Täysistunnon pöytäkirja 111/2012 vp

PTK 111/2012 vp

111. TORSTAINA 15. MARRASKUUTA 2012 kello 16.00

tarkistettu versio 2.0

6) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta

 

Pirkko Mattila /ps:

Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan kirkkolain virkamiesoikeudellisten säännösten uudistamista kokonaisuudessaan, mistä hallintovaliokunta on antanut mietinnön. Suomen kirkkolakijärjestelmässä ehdotuksen kirkkolaiksi antaa kirkolliskokous, ja eduskunta voi hyväksyä tai hylätä ehdotuksen mutta ei muuttaa sitä.

Kyseessä on siis kirkon palvelussuhdelainsäädännön kokonaisuudistus, jonka säännösehdotuksissa on yleisesti käytetty mallina valtion virkamieslain ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain säännöksiä. Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa työskentelee kirkon tilastojen mukaan noin 21 160 henkilöä, joista virkasuhteessa puolet. Kirkkolain määrittelemät välttämättömät virat, kuten kirkkoherra, kanttori ja diakoniatyöntekijä, säilyvät ennallaan, eli kirkon keskeiset tehtävät hoidetaan jatkossakin virkasuhteessa. Valtakirjojen antaminen korvautuu virantäyttömääräyksellä.

Kirkollisen viranhaltijan oikeudellinen asema järjestettäisiin kirkkolaissa mahdollisimman kootusti ja kattavasti ottaen huomioon perustuslain vaatimukset sekä virkamiesoikeudessa ja työoikeudessa tapahtunut yleinen kehitys. Sikäli voidaan ajatella, että tämä uudistus on ollut odotettukin ja esitys kattaa asianmukaisesti viranhaltijoiden oikeusaseman perusteet, eli kirkollisen viranhaltijan oikeusasema vastaisi pääosin muun julkisen sektorin viranhaltijan oikeusasemaa, jollei kirkon järjestysmuodosta tai toiminnan luonteesta muuta erityisesti johdu.

Voimassa olevasta kirkkojärjestyksestä kirkkolakiin otettaisiin säännökset, jotka koskevat muun muassa viran haettavaksi julistamista, virkasuhteeseen nimittämistä, viranhaltijan velvollisuuksia, virkavapautta, sivutointa, nimikirjan pitämistä sekä pappien virkasuhteen hakumenettelyä ja viranhoitomääräyksen antamista. Voimassa olevassa kirkkolaissa on vastaava säännös kirkon jäsenyysvaatimuksesta, joka sisältyy myös uuteen lakiin, mutta sen sijaan konfirmaatio on laissa kokonaan uusi kelpoisuusvaatimus. Kuitenkin ottaen huomioon konfirmaation keskeisen merkityksen kirkon jäsenyydelle ja kirkon opin tuntemukselle hallintovaliokunta pitää vaatimusta perustuslakivaliokunnan vakiintuneen tulkintakäytännön perusteella hyväksyttävänä ja perusteltuna. Hallintovaliokunta toteaa lisäksi, että lakiehdotuksen siirtymäsäännöksissä on asianmukaisella tavalla otettu huomioon kirkon palveluksessa olleet ennen tämän uuden lainsäädännön astumista voimaan.

Merkittävänä uudistuksena voidaan pitää myös viranhaltijan siirtoa uuteen virkasuhteeseen. Esimerkiksi papin viran siirrossa se tarkoittaa esityksen mukaan mahdollisuutta siirtää virkaan ilman viranhaltijan suostumusta, jos hänen asemansa ei muutu ja perusteena on toiminnan tai tehtävien uudelleenjärjestelyyn liittyvä perusteltu syy eikä hänen palkkansa alene. Ehdotettu säännös on kirkkolaissa kokonaan uusi, ja se vastaa kunnallisesta viranhaltijasta annettua lakia.

Uudistuksen myötä kurinpitomenettely ja -prosessi poistuvat kokonaan ja niiden tilalle tulee irtisanomismenettely ja samoin irtisanominen tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Asiantuntijakuulemisissa valiokunnan huomiota kiinnitettiin siihen, että lakiehdotuksessa on käytetty käsitettä "varoitus" kahdessa eri merkityksessä, mitä valiokunta ei sääntelyn selkeyden puolesta pidä tyydyttävänä. Nämä tilanteet siis koskevat pappeja, jotka eivät ole pysyneet tunnustuksessa tai ovat virkasuhteessaan laiminlyöneet tai rikkoneet velvoitteitaan.

Valiokunta pitää myös puutteena, ettei esitykseen virkasuhdelainsäädännöstä sisälly säännöksiä, kuten valtion virkamieslakiin ja kunnallisesta viranhaltijasta annettuun lakiin sisältyvät syrjintäkieltoa ja tasa-arvoista kohtelua koskevat säännökset. Lakiehdotus ei myöskään sisällä säännöksiä syrjintäkiellosta, mutta syrjintäkielto on kuitenkin erityisen säännöksen puuttuessa voimassa muun lainsäädännön nojalla, joten syrjintä ei liene kirkossa sallittua tällaisen säännöksen puuttuessakaan.

Kirkon työsuhteisia sen sijaan koskee työsopimuslain syrjintäkiellon ja tasa-arvoisen kohtelun vaatimus. Valiokunta kuitenkin näistä huomioista huolimatta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä muuttamattomana, eikä valiokunta, kuten alussa totesin, voi esittääkään muutoksia kirkkolain erityisen säätämisjärjestyksen vuoksi.

Kaj Turunen /ps:

Arvoisa puhemies! Nyt käsittelyssä on hallituksen esitys kirkkolain muuttamisesta. Tässä yhteydessä haluaisin nostaa esille erään epäkohdan, mikä maassamme vallitsee: Yrityksiltä peritään kirkollisveroa, ja yritykselle varsinaisesti ei ole mitään vastinetta tälle verolle. Yritykset eivät myöskään voi erota kirkosta. Tässä yhteydessä tähän asiaan ei varmaan voi puuttua, mutta jatkossa ehkä kannattaisi miettiä sitä, olisiko kirkollisvero yrityksille vapaaehtoinen.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa puhemies! Yritän muistaa palata tuohon yritysten kirkollisveroasiaan puheeni lopussa, mutta yritän kuitenkin edetä käsikirjoituksen mukaan sitä ennen.

Arvoisa puhemies! 90-luvulla kirkossa toteutettiin valtava kirkkolakiuudistus, jota oli valmisteltu 80-luvun alkupuolelta saakka, vähintäänkin. Tässä kirkkolakiuudistuksessa kirkkoa normittava lainsäädännöllinen normisto jaettiin kolmeen osaan, nimittäin varsinaiseen kirkkolakiin, sitten kirkkojärjestykseen ja kirkon vaalijärjestykseen. Näistä kolmesta erillisestä asiakirjasta kaksi jälkimmäistä, kirkkojärjestys ja kirkon vaalijärjestys, ovat normistoa, jonka sisällöstä kirkolliskokous itse voi päättää. Siis niitä normeja ei tuoda hallituksen tai eduskunnan vahvistettavaksi, ne ovat kirkon sisäisiä normeja.

Kirkkolain, niin kuin täällä jo hyvin valiokunnan puheenjohtaja kuvasi, käsittely menee niin, että kirkolliskokous valmistelee kirkkolain muutosesitykset, jotka sitten tuodaan valtioneuvoston käsittelyyn, ja ne tulevat hallituksen esityksenä tänne, kuitenkin niin, että eduskunta voi vain hyväksyä tai hylätä kirkolliskokouksen alun perin valmistelemat kirkkolain muutosesitykset.

Tuossa kirkkolain kokonaisuudistuksessa silloin 90-luvulla — lakihan tuli voimaan vuoden 94 alusta — ratkaistiin kirkon virkasuhteita, työsuhteita koskeva säännöstö niin, että ne sijoitettiin pääosin sinne kirkon omaan säännöstöön, kirkkojärjestykseen, ja niin ne jäivät hyvin pieneltä osin vain kirkkolain sisälle. Sen jälkeen yhteiskunnassa on tapahtunut kehitystä hyvin paljon, on tapahtunut perustuslakiuudistus ja sitten virkamieslainsäädännössä ja työoikeudessa tapahtunut valtavaa kehitystä tässä maassa. Siitä syystä, nimenomaan perustuslakiuudistuksenkin takia, kirkossa vuosia sitten käynnistettiin tämä valmistelu, jotta saadaan virkamieslainsäädännön modernisaatio ja saadaan nämä säännökset lain tasolle, niin kuin perustuslaki edellyttää. Tämä esitys on tulos siis hyvin pitkästä valmistelusta ja liittyy siihen, että perustuslaissa on säädetty, että virkasuhteista pitää säätää lailla.

Mikä on ollut taustana kirkon virkasuhteita määrittelevälle normistolle pitkässä juoksussa, siihen haluaisin, arvoisa puhemies, hieman viitata. Kirkon virkasysteemissä on useita virkoja. Ennen muuta papinvirat, kirkkoherran virka ja vakinaisen papin virka, kappalaisen virka ovat sellaisia, jotka ovat suomalaisessa yhteiskunnassa poikkeuksellisen vahvalla virkasuojalla varustettuja virkoja. Muistan, kun opiskelin teologiaa toisten kanssa, niin silloin jo todettiin yhtenä ammatti-identiteettiin liittyvänä asiana, että jos pyrkii kappalaisen virkaan ja pääsee siis vakinaisen papin virkaan, niin sitten on paikassa, josta ei voida millään keinoin erottaa, jos pysyy jotenkin terveenä eikä lähde rötöstelemään.

Mutta siis papin virkasuhde on ollut tavattoman vahvasti turvattu. Tämän taustana on, näin olen ymmärtänyt, kirkon hengellinen tehtävä. Sen tehtävän erityisluonne ja tausta tulee siis vuosisatojen takaa ajatuksesta, että kun pappi toimii saarnaajana, julistaa Jumalan sanaa, niin hänen asemansa tulee olla mahdollisimman riippumaton, että hänellä on itsenäinen asema sen sanan julistamisen työssä. Tämä vahva virkasuhde on turvannut siis ikään kuin sitä, että pappi voi vapaasti, itsenäisesti toteuttaa omaa varsinaista hengellistä työtehtäväänsä. Tässä papin riippumattomuudessa sananjulistajana on jokin analogia toimittajan journalistiseen vapauteen, jota niin ikään on pidetty hyvin tärkeänä asiana, vaikka toimittajallakin yleensä on oma työnantaja tai tilaaja, joka voi sitten säännellä toimittajan työsuhteen turvaa. Mutta tämä on siis pitkä vuosisatainen historia, jonka perusteella papin virkasuhde pitkään on ollut hyvin turvattu, ja tätä teologista argumenttia on myös käytetty sitä vastaan kymmenien vuosien kuluessa, että pappien, kirkkoherrojen tai vakinaisten pappien virkasuhteen pitävyyteen jollakin tavalla puututtaisiin.

No, nyt tämän modernisaation myötä tämä tapahtuu, ja se on tietysti tervetullut kehitys kirkon piiriin, jossa työelämä kuitenkin hyvin suurelta osin tapahtuu samoin ehdoin, samoin lainalaisuuksin, samassa vuorovaikutuksessa yhteistyötä, yhteisiä tavoitteita, yhteisiä pelisääntöjä noudattaen. Näin tulee toimia tietysti kirkonkin työelämässä, ja nyt tämä virkasuhdelainsäädännön uudistus antaa siihen välineitä niille, jotka työtä johtavat ja jotka työsuhteisiin lähtevät.

On kokemuksia eri hiippakunnista ja seurakunnista siitä, että siellä vakinaisen papin virassa oleva, nimenomaan kirkkoherra, saattaa muodostua vuosien ja vuosikymmenten kuluessa tapaukseksi, joka käytännössä sabotoi koko seurakunnan elämän niin, että melkein kaikki muut seurakunnan työntekijät siellä vaihtuvat, mutta kirkkoherraa sieltä ei tuomiokapituli, ei kirkkoneuvosto, ei kirkkovaltuusto voi siirtää toiseen tehtävään, ei voi lopettaa hänen virkasuhdettaan. Tilanteet voivat muodostua hyvinkin kohtuuttomiksi myös tällaisen työntekijän tai viranhaltijan kannalta. Ainoa keino käydä kritikoimaan ja yrittämään hänen siirtoaan pois työtehtävästään, virastaan, on joko kurinpitomenettely, jos siihen on perusteita, tai sitten se, että voidaan jollakin tavalla todeta, että hänen terveytensä ei riitä viran hoitamiseen. Tällaisia prosesseja on harjoitettu eri hiippakunnissa eri tavoin, yleensä ne eivät johda kenenkään kannalta hyviin lopputuloksiin. Ne eivät ole kohtuullisia normaalin asioiden käsittelyn kannalta, eivät ole kohtuullisia työnjohdon eivätkä työntekijän, viranhaltijan kannalta.

Nyt tällaisiinkin tilanteisiin tulee oikeita välineitä ja ne tavallaan väärät, hyvinkin hankalat ja inhimillisesti kuormittavat välineet poistuvat, kun kurinpitomenettely, niin kuin valiokunnan puheenjohtaja äsken totesi, poistuu tämän virkasuhdelainsäädännön uudistamisen myötä ja sen tilalle tulee normaali, tervejärkinen irtisanomismenettely, jossa on tietysti työntekijän, viranhaltijan kannalta kaikki ne oikeusturvavälineet, jotka irtisanomismenettelyssä nykyisen virkamieslainsäädännönkin mukaan tulee olla.

Eli katson, että tämä on hyvin merkittävä uudistus: Päästään irti sellaisesta kohtuuttomasta, ajoittain hyvin suuria vaikeuksia aiheuttaneesta virkakäsityksestä ehkä myös kirkon piirissä. Siirrytään normaalien työelämän pelisääntöjen piiriin.

Valiokunta on kiinnittänyt huomiota joihinkin puutteisiin kirkolliskokouksen ja siten maan hallituksen esityksessä. Täällä on eräs kohta, johon toivoisin, että, valiokunnan puheenjohtaja, joka on paikalla, voisitte vastata, kun täällä todetaan, että "hallintovaliokunta pitää oikeusturvan kannalta epätyydyttävänä hallituksen esitykseen sisältyvää muutoksenhakukieltoa" — koskee siis virkasuhteeseen valitsemista ja siihen liitettyä, tässä esityksessä olevaa muutoksenhakukieltoa — "ja pitää asianmukaisena, että eduskunnalle annetaan erillisen valmistelun pohjalta lakiehdotus sanotun kiellon poistamiseksi kirkkolaista". Jos oikein ymmärrän tämän tekstin, niin tämä viesti menee kirkolliskokoukselle, jonka tällainen esitys tulisi valmistella. Siis maan hallitus ei voine valmistella kirkkolain muutosesitystä, vaan täytyy hakea vauhtia kirkolliskokouksesta. Mutta onko tulkintani oikea tässä yhteydessä?

Aivan lopuksi, arvoisa puhemies, tähän kysymykseen yritysten kirkollisverotuksesta. Suomessahan ei ole pitkään aikaan ollut yritysten kirkollisveroa. Se on sellainen urbaani legenda, joka edelleen elää ja jolle oli perusteet vuosia, ehkä vuosikymmeniä sitten. Tällä hetkellä yritykset osallistuvat evankelisluterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkon toiminnan rahoitukseen sen takia, että valtioneuvosto ja viime kädessä eduskunta päättää tästä yhteisöveron tuoton käyttämisestä: kuinka paljon yhteisöveron tuotosta valtio käyttää itse, kuinka paljon yhteisöveron tuotosta osoitetaan kunnille ja kuinka paljon yhteisöveron tuotosta valtiovallan päätöksin siirretään seurakunnille. Yritykset maksavat veroa, yhteisöveroa, se kertyy valtion kassaan, ja siitä sitten maksetaan sekä kunnille että seurakunnille yhteisövero. Tästä on kysymys tänä päivänä, ja tämä on tietysti sitä, että yhteisöt osallistuvat seurakuntien, kirkon toiminnan rahoitukseen tätä kautta, mutta yritysten kirkollisverosta ei ole kysymys.

Pirkko Mattila /ps:

Kiitoksia edustaja Kantolalle ensinnäkin tästä historiallisesta katsauksesta, mitä kirkkolainsäädännössä on tapahtunut.

Jos nyt oikein ymmärsin tuon kysymyksen, niin tässä hallintovaliokunta on kiinnittänyt huomiota kokonaisuudistuksen linjauksiin sikäli, että mallina on käytetty valtion virkamieslain ja kunnallisen viranhaltijalain säännöksiä ja on haettu sitä samaa linjaa myöskin tästä muutoksenhakukiellosta. Mutta kun me emme voi täällä muutosesityksiä tehdä, niin tässä on sitten jäänyt ainoaksi tieksi evästää kirkolliskokousta tästä asiasta, ja sitten kirkolliskokous tekee siitä omat johtopäätöksensä, näkevätkö he tässä vaiheessa tämän kokonaisuudistuksen kannalta tarpeelliseksi tehdä tämän muutoksenhakukiellon muutoksen.

Kaj Turunen /ps:

Arvoisa puhemies! Edustaja Kantola, ei ole sillä väliä, millä tavalla vero kannetaan. Se oli aikaisemmin kirkollisvero, nyt se maksetaan yhteisöverosta kirkolle. Sillä on sellainen vaikutus, että tietenkin, kun osa yhteisöverosta osoitetaan johonkin, sillä on yhteisöveroa korottava vaikutus sen verran juuri, mitä siitä menee.

Tässä tulee vapaaehtoisuus, joksi haluaisin tämän muuttaa, Suomessakin on sellaisia tilanteita, että on yrityksiä, joitten omistajat ovat eri uskontokuntaan kuuluvia. Meillä on pikaruokapitserioita ja tämäntyyppisiä aika paljon, ja näiden omistajat joutuvat maksamaan yhteisöveronsa kautta heidän mielestään vääräuskoisille. Tämä ei ole se ongelman ydin, josta haluan puhua, mutta johtaa muun muassa tämäntyyppisiin tilanteisiin. Tämä ongelman ydin on se, että yritykset eivät voi vapautua tästä verosta, joka menee kirkolle.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa puhemies! Ymmärrän hyvin, tämä on hankala kysymys. Kirkon puolelta, näin ymmärrän, on myös pohdittu, millä tavalla tästä voisi tulla johdonmukaisempi, että näitä tämäntyyppisiä keskusteluja ei tarvitsisi tavallaan käydä, että kukaan ei joutuisi kokemaan, että hän vastoin tahtoaan rahoittaa sellaista uskonnollista toimintaa, jota hän ei halua tukea.

No, nyt eduskunnassa tehtiin 2000-luvun alkupuolella hyvin merkittävä päätös, joka on päinvastainen siinä pitkässä kehityksessä, jossa kirkon ja valtion välisiä suhteita on höllennetty ja otettu etäisyyttä. On purettu erilaisia asioita: tuomiokapitulit itsenäistyivät taloudellisesti, piispojen nimitys poistui tasavallan presidentiltä jne. Tätä tapahtui 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun puolella.

Mutta 2003 tuli voimaan uusi hautaustoimilaki. Eduskunnan säätämässä hautaustoimilaissa luterilaisille seurakunnille asetettiin velvoite huolehtia kaikkien, myös kirkkoon kuulumattomien, hautaamisesta ja osoittaa hautapaikka lähtökohtaisesti samalla hinnalla kuin seurakunnan jäsenille. Siinä yhteydessä myös velvoitettiin evankelisluterilaiset seurakunnat järjestämään tunnustuksettomia hauta-alueita niitä paikkakunnalla asuvia ihmisiä varten, jotka eivät halua, että heidän omaisensa tulee haudatuksi siunattuun maahan, kirkon hautausmaahan. Tästä sovittiin, ja tämä velvoittaa seurakuntia uudessa hautaustoimilaissa.

Tämän lain laatimisen yhteydessä kirjattiin mietintöön myös valtiovallan puolelta vastaava sitoumus, hyvinkin epämääräinen, mutta siinä yhteydessä mainittiin yhteisövero-osuus yhtenä mahdollisena tapana, jolla valtio osallistuu tämän kaikkia koskevan hautaustoimen rahoitukseen. Hautaustoimihan on yhteiskunnallinen asia. Ei voida ajatella, että olisi jotenkin itsestään selvää, että uskonnolliset yhteisöt hoitavat kaikkien ihmisten hautaamisen. Yhteiskunnan on huolehdittava siitä, että hautaaminen jollakin kohtuullisella tavalla tapahtuu.

Mutta tämä on päinvastainen kehitys, jolla on argumentoitu nyt viime aikoina yhteisöveron jatkamisen puolesta. Tätä keskustelua varmasti käydään jatkossakin.

Pirkko  Mattila  /ps:

Edustaja Kantola otti esille tuon hautaustoimilain, siihen muistaakseni 17 luvun muutos on juuri käsitteillä hallintovaliokunnassa koskien hautausmaksuja.

Mutta toinen asia, mihin nyt vielä henkilökohtaisella tasolla haluan kiinnittää huomiota, on se, että nyt kun tulee mahdollisuus irtisanoa virasta tuotannollisilla syillä ja meillä on tulossa aika isot kuntauudistukset ja seurakunnat sitten yhtyvät kuitenkin kuntien mukana, niin meillä seurakunnan viranhaltijoilla ei ole samanlaista suojaa kuin kunnan viranhaltijoilla tällä hetkellä on, näillä johtavilla virkamiehillä. Eli tietysti kuntalain uudistuksessa minä toivon, että tähän kiinnitetään sitten huomiota, ja ehkä kirkolliskokous myöskin osaltaan valvoo etua tässä asiassa.

Yleiskeskustelu päättyi.