Arvoisa puhemies! Esitän kysymyksen pääministeri Vanhaselle.

Lissabonin sopimus astuu voimaan muutaman viikon kuluttua, ja yleisen käsityksen mukaan se johtaa melkoiseen tehostumiseen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikan osalta Euroopan unionin puitteissa. Tähän pyrkii myöskin Euroopan unionin turvallisuusstrategia. Nyt te, pääministeri, olette todennut täällä eduskunnan pöntöstä, että Suomi on valmis antamaan ja vastaanottamaan apua, jos joku maa joutuu hyökkäyksen tai uhan kohteeksi. Ruotsin puolustusministeri Tolgfors on katsonut asialliseksi jo toisen kerran toistaa, että mikäli jotain tämäntapaista tapahtuu lähialueilla, niin Ruotsi ei ole välinpitämätön. Tässä on nyt uuden pohtimisen paikka, millä tavalla näihin kysymyksiin suhtaudutaan, kun tämä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikka tehostuu, ja kysyisin nyt teiltä, pääministeri:

Minkälaista valmistelua tai ajattelua teillä on hallituksen piirissä tähän uuteen tilanteeseen suhtautumisessa?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Meillä tämä ajattelu ei liity pelkästään lähialueisiin vaan koskee Lissabonin sopimuksen mukaisesti kaikkia EU:n jäsenvaltioita, ei vain pääministerin täällä sanomana, vaan myös puolustusselonteossa todettiin se sama asia hyvin selkeästi: Suomi antaa apua ja odottaa, että vastaavasti saa sitä muilta. Eli tämä on lausuttu nyt useampaan kertaan, ja arvelisin näin, että myös jatkossa aina sopivissa yhteyksissä ulkopoliittinen johto tulee tämän toteamaan. Olen keskustellut tästä myös tasavallan presidentin kanssa, ja myös hän korostaa sitä, että Lissabonin sopimus tältä osin on myös Suomen kannalta vakava sitoumus, jonka olemme antaneet. Ehkä vahvimmin tämä sitoumus on todettu sillä, että Lissabonin sopimus on allekirjoitettu ja ratifioitu Suomen osalta ja se seisoo tässä sopimuksessa. Meillähän sitten selonteon pohjalta puolustushallinto tekee omaa selvitystyötään sen suhteen, mitä Lissabonin sopimus tulee puolustushallinnolta edellyttämään, ja tämä työ on käynnissä.

Herra puhemies! Viitaten tässä pääministerin lausumaan ja siihen valmisteluun, jota puolustusministeriössä varmasti tehdään asioitten osalta, kysyn puolustusministeriltä:

Minkä tyyppisiin uusiin valmisteluihin tämän johdosta on Suomessa ajateltu ryhdyttävän?

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin on helppo yhtyä siihen, mitä Ruotsin kollega on todennut, eli meidän selonteossamme on aivan samansuuntaisesti linjattu tuon keskinäisen avunannon artiklan merkitystä ja velvoittavuutta. Se on vahva poliittinen sitoumus ja velvoittaa jäsenmaita, mutta pitää korostaa tietysti sitä, että se on jäsenmaiden keskistä. Korostan myöskin sitä, että EU:lla ei ole ikään kuin sotilaallista koneistoa tämän avunantovelvoitteen takeeksi, eli kysymys on siitä, että jäsenmaat keskenään sitten määrittelevät sen, minkälaista apua pyydetään tai minkälaista apua annetaan. Korostan sitä, että keskustelu tältä osin on varmasti vielä aluillaan.

Arvoisa puhemies! Kun tätä ohjelmaa kansalaiset katsovat, niin luulen, että monen kansalaisen mielessä on se kysymys, mihin tässä nyt sitten Natoa tarvitaan. Tämähän käytännössä tarkoittaa sitä, Lissabonin sopimus, että jäsenmaat ovat velvollisia auttamaan toinen toisiaan. Sen takia minusta tämä vahventaa sitä näkemystä, että ei ole Suomella mitään syytä haikailla Naton jäseneksi.

Tekisin kysymyksen siitä, mitä mieltä Stubb on tästä. Eikö asia ole objektiivisesti ottaen, ministeri Stubb, näin?

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa herra puhemies! Objektiivisesti ottaen oletan, että ed. Gustafsson on myös kansalainen. (Ed. Gustafsson: Eikö ministerikin ole?) — Kyllä, ilman muuta.

Lähtökohta on se, että me saamme nyt Lissabonin sopimuksessa avunantovelvoitteen ja solidaarisuuslausekkeen, ja tämä vahvistaa Euroopan unionin sisäistä ja sen jäsenmaiden välistä avunantovelvoitetta, mutta on myös itsestäänselvää, että ne 21 EU:n jäsenmaata, jotka ovat Naton jäseniä, saavat tänä päivänä turvatakeensa Natosta.

Meidän intressissämme ei ole missään nimessä vähätellä Euroopan unionin turvatakeiden merkitystä, kuten me olemme selonteossa selkeästi todenneet: "- - lujittaa jäsenvaltioiden keskinäistä solidaarisuutta ja velvoittaa kaikkia jäsenmaita yhtäläisesti. Suomi antaa muille jäsenmaille apua avunantovelvoitteen mukaisesti ja odottaa muiden jäsenmaiden toimivan samoin." Poliittinen sitoumus on erittäin vahva. Meille kysymys ei ole joko—tai vaan sekä—että.

Herra puhemies! On tietenkin olennainen ero Euroopan unionin niin sanotun turvatakuulausekkeen ja Naton turvatakuulausekkeen välillä: ensimmäinen ei tee Euroopan unionista sotilasliittoa, Naton turvatakuulauseke taas merkitsee sotilasliittoa, sotilaallista yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa. (Ed. Zyskowicz: Sehän on kauheata!) Tämä on se olennainen ero näiden kahden välillä.

Tässä nykyisessä tilanteessa on mielenkiintoista, että eräät tulkinnat tästä Lissabonin sopimuksen voimaanastumisesta yrittävät ikään kuin ulottaa tätä EU:n keskinäistä vastuuvelvoitetta myös laajemmaksi, jopa aina Afganistaniin saakka. Tämä saakin minut kysymään, kun nyt ensi viikolla Yhdysvallat ja Nato tulevat tekemään päätöksen lisäjoukkojen lähettämisestä Afganistaniin:

Onko jo nyt tällä hetkellä valmisteilla myös Suomen osalta lisäjoukkojen lähettäminen Afganistaniin, koska satun tietämään, että myös Suomelle tällainen pyyntö tullaan nyt esittämään?

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa herra puhemies! Nyt tässä menevät kyllä puurot ja vellit todella pahasti sekaisin. EU:n avunantovelvoitteella ei ole mitään tekemistä Afganistanin toiminnan kanssa. (Ed. Laakso: Ei minunkaan mielestäni!)

Suora vastaus kysymykseen: Me toimimme niiden päätösten puitteissa, jotka on Afganistanin suhteen jo tehty, ja keskustelemme tästä yhdessä tasavallan presidentin kanssa, ennen kuin minkään näköisiä päätöksiä tehdään. Varsinaista suoraa pyyntöähän tai teesiä Yhdysvalloilta vielä tässä vaiheessa ei ole tullut.

Mikä sitten liittyy EU:n avunantovelvoitteeseen suhteessa Naton avunantovelvoitteeseen: On myös heitä, jotka argumentoivat, että EU:n avunantovelvoite menee pidemmälle kuin Naton avunantovelvoite, koska siinä käytetään sanaa "obligation". Se, että Naton artiklassa mainitaan erikseen asevoiman käyttö, ei tee siitä millään tavalla velvoittavampaa. EU:n avunantovelvoite kattaa kaikki jäsenvaltioiden käytettävissä olevat voimavarat.

Mutta ei panna nyt tässä puuroja ja vellejä sekaisin.

Arvoisa puhemies! Suomessa on aika paljon puhuttu Lissabonin sopimuksen keskinäisen avunannon lausekkeesta. Ehkä kuitenkin käytännössä suurempi merkitys tulee olemaan rakenteellisen yhteistyön kehittymisellä. Kaikki tiedämme, että kaikkinainen yhteistyön tiivistyminen, lisääntyminen, myöskin lisää turvallisuutta. Tässä mielessä kysyn asianomaisilta ministereiltä:

Miltä näyttää kehitys tässä mielessä? Me tiedämme, että pohjoismainen yhteistyö on hyvässä vauhdissa, meritilannekuvakysymys on hyvässä vauhdissa. Miten nämä asiat yleisemmin kehittyvät?

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Lissabonin sopimuksen rakenteellisen yhteistyön kohta todellakin mahdollistaa paljon, siis EU-maiden yhteistyötä vaikkapa yhteisten puolustusvoimavarojen kehittämiseksi, ja, aivan oikein, eräällä tavalla vaikkapa pohjoismaistakin yhteistyötä, jossa on mukana maita, jotka eivät ole Euroopan unionin jäseniä, voi pitää yhtenä esimerkkinä. Kaikkia meitä ajaa sama tavoite: säästää kustannuksia, löytää yhteisiä intressejä.

Suomi on korostanut omalta osaltaan, että tuon yhteistyön tulee olla avointa kaikille jäsenmaille, jotka täyttävät kriteerit. Itse odotan tältä rakenteelliselta yhteistyöltä paljon, ja varsinkin Suomen kaltaiselle pienelle maalle se on äärimmäisen tärkeätä.

Arvoisa puhemies! Lissabonin sopimuksessa, kuten täällä on jo tuotu esille, on todellakin solidaarisuuslauseke, turvatakuulauseke ja myöskin puolustusyhteistyöhön liittyvää muuta sisältöä, joka selkeästi on sotilasliitolle tyypillistä rakennetta. Mutta mehän kaikki tiedämme, että Euroopan unioni on laaja turvallisuusyhteisö, jossa on nimenomaan koheesioturvallisuus ytimenä, taloudellista integraatiota, poliittista yhteistyötä aivan toisessa mittakaavassa kuin sotilasliitolla, joka rajautuu näihin turvatakuuartikloihin.

Haluaisin myöskin jatkaa siihen kysymykseen, että kun me puhumme sotilaallisesta liittoutumisesta Suomessa — ainakin kokoomus on tätä tuonut esille — onko siihen todellisuudessa tarvetta, koska ainoa turvatakuulausekkeiden kautta oleva ero suhteessa unionin artiklatasoiseen sidonnaisuuteen on se kapasiteettiero. Ja se kapasiteettiero liittyy olennaisesti tietysti Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin. Haluaisin vain kysyä:

Emmekö me voisi jo arvioida tilannetta niin, että me eurooppalaisella tasolla näemme tämän yhteistyöjärjestelmän vahvuuden myöskin Suomen laajemman turvallisuuden kannalta?

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa herra puhemies! Vastaus tuohon on, että ilman muuta me näemme Euroopan unionin laajan turvallisuuskäsitteen kautta. Miten me sitten määrittelemme meidän oman sotilaallisen toimintamme; itsestäänselväähän on se, että Suomi ei enää ole puolueeton maa, on itsestäänselvää, että Suomi ei enää määrittele itseään sotilaallisesti liittoutumattomana maana, (Ed. Laakso: Kyllä me määrittelemme!) vaan Suomi määrittelee itsensä maana, joka ei kuulu tänä päivänä sotilasliittoon. Lissabonin sopimus vahvistaa ilman muuta Euroopan unionin ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittista sekä myös sotilaallista ulottuvuutta, ja me olemme sitoutuneet tähän sopimukseen sataprosenttisesti.

Arvoisa puhemies! Kun Lissabonin sopimusta valmisteltiin ja sinne luotiin nämä postit EU:n ulkoministerille ja EU:n presidentille, pidettiin hyvin tärkeänä, millaiset henkilöt alussa ottavat nämä postit, siltä kannalta, miten sopimus lähtee toteutumaan. Kysymyksenä oikeastaan pääministerille:

Te olitte mukana näiden henkilöiden valintaprosessissa ja näitte sen. Olisin kysynyt, mikä oli teidän ensireaktionne, kun näitte nämä valinnat. Lehdistöhän on reagoinut niin, että nämä ovat hyvin matalan profiilin henkilöitä, eivät ennestään tunnettuja. Tuleeko tämä johtamaan siihen, että suuret jäsenmaat dominoivat EU-prosessissa, vai tulevatko nämä henkilöt sitten ajan myötä vahvistumaan todellisiksi EU:n johtajiksi?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Mikäli Eurooppa-neuvoston puheenjohtajaksi olisi valittu henkilö, joka oli kaikkein eniten esillä kuukausia ja joka olisi ollut niin sanotusti korkean profiilin puheenjohtaja, niin kritiikki olisi ollut juuri päinvastaista, että nyt valittiin puheenjohtaja, jolla on liian korkea profiili, koska ensi sijassa kuitenkin Eurooppa-neuvostolle haettiin, voisi sanoa, sisäisen yhteistyön rakentajaa, sitä puheenjohtajan roolia, jota myös eduskunta aikanaan omissa sopimusneuvotteluissaan painotti erittäin paljon.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkeaksi edustajaksi taas saatiin henkilö, joka varmasti tulee luomaan erittäin hyvät, toimivat yhteydet kaikkiin kollegoihinsa. Uskon, että hän tulee saamaan kyllä tämän uuden tehtävän hyvin otteeseensa.

Tämän jälkeen meillä on käytettävissä kolmikko, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, komission puheenjohtaja ja korkea edustaja, joka edustaa yhtenäisellä ja yhdellä äänellä puhuvaa Euroopan unionia. Tämä on siis Suomen tavoite, ja siellä näiden kansallisten äänenpainojen niissä asioissa, joissa meillä on yhteinen kanta, pitää jäädä taka-alalle.

Arvoisa puhemies! Todellakin Lissabonin sopimus tuo ensi tiistaina jo Suomelle eurooppalaiset turvatakuut, ja Ruotsikin on todennut, että niillä on todella jopa merkitystä myöskin jopa sotilaallisesti.

Haluaisin vielä hieman pohdintaa tästä merkityksestä. Jos me ajattelemme Eurooppaa, niin oikeastaan Pohjoismaat ja Baltian maat kuuluvat yhteen. Onko ajatusta, että nämä maat jollakin tavalla keskenään valmistelisivat yhteistä turvallisuuden takaamista? Tapahtuisiko se Naton puitteissa, vaikka emme ole Naton jäseniä, vai tapahtuisiko se näiden maiden keskinäisillä konsultaatioilla? Sen lisäksi olisin vielä kysynyt, miten tämä yhteistyö voisi ilmentyä. Voitaisiinko ajatella esimerkiksi yhteisiä sotaharjoituksia näiden maiden kesken? Tällähän on historiallisesti aika suuri merkitys tällä sotaharjoituskysymyksellä myöskin Suomen historiassa. Voitaisiinko ajatella Ilmavoimien välistä yhteistyötä, jotta voidaan todellakin pitää huolta, että turvatakuilla on merkitystä?

Ulkoasiainministeri Alexander Stubb

Arvoisa herra puhemies! Tässä ei varmaankaan kannata maalata piruja seinille. Näkisin niin, että Nato tällä hetkellä hakee omaa strategista konseptiaan. Sen takiahan on perustettu heille viisaiden ryhmä, jota johtaa Madeleine Albright, jonka puitteissa sitten käydään tällaisia strategisen konseptin seminaareja. EU:lla on nyt omat avunantovelvoitteensa, solidaarisuuslausekkeensa, ja kuten sekä pääministeri että puolustusministeri totesivat, ne sitovat jäsenmaita, eivät EU:n instituutiota, ihan samalla tavalla kuin Naton avunantovelvoite ei sido Natoa instituutiona vaan Naton jäsenmaita. Veikkaisin, että jos tällaiseen hätätapaukseen joudutaan, niin jokainen tilanne katsotaan tapauskohtaisesti periaatteella kaveria ei jätetä.

Puolustusministeri Jyri Häkämies

Arvoisa puhemies! Kysymykseen sisältyi myöskin osia pohjoismaisesta yhteistyöstä liittyen myöskin yhteistyöhön Baltian maiden kanssa.

Pohjoismainen yhteistyö ei ole eikä pyri olemaan puolustusliitto. Se on konkreettista puolustusyhteistyötä, ja pitää muistaa, että eri Pohjoismailla on erilaiset turvallisuusratkaisut. Tanska ja Norja ovat Naton jäseniä ja Suomi ja Ruotsi eivät esimerkiksi. Eli tämä on tietysti merkittävä tekijä.

Viittaus sitten vaikkapa yhteistyöhön Ilmavoimien osalta: Ne ovat tulevaisuuden isoja kysymyksiä, liittyvät pitkälti myöskin siihen kysymykseen, mihin taloudelliset rahkeet riittävät, mutta ovat ennen kaikkea hyvin poliittisia. Kuinka syvälle tässä puolustusyhteistyössä Pohjoismaiden kesken mennään, se tulee varmasti lähivuosina sitten päätettäväksi. Tällä erää se on hyvin konkreettista, operatiivista yhteistyötä, jonka tavoitteena on kustannusten säästäminen.

Arvoisa puhemies! Lissabonin sopimus, sen turvalausekkeet, todellakin ovat Suomen etujen mukaisia ja vahvistavat Suomen turvallisuutta myös osaltaan. Olkaamme niistä iloisia. En ole huomannut, että hallitus olisi tällä alueella tehnyt mitään uusia linjauksia.

Sen sijaan uutisista olemme tällä viikolla voineet kuulla, että hallituksessa on käytetty paljon energiaa sen pohtimiseen, kuka edustaa Suomea Euroopan unionin kokouksissa jatkossa. Erityisesti on käytetty energiaa sen pohtimiseen, voisiko Lissabonin sopimuksesta löytää jonkun väylän, jolla voitaisiin Suomen perustuslaki tulkita tältä osin uudelleen. Tämä siis lehtitietojen mukaan. Edelleen kerrotaan, että hallituksessa on ministereitä, jotka ovat sitä mieltä, että presidentti ei jatkossa saisi osallistua EU:n huippukokouksiin siitä huolimatta, että presidentin läsnäolo on ollut kiistatta Suomen kansallisten etujen ajamiselle edullinen asia ja on toiminut erittäin hyvässä yhteistyössä ja sen mukaisesti, mitä meidän valtiosäännössämme lukee ulkopolitiikan johtamisesta. Kysyn nyt pääministeriltä:

Pitääkö paikkansa, että hallituksessa on ministereitä, jotka haluavat syrjäyttää presidentin EU:n kokouksiin osallistumisesta? Lisäksi, mitä aiotte huomenna tästä asiasta presidentille esittää, kun tapaatte hänet?

Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Tietysti käymme presidentin kanssa keskustelun siitä, mitä Lissabonin sopimus tulee tarkoittamaan, kun Euroopan neuvostosta tulee instituutio, toimielin, joka tekee juridisesti sitovia päätöksiä, mitä se merkitsee. Tämä tullaan käymään lävitse. Hallitus ei ole mitenkään ylenmääräisesti käyttänyt tällä viikolla tähän aiheeseen energiaa.