Anu Vehviläinen /kesk:

Arvoisa puhemies! Tässä salissa on puhuttu tämän vaalikauden aikana lukuisia kertoja omaishoidon tuesta ja omaishoidon parantamisesta. Muun muassa vuosi sitten, kun kunnallisvaalien alla keskusta nostatti täällä laajempaa vanhuspoliittista keskustelua, omaishoidon tuki nousi korostetusti esille. Myös tämän vuoden budjettia hyväksyttäessä sosiaali- ja terveysvaliokunta kiinnitti asiaan huomiota. Myös valtiovarainvaliokunta esitti omassa mietinnössään voimakkaasti, että omaishoidon tukea tulee parantaa kokonaisuudessaan.

Nyt meillä on tässä sitten hallituksen esitys, joka eräiltä osin parantaa omaishoitoa. Tässähän on kolme asiaa, kolme parannusta.

Ehkä suurin, parhaiten tunnettu esitys, minkä tämä pitää sisällään, on se, että omaishoitajalle esitetään toista vapaapäivää kuukaudessa. Ensimmäinen vapaapäivähän tuli voimaan vuonna 98.

Toiseksi esitetään, että omaishoitajalle tulisi tapaturmavakuutus kunnan toimesta. Se on myös oikein hyvä esitys.

Kolmanneksi esitetään, että indeksisidonnaisuus laitettaisiin asetustasolle. Se on myös hyvä asia.

Omaishoidon tukihan on erittäin laaja käsite. Joku ymmärtää omaishoitajiksi pelkästään ne noin 22 000 henkilöä, jotka saavat taloudellista omaishoidon tukea omalta kunnaltaan hoitaessaan omaistaan, läheistään: pitkäaikaissairasta, vammaista tai vanhusta. Kaiken kaikkiaan näitä omaishoitotilanteita arvioidaan olevan koko maassa yli 300 000.

Voisi todeta, että jokainen omaishoitotilanne on oma tilanteensa. On ihan eri asia, jos vanhus hoitaa vaikka omaa puolisoaan, on vanhushoitaja, pienellä eläkkeellä oleva omaishoitaja, kuin taas se, että äiti hoitaa pitkäaikaissairasta lastaan, vaikka epilepsiaa sairastavaa lastaan tai vammaista lastaan. Näissäkin tilanteissa on jo aivan erilaiset tarpeet, joita omaishoitajat haluaisivat parannettavan.

Näitä ongelmia, joihin lakiesitys ei vielä ota kantaa, on muun muassa tietysti omaishoidon rahallisen tuen taso. Se on keskimäärin 1 700 markkaa kuukaudessa. Lisäksi kunnat voivat oman harkintansa mukaan päättää omaishoidon tuen tasosta. Minimitaso on vähän toistatuhatta markkaa, eli omaishoitajat ovat epätasa-arvoisessa asemassa jo eri kunnissa. Sitten on myös määrärahasidonnaisuus, eli saattaa olla, että jossakin kunnassa on lyöty lukkoon budjetin yhteydessä omaishoitoon käytettävä summa ja sitten, kun se on ylittynyt, niin kesken vuoden voidaan omaishoitosopimuksia katkaista.

Eläkeläisomaishoitajat pitävät verotusta ehkä kaikkein suurimpana ongelma. Totta on, kun saa pientä eläkettä ja sitten saa sen pienen omaishoidon tuen, niin verotus huolehtii siitä, että omaishoidon tuesta saattaa jäädä vain noin puolet käteen. Se ei ole paljon, jos 600 markkaa kuukautta kohden jää.

Sitten vapaajärjestelyjen toimimattomuudesta: Nyt, kun on pari kolme vuotta ollut voimassa ensimmäinen kuukausivapaa, on huomattu, että kunnat eivät välttämättä ole pystyneet järjestämään sijaista siihen tilanteeseen tai eivät ole pystyneet osoittamaan laitospaikkaa, mihin hoidettava olisi omaishoitajan vapaapäivän ajaksi saatu. On myös ollut tilanteita, että sijaisen järjestäminen on tullut omaishoitajalle niin kalliiksi, että sitä ei ole kannattanut järjestää, eli sijaisjärjestely on maksanut enemmän kuin käteen on jäänyt omaishoidon tukea verojen jälkeen.

Eräs ongelma on palvelumaksut. Niissäkin on hyvin suuria vaihteluita eri kuntien välillä. Voi olla sellainen tilanne, että palvelumaksut tulevat kalliimmaksi kuin hoitajalle käteenjäävä tuki.

Edelleen, omaishoitajan oikeusturvassa on pahoja puutteita. On aika usein niin, että hallinto-oikeuden päätös on ollut lopullinen päätös eikä omaishoitaja ole pystynyt enää valittamaan siitä eteenpäin.

Hyvä puhemies! Edelleen eräs puute on tiedonpuute. Kun omaishoitajia on haastateltu, he ovat antaneet ymmärtää, että heille tärkein tiedonlähde omaishoitoasioissa on heidän oma lääkärinsä. Jokainen voi ajatella, että on hieman lääkärin ammattityön ulkopuolista tiedottaa kunnan omaishoitojärjestelyistä. Voi jopa olla, että kunnissa ei olla halukkaita tiedottamaan hyvin omaishoitajan oikeuksista.

Jaksaminen ja henkiset paineet hoitotilanteissa ovat erittäin yleisiä. Jaksamisen puute ja väsyminen on myös heijastunut siihen, että omaishoitajat, voi sanoa, ruuhkauttavat myös omilla kysymyksillään ja sillä, että haluavat neuvoja, myös kuntien sosiaalipuolta ja myös sitten vapaaehtoisjärjestöjä, jotka toimivat omaishoidon puolella.

Eräs ongelma, joka nousi viime viikolla esiin valtiovarainvaliokunnassa asiantuntijakuulemisessa, oli se, että omaishoitajuuden termikin on hämärtynyt. Saattaa olla niin, että kunnassa irtisanotaan vanhusten avopalveluista työntekijöitä ja heistä tehdään omaishoitajan asemaan laitettavia vierashoitajia. Omaishoitotilannehan ei ole työsuhde, eli silloin totta kai nämä oikeudet heikkenevät, jotka aiemmin ovat olleet, kun on ollut työsuhteessa kuntaan esimerkiksi avohuollon puolella.

Edelleen: Katson, kun eduskunta evästi viime syksynä ja budjettia hyväksyessään voimakkaasti hallitusta omaishoidon kehittämisestä, että tämä on riittämätöntä. Tämä on oikea askel, mutta riittämätöntä. Itse katson niin, että koska omaishoidon kehittäminen on niin laaja kokonaisuus, mitä hieman edellä jo esille toin, omaishoidon tuki ja omaishoito pitäisi ottaa laajempaan tarkasteluun esimerkiksi niin, että valtioneuvosto asettaisi parlamentaarisen työryhmän tai komitean, joka kävisi läpi omaishoidon ongelmatilanteet ja kuulisi omaishoitajia, niitä käytännön työssä mukana olevia ihmisiä, jotta voitaisiin valmistella laajempi pitkän aikavälin omaishoidon kehittämispaketti.

Uskallan esittää tällaista parlamentaarista työryhmää tai komiteaa sen vuoksi, että kun olen kuunnellut täällä salissa puheenvuoroja, missään ryhmässä ei ole ollut sellaista näkemystä, etteikö omaishoitoa tulisi kehittää. Kaikki ovat olleet siitä yksimielisiä, joten toistan sen, että pitäisin hyvänä, että omaishoidon osalta pistettäisiin pystyyn parlamentaarinen työryhmä.

Hyvä puhemies! Oma visioni on se, kun katson tulevia vuosikymmeniä ja suomalaisten ikääntymistä ja myös sitä, mitä meidän hyvinvointipalvelumme maksavat ja minkälaisia halukkuuksia meillä on myös parantaa monia etuisuuksia, kuten edellisessä kohdassa kävi esille, niin kustannuksista huolimatta näen, että yhteiskunnalle olisi taloudellisesti edullisempaa pitkässä juoksussa, että omaishoidosta tulisi subjektiivinen oikeus.

Tiedän, että tässä salissa varsinkin ne, jotka ovat kuntapäättäjiä, kavahtavat, kun otetaan esille uusi subjektiivinen oikeus, mutta korostan, että pitkässä juoksussa näin tulisi tehdä. Jo nyt tällä hetkellä omaishoitajat säästävät todella paljon yhteiskunnan varoja, laitospaikkoja ja kaikkea muuta, mitä hoitoon menee, ja henkilöstökuluja, joten se olisi varmasti halvempaa hoitoa. Perustelen sitä myös sillä, että kun jokainen meistä toivottavasti saa vanheta ja viettää pitkän elämän vielä eteenpäin ja ajattelee sitä, minkälaista hoitoa tulevaisuudessa haluaisi, niin uskon, että tässä salissa myös moni kallistuisi sille puolelle, että omaishoito olisi erittäin hyvä vaihtoehto.

Omaishoitohan ei aina tarkoita sitä, että on oltava puoliso, isä, äiti tai lapsi, joka on siinä hoitajana, voi olla myös vaikka naapurin mies tai naapurin nainen, mutta omaishoito kuitenkin olisi minun tavoittelemani visio. Se olisi perusteltua myös siitä käsin, että todellakin suomalaiset ikääntyvät ja 2030 meitä on jo aika iso joukko niin sanotusti ikäihmisten kirjoissa.

Arvoisa puhemies! Valiokunta kiinnitti todellakin vuosi sitten huomiota omaishoitoon budjettilausunnossaan ja muutoinkin. Kun esitys menee sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, toivon, että vaikka tässä on nyt kolme parannusehdotusta eli toinen vapaapäivä, tapaturmavakuutus ja indeksisidonnaisuus, siitä huolimatta valiokunta kuulisi laajemmin myös omaishoidosta ja voisi mietinnössään antaa evästyksiä jatkotyölle.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Tämä esitys, joka tuli valtion budjettiesitykseen aika viime tipassa ja itse asiassa sosiaali- ja terveysministeriön ja valtiovarainministeriön välisissä neuvotteluissa, pohjautuu hyvin suuressa määrin paitsi siihen, että jokainen sosiaalipolitiikan parissa työskennellyt ymmärtää, että omaishoitajan asemaa on paitsi eettisesti oikein myös kunnallistaloudellisesti järkevää parantaa, myös siihen, että täällä käydyssä välikysymyskeskustelussa noin vuosi sitten kaikki puolueet, myös kaikki hallituspuolueet, olivat sitä mieltä, että vähintään yksi lisävapaapäivä kuukaudessa pitäisi tuottaa.

On myönnettävä, että kaikki STM:n virkamiehet eivät olleet asiasta aivan yksimielisiä ja oltiin sitä mieltä, että ehkä muitakin asioita voisi tehdä sitä ennen, mutta minusta tämä oli eduskunnan niin selkeästi lausuma kanta, että sitä pitää noudattaa. Sen lisäksi on aivan selvää, että tiukasti omaisen hoitoon sidotulla ihmisellä täytyy olla mahdollisuus vapautua edes kahdeksi päiväksi kuukaudessa tästä taakasta. Kuten edellinen puhuja sanoi, tämähän on kunnille erittäin kannattavaa toimintaa, ja voi sanoa, että omaishoitajia ei kannata ajaa aivan ahtaalle, jotta heitä yleensä tähän raskaaseen ja uhrautuvaan työhön saataisiin.

En halua esitellä, koska ymmärrän, että tähän saliin ovat nyt valikoituneet ne kansanedustajat, jotka varsin hyvin tuntevat tämän esityksen sisällön, sitä, mitä tässä laissa esitetään, vaan hieman kerron niistä kaavailuista, joita sosiaali- ja terveysministeriössä asian tiimoilta on.

Edellinen puhuja otti jo esille subjektiivisen oikeuden. Tämä on erittäin vaikea kysymys. Meillä on muistaakseni noin 300 000 ihmistä, joita omaiset enemmän tai vähemmän kotona hoitavat. On aivan selvä asia, että he kaikki eivät kuulu omaishoidon tuen piiriin sen takia, että ihmisillä edelleen pelkkään ihmisyyteen vedoten on jonkinlaisia velvollisuuksia kanssaihmisiään, omia omaisiaan ja muita ihmisiä kohtaan emmekä voi ajatella, että kaikesta siitä aina kunta maksaa. Omaishoidon tuki tulee kyseeseen siinä vaiheessa, kun lähimmäistä kohtaan oleva velvoite alkaa käydä kohtuuttoman raskaaksi ja sitoo ihmistä enemmän kuin kohtuudella voidaan vaatia.

Subjektiivisen oikeuden määrittäminen on kuitenkin erittäin hankalaa, koska tavallaan sen rajaaminen, missä vaiheessa omainen on niin vaikeasti hoidettava, että tähän on syytä tulla tukea, on vaikeaa. Me voimme ajatella, että meillä olisi tämmöisiä hoitoisuusluokituksia, joita on kehitetty. Mutta tämä arvio on objektiivinen vain sen hoitoisuuden osalta, ei sen elämäntilanteen osalta, jossa perhe on. Se on kuitenkin hiukan eri asia. Voitaisiin tietysti ajatella, että määrittelisimme subjektiivisen oikeuden, missä vaiheessa kunnan on tarjottava laitoshoitoa. Tämän tilanteen välttämiseksi kunnan varmaan kannattaa tehdä omaishoitosopimuksia, jotta subjektiivinen oikeus laitoshoitoon ei laukeaisi. Joka tapauksessa asian setviminen ei ole lainkaan yksinkertaista.

STM:ssä pohditaan sitä, pitäisikö meidän laatia omaishoidon tuesta ja omaishoidosta erillinen laki, johon kootaan kaikki siihen kuuluvat säännökset, ja varmaankin tällaisen erillislain puoleen tässä ollaan päätymässä. Kuitenkin itse edustan sitä kantaa, että tämän lain pitäisi olla aika väljä puitelaki ja sitä voisivat täydentää jonkinlaiset laatusuositukset tai palveluohjeet, koska laatusuositus voidaan kirjoittaa paljon monisanaisemmin, kuvailevammin, ikään kuin fiksummin. Tämmöinen jäykkä laki on ehkä kuitenkin elämälle jossakin määrin vieras eikä aina ole niin tarkoituksenmukainen.

Sitten kysymys siitä, onko omaishoidon tuki joidenkin henkilöiden osalta markkamääräisesti liian pieni: Jos aloitetaan tästä, pitäisikö sen olla veroton. Minusta sen ei pidä olla veroton, vaan jos sitä halutaan parantaa, niin sitä pitää nostaa. Verottomuushan tukisi sellaista henkilöä, jolla on takanaan muita tuloja, esimerkiksi eläketuloja, mutta ei lainkaan hyödyttäisi sitä henkilöä, joka jää kokonaan pois työstä omaistaan hoitamaan. Hänhän kuitenkin tarvitsisi sitä tukea enemmän kuin se, jolla on jo jokin perusturvallisuus oman esimerkiksi eläkkeensä perusteella.

Kysymys siitä, pitäisikö minimikorvausta nostaa, on kaksipiippuinen asia, koska toisaalta joudutaan harkitsemaan, missä vaiheessa yhteiskunnan tuki tulee kuvaan mukaan. Jos me korotamme minimikorvausta, niin se on vähän sama kuin että pieniä haittoja ei korvata. Tavallaan siinä mielessä voidaan joutua ojasta allikkoon, jos nostamme sitä summaa, joka kunnan vähintään pitää maksaa, jos se yleensä maksaa jotain, koska silloin saattaa käydä niin, että niiden määrä, joille yleensä maksetaan jotain, vähenee. Tässä palaamme uudestaan tämmöiseen hoitoisuusluokitukseen, pitäisikö taksa mieluummin sitoa jonkinlaiseen hoitoisuusluokkaan ja tätä kautta sitten määritellä taksat niin, että on olemassa myös varsin alhainen minimikorvaus silloin, kun hoidon tarve ei ole niin kovin suuri eikä hoitoon sitoutuminen ole niin suuri.

Semmoinen seikka, joka ehdottomasti täytyy korjata, on kysymys vierashoitajista, kun eräät kunnat ovat ryhtyneet käyttämään omaishoitajalakia tilanteessa, jossa hoitajalla ja hoidettavalla ei ole minkäänlaista henkilökohtaista suhdetta toisiinsa. Tämä on aivan selvää lainkiertoa. Tässä kierretään työsuhteen ehtoihin liittyviä lakeja, eikä se minusta voi olla tämän lain tarkoituksena lainkaan.

Sitten on jatkuva kysymys siitä, että kun tämä on, niin kuin edellinenkin puhuja sanoi, kunnille hyvin kannattavaa toimintaa, niin on erittäin kummallista, että niin moni kunta säästää näistä rahoista. Ihmettelen, pitäisikö meidän sitten säätää laki siitä, että käsketään kuntia ylipäänsä toimimaan edes oman etunsa mukaisesti, ja pitäisikö sitä sitten ryhtyä valvomaan, koska on se aivan kummallista, että kunnat tästä ehdottomasti itsensä kannalta edullisemmasta hoitomuodosta säästävät ja samalla ajavat sitten vanhuksia, vammaisia tai muita hoidon tarpeessa olevia raskaampiin ja paljon kalliimpiin hoitomuotoihin.

Arvoisa puhemies! Toivon, että tämä laki voitaisiin eduskunnassa käsitellä sutjakasti, ja myöhemmät kehittämistarpeet ovat vuorossa myöhemmin.

Anu  Vehviläinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Olen ministeri Soininvaaran kanssa täysin samaa mieltä siitä, että subjektiivinen oikeus on erittäin vaikea, mutta silti minusta meidän pitäisi uskaltaa tässä yhteydessä puhua siitä. Käytännön ongelmia tulee olemaan varmasti paljon. Pidän hyvänä sitä, että ministeriössä tätä seikkaa jo nyt perusteellisesti tältä kohdalta mietitään.

Mielestäni tulisi laatia omaishoidon osalta oma erillinen lakinsa, mutta edelleen vetoan ministeriin siinä, että katsoisin, että olisi järkevää, että myös eri puolueiden ja eri eduskuntaryhmien ääni kuuluisi ja laitettaisiin pystyyn parlamentaarinen komitea omaishoidon parantamiseksi.

Näistä miljardisäästöistä, jotka kunnat saavat: Haluan korostaa ministerille sitä, että tämä ei ole pelkästään kuntien asia, tämä on myös valtiovallan asia, eli molempien tulee olla valmiit panostamaan myös taloudellisesti omaishoidon kehittämiseen.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ministeri Soininvaaran ilmoitusta siitä, että ministeriö valmistelee omaa lakia omaishoidosta, pidän erittäin tervetulleena. Varmaan on syytä tarkkaan miettiä, minkä tyyppinen laki se sitten on, onko se väljä puitelaki ja pitääkö sisällään subjektiivisen oikeuden vai ei. Nämä vaativat vielä tarkkaa harkintaa, mutta tällainen laki ehdottomasti tarvitaan.

Olin erittäin ilahtunut siitä, että ministeri Soininvaara totesi, että omaishoitojärjestelmän väärinkäyttö vierashoitajien avulla pitää lopettaa. Ikävä kyllä, oma kotikaupunkini Tampere kuuluu niihin, joissa näin on selvästi tehty. Sitä on jonkin verran pystytty estämään ja saatu asioita hoidetuiksi niin, että esimerkiksi invalidien palvelutalon kautta on vierashoitajia palkattu työsuhteeseen ja näin saatu tämä asia hoidetuksi, mutta edelleen näin tapahtuu. Toinen kohta, (Puhemies koputtaa) missä kaupunki tätä käyttää väärin, on indeksikorotusten osalta. Sen vuoksi täsmennystä siihen pitäisi vielä saada.

Esa  Lahtela  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ministeri Soininvaara totesi, jotta tässä on vaikeaa tämän normituksen teko tavallaan, millä tavalla kukin kuuluu mihinkin luokkaan, jos tästä tehtäisiin subjektiivinen oikeus. Minusta kuitenkin ne vaikeimmat tapaukset, mitkä ... Vaikka Kelan hoitotuki on jo sieltä puolen, siellähän on normitusta jo aika pitkälle olemassa, ja minusta sinne puolelle voisi tehdä semmoista normitusta, jotta kun on määrätyn tasoista hoitoa vaativa henkilö, niin silloin olisi ihan luonnostaan subjektiivinen oikeus ja kunnat eivät voisi siinä venkuilla yhtään.

Yksi juttu, joka tähän on sisältynyt aina ja jota vastaan olen protestoinut niin pitkään kuin olen eduskunnassa ollut, kuusi vuotta, koko ajan, on sosiaalipalvelumaksu. Sitä minä en ymmärrä vieläkään, miten voidaan periä sosiaalipalvelumaksua, jos ei muuta sosiaalipalvelua saa kuin vaikka oman tyttären hoidon. Kun tytär antaa äidilleen vaikka tätä omaishoitoa, pitää huolta, niin siitä kunta voi rokottaa sitä äitiä, periä sosiaalipalvelumaksua. Tämä vinous pitäisi jotenkin oikaista.

Jaana Ylä-Mononen /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Tässä ilolla tervehdin myöskin tätä ministeri Soininvaaran toteamusta mahdollisesta erillisestä lainsäädännöstä. Nythän tässäkin keskustellaan tavallaan aika yksipuolisesti vuoron perään joko hoidettavasta tai hoitajasta, mutta tällaisessa erillislainsäädännössä voitaisiin tarkastella myöskin vaatimuksia, joita hoitajalle asetetaan. Kiinnitän tässä huomion taannoisiin esimerkkeihin siitä, että heikkokuntoinen vanhus hoitaa vielä heikkokuntoisempaa toista vanhusta, todennäköisesti puolisoaan. Ne seuraamukset, jotka tästä saattavat tulla, jos tarkastellaan sitä vain kunnan säästönäkökulmasta, ovat paikoin epäinhimillisiä. Samoin on myöskin merkkejä siitä, että vanhuksen lapsi tai lapsenlapsi puhtaasti taloudellisesta syystä hankkiutuu omaishoitajaksi ja hoito jää sitten sivuseikaksi.

Margareta  Pietikäinen  /r(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kiitokset ensin ministeri Soininvaaralle hyvästä puheenvuorosta.

Subjektiivisesta oikeudesta haluan kuitenkin todeta, että tällä hetkellä kuntien tähän tarkoitukseen varatut määrärahat usein loppuvat vuoden puolessavälissä, minkä jälkeen kunta ei enää tee uusia sopimuksia. Näissä tapauksissahan hoitajan ei ole mahdollista saada tukea omaishoidon puitteissa myöhemmin saman vuoden aikana. Koska määrärahojen varaaminen tähän tarkoitukseen tällä hetkellä on kunnan omassa harkinnassa, voivat kuntien väliset erot olla suuria. Kuntalaisten näkökulmasta tilanne voi olla syvästi epäoikeudenmukainen. Olen sitä mieltä, että subjektiivinen oikeus tällaisessa tapauksessa merkitsisi, että tällaisia ikäviä tilanteita ei syntyisi.

Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Yhdyn myös niihin kiitoksiin, joita täällä on sosiaali- ja terveysministerin suuntaan osoitettu, että lainsäädäntö etenee. Silloin myöskin ajatus siitä, että perustaisimme parlamentaarisen komitean tai muuta sen kaltaista, ehkä on sitten turha, kun tämä asia näin on hyvin menossa eteenpäin.

Ministeri Soininvaara ihmetteli sitä, miksi monet kunnat eivät sijoita omaishoitajien järjestelmään, vaikka monien kuntien koko terveydenhoito faktisesti yleensäkin pohjautuu siihen, että ihmiset hoitavat omaisiaan kotona. Vastaus lienee usein se, että ajatellaan ihmisten inhimillisyyden olevan ikään kuin se tekijä, että he hoitavat omaisiaan huolimatta siitä, ettei taloudellisesti tuetakaan. Tämä on tietysti aika tavalla väärin, että vedotaan sitten monesti huonokuntoisenkin ihmisen ikään kuin sisäiseen pakkoon huolehtia omaisestaan.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara

Arvoisa puhemies! Haluan huomauttaa, että se yhteiskunnan tuki, joka omaishoidolle annetaan, ei ole ainoastaan se rahallinen korvaus omaishoitajalle, vaan tarkoituksena on mahdollisesti säätää myös kotisairaanhoidosta ja tavallaan siitä palvelusta perheelle, jossa omainen hoitaa, usein jopa huonokuntoinen vanhus hoitaa toista vielä huonokuntoisempaa. Tämä saattaa olla inhimillisesti kuitenkin hyväksyttävää, jos siihen tulee mukaan kotisairaanhoitoa ja muuta avopalvelutukea.

Se, että eräät kunnat perivät omaishoidon tuella hoidettavalta maksun, oli minulle suuri yllätys. Tämän kuitenkin laki mahdollistaa. Tämä ei ole ainoa kummajainen, joka meidän maksupolitiikassamme on. (Ed. Stenius-Kaukonen: Näin on!) Voin kertoa, että koko sosiaali- ja terveystoimen maksupolitiikka on meillä nyt tarkastelun kohteena. Koko järjestelmässä on äärimmäisen suuria kummallisuuksia.

Sanon vielä, että kunta, jolta puolessa vuodessa loppuvat nämä rahat, on kertakaikkisesti hölmö, (Ed. M. Pietikäinen: Kyllä!) koska kyllähän se omaksi tappiokseen tämän tekee. Olemme subjektiivista oikeutta pohtineet, mutta me varmaan emme kaikille niille 300 000:lle, joita omainen jollakin tavoin auttaa, tätä oikeutta anna. Sen määritteleminen, kenelle se annetaan, kenelle ei, on äärimmäisen hankala asia. Sen takia pelkään pahoin, että tämä tie, niin houkutteleva kuin se onkin, on suljettu.

Pirkko  Peltomo  /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Omaishoitajien asema paranee, kun hallitus antaa nyt oman esityksensä omaishoitajien vapaapäivän lisäämisestä ja myöskin tärkeästä tapaturmavakuutuksesta, joka omaishoitajille tulee järjestää, ja myöskin siitä, että indeksitarkistukset tulevat asetuksella.

Mutta erityisesti ministeri Soininvaaran äskeisestä puheesta minulle tuli mieleen se, millä tavalla kunnissa voitaisiin jatkossa antaa yhdestä pisteestä tavallaan kaikki kotona annettavat palvelut. Esimerkiksi kotikaupungissani Porissa meillä mietitään tällä hetkellä niin sanottua kotihoitokeskusta, johon hyvin sopisi myös omaishoitajille annettava apu kunnan kautta.

Rouva puhemies! Haluan myöskin pohtia omaishoitajien asemaa vähän laajemmin.

Ikääntyneestä, vammaisesta tai sairaasta perheenjäsenestään tai läheisestään päivittäin huolehtivia omaishoitajia arvellaan Suomessa olevan tällä hetkellä yli 300 000. Heistä noin 60 000 hoitaa laitoshoitokuntoista läheistään. Suurin osa omaishoitajista tekee työtään ilman virallista tukea. Tuki kohdistuu yleensä kaikkein vaikeimpiin hoitotilanteisiin. Omaishoidon tukea saa siten vain noin 22 000 perhettä, mikä on 5 prosenttia omaistaan tai läheistään hoitavista. On arvioitu, että jos omaishoitajien voimat hiipuisivat eikä laitoskuntoisia enää jaksettaisi auttaa kotona, olisi välitön laitospaikkojen lisätarve noin 33 600 paikkaa. Se on paljon. Kun virallisen omaishoidon tukemiseen käytetään Suomessa vuosittain noin 300 miljoonaa markkaa, laitoshoidossa samojen henkilöiden hoitokustannukset olisivat noin 1,5 miljardia markkaa. Vaikka omaishoitajien työn arvoa ei voi mitata rahassa, on todettava, että heidän työnsä tuo myös merkittäviä säästöjä.

Omaishoidon tukijärjestelmä on ollut voimassa vuodesta 1993. Nyt omaishoidon tukeen ensi vuonna on tulossa parannuksia: omaishoitajan lakisääteinen vapaa pitenee yhdestä vuorokaudesta kahteen vuorokauteen kuukautta kohti; oikeus vapaaseen laajenee myös niihin hoitajiin, joiden hoidettavat viettävät osan päivästä kodin ulkopuolisessa toiminnassa, mutta tarvitsevat muuna aikana jatkuvaa huolenpitoa; ja kunnille tulee velvollisuus järjestää omaishoitajille tapaturmavakuutus. Ne ovat erittäin tärkeitä ja myönteisiä uudistuksia.

Tulossa olevien parannusten lisäksi on syytä pohtia myös, miten omaishoitajien asemaa voidaan muutoin selkiinnyttää. Tällä hetkellä ongelmia ovat muun muassa omaishoitajan tuen harkinnanvaraisuus ja määrärahasidonnaisuus, jotka aiheuttavat eriarvoisuutta kunnissa ja jopa saman kunnan sisällä. Hoitosuhteen arviointiperusteet ja tuen sisältö vaihtelevat hyvin paljon. Yhtenäiset linjaukset siitä, kuka on oikeutettu tukeen, puuttuvat. Omaishoidon tuen kriteeristön soveltajan asenteilla ja mielipiteillä on tällä hetkellä suhteettoman suuri merkitys. Riitatilanteissa hallinto-oikeuksien kanta on ollut yksiselitteinen: merkityksellisimmäksi on katsottu hoitotilanteen sitovuus ja/tai vaativuus. Kaikki omaishoitajat eivät kuitenkaan jaksa käydä läpi valitusprosessia. Sitä paitsi onko edes oikein, että lakisääteisen etuuden saaminen voi vaatia pitkän valitusprosessin, vaikka lain edellytykset selvästi täyttyvät?

Hoitovelvoitteesta ja perheen eri jäsenten velvollisuuksista voi nimittäin olla monta mieltä, samoin omaishoidon raskaudesta ja sitovuudesta. Jonkun mielestä vammaisen lapsen hoitaminen on valtavan raskasta, mutta ikääntyvän puolison hoitaminen kuuluu asiaan, tai päinvastoin. Kun tuki on harkinnanvarainen ja määrärahasidonnainen, kunnissa syntyy kirjavia päätöksiä.

Omaishoitajien mukaan kuntien päätökset eivät aina riipu edes kunnan varallisuudesta tai varattomuudesta. Niin sanottuja hyviä kuntia on paljon, toteutetaanhan esimerkiksi paikallisia omaishoitajien tukikokeiluja jo yhä enemmän. Samaan aikaan joissain kunnissa on kuitenkin säästöjen varjolla tai jopa lainvastaisesti huononnettu omaishoitajien ja hoidettavien asemaa. Näitä tietoja sain Lähi- ja omaishoitajaliitosta. Päätöksiä ei anneta tai niitä vitkutellaan, kotikäyntejä ja palvelusuunnitelmia ei tehdä. Vaippa- ja hoitotarvikekeskustelussa vedotaan siihen, että ministeriön ja Kuntaliiton suositus on vain suositus eikä sitä ole pakko noudattaa. (Ed. Stenius-Kaukonen: On!) — Tähän vedotaan. — Omaishoidon tukea maksetaan alle asetuksen. Omaishoitajat laitetaan lomalle silloin, kun hoidettava joutuu yllättäen sairaalahoitoon. Tässä vain joitakin esimerkkejä.

Rouva puhemies! Arveluttavalta kuulostaa myös eräiden työvoimapiirien tulkinta, jonka mukaan omaishoidon tukea saava ei voi olla työmarkkinoiden käytettävissä vaan työllistää itsensä omassa työssään. Työmarkkinatuki on peritty takaisin, vaikka omaishoidon tuki on ollut vain runsas 1 000 markkaa kuukaudessa bruttona.

Eikö omaishoitajalla ole oikeutta omaan ansiotyöhön? Omaishoitajan tuki on tarkoitettu kotona hoitamisen tukemiseen, ei ihmisten ahdinkoon ajamiseen. Eikö työtön voi olla hyödyksi ja avustaa työttömyysaikana omaistaan? Työttömyyskorvauksen epääminen merkitsee käytännössä sitä, että omaishoidon tuki ei koske työttömiä. Onko työttömän siis laitettava omaisensa laitokseen? Eikö hänellä ole samaa valinnan vapautta kuin muilla?

Valtion tulee ohjata kuntia ja myös työvoimapiirejä siten, että omaishoitajien oikeudet toteutuvat jatkossa paremmin. Meillä on voimassa oleva perhehoitolaki, mutta ei vastaavaa omaishoitolakia. Myös ministeri Soininvaaran tulkinta, että tarvitsemme oman omaishoitolain, on ihan kannatettava. Kehittämällä lainsäädäntöä omaishoitajien asemaa on täsmennettävä siten, että omaishoidon tuen toteutuminen ei jää riippumaan kunta- ja viranomaiskohtaisista tulkinnoista.

Omaishoitajien aseman parantaminen on ajankohtaista myös siksi, että suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään omaishoito tulee kasvamaan. Ihmisten on saatava itse valita, haluavatko he hoitaa apua tarvitsevaa perheenjäsentä kotona. Kun huomattava enemmistö ikäihmisistä haluaa asua omassa kodissaan ja kun samanikäisten puolisoiden voimat uupuvat, ollaan vakavan ongelman edessä. Omaishoitajien jaksamisesta on huolehdittava ennalta, ennen kuin "kamelin selkä katkeaa". Vuoteen 2030 mennessä huoltosuhde Suomessa tulee olemaan Oecd-maiden heikoimpia. Yli 65-vuotiaita on silloin 80 prosenttia enemmän kuin nyt. Haasteet avopalveluiden kehittämisessä ovat jo pelkästään ikääntyvien henkilöiden osalta valtavat.

Rouva puhemies! Omaishoitajakysymys on myös naiskysymys. Nainen on usein se, joka pysyy pidempään hyväkuntoisena ja joka huolehtii puolisostaan. Edellytämmekö, että naiset jaksavat palkkatyön ja perheensä lisäksi huolehtia myös ikääntyvistä vanhemmistaan ja eläkkeelle jäätyään ikääntyvästä puolisostaan? Virallista omaishoidon tukea saavista omaishoitajista noin kolmannes on puolisohoitajia.

Tukipalkkio on hyvin pieni, kuten täällä on jo tullut esille, alimmillaan vähän toistatuhatta markkaa, ja keskipalkkio on noin 1 700 markkaa kuukaudessa. Suurista rahoista ei siten ole kyse. Monesti omaishoitotilanne alkaa tai vaikeutuu vähitellen, kun läheisen sairaus etenee tai tilanne huononee pitkän ajan kuluessa. Usein erilaisista tukimuodoista ei välttämättä ole tietoa, eikä tukea osata hakea. Kun tukea sitten haetaan, kenenkään ei pidä joutua nöyryytetyksi siten, että tuki evätään perusteella "puolisoa kuuluu hoitaa" tai että vapaapäivät evätään, vaikka hoito on ympärivuorokautista. Näinkin on käynyt.

Arvoisa puhemies! Toivon, että valiokuntakäsittelyssä huomioidaan vielä edellä nostamiani ongelmia ja pyritään löytämään asioihin ratkaisuja.

Anu Vehviläinen  /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Peltomo, te toitte hyvin esille puheenvuorossanne niitä käytännön ongelmia, joita kunnissa omaishoitotilanteissa on. Sekä neuvonnan osalta että myös omaishoitajien oikeuksien osalta on pahoja ristiriitoja.

Itse haluaisin nostaa esille, kun meillä pitäisi nyt olla jokaisessa kunnassa myös sosiaaliasiamiehet, kysymyksen, eikö olisi juuri sosiaaliasiamiesten tehtävä katsoa omien kuntiensa alueella, että omaishoitotilanteet ovat asianmukaiset. Kun ministerikin on vielä paikan päällä, niin itse asiassa uskallan esittää toivomuksen siitä, että piakkoin selvitetään se, miten sosiaaliasiamiesverkosto on lähtenyt käyntiin ja ovatko sosiaaliasiamiehet ikään kuin asioidensa tasalla kunnissa.

Pirkko  Peltomo  /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ne ovat tärkeitä asioita, jotka ed. Vehviläinen nosti esille.

Niin kuin alussa totesin, Porissa mietimme juuri sen kaltaista kotihoitokeskusta, johon voitaisiin yhdistää kaikki kotona annettava hoito ja siihen tarvittavat apuvälineet. Silloin voidaan puhua, että omaishoito olisi yksi osa siinä, josta voisi saada erilaisia tietoja ja tukea, kotisairaala, kotipalvelu jne., eli kaikki se tuki, mitä vanhukset ja vammaiset tarvitsevat kotonaan.

Ed. Vehviläisen kysymys sosiaaliasiamiehestä on minusta tutkimisen arvoinen paikka. Toivoisin, että siitä saisi jonkinlaista selvitystä.

Marjatta Stenius-Kaukonen /vas:

Arvoisa puhemies! Kuten on jo tuotu esille, tämä esitys on selkeä parannus nykyiseen tilanteeseen. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on paljon askarrellut tämän asian kanssa, ja olemme tehneet mietintöä, jossa olemme esittäneet korjaustarpeita, mitä omaishoidon tukijärjestelmässä on, ettei tämä nyt ihan välikysymyskeskustelun pohjalta kai tänne ole tullut. Tärkeää joka tapauksessa on, että esitys on nyt käsittelyssä. En myöskään aio käydä läpi esityksen hyviä kohtia, koska ne on todettu moneen kertaan, vaan on syytä tuoda vielä esille ongelmakohtia, joita on jo eri puheissa käsitelty, mutta ei ikävä kyllä kaikkia, niitä vielä riittää.

Itse haluaisin ensimmäiseksi nostaa esille sen, että vaikka tässä on erittäin tärkeä lisäys, että tapaturmavakuutus, vapaaehtoinen vakuutus, tulee ottaa omaishoitajille, niin sairauspäiväraha-asia, ministeri Soininvaara, edelleen on ongelma. Riippuu tietysti siitä, miten kauan aikaa henkilö on ollut omaishoitajana, onko hänellä vielä oikeus sairauspäivärahaan vai ei. Meillä on myöhemmin listalla nollasairauspäivärahan korjaus, päästään takaisin 60 markan minimiin, mutta sielläkin on kahden kuukauden tarveharkinta. Esimerkiksi omaishoitajat ovat ryhmä, joka saattaa tämän vuoksi jäädä kokonaan vaille päivärahaa tai joutua kuudenkympin varaan. Ei tätä voida pitää kyllä riittävänä.

Kun omaishoitaja sairastuu, omaishoidon tuki katkaistaan. Kun omaishoitaja joutuu itse sairaalaan tai ei kykene omaistansa hoitamaan, esimerkiksi se, miten hoito järjestetään sinä aikana, on suuri kysymys. Ongelman muodostaa myös se, kun hoidettava sairastuu ja joutuu sairaalahoitoon. Tästä muun muassa ed. Peltomo puhui. Myös tällöin omaishoidon tuki katkaistaan. Juuri sen takia tähän tarvittaisiin kokonaissuunnitelmaa. Palvelu- ja hoitosuunnitelmahan on jo nykyisen asetuksen mukaan aina tehtävä, ja siihen velvoittaa myös uusi laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista, joka tuli tämän vuoden alusta voimaan. Mutta yhtä kaikki läheskään aina omaishoidosta ei tehdä palvelu- ja hoitosuunnitelmaa. Se olisi aivan välttämätöntä, koska tähän liittyy niin monia kysymyksiä, joissa pitäisi olla selvät sävelet, miten tilanteet hoidetaan, jotta palveluketju toimisi saumattomasti.

Indeksikorotuksia esitetään asetuksella annettavaksi. Tämäkin on selkeä parannus nykyiseen. Itse olisin toivonut, että indeksikorotus säädettäisiin laissa. Tästä varmaan voidaan vielä valiokunnassa keskustella. Tämähän on myös aivan uskomaton tarina, mitenkä kunnissa on tulkittu indeksikorotuksia ja nimenomaan Kuntaliiton neuvojen pohjalta. Monissa kunnissa on tulkittu niin, että indeksikorotukset on pitänyt maksaa vain alimpiin hoitopalkkioihin. Näinhän tämä nykyinenkään asetus ei suinkaan ole ollut kirjoitettu. Asetuksessa on monikko, joka viittaa siihen, että kaikkiin omaishoidon tukiin pitäisi indeksikorotuksia tehdä, mutta kun indeksi ei ole ollut laissa, on sanottu, ettei tämmöisellä asetuksella ole mitään virkaa. Tämä nyt korjaa tämän ongelman. Mutta vielä toistan sen, että mielestäni olisi selkeämpää, että tuki suoraan laissa sidottaisiin indeksiin.

Jälleen joudun tuomaan oman kotikaupunkini ongelmatilanteen esille. Tampereella ruvettiin maksamaan indeksikorotuksia kaikkiin hoitopalkkioihin sen jälkeen, kun eräs omaishoitaja valitti asiasta ja tuli asianmukainen päätös hallinto-oikeudesta tai siihen aikaan vielä lääninoikeudesta. Mutta ei se vielä mitään auttanut. Se auttoi tämän yhden henkilön kohdalla ja tietysti monen muunkin kohdalla, mutta sen jälkeen kehitettiin taas uusi tulkinta: sellaisissa omaishoidontukisopimuksissa, jotka on tehty vain vuodeksi kerrallaan, ei tarvitse indeksikorotuksia toteuttaa. Tämä lienee tällä hetkellä voimassa oleva tulkinta aika monessa paikassa. Sehän ei vastaa myöskään lainsäädännön tarkoitusta, että omaishoitajasopimukset tehdään vain vuosittain silloin, kun tarve on ilmiselvästi pidempiaikainen. Myös tämä kiertomahdollisuus pitäisi estää.

Vielä viimeksi toisin esille sellaisen ongelman, joka jälleen löytyy omasta kotikaupungistani Tampereelta, toivottavasti ei kauhean monesta muusta kunnasta, mutta pahaa pelkään, että emme tässäkään tapauksessa ole ainoa ongelmakunta. Kun on ollut tiedossa, että tämä laki on syksyllä eduskuntaan tulossa ja astumassa voimaan ensi vuoden alussa, niin kun ensi vuoden budjettia on laadittu kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnassa, siellä on jo ennakoitu, että pienennetäänpä niitä omaishoidon tuen määriä, kun kerran eduskunta ja hallitus tällaista uutta lakia taas aikoo säätää. Eihän tämäkään ole tarkoitus. Voimaantulosäännöksessä on mielestäni jo ennakoitu näitä kuntien mahdollisia toimenpiteitä lain kiertämiseksi. Viimeisessä momentissa on todettu, että jos omaishoitajalla on aikaisemmin sopimuksella ollut laajempi oikeus vapaaseen kuin tässä säädettävä kaksi päivää, niin hoitajan vapaa pitää järjestää vanhan sopimuksen mukaan. Voimaantulosäännökseen ilmeisesti pitäisi vielä tehdä pitkä ritirimpsu niistä tilanteista, joissa kunta ei saa heikentää olemassa olevia sopimuksia. Ikävä kyllä tällaisia tilanteita tulee eteen ja tällaisista joudutaan kantamaan huolta.

Tietysti aina on syytä muistaa, että kun kaikissa kunnissa taloudellinen tilanne ei ole kovin hyvä, valtion tulee osaltansa huolehtia siitä, että kunnilla on edellytykset noudattaa lainsäädäntöä. Käytäntö on myöskin osoittanut sen, että ikävä kyllä suurimmat ongelmat eivät useinkaan tule köyhimmissä kunnissa vaan kaikkein rikkaimmissa ja hyvätuloisimmissa kunnissa. Niihin kuuluu sellaisia kuntia kuin esimerkiksi ed. Margareta Pietikäisen edustama Espoo ja jo useaan kertaan mainitsemani Tampereen kaupunki. Tampereen kunniaksi on sanottava, että ei meillä omaishoidontukijärjestelmää kaikkein heikoimmin ole toteutettu. Kyllä meillä maksetaan suurempiakin omaishoidon tukia kuin monissa muissa kunnissa. Valtuusto on joka vuosi lisännyt määrärahoja. Emme missään tapauksessa kokonaisuudessaan ole Suomen takapajula.

Tanja Karpela /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! On myönteistä, että omaishoitajan asemaa parannetaan yhdellä lakisääteisellä vapaapäivällä. Siitä varmasti kaikki olemme yhtä mieltä. Mutta tämä ei varmasti riitä alkuunkaan.

Omaishoitajien tilanteeseen puuttui viime syksynä valtiovarainvaliokunta, joka edellytti budjetista antamassaan mietinnössä omaishoitajan aseman parantamista ja omaishoidon epäkohtiin puuttumista. Valiokunta puuttui erityisesti omaishoidon palkkioihin ja kunnallisten palvelujen ja omaishoidon yhteensovittamiseen liittyviin ongelmiin. Mielestäni näillä asioilla alkaa olla jo aikamoinen kiire.

Päättäjien tulisikin nähdä, että vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden avohoito ei olisi mahdollista tämän päivän Suomessa ilman omaishoitajien tekemää varsin sitovaa ja vaativaa hoitotyötä. Omaishoitajien työ mahdollistaa monelle ihmisarvoisen elämän kotona vaikean sairauden tai vammaisuuden keskellä. Saada asua omassa kodissa mahdollisimman pitkään on varmasti jokaisen ihmisen toivo. Omaishoitajat tekevät tämän toiveen mahdolliseksi.

Omaishoitajien hoivatyöllä on suuri inhimillinen ja yhteiskunnallinen merkitys, jota on vaikea mitata taloudellisin mittarein. Omaishoitajahan ei tee työtä vain rahasta vaan myös rakkaudesta ja vastuuntunnosta läheisiään kohtaan.

Arvoisa rouva puhemies! Noin 300 000 perheessä hoidetaan tällä hetkellä omaista, ja ilman tätä yhteiskunnan hoitojärjestelmään aiheutuisi miljardien markkojen menopaine. Pientä omaishoidon tukea maksetaan vain noin 22 000 omaishoitajalle tällä hetkellä. Tästä aiheutuvat kustannukset yhteiskunnalle lasketaan vain muutamassa sadassa miljoonassa markassa, kun taas omaishoitajien työn nettosäästön voidaan arvioida olevan pitkälti toista miljardia markkaa. Mainittakoon tässä yhteydessä esimerkkinä, että Maria Vaarasen tutkimuksen mukaan esimerkiksi mielenterveyspotilaiden omaisista vain 3 prosenttia saa omaishoidon tukea. Varmasti tarve olisi huomattavasti paljon suurempi.

Yhteiskunta ei saa jättää omaishoitajia yksin. Omaishoidon suuri kysymys on omaishoitajien fyysinen ja henkinen jaksaminen. He tarvitsevat tukea, että jaksaisivat ja voisivat itsekin elää ihmisarvoisesti. Hälyttävää on myös se, että tällä hetkellä omaishoitajista noin joka kymmenes on itse yli 75-vuotias.

Omaishoitojärjestelmän kehittäminen on jäänyt 1990-luvulla lapsipuolen asemaan. Omaishoitajille maksettava korvaus on pieni raskaasta ja sitovasta työstä. Tuen tasoa tulisi parantaa, ja samalla omaishoidon tuki tulisi tehdä verottomaksi. Sijaishoitoa tulisi kunnissa kehittää niin, että omaishoitaja voisi pitää vapaata ilman huolta omaisesta. Omaishoitaja tarvitsee omaa lomaa ja mahdollisuutta irtautua hoitotyöstä.

Määrärahojen niukkuus aiheuttaa sen, että omaishoidon tuen piiriin pääsevät vain kaikkein vaikeimmat tilanteet. Omaishoitajat ovat erittäin epätasa-arvoisessa asemassa niin tuen tason kuin tukipalveluiden suhteen eri kunnissa. Yksi kysymys on myös se, että moni hoitaa sairasta puolisoaan ilman omaishoidon tukea, koska ei osaa sitä hakea. Toivonkin, että sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelisi omaishoidon kehittämistä budjettilausunnossaan ja esittäisi kehittämislinjoja.

Arvoisa rouva puhemies! Uutena asiana omaishoidossa tulisi ottaa käsittelyyn myös yleiset edellytykset hoivatyön ohella tai joustavilla vapaajärjestelyillä. Vanhempien tai sukulaisten hoivatyöhön voitaisiin luoda samanlainen lakisääteinen hoivavapaajärjestelmä kuin lastenhoidossakin on. Tällöin työssäoleva henkilö voisi ottaa vuoden tai kaksi palkatonta vapaata työstä menettämättä työpaikkaansa. Monet pitkän työuran tehneet olisivat mielellään hoitamassa muutaman vuoden vanhempiaan tai lähisukulaisiaan ja mahdollistaisivat näin hyvän vanhuuden vanhemmilleen.

Inkeri Kerola /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! "Kun en ole vielä kyllästynyt kotona olemiseen, saan kai minä täällä olla?" Tämä 74-vuotiaan rouvan lausahdus on varmasti yhteinen toive niillä yli 300 000 iäkkäällä ja vammaisella, joiden kotona olemisen ehtona on omaisen antama apu ja hoito. Näistä omaisista vain noin 7 prosenttia, siis ei edes joka kymmenes, on omaishoidon tuen piirissä. Lisäksi monessa tapauksessa tuo tuki menee kokonaan hoidon kuluihin.

On aivan ilmeistä, että omaishoitajien avulla valtion ohjaamina kunnat säästävät jopa miljardeja markkoja vuosittain. Ilmeistä on myös se, että jos omaishoitajan vapaapäiviin ei puututa, moni heistä uupuu ja on pian itse hoivan tarpeessa.

Arvoisa rouva puhemies! Tässä haluan tätä keskustelua hetken kuulleena tuoda esiin ihmetykseni siitä, että suuri osa tässä salissa keskustelijoista on ikään kuin sysännyt suuren vastuun ja myöskin moitteen sanan kuntiin päin. Itse katson, että valtiolla on suurin vastuu tässä asiassa ohjata resursseja tarpeellinen määrä kuntiin, niin että asianmukainen hoito siellä voidaan järjestää.

Jos omaishoidon tukea ei aleta järjestelmällisesti kehittää, ilmeistä on myös se, että omaishoitajien määrä tulevaisuudessa vähenee, kun taas hoidettavien määrä kasvaa väestön ikääntyessä. Nykyiset iäkkäät, omaistaan hoitavat suomalaiset ovat olleet vähään tyytyväisiä. He ovat hoivanneet, vaikka eivät olisikaan saaneet työstään minkäänlaista korvausta.

Lähitulevaisuudessa odotukset ja vaatimukset yhteiskuntaa kohtaan kuitenkin kasvavat, eikä omaishoito tunnu mahdolliselta vaihtoehdolta, jos siitä ei saa kuin korkeintaan nimellistä korvausta. Lisäksi on muistettava, että yhteiskuntamme on rajussa muutostilassa. Yhä useamman iäkkään lapset asuvat satojen kilometrien päässä ja ovat tiukasti kiinni kiireisessä työelämässä. Tuossa tilanteessa vanhemmistaan huolehtiminen vaatii akrobaatin tai nuorallatanssijan taitoja.

Omaishoitoon olisikin siis viivyttelemättä paneuduttava ja käsittelyyn olisi otettava ainakin seuraavat asiat: omaishoitajan korvaus on saatava riittäväksi; omaishoidon verotus on muokattava oikeudenmukaiseksi ja omaishoitoon kannustavaksi; asuinpaikkakunta ei saa vaikuttaa korvauksen määrään; työikäinen kokopäiväinen omaishoitaja voi kerryttää eläkettään omaishoidon korvauksella tai omaishoidosta yleensä; omaishoitaja voi siirtyä osa-aikatyöhön tai hoitovapaalle menettämättä työpaikkaansa tai muita etuuksiansa; kuntien antamat palvelut, esimerkiksi apuvälinepalvelu, on saatava yhtenäisiksi koko maassa myös kustannuksiltaan; ja lopuksi, omaishoitajalle tulee mahdollistaa riittävä määrä vapaata ja hoidettavalle siksi ajaksi kotihoitoa vastaava hoito.

Arvoisa puhemies! Haluan vielä ottaa esille huolenaiheeni, joka koskee nuorten haluttomuutta hakeutua vanhus- ja vammaistyöhön. Hakijamäärät tuohon koulutukseen ovat romahtaneet. Mielestäni on ensiarvoisen tärkeää, että viimeistään nyt havahdutaan koulutuksen järjestäjien keskuudessa. Opiskelijoille esimerkiksi ammattikorkeakoulussa on järjestettävä valitsemastaan suuntautumisesta huolimatta pakollinen harjoittelu jokaisella sosiaali- ja terveysalan sektorilla, myös vammais- ja vanhustyössä. Näin karsitaan turhia ennakkoluuloja. Opiskelijat ohjataan suuntautumaan tällä hetkellä, ikään kuin menemään tiettyyn putkeen, jo hyvissä ajoin, vaikka tästä johtuvat ongelmat nähdään käytännön työssä päivittäin.

Elämme aikaa, jolloin yhä useammat nuoret etääntyvät iäkkäistä ihmisistä. Yhä harvemmin nuoria näkyy terveyskeskusten ja vanhainkotien vierailijoina. Ainut kontakti ikääntyneisiin saattaa syntyä opiskelun kautta ja vain opiskelun kautta. Tehokkuuden ihannointi ja nykyisen elämänrytmin hektisyys eivät anna tilaa ja aikaa hitaasti laahustavalle vanhukselle. Paljolti on kysymys asenteista, mutta myös ennakkoluuloista. Ei ole syytä jäädä odottamaan, että ennakkoluulot vain kasvavat. Nuorille on annettava mahdollisuus tutustua muuhunkin kuin nuoruutta ihannoivaan työikäiseen elämäntapaan.

Taataksemme tulevaisuudessakin vammaisillemme ja vanhuksillemme edes jonkin verran hoitajia, on lähdettävä tutkimaan myös esimerkiksi jälkikasvun mahdollisuudet toimia omaishoitajana vaikkapa aluksi vain lyhyiden jaksojen ajan. Vuorohoidon järjestäminen omaisketjussa saattaisi olla yksi kokeilun arvoinen asia. Tällöin olisi selvitettävä ja mietittävä, miten nuoria voitaisiin saada omaishoitotyön piiriin esimerkiksi yhdistelmätuen tyyppisellä hoitorahalla vuodeksi kerrallaan. Tutkittava olisi myös se, onnistuisiko harjoittelu omaishoitotyössä kokeneemman hoitajan seurassa.

Vaikka omaishoidosta puhuttaessa ajatukset siirtyvät usein iäkkäisiin ihmisiin, on tämä kysymys kuitenkin koko Suomen kannalta ennen kaikkea merkittävä tulevaisuuden asia. Tulevinakin vuosina meillä on sekä ikäihmisiä että vammaisia että sairaita ihmisiä. Tähän sisältyy ei niinkään ongelmia vaan haasteita meille kaikille.

Lauri Kähkönen /sd:

Arvoisa puhemies! Ed. Kerolalle ensinnäkin: Hän viittasi valtioon. Eivät kunnat voi pestä täysin käsiään tässäkään asiassa. On todella huonossa taloudellisessa tilanteessa olevia kuntia, mutta toisaalta, jos ajatellaan esimerkiksi tuloveroprosenttia, siinä on valtavat erot, eli kyllä kunnissa myös luottamushenkilöt voivat priorisoida asioita ja on todella hyvässä taloudellisessa tilassa olevia kuntia ja ne voivat näitä palveluja järjestää. Ei voi sanoa, että kaikki on valtion syytä, vaikka myönnän, että kuntatalouteen valtion toimenpiteet hyvin monissa kunnissa ovat vaikuttaneet negatiivisesti.

Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on varsin seikkaperäisesti käsitelty tätä hallituksen lakiesitystä ja ne ongelmat tiedostetaan, joita omaishoitotyössä on, eli omaishoitajat ovat erittäin eriarvoisessa asemassa ja omaishoidon tuen myöntämisperusteet todella vaihtelevat eri kunnissa.

Totean vain luettelonomaisesti muutamia asioita, joihin tulisi kiinnittää huomiota omaishoitajien aseman parantamiseksi. Omaishoitajien työhän on fyysisesti ja henkisesti raskasta, ja edelleen vapaapäiviä tulisi lisätä. Toisaalta taloudellista tukea tulisi lisätä, mutta myös hoidettavalle tätä tukea tulisi lisätä. Kun omaishoitaja on vapaapäivällä, silloin useimmat hoidettavat haluaisivat olla kotonaan. Tämä ei käytännössä muun muassa taloudellisten syitten vuoksi ole aina mahdollista. Toisaalta täällä on viitattu myös tukipalveluihin, ja niiden hinnoittelua tulisi myös kohtuullistaa.

Ministeri Soininvaara käytti todella mielenkiintoisen puheenvuoron, ja täällä on myös viitattu subjektiiviseen oikeuteen. Kannatan sitä mutta myönnän, että sen määrittämisessä tulee erittäin suuria vaikeuksia, kenelle tämä oikeus kuuluu.

Esa Lahtela /sd (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Kerolan puheenvuoroon voisi todeta valtionosuudesta, kun hän totesi, jotta tämä pitäisi valtion kontolle sälyttää. Kysehän on siitä, jotta kuitenkaan tällä hetkellä, vaikka valtionapuja sokeasti lisättäisiin kuntiin, emme tiedä, miten paljon se kohdentuisi omaishoitoon, koska eri kunnissa on eri arvot valtuustoilla ja hallinnossa. Sen takia, jos ed. Kerola tarkoittaa sitä, jotta tämä korvamerkattaisiin, sitten tämä homma toimisi.

Meillä näköjään Kuntaliitto vastustaa korvamerkkausta. En tiedä, mitä ed. Kerola itse ajattelee tässä, mutta minä kyllä kannattaisin sen tyyppistä ajattelua, jotta joihinkin asioihin tehtäisiin jopa korvamerkintä. Omaishoito voisi olla sen tyyppinen asia, jolloin tiedettäisiin, että tulee määrätty taso. Jos olisi olemassa määrätty kriteeristö, josta on aikaisemmin puhuttu, silloin ihmiset saisivat sen määrätyn hoidon ja hoitajat kanssa tietäisivät, että heille tulee määrätyn tasoinen korvaus siitä.

Inkeri Kerola /kesk(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa rouva puhemies! Pysyn edelleenkin niissä toiveissa, että valtio ottaa enemmän vastuuta tästä hoitomuodosta, jota nyt käsittelemme, eli omaishoidosta, johtuen esimerkiksi siitä, että eri kunnissa on erilainen ikärakenne, toisissa hoitoa vaaditaan paljon enemmän kuin toisissa kunnissa. Sen lisäksi valtio on vetäytynyt vastuusta esimerkiksi mielenterveyspotilaiden suhteen. Avohoitoon sysätään yhä enemmän tällaisia potilaita. Kunnilla tai omaisilla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin järjestää hoito kotihoitona, että näiden asioiden kanssa pärjää.

Margareta Pietikäinen /r:

Fru talman! Det är, som flera redan konstaterat, glädjande att den här lagpropositionen nu kommer till riksdagen. Vi är många som tycker att den kunde innehålla ännu fler förmåner för närståendevårdarna än vad den gör, men som vi konstaterat tidigare var omsorgsminister Soininvaaras inlägg i början av debatten mycket välkommet. Där pekade han ju också på möjligheter och vägar att gå vidare i den här frågan.

Mielestäni lakiesitys on todella tervetullut. Ministeri Soininvaara oli oikeassa siinä, kun hän totesi, että omaishoitajien aseman parantaminen on saanut jo aikaisemmin laajaa kannatusta tässä eduskunnassa. Tämähän kävi esimerkiksi ilmi silloin, kun eduskunta kävi ajankohtaiskeskustelua toukokuussa teemana vammaiset ja yhteiskunta. Hyvin moni edustaja nosti silloin esille omaishoitajan aseman puheenvuorossaan.

Kun tein keväällä lakialoitteen omaishoitajan aseman parantamiseksi, yli sata edustajaa allekirjoitti esitykseni. Aloitteessani puutuin palkkion suuruuteen, vapaapäivien määrään ja esitin kyllä myös, että omaishoidon tuen pitäisi vähitellen kehittyä subjektiiviseksi oikeudeksi. Tämä on mielestäni yhä edelleen tavoitteena. Lähdenkin siitä, että kun valiokunta käsittelee hallituksen esitystä, että samalla pitäisi mielestäni ottaa käsittelyyn myös lakialoitteeni.

Vapaapäivistä totesin jo, että tämä on askel oikeaan suuntaan, kun esitetään, että vapaa-aikaa lisätään yhdestä vuorokaudesta kuukaudessa kahteen vuorokauteen. Mutta kyllä näkemykseni on yhä edelleen se, että henkilön, joka on sidottuna omaisen hoitoon 24 tuntia vuorokaudessa, pitäisi saada 4 vuorokautta vapaata kuukaudessa. Tästä asiasta olen tehnyt myös talousarvioaloitteen. Minusta tämä olisi kohtuullista.

Tässä on nyt käyty keskustelua myös kuntien roolista. Kun ed. Kerola totesi, että on osittain syytetty kuntia tässä keskustelussa, niin kyllä minusta ihan samanaikaisesti, kun esitetään, että lakia pitäisi tiukentaa, myös kuntien vastuuta pitäisi korostaa. Aikaisemmin vastauspuheenvuorossani toin esille sellaisia tapauksia, että kunta ilmoittaa jollekin henkilölle, vaikka henkilö täyttääkin kaikki kriteerit ja hänen pitäisi saada omaishoidon tukea, että varatut määrärahat ovat nyt loppuneet tältä vuodelta, jolloin kunta ei voi enää tehdä uusia sopimuksia. Määrärahojen varaaminenhan tapahtuu edellisenä vuonna, ja nähtävästi halukkuus tehdä vaikka lisätalousarvioita on kunnissa ollut liian vähäinen.

Kuten keskustelussa on tullut esille, kyllähän kuntien kannalta omaishoitajien palkkaaminen on myöskin selvästi taloudellisesti edullinen tapa. Tässä voisin siteerata Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen tutkimusta, jonka mukaan kunnat säästävät vuosittain 8 miljardia markkaa omaishoitajien ja säästyneiden laitoshoitopaikkojen ansiosta. Keskimääräinen omaishoidon tuki on noin kymmenesosa yhden laitoshoitopaikan kustannuksista. Omaishoitajathan tekevät siis todella tärkeää työtä, mutta samalla he tuovat kunnille huomattavia säästöjä. Itse näen, että samalla kun lakia pitäisi terävöittää, on myöskin syytä todeta, että kunnilla on vastuuta myöskin tässä asiassa.

Toivon siis, että kun sosiaali- ja terveysvaliokunta käsittelee tämän asian, tämä käsitellään erittäin myönteisessä hengessä. Toivonkin, että valiokunta käsittelee samanaikaisesti oman lakialoitteeni, koska — vielä kerran korostan — aivan selvästi tämä on osa sitä tahtoa, mitä eduskunnassa on aikaisemmin keväällä tuotu esille.

Sari Sarkomaa /kok:

Arvoisa rouva puhemies! Omaishoito on merkittävä laitoshoidon mutta myös julkisen kotiavun ja kotisairaanhoidon korvaaja. Kuten täällä ed. Margareta Pietikäinen totesikin, omaishoito on yhteiskunnallisten kustannusten säästäjä ja samalla inhimillinen vaihtoehto, sillä monen ikääntyneen toiveissa on saada olla kotona mahdollisimman pitkään. Yhtä lailla omaishoidon tuki on mitä parhain mahdollisuus hoitaa esimerkiksi vammaisia lapsia kotona.

Useassa puheenvuorossa on nostettu esille se, että omaishoidon asema on epävakaa ja lainsäädäntö mahdollistaa eriarvoisen kohtelun riippumatta hoidettavan kunnosta. Useissa kunnissahan käy niin, että omaishoidon tukeen varatut rahat loppuvat jo alkuvuodesta tai viimeistään syksyllä, jolloin loppuvuoden hakijat jäävät ilman tukea riippumatta hoidon tarpeesta.

Tästä näkökulmasta viittaisin ed. Kerolan puheenvuoroon — hän on nyt täältä poistunut — että terveisiä pitää kuntiin lähettää, aivan kuten ed. Pietikäinenkin lähetti, mutta tässä riittää sosiaali- ja terveysvaliokunnalle ja koko eduskunnalle mietittävää. Olen samaa mieltä edellisen puhujan kanssa siitä, että omaishoidon tuki, omaishoidon järjestelmä, vaatii kokonaisvaltaista tarkastelua.

Arvoisa rouva puhemies! Mielestäni hallituksen esitys siitä, että vapaapäiviä lisätään kahteen yhdestä kuukaudessa on hyvä askel eteenpäin. Pidän erityisen hyvänä sitä, että nyt myös tuen piiriin sisältyy se, että ne hoidettavat, jotka ovat koulussa tai päivällä joissakin tehtävissä — esimerkiksi jos vammaiset lapset ovat kouluissa — pääsevät tuen piiriin. Tämä on erittäin hyvä laajennus. Myöskin tapaturmavakuutus ja se, että indeksiin sitomisesta säädetään asetuksella, tekevät tästä hyvän ja kannatettavan esityksen. Mutta ihan selvää on, että tässä asiassa täytyy mennä eteenpäin.

Oli hyvä, että ministeri Soininvaara oli täällä kuuntelemassa, koska eduskunta on tähän niin useaan otteeseen ottanut kantaa, että toivotaan, että tätä asiaa edelleen kehitetään ja vielä tällä hallituskaudella. Haluan kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että kun näitä vapaapäiviä tulee, on yhtä tärkeätä, että tilapäishoitopalvelut ovat riittävän joustavia, jotta omaishoitajan vapaapäivät ylipäätään ovat mahdollisia. On hyvin tärkeää, että hoitajan lomalla ollessa korvaava hoito voidaan järjestää omaisen ja ennen kaikkea hoidettavan toiveiden mukaisesti. Esimerkiksi dementoituneille vanhuksille ja vaikeasti vammaisille lapsille on tärkeää, että sijaishoito voidaan järjestää kotona tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Tässä asiassa on erityisen paljon vielä tehtävää.

Aivan lopuksi haluan vielä painottaa sitä, että omaishoito on otettava kokonaisvaltaiseen tarkasteluun. Mielestäni omaishoitoa pitää kehittää osana muuta palvelutuotantoa. En sysäisi sitä valtion kontolle vaan pidän tärkeänä, että samalla kun kunnan palveluvalikoimaa, palvelujen laatua ja saatavuutta kehitetään, omaishoito on osa tätä kokonaisuutta. Näin katsomme tätä asiaa niiden näkökulmasta, jotka tätä tarvitsevat, ja palvelut ovat sen näköisiä, mitä omaishoidon tuen piirissä olevat haluavat.

Terveisiksi ministeri Soininvaaralle ja hallitukselle, vaikka täällä ei nyt läsnä olekaan, haluaisin todeta, että mielestäni omaishoidon tuen myöntämiseen olisi luotava yhtenäisempi arviointiasteikko, jossa huomioitaisiin hoidon tarve ja otettaisiin nykyistä paremmin huomioon myös psyykkisistä ongelmista kärsivät. On tärkeää, että omaishoidon tuki olisi porrastettu hoidon vaativuuden ja sitovuuden mukaan. Näitä asioita on hyvä miettiä.

Ihan lopuksi totean, että sosiaali- ja terveysvaliokunta on erityisen hyvin tähän asiaan paneutunut. Olemme saaneet hyviä selvityksiä ja varmasti tähän nimenomaiseen lakiesitykseen erittäin huolella paneudumme. Varmasti mietinnössämmekin vähän painotamme ja priorisoimme niitä asioita, joita ensimmäiseksi haluaisimme seuraavaan lakiesitykseen, joka tätä järjestelmää korjaa, sisällytettävän.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Lakiesitys on askel hyvään, oikeaan suuntaan. Viime kaudellahan tuotiin omaishoitoon yksi vapaapäivä, ja nyt on tulossa toinen. Samaten nämä muut asiat, mitä tässä on esitetty — tapaturmavakuutus ja indeksitarkistus — ovat tervetulleita asioita. Indeksitarkistuksen osalta on se ongelmatiikka, mitä ed. Stenius-Kaukonen totesi, jotta välttämättä hintapolitiikka ei ole sillä tavalla hyvin vakaata näissä kunnissa, jotta ei oikein tiedetä, mitä välttämättä seuraavana vuonna tapahtuu. Tällä lausumalla tuolla lopussa pyritään tietysti lukittamaan se, jotta sitä ei pitäisi käyttää sillä tavalla kuin nyt tapahtuu.

Omassa kunnassani muun muassa kyllä näköjään vähän sattumanvaraista tahtoo se asia olla. Viimeinen toimenpide oli, että koko alin maksuluokka poistui. Kun aikaisemmin oli kolmiportainen malli, niin sitten se kaikkein pienin maksuluokka äänestyksen jälkeen valtuuston päätöksellä poistettiin, onkohan tästä nyt kaksi vuotta aikaa. Se oli aika kiero temppu sinällään. Totta näin, jotta ne, jotka olivat alimmassa maksuluokassa, eivät ensimmäisinä ole laitoshoitoon menossa. Siinä tavallaan koeteltiin lähimmäisenrakkauden ja vastuunkannon rajoja perheessä. Joku sieltä sitten sillä uhalla pääsi ylempään maksuluokkaan, kun kuitenkin oli tapauksia, jotta oli tietty vammaisuusaste ja olisi ollut laitoshoito edessä. Siinä tapauksessa kaupungin viranomaiset katsoivat, että tämä kuuluu ylempään maksuluokkaan, jolloin aika ikävän, sanotaan, tempun kautta tämmöinen asia hoitui. Minusta sen tyyppistä asettelua ei sallisi, koska siinä ollaan aika ikävässä välikädessä. Hoidettavan ja hoitajan suhde jopa voi kärsiä, koska siinä mitataan tavallaan hoidettavan hintaa. Se minusta on jotenkin ihmisarvoa loukkaavaa.

Kuntien ja valtion vastuusta: Kyllä minä näen kuitenkin sillä tavalla, jotta ensisijaisesti valtion tehtävä on tässä kehittää tätä järjestelmää sillä tavalla, koko omaishoidon järjestelmää, jotta siihen tulee määrätty normitustaso ja kunnissa yhdenmukaisesti katsotaan hoitoisuustarve, koska nyt se on sillä tavalla, jotta jokainen kunta itse voi päättää sen, kuka henkilö kuuluu mihinkin luokkaan, ja siinä on hyvin paljon kirjavuutta.

Toinen seikka on se, mitkä ovat maksuluokat. Kunnathan voivat vapaasti ne määrittää, ja siinä on todella kirjavuutta. Jotkut kunnat ovat menneet ihan alehintaisesti, joissakin kunnissa on enemmän sosiaalista vastuuta ja lasketaan, mitä maksaa todellisuudessa vaihtoehtoisesti laitoshoito, ja on ihan kohtuullisia korvauksia maksettukin ihan natisematta, sellainen sosiaalinen vastuu löytyy myös valtuusto-, hallitus- ja virkamiestasolla. Sen takia minusta sitä puolta pitäisi kehittää.

Se on ihan totta, mitä ed. Margareta Pietikäinen totesi: koska omaishoito ei ole subjektiivinen oikeus, niin kun kaupungin- tai kunnanvaltuusto päättää määrätyn budjettiraamin, mihin asti on varoja käytettävissä, rahat voivat loppua kesken vuotta. Pitäisikö siitä tehdä semmoinen, jotta se ei näin voi menetellä? Tämähän koskee muitakin vammaispalveluasioita, jotka on testattu tietysti hallinto-oikeudessa ja todettu, jotta näin ei voi menetellä, mutta kun tämä ei ole subjektiivinen oikeus, tähän se ei päde. Minä olisin nostamassa kuitenkin tämän subjektiiviseksi oikeudeksi, ja toivon mukaan valmistelussa otetaan huomioon jatkossa se subjektiivisuus, jotta kaikki, jotka ovat hoitoisuusasteeltaan määrätyn normin ylittäviä, pääsevät hoitoon. Se on myös yhdenvertaisuuskysymys kunnassa ja kaupungissa eikä anna tilaa taktikoinnille, niin kuin tänä päivänä näköjään antaa.

Täällä ei ole puhuttu hirveän paljon semmoisesta ongelmatiikasta, joka liittyy omaishoitoon, jos ihminen on työtön. Siitähän ministeriö on antanut aika paljon ohjeistusta, missä tilanteessa ei mene työttömyysturvaa, missä tilanteessa ihminen uskaltaa käydä omaishoitajaksi. Siitä huolimatta, kun tietohan ei jakaudu välttämättä kaikille, tapahtuu virheitä.

Yksi huono esimerkkitapaus siitä oli, kun työttömyyseläkeputkessa oleva 56-vuotias henkilö kävi hoitamaan äitiään ja äidillä oli sillä tavalla ikävä juttu, että tuli jalkaan kuolio ja toinen jalka leikattiin pois. Siinä oli ihan selkeästi kysymys siitä, jotta äiti olisi joutunut laitoshoitoon, yksinään ei pärjännyt millään kotona. Tämä aikuinen poika, peräkammarin poika, joka oli työttömyyseläkeputkessa, lähti omaishoitajaksi ja otti omaishoidon tuen, 2 400, joku tämmöinen vähän alle kaksi ja puoli tonnia oleva summa, ja sitten katsottiinkin työttömyysturvan puolella, jotta tämä henkilö työllistyy siinä omaishoitajana, jolloin hänelle ei kuulu työttömyysturvaa. Nyt en tarkkaan tiedä, miten siinä kävi, koska hän lopetti sitten sen omaishoidon, palasi työnhakijaksi, sanottiin, jotta se on kokopäiväinen juttu ja jos ottaa omaishoidon, ei pysty olemaan työnhakijana. Tämän tyyppisessä tilanteessa, kun kuitenkaan henkilölle ei ollut tarjolla mitään työtä, tiedettiin, jotta hänellä on eläkeputki menossa, tuntuu aika kohtuuttomalta tämmöinen leikkaus, jotta työttömyysturva, joka sinällään ei ollut iso, vähän reilu viisi tonnia, vaihtui kahden ja puolen tonnin omaishoidon tukeen.

Samaten on näitä tilanteita hyvin monia, jotka liittyvät siihen tilanteeseen, kun ollaan vaikka vähempi aikaa työttömänä, missä tilanteessa ryhtyy omaishoitajaksi. Ohjeistus lähtee siitä, jotta jos on ollut omaishoitaja työssä ollessaan ja pystynyt työtehtävät hoitamaan, niin okei, mutta jos työttömänä käy omaishoitajaksi, katsotaankin hyvin pieni korvaus ja kun on se sitoutumisaste siihen hoitoon, katsotaankin, jotta tämä ei ole enää työmarkkinoiden käytettävissä. Nämä loukut pitäisi ottaa huomioon myös valiokuntatyössä ja todeta selkeästi, jotta tämä ei saa näin olla, koska se myös tarkoittaa sitä, jotta siellä halukkuus omaishoitajaksi, kynnys nousee sen takia, vaikka olisi joutava ihminen, kun tietää, jotta tapahtuu tämmöinen edunmenetys, joka on hyvin iso, ja tiedetään, jotta omaishoidon tuella ei eletä kuitenkaan.

Sinällään, niin kuin totesin alussa, tämä on myönteinen asia, tämä on niitä hyviä esityksiä, joita on tässäkin tilanteessa, vaikka ei vielä oikein hirveän lihavia vuosia eletä ja eletään epävarmaa tilannetta tulevaisuutta ajatellen. Siitä huolimatta nykyinen hallitus ja tämä eduskunta ovat valmiita tekemään tämmöisiä. Tästä vaan kiitos kaikille, ja niin kuin on kuultu, olipa oppositio- tai hallituspuolueista olevia edustajia, kaikki näkevät omaishoidon kuitenkin suomalaisessa yhteiskunnassa jatkossa hyvin tarpeellisena ja kehitettävänä asiana.

Päivi Räsänen /kd:

Arvoisa puhemies! Tämä esitys on erittäin myönteinen askel omaishoidon aseman vahvistamisessa, mutta valitettavasti esityksessä ei kuitenkaan puututa omaishoidon suurimpaan ongelmaan, johon itse asiassa myös sosiaali- ja terveysvaliokunta taannoisessa ponnessaan kiinnitti huomiota, eli omaishoidon tuki säilyy edelleen harkinnanvaraisena etuutena. Noin kolmasosa niistä omaishoitajista, jotka periaatteessa täyttävät omaishoitajan kriteerit, ei tämän vuoksi saa tukea. Esimerkiksi vammaista lastaan hoitava putoaa varsin usein omaishoidon tuen ulkopuolelle. Omaishoidon tuella hoidettavista vain noin 13 prosenttia on alaikäisiä lapsia. Tukea saavista 67 prosenttia on 65 vuotta täyttäneiden omaisia.

Etenkin kehitysvammaisten lasten kohdalla tuen maksamisen perusteena käytetään usein samoja kriteerejä kuin vanhustenhuollossa, vaikka kohderyhmien tarpeet ja ongelmat eivät ole samanlaisia. Vammaisten lasten kohdalla omaishoidontukipäätöksen tekeminen lähtee liian usein sellaisesta ajatuksesta, että lasta on muutenkin hoidettava perheessä. Pidänkin hyvin merkillisenä sitä, että korjausta, jossa omaishoidon tuesta tulisi oikeus eikä harkinnanvarainen etuus, ei uskalleta tehdä, kun tiedetään myös ne taloudelliset säästöt, joita omaishoitajat omalla työpanoksellaan saavat aikaan.

Juha   Rehula  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Päästiinpähän tässäkin keskustelussa taas kerran löytämään syyllinen siihen, miksei eduskunnan tahto ole toteutunut, tällä kertaa vieläpä niin, että kunnat eivät ymmärrä omaa etuaan, kun eivät säästä kehittämällä omaishoidontukijärjestelmää. Näinhän täällä esimerkiksi te edustajat Kähkönen, Margareta Pietikäinen ja Sarkomaa äsken todistitte. Toivon mukaan Espoo, Helsinki ja Pohjois-Karjalankin kunnat hoitavat asiat niin, että omaishoidon tuki on listalla ykkösenä.

Tunnen jonkin verran esimerkiksi tulevan vuoden kuntien talousarvion valmistelua. Useammankin kunnan ongelmat ovat sen suuntaiset, että sosiaali- ja terveystoimen budjetit näyttävät yli 10:kin prosentin kasvulukuja. Niissä kunnissa, missä näin ei ole, on tehty tietoisia ratkaisuja esimerkiksi siihen suuntaan, että eduskunnan säätämää lakia hammashoidon laajentamisesta ei tulla toteuttamaan siinä laajuudessa kuin on tarkoitettu. Näin ei voi pitkään jatkua.

Tiedän, ettei syyllisten hakemisella mitään voiteta, mutta kun te kerta toisensa jälkeen tällaisia puheenvuoroja käytätte, olisi mukava joskus tulla kuuntelemaan, minkälaisia puheenvuoroja te käytätte kotikuntienne ja -kaupunkienne valtuustoissa, kun täällä te syyllistätte kunnat siitä, että asioita ei hoideta. Vastuunkantajia tarvitaan jokaisella tasolla.

Margareta  Pietikäinen  /r:

Arvoisa puhemies! Olisin toivonut, että ed. Rehula olisi ensinnäkin ollut paikalla ja kuunnellut näitä puheenvuoroja, ennen kuin vetää tämän tyyppisiä johtopäätöksiä.

Omassa puheenvuorossani totesin aivan selkeästi, että valtion velvollisuus on olla tässä mukana. Totesin, että käsitteillä oleva lakiesitys on askel oikeaan suuntaan, mutta ei riittävä, ja viittasin myöskin omaan lakialoitteeseeni, jossa esitin, että omaishoidon tuesta pitäisi tehdä subjektiivinen oikeus, rahapalkkio pitäisi nostaa niin, että alhaisin palkkio olisi kaksinkertainen siihen nähden, mitä se on tällä hetkellä, ja lisäksi vapaapäiviä pitäisi olla vähintään neljä kuukaudessa eikä kaksi, niin kuin tässä esitetään.

Mutta tämän lisäksi totesin ja näin teen myöskin oman kuntani valtuustossa: Haluan myöskin nostaa kuntien vastuuta. Näkisin, että sekä valtion että kuntien pitäisi ottaa vastuuta. Näin totesin ja haluan tässä vielä toistaa ed. Rehulalle, että näin on ja tätä mieltä olen.

Lauri  Kähkönen  /sd:

Arvoisa puhemies! Olen myös yksi ed. Margareta Pietikäisen lakialoitteen allekirjoittajia. En myöskään ymmärtänyt ed. Rehulan puheenvuoroa. Puheenvuorossani ainakin tarkoitukseni oli sanoa, että myös kunnissa on tiedostettava vastuu. On hyvin erilaisia kuntia: talous vaihtelee, resurssit vaihtelevat. Kuntapäättäjienkin tulee tiedostaa asia. Omassa kunnassani on vuosittain lisätty näitä rahoja, mutta asiat eivät tietenkään vielä ole riittävän hyvin.

Viittasin tuloveroprosenttiin. On kuntia, joissa se liikkuu jossakin 16—17:n rajalla. Meillä Pohjois-Karjalan kunnissa keskiarvo on noin 18,40 muistaakseni. On aivan selvää, että me emme voi sitä työkalua käyttää. Todella tässä riittää työtä kunnissa. Myös peräänkuulutan sitä, että hyvin monien kuntien taloudellisiin vaikeuksiin on omalta osaltaan myös valtio syyllinen. Viittaan muun muassa veroratkaisujen kompensointiin jne.

Esa Lahtela /sd:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Rehula totesi, että hän on tullut myöhässä eikä kuullut varmaan kaikkia puheita. Minusta ministeri Soininvaarahan totesi aika ytimekkäästi sen, jotta jos ei tätä hoideta, omaishoitoa hoideta, se maksaa paljon enemmän. Siinä tilanteessa, jos vastapainona on enemmän maksaminen, eikö silloin pidä ottaa edullisempi vaihtoehto? Soininvaaran ajattelussa omaishoito on halvempi vaihtoehto kuin laitospaikka, mikä on aivan totta.

Toinen juttu on se, mitä edustajat puhuvat omissa valtuustoissaan, ketkä ovat kuntien ja kaupunkien valtuustoissa. Tervetuloa Kiteelle kuuntelemaan keskustelua. Kyllä meillä arvokeskustelu käydään aina. Valitettavasti siinä on sillä tavalla, jotta jostain syystä keskustan edustajat — minä en ymmärrä sitä — ovat suhtautuneet jotenkin kielteisesti. Kyse ei monestikaan ole ollut siitä, aikaisempina vuosina ainakaan, jotta asia olisi ollut taloudesta kiinni, vaan arvomaailmasta. Samoin se on joka paikassa.

Ed. Kerola syytti puhtaasti valtiota. Kyllä tämä on molempien heiniä, mutta sitten vaadittaisiin ohjausta, mihin ne rahat käytetään. Yhä peräänkuulutan sitä, jotta keskustan edustajat voisivat vaikuttaa Kuntaliittoon päin myös siinä, jotta tehdään enemmän korvamerkintöjä ja tämä olisi yksi niistä.

Pertti Turtiainen /vas:

Arvoisa rouva puhemies! Ed. Rehulan taholta on aivan turhaa provosointia tämän asian tiimoilta, sillä hallituksen esitys on mielestäni merkittävä askel eteenpäin ja havahduttaa siihen tilanteeseen, missä tällä hetkellä olemme.

Täytyy rehellisyyden nimissä kyllä myöntää, että aikaisemmin tässä on ollut paljon asenteellisuutta ja omaishoitoa katseltiin vähän syrjäsilmin eikä ymmärretty sen mahdollisuuksia kuntatasolla auttaa myönteisissä merkeissä.

Nyt kun kuntatalous on kiristynyt viime vuosina huomattavasti, on ymmärretty se, että omaishoito on se sektori, mihin kannattaa panostaa ja tähän alueeseen satsata, sillä se raha tulee kyllä monin verroin takaisin. Omaisten kannalta ja hoidettavien kannalta tämä on paras liikahdus eteenpäin. Siinä mielessä nostan varsin korkealle tämän esityksen.

Mahdollisuudet subjektiiviseen oikeuteen ed. Margareta Pietikäisen aloitteen pohjalta eli muun muassa neljään vapaapäivään saattavat olla vielä pitkän matkan takana, mutta tavoitella niitä kannattaa, sillä se on askel hyvään suuntaan.

Jukka Vihriälä /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Tämä lakiesitys, joka nyt on annettu, on mielestäni hyvä, perusteltu ja oikean suuntainen. Totean vain, että valtiovarainvaliokunta kiinnitti myöskin tämän vuoden budjettia käsitellessään mietinnössään huomiota siihen, että tähän tulee puuttua.

Tietenkin se on tyydytyksellä todettava, että nyt pikkuhiljaa omaishoitoa ja ennen kaikkea kotona tehtävää työtä aletaan arvostaa, mutta aika kauan siihen on mennyt. Kyllä laitoshoito ja laitospainotteisuus on meillä ollut hyvin keskeisessä asemassa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Kun ajatellaan ennen kaikkea meitä suuria ikäluokkia, jotka olemme muutaman ajan kuluttua hoidon tarpeessa, myös omaishoidon tarpeessa, on erittäin tärkeää, että nyt myös lainsäädännöllä luodaan turvallisuutta ja pohjaa järkevälle omaishoitotyölle.

Juha  Rehula  /kesk:

Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin ed. Margareta Pietikäiselle: Olen kuunnellut tämän keskustelun hyvinkin tarkkaan ja esimerkiksi teidän puheenvuoronne siitä, että tekemänne lakialoite pitää ottaa valiokunnan käsittelyyn. Sen verran tuossa itse jo rupesin ajattelemaan, että tällä hetkellä tässä talossa on sellainen tulkinta, että jos ei lakialoite liity suoraan niin sanotusti avoinna olevaan pykälään, hankaluuksia on. Olisin kyllä kannattamassa aloitteenne käsittelyyn ottoa.

Tulkoon sekin sanottua, että kannatan ehdottomasti omaishoidon tukijärjestelmän kehittämistä ja kiitän hallitusta niiltäkin osin, että tässä on oikeasuuntainen, oikeantapainen toimenpide, jolla pyritään purkamaan sitä ikääntymiseen liittyvää ongelmaa, joka meillä yhteiskunnassa on. Itse näen tämän reittinä, jota kautta meillä päättäjillä on mahdollisuus ratkoa niitä ongelmia, joita eteemme on jatkossa tulossa.

Tässäkin yhteydessä tulisi muistaa se, että resurssit pitäisi olla eli jonkinlaiset eväät siihen, miten toteutetaan. Ed. Esa Lahtela tapansa mukaan esittää, että normiohjausta pitää lisätä jne. Se on yksi mahdollisuus, mutta jos normeja lisätään, kyllä ehdoton edellytys on se, että rahaa pitää eväänä olla, muutoin se ei onnistu. Tämä yhtälö, joka tällä hetkellä on menossa, tämä kehityskulku, ei voi olla pidemmän päälle kestävää kehitystä.