Eero  Akaan-Penttilä  /kok:

Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on siis laki sotilasvammalain 6 §:n muuttamisesta. Tämä hallituksen muutosesitys on aivan oikean suuntainen, mutta kohderyhmä huomioiden se ei kyllä ole riittävä, ja siihen sisältyy muutama käsitteellinen asia, joita aion tässä puheenvuorossani hämmästellä.

Tässähän ehdotetaan, että sotainvalidien — huom. sotainvalidien, ei edes sotaveteraanien — niin sanottu työkyvyttömyysasteprosentti lasketaan 30:stä 25 prosenttiin, mikä oikeuttaa sitten tietynlaisiin laitoshoitojaksoihin, joissa voi olla jokin muukin peruste kuin sodan aikana saatu vammautuminen. Tämä kaikki on aivan oikein, ja se voidaan tietysti jakaa tietyiksi hoitojaksoiksi. Sekin on myöntymys tässä asiassa. Mutta se, että tässä ei kokonaistilannetta paremmin ole katsottu, häiritsee kyllä minua. Tämä kohderyhmähän on 84-vuotias keski-iältään. Näitä sotainvalideja on Suomessa tällä hetkellä 16 000, viime vuoden lopussa 16 276, ja arvio tälle vuodelle, puhemies, on 14 400. Eli tämä on hyvin tarkka, rajattu, tiedetty kohderyhmä, jonka kuntoutus ja kaikenlainen huolenpito tietysti olisi järjestettävissä jo hyvin henkilökohtaisenkin sorvauksen periaatteella.

Luulen, että lähes kaikki teistä olette pitäneet sotainvalidien ja sotaveteraanien tilaisuuksissa puheita, joissa olette kertoneet, että he ovat kunniakansalaisia. Minä vaan kysyn teiltä jokaiselta implisiittisesti, onko kunniakansalainen ihminen, joka 84-vuotiaana vielä joutuu kuuntelemaan Valtiokonttorin perusteita sille, että hän ei 20 prosenttisena työkyvyttömyysinvalidina saakaan sitä oikeutta, johon työkyvyttömyysrajaksi vaaditaan 25 prosenttia.

Nykyaikana ei enää pitäisi näitä prosentteja lainkaan käyttää, ja sen takia, puhemies, teen lausumaehdotuksen, joka on valiokunnan vastalauseeseen kirjoitettu ja jonka tarkoituksena olisi nyt meidän yhteistyössä saada aikaan se, että valtioneuvosto pitäisi huolta, että seuraavien noin kahden kolmen vuoden aikana, siis viimeistään hallitusneuvottelujen yhteydessä, nämä käsitteistöt laitetaan ajan tasalle. Ei yli 84-vuotias sotainvalidi voi olla millään lailla prosentuaalisesti työkyvytön; ne ovat aivan jostain muusta maailmasta, nämä termit. En ymmärrä, että tämmöistä lakitekstiä yleensä meille enää tuotetaan.

Toivon, että sali voisi mahdollisimman yksimielisesti tämän lausumaehdotuksen hyväksyä. Sen takia se on rakennettu näin, että se on kaikille teille helppo.

Jouko Laxell /kok:

Arvoisa puhemies! Maassamme on noin 100 000 sotainvalidista jäljellä noin 15 000. Heidän keski-ikänsä on noin 84 vuotta. Haitta-asteeltaan 20—100 prosentin sotainvalideilla on oikeus kuntien järjestämiin ja valtion maksamiin sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä kotitalouspalveluihin. Vaikka kunnille maksetaan korvaus sotainvalideille annetuista palveluista, niitä ei ole tarjolla tarpeeksi. Hallitus asetti veteraanipoliittisissa linjauksissa erilaisia kriteereitä sotainvalideille erilaisiin palveluihin pääsyssä. Niinpä kunnalliseen avohoitoon pääsyn rajaa haluttiin alentaa 25 prosentin haitta-asteesta 20 prosenttiin. Nyt hallitus esittää alennettavaksi laitoshuoltoon pääsyn haitta-asteen rajaa 30 prosentista 25 prosenttiin.

Arvoisa puhemies! Kun sotainvalidien keski-ikä lähentelee 85:tä vuotta, miksi hallitus edelleen keinottelee erilaisilla haitta-asteilla? Kysymys on kuitenkin Suomen kunniakansalaisista, jotka ovat puolustaneet maamme itsenäisyyttä ja saaneet elämäänsä haittaavan pysyvän vamman. Miksi tehdä erilaisia hoitoon pääsyn ja palvelujen saamisen kynnyksiä näille ihmisille, jotka ovat kärsineet sodan seurauksista koko elämänsä aikana? Eikö kaikille sotainvalideille pidä järjestää yhtäläiset palvelut haitta-asteista ja kriteereistä riippumatta?

Kannatan ed. Akaan-Penttilän ehdotusta.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Tässä on vuosien varrella keskusteltu nimenomaan tästä työkyvyttömyys-sanasta, ja tuntuu käsittämättömältä, että keski-iältään 84 vuotta vanhojen veteraanien kohdalla, jotka ovat hankkineet Suomelle itsenäisyyden, vielä puhutaan ja käytetään tällaista sanaa. Itse olen useampia valituksia tehnyt tästä Valtiokonttoriin, jossa asiantuntijalääkärit toteavat kuitenkin omassa lausunnossaan, että työkyvyttömyysaste on kuitenkin näin matala, ei voida myöntää niitä etuuksia. Minun mielestäni ed. Akaan-Penttilän esittämä lausumaehdotus on todella hyvä. (Hälinää)

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Silloin, kun yleiskeskustelua käytiin tästä lakiesityksistä, niin ne, jotka siihen osallistuivat, oikeastaan kaikista poliittisista ryhmistä olivat kyllä pitkälle sitä mieltä, mitä ed. Akaan-Penttilä tässä lausunnossa esittää. Aikarajat ja prosentit muodostavat aina rajan, ja toiselle puolelle joutuvat henkilöt saattavat tulla edun piiriin ja toiselle puolelle jäävät kokonaan sitä etua vaille.

Yleiskeskustelussa kerroin myöskin sotainvalidien puolisoista, miten esimerkiksi vuosi 1975 on ratkaiseva. Jos on jäänyt leskeksi ennen sitä, ei ole mitään mahdollisuutta päästä kuntoutukseen, mutta jos on jäänyt sen ajan jälkeen leskeksi, niin pääsee. Ei tätäkään voida ymmärtää oikeudenmukaiseksi. Eli toivon, että se, mitä ed. Akaan-Penttilä on esittänyt, voitaisiin yksimielisesti hyväksyä.

Esko-Juhani  Tennilä  /vas:

Puhemies! Minuun on ottanut yhteyttä Lapista, Pelkosenniemen pitäjästä sanottakoon vielä, sellainen sotainvalidi, jonka haitta-asteeksi on määritelty 15 prosenttia. Sillä hän ei ole päässyt minkäänlaisten etujen piiriin koko sen jälkeisenä aikana, kun on sodassa vammautunut. Aina on ollut liian pieni prosentti. Ja se vaan on edelleen näin tämänkin jälkeen, vaikka ihmisen kunto on muutoinkin huonontunut. Minusta tämä on kummallinen raja. Miksi tätä pitää vaan jatkaa, sillä kyllä kai nyt jo tässä vaiheessa, kun näitä sotainvalideja on vähän, kaikille riittäisi kunnolliset hoidot ja vastaantulot. Minusta tässä pitää ruveta tapahtumaan nopeasti jotakin. Se jurraa mieltä, varsinkin kun tässäkin tapauksessa, niin kuin tämä ihminen kertoi, hänen haitta-asteensa määrittely silloin aikoinaan oli aika lailla yleispiirteistä, oliko sitä kunnon tutkimustakaan siihen aikaan olemassa. Eli kyllä nyt pitäisi vähintään tämä ponsi yhdessä hyväksyä ja ruveta nopeasti toimimaan, että nämä ihmiset saisivat kaikki oikeutta edes tässä viime vaiheessaan.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilän puheenvuoro ei enää tarvitse kannatusta. Mutta voin sanoa, että tuen sitä ja olen täysin samaa mieltä kuin ed. Tennilä, että mielestäni on jo aika näin iäkkäiltä sotainvalideilta ja sotiemme veteraaneilta poistaa tällaiset rajat, varsinkin kun tiedämme myös muista ryhmistä kuin sotainvalideista ja sotaveteraaneista näitten termistöjen ja näitten määritelmien rajojen epäyhtenäisyyden.

Maailma globalisoituu, sanovat tulevaisuuden tutkijat, ja samalla maailma siis lokalisoituu. Sen takia mielestäni Suomen lainsäädännön nimikkeistön, termistön, pitää olla mahdollisimman yksiselitteistä, selkeää, ymmärrettävää ja selväkielistä. Yksi näistä kommervenkeistä —ymmärrän, että controller-sana otettiin suomalaiseen lainsäädäntöön, koska se on yleinen nimike yritysmaailmassa ja liike-elämässä, mutta siitä huolimatta toivoisin, että suomalainen lainsäädäntö noudattaa kuitenkin suomen kieltä ja suomen kielen kehitystä.

Timo Soini /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Akaan-Penttilän esitys on hyvä. Toivoisin, että kun varmaan kanta tähän periaatteeseen, että näitä haitta-asteita ei enää tarvittaisi, on yhteinen ja etenkin Suomen kansan hyväksymä, niin voitaisiin näistä päästä eroon. Tämä aiheuttaa käytännössä aivan mahdottomia tilanteita. Esimerkiksi eduskuntaryhmämme perehtyi helsinkiläisen veteraaniin asiaan. Hän on käytännössä umpikuuro, ja haitta-asteeksi on määritelty 20. Valituksella saimme sen 30 prosenttiin, ja sitten tuli elinkorkoa ja hieman eläkettä ja takautuvasti. Kyllä tällaisten keski-iältään jo 84-vuotiaiden sotaveteraanien kohdalla tästä pitäisi päästä eroon. Tämä ed. Akaan-Penttilän esitys on hyvä.

Toivoisin, että yksimielisesti eduskunta hoitaisi tämän asian, muuten nämä jäävät hoitamatta. Se on nöyryyttävää, että ihmisiä 80:n ja 90 ikävuoden välillä laukkautetaan esittämässä haitta-asteita, koska sen takia, että he uhrautuivat, meillä on ollut vuosikymmenet demokratia tässä maassa.

Sinikka  Mönkäre  /sd:

Arvoisa puhemies! Meillä on ollut tässä rajana sotainvaliditeetille 10 prosenttia eli kaikkein lievävammaisin on ollut 10-prosenttinen invalidi, ja etuudet ovat sitten olleet sidotut tiettyihin prosentteihin. On oltava ainakin 30 prosentin invalidi, ennen kuin saa tiettyjä etuuksia. Nyt on vuosien varrella tietyissä asioissa alennettu tätä prosenttimäärää. Minunkin mielestäni se on liian monimutkaista ja kaikkein selvintä olisi, että jos kerran on sotainvalidistatus, niin siihen sitten liittyy tietyt etuudet. Hallitushan tähän on pyrkinyt sillä tavalla, että nytkin on vielä tulossa vuonna 2008 viimeiset muutokset näissä etuuksissa.

Mutta ongelmahan on se, että jos nyt kertaheitolla tehtäisiin tämä muutos eli kaikki etuudet tulisivat niille, joilla on sotainvalidistatus, niin rahat täytyy sitten löytää, koska meillä sotainvalidille, jolla on 25—30 prosenttia tuo invaliditeetti, on huomattavan paljon erilaisia yhteiskunnan palveluja tarjolla. Juuri sen takiahan hallitus ei ole voinut tehdä sitä muutosta, että nuo kustannukset ovat isot. Mutta tämä tavoite on ehdottomasti oikea, se on kiireellinen, ja hallituksen pitää vielä miettiä veteraanipakettia seuraavassakin budjetissa. Se ei ole vielä loppuun asti käsitelty.

Pekka Vilkuna /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Kyllä ed. Akaan-Penttilän lausuma on erittäin asiallinen ja tervetullut. Pitkälle ed. Mönkäreen, ex-ministeri Mönkäreen, mielipidettäkin ymmärrän mutta en ymmärrä sitä loppuun asti. Kyllä tämän tasoisella yhteiskunnalla, näin vauraalla kansalla, on varaa maksaa kunniavelka takaisin. Se on niin nopeasti vähenevä määrä ihmisiä, jotka niitä palveluja kerkiävät ja jaksavat saada, että kyllä siinä pitää riittää pelkkä tammenlehvä tunnukseksi, ei siihen tarvitse mitään invalidiprosentteja. Jokainen on jättänyt sinne kentille jotakin itsestään ja kärsinyt henkisesti ja ruumiillisesti. Kyllä se on keljuilua tältä yhteiskunnalta, jos siinä prosenttia pidetään yllä. Ainut status, mitä pitäisi rajana olla: tammenlehvämiehet ja käpykaartilaiset eri kastiin, muuten tammenlehvämiehille kaikki palvelut.

Mikko Immonen /vas:

Arvoisa puhemies! On helppo yhtyä siihen, mitä ed. Vilkuna sanoi, ja allekirjoitan ed. Akaan-Penttilän esityksen. Sain juuri eilen käydä Somerolla Lamminniemen sotainvalidien kodissa ja konkreettisesti siellä näin, kuinka ne ihmiset, jotka vuosia sitten tarvitsivat yhden hoitajan tai kaksi, nyt tarvitsevat kolme ja neljä. Kyllä asiasta tehden tässä nyt täytyy nämä ihmiset ottaa oikeaan hoitoon eikä sitten lähteä niitä miinustamaan, vaan niin kuin ed. Vilkuna sanoi, niin kunniavelka tässä vielä on maksettavissa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Herra puhemies! Siitä kunniavelastahan tässä nyt on kysymys. Ed. Mönkäreen äskeinen puheenvuoro oli sinänsä ymmärrettävä, mutta siitä yksi aivan olennainen piirre ja ominaisuus jäi unohduksiin, nimittäin se, että yhteiskunta on näitten vuosikymmenien aikana suhteellisesti vaurastunut aivan valtavasti. Siis toisin sanoen meiltä ei ole riittänyt riittävää poliittista tahtoa ottaa se vaurastuminen huomioon. Meillä olisi ollut siihen varaa moneen moneen moneen kertaan, ja jos se nyt sitten tässä kahden kolmen vuoden aikana hoitaantuisi taikka peräti seuraavassa budjetissa, niin hyvä on. Kannattaa kannattaa siinä mielessä tätä ponsiehdotusta.

Seppo Lahtela /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Nyt keskustelu on kerrankin mennyt eduskunnassa oikeille jäljille. Jos ajattelemme tätä asiaa, niin tässä on kautta aikojen, silloin kun pääministerin nimikin oli Lipponen, puhuttu, että vapautuvien voimavarojen puitteissa ohjataan jäljelle jääville näitä varoja ja hoitoa ja tukea. Mitään ei ole tapahtunut. Kuinka voi olla niin, että hallitukset ovat niin kylmiä, että ei vähääkään lähennytä eikä lämmetä tälle asialle? Tämän asian puitteissa todetaan, että ei ole rahaa. Jos katsotaan ja lasketaan aikaa taaksepäin, niin rahaa tämän asian hoitamiseen olisi ollut, mutta ei ole ollut tahtoa.

Näin katsottuna ed. Akaan-Penttilän ponsi on hyvä ja lausuma on hyvä tässä aiheessa. Katsotaan, löytyykö eduskunnasta tahtoa vai elämmekö edelleenkin siinä harhauskossa, että tähän ei ole rahaa, ja sillä tämä tahto peitetään. Luulenpa vaan niin, että tahtoa olisi mutta ei ole halua, ja nyt sitten edustajien on kuitenkin kannettava kansalle vastuu siitä, jos ei halua kerran asioitten hoitamiseen ole olemassa.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Akaan-Penttilän aloite ja esitys on hyvä, eikä enää pitäisi keinotella, niin kuin täällä on todettu, tällaisilla hoitoon asetettavilla rajoitteilla. Minun mielestäni kuntoutukseen pitää päästä, niin kuin täällä joku totesi, ilman hakemuksia. Minuun otti viime viikolla yhteyttä 82-vuotias rintamamiesveteraani, joka kertoi, että olisi halunnut lapsensa luo asumaan loppuelämäkseen, mutta ei saanut minkäänlaista tukea lisätilojen rakentamiseen, vaan anomus hylättiin. Nyt hän pelkää, että joutuu laitokseen eikä voi yksin asua. Lasten luona asuminen toisi lisävuosia kotona asumiseen. Tämä vain osoittaa, että on ongelmia vielä sotaveteraaneilla ja rintamamiesveteraaneilla asumisissa ja hoidoissa. Nämä pitää nyt hoitaa sillä lailla, että he saisivat, mitä pyytävät. Ei heitä enää ole kuin se 15 000, joten tuntuu ihmeelliseltä, että tämmöisiä päätöksiä vielä tehdään.

Bjarne Kallis /kd:

Arvoisa herra puhemies! Ed. Mönkäreen puheenvuoro oli varsin hyvä ottaen huomioon, että hän tuntee tämän asian entisenä sosiaaliministerinä. Ed. Mönkäre totesi, että suunta on aivan oikea. Hän kertoi, mihin suuntaan ollaan menossa, ja hänen tavoitteenaan on myöskin, ainakin ymmärsin näin, että prosentit poistetaan. Hän siis totesi, että suunta on oikea ja asia on kiireellinen. Se on juuri näin. Ed. Mönkäre totesi, että se vaatii rahaa. Kyllä me tiedämme, että se vaatii rahaa. Mutta jos me myöskin tiedämme, että asia on tärkeä ja se on kiireellinen, niin silloin me myönnämme lisää rahaa. Tästä syystä ihmettelen kyllä, jos ei eduskunta tätä pontta hyväksy. Se on erittäin lievä. Olisi pitänyt jo ensi vuodesta lähtien, heti ensimmäisestä päivästä, astua voimaan sen, että jokainen sotaveteraani on oikeutettu kuntoutukseen.

Kyllä minun täytyy sanoa, että kyllä hieman hävetti, kun kuukausi sitten veteraanijärjestöt tulevat delegaationa eduskuntaan ja siellä eduskuntaryhmien edustajien edessä pyytävät armoa, pyytävät, että myönnettäisiin ensi vuoden budjettiin niin paljon rahaa, ettei mitään leikkauksia tarvitse tehdä. Siis sotaveteraanit vaivautuvat tänne, joutuvat tulemaan tänne pyytämään rahaa, että saisivat kuntoutusta, niin kuin heille on luvattu.

Klaus  Pentti  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kuuntelin ed. Vilkunan puheenvuoron ja yhdyn täysin näihin ajatuksiin. En voi olla tuomatta esiin, että eilen illalla eräs veteraani soitti minulle pitkän puhelun ja hän oli hyvin katkera siitä, että hän oli joutunut omalla kustannuksellaan, kun ei malttanut enää odottaa hoitojonossa, lonkkaleikkaukseen. Hän sanoi, että maksoi yli 8 000 euroa siitä leikkauksesta, siis pienistä eläkkeistään, ja sanoi, että jos hän olisi ollut sotainvalidi, hän olisi päässyt ilman muuta sinne hoitoon nopeasti. Hän toi esiin sen, että tätä pientä veteraanijoukkoa pitäisi kohdella jo tasavertaisesti invalidienkin kanssa, että he pääsisivät hoitoon.

Sitten tästä kuntoutuksesta. Kaikki veteraanit eivät enää halua lähteä kuntoutukseen, eivät kotoaan mielellään poistu, mutta niiden, jotka haluavat kuntonsa hoitaa, pitäisi päästä. Sitten myös veteraanien puolisot ovat joukko, joka on pitkään joutunut veteraaneja ja invalideja hoitamaan, ja voitaisiin huolehtia heidänkin kuntoutuksestaan.

Olli Nepponen /kok:

Arvoisa herra puhemies! Tämä sotainvalidien kuntoutukseenpääsyjärjestelmä on, niin kuin tässä on todettu, turhan monimutkainen, ja prosenteilla pelataan. Mutta kaikkein suurin ongelma on tällä hetkellä se, että vaikka meillä on ollut tavoitteena, että jokainen rintamaveteraani pääsisi vuosittaiseen kuntoutukseen, ja tälle vuodelle lisättiin merkittävästi varoja, niin siitä huolimatta tämä tavoite ei toteutunut. Ei edes lähikuntoutukseen pääse. Siitä on runsaasti esimerkkejä. Ensi vuodelle budjettiesitys sisältää 5 miljoonan euron vähennyksen näihin tälle vuodelle myönnettyihin määrärahoihin. Jälleen kerran rintamaveteraaneja on vedetty nenästä. Kaikkien pitäisi päästä vähintään kerran vuodessa kuntoutukseen, vaikkapa vain lähikuntoutukseen. Sillä osoitettaisiin kunnioitusta. Nyt tämä tavoite ei toteudu.

Tuija Nurmi /kok:

Arvoisa puhemies! Ed. Nepponen otti aivan oikein esille tämän lähikuntoutuksen, ja haluaisin tuoda vielä esille sen, mitä Lahden sotaveteraanipiiri on esittänyt, että pitäisi perustaa sellainen palveluseteli, jolla veteraanit saisivat asianmukaista kuntoutusta, koska kaikki eivät pysty edes lähtemään kodin ulkopuolelle kuntoutukseen, vaan se on jo riittävää kuntoutumista, kun pystyy selviämään arjesta kotona. Niillä palveluseteleillä voisi jokainen hankkia sitten sitä parhaaksi katsomaansa palvelua ja apua, mitä tarvitsee, että kotona pystyy selviämään.

Mutta kun täällä monet muutkin ovat muistelleet sitä, kuinka heihin on otettu yhteyttä, niin voin sanoa, että kävin ystäväni kanssa yhteisen ystävämme, sotaveteraanin, asuntolassa merkkipäivillä sunnuntaina — vein sinne keltaisen ruusupuskan — ja täytyy sanoa kyllä, että tämä kahteen kertaan haavoittunut mies ei ollut lainkaan katkera vaan kertoi äärettömän mielenkiintoisia kertomuksia kokemuksistaan ja oli jo 15-vuotiaana vanhempiensa luvalla ryhtynyt maanpuolustustehtäviin.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos ja kun näitä asioita vielä täällä hoidetaan ja niihin perehdytään, niin täytyy käydä läpi nämä dokumentit myös siinä valossa, niin kuin ed. Tennilä täällä puhui, että silloin aikoinaan ei varmasti ole kyetty parhaallakaan tahdolla dokumentoimaan asioita niin asianmukaisesti kuin olisi ollut tarpeen. Siksi olenkin sitä mieltä ... En halua missään nimessä keneltäkään mitään etuja pois mutta ainakin huhupuheiden perusteella monet lotat ja myös 26 syntyneet ovat saaneet eriarvoisesti lottatunnuksia ja samoin 26 syntyneet sotaveteraanitunnuksia.

Arvoisa puhemies! Minun täytyy nähtävästi jatkaa puheenvuoroani puhujakorokkeelta, koska aikani on täältä paikalta tullut täyteen. (Puhemies: 2 minuuttia!)

(Korokkeelta) Arvoisa puhemies! Siis olen sitä mieltä, että lotilta ja muun muassa 1926 syntyneiltä, joilla on jo sotaveteraanitunnus, ei missään nimessä tule ottaa etuja pois, mutta täytyy myös huomioida niitä henkilöitä, joilla on ollut samat tai kovemmat palveluolosuhteet kuin niillä, jotka ovat jo saaneet lottatunnuksen taikka sitten sotiemme veteraanien tammenlehvän. Näitä yhteydenottoja tulee jatkuvasti, tosin vähenevin määrin, mutta jos ja kun näihin asioihin palataan ja puututaan, niin kyllä kohtuuden nimessä nämä iäkkäät ihmiset olisi laitettava samalle viivalle ja kohdeltava heitä tasa-arvoisesti.

Toivon, että tämä palvelusetelimahdollisuus käydään myös läpi, koska varmasti kaikille on mielekkäämpää hoitaa sodista kärsineitä ja sotiemme veteraaneja mieluummin kodinomaisissa olosuhteissa ja kotona kuin lähettämällä heitä laitoksiin.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa herra puhemies! Halusin tulla käyttämään tämän puheenvuoron täältä puhujakorokkeelta, koska tässä salissa on muutama sen ikäinen seniorikansanedustaja, joka on ollut sota-ajan jälkeen siinä iässä, että muistaa, missä kunnossa tulivat senaikaiset nuoret miehet, jotka olivat olleet viisi vuotta rintamalla. He olivat silloin jo 25-vuotiaina, monet, pitkän aikaa työkyvyttömiä ennen kuin kokosivat itsensä henkisesti, fyysisesti, jotta pystyivät hoitamaan elämää sillä lailla kuin olivat sen ajatelleet ennen sotaa. Kun he tulivat, heillä saattoi olla iso perhe. Lapissa oli poltettu talot, kodit, kaikki oli alettava alusta.

Tämä ikäluokka ei ole saanut kymmeniin vuosiin edes sympatiaa Suomen päättäjiltä ja eduskunnalta. Ei ollut luvallista kertoa, missä on ollut, mitä on tehnyt. Monet kysyvät, miksi lähditte sinne, pilkallisesti. 80-luvun alussa vasta on kunnolla Suomessa pystytty puhumaan tästä ikäluokasta, mitä se on aikaansaanut suomalaisten ihmisten hyväksi. Minusta on aivan kohtuutonta, että vielä 60 vuotta tuosta ajankohdasta Suomessa pitää eduskunnassa puhua joistakin prosenteista, pääsevätkö sotainvalidit ja -veteraanit hoitoon vai eivät.

Sanoin viime viikolla 5 euron kansaneläkkeen osalta, että meidän pitäisi hävetä. Minä sanon tämän asian osalta: Meidän pitäisi hävetä, että me emme ole aikaisemmin korjanneet tätä asiaa, ja mielihyvin yhtyä ed. Eero Akaan-Penttilän lausumaan, ja toivoisin, että kaikki olisivat yksimielisesti sen puolella. Minä todella suurella ilolla havaitsin, että keskustapuolueen edustajat ovat sitä mieltä, että lausuma tulee hyväksyä.

Hämmästelin kovasti, että ex-ministeri Mönkäre, ed. Mönkäre, kertoi, että tämä on aivan oikea asia, mutta hallitus ei tehnyt ehdotusta, koska se merkitsee niin suuria menoja. Meillä olisi paljon suuremmat menot ilman 16 000—17 000:ta sotainvalidia, jos me olisimme tyytyneet siihen, mitä meiltä vaadittiin ennen sotaa, sota-aikana. Meidän velvollisuutemme on hoitaa vähintään tämä sotainvalidien osuus ja mieluummin kaikkien veteraanien kuntoutus joka vuosi.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Mönkäre täällä äsken totesi, että ei ollut rahaa toteuttaa tätä esitystä paremmin, vaikka halua siihen olisi ollutkin. Nythän kuulimme pari viikkoa sitten valtiovarainministeri Heinäluomalta, että Suomelle on tulossa ylijäämäinen budjetti ja se raha käytetään velan maksuun. Minä luulen, että tässä salissa on aika lailla yksimielisyys siitä, että tätä asiaa voitaisiin nyt viedä pikkuisen pitemmälle kuin tässä hallituksen esityksessä viedään tai niin, että hallitus toisi uuden esityksen, jolla tämä asia korjataan, eikä tällaista pientä prosenttipeliä enää täällä käytäisi.

Ihmisten silmissä yhteiskunnalla on paljon rahaa. Kun toisissa asiayhteyksissä kuitenkin tätä keskustelua käydään, poistetaan varallisuusvero Suomen rikkaimmilta ihmisiltä jne., heidän on vaikea ymmärtää, miksi sitten kaikista vaikeimmassa asemassa olevien kohdalla sitä rahaa ei olekaan.

Olen ed. Nurmen kanssa samaa mieltä siitä, että kotona annettu hoito varmasti monelle näistä sotainvalideista on paras ratkaisu. Onneksi tuossa veteraanikuntoutuksessa on tähän suuntaan jo joustavasti mentykin. Siinä pitäisi vaan päästä nyt siihen, että sitä kuntoutusta useammin saisi. Sillä on tietenkin se merkitys, että ihmiset pystyvät asumaan kotona pitempään, mutta myös se merkitys, että arvostamme sitä, mitä he ovat aikanaan tehneet, kun tiedämme, että monille heistä jäi sodasta traumaattisia kokemuksia, jotka eivät myöskään päällepäin näy ja joita ei voi mitata invaliditeettiprosenteissa.

Valto Koski /sd:

Arvoisa herra puhemies! Pikkuisen ihmettelen tämän keskustelun laajuutta, jos ottaa huomioon, mistä asiasta tässä nyt hallituksen esityksen 132/2005 vp puitteissa on loppujen lopuksi kysymys.

Ed. Vielma vetosi siihen, mitä joillekin tapahtui. Kun nyt tällaisiin tunnepitoisiin vetoomuksiin tässä ryhdytään, mikä voi olla puolustettavaa, niin minullakin on sellainen kokemus. Minun isäukkoni on kuollut vuonna 41 jatkosodassa, ja jäin alle 3-vuotiaana sotaorvoksi. Sen jälkeen olen toiminut sotaorpojen yhdistyksessä ja kaatuneitten omaisten järjestössä jne. Kyllä tässä tietysti näitä asioita on, jotka liittyvät tähän nuorempaankin ikäpolveen puhumattakaan siitä ikäpolvesta, joka nyt on 82-vuotias.

Tässä nyt sekoitetaan kaksi asiaa. Tässä on kysymys sotainvalideista, ja täällä puhutaan sotaveteraaneista. (Ed. Tennilä: Ei, kyllä minä puhuin ainakin sotainvalideista!) Tässä laissa puhutaan sotainvalideista, tulkoon nyt näin sanottua, mutta tämä keskustelu on laajentunut tänne omaisuusveron puolelle jne., joka tuntuu olevan tällainen hyvä vertailukohde tässä.

Nyt kuitenkin haluan toistaa, mitä tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan. Tässä "ehdotetaan sotilasvammalakia muutettavaksi siten, että sotainvalidille, jonka sotilasvammalain mukainen työkyvyttömyysaste on 25 prosenttia, voidaan korvata laitoshuoltoa enintään kymmenen viikkoa vuodessa, vaikka hoidon tarve ei johtuisikaan korvattavasta vammasta tai sairaudesta". Tässähän laajennetaan tätä nyt sillä tavoin, että sen tarpeen ei enää tarvitse olla syy-yhteydessä näihin asioihin, joita aikaisemmin on ollut. (Ed. Tennilä: Prosentti on olemassa!)

Sitten tässä sanotaan, että "Laitoshuolto on tarkoitus jakaa hoitojaksoiksi pitkin vuotta, ja se on tarkoitettu tukemaan niiden sotainvalidien kotona asumista, joiden toimintakyky on heikentynyt, mutta jotka eivät ole pitkäaikaisen laitoshuollon tarpeessa".

Tällainen tilanne on ihan selkeästi olemassa. Jos halutaan näitten ihmisten elämää auttaa, niin se ei laitoshuollon puitteissa sillä tavoin tapahdu kuin se tapahtuu avokuntoutuksessa, ja itse ovat tätä toivoneet. Erityisesti tämä jaksottaminen on ollut toivomuksena sen takia, että näissä laitoskuntoutusjaksoissa jos pidetään pitempään kuin yksi viikko, niin sitten siinä viikonvaihteessa ei ole minkäänlaista kuntoutustoimintaa ja ihmiset turhautuvat siellä, kun joutuvat vaan olemaan. Tässä on tämmöisiä tekijöitä.

Sitten haluan vielä ikään kuin valiokunnan kannanottona todeta: "Mainittua lainmuutosta käsitellessään sosiaali- ja terveysvaliokunta piti tärkeänä, että myös laitoshoidon korvaukseen oikeutettujen sotainvalidien piiriä nopealla aikataululla laajennetaan. Nyt ehdotettu uudistus mahdollistaa nykysäännösten mukaisen kahden viikon laitoskuntoutusjakson lisäksi 10 viikon maksuttoman laitoshuollon vuodessa sotainvalideille, joiden työkyvyttömyysaste on 25 prosenttia."

Tässä todetaan: "Uudistus parantaa selkeästi niiden sotainvalidien asemaa, jotka eivät ole pitkäaikaisen laitoshuollon tarpeessa, mutta joiden kotona selviytymistä voidaan ajoittaisella laitoshoidolla tukea. Samalla uudistuksella edistetään sotainvalidia kotona hoitavan puolison tai muun omaisen jaksamista." Tämä on vähintään yhtä tärkeää, kun ajatellaan tätä hoitosuhdetta siellä kotona.

Sen jälkeen vielä lopuksi: "Valiokunta pitää kannatettavana, että jaksottaiseen laitoshuoltoon oikeutettujen piiriä edelleen laajennetaan esityksen perusteluissa mainitulla tavalla alentamalla korvaamisen edellytyksenä oleva työkyvyttömyysaste vuoden 2008 alusta 20 prosenttiin." Jos oikein muistan, niin aikaisemmin kun tätä lakia käsiteltiin, valiokunta esitti ponnen, jossa tämä prosenttiluku esitettiin kokonaan poistettavaksi.

Tietenkin meidän pitää valiokunnan jäseninä tarkastella sitä lainvalmisteluprosessia ja tarkastella sen kustannusvaikutuksia. Tässä on moni ollut sitä mieltä, että kustannuksista viis, kunhan saadaan asia hoidettua, mutta olisi nyt vähintään vastuullista osoittautua semmoiseksi päättäjäksi, joka sitten tietäisi, mistä tässä on taloudellisestikin kysymys.

Sinikka  Mönkäre  /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä ed. Valto Kosken puheenvuoron jälkeen on syytä enää kritisoida sitä, mitä edustajat Seppo Lahtela ja Vielma täällä sanoivat, etteikö suomalaisilla poliittisilla päättäjillä ja maan hallituksella viimeisen kymmenen vuoden aikana olisi ollut kiinnostusta sotiemme veteraanien ja invalidien asioihin. Laman jälkeenkin, kun muissa asioissa täytyi säästää, Lipposen ykköshallituksenkin aikana joka vuosi sotiemme veteraanien ja invalidien asemaa parannettiin, valtiontaloudesta osoitettiin sinne korvamerkittyjä määrärahoja.

Täällä on sitten sotkettu tähän sotiemme veteraanien kuntoutusasiat, joihin tämän vuoden aikana tuli huomattavat lisärahat. Tämän syksyn aikanahan, nyt vasta, on saatu kunnissa toimimaan tuo avokuntoutuksen ja laitoskuntoutuksen yhteensovittaminen niin, että se raha alkaa riittää kaikille ja kerran vuodessa, mutta siihen tarvitaan kuntien aktiivisuutta, veteraaniasiamiehiä, jotka ottavat yhteyttä veteraaneihin, ja lääkäreitä, jotka suunnittelevat tuon kuntoutuksen.

Kun hallitus teki vuosi sitten veteraanipaketin, niin silloin tarkasteltiin kaikki veteraanien ja sotainvalidien asiat ja myös tämä sotainvalidien prosenttiasia käytiin huolellisesti läpi ja laskettiin, mitä maksaa. Sotainvalideilla laajimmillaan on erittäin suuret edut: ateriapalvelut, kotiapu, laitoskuntoutus kerran vuodessa, ja ne kustannukset ovat suuret. Mutta totta kai, aivan kuin ed. Valto Koski totesi, kustannuksista täytyy ottaa selvää ja täytyy katsoa, onko mahdollisuutta jäljellä oleville noin 16 000:lle, nopeasti vähenevälle joukolle, laajentaa näitä etuuksia. Se on ollut hallituksen tahto, mutta veteraanipakettia laadittaessa se summa oli vielä niin suuri, että siihen ei löytynyt sitä rahaa. Mutta tämä asia on tärkeä. Ei siitä ole hallituksessa ollut epäselvyyttä.

Ed. Seppo Lahtela, te ette voi väittää, etteikö olisi ollut halua. Katsokaa historiaa ja ottakaa asioista selvää. On ollut halua, ja on tehty. Kansainvälisesti katsoen suomalaisten sotiemme veteraanien ja invalidien asia on hoidettu hyvin.

Eero Akaan-Penttilä /kok:

Arvoisa puhemies! Muutama havainto tästä keskustelusta.

Ensinnäkin tämä lausumaehdotushan koskee ainoastaan sotainvalidien tiettyjen haitta-asteprosenttien poistoa. Minä pyydän nyt erityisesti kaikkia edustajia muistamaan tämän asian. Ed. Valto Koski ei ottanut tähän kantaa, kannattaako hän tätä osaa, vaan hän vähän paheksui sitä, että täällä otettiin sotaveteraanit tähän mukaan. Minä en ymmärrä sitä paheksuntaa sinänsä, vaikka tietysti siinä sitten taloudellinen tarkastelu täytyy ottaa vähän toisella lailla huomioon. Mutta tämä kohdentuu nyt pelkästään sotainvalideihin, jotka ovat pieni ryhmä ja joiden keski-ikä on 84 vuotta. Poliittisesti laidasta laitaan täällä on oltu tämän lausuman kannalla. Minusta olisi nyt erittäin tärkeää, että tämä hyväksyttäisiin eduskunnassa yksimielisesti.

Minä en ehdottanut tätä ensi vuoden alusta. En halunnut äänestää tästä, koska tiedän, että hallitusrintama olisi ollut silloin hyvin jyrkkä ja äänestys olisi hävitty. Minä halusin antaa tälle salille mahdollisuuden hyväksyä lausuman, joka kahden kolmen vuoden aikana viimeistään tulisi tarkasteluun. Siinä yhteydessä on hallitusneuvottelutkin meillä. Mikään ei estä hallitusta ottamasta tätä erityisryhmää tarkasteluun myös ensi vuonna vaikkapa lisätalousarvion puitteissa, jos niin vaan halutaan.

Ed. Mönkäre antoi monta erittäin hyvää avausta tähän mukaan. Hän oli itse asiassa hyvin myönteinen tälle asialle, mikä on voimakas poliittinen signaali. Ed. Kallis täällä sanoi, että sen olisi jo ensi vuoden alusta ollut hyvä tulla voimaan; minä olisin samaa mieltä, jos se olisi mahdollista. Mutta sen verran realisti näissä täytyy olla, että se varmaan ei tähän ehdi.

Haluaisin, arvoisa puhemies, verrata tätä asian käsittelyä siihen, miten meillä aikanaan viime vaalikaudella täällä käsiteltiin partisaanien kuntoutusrahaa, joka oli kertakorvausluonteinen, jossa oli kohderyhmänä noin tuhat ihmistä ja jonka vaikutus kertakorvauksena oli 5 miljoonaa Suomen silloista markkaa eli hyvin pieni hippu. Te kaikki, jotka olette täällä pitempään olleet, muistatte, että tätä asiaa käsiteltiin usein tässä salissa kyselytunneilla. Kaikki olivat sitä mieltä, että se olisi pitänyt järjestää. Sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli ainakin kaksi kertaa tätä, oli täysin yksimielinen siitä, että partisaanien kuntoutusraha täytyy saada. Kolme ministeriä, joita en nyt lähde tässä nimeämään, olivat myöskin sitä mieltä, mutta voimaa ei löytynyt mistään tämän asian hoitamiseen, ennen kuin yhden tavallisen kyselytunnin yhteydessä tämä asia kerran nousi esille jälleen, jolloin pääministeri Lipponen, jolla oli korvaa kuunnella tätä asiaa, tämän partisaanien korvausasian laittoi kertaheitolla kuntoon. (Ed. Laakso: Partisaanien uhrien!) — Partisaanien uhrien, aivan oikein, hyvä korjaus. Kiitoksia, ed. Laakso!

Tämä asia on minusta saman suuntainen. Tässä salissa on nyt huomattava yksimielisyys, ja kohderyhmä on niin iäkäs, että tämä täytyisi mahdollisimman nopeasti tällä meidän suomalaisella jäykällä hallintokoneistollamme saada kuntoon. Sen takia tämä lausumaehdotus pitää sisällään kahden kolmen vuoden harkinta- ja toiminta-ajan, ja on aivan taivaanvarma asia, että rahat tähän asiaan löytyvät, jos halutaan, se on aivan selvä. Tässä ei ole koko sotaveteraanien porukasta kysymys; tässä on sotainvalidien asiasta kysymys, heidän hyvin henkilökohtaisesta kuntoutustarpeestaan. Sen lisäksi entisenä vakuutuslääkärinä sanoisin, että täällä on suoranainen virhe: puhutaan edelleen työkyvyttömyysasteesta sen ikäisillä sotainvalideilla. Kyllä täytyisi modernisoida hallituksenkin vähän omaa tekstiään ja laittaa kaikki tämä ajan tasalle. Nyt meillä on näyttämisen paikka, ja toivon, että huomenna, kun tästä äänestetään, sali voi olla yksimielinen tämän asian suhteen, mikä merkitsee silloin sitä, että tämä tulee myöskin rauhallisesti ja hyvin hoidettua.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! Ihan muutama asia siitä, mitä ex-ministeri Mönkäre täällä totesi. Muistan elävästi ne muutamat keskustelut, jotka täällä hänen ministeriaikanaan käytiin, jolloin hän ed. Halmeen kysymykseen vastasi, että hän ihmettelee, jos kunnissa ei asiaa hoideta, ja että hänen toimestaan lähetetään vielä uusi paimenkirje kunnille nimenomaan tästä avokuntoutuksesta. Se, mitä hän äsken kansanedustajana totesi, pitää täysin paikkansa, eli se, että kaikissa kunnissa ei ole sillä tavoin asiasta huolehdittu. Mikäli muistan oikein, arvoisa puhemies, kaksi vuottako sitten Helsingissä jäi 0,5 miljoonaa vanhaa markkaa käyttämättä kokonaan tähän kuntoutustoimintaan. Viime aikoina ja viime vuosina on tullut nimenomaan esille se, että moni veteraani ei jaksa enää laitoskuntoutukseen, ja sen johdosta tämä ex-ministerin aikaansaama muutos oli minun mielestäni erittäin tervetullut.

Sitten, arvoisa puhemies, tähän hallituksen esitykseen ja mietintöön. Nimenomaan tästä työkyvyttömyys-sanasta, niin kuin itse totesin, olen useampia valituksia kirjoitellut. Se herättää sotainvalideissa nimenomaan pahennusta, kun asiantuntijalääkäri toteaa näkemättä kyseistä henkilöä, että työkyvyttömyysaste kyseisellä sotainvalidilla ei täytä sitä ja sitä prosenttimäärää, ei pääse näihin etuuksiin mukaan. Minun mielestäni silloin, kun puhutaan 84-vuotiaista henkilöistä, kenelläkään ei ole sinällään minun mielestäni työkykyä niin, että sitä sanaa voitaisiin käyttää. Siinä olen ed. Akaan-Penttilän kanssa ihan samaa mieltä, että tämä olisi nyt pitänyt poistaa, kun pykälä oli auki valiokunnassa.

Arvoisa puhemies! Kun otin tämän puheenvuoron, pohdin vain sitä, että kun täällä valiokunnan mietinnössä yhä edelleen todetaan, että näihin laitoshoitoihin oikeutettujen piiriä edelleen laajennetaan hallituksen esityksen perusteluissa mainituilla syillä, niin kun työkyvyttömyysaste esitetään sitten vuoden 2008 alusta 20 prosenttiin, onko edes kunnolla pohdittu, että silloinhan sotainvalidit ovat keskimäärin 86-vuotiaita. Montakohan heitä enää on silloin meidän keskuudessamme? Eli tämä on minun mielestäni se yksi pointti, jota minä henkilökohtaisesti en voi ymmärtää.

Sen johdosta minun mielestäni kaikista parasta olisi ollut se, että prosenttilukua olisi jo ensi vuoden alusta alennettu ja sen jälkeen poistettu, mutta minun mielestäni ed. Akaan-Penttilän lausumaehdotus on erittäin perusteltu, kun ottaa huomioon tämän ikäkysymyksen ja sen, onko heitä juuri lainkaan kahden kolmen vuoden päästä enää keskuudessamme.

Anne Huotari /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Mönkäre puhui täällä täyttä asiaa sisällön puolesta. Hän tuntee asian hyvin ja myöskin oikaisi puhujia siitä, että mitään ei olisi tapahtunut. On tapahtunut vuosien varrella, mutta aivan liian hitaasti.

Silloin päästään tähän rahakysymykseen, josta ed. Valto Koski sanoi, että se ei kuulu tähän, onko varallisuusvero poistettu tai valtiolle tullut ylijäämää. Kyllähän se kuuluu. Hän ei kuunnellut sitä, mitä sanoin, eli että ihmisten silmissä nämä asiat tuntuvat kummallisilta siinä suhteessa, että kun puhutaan joko vähävaraisista tai muista erityisessä tarpeessa olevista, silloin sitä rahaa ei ole, tai kun on kysymys jostakin muusta, valtionvelan maksusta tai niin kuin tässä tapauksessa 3 miljardin ylijäämästä plus 660 miljoonan budjetoidusta alijäämästä eli yhteensä 3,6 miljardin rahasta, niin silloin nämä asiat liittyvät toisiinsa.

Nyt, kun tässä asiassa on hyvä tahto, toivoisin, että hallitus tuo sellaisen esityksen, jolla tässä sotainvalidien asiassa päästäisiin eteenpäin. Eikä minusta mikään estä samanaikaisesti keskustelemasta myöskään sotiemme veteraanien asioista, koska nämä liittyvät niin voimakkaasti toisiinsa. Tiedän veteraaneja, jotka ovat halunneet mahdollisimman pian pois sieltä sotakentiltä. Heiltä esimerkiksi on kuulo mennyt. Silloin nuorena miehenä se ei kovinkaan paljon tuntunut haittaavan, mutta nyt aikuisiässä se on todella suuri ongelma.

Tapani Tölli /kesk:

Arvoisa puhemies! Sotaveteraanien ja sotainvalidien asiat ovat meille tärkeitä. Voin sanoa, että varmasti tässä salissa suurimmalle osalle ne ovat sydämen asioita. Hallitus on toiminut veteraanien aseman parantamiseksi määrätietoisesti. Tosin nyt käsillä olevassa asiassa on kyseessä sotainvalidien asia.

Veteraanipaketti, joka hyväksyttiin viime vuonna, toi merkittävän parannuksen veteraanien kuntoutukseen. Siitä ed. Mönkäre selkeästi äsken kertoi. Siinä tuli 11 miljoonaa euroa uutta rahaa. Veteraanit tämän mukaan pääsevät vähintään kerran vuodessa kuntoutukseen ja avokuntoutusta on merkittävällä tavalla kehitetty. Tosin tämä on käynnistysvaiheessa, joten täysimääräisesti se ei vielä toimi. Mutta kun puhutaan veteraanien ja invalidien asioista, siitä tulee joskus paha olo, kun siihen sekoitetaan turhan paljon poliittista peliä tai miksi sitä sanoisi. Tämä on tärkeä asia hoitaa ja yhteisesti hyvä hoitaa.

Tähän lopuksi haluan kommentoida, en äskeiseen lauseeseen viitaten, mutta ed. Vielma käytti varsin kriittisen puheenvuoron. Oli mielenkiintoista kuulla se. Minä kyllä tulkitsin, että se puheenvuoro oli lähinnä itsekriittinen puheenvuoro. Kokoomuksella oli 16 vuotta mahdollisuus keskeisessä roolissa saattaa nämä asiat kuntoon. Minä toivon, että tämä keskustelu veteraaneista ja invalideista käytäisiin rakentavassa hengessä.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Vielä vastaan ed. Mönkäreelle hänen äskeisen puheenvuoronsa johdosta, että siinä olennaista on se raha ja rahan riittävyys.

Ensimmäinen pointti: kohderyhmä pienenee erittäin nopeaa vauhtia luonnollisista syistä. Toisekseen yhteiskunta on vaurastunut, budjettia on pystytty paisuttamaan. Ja kolmanneksi, jos sitten katsotaan vielä tilinpäätöksiä, sosiaali- ja terveysministeriön pääluokan kohdalla on jäänyt etuuksia käyttämättä. Jos nämä kolme asiaa olisi otettu huomioon, niin tämä asia olisi pystytty hoitamaan jo ajat sitten. Silloin kun me olimme seitsemän vuotta hallituksessa, me olimme siinä veneessä, joka ei pystynyt tätä asiaa hoitamaan. Hoitakoot ne, jotka nyt valtaa käyttävät, tämän asian kuntoon.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Valiokunnan puheenjohtaja Valto Koski kertoi, että täällä puhutaan muustakin kuin mikä nyt on hallituksen esitys. Niin puhutaankin, ja se on sillä lailla merkittävää, että se osoittaa, että niin sotainvalidien kuin -veteraanienkaan asiat eivät ole vielä kunnossa. Sen takia näistä puhutaan. Kansanedustajiin otetaan yhteyttä veteraanien ja invalidien taholta ja kerrotaan, että asiat eivät ole kunnossa. Vai odotetaanko sitä, että he luonnollisen poistuman kautta poistuvat ja se ongelma poistuu näin?

Valtion budjetti tulee olemaan 3 miljardia euroa ylijäämäinen. Maksetaanko nyt valtionvelkaa pois, vai pitäisikö maksaa kunniavelkaa veteraaneille näillä rahoilla? Tämä on arvokysymys, ja nyt pitäisi meidän se päättää.

Toimi Kankaanniemi /kd:

Herra puhemies! Väheksymättä lainkaan sotien veteraaneja on todettava, että tässä nyt kysymyksessä olevassa asiassa, kun on puhe sotainvalideista, on kysymys henkilöistä, jotka ovat sittenkin eniten kärsineet sodan seurauksista sodan aikana ja sen jälkeen eli koko sodanjälkeisen ajan ovat kantaneet fyysistä vammaa myös itsessään. Siksi tämä asia on nyt, siltä osin kuin on tässä esillä, äärettömän tärkeä hoitaa ja kiireesti yli valtiovarainministerien tahdon. En tiedä, olisi mielenkiintoista kuulla, onko valtiovarainministeri Heinäluoma samalla linjalla kuin ovat olleet monet edelliset valtiovarainministerit eri puolueista, jotka ovat aina tyrmänneet nämä tällaiset pienet ja todella perustellut korjaukset meidän yhteiskunnassamme.

Kaikki puolueet, jotka täällä ovat, ovat olleet viimeisten 20 vuoden aikana hallitusvastuussa, joten kyllä tämä on yhteinen häpeä todella meille, että tällaista asiaa joudumme nyt 2000-luvulla käsittelemään. Tämä olisi voitu hoitaa, jos olisi hyvää tahtoa ollut, varmaan jo 60-luvulla viimeistään, kun sotakorvaukset oli maksettu ja Suomi noussut jo varsin hyvään vauhtiin.

Huomenna on mielenkiintoinen äänestys tästä asiasta, tästä hyvästä ponnesta, ja toivon, että se saa yksimielisen tuen, eikä täällä ymmärtääkseni kukaan ole vielä tätä vastustanut.

Totean vielä, että ensi vuonna 1926 syntyneet veteraanit täyttävät 80 vuotta ja voisi olla hieno syntymäpäivälahja heille, että heidän asiansa hoidettaisiin nyt myös jollakin järjestelyllä asianmukaiseen kuntoon.

Ahti Vielma /kok:

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti. Ed. Valto Koski sanoi puheenvuorossaan, että täällä käytetään tunnepitoisia termejä, kun puhutaan sotainvalideista ja sotaveteraaneista. Aivan oikein, minä toivoisin, että paljon enemmän annettaisiin tilaa tällaisessa asiassa nimenomaan positiivisille tunteille ja muistettaisiin todella, mitä ne sotainvalidit ja sotaveteraanit ovat tehneet ja mitä he ovat kärsineet. Vielä pitää 60 vuotta myöhemmin puhua tällaisista asioista. Sitä vaan lyhyesti tarkoitin.

Toiseksi ed. Tölli käänsi tämän eduskuntakauden aikana tutuksi tulleella tyylillä kärjen kokoomukseen päin, että tämä on itsekriittistä, mitä minä puhuin. Okei, olkoon myöskin siltä osin itsekriittistä, mutta minä huomautan vain, onko tässä salissa joku puolue, joka on sota-ajan jälkeen ollut enemmän hallituksessa kuin keskustapuolue. Keskustapuolue on aivan lyhyen pätkän ollut poissa hallituksesta, ja tämä asia olisi pitänyt hoitaa jo vuosikymmeniä sitten. Kun te 21 vuotta piditte kokoomusta paitsiossa nimenomaan niillä syillä, jotka juontuivat sota-ajasta, eli ulkopoliittisilla syillä, 21 vuotta, kokoomuksella ei ole ollut mahdollisuutta hallituspuolelta sanoa yhtään mitään.

Sinikka  Mönkäre  /sd:

Arvoisa puhemies! Minä kyllä haluaisin nyt todella, että eduskunta lopettaisi käyttämästä sanoja "häpeä" ja "ei ole ollut kiinnostusta" tämän asian yhteydessä, kun nämä kaikki parannukset, jotka on tehty, on tehty yhdessä veteraanijärjestöjen kanssa. Sotainvalidien Veljesliitto on itse aina jokaiseen budjettiin saanut esittää toiveita, ja hyvin on niitä pystytty ajan kuluessa toteuttamaan. Ehkä he ovat olleet sitten turhan vaatimattomia näissä toiveissaan. Mutta yhdessä järjestöjen kanssa on uudistuksia tehty ja sillä tavalla, että järjestöt ovat olleet vastuullisia ja yhteensovittaneet aina toiveitaan.

Sitten tämä 26 syntyneitten asia. Heidän asiansa on hoidettu niin, että ne, jotka sodan aikana ovat olleet erityisen vaativissa tehtävissä eli palvelleet koulutuskeskuksissa silloin 44, ovat saaneet kuntoutusoikeuden, eli muistakaapa sekin, ed. Kankaanniemi.

Sitten vielä, kun täällä haukutaan entisiä valtiovarainministereitä, niin jokainen valtiovarainministeri viimeisten kymmenen vuoden aikana on ollut joka vuoden budjetissa hyväksymässä sotiemme veteraaneille ja invalideille etuuksia. Ja kun täällä on erästä kokoomuslaista valtiovarainministeriä moitittu, niin muistanpa vuoden, jolloin hän oma-aloitteisesti teki sotainvalidien prosenttiasiassa esityksen sen alentamisesta etuuksien saamiseksi, kun muualta sitä esitystä ei tullut. Eli tämä ei ole kenenkään yksittäisen edustajan tai jonkun poliittisen puolueen asia. Suomessa tätä on viimeiset vuodet hoidettu yhdessä yksissä tuumin opposition ja hallituspuolueitten kesken riippumatta siitä, mitkä puolueet ovat kullakin puolella olleet.

Mikko Kuoppa  /vas:

Herra puhemies! On hyvä, että sekä sotainvalidien että sotaveteraanien etuuksia on lisätty, sillä kyllähän se varmasti jätti heille lähtemättömiä jälkiä, sekä henkisiä että fyysisiä vammoja, ja siinä mielessä tämä on aivan oikein. Mutta kyllä tuolta veteraanijärjestöistä ja invalidijärjestöstä kuuluu, että kyllä valtiovallan taholta on myöskin sitä henkeä ollut, että kyllä aika hoitaa tämän asian. Sen tähden edelleenkin sitten näitä ongelmia täällä on.

Tähän 1926 syntyneitten asiaan haluaisin todeta vaan sen, että kuntoutusoikeus todella tuli, mutta kyllä siellä edelleenkin haluttaisiin myöskin, että tämä rintamasotilastunnus, joka heiltä on evätty heidän mielestään täysin aiheettomasti ja joka on edelleenkin ratkaisematta, heille myönnettäisiin. Kyllä sekin asia pitäisi ratkaista, ennen kuin aika hoitaa senkin asian.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Samoin kiinnittäisin huomiota näihin 1926 syntyneisiin. He ovat kumminkin olleet sotatoimialueella ja rintamalla ja ovat jääneet vähän kuin osattomiksi.

Toinen asia nyt, kun sotaveteraanit ja -invalidit poistuvat näistä hoitolaitoksista hyvin voimakkaasti, on heidän leskensä, jotka elävät kumminkin suunnilleen kymmenen vuotta pitempään Suomessa. He ovat hoitaneet näitä invalideja sodan jälkeen niukoissa ja vaikeissa olosuhteissa ja kärsineet yhdessä niistä vammoista. Heidät pitäisi kyllä nyt laskea kanssa näihin hoitolaitoksiin saamaan kuntoutusta ja hoitoa. (Ed. Huotarin välihuuto) — On on, mutta minuun ovat ottaneet yhteyttä myös sotainvalidien lesket, jotka eivät ole päässeet. Sanotaan, että se etu on ollut vuosikausia, mutta kumminkin ihmisiä tulee koko ajan, jotka kertovat, että eivät ole päässeet.

Sinikka Mönkäre /sd:

Arvoisa puhemies! En halua pitkittää tätä, mutta taas käsitteet menivät sekaisin. Vuonna 1926 syntyneistä, ed. Kangas, osa oli rintamalla ja heillä on rintamaveteraanitunnus ja he saavat kaikki ne etuudet. Mutta ne, jotka olivat Puolustusvoimain koulutuskeskuksessa kesällä 1944, mutta eivät ehtineet rintamalle, ovat tämä 1926 syntyneitten joukko, joka meihin on ollut vuosikausia yhteydessä, ja heille on nyt annettu kuntoutusoikeus. Meillä ei ole oikeutta lähteä myöntämään heille tammenlehvää, siihen on olemassa tietyt kriteerit, mutta heille on myönnetty kuntoutusoikeus. Ei pidä sotkea heitä niihin, jotka rintamalla ovat olleet. He ovat saaneet ne etuudet, jotka heille kuuluvat.

Matti Kangas /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Mönkäreelle kertoisin, että olen ollut useamman kerran näitten 1926 syntyneitten valtakunnallisissa tapahtumissa. Niitä on ollut Jyväskylässäkin pari ja muuallakin. He kertoivat, että he eivät ole tunnusta saaneet; asiakirjoja on ollut sekaisin siellä eikä ole sodan melskeissä ja loppuvaiheessa kirjattu kaikkia oikeisiin paikkoihin. Kyllä he sitä mieltä ovat tai ainakin heidän järjestönsä, joka heitä edustaa, että se asia ei ole kunnossa.