16) Hallituksen esitys laiksi työ- ja elinkeinokeskuksista
sekä työ- ja elinkeinotoimistoista
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa puhemies! Tämän esityksen ensimmäisessä käsittelyssä tuli
käytettyä korokkeelta pitempi puheenvuoro, siksi
tässä käyn tähän oleelliseen.
Tähän työelämä- ja
tasa-arvovaliokunnan mietintöön on jätetty
vastalause, siinä on tämmöinen lausumaehdotus
ja luen sen tässä ja ehdotan sitten tätä päätökseksi. "Eduskunta
edellyttää, että hallitus luopuu tuottavuusohjelman
mukaisista ylimitoitetuista henkilöstön vähentämistavoitteista
perustettavissa te-toimistoissa ja te-keskusten ja te-toimistojen osalta
merkittävimmät rakenteelliset muutokset jätetään
vuoden päästä toteutettavan Alku/Ellu-uudistuksen
yhteyteen." Tämä on ehdotus lausumaksi.
Mutta sen verran perustelen tässä, jotta ajatushan
tässä meillä on sellainen, jotta tässä tapahtuu te-keskusten
henkilöstön osalta aikamoinen muutos, siis nyt
tehtäisiin yksi muutos ja vuoden päästä uudelleen,
ja meidän mielestämme se on aika rasittavaa ja
tehdään turhaa työtä. Silloin, kun
se vuoden päästä tehtäisiin,
katsottaisiin kokonaisuutena nämä tehtävät,
mitkä ne tulevat olemaankin. Samalla turvattaisiin, niin
kuin täällä todetaan, työvoimapalvelujen
ja kaikkien palvelujen saanti ja katsottaisiin se riittävä henkilöstömäärä.
Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Kannatan ed. Lahtelan tekemää ehdotusta.
Totean, että tämä tuottavuusohjelma
on hankala ja tänäänkin ministeri Cronberg
sitä kritisoi. Viime viikolla, kun tämä asia
oli ensimmäisessä käsittelyssä täällä,
niin ministeri Pekkarinen irtisanoutui hyvin voimakkaasti ja jyrkästi
oman ministeriönsä osalta tuottavuusohjelmasta.
Jos ollaan johdonmukaisia ministeri Pekkarisen sanojen kanssa, niin
hänenkin pitäisi kannattaa tätä lausumaa
ja näin osoittaa, että tuottavuusohjelma johtaa
hänen hallinnonalallaan niin kuin valitettavasti monella
muullakin alalla mahdottomaan tilanteeseen.
Ja nyt, kun työttömyys on jälleen
voimakkaassa kasvussa, määrärahat hallinnossa
ovat liian vähäiset ja päätösvalta
siirretään te-keskuksien johtajille, niin tässä on
edessä työvoima- ja elinkeinotoimistojen alasajo,
ja sitä ei nyt pitäisi päästää tapahtumaan.
On hyvin johdonmukaista, että tämä uudistus
siirretään todellakin Alku-hankkeen osaksi, koska
sinne se nimenomaan kuuluu, ja siinä yhteydessä tarkasteltavaksi.
Tuo hankehan on vielä kovasti työn alla.
Eli tämä lausuma on sen johdosta hyvin perusteltu
ja uskon, että henkisesti tämän takana
on melkein koko eduskunta, mutta onko sitten fyysisesti sormiaan
käyttäessään, näin
toivon. Maakunnissa, esimerkiksi juuri Keuruulla ja vastaavilla
seuduilla koetaan äärettömän
raskaana tällä hetkellä se, että valtion
paikallishallinnon palvelut siirretään hyvin kauas
tarvitsijoista. Tämä kehitys ei ole ollenkaan
perusteltua tässä tilanteessa.
Tuula Peltonen /sd:
Arvoisa puhemies! Tämä vastalause on todellakin
kannatettava. Tällä on väärä nimi,
tällä valtion tuottavuusohjelmalla, sen pitäisi
olla päättömyysohjelma, jos ajatellaan,
millä tavalla tässä toimitaan henkilöstön suhteen,
elikkä täällähän esitetään
jopa kolmanneksella työ- ja elinkeinotoimistojen vähentävän henkilöstöään
ja samalla tehtäviä siirretään
huomattavasti, elikkä työvoimatoimikunnilta on
tulossa nyt uusia tehtäviä näille toimistoille.
Miten on henkilöstön jaksaminen, onko edes selvillä täysin
se, miten nämä tehtävät määritetään
ja jaetaan loppujen lopuksi? Tuntuu vähän epäselvältä.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa puhemies! Loppuun ihan yksi toteamus. Tässä on
se ikävä puoli, mikä tuossa aikaisemminkin
tuli puheeksi, että tässä on tarkoitus
vähentää porukkaa. Kaikkein ikävintä on,
että tässä viedään
palveluita pois, kun on suunnitelmia, joissa näitä sivupisteitä työvoimatoimistoista
suljettaisiin, ja sehän tarkoittaa, että niille
työttömille tulee aika pitkä matka sitten
näihin pisteisiin, ja minusta se on täysin kohtuutonta,
koska pitäisi lähteä siitä,
jotta se palvelu tuotetaan lähellä ihmisiä.
Toisaalta, kun katsoo ympäristön kannalta, niin
on järkevämpää, että yksi
ihminen matkustaa johonkin antamaan palvelua kuin että sadat
ihmiset matkustavat johonkin etäpisteeseen.
Keskustelu päättyi.