Leena Rauhala /kd(esittelypuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä lakialoitteessani
nostan yhden omaishoidon tuen myöntämiseen liittyvän
epäkohdan esille, tai oikeastaan, voisi sanoa, omaishoidon
tuen pois ottamiseen liittyvän epäkohdan.
Omaishoitohan on tässä salissa ollut useammasta
eri näkökulmasta keskustelussa ja monta monta
eri kertaa. Varmasti yhteisenä tahtona meillä on,
että omaishoitajien jaksamista me tuemme kaikin keinoin.
Omaishoitohan, joka ikinen omaishoidettava, säästää vuoden
aikana noin 30 000—50 000 euroa tälle
yhteiskunnalle. Myös muuten voi sanoa, että omaishoito
on hyvä vaihtoehto ikäihmisille, ja ei pelkästään
ikäihmisille, vaan hoivaa tarvitseville, hoidettaville,
jotka haluavat asua kotona mahdollisimman pitkään
ja saada kodinomaista palvelua ja joilta löytyy omaisia,
jotka haluavat sitä työtä tehdä ja
voivat sitä tehdä.
Tiedämme, että omaishoitajista yli puolet
on eläkkeellä ja noin viidennes kokopäivätoimisesti työssä.
Tiedämme myös, että eläkkeensaajia
verotetaan sangen reippaasti erityisesti niin sanotuista lisätuloista,
joita omaishoidon palkkio eläkkeellä oleville
on. Voi sanoa, että tämä verotus tarkoittaa,
että puolet leikkaantuu tästä palkkiosta
pois. Ei pelkästään tämä yhteensovitus
eli palkkio ja eläkkeen saaminen ole tässä se
ongelma. Me tiedämme kaiken kaikkiaan, että siinä myöskin
omaishoidon tuen verotus on yksi ongelma, joka tulisi ratkaista,
eli omaishoidon tuki tulisi saada kaiken kaikkiaan verottomaksi.
Sellaisesta tuesta on kysymys, jolla, kun se oikein kohdentuu ja
on oikean kokoinen, saavutetaan hyvää. Tämä on
tietysti se toinen asia, mutta tässä omassa aloitteessani
on kysymys tästä eläkkeen ja palkkion
yhteensovittamisesta kaiken kaikkiaan.
Lakialoitteessani ehdotan, että työttömyyseläkkeen
maksamisen ehdoissa ei oteta huomioon omaishoidon tuesta maksettua
palkkiota. Tämä aloite on noussut omaishoitajien
yhdistysten keskustelutilanteista, joissa erilaisia esimerkkejä kerrotaan
meille ihan sieltä todellisuudesta ja arjesta. Esimerkiksi
henkilö on ollut mahdollisesti ansiosidonnaisella työttömyysrahalla
ja saanut sitten myös omaishoidon tukea, ja sitten kun hän
siirtyy tälle työttömyyseläkkeelle,
niin siinä tulee se huima pudotus, ja kuitenkin se työ jatkuu.
Näissä työttömyyseläkkeelle
siirtyvissä ei siis ole kysymys hyvin iäkkäistä henkilöistä, vaan
nimenomaan siitä 60:n iästä, kun määrätty ikä tulee.
Ei ole todellakaan kyse siitä — kun joskushan
nostetaan — että yli kahdeksankymppinen eläkkeensaaja
hoitaa iäkästä omaistaan tai henkilöä.
Tällöin voidaan jo kysyä, voisiko siinä jotain
muuta ratkaisua etsiä. Mutta tämä ongelma,
mikä minut on pannut tämän aloitteen
tekemään, miksi tämän olen tehnyt,
on se, että siinä ei ole kysymys mistään
kovin iäkkäistä ihmisistä, vaan
noin 60:n ikäisenä tämä muutos
tapahtuu, ja silloin ihminen on vielä täysin,
voi sanoa, kykenevä myös terveydentilansa puolesta
hoitamaan omaistaan.
Siis omaishoitajallahan on oikeus eläkkeeseen kunnallisen
eläkelain mukaisesti. Laissa on siis tällä hetkellä tämä kohta,
joka estää omaishoitajaa saamasta työttömyyseläkettä,
jos omaishoidon tuki ylittää määrätyn
euromäärän. Omaishoidon palkkion taso
määräytyy tietenkin hoidon sitovuuden
ja vaativuuden mukaan, ja palkkion maksamiseen ja hoidosta saatavaan
reaaliansioon eivät tämän lisäksi
saisi vaikuttaa muut tekijät. Näin katson, koska
tämä palkkiohan ei ole mikään
palkka. Se ei ole suuri palkka, vaan kysymys on palkkiosta. Minimissään
se on vähän yli 300 euroa, ja se, missä nämä leikkaukset
tapahtuvat, ovat sitten niitä, jotka ovat yli 500:n. Silloin
jos ihmisellä on hyvin vaikeasti hoidettava omainen, jolloinka
korvaus, omaishoidon tuki, mahdollisesti alkujaan on ollut 1 700—1 800,
2 000:n paikkeilla, niin silloin se leikkaus, kun se leikkaantuu
siihen 500:aan, on huima pudotus, kun se työ kuitenkin
jatkuu.
Näen, että tämä on ihan
konkreettinen epäkohta, koska omaishoitajat tekevät
todella inhimillisesti hyvää työtä,
ja silloin myös tämä taloudellinen vastaantulo
olisi heidän jaksamistaankin ajatellen erittäin
tärkeää.
Kaiken kaikkiaan tämä on siis yksi kohta.
Niin kuin sanoin, omaishoidon tuen tekeminen kokonaan verottomaksi
on myös se, joka tulisi saada aikaan. Mutta kaiken kaikkiaan
omaishoitajien jaksamiseen ja sen työn arvostukseen tulee
tehdä kaikki mahdollinen, millä heitä tuetaan.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Leena Rauhala on tehnyt tässä ihan
hyvän lakialoitteen. Kaikki mahdollinen on tehtävä,
niin kuin ed. Pertti Virtanen sanoi, omaishoitajien aseman parantamiseksi.
Meillähän on se iso homma tekemättä edelleenkin,
että saataisiin omaishoitajien saama sinänsä varsin
vaatimaton tuki verottomaksi tai ainakin niin, että sitä ei
veroteta niin kuin nykyään, jolloinka se menee
aika tavalla veroihin tuo tuki. Näitä vapaapäiviä eivät he
pysty kunnolla pitämään, koska ei ole
hoitopaikkaa taikka sijaishoitoa vapaapäivän ajaksi jne.
jne.
Lopuksi: Koko meidän terveydenhoitojärjestelmähän
romahtaisi, jos meillä ei olisi näitä arjen
sankareita, joita sitten velvoittaa lähinnä kiintymys
läheiseen ja omaiseen. He tekevät sitä tietysti
tästä lähtökohdasta ja varsin
moni myös ilman minkäänlaista tukea.
Keskustelu päättyi.