestyksestä ennen Suomen EU-puheenjohtajuutta, jota nyt suurena juhlana kuljetellaan. Tulemme näkemään oikein orwellilaisen tiedotuspötpyrin tässä, että kuinka se on aina hienoa, kun sieltä joku herra tulee ja joku toinen herra on sitä vastassa. Kyllä kuitenkin kansallinen suvereniteetti on osa tulevaisuutta. Se on se, minkä kansa hyväksyy. Tällä tiellä, tällä rämettämisen tiellä loppujen lopuksi ihmisten kiinnostus ja usko oman äänen voimaan on menossa. Tämä on hyvin vakava asia. Kyllä perussuomalainen eduskuntaryhmä vastuunsa tuntee.

Se on ikävä päivä, kun tämä riski lopulta laukeaa ja lihallistuu. On se lauennut, niin kuin ministeri Kääriäinen sanoi, YK-toiminnassakin. Mutta kun katsomme, miltä nyt maailma näyttää, islamistien nousu, Hamasin nousu, kaikki tämä. Varjelkoon, kun nyt Tanska jo sotketaan tällä tavalla, EU:kin. Mihinkähän operaatioihin mahdollisesti nyt lähimmän vuoden, kahden aikana ollaan menossa? Ed. Vilén on epäillyt, että se olisi Kongo. No, Kongo se voisi olla; jos ei siellä ole öljyä ja mineraaleja, Kongossa ilmeisesti kyllä on muita luonnonrikkauksia. Yleensähän merkitys on se, että jos on suuret öljyvarat, niin se saadaan kuulostamaan, että olemme huolissamme Kuwaitin demokratiasta, vaikka kysymys on Kuwaitin öljystä. EU on ilmeisesti menossa tekemään sitä likaista työtä paikkoihin, jonne jotkut muut eivät mene, mineraalien takia tai muista syistä, ja Suomi siellä sitten valmiusjoukoissa on etunenässä ja pariinkin kertaan.

Eli ei tämä hyvältä vaikuta. Linja ei muutu siitä. Kysyin presidentinvaaleissa ehdokkaana, mikä siinä vanhassa järjestelmässä ei riitä. Osaan siihen itsekin vastata: Kun olemme EU:n jäseninä, niin se ei riitä. En ole EU-jäsenyyttä koskaan hyväksynyt. Tämän päivänkin hyvä tulema on se, että itsenäisyys on jälleen päivän lähempänä. Ja huomenna se on jälleen päivän lähempänä, ja joskus se on jälleen totta.

Jari  Vilén /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Soini voisi ehkä tarkistaa Suomen YK-rauhanturvaamisen historiasta sen, että ennen EU-jäsenyyttä meillä oli suuri tarve olla joka paikassa ensimmäisenä, koska haimme itsellemme poliittista hyväksyttävyyttä ja tunnettavuutta. Nyt tänä päivänä me olemme mukana niillä resursseilla ja sillä kyvyllä, mikä meillä on olemassa. Sitä tämä lakiesitys omalta osaltaan on osoittamassa ja toteamassa. Me olemme kantamassa vastuumme ja turvaamassa myös Suomen tulevaisuutta tarvittaessa vaikka siellä Kongossa, minkä nostitte esille, jos se on se paikka, missä Suomen turvallisuus vaatii meitä läsnä olemaan.

Ed. Soini, luulenpa, että niille ihmisille, joiden elämää ja hyvinvointia siellä turvataan, heille se EU-lippu ja se EU-läsnäolo on lupaus turvallisuudesta eikä mistään muusta.

Liisa Jaakonsaari /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllähän ed. Soini on siinä suhteessa aivan oikeassa, että nyt haetaan YK:n toivomusten mukaisesti alueellista vastuuta kriisinhallinnassa, ja se on erittäin hyvä. Kyllä minun täytyy sanoa, että 90-luvun kauheimpia kokemuksia oli ainakin minulle se, että Euroopassa alkoi olla keskitysleirejä tuolla Balkanilla ja eurooppalaiset seisoivat voimattomina katsomassa kansanmurhia, ja kyllä minusta oli kauhea katsoa, kun YK:n rauhanturvaajia nöyryytettiin Sierra Leonessa ja Somaliassa jne.

Juuri sen takia YK:n toivomusten mukaan alueelliset organisaatiot, kuten Afrikan unioni tai Euroopan unioni, ovat ottamassa nyt enemmän vastuuta. Tämä on tärkeää, ja erittäin tärkeää on nähdä se, että Suomi on nyt mukana täysillä rakentamassa tätä uutta vastuuta ja kantamassa uutta vastuuta. Mutta tämä on tietenkin näistä YK:n (Puhemies: Minuutti!) menetelmistä vain yksi osa.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Ed. Soini viittasi Irlantiin ja Irlannin päätökseen olla osallistumatta muihin kuin YK:n hyväksymiin operaatioihin. Mielenkiintoista on se, että kun hallitus on arvioinut muita maita, niin hallitus jättää kokonaan kertomatta, mitä Norjan uusi hallitus on näistä asioista mieltä, siitä huolimatta että Suomi osallistuu myös Norjan kanssa yhteiseen EU:n taisteluosastoon.

Norjan uusi hallitus on sitä mieltä, että tarvitaan YK:n hyväksyntää, YK:n turvallisuusneuvoston päätös ja valtuutus, ennen kuin Norja osallistuu näihin EU:n nopean toiminnan joukkoihin, taistelujoukkoihin. Tämä on sanottu nyt useampaan kertaan sekä Norjan ulkoministerin että Norjan puolustusministerin suulla. Suomessa tästä asiasta hallitus vaikenee, vaikka on aivan selvää, että meidän pitäisi tämän kaltaiseen asiaan ottaa kantaa, koska se vaikuttaa tietenkin sen taisteluosaston lähtöön, johon Suomi ja Norja yhdessä osallistuvat.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Soini värikkäässä puheenvuorossaan vertasi Moskovaa ja Brysseliä. Riippumatta nyt kumarruksista ja niiden syvyyksistä on todettava se, että Brysselissä me olemme päätöksentekijöinä, Moskovassa me emme ole olleet päätöksentekijöinä.

Puhutaan näistä EU-operaatioista jatkuvasti ikään kuin me olisimme niiden ulkopuolella. Itse asiassa kun unionin operaatio käynnistetään, me olemme aina päätöksentekopöydässä ja tosiasiassa yhtä ainutta Euroopan unionin sotilasoperaatiota ei käynnistetä, jos Suomi on vastaan. Siinä suhteessa tässä täytyy nyt olla hyvin tarkka ja nähdä se, mistä me puhumme, kun puhumme Euroopan unionista.

Euroopan unioni on määritellyt lähtökohdaksi, että sotilaskriisinhallinnassa se toimii YK:n periaatteiden pohjalta. Tämä sama lähestymistapa olisi järkevää tietysti kirjata myöskin omaan lainsäädäntöömme. Ymmärrän, että kun Norjassa keskustelua käydään, niin siellä lähdetään liikkeelle siitä, että kun unionin kriisinhallintaan on menty mukaan, mennään niillä periaatteilla mukaan, jotka on kirjattu Amsterdamin sopimuksessa, ja siellä lähtökohtana on YK:n periaatteiden kunnioittaminen. Tämä on syytä tunnistaa.

Arto Satonen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Soini tapansa mukaan kärjisti asian niin, että tässä lähdettäisiin puolustamaan joitakin mineraalivaroja tai niistä taistelemaan. Kyllä kyse enemmänkin on siitä, että jos joskus lähdetään ilman YK:n mandaattia toimimaan, niin kyllä silloin hyvin luultavasti vastustetaan Euroopan unionin lähialueella olevia ihmisoikeusrikkomuksia ja toimitaan niitä vastaan. Se on se asia ja tarkoitus, jonka puolesta tässä ollaan. Silloin kun kyse on tilanteesta, joka on varsin lähellä Euroopan unionia, se on varsin lähellä myöskin meitä ja se on puolusteltavissa myöskin suomalaisen turvallisuuden näkökulmasta.

Simo Rundgren /kesk:

Arvoisa puhemies! Valtakunnassa on kaikki hyvin, niin hyvin, että on ollut varaa synnyttää eduskunnassa kriisi ja harjoitella käytännössä kriisien hallintaa. Tällainen vaikutelma minulle jäi ennen joulua täällä eduskunnassa käydystä keskustelusta. Kansalaiset joutuivat ihmetellen seuraamaan poliittiseksi kädenväännöksi kääntynyttä kriisinhallintalain käsittelyä. Kriisinhallintalaki, perustuslaki, poikkeuslaki ja tämä kaikki yhdistettynä presidentinvaalikeskusteluun synnyttivät poliittisen kiistan, jossa ei loppujen lopuksi ole tainnut löytyä voittajaa.

Euroopan unionin jäsenenä Suomi on jälleen erään raskaan velvoitteen edessä. Vuoden 2007 alusta lähtien Suomi päivystää yhdessä Saksan ja Hollannin kanssa EU:n kriisinhallintajoukoissa. Emme vielä tiedä, millaisia hälytyksiä tulee ja mihin päin maailmaa. Jos tulee, niin olemme sitoutuneet lähettämään joukko-osaston kriisialueelle. Tilanteet voivat noilla alueilla muodostua vakaviksi. On täysin mahdollista, että tehtävät vaativat uhreja. On välttämätöntä tiedostaa, että kriisinhallintaoperaatioissa ja niihin osallistumista säätelevässä lainsäädännössä ollaan tekemisissä vakavien asioiden kanssa.

Hallituksen aiempi esitys, josta perustuslakivaliokunta antoi lausunnon, lähti siitä, että osallistumisesta kriisinhallintaan päätetään samalla proseduurilla kuin osallistumisesta rauhanturvayksiköidenkin lähettämiseen. Toisin sanoen valtioelimet — eduskunta, hallitus, presidentti — ovat päätöksentekoprosessissa mukana. Valmisteluprosessi olisi luonnollisesti valtioneuvoston vastuulla, mutta päätösvaiheessa myös eduskunta ja presidentti, niin että niin sanotusti nimenkirjoitusvastuu sotilaiden lähettämispäätökseen tulisi presidentille.

Olin perustuslakivaliokunnan jäsenenä sitä mieltä, että tällainen tulkinta mahtuisi voimassa olevaan perustuslakiimme. Siellähän ei ole erityistä mainintaa kriisinhallintatilanteista ja niitä koskevasta päätöksenteosta siitä yksinkertaisesta syystä, että kun uusi perustuslakimme tuli voimaan, tällaisista joukoista ja Suomen osallistumisesta niihin ei vielä ollut tietoa. Tämä kanta, jota myös muut keskustan perustuslakivaliokunnan jäsenet ja vasemmistoliitonkin edustajat edustivat, jäi kuitenkin valiokunnassa vähemmistöön. Tästä seurasi tilanne, joka johti alussa kuvaamaani kotimaiseen poliittiseen kriisikeskusteluun.

Perustuslakivaliokunnan enemmistön kannan mukaan kirjoitettiin sitten lausunto, joka tyrmäsi hallituksen ehdotuksen etenemisen. Valiokunta päätyi sisäisten neuvottelujen jälkeen siihen, että etenemistieksi avattiin mahdollisuus säätää kiireellisessä järjestyksessä poikkeuslaki, joka mahdollistaisi hallituksen esittämän kannan mukaisen lain voimaantulon. Perustuslain muuttaminen yksittäisen tapauksen kohdalla nähtiin ongelmalliseksi.

Nyt eduskunta on saanut hallituksen esityksen, joka ottaa huomioon perustuslakivaliokunnan kannan, mutta pitää edelleen kiinni siitä lähtökohdasta, että ylimmillä valtioelimillä on jatkossa mahdollisuus osallistua päätöksentekoon Suomen osallistumisesta kriisinhallintaoperaatioon. Yhtenäisen päätöksentekojärjestelmän säilyttäminen kriisinhallintaoperaatioihin osallistumisessa toimeenpanijasta riippumatta on hyvä asia, ja tähän hallitus alkuperäisessä ehdotuksessaan oli päätynytkin. Pysyvän poikkeuslain säätäminen on perusteltu vaihtoehto. Näin päätöksenteko säilyy yhtenäisenä sekä rauhanturvajoukkoja että kriisinhallintalakia koskien.

On myös ollut välttämätöntä, että tässä uudessa esityksessä on huomioitu perustuslakivaliokunnan lausunto siitä, että palvelussuhdetta koskevien perussäännöksien on oltava laissa. Vaarallisiin tehtäviin osallistuvat tarvitsevat selkeän, lain turvaaman perustan palvelussuhteelleen.

Arvoisa puhemies! Suomi tunnetaan maailmalla rauhanrakentajana. Rauhanturvaajamme ovat jo viiden vuosikymmenen ajan tuoneet läsnäolollaan turvallisuutta sotilaallisten kriisien repimään maailmaan. Tästä Suomen maineesta on syytä pitää kiinni. Meidän tulee olla harkitsevia rientäessämme osana Euroopan unionin joukkoja maailman kriisipesäkkeisiin. On välttämätöntä, että päätöksenteko tapahtuu nyt esitetyllä tavalla. On tärkeää, että kokemuksemme ja harkintamme painaa myös, kun Euroopan unionin sisällä valmistellaan päätöksiä joukkojen lähettämisestä kriisipesäkkeisiin.

Suomi tunnetaan myös maana, jossa poliittinen järjestelmä toimii ja kansanvaltaa kunnioitetaan. Olisin suonut, että kriisinhallintalain käsittely olisi tapahtunut tyylikkäämmin. Nyt niin sanottuun perustuslakikysymykseen sekoittui tarpeettoman paljon poliittista retoriikkaa ja intohimoja, joita presidentinvaali vielä ryyditti. No, lopputulos on tärkeintä. On syytä saattaa tämä vaihe eduskunnassa mahdollisimman nopeasti tyylikkääseen päätökseen.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Kriisinhallintalain käsittelyn toinen kierros on eduskunnassa alkamassa. Ensimmäinen kierroshan päättyi siihen, kun hallitus veti esityksen takaisin sen jälkeen, kun perustuslakivaliokunta oli antanut lausuntonsa päätöksentekomenettelystä koskien kriisinhallintaan liittyviä Euroopan unionin operaatioita. Perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen STT:n mukaan pääministeri "toivoi, että tässä välissä käytäisiin myös poliittista keskustelua siitä, ovatko presidentin valtaa karsimaan lähteneet perustuslakivaliokunnan jäsenet oikeassa vai ei". Myöskin valtiovarainministeri Heinäluoma otti kantaa ja STT:n mukaan "SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Eero Heinäluoma syyttää eduskunnan perustuslakivaliokuntaa politikoinnista ja omavaltaisesta yrityksestä muuttaa Suomen perustuslakia".

Täytyy todeta, että kun lukee hallituksen esityksen perusteluita, niin ne on erittäin huolellisesti ja erittäin hyvin kirjoitettu, ja mikä on olennaista, hallituksen tämän esityksen perustelut vastaavat sitä pitkää linjaa, mikä meillä perustuslain kehittämisessä on ollut. Jos nyt katsotaan, mitä hallitus sanoo päätöksentekomenettelystä sotilaallisessa kriisinhallinnassa, niin ensinnäkin hallitus toteaa, että kyse on ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kuuluvasta asiasta. Näin nimenomaan on. Mutta edelleen hallitus toteaa esityksensä perusteluissa, että "perustuslain 93 §:n 2 momentin mukaan valtioneuvosto vastaa EU:ssa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä". Tältä osin hallitus viittaa aivan oikein sekä perustuslakia koskeviin hallituksen esityksen perusteluihin että myöskin perustuslakivaliokunnan lausuntoihin.

Edelleen hallitus toteaa, että Valtioneuvoston valmisteluvallasta ei ole erotettu mitään asiaryhmää, ja siihen kuuluvat siten muun ohella unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat asiat. Eli koko unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu valtioneuvostolle, valtioneuvoston päätöksentekoon, nimenomaan perustuslain 93 §:n 2 momentin mukaisessa mielessä.

Edelleen hallitus toteaa, että "humanitaariset ja pelastustehtävät, rauhanturvaaminen sekä taistelujoukkojen tehtävät kriisinhallinnassa, rauhanpalauttaminen mukaan lukien kuuluvat Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 17 artiklan 2 kohdan perusteella - - unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskeviin kysymyksiin".

Edelleen hallitus viittaa esityksensä perusteluissa perustuslakivaliokunnan lausuntoon ja toteaa, että "Suomen mahdollisessa osallistumisessa Euroopan unionin toimeenpanemaan kriisinhallintaoperaatioon on selvästi kysymys sellaisesta Euroopan unionissa tehtävään päätökseen ’liittyvästä Suomen toimenpiteestä’, josta perustuslain 93 §:n 2 momentin mukaan päättää valtioneuvosto".

Arvoisa puhemies! Voidaan todeta, että perustelut on kansalaiskeskustelun jälkeen erittäin huolellisesti ja erittäin oikein tältä osin kirjoitettu eikä niihin ole kaiken kaikkiaan mitään huomautettavaa.

Käydyssä keskustelussa esityksen poisvetämisen jälkeen myöskin huomautettiin siitä, että ylipäälliköstä ollaan tekemässä adjutantti. Tältä osin mielestäni hallituksen esityksen perusteluissa erittäin hyvin todetaan, kuten myöskin todettiin jo työryhmän mietinnössä, että kyseessä on kansallinen päätös sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistumisesta eikä kyse ole missään nimessä Puolustusvoimien ylipäällikön ratkaisuvallasta eikä hänelle kuuluvasta asiasta. Hallitus toteaa: "Johtopäätökseen ei vaikuta se, että tasavallan presidentti tekee jatkossakin kriisinhallintaan osallistumista ja sen lopettamista koskevat päätökset valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta, eikä ylipäällikön ominaisuudessa." Eli voidaan sanoa, että nyt voidaan panna piste tälle ylipäällikkyyskeskustelulle. Näissä asioissa presidentti toimii ulkopolitiikan johtajana silloin, kun on EU-operaatioista kysymys, ja kaiken kaikkiaan kyse ei ole Puolustusvoimien ylipäällikön tehtäviin liittyvistä kysymyksistä.

Kaiken kaikkiaan olennaista on se, että nyt tämän prosessin lopputuloksena Suomen perustuslakia ja sen tulkintaa on selkeytetty olennaisella tavalla, ja toivottavasti sen jälkeen, kun perustuslakivaliokunta ja hallitus ovat täysin yksimielisiä, näitä tulkintaongelmia kovin paljon ei enää synny.

Tosin täytyy sanoa, että sitä keskustelua käydään jatkuvasti. Huomasin, että tämänpäiväisten lehtitietojen mukaan presidentti ja pääministeri olivat sopineet viime perjantaina, että G8-huippukokoukseen osallistuu pääministeri eikä presidentti. Aikaisemmin todettiin, mitä tulee Hampton Courtin EU-huippukokoukseen, presidentti ja pääministeri olivat sopineet, että kokoukseen osallistuu pääministeri. Täytyy vain todeta se, että nämä eivät voi olla mitään sopimusasioita. Näissä asioissa toimitaan perustuslain mukaan, ja perustuslain 97 § toteaa täysin selvästi, että huippukokouksiin osallistuu pääministeri, jonka tehtävä on hankkia parlamentaarinen kate eduskunnalta ja myöskin informoida eduskuntaa. On mielestäni erittäin huono asia se, että annetaan sellainen käsitys perustuslaista, että perustuslain ylitse tai perustuslain puitteissa voitaisiin jotakin sopia. Olennaista on se, että perustuslakia on noudatettava sellaisena kuin se on kirjoitettu, sellaisena kuin sitä on tulkittu voimassa olevalla tavalla, ja sen puitteissa ei sen kanssa ristiriitaisesti asioista voida sopia.

Mitä tulee sitten hallituksen esittämään ratkaisumalliin, niin täytyy todeta, että mielestäni on hyvä ratkaisu se, että perustuslakia ei muuteta. Kun aikanaan on hyväksytty uusi perustuslaki ja kun sen jälkeen siihen on haluttu tehdä muutoksia — niitä muutoksiahan on tehty vain yksi kappale, sekin on tällä hetkellä lepäämässä täällä eduskunnassa — niin lähtökohtana on ollut se, että jos perustuslakia muutetaan, niin kevyesti muutoksia ei tehdä. Muutoksia tehdään vain laajalla yhteisymmärryksellä ja muutoksia tehdään vain silloin, kun ne on erittäin huolellisesti valmisteltu, ja muutokset tehdään arvokkaasti, arvokkuudella. Täytyy sanoa, että se keskustelu, joka syntyi viime joulukuussa, ei täyttänyt yhtään näistä neljästä kriteeristä, joita edellytetään perustuslain muuttamiselle. Siinä suhteessa on erittäin hyvä, että laaja konsensus eduskunnassa on syntynyt siinä suhteessa, että perustuslain muutoksesta tässä asiassa ei ole kysymys.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta aikanaan antaessaan lausuntoa hallituksen esityksestä 110/2005 vp totesi poikkeuslakimahdollisuudesta seuraavaa: "Kahden muodollisesti erilaisen päätöksentekojärjestelmän luominen sotilaallisiin kriisinhallintaoperaatioihin osallistumista koskevien päätösten tekemistä varten saattaa johtaa käytännön ongelmiin, jos esimerkiksi kysymys on samanaikaisesta osallistumisesta useamman toimeenpanijan operaatioon samalla kriisialueella. Ulkoasiainvaliokunnan on siksi aiheellista arvioida, onko tässä tapauksessa käsillä sellaisia pakottavia syitä, joiden vuoksi 1. lakiehdotus voitaisiin poikkeuksellisesti hyväksyä pysyväisluonteisena poikkeuslakina perustuslain säätämisjärjestyksessä. - - Arviossa on otettava huomioon, että päätöksen kriisinhallintaoperaatioon osallistumisesta tulee kaikissa tapauksissa perustua valtioneuvoston ja tasavallan presidentin yhteiseen kannanmuodostukseen." Ja yhteinen kannanmuodostushan tapahtuu myöskin EU-asioissa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa ja sen yhteisistunnossa presidentin kanssa, jossa näitä asioita valmistellaan yhdessä presidentin ja valtioneuvoston kanssa.

Mitä EU-operaatioitten päätöksentekoon tulee, niin olennaistahan on se, että kun asian käsittely alkaa Euroopan unionin neuvostossa tai jopa sitä ennen työryhmissä, niin siinä yhteydessä Suomen kannan pitää olla jo selvillä, eikä ole mahdollista, että viime hetkellä kantaa muutetaan. Siitä syystä on tärkeätä, että kun valtioneuvostossa asiaa valmistellaan, asiasta pidetään yhteiskokous ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja presidentin kanssa jo riittävän aikaisessa vaiheessa, jotta on varmuus siitä, että yhteisymmärrys asioista kaiken kaikkiaan on.

Silloin, kun perustuslakia säädettiin, lähdettiin siitä, että poikkeuslakeja ei pitäisi käyttää. Poikkeuslakeja kuitenkin usein joudutaan käyttämään siitä syystä, että Suomi sitoutuu kansainvälisiin sopimuksiin ja kansainväliset sopimukset eivät sopeudu Suomen perustuslakiin ja tällöin joudutaan tekemään pysyviä poikkeuksia.

Mitä tulee kansallisista syistä tehtäviin poikkeuksiin, niin lähtökohta on se, että näitten poikkeusten pitäisi olla määräaikaisia ja kohtuullisen ajan kuluessa nuo muutokset pitäisi sitten sopeuttaa voimassa olevaan perustuslakiin ja sen raameihin.

Tässä tapauksessa täytyy kuitenkin sanoa, että on jossain määrin vaikea sanoa, mikä olisi määräaika, miksi ajaksi tuo menettely muutettaisiin niin, että presidentti viime kädessä tekee päätöksen myöskin EU:n kriisinhallintaoperaatioista. Olisiko se presidentin toimikausi, vai katsottaisiinko jokin tietty määrä vuosia kokemuksia kriisinhallinnan päätöksenteosta sen jälkeen, kun EU:n kriisinhallintaoperaatiot ovat alkaneet, vai olisiko se seuraava ulko-ja turvallisuuspoliittinen selonteko? Tältä osin täytyy sanoa, että on aika vaikeata lyödä lukkoon mitään täsmällistä ajankohtaa. Kuitenkin täytyy sanoa, että kun tarkoitus nyt on hyväksyä pysyvä poikkeus, niin mikään ei ole niin pysyvää kuin väliaikainen tässä maailmassa. On täysin selvää, kuten ed. Heidi Hautala täällä totesi, että siinä yhteydessä, kun presidentin valtaoikeuksia uudestaan arvioidaan, silloin on myöskin syytä ehdottomasti arvioida se, onko tarkoituksenmukaista, että presidentti tekee viime kädessä päätöksen EU:n kriisinhallintaoperaatioista.

Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan vain todeta sen, että usein on sanottu, että meidän perustuslakimme on epäselvä ulkopoliittisen ja EU-päätöksenteon osalta. Perustuslaki mielestäni ei ole lainkaan epäselvä. Epäselvyydet johtuvat vain siitä, että on joskus vaikea sopeutua perustuslain puitteisiin ja perustuslain kirjaimeen. Tästä hyvän esimerkin antaa Antti Satulin muistokirja, jossa Jari Luoto ja Matti Vuoria ovat kirjoittaneet vuodesta 1994 ja silloisesta kahden lautasen osallistumisesta huippukokoukseen ja siitä, että oikeastaan laki on kyllä varsin selvä, mutta sopeutuminen niihin puitteisiin on joskus presidenteille, aikaisemmille ja miksei istuvallekin, ollut jonkin verran vaikeaa.

Kaiken kaikkiaan olennaista on se, että nyt juridisesti asiassa on löydetty kokonaisratkaisu ja tällä pohjalla voidaan hyvin elää.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Sasi esitti nyt perustuslain muuttamisen täysin tuomittavana vaihtoehtona ja näki täysin ongelmattomana tämän poikkeuslakijärjestelmän, jota nyt hallitus on esittämässä. Kuitenkin esimerkiksi osa niistä asiantuntijoista, joita kuultiin tässä kriisinhallintatyöryhmässä, totesi, että perustuslain muuttaminen olisi sen vuoksi parempi, että se on läpinäkyvää ja pysyväisluonteisesti sellaisen asian järjestäminen, miten ylimpien valtioelinten keskinäiset suhteet tulevaisuudessa tulevat olemaan, ei ole ollenkaan ongelmaton ratkaisu. Sen lisäksi pidettiin hyvin kyseenalaisena sitä, että tosiasiallisesti näin tärkeää asiakokonaisuutta pysyväisluontoisesti säännellään poikkeuslailla, eli ihmettelen nyt tätä tiukkaa linjaa siitä, että poikkeuslaissa ei olisi ongelmia, kun juuri on tämän uuden perustuslain osalta todettu, että näihin ei pitäisi ryhtyä. Mutta ehkä tämä sitten selvenee valiokunnan kuulemisessa, mitä puheenjohtaja nyt oikein mahtaakaan ajatella.

Kauko Juhantalo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Puheenjohtaja Sasin perustelu antoi tunnustusta hallitukselle, ja sitä oli mukava, miellyttävä kuunnella. Se oli analyyttinen puheenvuoro, mutta yksi asia siinä särähti, juuri tämä sopiminen, jossa hän viittasi tulevaan matkaan, ja hänen näkemyksensä mukaan perustuslaista ei voi sopia. Minusta se on oikea kanta. Mutta täällä useaan otteeseen on todettu, että hallitus tiedusteli, kysyi, kokoomuksen kantaa poikkeuslakiin. Se oli kielteinen. Täällä ed. Zyskowicz sanoi, että kysyttiin, mutta ei neuvoteltu. Kokoomus halusi tehdä siitä kauppatavaran, halusi sopia, saada itselleen jotain.

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kun ed. Lapintie siteerasi asiantuntijoita, joiden mukaan perustuslain muutos on läpinäkyvämpi tapa muuttaa tätä asiantilaa ja saada asia hoidettua kuin poikkeuslaki, niin kiinnitän nyt kuitenkin huomiota siihen, että se tapa, millä hallitus lähti tätä perustuslain muutosta ajamaan, nyt ei ollut millään tavalla läpinäkyvä. Siinähän oikeastaan voidaan sanoa, että kyse oli uhkailemisesta ja kiristämisestä ja vielä sillä tavalla, että tästä perustuslain muutoksesta haluttiin tehdä hallituskysymys, ja siitä on läpinäkyvyys kaukana.

Toinen asia on sitten tietysti se, että jos nyt sitten perustuslakia lähdetään tältä osin muuttamaan, niin silloin saatetaan tilanne aikaiseksi, jossa jonkun ajan kuluttua huomataan, että siitä muutoksesta taas seuraa uusia muutostarpeita. Ei meillä voida perustuslakia tällä tavalla muuttaa, ja luulen, että tässä talossakin on kypsymässä se ajatus, että sitten, kun perustuslakia korjataan (Puhemies koputtaa) ja parlamentarismia vahvistetaan, se tehdään aivan toisella tavalla.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin mitä tulee asiantuntijoihin, niin selkeä enemmistö asiantuntijoista oli, kun tämä Kansallinen päätöksenteko sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistumisesta -työryhmä oli koolla, sitä mieltä, että poikkeuslaki on parempi tässä suhteessa kuin perustuslain muutos, eli se on asiantuntijoiden enemmistön kanta. Tietysti silloin, kun perustuslaki säädettiin ja tuli voimaan 1.3.2000, lähtökohta oli se, että se on suhteellisen pysyvä, pitää olla laaja poliittinen yhteisymmärrys, ja katsottiin myöskin, että lähitulevaisuudessa sitä ei ole mitään tarvetta muuttaa, koska se oli kirjoitettu riittävän yleiseen muotoon. Jos jossakin pienessä asiassa halutaan muuttaa päätöksentekoa, niin ei kai silloin muuteta perustuslakia, vaan sitten tehdään mieluummin poikkeuslaki, koska perustuslaki ilmaisee perusperiaatteita eikä ratkaisumalleja jokaiseen yksittäiseen päätöksenteon tilanteeseen. Tästä syystä on mitä ilmeisimmin selvää, että valtiosääntöoikeudellisesti kaikkein parasta on se, että tehdään poikkeuslaki eikä muuteta perustuslakia.

Sitten on vielä se, että ne pitää tehdä harkitusti ja laajalla valmistelulla, (Puhemies koputtaa) ja myöskään nämä ehdot eivät täyttyneet.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Ed. Juhantalolle vastaan, että ei kyse ollut mistään kaupankäynnistä, vaan jos hallitus haluaa saada eduskunnassa läpi hankkeen, joka vaatii viiden kuudesosan enemmistön, jota hallituspuolueilla ei ole, niin on aivan luonnollinen asia, että jos hallitus on tosissaan, se neuvottelee oppositiopuolueiden kanssa tuen saamisesta hallituksen hankkeelle.

Myönnän suoraan, että silloin ei tullut mieleenikään se, että hallitus sen sijaan rupeaakin hosumalla ja äkisti muuttamaan meidän perustuslakiamme. Tämä hanke, niin kuin nyt tänä päivänä jokainen joutunee myöntämään, liittyi enemmän presidentinvaaleihin ja pääministerin samoin kuin valtiovarainministerin tarpeeseen osoittaa johtajuutta kuin mihinkään muuhun. Se, miten pöllöstä hankkeesta on kyse, selviää siitäkin, että hallitus on tuosta hankkeestaan luopunut ja on nyt tuonut tänne tämän käsiteltävänä olevan lakiesityksen.

Päivi Räsänen /kd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen ed. Heidi Hautalan ja muiden kanssa samaa mieltä siitä, että periaatteellisella tasolla tämä valinta oli oikea eli se, että asia hoidetaan poikkeuslain kautta eikä perustuslakia lähdetä turhan kevyesti muuttamaan eikä varsinkaan tällaisen yksittäisen asian vuoksi. Mutta samalla kyllä muistutan, että jos nyt haluamme turvata presidentin aseman kriisinhallintaoperaatioihin lähtemisessä ja päätöksenteossa, niin jos se olisi hoidettu perustuslain kautta, niin sen purkaminen olisi huomattavasti vaikeampaa eli se vaatisi taas sitten vaikeutetun menettelyn, jos haluttaisiinkin keventää presidentin asemaa, mutta sen sijaan poikkeuslain, vaikka sen säätämiseksi vaaditaan viiden kuudesosan enemmistö, muuttamiseksi tältä osin kenties (Puhemies koputtaa) myöhemmin riittää yksinkertainen enemmistö.

Annika Lapintie /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! On totta, että tässä työryhmässä oli yksi olennainen virhe: se ei ollut parlamentaarisesti asetettu eli siinä ei ollut eduskuntapuolueitten edustusta mukana. Mutta siitä huolimatta en kyllä suostu nielemään sitä väitettä, että poikkeuslaki olisi jotenkin ongelmaton tapa järjestää ylimpien valtioelinten välisiä valtasuhteita. Sehän on tavaton ja kummallinen tapa. Enkä ymmärrä sitä, että sen paremmuus nähdään aivan ylivoimaiseksi perustuslain muuttamiseen verrattuna. Ehkä tässä taustalla on nyt kuitenkin se, että ne, jotka niin tätä poikkeuslakia ylistävät, haluavat nimenomaan nähdä kriisinhallinnan pelkästään EU:n sisäpoliittisena asiana. Minun mielestäni, kun sotilaallisesta väliintulosta ollaan tekemässä ratkaisua, niin kyllä se on myös yleistä ulkopolitiikkaa. Ei EU:n yleinen tuvallisuuspolitiikka ole niin selkeä asia.

Kauko Juhantalo /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Viittaan ed. Sasin mielipiteeseen: perustuslain säännös ei voi olla sopimisen ja neuvottelujen kohteena. Sen sijaan annan nyt suuren arvon kokoomukselle, joka ilmoitti olevansa poikkeuslain puolella. Siitä hallitus ei tehnyt mitään sopimusta. Otettiin eri puolueiden ryhmien kannanotot, ja ne onneksi näyttivät enemmistöä.

Olen siinä myös ed. Zyskowiczin kanssa samaa mieltä, että presidentinvaali heijastui tähän voimakkaasti ja sitten myös eräiden puolueryhmittymien kanta, jota muun muassa ed. Heidi Hautala on voimakkaasti ajanut, että presidentin valtaa tulee supistaa. Se ei vastaa Suomen kansalaisten mielipidettä, mutta nämä kaikki yhdessä hämmensivät, ja tässä samassa yhteydessä eräät halusivat myös supistaa tasavallan presidentin valtaoikeuksia.

Heidi Hautala /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Niin, kyllä minä luotan perustuslakivaliokunnan tulkintaan siitä, mikä on perustuslain mukaista ja mikä ei, koska meillä ei sitä ylempää elintä tässä poliittisessa järjestelmässä ole. Minusta on aivan selvä asia, että perustuslakivaliokunta tulkitsi perustuslakia, sen 93 §:n 2 momenttia, jossa sanotaan, että Euroopan unionin asioista mukaan lukien Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka päättää valtioneuvosto ja eduskunta. Tältä pohjalta eihän se linja, mitä me olemme tässä olleet nyt tukemassa ja ajamassa, ole ollut tapa supistaa presidentin valtaa, vaan turvata perustuslaissa eduskunnalle ja valtioneuvostolle kuuluvat toimivaltuudet.

Sitten on kokonaan toinen kysymys, että olen ilmaissut sen, että me olemme ajautumassa tilanteeseen, jossa meidän on laajasti tarkasteltava perustuslakia ja presidentin asemaa. Se, että ulko- ja sisäpolitiikkaa ei voi enää erottaa tässä maailmassa toisistaan, johtaa siihen loogiseen toteamukseen, (Puhemies: Minuutti!) että presidentti ei voi jatkossa enää mielestäni olla ulkopolitiikan johtaja.

Eero Akaan-Penttilä /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta on surullista, että kun kriisinhallinnasta tehdään Suomen eduskunnassa lakia, niin siitä näytti tulevan lähes kriisi tähän maahan. Kun lukee tätä oikeusministeriön työryhmän mietintöä, niin siellä on hyvin laaja lainsäädännöllinen asiantuntemus, ja sen perusteella tietenkin nyt jälkikäteen on ihan selvästi 13 asiantuntijasta suurin osa ollut sitä mieltä, että poikkeuslaki olisi tässä riittänyt.

Minä en oikein ymmärrä, tai haluaisin muilta kuulla, minkä takia tämä tieto ei aikaisemmin voinut olla meillä täällä eduskunnassa. Miksi täytyi olla tämmöinen ylimääräinen ympyrä, joka ei oikeastaan muuta tehnyt kuin perustuslakia itse asiassa vähän veti alaspäin? Se on minusta tässä valitettavaa.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Sasi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana totesi minusta ihan viisaasti ja oikein, että perustuslaki määrittelee yleispuitteet, perusperiaatteet, joilla toimitaan, ja yksityiskohtaisessa lainsäädännössä sitten katsotaan, miten toimitaan näiden perusperiaatteiden pohjalta.

Mutta haluaisin ed. Sasilta kyllä aivan avoimesti kysyä, että silloin kun kysymyksessä on päätös Suomen osallistumisesta sotilaalliseen kriisinhallintaan, siitä päättäminen, onko se mikään yksityiskohta itse asiassa. Kysymys on suomalaisten sotilaiden lähettämisestä ulkomaille, ja tasavallan presidentti sattuu myöskin olemaan ylipäällikkö meidän perustuslakiemme mukaan. Tämä ei ole yksityiskohta, ja sen vuoksi ihmettelen, että sitä lähestymistapaa, että olisi perustuslakiin kirjattu selkeästi presidentin osallistuminen tähän päätöksentekoon, täällä vähätellään. Tätä jäin miettimään vähän samalla tavalla kuin ed. Lapintie täällä on kysellyt asian perään, miksi ei suostuttu siihen, että olisi perustuslakia muutettu.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Lyhyesti: Tietysti silloin pitäisi miettiä sitä, pitäisikö ulkopolitiikassa kokonainen luettelo presidentin osalta, mitä kaikkia päätöksiä hän tekee ulkopolitiikkaan liittyen, mainita, tai sitten EU-asioissa, että siellä on kuitenkin tiettyjä poikkeuksia. Tämmöiset päätöksentekoluettelot ovat erittäin hankalia, ja ovatko ne riittävän kattavia. Niitä pitäisi ehdottomasti pyrkiä välttämään. Yleisten periaatteiden mukaisesti tässä on ulkopolitiikka yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, EU-asiat kuuluvat valtioneuvostolle, mutta jos on EU:n yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta kysymys, valtioneuvosto tekee päätöksen omalla vastuullaan, mutta joutuu neuvottelemaan presidentin kanssa sillä tavalla, että ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja presidentin yhteisneuvotteluissa näitä asioita on joka tapauksessa syytä käsitellä. Näin sanotaan perustuslain perusteluissa.

Ulla Anttila /vihr:

Arvoisa puhemies! 1990-luvulla oli monia sotia, jotka havahduttivat maailman. Ruandassa kuoli 800 000 ihmistä. Balkanilla toteutui valitettavasti useita kansanmurhaan verrattavia tapahtumaketjuja. Tunnetuin näistä lienee Srebrenican kansanmurha, josta tilanteesta hollantilaiset YK-sotilaat lähtivät pois, koska heillä ei ollut riittävästi varusteita. Tilanteen teki ongelmalliseksi se, että srebrenicalaiset olivat saaneet turvatakuun siitä, että YK huolehtii heidän turvallisuudestaan. Kaikki nämä tapahtumat muuttivat maailman käsitystä siitä, kuinka rauhanturvaamista ja kriisinhallintaa pitää toteuttaa. Tämä keskustelu heijastui myös suomalaiseen lainsäädäntöön.

Kysymys kriisinhallintalakiehdotuksen 1 §:ssä mandaatista on olennainen. Olen valmis hyväksymään sen, että on olemassa tilanteita, joissa YK:n mandaattia ei tarvita. Kuitenkin näissä tilanteissa on toimittava YK:n peruskirjan päämäärien ja periaatteiden mukaisesti. Kansainvälisellä yhteisöllä on velvollisuus suojella ihmisiä, jotka ovat konfliktitilanteessa ja jotka ovat sotaa käyvien osapuolien sotatoimien uhreina. Jos turvallisuusneuvostosta ei löydy poliittista tahtoa tilanteen ratkaisemiseen, on kansainvälisellä yhteisöllä, mukaan lukien EU, oltava kyky toimia myös näissä tilanteissa. Se, että kansainvälistä oikeutta joudutaan katsomaan hieman uudesta näkökulmasta, joka näkökulma on erilainen kuin silloin, kun YK perustettiin, ei mielestäni saa johtaa siihen, että YK:ta romutetaan.

Näin ollen, kun olen ulkoasiainvaliokunnassa käynyt läpi asiantuntijakuulemisen viime syksynä kriisinhallintalaista, olen vakuuttunut siitä, että hallituksen esitystä parempi muotoilu tässä kriisinhallintalain 1 §:ssä olisi sellainen, jossa todettaisiin mandaatin edellyttävän YK:n peruskirjan päämäärien ja periaatteiden mukaisesti tapahtuvaa operaatiota. Tällainen väljempi muotoilu olisi kaikin puolin tyylikkäämpi eikä toisi vastakkainasettelua — pääsääntö YK:n periaatteet ja sitten toissijaisena mahdollisuus poiketa näistä periaatteista perustelluista syistä. Useat asiantuntijat toivat ulkoasiainvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa esiin sen, että tämän tyyppinen lähestymistapa olisi parempi ja enemmän kansainvälisen oikeuden mukainen kuin hallituksen valitsema linja.

Koska pidän hyvin tärkeänä sitä, että humanitaarisia oikeuksia kunnioitetaan, niin olin viime syksynä, kun edellisen kerran kriisinhallintalaki kävi lähetekeskustelussa, valmis hyväksymään hallituksen esityksen silloisen linjauksen, joka tämän pykälän osalta on saman sisältöinen kuin tässä nykyisessä esityksessä, mutta koska parempiakin muotoiluja on esitelty, niin pitäisin tärkeänä, että eduskunta saisi aikaan yksimielisyyden siitä, että tämän hallituksen esityksen 1 § muutettaisiin. Nämä lähtökohdat ovat minulla mukana, kun ulkoasiainvaliokunta nyt sitten toiseen kertaan käsittelee tätä uudistettua hallituksen esitystä.

Mitä tulee tämän lain kiireellisyyteen ja käytyyn prosessiin, itselleni oli suuri pettymys se, että hallitus veti pois esityksen viime syksynä. Ulkoasiainvaliokunta olisi voinut muotoilla perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta hallituksen esitystä, ja varmasti olisi neuvottelujen jälkeen saatu aikaan sopu ja aivan yhtä hyvä lopputulos kuin nyt sitten tämän pitemmän kaavan mukainen käsittely on. Oli harmillista, että presidentinvaalit vaikuttivat noin voimakkaasti hallituksen esityksen käsittelyyn.

Vihreä eduskuntaryhmä on pohtinut eri ratkaisumalleja tästä poliittisesta kriisistä pois pääsemiseksi. Heikoimpana vaihtoehtona, ei hyväksyttävänä, pidimme perustuslain muuttamista. Perustuslakia ei pidä muuttaa kevein perustein. Kun muutostarpeita on, ne pitää arvioida kokonaisuutena ja sitten sen kokonaisuuden on käytävä lausuntokierros ja suuri harkinta läpi, ennen kuin se tulee eduskuntaan hallituksen esityksenä, ja taustalla tietysti pitää olla sen, että eri parlamentaariset ryhmät ovat edustettuina tässä prosessissa jo valmisteluvaiheessa.

Ensi kaudella on varmasti syytä käydä läpi tällainen pitemmän kaavan mukainen perustuslain arviointi, jossa sitten käsitellään muutakin kuin presidentin valtaoikeuksia, mutta nyt ei ole sen tilanteen aika. Olimme vihreänä eduskuntaryhmänä valmiit hyväksymään muutokset hyvinkin lyhyen kaavan mukaisesti tuohon hallituksen esitykseen, ja tämä poikkeuslakimalli oli sitten mukana myös näissä vaihtoehdoissa.

Nyt, kun ilmeisestikin enemmistö on valmis hyväksymään tämän poikkeuslakimallin, varmaan valiokunnassa käydään keskustelua lähinnä tästä mandaattikysymyksestä ja jossain määrin sitten tästä säätämisasiasta. Tietenkin perustuslakivaliokunta ja puolustusvaliokunta, jotka antavat omat lausuntonsa, pureutuvat tavalla tai toisella myös muihin lakiesityksen sisältöihin. Mutta tarkoituksena varmasti on, että tämä esitys saataisiin nopeasti käsitellyksi. Sitä edellyttää jo Suomen sitoumus nopean toiminnan joukkoihin.

Nopean toiminnan joukkojen rekrytointi on paraikaa meneillään. Olemme siis tehneet EU-sitoumuksen nopean toiminnan joukoista. Koska tämä rekrytointi on meneillään, on hyvin tärkeää, että niille henkilöille, jotka sitoutuvat nopean toiminnan joukkoihin, on tarjota selkeät palvelussuhteen ehdot ja noiden palvelussuhteen ehtojen, joita on jo hahmoteltu, pitää perustua voimassa olevaan lainsäädäntöön. Näin ollen on tärkeää, että hallituksen esitys saadaan eduskunnassa nopeasti käsitellyksi.

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on paljon puhuttu tulevaisuuden kriiseistä. Voi olla, että osa näistä kriiseistä liittyy tähän niin sanottuun terrorisminvastaiseen sotaan. Itse toivon, että terrorismia vastaan pystytään toimimaan rauhanomaisemmin keinoin ja poistamaan sen kasvualustaa ja niitä sosiaalisia ongelmia. Mutta mitä tulee alueisiin, joilla EU:n toimintakykyä kriisinhallinnassa varmasti tarvitaan, on selvää, että Afrikassa on alueita, joilla tarvitaan EU:n kriisinhallintakykyä. On myös tärkeää, että Afrikan unionin omia edellytyksiä toimia kriisinhallinnassa vahvistetaan. Afrikan unioni on tällä hetkellä vahvasti mukana esimerkiksi Sudanissa. On tärkeää, että sen rooli on keskeinen myös Darfurin rauhanprosessissa.

Olennaista on myös se, että Suomi toimii EU:n yhtenäisen linjan mukaisesti. EU:n pitää kehittää omaa diplomatiaansa siihen suuntaan, että eri kriisialueiden ongelmia tunnistetaan ja myös linkitetään siihen, mikä on EU:n kehityspolitiikka. On terveellistä muistaa se, että sotilaallinen kriisinhallinta on vasta viimeinen keino. Sitä ennen tulevat diplomatia, erilaiset siviilikriisinhallinnan muodot, ja vasta viimesijainen toimintamuoto sitten, kun on ilmeistä, että muuten väkivaltaa ei saada ehkäistyksi, on sotilaallinen kriisinhallinta. Tulevaisuudessa sotilaallinen ja siviilikriisinhallinta linkittyvät yhä tiiviimmin yhteen. Tämä on tietysti kysymys, joka saattaa jossain vaiheessa tulla meitä vastaan myös siinä muodossa, että näitä lainsäädännön eri muotoja, sekä siviilikriisinhallinnan henkilöstön että sotilaallisen kriisinhallinnan henkilöstön lainsäädäntöä, joudutaan käsittelemään yhtenäisenä kokonaisuutena. Tällä hetkellä ei ole olemassa vielä tällaista tarvetta, mutta olennaista on se, että tämä kokonaisuus toimii.

Jyri Häkämies /kok:

Arvoisa puhemies! Muutama huomio viime viikoilta, jolloin itsekin osaltani olin mukana tässä prosessissa.

Ensinnäkin on syytä siltä aikaisemmalta ajalta allekirjoittaa se näkemys, että hallitus lähti tähän perustuslakimuutokseen, -hankkeeseen, väärin perustein arvovaltasyistä ja hätiköiden ja ehdottomasti presidentinvaalien sävyttämässä tunnelmassa ja asetti Niemivuon toimikunnan tätä asiaa valmistelemaan. Tuossa vaiheessa, kun tuo Niemivuon toimikunnan raportti valmistui, pääministeri kutsui eduskuntapuolueet neuvonpitoon ja pyysi lausuntoja mielestäni paitsi tuosta raportista myöskin laajemmin poikkeuslakivaihtoehdosta ja myöskin muista näkemyksistä.

Kokoomukselle tuon lausunnon tekeminen oli helppoa. Totesimme, että ensisijainen vaihtoehto olisi edelleen se perustuslakivaliokunnan viitoittama tie. Toiseksi totesimme, että Niemivuon toimikunnan toimeksianto oli turhan suppea, se oli asetettu yhtä tehtävää varten, mutta että näissä olosuhteissa, jotta asiassa päästään eteenpäin, olemme valmiita hyväksymään poikkeuslakivaihtoehdon.

Muutama päivä myöhemmin tuon raportin valmistuttua eduskuntapuolueet uudelleen kokoontuivat, ja tuossa neuvonpidossa oli jo selvää, että ratkaisu olisi synnytettävissä poikkeuslakivaihtoehdon pohjalta mutta että sosialidemokraatit ja vasemmistoliitto vielä tuolloin jättivät kantansa auki. Sen jälkeen pääministeri lähti ulkomaille ja pääministerin sijainen, Eero Heinäluoma, asettautui tuohon tehtävään ja tiedusteli SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluomalta SDP:n kantaa asiaan, ja kun oli tuon kannan sitten seuraavalla viikolla saanut, alkoi selvitä se, että tämä ratkaisu todellakin on synnytettävissä tämän pysyvän poikkeuslain pohjalta.

Yhteenvetona haluaisin kokoomuksen eduskuntaryhmän osalta todeta seuraavaa: 1) Olemme edelleenkin sitä mieltä, että oikea ja johdonmukainen tapa edetä tässä asiassa olisi ollut se kannanmuodostus, jonka perustuslakivaliokunta tuolloin otti, että valtioneuvosto johtaa EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sisältäen EU:n nopean toiminnan joukkoihin liittyvän päätöksenteon korostamalla yhteistoimintaa tasavallan presidentin kanssa. Tämän näkemyksen allekirjoitti myöskin puhemies Lipponen aikanaan, jolloin hän totesi, että tuo perustuslain yhteistoimintavelvoite pitää sisällään myöskin EU:n nopean toiminnan joukot. 2) Kokoomuksen kanssa ei missään vaiheessa neuvoteltu aidosti poikkeuslakivaihtoehdosta eikä minkäänlaista kaupankäyntiä käyty, vaan ne olivat yksittäisiä tiedusteluja. 3) Vastustimme silloin ja vastustamme nyt perustuslain muuttamista. 4) Suomen valmiusosaston kokoaminen edellyttää asian lainsäädännöllisen pohjan laittamista ajan tasalle. Siksi olemme nyt valmiita tukemaan tämän pysyvän poikkeuslain säätämistä. 5) Asia tulee uudelleen tarkasteluun sitten siinä yhteydessä, kun valtioelinten keskinäisiä suhteita tarkastellaan ja perustuslain toimivuutta analysoidaan, aivan kuten ed. Heidi Hautala totesi.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Arvoisa rouva puhemies! Tämän sotilaallista kriisinhallintaa koskevan lain käsittelyssä on hyvin monenlainen politiikka sotkeutunut toisiinsa. Siinä on YK-politiikkaa, on EU-politiikkaa, on turvallisuuspolitiikkaa, ulkopolitiikkaa, perustuslakipolitiikkaa, (Ed. Häkämies: Vaalipolitiikkaa!) — presidentinvaalipolitiikkaa — valtapolitiikkaa ja jopa puolueitten sisäistä valtapolitiikkaa, eli todellakin melkoinen sotku tästä kokonaisuudesta on saatu aikaiseksi. Varmaankin vielä löytyisi muitakin politiikan muotoja, joita tässä on mukana ollut.

Kun viime syksyä tai joulunedusaikaa muistelemme, niin kuin täällä moni on tehnyt, niin on kyllä todettava, että perustuslakivaliokunta, jossa varajäsenenä olin jonkin verran kuuntelemassa ja seuraamassa päätöksentekoa, vaikka en pöytään varsinaisesti päässytkään, käsitteli minun arvioni mukaan asiaa varsin asiallisesti ja niin kuin perustuslakivaliokunnan tuleekin, mutta tulkintaerimielisyydet jäivät ja sitten lopputulos oli se, minkä hyvin tunnemme. Sen jälkeen kun perustuslakivaliokunta oli työnsä tehnyt, niin hämmästyttikin kovasti se, että hallituksen suunnalta tuli moitteita politikoinnista. Tässä on tuota politiikkaa paljon mukana, mutta en katsoisi, että perustuslakivaliokunta kuitenkaan olisi politikoinut, ja voi sanoa, että hallitus ei johtanut asioita, niin kuin hallituksen pitäisi maassa johtaa. Kun se tilanne syntyi, mikä silloin syntyi, hallituksen olisi pitänyt lähteä neuvottelemaan, viemään asiaa eteenpäin eikä heitellä tällaisia heittoja, mitä sieltä suunnalta tuli. Hallitus taisi lähteä politikoimaan.

On muistettava myös, että perustuslakivaliokunta lausunnossaan esitti myös tätä poikkeuslain mahdollisuutta jo silloin, mutta hallitus jääräpäisesti lähti puhumaan perustuslain muuttamisesta. Omalta osaltani totean myös, että perustuslain muuttaminen on niin iso ja vakava asia, että siihen on kyllä paneuduttava laajasti ja sitä ei voida tehdä yksittäisten asioitten eteen tullessa tuosta vaan, vaan on käytävä perusteelliset neuvottelut ja tutkittava eri vaihtoehdot. Hallitus siihen ei vaivautunut ja sai aikaiseksi sitten, osin tosiaan myös presidentinvaalien kuumentamana, tilanteen, joka ei koko poliittiselle koneistolle mutta ei erityisesti hallitukselle ole vähimmässäkään määrin kunniaksi.

Arvoisa puhemies! Sitten tästä itse lainsäädännöstä ensin totean, että Suomella on hienot perinteet rauhanturvaamistoiminnassa, eli silloin on oltu aselepoa tai rauhansopimusta turvaamassa, ja tällaiseen toimintaan on varmasti edelleenkin tarvetta, mutta näyttää siltä, että se toiminta on enemmän hiipumassa ja nyt ollaan astumassa eteenpäin sillä tiellä, josta täällä on monet kerrat menneinä vuosina puhuttu, kun on puhuttu rauhaanpakottamisesta, laajennetusta rauhanturvaamisesta jne., näillä termeillä, joista osa on tällaisia hieman peitetermejä. Nyt puhutaan avoimesti sotilaallisesta kriisinhallinnasta ja siellä sisällä nopean toiminnan tulivoimaisista taistelujoukoista, jotka Euroopan unioni päättänyt perustaa ja joiden muodostaminen on käynnissä. Jos tulivoimaisista taistelujoukoista puhutaan, niin silloin ei tietysti puhuta enää rauhanturvaamisesta eikä varsinkaan siviilikriisien hallinnasta, vaan niillä hoidetaan aivan toisenlaisia tilanteita. Kiistämättä tällaisia tilanteita maailmalla on, joihin on syytä puuttua voimallisestikin, mutta samalla on kyllä muistettava ja huomattava, että riskit tällaisessa toiminnassa ovat aivan toista luokkaa kuin ovat olleet tähänastisessa rauhanturvaamisessa, mihin Suomi on kunniakkaasti osallistunut. Ja kun riskit, materiaalisten ja myös miehistöllisten menetysten vaara, terrorismin uhan kasvu ja monet muut toiminnat, kasvavat aivan dramaattisesti tämän toiminnan myötä, niin on tärkeää, että päätöksenteko ja vastuukysymykset kotimaassa, Euroopan unionissa, ovat hyvin selkeät ja sellaiset, että ne voidaan jälkikäteen punnita. Suomi sitoutui tähän EU:n sotilaalliseen kriisinhallintaan, tulivoimaisiin taistelujoukkoihin osallistumiseen, varsin nopeasti ja vähäisellä keskustelulla, ja nyt ollaan mukana näissä kokoonpanoissa jo sitten ensi vuoden alussa ja kiire tässä mielessä painaa päälle. Hämmästelenkin, että näin tärkeää isoa asiaa ei ole perusteellisemmin käsitelty täällä ennen kuin tämän lainsäädännön yhteydessä, sitä nimittäin, mihin Suomi on jo sitoutunut.

Jotta saadaan selkeä vastuunjako, päätöksenteko mahdollisimman avoimeksi ja rehelliseksi, niin laki tarvitaan ja sen on jaettava vastuuta mielestäni myös tasavallan presidentille, niin kuin tässä pyritään tekemään. Mutta sitten kun pohditaan perustuslain muutosta tai poikkeuslakia, niin katson, että todellakaan perustuslain muutokseen ei ole tässä tilanteessa, eikä olisi ollut hallituksenkaan, syytä mennä, vaan tätä poikkeuslakimenettelyä on pidettävä kuitenkin parempana vaihtoehtona.

Itse tässä poikkeuslain sisällössä ja tässä koko menettelyssä EU:n käsittelyssä alusta lähtien lopulliseen päätöksentekoon asti on eräitä kynnyksiä, muun muassa yksimielisyysvaatimus unionin päätöksenteossa jne., mutta ne ovat kuitenkin aika monessa tilanteessa varmasti melko teoreettisia yhden jäsenmaan kannalta. Suomi ei varmastikaan voi, niin kuin professori Antola on todennut, EU:n valmistelevissa päätöksissä eikä sitten kun pannaan täytäntöön niitä päätöksiä, irtisanoutua siitä vastuusta, mihin se on muodollisesti kuitenkin etukäteen sitoutunut. Näin ollen me olemme siinä tilanteessa, että jos me tämän järjestelmän hyväksymme, niin me olemme myös mukana tässä todella vaativassa, vaarallisessa tulivoimaisten taistelujoukkojen toiminnassa eri puolilla maailmaa eli ei ole mitään todellista harkinnan varaa. Sen tähden ja sitten muutoin YK:n aseman turvaamiseksi ja vahvistamiseksi mieluummin kuin heikentämiseksi katson, että on aivan perusteltua, että YK:n mandaattia edellytetään näiltä operaatioilta. Ja jos sitten tulee tilanne, että sitä ei saada ja tilanne edellyttää toimintoja, niin voidaan aina käyttää erillislakia, eli malli on olemassa ja se on yksiselitteinen ja selkeä ja korostaa kansallisen päätöksenteon merkitystä ja myös todellista harkintavaltaa meillä, jos näin menetellään. Siksi katson, että tätä lakia tulee muuttaa niin, että YK:n mandaatti edellytetään aina näiltä operaatioilta, joissa Suomi on mukana. Sitten jos tilanne tulee eteen, niin voidaan harkita erillislakia, joka kuitenkin melko nopeasti pystytään meidän järjestelmässämme toteuttamaan tarpeen vaatiessa.

Arvoisa puhemies! Vihreä eduskuntaryhmä on tässä tietysti nyt avainasemassa, koska se voisi tuon YK-mandaatin takana olla muutoinkin kuin vain puheissa, mutta näyttää siltä, että näin ei nyt tapahdu.

Arvoisa puhemies! Totean vielä, että itse tämä sotilaallinen kriisinhallinta ja tulivoimaisiin taistelujoukkoihin osallistuminen kaikkialla maailmassa ei nauti Suomen kansan laajojen piirien tukea. Kun keskustelee ihmisten kanssa, niin he ovat kyllä tätä vastaan. He hämmästelevät, että Vanhasen hallitus ajaa kansallista puolustusta alas saadakseen rahoitusta näille EU:n sotilaallista voimaa rakentaville toiminnoille. Mutta tämä on tietysti kansan mielipide, ja täällä me teemme päätöksiä. Oman kantani tähän kiireellisesti päättämiseen ratkaisen sen jälkeen, kun näen, mikä on valiokunnan esitys tuon YK:n mandaatin osalta.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Kun käsittelemme hallituksen esitystä 5 sotilaallisesta kriisinhallinnasta ja siihen liittyvistä laeista, niin tietysti on heti todettava, että on luonnollista Euroopan unionissa käytävä keskustelu kriiseistä ja myöskin se, että meillä on yleensäkin tällaisia hallituksen esityksiä. Kriisit lisääntyvät, niiden tausta on käsitykseni mukaan useimmiten Afrikassa, Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassakin, luonnonvarojen kohtuuttoman nopea riisto ja tuhoaminen, väestöräjähdys, ekologinen katastrofi, ja näihin sitten liittyy myös ihmisoikeusrikoksia ja kansanmurhaa pahimmillaan. Ruanda, joka on ylikansoitettu valtio, joka nimenomaan on eroosion kohteena, on tästä käypä esimerkki. Se on lisännyt kahden väestöryhmän välistä vihanpitoa. Taustalla ovat taloudelliset ongelmat, jotka liittyvät taas tähän ekologian muuttumiseen ja heikkenemiseen.

Kun nyt käsitellään hallituksen esitystä 5 näiltä valtiopäiviltä, niin detaljeihin mennäkseni sen 1 §:ssä, sen 3 momentissa, on Natoon mentävä aukko. Ei siis Naton mentävä aukko, vaan Natoon mentävä aukko. Se näkyy tässä soveltamisalassa, jossa todetaan, että tässä laissa tarkoitetun kriisinhallinnan toimeenpanija voi olla YK, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö, Euroopan unioni taikka muu kansainvälinen järjestö tai maaryhmä. Siis tämä muu on siinä se aukko. Tämä on ongelma sikäli, että jos tämä avaa tietä sotilasliittoon liittymiselle, niin tällöin on nimenomaan kiinnitettävä lain soveltamisalan kohdalla kritiikki tähän mandaattikysymykseen. Se, mikä liittyy tasavallan presidentin mandaattiin, se on juuri punnittu käydyissä vaaleissa. Ei todellakaan ole demokratian näkökulmasta oikein miettiä ja nyt aloittaa jo sen ratkaiseminen, että tasavallan presidentiltä vähennetään valtaoikeuksia. Tähän liittyy myös tämän lain luonne. On jo tämäkin keskustelu osoittanut aivan selkeästi, että poikkeuslakia on helppo muuttaa. Sitä voidaan tarkastella yksinkertaisella enemmistöllä, muuttaa lakia vaalien jälkeen, jolloinka sen pitävyysarvo on aivan toisenlainen, kuin olisi ollut ja olisi perustuslain muuttamisella.

Edelleen YK:n rooli on ratkaiseva tämän planeetan säilymiselle. Nimenomaan kaikissa keskeisissä kysymyksissä, kuten ilmastonmuutoksen hallinnassa ja hillitsemisessä, YK on ainut ratkaiseva ja toimiva yksikkö, mikä meillä on, missä ovat kaikki maat mukana. Näin ollen myös kriisinhallinnassa YK:n mandaattia pitää turvata eikä kriisinhallintamandaattia pitäisi jakaa eri maaryhmille, niin kuin tässä nyt hallitus on esittämässä. Samalla voidaan myös todeta, että ulkoasiainvaliokunnalla on todellakin melkoinen tehtävävastuu mietinnön muotoilussa ja ovat hyvin ratkaisevia tietysti ne ajatukset, mitä siellä on esillä. Toivon, että valiokunta todella tasapainoisesti eri näkökulmat huomioiden pystyy tätä asiaa eteenpäin viemään.

Lopuksi, arvoisa puhemies, tässä on todella riittänyt monta kuukautta puhetta perustuslain 93 §:n 2 momentin sisällöstä. Totean, että olisi tosi hienoa, jos samalla aktiviteetilla, intensiteetillä ja paneutumisella myöskin eduskunta kiinnittäisi huomiota siihen, miten muuten perustuslaki toteutuu, ja viittaan sen 19 §:ään, Oikeus sosiaaliturvaan, sen neljän eri momentin heikkoon toteutumiseen.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Hyvät kollegat! Sanoin 14. päivä joulukuuta 2005 tässä salissa muun muassa seuraavaa:

"Perustuslaki on lähes kaikissa maailman maissa eräänlainen itsenäisyyden symboli ja lakien laki. Perustuslaeissa säädetään muun muassa yhteiskuntajärjestyksen perusteista, parlamentin asemasta, ylimpien valtioelinten toimivaltasuhteista ja kansalaisten perusoikeuksista. Perustuslaki edustaa lähes kaikissa maissa erityistä pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Perustuslain muuttaminen edellyttää yleensä suurta enemmistöä eli laajapohjaista valmistelua ja perusteellista, viileätä harkintaa. - -

Tämä laajapohjaisen valmistelun ja perusteellisen, viileän harkinnan vaatimus on voimassa myös Suomessa tai ainakin oli voimassa myös Suomessa. Pari viikkoa sitten tapahtui nimittäin kummia. Kiukuteltuaan ensin eduskunnan perustuslakivaliokunnalle sen kriisinhallintalakiesityksestä antamasta lausunnosta hallituksen johto päätti hosumalla ja hätäisesti muuttaa Suomen perustuslakia. Kun perustuslakivaliokunta ei taipunut, taipukoon perustuslaki. Kyseessä on Suomessa ennennäkemätön perustuslain muutoshanke.

Ensinnäkin, päätös perustuslain avaamisesta perustui yhteen päivänpoliittiseen kiistakysymykseen. Toiseksi, päätös tehtiin äärimmäisen pienessä piirissä ilman minkäänlaista laajapohjaista valmistelua tai julkista keskustelua. Kolmanneksi, muutos ei ole linjassa sen parlamentarismia korostavan pitkän linjan kanssa, jota Suomessa on jo parikymmentä vuotta noudatettu perustuslain muuttamisissa.

Koko hallituksen äkkinäinen manööveri on herättänyt laajaa ihmettelyä ja lukuisia kysymyksiä. Ensinnäkin: Onko operaation arkkitehti varapääministeri Eero Heinäluoma? Heinäluomalla on pitkä poliittinen kokemus ammattiyhdistysjohtajana. Hallituksen valitsema ratkaisumalli onkin tuttu työmarkkinoilta. Selvitetään osapuolten välille työehtosopimuksista syntynyt tulkintakiista ja työtuomioistuimen siitä antama ei-toivottu eli ’väärä’, mutta kuitenkin lopullinen - - ratkaisu muuttamalla itse työehtosopimusta. Yksinkertaista ja selkeää, työmarkkinoilla ilmeisen toimivaa. Nyt pitäisi kuitenkin muistaa, että perustuslaki ei ole mikään työehtosopimus. Miksi hallitus lähti hankkeeseen mukaan? Sanon heti, että julkilausutut perustelut eivät kelpaa.

Hallitus on perustellut menettelyjään muun muassa seuraavasti:

Ensiksi, perustuslakivaliokunnan tulkinta perustuslaista olisi pudottanut tasavallan presidentin pois päätöksentekijöiden joukosta EU:n kriisinhallintaoperaatioissa. Hyvät ystävät, tämä on lievästi sanottuna väärä todistus perustuslakivaliokunnan kannasta. Väite ei siis ole totta. Toteaahan perustuslakivaliokunta lausunnossaan sanatarkasti seuraavaa: ’Päätöksen Suomen osallistumisesta Euroopan unionin kriisinhallintaoperaatioon tulee siten pohjautua valtioneuvoston ja tasavallan presidentin yhteiseen kannanmuodostukseen.’

Toinen julkilausuttu perustelu hallitukselta on ollut se, että Suomen armeijaa ei saa pilkkoa tasavallan presidentin ja valtioneuvoston joukkoihin. Niillä on oltava yksi ainoa komentaja. Tämä argumentti on täyttä hölynpölyä. Kukaan ei ole jakamassa armeijaamme, eikä kyse edes ole asianomaisten joukkojen komentamisesta. Sitä tekevät aivan muut kuin presidentti tai hallitus.

Kolmas perustelu on kaikista mielenkiintoisin. Tarvittiin kuulemma nopeasti tieto, mikä on Suomen, EU:n tulevan puheenjohtajamaan, menettelytapa EU:n kriisinhallintaoperaatioihin osallistumisessa. Tämä perustelu on järjetön, ja se ei kelpaa selityksen yritykseksikään hallituksen valitsemalle tielle. Hallituksen valitsema perustuslain muuttamisen tie on nimittäin kaikista vaihtoehdoista hitain. Se antaa hitaimmalla aikataululla tiedon siitä, mikä on Suomen menettelytapa. Perustuslain muutosprosessi merkitsee sitä, että asia pysyy auki ainakin kesään 2007 saakka, yli Suomen puheenjohtajakauden. Kukaan ei voi tänään edes tietää, löytyykö vaadittava kahden kolmasosan enemmistö siitä eduskunnasta, jota ei ole vielä edes valittu eli joka valitaan vasta kevään 2007 eduskuntavaaleissa. Näin ollen juuri hallituksen ratkaisumalli merkitsisi epävarmuuden jatkumista Suomen menettelytavasta aiheettoman pitkään.

Mitkä sitten olivat Matti Vanhasen hosumisen ja äkkiväärän menettelyn todelliset taustatekijät? Nyt on puhuttava pääministeri Vanhasen sijaan presidenttiehdokas Vanhasesta. Olisiko pääministeri Vanhanen yhtynyt esillä olevaan hätäiseen perustuslain muuttamiseen ilman presidentinvaalin luomia suorituspaineita? - - Kyse on johtajuuden ja määrätietoisuuden osoittamisesta presidentinvaaleja varten.

Siltä varalta, että joku epäilee tulkintaani, seuraavassa lyhyt lehdistökatsaus kepun Pravdaan eli Ilkka-lehteen, josta tällä kertaa todellakin löytyy pravda eli totuus. Lauantaina 3. päivänä joulukuuta päätoimittaja Hokkanen kirjoittaa kolumnissaan seuraavaa: ’Vanhaselle tarjoutui yllättäen oivallinen paikka osoittaa johtajuutta kiperässä tilanteessa. Sitä löytyi. Juuri tällaisissa tilanteissa miehestä otetaan mittaa. Joskus on tehtävä nopea päätös. Se syntyi.’ Seuraavana päivänä, 4. päivänä joulukuuta Ilkka-lehdessä kuudella palstalla: ’Vanhanen lupaa ajaa perustuslain muutoksen määrätietoisesti läpi’, ja tekstisitaatti: "Aion olla erittäin määrätietoinen, että kantani menee läpi, hän vakuuttaa Vaasassa lauantaina.’ Seuraava sitaatti: ’Suomen historiasta ei löydy montaakaan vastaavaa tilannetta, jossa olisi toimittu näin määrätietoisesti ja otettu homma hanskaan.’ Ja seuraava sitaatti: ’Kriisinhallintakohun vaikutuksia presidentinvaaleihin Vanhanen arvioi, että ihmiset saivat mahdollisuuden mitata hänen johtajuuttaan.’" — (Ed. Kekkonen: Kyllä lopputulos oli nolo!) — "Ja jos joku asiaa vielä epäilee, niin Ilkan pääkirjoitus joulukuun 6. päivältä: ’Pääministeri Vanhanen ratkaisi kriisiksi kehittymässä olleen ongelman nopeasti, järkevästi ja jämäkästi. Kansalaiset saivat näytön yhden presidenttiehdokkaan kyvystä johtaa.’ - - Tämän jälkeen ei pitäisi kenellekään olla epäselvää, että pääministeristä presidenttiehdokkaaksi muuttunut Matti Vanhanen halusi antaa näytön kyvystään johtaa ja näin itse asiassa alisti perustuslain pelivälineeksi omassa imagonrakennuksessaan.

Olemme nyt tässä asiassa saaneet tarkastella Matti Vanhasen johtajuutta. Minusta tuntuu, että tämän näyttötutkinnon Suomen kansa hylkää. Kansa arvostaa Suomen perustuslakia eikä hyväksy presidenttipelin inspiroimaa hosumista ja hätäilyä sen muuttamiseksi. Epäilen, herra puhemies, että presidentinvaalien mentyä ja tilanteen normalisoitua hallitus saattaa perääntyä huonosti harkitusta hankkeestaan muuttaa perustuslakia. Epäilen, että kun asiaa tarkastellaan rauhassa, niin havaitaan, että on olemassa paljon parempia mahdollisuuksia toteuttaa hallituksenkin alkuperäinen tavoite kuin kaikista hitain prosessi eli se, että lähdetään muuttamaan Suomen perustuslakia.

Kokoomuksen suhtautuminen siinä yhteydessä, kun päästään asiasta puhumaan, nythän tämä on presidenttipeliä, tulee olemaan seuraava. Lähdemme siitä, että rauhallisissa tunnelmissa laajapohjaisen keskustelun kautta etsitään se ratkaisumalli, joka yhtäältä turvaa tasavallan presidentin roolin päätettäessä Suomen osallistumisesta myös EU:n kriisinhallintaoperaatioihin, mutta joka toisaalta merkitsee sitä, että asia ei jää kellumaan yli puoleksitoista vuodeksi. Näitä ratkaisumalleja on olemassa kaksi. Ensinnäkin on olemassa se mahdollisuus, että kriisinhallintalaki säädetään nykyisen perustuslain mukaisena ja siis sellaisena, että päätös EU-operaatioihin osallistumisesta perustuu, kuten perustuslakivaliokunta totesi, valtioneuvoston ja presidentin yhteiseen kannanmuodostukseen. Jos hallitus esimerkiksi arvovaltasyistä ei katso voivansa palata tähän vaihtoehtoon, joka oli tarjolla jo ennen kuin hallitus veti esityksensä pois, niin silloin olemme valmiita harkitsemaan myös sitä menettelyä, että hallituksen alkuperäisen kriisinhallintalakiesityksen mukainen kriisinhallintalaki säädetään poikkeuslakina."

Tämä pitkä sitaatti päättyy tähän.

Rouva puhemies! Näin siis puhuin tässä salissa 14. päivä joulukuuta. Tähän silloin lausumaani ei ole tässä yhteydessä mitään lisättävää, mutta ei siitä myöskään ole mitään pois otettavaa.

Reijo Kallio /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Puutun lyhyesti lähinnä vain kahteen asiaan: YK-valtuutukseen ja presidentin osuuteen päätöksentekoketjussa.

Aluksi haluan kuitenkin todeta, että nyt käsittelyssä olevan lakiesityksen osalta on helppo yhtyä ministerien Kääriäinen ja Tuomioja näkemykseen siitä, että uusi kriisinhallintalaki mahdollistaa Suomen täysimääräisen osallistumisen kansainväliseen kriisinhallintaan. Suomi voi osallistua Euroopan unionin nopean toiminnan joukkoihin. Nämä joukot edustavat uudenlaista, ehkäpä aikaisempaa vaativampaa kriisinhallintatyötä. Näiden nopean toiminnan joukkojen on tarkoitus saavuttaa toimintakyky ensi vuoden alusta, ja Suomen osalta rekrytointi on käynnissä. Tässä mielessä on hyvä todeta, että palvelussuhdeasiat on saatu puolustusministeriössä neuvoteltua kuntoon. Näin asia Suomen osalta voi edetä ilman ongelmia.

Arvoisa rouva puhemies! Tämän kriisinhallintalain suuri periaatteellinen muutos liittyy siihen, että jatkossa Suomi voi osallistua poikkeuksellisesti sellaiseenkin operaatioon, jolla ei ole YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta. Mielestäni jatkossakin YK:n valtuutuksen saamista on kaikissa tilanteissa pidettävä ensisijaisena tavoitteena. Niiden tilanteiden, joissa toimitaan ilman YK:n valtuutusta, tulee todellakin olla poikkeustapauksia.

Mielestäni tämän lakiesityksen yleisperusteluissa on aivan hyvin tuotu esiin niitä tapauksia, jolloin toiminta ilman YK:n valtuutusta on perusteltua. Turvallisuusneuvoston pysyvän jäsenmaan mahdollinen veto-oikeuden käyttö, päätöksenteon viivästyminen tai ajautuminen tilanteeseen, jossa välttämätön operaatio jää kokonaan toteuttamatta, ovat teoriassa tällaisia. Esimerkiksi se, että operaatio jää jostakin syystä kokonaan toteuttamatta, saattaa pahimmillaan johtaa kriisin laajentumiseen ja mittaviin ihmisoikeusloukkauksiin. Näin ollen mielestäni on perusteltua pitää takaportti auki, jotta tarvittaessa voidaan räjähdysherkkään tilanteeseen puuttua ajoissa. EU:n osaltahan operaatioiden käynnistäminen edellyttää yksimielistä neuvoston päätöstä, ja tätä kynnystä ei uskoakseni aivan kevyesti ylitetä.

Mitä tulee presidentin rooliin, niin nykyinen rauhanturvaamislakihan lähtee siitä, että päätöksen Suomen osallistumisesta rauhanturvaamistoimintaan ja osallistumisen lopettamisesta tekee kussakin tapauksessa erikseen tasavallan presidentti valtioneuvoston esityksestä. Tätä menettelyä on noudatettu riippumatta siitä, onko kyse ollut YK:n tai muun kansainvälisen järjestön toimeenpanemasta operaatiosta. Presidentti on tehnyt päätöksiä osallistumisesta myös Euroopan unionin operaatioihin.

Mielestäni on tärkeää, että nyt on haettu perusta sellaiselle päätöksentekojärjestelmälle, joka soveltuu kaikkiin kriisinhallintaoperaatioihin toimeenpanijasta riippumatta. Lopputulema eli se, että presidentti tekee kansallisen päätöksen Suomen osallistumisesta kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin, on hyvä ja selkeä. Näin ei luoda erilaisia päätöksentekojärjestelmiä eikä tule tulkintaongelmia, joita kahden linjan päätöksenteossa tulisi muun muassa silloin, kun osallistutaan samanaikaisesti useamman toimeenpanijan operaatioon samalla kriisialueella.

Arvoisa puhemies! Pääasia tässä monivaiheisessa kriisinhallintalain käsittelyssä mielestäni on se, että lopputuloksena syntyy järkevää ja toimivaa lainsäädäntöä. Nyt käsittelyssä oleva lakiesitys on tarpeellinen, itse asiassa välttämätön. Siksi on hyvä, että lakiesityksen nopeasta käsittelystä vallitsee täällä eduskunnassa laaja yksimielisyys.

Arto Satonen /kok:

Arvoisa puhemies! Keskustelun tässä vaiheessa, kun täällä ovat ed. Sasi ja ed. Zyskowicz käyttäneet erinomaiset puheenvuorot, ei ole tarpeen niitä toistaa.

Ed. Sasi mainitsi siitä, että perustuslakivaliokunta jo omassa kannanotossaan viittasi tähän pysyvänluonteiseen poikkeuslakiin ja vaati tai tavallaan antoi vinkin ulkoasiainvaliokunnalle asiaa selvittää.

Ed. Zyskowicz taas omassa puheenvuorossaan viittasi siihen, että saatiin aikaan sellainen vaikutelma, että presidentti jätettiin tämän päätöksenteon ulkopuolelle. Tuo kohta perustuslakivaliokunnan lausunnosta, jonka ed. Zyskowicz juuri hiljattain täällä luki eduskunnan pöytäkirjaan, osoittaa tästä yhteistoiminnasta kyllä hyvin selkeästi sen, että vaikutelmalla, joka saatiin annettua näin hallituksen taholta ja joka meni mediassa läpi, ei ole kovin paljon tekemistä totuuden kanssa. On aivan selvää, että myöskin sillä perustuslakivaliokunnan tulkinnalla olisi päädytty siihen, että tasavallan presidentti olisi tosiasiallisesti voinut yhteistyössä hallituksen kanssa vaikuttaa siihen, lähetetäänkö Suomesta joukkoja vai ei.

Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti vielä tähän YK:n mandaattiasiaan haluaisin todeta sen, että on hyvinkin todennäköistä, että tulee tilanteita, joissa Euroopan unionilla on moraalinen velvollisuus puolustaa ihmisoikeuksia meidän lähialueillamme tilanteessa, jossa jokin YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa omasta intressilähtökohdastaan käsin ei hyväksy siellä YK:n nimissä tapahtuvaa toimintaa. Tällaisia tilanteita varten se takaportti täytyy olla olemassa, että Euroopan unioni voi toimia myös itsenäisesti.

Reijo Paajanen /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esitys sotilaallisesta kriisinhallinnasta on esimerkki asioiden ylipolitisoitumisesta. Viimesyksyinen perustuslakivaliokunnan tulkinta johti hallituspuolueiden ylireagointiin, ja koko prosessi värittyi käynnissä olleiden presidentinvaalien takia. Ed. Zyskowicz toi erinomaisesti ne perustelut esiin. Kun nuo vaalit ovat menneisyyttä, lienee nyt sopiva aika päättää kyseisestä lakiesityksestä. Hallituspuolueissa ymmärrettiin, ettei asian ratkaiseminen vaadi perustuslain muuttamista vaan että siitä voidaan säätää erikseen pysyvällä poikkeuslailla.

Suomella on pitkät perinteet rauhanturvaamisesta. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun ensimmäinen suomalainen rauhanturvaajaosasto lähti YK:n operaatioon Siinain niemimaalle. Suomi on ollut mukana yhteensä noin 30 rauhanturvaamisoperaatiossa, ja yhteensä noin 47 000 suomalaista on palvellut rauhanturvaamistehtävissä eri puolilla maailmaa. Maallamme on kansainvälisesti erittäin maineikas rauhanturvaamisen perinne. Puolen vuosisadan aikana rauhanturvaamisoperaatiot ovat kuitenkin muuttuneet. Meiltä vaaditaan nyt uudenlaista valmiutta toimia, ja se tarkoittaa muun muassa yli 20 vuotta vanhan rauhanturvaamislain muuttamista, vaikka lakia on tilkitty tapauskohtaisesti.

Euroopan unionin tavoitteena on rakentaa omat kriisinhallintatehtäviin koulutetut joukot. Suomi on sitoutunut olemaan hankkeessa tiukasti mukana. Meidän kannaltamme ensimmäinen h-hetki koittaa vuoden vaihteessa, kun Suomella on vuorossa ensimmäinen niin sanotuista päivystysvuoroista. Tuolloin meillä on oltava koulutettu ja lähtövalmis sotilaalliseen kriisinhallintaan kykenevä osasto, joka voidaan tarpeen tullen lähettää pikaisella aikataululla kriisialueelle.

Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esityksessä ulkoasiainvaliokuntaa kuultaisiin suomalaisten osastojen lähettämisestä niiden operaatioiden osalta, joihin on YK:n turvallisuusneuvoston valtuutus. Tämä tarkoittaa sitä, ettei eduskuntaa enää kuultaisi voimankäyttövaltuuksien takia. Muutos on mielestäni järkevä. Näin operaation luonne ja eritoten YK:n valtuutus olisivat lähettämispäätöksen tekemisessä keskeisin kysymys. Eduskunnalle annettaisiin selonteko niistä operaatioista, joista ei ole olemassa YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta. Tämä on mielestäni selkeä ja riittävän kattava päättämismenettely muihin kuin YK:n turvallisuusneuvoston valtuuttamiin operaatioihin osallistumisesta.

Minusta on helppo lopettaa ed. Kallion päätössanoihin siitä, että me tarvitsemme tarpeellista ja järkevää lainsäädäntöä tältä osin.

Antero Kekkonen /sd:

Puhemies! Muutama ajatus mielenkiintoisen debatin jälkeen.

On kyllä ihan totta se, että minkähänlainen tämä käsittely olisi tahi olisi ollut, ellei maahan olisi osunut presidentinvaali juuri tämän prosessin aikana. Kyllä tämä ed. Zyskowiczin vanhan puheen kertaus oli aivan herkullista kuultavaa. Se oli aikamoisen tarkka päivitys siitä, kuinka tämä asia on täällä kulkenut. On nimittäin niin, että vaalitilanne ei koskaan ole kovin hedelmällinen silloin, kun puhutaan syvästi periaatteellisista kysymyksistä. Minusta tähän kokonaisuuteen liittyy perin paljon syvästi periaatteellisia kysymyksiä, jotka edellyttävät kiihkottomampaa käsittelytapaa kuin asianlaita nyt on ollut.

Suomihan on tämän EU:n turvallisuuspoliittisen ulottuvuuden alusta asti aloitteellisestikin edistänyt unionin toimintaedellytysten kehittämistä. Nämä nopean toiminnan joukot, joiden luominen osaltansa nyt sitten on tehnyt kriisinhallintalain tarpeelliseksi, ne ovat Suomenkin linjan johdonmukainen seuraus mielestäni. Oma puolueeni on vahvasti sitoutunut EU:n kriisinhallintakykyjen parantamiseen ja sitä myötä myös näiden nopean toiminnan joukkojen paitsi perustamiseen myös niiden edellytyksistä huolehtimiseen.

Joskus vaikuttaa, niin kuin tästä keskustelusta olisi pääasia vähän unohtunut. Kyse ei todellakaan ole presidentin valtaoikeuksista vain, vaan ennen muuta siitä, että Suomen lainsäädäntö on päivitettävä kansainvälisten sitoumusten tasolle. Tässä suhteessa ed. Timo Soinin sinänsä värikkäiden ajatusten epäloogisuus on silmiinpistävää. On niin, että Suomi ei voi irrottautua siitä, mitä maailmassa tapahtuu, ei varsinkaan sillä perusteella, että kun ennenkään ei ole tarvittu sellaista lainsäädäntöä kuin mitä nyt tarvitaan. Meidän mukanaolomme yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että olemme sanoneet a ja sitten siitä seuraa, että meidän on sanottava myöskin b. Nyt me olemme sen b:n kohdalla.

Nyt on poikkeuslain säätämisellä löytynyt jonkinlainen keino ratkaista kriisinhallintaa koskevan lainsäädännön päivittämistä koskevat kysymykset. Tyylipisteitä nyt politiikassa ei anneta eikä ole syytäkään antaa. En ole kyllä ihan varma, ansaitseeko tämä prosessi kaiken kaikkiaan kovin korkeat tyylipisteet, mutta luultavasti vaihtoehtoja ei ole. Tässä suhteessahan avainasemassa on ollut Kansallinen Kokoomus. Minusta kokoomuksen ratkaisut ovat johtaneet siihen, että olemme nyt tällaisen lainsäädännön äärellä. Kun tämä joka tapauksessa on pakko tehdä, niin pulinat pois mielestäni. (Ed. Pulliainen: Eikö se ole ihan hyvä, että kokoomuksellakin on valtaa joskus?) — Sitä paitsi kokoomuksella on varsin paljon valtaa aina silloin, kun puhutaan perustuslaista ja sen säätämisjärjestyksestä. He ovat oppositiossa ainoa puolue, joka pystyy itse ratkaisemaan tämmöiset asiat, siis sitomaan tai päästämään. Tämä on ennen kaikkea tietysti poliittisen voiman kysymys. Ed. Pulliainen niin ikään poliittisen opposition edustajana luultavasti voi vähän kateellisena katsella kokoomukseen päin. Vihreiden voimat eivät riitä siihen, mihin kokoomuksen voimat riittävät.

Puhemies! Suomalais-saksalais-hollantilainen taisteluosasto on valmiusvuorossa 2007 ensimmäisellä puoliskolla. On hyvin mahdollista, että jo sinä aikana esiintyy tilanteita, joiden kohdalla on päätettävä taisteluosaston käytöstä. Täällä jo useaan otteeseen mainittu Kongohan on jatkuvasti tilanteeltansa mitä epävakaisin ja sitä myötä mitä vaarallisin. EU on siellä jo suorittanut ensimmäisiä itsenäisiä kriisinhallintaoperaatioitaan. Toisen esimerkin ottaakseni Vuoristo-Karabahissa on jonkinlaista toivoa tilanteen vakauttamisesta. Toisiko kriisinhallintaoperaatio edistystä siellä, se on enemmänkin spekulatiivinen kysymys, mutta ei kai se pois tieltä olisi sekään. Kysymys on tietysti voimavaroista ennen kaikkea. Mutta Vuoristo-Karabah voisi olla erinomaisen mielenkiintoinen laboratorioesimerkki siitä, miten tällä toiminnalla, mihin me nyt olemme menossa mukaan, voitaisiin saada paljon hyvää aikaan.

Kaikista operaatioista päätetään EU:ssa yksimielisesti. Jokaisella jäsenmaalla on yksin mahdollisuus estää päätöksenteko. Se luo turvallisuutta, kun päätös oman maan sotilaiden käytöstä jää jokaisen jäsenmaan omiin käsiin, mutta se tarkoittaa myös suunnattoman suurta vastuuta niin kansainvälisen yhteisön kuin suomalaisten edessä. Kun jokainen maa kerran voi omalla äänellään estää operaation käynnistämisen, niin jokainen maa kantaa tietysti myös sataprosenttisen vastuun operaation toteuttamisesta.

Eli lopuksi olisikin korkea aika kääntää huomio pois kotimaisen lainsäädännön teknisistä kysymyksistä ja aloittaa keskustelu varsinaisesta asiasta. Minusta se kyllä tänään täällä on jo alkanutkin. Siihen kuuluu tietysti myös kysymys siitä, miten Suomen tulee aikanaan äänioikeuttansa käyttää tässä asiassa.

Hyvin monessa puheenvuorossa täällä on viitattu meidän komeaan historiaamme tässä asiassa. Ihan totta, Suomi on pärjännyt mainiosti kansainvälisillä kentillä. 47 000 suomalaista on ollut kunniaksi isänmaalleen näissä operaatioissa. Tämä sinkkiarkkukeskustelu ei ole nyt ollut kovin hallitsevaa tänään, mutta kyllä jokaisen, joka näistä asioista on vastuullinen, täytyy ottaa huomioon se seikka, että ne sinkkiarkutkin ovat mahdollisia. Suomella on ollut erinomaisen hyvä tuuri ja erinomaisen hyvä ammattitaito, että näitä sinkkiarkkuja ei tavattoman paljon vielä toistaiseksi ole tullut, mutta otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa tämä Kongo. Sieltä voi olla seurauksena jotain sellaista, johon harvempi on osannut varautua.

Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kekkoselle: Tässä keskustelussahan on käynyt ilmi se, että jo siviilikriisinhallintaoperaatioissa on 50 suomalaista henkilöä kuollut ja 1 taistelutilanteessa. Elikkä siis toisin sanoen tämä asia on näin ja siihen pitää varautua. Silloin kun mennään sotilaalliseen kriisinhallintaan, niin se todennäköisyys valitettavasti vain kasvaa.

Sitten, arvoisa puhemies, varsinaisesti tästä, kun ed. Kekkonen on poliittisen historian mestari, niin heitän sillä tavalla hänelle, että eikö se, ed. Kekkonen, olekin sillä tavalla, että aina tilapäisesti politiikka tulee politiikkaan vaalien aikana häipyäkseen sitten pikkuhiljaa pois taas vaalikauden aikana ja taas kun tulee uudet vaalit, niin aina tulee politiikka politiikkaan.

Antero Kekkonen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Juuri näin on, niin kuin ed. Pulliainen tässä sanoi, ja oikeastaan on hyvä, että niin on, niin kuin ed. Pulliainen sanoi. Mutta sitten on mittakaavaltaan joitakin sellaisia asioita, joissa näin ei tarvitsisi olla. Minun mielestäni tämä nyt käsiteltävänä oleva asia kuuluu mittakaavaltaan sellaisiin, joissa tällaisten hetken huumien ei tarvitsisi olla niin voimakkaasti läsnä, kuin mitä ne nyt olivat, kun Suomessa käytiin presidentinvaaleja juuri samaan aikaan, kun tämä tuli akuutiksi.

Klaus Pentti /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Minusta ed. Kekkonen käytti erinomaisen puheenvuoron. Monissa täällä käydyissä puheenvuoroissa on painotettu, ettei perustuslakia pidä avata taikka muuttaa tässä yhteydessä. Kuitenkin EU:n kriisinhallinta ja osallistuminen EU:n kriisinhallintaoperaatioihin saattavat muodostua Suomen kannalta merkityksellisiksi. Siksi niillä tulisi olla selkeä ja pysyvä lainsäädännöllinen perusta. Sotilaallisella kriisinhallinnalla saattaa nimittäin tulevaisuudessa olla aiemmin arvioitua suurempi merkitys kansalaisten turvallisuuteen.

Perustuslain muuttamista selvittänyt työryhmä on mietinnössään todennut useiden muiden EU:n jäsenvaltioiden perustuslakien sisältävän sotilaallista kriisinhallintaa koskevia tai sitä sivuavia säännöksiä. Kannatettavimpana vaihtoehtona työryhmä pitää perustuslain tarkistamista siten, että sen 93 §:n lisättäisiin uusi 3 momentti sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistumista koskevasta päätöksenteosta. Tässäkin mielessä olisin pitänyt perustuslain tarkistamista perusteltuna, sillä nykyinen, melkein päivälleen kuusi vuotta voimassa ollut perustuslakimme ei tunne käsitettä sotilaallinen kriisinhallinta. Kansainvälisesti se on kuitenkin vakiintunut käsite, joten meidänkin olisi ollut perusteltua lisätä se perustuslakiin selkeyden ja läpinäkyvyyden vuoksi.

On tärkeää, että päätöksenteko EU-operaatioihin osallistumisesta saadaan mahdollisimman laajoille hartioille, kuten kolmiyhteydessä presidentti—valtioneuvosto—eduskunta. Se, että tasavallan presidentti päättää asiasta valtioneuvoston esityksestä eduskunnan hyväksymisen jälkeen, tuo osallistumiseen enemmän kansallisen yhtenäisyyden ja hyväksyttävyyden tunnetta. Onhan presidentin virkakausi valtioneuvoston vastaavaa pidempi, ja hän on puoluepolitiikasta riippumaton toimija. Silti enemmän kuin presidentin ylipäällikkyyttä pitää korostaa näiden operaatioiden kuulumista nimenomaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Kunkin kolmen tahon osallistuminen päätöksentekoon takaa vakaan harkinnan omien joukkojemme lähettämisestä kriisialueelle.

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni perustuslain tulisi antaa oikea kuva ylimpien valtioelinten toimivaltasuhteista ja vallankäytön järjestelmästä. Ed. Sasi täällä totesi, että perustuslaki on tältä osin selvä, mutta kun valiokunnassa kuuntelimme valtakunnan johtavia valtiosääntöasiantuntijoita, ainakin minulle tuli selväksi, että tämä asia ei suinkaan ole selvä, niin erilaisia näkemyksiä tässä asiassa oli, eikä perustuslakivaliokunnankaan lausunto ollut tässä asiassa yksimielinen.

Sama ongelma on pitkälle muussakin lainsäädännössämme. Lainsäädäntömme ei kaikilta osin ole aina ajan tasalla ja on puutteellista, ja tällöin lainsäätäjän ja tuomioistuimen toimivallan raja hämärtyy. Kyllä tämä näkyy meidän oikeuskäytännössämme ja siinä, että kansalaiset joutuvat asioita viemään oikeusasteesta toisiin ja päätökset vaihtelevat.

Sotilaallista kriisinhallintalakia valmisteltiin syksyllä tasavallan presidentin ollessa asiassa silloisen hallituksen esityksen takana. On huomattava, ettei valtioneuvoston toimien lainmukaisuutta valvova oikeuskansleri nähnyt hallituksen lakiesitystä perustuslain vastaisena lain valmistelun aikana. Hän oli keskeisesti mukana myös perustuslain valmistelussa, joten hän tiesi myös perustuslain tarkoitusperät. Myös perustuslakivaliokunnassa, jossa kuullut asiantuntijatkin olivat asiasta täysin kahta mieltä, olisi voitu haluttaessa painottaa presidentin roolia ylipäällikkönä ja ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajana sen sijaan, että painotettiin EU:n asioiden kuulumista valtioneuvoston päätettäviin. Aiemmissa EU-operaatioissa, esimerkiksi runsas vuosi sitten suomalaisten joukkojen osallistumisessa Bosnian operaatioihin, toimivaltasuhteet olivat kuten aikaisemminkin: hallitus valmisteli asian eduskunnalle ja presidentti teki lopullisen päätöksen, eikä kukaan esittänyt kritiikkiä toimivaltasuhteista.

Koska kysymys toimivallasta nostettiin sotilaallista kriisinhallintaa koskevan lain valmistelussa viime syksynä kuitenkin esille, on nyt viimeistään varmistettava valtiosääntöoikeudellisesti kestävä perusta ja operaatioiden toimeenpanijasta riippumaton päätöksentekojärjestelmä. Aikataulun kiireellisyyttä asian ratkaisemiseksi puoltaa se, että Suomi on sitoutunut olemaan mukana EU:n nopean toiminnan joukoissa heti ensi vuoden alusta. Jos tähän ei pystyttäisi toimivaltakiistojen vuoksi, toisi se Suomelle, joka on kuitenkin rauhanturvaajistaan tunnettu ja arvostettu, kyseenalaista mainetta. Siksi olen omalta osaltani valmis hyväksymään yhdessä muun keskustan eduskuntaryhmän kanssa hallituksen esittämän kiireelliseksi julistettavan pysyvän poikkeuslakivaihtoehdon. Tämä vaihtoehtohan olisi ollut mahdollinen jo perustuslakivaliokunnan edellisen lausunnon pohjalta, jos tähän kokoomus olisi antanut osaltaan selkeää viestiä, että näin olisi voitu menetellä.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Kun tämä laki sotilaallisesta kriisinhallinnasta saatiin viime syksynä tänne, taustalla tavoitteena oli kaksi keskeistä muutosta. Ensimmäinen muutos koski voimankäyttövaltuuksia ja toinen muutos kysymystä eksplisiittisesti YK:n mandaatista.

Voimankäyttövaltuuksien osalta ongelmia ei eduskuntakäsittelyn aikana syntynyt. Kaikki olemme yhtä mieltä siitä, että voimankäyttövaltuudet asetetaan silloin, kun kriisinhallintaoperaatio käynnistetään, ja siinä annetaan valtuudet käyttää voimaa tehtävän edellyttämällä tavalla, ja tämä lähestymistapa on tähän uuteen kriisinhallintalakiin laitettu.

Kysymys YK:n mandaatista herätti täällä eduskunnassa keskustelun, ja tämä kysymys on edelleenkin auki. Hallitus on lähtenyt siitä merkillisestä ajattelusta liikkeelle, että halutaan lainsäädännöstä poistaa eksplisiittinen maininta YK:n mandaatista, joka sinänsä on itsestäänselvyys johtuen yksinkertaisesti siitä, että Suomi on YK:n jäsenvaltio ja Suomi toimii YK:n peruskirjan periaatteiden pohjalta, jolloin luonnollisesti, jos sotilaallista voimaa käytetään, sitä voidaan käyttää joko itsepuolustukseen tai sitten YK:n mandaatilla. Tämä peruslähestymistapahan tietenkin tässä on koko ajan taustalla, ja sehän liittyy myöskin itse unionin ja Amsterdamin sopimuksessa määriteltyihin kriisinhallinnan perusteisiin.

Tässä suhteessa on outoa, että kun hallitus nyt on kirjannut tänne ylös tämän 1 §:n, niin tänne on rakennettu tämmöinen kummallinen ajattelutapa siitä, että poikkeaminen tästä YK:n mandaatista olisi ikään kuin lainsäädäntötekstinä meillä olemassa. On tietenkin tilanteita, joissa kriisinhallintaoperaatioihin valmennettuja sotilaita voidaan käyttää ilman YK:n mandaattia sellaisissa asetelmissa, joissa YK:n mandaattia ei itse asiassa tarvita. Täällä jotkut spekuloivat myöskin siitä, että on tilanteita, joissa turvallisuusneuvoston pysyvät jäsenet veto-oikeudellaan estäisivät operaation käynnistämisen ja silloin Suomi tai unioni lähtisi ikään kuin operaatioihin mukaan. Tämähän on käsittämätön perusasetelmakin asettaa kysymys näinpäin pelkästään siksi, että sen takiahan tuo veto-oikeus on rakennettu YK:n peruskirjaan, että ei haluta sellaista tilannetta, jossa suurvallat ajautuvat sotilaalliseen vastakkainasetteluun. On päivänselvä asia, että silloin, kun Euroopan unioni käsittelee omaa sotilaallista kriisinhallintaoperaatiotaan, unioni ei varmasti tule puuttumaan sotilaallisesti sellaisiin tilanteisiin, joissa suurvallat ovat selvästi vastakkain. Sen takia tässä periaatteessa hyvin riittää maininta siitä, että nojaudutaan YK:n peruskirjaan.

Oudoksi tässä jäi nyt kuitenkin tämän poikkeavan menettelytavan kirjaaminen suomalaiseen lainsäädäntöön. Kuten täällä aikaisemmissa puheenvuoroissa on todettu, jos Irlanti ja Suomi ovat tähän mennessä ne ainoat unionimaat, jotka kirjaavat tämän mandaatin lainsäädäntöönsä velvoittavana, niin nyt Suomi olisi ainoa unionimaa, joka tämän poikkeusmenettelyn kirjaa omaan lainsäädäntöönsä. Tässä suhteessa uskon ja toivon, kun eduskunta tätä asiaa käsittelee, mukaan lukien ulkoasiainvaliokunta, että me voisimme löytää täällä laajan yhteisymmärryksen siitä, että tämä 1 § kirjataan saman kaltaiseksi kuin se on kirjattu Amsterdamin sopimuksessa ja unionin perusteksteissä, joissa määritellään sotilaallisen kriisinhallinnan peruslähestymistavat. Silloin nimenomaan riittää se, että mainitaan ja tehdään viittaus YK:n toimintaperiaatteisiin ja YK:n peruskirjaan. (Ed. Kekkonen: Kelpaisiko Irlannin muotoilu tällaiseksi?) — Irlannin lainsäädännössä, ed. Kekkonen, tällä hetkellä edelleenkin edellytetään YK:n mandaattia. Eksplisiittisesti se on se sama muotoilu, joka meillä nykyisessä rauhanturvalaissamme on, ja kun tästä on haluttu jollain tavalla päästä irti juuri sen vuoksi, että joka tapauksessa toimitaan YK:n peruskirjan periaatteiden pohjalta, se on katsottu tarpeettomaksi.

Arvoisa puhemies! Tässä on kuitenkin noussut keskustelun kuluessa syksyn aikana kokonaan uusi kysymys, jonka ei pitänyt olla missään muodossa tässä kriisinhallintalain keskustelussa esillä: päätöksentekomenettely. Tässä epäilemättä kokoomus oppositiopuolueena lähti politikoimaan ja politikoi aina perustuslakivaliokuntaa myöten. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että kun hallituksen lähestymistapa on ollut se, että ei muuteta tämän kriisinhallintalain yhteydessä sitä päätöksentekojärjestelmää, joka Suomessa on, niin sitä ei muuteta. Nyt sitten ne tulkinnat, jotka tässä tehtiin syksyn kuluessa, lähtivät viittaamaan siihen, että yhtäkkiä tämän kriisinhallintalain kautta alettaisiinkin asettaa toisen tyyppinen päätöksentekomenettely silloin, kun on kyseessä Euroopan unionin operaatio.

Tässähän on useita ongelmakohtia. Yksi ongelmakohta, jota ei ole täällä nyt käsitelty vielä lainkaan kunnolla, liittyy tietenkin meidän perustuslakiimme. Suomen perustuslaissa lähtökohtana on se, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Tasavallan presidentti johtaa, ja sille haetaan yhteistoiminta valtioneuvoston kanssa. Tämä on täysin selkeästi meidän perustuslaissamme, ja kun perustuslaissa on myöskin maininta unionipolitiikasta, se on selvää, että se on valtioneuvostovetoista, mutta kun unionissa on kyse Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, niin ei voi yksinkertaisesti olla mahdollista, että Suomella olisi kaksi erilaista ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa, ikään kuin unionin sisällä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka olisi jotakin toista kuin se on Suomessa. (Ed. Zyskowicz: Perustuslaki on näin kirjoitettu, ed. Kiljunen!) Tässä suhteessa on itsestäänselvä asia, että kun on kyse unionin sotilaallisesta kriisinhallintaoperaatiosta, niin totta maar lähtien Suomen omasta perustuslaista tasavallan presidentti tässä suhteessa toimii niin kuin tähän lakiin on kirjattu ylös. (Ed. Zyskowiczin välihuuto) — Sitä tässä juuri joutuukin kysymään.

Sitä tässä joutuu juuri kysymään, ja sen takia, kun perustuslakivaliokunta on lähtenyt tässä asiassa politikoimaan, me olemme siinä tilanteessa, että me joudumme nyt sen selkeästi määrittämään, että se on itse asiassa vaatinut perustuslain muutoksenkin tarpeen mukaan tai sitten tämä joudutaan tekemään tässä poikkeuksellisessa menettelytavassa, joka minulle kyllä kelpaa, jos tähän halutaan mennä. Mutta tässä on nyt haluttu jollain tavalla käynnistää sellainen keskustelu Suomessa, että tämän kriisinhallintalain kautta lähdetään vähentämään presidentin valtaoikeuksia. Minä olen valmis käymään avoimen keskustelun siitä, olisiko syytä vähentää presidentin valtaoikeuksia, olisiko ulko- ja turvallisuuspolitiikassa siirryttävä yhä enemmän ja selkeämmin parlamentaariseen järjestelmään, mutta se keskustelu ei voi tapahtua yksittäisen lakihankkeen puitteissa ja pahimmillaan vielä niin, että yksi oppositiopuolue johtaa tätä orkesteria, niin kuin me olemme nähneet tänäänkin tämän keskustelun, kuten tämä on täällä käyty, on suurin piirtein lähdetty vain siitä kulmasta liikkeelle, että kokoomus on vedättänyt muita tässä asiassa.

Tässä asiassa olisi ehdottomasti voitu toimia sillä tavalla kuin alun perin hallitus on lähtenyt tässä asiaa esittelemään. Nyt tietenkin, kun perustuslakivaliokunta on ottanut tämän oman tulkintansa tässä asiassa, se luonnollisesti on se ylin tulkitsija Suomessa perustuslain osalta, koska meillä ei ole perustuslakituomioistuinta, ja me joudumme silloin tämän prosessin käymään nyt läpi näillä kahdella vaihtoehtoisella suunnalla: joko muuttamaan perustuslakia, joka olisi ollut järkevämpi tapa, tai sitten säätää tämä pysyvänä poikkeuslakina, joka on sinänsä jo käsitteenä kummajainen, lähes yhtä kummajainen kuin presidentinvaaleissa nähdyt erilaiset retoriset ilmaisut, jotka olivat sisäisesti ristiriitaisia toistensa kanssa. Pysyvä poikkeuslaki on rakenteeltaan ongelmallinen lähestymistapa.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Kiljunen on todella sitkeä sissi. Kun Suomessa pikkuhiljaa kaikki muut perustuslakia harrastavat edustajat ja asiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että meidän perustuslaissamme, sen 93 §:ssä, on tehty poliittisen kompromissin seurauksena, oikein tai väärin, jako yleiseen ulkopolitiikkaan, jota todellakin presidentti johtaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, ja Euroopan unionin asioihin, jotka kaikki, myös unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, kuuluvat valtioneuvoston päätösvaltaan, niin ed. Kiljunen jaksaa jatkaa sen väittämistä, että asia ei olisi näin. Ed. Kiljunen, pyydän teitä nyt vaikka lukemaan hallituksen esityksen perustelut, sivu 66 vasen palsta, ja siellä viitatut perustuslakivaliokunnan mietinnöt ja lausunnot, jotka eivät ole nyt syntyneet, vaan täällä viitataan nimenomaan niihin perustuksen kantoihin, jotka perustuslakivaliokunta otti silloin, kun nykyistä perustuslakia tältä osin säädettiin.

Jaakko Laakso /vas(vastauspuheenvuoro):

Rouva puhemies! Haluaisin tässä yhteydessä todeta, että minulla ei ole huomauttamista ed. Zyskowiczin puheenvuoroon. Mutta kun ed. Sasi 10.2.2005 ja samana päivänä myös ed. Alho esittivät nimenomaan puuttumista presidentin valtaoikeuksiin tavoitteena presidentin ulko- ja turvallisuuspoliittisen vallan poistaminen kokonaan ja kun molemmat sanoivat, että juuri EU:n nopean toiminnan joukkojen tulo eduskuntaan mahdollistaa tähän asiaan puuttumisen ja tämän prosessin aloittamisen, niin silloin, ed. Zyskowicz, ei ole kysymys vain nykyisestä perustuslaista ja sen nykyisestä tulkinnasta vaan tavoitteesta, jonka ed. Sasi ja ed. Alho ovat asettaneet, jotta presidentiltä otettaisiin kokonaisuudessaan ulko- ja turvallisuuspoliittinen valta pois. Nämä EU:n taistelujoukot ja kriisinhallintalaki tarjoavat nyt vain välineen ed. Sasin tavoitteelle.

Reino  Ojala /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minusta tämä päätöksentekojärjestys sinänsä on sovittu, kuinka asia nyt viedään eteenpäin, joten siihen nyt ei kauheasti kannattaisi enää aikaa uhrata. Muuten yhdyn kaikkeen ystäväni ed. Kimmo Kiljusen sanomaan siitä, millä hän arvosteli kokoomusta, mutta muistuttaisin siitä, että 9. päivänä helmikuuta sos.dem. eduskuntaryhmä käsitteli tätä asiaa ja otti kannan silloin tähän perustuslain muuttamiseen ja sen lausunnon ensimmäisessä kappaleessa todetaan, että tällä tavalla asia saadaan lain vaatimalle tasolle. Se lausunto oli yksimielinen, ja siinä oli mukana myöskin ed. Kimmo Kiljunen.

Kimmo Kiljunen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Ojalalle: Minun puheenvuoroni sisälsi täsmälleen sen saman ajattelutavan, mihin sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä otti kantaa silloin, kun puhuttiin tästä perustuslain muuttamisesta. Mutta minun täytyy kyllä onnitella ed. Zyskowiczia siitä, että hän on kyllä sitkeä sissi. Kyllä hän pitää tiukasti kiinni tästä aiheesta, josta me olemme kyllä jo aikaisemminkin debatoineet, mikä koskee unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa ja nimenomaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jota toteutetaan Euroopan unionin kautta.

Tässä se ristiriita nyt näkyy, kun tulee kysymys unionin kriisinhallintajoukoista, joihin Suomi osallistuu ja on myöskin päätöksenteossa mukana silloin, kun näistä asioista päätetään. On itsestäänselvää, että kun meillä on tasavallan presidentti, joka johtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, totta kai, yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, hänellä on sanottavansa myöskin silloin, kun unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikasta päätetään niissä kysymyksissä, joissa hänen Suomen kanta täytyy kiteyttää. Tässä asiassa, sotilaallisessa kriisinhallinnassa, se näkyy juuri aivan erinomaisesti. Aivan olennaisin hetkihän ei ole se, kun Suomessa päätetään joukkojen lähettämisestä, vaan olennaisin hetki on siinä, (Puhemies: Minuutti!) kun päätetään itse kriisinhallintaoperaatiosta unionin neuvostossa, ja ...

... on aivan selvä asia, että silloin valtioneuvoston tasolla presidentin täytyy olla mukana myöskin tässä ohjeistusta antamassa.

Kimmo Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä tämä asia on juuri sillä tavalla selvää, että Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu valtioneuvostolle. Tämän kannan otti perustuslakivaliokunta aikoinaan vuonna 94, kun hallitusmuotoon tehtiin 33 a §. Sen vahvisti hallitus antaessaan uuden kokonaisen perustuslakiesityksen, ja vielä siitä antamassaan lausunnossa perustuslakivaliokunta oli samaa mieltä, jossa lausunnossa todetaan, että tästä toimivallasta 93 kakkosen mukaan ei ole erotettu mitään asiaryhmää. Siihen kuuluvat unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja sitä koskevat asiat. Kyllä nyt ed. Kiljusen pitäisi tämä vähitellen uskoa.

Ed. Zyskowiczia haluan korjata: Ei tämä ollut mikään poliittinen kompromissi, vaan kaikki ryhmät ovat olleet tätä mieltä laajasti, kattavasti, ehkä ed. Kiljusta lukuun ottamatta.

Ben Zyskowicz /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! 93 § meidän perustuslaissamme ja sen 2 momentti on aivan selvä. Valtioneuvosto vastaa Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä. Perustuslakivaliokunnan lukuisten tulkintojen mukaan tämä kattaa myös unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan eli Suomen kannat unionin yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviin asioihin.

Kun ed. Kiljunen sanoi, että kyllä presidentillä pitää olla myös oma roolinsa tässä yhteydessä, niin tästä ei ollakaan eri mieltä. Itse olen myös sitä mieltä, että presidentin pitää olla näissä yhteyksissä mukana päätöksenteossa. Se perustuu Suomen ulkopolitiikan yhtenäisyyden varjelemiseen, siihen että meillä pitää olla yksi yhteinen ulkopolitiikka niin kahdenvälisissä suhteissa kuin myös Euroopan unionin puitteissa. Sen vuoksi on luonnollista, että kun valtioneuvosto käyttää 93 kakkosen mukaista toimivaltaansa, niin se näissä asioissa tekee yhteistoimintaa tasavallan presidentin kanssa.

Jan Vapaavuori /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Minä olen sitä mieltä, että sekä ed. Zyskowicz että ed. Kimmo Kiljunen ovat sitkeitä sissejä, kuitenkin sillä erotuksella, että ed. Zyskowicz taitaa tuntea tämän Suomen perustuslain hieman paremmin. (Välihuuto) — En nyt enää jaksa toistaa näitä perustuslain pykäliä. Totean vain ed. Kimmo Kiljuselle ystävällisesti, että perustuslaissa on tosiaan monta pykälää ja osassa pykäliä on monta vielä momenttejakin, ja kyllä niitä kannattaisi ehkä kaikkia lukea ja sitten muodostaa se kokonaiskäsitys.

Kun täällä perustuslakivaliokunnat nyt ja aikaisemmin ovat joskus olleet hieman huonossa huudossa, niin siteeraan nyt ulkoasiainvaliokunnan lausuntoa vuodelta 1998, silloin kun tätä perustuslakia säädettiin. Ulkoasiainvaliokunta lausui tuolloin, ed. Kimmo Kiljunen, sanatarkasti: "Valtioneuvosto siis vastaa EU-politiikasta, mikä on poikkeus yleisestä ulkopolitiikkaa koskevasta säännöstä." Arvoisa ed. Kiljunen, valtioneuvosto siis vastaa EU-politiikasta, mikä on poikkeus yleisestä ulkopolitiikkaa koskevasta säännöstä, eli hallituksen, eduskunnan, eduskunnan perustuslakivaliokunnan ja kaikkien maailman asiantuntijoitten lisäksi myös ulkoasiainvaliokunta on ollut tätä mieltä hyvin selkeästi jo vuonna 98.

Arvoisa puhemies! Käydyn keskustelun aikana on syntynyt vaikutelma, että hallitus ryhtyi ajamaan perustuslain muutosta, koska kokoomus ei kannattanut poikkeuslakia, ja nyt hallitus ajaa poikkeuslakia, koska kokoomus ei kannattanut perustuslain muutosta. (Ed. Kekkonen: Tätä sanotaan kehäpäätelmäksi!) Asian voi tulkita monin tavoin, mutta ainakin se kertoo paljon istuvan hallituksen johtajuudesta tässä valtakunnassa. Katsottiinpa asiaa mistä näkökulmasta tahansa, niin kovin harvoin Suomessa on eduskunnan enemmistön luottamusta nauttiva hallitus ryhtynyt voimallisesti ajamaan lakimuutosta ja jo pari kuukautta sen jälkeen vetäytynyt hankkeesta. Kun kyse on hankkeesta muuttaa perustuslakia, näitä tapauksia on isänmaamme historiassa vielä vähemmän, jos lainkaan. Kysyä sopiikin, koska viimeksi hallitus on rintaansa röyhistellen ja valtavassa uhossa ryhtynyt muuttamaan perustuslakia, mutta saanut eduskunnalta pian selkeät pakit hankkeelleen.

Täällä on aiemmin käyty väittelyä kokoomuksen suhtautumisesta asiaan viime syksynä. Kuten ed. Zyskowicz täällä on jo pariin otteeseen todennut, valittavana oli kaksi vaihtoehtoa tuolloin: joko säätää kriisinhallintalaki perustuslakivaliokunnan edellyttämässä muodossa tai turvautua poikkeuslakiin. Kenellekään ei tuolloin todellakaan tullut mieleenkään, että hallitus olisi niin pöhkö, että se ryhtyisi ajamaan perustuslain muutosta. Tälle kannalle löytyy tukea niin eduskunnan aikakirjoista kuin laatulehdistöstä.

Perustuslain esityössä vuodelta 98 silloinen hallitus totesi muun muassa seuraavaa, muutama sitaatti: "Perustuslaki on hierarkkisesti ylimmänasteinen kansallisen oikeusjärjestyksen säädös. Perustuslaki on myös keskeinen kansallinen symboli, eräänlainen tasavallan peruskivi. Perustuslaki ei saa olla riippuvainen kulloisistakin poliittisista tai taloudellisista suhdanteista, vaan sen tulee muodostaa sellainen vakaa valtiosääntöinen perusta, jonka varassa poliittinen järjestelmä voi toimia."

Perustuslakivaliokunta muotoili tuolloin asian hieman toisin todeten muun muassa seuraavaa: "Perustuslain muuttamiseen tulee suhtautua pidättyvästi. Perustuslain muutoshankkeisiin ei pidä ryhtyä päivänpoliittisten tilannenäkymien perusteella eikä muutenkaan niin, että hankkeet olisivat omiaan heikentämään perustuslain asemaa valtion ja oikeusjärjestyksen perustana."

Myös media arvostetuinta lehdistöämme myöten tyrmäsi hallituksen menettelyn. Suomen Kuvalehden pääkirjoituksen mukaan: "Tilanne on uskomaton, vallan ahneus häikäilemätöntä ja meno parlamentarismin vastaista." (Ed. Kekkonen: Onko Suomen Kuvalehti auktoriteetti?) Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa puolestaan todettiin: "Nyt hallitus toimii kuin hätätilassa. Eduskuntaryhmät pakotettiin suostumaan perustuslain muutokseen ilman minkäänlaista harkinta-aikaa." (Ed. Kekkonen: Onko Helsingin Sanomat auktoriteetti puhujalle?)

On sinänsä totta, että kokoomus suhtautui nihkeästi poikkeuslakiin joulun alla, mutta me emme todellakaan osanneet olettaa, että hallituksen vallan ahneus olisi häikäilemätöntä, että se toimisi kuin hätätilassa tai että se ryhtyisi parlamentarismin vastaiseen menoon. Kokoomus sitä paitsi suhtautuu poikkeuslakiin edelleen nihkeästi. Tämä käy selvästi ilmi vastauksesta, jonka eduskuntaryhmämme pari viikkoa sitten hallitukselle antoi. Lausuntomme mukaan: "Niin Suomen EU-politiikan kuin myös Suomen perustuslain johdonmukaisuus ovat kriisinhallintaoperaatioihin osallistumista koskevan päätöksenteon muodollista yhdenmukaisuutta tärkeämpiä." Totesimme myös selvästi, että pidämme "edelleen parhaimpana vaihtoehtona säädellä sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistumista koskeva päätöksenteko tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä siten, että päätöksenteko EU-operaatioihin osallistumisesta kuuluu valtioneuvostolle yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa". Kuten ryhmäpuheenjohtaja Häkämies täällä aiemmin totesi ja laajemmin perustelikin, katsoimme kuitenkin, että Suomen EU-politiikan johdonmukaisuuden ja uskottavuuden sekä valmiusjoukkojen edellyttämän lainsäädäntöperustan aikaansaamiseksi voimme tässä uudessa tilanteessa hyväksyä myös poikkeuslakimenettelyn.

Arvoisa puhemies! Ellei hallitus olisi joulun alla panikoinut, meillä voisi olla voimassa oleva kriisinhallintalaki eikä hallituksen olisi tässä välissä tarvinnut nolata itseään ja nakertaa omaa uskottavuuttaan.

Sinänsä otettu aikalisä on toiminut myös yleistä parlamentaarisen järjestelmämme tuntemusta edistävällä tavalla. Perustuslakivaliokunnan kriisinhallintalakilausuntoon liittyi koko joukko väärinkäsityksiä, joista ainakin osa saattoi vieläpä olla tahallisia.

Esimerkiksi pääministeri Vanhanen totesi 26.11. uhmakkaasti, että ylipäälliköstä yritetään tehdä adjutantti. Nyt vain pari kuukautta myöhemmin hallituksen oma asiantuntijaryhmä toteaa oikeusministeriön työryhmäraportin suulla selkeästi, että "päätöksissä ei ole kysymys Puolustusvoimien ylipäällikön toimivallan käyttämisestä".

Ottaakseni toisen esimerkin: Perustuslakivaliokunnan annettua lausuntonsa useat tahot tasavallan presidentistä ja pääministeristä alkaen antoivat ymmärtää, että valiokunnan EU-kriisinhallintaoperaatiota koskenut tulkinta olisi ollut jonkinlainen yllätys. Tämä ei voi mitenkään pitää paikkaansa. Hallituksen esityksiin on niitten omien laatimisohjeitten mukaan liitettävä erityinen säätämisjärjestystä koskeva jakso, jos lakiehdotus on käsiteltävä hallituksen käsityksen mukaan perustuslain säätämisjärjestyksessä tai jos lakiehdotuksen säätämisjärjestys on tulkinnanvarainen. Hallituksen kriisinhallintalakia koskevassa ehdotuksessa oli jo syksyllä varsin laaja säätämisjärjestystä koskeva jakso. Tässä puolestaan oli oma, niin ikään poikkeuksellisen pitkä osio, joka koskee pelkästään tasavallan presidentin ja valtioneuvoston välistä toimivallan jakoa. Hallituksen esityksessä perustellaan laajasti hallituksen omaksumaa kantaa ja luodaan jopa ihan oma konstruktio sille, miksi päätösvalta ei kuuluisi hallitukselle vaan presidentille. Kaikki tämä olisi ollut täysin tarpeetonta, jos perustuslain sisältö ei hallituksen omastakin mielestä olisi ollut tulkinnanvarainen. Hallitus todisti siis jo omassa esityksessään tiedostavansa sen tulkinnanvaraisuuden.

Arvoisa puhemies! Kaikkinensa on kyse hyvin surullisesta ja poikkeuksellisesta episodista koko suomalaisessa parlamentaarisessa järjestelmässä. On kuitenkin tärkeää, että asia saadaan nyt pois päiväjärjestyksestä. Päätyminen poikkeuslakimenettelyyn ei ole tyylikäs ratkaisu, mutta se ei ole läheskään niin tyylitön ratkaisu kuin perustuslain hätiköity, pelkästään arvovaltasyistä läpiruntattu ja ilman perustuslain arvon ja pitkän perinteen edellyttämää laajapohjaista ja huolellista valmistelua toteutettu muuttaminen olisi ollut.

Jaakko Laakso /vas:

Rouva puhemies! Palaan takaisin itse kriisinhallintalakiin, vaikka olen sitä mieltä, että tuntuu tietenkin aika oudolta säännellä presidentin asemasta kriisinhallintalain kautta. Tämä on ollut syy siihen, miksi vasemmistoliiton eduskuntaryhmä antoi ensiksi tukensa perustuslain muutokselle ja myöhemmin katsoi, että presidentin asema voidaan täsmentää myös poikkeuslain kautta. Mutta se, että presidentin asema säädellään kriisinhallintalain kautta, tuntuu tietenkin oudolta. En puutu sen enempää tähän perustuslakia koskevaan keskusteluun.

Rouva puhemies! Täällä on useammassakin puheenvuorossa viitattu siihen, että Suomen osallistumisella kriisinhallintaoperaatioihin on ikään kuin lukko ja se on Euroopan unionin neuvoston yksimielinen päätös, jonka takana tämä osallistuminen on. Se on totta, että näin on, silloin kun on kyse EU-operaatioista, ed. Kekkonen. Mutta tämä kriisinhallintalainsäädäntö koskee myös muita operaatioita, myös muita kriisinhallintaoperaatioita. Ja esitänkin teille ed. Kekkonen kysymyksen, minkä lukkojen takana ne muut operaatiot nyt sitten ovat, kun nämä Euroopan unionin operaatiot ovat tämän EU:n neuvoston lukon yksimielisen päätöksen takana. (Ed. Kekkonen: Saisinko esimerkin muusta operaatiosta?) — Siis muita operaatioita on, kuten te varmasti hyvin tiedätte: esimerkiksi Suomi voi osallistua Naton operaatioon, Suomi osallistuu tällä hetkellä Nato-johtoisiin rauhanturvaoperaatioihin. (Ed. Kekkonen: Siellä on omat säännöksensä!) — Ed. Kekkonen ei nyt näytä tuntevan sitä, että me olemme säätämässä juuri lainsäädäntöä, joka kattaa koko tämän alan.

Kysymykseni niille, jotka ikään kuin vetäytyvät Euroopan unionin neuvoston yksimielisen kannan taakse, on se, että jos tätä todella pidetään niin kovasti arvossa, kuten teidän puheistanne myös, ed. Kiljunen, käy esille, niin miksei tätä yksimielisyyden vaadetta ole sitten kirjattu itse lakiesitykseen. Eihän tässä lakiesityksessä ole tätä yksimielisyysvaadetta lainkaan. (Ed. K. Kiljunen: Se on itsestään selvä!) — Niin itsestään selvä. Se on mielenkiintoista, että näin tärkeää asiaa pidetään itsestäänselvyytenä, mutta sitä ei kirjata itse lainsäädäntöön. — Yritän tällä vain osoittaa sitä, että kysymys on ongelmallinen, ei vain siksi, että tätä teidän tärkeäksi nostamaanne periaatetta ei ole kirjattu itse lakiesitykseen, lakiesityksen pykäliin lainkaan, vaan myös siksi, että Euroopan unionin nykyinen päätöksentekomalli päätettäessä Euroopan unionin taisteluosastojen lähettämisestä saattaa muuttua. Ei meillä ole vakuutta siitä, etteikö tulevaisuudessa Euroopan unionin neuvosto voisi päättää esimerkiksi enemmistöllä tai määräenemmistöllä kriisinhallintaoperaatioista. Sellaisia vaateita ovat jo eräät maat Euroopan unionin sisällä esittäneet. Sen takia itse olen sitä mieltä, että olisi ollut ehkä hyvä, että tätä EU:n neuvoston yksimielisyysvaadetta olisi hieman problematisoitu tässä keskustelussa ja jo siinä keskustelussa, joka käytiin aikaisemmin, mutta näin ei ole tapahtunut, vaan on ikään kuin vain vetäydytty tämän yksimielisen päätöksen taakse.

Esimerkiksi Suomelle on epävirallisesti esitetty, mitä tulee Nato-operaatioihin, Suomelle on epävirallisesti jo viime vuoden tammikuusta saakka esitetty, että Suomi harkitsisi osallistumista irakilaisten sotilaiden kouluttamiseen. Ja täytyy sanoa, että nykyinen rauhanturvalaki, kuten ed. Kiljunen totesi, pitää sisällään joukon sellaisia esteitä tai oikeastaan kaksi sellaista estettä, joihin erityisesti kylmän sodan aikana me kykenimme vetoamaan ja joiden perusteella oli helppo todeta, että Suomi voi osallistua vain sellaisiin operaatioihin, joilla on YK:n valtuus. Minä pelkään sitä, että tulevaisuudessa syntyy tilanne, jossa paine osallistua sellaisiin operaatioihin, joilla ei ole YK:n valtuutta, tämän lainsäädännön myötä kasvaa.

Kriisinhallinnassa saattaa olla viime kädessä aina kyse sotilaallisesta pakottamisesta. Ja silloin on tietenkin kyse siitä, kuka määrittää sen tilanteen, mikä järjestö antaa oikeutuksen tälle sotilaalliselle pakottamiselle. Yhdistyneet kansakunnat on olemassa ja sen turvallisuusneuvosto juuri siksi, että se antaa oikeutuksen sotilaalliselle pakottamiselle. Mutta tämä lainsäädäntö seuraa sitä kansainvälistä kehitystä, jonka Nato on ottanut jo aikaisemmin käyttöön, eräät Euroopan unionin Nato-jäsenmaat samoin, jossa mahdollistetaan se, että ilman YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä, ilman YK:n hyväksyntää, voidaan oikeuttaa sotilaallinen pakottaminen.

Tässäkin keskustelussa on käytetty erilaisia verukkeita sille, miksi YK:n valtuutuksesta, YK:n hyväksynnästä, pitää luopua. Ed. Alatalo muun muassa käytti tätä hitauden argumenttia, sitä, että YK on koneistona hitaampi kuin Euroopan unioni. Pitääköhän tämäkään paikkaansa? Eikö viiden pysyvän jäsenen ole helpompi ja nopeampi päästä yksimielisyyteen, yhteisymmärrykseen, operaatiosta kuin yli 25:n tai pian 30:nkin maan Euroopan unionin? Meillä on itse asiassa esimerkkejäkin siitä, esimerkiksi Haitin operaatio. Siitä päästiin yhden yön yli käydyissä keskusteluissa Yhdistyneissä kansakunnissa, sen turvallisuusneuvostossa, pysyvien jäsenten kesken yhteisymmärrykseen ja päätettiin lähettää joukot. Eli ei tämä nopeusargumentti ole se, jolla ikään kuin YK voidaan panna sivuun. Tietenkin on tietämättömiä, niitä, jotka eivät seuraa kansainvälistä politiikkaa, joita tämä argumentti saattaa vakuuttaa, mutta ei niitä, jotka seuraavat. Paljon hankalampaahan on löytää, jos kerran on kyse Euroopan unionin yksimielisyysvaateesta, lähes 30 maan kesken yhteisymmärrys lähetettäessä joukkoja operaatioon kuin esimerkiksi viiden valtion kesken. Eli mielestäni sillä argumentilla, että YK on hidas verrattuna Euroopan unioniin, sellaisilla puheilla ei ole toistaiseksi katetta.

Varsin usein käytetään myös sitä, että Kiina esti Makedonian osalta YK:n valtuuksien jatkamisen. On hyvä kysyä, oliko se Kiina vai oliko se Yhdysvallat, joka esti. (Ed. Kekkonen: Joku esti kuitenkin!) Kysehän oli siitä, että Kiinan pitkäaikainen politiikka, koko Kiinan olemassaolon aikainen politiikka, on se, mistä kaikki olivat tietoisia, mikä ei ollut salaisuus kenellekään, että jos jokin valtio solmii diplomaattiset suhteet Taiwanin kanssa, niin Kiina ei katso tätä hyvällä. Aivan yhtä hyvin me voimme kysyä, miksi Makedonia teki näin tai miksi Yhdysvallat salli Makedonian ja Taiwanin tehdä näin. Yhdysvallathan olisi sormea koukistamalla pystynyt estämään näitten diplomaattisten suhteiden solmimisen, jotka muuten eivät kestäneet muuta kuin sen aikaa, että YK-operaation jatkaminen kyettiin estämään, ei sen pitempään. Sen jälkeen näitä diplomaattisia suhteita ei enää ole ollut. Tässä yhdyn ed. Kiljusen käsityksiin, että veto-oikeus Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostossa on tietenkin järjestelmä, jolla nimenomaan isot valtiot säätelevät keskinäisiä suhteitaan ja joka on YK:n olemassaolon kannalta yhä tarpeellinen mekanismi.

Rouva puhemies! En siis pidä aiheellisena luopua YK:n hyväksynnän välttämättömyydestä. Pidän sitä edelleenkin tarpeellisena. Pelkään, että Suomen ulkopolitiikka siirtyy entistä enemmän tällaiseen peesaajan rooliin tulevaisuudessa. Kun nyt esimerkiksi lakiesityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että Suomi voi 2 momentin nojalla päättää osallistumisesta operaatioon poikkeuksellisesti myös silloin, kun osallistumista pidetään oikeutettuna, vaikka sillä ei olisi YK:n turvallisuusneuvoston valtuutusta, niin on kysyttävä, kuka pitää oikeutettuna. Me tiedämme, että niin sanotut CNN-sodat on termi, jota paljon käytetään tällä hetkellä. Sotia maailmassa on paljon, mutta jotkut sodat ovat ikään kuin enemmän esillä julkisuudessa kuin toiset sodat riippumatta siitä, tapahtuupa hirveyksiä enemmän jossakin muualla.

Rouva puhemies! Juuri tästä syystä katson, että meidän pitää pitää omissa ja vain omissa käsissämme se, mitä me pidämme oikeutettuna. Samalla on hyvä pitää lainsäädännössämme sellaisia tulppia, jotka estävät meidän vetämisemme niin sanottuihin oikeutettuihin sotiin, jotka kuitenkin saattavat olla entisten siirtomaavaltojen nykyisiä siirtomaasotia.

Kimmo Sasi /kok:

Arvoisa puhemies! Joitakin havaintoja käydystä keskustelusta.

Ensinnäkin ed. Pentti kiinnitti huomiota siihen, että Bosnian operaatiosta päätös tehtiin siten, että presidentti oli viimekätinen päätöksentekijä, vaikka kyseessä oli Euroopan unionin operaatio. Tämä pitää paikkansa. Jos on väärässä järjestyksessä tehty päätös, se ei kuitenkaan merkitse sitä, että jatkossakin voitaisiin tehdä väärässä järjestyksessä. Silloin kun päätös Bosnia-operaatiosta tehtiin, riittävän syvällisesti ei harkittu eikä pohdittu sitä, mikä on oikea käsittelyjärjestys tässä, kun kyse oli EU-operaatiosta. Tänä päivänä tiedetään, että jos päätöksentekoon mentäisiin, niin toisin kuin Bosnia-laissa sanotaan, päätöksentekojärjestyksen olisi pitänyt olla se, että valtioneuvosto olisi tehnyt sen viimekätisen päätöksen.

Ed. Kimmo Kiljunen täällä on useampaan otteeseen vielä yrittänyt todistaa sitä, että Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu myöskin presidentille. Täällä on yritetty todistaa, että jo vuonna 94, kun silloin muutettiin hallitusmuotoa, jolloin tuli säännökset päätöksenteosta Euroopan unionin asioissa, jo silloin erotettiin Euroopan unionin asioihin unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Vuoden 94 viimeisinä päivinä presidentti Ahtisaari saneli valtioneuvoston pöytäkirjaan tämän eduskunnan kannan johdosta noin kaksiliuskaisen kannanoton, jossa hän katsoi, että hän kyllä voi tavallaan hyväksyä sen, että unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu hallitukselle, mutta presidentin pitää osallistua kuitenkin siihen ja presidentti osallistuu huippukokouksiin. Siitä lähtien on käyty keskustelua kahdesta lautasesta ja on jossain määrin ollut myöskin epäselvää joillekin se, kenellekä yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu.

Kuviteltiin, että asia oli ratkaistu siinä yhteydessä, kun annettiin esitys uudeksi perustuslaiksi vuonna 98. Silloin hallituskin jo lähti siitä, että unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu hallituksen päätettäviin asioihin. Eduskunta hyväksyi tuon kannan, ja sen hyväksyi perustuslakivaliokunta, ja kuten ed. Vapaavuori täällä totesi, myöskin ulkoasiainvaliokunta otti tässä suhteessa saman kannan.

Ed. Kiljunen täällä jossain määrin yritti selittää kantaansa sillä, että Euroopan unionissa käsiteltäisiin Suomen ja muitten maitten välisiä suhteita. Kyllä lähtökohta on se, että silloin, kun Euroopan unionissa 25 jäsenmaata puhuvat yhteisessä pöydässä, silloin puhutaan Euroopan unionin suhteista muihin maihin. Ei siellä puhuta Suomen ja muitten maitten välisistä suhteista. Tietysti niillä on tiettyjä yhtymäkohtia, ilman muuta, Suomen kahdenvälisiin suhteisiin. Jos puhutaan EU:n Venäjä-strategiasta, on selvää, että se heijastuu myöskin Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta kuitenkin kiistatta täysin selvää on se, että EU:n Venäjä-strategia on nimenomaan EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa eikä Suomen ja Venäjän välisiä suhteita. Siltä osin siitäkin politiikkalohkosta vastaa valtioneuvosto kokonaisuudessaan.

Mutta jotta EU-päätöksenteko ulko- ja turvallisuuspoliittisissa kysymyksissä ja ulkopolitiikka olisivat koordinaatiossa keskenään, niin lähtökohta on se, että tehtäessä päätöksiä hallituksen piirissä Euroopan unionin yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta niitä asioita käsitellään ensin EU-ministerivaliokunnassa ja sen jälkeen ulko- ja turvallisuuspoliittisten asioitten osalta vielä presidentin ja valtioneuvoston yhteisessä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valiokunnassa tai näitten yhteisessä kokouksessa. Tällä tavalla myöskin presidentti pidetään tietoisena päätöksenteosta ja hänen kanssaan voidaan näistä asioista keskustella.

Mitä tulee sitten kehitykseen, niin tältä osinhan täytyy sanoa, että meillä on rakennettu automaatti, joka johtaa siihen, että presidentin valtaoikeudet tulevat vähitellen supistumaan. Euroopan unionin toimivalta kasvaa jatkuvasti, uusia asioita tulee toimivallan piiriin, uusista asioista tehdään Euroopan unionissa päätöksiä, vaikka ne eivät välttämättä kuuluisikaan edes toimivallan piiriin, ja kaikki nämä asiat kuuluvat valtioneuvoston vastattaviksi. Kun yhä enemmän asioita siirtyy unioniasioihin, niin se merkitsee sitä, että presidentin asema heikkenee ja valtioneuvoston vahvistuu. Tietysti tämä automaatti on tiedetty silloin, kun 94 tehtiin hallitusmuotoon muutoksia, ja myöskin sitten, kun hyväksyttiin uusi perustuslaki. Luonnollista olisi, että tämän kehityksen annettaisiin jatkua.

Näin tietysti oli myöskin tässä tapauksessa ajatuksena, että kun kerran Euroopan unioni ryhtyy kriisinhallintatoimenpiteisiin, niin ne asiat kuuluvat valtioneuvoston vastattaviksi ja ne siirtyvät presidentiltä pois valtioneuvostolle. Nyt oikeastaan ensimmäistä kertaa ei tätä luontaista kehitystä halutakaan toteuttaa, vaan halutaan tehdä tältä osin poikkeus. Tärkeätä on se, että tällaisia poikkeuksia ei enää jatkossa tehdä, vaan tämä jää ainoaksi poikkeukseksi.

Mistä syystä poikkeus on tarpeen? Tällä kertaa meillä on kiire. Suomen puheenjohtajakausi alkaa 1.7., ja sen lisäksi Suomen, Hollannin ja Saksan yhteisen joukon pitäisi olla toimintakykyinen 1.1.2007., joten aikaa ei ole hukattavana, ja siitä syystä tämä asia on nopeasti kyettävä ratkaisemaan. Tietysti kyseessä on Suomen asia, koska tämä prosessi käynnistettiin Suomen puheenjohtajakaudella syksyllä 99 ja ensimmäiset päätökset tehtiin Helsingin huippukokouksessa 99.

Arvoisa puhemies! Vielä lyhyesti mitä tulee sitten tähän YK-mandaattiin, meillä perustuslaki toteaa selvästi, että Suomella on kansainvälisiä velvoitteita. Perustuslain 1 §:n 3 momentti toteaa, että Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi. Ja mikä voi olla enemmän rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamista kuin kansanmurhan estäminen? Ei voi sanoa, että meillä on suoranainen pakko osallistua näihin operaatioihin, mutta kyllä voi sanoa, että meillä on moraalinen velvoite osallistua näihin operaatioihin, ja siitä syystä voi sanoa, että perustuslaki puoltaa osallistumista kriisinhallintatoimintaan. Tältä osin täytyy sanoa, että missään ei edellytetä sitä, että YK-mandaattia edellytettäisiin, ja hallituksen esitys tältä osin on kiistatta täysin selvästi perustuslain mukainen.

Mielenkiintoista oli, että kun professori Koskenniemeä kuultiin perustuslakivaliokunnassa, niin hän totesi siellä, että oikeastaan kriisinhallintaoperaatioissa tänä päivänä keskeisin toimintatapa on se, että nopeasti pitää toimia, jotta kansanmurha estetään tai väkivaltaisuudet estetään, ja sen jälkeen vasta kun operaatio on jo käynnistetty, jälkikäteen haetaan YK:n suostumus näille operaatioille. Tästä on tullut yleinen käytäntö, koska YK toimii siinä määrin hitaasti ja joudutaan käymään diplomaattisia neuvotteluita, että YK:n turvallisuusneuvosto ei ehdi mukaan. Sen jälkeen kun operaatio on käynnistetty ja asiat ovat kesken tai jo hoidettu, sitten jälkikäteen siinä yhteydessä YK:n turvallisuusneuvosto antaa valtuutuksen operaatiolle tai sitten sen jatko-operaatiolle, jos jatko-operaatiosta on kysymys. Tietysti tähän maailmaan sellainen sääntö, joka meillä tällä hetkellä on, jossa edellytetään YK:n mandaattia, ei enää todellakaan sovellu. Meidänkin täytyy soveltaa omaa lainsäädäntöämme eläviin olosuhteisiin, niin että me voimme toimia YK-järjestelmän puitteissa normaalilla tarkoituksenmukaisella tavalla. Siitä syystä on perusteltua se, että YK-mandaatti tässä yhteydessä kaiken kaikkiaan poistetaan.

Mitä tulee sitten ed. Laakson täällä esittämään kritiikkiin, niin ainahan pitää lähteä siitä, että Suomi tekee päätöksen. Kun puhutaan Euroopan unionin päätöksenteosta, niin kysymys on siitä, että 25, kohta 27, maata tekee päätöksen, mutta sielläkin me sanomme, että se päätös syntyy vain Suomen suostumuksella, Suomi tekee sen päätöksen. Oli sitten Naton operaatio, YK:n operaatio tai mikä tahansa, niin kysymys on siitä, että Suomi itse viime kädessä tekee sen päätöksen, ja tätä meidän suvereenia oikeuttamme me emme aio tällä lailla emmekä millään muullakaan luovuttaa, ja nyt se vielä ankkuroidaan sillä tavalla, että kun on merkittävästä operaatiosta kyse, siihen tarvitaan eduskunnan suostumus. Eli siinä suhteessa tässä ei ole mitään päätöksenteko-ongelmaa, jollaista ed. Laakso pyrki kaiken kaikkiaan tässä yhteydessä kuvaamaan.

Tärkeintä on se, että noudatetaan YK:n periaatteita, kun näihin operaatioihin mennään, ja uskon, että pyritään myöskin löytämään eduskunnassa laaja yhteisymmärrys, ennen kuin mihinkään operaatioon ryhdytään, koska näihin sisältyy sellaisia riskejä, että kukaan ei varmasti halua pienellä enemmistöllä näitä riskejä kaiken kaikkiaan kantaa.

Ehkä saan ed. Laaksolle vielä heittää lopuksi, että olen hyvin tyytyväinen siihen, että täällä laissa ei missään mainita sitä, että perusteena tällaiselle operaatiolle olisi veljellinen apu.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Vapaavuori täällä viittasi aikaisemmassa vaiheessa siihen, että ed. Zyskowicz tuntee perustuslakia paremmin kuin allekirjoittanut. Minä yhdyn tähän, ed. Vapaavuori. Epäilemättä perustuslakivaliokunnan entinen puheenjohtaja ed. Zyskowicz tuntee hyvin perustuslain. Arvoisa puhemies! Tässä on nyt kuitenkin käynnissä keskustelu perustuslain tulkinnasta, ja se on poliittista keskustelua. Sen vuoksi haluaisin muutaman lisähuomion sanoa.

Sen lisäksi, mitä voidaan lukea eduskunnan pöytäkirjoista, meillä on muitakin virallisia asiakirjoja, jotka määrittävät sen, millä tavalla Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johdetaan. Senpä vuoksi halusin tätä nyt hieman eritellä, koska tämän yksittäisen lainsäädäntöhankkeen yhteydessä on avattu tämä kummallinen kuvio, että lähdetään muuttamaan niitä toimivaltasuhteita, jotka on päätetty ulkopolitiikan osalta. Haluttiin lähteä muuttamaan niitä, ja nyt hallitus haluaa pitää tässä nykykäytännön.

Sitten vielä, arvoisa puhemies, ennen kuin sanon itse argumentaatiota suhteessa edustajiin Zyskowicz, Vapaavuori ja Sasi, haluaisin sanoa oman kantani. Minun kantani on se — olen siinä joukossa mukana — että jos tämä eduskunta lähtee muuttamaan lainsäädäntöä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisesta, minä tuen sen parlamentarisointia. Minä en ole presidenttivaltaisen järjestelmän kannalla. Pitkässä juoksussa minä tuen sitä, että nimenomaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan, mukaan lukien tietysti tässä tapauksessa Euroopan unioninkin tasolla tehtävät päätökset, on oltava valtioneuvostovetoista ja parlamentaarinen kate on saatava tälle päätöksenteolle suhteessa eduskuntaan. Tämä on se pitkä juoksu.

Mutta nyt, arvoisa puhemies, me puhumme siitä, mikä on tilanne tällä hetkellä Suomessa ja voidaanko yksittäisellä lailla lähteä muuttamaan sitä tilannetta, mikä on olemassa oleva. Kekkonen, ja tässä tapauksessa tasavallan entinen presidentti Kekkonen, käytti aikoinaan puheenvuoron, jossa hän totesi, että ulko- ja sisäpolitiikan välinen rajaviiva on kuin veteen piirretty viiva. Minä haluaisin sanoa, että tänä päivänä, erityisesti sen jälkeen, kun olemme liittyneet Euroopan unioniin, tuota viivaa ei ole edes vedessä. Itse asiassa unioniin liittyessämme luonnollisesti katosi se aikaisempi perusasetelma selkeästä rajanvedosta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, joka on jotakin erillistä, ja sitten sisäpolitiikkaan, joka on jotain omaansa.

Vaikeudeksi on muodostunut se kysymys, että Suomessa on edelleenkin perustuslaissa lähdetty liikkeelle siitä, että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti. Tämä on se lähestymistapa, ja silloin tulevat nämä hankaluudet, jotka liittyvät Euroopan unionissa tehtävään päätöksentekoon. Se on kansankielellä olennoitunut kysymykseen edustautumisesta Eurooppa-neuvostossa eli unionin huippukokouksessa. Se ei ole ainoastaan tämä kattauksen ongelma, jossa oli ikään kuin kyse siitä, mikä on nokittelujärjestys, istumajärjestys pöydissä, vaan kysymys on siitä, kuka edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa, joka on unionin huippukokous.

Tämä asetelmahan oli, kuten ed. Sasi täällä hyvin kertoi, esillä vahvasti vuonna 1994. Jos olisi lähdetty liikkeelle siitä, että tasavallan presidentti täysimääräisesti edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa, se olisi tarkoittanut sitä, että presidentin valtaoikeudet olisivat laajentuneet hyvin merkittävällä tavalla myöskin sellaisiin asiakokonaisuuksiin, jotka ovat olleet perinteisesti sisäpolitiikkaa. Ja päinvastoin: jos ratkaisu olisi ollut niinpäin, että pääministeri, kuten ed. Sasi täällä nyt väittää asian olevan, edustaisi Suomea ja ikään kuin Suomen kannanmuodostusta ulko- ja turvallisuuspoliittisista asioista unionissa päätettäessä — jos ainoastaan pääministeri olisi edustanut Suomea Eurooppa-neuvostossa — silloin luonnollisesti pääministerin valtaoikeudet suhteessa niihin asioihin, jotka perustuslaissamme on annettu ja sälytetty presidentille, olisivat laajentuneet merkittävästi. Sen takia meillä oli tämä kattausongelma, sen takia meillä on tämä kaksoisedustautuneisuus tällä hetkellä unionissa Eurooppa-neuvostossa, ja tämä on se dilemma, joka meillä on tässä tänäkin päivänä, kun me käsittelemme tätä kriisinhallintalakia.

Te viittasitte, ed. Sasi, siihen pöytäkirjamerkintään, jonka presidentti Ahtisaari vuonna 94 saneli valtioneuvoston pöytäkirjaan. Koska tämä asia on nyt tässä näin esillä, niin minäpä siteeraan siitä kaksi olennaista lausetta teille. Mitä tasavallan presidentti kirjasi silloin, kun päätettiin edustautumisesta Eurooppa-neuvostossa ja siitä, kuinka johtorooli määrittyi? Tämä on suora sitaatti tasavallan presidentti Ahtisaaren kannasta valtioneuvoston pöytäkirjassa 31.12.94, päivää ennen kuin Suomi liittyi Euroopan unionin jäseneksi: "Tasavallan presidentti hoitaa hallitusmuodon 33 §:n mukaiset tehtävänsä" — eli se on siis nykyinen 93 § — "Suomen ulkopolitiikan johtajana. Tämä koskee myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa EU:n puitteissa." Hallitusmuodon 33 a § koskee sellaista päätöksentekoa EU:ssa, joka kuuluu sisäpolitiikan piiriin. Se on siis tavallaan viittaus 93 § 2 momenttiin.

Perustuslakivaliokunta oli ottanut sen kannan, mihin ed. Zyskowicz täällä viittasi ja te viittasitte myöskin ulkoasiainvaliokuntaan, jossa on lähdetty liikkeelle siitä, että EU-asiat kuuluvat valtioneuvostolle mukaan lukien yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Tähän liittyen presidentti kirjasi: "Peruslakivaliokunnan kannanotto saattaisi johtaa perustavaa laatua olevaan muutokseen Suomen ylimpien valtioelinten toimivaltasuhteissa ulko- ja turvallisuuspolitiikan alueella. Muutos tapahtuisi yksinomaan tulkinnan ja selittämisen kautta eikä lakia muuttaen. Kannanoton soveltaminen tekisi mahdottomaksi yhtenäisen ja johdonmukaisen ulkopolitiikan harjoittamisen. Suomen ulkopolitiikan johdon pitää kaikissa oloissa olla yhtenäinen." Tämä on siis kirjattu valtioneuvoston pöytäkirjaan.

Nyt sitten tietysti lähdetään liikkeelle siitä, mitä ed. Zyskowicz jo aikoinaan on sanonut, eikä tässä tarvitse siteerata. Voin siteerata hänen aikaisempiakin kannanottojaan tässä asiassa, joissa hän sanoo, että silloin jos me lähdemme hakemaan tulkintaa perustuslain sisällöstä, totta kai se löytyy lainsäätäjän määrittelemistä puitteista, joihin tekin täällä viittaatte, eikä valtioneuvoston pöytäkirjoista. Mutta tässä onkin sitten se suuri dilemma, jonka kanssa me olemme tekemisissä. Itse asiassa on olemassa ristiriitaa sen suhteen, mikä on omaksuttu oikeuskäytäntö ja mikä on itse asiassa lainsäädännöllinen tulkinta. Ja mikä on silloin tärkeämpi oikeuslähde, kun pitkässä juoksussa asioita arvioidaan: meille muodostuu se omaksuttu käytäntö itse asiassa määrääväksi oikeuslähteeksi tässä kysymyksessä.

Otan tässä sen jatkoesimerkin, ja jatkoesimerkki tietysti on keväältä 95, kun edelleenkin meillä oli dilemma siitä, kuka edustaa Eurooppa-neuvostossa. Meillä oli vaihtunut hallitus, ja pääministeri Lipponen tuli suureen valiokuntaan, ja muistan aivan erinomaisesti sen kokouksen, kun hän saneli tämän ajattelutavan siitä, millä tavalla edustautuminen hoidetaan, ja sisältö oli karkeasti tämä: Pääministeri osallistuu aina ja presidentti tahtoessaan, eli presidentti joka tapauksessa pystyy sen määrittämään tahtoessaan silloin, kun siellä käsitellään niitä asioita, jotka ovat presidentin toimivallassa olevia. Ja presidentti johtaa Suomen valtuuskuntaa silloin, kun unionissa käsitellään ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Tämä on se omaksuttu käytäntö. Tämän pohjalta me toimimme.

Siinä suhteessa minusta on vähän ongelmallista se, että täällä nyt keskustellaan ja viisastellaan — viisastellaan on väärä termi, anteeksi, puhemies — ja arvioidaan tätä ikään kuin vain lukemalla sitä, mitä eduskunnan pöytäkirjat tästä sanovat. Sen vuoksi minusta olisi tarpeellista keskustella ja nyt on jo lähdetty keskustelemaan siitä, että me joudumme tämän perustuslakikeskustelun vielä avaamaan kunnolla, mutta tätä perustuslakikeskustelua ei voida avata yksittäisen kriisinhallintalain käsittelyn yhteydessä, kuten kokoomus on nyt tässä halunnut. Sen takia minä käytin tätä termiä, että perustuslakivaliokunta lähti politikoimaan tässä kysymyksessä, ja olen edelleenkin niiden sanojen takana.

Tässä suhteessa nyt on otettu selkeämpi kanta, kun perustuslakivaliokunta otti tämän kannan. Se on ylin perustuslain tulkitsija meillä. Meillä ei ollut muita kuin nämä kaksi vaihtoehtoa, joko poikkeuslaki tai perustuslain muuttaminen. Olisin ollut perustuslain muuttamisen kannalla. Se olisi ollut selkeä ratkaisu. Poikkeuslakikin kelpaa, koska se pitää nykyisen käytännön olemassa olevana. Me joudumme arvioimaan jatkossa, onko tämä nykyinen käytäntö oikea. Siinä on ilmiselvä dilemma, ja pitkässä juoksussa olen samassa joukossa kuin ed. Sasi. Olen valmis siihen, että ulko- ja turvallisuuspolitiikassa pääministeri on se, joka viimeisen sanan sanoo, mutta silloin se vaatii kyllä perustuslain muuttamista olennaisesti.

Jaakko Laakso /vas:

Rouva puhemies! Itse asiassa ed. Sasi on saanut tavoitteensa toteutetuksi, ja viittaan jälleen ed. Sasin haastatteluun kokoomuksen Verkkouutisissa 10. päivä helmikuuta 2005 ja samana päivänä ed. Alhon haastatteluun Kaleva-lehdessä. Molemmat totesivat silloin, että tavoitteena pitää olla se, että presidentiltä riisutaan ulko- ja turvallisuuspoliittinen valta kokonaan. Molemmat sanoitte myös, että kun EU:n nopean toiminnan joukkoja koskeva lainsäädäntö tulee eduskunnan käsittelyyn, se antaa mahdollisuuden avata tämän keskustelun. Ed. Sasi, ei teidän tavoitteenne ollut silloin täsmentää presidentin asemaa nykyisen käytännön osalta, vaan teidän tavoitteenanne oli avata tässä yhteydessä keskustelu sen tavoitteen saavuttamiseksi eli sen saavuttamiseksi, että presidentiltä riisutaan ulko- ja turvallisuuspoliittinen valta. On tietenkin mielenkiintoista kuulla, että ed. Kimmo Kiljunen on tullut täsmälleen samaan johtopäätökseen, että presidentiltä pitäisi riisua pitkässä juoksussa ulko- ja turvallisuuspoliittinen valta. Eli ed. Sasi on saanut tavoitteensa hyvin tässä suhteessa lävitse tämän keskustelun avulla, jonka perustuslakivaliokunnan enemmistö aloitti.

Oma käsitykseni on, että tästä viime kädessä on ollut tässä prosessissa kyse. Ei siinä ole ollut kyse siitä, mikä on presidentin asema nyt EU:n taistelujoukkojen lähettämisestä päätettäessä. Tämä kriisinhallintalaki on ollut vain väline tämän pitkän tavoitteen saavuttamiseksi. Tässä suhteessa ed. Sasia täytyy onnitella ja valittaen todeta, että myös hallitus näyttää tässä suhteessa peesaavan, (Ed. Kekkonen: Lähtenyt Sasin linjoille!) lähteneen ed. Sasin linjoille, ainakin, mitä tulee eräisiin täällä käytettyihin puheenvuoroihin. (Ed. Kekkonen: Maan mahtavin mies, ed. Sasi!)

Viittasin jo aikaisemmin siihen, että Norjan uuden hallituksen jäsenet ovat käyttäneet useita merkittäviä puheenvuoroja, jotka liittyvät Euroopan unionin taistelujoukkojen käyttämiseen. Näitä puheenvuoroja ei juuri ole noteerattu Suomessa, ja kuitenkin ne ovat tärkeitä puheenvuoroja siksi, että Suomi ja Norja osallistuvat yhdessä Ruotsin kanssa samaan EU:n taisteluosastoon. Kun Norjan ulkoministeri ja Norjan puolustusministeri ja Norjan uusi hallitus kokonaisuudessaan pitävät lähtökohtana sitä, että Norja osallistuu tulevaisuudessa kriisinhallintaoperaatioihin, jotka ovat YK:n turvallisuusneuvoston hyväksymiä, (Ed. Kekkonen: Nato-mailla on siihen mahdollisuus!) niin tämä on mitä tärkeintä. Tämä itse asiassa heijastaa sitä Nato-maiden sisäistä krapulaa, joka on tulosta Yhdysvaltain laittomasta hyökkäyksestä Irakiin. Ed. Sasi, tehän olette varmasti sitä mieltä, että presidentti Bush noudatti kyllä YK:n periaatteita, päämääriä ja tavoitteita hyökätessään Irakiin, vai oletteko? (Ed. K. Kiljunen: Ei varmasti ole, se oli laiton operaatio!)

Eli ongelma on juuri se, että jos me vetäydymme ikään kuin vaatimasta YK:n hyväksyntää, YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä, niin siinä tapauksessa me menemme kaltevalle tielle puhuessamme vain YK:n periaatteista, YK:n tavoitteista, jopa YK:n peruskirjasta. Se tie saattaa olla hyvin kalteva, jos ei edellytetä nimenomaan sotilaallisen pakottamisen ja sodan kysymyksissä YK:n hyväksyntää. Tuntuu siltä, että ikään kuin hallitus on pannut päänsä pensaaseen näiden Norjan hallituksen viimeaikaisten kannanottojen suhteen, ja kuitenkin kyse on tärkeästä asiasta.

Toteaisin vielä lopuksi sen, että kun ed. Sasi on useampaankin kertaan todennut, että olen hyväksynyt tämän veljellisen avun esimerkiksi Tshekkoslovakiaan vuonna 1968, jossa sotilaallinen pakottaminen tapahtui ilman YK:n valtuutusta, niin näyttää siltä, että kun minä olen loitontunut ja eronnut tältä linjalta, niin te olette tullut sille linjalle.

Kimmo  Sasi /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen sitä mieltä, että YK:n periaatteita täytyy noudattaa, ja Tshekkoslovakian operaatio, mitä ed. Laakso aikanaan voimakkaasti tuki, ei perustunut kyllä YK:n periaatteille, niin että en ole kääntynyt ed. Laakson kannalle tässä kysymyksessä. (Ed. Laakso: Entä Irakin asiassa?) Mutta tuntuu siltä, että mitä tulee presidentin valtaoikeuksiin, niin kun olen kääntynyt vasemmistoliiton pitkälle kannalle, että presidentin valtaoikeuksia pitäisi supistaa, niin ed. Laakso on yhtäkkiä hypännyt kokoomuksen periaatteelliselle kannalle, jossa edellytetään vahvaa presidenttiä, niin että ilmeisesti näitä kannanmuutoksia tässä on tapahtunut.

Mitä tulee Yhdysvaltain toimintaan Irakissa, ihan lyhyesti: Toiminnan laillisuus tai laittomuus on erittäin vaikea kysymys. Oikeuskansleri Englannissa on katsonut, että se oli laillinen. Voidaan epäillä, se on hyvin vaikea juridinen kysymys, mutta täytyy todeta, että Yhdysvaltojen joukot toimivat tänä päivänä YK:n mandaatilla Irakissa. Se ed. Laakson on varmaan syytä muistaa.

Ed. Kimmo Kiljuselle lyhyesti: Mitä tulee ed. Ahtisaaren lausumaan, se oli presidentin lausuma. Kuitenkin eduskunnan perustuslakivaliokunnan kanta on korkeampi kuin presidentin lausuma, ja Ahtisaaren lausuman jälkeen vuonna 1998 hallitus otti selkeän kannan: EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu nimenomaan hallitukselle, ja sitä kannatti myöskin perustuslakivaliokunta. Mielestäni enää vuoden 2000 jälkeen ei ole ollut minkäänlaista epäselvyyttä.

Jan Vapaavuori /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Kimmo Kiljunen aloitti edellisen puheenvuoronsa toteamalla, että nyt on kyse perustuslain tulkinnasta ja se on poliittista keskustelua. Ei se ole poliittista keskustelua, tai toki poliittista keskustelua voi käydä ihan mistä tahansa, mutta perustuslain tulkinta on kuitenkin juridinen kysymys ja tämä juridinen tulkintaoikeus perustuslaista ei kuulu hallitukselle, se ei kuulu SDP:n eduskuntaryhmälle eikä se kuulu edes tasavallan presidentille, vaan se kuuluu perustuslakivaliokunnalle.

On selvää, että kaikki maailman perustuslait ovat tulkinnanvaraisia ja kun maailma muuttuu, niistä tulee entistä tulkinnanvaraisempia. Nyt jos oikein rautalangasta vääntää, mistä tässä asiassa on ollut kysymys, niin kysymys on siitä, että on sinänsä loogista edellyttää, että sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon osallistumista koskeva päätöksenteko olisi johdonmukaista. Yhtä loogista on ajatella, että kansallisen EU-päätöksenteon pitää olla johdonmukaista. Nyt maailman muuttuminen ajoi Suomen siihen tilanteeseen, ettei ollut mahdollista toimia siten, että nämä molemmat johdonmukaisuuden vaatimukset ikään kuin vain jatkuisivat, vaan oli pakko tehdä valinta siitä, kumman päätöksentekoketjun johdonmukaisuus on tärkeämpää, ja se on juridinen tulkinta, ja se juridinen tulkinta lähtee perustuslaista ja perustuslain esitöistä. Siinä mielessä edelleen pidän niin kuin lähes loukkaavana sitä, että väitetään, että perustuslakivaliokunta politikoi. Se oli juridista tulkintaa, jossa oli sinänsä kaksi perusteltavissa olevaa vaihtoehtoa, mutta perustuslain esityöt ja aikaisempi tulkintakäytäntö perustuslakivaliokunnan enemmistön näkökulmasta painoivat vaa’assa enemmän. Emme mekään enemmistössä väitä, että perustuslakivaliokunnan vähemmistö, joka oli eri mieltä, olisi politikoinut.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Kun on ollut pitkään kansanedustajana, niin pärjää hyvin näissä keskusteluissa lähinnä siteeraamalla omia vanhoja puheitaan. Annoin siitä jo aikaisemmin tässä keskustelussa näytteen, mutta ed. Kimmo Kiljusen äskeinen puheenvuoro pakotti jatkamaan keskustelua, ja nyt siteeraan puheenvuoroa, jonka käytin täällä 1. päivä maaliskuuta viime vuonna, ja pitkä sitaatti alkaa näin:

"Nykyinen perustuslakimmehan toteaa ensinnäkin 93 §:n 1 momentin 1 virkkeessä: ’Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.’ Saman pykälän 2 momentin ensimmäinen virke kuuluu kuitenkin seuraavasti: ’Valtioneuvosto vastaa Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä Suomen toimenpiteistä, jollei päätös vaadi eduskunnan hyväksymistä.’ Ja nyt tulee oleellinen asia: Valtioneuvoston toimivalta unioniasioissa kattaa myös Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan. Tästä asiasta ei pitäisi vallita mitään epäselvyyksiä, vaikka niitä kuitenkin näyttää vallitsevan.

Tämän osoittamiseksi, että valtioneuvoston toimivalta kattaa myös Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan, luen muutaman sitaatin siitä perustuslakivaliokunnan mietinnöstä, eli perustuslakivaliokunnan mietinnöstä 10/1998 vp, jolloin valiokunta käsitteli hallituksen esitystä uudeksi Suomen perustuslaiksi, jota siinä vaiheessa kutsuttiin hallitusmuodoksi. Tässä valiokunnan mietinnössä perustuslakivaliokunta toteaa muun muassa seuraavaa: ’Eduskunnalle ja valtioneuvostolle kuuluvasta toimivallasta Euroopan unionin asioissa säädetään 2 momentissa.’ Edelleen valiokunta toteaa: ’Valiokunta pitää näitä esityksen tavoitteita oikeina ja katsoo esityksen merkitsevän sitä, että myös uutta perustuslakia vastaavat ne näkökohdat, jotka valiokunta vuonna 1994 esitti valtioneuvoston toimivallasta käsitellessään EU:n jäsenyyden vuoksi tehtäviä muutoksia. Valiokunta totesi tuolloin muun muassa seuraavasti:" — ja sitten tulee viittaus ja sitaatti jo vuoden 1994 mietinnöstä — "’Valtioneuvoston valmisteluvallasta ei ole erotettu mitään asiaryhmää. Valtioneuvoston valmistelu kattaa siten myös muun muassa unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat asiat.’ Siis uudestaan: ’Valtioneuvoston valmistelu kattaa siten myös muun muassa unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevat asiat.’ Lopuksi perustuslakivaliokunta tältä osin toteaa: ’On asianmukaista, että muodostettaessa Suomen kantaa merkittäviin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin unioniasioihin valtioneuvosto toimii läheisessä yhteistyössä tasavallan presidentin kanssa.’ Siis toimivalta on valtioneuvostolla, mutta on asianmukaista, että se toimii näissä asioissa läheisessä yhteistyössä tasavallan presidentin kanssa. Tämä sama kanta on toistettu sen jälkeen useammassa yhteydessä, muun muassa oikeusministeri Johannes Koskisen muistiossa hallituksen perustuslaki-iltakoulussa 23.2.2000 ja valtioneuvoston oikeuskanslerin muistiossa 21.2.2000. Tässä muistiossa valtioneuvoston oikeuskansleri toteaa seuraavaa: ’Valtioneuvoston toimivalta EU-asioissa merkitsee tasavallan presidentin toimivallan syrjäytymistä.’ Ja edelleen sama asia on itse asiassa todettu myös tasavallan presidentin ja valtioneuvoston yhteisymmärryksestä ulkopolitiikan johtamisessa, jonka pääministeri ja presidentti antoivat tiedotteena 3.3.2000.

Eli, herra puhemies, kaiken edellä olevan perusteella on täysin selvää, että valtioneuvoston toimivalta unioniasioissa kattaa myös Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan. -- Ei ole siis niin, että kun Euroopan unionin huippukokouksissa käsitellään unionin yhteisiä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan kuuluvia asioita, nämä asiat kuuluisivat tasavallan presidentin toimivaltaan ja muut huippukokousasiat kuuluisivat valtioneuvoston toimivaltaan, vaan on niin, että unionin huippukokouksessa käsiteltävät ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiat, siis unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiat, kuuluvat meidän perustuslakimme mukaan myös valtioneuvoston toimivaltaan. Eri asia on se, että sellaiset kysymykset kuin perussopimuksen muuttaminen, laajentuminen ja muut tällaiset unionivaltioiden väliset asiat kuuluvat presidentin yleisen ulkopolitiikan toimivallan piiriin."

Sitten tulee maaliskuussa 2005 pidetystä puheenvuorostani mielenkiintoinen virke:

"Näin ollen esimerkiksi unionin nopean toiminnan joukkojen käyttäminen, jossa on kysymys unionin yhteisestä turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta, kuuluu kiistatta valtioneuvoston toimivaltaan. Eri asia on, että presidentille on haettu tässä asiassa toimivaltaa viittaamalla hänen ylipäällikkyyteensä, siis Puolustusvoimien ylipäällikkyyteensä, ja tuo on sellainen asia, josta niin vähän on tulkintoja, että en siitä tässä yhteydessä mitään omaa kantaani lausu.

Arvoisa herra puhemies! On tärkeätä, että kaikki tahot ja toimijat, pääministeri, presidentti, eduskunta, valtioneuvosto jne., tiedostavat sen, että meidän perustuslakimme mukaan — siis kyse ei ole EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta, vaan meidän omasta perustuslaistamme — meidän perustuslakimme mukaan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka kuuluu valtioneuvoston toimivaltaan. Tässä en ota mitään kantaa siihen, onko presidentin aiheellista osallistua kuitenkin unionin huippukokouksiin. Siinä on varmasti Suomen kannalta myös omat hyvät puolensa." — Ja pitkä sitaatti loppuu tähän.

Arvoisa rouva puhemies! Kun sanoin aikaisemmin, että ed. Kiljunen on sitkeä sissi, niin tarkoitin todellakin sitä, että vaikka lainvalmisteluasiakirjat ja monet lain tulkitsijatahojen, oikeuskanslerin, perustuslakivaliokunnan, oikeusministerin ja monen muun tahon, oikeustieteen tutkijat mukaan lukien, kannat ovat hyvin selvät, niin ed. Kiljunen jaksaa insistoida, että tässä asiassa olisi jotain epäselvyyttä. Haluan, rouva puhemies, tässäkin yhteydessä hyvin selvästi sanoa, että kun tulkitaan lainsäädäntöä, mukaan lukien perustuslakia, niin silloin ensisijainen tulkintalähde on tietysti lainsäätäjän tahto, ja lainsäätäjän tahto meidän perustuslakimme osalta käy ilmi niistä perustuslakivaliokunnan mietinnöistä, joissa tätä perustuslakia on säädetty ja vielä myöhemmin sitten tätä säätämisaikojen lausuntoa ja tulkintaa vahvistettu.

Näin ollen, ed. Kiljunen, on täysin selvää, että Suomen perustuslain mukaan kaikki unioniasiat, myös unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, kuuluvat valtioneuvoston vastuulle. Eri asia on, että meidän on Suomessa pidettävä huolta ulkopolitiikkamme yhtenäisyydestä. Meillä ei voi olla erilaista ulkopolitiikkaa kahdenvälisissä suhteissa ja erilaista ulkopolitiikkaa silloin, kun osallistumme Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan määrittelemiseen. Tämä ulkopoliittisen yhtenäisyyden vaatimus johtaa siihen, että valtioneuvosto päättäessään Suomen politiikasta Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan puitteissa tekee asianmukaista yhteistoimintaa presidentin kanssa, jonka johdossa on kahdenvälinen yleinen ulkopolitiikka, jota presidentti johtaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Haluan vielä, arvoisa puhemies, sanoa, että meidän perustuslaissamme on tehty — ed. Sasin mukaan se ei ollut poliittinen kompromissi, minä sanon, että se oli — jako yleiseen ulkopolitiikkaan, jota presidentti johtaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa, ja unioniasioihin, mukaan lukien unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, joka kuuluu valtioneuvoston vastuulle. Tämä jako voi olla epäonnistunut, mutta oikein tai väärin, tämän jaon mukaan eletään, kunnes mahdollisesti perustuslakiamme tältä osin suuntaan tai toiseen muutetaan.

Toivon, ed. Kiljunen, että tekin voisitte olla samaa mieltä tästä, että riippumatta siitä, mitä presidentti Ahtisaari on lausunut valtioneuvoston pöytäkirjaan, ja riippumatta siitä, mitä tänä päivänä presidentin kanslia tulkintoja ottaa, että lainsäätäjän tahto on täysin yksiselitteinen ja se on se, että unioniasiat kuuluvat valtioneuvoston vastuulle, mukaan lukien unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka.

Mitä tulee vielä, arvoisa puhemies, huippukokouksiin osallistumiseen, meidän perustuslakimme, jos oikein tarkkoja ollaan, lähtee itse asiassa siitä, että viime kädessä valtioneuvoston asiana on päättää osallistumisesta huippukokouksiin. Muodollisesti ottaen teoriassa valtioneuvosto myös päättää siitä, osallistuuko tasavallan presidentti huippukokouksiin vai ei, mutta totta kai poliittinen korrektius ja hyvä yhteistyö ylimpien valtioelinten välillä tarkoittaa käytännössä sitä, että presidentti osallistuu aina halutessaan, kuten pääministeri Lipponen hyvin muistamassanne suuren kokouksessa ilmoitti.

Jaakko Laakso /vas:

Rouva puhemies! Haluan vain todeta sen, että ed. Sasin käyttämä puheenvuoro itse asiassa kuvasi hyvin sen, minkälaisia ongelmia kansainvälisen lain kannalta syntyy tilanteessa, jossa ei ole käytössä Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvoston hyväksyntää. Jos todellakin esimerkiksi Yhdysvaltain hyökkäyksestä Irakiin voi tulla sellaiseen johtopäätökseen, ettei tiedä, onko se oikea vai onko se väärä, onko se kansainvälisen lain mukainen vai kansainvälisen lain vastainen, niin juuri tämä ongelma, jota ed. Sasi on lehdistössäkin aina silloin tällöin käsitellyt omalta osaltaan, syntyy siitä, ettei ole sitä kansainvälisen oikeuden tärkeintä prinsiippiä eli Yhdistyneiden kansakuntien hyväksyntää tämän laittoman hyökkäyksen takana. Ja tällaisiin tulkintoihin me joutuisimme tulevaisuudessa jatkuvasti, jos me lähdemme sille tielle, että YK:n mandaattia ei tarvita.

Haluan vielä tästä ed. Zyskowiczin mainiosta puheenvuorosta todeta sen, että ongelma näyttää olevan myös se, että monet tulkitsevat, että kun EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on valtioneuvoston valmistelemaa, niin sen takia presidentti ei voi puuttua esimerkiksi Venäjä-politiikkaan tai Yhdysvallat-politiikkaan, koska Euroopan unionilla on oma Venäjä-strategiansa ja oma Yhdysvallat-strategiansa. Ja me tietenkin molemmat olemme sitä mieltä, että tämä on ylitulkintaa, jonkalaiseen ei pidä mennä. Mutta tässä kahden kuukauden keskustelussa myös tällaisia tulkintoja on esitetty, että presidentti sekaantuu asioihin, jotka eivät hänelle kuulu, vaikka ne ovatkin yleistä ulkopolitiikkaa.

Kimmo Kiljunen /sd:

Arvoisa puhemies! Lyhyesti. Minua on vähän häirinnyt se keskustelu, kun tänään on useissa puheenvuoroissa todettu, että tässä salissa ja tässä talossa ei saisi harrastaa politiikkaa. Totta kai tämä paikka, jos mikä, on politiikanteon foorumi, ja täällä on tänään kuultu erittäin paljon vahvoja poliittisia puheenvuoroja. Minulla on myöskin se näkemys, että kokoomukselle on erinomaisen oikeutettua harrastaa myöskin politiikkaa silloin, kun pohditaan vaikka kriisinhallintalakia ja sen vaikutusta perustuslakiimme. Tämä on täysin legitiimiä, mutta on myöskin syytä tunnistaa se politiikanteko silloin, kun harrastetaan politiikkaa, eikä kätkeytyä juridiikan taakse. Se oli minusta se ongelma tässä kriisinhallintalain yhteydessä.

Sen sijaan se keskustelu, minkä ed. Zyskowicz tuossa äsken kävi koskien perustuslakimme sisältöä turvallisuuspolitiikan osalta yleisesti ja ennen kaikkea, mikä koskee yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, jota harrastetaan unionin puitteissa, siihenkin minä voin yhtyä. Ed. Zyskowicz lukee aivan oikein eduskunnan pöytäkirjaa, aivan oikein sitä tahtotilaa, joka tässä eduskunnassa on ollut koskien sitä, mikä on valtioneuvoston rooli näissä asioissa. Se kysymys, jonka minä olen täällä heittänyt ainoastaan esille, on se, että omaksuttu käytäntö Suomessa on toisenlainen, on ollut selkeästi toisenlainen, ja tässä on nähty tulkinnallinen ristiriita. Me olemme omaksuneet sellaisen käytännön, joka on ristiriidassa siihen nähden, mikä täällä on ollut sen lähestymistapa, kun perustuslakia on laadittu.

Valitettavasti tilanne on vain elävässä elämässä, jos me otamme vaikka Britannian tähän, tai ei tarvitse sitä ottaa, kun puhutaan Suomesta, puhutaan Suomesta, että omaksuttu käytäntö usein tulee ratkaisevasti merkittävämmäksi oikeuslähteeksi kuin se, mikä on ollut itse asiassa perimmäinen tarkoitus mahdollisesti itse lainsäätäjällä. Tämä on se ristiriita, jonka kanssa me olemme tässä tekemisissä, ja sitä asiaa ei nyt vain voida ratkaista tämän sotilaallisen kriisinhallintalain yhteydessä. Sen vuoksi valtioneuvosto oli aivan oikeassa, kun siellä oli tietty tahtotila, jolla sitä asiaa juoksutettiin, joka on se käytäntö, mikä meillä on, eli ei ruveta silloin tekemään tämän yksittäisen lainsäädännön kautta uutta politiikkaa, uutta tulkintaa siitä, millä tavalla asioita hoidetaan.

Arvoisa puhemies! Minulla olisi muutama kysymys tästä omaksuttavasta käytännöstä ed. Zyskowiczille. Te käytitte aivan erinomaisen puheenvuoron ja viittasitte muun muassa ex-oikeusministeri Johannes Koskisen muistioon, jossa todettiin, että valtioneuvosto vastaa yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan valmistelusta Suomessa ja on läheisessä yhteistyössä presidentin kanssa, ja teillä oli muotoilu siitä, että tasavallan presidentin toimivalta itse asiassa syrjäytetään tai syrjäytyy unionin asioita käsiteltäessä siitä puhtaasta lähestymistavasta, että hän vastaa johdonmukaisesti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta. Minulla on tähän selkeä jatkokysymys: Kuinka on mahdollista, että tässä tilanteessa, jos tämä on ollut se lähestymistapa, meillä on kuitenkin käytäntö, että Eurooppa-neuvoston huippukokoukseen tasavallan presidentti osallistuu, vaikka olisikin, kuten täällä pään nyökytyksestäkin nähdään, vaikka olisikin niin, että presidentti osallistuu siihen valtioneuvoston ikään kuin päätöksen kautta — siitä huolimatta, että yksi aikaisemmista pääministereistämme on kirjannut, että presidentti osallistuu tahtoessaan, omasta tahdostaan on kiinni eikä valtioneuvoston tahdosta — niin kuinka on sitten mahdollista, että hän osallistuu tähän Eurooppa-neuvoston kokoukseen? Ja ennen kaikkea, jos kerran hänen valtansa on syrjäytetty tässä yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, kuinka on mahdollista, että tasavallan presidentti johtaa Suomen valtuuskuntaa silloin, kun unionissa käsitellään yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa? Miten voi olla mahdollista, että te sanotte tässä, siteeraatte, että presidentti on syrjäytetty näistä asioista, ja samanaikaisesti hän johtaa Suomen valtuuskuntaa silloin, kun unionissa käsitellään yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa?

Tässä on ilmiselvä ristiriita, ed. Zyskowicz. Minä haluan tämän ristiriidan tässä teille avata, minä olen sisällöllisesti teidän kanssanne samaa mieltä pitkässä juoksussa, kuinka nämä asiat täytyisi parlamentaarisesti hoitaa. Tällä hetkellä meillä on toisenlainen tilanne, ja yksittäislainsäädännön ollessa kyseessä, silloin kun on sotilaallinen kriisinhallinta esillä, me emme tätä asiaa ratkaise. Sitä minä tarkoitin, kun sanoin, että kokoomus on tässä asiassa politikoinut.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Ehkä jatkamme tätä asiaa jossain muussa yhteydessä vielä, mutta tässä oikeuskanslerin muistiossa 21.2.2000 oikeuskansleri kirjoittaa sanatarkasti näin: "Valtioneuvoston toimivalta EU-asioissa merkitsee tasavallan presidentin toimivallan syrjäytymistä." Ja se oikeuskanslerin tulkinta tarkoittaa juuri sitä, että tämä 93 §:n 2 momentti ei ole alisteinen 93 §:n 1 momentille, vaan ne ovat rinnakkaisia säädöksiä.

Miten on mahdollista, että käytäntö sitten ei kaikilta osin ole sovittautunut lainsäätäjän tahtoon? Jos oikein yksityiskohtiin mennään, niin ehkä se on kysymys, joka olisi hyvä esittää oikeuskanslerille, joka virkansa puolesta valvoo lainmukaisuuden noudattamista valtioneuvoston käytännössä.

Mitä itse huippukokoukseen osallistumiseen tulee, haluan kuitenkin sen todeta, että siinä ei ole ristiriitaa, kun sanon, että muodollisesti, teoriassa, valtioneuvosto päättää presidentin osallistumisesta ja käytännössä presidentti osallistuu aina halutessaan. Ristiriitaa ei ole, koska on luonnollista, että ylimmät valtioelimet pystyvät hyvään, korrektiin yhteistyöhön, ja siihen hyvään, korrektiin yhteistyöhön kuuluu minunkin mielestäni se, että jos presidentin kanslia selvästi ilmoittaa, että presidentti aikoo osallistua, niin valtioneuvosto luonnollisesti myönteisesti sen vain toteaa eikä rupea kyseenalaistamaan presidentin osallistumista. Mutta mitä tulee siihen kysymykseen, että kun Suomen delegaatio istuu huippukokouksessa ja on kyseessä unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka, niin onko viime kädessä siinä tilanteessa päätösvalta valtioneuvostolla, jota siinä pöydässä edustaa pääministeri, vai tasavallan presidentillä, niin sanon vain, että perustuslakimme mukaan pääministerillä ja valtioneuvostolla.