11) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi lapsilisälain
7 §:n muuttamisesta ja 21 §:n väliaikaisesta
muuttamisesta
Anu Vehviläinen /kesk:
Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys
tarkoittaa sitä, että lapsilisien indeksikorotukset
jäädytetään vuosille 2013, 2014
ja 2015, ja aiheellinen kysymys on, että jos ne nyt kolmeksi
vuodeksi jäädytetään, löytyykö jostakin
poliittista tahtoa taas vuodesta 2016 alkaen sitoa uudelleen lapsilisät
indeksiin.
Tämä on surkea näkökulma,
mitä hallitus edustaa tässä suhteessa
lapsiperheisiin. Viime vaalikaudella Vanhasen toinen hallitus teki
historiallisen teon, kun teki päätöksen
siitä, että lapsilisät, joka on suomalainen
yhteiskunnallinen, todellinen innovaatio ollut, sidottiin 1.3.2011
indeksiin, kansaneläkeindeksiin, ja nyt ne ovat olleet
vajaat kaksi vuotta voimassa, ja nyt tulee sitten tämä Kataisen
kuuden puolueen hallitus, joka kyykyttää lapsiperheitä ja
jättää sitomatta indeksiin toisin kuin
muut kansaneläkkeeseen sidotut Kansaneläkelaitoksen
etuudet. Tämän vuoksi keskusta ei missään
nimessä tule tätä hyväksymään,
joten ehdotan, että tämä lakiehdotus
hylätään.
Markus Mustajärvi /vr:
Arvoisa puhemies! Tuoreeltaan edustaja Vehviläisen
hylkäysesitykseen, että niin minä kuin
koko meidän eduskuntaryhmä kannatamme hylkäysesitystä.
Kun muistaa aikaa tarpeeksi pitkältä ajalta taaksekäsin,
niin saa kyllä kuvan siitä, kuinka tärkeä lapsilisäjärjestelmä on
ollut laitavasemmalle. Vuonna 58 eduskuntavaalien alla lapsilisäjärjestelmän
käyttöä yritettiin lykätä myöhemmäksi
ajaksi. Silloinen SKDL:n eduskuntaryhmä järjesti
kolmen vuorokauden maratonkeskustelun eduskunnassa tuloksella, että tämä lykkäysesitys
kaatui ja lapsilisäjärjestelmä tuli voimaan. Niissä vaaleissa
SKDL nousi eduskunnan suurimmaksi puolueeksi, ja toivon kyllä,
että suomalainen vasemmisto — ainakin se osa vasemmistoa,
joka on perusturvaa pitänyt aina yhdessä maalaisliitto
keskustan kanssa keskeisenä asiana sosiaaliturvassa — muistaisi
tämän kunniakkaan perinnön.
Ja kannattaa muistaa, kun on paljon puhuttu solidaarisuusverosta,
että sen merkitys on sen 30 miljoonaa euroa, mutta tämä lapsilisien
indeksien jäädyttäminen tekee viimeisenä voimassaolovuonna
118 miljoonaa euroa, nelinkertaisen määrän
siihen nähden. Elikkä jos ajatellaan, kuinka paljon
julkisuutta solidaarisuusvero ja lapsilisien jäädyttämisen
vaikutukset, tulonsiirtovaikutukset saavat, niin kyllä tässä on
valtava epäsuhta. Lapsilisien jäädyttäminen
pitää ottaa huomioon silloin, kun tulevat — ja
jos eivät tule muuten, niin tulevat meidän ryhmän
toimesta — kunnon tutkimukset siitä, mitä koko
hallitusohjelman päätösten tulonjakovaikutus
on suomalaisessa yhteiskunnassa.
Arja Juvonen /ps:
Arvoisa herra puhemies! Hallitusohjelmassa luvataan kaventaa
tulo-, hyvinvointi- ja terveyseroja, mutta tämän
hallituksen esityksen vaikutukset ovat aivan päinvastaiset.
Hallitus esittää lapsilisien indeksikorotusten jäädyttämistä vuosina
2013—2015.
Lapsiperheille tämä tarkoittaa tulonsiirtojen menetyksiä vuonna
2013 noin 38 miljoonaa euroa, vuonna 2014 noin 78 miljoonaa euroa
ja vuonna 2015 noin 118 miljoonaa euroa. Ottaen huomioon arvioidut
muutokset hintatasossa ja lasten lukumäärässä lapsiperheiltä leikataan
tulevan kolmen vuoden aikana siis noin 234 miljoonaa euroa, eikä hallitus
edes aio korvata indeksijäädytystä myöhemmillä korotuksilla.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan lapsiperheiden köyhyys
on kolminkertaistunut vuoden 1995 ja vuoden 2007 välillä.
Lapsilisien jälkeenjääneisyys elinkustannuksiin
verrattuna on osaltaan lisännyt lapsiperheiden köyhyyttä. Lapsilisät
ovat aikojen saatossa jääneet jälkeen ansiotason
ja elinkustannusten kehityksestä noin 20—25 prosenttia,
mutta tästä huolimatta hallitus näkee
parhaaksi jäädyttää lapsilisien
indeksikorotukset ja siten lisätä lapsilisien
tason jälkeenjääneisyyttä entisestään.
Hallituksen esityksessä todetaan, että indeksijäädytyksen
seurauksena lapsilisät tulevat olemaan vuonna 2015 realistisesti
noin 8 prosenttia pienemmät verrattuna tilanteeseen, jossa
korotukset olisi tehty. Perussuomalaiset pitävät
tätä lyhytnäköisenä ja
kansantaloudelle haitallisena päätöksenä.
Lapsilisien reaaliarvon alentuminen koskettaa kipeimmin pienituloisia
lapsiperheitä, ja vastuuta kantavien päättäjien
olisikin syytä tiedostaa, että lapsuudessa koettu
köyhyys vaikuttaa terveys- ja hyvinvointikäyttäytymiseen
ja lisää paitsi terveyseroja myös sosiaalisen
osattomuuden kokemusta.
Perussuomalaiset myös muistuttavat, että lapsiperheissä valtaosa
tuloista menee kulutukseen, joten lapsilisät auttavat osaltaan
pitämään talouden rattaita pyörimässä.
Varhaislapsuuteen sijoittaminen on myös kansantaloudellisesti
kannattavaa, joten säästöillä lapsilisien
indeksikorotusten jäädyttämistä ei
voida perustella. Näillä perusteilla ja mietinnön
vastalauseeseen 1 viitaten esitän, että lakiehdotus
hylätään.
Ritva Elomaa /ps:
Arvoisa puhemies! Edustaja Juvonen perusteli erittäin
hyvin, mitä olisivat nämä lapsilisien
indeksijäädytysten vaikutukset, perussuomalaisten
kannalta, joten kannatan edustaja Juvosen esitystä.
Arto Pirttilahti /kesk:
Arvoisa puhemies! Edustaja Vehviläinen piti erittäin
hyvän puheenvuoron, ja ilolla kuuntelin myös tätä vasemman ryhmän
tukea tälle Vehviläisen puheenvuorolle ja hylkäysehdotukselle.
Arvoisa puhemies! Kannatan myös edustaja Vehviläisen
hylkäysehdotusta.
Jyrki Yrttiaho /vr:
Arvoisa herra puhemies! Aivan kuten tässä edustajatoveri
Mustajärvi totesi, kyllä SKDL:n lapsilisätaistelijat
kääntyilevät haudassaan, kun katselevat
näitä hallituksen esityksiä. Käytännössä lapsiperheiltä tullaan
esityksen mukaan leikkaamaan kolmen vuoden aikana 234 miljoonaa
euroa, eikä hallitus aio korvata jäädytystä myöhemmillä korotuksilla.
Leikkaus jää pysyväksi, seurauksena lapsilisien
reaaliarvon pysyvä pienentyminen.
Yhdenkään hallituspuolueen vaaliohjelmassa ei
ennen vaaleja luvattu kiristää lapsiperheiden toimeentuloa.
Lapsilisien reaalinen ostovoima on jäänyt jälkeen
ansiokehityksestä vuosien myötä jopa
25 prosenttia. Vastustan ehdottomasti leikkausta, ja pitäydymme
vasenryhmässä vasemmistoliiton poliittisen tavoiteohjelman
vaatimuksissa.
Keskustelu päättyi.