Täysistunnon pöytäkirja 111/2012 vp

PTK 111/2012 vp

111. TORSTAINA 15. MARRASKUUTA 2012 kello 16.00

tarkistettu versio 2.0

Lääkekorvausuudistus

Hanna Tainio /sd:

Arvoisa herra puhemies! Lääkekorvaustyöryhmä aloitti työnsä vuosi sitten. Hallitus vaati työryhmältä esityksiä 113 miljoonan euron säästöiksi. Nyt ehdotukset ovat eduskunnan käsittelyssä ja sisältyvät ensi vuoden budjettiin. Perustavanlaatuisen uudistuksen suunnitteluun työryhmällä on aikaa vuoden loppuun asti.

Hallitusohjelman linjauksen mukaan uudistuksen tavoitteena on hyödyttää paljon lääkkeitä käyttäviä sekä helpottaa pienituloisten ja pitkäaikaissairaiden ahdinkoa. Tämä on myös SDP:n linjan mukaista politiikkaa.

Julkisuuteen tulleiden tietojen mukaan työryhmä suunnittelee muun muassa 50 euron suuruisen omavastuun käyttöönottoa ja säästyvällä rahalla alennettaisiin lääkkeiden maksukattoa. Tämä on yksi varteenotettava vaihtoehto, mutta tässä mallissa maksajiksi joutuvat lääkkeiden ostajat eli sairaat ihmiset. Kysynkin ministeri Risikolta: miten saadaan aikaan sellaisia kestäviä kustannusratkaisuja, jotka toteuttavat hallitusohjelman tavoitetta terveyserojen kaventamiseksi?

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko

Arvoisa herra puhemies! Aivan niin kuin kysyjä totesi, meillä on todella se työryhmä, joka on tekemässä lääkekorvausjärjestelmään uudistuksia ja juuri näillä reunaehdoilla, elikkä siinä halutaan, että tämä uudistus ottaa huomioon erityisesti heidät, jotka käyttävät paljon lääkkeitä ja joutuvat todella maksamaan niistä paljon, ja sitten myöskin sitä, että varmistetaan myös se, että vaikka käyttäisi vähän lääkkeitä mutta ei sitä rahaa ole, olisi myös mahdollisuus käyttää lääkkeitä.

No, tämän kaiken yhteensovittaminen on aikamoinen haastava homma, ja sitä varten se työryhmä siellä nyt työskentelee. Vuodenvaihteeseen mennessä olisi tarkoitus sieltä tulla esityksiä. Olen itsekin lukenut, että julkisuudessa on tällaisia vaihtoehtoja mietitty, mutta minä olen itse ymmärtänyt, että ne ovat sellaisia erilaisia keskusteluja, mitä siellä on käyty. Mitään lopullista ei ole vielä tullut minun pöydälleni, niin että se katsotaan ihan sitten ja sosiaali- ja terveyspoliittinen ministeriryhmä ottaa siihen sitten kantaa, mutta eri maissa on erilaisia ratkaisuja tehty. Mikään sellaisenansa ei sovi Suomeen, mutta ehkä me voimme niistä kuitenkin ottaa oppia.

Hanna Tainio /sd:

Arvoisa herra puhemies! Ensi vuonna otetaan rokotusohjelmaan tytöille suunnattu HPV-rokotus, tästä suuri kiitos hallitukselle. Tutkimusten mukaan myös pojat hyötyisivät tästä rokotteesta, joten heidätkin kannattaisi rokottaa.

Keskustelussa on nyt myös vesirokkorokotus. Vesirokkohan on erittäin yleinen lastentauti, jonka lähes kaikki lapset sairastavat. Tästä aiheutuu vanhemmille paljon töistä poissaoloja ja sen myötä suuret taloudelliset menetykset. Nyt puhutaan senkin käyttöönottoa rokotusohjelmassa. Samoin keskustellaan hepatiittirokotuksesta. Sekin on erittäin tärkeä.

Oletan, etteivät nämä kaikki voi toteutua ainakaan kovin nopealla aikataululla. Kuitenkin on paljon vanhempia, jotka haluaisivat suojata lapsensa rokotuksilla, mutta esteenä on niiden korkea hinta. Kysynkin ministeri Risikolta: onko harkinnassa rokotteiden ottaminen mukaan lääkekorvausjärjestelmään?

Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko

Arvoisa herra puhemies! Juuri näin on tilanne, että meillähän on todella paljon sellaisia sairauksia, joihinka koko ajan kehitetään rokotteita, ja varmasti kymmenen vuoden päästä meillä on entistä enemmän niitä vaihtoehtoja, ja ne kaikki maksavat. Meillä on erilaisia vaihtoehtoja: juuri tämä lääkekorvausjärjestelmä, mutta sitten myöskin se, mikä hallitusohjelmassakin todetaan, että arvioidaan myös Kela-korvauksen mahdollisuus rokotetoiminnassa. Tämä on meillä nyt meneillänsä, mutta aivan varmasti myös lääkekorvausjärjestelmä katsoo tätä asiaa.

Nyt haluaisin kuitenkin muistuttaa, että kaikkein tasa-arvoisin keino on saada rokotusohjelmaan nämä rokotteet. Silloin ne koskevat ihan kaikkia. Silloin ei ole kysymys taloudellisesta tilanteesta, vaan se koskee joka ikistä lasta ja nuorta. Jos näistä esimerkeistä nyt otetaan, niin minä itse kannatan sitä, että se olisi siellä rokotusohjelmassa, mutta tietenkin nämä ovat varteenotettavia vaihtoehtoja tilanteessa, jossa on esimerkiksi vaikea tilanne ja on hyvin erilainen tilanne. Esimerkiksi nämä punkkirokotteet ovat yksi sellainen, joka on minun mielestäni sellainen mietittävä ja harkittava, miten niiden kanssa tehdään, koska niitä tarvitaan vain jollain alueella Suomessa.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Kysymys on loppuun käsitelty.