3) Maatalouden tukiratkaisut
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! On myönteistä, että maatalouspolitiikasta
käydään keskustelua eduskunnan täysistunnossa.
Edessämme on ensi vuoden alkupuolella päätöksenteko
EU:n erittäin merkittävän maatalousuudistuksen
kansallisesta täytäntöönpanosta.
Kun samassa yhteydessä kaikkien tukijärjestelmien
toiminta sovitetaan yhteen, on edessä todella merkittävä haaste.
Hallitus aikookin tuoda tämän kokonaisuudistuksen suuntaviivat
selontekona eduskunnan käsittelyyn. Tähän
verrattuna parhaillaan menossa olevissa tukineuvotteluissa hallituksen
ja tuottajajärjestöjen välillä ei
ole kysymys samaa suuruusluokkaa olevasta asiasta. Tilanne ei poikkea
normaalista vuosittaisesta tarkastelusta. Katseet tulisikin pikimmiten
suunnata vuoden 2005 uudistuksen eri vaihtoehtojen analysointiin.
Parhaillaan siis käydään maataloustuloneuvotteluja
hallituksen ja tuottajajärjestöjen kesken koskien
vuoden 2004 kansallisia tukia. Neuvotteluja on käyty rakentavassa
ilmapiirissä, ja neuvottelut jatkuvat.
Tukijärjestelmien eroista huolimatta lähtökohtana
on mahdollisimman yhtenäisen maatalouspolitiikan harjoittaminen
koko maassa. Kansallisten tukien vuosittaisen valmistelun tavoitteena
on, että tukiratkaisu olisi eri tuotantosuuntien ja alueiden
kannalta tasapuolinen ottaen huomioon maa- ja puutarhatalouden kansallisen tuen
momentin määrärahan ja komission kansallista
tukea koskevien päätösten asettamat rajoitteet.
Kansallisen tuen ensi vuoden määräraha
säilyy tämänvuotisella tasolla 608,62
miljoonassa eurossa.
Lantbruksinkomstförhandlingar om de nationella stöden
2004 pågår således som bäst
mellan regeringen och producentorganisationerna. Förhandlingarna
har förts i positiv anda och fortsätter.
Trots skillnaderna i stödsystemen är utgångspunkten
att en så enhetlig jordbrukspolitik som möjligt
bedrivs i hela landet. Målet för den årliga beredningen
av de nationella stöden är att uppgörelsen
om jordbruksstöden skall vara rättvis med tanke
på de olika produktionsinriktningarna och områdena
samt beakta såväl anslaget under momentet för
nationellt stöd till jordbruket och trädgårdsodlingen
som de begränsningar som kommissionens beslut om nationella
stöd uppställer. Nästa års anslag
för det nationella stödet kvarstår på samma
nivå som i år, d.v.s. 608,62 miljoner euro.
Artiklaa 141 koskeva sopimus edellyttää, että vuodesta
2004 alkaen ryhdytään 141-alueella soveltamaan
täysimääräisiä investointitukia
ja nuorten viljelijöitten aloitustukia. Nämä tuet nousevat
siis merkittävästi. Myös ympäristötuen lisäosan
saattaminen EU-lainsäädännön
edellyttämään muotoon toteutetaan vuodesta
2004 alkaen koko maassa. C-alueilla tämä voidaan
toteuttaa vaihtoehtoisilla tavoilla.
Vuoden 2004 tukiratkaisua on valmisteltu ja neuvotteluja käyty
samojen periaatteiden mukaisesti kuin aikaisempinakin vuosina. Tavoitteena on
maatalouspolitiikan toimivuuden ja tasapuolisen kokonaisuuden säilyttäminen.
Kansallisen tuen neuvotteluissa lähtökohtana on
hallituksen ja MTK:n 4.11.2003 sopima periaate alueiden ja tuotantosuuntien
tasapuolisesta kohtelusta, niin että euromääräisesti
tukitasot pysyvät entisellään,
ja lisäksi myös 142-alueella toteutetaan korotetut
nuorten viljelijöitten aloitustuet sekä investointituet.
Tämä ei tarkoittaisi 3 prosentin leikkausta Pohjois-Suomessa,
kuten välikysymyksessä väitetään,
vaan saman tyyppistä tarkastelua kuin on tehty joka vuosi
tähänkin asti.
Ensi vuoden osalta neuvotteluissa päätettävänä on,
toteutetaanko 141-ratkaisuun liittyvät toimet eli investointitukien
ja nuorten viljelijöitten aloitustukien korotus ja sen
vastapainona tulotukien alennus myös C-alueilla. Toisena
vaihtoehtona on, ettei tukimuutoksia tehdä C-alueilla. Näiden
vaihtoehtojen pohjalta etsitään ratkaisua parhaillaan
käytävissä neuvotteluissa. Tässä yhteydessä ei
missään vaihtoehdossa ole tarpeen puuttua artiklan
142 myöntövaltuuksiin. Tarkoituksena ei myöskään
ole siirtää tukia eri alueiden välillä.
Eräissä tuotantosuunnissa, kuten siipikarjataloudessa
ja kasvihuonetuotannossa, tukitaso on ollut yhtäläinen
keskeisillä tuotantoalueilla, mikä vastaa myös
näiden sektoreiden omaa näkemystä. Osalla
tuotteista tukiporras Etelä-Suomen ja pohjoisen tuen alueen
välillä on ollut viime vuosina kiinteä,
osalla taas se on jossain määrin vuosittain vaihdellut.
Arvoisa puhemies! Opposition välikysymyksessä esitetään
huoli kotimaisen elintarviketalouden tulevaisuudesta, maatalouden
riittävästä kannattavuudesta ja maaseudun
elinvoimaisuudesta. Kun poliittiset päättäjät
osaltaan etsivät keinoja näihin vastaamiseksi,
on syytä todeta maatalouspolitiikan nykyinen toimintaympäristö,
nimittäin se, että Suomi on Euroopan unionin ja
Wto:n jäsenvaltio. Suomen liittymisestä unioniin
seurasi se keskeinen muutos, että kansallinen maatalouspolitiikka
korvautui EU:n yhteisellä maatalouspolitiikalla. Tämä luo
perustan sille, minkälainen maatalouspolitiikka on mahdollista
ja tavoiteltavaa.
EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaiset tukimuodot muodostavat
maatalouden tukijärjestelmän perustan. Näistä tuista
tärkeimmät ovat EU:n kokonaan rahoittamat EU-tulotuet,
niin sanotut cap-tuet, sekä osarahoitteiset luonnonhaittakorvaus,
lfa, ja maatalouden ympäristötuki. Yhteisen maatalouspolitiikan
tukimuotoja täydennetään kansallisilla
tuilla, joista keskeisimmät ovat Etelä-Suomen
kansallinen tuki artiklan 141 pohjalta ja pohjoinen tuki artiklan
142 pohjalta ja maatalouden ympäristötuen kansallinen lisäosa.
Vuoden 2003 aikana on tehty monia päätöksiä,
jotka muuttavat maatalouden tukijärjestelmää lähivuosina.
EU:n maatalousministerit sopivat kesäkuussa yhteisen maatalouspolitiikan
pitkän aikavälin uudistuksesta. EU:n maatalouspolitiikan
ennakoitua syvällisempi ja laajempi uudistus oli tarpeen
EU:n laajentumisen ja maailmankaupan vapautumisesta käytävien
Wto-neuvottelujen vuoksi. Lokakuussa saavutettiin neuvottelutulos
Etelä-Suomen kansallisten eli 141-tukien jatkosta. Sekä unionin
reformipäätöksessä että 141-ratkaisussa
tuet muuttuvat paremmin Wto-paineita kestäviksi.
Suurimmat muutokset tukijärjestelmissä tapahtuvat
vuodesta 2005 alkaen, jolloin luonnonhaittakorvaus- ja ympäristötukijärjestelmät
uusiutuvat. EU:n kokonaan rahoittamaan uuteen tilatukijärjestelmään
voidaan siirtyä jo vuonna 2005, mutta siihen on siirryttävä joka
tapauksessa viimeistään 2007. Vuotta 2004 voidaankin
pitää siten eräällä tavalla
välivuotena, jolloin pääosa tukimuodoista
jatkuu nykymuotoisena ja muutokset vuoteen 2003 ovat suhteellisen
pieniä. Merkittävimmät yksittäiset
muutokset ovat maidon EU-tukijärjestelmän ja maatalouden
ympäristötuen kansallisen lisäosan käyttöönotto.
Arvoisa puhemies! Artiklan 141 mukainen tukiratkaisu mahdollistaa
maatalouden kannattavuuden ja kehitysedellytysten säilymisen.
Etelä-Suomen tulotukien, maatalouden ympäristötuen kansallisen
lisäosan ja luonnonhaittakorvauksen korotuksen yhteisvaikutuksena
maatalouden saamien tulotukien kokonaismäärä säilyy
vuoteen 2007 nykytasolla. Lisäksi investointitukien ja nuorten
viljelijöitten aloitustukien korotukset alentavat merkittävästi
investoivien ja aloittavien tilojen kiinteitä kustannuksia
ja mahdollistavat maatalouden rakenteen myönteisen kehityksen.
Pohjaa 141-ratkaisulle luotiin komission kanssa jo osittain
edellisten hallitusten aikana. Muun muassa lfa-tuen korotus saatiin
tätä ajatellen mukaan jo komission reformiesitykseen,
mikä jatkossa parantaa Etelä-Suomen kansallisen
tuen tasoa. Neuvottelutavoitteeksi asetettiin syksyllä 2002
tukien maksuvaltuuksien korottaminen, tukitason vakaus ja pitkäaikaisuus.
Tavoitteeksi tuli siis aikaisemmista ratkaisuista oleellisilta osin
poikkeava ratkaisumalli.
Tuen maksuvaltuuden suhteen ajatuksena oli, että korotus
antaisi pelivaraa useiksi vuosiksi ja mahdollistaisi muun muassa
inflaatiokehityksen mukaisen soveltamisvaran maatalouden tukiratkaisujen
yhteydessä. Komission mukaan ratkaisun tekeminen tämän
periaatteen mukaan ei tullut kysymykseen, sillä valtion
tukien soveltamisessa ei voi olla samanlaista väljyyttä kuin
maaseudun kehittämisen säädöstössä,
johon muun muassa artikla 142 kuuluu. Komission kanta oli ehdoton
ja, korostan, saman sisältöinen kuin vuosien 1996
ja 1999 neuvottelukierroksilla. Lisäksi viime aikoina komissio
ja jäsenmaat ovat tiukentaneet suhtautumistaan valtion
tukiin.
Etelä-Suomen kansallisen tuen jatkosta käytiin
tällä kertaa hyvin perusteelliset neuvottelut, joissa
ministeri- ja komissaaritasolla oli toistakymmentä tapaamista,
siis huomattavasti enemmän kuin kertaakaan aikaisemmissa
neuvottelukierroksissa. Artiklan 141 sanamuoto on tulkinnanvarainen
ja jättää komissiolle harkintavallan tukien
myöntämisessä.
Etelä-Suomen kansallisista tuista saavutettiin poliittinen
neuvottelutulos komission kanssa 13.10.2003. Neuvottelujen kuluessa
kyettiin merkittävästi lähentämään
komission ja Suomen tulkintaerimielisyyttä tuen jatkuvuudesta.
Tuen jatkamisen periaatteista vuoden 2000 jälkeen päästiin
sopimukseen. Ratkaisuun sisältyvät Etelä-Suomen
kotieläintalouden, kasvihuonetuotannon ja puutarhatuotteiden
varastoinnin tulotuet, maatalouden ympäristötuen
kansallinen lisäosa sekä korotetut investointituet
ja nuorten viljelijöitten aloitustuki.
Lähtökohtana on yhteisen maatalouspolitiikan
suomien keinojen täysimääräinen
hyödyntäminen. Artikla 141 sananmukaisesti edellyttää tätä,
eikä kohdan tulkinnasta ole ollut erimielisyyttä missään
vaiheessa. Tähän liittyen Suomi sitoutuu maksamaan
investointituet sekä nuoren viljelijän aloitustuen
täysimääräisenä 141-tulotukea
saavissa tuotantosuunnissa. Maito-, naudanliha-, lammas- ja vuohisektoreilla
investointituki nousee enimmillään 70 prosenttiin
ja muilla 141-tukea saavilla tuotannonaloilla 60 prosenttiin.
Toisena osana yhteisen maatalouspolitiikan täysimääräistä hyödyntämistä Suomi
ottaa käyttöön vuodesta 2005 lähtien
yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen yhteydessä Suomen
saaman mahdollisuuden luonnonhaittakorvauksen maksimikeskiarvon
korottamisesta 200 eurosta 250 euroon hehtaarilta. Korotus on tarkoitus
toteuttaa luonnonhaittakorvauksen kansallisena lisäosana
koko maassa. Neuvotteluissa sovittiin, että lisäosan
määrä Etelä-Suomessa on 48—50 miljoonaa
euroa, mistä noin puolet eli 25 miljoonaa euroa otetaan
huomioon Etelä-Suomen kansallisen tuen vuonna 2005 maksuvaltuutta
alentavana tekijänä. Koko maassa luonnonhaittakorvauksen
korotuksen arvioidaan olevan yhteensä 116 miljoonaa euroa.
Välikysymyksen esittäjät väittävät,
että kansallisiin tukiin eli Etelä-Suomen tuotantotukiin olisi
tulossa 30 prosentin leikkaus. Tämä väite
on tuulesta temmattu. Lfa-korotuksen myötä kansallisen
tuen taso on Etelä-Suomessa kauden lopussa vuonna 2007
jopa nykyistä tasoa hieman korkeammalla. Sen sijaan 141-tulotukeen
alusta pitäen sisältynyt alenema saatiin nyt vakautettua aiempaa
alemmalle tasolle, 3 prosenttiin vuodessa. EU:n maksamaan tukeen
tulee Suomen kannalta onnistuneen, kesällä reformista
saavutetun neuvotteluratkaisun myötä jo vuodelle
2004 noin 46 miljoonan euron korotus, joka muodostuu hallinnollisten
hintojen alenemisen kompensaatiosta sekä uudesta kuivatustuen
korotuksesta.
Arvoisa puhemies! Neuvottelujen kuluessa ilmeni, että Suomessa
sovellettu kasvinviljelyn kansallinen tuki ei vuodesta 2000 alkaen
ole perustunut unionissa voimassa oleviin maatalouden ympäristötuen
säädöksiin. Tämän johdosta ja
oikeudellisten toimien välttämiseksi oli välttämätöntä saattaa
kansallinen tuki voimassa olevan lainsäädännön
mukaiseksi. Ympäristötuen kansallista lisäosaa
koskevat määräykset edellyttävät
sen määräytymistä kiinteänä prosenttiosuutena
suhteessa maksettavaan ympäristötukeen. Lisäosan
määrä säilyy siten samana koko
sitoumuskauden ajan.
EU-osarahoitteisen maatalouden ympäristötuen
kannustinosa voi olla enintään 20 prosenttia. Säädösten
mukaan tämä taso voidaan erityisen perustelluista
syistä ylittää. Neuvottelutuloksen mukaan
Suomi voi maksaa kansallisena tukena ympäristötuen
lisäosaa siten, että kannustinlisä on
enintään 130 prosenttia. Siis kun perussääntö on
20 prosentin ylitys, me saamme maksaa kannustinlisää,
joka on enintään 130 prosenttia, mutta lisät
eivät keskimäärin saa nousta 100:aa prosenttia
suuremmiksi. Tuen enimmäismäärä alenee
nykyiseltä 65 miljoonan euron tasolta 60 miljoonaan euroon
2004 ja 55 miljoonaan euroon vuodesta 2005 lähtien. Tuen
määrä oli asetettava nykyisen sitoumuskauden
keskimääräiselle tasolle, koska tukitason
olisi tullut olla kiinteä koko sopimuskauden ajan. Tuen
enimmäismäärää voidaan
korottaa, jos maatalouden ympäristötuen tukitasot
nousevat tulevalla ohjelmakaudella.
Hallituksen tavoitteena on korjata näitä järjestelmän
muutoksesta johtuvia ongelmia erikoiskasvien tuottajille muun muassa
unionin yhteisen maatalouspolitiikan toimeenpanon yhteydessä.
Arvoisa puhemies! Elintarviketalouden tulevaisuuden sekä maatalouden
kannattavuuden varmistamiseksi on tärkeää kiinnittää huomiota tuotteiden
kysyntään ja tuottajan markkinoilta saaman tulon
muodostukseen. Hallitus seuraakin aktiivisesti EU:n laajentumista
ja erityisesti lähialueiden kehittymisnäkymiä tässä suhteessa.
Maatalousratkaisut tukevat maatalouden elinvoimaisuutta, sillä sekä kansalliset
että EU:n yhteisen maatalouspolitiikan mukaiset ratkaisut
vakiinnuttavat tukien tason ja tukijärjestelmän
rakenteen aikaisempaa pidemmällä aikavälillä. Hallituksen
veroratkaisut ja muut toimet tukevat niin ikään
maaseudun elinvoimaisuutta. Laajemmin maaseutupolitiikkaa tarkastellaan
vuoden 2004 aikana neljännen maaseutupoliittisen kokonaisohjelman
päivittämisessä.
Kuluneen puolen vuoden aikana tehtyjen merkittävien
päätösten kansallinen toimeenpano on lähikuukausien
suuri urakka maataloushallinnolle ja sidosryhmille. Samanaikaisesti
cap-reformin toimeenpanon kanssa valmistellaan tulevaa luonnonhaittakorvausjärjestelmää
sekä maatalouden
ympäristötukiohjelmaan tehtäviä muutoksia.
Muutosten valmistelu ja tukijärjestelmien yhteensovitus
on haasteellinen tehtävä, jossa koko maatalous-
ja elintarvikesektorin asiantuntemusta ja rakentavaa panosta tarvitaan.
Alkuvuodesta 2004 tehtävillä päätöksillä linjataan
yhteisen maatalouspolitiikan mukaisten tukimuotojen soveltaminen
Suomessa lähivuosiksi.
Uudistusten jälkeen viljelijöillä on
tiedossa lähivuosien tukijärjestelmä useaksi
vuodeksi tulevaisuuteen, mikä maatalouspolitiikassa on
ollut harvinaista. Hallitus myös varaa riittävät
resurssit EU-tukien ja kansallisten tukien maksamiseen. Voimaan
tulevien uusien EU-säädösten, komission
kanssa neuvoteltujen kansallista tukea koskevien päätösten
ja talousarvioon varattujen määrärahojen
puitteissa on luotavissa kokonaisuus, joka turvaa kannattavan maataloustuotannon
edellytykset ja mahdollistaa yhtenäisen maatalouspolitiikan
harjoittamisen koko maassa.
Maa- ja metsätalousministeri Korkeaojan vastaus on
ruotsinkielisenä näin kuuluva:
Det är positivt att en debatt om jordbrukspolitiken
förs vid riksdagens plenum. I början av nästa år
skall vi fatta beslut om det nationella genomförandet av
EU:s synnerligen viktiga jordbruksreform. Då verksamheten
inom alla stödsystem samtidigt skall samordnas, står
vi verkligen inför en betydande utmaning. Regeringen har
för avsikt att ge en redogörelse om riktlinjerna
för denna totalreform till riksdagen. I jämförelse
härmed gäller de förhandlingar om jordbruksstöden
som för närvarande pågår mellan
regeringen och producentorganisationerna inte en fråga
i samma storleksklass. Situationen avviker inte från den
normala årliga processen. Därför borde
vi hellre rikta blickarna mot 2005 års reform och analysera
de olika alternativen.
Lantbruksinkomstförhandlingar om de nationella stöden
2004 pågår således som bäst
mellan regeringen och producentorganisationerna. Förhandlingarna
har förts i positiv anda och fortsätter.
Trots skillnaderna i stödsystemen är utgångspunkten
att en så enhetlig jordbrukspolitik som möjligt
bedrivs i hela landet. Målet för den årliga beredningen
av de nationella stöden är att uppgörelsen
om jordbruksstöden skall vara rättvis med tanke
på de olika produktionsinriktningarna och områdena
samt beakta såväl anslaget under momentet för
nationellt stöd till jordbruket och trädgårdsodlingen
som de begränsningar som kommissionens beslut om nationella
stöd uppställer. Nästa års anslag
för det nationella stödet kvarstår på samma
nivå som i år, dvs. 608,62 miljoner euro.
Den överenskommelse som gäller artikel 141 förutsätter
att investeringsstöd och startstöd för unga
odlare tillämpas till fullt belopp i 141-området
från och med år 2004. Stöden stiger således betydligt.
Också tillägget till miljöstödet
skall betalas i den form som EU-lagstiftningen förutsätter
i hela landet från och med år 2004. I C-områdena
kan detta genomföras på alternativa sätt.
Uppgörelsen om jordbruksstöden för år
2004 har beretts och förhandlingarna förts enligt
samma principer som föregående år. Målet är
att bibehålla en fungerande jordbrukspolitik och en jämlik
helhet. Förhandlingarna om det nationella stödet
utgår från den princip om en jämlik behandling
av områden och produktionsinriktningar som regeringen och
MTK avtalade om den 4 november 2003, så att skillnaderna
mellan stödnivåerna kvarstår oförändrade
i euro och dessutom så, att höjt stöd
för unga odlare samt höjt investeringsstöd
betalas också i 142-området. Detta innebär
inte en nedskärning med 3 procent i norra Finland, vilket
påstås i interpellationen, utan precis samma granskning
som gjorts varje år också hittills.
När det gäller nästa år
måste man vid förhandlingarna besluta om huruvida
de åtgärder som hänför sig till
141-uppgörelsen, dvs. höjningen av investeringsstöden
och startstöden för unga odlare och som motvikt
till den en sänkning av inkomststöden, skall vidtas
också i C-områdena. Det andra alternativet är
att ändringarna av stöden inte genomförs
i C-områdena. Utgående från dessa alternativ
söker man som bäst en lösning vid de
pågående förhandlingarna. I detta sammanhang
kräver inget alternativ att fullmakterna att bevilja stöd
enligt artikel 142 ändras. Avsikten är inte heller
att överföra stöd mellan olika områden.
Inom vissa produktionsinriktningar, såsom fjäderfähushållning
och växthusproduktion, har stödnivån
varit densamma inom de centrala produktionsområdena, vilket
också motsvarar dessa sektorers egen ståndpunkt.
För en del produkter har skillnaden mellan stödet
i södra Finland och i området för det
nordliga stödet varit fast de senaste åren, för
en del har den varierat i någon mån årligen.
I oppositionens interpellation är man bekymrad för
framtiden inom den inhemska livsmedelsnäringen, den tillräckliga
lönsamheten inom jordbruket och tryggandet av en livskraftig landsbygd.
Då de politiska beslutsfattarna för sin del söker
svar på dessa frågor är det skäl
att konstatera i vilken omgivning jordbrukspolitiken fungerar i
dag, dvs. att Finland är medlemsstat i Europeiska unionen
och i WTO. Finlands anslutning till unionen ledde till den centrala
förändringen att den nationella jordbrukspolitiken
ersattes med EU:s gemensamma jordbrukspolitik. Detta utgör
grunden för vad som är en möjlig och eftersträvansvärd
jordbrukspolitik.
Stödformerna enligt EU:s gemensamma jordbrukspolitik
utgör grunden för stödsystemet inom jordbruket.
De viktigaste av dessa stöd är de EU-inkomststöd
som helt finansieras av EU (de s.k. CAP-stöden) samt kompensationsbidraget
(LFA) och miljöstödet för jordbruket,
vilka delvis finansieras av EU. Stödformerna enligt den
gemensamma jordbrukspolitiken kompletteras med nationella stöd,
av vilka de viktigaste är det nationella stödet
till södra Finland (artikel 141), det nordliga stödet
(artikel 142) och den nationella tilläggsdelen till miljöstödet
för jordbruket.
År 2003 har många beslut fattats som kommer att ändra
stödsystemet inom jordbruket de närmaste åren.
I juni kom EU:s jordbruksministrar överens om en långsiktig
reform av EU:s jordbrukspolitik. Det var nödvändigt
med en djupare och mera omfattande reform av EU:s jordbrukspolitik
på grund av utvidgningen av EU och WTO-förhandlingarna
om frigörandet av världshandeln. I oktober nådde
man ett förhandlingsresultat om fortsatt stöd
till södra Finland, dvs. 141-stödet. Både
i unionens reformbeslut och 141-uppgörelsen ändras
stöden så, att de bättre håller
för trycket från WTO.
De största förändringarna i stödsystemen
sker från och med år 2005, då kompensationsbidrags- och
miljöstödsystemen revideras. En övergång till
det nya gårdsstödsystemet, som helt finansieras
av EU, kan ske redan år 2005, och skall i varje fall ske
senast år 2007. År 2004 kan således betraktas
som ett slags mellanår, då största delen
av stödformerna kvarstår i sin nuvarande form
och förändringarna jämfört med år
2003 är relativt små. De mest betydande enskilda
förändringarna är införandet
av EU-stödsystemet för mjölk och den
nationella tillläggsdelen till miljöstödet
för jordbruket.
En uppgörelse om jordbruksstöden enligt artikel
141 möjliggör fortsatt lönsamhet och
fortsatta utvecklingsförutsättningar inom jordbruket. Inkomststöden
till södra Finland, den nationella tilläggsdelen
till miljöstödet för jordbruket och höjningen
av kompensationsbidraget innebär tillsammans att inkomststödens
totala belopp inom jordbruket kvarstår på nuvarande
nivå fram till år 2007. Höjningarna av
investeringsstöden och startstöden för
unga odlare minskar dessutom märkbart de fasta kostnaderna
på lägenheter som gör investeringar och
på nya lägenheter och möjliggör
en positiv utveckling när det gäller jordbrukets
struktur.
Grunden för 141-uppgörelsen skapades tillsammans
med kommissionen delvis redan under de tidigare regeringarna. Bl.a.
höjningen av LFA-stödet togs med tanke på detta
med redan i kommissionens reformförslag, vilket förbättrar nivån
på det nationella stödet till södra Finland
i fortsättningen. Målet för förhandlingarna
hösten 2002 var en höjning av fullmakterna att
betala stöd, en stabil stödnivå och långvarigt
stöd. Målet var således en lösning
som väsentligt avvek från de tidigare uppgörelserna.
Beträffande fullmakten att betala stöd var
tanken den att en höjning skulle ge spelrum för
flera år framåt och möjliggöra
bl.a. en tilllämpningsmån enligt inflationsutvecklingen
i samband med inkomstuppgörelserna inom jordbruket. Enligt kommissionen
kom det inte i fråga att bygga en lösning på denna
princip, eftersom det inte kan finnas samma spelrum vid tillämpningen
av statliga stöd som i de regler som gäller utvecklandet av
landsbygden, till vilka bl.a. artikel 142 hör. Kommissionens
ståndpunkt var absolut och densamma som vid förhandlingarna
1996 och 1999. Kommissionen och medlemsländerna har dessutom
skärpt sin inställning till statliga stöd
den senaste tiden.
Om det fortsatta nationella stödet till södra Finland
fördes den här gången mycket grundliga förhandlingar
med över tio möten på minister- och komissionärsnivå,
alltså betydligt fler än någonsin tidigare
under pågående förhandlingar. Ordalydelsen
i artikel 141 lämnar rum för tolkning och ger
kommissionen prövningsrätt vid beviljandet av
stöd.
Ett politiskt förhandlingsresultat om de nationella
stöden till södra Finland nåddes med
kommissionen den 13 oktober 2003. Under förhandlingarnas
gång kunde kommissionens och Finlands meningsskiljaktigheter
i fråga om tolkningen av hur stödet skall fortgå minskas
betydligt. En överenskommelse om principerna för
fortsatt stöd efter 2007 nåddes. Uppgörelsen
innefattar inkomststöden till södra Finland för
husdjursskötsel, växthusproduktion och lagring
av trädgårdsprodukter, den nationella tilläggsdelen
till miljöstödet för jordbruket samt
förhöjda investeringsstöd och startstöd
för unga odlare.
Utgångspunkten är att de medel som den gemensamma
jordbrukspolitiken tillåter skall utnyttjas till fullo.
Artikel 141 förutsätter bokstavligen detta, och
det har inte i något skede förekommit oenighet
om hur den skall tolkas. I anslutning härtill har Finland
förbundit sig att betala investeringsstöd och
startstöd för unga odlare till fullt belopp inom
de produktionsinriktningar som får 141-inkomststöd.
Inom mjölk-, nötkötts-,
får- och getsektorerna stiger investeringsstödet
som högst till 70 procent och inom de övriga produktionsgrenar
som får 141-stöd till 60 procent.
För att den gemensamma jordbrukspolitiken skall kunna
utnyttjas till fullo tar Finland för det andra från
och med år 2005 i bruk den möjlighet att höja
maximimedelvärdet av kompensationsbidraget (LFA) från
200 euro till 250 euro per hektar som Finland fick i samband med
reformen av den gemensamma jordbrukspolitiken. Avsikten är
att höjningen skall genomföras som en nationell
tilläggsdel till kompensationsbidraget i hela landet. Vid
förhandlingarna avtalades att tilläggsdelen uppgår
till 48—50 miljoner euro i södra Finland, varav
ungefär hälften, dvs. 25 miljoner euro, beaktas
som en faktor som sänker fullmakten att betala nationellt
stöd till södra Finland år 2005. Höjningen
av kompensationsbidraget beräknas uppgå till sammanlagt
116 miljoner euro i hela landet.
Interpellanterna påstår att de nationella
stöden kommer att skäras ned med 30 procent. Detta är nog
ett påstående gripet ur luften. I och med LFA-förhöjningen är
nivån på det nationella stödet till södra
Finland i slutet av perioden år 2007 till och med något
högre jämfört med den nuvarande nivån.
Den sänkning som ända från början har
ingått i 141-inkomststödet kunde däremot
nu stabiliseras på en lägre nivå än
tidigare, till 3 procent per år. I och med det för
Finlands vidkommande lyckade förhandlingsresultat om reformen
som nåddes på sommaren höjs det stöd
som EU betalar med cirka 46 miljoner euro redan år 2004.
Höjningen består av en kompensation för sänkningen
av de administrativa priserna samt av den nya höjningen
av torkningsstödet.
Under förhandlingarnas gång kom det fram
att det nationella stöd för växtodling
som tillämpats i Finland inte från och med år
2000 har grundat sig på unionens gällande rättsakter
om miljöstödet för jordbruket. Av denna
anledning och för undvikande av rättsliga åtgärder
var det nödvändigt att bringa det nationella stödet
i överensstämmelse med gällande lagstiftning.
De bestämmelser som gäller den nationella tilläggsdelen
till miljöstödet förutsätter
att den fastställs som en fast procentuell del i förhållande
till det miljöstöd som betalas. Tilläggsdelens
belopp kvarstår således oförändrat
under hela förbindelseperioden.
Tillägget till det miljöstöd för
jordbruket som delvis finansieras av EU kan uppgå till
högst 20 procent. Enligt rättsakterna kan denna
nivå överskridas av särskilt grundad
anledning. Enligt förhandlingsresultatet kan Finland som
nationellt stöd betala en tilläggsdel till miljöstödet
så att stimulansåtgärden uppgår
till högst 130 procent, men i medeltal kan de inte överskrida
100 procent. Stödets maximibelopp sjunker från
den nuvarande nivån om 65 miljoner euro till 60 miljoner
euro år 2004 och till 55 miljoner euro från och
med år 2005. Man var tvungen att placera stödets
belopp på den genomsnittliga nivån för den
nuvarande förbindelseperioden, eftersom stödnivån
borde ha varit oföränderlig under hela förbindelseperioden.
Stödets maximibelopp kan höjas, om nivåerna
på miljöstödet för jordbruket stiger
under den kommande programperioden.
Regeringen har för avsikt att avhjälpa dessa problem
som ändringen av systemet medför för dem
som producerar specialväxter bl.a. i samband med verkställandet
av unionens gemensamma jordbrukspolitik.
Vid tryggandet av livsmedelsnäringens framtid samt
jordbrukets lönsamhet är det viktigt att också fundera
på efterfrågan och uppnåendet av ett
skäligt producentpris. I detta avseende följer regeringen
aktivt utvidgningen av EU och i synnerhet utvecklingsutsikterna
i närområdena.
Jordbruksuppgörelserna stärker en livskraftig landsbygd,
eftersom både de nationella lösningarna och uppgörelserna
enligt EU:s gemensamma jordbrukspolitik stabiliserar stödnivån
och stödsystemets struktur på längre
sikt än tidigare. Regeringens skatteavgöranden
och andra åtgärder stöder likaså en
livskraftig landsbygd. Jordbrukspolitiken granskas grundligare vid
uppdateringen av det fjärde landsbygdspolitiska helhetsprogrammet år
2004.
Det nationella genomförandet av de betydande beslut
som fattats under det gångna halvåret är den
stora uppgiften för jordbruksförvaltningen och
intressegrupperna de närmaste månaderna. Samtidigt
med genomförandet av CAP-reformen bereds det kommande kompensationsbidragssystemet
samt de ändringar som skall göras i programmet
för miljöstöd för jordbruket.
Beredningen av ändringarna och samordningen av stödsystemen är
en utmaning där hela jordbruks- och livsmedelssektorns
sakkunskap och konstruktiva satsningar behövs. Genom de
beslut som skall fattas i början av 2004 stakas riktlinjerna
för tillämpningen av stödformerna enligt
den gemensamma jordbrukspolitiken ut för Finlands del för
de närmaste åren.
Efter reformerna kommer odlarna att ha vetskap om de närmaste årens
stödsystem för flera år framöver,
vilket har varit ovanligt inom jordbrukspolitiken. Regeringen reserverar
också tillräckliga resurser för utbetalning
av EU-stöden och de nationella stöden. Inom ramen
för de nya EU-rättsakter som kommer att träda
i kraft, de beslut om det nationella stödet som förhandlats fram
med kommissionen och de anslag som reserverats i budgeten kan en
helhet skapas som tryggar förutsättningarna för
en lönsam jordbruksproduktion och möjliggör
bedrivandet av en enhetlig jordbrukspolitik i hela landet.
Edustajat Anni Sinnemäki ja Mari
Kiviniemi merkitään läsnä oleviksi.
Välikysymyksen johdosta syntyy seuraava
Keskustelu:
Toimi Kankaanniemi /kd:
Herra puhemies! Kiitoksia vastauksesta, arvoisa ministeri!
Te väititte, että välikysymyksen esittäjien
väittämä, että Etelä-Suomen
tuotantotukiin olisi tulossa 30 prosentin leikkaus, on tuulesta
temmattu. Arvoisa ministeri, pyydän, että tutustutte
juuri jaettuun eduskunnan valtiovarainvaliokunnan budjettimietintöön,
sen sivulla 82 toisen palstan alaosassa olevaan lauseeseen. Siellä tämä asia
todetaan, onko tämä tuulesta temmattu. Ed. Ala-Nissilä voi varmasti
kertoa, mitä valtiovarainvaliokunta on kirjoittanut.
Herra puhemies! Ministeri Korkeaoja, te sanoitte puheenne viimeisessä kappaleessa,
että uudistusten jälkeen viljelijöillä on
tiedossa lähivuosien tukijärjestelmä useaksi
vuodeksi tulevaisuuteen. Voi, kun näin olisikin! Kaikki
on auki, ja varmasti ymmärrämme, että viljelijät
ovat hyvinkin hämillään muun muassa siitä,
mitä valtiovarainministeri Kalliomäki toteaa eilisen
Maaseudun Tulevaisuuden etusivulla olevan lyhyen jutun mukaan, kun
hän sanoo: "Ensi vuodelle on käytettävissä saman
verran rahaa kuin tänä vuonna, mutta vuodelle
2005 säästyy rahaa muun muassa pohjoisen tuen
leikkauksesta." Siinä se varmuus tulevaisuudesta. Valtiovarainministeri
voi tietysti kommentoida sosialidemokraattien näkemykset
näistä asioista.
Herra puhemies! Maa- ja metsätalousministeri Korkeaoja
sinänsä ansaitsee tunnustuksen asiantuntevuudesta.
Meidän välikysymyksen tekijöidenkin on
syytä myöntää ne vaikeudet,
jotka keskustalaisella viljelijäministerillä on
suomalaisten viljelijöiden etujen puolustamisessa EU:n
ahtaissa raameissa ja sosialidemokraattisten rumpalien ja torvien
määrittäessä marssitahdin hallituksen
politiikassa. Ministeri on kuin lammas häkissä,
jota sudet kiertävät. (Naurua)
Herra puhemies! Tuoreen tutkimuksen mukaan 94 prosenttia suomalaisista
luottaa kotimaisen elintarvikkeen laatuun ja turvallisuuteen. Lähes
80 prosenttia pitää viljelijöiden vaatimusta maatalostuen
säilyttämisestä oikeutettuna. Ei ole ihme,
että viime eduskuntavaaleissa kansa halusi muutosta ja äänesti
keskustan suurimmaksi puolueeksi. Muutosuskolle antoi vankan perustan muun
muassa keskustan "valoisampi vaihtoehto", jonka puolueen vaaliohjelma
toi tuta koko kansalle. (Ed. Korhonen: Kaikilta osin petosta!)
Uusi hallituspohja antoi toiveita siitä, että ainakin
maatalouspolitiikassa tapahtuu selkeä suunnanmuutos. Pääministeri
Vanhasen hallituksen ohjelmassa todetaan muun muassa seuraavaa:
"Hallituksen tavoitteena on turvata maaseudun elinvoiman säilyminen
kestävällä tavalla. Tämän
tavoitteen saavuttamiseksi hallitus huolehtii perheviljelmien kannattavuuden
ja kehitysedellytysten säilymisestä sekä metsätalouden
ja muiden maaseutuelinkeinojen elinvoimaisuudesta, mikä on
edellytys sille, että nuorten kiinnostus elinkeinoa kohtaan
säilyy." Edelleen hallitusohjelma lupaa, että "hallitus
pyrkii siihen, että Etelä-Suomen kansallisten
tukien myöntämisvaltuutta voidaan pitkäaikaisena
korottaa ja vakiinnuttaa vuoden 2004 tasolle yhtenäisen
ja vakaan, koko maata koskevan maatalouden tukijärjestelmän
toteuttamiseksi vuoden 2003 jälkeen".
Mutta valitettavasti nyt, tasan kahdeksan kuukautta keskustajohtoisen
hallituksen synnyn jälkeen, on todettava, että hallitus
on jo epäonnistunut ohjelmansa tämän
osion toteuttamisessa. Suomen erityisolosuhteet huomioon ottava,
perheviljelmien kannattavuuden ja kehitysedellytykset turvaava,
pitkäaikainen, vakaa, koko maan kattava maatalouden tukijärjestelmä,
jollainen ohjelmassa luvataan, ei toteudu tällä vaalikaudella.
Näyttää siltä, että keskustajohtoinen
hallitus jää historiaan Suomen maatalouden kohtalon
sinetöijänä.
Herra puhemies! Taannoin Satakunnassa eleli mies, jonka arvoisa
ministeri Korkeaojakin varmasti muistaa. Miestä kutsuttiin
nimellä Kokemäen Uuno. Olen varma, että Uunokin
ymmärtäisi, että ilman tukea ei talonpoika
pysy tiluksillaan Kokemäellä eikä muuallakaan
Etelä-Suomessa. Samoin ymmärtää Pihtiputaan
mummo, että hallituksen maatalouspolitiikka johtaa maaseudun
alennustilaan myös hänen rakkailla synnyinseuduillaan.
Saarijärven Paavo joutuu pian taas panemaan leipäänsä puolet
petäjäistä, ellei suostu tuontileipää haukkaamaan.
Jämsän äijä saattaa sentään
kiittää Vanhasen hallitusta halvasta viinasta,
jolla hän voi korvata maidon ja piimän palanpainikkeena.
(Naurua)
Herra puhemies! Ministeri Korkeaoja antoi vastauksessaan ymmärtää,
että hänen EU-komission kanssa neuvottelemansa
ja hallituksen yksimielisesti hyväksymä sopimus
on hyvä, ellei peräti erinomainen. Ministerillä oli
näissä neuvotteluissa poikkeuksellisen vahva ja
yhtenäinen, lähes talvisodan henkeen verrattava
tuki kaikilta puolueilta ja väestöryhmiltä.
Tavoite oli aikaansaada pitkäaikainen, vakaa ja tasoltaan
nouseva tukijärjestelmä. Tuloksena oli kuitenkin
lyhytaikainen ja mittavia leikkauksia kotieläintukiin ja eräisiin
kasvinviljelytukiin Etelä-Suomessa merkitsevä sopimus,
johon hallitus alistui. Tämä oli selkeä tappio
sekä hallitukselle että maataloudelle. Tuet alenevat
29 prosentilla kuluvan vuoden tasosta vuoteen 2007, kuten budjettimietintö toteaa.
Tähän sisältyy huolestuttava viesti
siitä, että jatkossa EU:n tavoitteena on ajaa
kansallinen tuki alas kokonaan Etelä-Suomesta. (Ed. Väistö: Kompensointi!)
Ministeri ei kertonut, onko hallituksella komission kirjallinen
vahvistus vuoden 2007 jälkeisestä ajasta. Onko,
arvoisa ministeri? (Ed. Kurvinen: Ei tietenkään!)
Hämmästyttää myös tuo
ministerin äskeinen väite, jonka jo totesin, että tämä olisi
turva useaksi vuodeksi tulevaisuuteen, kun pääosa
asioista on avoinna.
Hallitus vetoaa siihen, että koko unionin maatalouspolitiikan
uudistamista koskeva cap-reformi korvaa artiklan 141 epäonnistumisen.
Liittymissopimuksen Suomea koskevia artikloita on kuitenkin tarkasteltava
erillään koko EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta,
koska artiklat laadittiin nimenomaan Suomen erityisolosuhteita varten.
Artiklan 141 onneton sisältö, josta ministeri Korkeaoja
ei toki ole vastuussa, antaa valitettavasti komissiolle ylivallan.
Tästä huolimatta hallituksen olisi tullut taistella
voimakkaammin komission kohtuutonta linjaa vastaan, kuten muun muassa
entinen ministeri Heikki Haavisto on todennut. Menkää iltalypsylle
Brysseliin, ministeri Korkeaoja!
Cap-reformi on siis koko EU:ta koskeva hanke, eikä se
poista Suomen maatalouden vakavia vaikeuksia ja erityisolosuhteita.
Cap-reformin kokonaisvaikutukset vaihtelevat tiloittain. Leikkaukset
ja korotukset eivät kohtaa toisiaan. Tuotannonalojen ja
tilojen välille tulee suuria vääristymiä.
Sama koskee myös lfa-tukea ja ympäristötukiohjelmaa.
Muun muassa ympäristötuen kustannusvastaavuuden
tiukkeneminen vähentää sen tulon merkitystä.
Lisäksi uudistusten hallinnollinen toteutus on hankalaa.
Viljelijät kärsivät järjestelmien
monimutkaisuudesta ja lyhytaikaisuudesta, ja monet varmasti murehtivat
myös EU:n itälaajenemisen arvaamattomia vaikutuksia.
Etelä-Suomen maatalouden tuotantotukia siis leikataan
seuraavien neljän vuoden aikana lähes 30 prosenttia.
Hallitus tarjoaa korvaukseksi maksimitasojen soveltamista investointitukiin.
Jos varsinainen tuotanto tulee jo lyhyelläkin aikavälillä kannattamattomaksi,
on investointeihin houkutteleminen äärimmäisen
arveluttavaa.
Herra puhemies! Välikysymyksen toinen vakava osa on
hallituksen kaavailema pohjoisen tuen leikkaus. Hallituksen vakaa
aikomus on rangaista Väli- ja Pohjois-Suomen syyttömiä viljelijöitä siitä,
että hallitus itse epäonnistui Etelä-Suomen
neuvotteluissa. MTK:n Pohjois-Pohjanmaan liiton puheenjohtaja Eero
Isomaa totesi osuvasti Kalevan mukaan viime keskiviikkona Oulunsalossa
sanoessaan: "Tämä on sama kuin jos oma sauna palaa,
niin poltetaan varalta naapurinkin sauna." (Naurua) — Vakava
asia, joka ei edellytä naurua. — Haluaako, ministeri
Korkeaoja, hallitus sytyttää myös pohjoisen
saunat vain sen takia, että etelän saunat jo palavat?
On käsittämätöntä,
että hallitus aikoo leikata Väli- ja Pohjois-Suomen
142-alueella tuotantotukia, vaikka siihen ei ole mitään
pakottavaa perustetta. Ministerin vastaushan oli puheen ensimmäisen
sivun alaosassa kaksiosainen, eli vastausta tähän
varsinaiseen kysymysosaan emme saaneet.
Ensi vuonna hallituksen leikkuri pudottaisi pohjoisen tukia
vajaat 3 prosenttia. Tästä on loogisesti pääteltävissä,
että Vanhasen hallitus aikoisi leikata seuraavina vuosina
lisää aina saman verran kuin Etelä-Suomestakin
eli vuoteen 2007 mennessä lähes 29 prosenttia.
Tätä ei maatalous Pohjanmaalla, Keski-Suomessa,
Savossa, Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa kestäisi. (Ed.
Korhonen: Eikä Pohjois-Pohjanmaalla!) — Koko Pohjanmaata
tarkoitin.
Etelä-Suomessa osasyyllinen on EU-komissio, mutta Väli-
ja Pohjois-Suomessa koko vastuu on Vanhasen hallituksella. Hallituksella
on mahdollisuus selkeästi luvata, että pohjoisen
tukeen ei kosketa ensi eikä myöhempinäkään
vuosina ja että Etelä-Suomen maatalouden ahdinkoa helpotetaan
esimerkiksi erilaisin verotuksen ja muin keinoin. Maatalouden alasajo
autioittaa maaseutua, ajaa kuntia ahtaalle, heikentää peruspalveluita
ja kasvattaa ihmisten eriarvoisuutta. Hallituksen paljon mainostama
aluepolitiikka valuu hiekkaan, kun se ei arvosta maataloutta.
Herra puhemies! Välikysymys koskettaa äärimmäisen
vakavaa asiaa, ja se oli ainoa tapa saada tässä vaiheessa
asia käsittelyyn, koska hallitus ei ole katsonut asiaa
riittävän tärkeäksi koko eduskunnalle
informoida.
On ikävä todeta, että hallitus ei
vastauksessaan ilmoittanut, miten se aikoo turvata maataloustuotannon
kannattavuuden Etelä-Suomessa. Lupaus esimerkiksi verotuksen
käytöstä olisi ollut tervetullut, mutta
sitäkään emme saaneet. Hallitus ei myöskään
ilmoittanut, että se pidättäytyisi leikkauksista
pohjoisen tuen alueella, jonka osalta EU:kin on myöntänyt
tuen välttämättömyyden oikeuttamalla
sen maksamisen pysyvästi. Avoimeksi siis jää,
aikooko hallitus todella leikata pohjoisen tukea seuraavien neljän vuoden
aikana samaa tahtia kuin Etelä-Suomen tukia eli lähes
30 prosentilla ja haluaako hallitus tietoisesti kurjistaa Väli-
ja Pohjois-Suomen maataloutta.
Viljelijäkodista lähteneenä ja yhä maaseudulla
asuvana ymmärrän sen ahdistuksen, jota erityisesti
monet tämän salin keskiosassa istuvat edustajat
nyt kokevat, kun hallitus leikkaa pohjoisen viljelijöiden
tukia eikä helpota etelän viljelijöiden
ahdinkoa. Millaisissa tunnelmissa suomalaiset ruuantuottajat ensi
viikolla joulua viettävät, riippuu siitä,
minkä väristä nappia te tulevassa äänestyksessä painatte.
(Hälinää) Käskyn etusormelle
antaa toivottavasti sekä aivot että sydän
sopusoinnussa ja perustuslain 29 §:n takaaman riippumattomuuden
suojassa.
Herra puhemies! Ehdotan, että eduskunta hyväksyy
seuraavan lausuman:
"Kuultuaan hallituksen vastauksen eduskunta toteaa,
1) että hallitus ei ole esittänyt toimenpiteitä, joilla
se turvaisi kotimaisen maa- ja elintarviketalouden riittävän
kannattavuuden, maaseudun elinvoimaisuuden ja elintarvikealan työllisyyden
koko maassa,
2) että hallitus ei ole ilmoittanut, luopuuko se vuoden
2004 jälkeenkin tukien leikkauksista 142-alueella
sekä että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta,
ja siirtyy päiväjärjestykseen."
Eero Lämsä /kesk(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Jos välikysymyksen ensimmäinen
allekirjoittaja ed. Kankaanniemi olisi lukenut ministerin puheen
etukäteen, varmasti ed. Kankaanniemen puheen sävy
olisi ollut toinen, mitä se nyt oli. On valitettavaa, että maatalousongelmiin
ja siihen kokonaisproblematiikkaan ei puututa eikä oteta
selvää, millä tavalla tässä kuljetaan
ja mennään eteenpäin, elikkä tuommoisenkin
puheen sitten voi pitää.
Arvoisa puhemies! Suomen maatalous on yhdeksän unionin
jäsenyyden vuoden aikana muuttunut enemmän kuin
jäsenyyttä edeltävänä 20 vuotena.
Tilakoko on kasvanut keskimääräisestä vajaasta
20 peltohehtaarista reiluun 30 hehtaariin. Tilojen määrä on
alentunut reilulla 30 000:lla unionin jäsenyyden
aikana, eli keskimäärin 4 000 tilaa vuodessa
on lopettanut toimintansa. Valtaosaltaan pelto on siirtynyt joko myynnin
tai vuokrauksen kautta lisämaiksi tuotantoon ja tuotantoa
jatkaville tiloille. Myös erilaisten varausjärjestelmien
piirissä oleva pelto on siirtynyt suurimmalta osaltaan
tuotantoon.
Maatalouden rakennekehitys ja siihen liittyvä teknologiakehitys
ovat olleet nopeampia kuin mitä osattiin ennakoida unionin
jäsenyyden alkaessa. Suomessa asetettiin tavoitteeksi,
että myös EU:n jäsenenä meidän
tulee olla mahdollisimman omavaraisia peruselintarviketuotannossa. Tämä on
lähes kokonaisuudessaan toteutunut. Selvitysten mukaan
suomalaiset kuluttajat arvostavat kotimaisista raaka-aineista valmistettuja elintarvikkeita.
Näiden puhtaus, turvallisuus ja koko ruokaketjun läpinäkyvyys
ovat tärkeitä kriteereitä. Suomalaiset
myös hyväksyvät, että maatalouttamme
tuetaan valtion budjettivaroin.
Suomen liittyessä unioniin suurin epävarmuus
neuvottelujen lopputuloksesta jäi siinä, kuinka
suomalaisen viljelijäperheen toimeentulo tulee kehittymään,
kun Suomen maatalous integroituu unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Tämä huoli
ei ollut aiheeton. Viljelijäperheen keskimääräinen
vuosiansio aleni jäsenyyden alkupuolella huolestuttavan
jyrkästi. Osaltaan se johtui siitä, että maatalouteenkin
ulotettiin merkittäviä valtiontalouden säästötoimia,
ja toisaalta markkinoilta saatavat hinnat alenivat ennakoitua enemmän.
Tilastojen mukaan viimeiset kaksi vuotta ovat olleet positiivisia
viljelijöiden tulokehityksessä, ja tämän
myönteisen kehityksen on mahdollista jatkua myös
tulevina vuosina, jos markkinoilta saatavat hinnat eivät
alene.
Viljelijöiden suurimpia huolenaiheita EU:n jäsenyyden
aikana ovat olleet tulojen riittävyys, kasvava työmäärä etenkin
kotieläintaloudessa ja maatalouspolitiikan lyhytjänteisyys
ja sen tuoma epävarmuus. Tutkimuksen mukaan viljelijät
ovat entistä uupuneempia. Arvoisa puhemies! Suomen unionin
jäsenyyden aikana maatalouspolitiikassa on tehty jo kolme
uudistusta, joista viimeinen on nyt meneillään.
Tämäkin kertoo, että muutosvauhti on
kova.
Unionin maatalouspolitiikan yhtenä peruspilarina on,
että unionin alueella toteutetaan yhtenäistä maatalouspolitiikkaa.
Tähän perusajatukseen liittyen Suomi sai kuitenkin
jäsenyysneuvottelujen yhteydessä kaksi tärkeää poikkeusta: 142
artiklan mukaisen oikeuden maksaa kansallisia tukia sen varmistamiseksi,
että maataloutta pidetään yllä erityisillä alueilla — tämä tarkoittaa
niin sanottuja C-alueita — ja oikeuden maksaa 141 artiklan
mukaista tukea niin sanotuilla A- ja B-alueilla, jos liittymisestä aiheutuu
vakavia vaikeuksia.
A- ja B-alueiden tukea ei kuitenkaan komission näkemyksen
mukaan voida tulkita pitkäaikaiseksi, vaan tuen tarkoituksena
on helpottaa näiden alueiden täysimääräistä yhdentymistä yhteiseen
maatalouspolitiikkaan. Tämä 141 artiklan tulkinta
on ollut hiertävä kivi koko jäsenyyden ajan.
Vanhasen hallitus asetti tavoitteeksi hallitusohjelmassa A- ja B-alueiden
kansallisen tukiohjelman korjaamisen. Keskeisenä tavoitteena oli
tukiratkaisun pitkäaikaisuus, tukien maksuvaltuuksien merkittävä korotus
ja tukien vakaus sekä tukijärjestelmän
yhtäläisyys koko maassa.
Suomen hallitus ja EU:n komissio päättivät 13.10.2003
sopimuksesta, jonka pohjalta Suomen hallitus tekee virallisen ohjelmaesityksen komission
tukijärjestelmän sisällöstä vuosille 2004—2007.
Notifikaation sisältö poikkeaa useissa kohdissa
alkuperäisistä hallituksen ja tuottajajärjestön
asettamista tavoitteista. Tästä aiheutuu muutoksia
maatalouspolitiikan toteuttamiseen ja tukijärjestelmään
tilatasolla.
Tukijärjestelmää toimeenpantaessa
hallitus on sitoutunut ottamaan yhteisen maatalouspolitiikan keinot
täysimääräisinä käyttöön
ja huomioimaan seuraavat asiat: Tukea voidaan myöntää vuosien
2004—2007 tuotannolle. Suomen viranomaiset toimittavat
komissiolle tietoa tukien vaikutuksista ja toimeenpanosta ennen
vuoden 2006 loppua, minkä perusteella vuoden 2007 jälkeen sovellettavat
tukitasot ja tukien muutokset päätetään
ottaen huomioon yhteisen maatalouspolitiikan kehitys ja vuoden 2006
jälkeen voimaan tulevat maaseudun kehittämisohjelmat.
Keskustan eduskuntaryhmä pitää tärkeänä, että Suomi
varmistaa 141-tukiohjelmaesityksen käsittelyn komissiossa
siten, että tukien maksu vuonna 2004 voi jatkua häiriöttä ja
että viljelijät voivat olla varmoja 141-tukijärjestelmän
jatkosta vuoden 2007 jälkeen.
Tämä 141 artiklan mukainen tuki on välttämätön
eteläisen Suomen maataloudelle, sillä se merkitsee
noin puolta viljelijöiden saamista nettotuloista. Jos tämän
tuen maksaminen ei ole tulevaisuudessa mahdollista, syntyy 62. leveyspiirin
rajalle tukiporras, joka on käytännössä kestämätön.
Seurauksena on, että tuen alainen tuotanto loppuu kannattamattomana
eteläisestä Suomesta ja tuotannon painopiste siirtyisi
pohjoisen tuen alueelle.
Pohjoinen tuki on kuitenkin sidottu liittymissopimuksen aikaiseen
tuotantoon, eli jos tuotanto kasvaa, tukea on leikattava. Tämä johtaa
myös pohjoisen alueen tuotannon kannattavuuskriisiin ja
maatalouden kokonaistuotannon ja koko elintarviketalouden voimakkaaseen
alasajoon. Näin ei missään tapauksessa
voida antaa tapahtua.
Hallitus ja tuottajajärjestö ovat sopineet,
että unionin maatalouspolitiikan uudistus sovitetaan muihin
tukijärjestelmiin tavalla, joka lähtökohtaisesti
pitää eri tuotantosuuntien ja alueiden kokonaistukisuhteet
ennallaan, kuitenkin niin, että perustelluista syistä periaatetta
voidaan tarkastella uudelleen. Suomessa on aina 50—60-luvuilta asti
sovellettu ilmastollisia olosuhteita huomioivaa maatalouden tukipolitiikkaa — näin
myös unionin jäsenyyden aikana. C-alueellakin
tuet nousevat pohjoista kohti. Tästä järjestelmästä on pidettävä kiinni
myös tulevaisuudessa. Keskustan eduskuntaryhmä pitää tärkeänä,
että eri alueiden kokonaistukisuhteet pidetään
nykytasoisina ja että C-alueiden oikeus 142 artiklan
mukaiseen tukeen tulee säilyttää vähintään
nykyisten maksuvaltuuksien mukaisena ja että tuen jakautumista
eri alueiden kesken seurataan ja arvioidaan mahdollinen tarve muutoksiin.
Arvoisa puhemies! Hallitus lupaa ohjelmassaan pitää kiinni
vuoden 2002 Eurooppa-neuvoston vahvistamasta periaatteesta, jonka
mukaan "maataloustuotannon on voitava jatkua kaikilla yhteisön
alueilla, mukaan luettuna alueet, joilla on erityisiä ongelmia".
Tästä periaatteesta on entistä tärkeämpi
pitää kiinni, kun uudet, maatalousvaltaiset maat
liittyvät unionin jäseniksi ensi vuoden puolella.
Harry Wallin /sd (ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Euroopan unioni laajenee ensi toukokuussa
10 uudella jäsenvaltiolla. Tämä merkitsee
yhteisille markkinoille merkittäviä muutoksia.
Vuosikymmenen loppupuolella Euroopan unionin jäsenmäärä kasvanee
edelleen. Vaikka maailman kauppajärjestön Wto:n
neuvottelukierros juuri nyt on tilapäisesti seisahduksissa,
tulee se ennen pitkää jatkumaan. Se on myös
Euroopan unionin ja Suomen etu. Elintarviketalouden toimintaympäristö siis
tulee edelleenkin muuttumaan. Tällöin on uskallettava
katsoa tulevaisuuteen ja etsittävä ne keinot,
joilla meidän perheviljelmiin perustuvan maataloutemme
ja kotimaisiin raaka-aineisiin perustuvan elintarviketeollisuutemme
(Ed. Vistbacka: Mikä on perheviljelmä?) toimintakyky
ja tulevaisuus voidaan varmistaa.
Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka on moniosainen
kokonaisuus. Jos halutaan arvioida hallituksen toimintaa tällä alalla,
on otettava huomioon kaikki puitteet ja reunaehdot, joiden sisällä kansalliset
ratkaisut ovat yleensäkin mahdollisia. Välikysymyksellään
oppositio irrottaa tästä kokonaisuudesta vain
yhden osa-alueen. Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä haluaakin
siksi palauttaa mieliin nyt käsiteltävinä olevien
kansallisten tukiratkaisujen taustaa.
Suomen liittymissopimukseen sisällytettiin kaksi artiklaa,
joiden perusteella Suomi voi — jos komissio sen hyväksyy — maksaa
Euroopan unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan kuuluvien tukien
lisäksi kansallista tukea omista budjettivaroistaan: pohjoisella
C-alueella artiklan 142 mukaan ja eteläisillä A-
ja B-alueilla artiklan 141 perusteella.
Herra puhemies! Kesällä 2003 Euroopan unionin
jäsenvaltiot hyväksyivät pitkällisten
neuvottelujen jälkeen yhteisön maatalouspolitiikan uudistamisen.
Uudistuksen mukaan suuri osa EU:n kokonaan rahoittamista maataloustuista
irrotetaan tuotannosta ja perustetaan uusi tilatukijärjestelmä.
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pitää uudistuksen
linjauksia oikean suuntaisina. Uudistukset tulevat voimaan vuoden 2005
aikana. Artiklan 141 mukaisesta tuesta ei suinkaan neuvoteltu nyt
ensimmäistä kertaa, vaan jo vuonna 1999 hallitus
neuvotteli ja hyväksyi tuloksen, joka sisältää samat
elementit kuin nytkin. Tämän ratkaisun voimassaolo
päättyy vuoden 2003 lopussa.
Kun aikaisemmin neuvoteltiin sekä Suomen liittymissopimuksesta
että edellisestä 141-ratkaisusta, kokoomuksen
edustajat ovat olleet merkittävissä asemissa.
Hämmästystä aiheuttaakin se, että esillä olevan
välikysymyksen allekirjoittajiin kuuluu kokoomuksen kansanedustajia,
jotka kantoivat vastuuta ministereinä edellisen hallituksen
päätöksistä. Neuvottelutulos
on aina kompromissi, se oli tuolloin ja se on sitä nytkin, ja
kun edellä mainitut periaatteet oli jo neljä vuotta
sitten hyväksytty, ei toisenlaisia tavoitteita niin vain
ollut läpivietävissä.
Herra puhemies! Artikla 141 -neuvottelujen kaikissa vaiheissa
Suomen ja komission lähtökohdat ovat olleet täysin
päinvastaisia. Kun sain tilaisuuden olla läsnä Etelä-Pohjanmaan
maaseutukeskuksen 140-vuotisjuhlissa, joissa juhlapuhujana toimi
maatalouskomissaari Fischler, ei kenellekään jäänyt
epäselväksi komission kanta artiklan 141 mukaisen
kansallisen tuen jatkosta. Niin selvästi komissaari Fischler
ilmoitti, että artikla 141 -tuki on liittymissopimuksen
mukaisesti vain siirtymäkauden tuki, joka päättyy
tämän vuoden loppuun mennessä. Lisäksi
Suomen valtio oli joutumassa EY-tuomioistuimeen EU-lainsäädännön
vastaisesti maksamistaan ylimääräisistä ympäristötuista,
joita oli maksettu jopa 200 prosenttia. Nämä ylimääräiset
tuet uhattiin periä takaisin takautuvasti. (Ed. Hemmilä:
Ei mikään ole ylimääräistä!)
Vuodesta 2003 vuoden 2007 loppuun asti artikla 141 -tuet alenevat
keskimäärin 3 prosenttia vuodessa. Tuen alenemaa
kompensoi kuitenkin se, että yhteisen maatalouspolitiikan
piiriin kuuluvaa luonnonhaittakorvausta korotetaan vastaavasti ja
myös investointitukea nostetaan. Tärkeää on
myös se, että komissio hyväksyi artikla
141 -tuen jatkamisen vuoden 2007 jälkeenkin. Tästä neuvottelut
käydään tämän hallituksen
aikana, vuoden 2006 aikana. (Ed. Kankaanniemi: On syytä hallitusta
vaihtaa!)
Hallitusyhteistyö punamultahallituksessa on toiminut
todella hyvin. Neuvoteltu 141-tukiratkaisu oli vaikea, mutta edellä kuvatuista
ongelmista johtuen hyvästä tuloksesta sosialidemokraattinen
eduskuntaryhmä esittää kiitokset hallitukselle.
Herra puhemies! Oppositio väittää kuitenkin 141-neuvottelutulosta
epäonnistuneeksi. Herääkin kysymys, millaisia
liioiteltuja kuvitelmia välikysymyksen allekirjoittajilla
on mahtanut olla, kun allekirjoittajien joukossa on useita kansanedustajia,
jotka ovat olleet aikaisemmin mukana neuvottelujen monissa eri vaiheissa.
Välikysymyksen esille ottaminen tässä vaiheessa
onkin lähinnä populistinen temppu, sillä hallitus
neuvottelee parhaillaan tuottajajärjestöjen kanssa siitä,
millaista kansallista tukipolitiikkaa Suomessa vuodesta 2004 sovelletaan.
Osapuolet tarvitsevat nyt neuvottelurauhaa parhaan mahdollisen
ratkaisun löytämiseksi. Uskon, että tälläkin
kertaa löytyy ratkaisu, joka turvaa pohjoisen C-alueen
maatalouden edut kärjistämättä sisäisiä ristiriitoja,
kuten tähän astikin on tapahtunut. Hallitus on
myös ilmoittanut antavansa eduskunnalle maatalouspoliittisen
selontekonsa keväällä kahdeksan vuoden
tauon jälkeen. Eduskunnalla on siis ensi vuonna aikaa perusteellisen
keskustelun jälkeen paaluttaa suomalaisen maatalouspolitiikan
tulevaisuutta. (Ed. Ollila: Onko hallituksella?)
Herra puhemies! Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä pitää tärkeänä,
että maataloutta voidaan harjoittaa koko maassa ja että raskasta
työtä tekevien maanviljelijöiden tulotaso
voidaan turvata. (Ed. S. Lahtela: Se on oikea näkemys!)
Erityisesti perhemaatalousyritysten tulevaisuuden tulee olla keskeisessä asemassa
uudistusta tehtäessä. Julkisessa keskustelussa
helposti unohdetaan, että maatalouspolitiikka on muutakin
kuin tukipolitiikkaa. Jatkossa tuleekin turvata maaseudun monipuolinen
kehittyminen. Siksi on tuettava maatalousyritysten yhteistyötä ja
uusien tuotantomuotojen kehittämistä sekä myös
maataloutta tukevan yritystoiminnan syntymistä. Yli puoluerajojen
on hyväksytty, että Suomi tarvitsee omaa maataloustuotantoa
koko maa. Sillä on tärkeä aluepoliittinen
ja työllisyysmerkitys.
Pertti Hemmilä /kok(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Näiden hallituspuolueiden puheenvuorojen
jälkeen vähän väkevämpääkin
tekstiä.
Vanhasen hallituksen ja sitä edeltäneen Jäätteenmäen
hallituksen tähänastiset maatalouspoliittiset
toimet ovat osoittaneet, että opposition on todellakin
aika puuttua hallituksen linjauksiin välikysymyksen muodossa.
Hallitus on useissa kotimaisen ruoantuotannon turvaamiselle elintärkeissä asioissa
suoraan sanoen pettänyt hallitusohjelmaan itse kirjaamansa
lupaukset, vai onko hallitusohjelmaa luettava niin, että ne
asiat, joihin hallitus on pyrkinyt ja jotka se on asettanut tavoitteeksi,
ovatkin pelkkää retoriikkaa?
Vanhasen hallituksen ohjelmassa todetaan seuraavasti: "EU:n
komission kanssa käytävissä neuvotteluissa
hallitus pyrkii siihen, että Etelä-Suomen kansallisten
tukien myöntämisvaltuutta voidaan pitkäaikaisina
korottaa ja vakiinnuttaa vuoden 2004 tasolle yhtenäisen
ja vakaan koko maata koskevan maatalouden tukijärjestelmän toteuttamiseksi
vuoden 2003 jälkeen." Edelleen lainaus hallitusohjelmasta
koskien EU:n maatalouspolitiikan uudistusta: "EU:n maatalouspolitiikan
uudistuksessa ja muissa järjestelmän muutoksissa
Suomi pyrkii ratkaisuihin, jotka säilyttävät
Suomen EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta saamien tukien
kokonaismäärän vähintään
nykytasolla."
Näin hallitus lupasi neuvotella Etelä-Suomen kansalliset
tuet komission kanssa tinkimättä niistä.
Viime kesänä välittömästi
EU:n maatalousuudistuksesta käytyjen neuvottelujen jälkeen
ministeri Korkeaoja tiedotteessaan vähätteli Suomelle
koituvia tukimenetyksiä. Hän totesi kuitenkin
tuotannon tulevaisuuden edellyttävän tyydyttävää lopputulosta
141-neuvotteluissa.
Pääministeri ja maatalousministeri ovat kilvan
vakuuttaneet, että nyt saavutetun neuvottelutuloksen mukaan
tuet alenevat vähemmän kuin kaudella 2000—2003
voimassa olleen maksuvaltuuden aikana. Tämä harhaanjohtava
väite on saatu aikaan laskennallisilla keskiarvoilla. Keskimääräinen
3 prosentin vuosittainen tuen alennus ei kuitenkaan ole totta esimerkiksi
Etelä-Suomen siipikarjan tai sianlihan tuottajien kohdalla,
joiden tuet alenevat 7 prosenttia ensi vuonna, ja vuonna 2005 nämä tuet
alenevat jopa 25 prosentilla 7 prosentin lisäksi.
Sitä mukaa kuin 141-ratkaisun konkreettinen sisältö on
selvinnyt, ovat neuvottelutuloksen heikkoudet ja puutteet korostuneet.
Vaikka Matti Vanhasen hallitus ohjelmassaan lupaa toimia hyvän
hallinnon hengessä ja vähentää myös
byrokratiaa, hyväksytyn 141-ratkaisun seurauksena on vielä nykyistäkin
monimutkaisempi tukijärjestelmä.
Vanhasen hallituksella oli erinomaiset edellytykset neuvotella
141-tukien jatkuminen. Lipposen hallitusten toimesta pohjatyö oli
tehty hyvin ja lähtökohdat pitkäkestoiselle
ratkaisulle olivat olemassa. Ministerin selkänojana neuvotteluissa lisäksi
oli historiallisen yksimielinen tuki koko Suomen kansalta, eduskunnalta
ja etujärjestöiltä. Myös edellinen
hallitus oli asettanut jo nämä samat tavoitteet.
Etelä-Suomen kansallisten tukien neuvotteluissa epäonnistuttiin
kaikkien tavoitteeksi asetettujen asioiden osalta, ja tuloksena
on lyhytkestoinen ja vuosittain aleneva maksuvaltuus. Tästä huolimatta
hallitus pyrkii aktiivisesti nyt vähättelemään
tappioita ja sanoo, että saavutetun ratkaisun kanssa voi
elää. Hallitus onkin lanseerannut maatalouspolitiikkaan
uuden sanonnan, jolla se luonnehtii saavutettuja neuvottelutuloksia:
"Ratkaisun kanssa voi elää." Kokoomuksen mielestä hallitus
ei ylipäätään ole saavuttanut
mitään neuvotteluissa komission kanssa.
Tämän välikysymyksen sisältönä on
nimenomaan se, voiko hallituksen periksi antamien, ei siis saavuttamien,
maatalousratkaisujen kanssa elää. Tärkeää on
myös kysyä, kenen eloonjäämiseen
hallitus viittaa. Suomalaisen maatalouden pitkäaikaisennuste
on ainakin merkittävästi heikentynyt jo tämän
hallituksen aikana. Yrittääkö hallitus
siis tällä todistella itselleen lisää elinaikaa?
Hallitus ja keskusta kenties voivatkin elää näiden
ratkaisujen kanssa, mutta ei suomalainen talonpoika.
Arvoisa herra puhemies! Ellei asia olisi äärimmäisen
vakava, olisi suorastaan huvittavaa, miten hallitus on yrittänyt
selittää parhain päin epäonnistuneet
neuvottelutulokset sovittamalla yhtä ja samaa luonnonhaittakorvauksen
eli lfa-tuen korotusta milloin mihinkin neuvotteluratkaisuun. Kesäkuussa
lfa-tuen korotus uutisoitiin yksinomaan kompensaatioksi yhteisen
maatalouspolitiikan uudistuksesta koituvista tukimenetyksistä,
ja taas lokakuun 13. päivän täydellisen
epäonnistumisen jälkeen sama lfa-tuen korotus
olikin kompensaationa 141-tuen leikkauksille.
Eduskuntavaalien jälkeisten Jäätteenmäen
ja Vanhasen hallitusten aikana tapahtunut maatalouspolitiikan käänne
huonompaan suuntaan on ollut suorastaan tyrmistyttävä.
Ensi vuoden talousarvio on esimerkiksi maatalouden kehittämisrahojen
osalta synkkää luettavaa. Se on synkkää luettavaa
verrattuna Lipposen hallituksen aikaiseen maatalouspolitiikkaan.
Maatalouden kehittämisrahaston Makeran määrärahoissa
on 35 miljoonan euron vähennys verrattuna kuluvan vuoden
määrärahatasoon. Makeran puuttuvat miljoonat
ovat sinänsä yksityiskohta, mutta kuitenkin selkeä osoitus
hallituksen suhtautumisesta maatalouteen ja maaseudulla asuviin
ihmisiin.
Samaa välipitämättömyyttä osoittaa
myös se, ettei hallitus noudata maaseutupoliittisen periaatepäätöksen,
joka on edelliseltä hallitukselta, linjauksia myöskään
yksityistiemäärärahojen korottamisesta.
Kaiken lisäksi hallitus haluaa kääntää huomion
omista epäonnistumisistaan lietsomalla riitaa maan eri
alueiden viljelijöiden välille. Kokoomus edellyttääkin
hallitukselta maatalouspolitiikkaa, joka kohtelee viljelijöitä tasapuolisesti kaikkialla
asuinpaikasta ja tuotantosuunnasta riippumatta. Paitsi viljelijöiden
välistä tasapuolisuutta edellytämme myös
oikeudenmukaista kohtelua suhteessa muiden väestöryhmien
tulokehitykseen. Kokoomus ei hyväksy maataloustukien leikkauksia
millään tukialueella euronkaan vertaa.
Arvoisa puhemies! Viime vaalikaudella oppositio oli kovin aktiivinen
tekemään välikysymyksiä milloin
mistäkin aiheesta. Yksikään kaikkiaan
viime vaalikaudella tehdyistä kahdestatoista välikysymyksestä ei
kuitenkaan ollut aiheeltaan maatalouspoliittinen. Neljä vuotta
sitten EU:n kanssa saavutetut neuvotteluratkaisut kuivauskorvauksen
ja lfa-tuen laajenemisesta sekä viljelijöiden
tupo ovat eräitä yksittäisiä esimerkkejä siitä,
että välikysymykseen ilmeisestikään
ei ollut aihetta. Kaiken kaikkiaan Lipposen toisen hallituksen aikana
maatalouden kansallisten tukien määrää nostettiin
37 miljoonaa euroa. Myös oppositiopuolue keskusta oli tyytyväinen
hallituksen tapaan turvata suomalaista elintarviketuotantoa.
Jostain syystä keskustan oma kyvyttömyys maatalouspolitiikan
saralla ei kuitenkaan tullut ennen vaaleja kansalaisten tietoisuuteen.
Olemme jälleen saaneet nyt karvaasti kokea keskustalaista
maatalouspolitiikkaa. Olisi kuvitellut suomalaisten vielä muistavan
Esko Ahon hallituksen aikaisen EU-liittymisneuvotteluissa tapahtuneen
suuren luokan virheen. Sen virheen vuoksi ylipäätään
joudumme neuvottelemaan 141 artiklan maksuvaltuuksista, joiden pitäisi
olla 142 artiklan tavoin pitkäkestoisia.
Ahon hallituksen ministeri Haavisto luotti Etelä-Suomen
viljelijöiden toimeentulon turvaamisen 141 artiklaa koskevan
poliittisen sopimuksen varaan. Nyt tätä poliittista
sopimusta tuen jatkuvuudesta eivät tunnu muistavan muut
kuin Haavisto itse. Tätä taustaa vasten ei ole
kovinkaan lohduttavaa, että myös ministeri Korkeaojalla
on nyt poliittinen sopimus samaisen tuen jatkosta vuoden 2007 jälkeen.
Mitään konkreettista tai virallista linjausta
ei ole muuta kuin siitä, että kolmen vuoden päästä taas
mahdollisesti neuvotellaan.
Arvoisa puhemies! Hallituksen ministeri Korkeaojan suulla äsken
antamasta vastauksesta voimme vain päätellä,
että hallituksella ei todellakaan ole toimintalinjaa, sillä ei
ole tahtoa eikä tavoitteita, ja jos ei ole asetettu tavoitteita,
ei voi mitään saavuttaakaan. Ei voi kuin todeta,
että hallitus on rähmällään
Brysselin edessä. Välikysymysäänestyksessä nyt
otetaankin mittaa siitä, ketkä kansanedustajista
vielä tämänvuotisten EU-neuvottelutulosten
jälkeen ja nähtyään hallituksen
esityksen ensi vuoden maatalousbudjetiksi ovat valmiit hyväksymään
Matti Vanhasen hallituksen maatalouspolitiikan.
Herra puhemies! Edellä mainituilla perusteilla ehdotan
eduskunnan hyväksyttäväksi seuraavan
perustellun päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodon:
"Kuultuaan hallituksen vastauksen eduskunta edellyttää,
että hallitus ryhtyy välittömiin toimenpiteisiin
turvatakseen kotimaisen elintarviketalouden tulevaisuuden, maatalouden
riittävän kannattavuuden ja maaseudun elinvoimaisuuden koko
maassa
ja siirtyy päiväjärjestykseen."
Matti Kauppila /vas(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa puhutaan
koko Suomen maataloudesta. Se on vasemmistoliiton suuri huolenaihe.Välikysymyksessä
halutaan
tuoda sekä EU-sopimukseen liittyvä eteläisen
Suomen ongelma että se kotimainen ratkaisu, mihin hallitus
Pohjois- ja Väli-Suomen osalta päätynee.
Suomi sai liittyessään Euroopan unioniin oikeuden
maksaa kansallista tukea oman maataloustuotannon ylläpitämiseksi
koko maassa. Tämä oikeus kirjattiin liittymissopimuksen
artikloihin 141 ja 142. Kaiken piti olla hyvin. Niin suomalaisille
vakuutettiin, Nyt onkin käynyt ilmi, että näin
ei ollutkaan. Kuinka ollakaan, Suomen keskusta oli vallassa ongelmien
alkulähteellä ja on nyt, kun niihin törmätään.
Keskustapuolue saakin ottaa kunnian kaikesta siitä vääryydestä,
mitä on tehty maatalousratkaisujen suhteen tämän syksyn
aikana. Kenttä kuhisee sekä aidosti että ohjatusti
MTK:n talutusnuorassa.
On alkanut syyllisten etsintä EU:hun liittymissopimusten
tulkinnoista, artikloiden pysyvyydestä ja siitä,
onko saatu paras mahdollinen lopputulos neuvotteluissa. Syyllisiä löytyy
pääministeri Ahon hallituskaudesta 1990-luvulta.
Silloin pääneuvottelijat pääministeri
Aho ja ulkoministeri Haavisto veivät lupauksineen Suomen
talonpojan Euroopan unioniin pysyvästi. He juuri vastaavat
siitä, minkä sisällön artikla
141 sai, ja siitä, ettei artiklasta tullut pysyvää.
Nyt on pakko kysyä, kirjoitettiinko liittymissopimus
tahallaan sellaiseksi, että se saatetaan tulkita eri tavoin,
ja oliko tähän syynä se, että Ahon
hallitus halusi varmistaa Suomen liittymisen unionin jäseneksi.
Tällöin kyse ei ole vain kehnosta neuvottelutuloksesta
vaan myös huonon tuloksen tietoisesta peittelystä,
joka vasta nyt paljastuu suurelle yleisölle. Joka tapauksessa
artiklasta ei saatu vankkaa kivijalkaa jatkolle. Taitaa ollakin
vain rapakiveä koko kivijalka.
Itse asiassa liittymissopimuksella sinetöityi Suomen
maatalouden alasajo hitaasti mutta varmasti. Kysymys on vielä siitä,
mille tasolle lasku pysähtyy. Tilojen lukumäärähän
on pudonnut rajusti.
Kun liittymissopimuksen takaamalle tuelle haettiin jatkoa, pääministeri
Vanhasen hallitus neuvotteli kesän ja syksyn 2003 aikana
Euroopan unionin komission kanssa Etelä-Suomea koskevan
artiklan 141:n mukaisen tukiratkaisun. Neuvotteluissa hallitus ei
saavuttanut ollenkaan niitä tavoitteita, mitä Suomessa
yksimielisesti tavoiteltiin, vaan hallitus hyväksyi komission
neuvotteluissa määrittelemät tiukat ehdot.
Epäonnistuneet 141-neuvottelut ovat viemässä nyt
suomalaisen kotieläin- ja erikoiskasvituotannon suuriin
vaikeuksiin. Investointituki ei paljon lohduta, ja pahinta on, että tuilla
on taipumus kapitalisoitua tuotantovälineiden ja -oikeuksien hintoihin,
jolloin tuki ei sellaisenaan hyödytä jatkavia
viljelijöitä. Ja kuinkas ollakaan, jälleen
oli vuorossa keskustavetoinen neuvottelujoukkue myymässä halvalla
suomalaista talonpoikaa. Pääministeri Vanhanen
johtaa ja ministeri Korkeaoja neuvottelee ja kantaa vastuun tuloksista. Neuvottelutulos
merkitsee sitä, että Suomi varmisti oikeuden maksaa
kansallisista varoista tukea vain vuoteen 2007 asti. Tämän
jälkeen asia on jälleen keskeisiltä osiltaan
avoin ja siten maataloutemme on altis uusille takaiskuille.
Euroopan unioni laajenee, ja maatalouden ongelmat 1.5.2004 alkaen
ovat aivan toisenlaiset kuin tähän asti. Suomen
neuvotteluasemat ovat silloin paljon heikommat kuin tähän
asti. Siksi juuri nyt olisi ollut tärkeää onnistua
mahdollisimman hyvin. Vuonna 2007, siis vain muutaman vuoden päästä,
olemme jälleen hankalassa tilanteessa.
Ministeri Korkeaoja ei tyydy vain epäonnistumiseen
141-neuvotteluissa vaan haluaa leikata myös artiklan 142
mukaisen Väli- ja Pohjois-Suomen tuen. Näin neuvottelumöhläyksestä aiheutuva
vahinko pannaan kiertämään. Ministeri näyttää tähtäävän
Lapin, Kainuun ja muun pohjoisen tuen maatalouden saneeraajaksi
juuri sillä surullisenkuuluisalla mallilla, jolla yrityksiä saneerataan,
eli porukkaa vähemmäksi. Maataloudessa on menossa
nyt sellainen kahtiajako, jossa tilakoot suurenevat, isontalon antit
menestyvät, mutta suuri joukko pienempiä tiloja
jää alhaiselle tulotasolle.
Taitavat ministeri Korkeaoja ja MTK:n Härmälä kuvitella,
että he saavat tällä tavoin etelän viljelijöiden
kiukun lauhtumaan, kun käydään leikkaamaan
pohjoisen tukea. Mutta he eivät ole tainneet ajatella,
että pysyvään pohjoiseen tukeen kajoaminen
saa Väli- ja Pohjois-Suomen viljelijät kapinaan.
Kannattaisi ministerin vähän kiertää ja
kuunnella, mitä suomalaisella talonpojalla on pohjoisessa
sanottavaa tällaisesta oikeudenmukaisuudesta.
Valitettavasti eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokuntakin
on joutunut olemaan vain EU-asioiden postikonttori, tekninen toimija,
ei mikään linjojen vetäjä. Tähän
asti meille on annettu kuva, ettei mitään merkittävää ongelmaa
ole olemassa. Kaikki sujuu muka niin, kuin on sovittu korkealla
tasolla jo vuonna 1994. Menossa olisi vain pieni välitarkistus,
jolla luodaan pohjaa tulevaisuudelle.
Kaikkinensa hallituksen politiikka heikentää myös
kotimaisen elintarviketalouden ja sen kymmenientuhansien työpaikkojen
asemaa. Kuitenkin juuri nyt Euroopan unionin laajeneminen ja kilpailun
kiristyminen asettaa kotimaiset elintarvikkeet muutenkin koville.
Olemme ensi kertaa sen edessä, että myös
maitotuotteita saatetaan ryhtyä tuomaan suuria määriä Suomeen,
ei enää vain kalliimman hintaisia juustoja tai
jogurtteja vaan jopa maitoa kilpailemaan nimenomaan hinnalla. Samaan
aikaan kauppaketjut painavat sisäänostohintoja
alas omilla merkkituotteillaan.
Arvoisa puhemies! Hallituksen vastaus ei tyydytä vasemmistoliiton
eduskuntaryhmää. Ehdotankin perustellun päiväjärjestykseen
siirtymisen sanamuodoksi:
"Kuultuaan hallituksen vastauksen eduskunta toteaa,
1) että hallitus on epäonnistunut 141-alueen tukineuvotteluissa,
2) että hallitus suunnittelee leikkausta myös pohjoisen
142-alueen tukeen,
3) että hallitus ei ole esittänyt riittäviä ja
tehokkaita toimia kotimaisten puhtaiden elintarvikkeiden saatavuuden,
kotimaisen maa- ja elintarviketalouden toiminnan eikä alan
työllisyyden turvaamiseksi ja
4) että hallitus ei näin ollen nauti eduskunnan luottamusta,
sekä siirtyy päiväjärjestykseen."
Erkki Pulliainen /vihr(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Suomea ei alun alkujaan pyydetty Euroopan
yhteisöjen jäseneksi. Jäsenyyttä ajoivat
todella aktiivisesti ne, jotka sitä halusivat. Tämä heikensi
jo lähtökohtaisesti maamme neuvotteluasemia jäsenyyden
ehdoista, näin erikoisesti maataloutta käsiteltäessä.
Tämä oli tullut esiin jo jäsenyysehtojen
ensimmäisessä valmisteluvaiheessa täällä eduskunnassa.
Valiokunnan lausuntoon ei hyväksytty vaatimusta luonnonmaatieteellisten
tosiasioiden huomioon ottamisesta maataloustukien perusteena. Kirjautin
ne kuitenkin eriävällä mielipiteellä.
Tämän asian esilläpito oli tärkeää sen
vuoksi, että oltiin matkalla kohti Euroopan yhteisöjen yhteistä maatalouspolitiikkaa
capia ja alkutuotteiden sisämarkkinoita. Juuri jäsenyysneuvotteluissa
tuli sopia niistä poikkeuksista capin yleisiin ehtoihin
ja tukiperusteisiin, jotka olisivat vaste pohjoisen sijainnin tuottamiin
luonnonmaantieteellisiin realiteetteihin. Nämä näkökohdat
oli tieteellisesti osoittanut käytettäviksi Alexander
von Humboldt jo vuonna 1809. Täällä Suomessa
ilmiö tunnetaan pohjoisuutena, mikä näkyy
muun muassa tuotantovaihtoehtojen vähenemisenä ja
kasvukauden lyhentymisenä lounaasta koilliseen mentäessä.
Suomella oli maataloutta koskevissa EU-jäsenyysneuvotteluissa
tiedollisesti käytössään paras
mahdollinen joukkue: maatalousministerinä maanviljelijäkansanedustaja
Mikko Pesälä, ulkoministerinä MTK:n puheenjohtaja
Heikki Haavisto, virkamiesneuvottelijoiden kärkikaartina MTK:n
nykyinen puheenjohtaja Esa Härmälä ja jäsenyyden
seitsemän ensimmäistä vuotta maatalousministerinä toiminut
Kalevi Hemilä. Tiedon puute ei siis voinut olla selitys
neuvottelujen lopputuloksen laatuun.
Vaikka maatalouskysymykset olivat todella vaikea pala Suomen
EU-jäsenyyden pääarkkitehdeille, niin
lähinnä ulkoministeri Haaviston toimet tuottivat
jäsenyyssopimukseen Suomen pohjoisesta sijainnista johtuvat
artiklatekstit ja poikkeamalausuman. Maapallon pohjoisimman maatalousvaltion,
Suomen, saanto jäsenyysneuvotteluista koskikin itse asiassa
vain maataloutta: vakavien vaikeuksien artikla 141, pohjoisen tuen
artikla 142, ympäristötuen rakenteen fiskaalinen
elementti ja mitoitus sekä kadmiumvapaan lannoitteen käyttöä koskeva
määräaikainen poikkeus. Ainoa sanomaltaan
yksiselitteinen näistä on ollut artikla 142, jonka
pysyväisluonteisuutta kukaan ei ole asettanut kyseenalaiseksi.
Artikla 141:llä tarkoitetut vakavat vaikeudet todistettiin Suomen
taholta jo EU-jäsenyyden alkuvuosina pysyväisluontoisiksi,
mikä on ollut keskeisesti esillä myöhemmissäkin
sovellusneuvotteluissa. On varsin luonnollista, että Suomi
on asettanut kaikissa neuvotteluissa tavoitteeksi sen, että komissio
tunnustaa tämän näkökohdan,
onhan senkin perusteena viljelyolojen pohjoisuus, vaikkakaan ei
samassa määrin kuin niin sanotulla C-alueella.
Artikla 142:n pysyväisluontoisuuden merkitys on korostunut,
kun kaikki muut jäsenyysneuvottelujen edellä mainitut
tulokset ovat olleet jatkuvasti neuvottelujen ja muutosvaatimusten
kohteena. On varsin ymmärrettävää,
että pohjoisen alueen tuottajat pitävät
kiinni omasta vahvistetusta tuloturvastaan. Toisaalta on sekin ymmärrettävää,
että A- ja B-alueiden tuottajat vaativat asemansa parantamista.
Näin muodostuu se tavoitetaso, johon neuvottelujen tulosta
itse kukin aina vertaa.
Arvoisa puhemies! Maatalous on yritystoimintaa, mutta se poikkeaa
muusta yritystoiminnasta varsin monella merkityksellisellä tavalla. Jokaisen
yhdyskunnan, kuten koko maapallonkin, edun mukaista on, että maaperän
hedelmällinen pintakerros pysyy hyvässä tuotantokunnossa ikuisesti.
Tämä tarkoittaa, että tuotantotoiminnan
pitää olla jatkuvasti siinä määrin
kannattavaa, että sukupolvenvaihdokset voidaan tehdä.
Markkinatalouden muusta yritystoiminnasta poiketen tuilla on
merkittävä osuus maatalousyrittäjien
tulonmuodostuksessa. Kahta valtiota, Uutta-Seelantia ja Viroa, lukuun
ottamatta kaikki valtiot ja niiden muodostamat yhteisöt
maksavat maataloustukia. Eräs merkittävä syy
tähän käyttäytymiseen on se,
että näin halutaan varmistaa ravinnonsaanti hallinnassa
olevalta alueelta kaikissa oloissa. Huoltovarmuus koetaan tärkeäksi
asiaksi. Sen varmistamiseksi kehittyneillä yhteiskunnilla
on omat toimijansa — näin myös Suomella
Huoltovarmuuskeskus.
Suomessa nykyisellään noin puolet tuottajan tuloista
tulee erilaisista tuista. Tukien synnyttämillä rahavirroilla
on tuottajien itsensä ohella myös paikallisesti
ja valtiokohtaisesti huomattava merkitys. Vuonna 2002 Suomi maksoi
Euroopan unionille jäsenmaksua 1 123 miljoonaa
euroa, mistä määrästä se
sai varsinaisina maataloustukina takaisin 737 miljoonaa euroa eli
noin 66 prosenttia. Merkittävää on, että tukea
maksetaan paitsi ravinnon tuottamisesta myös niin sanotusta
non-food-tuotannosta. Jälkimmäinen varmistaa sen,
että pellot pysyvät vastuullisesti toimien hyvässä tuotantokunnossa.
Luomutuotanto on jo sellaisenaan pellon kuntoa parantavaa luonnonhoitoa,
mistä seuraa erityiskohtelu tukipolitiikassa.
Ne perustavaa laatua olevat syyt, jotka ovat pakottaneet Suomea
vaatimaan erityiskohtelua Euroopan yhteisöjen yhteisessä maatalouspolitiikassa,
saavat lisämerkitystä, kun ne projisoidaan yhteisön
maatalouspolitiikan yleisiin pyrkimyksiin. Yksi avainsanoista on
tehokkuus. Se tarkoittaa komissiosta katsottuna muun muassa sitä,
että yksikön pitää olla todella
suuri myös kotieläintuotannossa. Suomen maatalouspolitiikkaa
johtanut ministeri Kalevi Hemilä näki tässä mahdollisuuden
ajaa oman Maatalous 2000 -ohjelmansa mukaista tilakoon suurentamispolitiikkaa.
Maidontuotannossa tämä on merkinnyt yli 50 lypsävää lehmää käsittävien
yksiköiden suosimista investointipolitiikassa. Vaikka tämän
politiikan mukaiset euronavetat ovat olleet C-alueella käytössä pisimmilläänkin
vain vasta reilut viisi vuotta, ensimmäiset burn outit
ovat jo tosiasia. Emännät ovat jättäneet
isännät hoitamaan yksin elikkonsa. Jaksamattomuus
on siis yksi merkittävä tekijä.
Suuryksikköpolitiikka saa C-alueen kotieläintaloudellista
merkitystä myös toisella tavalla. Luonnonoloista
ja historiallisista maanomistusoloista johtuen riittävän
peltoalan koostaminen tapahtuu hankkimalla omistukseen tai vuokralle peltolohkoja
laajalta alueelta. Tämä taas kohottaa kuljetuskustannuksia
suhteessa tilanteeseen, että peltoala on yhtenäinen
kokonaisuus. Tämän tulee näkyä tukikompensaationa
C-alueella.
Euroopan unioni on ratsastanut Wto-neuvotteluissa tähdentämällä sitä,
että sen yhteinen maatalouspolitiikka tukeutuu perheviljelmiin,
mikä muiden neuvotteluosapuolten pitää ottaa
huomioon. Komission ja pääosaston virkamiesten
käsitys sopivasta tuotantoon osallistuvasta perhekoosta
osoittautuu käytännössä siis
varsin joustavaksi käsitteeksi. Muinoinen karjalainen suurperhe
näyttää osuneen jonkun virkamiehen silmiin
historiankirjasta.
Arvoisa puhemies! Olen edellä kuvannut sellaisia näkökohtia,
joilla on merkitystä arvioitaessa nykyisen hallituksen
tuloksia artikla 141 -neuvotteluista ja reagointia saavuttamiinsa
tuloksiin. Maatalousministeri on toistuvasti todennut muun muassa
täällä eduskunnassa, että neuvottelutulos
on hyvä. Hän myös ilmoitti yksiselitteisesti
päättäneensä alentaa pohjoista
tukea vuosittain 3 prosentilla. Tuottajien vaste kumpaankin on ollut
tyrmäävä. Se on ollut siinä määrin
tyrmäävä, että lähes
koko oppositio on katsonut välikysymyksen hallituksen kaatamiseksi
olevan oikeutettu tässä tilanteessa.
Vaalien alla Suomen keskustan edustajaehdokkaat vaativat yhtäläisesti ytyä artikla
141 -neuvotteluihin
moittien Lipposen hallitusten aikaansaannoksia — ainakin
näin Pohjois-Pohjanmaalla. Nyt tuottajat itse ovat käyttäneet
poikkeuksellisen ankaraa kieltä tuomitessaan Suomen keskustan
toimet artikla 141 -neuvotteluissa ja ilmoitukset artiklaan 142
liittyen. Jälkimmäisiä aikomuksia on
sittemmin peruttu, mutta keskustan ja hallituksen perusasennoituminen
asiaan on käynyt kaikille täysin selville.
Kuten edellä kertomastani käy ilmi, lähtökohtatilanne
artikla 141 -neuvotteluille ei ollut lupaava, mutta se oli pikkupiirteitä myöten
Suomen keskustan maatalouseksperttien tiedossa. Siitä huolimatta
vaalitaistelussa tuli luvattua asian kunnialla hoitaminen, jos vaalivoitto
ja sen myötä valta puolueelle suodaan. Taktiikka
kuitenkin petti. Neuvotteluissa komission kanssa pidettiin turhaa
kiirettä, millä vain heikennettiin neuvotteluasemia
entisestään.
Suomen kannalta pahinta neuvottelutuloksessa on, että yhtään
rakenteellista, kestävää taloutta tukevaa
elementtiä ei neuvottelutulokseen sisälly. Nyt
jouduttiin vain jatkuviin heikennyksiin. C-alueelle ulotettavilla
korotetuilla investointituilla vain heikennettäisiin tulevaisuuden toimintaedellytyksiä.
Investoinnissa kannattamattomaan ei ole mitään
järkeä.
Vihreän eduskuntaryhmän jäsenet tulevat
ottamaan yksilöllisesti harkiten kantaa hallituksen nauttimaan
luottamukseen. Arvoisa puhemies! Henkilökohtaisesti olen
jo ratkaisuni tehnyt. Kuulemani ja lukemani perusteella kannatan
ed. Kankaanniemen tekemää perusteltua päiväjärjestykseen
siirtymislauseketta.
Nils-Anders Granvik /r(ryhmäpuheenvuoro):
Värderade herr talman! Interpellationen är som
sådan ett tandlöst dokument som radar upp både
fakta och påståenden, men knappast någonting
som inte tidigare debatterats. Själva frågeställningen,
vilka åtgärder regeringen tänker vidta
för att säkra livsmedelsproduktionens lönsamhet
i hela landet, är för all del relevant. Samma frågeställning
var ständigt aktuell också under den tidigare
regeringens tid och kommer sannolikt att vara det också under
nästa riksdagsperiod. EU:s föränderliga
jordbrukspolitik ger varken odlarna eller beslutsfattarna någon
arbetsro eller trygghet inför framtiden.
Arvoisa puhemies! Ruotsalainen eduskuntaryhmä suhtautuu
kuitenkin vakavasti välikysymykseen, vaikka välikysymyksen
tekijöillä ei ole ollut rohkeutta eikä kykyä nostaa
itse asiakysymyksessä esiin ongelmia, joista varsinaisesti
on kyse ja jotka ovat saaneet tunteet kuohumaan viljelijäkunnassa
ennennäkemättömällä tavalla. Eduskuntaryhmä on
vakavasti huolissaan niistä säröistä,
joista on syntymässä niin alueiden kuin poliittisten
päätöksentekjöiden välille
sekä etujärjestöissä että poliittisella
areenalla. Aina kun maataloudesta riidellään,
valitettavasti viljelijä jää puristuksiin
ilman omaa syytään.
Valitettava tosiasia on, että Suomi ei saavuttanut
mitään niistä keskeisistä tavoitteista
artiklaa 141 koskevissa neuvotteluissa, joiden taakse asettui kokonainen
kansakunta täysin yksimielisenä. Voidaan todeta,
että niin suurta yksimielisyyttä Suomen maatalouspolitiikan
tavoitteista ei ole koskaan aikaisemmin koettu. Luotimme kolmen
EU-huippukokouksen lupaukseen EU:n maatalouspolitiikan muotoilemisesta
siten, että elintarviketuotantoa voitaisiin jatkaa unionissa kaikilla
alueilla, joilla maataloutta on perinteisesti harjoitettu.
Haluamme omalta osaltamme sen jälkeen, kun komissio
oli harjoittanut sanelupolitiikkaa neuvotteluissa, asettaa kyseenalaiseksi
sen, onko komissio tutustunut huippukokousten linjauksiin.
Talman! Framförallt det påtvingade, sjunkande
produktionsstödet på A—B-området
leder i längden till att Sydfinland hamnar illa till. Då man
adderar det nya 141-avtalet till det tidigare, kommer man fram till
att stöden under en sjuårsperiod sjunker med 3—4
procent per år. Man behöver inte vara särskilt
begåvad i matematik för att inse att med denna
trend tar produktionsstöden så småningom
slut. Eftersom den negativa trenden inte kunde brytas med den massiva
uppbackning som nu fanns, måste man vara optimist för
att orka tro att förhandlingarna nästa gång skulle
vara lättare. Då har vi tio nya medlemsländer
som noga kommer att bevaka sina intressen på den gemensamma
marknaden.
Kuten aina politiikassa, on nytkin vastoinkäymisistä huolimatta
mentävä eteenpäin. Kuten tunnettua, mitään
suurempaa dramatiikkaa ei kohdistu meihin vuonna 2004, jollemme
sitä itse saa aikaan. Valitettavasti olemme jo hyvän
matkaa tällä tiellä. Maatalouden keskusjärjestöt MTK
ja ruotsinkielinen SLC ovat tällä kertaa valinneet
eri linjan. Linjana, johon maatalousministeri ja MTK:n puheenjohtaja
usein viittaavat, on se, että tukikehityksen maan eri osien
välillä on seurattava toisiaan, vaikka se olisikin
negatiivinen eteläisille alueille komission sanelun vuoksi. Ruotsinkielinen
SLC piti tällaista ennakkopäätöstä hätiköitynä suurten
ratkaisujen ollessa edessä eikä voinut asettua
ratkaisun taakse. Järjestössä katsottiin
tällaisen kirjauksen johtavan suuriin riitaisuuksiin. Meidän
on syytä muistaa, että nyt keskustelemme ainoastaan
vuoden 2004 tuen jakautumisesta.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä haluaa muistuttaa, että suuri
muutos maatalouspolitiikassa tapahtuu vasta vuonna 2005. Tuolloin
tapahtuu sekä artikla 141 -sopimuksen osana lfa-sovellus että EU:n
maatalousreformin toteuttaminenkin. On tärkeätä muistaa,
että onnistuaksemme ensi vuonna tehtävässä suuressa
remontissa, joka otetaan käyttöön vuonna
2005, on sekä etujärjestöpoliittisen
että puoluepoliittisen koneiston oltava yhtenäinen
eikä jakautunut eturyhmiin. Ei ole mitään
syytä valita tässä vaiheessa linjaa ja
soveltaa vapaaehtoisia tukileikkauksia niillä alueilla,
joita 141-sopimus ei sanele.
Talman! Svenska riksdagsgruppen anser att vi i planeringen
av tillämpningen av CAP-reformen och artikel 141 måste
vara fördomsfria och beredda att använda alla
de klossar och alternativ som finns till förfogande. Huvudlinjen
i Finlands lantbrukspolitik har varit en så stor enhetlighet
som möjligt både mellan områdena och mellan
produktionsinriktningarna. En viss differentiering mellan områden
har historiskt funnits och finns också idag. I detta sammanhang är
det skäl att påminna om orsaken till att Finland
har rätt att utbetala nationellt stöd enligt artiklarna 141
och 142, det är den låga värmesumman
och korta växttiden plus småskalig struktur och
dålig arrendering. Det är också skäl
att i denna diskussion komma ihåg att det till denna del
förekommer stora variationer mellan söder och
norr i vårt land. Skördenivåerna är
lägre ju längre norrut vi kommer och utfodringsperioden
för husdjuren inomhus likaså längre.
On tuskin väärin tulkita komission sanelua tuotantotuen
alentamisesta 141-alueella, joka tulee kompensoida investointituen
korotuksella, viittaukseksi siihen, että tukipolitiikka
ei tulevaisuudessakaan ole maassa yhtenäinen. Vastaavia vaatimuksia
tuotantotukien alentamisesta 142-alueella ei ole. Komissaari Fischler
totesi hyvin selvästi vieraillessaan Seinäjoella,
etteivät artiklat ole kytköksissä keskenään,
minkä vuoksi mahdollinen kytkentä on kansallinen
keksintö. Monet seikat viittaavat siihen, että saamme
hakea erilaisia ratkaisuja eri alueille, jos haluamme optimoida
maksuvaltuutemme. Täytyy kyseenalaistaa, onko korkeimpien
investointitukien käyttöönotto järkevä ratkaisu
niille alueille, joilla on tuotantoon sidotuille tuille käyttämättömiä valtuuksia.
Uuden tukipolitiikan rakentamisessa vuodeksi 2005 ja siitä eteenpäin
on monia ongelmia, mutta myös monia mahdollisuuksia. Valinta
on tehtävä ensinnäkin tila- tai tasatukimallin
tai niiden molempien yhdistelmän välillä.
Kansallisen kasvinviljelytuen, josta tulee ympäristötuen
lisäosa, soveltaminen sekä nautasektorin tukien
ja tuotannon kytkentäaste ovat muita esimerkkejä. Oikeus
lfa-tuen korotuksiin annettiin meille reformisopimuksessa, mutta
nyt se on otettava käyttöön 141-tappioiden
kompensoimiseksi; tämä olkoon myös yhtenä esimerkkinä.
Tässä yhteydessä haluamme muistuttaa,
ettei kasvihuone- ja vihannesviljelyä voida kompensoida
lfa-tukea korottamalla, minkä vuoksi tämän
sektorin on saatava erityiskompensaatio.
Hakiessamme ratkaisuja nyt ajankohtaiseen ongelmaan siitä,
miten artiklan 141 soveltaminen vaikuttaa pohjoisiin alueisiin ja
millaiselta koko suuri uudistus näyttää vuonna
2005, meidän on syytä muistaa, että kyse
on linjan valitsemisesta pidemmäksi aikaa kuin neljäksi
vuodeksi, joita 141-sopimus koskee. Toivottavasti elämää on
myös vuoden 2007 jälkeen. Tämän
vuoksi mielestämme on väärin lukita tilanne
tavalla, joka voi olla poliittisesti vaikeasti korjattavissa.
Ruotsalainen eduskuntaryhmä haluaa muistuttaa siitä,
että nyt keskustelun kohteena olevat ongelmat eivät
ole itse aiheutettuja. Syynä on komission ymmärtämättömyys
Suomen vaikeuksia kohtaan edellä mainittujen ilmastollisten
olosuhteiden vuoksi. Ruotsalainen eduskuntaryhmä toivoo,
että yhteisymmärrys saavutetaan maatalousneuvotteluissa
nopeasti. Ryhmä suosittelee linjaa, johon ruotsinkielinen
tuottajajärjestö yksimielisesti päätyi
kaksi viikkoa sitten pitämässään
kokouksessa. Siellä kohdistettiin katseet vuoteen 2005
ja todettiin yksimielisesti, ettei ole syytä leikata muita
tukia kuin 141-sopimuksessa edellytettyjä.
Haluan päättää toteamalla,
että talousarvioehdotuksessa on varattu varoja ensi vuodeksi
niiden tukien maksatukseen, joihin täällä viittasin. Hallituksen
laatiessa budjettiehdotustaan tarkoituksena tuskin oli säästöjen
tekeminen kansallisella tukimomentilla.
Herr talman! Svenska riksdagsgruppen hoppas att regeringen
beaktar vad vi ovan framhållit och vi föreslår
enkel övergång till dagordningen.
Kari Kärkkäinen /kd(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! "Oi, nouse, Suomi, näytit maailmalle / sa
että karkoitit orjuuden / ja ettet taipunut sa
sorron alle / on aamus" alkanut, synnyinmaa."
Nämä Finlandia-hymnin sanat, jotka ovat syntyneet,
kun isänmaamme taisteli itsenäisyydestään
tsaari-Venäjän sortoa vastaan, soivat nyt suomalaisen
talonpojan mielessä. Tänä päivänä tämä talonpoika
kokee olevansa yksin taistelussa oman elinkeinonsa ja perheensä puolesta.
Tänään täällä on
väitetty keskustapuolueen, sosialidemokraattien ja en ole
varma, onko Rkp:n, edustajien toimesta, että oppositio
on hyvin populistinen. Tänne on tullut maatalousyrittäjiä eri
puolilta Suomea seuraamaan keskustelua. He ovat parhaita vastaamaan,
onko populismia nostaa esiin hätä kansallisesta
maataloudesta.
Maatalous on varmaankin ainoa tuotannonala, jolla tulotaso on
viimeisen 10 vuoden aikana jatkuvasti alentunut eikä noususuhdannetta ole
nähty. Monella maatilalla työtä tehdään
synkissä olosuhteissa huolimatta rakkaudesta isiltä perittyihin
maihin. Mutta kuka jaksaa kyntää, puida ja luoda
lantaa vuosia vain saadakseen hyvän mielen työn
jatkamisesta ja pitääkseen tilan elossa eläkeikäänsä saakka?
Suomen EU-jäsenyyden aikana on EU:ssa toteutettu pian
kolme maatalousuudistusta. Viimeksi paineita unionin maatalouspolitiikan muuttamiselle
on aiheuttanut meneillään olevien monenvälisten
Wto-kauppaneuvottelujen Dohan kierros. Tähän on
liittynyt muun muassa esitys tuen irrottamisesta tuotannosta.
Suomen elintarvikesektori on selviytynyt toistaiseksi kohtuudella
EU-jäsenyyden mukanaan tuomista muutoksista ja vyönkiristyksistä.
Kuitenkin rajansa on myös maatalousyrittäjien
ja muun tuotantoketjun sietokyvyllä. Toivottomuuden ja
myönteisen tulevaisuuden näköalojen puuttumisen
vuoksi esiintyy maatalousyrittäjillä jo nykyisin
erityisen paljon työuupumusta ja muita stressioireita.
Kun keskustapuolue voitti vaalit ja pääministerin
paikan, moni isäntä ja emäntä huokaisi
helpotuksesta. Valoisampi aika ei kuitenkaan ole koittanut. Keskustalainen
maatalousministeri Juha Korkeaoja noudatti uskollisesti kiltin EU-luokan
mallioppilaan käytöstä ja hyväksyi Fischlerin
laihan tarjouksen, jolla myytiin Etelä-Suomen viljelijät
Brysseliin. Hieman puolalaista mentaliteettia, ja tulos olisi voinut
olla toinen.
Tavoite Etelä-Suomen pitkäkestoisesta ja tasoltaan
vakaasta kansallisesta tuesta oli puolueiden ja tuottajatahojen
yksimielinen tahto. Kuitenkin Suomen hallitus hyväksyi
ratkaisun, joka ei miltään osin vastannut asetettuja
neuvottelutavoitteita. Osana 141-ratkaisua romuttui myös muun
muassa hyvänä pidetty kasvinviljelyn kansallinen
tukijärjestelmä. Kansallisen tuen leikkaus lähivuosina
kohdistuu rankimmin kotieläin- ja puutarhatiloille. EU:n
lfa- ja ympäristötukien nousu ei tätä menetystä kompensoi.
Sovittu ratkaisu merkitsee lisää tilakuolemia
ja työttömyyttä maaseudulla.
Ministeriö ja keskustan monet nokkamiehet ovat sittemmin
ahkerasti yrittäneet uskotella, että 141-ratkaisu
on kohtuullinen tai olosuhteisiin nähden jopa hyvä.
Luulevatko he, että tätä sanomaa todella
uskotaan? En usko, sillä tosiasiassa kyse on Suomen maatalouspolitiikan
viime vuosien suurimmasta epäonnistumisesta, joka viimeistään
kotimaisten neuvottelujen vaikeuksien myötä on
nyt paljastunut. Hallituksen neuvottelutulos komission kanssa kertoo
myös komission asenteesta Suomen elintarviketuotannon turvaamista
kohtaan.
Me kristillisdemokraatit haluamme taata viljelijöiden
tasapuolisen ja oikeudenmukaisen kohtelun sekä riittävän
toimeentulon koko maassa. Yhdymme MTK:n valtuuskunnan vaatimukseen siitä,
että Suomen hallituksen tulee taiteilla unionissa jäsenyyssopimuksen
141 artiklan alkuperäinen tarkoitus käyttöön.
Tällöin se takaisi pitkäaikaisen ja tasapuolisen
tukijärjestelmän myös Etelä-Suomeen.
Arvoisa herra puhemies! Neuvottelutulos artiklaan 141 perustuvien
kansallisten maataloustukien leikkauksista ja sopimuksen kestosta
korkeintaan neljän vuoden ajan on merkinnyt syystäkin
lisääntyvää epävarmuutta
ja huolta maatalousyrittäjien keskuudessa. Investointitukien nostaminen
ei tunnu oikealta lääkkeeltä tilanteessa,
jossa on mahdoton tietää, millainen tulevaisuus
on tiedossa seuraavien neljän vuoden jälkeen.
Sitä paitsi iso osa maatiloista on jo investoinut niin
paljon kuin velanoton sietokyky on kestänyt. Tuskin he
uusia rasitteita kaipaavat, vaikka saisivatkin siitä osan
tukena.
Tehty neuvotteluratkaisu EU:n kanssa merkitsi lfa-tuen kytkemistä kansallisiin
tukiin. Tämä osaltaan jo lisää entisestään
mahdotonta maatalousbyrokratiaa ja on ristiriidassa EU:n oman maataloustukijärjestelmän
selkiyttämiseen tähtäävän
tavoitteen kanssa.
Arvoisa puhemies! Tuo lokakuinen neuvotteluratkaisu on nyt poikinut
ison kotimaisen ongelman, kun olisi kyettävä löytämään
siedettävä ratkaisu, joka huomioi myös
141- ja 142-alueiden väliset tukierot. Huonon 141-neuvottelutuloksen seurauksena
olemme siis suurissa vaikeuksissa, jotta maamme eri alueiden viljelijöiden
välinen kilpailutasapaino voidaan säilyttää.
En ole koskaan kuullut, että esimerkiksi naisten ja
miesten välistä palkkatasa-arvoa olisi edistetty
sillä, että paremmin palkatuilta miestyöntekijöitä leikataan
pois tuloja, jotta naiset eivät kokisi työtään
vähempiarvoiseksi. Kuitenkin esillä on ollut vastaavan
tyyppinen ratkaisu maatalouden osalta, emmekä ministeri
Korkeaojalta ole saaneet selkeää vastausta siitä,
miten asian osalta aiotaan jatkossa edetä.
Miksi ruoan arvonlisäveron alentaminen ei kelvannut
keskustalle?
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä lähtee
siitä, että viljelijöiden toimintaedellytyksiä ja työstään
saamaa tuloa ei tasata leikkaamalla kotimaisilla päätöksillä 142-alueen
kansallista tukea, vaan katsomme että tilannetta 141-alueella tulee
helpottaa muilla ratkaisuilla. Haluamme osaltamme olla edistämässä eteläisen
Suomen maataloustuottajien toimintaedellytyksiä. Olisi mieletöntä,
jos pellot maamme viljavilla alueilla kasvaisivat kesantona. Tätä ei
tule kuitenkaan tehdä viemällä toimeentulon
edellytyksiä 142-alueen viljelijöiltä.
Arvoisa puhemies! Maamme pohjoinen sijainti ja pitkät
etäisyydet nostavat elintarviketalouden tuotantokustannuksia.
EU-maista Suomi verottaa elintarvikkeita toiseksi raskaimmin Tanskan
jälkeen. Keskimääräinen elintarvikkeiden
arvonlisävero EU-maissa on runsaat 7 prosenttia, kun Suomessa
se on 17 prosenttia.
Tämän vaalikauden mittavien veronkevennysten
joukkoon ei mahtunut kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjettiinsa
sisällyttämää esitystä ruoan
arvolisäveron alentamisesta. Ruoan arvonlisäverotuksen
alentaminen on myös elintarviketuotannon tulevaisuuden
kannalta hyvä esitys, mutta nyt se ei enää tunnu
keskustalle kelpaavan, toisin kuin vaalien alla ja viime vaalikaudella
puhuttaessa.
Kansallista maataloustukea tarvitaan sen turvaamiseksi, että alkutuotantokustannuksiltaan
maailman
kalleimpiin kuuluvan kotimaisen ruoan myyminen kohtuuhintaan suomalaisille
kuluttajille olisi mahdollista. Tuki ei tule vain maatalousyrittäjille,
vaan sillä turvataan terveellinen ruoka ja turvallisuuspoliittisesti
elintärkeä ruoan huoltovarmuus.
Mitä tulee ruuan ekologisuuteen, merkittävimmäksi
tekijäksi nousee, kuinka kaukaa ruoka-aineet on tuotu.
Eksoottiset etelänherkut vaativat liikennepäästöjä moninkertaisesti
enemmän kuin kotoinen lähiruoka. Esimerkiksi riisiannos
lautasella aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä viisi
kertaa enemmän kuin vastaava peruna-annos. Jos kuluttajille
maittavat geenimuunnellut tuotteet tai hormonilihat, voidaan suomalaisen elintarviketuotannon
tulevaisuuteen suhtautua ilman huolen häivää,
koska lähiruokatavoitteesta voidaan silloin luopua. Kuitenkin
selvää on, että näillä leveysasteilla
ei elintarvikkeita kyetä tuottamaan ilman tuotantotukea.
Sen onneksi ymmärtää valtaosa myös
Suomen kansasta.
Arvoista puhemies! Ainakin meillä Pohjois-Savossa viljelijä ajattelee,
että Suomen keskusta on ajanut talonpojan asemaa. Tätä saattoi
päätellä keskustan viime puoluekokouksen
kannanotoista. Yhdeksän kuukautta on kulunut, ja olemme
nähneet tuloksen: tavoitteet on unohdettu. Joko puolueen
uusi strategia keskustalaisesta kaupunkipuolueesta on nykyisten
kansanedustajien ja ministereiden missio, tai sitten neuvottelijat
ovat epäonnistuneet EU-neuvotteluissa.
Raimo Vistbacka /ps(ryhmäpuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kuten tiedämme, Suomen jäsenyys
Euroopan unionissa runnottiin läpi keskustan johtaman Ahon
hallituksen toimesta. Tuolloin jäsenyysneuvotteluja maatalouden osalta
veti pitkälti keskustalainen ulkoministeri, maataloustuottajien
entinen puheenjohtaja Heikki Haavisto. Maatalousasioissa eräänä johtavana virkamiehenä
toimi
MTK:n nykyinen puheenjohtaja Esa Härmälä.
Väitetään, että pitkälti
hänen käsialaansa ovat Suomen maataloustukia käsittelevien
artiklojen 141 ja 142 tulkinnanvaraiset sanat.
Keskusta on siis kaulaansa myöten EU-maataloussopimussuossa.
Kukaan ei tämänpäiväisen tietämyksen
valossa voi enää väittää Suomen
onnistuneen neuvottelemaan itselleen hyvää jäsenyyssopimusta.
Sen on todennut myös puhemies Lipponen Ulkopolitiikka-lehdessä hiljattain
olleessa kirjoituksessa todetessaan, että "ulkoministeri
Heikki Haavisto epäonnistui yrittäessään neuvotella
vuonna 1994 muutoksen artiklan tulkintaan". (Ed. Pulliainen: 141
artiklan tulkintaan!) — Artiklan tulkintaan.
Ironista sinänsä, että vuonna 1994
neuvotellun Suomen maataloussopimuksen haamu saapuu paikalle juuri
nyt, kun keskusta on jälleen hallitusvastuussa ja Suomella
on keskustalainen maatalousministeri. Luuranko pyrkii esiin kaapista,
jossa se on keskustaa vuosikaudet odottanut. Siellä se
on kuunnellut kaikki keskustan ja MTK:n johdon palopuheet hyvästä maataloustuloratkaisusta
ja loistavasta neuvottelutuloksesta. Olisi luullut niin Ahon kuin
Haavistonkin vuonna 94 ymmärtäneen, että mikäli
sopimustekstiin jätetään pientäkään
tulkinnanvaraa, vahvempi osapuoli tulkitsee sitä aina omaksi
edukseen. Näin kävi viimekesäisissä ministeri
Korkeaojan ja maatalouskomissaari Fischlerin välisissä neuvotteluissa.
Suomen tavoite neuvotteluissa oli nostaa maataloudellemme elintärkeä 141
artiklan mukainen tuki vuoden 1999 tasolle. Lopputulos merkitsee kuitenkin
3 prosentin leikkausta tukeen ensi vuonna, ja todellinen romahdus
tapahtuu vuonna 2005, jolloin tukea leikataan 22 prosenttia. Kaiken
kaikkiaan neuvottelutuloksen mukaiset leikkaukset merkitsevät
noin 29 prosentin pudotusta 141 artiklan mukaiseen tukeen seuraavien
neljän vuoden aikana. Kysymys on siis todella mittavasta
tuotantotukien alasajosta, joka vastaavasti heikentää Etelä-Suomen
maatilojen kannattavuutta. Numerosarjasta 141 on tullut maatalousväestön
keskuudessa jopa tunnetumpi kuin yleisestä hätänumerosta
112.
Hallitus on maatalousministeri Korkeaojan johdolla lähtenyt
ajamaan linjaa, jossa halutaan ulottaa epäonnistuneen neuvottelutuloksen
vaikutukset koko Suomeen laajentamalla 141-sopimuksen mukaiset A-
ja B-tukialueiden leikkaukset koskemaan myös artiklan 142
mukaisia pohjoisen tukia. Keskusta haluaa työntää kaikki
viljelijät samaan kurjuuteen, jotta kenenkään
ei tarvitse olla toisilleen kateellinen. Onko keskustan ajatusmaailman
vallannut slaavilainen kateus, jossa tyydytys tulee siitä,
että naapurin olot saadaan tehtyä yhtä huonoksi
kuin omat? Sen kateuden lopputuloksen keskusta voi mennä tarkistamaan
itärajan takaa.
Pohjoisen tuotantotukien leikkaukset eivät kasvata
eteläisen alueen viljelijöiden saamaa tukea, vaan
säästyvät 30 miljoonaa euroa jäävät valtion
kassaan. Ovatko nämä niitä valtiovarainministeri
Kalliomäen eilen budjettikeskustelussa peräämiä uusia
menoleikkauksia, vai miksi halutaan EU:n sallimaa tukea jättää jakamatta?
Artiklan 142 mukainen tuki on C-alueita koskevaa pysyvää tukea,
joka on kirjattu jäsenyyssopimuksessa pysyväksi
oikeudeksi, ja näin ollen pohjoisen tuen leikkaaminen on
keskustalta ja koko hallitukselta täysin poliittinen linjanveto,
jonka suomalaiselle maataloudelle aiheuttamia vahinkoja ei pystytä vielä edes
laskemaan.
Arvoisa puhemies! Käytännössä ainoa
lohtu, mitä maataloudellemme luvataan lähes 30
prosentin tuotantotukien leikkausten vastapainoksi, ovat korotetut
investointituet. Väistämättä tulevat
mieleeni suomalaiset pankit 1980- ja 1990-luvun vaihteessa, kun
kaikkia houkuteltiin ottamaan lainaa ja investoimaan arvopapereihin. Lopputuloksen
tiedämme ja laskuja maksamme vieläkin, osa suomalaisista
loppuelämänsä. Tuntuu kuin keskustan
olisi vallannut suuruuden utopia entisen perheviljelmälinjan
sijaan. Kehottaisinkin hallitusta miettimään,
millaisia esimerkkejä tästä suurtilalinjasta
löytyy itärajan takaa. Tätäkö haluaan
Suomeenkin?
Suuri osa suomalaisista maatiloista on jo nyt pahasti velkaantuneita.
Maatalousyrittäjät, varsinkin nuoret sukupolvenvaihdoksen
tehneillä tiloilla toimivat, ovat tälläkin
hetkellä ylityöllistettyjä ja ylivelkaantuneita.
Miten näiden tilojen voidaan kuvitella selviävän
vielä suuremmista investoinneista ja suuremmista veloista,
kun tuet laskevat ja maataloustuotteiden hinnat alenevat? Yhtälö ei
tule mitenkään toteutumaan. Maatilojen määrä on
Suomen EU-jäsenyyden aikana pudonnut vajaasta 100 000:sta
nykyiseen noin 70 000:een. Mikäli valittu linja
toteutetaan, tulee aleneva suuntaus edelleen kiihtymään.
Pelkäänpä, että kun Suomen maataloussopimuksia
ryhdytään taas vuonna 2007 neuvottelemaan, on maassamme
enää vain ehkäpä noin 40 000
toimivaa ylivelkaista suurtilaa. Neuvotellaanko silloin jälleen
lisää investointitukia vai keskustellaanko jo
lopullisen suomalaisen maataloustuotannon alasajon kertakorvauksesta?
Ministeri Korkeaoja totesi hiljan kyselytunnilla, että maan
sisäisiä tukialueportaita ei kasvateta. Hallitus
on nyt tulkinnut tätä politiikkaa siten, että koska
etelän tukia on pakko leikata, leikataan myös
pohjoisen tukea. Näin menetellen petaamme seuraaviin tukineuvotteluihimme
itsellemme mahdollisimman huonot lähtökohdat luopumalla
vapaaehtoisesti liittymissopimuksen ainoasta onnistuneesta maataloutta
koskevasta perusartiklasta, joka antaa mahdollisuuden järkeviin
ja toimivien tukivälineiden käyttöön. Olemme
kuin hölmöläiset, jos itse lähdemme kansallisesti
ja vapaaehtoisesti romuttamaan tätä tukimuotoa.
Tilanne on myös erittäin vakava oikeudelliselta
kannalta, kun ei-pysyväksi tulkittu 141-tuki ohjaa pysyväksi
tarkoitettua pohjoista 142-tukea. Tukien määräytymisperusteet
heittävät nyt hallituksen päässä häränpyllyä.
Arvoisa herra puhemies! Perussuomalaisten mielestä suomalainen
maatalous ja sen välityksellä suomalainen maaseutu
on liian arvokas uhrattavaksi Euroopan yhdentymisen alttarille. Olemme
saaneet Suomessa nauttia kansainvälisestikin kadehditusta
ainutlaatuisesta maaseutuluonnosta ja puhtaasta ruuasta. Jos maaseutuelinkeinomme
näivettyy ja kuolee, tulee maaseudustamme puskittunutta
ja hoitamatonta autioitunutta aluetta, mitä ehkäpä osa
vihreistä havitteleekin, ja suomalaiset joutuvat
syömään tulevaisuudessa myrkkyjäämiä,
lisäaineita sisältävää ja
erilaisilla geenimanipulaatioilla tuotettua massaruokaa.
Nyt on viimeinen hetki pysähtyä perusteellisesti
miettimään, mitä tulevaisuudelta haluamme.
Mielestämme maataloustuotannon tulevaisuus kaikkialla Suomessa
on turvattava ja siksi hallituksen omaksuma maataloustukilinja on ajoissa
muutettava ja otettava myös käyttöön vaikkapa
entisen pinta-alalisän kaltainen sosiaalisten perusteiden
mukainen pientilan tasaustuki.
Herra puhemies! Omalta puoleltani haluan myös kannattaa
ed. Kankaanniemen ehdotusta päiväjärjestykseen
siirtymisestä.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Markku Koski.
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! Kiitän ryhmäpuheenvuoron
käyttäjiä monipuolisesta annista tähän
keskusteluun ja pyrin tässä vastaamaan muutamiin
puheenvuoroissa esiin tulleisiin asioihin.
Aloitan tämän artiklan 141 ratkaisun arvioinnista.
Täällä opposition puhujat tuomitsivat
tämän neuvottelutuloksen täysin epäonnistuneeksi.
Asia ei ole tällä tavalla. On myönnettävä,
että tämä 141-ratkaisu rakentuu toisille
periaatteille kuin mitkä asetettiin neuvottelutavoitteeksi
ja siinä mielessä tavoitteita ei saavutettu, mutta
toiseksi on sanottava, että nyt tehty 141-ratkaisu on parempi
kuin kaksi edellistä 141-ratkaisua. (Ed. Sirkka-Liisa Anttila:
Juuri näin!— Kokoomuksen ryhmästä:
Väärin!) Se tarkoittaa sitä, että puheet
siitä, että tämä ratkaisu jollakin
tavalla oleellisesti heikentäisi Suomen maatalouden toimeentulomahdollisuuksia,
menestymismahdollisuuksia, eivät pidä paikkaansa.
Meillä on kaikki mahdollisuudet tämän
ratkaisun perusteella hoitaa maatalouspolitiikkaa myös
eteenpäin.
Itse asiassa tässä ratkaisussa on kaksi tärkeätä kohtaa,
jotka ovat parempia kuin edellisissä, arvoisat kokoomukset
edustajat. (Ed. Tiura: Mitkä ne ovat?) Ensinnäkin
degressiivisyydessä, joka oli tähän artiklaan
kuuluvana erittäin voimakas alkuvuosina ja loiventunut
viime vuosina, pystyttiin vakauttamaan alenema 3 prosentin tasolle,
kun se vielä edellisessä sopimuksessa oli 4 prosenttia.
Toiseksi, kansallisten tukien kokonaismäärä säilyy
tämän ratkaisun kokonaisuuden myötä ennallaan.
Arvoisa ed. Kankaanniemi, te olette varmaan kuullut amerikkalaisen
oikeudenkäynnin valan, jossa sanotaan, että pitäisi
puhua koko totuus, ja te kyllä puheenvuorossanne, kun te
systemaattisesti jätitte oleellisen osan 141-ratkaisua
kertomatta, ette noudattanut tätä periaatetta,
että kun puhutaan totta, pitää puhua
koko totuus. Ei ole kysymys 29 prosentin kansallisen tuen alenemasta.
Kansallinen tuki säilyy ennallaan, itse asiassa vähän
nousee tämän sopimuskauden myötä.
Toisekseen, on tietysti sanottava, että tämä rakenne
on toisenlainen, mutta tämän rakenteen muutos
tarkoittaa sitä, että sillä luodaan edellytykset
tämän artiklan jatkolle. Artiklassa sanotaan kirjaimellisesti,
että "Suomi sitoutuu käyttämään
yhteisen maatalouspolitiikan kaikkia keinoja täysimääräisesti".
Tämä lukee 141-artiklassa. Nyt lähdetään
siitä, että näin myös toimitaan eli
otetaan käyttöön täysimääräiset
investointituet, otetaan käyttöön se
mahdollisuus, mikä lfa:n korotuksessa on.
Kun näin toimitaan, ei komissiolla voi olla mahdollisuutta — nyt
väitettiin, että te ette ole hyödyntäneet
yhteisen maatalouspolitiikan keinoja — vedota siihen, kun
käydään seuraavia neuvotteluja. Lähtökohta
on se, että me noudatamme artiklassa olevaa sopimusta,
ja sen jälkeen tarkastellaan yhteisesti sovittavalla tavalla, miten
Suomen maatalouden integroituminen yhteiseen maatalouspolitiikkaan
on edennyt, mikä on tämän artiklan toinen
sisältö, ja tämän arvion pohjalta
141-tuki voi jatkua.
Komissaari Fischler totesi Suomessa käydessään
tähän liittyen, että ei ole olemassa
mitään sellaista päivämäärää,
jona tämän tuen pitäisi loppua, vaikka
aikaisemmin oli sanottu, että tuen tulee joskus loppua,
vaan tämä jatko liittyy edellä mainitsemaani
arviointiin ja menettelytapaan. Tämä on tärkeä osa
tätä sopimusta, koska se luo toimintamallin myöskin
tulevaisuudelle. Näin ollen kysymys ei ole vain tästä neljästä vuodesta, vaan
kysymys on siitä, että nyt on neuvoteltu ja löydetty
yhteiset pelisäännöt sille, miten tätä artiklaa
tulkitaan myös jatkossa. Tämän johdosta
ei myöskään ole tarpeen ruveta miettimään
tässä yhteydessä sitä, millä ehdoilla
Suomi liittyi Euroopan unioniin, vaan on katsottava eteenpäin
ja elettävä tämän 141 artiklan
kanssa. Tämän neuvottelun myötä meillä on
toimiva ratkaisu, miten asiassa jatkossakin edetään.
Mitä tulee sitten investointitukiin ja niiden merkitykseen,
niin ihmettelen kovasti ed. Hemmilän puhetta siitä,
että Makerasta jotakin nyt poistettaisiin. Ensimmäisen
kerran kymmeneen vuoteen Makeraan siirretään uutta
pääomaa; ensimmäisen kerran kymmeneen
vuoteen siirretään Makeraan uutta pääomaa
ja Makeran toimintaedellytykset turvataan. (Ed. Hemmilä:
Paljonko sinne tuli lisää rahoja!) — Makeraan
on varattu 14 miljoonan euron määräraha,
lisämääräraha.
Mitä tulee sitten kansalliseen ratkaisuun ja siihen,
millä tavalla maatalouspolitiikkaa harjoitetaan kansallisella
tasolla, miten käynnissä olevissa neuvotteluissa
edetään, haluan sanoa, että näitä neuvotteluja
käydään, niin kuin neuvotteluja tulee
käydä, ilman että kummaltakaan taholta,
ei ainakaan valtion taholta, olisi haluttu sanella etukäteen,
mikä tämän ratkaisun lopputuloksen pitäisi
olla. Tavoitteena on kuitenkin se, että maatalouden tukijärjestelmä voidaan
säilyttää toimivana koko maassa ja että oikeudenmukainen
ja toimiva ratkaisu aikaansaadaan.
Missään yhteydessä ei ole ollut esillä sellainen
ajatus, että tukivaroja siirrettäisiin alueelta toiselle.
(Ed. Tennilä: Siitähän on kysymys!) Kysymys
on siitä, minkälaisia kokonaisuuksia tukijärjestelmissä muodostetaan
ja millä tavalla ne ajallisesti toimeenpannaan. Mutta ei
ole kysymys ollut missään yhteydessä siitä,
että tukivaroja siirrettäisiin alueelta toiselle.
Tämä menettelytapa on samanlainen kuin erittäin
monena vuonna aikaisemminkin, eli maataloustuloneuvotteluissa arvioidaan
asiat niiden reunaehtojen pohjalta, joita muun muassa muodostavat
budjetissa olevat rahat ja nämä EU:n kanssa tehdyt
sopimukset. Tässä raamissa toimien haetaan yhteisesti
toimiva kansallinen ratkaisu.
Arvoisa puhemies! Palaan sitten toisessa puheenvuorossa tarvittaessa
muihin kohtiin.
Ed. Heidi Hautala merkitään
läsnä olevaksi.
Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Hallitus ja ministeri Korkeaoja ovat
pitkin syksyä todistelleet tämän 141-ratkaisun
hyvyyttä ja onnistumista siinä. Kuitenkin nyt
herää kysymys, miksi tästä on noussut
näin valtava äläkkä, miksi muun
muassa suomenruotsalaisten etujärjestö SLC ei
hyväksynyt tätä ratkaisua ja miksi MTK
heti neuvottelutuloksen julkitulon jälkeen myöskin
tuomitsi tämän teidän mielestänne
onnistuneen neuvottelutuloksen viime vuosien suurimpana epäonnistumisena.
Ministeri Korkeaoja, sanokaa nyt rehellisesti meille täällä eduskunnassa,
ovatko teidän mielestänne etujärjestöjohtajat
täysiä tumpeloita, jotka taitamattomuuttaan ja
tietämättömyyttään
eivät vain ymmärrä tämän
ratkaisun hyvyyttä.
Toinen asia sitten: Kertokaa nyt meille, hyvä ministeri,
miksi Etelä-Suomen alueella kotieläintiloilla
yksimahaisten tukea ollaan leikkaamassa ensi vuonna heti 7 prosentilla?
Kertokaa, mistä se johtuu, jos nämä ratkaisut
ovat niin onnistuneita?
Markus Mustajärvi /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Lämsä puhui täällä aikaisemmin
maatalouden kokonaisproblematiikasta, ja voi olla, että se
on hyvin vaikea kokonaisuus hahmottaa. Mutta se, jolta leikataan,
ajattelee aina omaa tilannetta. Tosiasia on, että pohjoisen
viljelijöiltä ollaan leikkaamassa, ja se asia
ei muuksi muutu.
Ed. Kankaanniemi kertoi vertauksen naapurin saunan polttamisesta,
ja paitsi, että se oli osuva vertaus, se oli ainakin meille
lappilaisille kipeäkin vertaus sitä kautta, että aikoinaan
saksalaiset polttivat meiltä kaikki saunat. Nyt sekään
ei näytä riittävän. Nyt saksalaisten
johtaman EU:n avulla hallitus aikoo harjoittaa poltetun saunan taktiikkaa
koko pohjoisella tukialueella.
Eero Lämsä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tuossa puheeni lopussa toin esille tämän
asian, joka Euroopan neuvostossa viimeksi 2002 tuotiin esille, että maataloustuotannon
on voitava jatkua kaikilla yhteisön alueilla, myös
alueilla, joilla on erityisiä ilmastollisia ongelmia. Kysynkin
ministerin näkemystä nyt siitä, kun ensi
vappuna kymmenen uutta jäsenmaata sitten tulevat Euroopan
unionin jäseniksi — tietysti maatalouden osalta
niillä on siirtymäaika: Näettekö nyt,
että tämä yhteisön maatalouspolitiikan
uudistus ja myös sitten näille uusille jäsenmaille
tehty siirtymäaika integroitua EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan
ovat toimina riittäviä, vai tarvitaanko vielä muita
toimenpiteitä, että Suomi pärjää näillä markkinoilla
sitten, kun nämä maat jäseniksi tulevat?
Harry Wallin /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kokoomuksen ryhmäpuheen pitäjä totesi,
että hallitus on rähmällään Brysselin
suuntaan. Tämä tuntuu kuitenkin kovin erikoiselta,
kun koko tämän EU-ajan kokoomus on ollut hallituksessa
päättämässä näistä asioista.
Kun liittymisneuvottelut käytiin, keskeinen neuvottelija
oli kokoomukselainen ministeri, kauppa- ja teollisuusministeri Salolainen,
(Ed. Hemmilä: Kauppapolitiikasta!) joka oli laatimassa
tätä Suomen ja EU:n välistä maataloussopimusta.
Nyt sitten, kun vuonna 1999 hallitus hyväksyi neuvotteluiden
jälkeen saman sisältöisen tuloksen kuin
mikä nyt on, tuntuu niin kovin populistiselta tämä teidän
käyttämänne kielenkäyttö täällä tänään.
Erkki Pulliainen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ensin muutama korjaus: Ed. Mustajärvi,
Suvannonkylän saunoja ei poltettu, ne säilyivät.
Toisekseen, Salolainen ei ollut neuvottelemassa maataloussopimuksesta
mitään muuta kuin loppulitviikissä käyttämässä Suomen
puheenvuoron. Että sillä ei ollut tässä merkitystä.
Arvoisa puhemies! Ministeri Korkeaojan puheeseen: Ensinnäkin,
kun alennetaan 3 prosenttia tai 4 prosenttia, niin jossain vaiheessa
ei ole enää mitään, mitä voisi
alentaa. Se loppuu se alentaminen. Tämä on se
juju. Juuri tämä tiedostettiin Lipposen hallitusten
aikana. Sen takia 141 artiklaan liittyen silloin luotiin juuri ne,
sanotaanko, tieteelliset perusteet, miksi A- ja B-alueilla ovat
vakavat vaikeudet pysyväisluonteisia, juuri sen takia,
että teidän olisi helpompi neuvotella. (Välihuuto) — Minä olin
joka ikisessä kokouksessa Hemilän kanssa läsnä ja
tiedän tämän asian. Älkää väittäkö muuta,
te ette siellä ollut.
Toinen asia (Puhemies koputtaa) Fischlerin kanssa välipuheisiin
liittyen: Niillä ei ole mitään merkitystä,
kun tämän komission aika päättyy. (Ed.
Hemmilä: Juuri näin!)
Toimi Kankaanniemi /kd(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Kyllä minä koko totuuteen
pyrin, mutta tietysti yhdessä ajatuksessa ei voi sitä ihan
kaikkea tuoda esille. Mutta siitä huolimatta, arvoisa ministeri,
kun 141 ja 142 artikloihin perustuvat tuet alenevat, niin kuin 141:n osalta
sanotaan tuossa budjettimietinnössäkin, ja sitten
te perustelette, että sitä korvataan yhteisen maatalouspolitiikan
pohjalta, niin tässä käy niin, että aikanaan,
niin kuin ed. Pulliainen sanoi, 141:n mukaiset tuet loppuvat, nämä perinteiset, ja
silloin me olemme kokonaan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan alla,
jota tulevaisuudessa ilmeisesti määräenemmistöllä itäisen
Euroopan ja muut maat vievät eteenpäin, ja meiltä poistuu näiden
artiklojen, jotka ovat meidän liittymissopimuksessamme,
tuoma perusta, jolla on myönnetty Suomen erityiset olosuhteet,
ja sillä perusteella on saatu tätä tukea.
Te olette antanut periksi (Puhemies koputtaa) nyt siitä,
että nämä Suomen erityisolosuhteet tällä tavalla
annetaan pois ja (Puhemies koputtaa) ollaan muiden armoilla, ja
maatalous tulee siitä kärsimään.
Raimo Vistbacka /ps(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kun kuunteli ministeriä, niin
tuli mieleen vaan se, onko todella niin, että maatalousväestön
etujärjestöt ja talonpojat eivät ymmärrä,
kuinka hyviä ratkaisuja nyt hallitus on tehnyt heidän
puolestaan. Minua vaan ihmetyttää se, onko todella
oikein, että esimerkiksi maitotiloilta katoaa vuodessa
70 miljoonaa euroa, ja se tarkoittaa B- ja C1-alueilla keskimäärin 1
500:aa euroa. Se on aika suuri summa, kun joka tilalta näin
paljon lähtee per vuosi. Entä sitten, arvoisa
ministeri, onko oikein, että tuet irrotetaan tuotannosta?
Minun mielestäni perinteisesti suomalainen talonpoika on
ollut kova tekemään työtä. Työmotivaatio
on ollut korkealla. Nyt maito- ja naudanlihatiloilla on vaarana,
että todella tämä työmotivaatio
putoaa. Minun mielestäni tuilla ja työllä,
ahkeruudella, pitäisi olla jokin (Puhemies koputtaa) yhteys.
Eikö, arvoisa ministeri, ahkeruudellekin pitäisi
antaa jokin arvo?
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! Lyhyesti totean vain ed. Hemmilälle
edelleen sen, että en minä ole sanonut, että tämä 141-tulos
olisi loistava tai erinomainen, mutta sanon sen, että se
on parempi kuin kaksi edellistä 141-ratkaisua, mikä tarkoittaa,
kuten jokainen loogisesti voi päätellä,
ettei tässä, niin kuin haluatte väittää,
jostain romahduksesta olisi kysymys. Te olette itse ollut mukana
tekemässä ratkaisua, jonka peruslähtökohdat
ovat olleet aika lähellä sitä, mikä tässä 141-ratkaisussa
on.
Mitä tulee sitten ed. Pulliaisen esiin nostamaan asiaan
yhteisen maatalouspolitiikan keinoista ja tästä alenemasta,
niin Suomen etujen kannalta on tietysti tärkeää,
että pystyttäisiin luomaan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan
sisälle sellaiset toimintamuodot ja välineet,
jotka ottavat huomioon pohjoisen ja tietysti myöskin eteläisen
maataloustuotannon (Puhemies koputtaa) erityispiirteet. Kun tukea
siirtyy yhteisen maatalouspolitiikan piiriin muun muassa tästä 141-tuesta,
se tarkoittaa, että tulemme vakaammalle pohjalle, (Puhemies
koputtaa) kun se on yhteisen maatalouspolitiikan väline.
Heikki A. Ollila /kok(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Jatkan hieman tuosta samasta teemasta. Ministeri
Korkeaoja, yritätte antaa todellakin kuvan, että tässä olisi
tehty hyvä ratkaisu. Kyllähän tosiasia
on, että tämä tehty 141-ratkaisu oli
Suomelle jonkinlainen kansallinen katastrofi, ja kyllähän
sitä osoittaa sekin, että ei näiden aikaisempien
ratkaisujen yhteydessä tai jälkeen jouduttu puuttumaan
tähän pohjoiseen tukeen. Nyt joudutaan. (Ed. Pulliainen:
Ei hyväksytä joutumista!) Miten te sen selitätte,
jos väitätte, että tämä sopimus
on ollut hyvä?
Tästä herää kysymys, ministeri
Korkeaoja, että jos tämä sopimus teidän
mielestänne nyt sitten on niin erinomainen, niin ettekö te
sitten pyrkinytkään parempaan siellä Fischlerin
kanssa neuvotteluissa.
Olavi Ala-Nissilä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kyllä tässä lukuja
vaille agronominakin ymmärtää, että tässä on
todella koko Suomen maatalouspolitiikasta kysymys, ja on tärkeätä,
että hallitus ja MTK yhdessä löytävät
ratkaisut, joilla päästään hyvään
tulokseen, että tämmöinen viljelijätupokäytäntö laajemminkin
otettaisiin käyttöön, jotta voidaan viljelijäin tulokehitys
turvata.
Arvoisa puhemies! Kyllä muistan, että kun tätä artiklaa
141 tehtiin, ei siellä kokoomuslaisia silloin näkynyt.
(Ed. Zyskowicz: Se on synninpäästö!)
Ei heille ollut silloin tämä asia tärkeä. Päinvastoin
silloin, kun kansanäänestyksen jälkeen
muodostettiin hallitus, he olivat leikkaamassa 750 miljoonaa siitä rahasta,
mikä oli kansanäänestyksen alla sovittu,
eli tässä on kokoomuslaisen maatalouspolitiikan
saldo tältä osin.
Esa Lahtela /sd (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Aikanaan, kun punamultahallitus tehtiin,
niin uskoin, että meidän tämän tyyppistä keskustelua
ei tarvitse enää käydä, mutta
näköjään se nyt on pullahtanut
esille.
Ymmärsin sillä tavalla, että 142:n
piti olla pysyvä, ja sillä tavalla annettiin viesti
myös tuonne viljelijöiden suuntaan. Nyt kuitenkin,
kun sitä ollaan tietyillä tavoilla epävarmentamassa
ja murentamassa, niin sehän on viesti siihen suuntaan, jotta
kaikki on epävarmaa. Sen takia ihmettelen kyllä,
miten tämmöiseen voitiin päätyä,
voiko tämän ajattelun vielä pakittaa,
jotta ei vedetä tällä tavalla vastakkain
tätä, niin kuin tällä hetkellä on menossa.
Neuvottelut ovat kesken, ja pidetään se 142 niin
kuin se on ja muut hoidetaan muina asioina, jotta ei tämmöistä vastakkainasettelua
tulisi tässä.
Pentti Tiusanen /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Eivät Suomen maaseudun ja maatalouden
ongelmat nyt tietenkään ainoastaan näiden
kahden viimeisen hallituksen aikaansaannosta ole, ja se nyt on lähtökohta.
Mutta jos ei päästä mahdollisimman hyvään
tulokseen näissä neuvotteluissa, niin tietysti
se ongelma tulee entistä suuremmaksi, koska alun pitäen
on ongelmia, on suuret tuotantoyksiköt. Täällä mainittiin nämä yksimahaiset
eli suuret sikalat, yli 1 000 yksikön sikalat
jne. (Ed. Hemmilä: Kyllä se sika kasvaa pienissäkin
sikaloissa!) Ne ovat nimenomaan sinänsä ongelma,
että meillä alkaa olla tällaisia jättisikaloita,
ed. Hemmilä. Muistetaan sekin, että ihminenkin
on yksimahainen, ettei se nyt kuitenkaan ihan niin yksinkertaista
ole, että jotakin toista yksimahaista voidaan sorsia. (Naurua)
Sitten toisaalta haluaisin painottaa luomutuotannon merkitystä,
joka on tärkeä asia tässä. On tullut
esille, (Puhemies koputtaa) että Suomen maatalous on tässä kohtaa
hiipumassa. Mielestäni nämä ovat vielä kantavampia
vaatimuksia kuin nyt ehkä jotkut muut.
Rosa Meriläinen /vihr(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Hallitus näyttää toivovan,
että toimintaympäristössä mikään
ei kuitenkaan muuttuisi, käydään ikään
kuin torjuntataistelua. Kehitysmaiden kannalta maatalouskaupan sääntöjen
uudistaminen on kuitenkin kohtalonkysymys ja monelta osin suomalaisen
perheviljelmän ja kehitysmaiden edut ovat saman suuntaisia.
Mekään emme voi kisata pidemmän päälle
suuruudella ja tehokkuudella, josta sitten tosiaan kärsivät
lähinnä vesistöt ja eläimet.
Tämän välikysymyksen suhteen minulla
on sellainen ongelma, että minä en pidä hallitusta kovin
kaukonäköisenä tässä asiassa,
mutta minä en voi yhtyä siihen populismiin, jota
täällä iso osa oppositiosta harjoittaa.
Minä en tiedä, miten minä tulen tässä toimimaan.
Lisäksi tämä keskustelu on tylsää.
Te keskustelette siitä, kuka on mitäkin minä vuonna
sanonut ja tehnyt, kun sen sijaan pitäisi keskustella siitä,
miten maatalouden tulevaisuus turvataan.
Bjarne Kallis /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Tämä välikysymys
johtui kahden ministerin lausunnoista ja haastattelusta. Ministeri
Korkeaoja antoi ymmärtää, että pohjoisen
tuki tullaan leikkaamaan, ja valtiovarainministeri Kalliomäki
totesi eilispäivän Maaseudun Tulevaisuudessa — en
tiedä, onko oikein siteerattu — että rahaa
löytyy, kun pohjoisen tuki leikataan.
On täysin ymmärrettävää,
että viljelijäväestö ja myöskin
koko eduskunta reagoi. Nyt olen kuitenkin puheenvuorojen perusteella
tullut sellaiseen tulokseen, että keskusta edellyttää,
ettei pohjoisen tukea leikatakaan, ja tähän löytyy
koko opposition tuki. Ei pidä puhua yhtä siellä ja
toista täällä. Minä kysyn nyt
valtiovarainministeriltä: Leikataanko vai eikö leikata
pohjoisen tukea tulevaisuudessa?
Timo Soini /ps (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! 142 on pysyväksi tarkoitettu
pohjoinen tuki. Se on siis pysyvä, jos eivät kepu
ja sosialistit rupea sitä ropeloimaan. Se on tällä lailla
täysin yksiselitteisesti sovittu. Se on ainoa todellinen
voitto niissä 1994:n liittymäsopimuksissa. Tämä asia
on selvä. Eli jos kepu ja sosialistit eivät leikkaa,
niin asia on kunnossa. Muutenkin on karmeaa nyt nähdä,
mihin systeemiin keskustan johdolla vietiin, että saadaan
polvet ruvella anoilla Brysselin herroilta milloin mitäkin
ja tällä tiellä joudutaan jatkamaan ja
kieppumaan maailman tappiin asti. Perusvirhe tapahtui silloin, kun
kepulla oli löysäniskaiset neuvottelijat.
Tämä rumba tulee Suomessa valitettavasti jatkumaan.
Nils-Anders Granvik /r(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Mielestäni on tässä ratkaisussa
kaksi ongelmaa ylitse muiden. Toinen on se, että tämä taso
on huomattavasti alempi muutaman vuoden päästä,
kun on pakko neuvotella jatkosta. Nämä alenemat
tietysti laskevat sitä tasoa, mistä silloin lähdetään
liikkeelle. Toinen on siinä, että niitä valtuuksia,
joita me saimme cap-reformin yhteydessä korottaa lfa-tukia, käytetään
nyt. Miten me hoidamme sitten reformikeskustelun ja ratkaisut, kun
ne palikat on jo käytetty? (Ed. Hemmilä: Hyvä kysymys,
ed. Granvik!)
Valtiovarainministeri Antti Kalliomäki
Puhemies! Lähtökohta on omissa lausumissani
tältä osin, kun täällä viitattiin,
ollut se, että Pohjois- ja Etelä-Suomen tukitasoerot
pidetään samoina. Silloin ensi vuoden osalta syntyy
säästöjä, jotka ovat käytettävissä sen
jälkeen maatalouden puolella, (Ed. Tennilä: Leikkaukset
vahvistetaan, kuunnelkaa keskustassa!) eli lisäbudjetissa
2004 taikka seuraavan vuoden budjetissa taikka molemmissa. Tämä on yksinkertaista
matematiikkaa.
Muuten tästä keskustelusta voi sanoa, että valtiovarainministeriön
näkökulmasta tietysti olisi ollut hyvä,
jos EU-neuvotteluissa olisi ollut ed. Kankaanniemen ja ed. Hemmilän
vetämä partio, koska ei silloin olisi saatu kansallisia
tukia lainkaan. Olisi ollut paljon helpompi olla tällä pallilla
nyt. (Ed. Gustafsson: Soini puuttui siitä!) Meillä oli
ministeri Korkeaoja neuvottelemassa, ja hän sai vaativien
neuvottelujen jälkeen hyvän sopimuksen aikaan.
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! Ed. Granvikin kysymykseen lfa-tuesta, onko
palikat käytetty: 141 artiklassa, jota tässä referoin,
sananmukaisesti edellytetään, että yhteisen
maatalouspolitiikan kaikkia keinoja käytetään,
ja se on yleisestikin ottaen tietysti lähtökohta,
puhuttiinpa sitten vaikka 142:sta, että yhteisen maatalouspolitiikan
keinot menevät aina ensin. Tästä on sovittu
141-ratkaisussa, että puolet, 25 miljoonaa, otetaan huomioon
141-tukien tasossa ja toinen puoli jää käytettäväksi
muuhun. Tähän kokonaisuuden hallintaan jää siis
aika paljon pelimerkkejä tämänkin jälkeen,
eli se on siellä käytettävissä.
Sitten täällä on viitattu mahdollisuuteen
käyttää jossain tilanteessa verokeinoja.
Ne ovat varmasti asioita, joita pitää harkita,
mutta verokeinoja ei voida käyttää sillä tavalla,
että niitä käytettäisiin A-
ja B-alueilla eikä C-alueella. Verokeinot ovat aina koko
valtakunnallisia, (Puhemies koputtaa) mikä tarkoittaa sitä,
että muun muassa tästä lähtökohdasta
lähtien on välttämätöntä,
että pidetään tämä rakenne
yhtenäisenä, niin että tarvittaessa tällaisetkin
keinot voidaan ottaa käyttöön.
Marja Tiura /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kun tätä välikysymyskeskustelua
seuraa, täytyy kyllä ihmetellä sitä teatteritaitoa
ja selitysten määrää, millä keskustapuolue yrittää tätä neuvottelutulosta
selitellä. Uskooko todella suomalainen keskustapuolueen
maanviljelijä-äänestäjä nämä selitykset?
En usko. Tosiasia on se, että Vanhasen hallituksella oli
erinomaiset edellytykset neuvotella 141-tukien jatkuminen. Pohjatyö oli
tehty hyvin, ja neuvotteluissa tuki oli koko Suomen kansalta. Kuitenkin neuvotteluissa
epäonnistuttiin kaikkien tavoitteiden osalta, ja nyt kaiken
huipuksi ollaan vielä puuttumassa pohjoisen alueen tukiin.
Ed. Gustafsson kyseli, onko mikään etujärjestö koskaan
tyytyväinen. Ed. Gustafssonille haluaisin esittää kysymyksen:
Mikä SAK:n jäsenyhdistys hyväksyisi tulosopimuksen,
jossa joka vuosi korotukset olisivat miinusmerkkisiä? Ei yksikään.
Ed. Rosa Meriläiselle haluaisin sen verran (Puhemies
koputtaa) nostaa esille, että tässä välikysymyksessä meillä on
todellakin aiheena suomalaisen maatalouden tulevaisuus, ei ensisijaisesti
(Puhemies koputtaa) Tansanian tai Kongon maatalouden tulevaisuus.
Susanna Haapoja /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Mielestäni tämä keskustelu
on erittäin ansiokasta, että sitä käydään.
Aivan niin kuin ministeri puheenvuorossaan mainitsi, on hyvä,
että suomalaisesta maaseudusta ja maataloudesta keskustellaan.
Haluaisin kysyä ministeriltä kuitenkin tästä selonteosta,
millaisessa muodossa sitä on ajateltu tehtävän.
Olen ymmärtänyt, että kun tämä suuri
uudistus tulee eteen, se on vähän eri asia kuin
se, mistä me tänä päivänä kuitenkin
keskustelemme 141:n ja 142:n kohdalla.
Vielä haluaisin kysyä ministeriltä,
että kun kansan suussa käytetään
tätä avaamis-termiä 142:n osalta, ihan
selkeästi, vaikka se tässä puheessa olikin,
avataanko 142 vai ei. Lisäksi haluan vielä kokoomuksen
suuntaan lisätä kommentin. Erityisen pettynyt
olin ed. Jari Koskisen mukanaoloon (Puhemies koputtaa) tässä välikysymyksessä ja
hänen kommentteihinsa näissä maatalouskeskusteluissa.
Jukka Gustafsson /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! En tiedä, mihin ... Niin, ed. Tiura
on paikalla. Olette niin tummissa siellä tällä kertaa,
että ei erotu. (Ed. Tiura: Tämä on synkkä päivä! — Naurua) — No
niin, jos saan vastata. Aika kuluu, aika kuluu. — Ensinnäkin SAK:lla
ei ole jäsenyhdistyksiä, SAK:n jäseniä ovat
ammattiliitot, mutta vastaan silti lyhyesti tähän.
Työpaikoilla on sovittu paljon myöskin työehtojen
alentamisesta, kun tilanne on ollut vakava ja vaikea. Päinvastoin
kuin kokoomus tietää, työpaikoilla on
joustettu viime vuosina erittäin paljon. Myöskin
SAK ja ammattiliitot ovat 90-luvulla, kun oli vaikeaa, tehneet tosi
maltillisia, hyvin lähelle nollatasoisia sopimuksia, (Ed. Tiura:
Hyvin lähelle nollatasoisia, mutta kuinka monta miinusmerkkistä?)
jotka ylipäätään ovat syntyneet
sillä, että valtio on tullut tupossa mukaan. (Ed.
Laitinen: Jopa alle nollatason!)
Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Jos oikein tulkitsin ministeri Kalliomäen
puheenvuoroa, niin pohjoisen tukea tullaan leikkaamaan. Tukierot
pidetään sen sijaan ennallaan pohjoisen ja etelän
välillä. Näin ymmärsin puheenvuoronne.
Ministeri Korkeaojan puheenvuorosta sen sijaan en saanut mitään
tolkkua. Leikataanko vai ei ja milloin, kaikki jäi minun
mielestäni epäselväksi.
Arvoisa puhemies! Voisiko herra pääministeri
selventää vielä, mikä on hallituksen
linja tähän asiaan? Leikataanko pohjoisen tukea
vai ei, ja milloin leikkauksia tullaan tekemään,
jos niitä yleensä tehdään? Minusta
pitäisi saada jotakin selvyyttä tähän
keskusteluun eikä jauhaa tyhjää.
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu on osoittanut
sen, että on erittäin hyvä asia, että hallitus
on päättänyt sen, että eduskuntaan
tuodaan laajempi maatalouspoliittinen selonteko ensi vuoden alkupuolella.
Tilakohtaiseen tukijärjestelmään
siirtyminen, joka EU:n reformissa on edessä, on suuri muutos maatalouden
harjoittamisen tukijärjestelmiin ja myös pitkäjänteinen
sopeutuminen niihin muutoksiin, joita maailmankaupan sääntöjen
vähittäinen muutos edellyttää myös
Suomessa. Nämä ovat ratkaisuja, joista myös
Suomessa on hyvä käydä perusteellinen
keskustelu hieman rauhallisemmalla sävyllä kuin
tämä tänään käyty
keskustelu on ollut.
EU ei ole irrallinen saareke maailmankaupassa, ei myöskään
maatalouspolitiikassa, eikä sitä valitettavasti
ole myöskään Suomi. Voisi jotenkin odottaa,
että kun EU:n jäsenyyttä on kohta kymmenen
vuotta eletty, meillä vähitellen ymmärrettäisiin
aivan rehellisesti se, että maatalouspolitiikassa tapahtuu
maailmankaupan muutosten kautta ja EU:ssa niihin tapahtuvan sopeutumisen
kautta muutoksia myös Suomessa. Näitä muutoksia
maanviljelijät ovat kokeneet joka vuosi. Järjestelmissä on
tapahtunut vaihteluja ja muutoksia. Tämä sopeutuminen,
tottuminen uusiin järjestelmiin, jotka usein lisäävät
myös byrokratiaa, on valitettavasti edessä myös
sitten, kun siirrytään tilakohtaiseen tarkasteluun.
Eivät suomalaiset tätä ole toivoneet.
Eihän irrottautuminen tuotantotuista menemällä tilakohtaiseen
tarkasteluun ole mikään optimi ja paras ratkaisu Suomen
kannalta. Mutta kuten sanoin, ei EU:kaan tässä ole
irrallinen saareke. Myös EU joutuu sopeutumaan tukijärjestelmien
muutokseen samalla, kun yritämme varmistaa maailmankaupassa
ylipäätään sellaiset maailmankaupan
ehdot, joissa voisimme pärjätä.
Sen tiedämme kaikki, että kun EU-jäsenyydestä aikanaan
päätettiin, eri elinkeinonhaaroista elintarviketalous
kantoi raskaimman laskun. Niiden sopeutusjärjestelyjen
avulla, joista sovittiin, suomalainen maatalous on kokenut suuren
muutoksen. Siinä on sekä kielteistä että myönteistä, mutta
se on ollut valtava muutos, joka näkyy tilamäärän
laskuna. Se näkyy myös tuotannon tehostumisena,
keskipinta-alojen kasvuna. Sopeutuminen on kymmenessä vuodessa
ollut valtavan nopeaa.
Ratkaisuun sisältyi kaksi tärkeää artiklaa:
141 ja 142. Miksi tähän mentiin? Siihen mentiin
sen tähden, että EU:lle ei kerta kaikkiaan käynyt
se, että koko maa olisi ollut samanlaisten epäsuotuisten
edellytysten piirissä. Jotta ratkaisuun ylipäätään
päästiin, jouduttiin 62. leveyspiirin alle hyväksymään
heikommat ehdot. Näin se vain oli. Totta kai Suomi silloin
toivoi, että koko maa olisi ollut saman 142 artiklan piirissä.
Pohjoinen sai vahvemman pysyvyyden oikeastaan sen ansiosta, sillä ehdolla,
että etelään tuli 141 artikla, jonka
soveltaminen ja päättäminen jäi
enemmän komission käsiin.
Tästä alkaen me olemme nyt tehneet kolme sopimusta.
Tästä 141 artiklan säätämisestä alkaen
on ollut tulkintaristiriitaa siitä, kuinka selkeästi
se on siirtymäkauden artikla, kuinka selkeästi sen
pitää olla aleneva artikla. Kaksi ensimmäistä sopimusta,
jotka Suomi teki 141 artiklasta, antoivat komissiolle todistusvoimaa
siitä, että kyse todella on siirtymäkauden
artiklasta, jota viedään alaspäin. Niin
myös neuvottelut tällä kertaa 141 artiklasta
lähtivät liikkeelle siitä, että vaatimus oli
se, että sen pitää mennä jossain
vaiheessa nollaan. Tähän Suomi ei suostunut, eikä siihen
suostuta. Nyt neuvoteltiin ratkaisu, jossa aleneman suunta saatiin
lievennettyä, ja yhdistettynä tähän lfa-ratkaisuun
kokonaistukimäärä, niin kuin ministeri
Korkeaoja on todennut, tämän nelivuotiskauden
aikana pikemminkin aavistuksen nousee. Tästä on
toivottavasti seuraavissa neuvotteluissa myös hyvä jatkaa.
Hallituksen vastaus välikysymykseen kertoo myös
ensi vuodesta. Kansallisen tuen ensi vuoden määräraha
säilyy tämänvuotisella tasolla 608,62
miljoonassa eurossa. Myös se todistaa jotain tämän
ratkaisun sisällöstä. Samoin hallituksen
kanta, että tarkoituksena ei myöskään
ole siirtää tukia eri alueiden välillä,
on aivan yksiselitteinen vastaus ja vastaus niihin populistisiin väitteisiin,
joita viime päivinä on levitetty tarkoituksella,
luotu epävarmuutta viljelijöiden keskuuteen.
Meillä on neuvottelut käynnissä parhaillaan tulosopimuksesta
valtion ja maataloustuottajajärjestöjen välillä.
Näissä neuvotteluissa on kaksi vaihtoehtoa, jotka
tästä vastauksestakin käyvät
ilmi. Tästä keskustelusta ei ole ollut sillä tavalla
apua näihin neuvotteluihin, että kukaan ei ole
oikeastaan vastannut siihen kysymykseen, että kun ensi
vuodelle Etelä-Suomeen tulee huomattavasti paremmat investointituet
kuin muualle maahan, annammeko sen seurauksena Suomen sisälle
syntyä investointitukiin niin suuren kynnyksen. (Ed. Pulliainen:
Annetaan tulla vaan!) Minusta tähän kysymykseen
kannattaa vastata harkiten (Ed. Pulliainen: Se on harkittu!) ja
maltilla miettien maatalouden toimintaedellytysten kehittämistä koko
maassa. Sen työn maatalousneuvottelijat joutuvat maataloustuottajajärjestöjen
kanssa tekemään. Uskon, että myös maataloustuottajajärjestöissä halutaan
rauhassa harkita se, mikä tässä ratkaisussa
viisasta on, ja tehdä ratkaisut sitten sen mukaan.
Näissä ensi vuotta koskevissa neuvotteluissa ja
siitä eteenpäin kyse on siitä, että me
onnistuisimme myös jatkossa kehittämään
Suomen maataloutta jokseenkin samanlaisilla ehdoilla, ilman että sisälle
syntyy suuria eroja. Siksi täällä eduskunnassa
esitetyt ajatukset, että luotaisiin maan sisälle
esimerkiksi verotuksellisesti kaksi kynnystä, jolloin maastossa
kulkisi tilojen välillä veropolitiikassa selvä ero,
ovat minusta vastuuttomia. Ei pidä luoda tällaisia
odotuksia tai ajatuksia viljelijäkentälle siitä,
että tällaisilla ratkaisuilla voitaisiin näitä kysymyksiä hoitaa,
jotka ratkaisut sitä paitsi johtaisivat aikaa myöten
erittäin suuriin vääristymiin.
Kuten sanoin, minusta on hyvä, että eduskunta
käy ensi vuonna maatalouspolitiikasta perusteellisen keskustelun.
Ehkä silloin myös ymmärretään
se, mihin ed. Hemmilä kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa
viittasi, miksi edellinen oppositio ei tehnyt välikysymystä maatalouspolitiikasta.
Pääministerinä en kovin paljon tähän
puoluepoliittiseen väittelyyn oikein roolin takia voi mennä,
mutta sallittaneen se nyt. Minusta kannattaa todella myös
kysyä itseltä, miksi edellinen oppositio ei tehnyt
välikysymystä näistä aiheista.
Se johtui siitä, että edellinen oppositio halusi
antaa hallitukselle kaiken tukensa, tiesi aivan tarkkaan, kuinka
vaikeita nämä kysymykset ovat, eikä yrittänyt
vääntää niitä populistisella väittelyllä toisenlaisiksi.
Tässä on kyse siitä, ajetaanko suomalaisen
maatalouden ja sen eheyden etua vai kalastellaanko vain yksittäisiä pisteitä.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäki
Arvoisa puhemies! Tässä debatissa tuli äskettäin
esille, että keskustelemme suomalaisen maatalouden, emme
tansanialaisen maatalouden, tulevaisuudesta. Nämä asiat
ovat kuitenkin hyvin pitkälti toisiinsa linkityksessä,
Suomi ja Tansania ovat nimittäin molemmat Maailman kauppajärjestön jäseniä,
ja kuten pääministeri äsken totesi, tämä toimintaympäristö,
jossa maatalouspolitiikkaa tänään ja
erityisesti tulevaisuudessa harjoitetaan, on laajempi kuin pelkästään
EU:n kokoinen. Maailman kauppajärjestön piiristä tulee
Euroopan unionin maatalouspolitiikkaan jatkossakin paineita. Se
cap-reformi, joka viime kesänä on tehty, pitkällä aikavälillä mahdollisesti
ei kauppaneuvottelukierrokselle tule riittämään,
vaan erityisesti vientituen ja muiden kauppaa eniten vääristävien
tukien osalta Euroopan unioniin kohdistuu kyllä kauppaneuvottelukierroksella voimakkaita
muutostarpeita myös jatkossa, ja siihen kannattaa henkisesti
hiljalleen itse kunkin varautua.
Eilen oli Maailman kauppajärjestön piirissä tarkoitus
päästä Dohan neuvottelukierroksessa eteenpäin.
Valitettavasti sisällöllisesti neuvottelut eivät
ole sillä tavalla edenneet, että varsinaisia edistysaskelia
olisi tapahtunut. Maatalous on tällä neuvottelukierroksella
keskeinen, joskaan ei ainoa asia. Sen vuoksi todellakin myöskin
nämä maailmanlaajuiset kysymykset ja jopa tansanialaisen
talonpojan elämä linkittyvät suomalaiseen maatalouspolitiikkaan.
Jari Koskinen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ehkä Dohasta lähemmäs
suomalaista arkea, vaikka tavallisen hämäläisen
talonpojan aamulypsyä.
Ei niin pitkää minuuttia olekaan, että voisi kaikkiin
asioihin jollain tavalla ottaa kantaa, mutta ensinnäkin:
Tavoitteisiin ei neuvotteluissa päästy, niin kuin
ministeri Korkeaoja totesi. Te itse asetitte muun muassa sen noin
50 miljoonan euron tasokorotuksen maksuvaltuuksiin Etelä-Suomessa,
joihin ei saatu latin latia yhtään lisää. Eli
siis emme onnistuneet yhtään missään.
Lfa-tuella ei voida kompensoida kaikkea, koska lfa kohdistuu
peltoon, on pellon kautta maksettava tuki, eikä tuotantoon
litroina, jos maidosta on kysymys, tai kiloina tai jonain muuna
vastaavana. Se ei kompensoidu samalla tavalla. Myöskin,
niissä neuvotteluissa, mitä käytiin EU:n
maatalouspolitiikan uudistuksesta, haettiin kompensaatiota siihen,
ei 141:een.
Kun punainen valo vilkkuu, niin lopuksi ed. Haapojalle: Tässä on
mapillinen tavaraa siitä 141:stä. Otin mukaani,
kun lähdin sieltä ministeriöstä pois.
Sen takia, kun tiedän vähän missä mentiin
ja mistä lähdettiin, olen ollut aika lailla pettynyt
näihin neuvotteluihin, ja niin ovat olleet myös
suomalaiset viljelijät.
Anne Huotari /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ministeri Korkeaoja, neuvottelut EU:n kanssa
olivat varmasti vaikeita, en voi sanoa, että ne olisivat
olleet kovinkaan helppoja, mutta ihmettelen sitä, että te
perustelette pohjoisen alueen tukileikkauksia, vaikka EU ei niitä pakota
tekemään. Tiedätte varmasti, että esimerkiksi
Kainuun ja Lapin olosuhteet ovat erilaiset, ja meillä on
metri vielä lunta silloin kun täällä Etelä-Suomessa
jo käynnistellään traktoreita pelloille.
Eilen keskustalaiset maakuntavaltuutetut yhdessä vasemmistoliittolaisten,
sosialidemokraattisten, kokoomuslaisten ja muiden valtuutettujen kanssa
ottivat yksimielisen kannan siinä, että pohjoisen
tukea ei saa leikata. Ministeri Lehtomäki voi todistaa
tämän teille. Minä kysyisin nyt teiltä ministeri
Korkeaoja, ovatko kainuulaiset väärässä,
kun he pelkäävät, että tätä tukea
leikataan.
Antti Rantakangas /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Pääministeri Vanhasen vastauksessa
oikeastaan kiteytyivät ne kaikki oleelliset seikat ensi
vuoden maatalouspolitiikan ratkaisuun, mutta ennen kaikkea pitemmän aikavälin
ratkaisuihin. Muutoinkin hallituksen vastauksessa tuli neljä hyvin
tärkeää perustetta esille, jotka ovat
kestäviä perusteita ja varmasti rauhoittavat viljelijöitä myöskin
pohjoisilla alueilla: 1) Maatalousbudjettia ei leikata, mikä mahdollistaa
tukien maksamisen EU:n kanssa sovitulla tavalla. 2) Artikla 142:n
mukaisia myöntämisvaltuuksia ei alenneta ja perusteita
ei murenneta. 3) Tukialueiden välillä ei siirretä varoja,
ei siis siirretä pohjoisesta etelään
eikä etelästä pohjoiseen. 4) Tukineuvotteluissa
pohjoinen alue voidaan jättää vuonna
2004 koskemattomaksi, mikäli neuvottelijat päätyvät
tähän ratkaisuun ja katsovat, että se
on kokonaisedun kannalta paras. Eli tässä on selkeä linja,
jolta pohjalta on hyvä jatkaa eteenpäin.
On selvä, että 2005 ja siitä eteenpäin
tuotanto-olosuhteiden erot on huomioitava hyvin keskeisellä tavalla.
Toivon, että tällainen laaja maatalousmyönteisyys,
(Puhemies koputtaa) joka täällä on vallinnut,
on jatkossakin, kun päätetään
veropolitiikan ja sosiaalipolitiikan ratkaisuista, joilla parannetaan
elinkeinon kannattavuutta.
Matti Kauppila /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kysyisin hallitukselta pääministeristä lähtien:
Valtioneuvoston esityksessä Etelä-Suomen kansalliseksi
maatalouden tukiohjelmaksi lukee kohdassa Vaikutukset pohjoiselle tukialueelle:
"Hallituksen tarkoituksena on, että investointitukea, nuorten
viljelijöiden tukea ja teknistä tukea koskevia
toimenpiteitä sovelletaan koko maan alueella mukaan luettuna
Pohjois-Suomi. Tämä edellyttää artiklan
142 mukaisen tukipäätöksen muuttamista."
Onko tämä "muuttaminen" sitten eri asia kuin "avaaminen"?
Ensimmäinen varapuhemies:
Tämän jälkeen myönnän
vastauspuheenvuoron ed. Marjaana Koskiselle, ed. Kärkkäiselle,
ed. Hemmilälle ja ministerille, ja sen jälkeen
puhujalistaan.
Marjaana Koskinen /sd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Teen kysymykseni ministeri Korkeaojalle
ja lähinnä vähän eri näkökulmasta
liittyen EU-politiikkaan ja siihen, että EU:n eläintaudit
ovat aiheuttaneet erityistä valvontaa varsinkin semmoisissa
paikoissa, joissa on elintarvikejalostusta.
Nyt vuodenvaihteessa 2004 esimerkiksi etelän alueelta
Rymättylästä tämmöinen
pieni perheyritys lopettaa kokonaan toimintansa, koska nämä kulut,
jotka liittyvät hygienian valvontaan, tulevat olemaan niin
suuret: Honkajoelle pitää toimittaa eläinperäisiä jätteitä,
samaten eläinlääkärimaksut on
korkeat. Tämä politiikka nyt, mikä on
pitkälti tullut EU:n kautta, aiheuttaa myös sen
tilanteen, että entistä enemmän on suuria
sikaloita, suuria yksikkökokoja. Tämä perhe, joka
nyt lopettaa perheyrityksensä toiminnan mitä ilmeisimmin
jää työttömäksi. Mielestäni tässä on
se suurempi huolenaihe. Ymmärrän tämän
pohjoisen tuen keskustelun, mitä nyt käydään,
mutta toisaalta nämä asiat, joita tulee EU:n muitten
pykälien kautta, ovat ihan yhtä ongelmallisia.
Kari Kärkkäinen /kd(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Me kristillisdemokraatteina yhdyimme äsken
jo ryhmäpuheenvuorossa siihen MTK:n valtuuskunnan vaatimukseen,
että Suomen hallituksen tulisi taiteilla unionissa jäsenyyssopimuksen
141-artiklan alkuperäinen tarkoituskäyttö.
Tämä on tietysti haave, jota toivon, että hallitus
toteuttaa vielä jatkossakin.
Mutta ymmärrän hyvin, että keskustan
ministerit ja kansanedustajat ovat tyytyväisiä tähän ratkaisuun.
Se on tänään välittynyt meille
hyvin selkeästi. Mutta pienen ristiriidan näen
edelleenkin, vaikka pääministeri ansiokkaasti
vastasi tässä. Mielestäni valtiovarainministerin
ja ministeri Korkeaojan vastauksissa on ristiriitaisuutta hallituksen
sisällä, ja kysynkin, onko hallituksessa syntymässä jonkunasteista
kriisiä tässä, koska niin eri suuntaista
viestiä olemme tässä saaneet. Pääministeri
yritti vakuuttaa, että neuvottelu on kesken, mutta tässä tilassa
me emme ole saaneet selkeää vastausta. Osasyynä varmaan
siihen, miksi oppositio on tehnyt välikysymyksen, on juuri
tämä, että meillä on epävarmuutta
jatkosta.
Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Hallituksen sisällä ei ole
syntymässä kriisiä tässä asiassa.
Samoin toivoisin, että tässä meidän
keskustelukulttuurissamme luovuttaisiin tämmöisestä käräjäsalimallisesta
väittelystä, jossa kiinnitetään
huomiota yksittäisiin sanoihin, jotka ovat ehkä jostakin
lehtilausunnoista otettu, joita ministeritkään eivät
koskaan pysty sellaisinaan tarkastamaan, haetaan eri ajankohtina
vähän eri aiheisiin otetuista lausunnoista kantoja
ja sitten yritetään saada ikään
kuin ansaan näillä lausunnoilla. Ei se vie keskustelua
valitettavasti eteenpäin.
Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Joudun pikkasen ylittämään
sen minuutin ajan, mutta kiitos siitä. Nimittäin
tilanne on ... — Ai, en ehkä joudukaan, koska
olisin pääministerille vastannut ensin, mutta
hän lähti jo.
Ensimmäinen varapuhemies:
Me pidämme minuutista kiinni.
Tilanne on se, että kyllähän tosiasioitten
tunnustaminen on tässäkin hyväksi ja
hallituksen kannattaa se itse tykönään
tutkailla mutta myöskin sitten erityisesti teidän,
hyvät keskustalaiset kollegat. Olavi Ala-Nissilä täällä taas
vaipui sinne menneisyyden juoksuhautoihin, kun hän muistutti,
miten Lipposen ensimmäinen hallitus leikkasi 90-luvun alkupuolella
maataloustukea 700 miljoonalla. Näin kävi, mutta
ed. Ala-Nissilälle ja teille muillekin keskustalaisille
tiedoksi, mitä te olette itse ehdottaneet vastauksessanne
"Keskustan vastaukset puhemies Paavo Lipposen hallituksen muodostamista
koskeviin kysymyksiin 2.4.95." Te olette ehdottaneet kohdassa 4.4
... Arvoisa puhemies, minun on pakko tämä nyt
tässä tuoda esille, jos sallitte.
Ensimmäinen varapuhemies:
Lukekaa nopeasti.
Siis kohdassa 4.4. Valtion menojen leikkausten suuruus, kohdentaminen
ja ajoitus: "Keskustan näkemyksen mukaan tarvittavat lisäsäästöt
voidaan koota muun muassa kuntien valtionosuuksista, sosiaali- ja
terveyspalvelujen rakenneuudistuksista, eläke- ja työttömyysturvan uudistuksista,
yritystukien ja maatalouden menojen supistamisesta." Tämä on
keskustan näkemys. (Puhemies koputtaa) Paavo Lipponen hallitusta
muodostaessaan saikin teiltä vinkin maatalousmenojen leikkaukseen.
(Hälinää — Välihuutoja)
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! Vastaan entiselle maatalousministeri Koskiselle
tästä tavoitteeksi asetetusta noin 50 miljoonan
korotuksesta. Näissä käydyissä neuvotteluissa
tuli hyvin yksiselitteisesti myös tällä kierroksella,
samoin kuin jo edellisillä kierroksilla, esille se, että komissio
ei voinut missään tapauksessa hyväksyä sellaista ajattelua,
joka tämän tavoitteen taakse oli asetettu, eli
että asetettaisiin tämmöinen maksuvaltuus erittäin
korkealle niin, että sitä sitten voitaisiin käyttää kansallisilla
päätöksillä ehkä kymmenen vuoden
aikana tarvittaessa eri tilanteissa. Siis tällaista valtiontukisäädöksen
tulkintaa komissio ei voinut missään tapauksessa
hyväksyä, ja on varmaan asia nähtävä niin,
ettei tule tulevaisuudessakaan hyväksymään
tällaista lähtökohtaa neuvotteluihin.
(Ed. Jari Koskinen: 142:ssa on!) — Tässä juuri
tulee esille se ero, mikä on 142:lla ja 141:llä.
141:n tulkinta tällä tavalla ei ole mahdollinen,
mutta se ei tarkoita sitä, etteikö siitä lähtökohdasta,
jonka aikaisemmassa puheenvuorossa totesin, olisi tätä tukea
mahdollista jatkaa.
Toiseksi haluan todeta sen, että kysymys lfa:sta ja
toisaalta sitten litroihin tai kiloihin sidotuista tuista on nyt
sellainen, kun täällä viitattiin tähän
Wto-prosessiin, että meillä ei ole mahdollisuutta
Wto-säännöistä johtuen kovin
kauan ylläpitää litroihin tai kiloihin
sidottuja tukia. Ne eivät kuulu Wto:n vihreän
tuen piiriin, ja unionin piirissä on voimakas paine niiden
laskemiseen. Se tulee ulkoapäin, että me joudumme
siirtymään tällaiseen lfa-tuen tyyppiseen
tukeen. Mutta tämä on kokonaisuus. Ed. Meriläiselle
toteaisin vaan, että tämä laaja kokonaisuus
tulee esille selontekovaiheessa, selontekokeskustelussa.
Sitten haluaisin investointituista todeta sen, että totta
kai niihin sisältyy monia ongelmatekijöitä,
muun muassa se, että on vaara, että tuet pääomittuvat
erinäisiin hintoihin ja sillä tavalla tukea valuu
elinkeinon ulkopuolelle. Tätä pitää yrittää kaikin
tavoin välttää. Mutta kyllä investointituet
ovat merkittäviä. Katsotaan vaikka Irlantia, millä tavalla
Irlanti on uudistanut koko maataloutensa EU-jäsenyyden
aikana, ja se on varsin kilpailukykyistä ja modernia kokonaisuudessaan.
On tärkeää ja Suomen maatalouselinkeinon tulevaisuuden
kannalta aivan elintärkeää, että maatalous
uudistuu, että nuoret viljelijät pääsevät
ammattiinsa kohtuullisilla ja hyvillä ehdoilla. Tämä on
sitä työtä, jolla tulevaisuutta turvataan.
On myös sanottava niin, että investointituissa
on ainakin se hyvä puoli, että kun olet sen tuen
saanut, sitä ei kukaan tule leikkaamaan sen jälkeen,
se on varmaa ja pysyvää tukea.
Mitä tulee kehittämiseen ja koko maan huomioon
ottamiseen, minusta ei voida edes päästää mielikuvitukseen
sellaista ajatusta, että voitaisiin kehittää vain
jotain osaa maasta ja sen maataloutta ja kuvitella, että tämä tilanne
voisi olla kestävä ja turvata tulevaisuuden. Vain
sillä tavalla Suomen maatalous ja sen tulevaisuus voidaan turvata,
että kehitttämisen edellytykset säilyvät kaikilla
alueilla. Tämä on ehdoton lähtökohta. Maatalouden
kehittämisen edellytykset tulee säilyttää kaikkialla
Suomessa, ja vain sillä tavalla meillä voi olla
tulevaisuudessakin elinvoimainen maaseutu ja elinvoimainen maatalous.
Tähän hallitus ehdottomasti pyrkii.
Sirkka-Liisa Anttila /kesk:
Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu
verohelpotuksista. Muistutan mieliin, että Matti Vanhasen
hallitus on jo ensimmäisen puolen vuoden aikana tehnyt
kolme merkittävää maatalouteenkin vaikuttavaa
ratkaisua. Ensimmäinen on arvonlisäveron alarajan liudennus,
ja toisena yritysverouudistuksen yhteydessähän
sovittiin sukupolvenvaihdosten helpottamisesta, ja se koskee myöskin
maataloutta. Tarkoituksena on siinä käyttää 60
prosentin leikkuria perintö- ja lahjaverotuksessa varallisuusveroarvoista.
Tämä on erittäin merkittävä ratkaisu, josta
edellinen hallitus kyllä puhui monta vuotta, mutta ei saanut
siinä mitään aikaiseksi. Kolmantena on
sitten pääomaverokannan lasku; sekin vaikuttaa
suoraan maa- ja metsätalouteen yhdellä prosenttiyksiköllä huojentavasti.
Arvoisa puhemies! Ensimmäistä kertaa kahdeksaan
vuoteen hallitus haki 141-ratkaisuissa tukitasoihin korotusta ja
pitkäaikaista ratkaisua, aivan niin kuin täällä keskustelussa
on todettu. Ministeri ja hallitus tekivät varmasti parhaansa, mutta
heidät yllätettiin edellisten hallitusten tekemillä virheillä.
(Eduskunnasta: Ohhoh!) Komission valtiontuen yksikkö oli
tiukasti vastassa. Tämä on nimittäin
selkeästi syytä todeta neuvottelutilanteesta.
Ministeri Hemilän neuvottelema 141-artiklan ensimmäinen
sovellutussopimus vuodelta 96 sisälsi mittavat rakennepoliittiset
toiminnat varustettuna jopa 65—70 prosentin investointituilla. Silloinen
hallitus kuitenkin sovelsi vain 50—55 prosentin investointitukitasoja,
ja komissio sanoi, että tämä oli vastoin
vuonna 96 tehtyä 141-ratkaisua. Toinen EU-säädösten
vastainen toimenpidetuki on ollut, niin kuin ministerin vastauksessa
todettiinkin, kasvinviljelyn kansallisen tuen ympäristötuki,
ja senhän Suomi joutuu sitten laittamaan uusiksi.
Neuvottelutilanne siis 141-artiklasta muuttui kertaheitolla
sen torjumiseksi, että meiltä ei perittäisi
takaisin näitä väärin maksettuja
tukia eikä myöskään Suomi joutuisi
oikeudellisten toimien kohteeksi. Tämä on syytä nyt
selkeästi todeta välikysyjille, erityisesti kokoomukselle
ja vasemmistoliitolle, jotka olitte silloin hallitusvastuussa, kun
näitä ratkaisuja tehtiin.
Hallituksen ja ministeri Korkeaojan neuvottelema 141-ratkaisu
on tehdyistä kolmesta ratkaisusta paras. Se on täällä jo
minusta hyvin selkeästi todettu. Tukien leikkaustaso on
nyt alhaisin, 3 prosenttia, kun se aikaisemmin on ollut 4—7 prosenttia,
ja sopimuksen jatkostakin on sovittu vuoden 2007 jälkeen.
Nyt 141-ratkaisun täytäntöönpanosta
ollaan käymässä neuvotteluja Maataloustuottajien
keskusliiton kanssa. Maa- ja puutarhatalouden kansallisen tuen soveltamisen perusperiaatteista
on sovittu MTK:n ja hallituksen välillä, ja siitä on
kirjoitettu kirjallinen sopimus 4. marraskuuta 2003. Siitä lainaan
seuraavana kolme kohtaa:
"Suomi pyrkii varmistamaan tukiohjelmaesityksen käsittelyn
komissiossa siten, että tukien maksu vuonna 2004 voi jatkua
häiriöttä ja että viljelijät
voivat olla varmoja tukijärjestelmän jatkosta
vuoden 2007 jälkeen.
Hallitus luo yhteistyössä tuottajajärjestöjen kanssa
eri tuotantosuuntia ja -alueita tasapuolisesti kohtelevan tukijärjestelmäkokonaisuuden
ja
turvaa sille riittävän rahoituksen. Luonnonhaittakorvauksen
korotusmahdollisuus käytetään täysimääräisesti
hyväksi ja sille turvataan riittävä rahoitus.
Hallituksen arvion mukaan tarvittava lisärahoitus voidaan
toteuttaa maatalouden pääluokan kehyksen puitteissa.
Myös EU:n maatalouspolitiikan uudistus sovitetaan muihin tukijärjestelmiin
tavalla, joka lähtökohtaisesti pitää eri
tuotantosuuntien ja -alueiden kokonaistukisuhteet ennallaan. Perustelluista
syistä periaatetta voidaan tarkastella uudelleen.
Hallitusohjelman mukaisesti hallitus turvaa maatalouden ympäristötukien
rahoituksen ohjelmakauden 2000—2006 loppuun asti."
Minusta näihin tavoitteisiin on erinomaisen helppo
yhtyä. Minusta eduskunnan tärkein tehtävä on
nyt antaa neuvottelijoille työrauha. Sen he todella tarvitsevat,
koska tämän ratkaisun tekeminen kuuluu nimenomaan
tuottajajärjestön ja hallituksen välisiin
neuvotteluihin.
Lopuksi haluan lämpimästi kiittää pääministeriä erittäin
asiallisesta ja asiantuntevasta vastauksesta, jolla hän
osallistui tähän keskusteluun ja palautti sen
oikeille uomille.
Minna Lintonen /sd:
Arvoisa puhemies! Vaikka välikysymyksen allekirjoittajat
ovat tänään omahyväisesti kevyesti
naureskelleet omalle nokkeluudelleen, on Suomen otettava maataloutensa
vakavasti. Tässä salissa on tänään
pidetty EU:ta peikkona, mutta kuitenkaan Suomen liittyminen Euroopan
unioniin ei johtanut pelättyihin taloudellisiin vaikutuksiin.
Tuontisuoja purkautui, mutta suorien tukien huomattavalla kasvattamisella
saatiin suomalaisen maatalouden tuotanto riittävän
kilpailukykyiseksi. EU-jäsenyyden vuodet ovat olleet hyviä vuosia
maataloudelle. Ne ovat olleet myös hyviä vuosia
suomalaiselle elintarviketeollisuudelle. Teollisuudelta ei ole kadonnut
sen enempää kotimaista raaka-ainetuotantoa kuin
markkinoitakaan.
On selvää, että elintarviketeollisuus
on tehnyt strategisia ratkaisuja, joilla se on omasta puolestaan
irtautunut puhtaasti poliittiseen päätöksentekoon
perustuvasta maatalouspolitiikan mallista. Elintarviketeollisuutemme
ei enää halua olla sidoksissa tuottajien toimeentulon
ylläpitämiseen eikä maaseudun asutuspolitiikkaan.
Lihanjalostuksessa perinteinen osuuskuntamuoto on vaihtunut pörssiin
listautumiseksi. Maidonjalostuksen johtava yritys on saneeraamassa
voimakkaasti meijeriverkostoa. Varsinainen jalostus keskitetään
kolmeen toimipisteeseen koko maassa. Panimoteollisuus on siirtynyt
suurimmalta osalta kansainväliseen omistukseen.
Arvoisa puhemies! Suomalaisen elintarvikkeiden tuotantoketjun
perustan eli varsinaisen maataloustuotannon kehittämisessä on
nyt syytä lähteä ennakkoluulottomasti
pohtimaan sitä, millainen strategia voi todella tulevaisuudessa
toimia. On tunnistettava ja tunnustettava se tosiasia, että EU-jäsenyys
ei ollut suinkaan ainoa eikä viimeinen maataloustuotannon
toimintaympäristöön vaikuttava muutos.
Seuraavat sanat kohdistan erityisesti kokoomuslaisille edustajille,
jotka eivät pysty näkemään kokonaisuuksia.
Kansainvälisen kaupan vapauttamiseksi Wto:n puitteissa
käytävät neuvottelut ovat viime viikkoina
saaneet lisää uskottavuutta Yhdysvaltain suostuttua
purkamaan teollisuutensa laitonta tullisuojaa. On myös
havahduttu siihen, että Cancunin neuvotteluiden katkeaminen
tuloksitta oli haitallinen kaikille osapuolille. Maailmankaupan
vapautuminen on liikkeessä. Se on hyvä uutinen
maailmantaloudelle, jonka elpyminen on yhä hataralla pohjalla.
Se on erityisen hyvä Suomelle, jonka talous on kärkijoukossa
globalisaation asteella mitattaessa. Maatalouden kannalta siihen
liittyy kuitenkin muitakin tekijöitä. Siihen liittyy
pakko sopeutua rajuun rakennemuutokseen. On turha toivoa, että kehitysmaat
hyväksyvät nykyistä, niiden kannalta
epäoikeudenmukaista järjestelmää,
joka rajoittaa kauppaa aloilla, joilla niillä olisi kilpailuetua, ja
vielä ennen kehitysmaita edessämme on Yhdysvaltain
vaatimusten lista EU:n tuontirajoitusten purkamisesta. Näin
on, kokoomuslaiset.
Myös EU:n sisäinen kehitys kasaa paineita maatalouspolitiikan
uudistamiseen. Muutaman kuukauden kuluttua unioniin liittyy kaksi
vahvaa maatalousmaata, Puola ja Unkari, joista ensin mainittu on
osoittautunut kovaksi etujensa ajajaksi. Unionin suuret nettomaksajat,
ennen muuta Saksa, taas ovat varuillaan siitä, että Puolan
vaatimuksiin suostuminen merkitsisi vaikkapa EU:n maatalousmenojen
kasvattamista. Vaikka uusien jäsenmaiden maataloustuesta
onkin selkeät sopimukset, on epävarmaa, mihin
tulevina vuosina päädytään.
Suomen maatalouden perustan turvaamiseksi meidän on
pidettävä huolta oman elintarviketuotantomme reaalisen
kilpailukyvyn vahvuudesta. On tarkoituksenmukaista, että oman
maamme sisällä pyrimme kehittämään
maataloustuotantoa ennen muuta sellaisissa olosuhteissa, joiden
suhteellinen etu on Euroopan ja maailman markkinoita ajatellen paras.
Tämä ei tarkoita, että hallitus olisi
toiminut epäviisaasti jatkaessaan tukea Pohjois- ja Itä-Suomelle.
Tietenkin tuen mahdollisuudet on käytettävä hyödyksi,
niin kuin nyt tehdäänkin. Pitemmällä tähtäyksellä meidän
on mahdollisesti varauduttava tuotannon alueelliseen painopisteen
muutokseen.
Eteläisen Suomen maatalous ei tietenkään pärjää luonnonolosuhteidensa
puolesta Keski-Euroopalle, Yhdysvalloille tai Brasilialle. Sillä on
kuitenkin omia vahvuuksiaan. Maataloustuotannossa logistiikan merkitys
ei ole vähäinen. Kuljetuskustannukset merkitsevät
jotakin. Näin erityisesti kotieläintalouden osalta.
Elintason noustessa taas imagotekijöiden merkitys kasvaa. Kotimaisesta
ruuasta ollaan valmiita maksamaan enemmän kuin tuontiruuasta.
Minä ainakin haluan joulupöytääni
suomea puhuvaa sikaa. Jos ruualle saadaan tuotemerkki eli brändiarvoa, kilpailukyky
paranee entisestään.
Arvoisa puhemies! Hallitus on toiminut oikein kiitettävällä tavalla
turvatessaan maatalouden kansallisen tuen jatkon. Kuten perehtyminen numeroihin
paljastaa, ei merkittävää tukitason alenemista
ole luvassa mihinkään osaan maata. Ensi vuosi
tulee olemaan suhteellisesti vaikein, mutta sitäkin helpotetaan
monin tavoin. Vaikeuksien mittasuhteita vuonna 2004 kuvaa se, että arvonlisäveron
alarajan liudennuksen ulottaminen alkutuotantoon riittää määrällisesti
kattamaan tukien aleneman.
Maataloutta ei tule politisoida liiaksi. SDP on omalta osaltaan
jättänyt historiaan menneiden vuosikymmenten kiistat.
Maatalous on sille oma asia. Myös punamultahallituksen
keskustalainen maa- ja metsätalousministeri ansaitsee tunnustusta
sille, että maataloutta on kehitetty sen omien etujen mukaisesti,
suomalaisen elintarviketuotannon etujen mukaisesti ja koko Suomen
etujen mukaisesti.
Esko Kurvinen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Aluksi täytyy ihmetellä,
että salissa ei ole yhtään keskustalaista
kansanedustajaa, ministeriä lukuun ottamatta, vaikka he
maatalousasioita sanovat puolustavansa loppuun asti.
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä olevaan suomalaisen
maatalouden toimintaedellytyksiä koskevaan välikysymykseen
sisältyy päätöksenteon kannalta
kaksi toisistaan riippumatonta kokonaisuutta. Ensinnäkin,
kuten tunnettua, maatalousministeri Juha Korkeaojan neuvottelut
Etelä-Suomen maataloustuista, niin sanotun artiklan 141
mukaisista tuista, epäonnistuivat kaikkien hallituksen
itsensä asettamien keskeisten tavoitteiden osalta. Hallituksen
hyväksymä neuvottelutulos EU:n kanssa on todella
huono. Etelä-Suomen maatalouden tuotantotuet tulevat laskemaan
seuraavien neljän vuoden aikana yhteensä lähes
30 prosenttia. Neuvottelujen lopputulos poikkeaa huomattavasti edellisten
ministereiden yhtä vaikeissa oloissa saavuttamista tuloksista, vaikka
lähtökohdat näiden neuvotteluille olivat edellisiä paremmat
ja hallituksella oli takana laaja, yksimielinen puolueitten ja kansalaisten
tuki. Mielestäni hallituksen olisi pyrittävä konstilla millä hyvänsä avaamaan
neuvottelut uudelleen EU:n kanssa ja lähettämään
ministeri Korkeaoja vanhaan keskustalaiseen tapaan iltalypsylle Brysseliin.
Arvoisa puhemies! Edellä mainitut Etelä-Suomen
maataloutta koskevat neuvottelut eivät millään
tavalla koskeneet Keski-, Itä- tai Pohjois-Suomen maataloustukia.
Nämä niin sanotut C-alueen tuet on jo EU:n liittymisneuvotteluissa
sovittu pysyviksi artiklan 142 mukaan ja ovat näin ollen
täysin kulloisenkin hallituksen kansallisessa päätöksenteossa.
Ministeri Korkeaoja kuitenkin ilmoitti Kalevan haastattelussa viime
keskiviikkona suoraan sen, mitä pohjoisen viljelijät kauhulla
pelkäsivät jo jonkin aikaa. Hallitus leikkaa pohjoisen
tukea ja rankaisee ministerin epäonnistumisesta pohjoisen
ihmisiä. Tämä on täysin käsittämätöntä,
kun ei ole kyse rahan vähyydestä eikä EU:n
määräyksistä, sillä leikattuja
rahoja ei voida käyttää etelän
viljelijöitten leikattujen tukien kompensointiin, vaan
hallitus leikkaa pohjoisen tuet omaan harkintaansa perustuvalla päätöksellä ja
rahat menevät valtion pohjattomaan kassaan. Tämä toimenpide
on jatkoa hallituksen aikaisemmille aikeille, joilla saman suuntaisin
perustein ollaan eläkesäästäjiltä,
pieniltä aloittavilta yrittäjiltä, kasvuyrityksiltä ja
huippuosaajilta viemässä kannustimet pois omatoimisuudesta.
Maanviljelijät ovat aiheellisesti raivoissaan hallitukselle
ja maatalousministerille, joka on perustellut pohjoisen tuen leikkauksia
ainoastaan sillä, että tukien keskinäinen
suhteellisuus pysyy nykyisellään koko Suomessa.
Tämä toimenpide on mielestäni sama asia,
kuin jos esimerkiksi lääkäreitten tuponeuvottelut
epäonnistuisivat ja työnantaja ilmoittaisi sairaanhoitajille,
että teidänkin palkkojanne leikataan, jotta suhde
lääkärien palkkoihin säilyy.
Tosiasiallisesti palkansaajapuolella ei tämmöinen
kohtelu, minkä hallitus aikoo nyt maanviljelijöille
tehdä, tulisi kuuloonkaan. Saavutettu etu on siellä pyhä asia.
Ministeri sanoi välikysymysvastauksessaan, että neuvottelut
MTK:n kanssa ovat kesken ja pyritään tyydyttävään
lopputulokseen. Jos hallitus ei vaadi pohjoisen viljelijöitten
tukitason leikkaamista, miksi hallitus ei sitten reilusti ilmoita,
että tukia ei leikata, sillä mielestäni
tuskin niissä neuvotteluissa viljelijät vaativat
alentamista?
Herra puhemies! Melkoinen paradoksi on se, että kun
keskusta sai hallitukseen päästyään
himoitsemansa maatalousministerin salkun ja esimerkiksi Oulun läänin
kansanedustajista puolet on keskustalaisia ja heistä melkoinen
osa maanviljelijöitä, Pohjois- ja Itä-Suomen
maataloutta alettiin ajaa hallituksen toimesta välittömästi
kovalla kädellä alas. Puhuin tältä paikalta
Jäätteenmäen hallituksen kokoamisen jälkeen
siitä murheesta, ettei Pohjois-Pohjanmaalta kelpuutettu yhtään
ministeriä, ja kyselin, tekeekö tämä eteläsuomalainen
hallitus millaista aluepolitiikkaa. Nyt nämä uhkakuvat
näyttävät toteutuvan, ja jokainen viljelijä saa
kokea sen omassa lompakossaan. Näinkö keskusta
lopettaa pohjoisen kurjistamisen ja Suomen kahtiajaon, kuten vajaa
vuosi sitten oppositiosta lupasitte?
Käsittämätöntä venkoilua
on myös keskustan käyttäytyminen, kun
se yrittää puikahtaa MTK:n selän taakse.
Kyllä vastuullisen hallituspuolueen on seisottava tekojensa
takana kaikissa olosuhteissa ja kannettava vastuu viljelijöitten
edessä. Kyllä täytyy myöntää tietenkin
valitettavasti sekin, että (Puhemies koputtaa) MTK:n puheenjohtaja
näyttää myyneen itsensä tiukasti
hallituksen huonon neuvottelutuloksen ja pohjoisten tukien leikkaamisen
takuumieheksi vaikka oman järjestönsä luottamushenkilöitten
yli kävellen.
Mikko Immonen /vas:
Arvoisa puhemies! Neuvottelut 141:stä ovat olleet
ennenkuulumattoman hyviä hallituspuolueitten puheenvuoroista
päätellen. Kun siipikarjan leikkaus on 7 prosenttia
plus 25 prosenttia, tarkoittaa 32 prosenttia, ovat todella huonosti
edelliset hallitukset neuvotelleet, jos se menee tämän
ylitse. Siitä ei päästä mihinkään,
että maataloustuottajien kenttä on tällä hetkellä päästään
pahasti pyörällä ja heidän tulevaisuutensa
mustien pilvien peitossa. Näin on, vaikka hallituksessa
istuu heidän vahvin tukijalkansa, Suomen keskustapuolue — tai näin
ainakin yleinen mielipide kuvittelee asian olevan.
Keskustalaisen maa- ja metsätalousministerin Juha Korkeaojan
viimeaikaiset lausunnot EU:n liittymissopimuksen 142 artiklaan perustuvasta kansallisesta
tuesta ovat saaneet niin Pohjois-Suomen viljelijät kuin
heidän etujärjestönsä MTK:nkin
ymmälleen. Muun muassa edellä mainitun viljelijäjärjestön
puheenjohtaja Esa Härmälä hämmästeli
viimeperjantaisessa Maaseudun Tulevaisuudessa ministeri Korkeaojan kesken
tukineuvotteluiden julkisuuteen antamia lausuntoja. Onko niin, että ministerillä on
takataskussaan sellaisia tietoja tukineuvotteluista, joita rahvaalla
ei ole?
Maa on jakautumassa pahasti kahtia, eivätkä ministerin
antamat ennenaikaiset lausunnot tukeen tulevasta keskimäärin
3 prosentin leikkauksesta ainakaan paranna eri alueiden yhdentymistä.
Vastakkain ovat joutuneet etelän erikoiskasvien viljelijät
ja pohjoisen C-tukialueen maito- ja karjatilalliset. Pohjoisen viljelijät
kokevat asian epäoikeudenmukaisena. Heidän mukaansa
pohjoisen viljelijät joutuvat tukemaan etelän
141 pyrkimyksiä ja se palkitaan kostamalla pohjoisen maatiloille.
Tämä riitatilanne on myös sovittelun
osalta hieman uusi ja outo. Ei ole ollenkaan tavallista, että riidan
sovittelijaksi ja erotuomariksi joutuu maatalousasioissa usein ulkopuoliseksi
mielletty taho eli vasemmistoliitto, mutta sopiihan se sovittelijan
rooli meille, ja täytyyhän jonkun pitää tässäkin
talossa viljelijöitten puolta.
Totta on se, että suuri epävarmuus on kalvanut
maatalousyrittäjiä koko sen ajan, minkä Suomi
on kuulunut Euroopan unioniin, ja tuo jäytävä epävarmuus
näyttää jatkuvan. Maatalousasioista neuvottelevia
arvostellaan liian lepsusta asenteesta ja heikkojen sopimusten hyväksymisestä.
Jos näin on, kuten näyttää,
on syytä muistuttaa, että keväällä 94
käytyjen liittymissopimusta koskevien neuvottelujen vetovastuu
maatalouden osalta oli juuri keskustalaisilla.
Matti Vanhasen hallitus neuvotteli viime kesän ja syksyn
aikana Euroopan unionin kanssa artiklan 141 mukaisen tukiratkaisun.
Neuvotteluissa hallitus ei saavuttanut asettamiaan ja kaikkien poliittisten
puolueitten yksimielisesti hyväksymiä tavoitteita
vaan hyväksyi komission määrittelemät
tiukat ehdot. Nämä ehdot sisältävät
muun muassa sen, että Suomi saa maksaa kansallisista varoista
tukea vain vuoteen 2007 asti, jonka jälkeen tilanne on
jälleen avoin ja viljelijöitten epävarmuus
jatkuu.
Viime marraskuun 7. päivänä jätin
hallitukselle kirjallisen kysymyksen, joka koski luonnonhaittakorvauksen
eli niin sanotun lfa-tuen oikeudenmukaista jakamista. Vastauksessaan
ministeri Korkeaoja sanoo muun muassa, että "erikoiskasveille
aiheutuvia muutoksia pyritään kompensoimaan yhteisen
maatalouspolitiikan uudistuksen ja 141-ratkaisun sekä muiden mahdollisten
kansallisten toimenpiteiden yhteydessä". Myös
alueiden välistä oikeudenmukaisuutta Korkeaoja
pyrkii turvaamaan muutosten yhteydessä.
Ainoa positiivinen asia ministerin vastauksessa on se, että vuoteen
2007 saakka hän lupaa tuen pysyvän entisellään
tai jopa hieman nousevan, mutta entä sen jälkeen?
On näet arvioitu, että tuen loppuminen vuoden
2007 jälkeen tietäisi lähes 30 prosentin
suuruisia leikkauksia Etelä-Suomen maataloudelle. Kun ottaa
huomioon, että joissakin kunnissa erikoiskasvien osuus
maatalouden myyntituloista on jopa yli 90 prosenttia, voi vain aavistella,
minkälaiseen ahdinkoon tällaisen elinkeinorakenteen
omaavat kunnat joutuisivat, jos leikkaukset toteutuisivat, ja miten kävisi
kotimaisen elintarviketuotannon? Pelättävissä nimittäin
on, että jos pohjoisen Suomen maataloutta koskevan 142-tuen
neuvottelutulos on yhtä laiha kuin 141-tuenkin, suomalaisesta elintarviketeollisuudesta
tuhannet jolleivät kymmenettuhannetkin työpaikat
vaarantuvat ja tämä kierre johtaa siihen, että monet
kunnat ajautuvat entistä vaikeampaan asemaan.
Arvoisa puhemies! Uskoisin meidän kaikkien tässä salissa
olevan yhtä mieltä siitä, että kotimaista
elintarviketuotantoa ei saa ajaa alas. Kotimaisuuden paremmuudesta
ulkomaisia elintarvikkeita vastaan puhuvat (Puhemies koputtaa) monet
asiat, kuten puhtaus, maku, tuoreus — joitakin etuja mainitakseni.
Arvoisa puhemies! Aika loppuu, mutta kannatan ed. Kauppilan
ehdotusta päiväjärjestykseen siirtymisestä.
Tarja Cronberg /vihr:
Arvoisa puhemies! Suomen kansallisella ja EU:n maatalouspolitiikalla
on yhteinen tavoite, nimittäin turvata maatalouden toimintaedellytykset
eri tuotantosuunnissa ja eri alueilla sekä edesauttaa maaseudun elinvoimaisuuden
säilymistä. Lähtökohta tässä tavoitteessa
on tasa-arvoiset edellytykset tuottaa ruokaa eri alueilla, ja tämä ei
voi toteutua ilman tukipolitiikkaa. Tasa-arvoiset edellytykset vaativat
eriarvoista tukipolitiikkaa. Erilaiset ilmasto-olosuhteet maan eri
osissa takaavat sen, että eriarvoisuus tulee olemaan jatkossakin
Suomen maatalouden perusominaisuus.
MTK pohjoista lukuun ottamatta painottaa voimakkaasti ajatusta,
että Suomi voi ajaa vain yhtä maatalouspolitiikkaa
ja sen kansallinen eheys on välttämätöntä EU:n
maatalouspolitiikan edunvalvonnassa. Ilman yksimielisyyttä ja
yhteisiä maatalouspolitiikan tavoitteita ei Suomen kansalliseen
ja EU:n maatalouspolitiikkaan kohdistuvia paineita voitaisi hoitaa.
MTK siis naulaa tässä kiinni kannan, jonka mukaan
Suomessa ei voida edistää maatalouden erilaista
kohtelua erilaisella tukipolitiikalla, samalla unohtaen, että Suomen
eri alueilla on jo erilaista harjoittaa maataloutta sekä tukipolitiikan
että luonnonolosuhteiden takia.
Nyt Suomi on siis neuvotellut itselleen sopimuspaketin, jossa
on kaksi eri artiklaa. EU:n voimakkaiden paineiden kohdistuessa
tähän on hyväksytty se, että on
kaksi eri artiklaa, kaksi eri tapaa hoitaa nämä asiat.
Nyt jos suomalaiset haluavat jatkossakin täysimääräisesti
hyödyntää eivätkä itse
lähteä leikkaamaan tätä tasajaon
nimissä, on tärkeätä pitää kiinni
tästä erillisyydestä EU:n maatalouspolitiikassa
tulevaisuudessa.
Minä haluaisinkin korostaa tässä kolmea
periaatetta, jotka vaikuttavat Suomen suhteeseen EU:hun aivan yleisesti
jatkossa, jos tehdään niin kuin on ehdotettu.
Ensinnäkään ei ole mielekästä kytkeä Suomessa
kansallisesti kahta eri artiklaa toisiinsa, jotka EU on jo erottanut.
Toinen on kysymys siitä, että Suomi nakertaa itse
tehdessään kansallisia ratkaisuja, jotka vähentävät
pohjoisen edellytyksiä, omia mahdollisuuksiaan tulevaisuudessa tukea
arktista maataloutta, käyttää kylmää ilmastoa
ja pohjoisen erityisominaisuuksia rakennerahastojen ja kaiken muun
tuen perustana. Ei voida ajatella, että EU hyväksyy
tällaisia tukimuotoja, erikoiskohtelua, silloin, kun Suomi
itse ei tee saman tyyppistä erikoiskohtelua.
Pitkällä tähtäimellä,
niin kuin täällä on jo tullut esille,
Wto:n paineet EU:n maataloustukiin tulevat nousemaan ja maataloustuet
todennäköisesti vähenemään,
ehkä jossain vaiheessa loppumaan kokonaan. Tämän
takia olisi tärkeätä, että Suomi
pystyisi kehittämään tässä vaiheessa
jo innovatiivista maatalouspolitiikkaa ja tuomaan uusia, Suomen
kannalta positiivisia ideoita maatalouden tuleviin tukiratkaisuihin
eikä kävisi tätä nollasummapeliä,
niin kuin nyt tässä on esimerkki meillä edessä.
Tuenkin tätä päiväjärjestyskysymystä ja
haluaisin kysyä ministeriltä: Onko Suomen syytä ottaa
ne riskit, jotka nyt liittyvät tähän
tasausmekanismiin, jossa samalla vaarannetaan Suomen mahdollisuudet
puhua eriarvoisuuden puolesta, puhua pohjoisten tukien puolesta
ja siihen liittyvien erikoisominaisuuksien puolesta?
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! Tähän on syytä reagoida
heti. Tämä kysymys kahdesta erilaisesta maatalouspolitiikasta tarkoittaisi
sitä, mitä EU:n piirissä on viljelty, että jaettaisiin
maa niin sanottuun kehittävän maatalouspolitiikan
alueeseen ja toisaalta säilyttävän maatalouspolitiikan
alueeseen. Minusta Suomeen ei tällainen jako missään
tapauksessa sovi. Se tarkoittaisi lähtemistä sille
tielle, että toisella alueella korostettaisiin investointitukia,
pidettäisiin niitä korkeina, kehitettäisiin
ja uudistettaisiin maataloutta, toisella puolella säilytettäisiin.
Ottaen huomioon Suomen olosuhteet tällainen ei mielestäni
missään tapauksessa voi tulla kysymykseen. Sen
sijaan meidän pitää tunnustaa ja sen
koko ajan tunnustamme, että Suomen sisällä olosuhteet
vaihtelevat. Sitä vartenhan meillä on olemassa
tällainen kansallisen tuen porrastus, jonka säilyminen
on mielestäni kaikilla tasoilla itsestäänselvää,
että näin tulee olemaan tulevaisuudessakin.
Päivi Räsänen /kd:
Arvoisa puhemies! Tämän päivän
välikysymysteeman ydin juontaa juurensa hallituksen tämän
syksyn epäonnistumiseen neuvotteluissa EU:n komission kanssa, minkä seurauksena
artiklan 141 mukainen tukialue tulee joutumaan vaikeuksiin.
Ministeri Korkeaoja antoi vastauksessaan välikysymykseen
ymmärtää, että hänen
EU-komission kanssa neuvottelemansa ja hallituksen yksimielisesti
hyväksymä sopimus on hyvä. Ministerin
mielestä neuvottelut onnistuivat, mutta mitä sanovat
maataloustuottajat? MTK:n kannanotossa tätä sopimusta
luonnehdittiin Suomen maatalouspolitiikan viime vuosien suurimmaksi
epäonnistumiseksi. Lausunto on tyrmäävä.
Pitkästä aikaa maassa on keskustajohtoinen hallitus,
ja näiden muutamien vallassaolokuukausien aikana on hallitus
onnistunut tekemään viime vuosien suurimman maatalouspoliittisen
epäonnistumisen.
Tavoite neuvotteluissa oli aikaansaada pitkäaikainen,
vakaa ja tasoltaan nouseva tukijärjestelmä. Tuloksena
oli kuitenkin lyhytaikainen ja mittavia leikkauksia kotieläintukiin
ja eräisiin kasvinviljelytukiin Etelä-Suomessa
merkitsevä sopimus, jonka hallitus hyväksyi. Tuet
alenevat 29 prosentilla kuluvan vuoden tasosta vuoteen 2007. Tähän
sisältyy myös huolestuttava viesti siitä,
että jatkossa EU:n tavoitteena on ajaa kansallinen tuki
kokonaan alas Etelä-Suomessa. Ministeri ei kertonut sitä,
onko hallituksella komission kirjallinen vahvistus vuoden 2007 jälkeisestä ajasta.
Osana 141-neuvotteluja romutettiin Suomen kansallisen kasvinviljelyn
hyvin toiminut tukijärjestelmä, mistä alun
perin ei ollut tarkoitus edes neuvotella.
Hallitus tarjoaa korvaukseksi maksimitasojen soveltamista investointitukiin.
Jos varsinainen tuotanto on kannattamatonta, on erittäin
arveluttavaa ja, sanoisin, lähes moraalitonta houkutella viljelijöitä investoimaan.
Kysymyksiä herää myös niiden
viljelijöiden mielessä, jotka ovat juuri investoineet.
He eivät enää pysty hyödyntämään
tätä tuen muotoa, ja heidän osaltaan
tuotantotuet alenevat.
Maatalouspolitiikassa noudatetaan tällä hetkellä vanhaa
hajota ja hallitse -politiikkaa. Etelä-Suomen viljelijöitä koskevalla
epäonnistuneella ratkaisulla perustellaan pohjoisen Suomen
viljelijöihin kohdistuvia leikkauksia ja näin
saadaan tuottajat keskenään kilpailemaan vähenevästä jaettavasta.
Mikä muu ammattikunta joutuu sietämään
jatkuvaa tulotason alentamista ja muutaman vuoden pätkissä toteutuvaa
tulevaisuuden suunnitelmaa? Itse asiassa viljelijät ovat
ihmeen rauhallisesti suhtautuneet tilanteen kehittymiseen. Mitä tekisi
vaikkapa Metalliliitto tai Paperiliitto tai Lääkäriliitto,
johon itse kuulun, vastaavassa tilanteessa, jos niille ilmoitettaisiin,
että nyt palkkoja ryhdytään alentamaan.
Hiljattain tehdyssä tutkimuksessa maatalousyrittäjät
olivat se ryhmä, jonka keskuudessa työuupumus
on huipputasoa. Työuupumuksen pahimmat riskitekijät
ovat juuri epävarmuus tulevaisuudesta ja se tunne, että oma
työ ei ole enää itsellä hallinnassa.
Nyt hallituksen ei tulisi enää keskittyä puolustelemaan
ja kaunistelemaan neuvottelujen epäonnistumista, vaan ryhtyä toimimaan
viljelijäväestön elinolojen turvaamiseksi.
Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan raameissa on vielä keinoja,
jotka ovat kansallisen päätöksenteon
piirissä, esimerkiksi viljelijöiden verotukseen kohdistuvat
kevennykset. Olisin odottanut jo tänään
ministeriltä konkreettisia lupauksia, mitä olisivat
ne ministerin puheessakin mainitut hallituksen veroratkaisut ja
muut toimet, jotka tukevat maaseudun elinvoimaisuutta.
Timo Soini /ps:
Arvoisa herra puhemies! Ihan muutama sana taustaksi. Meidän
suvussamme ei ole enää talonpoikia. Ne on kaikki
tapettu. Tämä linja on valitettavasti ollut jatkuvasti
menossa Suomessa jo vuosikymmeniä, ja joka vuosi isännänviirejä putoilee
katolta, ja vähiin käy tämä urhea
ammattikunta.
Mutta ihan aluksi, arvoisa puhemies, sitaatti kirjasta Täällä Pohjantähden
alla. Se oli semmoinen punamullan syntykirja oikeastaan, niitä aikoja.
Juhani Koskela, siis Akselin poika, totesi siinä näin:
"Jos suoraan sanotaan, niin kaupunkilaisille ne tukipalkkiot menee.
Minkä takia ne maanviljelijän hyväksi
täytyy laskea? Niiden ansiosta kaupunkilainen saa halvalla
syödä ja tulla makaileen tuonne järvenrantaan
aurinkolasit silmillä ja kirja kädessä,
niin kuin nuo pappilan sukulaisetkin. Siellä ne rotkotti
eilisenkin päivän. Vedellään
ihovoiteita lihoihin, että paistuu hyvin." Tällaista
visiota tarjosi Täällä Pohjantähden
alla.
Talonpoika Suomessa ei tee 8 tunnin päivää vaan
10—12 tunnin päivää. Otsa hiessä todella tienaa
leipäänsä. Kyllä maanviljelijöillä nyt
suosio on suuri kuin jouluporsaalla näin joulun alla, mutta
joulun jälkeen maanviljelijöille valitettavasti
saattaa käydä samalla lailla kuin joulukuuselle:
neulaset putoavat pikkuhiljaa. Toivon todella, että tämä tukipolitiikka
menisi siihen suuntaan, että sen enempää etelää kuin
pohjoista ei rokoteta, mutta minä en tähän
EU-kolhoosiin luota. Sen jäljet pelottavat. Ne ovat veriruskeat.
Ne ovat karmeat.
Haluaisin sen verran sanoa keskustalle, joka on nyt tässä temppelinharjalla,
ja luuranko kolisee kepun klosetissa, että keskusta vei
Suomen EU:hun. Keskustalaiset neuvottelivat sen sopimuksen. Jos,
kuulkaapas, nyt kokoomuksen Jari Koskinen olisi ministerinä ja
keskusta olisi oppositiossa, niin kepu-kökkä veisi
Koskis-nukkea tuolla pitkin Mannerheimintietä niin, etteivät
jalat maata tapailisi. Kyllä me olemme tämän
nähneet. Eli kyllä meidän kannattaa näissä asioissa pysyä rehellisellä linjalla.
Muutama asia sitten: Mikä on suomalaisen maatalouden
suunta ollut? Olen tässä lyhyen elämäni
aikana ollut muun muassa kova vennamolainen ja SMP:n puoluesihteerikin
neljä vuotta. Minä olen nuo multaperät
kiertänyt pitkin Pohjois- ja Itä-Suomea. Siellä ovat
savut käyneet harvaksi. Sieltä on kyläkoulut
lakkautettu. Sieltä on joukkoliikenne lakkautettu. Sorateiden
varressa yhä harvemmassa mökissä on valo,
ja täällä sanotaan, että paremmin
on suomalaisella talonpojalla mennyt EU-aikana kuin koskaan.
Koskaan suomalaisella talonpojalla, niistä jotka vielä hengissä ovat,
ei ole mennyt tällä lailla, että se olisi
ollut Brysselin orja. Se on ollut vapaa suomalainen talonpoika.
Nyt se on blanketin täyttäjä ja Brysselin
byrokraattien palvelija ja monojen rasvaaja. Tämä on
suoranainen totuus. Moni isännänviiri on pudonnut,
ja valitettavasti moni sukutila tulee lopettamaan. Tiedän
tämän, kun oman suvun sukutilat ovat lopettaneet
jo.
EU:n laajeneminen tulee jatkossa iskemään suomalaisen
talonpojan suonta. Se on täällä meille
näissä laajenemispapereissa ja skenaarioissa esitetty,
että kun sinne tulee Puolat, Liettuat, Unkarit, niin sakemanniko
ne kaikki maksaa? Ei, vaan tukia otetaan olemassa olevista maatalousmaista,
myös Suomesta.
Sitten tällä populismilla pelottelu, johon
pääministerikin nyt alentui — ei yleensä tee
niin. Aina ruvetaan huutamaan populismista, kun kerrankin eduskunnassa
puhutaan niin, että kansa ymmärtää,
puhutaan sellaista kieltä, että talonpoika ymmärtää.
Me puhumme nyt niin, miten talonpojat puhuvat meille. Sitten pelotellaan,
että tämä on populismia. Ei populismissakaan
ole mitään pahaa. Se on kansan puolustamista,
mutta heti kun valtaklikki tuntee olevansa heikoilla, ruvetaan tällaisia
runoja täällä vääntelemään.
Minä tuen suomalaista talonpoikaa. Tulemme vahtimaan
tätä asiaa. Poliittisella voimalla emme sitä pysty
tekemään, mutta me olemme kuin terrierit, dobermannit,
verikoirat. Me olemme hereillä. Me paljastamme kansan kielellä nämä sopimusten
paragrafien sisällöt. Siinä ei ole mitään epäselvää.
Me tuemme myös ministeri Korkeaojaa. Hän on satakuntalaista
syntyjuurta niin kuin minäkin. Se on hänelle ansio.
Me teemme parhaamme, jotta (Puhemies koputtaa) maanviljelijät
saavat oikeutta.
Antti Rantakangas /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Muutama kommentti aiempiin puheenvuoroihin:
Erityisesti ihmettelen kristillisdemokraattien ed. Kankaanniemen
ja ed. Räsäsen puheenvuoroja. Näissä molemmissa
puheenvuoroissa haluttiin tietoisesti kertoa vain osa tähän 141-uudistukseen
liittyvistä asioista. Vaikka ministeri aiemmin oikoi ed.
Kankaanniemeä, ed. Räsänen toistaa tämän
saman asian, että osaa tuotantotuista vain leikataan, mutta
vastaavasti ei kerrota sitä, että luonnonhaittakorvausta
korotetaan merkittävästi ja kokonaistukitaso on
lievästi plussalla 2007. Eli toivon, että puhutaan
tosiasioista.
Ed. Soinille ja eräille muille värikkäille
puhujille voi sanoa sen, että jos me olisimme nyt käymässä EU-jäsenyysneuvotteluja,
nämä olisivat asiallisia ja perusteltuja puheenvuoroja.
Mutta kun Suomi on valinnut kansanäänestyksen
pohjalta tiensä, jonka pohjalta se kulkee, nyt on pyrittävä toimimaan
vain niin, että näissä oloissa pystymme
saamaan ratkaisuja, jotka ovat kansantalouden kannalta ja myös
maaseudun ja maatalouden kannalta parhaita mahdollisia näissä oloissa,
missä olemme.
Mielestäni hallituksen vastauksessa linjattiin tärkeällä tavalla
tulevien vuosien maatalousuudistusta. Se on myöskin eduskunnan
ja viljelijäväestön hyvä tiedostaa.
Ensi vuoden osalta maataloustukia ei alenneta, maatalousbudjettia
ei alenneta. Tämä mahdollistaa tukien maksamisen komission
kanssa hyväksyttyjen linjojen mukaan.
Artiklan 142 myöntämisvaltuuksiin ei puututa,
ei alenneta niitä eikä puututa tähän
perustaan, mitä täällä on pidetty
tärkeänä.
Ministerikin äsken totesi vielä lisäksi,
että kansallisen tuen portaat tullaan säilyttämään.
Ei ole siis tarkoituksena kansallisesti heikentää Pohjois-Suomen
asemaa suhteellisesti Etelä-Suomeen. Tukialueiden välillä ei
siirretä varoja. Tämä on ollut yksi pelko,
mikä on noussut esiin, rahoitetaanko tässä pohjoisen
alueen viljelijöiden pussista toisen alueen tuottajien
tukia. Näin ei tule tapahtumaan.
Sitten neljäntenä tärkeänä asiana,
joka on myös tärkeä periaatteellinen
asia: Maataloustuloneuvottelut ovat meneillään
ja näissä tukineuvotteluissa puhtaalta pöydältä ratkaistaan
ensi vuoden ratkaisu, otetaanko nämä 141-toimenpiteet käyttöön
tuolla pohjoisella alueella ensi vuonna vaiko ei. Mitä siitä sitten
mahdollisesti seuraa, on neuvottelijoiden käsissä.
On mielestäni aivan oikein, että kun kerran neuvottelujärjestelmä on luotu,
ei myöskään eduskunta mene, ennen kuin neuvottelut
ovat päättyneet, puuttumaan tähän neuvottelutilanteeseen.
Ministerin ja hallituksen vastaus oli tässä selkeä.
Neuvottelijoilla on nyt neuvotteluelementit olemassa, jolta pohjalta
sovun halutaan syntyvän.
Puhemies! On selvää, että tässä yhteydessä pitää antaa
eväitä myöskin tulevaan ja tulevaisuuteen.
Näen, että silloin maatalouden merkitys on käsiteltävä myöskin
osana aluepolitiikkaa. Se johtaa siihen, että tuotanto-olosuhteista
johtuvat erot on huomioitava jatkossakin tukitasojen määrittelyssä ja
tukipolitiikan perusteissa ja myös se, että maataloudella
on erilainen merkitys eri osassa maata. Tässä haluan
erityisesti korostaa sitä, että aluetaloudellinen
vaikutus erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa on maataloudella
huomattava ja on syytä näissä ratkaisuissa
painottaa työvaltaisen kotieläintalouden toimintaedellytyksiä ja niiden
kehittämistä. Se on kuitenkin hyvin tärkeä perusta
koko suomalaiselle ruuantuotantoketjulle.
Puhemies! Nyt on katse siirrettävä eteenpäin elikkä vuoteen
2005 ja sitä seuraavaan aikaan. Suomen on rakennettava
sellainen maatalouspolitiikan täytäntöönpanojärjestelmä,
joka parhaalla mahdollisella tavalla turvaa kannattavan maatalouden
toimintaedellytykset jatkossakin. Kansallinen yksimielisyys maatalouden
tärkeydestä on nyt pystyttävä hyödyntämään,
ja valtion puolelta tehtävissä muissa ratkaisuissa,
niin veropolitiikan kuin sosiaalipolitiikan ratkaisussa, on huomioitava
maatalouden toimintaedellytysten vahvistaminen. Se on tärkeä asia.
Tähän on hyvät edellytykset tämän
yksimielisyyden kautta, mikä täällä maatalouden
merkityksestä on vallinnut. On tärkeää,
että tulevassa selonteossa hahmotellaan myös niitä muita
keinoja, joilla pystytään esimerkiksi puuttumaan
maatalouden kustannusrakenteeseen, alentamaan sitä, ja
sitä kautta parantamaan viljelijöitten ja maatilojen
toimintaedellytyksiä. Suomalaisen ruuantuotannon omavaraisuus
on tärkeä kansallinen etu, josta on pidettävä jatkossakin
kiinni.
Arto Satonen /kok:
Arvoisa puhemies! Meillä on täällä tänään
välikysymyskeskustelu vain ja ainoastaan yhdestä syystä,
siitä syystä että Suomen hallitus ei
saavuttanut neuvottelutavoitteitaan 141-artiklaneuvotteluissa. Epäonnistunut neuvottelutulos,
jossa suostuttiin sekä alenevaan tukitasoon että epävarmuuteen
tuen jatkosta, on syynä siihen, että maanviljelijät
ympäri Suomea oikeutetusti ovat huolissaan toimeentulostaan
ja oman toimialansa tulevaisuudennäkymistä. Huolissaan
eivät kuitenkaan ole vain maanviljelijät vaan
myös elintarviketeollisuus ja kaikki ne tahot, joiden leipä sananmukaisesti
riippuu suomalaisen maatalouden elinvoimasta.
Tosipaikan edessä ollaan erityisesti niillä alueilla,
missä maataloudella tai elintarviketeollisuudella on poikkeuksellisen
suuri vaikutus koko alueen taloudelliseen tilanteeseen, kuten täällä edellinenkin
puhuja mainitsi. Itse asun kaupungissa, jossa on eniten toimivia
maatiloja koko Pirkanmaalla. Vieläkin suurempi huoli on
kuitenkin niissä monissa pienissä kunnissa, joissa koko
elinkeinorakenne perustuu maatalouteen tai sen liitännäiselinkeinoihin.
Ongelmallisempaa kuin 141-sopimuksessa sovittu tuen taso on
se, miten tuki kohdistuu eri viljelijöille. Toisin kuin
olisi järkevää ja suotavaa, uusi tukimalli
ei suosi erikoistumista. Vaarana on esimerkiksi tilanne, jossa rehua
ostava kotieläintuottaja on pakotettu hankkimaan lisää omaa
peltoa, minkä seurauksena hehtaarihinnat kohoavat ja kate
pienenee.
Artikla 141 -sopimuksen soveltaminen niin, että se
kohtelee oikeudenmukaisesti kaikkia viljelijöitä,
on maatalousministerille ja -ministeriölle todella haasteellinen
tehtävä. Siihen haasteeseen on kuitenkin pystyttävä vastaamaan.
Kuten vanha suomalainen sananlasku sanoo, sitä niittää mitä kylvää.
Maatalousyrittämiselle tulee olla samat mahdollisuudet
koko maassa. 141:n ja 142:n raja on mitä suurimmassa määrin
poliittinen, eikä sille aivan pohjoisinta Suomea lukuun
ottamatta löydy todellisia perusteita. Sen vuoksi vaatimus 141-tuen
hyväksymisestä pysyväksi olisi ollut enemmän
kuin oikeutettu.
Hallitus on perustellut 141-sopimuksen pikaista hyväksymistä muun
muassa sillä, että muut maat uhkasivat puuttua
asiaan. Onko todella niin, että Etelä-Suomen maatalous
on Euroopan unionin alueella niin suuri ja merkittävä tuottaja,
että sen pieni tukeminen heilauttaa koko Euroopan unionin
maatalousmarkkinoita? Sen sijaan vaarana on nyt se, että käy
niin, että 141-sopimuksen hyväksyminen nykyisessä muodossa voi
sotkea Suomen sisäiset maatalousmarkkinat, ja tuloksena
voi olla tilanne, jossa investointeja tehdään
enemmänkin tukialueen perusteella kuin todellisten kilpailukykytekijöiden
perusteella. Pitkässä juoksussa tässä tehtäisiin
todellinen karhunpalvelus suomalaiselle maataloudelle ja sen kilpailukyvylle.
Kaikki ratkaisut onkin tehtävä siltä pohjalta,
että keinotekoinen tukiraja ei saa liiaksi jakaa maata
kahtia. Ratkaisukeino ei voi kuitenkaan olla se, että tilanne
heikkenee tasaisesti kaikilla, vaan se, että on oltava
edellytykset maatalouden harjoittamiselle koko maassa.
Suomalainen kuluttaja, kuten täällä on
kuultu, haluaa edelleen syödä suomalaisia elintarvikkeita,
koska luotamme niiden korkeaan laatuun ja puhtauteen. Kotimaisen
tuotannon säilyminen mittavana on tärkeää myös
kriisitilanteiden varalta. Meillä ei ole varaa ajaa alas
tuotantoamme, ei etelässä eikä pohjoisessa.
On selvää, että muutokset EU:n maatalouspolitiikassa
ovat itälaajenemisen myötä jatkuvia ja muutospaineet
myös Suomea kohtaan ovat kovia. Jatkossa neuvottelut ovat
vieläkin vaikeampia kuin tällä kerralla.
Suomen ei kuitenkaan pidä mennä neuvottelemaan
pää painuksissa vaan hyvällä itsetunnolla,
ja on oltava valmis käyttämään
koviakin keinoja omien vaatimusten läpi saamiseksi. Kyse
ei ole enemmästä eikä vähemmästä kuin
kotimaisen elintarviketuotannon jatkumisesta. Sen puolesta on aina
oikeutettua taistella.
Esko-Juhani Tennilä /vas:
Herra puhemies! Maatilojen määrä on
Suomessa rajusti vähentynyt viimeisten vuosikymmenien aikana.
Samalla tilakoko on suurentunut. Vielä vuonna 1972 meillä oli
yli 270 000 maatilaa, mutta kolme vuosikymmentä myöhemmin
viime vuonna enää vain 75 000.
Miten EU tähän kehitykseen on vaikuttanut? Selvästi
tilastoista näkyy, että EU-kaudella maatilojen
väheneminen on kiihtynyt. 1960-luvulla eräs sosialidemokraatti
sanoi, hän oli Arvo Salo, että tapa talonpoika
päivässä. Mutta nyt EU-kaudella tiloja
on mennyt jo kuusi joka päivä, pyhänä ja
arkena. Niin rajua tilojen väheneminen nyt on, ja samalla
kuitenkin, kun katsoo tuotantolukuja, niin ne ovat kasvaneet eli
tilakoko rajusti kasvaa.
Suurimpiin yksiköihin pyrkimyksen lisäksi
on ollut tavoitteena siirtää maatalouden painopistettä pohjoisesta
eteläisempään osaan maata leudompien
tuulien alueelle, niin kuin jotkut sanovat. Tässäkin
tavoitteessa on onnistuttu. Vuosina 1990—2002 maatilojen
lukumäärän muutos oli Ahvenanmaalla -30,5
prosenttia, Uudellamaalla -32,6 prosenttia, Varsinais-Suomessa vähenemä oli
33,4 prosenttia, Pohjanmaalla 34,3 prosenttia, Hämeessä 37,4
prosenttia, Etelä-Pohjanmaalla 37,8 prosenttia, Satakunnassa
38 prosenttia. Maatalousministerin omalla alueellakin ovat rajusti
maatilat vähentyneet, mutta Pirkanmaalla vähenemä oli
jo 40,8 prosenttia, Pohjois-Pohjanmaalla maatilojen lukumäärä väheni
32 vuoden aikana 42,7 prosenttia, Pohjois-Savossa 43,1 prosenttia,
Kaakkois-Suomessa 44,1 prosenttia, Keski-Suomessa 46,8 prosenttia.
Mutta sitten kun tullaan näille niin sanotusti vaikeamman maatalouden
harjoittamisen alueelle, nämä tilojen määrän
vähenemiset alkavat kasvaa. Etelä-Savossa maatilojen
lukumäärän muutos 1990—2002 oli -52,5 prosenttia, Pohjois-Karjalassa -53,2
prosenttia, Lapissa -54,2 prosenttia ja Kainuussa peräti
-61,1 prosenttia.
Vaikka koko maassa tilat ovat selvästi vähentyneet,
niin suuri vähennys on tapahtunut pohjoisessa Suomessa
ja idän alueella. Tässä näkyy
selvästi maataloustuotannon harjoittamisen painopisteen
muutos. Se on siirtynyt Suomen sisällä selvästi
eteläisemmän Suomen alueelle. (Ed. Ala-Nissilä:
Eivät ne luvut kerro ihan koko totuutta!) — No,
nämä ovat tilastoja. En tiedä, mikä on
se teidän totuutenne ja mihin se yleensä perustuu.
Minä olen muulloinkin vähän ihmetellyt
teidän niitä heittojanne, mihin ne perustuvat, mutta
kaipa teilläkin jotkut perusteet on. (Ed. Ala-Nissilä:
Täällä saa väliin huudella!)
EU:n kanssa sovittujen kansallisten tukien maksamisen osalta
tämä nyt täällä oleva
kiistely pohjautuu vuoteen 1994 ja silloin käytyihin EU-jäsenyysneuvotteluihin.
Silloinhan tämä maa jaettiin kahtia. Se oli EU:n
tahto, ja silloin sovittiin, että Etelä-Suomen
osalta tuet ovat määräaikaisia ja alenevia,
artikla 141. Se oli se EU-sopimuksen idea. Pohjoisen tuki sen sijaan
sovittiin pysyväksi. Tässä silloinen
keskustapuolueen johto turvautui kyllä asioiden kaunisteluun.
Se on nyt pakko sanoa. Se on tämän koko kiistelyn tausta.
Annettiin kaunisteltu kuva jäsenyysneuvotteluissa saadusta
tuloksesta. Se oli poliittinen operaatio, jolla keskustapuolueen
väki pyrittiin saamaan EU:n jäsenyysneuvotteluissa
saadun tuloksen taakse, edessähän oli kansanäänestys.
Sitä laskuakin tässä maksetaan.
Arvaan kyllä, että esimerkiksi ministeri Korkeaojan
tilanne on EU:n kanssa käydyissä neuvotteluissa
ollut vaikea, koska taustalla on tämmöinen sopimus,
jossa meidän lähtötilanteemme on huonompi
kuin mitä on annettu ymmärtää.
Ja te kaunistelitte; minä muistelisin, että MTK:n suunnasta
tuli silloin ja muittenkin tahojen taholta semmoista kuvaa, että kaikki
on nyt varmistettu maailman tappiin saakka. Mutta näinhän
ei ollut. Kyllä te tiesitte, ed. Ala-Nissilä,
jo silloin, mistä todella sovittiin. (Ed. Ala-Nissilä:
Ja äänestettiin vastaan täällä loppuun
saakka!) — Jotkut meistä kyllä, koska
tiedettiin tämä ongelma. — Tämähän
oli niitä perimmäisiä ongelmia, tämä maatalousongelma.
Me haluamme, että Suomessa pystytään
harjoittamaan maataloutta koko maassa, että sille on riittävät
edellytykset, ja silloin olisi pitänyt rutistaa paljon
tiukemmin, (Puhemies koputtaa) mutta sitten oli poliittista harkintaa,
jossa lähdettiin siitä, että ei viedä pitemmälle,
ettei vaan käy niin, että EU:sta jäädään
ulos.
Herra puhemies! Kummallista tässä hommassa
on se, että nyt maatalousministeri on käymässä kiinni
142-tukeen, joka on pysyväksi sovittu. Minä kerta
kaikkiaan olen nyt hyvin ällistynyt ja olen myös
pahoillani, sillä pohjoisen viljelijää on tähän
saakka puolustanut kaksi vankkaa voimaa, (Puhemies koputtaa) SKDL
ja maalaisliitto ja uusin nimin sitten myöskin keskusta
ja vasemmistoliitto. Nyt tuntuu siltä, että me
olemme jäämässä pohjoisessa
yksin pohjoisen viljelijän puolelle. Jos näin
todella käy, se on raju isku ei vaan näitten maitolitrojen
sopimisen osalta tai pennien ja senttien sopimisen osalta tai muuten,
vaan myös henkisesti, ja se tulee johtamaan siihen, (Puhemies
koputtaa) jos tälle tielle todella nyt hallitus lähtee
menemään, että talvisin meillä on pellolla
lunta, mutta kesällä siellä kasvaa horsmaa
vielä laajemmin kuin nyt ja navetoissa lehmiä ammuu
vieläkin vähemmän. Nyt ollaan isossa
kysymyksessä myös henkisesti. Jos keskusta pettää pohjoisen,
niin pahasti käy, sitä pelkään.
Rosa Meriläinen /vihr:
Arvoisa puhemies! Yksi syy, minkä takia minä en
allekirjoittanut tätä välikysymystä,
vaikka oppositiota edustankin, on, että se, että Suomi
joutuu noudattelemaan EU:n maatalouspolitiikkaa, joka joutuu noudattelemaan
Wto:n maatalouspolitiikkaa, ei minun mielestäni ole ensisijaisesti
ministeri Korkeaojan vika.
Tätä maatalouspoliittista keskustelua hankaloittaa
se, että erilaiset tukipaketit ja maatalouspolitiikkaan
ja maatalouskauppaan liittyvä jargon on hirveän
hankala hahmotettava. Esimerkiksi ministeri Korkeaojan vastaus oli
varmaan monille, jotka eivät ole tosi inessä tässä,
mitä kymmenen vuoden aikana on tapahtunut, melkoista koodipuuroa.
Pidän itseäni jonkin sorttisena Wto-asiantuntijana
ja minä tipun kärryiltä siinä vaiheessa,
kun ruvetaan puhumaan näistä erilaisista oransseista
bokseista ja purppuranvärisistä bokseista ja näistä kaiken
maailman erivärisistä bokseista jnp.
Teoreettisella tai periaatteellisella tasolla olen sitä mieltä,
että ylipäätänsä maatalous
ei ole semmoinen asia, joka välttämättä edes
kuuluisi vapaakauppasopimusten piiriin. Se on vaan tämmöinen
teoreettinen lähestymistapa, koska käytännössä minä kuitenkin
luulen, että tärkeintä olisi tässä tilanteessa
sekä meidän että erityisesti kehitysmaiden
kannalta, että nämä monenkeskiset neuvottelut
jatkuvat ja löydettäisiin sellaisia ratkaisuja,
jotka tämmöisen koodipuuron sijasta vastaisivat
sellaisiin kysymyksiin, jotka kuitenkin, luulen, useimpia kansalaisia
kiinnostavat. Näitä ovat ruokaturva, se, miten
taataan kaikkialla perusomavaraisuus ja miten taataan, että se, mitä tuotetaan,
on terveellistä, puhdasta, hyvää ruokaa,
maukasta safkaa, miten taataan se, että ympäristö ei
tämän kaiken johdosta pilaannu, että ympäristö pysyy
hyvässä kunnossa, ja se, miten taataan eläinten
hyvinvointi. Minä luulen, että se kansalaisten
tuki, joka on tällä hetkellä minusta
ihan erilaista kuin joskus kymmenen vuotta sitten, ymmärrys
maataloudelle, perustuu näihin sisällöllisiin
arvoihin eikä sinänsä tähän koodipuuroon.
Niin kuin debatissa sanoin, en usko, että Suomi pystyy
kilpailemaan suuruudella ja tehokkuudella. Pitkällä aikavälillä ratkaisu
ei löydy siitä, että me yritämme
ikään kuin vapaakauppaehtojen sisällä pyrkiä eteenpäin,
vaan ehkä pikemminkin siitä, että tukijärjestelmä lähtee
siitä, että tuetaan semmoisia juttuja, mitä pidetään
aidosti tukemisen arvoisina. Silloin siinä ovat muutkin palaset
pelissä kuin pelkästään tuotannon
määrä.
Minulla on sillä tavalla tässä, kun
puhutaan siitä, minkälaista maatalouden pitäisi
tulevaisuudessa olla, oma lehmä pahasti ojassa, että minä olen
vuodesta 98 pitäen kärvistellyt hirveässä lihan
himossa. Minä lopetin lihan syömisen luettuani
yhden kirjan, jossa kuvattiin, miten meidän teollinen eläintalous
kohtelee esimerkiksi kanoja. Minä todella toivon, että voisin
tämän poliittisen boikottini jossain vaiheessa
lopettaa ja aloittaa lihansyönnin. Minä kaipaan
ihan hirveästi lihaa. (Ed. Rossi: Jouluna varsinkin!)
Jos puhutaan vaikka ympäristötuesta, sillähän on
loppujen lopuksi aika vähän tekemistä sen kanssa,
että se oikeasti siirtäisi meidän tuotannon
suuntaa tosi ympäristöystävälliseksi.
Kyllä tämän paketin pitäisi
olla sellainen, että ei ole vain luomua eliitille, jolla
on varaa siitä maksaa, vaan että ylipäänsä koko
meidän tapa tehdä maataloutta olisi tulevaisuudessa
pikkuhiljaa askel askeleelta mahdollisimman pitkälle semmoista, että minäkin,
joka kanojen puolesta kärvistelen, jossain vaiheessa voin
ruveta niitä tipusia syömään.
Kun minä puhuin debatissa kaukonäköisyydestä,
niin tämä on ehkä juuri sitä,
mitä toivon siltä keskustelulta, minkä tyyppistä maataloutta tulevaisuudessa
Suomeen halutaan ja millainen tukijärjestelmä sitten
sitä tavoitetta tukisi, koska todella minä luulen,
että siinä kilpailussa, että me yritämme
miettiä, miten me saisimme saman tyyppistä tosi
viljavaa ja tehokasta ja tuottavaa meininkiä kuin on joissakin
tietyissä Yhdysvaltojen osissa, me emme tule pärjäämään.
Vaikka saataisiin aikaan minkälaisia myönnytyksiä lyhyellä aikavälillä Wto-neuvotteluissa,
niin kyllä se nyt näyttää kuitenkin
menevän siihen suuntaan, että tietyt markkinatalouden
säännöt yhä enemmän
ja enemmän maatalouteen liittyvät, ja (Puhemies
koputtaa) markkinatalous toimiakseen tarvitsee tietenkin sääntöjä,
ja toivon, että siinä tehdään
parhaamme, että ne säännöt ovat sellaisia,
jotka tukevat näitä sisällöllisiä hyviä tavoitteita.
(Ed. Ala-Nissilä: Edustaja tukee hallitusta tietenkin!)
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! Vastauspuheenvuorona ed. Meriläisen
puheenvuoroon on syytä todeta se, että kun olen täällä puhunut
sitä, että otamme käyttöön
investointituet täysimääräisesti,
niin se ei tarkoita sitä, että me tämän
johdosta lähtisimme tukemaan minkä kokoisia yrityksiä tahansa.
Siis me itse määrittelemme rakennepoliittiset
tavoitteet, minkä kokoisia yrityksiä tuetaan ja
mitä muita ehtoja esimerkiksi kannattavuuden suhteen asetetaan.
Jos sitten katsotaan, että tietynlainen investointi on
tukikelpoinen, silloin käytetään täysimääräistä investointitukea.
Eli nämä reunaehdot määritellään
itse.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan toinen varapuhemies
Ilkka Kanerva.
Bjarne Kallis /kd:
Arvoisa herra puhemies! Tässä on jonkin verran
viitattu aikaan, jolloin ministerinä toimi Heikki Haavisto
ja käytiin EU-neuvotteluja, ja joissakin puheenvuoroissa
on annettu sellainen kuva, että ministeri Haavisto olisi epäonnistunut.
Minusta ministeri Haavisto teki tavattoman hyvän työn,
ja luulen, että se sopimus olisi ollut huonompi, jos neuvottelemassa olisi
ollut toinen henkilö kuin ministeri Haavisto. Muistan varsin
hyvin, miten hän, kun voi sanoa, että ehkä hänen
ansiostaan saatiin 141-alue mukaan, perusteli sitä sillä,
että eihän siinä ole mitään
järkeä, että maan parhaat viljelyalat
jätetään viljelemättä.
Niin olisi käynyt, jos ei tätä 141:tä olisi
saatu mukaan.
On esitetty erilaisia syitä, minkä takia oppositio
kristillisdemokraattien johdolla on tämän välikysymyksen
tehnyt. Tarkoitus ei ole lyödä kiilaa hallituspuolueiden
väliin. Tarkoitus ei ole myöskään
kalastaa ääniä keskustalta. Maatalousväki äänestää keskustaa
ja on ainakin tähän saakka luottanut keskustaan.
Miksi me olemme tämän välikysymyksen
tehneet? Me olemme tehneet tämän välikysymyksen
sen takia, että ministerit ovat julkisuuteen antaneet sellaista
tietoa, että huonosti tulee käymään,
kun pohjoisen tukea aiotaan leikata. On aivan ymmärrettävää,
että viljelijät 142-alueella hermostuvat, kun
yksi ministeri toisensa jälkeen sanoo, että tullaan
leikkaamaan. Kyllä me tiedämme, minkälaisissa
oloissa viljelijät siellä elävät.
Yleensä heillä on velkaa 1—2 miljoonaa markkaa
eli 200 000—300 000 euroa, emäntä ja isäntä tekevät
10—12 tunnin työpäiviä ja yhteenlaskettu
tulo on noin 15 000 euroa eli noin 100 000 markkaa.
Tämä on tilanne. Jos vielä mennään
leikkaamaan, niin sehän tarkoittaa sitä, että tämä ei
enää ole kannattavaa. On se nyt merkillistä,
jos ei eduskuntapuolue silloin ryhdy toimenpiteisiin. Tässä tapauksessa
oli ainoa toimenpide ryhtyä välikysymykseen. Minä uskon, tällä välikysymyksellä on
merkitystä. Minä luulen, että niissä puheissa,
joita olemme tänä päivänä saaneet
kuulla, miten tärkeä oma maatalous on Suomelle,
miten tärkeä viljelijä on tälle
kansalle, myöskin pysytään.
Tämä tarkoittaa sitä, että hallituksella
on nyt oikeastaan kolme tehtävää. Jokainen
on kuullut 141:stä, 142:sta, A-, B- ja C-alueesta, lfa-tuesta, cap-tuesta,
sonnipalkkiosta, kuttutuesta ja vielä yksivatsaisista eläimistä.
Ei näillä ole mitään merkitystä.
Merkitystä on sillä, pärjääkö viljelijä.
Hallituksella on kolme tehtävää:
Ensimmäinen on yksinkertaistaa koko tämä byrokratia,
ettei viljelijän tarvitse pelätä, meneekö hän
puoli metriä yli sen rajan, minkä saisi mennä,
ja seurauksena on valtavat sanktiot. Ei itse pysty kaikkea lomakkeita
täyttämään, vaan siihen tarvitaan
asiantuntija. Ei sellaista saisi olla vuonna 2004 Suomessa. Se on
ensimmäinen tehtävä: yksinkertaistaminen.
Toinen on huolehtia siitä, mistä ministeri
Haavisto huolehti, eli siitä, että maamme parhaat
viljelyalat ovat myöskin viljeltyinä tulevaisuudessa.
Ja kolmanneksi, kaikkein tärkeintä on huolehtia
siitä, että 142-alueella ei tehdä mitään
leikkauksia.
Viljelijöillä on tänä päivänä ollut
paljon ystäviä. On vain yksi asia, joka minua
huolestuttaa, ja se on se, että valtiovarainministeri vastauksissaan
antoi ymmärtää, että ero 141-
ja 142-alueiden välillä tulee säilymään.
Se tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että jos
141-alueella joudutaan leikkaamaan, niin silloin leikataan myöskin 142-alueella,
ja tätä eduskunta ei hyväksy.
Nyt luotan siihen, että keskusta pysyy sanoissaan.
Keskustan puheenvuorossa ed. Lämsä sanoi, että keskusta
edellyttää, että pohjoinen tuki ei säily
ainoastaan ensi vuonna vaan jatkossakin. Ja katsotaan, säilyykö.
Jos ei säily, niin silloin rehellisyyden nimessä keskusta
jättää hallituksen. Mutta jos säilyy,
pysykää siellä sitten.
Katri Komi /kesk:
Arvoisa puhemies! "Aikainen lintu löytää jyvän",
sanoo sananlaskukin. Käytän itse hyväkseni
tätä tilaisuutta hahmotellakseni hieman avomaanvihannesviljelyn
tulevaisuutta eri tukimalleissa. Eli käytännössä asiantuntijoiden
arvioita siitä, miten maatalouspolitiikan uudistus vaikuttaa
maamme avomaanvihannesten tuotantoedellytyksiin.
Ministeri Korkeaojan puheenvuoroon voi hyvällä syyllä yhtyä,
ja pääministerin puheenvuorokin oli hieno osoitus
hallituksen tietämyksestä ja tietämyksen
tasosta ja realismista. Näyttääkin nyt
siltä, että oppositio yrittää todistaa
jollekin, että kone ei toimi, mutta se toimii sittenkin!
Arvoisa puhemies! Tällä hetkellähän
avomaanvihannestuotanto ei kuulu cap-tukien piiriin. Vihannesten
ja hedelmien tuotantoa säädellään
ja tuetaan sen oman markkinajärjestelmän kautta.
Tähän kuuluvat muun muassa kyseisiä tuotteita
tuottavien ja markkinoivien markkinointiyhtiöiden eli tuottajaorganisaatioiden
tukeminen ja säädökset interventiotuesta.
Avomaanvihanneshehtaarille maksetaan ympäristötukea, lfa-korvausta
ja kansallista pinta-alatukea sekä varastointikorvausta.
Arvoisa puhemies! Komission esittämä maatalousuudistus
erottaa tuen ja tuotannon toisistaan. Komission periaatteen mukaan
jatkossa tuotannosta maksettava cap-tuki perustuisi tilan historialliseen
tuotantoon viitevuosina 2000—2002. Jos toteutetaan tätä niin
sanottua tilatukimallia, ei vihannesten asema juuri muutu. Niiden
viljely viitevuosina ei vaikuta tilan cap-tukimäärään.
Kuitenkin sellainen tila, joka ei viitevuosina harjoittanut vihannesviljelyä,
menettää tilatuen niiltä hehtaareilta,
jotka ovat järjestelmän käyttöönoton
jälkeen vihannesviljelyssä. Jos taas tila on harjoittanut
vihannesviljelyä viitevuosina, viljelyn jatkamisella ei
ole merkitystä, sillä kyseiset hehtaarit ovat
tuettomia. Näin on myös silloin, jos vihannesviljely
lopetetaan ja siirrytään niin sanottujen cap-kasvien
viljelyyn. Kun hehtaarit ovat ilman tukea, on esimerkiksi viljan
viljely kannattamattomampaa entisellä vihannestilalla kuin
niin sanotulla viljatilalla.
Arvoisa puhemies! Niin sanotussa tasatukimallissa kaikki tietyn
alueen cap-tuet lasketaan yhteen ja ne jaetaan alueen kaikille hehtaareille. Tämä
malli
ulottaisi cap-tuen myös avomaanvihannesalalle. Tässä mallissa
ei kuitenkaan voisi viljellä ilman tuen menettämistä tärkkelysperunaa
ja niin sanottuja pysyviä kasveja. Tasatukimallissa tasatukialalla
viljeltävillä puutarhakasveilla on tila-, alue-
ja maakohtainen yläraja eli kiintiö. Tilakohtainen
kiintiö on tilalla vuonna 2003 viljelyssä ollut
puutarhakasvien ala. Jos tilalla viljellään puutarhakasveja
yli tilakohtaisen kiintiön, ylittävältä alalta
menettää tilatuen eli tässä tapauksessa
tasatuen. Alue- ja maakohtainen kiintiö määrittelee
puutarhakasvien kokonaisalan, joka on tilatukeen oikeutettu kyseessä olevalla
alueella. Jos ala ei täyty ensimmäisenä järjestelmän
käyttöönottovuonna, voidaan puutarhakasvien
tasatukiala jakaa uusille viljelijöille tai viljelyaloille.
Arvoisa puhemies! Komission tämänhetkisen tulkinnan
mukaan tasatukeen oikeutetuille puutarha-aloille ei tule erillistä myytävää tai
siirrettävää tukioikeutta, vaan niin
sanottu tarralappu, joka kulkenee maahan tai tilaan sidottuna. Oikeus
viljellä puutarhakasveja tasatukialalla voi siis siirtyä vain
maan perimisen tai myynnin, ehkä myös vuokrauksen,
mukana. Koko maan tasolla pitkällä tähtäimellä tasatukimalli
voi tarkoittaa tasatukeen oikeutetun puutarhakasvien viljelyalan
supistumista. Näin kävisi sitä mukaa,
kun viljelijät siirtyvät puutarhakasvien viljelystä muiden
kasvien viljelyyn tai kun maata myydään tai se
periytyy ei-puutarhaviljelijöille. Tämä on
tämän mallin iso ongelma. Puutarhakasvien viljelykiintiöitä ja
tukioikeuksia tulisikin voida siirtää esimerkiksi
myymällä puutarhatuotantoa laajentaville tai aloittaville
uusille viljelijöille. Erittäin tärkeänä pidän
myös sitä, että lohkojen vaihto naapuritilojen
kesken on jatkossakin mahdollista riittävän viljelykierron
säilyttämiseksi.
Arvoisa puhemies! Kumpi sitten on parempi vaihtoehto? Avomaan
vihannesviljelyn osalta tasatukimalli näyttää paremmalta
kuin tilatukimalli. Tasatukimalli voisi myös hieman kompensoida
sitä tilannetta, mikä 141-ratkaisun myötä syntyi.
Tilakohtaisessa tarkastelussa järjestelmän paremmuuden
arviointi on hankalampaa. Jos kasvinviljelytilalla on harjoitettu
suurimmalla osalla pinta-alasta avomaanvihannesviljelyä,
on tällainen tila tasatukimallissa saajan roolissa, mutta
jos avomaanvihannesala on vain pieni osa viljelyssä olevaa
peltoa, ei tasatukimalli ole välttämättä niin
selkeästi parempi vaihtoehto, koska viljan cap-tuki pienenee.
Arvoisa puhemies! Kansallisen tuen osalta ratkaisua ei ole vielä vuoden
2004 osalta siis tehty. 141-ratkaisu leikkaa vihannesten varastokorvausta
muutaman prosentin joka vuosi A- ja B-alueilla. Kasvinviljelyn kansallinen
tuki muuttuu ympäristötuen lisäosaksi
ja leikannee tukea voimakkaasti muun muassa sokerijuurikkaalta ja avomaanvihanneksilta.
Se, ulotetaanko nämä leikkaukset ja samalla myös
korotetut investointi- ja nuorten viljelijöiden tuet myös
C-alueelle, on nyt siis neuvotteluiden alla. Leikkauksia on pyrittävä kompensoimaan
myös erikoiskasvien kohdalla.
Kansallisen tuen ratkaisulla ja cap-tukiuudistuksella ei ole
sinänsä yhteyttä toisiinsa. Kaikki vaikuttaa
kuitenkin kaikkeen. Rohkaisen hyviin päätöksiin
koko valtakuntaa ja elinkeinoa ajatellen, mutta pitäen
mielessä sen, että isot kokonaisratkaisut ovat
vielä edessä ensi keväänä.
Suvi Lindén /kok:
Arvoisa puhemies! Ministeri Korkeaojan johdolla hallitus epäonnistui
surkeasti lokakuisissa neuvotteluissa Etelä-Suomen maataloustuista,
ja kokoomus harkitsi jo tuolloin 141-neuvotteluiden epäonnistuttua
välikysymyksen tekemistä, mutta tuolloin halusimme
jäädä kuitenkin odottamaan neuvottelutuloksen
tarkentumista kansallisten päätösten
myötä. Viime viikolla ministeri Korkeaojan haastattelun
jälkeen sanomalehti Kalevassa lumipallovyörymä lähti
liikkeelle ja kumuloitui välikysymykseksi, johon tänään
hallitus on vastannut.
Kuten kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa tuotiin ilmi,
on hallitus koko ajan vähätellyt 141-neuvotteluiden
lopputuloksen aiheuttamia tukimenetyksiä. Keskiarvokikkailulla
on saatu aikaiseksi myös se harhaanjohtava väite,
että tämän neuvottelutuloksen pohjalta
tuet muka alenisivat vähemmän nyt alkavalla kaudella
kuin kaudella 2000—2003. Hallituksella oli käsissään
hyvät lähtökohdat neuvotteluihin. Kokoomusoppositio tuki
hallituksen neuvottelutavoitteita, ja olihan edellisen hallituksen
aikana tehty hyvä pohjatyö. Tämän
hallituksen neuvottelutavoite, jonka myös tuottajajärjestöt
olivat hyväksyneet ja jonka takana kaikki puolueet seisoivat,
oli, että tuki on lähtötasoltaan nykyistä korkeampi.
Tuen piti olla myös pitkäkestoinen ja voimassa
ilman aikarajoitusta. Lisäksi tuki ei saa olla luonteeltaan alenevaa.
Valitettavasti yhteenkään näistä tavoitteista
ei neuvotteluissa päästy.
Pohjoissuomalaisena kansanedustajana vaalipiirissä,
missä edustajista puolet kuuluu Suomen keskustaan, olen
viimeisten kahdeksan vuoden aikana tottunut kuulemaan väsymätöntä virttä siitä,
miten ennen kaikkea maanviljelijöiden asemaan kyllä tulee
muutos, kunhan keskusta pääsee hallitukseen. Niin,
nyt tuo muutos on sitten tässä käsissämme.
Keskustalaisen maatalousministerin johdolla käytyjen neuvotteluiden
perusteella eteläsuomalaisten viljelijöiden tuki
laskee.
Hätkähdyttävää oli
kuulla sitten hallituksen aikeista alentaa tuen tasoa myös
142-alueella, siis Pohjois-Suomen osalta. Tämäkö nyt
sitten oli keskustan ja ilmeisesti myös sosialidemokraattisen
valtiovarainministerin joululahja pohjoissuomalaisille viljelijöille?
Tämäkö on nyt sitten pohjoisen keskustan
lupaama muutos? Se, että hallitus keskustalaisen maatalousministerin
johdolla haluaa kiristää myös Pohjois-Suomen
maanviljelijöiden tukia, on eriskummallista. Pohjoisen
viljelijöillä maksatetaan suoraan epäonnistunut neuvottelutulos.
Ihmettelen suuresti, että keskustajohtoinen hallitus näin
palkitsee pohjoissuomalaiset viljelijät, vaikka pohjoisen
alueen tuki vahvistettiin pysyväksi jo EU-jäsenyysneuvotteluissa.
Kotieläintalouden, puutarha- ja kasvihuonetuotteiden
sekä leipäviljojen ja erikoiskasvien tukihan on
C-tukialueella maksettu artiklan 142 perusteella. Näitä artiklan
142 mukaisia yksikkötukia ei tule alentaa vuoden 2004 kansallisen tuen
ratkaisussa, ja onneksi lukuisten edustajien puheenvuoroissa on
tämä sama näkemys vahvistunut. Ministeri
Kalliomäen puheenvuoro kuitenkin pohjoisen tuen osalta
huolestuttaa edelleen, ja ymmärsin myös pääministeri
Vanhasen puheesta, että hän lähtee siitä,
että eteläisen ja pohjoisen tuen välinen
ero ei saa kasvaa, mikä tarkoittaa sitä, että kun
eteläistä leikataan, myös pohjoista tullaan
leikkaamaan. Pohjoisen viljelijöille on myös siis
tulossa synkkä joulu.
Vielä haluan muistuttaa siitä, että kun
neuvottelut etelän tuen tulevaisuudesta on vielä käymättä,
on tässä yhteydessä muistettava, että pohjoisen
tuen oma-aloittainen leikkaaminen voisi vaarantaa koko 141 artiklan
mukaisen tuen jatkon. Kysymys ei ole rahan puutteesta tai siitä,
että EU:n määräyksellä pohjoisen
tukia pitää leikata. Kyse ei myöskään
ole siitä, että Pohjois-Suomen tukia leikkaamalla
jotenkin voisi kompensoida Etelä-Suomen tukien leikkauksia,
näinhän ei ole, vaan kysymys on yksinkertaisesti
siitä, että Vanhasen hallitus haluaa Etelä-Suomen
viljelijöiden lisäksi kurjistaa myös
pohjoisen maanviljelijöitä.
Arvoisa puhemies! Haluaisin myös edelleen kysyä ministeri
Korkeaojalta sitä, missä vaiheessa saamme kirjallisen
vakuutuksen siitä EU:n taholta, että Etelä-Suomen
artiklaan 141 perustuva tuki jatkuu myös vuoden 2007 jälkeen.
Ministeri Korkeaoja on 141-ratkaisun jälkeen eduskunnassa
kertonut, että nyt tehtyyn sopimukseen tehdään
komission kanssa myös jatkoa koskeva kirjaus. Haluaisinkin
vastausta siihen ministeriltä, koska tämän
kirjauksen saamme nähdä. Vasta sen jälkeen,
kun ministerillä on näyttää suomalaisille
viljelijöille mustaa valkoisella siitä, että 141-tuki
jatkuu myös nyt päätetyn tukikauden jälkeen,
voivat Etelä-Suomen viljelijät nukkua rauhassa,
ja hallituksen tulee myös lopettaa venäläisen
ruletin pelaaminen 142-tuen osalta.
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! Totean ed. Lindénille, että tämä jatkoa
koskeva periaate on kirjattu tähän Suomen notifioitavaksi
lähetettyyn 141-ratkaisuun, tai siis on sen kirjallisen
esityksen yhtenä osana ja tulee sen vahvistamisen myötä vahvistetuksi.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Eteläisen Suomen maatalouden tilanne
on muodostunut ongelmalliseksi sen vuoksi, että Suomen
EU-liittymissopimuksen 141 artikla ei ole käytännön
neuvotteluissa riittänyt toteuttamaan yhteisesti asettamiamme
tavoitteita. Turhaa on keskustella siitä, kirjoitettiinko
artikla riittävän hyvin vai kirjoitettiinko se
huonosti, sillä kysymys ei varmastikaan ole niinkään
juridiikasta vaan lähinnä politiikasta. EU:n komissio
on yksinkertaisesti Suomen ja EU:n komission välisissä neuvotteluissa
vahvempi neuvottelu- ja sopijaosapuoli, joka käytännössä näyttää voivan
olennaiselta osaltaan sanella neuvottelujen lopputuloksen.
Ministeri Korkeaojalle pitää antaa tietty
tunnustus näistä neuvotteluista, etenkin kun vertaa edellisen
hallituksen saavutuksiin tiettyjen päämittareiden
osalta. Agenda 2000 -neuvotteluissa vuonna 1999, kuten täällä on
jo todettu, A- ja B-tukialueiden 141 artiklan mukaisia tukia jouduttiin
leikkaamaan 4 prosenttia. Myös tänä vuonna käydyissä neuvotteluissa
jouduttiin leikkauksiin, mutta leikkausprosentti oli pienempi kuin vuonna
1999, keskimäärin 3 prosenttia. Kansallisten tulotukien
kokonaismäärä pysyy jaksolla 2004—2007
vähintäänkin ennallaan vuoteen 2003 verrattuna.
Kotieläintalouden kannalta tilanteen tekee varsin vaikeaksi
se, että tuotantoon kannustava 141-tuki kuitenkin alenee
vuosi vuodelta ja tilalle tulee kotieläinyksiköiden
ja peltohehtaarien omistukseen kytkettyä lfa-tukea, jolta
puuttuu välitön yhteys kotieläintuotannon
määrään. Erityisen hankalaa
lfa-tuen yksityiskohtaisen soveltamismallin löytyminen
on siitä syystä, että kotieläinyksiköiden
määrä ylittää kaikilla
tukialueilla peltohehtaarien määrän.
Tilakohtaisesti tilanne vaihtelee tässä suhteessa
suuresti.
A- ja B-tukialueiden kasvinviljelijät ovat oikeutetusti
olleet tyrmistyneitä siitä, että kasvinviljelyn
kansallista tukea ollaan leikkaamassa, vaikkei 141 artiklaan pohjautuneen
neuvottelukierroksen pitänyt laisinkaan koskea peltoviljelyä,
vaan ainoastaan kotieläin- ja puutarhataloutta. Kasvinviljelyn
kansallisen tuen aleneminen on korvattava täysimääräisesti
muilla tulotukilajeilla. Jos tämä ei käy
päinsä, on mielestäni tarvittaessa käytävä uudestaan
neuvottelut niin sanottujen erikoiskasvien aseman turvaamisesta. Kysymys
ei sinänsä ole kovin erikoisista kasveista, sillä kyseessä ovat
muun muassa vilja, sokerijuurikas, öljy- ja valkuaiskasvit.
Peltokasvien kansallisen tuen tason turvaamisessa on kysymys myös
edellisen hallituksen kunniavelan maksamisesta, kun se ei ollut
hoitanut tämän tuen säädösperustaa
kuntoon.
Arvoisa puhemies! Suomi ei ole vielä tehnyt EU:n pitkän
aikavälin maatalousuudistukseen sisältyviä,
jäsenvaltiolle kuuluvia valintoja. Nämä valinnat
on tehtävä viimeistään ensi
vuoden elokuun alkuun mennessä, käytännössä toivottavasti
pian vuodenvaihteen jälkeen. Maatalousratkaisujen kokonaisuuden
arviointi ei ole järkevästi mahdollista, ennen
kuin vielä tekemättä olevat linjaukset
on tehty.
Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Nyt ministeri ehti livahtaa tuolta ovesta
ulos. Nimittäin tulin sen takia ihan tähän
pyytämään vastauspuheenvuoroa, koska ed.
Kivirannan puheenvuoron kuluessa syntyi aika lailla ristiriitainen
kuva siitä, kumpaa tässä nyt sitten tämän
141 artiklan tulkinnassa on: juristeriaa vai politiikkaa. Nimittäin
ministeri Korkeaoja on täällä sekä muualla
julkisuudessa todennut, että nimenomaan siitä oli
kysymys näissä komission kanssa käydyissä neuvotteluissa, että komissio
tulkitsee, komission juristit tulkitsevat, nimenomaan juridiikan
näkökulmasta tätä sopimusta,
tätä artiklaa, eikä politiikan, mutta
ed. Kiviranta äsken totesi, että kysymyksessä ei
ole niinkään juridiikka vaan politiikka. Näin
totesitte, ed. Kiviranta, mutta valitettavasti ministeri häipyi äsken
jo tuolta ovesta ulos.
Ahti Vielma /kok:
Arvoisa puhemies! Käsittelen seuraavassa hiukan laajemmin
istuvan punamultahallituksen toimenpiteitä haja-asutusalueiden
elämän, maatalouden ja aluepolitiikan kannalta.
Pääministeri Matti Vanhasen punamultahallituksen
ohjelmassa todetaan, että "hallitus harjoittaa sosiaaliseen
ja alueelliseen tasapainoon tähtäävää politiikkaa".
Maatalouden osalta se näköjään
tarkoittaa sitä, että toimintaedellytyksiä huononnetaan
koko maassa. Historia näyttää toistavan
itseään. Kun 1960- ja 1970-luvulla maassamme oli
punamultahallitus, koettiin historiamme suurin muuttoaalto maalta
kaupunkeihin, pohjoisesta etelään ja aina Ruotsiin
saakka. Tältä puhujakorokkeelta kauhisteltiin
talonpojan tappolinjan aiheuttamia seurauksia, ja ne myös olivat
monessa suhteessa kohtalokkaat, syntyihän tuossa kuohunnassa
kokonaan uusi puolue. Maaseudulle jäi suuria ongelmia ja
vastaavia syntyi kaupunkeihin. Juuri näin on käymässä istuvan
punamultahallituksen aikana. Maatalouden toiminnalta viedään
toimintaedellytykset, muuttoaalto synnyttää maahamme
kokonaan tyhjiä tai kituvia seutuja ja kuntia, ja lujilla
siinä näyttävät olevan keskustapuolueen
omatkin henkselit. Luulisi historian opettaneen, mutta jos ei muista
edes vaalilupauksiaan, on aivan loogista, ettei siinä historiaakaan
enää seuraa painolastina.
Maakunnissa on erittäin tärkeää se,
että sekä asutuskeskuksilla että ympäröivällä maaseudulla
menee hyvin. Oikean politiikan seurauksena ne tukevat toisiaan.
Istuvan punamultahallituksen linjausten seurauksena kasvukeskuksia
ympäröivän maaseudun tulevaisuus on vaakalaudalla
sekä maatalousratkaisuista että monista muista
hallituksen toimenpiteistä johtuen. Kun kasvukeskusten
kehittymistä jarruttavat työttömyys, kuntien
talousvaikeudet, monenlaiset sosiaaliset ongelmat, epätarkoituksenmukainen
kuntajako jne., on pelkkää retoriikkaa kirjoittaa
hallitusohjelmaan alueelliseen tasapainoon tähtäävästä politiikasta.
Miksi hallitus ei asettanut selvitysmiestä maamme haja-asutusalueiden
ongelmia pohtimaan? Minne on unohtunut maa- ja metsätalouden
tulevaisuus? Punamultahallitus asetti kuitenkin selvitysmiehen pohtimaan
Helsingin seudun ongelmia, ja ennen kuin budjettia on edes käsitelty
ja tulevien vuosien tilannetta pohdittu, hallitus teki periaatepäätöksen
Helsingin musiikkitalon rakentamiseen osallistumisesta peräti
puolella sen kustannuksista. Minne unohtuivat maakuntien hankkeet,
jotka tukisivat keskuksia ympäröivien haja-asutusalueitten
ja siten myös maatalouden kehittämistä?
Sen sijaan hallitus muisti rokottaa haja-asutusalueita ja siten
maatalousalueita kesäisellä asetuksella, jolla
haja-asutusalueille säädettiin vain lisää velvoitteita
muun muassa jätehuollon osalta.
Viimeisin ratkaisu, jossa maakunnat unohdettiin, on se, että EU:n
kemikaalikeskuksen ilmoitettiin sijoittuvan Helsinkiin, vaikka muun
muassa Jyväskylässä on erinomaiset edellytykset
tuon merkittävän yksikön sijoittamiseen
keskelle yliopiston aluetta. Kuka tai ketkä ovat päätöksen tehneet,
ja onko ylipäätään tuon yksikön
sijoittumisesta tehty päätöstä?
Minä pyydän tähän hallituksen
ministereiltä vastauksen.
Arvoisa puhemies! Onko tämä sitä uuspunamultahallituksen
maatalous- ja aluepolitiikkaa? En ihmettele lainkaan niitä reaktioita,
joita maataloudesta leipänsä saavien ihmisten
osalta olemme saaneet nähdä ja kuulla, nehän
ovat loppujen lopuksi olleet hyvin maltillisia ja rauhallisia. Sen sijaan
olen ihmetellyt, missä luuraavat keskustan kansanedustajat,
kun eivät puhu viljelijäväestön tulevaisuuden
puolesta vaan pyrkivät vähättelemään
huonojen neuvottelutulosten kielteisiä vaikutuksia. Ovathan
maatalouden monet asiantuntijat todenneet selkein sanoin, että mikäli
jatkamme tällä linjalla, olemme tulevaisuudessa
tilanteessa, jossa koko maan maataloudessa puhutaan erittäin
vakavista vaikeuksista ja seurauksista. Jotta näin ei kävisi,
olemme yhtyneet tähän välikysymykseen.
Rauno Kettunen /kesk:
(Kokoomuksen ryhmästä: Nyt saamme kuulla,
kuinka hyvä hallitus on!) Arvoisa puhemies! Nyt siis saamme
kuulla, kuinka hyvä hallitus on.
Ed. Vielma jatkoi opposition populistista linjaa aivan historiasta
saakka, vaikka toki kaipasikin myös tulevaisuuskatsausta.
Mutta niin se vain on inhimillistä tuo politiikka, että kun
ed. Vielma on Jyväskylästä, niin kotikaupunkinsa
oli nyt vailla kemikaalivirastoa, mitä sitten varmaan odotamme
muutaman vuoden. — Mutta asiaan.
Luonto luo maatalouden tuotantoedellytykset, toisaalle paremmat,
toisaalle huonommat. Ilmasto vaikuttaa suoraan satotasoon. Luonnonoloista
johtuen emme Suomessa pysty tuottamaan elintarvikkeita niin pienin
kustannuksin kuin Euroopan edullisimmilla tuotantoalueilla. Euroopassa
ei pystytä tuottamaan elintarvikkeita niin halvalla kuin
Uudessa-Seelannissa tai parhaimmilla tuotantoalueilla USA:ssa. Tästä syystä EU
tukee jäsenmaidensa maataloutta. Noin puolet EU:n budjetista
menee maatalouspolitiikkaan. Maatalouspolitiikan avulla luodaan
siis taloudelliset mahdollisuudet harjoittaa maataloutta Euroopan
eri maissa, tai tämä on ainakin tavoite.
Jokaisen itsenäisen maan perusedellytys on omavarainen
ruoantuotanto. EU:n yhteinen maatalouspolitiikka ei pysty ottamaan
huomioon kaikkien maiden kaikkia erityisoloja. Niinpä tarvitaan
kansallisia erityistoimia täydentämään
yhteistä maatalouspolitiikkaa. Itse asiassa myös kansalliset
toimet ovat osa yhteistä EU:n maatalouspolitiikkaa, koska
nekin on hyväksytettävä EU:n komissiossa.
Tässä taisi tosin olla edellisellä hallituksella
ja maatalousministerillä vähän toisiakin
käsityksiä, kuten näkyy olevan opposition
edustajilla nytkin.
Ero pohjoisen ja eteläisen Suomen luonnonoloissa on
merkittävä. Jos halutaan tuottaa ruokaa myös
Pohjois-Suomessa, on tasoitettava taloudellisia edellytyksiä myös
Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä, kuten
tähänkin saakka on tehty. Tukipolitiikassa on
tähän saakka onnistuttu tyydyttävästi.
Suomen EU-jäsenyyden huonoin puoli on kuitenkin byrokraattinen,
monimutkainen ja osin epäoikeudenmukainenkin maatalouspolitiikka.
Tästä on kuitenkin todettava, ettei tämä ole
istuvan hallituksen vika.
Suomen hallituksen linja on selkeä. Hallitus lupaa
ohjelmassaan pitää kiinni vuoden 2002 Eurooppa-neuvoston
vahvistamasta periaatteesta, jonka mukaan "maataloustuotannon on
voitava jatkua kaikilla yhteisön alueilla, mukaan luettuna
alueet, joilla on erityisiä ongelmia". Hallitus käy
parhaillaan neuvotteluja tuottajajärjestöjen kanssa
mahdollisimman hyvän ja oikeudenmukaisen kansallisen tukiratkaisun
saamiseksi koskien vuoden 2004 kansallisia tukia. Neuvotteluissa
on päätettävä, toteutetaanko
141-ratkaisuun liittyvät toimet eli investointitukien ja
nuorten viljelijöiden aloitustukien korotus ja sen vastapainona
tulotukien alennus myös C-alueilla. Toisena vaihtoehtona
on, että tukimuutoksia ei tehdä C-alueilla. Tässä yhteydessä ei
missään vaihtoehdossa ole tarpeen puuttua artiklan
142 myöntövaltuuksiin. Myöskään
eri alueiden välillä ei ole tarkoitus siirtää tukia.
Tärkeää on, että hallitus yhteistyössä tuottajajärjestöjen
kanssa löytää kaikkia Suomen viljelijöitä kohtaan
oikeudenmukaisen ratkaisun. Suomalainen talonpoika ei pärjää ilman
yhteistyötä, eikä tuottajajärjestö saa
hajaantua tulevissa tukineuvotteluissa.
Arvoisa puhemies! Opposition populistinen viesti, että hallitus
yksipuolisesti aikoo leikata pohjoista tukea, on osoittautunut vääräksi.
Keskustan eduskuntaryhmän kannanotto on, että eri alueiden
kokonaistukisuhteet pidetään nykytasoisena ja
että C-alueiden oikeus 142 artiklan mukaiseen tukeen tulee
säilyttää vähintään
nykyisten maksuvaltuuksien mukaisena ja että tuen jakautumista
eri alueiden kesken seurataan ja arvioidaan mahdollinen tarve muutoksiin.
Nämä turvaavat kannattavan maataloustuotannon
edellytykset koko Suomessa.
Maa- ja metsätalousministeri Korkeaojan vastaus, että maataloustuloneuvotteluissa
on aidosti eri vaihtoehtoja, mistä neuvottelijoiden pitää yhdessä löytää oikeudenmukainen,
kaikkia tyydyttävä ratkaisu, on hyvä.
Marja Tiura /kok:
Arvoisa puhemies! Me suomalaiset asumme EU:n pohjoisimmassa
kolkassa, jossa jää ja lumi peittää maan
suuren osan vuodesta. Täällä Helsingissä sitä ei
huomaa ja Brysselissä ei juuri ollenkaan. Siksi on tärkeää, että ministerimme
etunenässä pystyvät selkeästi kertomaan
EU:n päättäjille, minkälaisissa
olosuhteissa me täällä Pohjolassa olemme.
Nykyinen Vanhasen hallitus on lähtenyt linjalle, jossa
halutaan ajaa Suomen maatalous niin suuriin taloudellisiin vaikeuksiin,
että kukaan ei enää halua jatkaa maanviljelijänä.
Miksi? Onko keskusta tarkoituksella halunnut unohtaa viljelijät,
vai ovatko demarit johtaneet laivuetta?
Nykyiset ongelmat saivat alkunsa, kun aikoinaan Ahon hallituksen
keskustalainen maatalousministeri ei pystynyt neuvottelemaan parempaa
sopimusta EU:n kanssa. Valitettavasti sama linja jatkuu jälleen.
Vain ministeri on vaihtunut. Puolue on pysynyt jokseenkin samana.
Ensiksi maatalousministeri Korkeaoja hyväksyi MTK:n
tuella eteläsuomalaisiin viljelijöihin kohdistuneet
leikkaukset. Nyt oli vuorossa muun Suomen leikkaukset, jotta tukierot
eivät kasvaisi. Paljonko eteläsuomalaisten viljelijöiden
tuet sitten kasvavat, kun pohjoisessa leikataan, siihen ei ole tänään
vastausta saatu. Entäpä ne Pohjois-Suomen ja C-alueen
viljelijät, jotka ovat tänään jo
tulleet tänne tätä keskustelua seuraamaan,
jo ennen aamulypsyä lähteneet liikkeelle, mitä ajattelevat
he? Kiistaton tosiasia on se, että Etelä-Suomen
vakavien vaikeuksien tuki tässä nyt esitetyssä muodossa
tuottaa tulevaisuudessa todella enemmän vakavia vaikeuksia
kuin tulee ratkaisemaan niitä. Rahaa on riittävästi,
mutta sen kohdentaminen tuottaa suuria ongelmia. Miten toimitaan
vaikkapa Sahalahden Pakkalan kylällä, mihin pitäisi
löytyä jostakin 2 000 hehtaaria lisää peltoa
kompensoimaan tuotantotukien menetyksiä? Miten viljatilojen
kasvu on mahdollista, jos naapurissa oleva kotieläintila
saa vehnähehtaarille 200 euroa enemmän tukea?
Peltotukien pääomittuminen vuokra- ja kauppahintoihin
johtaa tilanteeseen, jossa viljatilojen rakennekehitys kääntyy
negatiiviseksi. Kotieläintilat kasvavat laajentamalla peltoviljelyä, vaikka
kasvun pitäisi tapahtua ydinosaamisalueella eli kotieläintaloudessa,
ja ainoita todellisia voittajia ovat tällöin luopuneet
viljelijät. Edessä on korotetuista investointituista
huolimatta rakennekehityksen hidastuminen ja maatalouden kilpailukyvyn
heikkeneminen ohjattaessa tilojen kehitysresurssit väärään
suuntaan.
Arvoisa puhemies! Suomella ei ole varaa Etelä-Suomen
maatalouden kilpailukyvyn heikentymiseen. Ensi vappuna EU:ssa on
kymmenen uutta jäsenmaata, joilla kaikilla on tuotantopotentiaalia
enemmän kuin kiintiöissä varaa. Virossa maidon
tuotantokustannus on 10—12 senttiä litra, ja maidon
tuonti Suomeen on kannattavaa vaikka kiintiösakkojenkin
kanssa. Kokonaan oma maailmansa odottaa, kun kiintiöjärjestelmästä keskustellaan
seuraavan kerran todennäköisesti jo ennen vuotta
2010, jolloin kiintiöiden purkua on vaatimassa Italian,
Tanskan, Ruotsin, Hollannin ja Britannian ohella myös ainakin
yhdeksän kymmenestä uudesta jäsenmaasta.
Nykyinen hallitus on kehittänyt kaksi iskulausetta,
joita hoetaan aina, kun puhutaan maatalouden ongelmista. Ensimmäinen
on: "Ratkaisun kanssa voi elää." Varmasti hallitus
ja keskusta sen kanssa voivat elää, mutta mitenkä maatalousyrittäjät?
Mitä ajattelevat keskustapuolueen maanviljelijä-äänestäjät?
Tässä teillä on todellakin selittämistä.
Toinen hokema on luonnonhaittakorvauksen eli lfa-tuen korottaminen.
Kuinkahan paljon sitä oikein mahdetaan nostaa, kun sillä on
luvattu korottaa niin eteläsuomalaisten kuin myös
pohjoissuomalaisten viljelijöiden menetykset? Ensimmäisen
kerran tätä hokkuspokkusmallia käytettiin
kesällä, kun sillä luvattiin kompensoida
yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta koituvia menetyksiä.
Mitkäköhän leikkaukset sillä tullaan
ensi vuonna korvaamaan?
Vanha punamultahallitus tuli aikoinaan kuuluisaksi tästä kuuluisasta
sanonnasta "talonpojan tappolinja". Nykyinen punamultahallitus uhrasi ensiksi
eteläsuomalaiset viljelijät, ja nyt muun Suomen
viljelijät saavat kokea Korkeaojan viikatteen heilumisen.
Pitäisikö tätä hallitusta kutsua
kenties Brysselin viikatelinjaksi?
Lopuksi, arvoisa puhemies: Kuten jo tässä aikaisemmin
debatin yhteydessä totesin, mikä SAK:n jäsenyhdistys
hyväksyisi tänä päivänä (Ed.
Gustafsson: Eikö se mene perille, ettei ole jäsenyhdistyksiä SAK:ssa?)
tulosopimuksen, jossa joka vuosi korotukset olisivat vain miinusmerkkisiä.
Ei yksikään, ed. Gustafsson, ei yksikään.
Nyt — hyvä kun huomaatte, että minulla on
tummemmat vaatteet tällä kertaa päällä — toivottavasti
meni perille: ei yksikään. Näin kuitenkin,
ed. Gustafsson, viljelijöille tänä päivänä on käynyt.
Me haluamme tulevaisuudessakin syödä suomalaisia
elintarvikkeita, puhtaita elintarvikkeita. Jokainen ymmärtää sen,
että niitä ei pystytä tuottamaan samoilla
kustannuksilla täällä kuin Etelä-Euroopassa.
Missä on todellakin, ed. Gustafsson, tämän
hallituksen linja kehittää Suomea tasapuolisesti?
Se taitaa olla, ed. Gustafsson, tällä hetkellä Brysselin
torin joulukuusen nokassa.
Antti Kaikkonen /kesk:
Arvoisa puhemies! On hyvä, että maatalouden
tulevaisuus tuntuu vaihteeksi kiinnostavan kaikkia eduskuntaryhmiä.
Tämä on välttämätöntä,
sillä kotimaisen elintarviketuotannon näkymät
ovat koko kansan asia. Maatalousväestön lisäksi
kyseessä on koko elintarviketeollisuuden tulevaisuus. Ruokaklusteri
ei ole keskeinen ainoastaan sen taloudellisen merkityksen takia,
vaan, kuten muistamme viime vuosien ruokakriiseistä, puhuttaessa
maataloudesta puhumme meitä kaikkia koskettavasta asiasta.
Maataloudessa on kysymys meidän kaikkien perusturvallisuudesta.
Edellä mainituista syistä olen mielissäni
siitä, että maatalous on noussut taas politiikan
polttopisteeseen. Mielissäni en kuitenkaan voi olla opposition
halvasta menettelystä kyseisessä asiassa. Väistämättä tätä keskustelua
kuunnellessa on tullut mieleen, että on tässä kyllä politisoinnin
ja poliittisten irtopisteiden keräilyn makua. Edustaja
Zyskowiczia myöten oppositiosta on nyt tullut maatalouden
ylin ystävä. Tämä on yhtä uskottavaa
kuin se, jos iso paha susi sanoisi, ettei enää halua
syödä pieniä porsaita suihinsa.
Täällä on muisteltu myös
EU-jäsenyysneuvotteluja. Muistaako kukaan, että merkittävä osa
kokoomuksen kansanedustajista halusi tuolloin luopua koko maatalouden
kansallisesta tuesta? Kansallinen tuki saatiin tuolloin parsittua
kasaan suurella vaivalla ja nipin napin. Viime vuosien tekoja ja
puheita muistellessa on vaikea uskoa koko opposition vilpittömyyteen
maatalouden puolustamisessa.
Viljelijöiden keinotekoinen asettaminen toisiaan vastaan
ja synkän mielialan lietsominen on todella kyseenalaista
ja vastuutonta. Sillä ei aikaansaada mitään
hyvää maaseudulle. Vastuuttoman populismin sijaan
on mielestäni luotava sellaisia ratkaisuja ja sellaista
ilmapiiriä, jotka rohkaisevat myös nuorta viljelijää rakentamaan
tulevaisuuttaan.
Meillä kenelläkään ei tulisi
olla siihen vastaansanomista, että myös maatalouden
kohdalla noudattaisimme suomalaisen sopimusyhteiskunnan periaatteita.
Tällä tarkoitan sitä periaatetta, että hallitus
neuvottelee ja pyrkii sopimaan tuloratkaisuista etujärjestöjen
kanssa. Eli kuten ministeri Korkeaoja kattavassa vastauksessaan
totesi, EU:n maatalouspoliittisen liikkumavaran puitteissa hallitus
pyrkii pääsemään sopimukseen
neuvotteluissa yhdessä MTK:n kanssa. Tätä soppaa
ei täältä eduskunnasta tulisi tarpeettomasti
hämmentää, vaan antaa neuvottelurauha MTK:lle
ja ministeriölle sellaisen hyvän tuloksen aikaansaamiseksi,
joka huomioi niin etelän kuin pohjoisenkin viljelijät.
Hallitus pyrkii ratkaisuun, jossa Etelä-Suomen vakavat
vaikeudet huomioidaan pohjoisen C-alueiden olosuhteet huomioiden.
Asiaa vähemmän tunteville tiedoksi: tämä on
myös kaikkien suomalaisten viljelijöiden kanta.
Suomalaiset viljelijät ovat yksimielisiä siitä,
että eteläisen Suomen vakaviin ongelmiin tulee
saada mahdollisimman positiivinen ratkaisu, mutta ei niin, että ratkaisu
maksatettaisiin muiden alueiden viljelijöiden kustannuksella.
Toivon, ettei oppositio onnistu romuttamaan populistisella tempullaan suomalaista
sopimusyhteiskuntaa maataloudenkaan osalta.
Jos eri osapuolille sopiva lopputulos syntyy, voi kuvitella,
että oppositio on sitten täällä rintaansa
röyhistelemässä ja omaa päätänsä kohottelemassa.
Sanoisin näin, että toivon ja odotan, että hyvään
lopputulokseen päästään opposition harhautusyrityksistä huolimatta.
Toivon myös, ettei tulevien vuosien tätä huomattavasti
suurempien maatalouspoliittisten ratkaisujen aikaan oppositio sorru
tällaiseen vedättämiseen. Jos te oikeasti
olette maatalouden ja viljelijöiden asialla, huolissanne
heidän tulevaisuudestaan, keskittykää asioiden
sisältöön ja antakaa tuki yhteisille tavoitteille
ja toimikaa myös kotimaisen maatalouden puolesta. Täällä opposition
kansanedustajat kyllä hurskastelevat, mutta käydäänkö kohta
ostamassa joulupöytään tomaatit Ranskasta
ja kinkut Tanskasta. Täällä kyllä toisia
neuvotaan, vaikka oma polkupyörä on yöt
pihalla.
Ed. Kankaanniemi todistaa täällä opposition sekakuoron
säestäessä yhden tuen leikkauksia, mutta
jättää mainitsematta sitä kompensoivat
toimenpiteet. Kyseessä ei ole unohdus vaan tahallinen opposition
harhautus. Sellaisella, ed. Kankaanniemi, ei lisäpisteitä hankita,
ei viljelijöitä sumuteta eikä hallitusta
kaadeta.
Suomalaisen maatalouden tulevaisuuden turvaaminen, arvoisa puhemies,
on iso, haastava ja tärkeä tehtävä.
Minä luotan siihen, että hallitus ponnistelee
mahdollisimman hyvän ratkaisun aikaansaamiseksi tässä asiassa.
En usko enkä luota opposition populistiseen räävittelyyn.
Heikki A. Ollila /kok:
Herra puhemies! Aluksi kannatan ed. Hemmilän ehdotusta
päiväjärjestykseen siirtymisen sanamuodoksi.
Ed. Kaikkonen teki täällä selväksi,
että maataloudella olisi kaikki hyvin, kunhan oppositio
pitäisi suunsa kiinni. Olen tästä asiasta
jossain määrin eri mieltä ja voin kyllä vakuuttaa,
että olen ymmärtänyt, että tässä asiassa
esimerkiksi maataloustuottajat ja heidän edustajansa, muun muassa
valtuuskunta, ovat olleet samaa mieltä opposition kanssa.
Kyllä tämän keskustelun kuluessa
on käynyt täysin selväksi, että huoli
maatalousväestön toimeentulosta on aiheellinen
ja perusteltu. Valitettavasti hallituksen käsittämätön
luovutus 141-neuvotteluissa on luonut tilanteen, joka merkitsee
maatalouden tulojen alenemista lähivuosina. Mainitsemani
MTK:n valtuuskunnan tyytymättömyys oli kyllä hyvin
perusteltu, eikä siihen vaikuttanut sekään,
että pääministeri Vanhanen oli tietääkseni
kokouksessa paikalla pistämässä arvovaltansa
peliin — turhaan. Ei tainnut pääministeri
Vanhanen muistaa ihailemansa ja edeltäjänsä Johannes
Virolaisen opetusta: ei pidä panna arvovaltaa peliin, jos
ei sitä ole. Sen neuvon sai silloin Paavo Väyrynen.
Suomessa maatalous on koko itsenäisyyden ajan EU:n
jäsenyyteen asti ollut sisäpoliittisen riitelyn
ja kaupankäynnin väline. Tässä on
kunnostautunut erityisesti punamulta takavuosina. Viljelijöille
tuo vastakkainasettelun välineenä oleminen oli
turhauttavaa ja hyvin ahdistavaakin aikaa. EU-jäsenyys
oli viljelijöille monessa suhteessa ongelmallinen asia,
mutta positiivista siinä oli, että maataloudesta
tuli kansallinen kysymys ja asia ja maatalous sai uutta ymmärtämystä ja
hyväksyntää elinkeinona. Nyt näyttää siltä, että tämäkin
ongelma on palaamassa. Siihen viittaavat eräät
sosialidemokraattien lausunnot 141-ratkaisun jälkihoidon
yhteydessä.
Hallitus ei näytä yksin selviävän
syntyvistä ongelmista. Maatalouden turvaamisen kannalta olisi
erittäin tärkeää, että elinkeino
koettaisiin jatkossakin koko Suomen ja kaikkien suomalaisten asiaksi.
Tukien leikkauksien jälkeen on etsittävä toimenpiteitä,
joilla viljelijöiden oikeus toimeentuloon ja sen kehittymiseen
turvataan. Edessä on todella suuria haasteita, jos aiotaan, kuten
kai sentään sopii olettaa, hoitaa esimerkiksi
tuotantosuuntaisesti oikeudenmukaiset ja tasapainoiset ratkaisut.
Herra puhemies! Ehdotan, että hallitus nimeää — edellyttäen,
että se pysyy tämän välikysymyksen
jälkeen pystyssä — pikaisesti laajapohjaisen
komitean pohtimaan maatalouden tulokehityksen turvaamista. Komiteaan
tulisi nimetä edustajat ainakin puolueista, maatalouden
etujärjestöistä, kuluttajajärjestöistä,
elintarviketeollisuudesta ja elintarviketeollisuuden työntekijäliitosta
sekä tieteen ja tutkimuksen edustajat. Komitealle tulisi
antaa varsin nopea aikataulu, jotta epävarmuutta maataloudessa
saataisiin oleellisesti vähennetyksi. Tämä on
välttämätöntä esimerkiksi
siksi, että investointitukien käyttäminen
maatalouden rakenteen parantamiseen mahdollistuisi, jotta syntyisi
uskallusta. Komitean puheenjohtajaksi ehdotan tiedusteltavaksi lyhyen
mutta luottamusta herättäneen uran maa- ja metsätalousministerinä tehneen
Raimo Tammilehdon.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! On hyvä, että maatalouden
ja maatalouselinkeinonharjoittajien toimeentulon kysymykset halutaan
nostaa esille vielä näin eduskunnan joulunaluskiireitten
ja valtiontalousarviokeskustelun ruuhkatyön aikana. Kyllä maatalouden
kysymykset ansaitsevat esilletulon. Siinä suhteessa oppositio
on välikysymyksellään nostanut aivan oikean
kysymyksen keskusteluun, ja kyllä nämä asiat
keskustelua nimenomaan ansaitsevat.
On hyvä, että meillä on syntynyt
viime vuosien aikana kansallinen yksimielisyys siitä, että tässä maassa
tarvitaan oma elintarviketuotanto ja että se on osa kansallista
olemusta. Muistan ajat entiset, jolloin näissä asioissa
oli paljon vastakkainasettelua ja se tuntui todella ikävältä.
On hyvä, että nyt on tahtotilaa toimia maaseudun
ja maatalouden puolesta. Tämä on hyvä asia,
ja keinojahan tässä vaan pohditaan, ja saattoi
olla, että äskeinen puoluesihteeri Ollila saattoi
tuoda erään mallin esille, jolla asioita myös
selvitetään. En ole siihen paneutunut, mutta pitää olla
myöskin valmiutta löytää hyvät
mallit, esittipä niitä kuka tahansa, ja tutkia,
mitä esitykset sisältävät.
Koen, että suomalainen maatalous, elintarviketuotanto
omissa käsissämme, on niin arvokas asia, että siinä pitää meillä olla
yksimielisyyttä. Itsekin osa-aikaisena viljelijänä haluaisin
myös painottaa suomalaisen perinteisen perhe- ja pienviljelijän
säilymistä. Meillä on maatalous EU-aikana
ajettu, ei ajautunut vaan ajettu, suuriin yksiköihin, joilla
on kieltämättä hyvät puolensa,
mutta niillä on myös suuret riskinsä ja
myös kielteiset puolet. Aina jokaisella asialla on molemmat puolet,
myönteiset ja kielteiset. Suuriin yksiköihin pääsemiseksi
tarvitaan pääomaa, tarvitaan velkaa, ja sitten
kun suuret yksiköt on saatu, tämä kysyy
maatalousyrittäjältä paljon osaamista,
jaksamista, ja kun on kyseessä perheyritys, se asettaa
usein myös perheen tässä asiassa vaativalle paikalle.
Näkisin, että maatalouspolitiikan suuntautumisessa
olisi muistettava se, että on kysymys perheyrityksestä,
on kysymys myös elämänmuodosta, vaikka
tätä sanaa on halveksittu tässä yhteydessä,
kun on puhuttu, että se on liikeyritystä. Se on
totta kai sitä, mutta tulisi nähdä suomalainen
maaseutu ja maatalous myös hieman laajemmin kokonaisuutena,
jossa myös erikoistumisella on oma vahva sijansa ja jossa
myös tuotteitten jatkojalostamisella on oma vahva sijansa.
Meillä osataan tuottaa, sitä en epäile.
Itsekin siihen pystyn. 6 000 kiloa muun muassa koulupoikana
sain jo kuivaheinää hehtaarilta ja sellaisia viljasatoja, että tuskin
niitä on moni saanutkaan. Nyt vain on niin, että enää tällaisiin
optimisatoihin ei enää kannata pyrkiä.
Maatalous on menettänyt kannattavuuttaan.
Mutta meidän pitäisi löytää ratkaisuja,
joilla voitaisiin yksilöllisesti myös viedä pienempiä tiloja
pienemmillä hehtaarimäärillä,
pienemmillä pääoma- ja tuotantopanoksilla
tuloksekkaasti eteenpäin. Silloin tulee kysymys, miten
voitaisiin edistää myös jatkojalostusta,
ja keskisuomalaisena tuon esille sen, että meillä on
myös maatilatalous, joka kattaa paitsi pellon ja karjan myöskin
metsän. Näen, että tässä suhteessa
meidän on pidettävä myös yhteys
niin, että maa- ja metsätalouden yhteys siellä,
missä nämä luontevasti liittyvät
yhteen, nähdään myös kokonaisuutena.
Samoin Keski-Suomessa on reikäleipätoimikunta,
jossa MTK, SAK, maataloustuottajat, maataloustyövälineitten
ja -koneitten valmistajat, elintarviketeollisuus, kuljetus ja kauppa
ovat yhdessä.
Kysymys on kansallisesta edusta. Hallituspuolueen edustajana
minä sanon, että on hyvä, että välikysymyksellä on
asiat tuotu esille, mutta yritetään rakentavasti
löytää todella ne ratkaisut, joilla turvaamme
suomalaisen talonpojan elämän, suomalaisen maaseudun
elinvoimaisuuden ja sitä kautta kansallista identiteettiämme.
Reijo Paajanen /kok:
Arvoisa puhemies! Euroopan unionin jäsenenä olemme
sidoksissa yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Edeltävällä kerralla
liittymissopimuksen vakavien vaikeuksien kansallisesta tuesta neuvoteltaessa
oli sellainen henki, että sopimuksen ollessa katkolla vuoden
2003 lopussa jatkosopimuksen syntymiselle ei ole ongelmia. Komission
kanssa käydyissä neuvotteluissa hallitus ja maatalousministeri Juha
Korkeaoja eivät kuitenkaan osanneet tarpeellisen tiukasti
ajaa ja pitää kiinni neuvottelutavoitteista, jotka
Suomelle ovat elintärkeitä kysymyksiä oman
maatalouden turvaamisessa.
Hallituksen neuvottelutavoitteet tukineuvotteluihin lähdettäessä olivat
lähtötasoltaan nykyistä korkeampi tuki,
joka on voimassa ilman aikarajoitusta, ja tuki, joka ei saa olla
luonteeltaan aleneva. Nämä tavoitteet olivat myös
tuottajajärjestöt ja puolueet hyväksyneet.
Yhtäkään näistä tavoitteista
ei neuvotteluissa saavutettu, vaan tulos oli itse asiassa asetettujen
periaatteiden kannalta täysin päinvastainen. Tulonmenetysten
lisäksi nyt neuvoteltu vain neljän vuoden jatkoaika
tekee tulevaisuuden suunnittelun tiloilla vaikeaksi heikentäen
entisestään tulevaisuuteen varautumisen kannalta
elintärkeitä investointipäätöksiä. Siinä eivät
investointituet auta, jos tuotannosta saatava tulo on liian alhainen.
On ollut suorastaan surkuhupaisaa nähdä, millä tavalla
keskusta on yrittänyt kääntää mustan valkoiseksi
selittäessään tätä tulosta
aiemmin vahvasti siihen luottaneelle viljelijäväestölle. Mikä olisi
ollut äänenpaino, jos kokoomuslainen ministeri
olisi neuvotellut nykyisen sopimuksen? Olisi ollut huutoa metsistä,
pelloilta, toreilta, puhumattakaan täältä eduskunnasta,
olisi ollut taatusti rajumpaa kuin nyt on ollut, ketä sitten oppositiossa
olisi ollutkaan. Kysymys kuuluu: Onko tämä yhdeksän
kuukauden saldo tämän hallituksen maatalouspolitiikkaa?
Ei varmaan moni ennen vaaleja annettujen lupausten perusteella tällaista
uskonut.
Ongelmat vain näyttävät pahenevan
entisestään. Tuntuu naiivilta, jos kuviteltiin,
että kansalliset tukineuvottelut voidaan viedä noin
vain päätökseen sen jälkeen,
kun saatiin aikaan onnahteleva sopimus unionin kanssa. Luultiinko,
että 141-tuen leikkauksen myötä automaattisesti
voidaan leikata tasavertaisen tulonjaon nimissä myös
pohjoisempien alueiden 142-tukea? EU:n kanssa käydyt neuvottelut
eivät velvoittaneet tähän. Kyse on kansallisesta
päätöksestä.
Arvoisa puhemies! Hallitus pitäköön
pohjoisen tulotason nykytasolla ja ryhtyköön miettimään
suomalaisen maatalouden ja tuotannon tulevaisuutta tosissaan. Me
suomalaiset haluamme myös tulevaisuudessa syödä suomalaista,
lähellä ja puhtaassa maaperässä tuotettua
ruokaa. Suomalaisen elintarviketuotannon turvaamiseksi onkin oltava
tiukkana. Nyt ollaan menossa metsään niin, että rytisee.
Toivottavasti hallitus tunnustaa tosiasian, ennen kuin on liian
myöhäistä.
Viimeviikkoisella kyselytunnilla syntyi ärtymyksen
tilanne, joka johti tähän välikysymykseen.
Ministeri Korkeaojan vastaukset eivät tyydyttäneet
oppositiota, mutta selvästi oli havaittavissa, että ne
eivät tyydyttäneet myöskään
osaa hallituspuoleen edustajista, jotka ymmärtävät, mihin
ja ennen kaikkea miten leikkaukset vaikuttavat viljelijöiden
ja maatalouden harjoittajien elämään.
Luulisi jo tällä vaalikaudella käyneen selväksi,
että tässä salissa ei ministeriaitiostakaan
kannata mitä tahansa päästellä.
Tosiasioiden tunnustamista täällä arvostetaan.
Luulen, että koko välikysymykseltä olisi
vältytty, jos ministeri Korkeaoja olisi tunnustanut, että neuvottelut eivät
menneet nappiin mutta tämä oli paras tulos, mihin
tämä hallitus pystyi.
Keskustan suunnalta on kuulunut paheksuntaa välikysymyksestä.
Suunnitellun tukileikkauksen asiallisesta puolesta on oltu samaa
mieltä, mutta asiasta huolehtiva osapuoli on ollut väärä. On
soimattu ja vähätelty maataloustuotannon tulevaisuudesta
huolensa esittäneitä puolueita, ikään
kuin maatalouspolitiikka olisi julistettu keskustan yksinoikeudeksi,
josta kukaan muu ei saisi olla huolissaan. Olemme huolissamme tässä salissa
yli puoluerajojen ja syystäkin. Huoli suomalaisesta tuotannosta,
puhtaasti tuotetuista elintarvikkeista, on suuri. Hallitus lupasi
ohjelmassaan ilmeisesti liikoja, kun maataloudelle luvattiin pysyviä ja
vähintään samalla tasolla pysyviä tuloja.
Nyt tuota lupausta perätään täällä eduskunnassa.
Arvoisa puhemies! Edellä mainitsemieni asioiden perusteella
kannatan ed. Hemmilän ehdottamaa päiväjärjestykseen
siirtymisen sanamuotoa.
Paula Risikko /kok:
Arvoisa herra puhemies! Olemme koko syksyn jännityksellä seuranneet,
miten maamme maatalouspolitiikkaa hoidetaan. Politiikka kaikessa
karmeudessaan on auennut pikkuhiljaa. Mitä enemmän
asiasta on tullut tietoa, sitä pettyneemmäksi
ovat sekä viljelijät että oppositio tulleet.
Suomesta lähdettiin neuvottelemaan Etelä-Suomen
kotieläintalouden ja kasvihuonetuotannon tuista. Maa- ja
metsätalousministerin vastuulla olleet neuvottelut Etelä-Suomen
tuista epäonnistuivat surkeasti. Lopputulos oli se, että nämä sektorit
menettävät tukia huomattavasti. Lisäksi
kotiin tuliaisina oli kasviviljelyn kansallisen tuen leikkaus. Huono
lopputulos on johtamassa koko nykyisen tukijärjestelmän
muutokseen.
Syystäkin viljelijät ihmettelevät
hallituksen toimintaa. Kaikki isot asiat ovat auki. Kesällä 2003
sovitun EU-maatalouspolitiikan uudistuksen toteuttaminen on auki.
Luonnonhaittakorvauksen kohdentamisesta ei ole mitään
tietoa. Myös vuoden 2004 kansallisen tuen jakaminen on
sopimatta. Lisäksi investointitukiin on tulossa muutoksia
sekä tuen tasoihin että kohdentamiseen. Entä miten
käy maidontuotannon vuoden 2007 jälkeen?
Keskustelua onkin sävyttänyt kokonaisvaltaisuuden
puute. Myös MTK:n yhteiskuntauskottavuus on koetuksella.
Huono sopimus 141-alueen viljelijöiden tuesta näyttää aikaansaavan
myös leikkauksia 142-alueen tukiin. Tämänhetkistä maatalouspolitiikkaa
kuvaa ajatus, että kun oma sauna palaa, on oikeudenmukaista
sytyttää tuleen myös naapurin sauna.
(Ed. Ala-Nissilä: Kuka näitä puheita
kirjoittaa?) Huhuja kuuluu myös mahdollisesta nurmitukiin
kajoamisesta. Pelko on koko tukijärjestelmän radikaalista
muutoksesta.
Arvoisa herra puhemies! Maatalouspolitiikan tulee olla sellaista,
että se kohtelee tasapuolisesti kaikkia tuottajia asuinpaikasta
ja tuotantosuunnasta riippumatta. Tämänhetkinen
tilanne ei siltä näytä. Miksi ihmeessä pohjoisen
alueen viljelijöiden nyt sitten olisi maksettava omasta
lompakostaan hallituksen epäonnistumiset? Eihän
näillä viljelijöillä ole hallituksen
kompurointiin osaa eikä arpaa. Lisäksi on hyvä muistaa,
että pysyvään tukeen tehdyt heikennykset
tulkitaan EU:ssa herkästi merkiksi siitä, että Suomen
mielestä pohjoista tukea voidaan jatkossakin leikata. Ratkaisun
kanssa voi elää, sanotaan jokaisessa annetussa
haastattelussa. Siis, kuka voi elää, ministerikö?
No, aivan varmasti, tapahtuihan agendan välitarkastuksessa
siten, että ministerin viljelemälle tuotantosuunnalle
tuli täysi korvaus, muille ei.
Eivät viljelijät ja muut maatalousyrittäjät
voi elää tasapainoista elämää tilanteessa,
jossa jatkuvasti ovat uhkakuvat olemassa. Meillä Suomessa on
paljon rehtejä viljelijöitä, jotka eivät
vaadi muuta kuin arvonantoa osaamiselle ja työn tekemiselle.
Sitä arvonantoa tämä maatalouspolitiikan
ratkaisu ei ilmennä. Ei siis ole ihme, että työssäjaksaminen
on koetuksella. Pahimmillaan uupumus aikaansaa ongelmia perhesuhteissa
ja terveydessä. Näistä on karmaisevia
esimerkkejä eri puolilta Suomea.
Arvoisa herra puhemies! Ministeri Seppo Kääriäinen
vieraili juhlapuhujana kotimaakunnassani Ilmajoella viime viikonloppuna.
Hänen mukaansa kansallisten tukien oikeudenmukaisessa jakamisessa
eri alueiden kesken on kysymys enemmänkin tahdosta kuin
rahasta. Tämänhetkisten tietojen mukaan on todella
erikoinen tämä tahto hallituksella, sanon minä.
Keskustelun nopeatahtinen osuus päättyy.
Matti Kangas /vas:
Arvoisa puhemies! Maatalouden tukiratkaisu on Suomelle suuren
luokan kysymys. Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin, tuolloin ei
tehty riittävän pitäviä sopimuksia.
Liittymisvaiheessa oikeus maksaa kansallista tukea liitettiin liittymissopimuksen
artikloihin 141 ja 142.
Vanhasen hallitus neuvotteli kesän ja syksyn 2003 aikana
EU:n komission kanssa Etelä-Suomea koskevan artiklan 141
mukaisen tukiratkaisun. Hallitus ei saavuttanut itselleen asettamiaan ja
kaikkien poliittisten puolueiden yksimielisiä tavoitteita.
Hallitus meni hyväksymään komission neuvotteluissa
asettamat tiukat ehdot. Molemmilla kerroilla keskusta on ollut avainpaikoilla. Silloin,
kun liityttiin Euroopan unioniin, keskusta oli pääarkkitehtipuolue
sopimassa ehtoja Suomen liittymiselle. Samoin tällä kertaa,
kun oltiin päättämässä maatalouden
tukiratkaisusta, keskusta oli hallituksen suurimpana puolueena tekemässä sopimuksia.
Artiklan 141 neuvottelut epäonnistuivat pahasti. Epäonnistuminen
merkitsee sitä, että maatalouden harjoittaminen
suuressa osassa Suomea vaikeutuu ja kiristyy entisestään.
Suoraan kielteinen vaikutus tuntuu Väli-Suomen ja Pohjois-Suomen
viljelijöitten tukiin. Tätä tukiratkaisua
ei voi olla tukemassa kukaan, joka ajattelee suomalaisen viljelijän
vaikeaa asemaa ja Suomen maatalouden tilannetta.
Hallitus on tekemässä karhunpalvelun Suomen
maataloudelle, se on tosiasia. Suomen maanviljelyn pitää jatkua.
Suomalainen perheviljelmiin perustuva malli on paras vaihtoehto tälle
maalle. Lähtökohtana pitää olla,
että kotimainen viljelijä tuottaa ruuan suomalaisille.
Keskisuomalaisena kansanedustajana ja entisenä maa- ja
metsätalousvaliokunnan jäsenenä korostan
elintarvikkeitten puhtautta ja kotimaisuutta. Kuitenkaan maatalouden
harjoittaminen ei pohjoisen sijaintimme takia onnistu ilman tukia.
Maa- ja metsätalousministeri Korkeaojan julkisuudessa
esittämät lausunnot, että vuonna 2004 leikataan
tuotantotukia 3 prosentilla myös pohjoisella 142-alueella,
ovat herättäneet levottomuutta viljelijöitten
keskuudessa ja aivan aiheellisesti. Tämä nimittäin
ennakoi, että hallitus tulee lähivuosina toteuttamaan
uusia ja vielä suurempia leikkauksia nimenomaan 142-alueella
samassa suhteessa kuin se aikoo tehdä eteläisellä 141-alueella
leikkauksia. Tällainen tukiratkaisu ajaa monta pohjoisen
ja keskisen alueen maatilaa lopullisesti kuilun partaalle. 142-alueen
tukia ei saa leikata. Jos niitä leikataan, se on selvä viesti,
ettei Suomen pohjoisella, itäisellä ja keskisellä alueella
tarvita maataloutta. Tätäkö hallitus
haluaa?
Anne Huotari /vas:
Arvoisa puhemies! Maa- ja metsätalousministeri Korkeaoja
joutui vaikeaan paikkaan neuvotteluissa EU:ssa artiklasta 141. En
ole ihan varma, olisiko joku toinen ministeri onnistunut saamaan
parempaa lopputulosta. Tämän halusin sanoa sen
takia, koska minusta ministeri on saanut täällä aika
kovaa ryöpytystä.
Ymmärrän myös 141-alueen tuottajien
pettymyksen. Se on täysin luonnollista. Mutta sitä on vaikea
ymmärtää, että tasapuolisuuden
nimissä aiotaan leikata Väli- ja Pohjois-Suomen
tukia. Varmasti 141- ja 142-alueiden rajamailla voi tulla ongelmia,
mutta niinhän se aina on ja kaikkien tukirajojen kanssa. Äsken
juuri olimme kuulemassa Raahen seudun ongelmia kakkostuen raja-alueongelmista,
ja nyt on kysymys elinkeinotuista. Raja-alueella tulee aina ongelmia,
mutta mitenkä ne ratkaistaan, siitähän
tässä nyt on kysymys. Raja-alueongelmia ei pidä ratkaista
niin, että koko pohjoisen alueen tukia leikataan.
Tasapuolista se ei olisi siksi, että Pohjois-Suomessa,
erityisesti Lapissa ja Kainuussa, talvi on pitkä ja luminen
ja siksi kasvukausi on huomattavasti lyhyempi. Tämä on
juuri se syy, miksi pohjoisen alueen tuki on pysyvä. Kainuussa
maataloustuottajat ovat ihan hämillään
ja vihaisiakin. He eivät olisi kuuna päivänä uskoneet
siihen, että Suomen keskusta tekee leikkauksia heille kansallisilla
päätöksillä. Ikävät
päätöksethän on totuttu aina
saamaan EU-nimikkeellä. Siellä meillä päin
on maaliskuussa vielä hyvinkin ja joskus huhtikuussakin
metri lunta ja maa on jäässä vielä pitkään
sen jälkeen eli pelloille pääseminen
on todella hankalaa. Vielä tämä rakennemuutoskin
on menossa, vaikka sitä on kymmeniä vuosia siellä tehty.
Kävimme tulevaisuusvaliokunnan kanssa Nivalassa tutustumassa
elintarviketuotantoon ihan alkutuotannosta lähtien ja söimme
sitten myös maittavaa ruokaa ed. Vilkunan kotitilalla.
Ministeri Korkeaoja oli mukana tuossa tilaisuudessa, jossa oli myös
erittäin hyvä ja korkeatasoinen seminaari, jossa
keskustelimme ruuasta ja sen tuotannosta. Vierailimme tuolla matkalla
navetassa, jossa oli 160 lehmää ja myös
lypsyrobotteja. Nämä lehmät eivät
pääse ulkoilemaan, tulevaisuudessa pääsevät
käyskentelemään asfaltilla. Tällaiset
tilatko me Suomeen haluamme ja vielä isommat tilat? Nyt
kysymys on tietysti siitä, että toisella tilalla,
jolla oli 20 lehmää ja joka oli tämmöinen
meikäläisen maalaistytön katsantokannalta
tavallisempi tila, tuntui ihan inhimilliseltä, ja tämä perhe
pystyi kuitenkin tulemaan toimeen, kun oli siinä kaikenlaista
muutakin tehtävää.
Mutta haluammeko Suomenkin maatalouden tällaiseksi,
todella isoon tuotantoon? Se tarkoittaa silloin isoja investointeja,
ja siinä meillä myöskin on etelässä ja
pohjoisessa ero. Jos teemme isot investoinnit tuolla Pohjois-Suomessa
ja sitten tulee joko sairastumisen kautta tai tuotanto-ongelmien
kautta ongelmia ja tila joudutaan myymään, minä kysyn,
kuka sen ostaa. Täällä Etelä-Suomessa
on paremminkin rikkaita yritysjohtajia, jotka harrastuksekseen saattavat
sitten tällaisia tiloja ostaa, mutta Pohjois-Suomessa ne eivät
mene kovin hyvin kaupaksi, ja sen takia investoinnit ovat aina suuri
riski. (Ed. Seppo Lahtela: On niitä ostajia!) Minusta tämä keskustelu, että 142-alueen
tukea leikattaisiin, on jo aiheuttanut epävarmuutta tuolla
alueella.
Toivon, että myös me pohjoissuomalaiset voisimme
syödä ihan oikeasti lähiruokaa eli siellä Kainuussa
tuotettua ruokaa. Kun ed. Kaikkonen täällä aikaisemmin
sanoi, että sitten mennään ostamaan ihan
muualta, niin minä joka ikinen kerta kaupassa käydessäni
ensin katson, sen verran olen protektionisti, onko Kainuussa tuotettua
ja sitten laajemmalla alueella tuotettua mutta vähintäänkin
suomalaista saatavilla. Toivon, että niin monet muutkin
tekisivät. Toivon, että tämä välikysymyskeskustelu
pistää fiksuksi tuntemani ministeri Korkeaojan
miettimään vielä uudelleen tätä pohjoisen
Suomen tilannetta ja miettimään sitä tasapuolisuutta,
mitä tässä korostitte.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Huotari kantaa aivan suotta huolta
siitä, ettei Pohjois-Suomessa ruoka riittäisi.
Tiedän, että tämä hallitus sekä tulevat
kyllä tämän asian takaavat.
Mutta mitä syntyy tähän välikysymyskeskusteluun
ja tähän viikkoon, mitä nyt elämme,
tämä viikko on alkanut varsin onnellisissa merkeissä. Jäin
miettimään, mihin perustuu se, että oppositio
ei jättänyt välikysymystä viime
viikolla, vaikka sitä valmisteltiin, mutta odotettiin parempaa tilaisuutta.
Se tilaisuus ilmeisesti tuli, kun Saddam Hussein pidätettiin
ja tältä osin vapautunut ilmapiiri levisi myöskin
tänne Suomeen.
Välikysymys tuli otolliseen, oikeaan aikaan, koska
välikysymyksen kautta vahvistuvat hallituksen rivit, löytyy
syvä yhtenäisyys siihen, että hallitusta
on tuettava, ja itsekin tätä asiaa siltä silmältä yritän
katsella ja nähdä tässä. On
syntynyt myöskin hyvä yhteistyö, hyvä näkemys
siitä, että koko oppositio, kaikki eduskunnassa
käytetyt puheenvuorot ovat tänään
antaneet syvän ja vahvan rintaman ja tuen suomalaiselle,
kotimaiselle maaseudulle ja sen tulevaisuudelle. (Ed. Huotari: Kyllä,
totta kai!) Tämän pohjalta en olisi ennakkoon
osannut uskoa, että tämä mieliala on näin
vahva ja se on näin aito ja kouriintuntuva. Pidän
sitä erinomaisen hyvänä asiana.
Mutta sen verran päivän asiaan. Kun tänä aamuna
katselin televisiota, niin siellä MTV3:n uutisissa kerrottiin,
kuinka tämä pienkanaloiden osuus ja pienkanaloiden
tulevaisuus Suomessa on uhattu ja loppuu, kun tulee tämä munanleimauspakko.
Tässäkö on se rintama olemassa, mitä me
pyrimme ja ajamme? Eli näin konkreettisesti sanottuna,
jos itselläni tai — kun näin ed. Oinosen
suurten entisten heinäsatojen tuottajana saapuvan saliin — ed.
Oinosella ja itselläni on sata kanaa ja kun meillä ei
tätä munanleimauskonetta ole, niitä munia
ei voi markkinoille saattaa. Tähänkö ollaan
menossa? Tässäkö on tämä Euroopan
unionin holhous, EU:n mahdottomuus tähän suomalaiseen
elämänmenoon? Luulen, että tämänpäiväinen
keskustelu ei myöskään tätäkään
ole tarkoittanut.
Vaikkakaan tapani ei ole menneitä kaivella, niin sen
verran muistuttaisin, kun näin, että ed. Kankaanniemi
saapui saliin, että muutamassa kuukaudessa on maailma muuttunut
sen verran, että kun hallitus antoi valtioneuvoston selonteon konventin
tuloksista ja valmistautumisesta hallitustenväliseen konferenssiin — ja
kun näen, että kokoomus on erittäin täydellä rintamalla
tässä välikysymyksessä allekirjoittajana — niin
silloin ed. Kankaanniemi oli hoitanut lausuman, mistä äänestettiin.
Lausuma kuului: "Eduskunta edellyttää valtioneuvoston
toimivan siten, että perustuslakisopimukseen sisällytetään
- - periaate siitä, että monimuotoisen maataloustuotannon on
voitava jatkua kaikilla unionin alueilla, mukaan luettuina alueet,
joilla on erityisiä ongelmia." Lainaus ja lausuma päättyy.
(Ed. Kankaanniemi: Senkin kaadoitte!)
Tämän rintaman puitteissa kaivoin tämän
vanhan äänestyspöytäkirjan esille
ja arvelin sen verran kerrata, että silloin ei ollut suomalaisella maataloudella
tuntijoita, mutta nyt tämä tuki ja tuntuma ovat
tulleet tähän mukaan. (Ed. Vistbacka: Lukekaa,
miten äänestettiin!) Silloin äänestivät
tämän lausuman puolesta elikkä painoivat
punaista nappia hyväksyessään tämän
lausuman kristillisdemokraatit tietysti, ed. Kankaanniemen eduskuntaryhmä kokonaisuudessaan;
kun
menemme täältä oikealta vasemmalle, perussuomalaisten
eduskuntaryhmä kokonaisuudessaan ja vasemmistoliitto kokonaisuudessaan; sitten
täällä ehkä parhainta huolta
tänään kantaneesta eduskuntapuolueesta
kokoomuksesta ed. Hemmilä, mutta muilla ei ollut tieto
vielä silloin olemassa, että tätä suomalaista
maataloutta pitää tuntea ja tukea, eikä myöskään
käsitystä siitä, että on suomalaisesta
elämänmenosta kysymys; ja hallituspuolueista pari
mustaa orjaa, joiden toimintaa silloin katsottiin, etteivät
olleet oikeassa, mutta tänä päivänä on
mukava kuunnella niitä puheita. Näen ed. Oinosen
salissa, ja itse siinä olin tietysti toisena. Tältä osin
tämä keskustelu, mitä tänään
on syntynyt ja käynyt, lämmittää mieltäni,
että olemme silloin ilmeisesti ed. Oinosen kanssa olleet
oikealla linjalla, kun olemme jo siinä vaiheessa kantaneet
huolta kotimaisesta pohjoisten alueitten maataloustuotannosta, sen kannattavuudesta
ja säilymisestä. (Ed. Kankaanniemi: Jatkakaa sillä linjalla!)
Ministerin tämän päivän
vastauksen perusteella voi todeta, että vastaus oli varmasti
odotettu ja hyvä, mutta kun siinä vastauksessa
korostettiin erityisesti investointitukia, investointitukien ulottamista
ja loppuun saakka käyttämistä koko Suomen
alueella, tietysti on niin, että kannattavan viljelyn edellytys
ei oikein tuo kestävyyttä, jos koko tukinäkemys
tulevaisuudessa perustuu investointitukiin, koska ne investoinnit,
mitä investointituillakin tehdään, ovat
sellaisia, missä pitää olla myöskin
omaa rahaa, joko omaa tai pankista otettua, mutta itsekin pitää maksaa.
Jos tulevaisuuden näköalat ovat sellaiset, että ei
kannattavalle tuotannolle ole pitkäjänteistä tulevaisuutta
olemassa, niin silloin syntyy se asia, mitä ainakin itse
mietin tässä viljelijänä, kuinka
voi investoida, jos tuotanto ei ole tulevaisuudessa jatkuvaa ja
kannattavaa. (Ed. Salo: Juuri näin!) Tämän
asian näkisin niin, että tätä ei
olisi niin korkeasti painotettava kuin sitä nyt on painotettu,
mutta hyvä sekin, että saadaan sieltä pois.
Mutta voi todeta niin myöskin, että Euroopan unioni,
joka on syyttänyt Suomea, että Suomi ei ole käyttänyt
kaikkia investointitukimahdollisuuksia, maksanut kaikkia tukia,
mitä voitaisiin näihin investointeihin ohjata,
sieltä käsin on nähtävissä se
uhka, mikä Euroopan unionin kautta suomalaiselle maanviljelylle
ja viljelykselle on tulossa. Sieltä ei ole hyvää nähtävissä,
ja toivon, että tähän löytyisi
sellainen suomalainen yhtenäisyys, niin kuin tämänpäiväinen
keskustelu on antanut ymmärtää, että tästäkin
asiasta voidaan seuraavan kerran neuvotella vähän
paremmin ja paremmalla lailla.
On ollut kiistatta selvää, että eriarvoisuutta
on vältettävä, eriarvoisuutta ei saa
korostaa. Kun itse vaikutan Luumäen ja Savitaipaleen rajalla, missä on
B- ja C-alueen raja, niin ymmärrän erinomaisen
hyvin sen asian, että ei voi olla kovin suuria eroja näitten
eri alueitten välillä, mutta en ymmärrä kyllä sitä,
että Savitaipaleeltakin pitää sauna polttaa,
jos se Luumäeltä on poltettu, niin kuin monessa
puheenvuorossa on täällä asiaa siteerattu.
Siihen pitää löytää joku
muu ratkaisu, mikä on yksinkertaisempi ja parempi. Ymmärrän
kyllä, erinomaisesti ymmärrän tämän
asian, että hallitus tulee kyllä tämän
asian puitteissa varmasti parhaansa tekemään,
ja tämänpäiväinen keskustelu
antaa sille tuen ja mahdollisuuden. On suomalainen, syvä suomalainen,
kotimainen yksimielisyys tässä asiassa olemassa.
Ed. Pulliainen puheenvuorossaan täällä totesi, että viljelijöiden
henkinen kestokyky on äärirajoilla, ei kaikkien
mutta joidenkin ja liian monen. Tähän asiaan on
nähtävissä se, että pitää löytää parempi
usko tulevaisuuteen, vahvempi talous ja myöskin niin, että viljelijöillä ja
viljelijäperheillä on yhteistä aikaa,
jolloin ei koko ajan tarvitse miettiä sitä, mitä EU:n
kautta tulee, mitä tulee talouden kestävyyteen
ja mitä suomalaisen maatalouden tulevaisuuteen, että näitä asioita
ei tarvitse pohtia siinä laajuudessa kuin ne tällä kertaa
ovat aina ajankohtaisia.
Suomalaisia nöyryytetään vakituiseen
Euroopan unionin kautta. Sen pohjalta on syntynyt myöskin
tämä kotimainen, Euroopan unionin edellyttämä tarkastus-
ja valvontavelvoite. Ymmärrän, että näin
on ollut oltava, mutta näkisin myöskin, kun siinä kansanliikkeessä,
kapinaliikkeessä, olen ollut mukana, mikä eduskunnassa on
olemassa, että valvonnan ja valvojien pitäisi olla
yhteistyössä viljelijöiden kanssa niin,
että viljelijä kokisi, että valvoja tukee
viljelijän elämää ja tulevaisuutta,
eikä sitä koettaisi sellaisena peikkona kuin se
nyt nähdään. (Ed. Salo: Pikkuhitlerit!) — Ed.
Salo aivan hyvin muistutti tämän näkemyksen,
millä tätä joukkoa nimitetään,
pikkuhitlerjoukko, joka pyrkii tätä tällaista
toimintaa Suomessa rajoittamaan ja saattamaan tämän parempaan
järjestykseen. Toistan tässä vanhan sanoman,
kuinka se olisi saatettavissa parempaan järjestykseen:
niin kuin autokatsastus. Kun näen, että ed. Vistbacka
takana katselee nimismiehen silmin tätä puheenvuoroani,
niin katsastusmiehet Suomessa olivat ennen erittäin vihattuja,
mutta tällä kertaa he ovat autoilijan parhaita ystäviä ja
yhteistyökumppaneita.
Toivon, että näillä ajatuksilla tämä maailma kulkee
parempaan suuntaan. Maaseutu on aina ollut suomalaisen yhteiskunnan
yrittäjän ja työtätekevän,
ahkeran väen kasvuperusta ja kasvupohja. Se on ollut tätä ennen,
ja tämänpäiväisen keskustelun
perusteella, jos tästä lyhyen yhteenvedon itse
omin lupineni vedän, on nähtävissä, että myöskin
tulevaisuudessa maanviljelijällä ja maaseudulla
on ystäviä ja ainakin tämän
päivän eduskunnassa koko salin täydeltä.
(Suosionosoituksia yleisöparvelta)
Toinen varapuhemies:
Haluan huomauttaa lehterillä olevalle yleisölle,
että tässä salissa ei ole lupa eikä mahdollisuus
osoittaa sen enempää hyvässä kuin
huonossakaan omaa mieltään. Pyydän, että lehteriyleisö ottaa
tämän tosissaan huomioon.
Esa Lahtela /sd:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Seppo Lahtelan puheesta voisi vetää johtopäätöksen,
jotta, niin kuin ymmärsinkin, 142:ta ei pidä sillä tavalla
avata, jotta menetetään oikeus jatkossa käyttää sitä tukea,
mikä on pysyvästi saatu aikanaan EU:n neuvotteluissa
ja liittymisneuvottelujen yhteydessä. Minusta se on tässä se johtolanka,
oleellinen kysymys. Meille jaetusta ministerin puheenvuorosta jää jossakin
mielessä epävarmaksi se tilanne, mitä tulee
tapahtumaan siinä vaiheessa, kun vaikka meillä myöntövaltuutta
olisi, me leikkaamme kansallisesti itse sitä tukea, tuleeko
siitä semmoinen käytäntö, että se menetetään
pysyvästi eli emme pystykään käyttämään
jatkossa niitä mahdollisuuksia. Tässähän kyse
on siitä, jotta kun tukirakenne muuttuu, niin jotkut häviävät,
jotkut voivat tietyllä tavalla voittaa, mutta kun kyse
on kuitenkin vuotuisesta tulosta, niillä investointituilla,
niin kuin edellä on puhuttu, ei korvata sitä menetystä,
ja se voi muuttaa jonkin verran ja muuttaakin myös tuotantorakennetta.
Sitten tässä voisi vähän
toiselta näkökulmalta tarkastella kuin aikaisemmat
puhujat ovat käyneet läpi tätä.
Ensinnäkin tämä suuruusfilosofia, joka
meillä on menossa Suomessa ja jota MTK:kin on tukenut,
on lähtenyt siitä raakasta ajatuksesta, että pitää suurentaa
ja suurentaa. Se on tehnyt nämä vaikeudet. Jos
katsoo sitä eteläistä aluetta ja pohjoista
ja itäistä aluetta, niin kun maantieteellisesti
katsoo, niin sen tyyppiseen kehitykseen meillä ei ole mahdollista
mennä tai sitten välimatka tulee niin pitkäksi,
että se ei ole enää kannattava, se ei
ole järkevä. Sen takia meidän pitäisi
uskaltaa katsoa sitä myös siltä kannalta
ja tunnustaa, että meillä on tarve sille pysyvälle
tuelle, joka on luotu aikanaan liittymissopimukseen, eikä pidä lähteä murentamaan
sitä ajattelua. Ministerin pitää pitää siitä kiinni.
Toivon mukaan sitä ei ole luvattu missään
neuvotteluissa, että näin tehtäisiin
eli purettaisiin se.
Siinä raja-aluekysymyksessä, jotta totta kai
tukirajalla tapahtuu, että siinä on tietyn kokoinen kynnys
olemassa, pitää tehdä jotkut muut ratkaisut
tai sitten tunnustaa, että siinä on kynnys. Tällä hetkellä on
eletty sen kanssa. En tiedä, onko siinä niin isoja
ja hirveitä juttuja tapahtunut jonkun siirtymän
osalta, niin kuin on puhuttu, jotta voisi siirtyä pohjoisen
alueelle koko maatalous. Sitä minä en nimittäin
usko. (Ed. Huotari: Se on mahdottomuus, lumet ja jäät
suuren osan vuotta!) Se on ihan pöljää puhetta,
ja se on täysi mahdottomuus, koska kasvillisuusvyöhykkeet
ovat ihan toisenlaiset ja viljavuusolot, kaikki mahdollisuudet.
Sen takia se on nyt jostakin hihasta temmattu juttu.
Minä olen kanssa pienten puolella. Ed. Seppo Lahtela
edellä puhui pienkanaloista, mutta tämä koskee
paljon muitakin. Meillä on valiokunnassa jopa sitä pohdittu,
voitaisiinko kanojen pyrstöön laittaa leimasin.
Siinä olisi juokseva numero, (Ed. Vihriälä:
Mitä se auttaa?) ja se lätkäisisi leiman
siihen, jolloin ei tarvitsisi sitä käsityötä tehdä.
Siinä kun ei kuulemma sitä patenttia ole vielä olemassa,
niin sitä voi käydä joku pellepeloton
käydä keksimään, miten tämmöinen
järjestelmä tehtäisiin. Näkyisi
aina juokseva numerointi, niin ei tarvitsisi kantaa huolta tämmöisistä asioista,
niin kuin Brysselin päässä kannetaan
siitä. Siitä ei ole nimittäin mitään
ongelmaa ollut Suomessa, ja johan on pöljä homma,
että pitää käydä käsin
leimailemaan näitä tai ostamaan kalliita koneita
muutaman kanan takia, jos aikoo uskaltaa toisille luovuttaa niitä munia.
Isoa hintaa niistä ei saa millään muotoa.
Sitten semmoiseen kysymykseen, kaikki tämä ei
nimittäin ole ihan EU:sta lähtöisin.
Kyllä meillä Suomessa on semmoinen asennevamma
kaiken kaikkiaan olemassa yrityskulttuurin osalta. Kävimme
hiljattain valiokuntana Italiassa tutustumassa heidän kulttuuriinsa.
Minusta siellä on jollakin tavalla kuitenkin terveempi
olotila. Kävimme katsomassa pienessä juustolassa.
Se oli kohtuullisen kokoisen maatilan yhteydessä oleva
juustola, jossa tehdään noin 30 kappaletta 8 kilon
juustokinkoa päivässä, se otti nimittäin naapuritilankin
maidot siihen ja jalosti ne. Kerma oli ainoa, joka vietiin ulos,
ja valmiit juustot tietysti aikanaan. Ne oli varastossa vähän
kypsytetty. Jos Suomessa olisi semmoinen juustola, se olisi lopetettu
alta aikayksikön. Iso Valio olisi maksanut siitä jonkinlaisen
hinnan, ja se olisi pantu kiinni. Sen takia minä osoitan
myös tuottajia kohtaan sormella, miten me tämän
lähiruoka-ajattelun koemme.
Itse tulen Kiteeltä. Tänä aamuna
läksin sieltä. Meillä on pikku Ingmanin
meijeri siellä vielä. Ne, jotka lähettävät
Ingmanin meijeriin maitoa, ovat kuin mustia lampaita siellä.
Niitä katsotaan isomman tuottajaporukan toimesta niin kuin mustia
lampaita. Ne ovat vähän toisen luokan kansalaisia,
kun ne eivät lähetä Valiolle, jolloin maito
viedään Jyväskylään
tai johonkin ympäri Suomea. Tässä kannattaisi
vähän miettiä sitä, eikö asennetta
pitäisi muuttaa paikallistasolla. Minkä takia?
Koska isäntä on siinä se, joka päättää,
mihin lähettää. Väittivät
paikalliset vielä, jotta Ingman maksaa vähän
paremman hinnan maidosta. Mutta tämä on kai sitä politiikkaa,
jota meikäläinen ei tällä koulutustasolla
vielä ihan ymmärrä. Mutta tässä olisi
semmoista pohdittavaa, koska minusta tärkein olisi lähiruoka-ajattelu,
se, jotta jos vähemmän sitä köijättäisiin,
niin se työ jäisi omalle paikkakunnalle.
Samaten pienteurastamojen osalta, näiden jalostuslaitosten
osalta, on hyvin monia ongelmia, joita ed. Marjaana Koskinen jossakin
vaiheessa aikaisemmin totesi vastauspuheenvuorossaan paikaltaan.
Siellä on ensinnäkin se näköala,
että nämä pienet teurastajat eivät
tahdo saada eläimiä sinne. Sitten toisaalta meillä on
rakenne — se tulee oikeastaan EU:n taholta osin — on
nämä hygieniasäännökset,
tarkastusmääräykset, ja se maksaa näissä pienissä teurastamoissa
niin paljon, jotta sen takia niistä ei tule niin kilpailukykyistä tuotetta.
Se on ainut, jotta tehdään pitkälle jalostetuksi
tuotteeksi, jolloin saadaan kovempi hinta. Onneksi senkin tyyppisiä on
nyt löytynyt. Sen lisäksi tulevat nämä hävitysongelmat,
että pitää Honkajoelle asti köijätä kohta
kaikki suolenpätkät, että niitä ei
saa edes hävittää siinä omassa
ympäristössä.
Sen takia minä odotan, että tässä myös
katsottaisiin tätä omaa pesää,
miten me hoidamme kansallisesti näitä sääntöjä,
ja oltaisiin jossakin vähän itsepäisempiäkin,
koska ihan kaikkea meidän ei aina tarvitse mennä kysymään
tuolta Brysselin suunnalta, vaan tehdään maalaisjärjellä, kun
tässäkin keskustelussa pitäisi olla maalaisjärki
aika paljon käytössä, niitä hyviä ratkaisuja, jotka
ovat meille suomalaisina hyviä. Sen takia minä odotan,
jotta neuvotteluissa, mihin nyt päädytäänkin,
otetaan huomioon se reunaehto, että sitä 142:ta
ei revitä. Minulle riittää se homma.
Jukka Vihriälä /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Oppositiopuolueiden tekemässä välikysymyksessä kysytään,
miten hallitus aikoo varmistaa kotimaisen elintarviketalouden tulevaisuuden,
maatalouden riittävän kannattavuuden ja maaseudun
elinvoimaisuuden sekä Etelä-Suomen käsittävällä 141-alueella
että Väli- ja Pohjois-Suomen käsittävällä 142-alueella.
Kysymys on varmastikin perusteltu ja oikeutettu, mutta ei hallituksen
kaatamisella maatalouden kannattavuutta ratkaista, arvoisat opposition
edustajat.
On jollain lailla liikuttavaa kuulla sitä keskustelua,
mitä tänä päivänä on
kuullut, ja minusta myönteistä. Olen kohta 21
vuotta ollut tässä salissa enkä muista,
että olisin kuullut ennen kaikkea nykyiseltä oppositiopuolueelta
ja pääoppositiopuolueelta kokoomukselta tämän
runsaan 20 vuoden aikana niin myönteistä suomalaisen
maatalouden puolesta kuin tänään on kuultu.
Tämä on positiivista. Tästä annettakoon
tunnustus, mutta kokoomus oli 16 vuotta yhtä kyytiä hallituksessa
hoitamassa myös maan maatalouspolitiikkaa, ja jäljet
näkyvät tänä päivänä.
Sinä aikana tehtiin liittymissopimus Euroopan unioniin. Kun
muistaa sen, miten tässä salissa käytiin vuonna
94 keskustelua siitä kansallisesta tukipaketista, vain
muutaman äänen enemmistöllä silloinen
kokoomuksen eduskuntaryhmä hyväksyi sen. Merkittävä osa
kokoomuksesta olisi ollut sen kaatamassa. Mitä olisi silloin
tapahtunut suomalaisille perheviljelmille? Minusta tämäkin
kysymys on ainakin syytä tuoda tässä keskustelussa
tällä kertaa julki.
Kun Etelä-Suomen kansallisesta tukiohjelmasta syntyi
neuvottelutulos hallituksen ja tuottajajärjestöjen
kanssa siltä pohjalta, jonka maatalousministeri Korkeaoja
oli neuvotellut komissaari Fischlerin kanssa, onhan totta, ettei
tämä ole täydellinen, jokainen sen tietää,
eikä riittävän hyvä, mutta mikä oli
toinen vaihtoehto? Tämän kanssa — ikävää,
kun täällä sanotaan, negatiivisessa mielessä — on
elettävä. Kaikkien muittenkin sopimusten kanssa
meidän on ollut pakko elää ja täytyy
elää tästä eteenkinpäin.
Pitää vielä muistaa, että myöskin...
Puhutaan nyt tästä 141 artiklasta. Se syntyi viime
hetken kompromissina silloin, kun Euroopan unioniin liityttiin,
kun Suomi neuvotteli liittymisehdoista. Silloin Suomi jaettiin,
kuten täällä mielestäni pääministeri
toi hyvin esille, silloin minun mielestäni Suomi jaettiin
mielivaltaisesti kahteen osaan Tampereen pohjoispuolelta 62. leveyspiiriä mukaellen.
Rajalinjasta pohjoiseen olevat alueet EU hyväksyi pysyvästi
niin sanotun pohjoisen tuen alueeksi. Eteläpuolisia alueita
ei sen sijaan katsottu luonnonolosuhteiltaan niin kehnoiksi, että niille
saisi maksaa pysyvää tukea. Avuksi kehitettiin
tämä juuri edellä mainittu 141 artikla,
joka sen jälkeen on kalvanut mieliä kaikilla maatalouspolitiikasta
vastaavilla, niin uskon. Tämä on ollut sekä tuottajajärjestössä ja
tiedän, että myöskin tässä salissa
niillä, jotka todella haluavat kantaa huolta Suomen maatalouden tulevaisuudesta,
vakava paikka. Varmasti näitä on myöskin
kokoomuksen ryhmässä, mutta rohkenen vakuuttaa,
että kyllä Suomen keskusta on pannut ja yrittänyt
pitää kättään alimpana
silloin, kun talonpojan asiasta on päätetty. Ei
ole kaikissa onnistuttu, ed. Salo, sen tohdin sanoa. On tullut huonojakin
ratkaisuja. Niidenkin kanssa on pitänyt elää myöskin
Lipposen hallitusten aikana. (Ed. Salo: Arvostan rehellisyyttänne!)
Arvoisa puhemies! On helppo olla jälkiviisas, kun toteaa,
että Suomi allekirjoitti maatalouden osalta vaillinaisen
neuvottelutuloksen kevättalvella 94. Toinen virhe tehtiin
vuonna 96, kun Suomi ensimmäisissä 141-neuvotteluissaan
hyväksyi komission esityksen siitä, että ankaran
ilmastomme haittoja voidaan hyvittää maksamalla
korotettuja investointitukia. Asioille annettiin periksi pykälän
soveltamisessa, ja oli hurskastelua luulla, että seuraavissa
neuvotteluissa onnistuttaisiin paremmin. Tämä on
sitä realiteettia ja sitä tosiasiaa, että meillä ei,
hyvät edustajakollegat, ole omaa maatalouspolitiikkaa,
vaan me olemme Euroopan yhteisessä maatalouspolitiikassa.
Tätä ei tunnuta aina tässäkään
salissa riittävästi ymmärrettävän.
Suomessa on tällä hetkellä kaksi erilaista
maatalousaluetta ja myös maatalouspolitiikkaa. Tämä on
tosiasia. Pohjoisessa maksetaan säilyttävää tukea,
joka ei mahdollista riittävää tuotannon
lisäämistä, mutta joka pyrkii turvaamaan
jonkinlaisen tuotannon niin sanotussa Väli- ja Pohjois-Suomessa.
Etelässä taas maatalouspolitiikkaa hoidetaan kehittävällä tuella, jota
sitäkin ollaan osittain ajamassa alas. Tämä on
vain niin. Luxemburgin sopimus, maatalousratkaisu, on tehty ja senkin
kanssa on sitten yritettävä tulevaisuudessa elää.
Herra puhemies! On hyvä, että eduskunnassa, kuten
alussa jo totesin, pitkästä aikaa keskustellaan
kotimaisesta elintarviketuotannosta ja ennen kaikkea kotimaisen
maataloustuotannon kannattavuudesta eli siitä, mitä viljelijäväestölle jää käteen,
kun se tekee raskasta työtä. Täällä lehtereillä on
viljelijöitä, jotka hyvin tietävät
raskaan työn ja sen, mitä jää viivan
alle, kun on päivän, koko vuorokauden, työskennellyt
oman elintarviketilansa hyväksi.
EU on muuttanut merkittävästi Suomen maataloutta.
Tilastokeskuksen tuorein selvitys osoittaa, että tuotantoa
jatkaneiden viljelijöiden tilakoko on kasvanut noin 6 hehtaaria
eli 26 prosenttia EU-jäsenyyden aikana. Viljelmien keskikoko on
nyt noin 30 hehtaaria. Kotieläinmäärissä on tapahtunut
vielä suurempi nimenomaan tilakohtainen kasvu. Viime vuosien
rakennekehitysvauhdissa mukana olleiden tilojen — noin 52 000
tilaa — maataloustulo kasvoi seitsemän EU-vuoden
aikana keskimäärin vain 1 400 euroa eli 10,3 prosenttia,
kun vastaavana aikana palkansaajien ansiotaso nousi 28 prosenttia.
Mielestäni nämä luvut kuvaavat sen, mitä on
tapahtunut viimeisten vuosien aikana. Kun tätä keskustelua on
seurannut, tulee semmoinen tunne, että nyt puolen vuoden
aikana, kun Matti Vanhasen hallitus on istunut ja sitä edelsi
Anneli Jäätteenmäen hallitus, olisivat
kaikki ongelmat syntyneet. Eihän, hyvät sisaret
ja veljet sekä oikealla että vasemmalla, asia
näin ole. Kyllä tämä on pitkän kehityksen
tulos, mitä on tapahtunut. On kohtuutonta syyttää tässä tilanteessa
yksistään nyt Vanhasen hallitusta.
Toivon hartaasti, että sen vastauksen pohjalta, jonka
maatalousministeri täällä antoi ja jota
erittäin hyvin pääministeri täällä täydensi,
maan hallitus ja tuottajajärjestö löytävät
ratkaisun, jolla myöskään ei 142-tukea
leikata ensi vuoden aikana, ja kun sitten tämä suuri
reformi on tulossa, niin yhdessä löydetään
ratkaisu, joka on oikeudenmukainen kaikille viljelijöille
koko tässä isänmaassa.
Jari Leppä /kesk:
Herra puhemies! Viljelijät ovat olleet aivan oikeutetusti
huolissaan omasta asemastaan ja omista ansioistaan. Kun katson herra
puhemiestä, joka on myöskin Veikkauksen hallintoneuvoston
puheenjohtaja, niin viljelijöiden asema ei voi olla mitään
arpapeliä eikä mitään veikkaamista,
vai onko oikein niin, että vaihtoehto yksi on tulotason
kehitys, risti jatkuvan muutoksen ilmapiirissä yrittäminen
ja kaksi epävarmuus ja lyhytjänteisyys? Näinhän
ei asia voi olla, vaan tämä on tuotannonala, joka
tarvitsee pitkäjänteisyyttä ja kauaskatseisuutta.
(Ed. Salo: Keskustan aikana kerroin on pudonnut nollaan!) — Nyt
ei puhuta kertoimista, ed. Salo, vaan nyt puhutaan vakavasta asiasta.
Ihmettelen sitä, että kun parastaikaa on menossa
viljelijöiden etujärjestöjen ja ministeriöiden
väliset tuloneuvottelut, jotka ovat pahasti nyt jo myöhässä,
sopimukseton tila alkaa muutamien päivien kuluttua, te,
arvoisa oppositio, olette vielä ottaneet oikeudeksenne,
oikealta vasemmalle ulottuen, vielä viivästyttää näitä neuvotteluja.
(Ed. Jari Koskinen: Onhan voitu neuvotella tälläkin
hetkellä, jos niin halutaan!) — Ed. Jari Koskinen,
MTK on siinä mielessä erityinen ja erilainen etujärjestö,
että se kunnioittaa parlamentaarista päätöksentekojärjestelmää ja
odottaa silloin tämän tulevan äänestyksen,
tämän keskustelun, tuloksia. Tiedätte
sen yhtä hyvin kuin itsekin tiedän sen, että tämän
talon kunnioittaminen on aina ollut myöskin meille viljelijöille
sydämenasia. Niin se on myöskin nyt. Siksi ihmettelen,
miksi tämä on ajoitettu näin, kun me
kaikki tiedämme sen — pääministerin
suulla sen tänään kuulimme — että ensi
vuonna, vuoden alkupuolella, käydään
selontekokeskustelu, syvällinen sellainen, maatalouden
tulevaisuudesta pitkälle tulevaisuuteen. Siinä yhteydessä me kaikki
pystymme linjaamaan niitä näkemyksiä, joita
meillä tässä yhteisesti on ja joita me
kaikki tämän keskustelunkin perusteella haluamme eteenpäin
viedä, niin tärkeäksi selvästi
on tullut se ilmapiiri esille tämän keskustelun
pohjalta. Me kaikki haluamme sitä tehdä. Näin
myöskin uskon. Siksi ihmettelen tämänpäiväistä ja
tämänaikaista välikysymystä.
Mutta, herra puhemies, tämän keskustelun johtopäätöksenä on
aivan selkeä, yksiselitteinen lopputulema. Se on se, että mikäli
se hallituksesta tai eduskunnasta riippuu, MTK:n, SLC:n ja maa-
ja metsätalousministeriön tuloneuvottelujen osalle
ei paineita luoda minkään avaamisesta tai minkään
leikkaamisesta, vaan tämä talo ja hallitus tulevat
kunnioittamaan tuota toivon mukaan yksimielistä tulosta,
jonka sitten maa- ja metsätalousministeri voi siunata ja
päättää tästä asiasta.
Se on meidän tavoitteemme, se on myöskin hallituksen
tavoite. Siihen me kaikki haluamme varmasti pyrkiä ihan
aidosti ja ihan oikeasti. Se tapa meillä täytyy
myöskin olla, ja se neuvottelurauha meidän täytyy
niille neuvottelijoille, jotka omista ansioistaan, omasta tulevaisuudestaan
ja tulotasostaan keskustelua käyvät.
Herra puhemies! Ilman yksimielisyyttä ja yhteistä maatalouspolitiikan
tavoitetta paineet kansallisen ja EU:n maatalouspolitiikan osalta
muodostuvat meille liian koviksi. Siinäkin mielessä vetoan
edelleen siihen yksimielisyyteen ja laajaan kannatukseen ja kannustukseen
viljelijöitä kohtaan, jonka tämän
päivän keskustelu on mukanaan tuonut.
Sen verran tulevasta, että kun vuonna 2005 on sitten
sen suuremman myllerryksen aika ja siinä tämä dekoplaus
tulee meillä eteen, elikkä tukien irrottaminen
tuotannosta, me voisimme — myöskin ministerille
tässä samalla viestiksi — löytää sellaiset
ratkaisut, että edelleenkin siinä tilanteessa,
kun muun muassa lfa-tukea laajennetaan ja myöskin sen tukivaltuuksia
kasvatetaan, me löytäisimme siinä myöskin
kannustavia elementtejä, ettei se olisi puhtaasti sidottu
määriin, ei eläinmääriin
eikä hehtaarimääriin, vaan että siinä säilyisivät
ne tukielementit, jotka myöskin kannustavat tuotantoon
myös tulevaisuudessa. Sitä me myöskin
varmasti haluamme.
Herra puhemies! Vielä kerran: Olen hyvin iloinen ja
myöskin viljelijänä otettu siitä yksimielisestä ilmapiiristä,
joka vallitsee salin laidasta laitaan. Tästä on
hyvä jatkaa. Muistetaan, että me teemme töitä yhden
meidän tukijalkamme puolesta, joka on myöskin
turvallisuuden näkökulmasta yksi tärkeimmistä aloista.
Haluamme kaikki yhteisesti säilyttää oman
kansallisen ruuantuotantomme.
Olli Nepponen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Ed. Lepälle antaisin heti
vastauksen: Eipä 99 etujärjestö, jonka
jäsen minäkin olen edelleenkin, paljon kunnioittanut
parlamenttia, kun sianraatoja kannettiin tänne eduskuntatalon
portaille. Kannattaa katsoa myöskin taaksepäin, muttei
peruutuspeiliin. (Ed. Salo: Kuka kantoi?) — Oli MTK:n toinen
varapuheenjohtaja. (Ed. Seppä: Se ei ollut järjestöpäätös!) — Se
oli MTK:n järjestämä.
Toiseksi ed. Vihriälälle haluaisin muistuttaa siitä,
kun keskusta vastasi Lipposen ensimmäistä hallitusta
koottaessa kysymyksiin, että keskustan näkemyksen
mukaan tarvittavat lisäsäästöt voidaan
saada muun muassa yritystukien ja maatalouden menojen supistamisesta,
että kyllä ne päätökset
on tehty niillä ajatuksilla myöskin, mitä keskusta
esitti. Kaksi kertaa Suomen maataloudessa on epäonnistuttu
EU:n kanssa käytävissä neuvotteluissa
pahoin ja kummallakin kerralla on ollut keskustasta tullut maatalousministeri, joten
kyllä tässä osasyytä kannattaa
etsiä myöskin keskustan suunnalta.
Itse tulen Etelä-Savosta, jossa on elintärkeää, että maatalouden
tukijärjestelyt voivat jatkua, mutta kun olen Etelä-Suomesta
Alastarolta, jossa sukuni on viljellyt 1500-luvulta lähtien
ja viljelee edelleen sukutilaa, niin katson, että sielläkin
on voitava elää paremmin kuin tässä nyt
luvataan. Etelä-Suomen vakavien vaikeuksien tuista tehty
ratkaisu jäi viljelijöiden näkökulmasta kauaksi
asetetuista tavoitteista. Tukitasot ovat laskevia, niitä leikataan,
ja tuen kesto on vain neljä vuotta. Tavoitteena ollut tukien
lähtötason korotus ei toteudu. Samassa yhteydessä luovuttiin
muun muassa oikeudesta maksaa kasvinviljelyn kansallista tukea ympäristötuen
lisäosana.
Tehdyllä sopimuksella jäi avoimeksi paljon kysymyksiä,
jotka odottavat Suomen viljelijöiden edun mukaisia päätöksiä.
Poliittista vastuuta on kannettava, ja nämä kysymykset
on ratkaistava. Uusia takapakkeja, reunaehtoja, ahdistavia lisätulkintoja
virkamiestason jatkoneuvottelussa ei kaivata. Rahoituksen on löydyttävä aukioleviin
kysymyksiin. Päättäjien tulee muistaa
se periaate, että on maataloutta voitava harjoittaa kaikkialla
EU:ssa, mutta kaikkialla Suomessa, ja kaikkien viljelijöiden
on oltava tasavertaisessa asemassa.
Niin kuin täällä on toistettu, neuvotteluihin lähdettiin
laajan yksimielisyyden vallitessa, ja haluan kyllä painottaa,
että jatkossakin meidän on tuettava maatalouden
osalta yksimielisesti tehtäviä ratkaisuja. Vain
sitä kautta luodaan erityisesti nuorille viljelijöille
se motivaatio, mitä tarvitaan, jotta he voisivat jatkaa
sitä ammattia, johon ovat aikoneet ryhtyä, jotta
tuo ketju voisi jatkua sukupolvien yli, niin kuin itsekin totesin: 1500-luvulta
sukuni on viljellyt ja aikoo viljellä edelleenkin. Mutta
milloin ryhdytään aidosti miettimään
maatalouspoliittisia päätöksiä tulevaisuusnäkökulmasta?
Nämä tehdyt sopimukset yllyttävät
rakennekehitykseen, laajentamaan, investoimaan, mutta jättävät
samanaikaisesti auki monia tukiratkaisuja. Meidän on saatava
jatkajia tiloille, koska viljelijät ikääntyvät
kasvavassa määrin. Suomalaisen elintarvikeketjun
kotimainen raaka-ainevarmuus on turvattava ja pidettävä nuorten
maanviljelijöiden tulevaisuudenusko ja edellytykset yrittämiseen
ykkösasiana. Jatkuvat maatalouspolitiikan uudistukset,
epävarmuus jopa sovittujen asioiden pitämisestä järsivät
energiaa tilojen toiminnan varsinaiselta kehittämiseltä.
Maanviljelijät kaipaavat työrauhaa.
Viime perjantaina Etelä-Savon maakuntavaltuusto kokouksessaan,
jonka puheenjohtajana toimin, yhtyi pohjoisten ja itäisten
maakuntien yhteiseen kannanottoon, että 141 artiklan tarkoittamasta
pohjoisesta tuesta ei saa leikata muiden hyväksi. Ratkaisut
on löydyttävä niin, että myöskin
Etelä-Suomen viljelijöiden toiminta turvataan,
ja se on varmasti meidän kaikkien yhteinen tavoite.
Markus Mustajärvi /vas:
Arvoisa puhemies! Ensimmäiseksi haluaisin muistuttaa
ed. Leppää ja muutamaa muutakin kansanedustajaa siitä,
missä he olivat viime viikolla, kun olisi pitänyt
tukistaa sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajaa Paavo Lipposta,
kun hän hyvin törkeällä tavalla
veti mattoa suomalaisten neuvottelijoitten alta ja paljon isommassa
ja tärkeämmässä asiassa, mitä tämä on.
Siinä suhteessa tämmöinen ponteva esiintyminen
neuvottelijoitten puolesta olisi ollut kyllä paikallaan
kaikilla hallituspuolueitten kansanedustajilla.
Mutta välikysymyksestä voi sanoa, että nyt
jos koskaan tehty välikysymys on perusteltu. Globaalin
maailmantalouden heilahtelut luovat epävarmuutta myös
Suomessa, ja yhä suurempi osa työntekijöistä elää jatkuvassa
epävarmuudessa. Aluekehityksen erot ovat huimat ja rakenteelliset
ongelmat Pohjois- ja Itä-Suomessa suuret. Maan reuna-alueiden
massatyöttömyys on jatkunut jo vuosikymmenen,
ja monilla alueilla elinkeinorakenne on entisestään
kaventunut. Euroopan unionin laajentuminen ja siitä seuraava
kilpailu työvoimasta ja yrityksistä ruokkivat
lisää epävakautta. Myös maataloudessa
tukijärjestelmät ja tukien kohdentaminen joudutaan
katsomaan uudestaan.
Tässä tilanteessa maan hallitus ja vastaava
ministeri toimivat täysin vastuuttomasti. Samaan aikaan
kun valtion toimien hajasijoittamisesta puhutaan mieluusti, on hallitus
heikentämässä maahan sidotun perusväestön
elinmahdollisuuksia ja tulevaisuudenuskoa. Maataloustukineuvottelijoiden
ponnettomuus maksatetaan kylmästi pohjoisen viljelijöillä.
Täytyy muistaa, että pohjoiseen suunnitellut leikkaukset
lähtevät suoraan maa- ja metsätalousministerin
päästä, eivät tällä kertaa
pahojen komission virkamiesten tahdosta.
En tunne monimutkaista maatalouden tukijärjestelmää niin
hyvin, että voisin sillä elämöidä, eikä minulla
ole salaista taustatietoa käydyistä ja tulevista
maatalouteen liittyvistä neuvotteluista, mutta sen olen
nähnyt ja kuullut, millaisen viestin ministeri Korkeaoja
on omilleen lähettänyt. Viime vaalien alla maatalousväestö odotti
varmaan kaikkein eniten keskustan valtaannousua. Minäkin
odotin puolueen ajavan linjaa, jolla alueellisia kehityseroja kyetään
tasamaan ja aluepolitiikkaa tehostamaan, mutta petyin, niin kuin pettyivät
keskustaa äänestäneet viljelijätkin.
En kerta kaikkiaan jaksa ymmärtää ajatuksenjuoksua,
jossa vaikeassa tilanteessa olevien viljelijöiden asemaa
yritetään helpottaa ajamalla muutkin viljelijätkin
ahdinkoon.
Keskustapuolue on lähettänyt ministerinsä suulla
epävarmuuden viestin kaikille niille, jotka vielä miettivät,
olisiko maataloudesta heille kestävä leipäpuu
omalla synnyinseudullaan. Kun pysyväksi mielletty ratkaisu
ollaan avaamassa, lyö se pahimmin kasvoille niitä,
jotka ovat itsensä panneet peliin ammattinsa puolesta.
Vaikka keskimäärin 3 prosentin leikkaus C-alueiden kansalliseen
tukeen ei heti kaataisikaan pohjoisen viljelijää,
on se paha enne tulevasta. Jos nyt valitaan näin epäjohdonmukainen
ja raaka linja, mitä seuraa jatkossa?
Pohjois-Suomen tulevaisuudelle on tärkeää, että maaseudun
perusväestö voi uskoa perustellusti elinmahdollisuuksiinsa.
Koko elintarvikeketju on merkittävä työllistäjä pohjoisessa,
ja maa- ja metsätalous tukee myös muita elinkeinoja.
Jokainen mökki, josta nousee savu, auttaa myös
naapuria. Lapissa ei enää pohdita sitä, kuinka
monta yksittäistä tilaa kylmenee, vaan pahimman
vaihtoehdon toteutuessa keskustellaan siitä, kuinka suuret
alueet autioituvat. Aluepolitiikassa ei ole sitä muutosta
tapahtunut, mitä vaalien alla lupailtiin.
Aikoinaan maalaisliitto muutti nimensä ja rynnisti
kaupunkeihin. Poliittinen tuomio nousi vennamolaisen liikkeen siivittämänä.
Enää niin laajamittaiseen protestiin ei ole kasvupohjaa, vaan
tänään tuota vastarintaa nostattaa muun
muassa perussuomalaisten puheenjohtaja kaikkien espoolaisten viljelijöiden
tukemana. Kuitenkin poliittinen tuomio keskustalle tulee yhtä varmasti,
mikäli pohjoisen tukia leikataan, täysin omaehtoisesti.
Ilmeisesti keskusta on tehnyt sen valinnan, että taistelu
maan poliittisesta herruudesta ratkaistaan väkirikkailla
alueilla ja puolueen peruskannattajakunta maan reuna-alueilla on niin
uskollista, että heille voidaan tehdä aivan mitä tahansa
ilman, että äänestyskäyttäytyminen muuttuu.
Arvoisa puhemies! Näyttää siltä,
että nykyinen maatalouspolitiikka pohjoisen viljelijän
kannalta on aivan yhtä heikolla pohjalla kuin elintarvikeviraston
saaminen Suomeen. Maatalouden tukiratkaisun piti olla kestävä ja
uskottava, mutta niin piti olla selvä elintarvikeviraston
sijoituspaikkakin — ainakin vielä ennen vaaleja.
Hallituksella on kiistaton vastuu siitä, että se
etsii maatalouspolitiikassa kestävän ja ennakoitavan ratkaisun,
joka turvaa alkutuotannon tulevaisuuden kaikkialla maassa ja antaa
uskoa niille, jotka on nyt pakotettu epävarmuudessa elämään.
Markku Rossi /kesk:
Herra puhemies! Kokonaisuudessaan Suomen elintarvikesektori
on pärjännyt EU:n jäsenyydessä sittenkin
varsin hyvin. Meidän on jatkossakin kiinnitettävä erityistä huomiota
ruuan laatuun ja turvallisuuteen, vaikkei elintarvikevirastoa sitten
Suomeen saatukaan. Turvallisuus- ja laatukysymyksiin liittyvää työtä ei
saa koskaan laiminlyödä. Kansallisesti on tärkeää,
että elintarvikeketjun eri osapuolilla on avoin ja rakentava
yhteistyö, mikä on suuri voimavara maassamme.
Toimia on lisättävä myös markkinoiden
kehittämiseksi siten, että tuottajan saama hinta
olisi nykyistä parempi. Tähän myös
pääministeri Vanhanen on kiinnittänyt huomiota.
Korkean laadun pitäisi näkyä myös markkinahinnoissa.
Suomen ja EU:n maatalouspolitiikkaan kohdistuu parhaillaan suuria
paineita ja myös samalla odotuksia. Välttämätön
lähtökohta on säilyttää kansallinen
eheys tuottajien, valtion ja poliittisten päättäjien
kanssa. EU on tehnyt kymmenessä vuodessa kolme maatalousuudistusta,
joista viimeisen reformin valmistelu on parhaillaan meneillään.
Paineita maatalouspolitiikan muuttamiseen ovat aiheuttaneet erityisesti
meneillään olevat monenväliset Wto-kauppaneuvottelut. EU:n
maatalousreformin yksi tavoite oli järjestelmän
yksinkertaistaminen. Vaikuttaa vahvasti siltä, että tässä ei
onnistuta siksi, että EU:n jäsenmailla on monia
kansallisia erityispiirteitä, joiden hoitaminen tekee tukijärjestelmistä vielä entistäkin
monimutkaisempia. Tämä koskee erityisesti Suomea.
Suomalaiselle viljelijälle suuria asioita ovat nyt
EU-maatalousreformi ja artikla 141, sen ratkaisun loppuunvieminen
niin, että eteläisen Suomen maatalouden toimintaedellytykset
voidaan turvata. Asia on ollut varsin ongelmallinen tilanteessa,
jossa Suomi katsoo artiklan merkitsevän pysyvää tukijärjestelmää,
niin kuin jäsenyysneuvotteluissa vuonna 1994 sovittiin.
EU:lla tuntuu olevan jatkuvasti vaikeuksia tulkita ja noudattaa tehtyjä poliittisia
sopimuksia. Suomen tulee pitää tiukasti kiinni
artiklan poliittisesta sopimuksesta niin, että eteläisen
Suomen tuki voi jatkua vuoden 2007 jälkeen. Nyt meneillään
olevan ratkaisun viimeistelyssä on saatava aikaan tasapuolinen
ja oikeudenmukainen tukijärjestelmä koko maahan.
Herra puhemies! Suomen EU-jäsenyysneuvotteluissa oli
merkittävä saavutus myös 142 artiklan
tarkoittaman pohjoisen maatalouden tuki. Suomelle myönnettiin
Euroopan unionin liittymissopimuksessa oikeus antaa pitkäaikaista
kansallista tukea pohjoisen maataloudelle, eikä sen tasolle
asetettu asteittaista alentamisvaatimusta. Maatalouden kansallinen
pohjoinen tuki on yhdessä EU:n epäsuotuisien alueiden
tuen kanssa tarjonnut kompensaatiomallin maatalouselinkeinon säilymisen
turvaamiseksi. Nyt meneillään olevissa maatalouden
tukineuvotteluissa on vaadittu leikkauksia myös artiklan
142 mukaiseen maidon pohjoisen tukeen ja kansalliseen nurmitukeen.
142-tukivälineitä ei saa heikentää eikä tukia
saa alentaa AB-alueen sopimuksen johdosta. Leikkaus ei helpottaisi
AB-alueen ongelmia eikä toisi lisää maksuvalmiuksia
AB-tukialueelle. Seurauksena olisi, että budjettiin varattua
rahaa jäisi pelkästään käyttämättä.
Tällainen oma-aloitteinen leikkaaminen vaarantaisi artiklan
142 lisäksi koko 141 artiklan mukaisen tuen jatkon, kun
vuosina 2006—2007 käydään uudet
neuvottelut artiklan 141 mukaisesta tuesta.
Herra puhemies! Pohjoisen tuen alueen maatalous perustuu pääasiassa
kotieläintuotantoon. Näin myös kotimaakunnassani
Pohjois-Savossa, jossa pieneltä peltoalalta karjaa hyvin
hoitaen ja tuotantotukia hyödyntäen otetaan perheelle
toimeentulo. Tähän tuotantomuotoon sopii erittäin huonosti
riittämättömät pelloista maksettavat korvaavat
tuet. Lisäksi kansallisen nurmituen leikkaus lisää vääjäämättä säilöntärehualaa,
koska edellytykset nautatilojen laajaperäistämispalkkion
hyödyntämiseen heikkenevät.
Nuoret viljelijät ovat investoineet muun muassa Itä-Suomessa
ja Väli-Suomessa erittäin paljon maitotalouteen
ja kotieläintalouteen. Tällä hetkellä viljelijöiden
huoli on tosiasiassa siinä, miten heidän oma toimeentulonsa
tulee tulevaisuudessa kehittymään. Vaikka investointituet kohoaisivatkin,
ne eivät ole viljelijälle sitä hänen palkkaansa
eivätkä sitä tuloa, jota viljelijä myös omaan
työhönsä tarvitsee. Tässä mielessä kysymys
on myös omalta osaltaan ongelmallinen, ja on toivottava
todellakin, että tämä eduskunta on tukemassa
suomalaista maataloutta ja maatalouselinkeinoa niin, että sen
tulevaisuus varmistetaan.
Kysymyksessä ei ole yksistään maatalouselinkeino,
siinä on koko maaseutu, mutta siinä on myös
laaja elintarvikesektori kaupan eri osapuolineen. On aivan selvää,
että kun tänään on puhuttu täällä yksimahaisista
elämistä — täällä on vähän
yksisilmäistä katsantokantaakin ollut välillä — niin
ei niitä yksi- eikä muitakaan -mahaisia tähän
maahan kyllä tuoda elävinä, vaan sitten jos
suomalainen maataloustuotanto loppuu, niin me siirrymme vaan elintarvikejakelussa
yhden ketjun tiettyyn päähän. Se ei ole
Suomen kansantalouden eikä minkään osapuolen
etu.
Herra puhemies! Meidän on uskottava siihen, että meidän
viisas hallituksemme hoitaa tämän yhdessä tuottajajärjestöjen
kanssa ja EU:n kanssa niin, että Suomen maatalouden tulevaisuudella
on todellakin uskoa ja myös pitkällä tähtäimellä,
koska ei näitä kysymyksiä voida ratkaista muutaman
vuoden aikana.
Olen erittäin tyytyväinen täällä käytettyihin puheenvuoroihin
koko hallituksen suunnalta. Se kertoo siitä, että hallituksella
on yhtenäinen maatalouspolitiikka, ja erityisesti maa-
ja metsätalousministeri Korkeaoja ja pääministeri
Vanhanen omalta osaltaan ovat linjanneet kyllä tämän
päivän keskusteluissa sen niin, että hallituksen
taholta ei ole mitään epäselvyyttä ja
kansanedustajien taholta ollaan tukemassa hallitusta, mutta jatkoneuvottelujen
täytyy kulkea ilman muuta siihen suuntaan, että niin
koko Suomea ja viljelijöitä kuin talouden eri
lohkoja tämä lopputuloskin tulee myös
pitkällä aikavälillä tyydyttämään.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan puhemies
Paavo Lipponen.
Jari Koskinen /kok:
Arvoisa herra puhemies! Ensin alkuun ed. Lepälle, että tässä me
varmaan kumpikin tunnemme kyllä MTK:n erittäin hyvin,
joskus jopa liiankin hyvin.
Sitten toinen huomio täällä sosiaalidemokraattien
ryhmäpuheenvuoron pitäneelle ed. Wallinille, joka
yhdessä kohtaa sanoi: Herääkin kysymys,
millaisia liioiteltuja kuvitelmia välikysymyksen allekirjoittajilla
on mahtanut olla, kun allekirjoittajien joukossa on useita kansanedustajia,
jotka ovat olleet aikaisemmin mukana neuvottelujen monissa eri vaiheissa."
En tiedä, tarkoittaako tämä minua vai
ketä muita se tarkoittaa, mutta selvyyden vuoksi täytyy
todeta, että edellisen hallituksen aikana 141 artiklan neuvottelut
aloitettiin, jolloin silloinen hallitus yksimielisesti hyväksyi
kaikki ne neuvottelutavoitteet, jotka asetettiin. Nykyinen hallitus
on samat neuvottelutavoitteet hyväksynyt ja pikemminkin
vielä lisäksi täsmentänyt niitä sillä tavalla,
että esimerkiksi Etelä-Suomen maksukattoihin haettiin
korotuksia euromääräisesti, niin että voi
sanoa, että yhteneväisesti tässä koko
Suomi on ollut mukana alusta lähtien.
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin vähän
lyhyesti taustaa 141 artiklasta. Koko artiklan olemassaoloajan,
siis vajaat kymmenen vuotta, artikla on ollut ongelmallinen Suomelle
monessakin mielessä. Ensinnäkin aina on tehty
vain neljän vuoden sopimuksia artiklasta, eivät
viljelijät ole tienneet kuin neljä vuotta eteenpäin,
millä tavalla homma toimii. Samoin koko sen ajan on ollut alenema
siitä, että niitä maksuvaltuuksia, mitkä Suomella
on ollut, on koko ajan jouduttu leikkaamaan tietyillä prosenteilla.
Kolmas ongelma on ollut sitten se, mikä on varsinkin nykyisen
sopimuksen aikana tullut eteen ja tulee myös jatkossakin,
että Etelä-Suomen maksukatot ovat liian ahtaat,
mikä aiheuttaa Suomelle tiettyjä rajoituksia yhteneväisen
maatalouspolitiikan harjoittamiselle.
Senpä takia näiltä neuvotteluilta
odotettiin paljon. Useissa huippukokouksissa Suomi on saanut ajettua
läpi huippukokouksien päätelmiin lauselmia,
missä todetaan, että EU:ssa maatalouspolitiikkaa
pitää voida harjoittaa kaikkialla, mukaan lukien
myös ne alueet, joilla on huonommat olosuhteet. Tämä on
tapahtunut useamman kerran. Eli se oli tietynlainen pohja myös
näille neuvotteluille.
Samoin, kun EU:n maatalouspolitiikan uudistus lopullisesti sovittiin
kesällä 2003, voi todeta, että ei niissäkään
uudistuksissa ja niissä neuvotteluissa saavutettu tarpeeksi
tyydyttävää ratkaisua, mikä ottaisi
huomioon nämä epäsuotuisat alueet. Edelleen
tiedämme, että cap-tuki eli EU:n suoraan maksama
tulotuki on huomattavasti korkeampi Keski-Euroopassa kuin täällä pohjoisessa
Euroopassa, ja se ei voi olla oikein, ei tällä hetkellä eikä myöskään
pitkässä juoksussa. Siinä oli tietynlaista
taustaa siihen, minkä takia meillä oli oikeus
vaatia myös 141 artiklasta parempaa lopputulosta kuin mikä saavutettiin.
Millä tavalla tämä valmistelu sitten
141-asiassa meni? Kun tiedettiin, että nämä ovat
tärkeät neuvottelut, ja tiedettiin, että aikaisemmilla
kerroilla neuvottelut ovat olleet aika kiireellisiä, aika
hektisiä, niin valmisteluja tehtiin huolellisesti. 141-työryhmä,
missä oli mukana tuottajajärjestöjen
edustaja, ministeriön edustaja ja tutkimuslaitoksia, teki
töitä karkeasti ottaen noin kaksi vuotta ennen
näitten neuvottelujen aloittamista. Haluttiin valmistautua
huolella neuvotteluihin eli niin sanotusti lukea kotiläksyt
kunnolla. Tehtiin useita tutkimuksia siitä, millä tavalla maatalous
on Etelä-Suomessa kehittynyt, mikä on ollut tilojen
kannattavuus, mikä on ollut rakennekehitys jne., jotta
meillä olisi aineistoa, johon me voisimme vedota neuvotteluissa
ja kertoa, minkä takia me haluamme tietynlaisia muutoksia
141 artiklaan.
Silloin kun vähän aikaa olin ministerinä,
niin kun tiedettiin, että nämä neuvottelut
tulevat eteen, näitä tutkimuksia joudutettiin,
koska haluttiin, että ne ovat valmiina siinä vaiheessa,
kun koko EU:n maatalouspoliittisesta uudistuksesta päätetään,
jotta sitten yhtä aikaa mutta erillisenä asiana
voidaan myös 141-neuvotteluja viedä eteenpäin.
Samalla tavalla kiirehdittiin myös sitä raporttia,
mikä oli sovittu EU:n kanssa annettavaksi viimeistään
kesäkuun loppuun 2003 mennessä, eli raporttia
siitä, millä tavalla 141 artikla on toiminut vuosina
2002—2003. Myös sen raportin valmistelua kiirehdittiin,
jotta olisi valmiuksia käydä nämä neuvottelut
sitten hyvissä ajoin ennen tämän vuoden
loppua.
Tietysti neuvotteluja käytiin paljon, kuten täällä ministeri
Korkeaoja totesi. Neuvotteluja oli lukuisia ja kontakteja oli paljon
ja virkamiehet saivat varmasti tarpeeksi istua lentokoneissa Helsingin
ja Brysselin välillä, mutta valitettavasti on
niin, että lopputulosta ei voi mitata muulla kuin ratkaisun
sisällöllä, ei sillä, paljonko
aikaa käytetään neuvotteluihin, ja kun
yhtään tavoitetta näistä kolmesta
tavoitteesta ei saavutettu, niin sen takia ei voi olla tyytyväinen
tähän lopputulokseen. Tuli vähän
mieleen, kun tätä lopputulosta on tulkittu, että on
ikään kuin jääkiekkomaaottelu
Suomi—Neuvostoliitto 70-luvulla, jossa ollaan tyytyväisiä pelin
jälkeen, kun ei hävitty kuin parilla maalilla,
(Naurua) puhumattakaan siitä, että olisi voitettu
ottelua.
Arvoisa puhemies! Mitä sitten jatkossa? Se, mikä jatko
on nyt kirjattu näissä neuvotteluissa, se, mitä on
sovittu vuoden 2007 jälkeen, on tasan yhtä epäselvää kuin
on ollut tähänkin asti. Siinäkään
mielessä me emme valitettavasti saaneet yhtään
parempaa lopputulosta, että tietäisimme vähän
tarkemmin, mikä on tilanne 2007 jälkeen. Eli ne,
jotka joutuvat neuvottelemaan aikanaan jatkossa, ovat suunnilleen
samassa lähtötilanteessa kuin oli ministeri Korkeaoja
ja aikaisemmat ministeritkin, valitettavasti.
Sitten vielä vähän tästä lfa-tuesta.
Kun niin sanottua luonnonhaittakorvausta nyt tulevaisuudessa voidaan
korottaa, niin luonnonhaittakorvauksen korottaminen nykyisestä 200
euron keskiarvosta 250 euroon hehtaarilta oli esillä silloin, kun
lähdettiin miettimään, millä tavalla
haetaan kompensaatiota EU:n esittämälle maatalouspolitiikan
uudistukselle, joka siis valmistui kesällä 2003.
Se oli yksi keskeinen tavoite meillä, mitä haettiin
nimenomaan kompensaatioksi niille leikkauksille, mitä esitettiin
maatalouspolitiikan uudistukseen. Lfa-tuen korotusta ei haettu pohjaksi
141-ratkaisulle, ei ollenkaan, koska me uskoimme, että 141-ratkaisu
tehdään joltain muulta pohjalta kuin lfa-tuen
osalta. Silloin myös mukana EU:n maatalouspolitiikan uudistuksessa
oli korvauksena ja kompensaationa suomalaisille ja vähän
muillekin heikommilla alueilla oleville kuivatuskorvauksen nostaminen,
jota nyt saatiin nostettua 5 eurolla tonnilta. Samoin mukana oli myös
aidosti loppuun asti se, voitaisiinko korjata meidän viitesatoa,
joka aikanaan EU:hun liityttäessä jäi
luvattoman alhaiseksi eikä perustunut mihinkään
oikeudenmukaisiin tilastoihin.
Tässä yhteydessä on syytä muistaa,
että kun tehtiin Agenda 2000 -uudistus, niin siinä yhteydessä saatiin
neuvoteltua lfa-alueen laajentaminen koko Suomea koskevaksi. Siitä kiitos
kuuluu edellisten hallitusten pääministerille,
silloiselle pääministeri Lipposelle ja silloiselle
ministeri Hemilälle, jotka niissä vaikeissakin
neuvotteluissa ajoivat tämän asian läpi.
Jos tätä ratkaisua ei silloin olisi saatu, niin
voi kuvitella, millä tavalla vuodesta 2005 Suomessa pystyttäisiin hoitamaan
edes millään tavalla oikeudenmukaista maatalouspolitiikkaa,
jos olisi olemassa vielä yksi raja lisää nykyisten
lisäksi, eli lfa-tuki ei olisi koko maassa olemassa. Siitä kiitos
kyllä kuuluu todellakin edellisille hallituksille. Se on
hyvä asia. Tiedetään kuitenkin, että joka
tapauksessa, vaikka lfa-alue on koko maassa, tulevat tukiratkaisut
tulevat olemaan melkoisia tilkkutäkkejä.
Arvoisa puhemies! Lopuksi pari sanaa tulevaisuudesta. Me tiedämme,
että ensi vuosi on tietyllä tavalla välivuosi.
Näitten palikoitten perusteella, mitkä nyt on
käytössä, se pitää rakentaa. Toivottavasti
syntyy tasapainoinen ratkaisu edes jollakin tavalla, ja sitten katseet
suunnataan vuoteen 2005. Silloin kaikilla niillä elementeillä, mitä on
käytössä, meidän pitää pystyä rakentamaan
myös järkevä, oikeudenmukainen ja tasapuolinen
maatalouspoliittinen järjestelmä Suomeen, joka
ottaa huomioon niin maan eri alueet kuin myös eri tuotantosuunnat
tasapuolisesti. Se on melkoinen savotta, ja siinäkin asiassa
me oppositiossa olemme valmiit tekemään yhteistyötä hallituksen
kanssa, koska se on erittäin tärkeää suomalaiselle
maatalouspolitiikalle.
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! Kun edellisen puheenvuoron käyttäjä on aikaisempana
ministerinä hyvin perillä asioista, kuuntelin
hyvin tarkasti hänen puheenvuoronsa ja voin moneen kohtaan
yhtyä arvioissa.
Kuitenkaan siinä kohdassa, missä arvioitiin jatkoa
2007:stä eteenpäin, en ole samaa mieltä. Olemme
nyt käyneet yksityiskohtaisesti komission kanssa läpi
sen, millä tavalla tätä artiklaa on tulkittava,
mitä Suomen pitää tehdä ja millä edellytyksillä sitten
jatkosta voidaan päättää ja
jatko on turvattu. Lähden siitä, että kun
me toteutamme meidän puolemme tässä sopimuksessa,
niin se turvaa tämän jatkon. Yhdyn siihen, että lfa:n saaminen
koko maahan oli erittäin tärkeä. Se on aivan
ratkaiseva osa tätä tulevaisuuden järjestelyä ja
siinä mielessä muodostaa varmasti keskeisen osan
ensi talvena tehtävää ratkaisua. Se on todella
edellisen hallituksen myötä syntynyt hyvä päätös.
Jari Koskinen /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Varmaan sitten, kun aikanaan tutkitaan
historiaa siitä, mitä vielä tapahtuu
tulevina vuosina, voidaan palata tähän keskusteluun.
Mutta siitä, mitä kirjattiin tähän
sopimukseen, on tieto minulla Maaseudun Tulevaisuudesta. Siinä lukee
näin: "Suomen viranomaiset toimittavat komissiolle tietoa
tukien vaikutuksista ja toimeenpanosta ennen vuoden 2006 loppua,
jonka perusteella vuoden 2007 jälkeen sovellettavat tukien
muutokset päätetään ottaen huomioon
yhteisen maatalouspolitiikan kehitys ja vuoden 2006 jälkeen
voimaan tulevat uudet maaseudun kehittämisohjelmat." Siitähän
meillä ei ole tietoa, mikä on yhteisen maatalouspolitiikan
kehitys, eikä siitä, minkälaisia ovat
uudet maaseudun kehittämisohjelmat. Siinä on jo
muutama asia, mitkä ovat auki. Toivottavasti ne loksahtavat
hyvin kohdalleen, mutta ei tämä kyllä minun
mielestäni suoraa mandaattia anna siihen, että edes nykyisen
kaltainen järjestelmä jatkuisi vuoden 2007 jälkeen.
Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ed. Koskinen otti puheenvuorossaan esille
lfa:n laajentamisen ja sen siunauksellisuuden, mikä tässä tilanteessa
siitä nimenomaan koituu Etelä-Suomelle, ja ministeri myönsi,
että se on erinomainen asia. Kysyisin nyt ministeriltä,
kun tilaisuus on: Millä tavalla ministeri näkee
pitemmällä aikavälillä, sanotaan
kymmenen vuoden tähtäimellä, edes tämän
lfa-tuen soveltamismahdollisuuden nyt niihin käyttötarkoituksiin,
mitä 141-tuen osalta on olemassa? Kysyisin tätä nyt
ministeriltä.
Eero Lämsä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kun ed. Koskinen ja ministeri Korkeaoja vastasivat
lfa-asiaan, haluan ottaa sen näkökulman esille,
että kun liittymissopimusta tehtiin, koko Suomi ei voinut
kuulua lfa-alueeseen. Se oli hyvin periaatteellinen lähtökohta
unionissa. Mikään unionin jäsenvaltio
ei kokonaisuudessaan voi kuulua tämmöisen lfa-,
vuoristotuen, alueeseen. Tämä periaate, mikä liittyi liittymissopimukseen,
kuitenkin pystyttiin sitten murtamaan, elikkä tässä tapahtui
erittäin merkittävä liikahtaminen. Unionissa
hyväksyttiin, komissiossa, tämmöinen
periaatteellinen muutos. (Eduskunnasta: Hyvä Lipposen hallitus!) — Kyllä,
kyllä. — Tulen vaan siihen, että minusta
tässä kyllä voidaan lähteä siitä,
että tämä niin sanottu 141 artikla liittyy
samalla tavalla vähän kuin tämä lfa-tuki
elikkä tulee hakea edelleenkin näitä pysyviä perusteita
tälle 141-tuelle. Minusta tämä lfa-tuen
laajennus antaa tietynlaisen pohjan lähteä tätä hakemaan
sitten jatkossa.
Kyösti Karjula /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Koskinen käytti erittäin asiallisen
ja rakentavan, hyvän puheenvuoron. Mutta haluan sen verran
yleisemmin nyt tähän keskusteluun liittyen tuoda
esille, kun kysytään, onko vuoden 2007 jälkeen
sovittu riittävän selvästi, millä tavalla
kansallinen maatalouspolitiikka jatkuu: Minä rohkenen epäillä,
onpa minkälainen hallitus hyvänsä, että jos
me tunnistamme tämän EU-maatalouspolitiikan olemuksen, meidän
pitää hyväksyä se, että tietty
epävarmuus pitkässä juoksussa on läsnä.
On suhteellisen lyhyt se aikajänne, jolla pystytään
varmuudella sopimaan tämän maatalouspolitiikan
sisältö.
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! Nämä tulevaisuuden epävarmuudet
liittyvät tähän niin sanottuun capin
kakkospilariin eli maaseutupolitiikkaan, joka on auki seuraavan
rahoituskauden alusta. Siihen liittyy myös muun muassa
lfa-tuen tulevaisuus ja sen rahoitus, ja totta kai ilman muuta me
emme etukäteen tiedä, mikä sen tulevaisuus
on. Mutta mitä tulee tähän 141-ratkaisuun,
oleellista on tulevan neuvottelukierroksen kannalta se, että Suomi
toteuttaa 141 artiklassa Suomea velvoittavat ehdot täysimääräisesti.
Meidän lähtökohtamme neuvotteluihin on
silloin vähän toisenlainen kuin se oli nyt tähän
neuvotteluun tultaessa.
Leena Rauhala /kd:
Arvoisa puhemies! Tämän maatalousvälikysymyksen
keskiössä on kaksi artiklaa, artiklat 141 ja 142,
erilliset artiklat, mutta keskustelu on jo osoittanut, että se
päätös tai neuvottelutulos, mikä 141:ssä on
saavutettu, heijastuu 142:een ja on muodostumassa ongelmaksi. Uskon,
että tämä keskustelu osaltaan — ja
toivon ainakin — tuottaa jotain myönteistä kaikille
niille tahoille, joita nämä asiat koskettavat,
ja silloin erityisesti yksittäiselle maataloudessa työskentelevälle
maanviljelijälle. Maatalous on yksi tuotannonala, jolla
tulotaso on viimeisten kymmenen vuoden aikana jatkuvasti alentunut,
ja nyt näyttää siltä, että noususuhdanteita
ei näy. Varmasti monella tilalla tehdään
työtä hyvinkin, voi sanoa, synkissä mietteissä,
ja voi olla, että paineet tässäkin asiassa,
mistä nyt olemme keskustelemassa, vielä lisääntyvät.
Näissä tilanteissa on nyt löydettävä uusia,
innovatiivisia ratkaisuja ja sitä, millä motivoimme
nykyisiä maataloudessa työskenteleviä mutta
ennen kaikkea uusia, jotta maatalous kehittyy ja sitä voidaan
kehittää.
Suomen elintarvikesektori, maatalousalue, on selviytynyt mielestäni
toistaiseksi kohtuudella EU:n jäsenyyden mukanaan tuomista
monista niin rakenteellisista kuin taloudellisistakin muutoksista,
jotka aiheuttavat vyönkiristyksiä. Kuitenkin tavoite
nyt on se, että saadaan selkeästi jotain pitkäkestoisempaa,
niin kuin edellä olevassa keskustelussa ja debatissa selkeästi
tuli esille. Tavoite erityisesti Etelä-Suomen pitkäkestoisesta
ja tasoltaan vakaasta kansallisesta tuesta on ollut meidän
kaikkien eri puolueiden ja tuottajatahojen yksimielinen tahto. Kuitenkin
nyt hallitus ja ministeri ovat hyväksyneet ratkaisun, joka
ei tyydytä asetettuja neuvottelutavoitteita. Näin osana
141:n ratkaisua romuttui muun muassa hyvänä pidetty
kasvinviljelyn kansallinen tukijärjestelmä. Kansallisen
tuen leikkaus lähivuosina kohdistuu rankimmin kotieläin-
ja puutarhatiloille. EU:n lfa- ja ympäristötukien
nousu ei mielestäni tätä menetystä kompensoi.
Vaikka täällä on puhuttu, että oppositio
ei ole ottanut, erityisesti kristillisdemokraattien ed. Toimi Kankaanniemen
puheessa emme ole ottaneet, huomioon tätä kompensaatiota,
kyllä pieni arvio on, että kaikki kompensaatiot
eivät täytä sitä aukkoa, mistä on nyt
kysymys. Sovittu ratkaisu merkitsee sitä, että tukien
kohdentuminen tiloille mahdollisesti väistämättä lisää tilakuolemia
ja työttömyyttä maaseudulla, ja kuitenkin
koko Suomesta tulisi olla nyt kysymys.
Hallituksen maatalouden tukiin liittyvä neuvottelutulos
komission kanssa kertoo mielestäni suomalaisten tavasta
neuvotella korrektisti kansallisen edun kannalta vakavassa tilanteessa,
ja tässä kyllä yhdyn siihen, että varmasti
ministerimme on ollut vaikeassa tilanteessa ja tehnyt eräällä tavalla
kaiken mahdollisen. Mutta kuitenkaan tämä ei tyydytä.
Tämä neuvottelutulos kertoo myös komission
asenteesta Suomen elintarviketuotannon turvaamista kohtaan. Sillä lailla kaiken
kaikkiaan asia on hankala. Näen, että EU:ssa ei
ehkä Suomen erityisolosuhteita ymmärretä sillä tavalla
kuin tulisi ymmärtää, ja siinä on
se, millä tavalla viesti niin hallituksen kuin ministerien
kautta sitten viestittyy koko EU:n neuvottelupöytiin.
Suomessa on haluttu uskoa tämän jäsenyysneuvotteluissa
sovitun artiklan merkitsevän myös 141-alueella
käytännössä pysyvää tukijärjestelmää.
EU tulkitsee kuitenkin sovittua sanamuotoa toisin. Etelä-Suomen
maatalouden artiklaa 141 koskevan neuvottelutuloksen vakavana heikkoutena
pidän sen lyhytaikaisuutta. Neljä vuotta on kaikessa
elinkeinotoiminnassa, myös maataloudessa, kohtuuttoman
lyhyt aika. Näin tämä on se, mihin jatkossa
tulisi nyt kiinnittää huomiota. Maatalous on kaiken
kaikkiaan herkkä asia, ja se, mitä nyt tulisi
turvata, on se, että me voimme saada suomalaista ruokaa
edelleenkin turvallisissa olosuhteissa.
Pentti Tiusanen /vas:
Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa on
ollut aika paljon sen tyyppisiä puheenvuoroja, että puolesta
ja vastaan, siis puolesta tämän välikysymyksen,
ja sitten todettu toisaalta, ettei siihen ole syytä ollenkaan,
lukuun ottamatta muutamia puheenvuoroja, joissa sitten on todettu,
muun muassa keskustapuolueen puolelta, että asia on sinänsä tärkeä ja se,
että tästä keskustellaan. Itse olen samaa
mieltä. Tässä on varmasti tilanne myös
niin, että voidaan yleensä keskustella maataloudesta
ja sen tilanteesta Suomessa ja Euroopassa ja laajemminkin globaalisti.
Euroopan unionin maatalouspolitiikka on tietysti aika tavalla
teollista maatalouspolitiikkaa ja suuria tilakokoja täällä Suomessa,
mutta vielä paljon enemmän teollista tuotantoa
maatalouden piirissä, ennen muuta sika- ja karjataloudessa
esimerkiksi, on Keski-Euroopassa. Niin kuin tänään
olemme jo kuulleet, cap-tuki on vielä Keski-Euroopassa
huomattavasti suurempaa kuin täällä pohjoisessa
ja nämä epäreilut tuet tulevat varmasti
Wto:ssa ja laajemminkin globaalisti tarkastelun kohteeksi. Myös
Johannesburgissa 2002 syksyllä nimenomaan epäreilut
maataloustuet, niin kuin kehitysmaat niitä kutsuvat, olivat vahvasti
esillä. Näin ollen on aivan oikein ja totta se,
mitä täällä muun muassa ulkomaankauppaministeri
totesi, että näiden asioiden kanssa joudutaan
tekemisiin.
Toinen paikallisesti monesti selkeästi nähtävä ongelma
on juuri nämä suuret tuotantoyksiköt, esimerkiksi
jättisikalat ja jättikanalat, ja kun on yli tuhannen
yksilön sikaloista kysymys, silloin eläinsuojelun
kannalta on jo täysin kestämätön tilanne.
Tämän tyyppiset ongelmat ovat tietysti sellaisia,
jotka koskevat myös Suomea laajemmin kuin vain maataloutta.
Ne ovat yleisesti eettisiä kysymyksiä, ja niiden
kanssa ja myös niiden ympäristövaikutusten
kanssa joudutaan varmasti jatkuvasti laajemmin tekemisiin. Toisaalta Suomi
ei pysty bulkkituotannolla kilpailemaan, ja se, millä pystymme,
on nimenomaan luomutuotanto. Mahdollisimman puhdas, luonnonmukainen
tuotantotapa, on vahvuus. Niin kuin täällä jo
aikaisemmin esimerkiksi ed. Meriläinen totesi, tämän
tyyppinen politiikka, että luomutuotantoa tuettaisiin,
siitä otettaisiin sellainen vahva virta tähän
suomalaiseen maataloustuotantoon, on kannatettava ajatus. Se on
myös mahdollisuus tulevaisuuteen.
Mitä tulee ympäristötukiin, Suomen
Itämeri-ohjelmassa esimerkiksi nimenomaan hajapäästöt
vesistöihin fosforin ja muiden ravinteiden osalta ovat
erittäin tärkeänä huomion kohteena
ja näiden ympäristötukien maataloudessa
pitäisi olla myös vaikuttavia ympäristön
suhteen, jotta ne voisivat käytännössä tai
periaatteessakaan kantaa tällaista nimeä kuin
ympäristötuki. Näin ollen on pitkällä aikavälillä ehkä niin,
että Euroopan unioni tulee todella kiinnittämään
huomiota ympäristötukien todellisiin ympäristövaikutuksiin.
Ainakin on toive siitä, että EU:n toimesta tultaisiin
näin tekemään.
Se politiikka, että koko maa pidetään
asuttuna, liittyy tietysti tähän maatalouteen.
Jos maatalous on huonosti kannattavaa, niin jälleen siinä tietysti
paineet muun tyyppiseen tulonhankintaan lisääntyvät
ja vahvistuvat, ja tällöin esimerkiksi jälleen
sellainen kuin mahdollisimman voimaperäinen metsätalous
astuu esille, ja sillä taas on oma kielteinen vaikutuksensa
Suomen alkuperäisluontoon, biodiversiteettiin ja yleensäkin siihen
tilanteeseen, mikä tässä pohjoisessa
metsäisessä maassa ympäristön
ja luonnon kannalta on. Näin ollen aihe on todella tärkeä ja
merkittävä. Itse en — lopuksi haluan
sen painottaa, arvoisa puhemies — näe, että nämä ongelmat
todellakaan olisivat tämän taikka edellisen hallituksen taikka
Lipposenkaan hallituksen ongelmia. Nämä ovat lähtökohtaisesti
globaaleja kysymyksiä ja liittyvät oleellisesti
Suomen Euroopan unionin jäsenyyteen.
Jyrki Kasvi /vihr:
Arvoisa puhemies! Maatalouspolitiikka tuntuu olevan silkkaa
maataloustuskaa niin Suomen kuin Euroopankin poliitikoille. Tulenkestävät
asbestikalsarit kuuluvat ilmeisesti myös Suomen maatalousministerin
virkapukuun.
Miksi maatalouspolitiikka on niin tuskallista? Miksi se on kaikkine
141-artikloineen, C-alueineen, cap-tukineen sekä osarahoitteisine
luonnonhaittakorvauksineen karannut arkielämästä jonkinlaiseen
virtuaalitodellisuuteen? Ei ihme, ettei nyt esillä olevista
Suomen kansallisista maataloustuista päästy EU:n
kanssa sopuun kuin vasta muutama päivä Suomen
EU-jäsenyydestä järjestetyn kansanäänestyksen
jälkeen.
Suomalainen ja eurooppalainen maataloustukijärjestelmä on
vuosikymmenten devoluution tulos, kompromissien päälle
rakennettu kompromissi, jolla ei ole enää juuri
mitään tekemistä maanviljelijän
tai elintarvikkeiden kuluttajan arjen kanssa. Miten on
muuten selitettävissä, että Suomessa
kasvatetuista sokerijuurikkaista Suomessa valmistettu sokeri on
Mosambikiin kuljetettuna halvempaa kuin Mosambikissa viljelty ja kasvatettu
sokeri, vaikka ilmasto on siellä aika lailla parempi ja
työvoimakustannukset olemattomat? Miten on muuten selitettävissä,
että suomalaisen broileritilan tai kananmunatilan tai kasvihuoneyrityksen
maataloustulosta yli 100 prosenttia, siis yli 100 prosenttia, koostuu
kansallisesta 141-tuesta? Ja kansallinen 141-tuki on vain 30 prosenttia
Suomen valtion maataloustuotteille maksamista tuista, jotka ovat
yhteensäkin vain puolet EU:n Suomen maataloudelle maksamista erilaisista
tuista. Miten on muuten selitettävissä, että siinä missä eurooppalainen
lehmä saa erilaisia tukia keskimäärin
runsaat 2 euroa päivässä, 75 prosenttia
Saharan eteläpuolisen Afrikan väestöstä joutuu
tulemaan toimeen 1,5 eurolla päivässä?
Kaikista tukimiljardeista huolimatta suomalainen maanviljelijä voi
todella huonosti. Suomi on täynnä myytävinä olevia
velkaisia tiloja, ja jokainen, joka kuvittelee viljelijöiden
rikastuvan tukiaisillaan, voi ostaa itselleen oman tukiautomaatin,
siis maatilan, ja katsoa, millaista elämää se
on, kun euroja sataa ovista ja ikkunoista. Mutta miksi ne tilat
sitten ovat myynnissä, jos tukiaiset muka ovat niin hyvä bisnes?
Eurooppalaisen maataloustukipolitiikan ensisijaisena tarkoituksena
ei ole pitää tiloja elinkelpoisina tai maaseutua
asuttuna. Niiden tarkoituksena on luoda äänestäjille
halvan ruoan illuusio ja turvata elintarviketeollisuudelle halvat
raaka-aineet. Eurooppalaiset maksavatkin ruoastaan kahteen kertaan:
kaupassa ja veroissa. Ihmiset kuvittelevat, että heidän
maksamillaan veroilla kustannetaan hyvinvointipalveluita. Kuitenkin liki
puolet EU:n budjetista kuluu erilaisiin maatalouden tukiin. Meitä siis
huijataan luulemaan, että ruoka on halvempaa, kuin mitä se
todellisuudessa on. Leipää ja bumtsibumia, niin
kansa pysyy tyytyväisenä eikä vallanpitäjillä ole
huolta.
Toisaalta tukijärjestelmässä näkyvät
myös elintarviketeollisuuden intressit. Mitä halvempaa
teollisuuden raaka-aine on, sitä suuremman osuuden se saa
tuotteen hinnasta. Esimerkiksi ruisleivän kokonaishinnasta
menee viljelijälle vain 4 prosenttia. 86 prosenttia menee
myllylle, leipomolle ja kaupalle. Tukiaisia purnaavan veronmaksajan
pitäisikin suunnata kiukkunsa maanviljelijöiden
asemesta aivan uuteen osoitteeseen.
Arvoisa puhemies! Mitä siis pitäisi tehdä?
Ei riitä, että nykyinen järjestelmä julistetaan
epäkelvoksi sekä viljelijöiden että kuluttajien
kannalta ja lakkautetaan. Elintarviketuottajan on edelleen saatava
elantonsa ja kuluttajien elintarvikkeensa. Ensinnä, mahdollisimman
suuri osa elintarvikkeiden tuotannon todellisista kokonaiskustannuksista
tulisi sisällyttää ruoan hintaan ja keventää säästyvillä varoilla
verotusta, jotta ihmisillä olisi varaa maksaa ruokansa
todellinen hinta. Nykyisen kaltainen rahan kierrättäminen
EU-byrokratian kautta ei ole kenenkään edun mukaista. Toiseksi,
Euroopan tuottavimmilla maatalousmailla harjoitettavaa maanviljelystä ei
tulisi tukea lainkaan, vaan tuen tulisi ainoastaan tasata olosuhteista
johtuvat erot eri puolilla Eurooppaa toimivien maataloustuottajien
kesken. Sen jälkeen olisi enää kyse siitä,
kuka osaa hommansa parhaiten, ja siinä suhteessa minun
luottamukseni suomalaisten maanviljelijöiden ammattitaitoon
on vankkumaton.
Pertti Salovaara /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Välikysymyksessä ed.
Kankaanniemi ensimmäisenä allekirjoittaneena yhdessä 66
muun kansanedustajan kanssa kysyy hallitukselta, mihin toimenpiteisiin
hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen elintarviketalouden
tulevaisuuden. Maataloustuki ei ole tukea valtion kassasta maanviljelijälle.
Se on välillistä tukea kuluttajalle, jotta hänellä olisi
mahdollisuus ostaa kotimaisia elintarvikkeita kilpailukykyiseen
hintaan. Tämä etu säilyy, jos sen halutaan
säilyvän. Kuluttaja ja hänen vastuunsa
ei ole ollut tässä välikysymyskeskustelussa
esillä lainkaan siinä määrin,
kuin merkityksen kannalta olisi ollut tarpeellista.
Ruoka ei ole koskaan vain ruokaa. Elintarvikkeet ovat täynnä arvovalintoja.
Ruoka sisältää suuren määrin
ismejä ja elämänkatsomuksia. Ruoka on
aluepolitiikkaa, taloudellista ja henkistä hyvinvointia.
Se on arkea ja jokapäiväisen leivän toimeentulolähde
peräti 270 000 suomalaiselle. Viljelijöitä tästä on
puolet. Mikäli lasketaan mukaan kaikki välillisetkin
vaikutukset, lisääntyneen ostovoiman kasvun mukanaan
tuomat positiiviset talousefektit, kaiken kaikkiaan noin 400 000
kansalaista nauttii kuukausipalkkaansa sen johdosta, että maassamme
on laajamittaista maataloutta. Nämä 400 000
ovat pääasiassa kaupungeissa asuvia ja tehtaissa
työskenteleviä aivan tavallisia kansalaisia.
Ei kansalaisten arkeen vaikuttavia päätöksiä tehdä pelkästään
veroratkaisuilla eikä kansallisilla tukipäätöksillä.
Meistä jokainen on omalta osaltaan vastuussa siitä,
onko tässä maassa vielä kymmenen tai
kahdenkymmenenkin vuoden kuluttua omavaraista maataloutta. Sen päätöksen me
teemme joka kerta, kun asioimme elintarvikekaupassa valitsemassa
aineksia huomiseen aamiaiseen, päätöksen
siitä, haluammeko työllistää pienyrittäjiä ja
haluammeko nauttia puhdasta ja turvallista suomalaista ruokaa. Tämän
viestin levittäminen on sisämarkkinoiden elpymisen
ja kotimaisen maataloustuotannon turvaamisen kannalta se kaikkein
tärkein viesti.
Kotimaisen ruuantuotannon turvaaminen ei tapahdu vain kasvattamalla
erilaisia tukimuotojen kirjoja, joitten osuus viljelijöiden
tulonmuodostuksesta on jo puolet, ja riitelemällä siitä,
mille alueelle kuuluu minkäkin suuruinen osa kansallisesta
kakusta, ei myöskään sillä,
että keskustelemme ainoastaan pitkän pellolta
pöytään -laatuketjun muutamasta lyhyestä lenkistä.
Suomalaista ja Suomessa alusta loppuun tuotettua ruokaa on vastakin
tarjolla todella vain siinä tapauksessa, että kuluttajat
haluavat ostaa sitä. Toki sillä on nykyisinkin
merkitystä, ovatko tietyt kansalliset maataloustuet 3 prosenttia
suurempia tai pienempiä, mutta siinä vaiheessa
sillä ei ole enää merkitystä,
kun kysyntä kutistuu vastaavassa suhteessa.
Mikäli kotimaisen ruuan kysyntä kasvaisi vaikka
kymmenyksenkin verran, meillä ei olisi täällä tällä hetkellä mitään
aihetta käydä tätä keskustelua,
joka sinänsä jo itsessään kasvattaa maan
sisäistä alueellista eriarvoistumiskehitystä.
Nyt tilanne on se, että on syntymässä kasvava kuilu
etelän ja pohjoisen välillä. Sen kuilun
voi nähdä 141- tai 142-alueitten välillä tai
Kehäkolmosen kohdalla. Tämän kuilun poistamisen eteen
on tehty töitä yhteiskunnan kaikilla eri sektoreilla.
Suomi ei ole sen kokoinen maa, että sitä voitaisiin
kehittää alueellisesti epätasapainossa, ei
myöskään maatalouspolitiikan alueella.
Eri alueitten erityispiirteet on otettava huomioon, mutta vastakkainasettelutilanteesta
ei hyödy kukaan, ei edes kuluttaja.
Ed. Kankaanniemi totesi, että ei meillä ole kaupan
puolella mitään hätää.
94 prosenttia suomalaisesta luottaa kotimaiseen ruokaan, sen puhtauteen
ja turvallisuuteen. No entäs sitten, kun se ei ilmene ostokäyttäytymisessä juuri
millään tavoin? Olin tässä taannoin
erään kauppaketjun tilaisuudessa, missä esiteltiin
kauppiaille tutkimuksia kuluttajien ostokäyttäytymisestä.
Ne osoittivat tässä kyseisessä kauppaketjussa,
että niiden ihmisten määrä,
joiden ostopäätöksien tärkeimpänä vaikuttimena
on vain ja ainoastaan hinta, oli 84 prosenttia. Jäljelle
jäävään 16 prosenttiin
on niputettu kaikki muut vaikuttimet paitsi hinta sisältäen
luomu- ja lähiruuan ja kotimaisuuden jnp. Tämä on
se asia, mistä eduskunnassa pitäisi keskustella,
eli miten meidän tulisi toimia, jotta voisimme kasvattaa
kotimaisen elintarvikekulutuksen osuutta suhteessa usein eettisesti
kestämättömällä tavalla
tuotettuun tuontiruokaan. Minulla ei ole tästä asiasta
viisastenkiveä. Ehkä meillä eduskunnalla
yhteisesti voisi olla.
Lasse Hautala /kesk:
Arvoisa herra puhemies! On myönteistä, että tässä salissa
on pitkästä aikaa niin paljon maatalouden puolustajia.
Puheet tulevat jäämään eduskunnan
pöytäkirjoihin, ja niitä sitten tarvittaessa
voidaan sieltä lainata ja ryhdittää myöhemmin
pidettäviä puheenvuoroja. Näin tuntuu
osin nytkin käyneen. Useat puheenvuorot olisivat olleet
parhaimmillaan vajaa kymmenen vuotta sitten, kun keskusteltiin liittymisestä Euroopan
unioniin, silloisen Euroopan yhteisön jäseneksi.
Jäsenyys Euroopan unionissa toteutui kansanäänestyksen
pohjalta, ja sen jälkeen olemme olleet osa yhteistä eurooppalaista
maatalouspolitiikkaa.
Liittymissopimuksen ehtoihin on enää aiheetonta
kajota. Ne ajat ovat menneet, vaikka halua niiden muokkaamiseen
tai uusiin neuvotteluihin olisikin. Euroopan unionin maatalouspolitiikkaa ohjataan
ja paalutetaan unionin toiminta- ja taloussuunnitelmakausittain.
Käytäntö on lisäksi ollut, että ohjelmakauden
aikana tehdään välitarkasteluja, joiden
tavoitteena on mukauttaa päättyvää ohjelmaa
seuraavaan. Käytännössä jäsenyyden
jälkeen on jouduttu ja joudutaan käymään
ikään kuin uusia jäsenneuvotteluja. Näin käy,
halusimme tai emme.
Uskon ja toivon, että hallituspohjasta riippumatta
meiltä löytyisi kansallista tahtoa parhaan mahdollisen
tuloksen aikaansaamiseksi. Se on ollut tärkeää tähän
mennessä ja tulee olemaan sitä jatkossakin. On
syytä muistaa, että Euroopan unionin budjetista
käytetään yli puolet Euroopassa harjoitettavan
maatalouden tukemiseen. Suomen maatalous ja viljelijät
saavat siitä ansaitusti osansa.
Suomi maksaa Euroopan unioniin jäsenmaksua noin 1 100
miljoonaa euroa. Se maksu menee meiltä suomalaisilta joka
tapauksessa. Maatalouden harjoittamisen kautta saamme siitä osan takaisin.
EU:n kassasta Suomeen palautuu jäsenmaksujamme lähes
740 miljoonaa euroa juuri maatalouden harjoittamisen kautta, eli
voimakas, täysiin tuotantokiintiöihin tähtäävä maatalouden
harjoittaminen on koko kansan etu.
Useissa puheenvuoroissa on todettu, että unionin jäsenyyden
jälkeen viljelijöiden määrä on
vähentynyt. Maatalous on menettänyt työvoimaa osin
muihin ammatteihin, mutta pääsääntöisesti ansaituille
eläkkeille. Tuotantoa jatkaneet ja jatkavat viljelijät
ovat tehostaneet tuotantoa ja kasvattaneet tilakokoa niin, että tuotantomäärät
ovat tällä hetkellä huipussaan. Tuotteista
saatava hinta ei läheskään aina riitä kattamaan
tuotannosta aiheutuvia kustannuksia. Tämä tuo
riskin tuotteiden laadulle ja sen turvaamiselle. Suomalaisen talonpojan
työmoraali on onneksemme niin korkealla, etteivät
he tuota elintarvikkeita laadusta tinkien. Tämä takaa
laadun elintarvikkeille, mutta viljelijät tarvitsevat tuotannon
varmistamiseen ja elantoonsa tuet niin meillä Suomessa
kuin muuallakin Euroopassa.
Tulevaisuuden kannalta on rohkaisevaa, että ensi vuonna
ryhdytään laatimaan maataloustuotantoa koskevaa
selontekoa. Laadittava selonteko on ensimmäinen sitten
EU-jäsenyyden. Voisi todeta, että vihdoinkin.
Se tulee viime hetkellä vaiheessa, jossa Euroopan unioni
on laajentumassa nykyisen unionin jäsenmaista suuresti poikkeavilla
edullisempien tuotantokustannusten mailla. Tämä tuo
koko Euroopan maataloustuotannon uusien haasteiden eteen.
Mielestäni on hyvä, että tämä keskustelu
on nyt käyty. Uskon niin pääministerin
kuin maatalousministerinkin puheenvuorojen perusteella, että viljelijät
voivat viettää yönsä rauhallisemmin
mielin kuin opposition lietsomien kauhukuvien perusteella olisi
ollut vietettävissä. C-alueen viljelijöiden
kannalta on toivottavaa, että käynnissä olevissa
maataloustuloneuvotteluissa pidemmän korren vetäisi
se ratkaisu, joka jättäisi C-alueen tukimuutosten
ulkopuolelle. Turvaavaa on myös se, että 142-tuen
myöntövaltuuksiin ei puututa ja että tukia
ei aiota siirtää eri alueiden välillä.
Maataloudessa tehtävien investointien osalta on myös
myönteistä se, että Makeraan on tulossa
pitkästä aikaa uutta pääomaa.
Toivon, että tästä keskustelusta
tulee selkänojaa käynnissä oleville maataloustuloneuvotteluille
ja sen molemmille neuvotteluosapuolille niin, että ratkaisu
syntyisi äsken mainitsemani vaihtoehdon pohjalta, jonka
ministeri Korkeaoja vastauspuheenvuorossaan nosti esille. Kansallisesti
on tärkeää, että me keräämme
kaikki voimavaramme seuraaviin Euroopan unionin kanssa käytäviin
tukineuvotteluihin, jotka käynnistyvät vuonna
2005 ja tähtäävät vuonna 2007
alkavalle seuraavalle EU:n toiminta- ja taloussuunnitelmakaudelle.
Esko Ahonen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Suomen maaseutu on muuttunut rajusti
viimeisen vuosikymmenen aikana. Keskustelussa maaseudun tulevaisuudesta
on ollut synkeitä sävyjä.
Maaseutu sai tuntea äkkimuutoksen 1990-luvulla. Lakkautetut
koulut ja tyhjät kyläkauppojen ikkunat ovat tuttu
näky monessa maakunnassa. Koko maan kattavan sosiaalisen
tasa-arvon ihanne sai parantumattomat kolhunsa. Euroopan unioniin
liittyminen oli monelle maatalouden ammattilaiselle sokki, josta
ei ole vieläkään toivuttu. Pitääkö kysyä,
missä aurinko, joka valaisisi niemet, notkot ja saarelman?
Yhteiskunnallisessa keskustelussa on usein keinotekoisesti asetettu
kaupunki ja maaseutu vastakkain. Keinotekoisuudesta huolimatta vastakkainasettelu
on ollut hyvin tavallista, kun puhutaan Suomea ravistelleesta rakennemuutoksesta
ja sen seurauksista. Tämä vastakkainasettelu on
mahdollistanut retoriikan, jossa maaseutu on nähty toivottomana,
kuihtuvana alueena, jota vain kaupunkien antama tekohengitys on
pitänyt pystyssä. Tämä väite
on täysin väärä ja harhaanjohtava.
Väitän, että maaseutu pärjää ilman
kaupunkia, mutta kaupunki ei pärjää ilman
maaseutua. Niin, arvoisa puhemies, onhan päivänselvää,
että kaupunki ja maaseutu tarvitsevat toisiaan eikä niitä ole
mielekästä ajatella erillisinä kokonaisuuksina.
Maaseutua 1990-luvulla kohdanneet muutokset eivät ole
olleet ainoastaan väistämättömien talouden
lakien seurausta, vaan ne ovat olleet myös poliittisten
ratkaisujen tulosta. Voidaan todeta, että maaseutua kohdanneet
leikkaukset ovat liittyneet Suomen liittymiseen Euroopan unioniin,
perinteisen hyvinvointivaltion alasajoon ja muutoksiin aluepolitiikassa.
On paikallaan esittää kysymys, miten maaseutu
on sitten muuttunut viimeisten kymmenen vuoden aikana. Numerot puhuvat
karua kieltään. Suomessa on vuosien 1990—1998
aikana hävinnyt tuhansia maatiloja ja tämän
myötä yli 80 000 työpaikkaa.
Tämä tarkoittaa lähes puolta alan työpaikoista.
Viljelijöiden osuus työllisistä on nykyään
4,7 prosenttia, kun se vielä vuonna 1993 oli yli 7 prosenttia.
Varsinaisista maatalousammateista hävinneisiin paikkoihin
täytyy vielä lisäksi laskea erilaiset
kerrannaisvaikutukset. Näitä ovat esimerkiksi
maatalouden liitännäiselinkeinojen sekä tukipalvelujen
tarpeen väheneminen sekä elintarviketeollisuuden
keskittymisestä seuranneet muutokset. Muutos ei missään
tapauksessa ole vielä ohi, sillä maatiloilla työskentelevän
väestön keski-ikä nousee eikä tiloille
tahdo löytyä helposti jatkajaa.
Muutoksen suuruutta on vaikea käsittää. Kymmenessä vuodessa
on siirrytty kansallisesta maatalouspolitiikasta eurooppalaiseen
maatalouspolitiikkaan ja sopeutettu kansallinen aluepolitiikka EU:n
aluepolitiikan kanssa yhteensopivaksi. Kaikesta huolimatta maaseudun
tulevaisuus ei näytä niin huonolta, mitä tilastot
ja ennusteet osoittavat. Todellisuudessa maaseudun tulevaisuus näyttää paljon
paremmalta kuin aikaisemmin. Muutos on hidas, mutta varma. Maaseutua
arvostetaan asumisen ja elämisen paikkana.
Arvoisa puhemies! Onkohan tämä ainoastaan optimismia
järviseutulaiselta kansanedustajalta? Voin sanoa, että ei
ole. On ollut ilo todeta, että myös kaupunkilaiset
ovat alkaneet havahtua ja kiinnostua maaseudun asioista. Tutkimusten
mukaan suurin osa suomalaisista tuntee maaseudun kutsun ainakin
kesäiseen vuodenaikaan, jolloin niityt ja laiho laaksossa
vihannoivat. Mökkiasukkaat parveilevat tienvarsien marketeissa
ja pienten taajamien kaupoissa hakemassa makkaraa ja muita elintarvikkeita
viikonlopuksi itselleen sekä vieraille. Maalla pysyvästi
asuvien ammattitaidolle on kysyntää, mökkejä vuokrataan,
rautakauppa käy ja uusavuttomille varataan takkapuut säkkeihin
valmiiksi huoltoaseman pihoille. Koulutettujen ihmisten maallemuutto
näyttäisi hyvinkin todennäköiseltä tosiasialta
kansainvälisen vertailun mukaan. Tällöin
voi maaseudulle syntyä aivan uusia elinkeinoja ja yhteisyritysten muotoja.
Toinen seikka, mikä lisää maaseudun
arvostusta, on, että suomalaiset haluavat syödä suomalaista,
hyvin tuotettua ja puhdasta ruokaa. EU:n myötä lähikaupan
hyllyille odotettiin halpaa eurooppalaista ruokaa, mutta samaan
aikaan alkoi yhä suurempi osa väestöstä kiinnostua
omassa kotimaassa tuotetusta puhtaasta ravinnosta. Kuluttajat ovatkin
usein esittäneet kysymyksen: Kuka jatkossa tuottaa puhdasta
ruokaa, kun maailmalla on ilmennyt erilaisia eläintauteja?
Eläinten ravintoketjun haavoittuvuudesta ovat saaneet varoituksia
niin maataloustuottajat, turkistuottajat, elintarvikkeiden turvallisuudesta
vastaavat päättäjät kuin halpoja
elintarvikkeita odottavat kuluttajat. Samoin rehusta on kulkeutunut
siipikarjaan dioksiinia ja liha- ja luujauho on levittänyt
hullunlehmäntautia bse:tä. Ravintoketjun loppupäässä kuluttaja
viimeisenä ketjun lenkkinä altistuu aineille ja
tartuntataudeille.
Ruuan raaka-aineiden turvallisuuteen tähtäävä laatuketju
alkaa maatalouden alkutuotannosta. Alkutuotantoon puuttumalla pystytään
tehokkaimmin vähentämään kuluttajien
riskiä saada ravinnosta tartuntatauteja. Suomalaisten elintarvikkeiden
turvallisuus perustuu tulevaisuudessa entistä enemmän
pellolta pöytään -periaatteeseen. Tämä tarkoittaa
tartuntatautien seurantaa ja hävittämistä jo
alkutuotannossa. Ruoka on turvallista, jos koko tuotantoketju, kauppa
mukaan lukien, työskentelee elintarvikkeiden hyvän
laadun puolesta.
Näinä viime päivinä on käyty
maatalouteen ja maataloustuotteisiin liittyviä neuvotteluja.
Neuvottelut ovat olleet vaikeita ja mutkikkaita. On todettava, että elintarvikkeilla
on aivan oma erityisominaisuutensa, minkä suhteen ne eroavat kaikista
muista tuotteista: ilman autoa ihminen tulee toimeen, ilman kännykkää oppisimme
elämään, mutta ilman ruokaa emme pysy
hengissä.
Arvoisa puhemies! Yksilöllisellä tasolla kysymys
on jokapäiväisestä leivästä.
Valtiollisella tasolla kysymys on kansakunnan turvallisuudesta ja
itsenäisyydestä. Peruselintarvikkeiden takaaminen
kansalaisille kaikissa olosuhteissa on jokaisen maan tärkein
velvollisuus. Tämä on tosiasia, joka kaikkien
neuvotteluosapuolten tulisi myöntää.
Taloustieteen oppikirjoissa esitetään käsite
nimeltään suhteellisen edun periaate. Tämän
käsitteen mukaan kaikki osapuolet voittavat käymällä vapaasti
kauppaa sillä tuotteella, jonka tuotannossa niillä on
suhteellinen etu. Peruselintarvikkeisiin eli lauhkean vyöhykkeen
tuotteisiin sovellettuna täydellinen vapaakauppa ei kuitenkaan
ole realistista. Tällaisia tuotteita ovat muun muassa vilja,
maito ja liha. Se johtaisi kansalliseen turvattomuuteen ja riippuvuuteen
toisista maista erilaisissa maailmanpoliittisissa tilanteissa.
Kuluttajien kannalta ajateltuna elintarvikkeiden vapaakauppa
saattaa tuntua houkuttelevalta. Esitänpä vastakysymyksen:
Kuinka tyytyväisenä ja levollisin mielin suomalainen
kuluttaja nauttisi argentiinalaisesta vehnästä leivottua
leipää, jonka päälle on pantu
uusiseelantilaista voita ja australialaista juustoa? Kaupan vapautuminen
toisi ruokapöytäämme ennen pitkää esimerkiksi
brasilialaiset pihvit, egyptiläiset perunat ja marokkolaiset
vihannekset. Nyt kuluttajien maksamat jonkin verran korkeammat hinnat
ovat verrattavissa henkivakuutukseen. Maksamme kotimaisesta, suomalaisesta
leivästämme tänään enemmän,
jotta sitä olisi saatavana myös kriisiaikoina.
Kuinka todennäköinen on sitten tällainen kriisin
mahdollisuus? Näillä näkymin aseellista selkkausta,
jossa Suomi olisi mukana, tuskin syntyy Pohjolassa. Sen sijaan ne
etelän maat, jotka meille mahdollisesti toimittaisivat
elintarvikkeita, voisivat joutua konfliktin kohteiksi. Mahdollista
on myös se, että niiden elintarvikevienti suuntautuisi
aseellisen ja poliittisen selkkauksen vuoksi yhtäkkiä muualle
kuin Suomeen. Samoin kansainvälisessä merikuljetuksessa
häiriöt ovat myös varsin mahdollisia.
Maataloustuotannon uudelleenkäynnistäminen,
jos se kerran on lopetettu, on työlästä ja
vaatii runsaasti aikaa, koska maatalous on biologinen tuotantoprosessi.
Toimiakseen elintarvikeketju vaatii lisäksi erikoistunutta
teollisuutta ja palveluita. Oman kotimaisen maatalouden alasajolla
olisi dramaattiset vaikutukset maaseudun elämään
sekä koko maan talouselämään.
Elintarvikeketjun osuus bkt:sta on meillä noin 10—12 prosenttia.
Lisäksi se työllistää arviolta
250 000 ihmistä, eli saman verran syntyisi siis
uusia työttömiä. Tämä johtaisi
paheneviin sosiaalisiin ongelmiin ja siitä aiheutuviin
lisäkustannuksiin. Lopullinen johtopäätös
tästä kaikesta on se, että kansantaloutemme
kannalta ajateltuna halvat elintarvikkeet eivät olisikaan
todellisuudessa halpoja.
Arvoisa puhemies! Huolen elävästä maaseudusta
ja sen ihmisten jaksamisesta ja tulevaisuudesta ja koko haja-asutusalueen
elinvoimasta on oltava aito ja yhteinen. Elävä maaseutu
on yhteinen asiamme. Yhteinen on myös huoli ruuan turvallisuudesta
ja eettisistä tuotantotavoista, hyvästä ympäristöstä,
metsien kestävästä käytöstä ja
hoidosta. Kotimainen elintarviketuotanto on mahdollista vain, jos
maataloustuotanto on kannattavaa. Tämä on asia,
joka poliittisten päättäjien yli puoluerajojen
tulee hoitaa ja taata.
Pekka Nousiainen /kesk:
Arvoisa puhemies! Maatalous on peruselinkeino siinä missä teollisuus
ja palvelut. Suomi on perinteisesti ollut vahva maatalousmaa. Euroopan
unionin jäsenyyden jälkeen ennen kaikkea maatalous
on joutunut voimakkaaseen rakennemuutokseen: tilojen määrä jäsenyyden
aikana on vähentynyt noin 30 000:lla ja työpaikat
noin 80 000:lla. Voimakkainta maatalouden rakennemuutos
on ollut Itä- ja Pohjois-Suomessa. Se on tietysti ymmärrettävää sinällään,
koska siellä on pienet peltokuviot, pieni tilakoko ja tuotantokustannukset
huomattavasti paljon yksikköä kohden kalliimmat
kuin Etelä- tai Länsi-Suomessa.
Meillä on kansallisesti asetettu maatalouden osalta
tärkeät perustavoitteet. Me haluamme, että me
voimme syödä puhdasta, turvallista, terveellistä kotimaista
ruokaa ja että me unionin periaatteiden mukaisesti voimme
harjoittaa maataloutta kannattavasti myöskin epäsuotuisilla
alueilla. Keskeinen periaate unionissa on ollut, että tukea tulisi
maksaa sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Näin
ei viime unionin tukiuudistuksessa tapahtunut, vaan edelleenkin
Keski-Euroopan tukitaso on huomattavasti paljon korkeampi kuin meillä, ja
meillä toki tukien tarve on hyvin erilainen niin A- ja
B-alueella kuin C-alueellakin.
Täällä ovat monet kritisoineet tehtyä 141-ratkaisua.
Itse en lähde sitä kritisoimaan. Se on tapahtunut
tosiasia. Hallitus on sen hyväksynyt, neuvottelijat sitä ennen
sen neuvotelleet, ja meidän on nyt sen kanssa elettävä,
ja ennen kaikkea toivomus on se, että tuo tukien maksatus
voi tapahtua ensi vuonnakin häiriöttömästi
ja myöskin 141 voi jatkua vuoden 2007 jälkeen.
Sen sijaan keskeinen kysymys tänä päivänä on tietysti
ollut C-alueen viljelijöillä 142-tuen kohtalo.
On ymmärrettävää se, että C-alueella,
jossa todella tuotantokustannukset ovat kalliimmat kuin A- ja B-alueella,
viljelijät ovat huolissaan tilojensa kannattavuudesta ja
elinkeinon tulevaisuudesta. MTK ja hallitus ovat aikaisemmin linjanneet
periaatteessa ratkaisua siihen suuntaan, että alueiden
ja tuotantosuuntien kohtelun tulee olla tasapuolista ja että tukitasojen
erot pysyvät ennallaan. Tämä on hyvä periaate,
ja se takaa tasapuolisen kohtelun, mutta toisaalta myöskin maatalouspolitiikka
on aluepolitiikkaa, ja silloin kun on todettu, että elinkeinon
ja tilojen kannattavuus on vaarantumassa ja elinkeinon tulevaisuus
uhattuna, myöskin tämä tekijä on
otettava huomioon.
Sen vuoksi ymmärrän hyvin sen, että maakuntaliitot
C-alueella, johon myöskin oma maakuntani Etelä-Savo
kuuluu, ovat lähteneet liikkeelle, ovat esittäneet
yhteisen vetoomuksen siitä, että 142-tukea ei
avata, sitä ei leikata, vaan sitä tullaan myöskin
jatkossa maksamaan edelleen. Tämä on asia, jonka
toivon myöskin käynnissä olevissa maataloustuottajien
ja hallituksen välisissä neuvotteluissa olevan
keskeisenä periaatteena, ja minusta tästä voidaan
vetää myöskin se johtopäätös,
että silloin ratkaisun keskeisenä perustana tulee
olla maatalousministerin esittämän vaihtoehdon
2, jolloin tukimuutoksia C-alueella ei tehdä. Tämä koskee
ensi vuotta, ja sitten ymmärrän, että kun
vuodelle 2005 koko maataloustukipaletti uudistuksen myötä on
avoinna, silloin myöskin nämä kysymykset
ovat käsiteltävänä, mutta joka
tapauksessa keskeistä on se, että turvataan kaikissa
ratkaisuissa myöskin itäisten, pohjoisten ja C-alueiden
tuotantoedellytykset ja kannattava toiminta tiloilla.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Muutamia näkökohtia sen
päälle, mitä ryhmäpuheenvuorossa
yhteisesti julki toimme.
Jos vetää yhteenvetoa siitä, mitä täällä on
nyt tämän päivän kuluessa kuultu,
niin tästä kaikkein olennaisimmaksi taikka pinnimmäiseksi muodostuneesta
142-asiasta meillä on nyt kolme eri näkemystä.
Yksi on valtiovarainministerin näkemys, yksi maatalousministerin
näkemys, joka poikkeaa valtiovarainministerin näkemyksestä,
ja sitten kolmantena on pääministerin näkemys,
että mitään eroa ei ole. Mikä merkitys
tällä on? Tällä on se merkitys,
että tämä epämääräisyys — olkoon
sitten retorista taikka mitä tahansa, kun sitä ei
pysty meikäläisen aisteilla eikä kyvyillä erittelemään — pitää projisoida
juuri siihen todellisuuteen, missä maatalouden piirissä Suomessa
tällä hetkellä eletään.
Meille kaikille on ollut valtavan paljon yhteydenottoja; uskon,
että aika infernaalinen määrä. Minä olen
poiminut siitä vain jonkun ja itse asiassa oikeastaan yhden
asian, josta täällä sinä aikana,
kun minä olen ollut kuuntelulla, ei ole kukaan tainnut
mainita, mutta jos on, niin se korjaus täältä salista
varmaan tulee heti. Nimittäin se on se, että olkoon
syy mikä tahansa, niin maatalouskonekauppa on hiljentynyt
viime aikoina. Alan ihan keskeiset toimijat ovat soittaneet ja kertoneet,
että nyt soivat hälytyskellot, nyt tarvitaan sellaista
vakautta, sellaista käsitystä, että tämä homma
jatkuu. Nimittäin heti seuraavassa vaiheessa on jo kysymys
siitä, että konepajateollisuudessa tämä rupeaa
vaikuttamaan, ja sitten seuraavana tietysti — kun täällä on
bisnesmaailman korkeita edustajia entisestä elämästä,
niin tietävät — tämä rupeaa
vaikuttamaan vakuusarvoihin. Se on aivan väistämätön
seuraus. Siitä meillä on historiallisia kokemuksia
toisen maailmansodan jälkeisenä aikana vaikka
kuinka paljon.
Mihinkäs tämä vaikuttaa? Se vaikuttaa
tietysti, paitsi näihin maatiloihin ja niitten toimintaedellytyksiin
ja lainansaantiin ja korkoihin ja kaikkiin muuhun, se vaikuttaa
myöskin pankkien toimintaan olennaisesti. Nyt tässä on
vielä semmoinen kiusallinen yksityiskohta, että poiketen
siitä, mitä 90-luvulla tapahtui, kun meillä oli pankkipuolella
vaikea aika, tämä pankkikriisi — lainausmerkeissä tässä vaiheessa
vielä ja vain pienellä äänellä — vaikuttaa
keskeisesti yhteen ainoaan pankkiketjuun. Toisin sanoen tällaiset asiat
on ihan pakko tiedostaa tässä yhteydessä.
Sitten muutamia näkökohtia valmentautumisesta
näihin vaikeisiin asioihin. Siis vielä toistan sen
saman, minkä toin esiin ryhmäpuheenvuorossamme,
että ulkoministeri Haavisto oli aivan ratkaisevassa asemassa,
kun 141 saatiin aikaiseksi. Hän lyijykynällä sen
kirjoitti ja lanseerasi sitten eteenpäin. Jotenkin tähän
tyyliin tämä asia meni. Sen heikot kohdat on tuotu
täällä esille, ja niille ei voi mitään.
Mutta heti kun Lipposen hallitukset käynnistivät
työnsä ja niin sanottu Hemilän ryhmä luotiin silloisen
pääministerin suosiollisella vaikutuksella, jossa
oli siis hallituspuolueiden maatalousvastaavat jäseninä,
välittömästi käynnistettiin valmistelutyö 141-neuvotteluihin,
että olisi olemassa tieteellinen pohja, jolla lähdetään
komission kanssa keskustelemaan. Tämä tehtiin
siis todella huolellisesti ja perusteellisesti, ja ne asiakirjat
ovat olemassa varmasti tarkkaan talletettuina maa- ja metsätalousministeriössä.
Siis toisin sanoen tämä puoli valmisteltiin.
Kun ed. Jari Koskinen kertoi täällä viimeisestä kahdesta
vuodesta, niin se jatkui silloin tietysti ihan samalla tavalla,
eli tämän homman pohjatyö on tehty kansallisesti
niin hyvin kuin sen nyt yleensä voi tehdä. Sitten
eri asia on se, että komissio "voi maksaa". Se on sitten
sen mitalin toinen puoli, mutta tässä suhteessa
ei kyllä moitteen sijaa ole kenellekään
varaa antaa valmistelutyöstä, kaikkein vähiten
ministeriön virkamiehille.
Sitten yksi asia oli minulle lievä sokki, se että kasvinviljelyn
kansallisen tuen säädöspohja muuttui
90-luvun lopussa, mutta sen säädösmuutoksen
velvoittamaa notifiointia ei viety komissioon. Se oli totaalinen
moka. Hemilän ryhmä pidettiin tästä täydellisesti
ulkopuolella. Meille ei kerrottu sitä, että näin
on tehty. Se paljastui vasta muutama kuukausi sitten tuolla maatalousvaliokunnassa,
että näin on käynyt. Tämä oli
iso moka. Siitä kantaa yksin vastuun silloinen maatalousministeri,
että hän tällaisen ratkaisun teki, koska
se oli hänen vallassaan. Nyt kannetaan sen taakkaa kyllä.
No, se tietysti kollektiivisesti on sen hallituksen vastuulla, jossa
me vihreätkin olimme mukana, ei tässä voi
mitään. Tapahtuipa se millä tavalla tahansa,
niin sille ei nyt vaan voi mitään. Olemme sen
taakan kantajia.
Sitten yksi asia, johon en voi olla puuttumatta. Se oli pääministerin
puheenvuoro suureen maatalousreformiin liittyen, kun hän
puhui cap-uudistuksesta ja siitä, että modulaation
kautta viedään rahoja maaseutuasetuksen puolelle
ja siirrytään tilakohtaisiin systeemeihin. Samalla
kun näin tehdään, samanaikaisesti säilyvät
horisontaaliset tuet, kuten lfa-tuki ja ympäristötuki.
Siis ne säilyvät edelleen, siis kaikki nämä horisontaaliset
elementit. Toisin sanoen silloin myöskin pohjoisen tuen
rooli säilyy ilman muuta, se on ihan selvä asia.
Siinä ei tapahdu sellaista, että se jotenkin häviäisi
pois.
Se, mikä minua jurppii tässä keskustelussa,
on se asia, jossa minusta on ollut jollakin tavalla edes maltti
mukana, eli investointitukien maksimien käyttämättömyys.
Siinä pitää olla hyvin tarkka, kuinka
paljon investointeja tuetaan, mitä tuetaan, eikä hurahdeta
mihin tahansa investointitukiin. Sillähän voidaan
aiheuttaa aivan kohtuuttomia kilpailun vääristymiä.
Sillä voidaan aiheuttaa aivan kohtuuttomia harhainvestointeja. Sillä voidaan
pilata koko ala kerta kaikkiaan. Siinä pitää olla
todella kylmäpäinen, että homma on hallinnassa.
Ja siihen vedotaan, että muka käytetään
tukia maksimaalisina. Maatalouskomissaarihan haluaa nimenomaan,
että käytetään maksimiprosenttia,
kun se on suurtehopolitiikan mukaista muka, mutta meillä täytyy
olla talonpoikainen järki täällä mukana.
Lipposen hallitusten aikana kohtuullinen järki oli. Sikaloiden
kohdalla petti pahasti, mutta se on semmoinen kauneusvirhe, joka
vieläkin vähän vinouttaa.
Sitten vielä yksi asia, ja se on lfa-tuki. Ed. Lämsä aivan
oikein totesi, että oli hyvä asia, että se
lfa-tuki saatiin koko maahan, mutta nyt pitää vaan
muistaa, että se on yleinen EU-tuki: less favoured area
aid. Se on siis sellainen tuki, joka on ollut poliittisten sovellusten
kohteena koko sen historian ajan. Sehän tuli Alppeja varten
aikoinansa EY:ssä, ja sitten laajennettiin poliittisilla operaatioilla.
Vuoristoksi tuli lähestulkoon merenpinnalla oleva alue
jnp. Nyt on vain muistettava, ed. Lämsä, tämä hyvin
veljellisesti todettuna, se että 141 ja 142 ovat erityisesti,
sanotaanko, humboldtilaisen tieteen oivalluksen mukaisia ja me voimme
käyttää retorisesti lfa:ta ja tuleekin
käyttää, mutta meidän pitää pitää kiinni siitä,
että tämä erikoisuus, mikä liittyy
pohjoisuuteen ja maapallon pohjoisimpaan maatalousvaltioon, säilyy.
Eero Lämsä /kesk:
Arvoisa puhemies! Täällä on puhuttu
monissa puheenvuoroissa rakennekehityksestä, myös
ed. Pulliainen toi sitä esille, samoin ed. Ahonen jne.
Todella se rakennekehitys, mikä nyt on tapahtunut, tämän
EU-jäsenyyden aika, niin kyllähän se
vauhti on ollut kova, kun on tuommoiset 40 000 tilaa luopunut
toiminnasta — ehkä 35 000 tilaa — ja
40 000—50 000 työpaikkaa on
siinä samalla mennyt. Mutta se on kuitenkin aika järkevästi
tapahtunut se rakennemuutos siltä osin, että ei
maatiloilta ole menty työttömyyskortistoon, vaan
meillä on ollut tällaiset eläkejärjestelmät
ja luopumistukijärjestelmät jne., joitten kautta
sitten on voitu, niin kuin voisi sanoa, luonnollisen poistuman kautta
näitä asioita hoitaa. Rakennekehitystähän
maataloudessa tarvitaan, kun olemme EU:ssa yhteisillä markkinoilla.
On aivan selvää, että tietyn tasoista
rakennekehitystä pitää olla, että me
pysymme sitten myös kilpailukykyisinä ja meidän
tuotteemme käyvät kaupaksi täällä Suomessa
ja että ne käyvät kaupaksi tuolla maailman
markkinoilla.
Mutta minusta on kyllä tärkeää se,
millä tavalla nyt sitten tätä rakennekehitystä lähdetään
viemään eteenpäin tässä tavallaan
uudessa tilanteessa. Kun tätä rakennekehitystä on
jo viety näin pitkälle ja kun me yhteisesti olemme
lähteneet siitä, että on olemassa tällainen
perheviljelmä-käsite, että pitäisi
pystyä sitten tämmöistä maatilaa
hoitamaan perheen omalla työpanoksella, niin nyt, kun nämä korotetut
investointituet on tulossa — ihan niin kuin ed. Pulliainen
kiinnitti tähän huomiota — niin toivoisi
nyt sitten, että tätä keskustelua käydään,
minkä kokoisille tiloille, mikä on sitten se tilakoko,
mille tullaan investointitukia sitten myöntämään.
Meillähän tämä toimii tietysti
sillä tavalla, että omillaanhan saa rakentaa vaikka
kuinka pienen yksikön, vaikka yhtä lehmää pitää,
jos haluaa, mutta ei yhteiskunnan kannata sitä rakennusta lähteä tukemaan.
Mutta sitten on toisaalta myös tämä yläraja,
missä on se ylärajataso sitten, että yhteiskunta
lähtee siihen mukaan rahoittamaan. Saahan tänne
rakentaa vaikka kuinka ison navetan, jos ympäristöehdot
täyttää ja kiintiöitä on, mutta
minkä kokoiseen kannattaa yhteiskunnan lähteä mukaan.
Eli yhteiskunta luo sen signaalin sille tilayksikkökoolle
ja sitä kautta tietysti myös tälle rakennekehitykselle.
Jokainen meistä tietää, että rakennekehityksessä täytyy
jossakin vaiheessa tulla semmoinen tietynlainen seesteinen tila,
jossa sitten pysytään sillä tietyllä tasolla,
jolla voidaan kohtuullisella työpanoksella hoitaa maatilat
ja myös peruselintarviketuotanto, jota meillä pidetään
tärkeänä, pysyy sillä tasolla,
mitä suomalaiset haluavat. Eli näissä peruselintarvikkeissa
halutaan todella, että ollaan hyvin pitkälle omavaraisia.
Sehän on meille hyvin monellakin tapaa turvallisuuskysymys
jo ruuan laatukysymyksenä, mutta myös se, kun
ajatellaan globaalisuutta kokonaisuutena, niin kyllä oma
ruoka on myös todella sellaista kansallista turvallisuutta,
jota meidän on ylläpidettävä.
Mutta todella haluan tässä korostaa tämän
rakennekehityksen tulevaisuutta. Siihen meidän on todella
paneuduttava, mikä sen vauhti tulee olemaan ja minkälaisilla
tilayksiköillä tulevaisuudessa tuotantoa ylläpidämme.
Petri Salo /kok:
Arvoisa herra puhemies! Pitkän seitsentuntisen
keskustelun aktiivisena kuuntelijana on vaikea sanoa tässä jotakin
mitään uutta, mutta yritän sanoa sellaista,
mitä ei ehkä vielä olisi sanottu. Mutta
sen voin todeta kuitenkin yhtyen äskeiseen puheenvuoroon,
mitä ed. Pulliainen sanoi, että kaikki tämä problematiikka,
mitä me tänään olemme käsitelleet,
perustuu paljon siihen, mitä tapahtui vuonna 1994, kun MTK:n
pitkäaikainen puheenjohtaja, ulkoministeri Heikki Haavisto
joutui siinä tilanteessa, missä Suomi silloin
oli, tekemään ehkä nopeallakin aikataululla
EU-sopimusta, suomalaista sopimusta komission kanssa, taitavien
neuvottelijoiden kanssa, ja hän varmaan teki sen vilpittömästi sen
tiedon, taidon, osaamisen ja kokemuksensa mukaisesti, mitä hänellä silloin
oli. Luulen kuitenkin, että myös tämän
vuoden lokakuussa maatalousministeri Juha Korkeaoja, joka on neuvotellut
Suomen ja komission välistä 141 artiklan jatkotulkintaa,
on käyttänyt kaiken tiedon, taidon, osaamisensa
ja kokemuksensa siihen, kuinka on pystynyt Fischlerin ja komission
kanssa neuvottelutuloksen tekemään.
Joka tapauksessa neuvottelutulos on sellainen, mikä se
nyt on. Olen todennut, että hallitus on kertonut, että se
on hyvä ja sen kanssa voidaan elää. Sen
sijaan tuottajajärjestöt ja myöskin oppositio
ovat sanoneet, että se on vähemmän hyvä ja
johtaa suuriin ongelmiin. Jotakin tietenkin meille päättäjillekin
antaa myös kuvaa se, että muun muassa ruotsinkielinen
tuottajajärjestö hylkäsi tämän
ratkaisun yksimielisesti ja MTK:n suomenkielinenkin porukka joutui
siitä äänestämään äänin
8—2 ja myöskin eri maakuntien tuottajajärjestöt
ovat nähneet sen huonona sopimuksena.
Joka tapauksessa tältä pohjalta neuvottelut
jatkuivat. Minun mielestäni kyllä, arvoisa ministeri,
se lausunto, jonka viime keskiviikkona annoitte sanomalehti Kalevassa,
oli virhe. Minun arvioni mukaan se oli virhe, koska huomasin, että heti tämän
lausuntonne jälkeen alkoi sellainen kehitys tässä yhteiskunnassa,
että meidän päättäjien puhelimet
soivat voimakkaasti, niin hallituspuolueiden kuin opposition, ja
meille oppositiolle se viesti on tietenkin siinä tilanteessa
se, että aiotteko te katsoa vierestä ja seurata,
kun suomalaista talonpoikaa ajetaan ahdinkoon, aiotteko katsoa vierestä,
kun suomalaista talonpoikaa ajetaan ahdinkoon.
Korostan tässä vain sitä asiaa, että suurimmalla
oppositiopuolueella kokoomuksella olisi ollut tilaisuus tehdä jo
141-ratkaisun jälkeen välittömästi
välikysymys ja saattaa tämä ratkaisu
eduskunnan käsittelyyn ja myöskin luottamuslauseäänestykseen,
mutta katsoimme, että se ei välttämättä ole
oikein, että koska neuvottelut jatkuvat, asiat ovat keskeneräiset,
lopputulos ei ole tarkkaan tiedossa, niin pidättäydymme
siitä ja katsomme aikanaan sitten, kun hallitus tuo siitä selonteon
eduskuntaan, minkälainen tämä lopputulos
kokonaisuutensa on. Joka tapauksessa viime keskiviikon ministerin
lausunto sai aikaan ketjureaktion, jonka hintaa me maksamme tässä nyt tällä hetkellä,
(Ed. Valpas: Jos se oli totta!) kun keskustelemme.
Ei sitä tietenkään auttanut myöskään
hallituspuolueitten omat kannanotot. Nimittäin keskustan
eduskuntaryhmä heti välittömästi
sanoi, että ryhmä vaatii, että Pohjois-Suomen
tuki pitää jättää ensi
vuodeksi nykyiselleen, jos neuvotteluissa ei päästä sopuun.
Edelleen muun muassa kansanedustaja Harry Wallin, joka käytti
täällä sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuoron,
ja kansanedustaja Jukka Vihriälä, pitkäaikainen
maatalousjaoston puheenjohtaja, kertoivat lehdessään, että he
säilyttäisivät tämän
nykytilanteen, jolloin 141- ja 142-alueilla toimittaisiin jo tehtyjen
ratkaisujen mukaan. Näin voitaisiin elää edustajien mielestä ensi
vuosi, sillä vuonna 2005 käynnistyy EU:n maatalousreformi.
Silloin tukiin voidaan tehdä muutoksia. Myöskin
valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston johtaja Vihriälä muistuttaa,
ettei 141 artiklaan liittyvistä investointituista olisi
142-alueella paljon hyötyä, kun tuotantokatot
on maidon, siipikarjan ja sianlihan osalta saavutettu.
Eli, arvoisa ministeri, keskustelut siitä, onko oppositio
lietsonut tätä välikysymystä:
En usko, että näin on käynyt. Pikemminkin
väitän, että nopeat reaktiot hallituspuolueitten
omilta kansanedustajilta, joissa he tuomitsevat tämän
menettelyn, on saanut aikaan paljon enemmän hämmennystä kuin
itse tämä opposition toiminta. Meidän vaihtoehtomme
näiden lausuntojen jälkeen jäivät
aika vähiin. Oli ainut keino katsoa, mitä mieltä eduskunta
on näistä hallituksen linjauksista. (Ed. Ollila:
Mitähän Vihriälä äänestäisi?) — Sanoisin
näin, arvoisa kollega, että näitten lehtilausuntojen
jälkeen minun on vaikea kuvitella, että edustajat
Vihriälä ja Wallin yleensä löytäisivät pulpetistaan
vihreää nappia, niin selkeästi tämä on
punaisen väristä.
Lopuksi haluan vielä todeta, että ministeri Korkeaoja
on korostanut tässä ratkaisussa hyvin paljon näitä investointitukia
ja niiden merkitystä. Minä vähän
epäilen tätä, että tämä ei
käytännössä tule toimimaan odotetulla
tavalla. Viittaan myöskin ed. Pulliaisen äskeiseen
puheenvuoroon, jossa hän arvosteli investointitukien maksimaalista
hyödyntämistä silloin, kun se ei ole
järkevää. Meidän täytyy
myöskin muistaa, että tällä hetkellä esimerkiksi
maidon maakiintiö on täynnä ja meillä on
pulaa maitokiintiöstä ja myöskin sianlihan
ja kananmunien osalta meillä on ylituotantoa, ja kaikkein
olennaisin kysymys investointien osalta on se, miksi investoida,
jos itse tuotanto on kannattamatonta.
Lopuksi haluan todeta yhtenä suurimman oppositiopuolueen
kansanedustajana sen, että tämä ei ole
meille puoluepoliittinen asia. Me olemme erittäin tyytyväisiä olleet
siitä kehityksestä, mistä Suomen maatalouspolitiikka
on lähtenyt sieltä 80-luvun puolestavälistä,
jolloin me näimme aina vaalien alla SAK:n ja Heikki Haaviston
vastakkain, pöydän toisella puolella toisen ja
toisella puolen toisen, ja ruuan tuottajat ja kuluttajat laitettiin
vastakkain. EU-jäsenyyden jälkeen vuonna 95 maatalouspolitiikasta
ja puhtaasta kotimaisesta ruuasta on tullut meille kansallinen asia
kaikkine työpaikkoineen, kuljetuksineen, rehuteollisuuden
työpaikkojen osalta, ja se on ollut hyvää ja
positiivista kehitystä. Kuultuani tämän seitsemän
tuntia tätä maatalouspoliittista keskustelua voin
ainakin omalta osaltani yhtyä siihen, että se
kansallinen asia näkyy myöskin tänään täällä eduskunnassa.
Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ihmettelen vähän ed. Salon
kommenttia, kun hän totesi, mainiten oman vaalipiirini
kaksi edustajaa nimeltä, että millä he
löytävät vihreän napin tässä äänestyksessä.
Ehkä ed. Salo on kuunnellut aika huonosti ministerin vastausta,
kun täällä todettiin, että on 141-
ja 142-ratkaisun osalta kaksi vaihtoehtoa tuottajajärjestöjen
ja hallituksen neuvottelupöydässä. Mielestäni
nämä kannanotot, mihin viittasitte, olivat sen
toisen vaihtoehdon mukaisia. Nämä vaihtoehdot
ovat pöydässä. Ei tässä pitäisi
olla mitään epäselvää,
kun hallituksen luottamuksesta tässä äänestetään.
Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ihmettelen vähän ed. Salon
puheenvuorossa sitä, että hän sanoi,
että oli virhe, jos ministeri Korkeaoja kertoi sen, että pohjoisen
tukea joudutaan myöskin leikkaamaan. Minusta on oikein,
että ministeri kertoi, jos asia näin on. Ei ole
mitään syytä sitä asiaa pimittää viljelijöiltä.
Heikki A. Ollila /kok(vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Tuskin ministeriä moitittiin pimittämisestä vaan
tästä koko prosessista. Ensin ministeri esittää,
sen jälkeen omat lähtevät tyrmäämään,
mikä johti välikysymykseen.
Mutta puheenvuoron käyttänyt ed. Salo totesi, että investointitukien
käyttö vaarantuu sen takia, että tuotanto
ei ole kannattavaa. Se on aivan oikein, mutta lisäisin
siihen, että sellaisissakin tilanteissa, että vaikka
jollain laskelmalla saadaan tuotanto kannattavaksi, ongelmaksihan
tulee se, että ei ole minkäänlaista tietoa
siitä, mikä on jatkuvuus muutaman vuoden kuluttua,
jolloin asiaan seuraavan kerran palataan.
Petri Salo /kok (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Aivan lyhyesti: Luin luonnollisesti ministerin
kannanoton Kaleva-lehdestä ja tulin siihen lopputulokseen,
että tämä asia on itse asiassa jo ratkaistu,
koska en jaksa uskoa oikein siihen, että niinkin laajalevikkisessä lehdessä on mikään
lapsusuutinen, ja koska sitä ei ole myöhemminkään
kiistetty, se tarkoittaa sitä, että hallitus on
itse asiassa ja ministeriö myöskin jo linjannut,
että näin tullaan menettelemään.
Samalla vastaan ed. Ranta-Muotiolle, että sen johdosta katsoin,
että ratkaisumalleja on enää tämän
jälkeen yksi eli C-alueen tukia tullaan leikkaamaan. Mikäli
jostain syystä päädytään
toisenlaiseen ratkaisuun, annan sille kaiken tukeni ja tulen tarjoamaan
vielä ed. Ranta-Muotiolle asian kunniaksi kahvitkin.
Jukka Vihriälä /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tulin tänne saliin, kun kuulin ed.
Salon puheenvuoron. Hän referoi allekirjoittaneen lehtilausuntoa
Ilkka-lehdessä. Pitää paikkansa. Mutta
haluan tässä yhteydessä todeta sen, että kuultuani
hallituksen vastauksen tulen äänestämään,
ed. Salo, vihreää huomenna olevassa äänestyksessä.
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! Kun tässä on viitattu tähän
Kaleva-lehdessä olleeseen haastatteluun, siinä ne
kohdat, joissa referoitiin suoraan, mitä olen sanonut,
olivat oikein, mutta toimittajan johtopäätökset
eivät olleet kaikilta osin oikeita. Totesin siinäkin
haastattelussa, että neuvotteluja käydään
ja neuvottelujen tuloksista sitten riippuu, mihin lopputulokseen
tullaan. Ei kai neuvotteluja käytäisi, jos olisi
jo etukäteen päätetty, mikä lopputulos
on. Miksi sitten neuvotteluja käytäisiin?
Sitten ed. Ollilalle toteaisin sen, että kyllä investointituet
vaikuttavat ratkaisevasti tuotannon kannattavuuteen, totta kai.
Kiinteitten kustannusten puolittaminen on aika merkittävä osa
kannattavuutta.
Inkeri Kerola /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Tänään eduskunnassa
käyty keskustelu on osoittanut sen, että toivottavasti
muulloinkin kun näin joulun alla täältä eduskunnasta
löytyy niin paljon maataloustuottamiselle myötämielisiä henkilöitä ja,
voisi sanoa, vielä yli puoluerajojen, kuin tänä päivänä käytävä keskustelu
on osoittanut. Toisaalta tuntuu kyllä myös siltä,
että joukostamme löytyy yhä enemmän
niitä pessimistejä, jotka näkevät
molemmat esitetyt vaihtoehdot yhtä mustina.
Pääministeri Vanhanen reunusti erinomaisesti mielestäni
sen toimintaympäristön, jonka sisällä maatalouteen
liittyviä ratkaisuja joudutaan tekemään
paitsi meidän päättäjien keskuudessa
myös maatiloilla itsessään. Kysymys ei
ole enää niin yksioikoinen kuin vuosikymmeniä sitten.
Joudumme etsimään ratkaisuja entistä useamman maan
pykäläviidakon sisältä, ja uskallan
väittää, että vaikka hallituksellamme
on kiperät ajat maatalouskysymysten ja maatalouselinkeinon
turvaamisessa omassa maassamme, on koko hallituksen yhteinen tavoite
se, että turvaamme maatalouden säilymisen koko
maassa.
Oma kysymyksensä on kuitenkin siinä, minkä laajuisena
ruuantuotanto kullakin tilalla säilyy, mikä on
sukupolvenvaihdostilanteessa kunkin tilan paras ratkaisu tai miten
kukin tila arvioi kannattavuutensa tulevien vuosien varalta. Tämä on mielestäni
ydinkysymys, jota on tarkasteltava kullakin tilalla erikseen. Jokainen
yritys, siis myös maatilayritys, joutuu tekemään
likvidilaskelmansa selviytymisestään tulevina
vuosina. Tunnustettava on sekin, että huomattavasti helpompaa
suunnitelmien tekeminen on markkinoita lähellä sijaitsevilla
maatiloilla sekä siellä, missä ilmastolliset
olosuhteet ovat suotuisammat kuin omassa maassamme.
Ulkoisia tekijöitä, joiden laskelmointi on
ongelmallista, on Suomen olosuhteissa riittävän paljon.
Oleellisin kysymys onkin, voimmeko turvata EU-säädöstön
turvin asemamme, onko kansallinen tahtotila maatalouden vakauden
kannalla. Mielestäni se pätkätyökeskustelu,
jota yleisesti yhteiskunnassamme on käyty jo vuosikausia,
ei ole koskaan ottanut huomioon maatalouselinkeinon piirissä toimeentulonsa
hankkivia ihmisiä. Siellä ihmiset ovat osaltaan
joutuneet olemaan näiden pätkätoimeentulojen
varassa niin kauan kuin on oltu EU:n jäseniä.
Koskaan ei ole voinut olla varma, mitä seuraava neuvottelukierros
on tuonut tullessaan. Siksi on oleellista, että niin paljon
kuin Suomesta riippuu, suuntaamme tavoitteemme pitkäjänteisyyteen
ja vakauteen neuvotteluissa, jotka koskevat maaseudun ja maatalouden
tulevaisuutta.
Oikeutetusti ainakin ne viljelijäperheet, joiden suurin
investointimassa on sijoittunut menneille lähivuosille,
kantavat huolta tulevaisuudestaan ja nimenomaan tuotantotukien suhteen. Nykyistä suurempi
taloudellinen tukiviidakko joudutaan pystyttämään
kansallisesti kaikille alueille Suomessa, ellei maatalouden harjoittamiselle
löydy luonnollisia toimintaedellytyksiä. Voisi
sanoa, että tämä se vasta kallista puuhaa
aikanansa tulisi olemaan. Siksi on oleellista, että tulevat
neuvottelukierrokset paitsi maan sisällä myös
maan rajojen ulkopuolella käydään yhdensuuntaisina
ja linjakkaasti. Eduskunnan toimintakulttuuri ei ole tästä esimerkiksi
otettava tämän päivän osalta.
Luotan ministeri Korkeaojan kykyihin viedä läpi
suomalaisille maatalousyrittäjille merkittävät
tavoitteet. Yksittäisten hyvien ja vielä parempien
ehdotusten heittely täällä eduskunnan
salissa on huomattavasti yksinkertaisempaa kuin vääntää mallia
suomalaisen maatalouden erityispiirteistä maailman neuvottelupöydissä.
Tämä sama tehtävä kohtaa jokaista
hallituspuolueen maatalousministeriä, olkoonpa hän
minkä hallituksen edustaja tahansa. Kun taustalla ovat
vielä oman maamme elintarviketuotantoketjut, on kyse suuremmista
asioista kuin äkkiseltään tulemme ajatelleeksi.
Kysymys onkin itse asiassa kuluttajien tukemisesta, suomeksi sanottuna
siitä, että kuluttaja saa pöytäänsä kotimaista
ruokaa, siis nekin, jotka eivät ole itse ruuan tai raaka-aineiden
tuottajia. Puhuttakoon asioista niiden oikeilla nimillä.
Tuija Nurmi /kok:
Arvoisa puhemies! Kerron teille erään tilan
tarinan Hämeestä: Nuoripari, molemmat syntyneet
vuonna 1980 eli 23-vuotiaita, on valmistautunut ottamaan miehen
vanhempien maatilan vastuulleen sukupolvenvaihdoksen myötä.
Sukupolvenvaihdos oli tarkoitus tehdä vuosien 2003—2004
vaihteessa. Kaikki oli tarkoin valmisteltu: asumisjärjestelyt,
maitokiintiöiden ja vasikoiden osto, navettasuunnitelmat, irtisanoutumiset
vakinaisista työpaikoista jne. Sitten tuli maidon hintaan
pudotus, miinus 3 prosenttia vuosi, ja tukien epävarmuus
romutti tilanteen. Nyt sukupolvenvaihdos on jäädytetty
ja te-keskuksesta sanotaan, ettei investointihankkeita laiteta vireille,
koska kyseessä voi olla väliinputoajia. Maidon
hintaa aiotaan kompensoida pellon tuessa, mutta esimerkiksi tällä tilalla
peltoa on 29 hehtaaria ja lehmiä on 65 kappaletta, joten peltotuki
ei korjaa tilannetta. Tilan jatkamiseen ei kannusta eikä anna
oikein mahdollisuuksiakaan se, että vasta vuodelle 2006
on toiveissa tukien muotoutuminen aloilleen. Epävarmuutta
tuo myös se, millaisiksi tuet silloin muotoutuvat.
Tämä oli kertomukseni. Kun tilanne on näin huono
Hämeessä, joka on perinteisesti ollut maataloudessa
hyvinvoivaa aluetta, miten kurjasti asiat ovatkaan pohjoisemmassa
osassa Suomea tällä hetkellä? Kokoomuslaisena
en hyväksy maataloustukien leikkauksia millään
tukialueella.
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! Ed. Nurmi otti esille nuoren viljelijäpariskunnan,
joka suunnittelee sukupolvenvaihdosta. Tämä ratkaisu,
mikä on tehty nyt, tämä 141-ratkaisu,
antaa juuri tällaiselle nuorelle perheelle aivan erinomaiset
mahdollisuudet lähteä liikkeelle. Nuoren viljelijän
tuet nousevat erittäin huomattavasti, investointituet nousevat
EU:n sallimiin maksimeihin, ja myöskin tämä tuotantotuki,
lfa-tuki, johon viittasitte, tullaan kohdistamaan eläinmäärien
mukaisesti niin, että se hyödyttää juuri
tällaista tilaa. Esimerkiksi ottamallenne tilalle tämä ratkaisu
on erinomaisen hyvä.
Tuija Nurmi /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Kiitoksia ministerille, että hän
kuunteli tämän asian näin tarkkaan, koska tämä tieto
on tänään saatu asianomaisilta puhelimitse
ja tulen viemään asian eteenpäin. Kentälle viesti
ei ole mennyt. Jos tilanne on todella näin, kiitän
kovasti ja tulen selvittämään tilanteen
ja kertomaan, mikäli näin onnellisesti asia on,
kuin ministeri kertoo.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa herra puhemies! Tämä keskustelu on
osoittanut, että maatalouspoliittista keskustelua on syytä käydä myöskin
eduskunnassa. Tämä on myös osoittanut
sen, että jos ei tätä eduskunnassa käyttäisi,
niin paljon olisi myöskin semmoisia asioita, joista edustajilla
pitäisi olla tietoa, mutta edustajilla ei olisi sitä tarvittavaa
tietoa. Toivon, että loppuillasta vielä tämän
keskustelun kuluessa niin maatalousministeri kuin myös
toivottavasti pääministeri ja varapääministeri
voisivat viipyä täällä ministeriaitiossa
ja kommentoida käytyä keskustelua. Mutta hyvä näin,
että maatalousministeri ja varapääministeri
ovat nyt tällä hetkellä paikalla, aion nimittäin
tehdä ihan konkreettisen rakentavan ehdotuksen sitä silmälläpitäen,
että tulevaisuudessa ainakaan neljän vuoden kuluttua
meillä ei olisi vastaavaa tilannetta, mihin nyt jouduimme 141-neuvotteluissa
Brysselissä.
Maatalousministerin äskeisestä vastauksesta oikeastaan
on hyvä lähteä jatkamaan, kun hän
on useasti aiemminkin korostanut voimakkaasti näitten investointitukien
merkitystä ja sitä nimenomaan, miten nyt jatkossa
nimenomaan nuorille viljelijöille, nuorille tuottajille,
investointitukia voidaan myöntää entistä enemmän
ja entistä korkeampia prosentteja, ja että se
olisi nimenomaan pelastuksena ja se olisi nimenomaan kaivattu korvaus
tulotukien menetyksille.
Ongelmat tulevat tässäkin esillä nimenomaan 141-alueella,
jossa esimerkiksi maidontuotannon osuus on hyvin pieni ja sen sijaan
sianlihan ja siipikarjan, lihan sekä kananmunien tuotannon
osuus taas on erittäin suuri, noin 70 prosenttia koko Suomen
tuotannosta kahden viimeksi mainitun osalta. Toki äsken
mainitsemillani tuotannonaloilla ehkä investointituilla
voidaan jotain korvata, ei toki sitä, jos tuotanto on kannattamatonta.
Sitä ei voida tietenkään kaikille tuottajille
investointituen muodossa korvata, mutta kuitenkin näille
aloittaville ja nimenomaan tuotantoa laajentaville tiloille investointituen
mahdollinen korotus jopa 70 prosenttiin tulee juuri niille tiloille,
niille tuottajille, jotka ovat saamapuolella siinä tilanteessa
ja ovat laajentamassa tuotantoa, hyvinkin toivottuna varmastikin.
Mutta sen sijaan, miten pystytään viljelijöitä kohtelemaan
tasavertaisesti tässä tilanteessa, kun ainakin
on kuulunut hallituksen piiristä ja hallituksen ja etujärjestön
neuvotteluista sellaista, että investointitukia oltaisiin
jopa rajusti leikkaamassa, vähentämässä,
ajamassa alas esimerkiksi maanoston osalta, kuivurien rakentamisen,
konehallien rakentamisen osalta? Näitten investointien
osalta ollaan nyt vähentämässä investointitukia
suunnitelmien mukaan, jos huhut pitävät paikkansa,
näitten osalta, mitkä ovat hyvin merkittäviä 141-alueella
tuotannon kannalta. 141-alueella nimittäin kuitenkin valtaosa
tuottajista on kasvinviljelijöitä. Herra ministeri,
kysynkin nyt: Miten kasvinviljelijöitten toimeentulo
ja kasvinviljelijöitten osalta tämä tasavertainen kohtelu
Etelä-Suomessa 141-tuen alueella varmistetaan tässä tilanteessa?
Sitten näihin muun muassa ed. Pulliaisen esille ottamiin
investointituen laajennuksiin ja siihen ongelmaan, mikä mahdollisesti
syntyy ihan tilatasolla, kun investointituet nostetaan jopa 70 prosenttiin.
Aivan oikein, kuten ed. Pulliainen totesi, riskit ovat isot.
Aivan oikein, kuten ed. Pulliainen totesi vielä senkin,
myöskin viljelijöitten, tuottajien, tasavertainen
kohtelu ei mitenkään siinä tilanteessa
tule mahdolliseksi. Tähän haluaisin nyt ministeriltä myöskin,
kun hän on paikalla, vastausta, millä tavalla
tämä tasavertainen kohtelu turvataan.
Haluan puhua myöskin tästä lfa-tuen
laajennuksesta edelleen. Ryhmäpuheenvuorossa jo otin esille,
että lfa-tuen laajennusta ja nimenomaan sitä lfa-tuen
korotusta käytetään nyt sekä maatalouspolitiikan
uudistuksen rahoittamiseen että myös tähän
141-neuvottelutuloksen rahoittamiseen. Siinä vaan saattaa
käydä niin, että kun tämä lfa-tuki
on nimenomaan EU-tuki ja päätökset tehdään
EU-pöydissä ja sitten taas 141-, 142-tuki ovat
puhtaasti kansallisista varoista maksettavia tukia ja ratkaisutkin
tehdään kuitenkin täällä kansallisesti,
(Välihuuto) neuvotellaan EU-komission kanssa, kuten nyt
on käynyt, ja jos niissä neuvotteluissa huonosti
käy, se tuloskin on hyvin laiha, mutta kuitenkin — ehkä ei
kuitenkaan tämä lfa-tuki ole tulevaisuudessa niin
kovinkaan varmalla pohjalla. Vaarat ainakin siihen liittyvät.
141-työryhmä perustettiin vuoden 2001 syksyllä.
Tämä 141-työryhmä teki töitä todellakin pitkään
ja hartaasti, tuotti yli 600 sivua materiaalia nimenomaan näihin
neuvotteluihin, mitä nyt käytiin Suomen ja komission
välillä. Täällä on vähätelty
hallituksen taholta ja ainakin hallituspuolue keskustan edustajien
taholta sitä työtä, mikä pohjusti
nimenomaan näitä neuvotteluja. Tämän
141-työryhmän, joka vuonna 2001 perustettiin,
työtä on vähätelty. Ihmettelen
kovasti niitten keskustan edustajien mielipiteitä ja kannanottoja,
kun olette tätä työtä vähätelleet,
vaikka ministeriön parhaat voimat, virkamiesvoimat, ovat
olleet varmasti tätä työtä tekemässä.
Kun nyt on näytetty toteen, miten vaikeata komission
kanssa pienen Suomen on neuvotella tällaisia erityisehtoja
ja saada tämmöisiä Suomen kannalta tärkeitä erityisiä maksuvaltuuksia
maataloudelle aikaiseksi, niin nyt kun hallituksen aitiossa istuu
tämän asian osalta kaksi tärkeätä ministeriä,
teenkin nyt täältä paikalta ehdotuksen hallitukselle,
että hallitus nostaisi hvk:ssa, hvk-pöytään,
142 artiklan kaltaisen tukijärjestelmän laajentamisen
koskettamaan myöskin Etelä-Suomea. Vastaus tulee
helposti sieltä ministeriaitiosta varmasti, että ei
onnistu, mutta pitää miettiä asiaa vähän
pitemmälle. Ensinnäkin vastapuolen kannalta eli
komission kannalta, mitä komissiolla on pelissä.
Ei yhtään euroa. Mitä muilla jäsenvaltioilla
on tässä pelissä? Ei yhtään
euroa. Ei ole edes vaaraa mistään kilpailun vääristämisestä, koska
maakiintiöt ovat lukkoon lyödyt ja niin tiukkaan
säännellyt ja valvotut. Elikkä kyllä pienen
Suomen nyt kannattaisi vastaisen varalle, sen varalta, että tulevaisuudessa
vuonna 2006 ei jouduttaisi vastaavaan, kuka sitten lieneekin neuvotteluissa
Suomen puolelta vastuussa, ettei se hallitus joutuisi samanlaiseen
liemeen ja samanlaisiin vaikeuksiin kuin nyt on jouduttu näissä Etelä-Suomen
141 artiklan neuvotteluissa. Toivon, että hallitus ottaisi
tämän vakavasti, veisi hvk-pöytään
tällaisen esityksen ja pitäisi tiukasti kiinni
eikä menisi rähmälleen Brysselin portaille.
Pekka Vilkuna /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Vanha sodankäynnin perustoteamus
on se, että jos tiedotus pettää, niin
silloin taistelu hävitään. Tässä tapauksessa
pääsi niin käymään.
Tiedotuksessa tuli tehtyä virheitä niin ministeriössä kuin
ryhmässä, ja itse ministeri teki sen viime keskiviikkona
... (Ed. Hemmilä: Mikä tiedotus petti?) — Tässä on
sekoitettu ensinnäkin selkeästi kolme eri asiaa.
Nämä ovat aivan eri asioita: 142, 141 ja lfa.
Nämä on suloisesti pantu tässä nippuun,
vaikka ne ovat kaikki eri asioita. 142 on erillinen pysyväksi
tai ainakin pitkäaikaiseksi tarkoitettu, ja 141 on eri
asia, joka on sovittu alenevaksi, ja lfa on taas aivan eri asia.
Se, että lfa:ta korotetaan... (Ed. Hemmilä: Onko
joku väittänyt jotain muuta sitten?) — No,
joka tapauksessa tiedotuksessa nämä ovat menneet
suloisesti sekaisin, ja lfa-korotuksellahan on sovittu kompensoitavaksi
niitä alenevia hintoja, niin ei sillä sitten voi
tätä 141:tä ja 142:ta paikata, koska
se on tarkoitettu eri asiaan.
Nyt sitten tämä tuotantoon sidottu tuki, mitä 142
on, niin se on minusta hyvin vakava asia, että se on nimenomaan
siihen tuotantoon sidottu asia ja investointituen täytyy
olla taas aivan eri asia siinä mielessä, että ne
viljelijät, jotka ovat olleet kaikkein kuuliaisimpia esivaltaa
kohtaan, kun esivaltahan on houkutellut rakennekehitystä kiihdyttäviin
toimenpiteisiin, houkutellut isontamaan tiloja, isontamaan navettoja,
investoimaan, ne, jotka ovat olleet kuuliaisimpia ja nopeimpia tekemään
esivallan toivomia suuria suuria investointeja, ovat tehneet sen
siinä mielessä, että he maksavat sen
sillä tuotannolla ja siihen liittyvällä 142-tuella
pois. Nyt sitten on kuitenkin semmoinen ehdotus, tiedotettu ainakin,
että sitä 142:ta vähennettäisiin
ja siirrettäisiin näitä tukia investointipuolelle.
Se on kyllä ilman muuta hyvä asia, että investointeja
tuetaan, mutta näitä kohtaan, jotka ovat jo ne
miljoonainvestoinnit tehneet, se on minusta lievä petos.
Mitä tulee poliittiseen muistiin, se näyttää olevan
hyvin lyhyt. Varsinkin täällä salin oikealla reunalla
on poliittinen muisti hyvin lyhyt. Silloin 94 kävivät
tosiaan maan parhaat voimat, niin kuin on tämän
päivän keskusteluissa käynyt julki, näitä maataloustukineuvotteluja
EU:hun mentäessä, oli todella parhaat voimat liikkeellä: Hemilä,
Härmälä ja Haavisto. Mutta kyllä teiltä pahasti
unohtui, että Salolainen huohotti koko ajan niskaan, että kiireesti,
kiireesti, kiireesti, vaikka ilman ehtoja, kun vaan päästään
EU:hun, se on aivan sama miten Suomen maataloudelle käy,
sinne vaan on nyt mentävä.
Arvoisa puhemies! Kuten puhemies muutama päivä sitten
ilmoitti mahdollisesti tulevasta kansanäänestyksestä,
että se täytyy tehdä vasta sitten, kun
hallitus on varma lopputuloksesta, niin oli muuten EU:hun mennessäkin.
Maataloustukineuvottelujen viimeiset päivät jätettiin
vasta äänestyksen jälkeen, koska esivalta
pelkäsi, että jos ne tulokset tulevat julki ennen äänestystä,
niin äänestyksen tulos voi olla toinen. Elikkä sekin tehtiin
tietoisesti sillä lailla, että EU:hun päästiin.
No, nyt tässä sitten niitetään
sitä satoa, mitä silloin kylvettiin. Meillä ei
ole enää omaa maatalouspolitiikkaa, me olemme
osa eurooppalaista sosialismia. Suomalainen maatalous on tänä päivänä osa
eurooppalaista sosialismia, sosialidemokratiaa. (Ed. Valpas: Silloin
oli Ahon hallitus!) — Sikäli, että lähes
kaikissa EU-maissa on sosialidemokraatit vallassa ja tämä maatalouspolitiikka
on eurooppalaisten maitten kompromissi.
Täällä on monta kertaa kauhisteltu
sitä lukua, että EU:n budjetista menee puolet
maatalouteen, maataloustukiin. No, eihän EU:n budjetti
ole kuin hallinto-, alue- ja maatalousbudjetti, eihän siellä mitään
muita momentteja periaatteessa olekaan. Ei siellä ole sosiaalia,
ei siellä ole puolustusta, ei siellä ole opetusta,
ei siellä ole terveydenhoitoa. Se on maatalousbudjetti,
totta kai, siitä pitääkin mennä maatalouteen
suurin osa, mutta tämä yhteinen kompromissihan
tekee sen niin vaikeaksi, että se on sitten tämmöistä palikoiden paikalleen
asettelua ja erilaisten systeemien yhteensovittelemista, että saataisiin
jonkunkaanlainen tasapaino säilymään.
Toivon ministerille menestystä neuvotteluissa ja uskonkin,
että ministeri menestyy neuvotteluissa, että voi
tuoda meille sitten semmoisen ehdotuksen, joka on hyväksyttävissä.
Hallituksen luottamuksestahan me huomenna äänestämme, ja
minulla tulee olemaan ilman muuta luottamus hallitukseen, mutta
ministerin neuvottelutulos katsotaan sitten myöhemmin.
Petri Salo /kok (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ihan lyhyesti ed. Vilkunalle: Sen lisäksi,
että EU-sopimus hyväksyttiin täällä eduskunnassa,
se tietenkin myöskin hyväksyttiin kansanäänestyksessä,
ja sopimustulos oli tietenkin kaiken pohjana. En jaksa, ed. Vilkuna, uskoa
kuitenkaan sitä, että kaiken tämän
jälkeen te katsoisitte, että nyt eroamalla esimerkiksi EU:sta
nämä ongelmat poistuisivat tai muuttuisivat jotenkin
toisenlaisiksi. EU-jäsenyys ei kuitenkaan aiheuttanut meidän
maataloudellemme sellaista kuoppaa minkään tilaston
mukaan, mitä jotkut etukäteen pelkäsivät.
Kun jälkeenpäin katsotaan 95 jatkunutta kehitystä ja
sitä edeltävää kehitystä,
niin käyrä on ollut aika lineaarinen. Kansallinenkin
maatalouspolitiikka olisi aiheuttanut meille aivan samanlaiset haasteet.
Se on ehkä nopeuttanut jonkin verran rakennekehitystä,
mutta EU:sta eroaminen ei olisi ratkaisu kyllä näihin
asioihin.
Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Ed. Vilkunan puheenvuoro oli monilta osin
hyvä, ja hän hyvin analysoi tätä tuotantotuki-
ja investointitukiasiaa. Mutta sitten kun hän alkoi puhua
tästä EU-asiasta noin yleensä, meidän
kyllä pitää muistaa, että keskustajohtoinen
hallitus, jossa pääministerinä oli Aho,
vei meidät EU:hun, eikä tässä nyt
kauheasti pitäisi sosialisteja syyttää tästä asiasta.
Pekka Vilkuna /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Todellakin, tässä globaalissa
maailmassa avoimilla markkinoilla ei varmasti olisi Suomen maatalous
menestynyt näinkään hyvin itsenäisenä,
se on selvä asia, en minä ole sitä näin
väittänytkään. Mutta todella, jos
EU:hun ei olisi ollut niin kiire, että olisi se maatalousosiokin
neuvoteltu ennen EU:hun menemistä, niin silloin meillä olisi
ollut jonkinlaista voimaa yrittää vääntää sieltä parempi
tulos. Mutta kun oli varma, että äänestys
on mennyt läpi ja enemmistö on kansasta EU:hun
menon puolella, niin kyllä siinä neuvottelijoilta
vähän selkänoja puuttui niissä viimeisissä väännöissä, koska
joka tapauksessa oltiin siihen menossa.
Olavi Ala-Nissilä /kesk:
Arvoisa puhemies! On paikallaan muutamin sanoin osallistua tähän
keskusteluun. Ensiksi kuitenkin totean, että tämä kokoomuksen
kritiikki, kun olen ollut täällä eduskunnassa
silloin, kun näitä ratkaisuja tehtiin, ei todella
ole kyllä millään muotoa uskottavaa.
Silloin kun tämä artikla tehtiin, ei niissä rintamissa
kokoomusta nähty. Sitten muistan, että täällä ed.
Niinistön ja ed. Zyskowiczin johdolla koko kansallinen
tukipaketti oli kaatua kokoomuksen ryhmässä, vain
muutamalla äänellä se sitten säilyi.
No, sitten kansanäänestyksen jälkeen,
kun kokoomus tuli hallitukseen, riipaistiin tästä kansallisesta
tuesta heti 750 miljoonaa pois, mitä silloin pidettiin
kyllä petoksena suomalaisia viljelijöitä kohtaan.
Tämä on syytä kuitenkin todeta. Mitä tässä muutoin
on tapahtunut, niin siitäkin voidaan keskustella.
Arvoisa puhemies! Ehkä lyhyt kommentti veropolitiikkaan,
jossa menneinä vuosina siinäkään
ei ole tapahtunut mitään; toki tuloverotusta kevennettiin
menneellä vaalikaudella. Minusta siinä on nyt
tapahtunut myönteisiä asioita, joilla on merkitystä:
Tietenkin ansiotulovähennyksen korottaminen kunnallisverotuksessa
kohdistuu yrittäjätuloihin, ja tiedämme,
että viljelijöiden tulot ovat suhteellisen pieniä.
Ne jaetaan yleensä yrittäjäpuolisoiden
kesken, ja kun osa menee vielä pääomatuloihin,
silloin tämä ansiotulovähennys hyvin
on keventänyt viljelijäyrittäjien verotusta.
Arvonlisäveron alarajan huojennus ei ole kovin suuri
asia, mutta toteutuu nyt myöskin maatalousyrittäjät
huomioiden.
Sukupolvenvaihdosasia, joka on maannut siellä kokoomuslaisten
ministerien pöytälaatikossa kymmenen vuotta, nyt
toteutetaan ensi vuonna, uskoakseni tai nimenomaan pitää toteuttaa,
aidosti 60 prosentin leikkurilla perintö- ja lahjaverotuksen
varallisuusveroarvoista. Toivon, että se todella tulee
tänne helmikuussa ja sitten voidaan vuoden alusta laittaa
voimaan. Tiedämme, että sukupolvenvaihdos on erityinen
ongelma, ja sitä pitää nyt kannustaa
myöskin maatalousyrittäjän osalta.
Edelleen, täällä eduskunnassa ajoneuvoverolain
yhteydessä tehtiin eräitä tärkeitä tarkennuksia,
joissa maatalousyrittäjyys huomioitiin.
Ehkä kannattaa vielä mainita tuo ruokatarjoilun
alvikin, joka EU:ssa nyt on ilmeisesti nitkahtamassa ja toteutumassa,
että se alenee 17 prosenttiin työmaaruokaloissa
ja -ravintoloissa.
Sitten vielä tietenkin pääomaverokannan
laskulla prosenttiyksiköllä, prosenteissa laskien
yli 3,5 prosenttia, on maa- ja metsätaloudessa merkitys.
Tiedämme, että kahdella menneellä kaudella
pääomaverokantaa nostettiin. Tässä suhteessa
on tapahtunut selkeä linjanmuutos. (Ed. Karjula: Pienyrittäjien
alueella!) — Mainitsin jo tämän alv-asian,
ed. Karjula, tässä. Se oli tärkeä asia.
Kuitenkin veropolitiikassa on tapahtumassa selkeä suunnanmuutos,
että maatalousyrittäjyyttä on otettu
nyt huomioon näissä asioissa.
Arvoisa puhemies! Sitten tähän ajankohtaiseen
tilanteeseen. Kyllä minä näen niin, että tämä tilanne
on, totta kai, koko maan kannalta tärkeä, ja tämä nyt
on ongelmallisin täällä 141-alueella. On
aivan oikein, että on maatalousneuvotteluissa ja täälläkin
todettu, että Suomessa ei pidä tukieroja kasvattaa.
Suomessa ei pidä mennä kahteen maatalouspolitiikkaan
sillä tavalla, että alkaisi eriytyä eteläisen
Suomen ja pohjoisen Suomen maatalouspolitiikka kovin pitkälle.
Se olisi erittäin huono tie sekä pohjoisen alueen
että Etelä-Suomen kannalta. Toivon, että tämä on
johtava periaate, kun koko maan maatalouspolitiikkaa tehdään.
Tämä on nimenomaan maatalouspoliittinen kysymys
ja sellaisena pitää käsitellä.
Kasvinviljelyn osalta 141-neuvottelujen yhteydessä jouduttiin
uudistamaan myös kansallisen kasviviljelyn tuki. Heinäkuussahan
2003 komissio ilmoitti, että Suomen on toimitettava tästä selvitys
komissiolle, koska vuosittaista notifikaatiota siitä ei
ollut normaaliin tapaan toimitettu. Selvityksistä komissio
havaitsi, että Suomi on maksanut kasvinviljelyn kansallista
tukea nykyisten säädösten vastaisesti.
Neuvotteluja vaikeutti merkittävästi se tietyllä tavalla
laiminlyönti, tai voidaan sanoa jopa rikkominen, mikä oli tapahtunut.
Näköpiirissä olisi jopa voinut olla Suomen
vetäminen tuomioistuimeen. Komissio sitten suostui nämä meidän
syntimme antamaan anteeksi, ja tuki on nyt muutettu lailliselle
pohjalle. Se on ollut tavattoman tärkeätä.
Jatkossa tukea kutsutaan ympäristötuen kansalliseksi
lisäosaksi. Tiedämme, että tässä nyt
hankalimpaan tilanteeseen joutuvat erikoiskasvit, sokerijuurikas,
tärkkelys, avomaan kasvit ja ruis. Muutoinkin pitää löytää väline
siihen, että Suomessa kasvinviljelytilanteessa ei tuki
vaihtele sen mukaan, mikä on päätuotantosuunta.
Kehottaisin hallitusta nyt erityisesti ja ministeriä, joka
tuntee asiat erittäinkin hyvin, myöskin katsomaan
kasvinviljelytilanteen ja etsimään tähän
riittävät välineet.
Arvoisa puhemies! On hyvä, että keskustellaan,
ja on tärkeätä, että me tuemme
hallitusta sen työssä. Minusta onkin tärkeää,
että MTK:n kanssa löytyy, tässä on
tulopolitiikasta kysymys, yhteinen ratkaisu jatkossa. Meidän
pitää päästä tähän
viljelijätupokäytäntöön
laajemminkin. Sellainen Lipposen hallituksen aikanakin kerran oli, taisi
osittain kaksi kertaakin. Kun budjetin maa- ja metsätalousministeriön
pääluokassa sanotaan, että viljelijöiden
tulokehityksen pitää tapahtua samalla tavalla
muiden väestöpiirien kanssa, tämän
pitää ollakin tavoitteena ja myöskin
tuottajajärjestöjen ja hallituksen pitää neuvotella
ja katsoa, miten tässä ahtaassa raossa päästään
tätä päämäärää kohti.
Puhetta on ryhtynyt johtamaan ensimmäinen
varapuhemies Markku Koski.
Seppo Lahtela /kesk:
Arvoisa herra puhemies! On oikeastaan aika rohkea paikka lähteä jatkamaan
ed. Ala-Nissilän puheenvuoron jälkeen täältä puhujan
paikalta. Mielestäni ed. Ala-Nissilä linjasi tämän
asian erinomaisen hyvään lähtöruutuun
siinä, että viljelijän asema on turvattu
ja tunnettu ja arvostettu ja valtiovarainministeriön kautta
myöskin valtiovarainvaliokunta tulee hoitamaan, että viljelijän
tuloturva on taattu. Tämän käsityksen
tätä kuunnellessani sain ja olen aika rohkeasti
lähtemässä liikkeelle viemään
sanomaa ja sanaa maakuntaan siitä, että tämä on
hyvässä järjestyksessä. Luotan
kuitenkin erittäin vahvasti siihen, että koska
kaiken päivää olen nähnyt, että maatalousministeri
on jaksanut olla paikalla, molemmat valtiovarainministerit ovat
paikalla, tiettävästi ja taatusti se sanoma on
myöskin täällä syntynyt ja kääntynyt
sellaisena sinne perille, että viljelijän huolella
on kantajansa, vastuun viejät ja tekijät ja sen
takana seisoo koko Suomen eduskunta.
Mutta jatkaen ed. Ala-Nissilän puheenvuoroa: Ed. Ala-Nissilä puhui
varmana tietona, että sukupolvenvaihdoshuojennukset ja
niitten varmistaminen on tehty ja syntyvät ja tulevat.
Tässä asiassa on erittäin monta aukkoa,
mitkä ovat vielä näiden hallituksen kaavailemien
linjausten kautta kyseenalaisesti ikään kuin riippumassa
ilmassa.
Kun nyt on näin hyvä tilaisuus olemassa, en malta
olla käyttämättä muutamaa näkemystä tässä asiassa,
näkemystä siitä, että kun tämän
rakenneuudistuksen myötä tilakoot ovat kasvaneet
ja kasvamassa, tähän sukupolvenvaihdoskysymykseen
tulee monella tilalla sellainen kysymys esille, että tämä vanha
perinne, jolloin se periytyy isältä pojalle taikka
tyttärelle taikka niin edelleen, toimii tämän
lähisukulaisuushuojennuksen perusteella, mutta kun se periytyykin
sen jälkeen veljen lapsille tai jollekin muulle suvussa
olevalle, miten tämä huojennus toteutuu sitten
siinä yhteydessä, onko hallituksen parissa näitä asioita pohdittu,
ettei siellä ole väliinputoajia olemassa? Tämän
osalta edellyttäisin ed. Ala-Nissilän puheenvuoroa
jatkaen, missä oli niin kuin varma hallituksen linja tuotu
esille, että näitä asioita ei saa tässä asiassa
unohtaa.
Myöskin esitän ison kysymysmerkin: Miten niiden
maatilojen osalta, missä päätuotantosuunta
on metsässä, sukupolvenvaihdoskysymykset ovat
olemassa? Tulevatko nämä huojennukset, toteutuvatko
nämä ja syntyvätkö nämä siellä? Tässä on
hallituksella tehtävää, puolustettavaa
ja selvitettävää. Niitä asioita
ei saa unohtaa. Varsinkin sitten niiden metsätilojen osalta,
missä maataloudella ei ole puutarhataloutta laajempaa osuutta
tilan taloudenpidossa eikä ole varsinkaan myytävää tuotantoa
ja jos peltoakin on, pelto on ollut jo pidempään
vuokrattu tämän rakenneuudistuskehityksen kautta
jonnekin sivulliselle, miten niiden tilojen sukupolvenvaihdoshuojennusten
kohta on olemassa, kun se tulee esille? Tämä ei
ole yksin kasvinviljely- eikä kotieläintalouskysymys,
vaan elävä maaseutu on myöskin metsätaloutta,
se on maa- ja metsätaloutta, ja nämä liittyvät
kaikki toinen toisiinsa. Toivon, että hallitus näissä asioissa
tekee sellaiset ratkaisut, että minun ei tarvitse nousta
näiden asioiden puolesta siinä valossa puhumaan,
että joutuisin olemaan hallituksen kanssa eri mieltä.
Mitä tulee käytyyn keskusteluun, sosiaalidemokraattien
ryhmäpuheenvuorossa esitettiin, sivulauseessa viitattiin,
että kun päästään tähän
tilatukeen, mikä ei liity enää tuotantoon
eikä ole sidottu tuotantoon, jotkut asiat ikään
kuin menisivät parempaan järjestykseen. Mielestäni
suomalainen viljelijä haluaa tuottaa, tehdä työtä, panna
toimeen asiat rehellisesti, viljellä oman ammattitaidon,
hyvien ilmaolosuhteiden ja Luojan kanssa yhteistyössä ja
saada sellaisen sadon, mistä hän saa palkkion
ja elämänsä eteenpäin itselleen
ja perheelleen. Näitä asioita ei saa unohtaa.
Tälle tilakohtaiselle tilatuelle, mikä ei perustu
työhön ja ahkeruuteen, ahertamiseen, ei pidä olla
puolestapuhujia. Ei sitä tietysti pois voi sulkea, jos
joku sitä itsellenikin työntää,
mutta en arvosta sellaista palkkiota, semmoista tuloa, mikä ei
perustu yrittämiseen ja omaan panokseen, omaan työhön.
(Ed. Salon välihuuto) — Ed. Salo tietää tämän
asian siitä, että valmiiksi kirjoitettavaa tulosta
ei ole olemassakaan, ellei se perustu työhön.
Jos tänään on, kun mennään
vuosi eteenpäin, saatetaan todeta, ettei ole sellaisella tilalla
tekijöitä, asujia, eikä sellainen tila
tarvitse yhteiskunnan tukea, missä ei tämän
yhteiskunnan eteen mitään tehdä. Itse
olen ainakin tätä mieltä enkä mielipidettäni
aio muuttaa.
Herra puhemies! Ed. Hoskonen kiirehti A-siiven käytävältä tänne
kuulemaan näkemyksiä, onko mitään
näköalaa tässä ed. Lahtelan
puheenvuorossa. Nostaisin esille sellaisen näköalan,
että kun tämä päivä on
puhuttu kokonaan maataloudesta, puhtaasta pelto- ja kotieläintaloudesta,
ja aikaisemmassa puheenvuorossani totesin vahvana, että se
on niin kovasti EU-sidonnaista, EU:n päätöksiin
rakentuvaa ja perustuvaa, ja ed. Vilkuna aikaisemmassa puheenvuorossaan
tässä pari puheenvuoroa ennen totesi, että olemme EU:n
orjia — en muista, oliko sananvalinta aivan tämä — maatalouden
osalta kotimaista elintarviketeollisuutta pystyssä pitäessämme,
niin näin se valitettavasti vaan on mutta siinä pitää mukautua.
Nyt se sanoma ed. Hoskoselle: Onneksi metsätalouden osalta
tässä asiassa emme ole joutuneet EU:n suuren orjuutuksen
alle liito-oravaa ja jotakin sammakkoa lukuun ottamatta. Ymmärrämme
ja nämä me kestämme, nämä voivat
olla, ja niille itsekin ymmärtämystä näen, mutta
tämän pidemmälle se ei näissä asioissa
saa mennä.
Hannu Hoskonen /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Kiitän ed. Lahtelaa hyvistä sanoista
ja nimenomaan siitä, että hän toi tähän
välikysymyskeskusteluun mielestäni yhden arvokkaan
lisäulottuvuuden, ja se nimenomaan koskee metsätaloutta.
Vaikka välikysymyskeskustelu tietysti koskee puhtaasti
maataloutta, pitää muistaa, että maatalouden
tulokertymistä tiloilla parhaimmillaan saattaa olla 50
prosenttia netosta suoraan metsätalouden tuloa. (Ed. S.
Lahtela: Menee enemmänkin!). — Menee enemmänkin,
niin kuin ed. Lahtela tässä todistaa vankasti
vierestä. — Joka tapauksessa tämä näköala
on erinomaisen tärkeä, ja nimenomaan sitä kautta
saadaan aikaan lähitulevaisuuden ratkaisut, joilla myös
metsätilojen sukupolvenvaihdosasiaa saadaan vietyä eteenpäin.
Susanna Haapoja /kesk:
Arvoisa puhemies! Olemme keskustelleet tänään
lopulta hyvinkin laajasti maataloudesta ja maaseudusta kokonaisuutena,
ja aivan hyvä niin. On tässä myönnettävä,
etteivät 141-neuvottelut kaikilta osin aivan onnistuneet.
Kaikkia tavoitteita ei aivan saavutettu. Pääosin
voimme kuitenkin olla tyytyväisiä. Neuvottelujen
pitkittäminen ei mielestäni olisi edesauttanut
lopputulosta. Ministeri Korkeaojan johdolla tehtiin kova työ,
niin kuin jokainen hänen edeltäjänsäkin
on tehnyt. Ed. Jari Koskinen toi nyt keskustelussa odottamani asiantuntemuksensa
tähän keskusteluun ja esille.
Tavoitteet ja odotukset olivat korkealla, mutta asiaan paremmin
perehtyneet tiesivät, ettei lopputulos synny helpolla.
Kummeksuttavaa on, ettei pyrkimyksiä ole arvostettu. Tietenkin
ministeri pyrki parhaaseen mahdolliseen tulokseen, tietenkin me
täällä ja MTK:ssa haluamme mahdollisimman
hyvän tuloksen. On totta, että tämä on
ja tulee olemaan vakava kysymys sekä viljelijöille
että maatalouden tulevaisuudelle. On turha väittää,
ettemme haluaisi hoitaa asiaa parhain päin tai ettei meitä keskustalaisia
asia kiinnosta.
Keskustelu on kulminoitunut artiklojen 141 ja 142 maailmaan.
Taloudellisesti asia on kohtuullisen merkittävä,
periaatteellisesti asialla on vielä merkittävämpi
viesti. Haluamme tasapainoista maatalouspolitiikkaa, viljelijöille
kunnollisen tulotason sekä loistavan elintarviketeollisuuden jalostamia
tuotteita. Neuvottelujen asiana on sitten fiilata yksityiskohtia.
Siksi tämän välikysymyksen ajankohta
on väärä.
Suomalainen maatalous, maaseutu sekä perheviljelmämalli
tarvitsevat aina puolustajansa. Maaseutu on kokonaisuus, johon vaikuttavat useat
politiikan lohkot, maatalouspolitiikka sen tärkeimpänä kulmakivenä.
On oleellista, että viljelijät voisivat vihdoin
tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmia,
ja maaseudulla pitää olla mahdollista meidän
kaikkien elää ja toimia.
Itsenäiset valtiot ovat aina halunneet turvata oman
elintarviketuotantonsa ja ruuan. Yhteinen maatalouspolitiikka Euroopan
unionin sisällä määrää kansallisenkin
tuen suuruuden ja määrän. Maatalous on
maailmanlaajuista. Pohjalaisenkin viljelijän toimintaan
vaikuttavat Wto:n ja EU:n välinen kauppa, halusimmepa sitä tai
emme. Siihen vaikuttaa se, syökö amerikkalainen hevonen
jatkossa kauraamme, tai se olennaisempi kysymys ruuan riittävyydestä aivan
kaikille tällä planeetalla.
Painetta myöntövaltuuksien muutoksiin tai 142
artiklan avaamiseen hallituksella ei ole, eikä tukia siirretä alueilta
toisille. Nyt kyseessä olevat artiklat pysyvät
siis ministerin tavoitteissa kiinni ensi vuoden osalta. Neuvotteluissa
syntyy lopputulos, joka hyväksytään MTK:n
valtuuskunnassa ja valtioneuvostossa. Jatkossa selonteon myötä tulevina
vuosina on suurempien linjojen vuoro, ja muutoksiin tuleekin ajoissa
valmistautua.
Niin sanottu C-alue on perusmaatalouden tuotantoaluetta, ja
ed. Ahonen mainitsi lauhkean vyöhykkeen. Tuo lauhkea vyöhyke
tai sen puuttuminen on 142-alueen maksuvaltuutuksen eräs syy.
Pohjoinen tuki saa siis tukemme. Hallituksen kaataminen ei tuo kansalliseen
tukeen senttiäkään lisää.
Tuen saavat 141, 142, ministeri Korkeaoja ja valtioneuvosto.
Arvoisa puhemies! Tulevaisuus näyttää aika hyvältä.
Päätöksentekijät näköjään
kaikki ovat maatalouden puolesta, ja vielä, hyvät
edustajat, viljelijät uskovat toimintaansa, toivottavasti
huomennakin.
Mikko Alatalo /kesk:
Arvoisa puhemies! Täällä eräs
maatalouden asiantuntija sanoi, että tämä keskustelu
on ollut niin matalatasoista, että hän ei viitsi
edes osallistua tähän, mutta taisipa kuitenkin
painaa nappia ja osallistuu sieltä takapenkiltä kohta,
tai ei ihan takapenkiltä. Niin kauan kuin Suomen kansalla
on huono maku, minä jatkan laulamista, ja jos keskustelun
taso on tämmöinen, minä voin jatkaa myös
puhumista. (Ed. S. Lahtelan välihuuto)
Ed. Lahtela sanoi, että maalaispoika oon, pistän
suihketta kainaloon. Suurin osa meistä suomalaisista on
maalaispoikia ja -tyttöjä ainakin toisessa polvessa,
emme vain aina tiedosta sitä. Miten suomalaiset voisivat
rakastaa enemmän maaseutua, kokea sen yhdeksi oman elämänsä kanssa?
Miten tärkeää on syödä suomalaista
ruokaa? Elävä maaseutu on tärkeä myös
kaupungeille. Ajattelinkin puhua enempi tästä filosofisesta puolesta,
nyt kun ed. Vistbackakin tulee paikalle.
Kaupunkilaiset pitää saada ymmärtämään, että maatila
ei kuulu yksilöille vaan suvulle, eläneille ja
tuleville polville. Maatila on elämänmuoto, ja
tila tulee jättää seuraavalle polvelle aina
vähän paremmassa kunnossa kuin missä on sen
itse saanut. Huonoinakin aikoina tila tulee säilyttää suvussa,
vaikka se vaatisi verta, hikeä ja kyyneleitä.
Sen takia olikin hyvä, että ed. Lahtela puuttui
sukupolvenvaihdosasiaan.
Koko Eurooppa on maaseutua ja muutamia metropoleja. Münchenissä ja
Amsterdamissa maaseutu on nurkan takana. Maaseutu on tajuttu mannermaalla
suureksi voimaksi, ja Välimeren maat ovat osanneet lobata
rahaa EU:sta jo vuosikaudet. Euroopassa maaseutuasiat puhuttavat enemmän
kuin meillä, ja esimerkiksi Ranskassa maaseutu on osa koko
kansakunnan elämää, sieltä tulee
leipä ja viini. On hyvä, kuten tänään
olen huomannut täällä eduskunnassa, että maaseutu kiinnostaa
nyt kaikkia puolueita. Hieno asia, koska muistan ainakin kuulleeni,
että joskus on ollut jopa rangaistus joutua maatalousvaliokuntaan tässä eduskunnassa.
Välikysymys keskusteluineen antaakin mielestäni
hyvät lähtökohdat jatkaa työtä elinvoimaisen
maaseudun puolesta, ja mitä tulee ministeri Korkeaojaan,
katson, että ministeri on toiminut erittäin asiantuntevasti
ja keskustelevasti, vaikka onkin kritiikkiä saanut. On
hyvä, että ministeri toi selkeästi esiin
kaksi vaihtoehtoa liittyen 142:sta käytäviin neuvotteluihin
vastatessaan välikysymykseen. Kun keskustelua olen nyt
seurannut, olen tullut tulokseen, että olisi parempi vaihtoehto
ehkä olla puuttumatta 142 artiklan sisältöön
toistaiseksi. Muutokset suomalaisessa maatalouspolitiikassa viime
vuosina tarkoittavat yleensä aina heikennyksiä.
Myös siitä syystä olisi järkevämpää olla
herättämättä pelkoja pysyväksi
tarkoitetun artiklan sisällöstä. Ongelmista, jotka
eivät välttämättä tähän
päivään kuulu eivätkä herätä pelkoja
ja epäluuloja, ei kannata tehdä yhtään
monimutkaisempia.
Jos puhutaan maataloustuista ylipäänsä ja
filosofoidaan, niin tiedämmehän, että tuissa
ei ole kysymys mistään tulonsiirrosta maanviljelijöille,
vaan tavallisen kuluttajan ruuan hinnan tukemisesta. Kun EU:n budjetista
puolet menee maatalouden tukemiseen, voidaan kysyä kyllä pitkällä aikavälillä,
onko nykyisen muotoisessa maataloustukijärjestelmässä mitään
järkeä. EU-byrokratia on monelta osin turha ja
liian monimutkainen järjestelmä, joka paitsi toimii
surkealla hyötysuhteella myös tarpeettomasti rassaa
maanviljelijöitä. Miten tämä Gordionin
solmu avataan, ei minullakaan siihen vastausta ole, mutta eihän
pitkällä tähtäimellä näin
voi jatkua. Se periaate, että tukea pitää maksaa
alueille, jotka niitä eniten tarvitsevat, on kuitenkin
oikea. Sen periaatteen pitäisi toteutua myös käytännössä ja pienemmällä byrokratialla.
Pitää ottaa huomioon myös, että ruuan
tuottamiseen liittyvät muut arvo kuin hinta. Niitä ovat ruuan
kotimaisuus, tuotantotapa, eettisyys ja muut sellaiset asiat. Maatalouspolitiikka
ei saisi ohjata liiaksi tuotantoa ylisuuriin yksiköihin, vaan
järkevän kokoisiin perheviljelmiin. Kohtuullisen
kokoiset tilat takaavat, että viljelijöiden työtaakka
ei kasva kohtuuttomiin. Perheviljelmät ovat eettinen vaihtoehto
ihmisten ja eläinten kannalta. Väistämättä tulee
mieleeni tuo Nivalan reissu. Sinänsä tehokas suurnavetta
kyllä varmasti on EU:n kannalta hieno asia, mutta kyllä minä sitä pienempää perheviljelmää
olisin
kannattanut, kun kävin molemmissa paikalla.
Maatalous ei ole pieni ja vähäpätöinen
asia. Se on lähellä meitä kaikkia joka
ikinen päivä. Maatalousyrittäjän
tulevaisuuden taivaalle on turha maalata synkkiä pilviä ja
sammuneita aurinkoja. Nyt käydään neuvotteluja
hallituksen ja tuottajajärjestön kesken. Neuvottelut
ovat aitoja eikä mitään saneluratkaisuja.
Tästä ministeri Korkeaoja ansaitsee kannustusta
ja toivomusta myös, vaikka olenkin valittu tuolta Pirkanmaalta,
että myös synnyinseutuni pohjoisen viljelijät
muistetaan.
Tuomo Hänninen /kesk:
Arvoisa herra puhemies! Maataloudesta on tänään
käyty perusteellista keskustelua. Keskustelu on koskenut
nyt lähinnä tukikysymyksiä. Keväällä käytävän
maatalouden selontekokeskustelun yhteydessä meidän
tulee käsitellä rakennetta, aivan kuten edustajat
Alatalo ja Lämsä muun muassa ovat todenneet päivän
mittaan. Myöskin sosiaalisia kysymyksiä on tuolloin
tarkasteltava ja kaiken kaikkiaan käytävä syvällisempi
ja laajempi keskustelu.
Tuottajajärjestöjen ja maa- ja metsätalousministeriön
kesken käytäviä tukineuvotteluja varten
täältä on menossa selkeät terveiset.
Muun muassa ministeri on todennut, että näissä neuvotteluissa
on kaksi vaihtoehtoa. Ensinnäkin, toteutetaan 141-ratkaisuun
liittyvät toimet eli investointitukien ja nuorten viljelijöiden
aloitustukien korotus ja samalla jouduttaisiin tulotukia alentamaan
C-alueella. Tätä vaihtoehtoa ei tämänkään keskustelun
perusteella tulisi hyväksyä. Toinen vaihtoehto
on, että tukimuutoksia ei tehdä C-alueella. Ministeri
on myös todennut, ettei missään vaihtoehdossa
ole tarpeen puuttua artiklan 142 myöntövaltuuksiin.
Myöskään tukia ei ole tarkoitus siirtää eri
alueiden välillä.
Arvoisa puhemies! Tukineuvotteluja käyville tämän
päivän sanoma on, että artiklat 141 ja
142 on syytä käsitellä tällä kierroksella
erillään. Pohjoisen tuen avaamiseen ei ole mitään
tarvetta. Perusteet pohjoiselle tuelle ovat selkeät. Valmistellaan
vuotta 2005 koskevat luonnonhaittakorvausjärjestelmä,
maatalouden ympäristötukiohjelmien muutokset sekä cap-reformin
toimeenpano huolella, sillä kyseessä ovat isot
asiat. Tällä yksituumaisella maatalousmyönteisellä hengellä maatalouden
haasteisiin on hyvä pureutua ja löytää ratkaisut.
Samalla turvataan kotimaisen elintarviketalouden tulevaisuus ja
taataan kotimaisten elintarvikkeiden saatavuus. Puhdas ruoka on iso
osa turvallisuuttamme.
Aulis Ranta-Muotio /kesk:
Arvoisa puhemies! Välikysymyksen tekijät
ovat siinä mielessä osuneet oikeaan, että ovat
saaneet täällä aikaan hyvän
maatalouspoliittisen keskustelun. Toki ministeri Korkeaoja jo paljon
ennen tätä välikysymystä ilmoitti,
että ensi vuoden alussa hallitus antaa selonteon ja käydään
koskien myös sitä reformia ja sen vaikutuksia
Suomen maatalouteen perusteellinen maatalouskeskustelu. Varmaan
se keskustelu on sitten vielä paljon syvällisempi.
Tämä on nyt keskittynyt lähinnä näihin tukileikkauksiin
ja päivän kysymyksiin, mutta tämä on
ollut mielestäni aivan hyvä keskustelu tämäkin
ja omalta osaltaan on vaikuttamassa siihen, että neuvottelijat
voivat sen sitten niin hallituksen kuin MTK:nkin puolelta ottaa
huomioon.
Erikoista ja, sanoisinko, arvokasta tässä keskustelussa
on ollut se, että maatalouden kannattavuudesta ja koko
elintarviketalouden tulevaisuuden näkymistä on
nyt ollut huolestunut se joukko, jolta minä en ainakaan,
kun olen lähes yhdeksän vuotta ollut eduskunnassa,
ole kuullut yhtään huolestunutta kannanottoa maatalouden kannattavuudesta.
Muistan, kun tulin 95 keväällä tänne
ja käytiin heti keväällä Lipposen
ensimmäisen hallituksen leikkauslistakeskustelu, niin täällä muun
muassa kokoomuksen silloinen edustaja käytti puheenvuoron,
että me kaikki tiesimme, että EU-neuvotteluissa
sovittu tukipaketti oli reilusti ylimitoitettu, ja nyt se leikataan
sille tasolle kuin se kuuluu. Nämä sanat ovat
jääneet oikein pysyvästi mieleen.
Leikkaus oli 750 miljoonaa Suomen markkaa, ja sitä sitten
jonkin verran palautettiin energiaveromuutoksilla jne., mutta taso
on jäänyt merkittävästi, ehkä 100
miljoonaa euroa, alle sen 94 sovitun tason, jota keskustalainen
ministeri Haavisto oli sopimassa. Täällä ed.
Salo totesi, että maatalouden kannattavuuskehitys on ollut
lineaarinen. Se on todella ollut. 94 maataloustulo oli 1,5 miljardia
euroa, 95 se oli 1,4 ja 99 se oli euroa 0,9. Maataloustulo on mennyt
tasaisesti alaspäin, mutta vuodesta 99 lähtien
se sitten kuitenkin on kääntynyt nousuun, mikä on
hyvä asia. Täytyy edellisille hallituksille antaa
tunnustus. Se oli varmaan yksi parhaista ratkaisuista, että saatiin lfa
koko maahan. Ei se Agenda-ratkaisukaan mikään
huono ollut.
Mutta täällä on monissa puheenvuoroissa
keskustan päälle kuitenkin heitetty monenlaisia syytteitä,
jopa perussuomalaiset ed. Vistbacka ja ed. Soini, joita suuresti
arvostan turvallisuuspoliittisten näkemysten perusteella.
Ed. Vistbacka taisi olla, joka totesi, että on keskustan
toimesta ajauduttu tällaiseen suurtilalinjaan. Kyllä asia
on niin, että me olemme vastustaneet sitä edellisten hallituskausien
linjaa, että sapluunalla katsotaan, mikä tila
saa esimerkiksi lisämaata. Se on aina se suurin. Jos on
viisi hakijaa, niin suurimmalle annetaan. Meidän mielestämme
se on ollut väärää politiikkaa,
olisi useammalle pitänyt antaa. (Ed. Vistbacka: Tiedätte
varmaan, mikä on Etelä-Pohjanmaan tilanne!) — Siellä juuri
niin on tapahtunut. On ollut viljelijöitä, jotka
ovat ottaneet meikäläiseenkin yhteyttä,
että kun oli rajalla maata, kuitenkin sen sai se tila,
jolla oli ennestään jo eniten, kauempana sijaitseva.
(Ed. Vistbacka: Onko jäsenkirjalla merkitystä?) — Tämä ei
ole ollut keskustalaista politiikkaa. — Mutta tämä tästä historiasta.
Ei siihen kannata mennä enempää. Nyt
on tärkeämpää, mitä on
tulevaisuudessa esillä.
Välikysymyksessä on, kun sen tarkkaan lukee,
lähes joka kappaleessa todettu, että epäonnistunut
141-ratkaisu. Täällä on todettu — ministerikin
on kumonnut tämän väittämän — että neuvottelutulos
johtaa lähes 30 prosentin tukileikkauksiin Etelä-Suomessa.
Kyllä siinä niin käy, että muutamalla
miljoonalla eurolla tuki nousee nykytasosta vuodesta 2005 lähtien.
Ensi vuosi on toki heikompi. Onhan sillä nyt merkitystä,
jos alenema pienenee. Uskon, että tuskin kukaan olisi unionista
parempaa neuvottelutulosta saanut. Kaikki me, jotka olimme viime
syksynä komissaari Fischleriäkin kuuntelemassa,
niin se oli aika kylmää tekstiä, mitä Fischler
esimerkiksi Seinäjoella pudotteli, niin että mielestäni ministeri
Korkeaoja on onnistunut kuitenkin tässä varsin
hyvin. Mutta kaikki me tiedämme, että vielä parempi
olisi, jos ei mitään leikattaisi, mutta tämä EU-systeemi
ja neuvotteluissa aikoinaan sovittu linjaus kun on se, mikä on,
niin kyllä tässä aika vaikea olisi ollut
parempaan tulokseen päästä.
Vielä tähän päivän
kiistakysymykseen, tukien leikkaamiseen myös 142 artiklan
alueelta. Mielestäni hallituksen vastaus on hyvin selkeä.
Neuvottelijoilla on nyt kaksi vaihtoehtoa: Toteutetaan tähän
141-ratkaisuun liittyvät toimet eli investointitukien ja
nuorten viljelijöiden aloitustukien korotus, joka on Etelä-Suomeen
mahdollinen, myös C-alueella, jolloin vastapainona on tukialennus.
Toinen vaihtoehto on, että tukimuutoksia ei tehdä C-alueella.
Itse olen sillä kannalla, että ensi vuoden osalta
voitaisiin mennä sillä ratkaisulla, vaikka siinäkin
ongelmia on, että investointituet voisivat olla etelässä jopa korkeammat
yhden vuoden osalta. Tiedän, että se teknisesti
on varmaan aika vaikeaa, mutta näitä nyt neuvottelupöydissä pohditaan.
Nuorten viljelijöiden aloitustukien sen sijaan pitäisi
olla kyllä yhtenevä koko maassa. Tämä sukupolvenvaihdosten
vähyys ja niiden tärkeys on aivan yhtäläinen
koko maan alueella.
Näitä investointitukien vaikutuksia vähätellään,
mutta siinä on vaikea saada sellaista järjestelmää,
että se kaikille olisi aina hyvä, koska kaikki
eivät investoi samaan aikaan. Niillä, joille se
kohdalle osuu — silloin kun etelässäkin
oli korotettuna ja samoin meidän alueellamme, joilleka
se on kohdalle osunut — kyllä se kiinteitä kustannuksia
alentaa merkittävästi, mutta ei se tietysti naapuria
lämmitä, joka on investoinut jo aiemmin. Mutta
millä tämä sitten saataisiin täysin
samalle viivalle, se on aika vaikea asia. Mielestäni hallitus
on vastannut hyvin ja hallitus ansaitsee eduskunnan tuen. Toivotaan,
että neuvottelijat löytävät
hyvän ratkaisun.
Haluaisin vielä joitakin asioita, pari asiaa, kommentoida.
Ed. Hemmilä täällä viittasi
141-työryhmään ja maanostolainoihin,
että niitä on suunnitteilla. En tiedä tarkkaan,
onko. Ilmeisesti on tällaisia suunnitelmia, että investointitukien tasoja
eri kohteisiin voidaan vähän muuttaa. Itse olen
sitä mieltä, että maan ostossa sen ei
tarvitsisi olla niin korkea, koska se pääomittuu
välittömästi hintoihin. Mitä enemmän
on investointitukea, sitä korkeampi on pellon hinta. Onko
se välttämättä sitten maatalouden
etu? Sen sijaan varsinaiseen tuotantoon, tuotantorakennuksiin ja näihin,
kohdistuvat tuet ovat kyllä parempia mielestäni.
Klaus Pentti /kesk:
Herra puhemies! Tämä välikysymyskeskustelu
on ollut ihan mukavaa kuunneltavaa, kun ottaa lähtökohdakseen
sen, että itse on 39 vuotta maata viljellyt ja muistelee sitä ilmapiiriä,
mikä aikoinaan oli, kun tätä työtä aloin
nuorena viljelijänä joskus tehdä. Silloin suhtautuminen
maatalouteen oli kriittinen ja vihollisia oli joka puolella. Mottona
oli, että tapa talonpoika päivässä.
Siinä mielessä tuntuu todella ihanalta kuunnella
tämmöistä keskustelua, kun koko eduskunta
laidasta laitaan on maataloutta puolustamassa. (Ed. Hemmilä:
Opposition ansiosta!)
Tämä välikysymys tietysti kohdistuu
pitkälti nyt tähän EU-tukiratkaisuun,
ja tässä on arvosteltu, että 141-ratkaisu
olisi ollut huono. Ministeri Korkeaojan selvityksestä varmaan,
joka näitä asioita on lähemmin seurannut,
voi todeta, että edellisiin ratkaisuihin verrattuna ratkaisu
oli hyvä. Uskon, että jos vielä pari
vuotta sitten olisi arvioitu tilannetta, niin tämä on
siihenkin nähden erittäin hyvä tilanne.
Täällä on tietysti valtakunnassa
suuri huoli ollut nimenomaan tuolla C-alueella, leikataanko nyt
142-tukea, ja tämmöisiä huhuja lähti
liikkeelle siitä Kalevan kirjoituksesta, uutisoinnista. Täällä on
ministeri Korkeaojan ja pääministeri Vanhasenkin
suulla todettu, että tältä osin huolia ei
pitäisi olla ja ratkaisu tehdään hallituksen
ja MTK:n välisissä neuvotteluissa. Täytyy
toivoa, että siltä osin ratkaisu olisi mahdollisimman
hyvä.
Ylipäätään näitten
tukiratkaisujen osalta voi sanoa, että ratkaisu on erittäin
haastava ja vaativa ja olisi tärkeää,
että meillä saataisiin ylipäätään
nämä tuet nyt sitten järjesteltyä sillä tavalla, että tuleva
ratkaisu kohtelisi eri alueita ja eri tuotantosuuntia mahdollisimman
tasapuolisesti. Jos ajatellaan tulevaisuutta, niin kovia haasteita
on edessä: cap-reformi ja ylipäätään
EU-tukien suuntautuminen. Minä uskon, että meillä Suomessa
on kovat haasteet vielä jatkossakin, kun me yhteistä maataloutta
puolustamme tuolla EU:n suunnalla.
Ylipäätään tuet ovat suuntautumassa
yhä enemmän irti tuotannosta ja niitä suunnataan enemmän
ympäristöön ja maisemaan liittyviin arvoihin,
ja maaseudun muut vaikutukset ovat nousseet entistä enemmän
EU:n maatalous- ja maaseutupolitiikassa esille. Tältä pohjalta
meidän on omaakin ratkaisumallia Suomessa haettava ja valmistauduttava
tuleviin neuvotteluihin. Siinä mielessä tuntuu
hyvältä, että meillä on nyt sitten
tämmöinen eurooppalainen malli täällä Suomessa
elikkä koko kansakunta on yhdessä omaa maataloutta
ja maaseutua ja elintarviketaloutta puolustamassa.
Maatalouden ja maaseudun menestyminen on tietysti pitkälle
kiinni hintakilpailukyvystä, mutta ei pelkästään
siitä. Tuet ovat erittäin tärkeä, jopa
ratkaiseva osa siinä kehityksessä, mutta maaseudun
ja maatalouden kilpailukyky muiltakin osin on tärkeä ja
ratkaiseva. Tähän kilpailukykyyn vaikuttaa tietysti
rakennekehitys, johon on voitu vaikuttaa, ja siihen vaikutetaan
muun muassa näillä investointiavustuksilla. Rakenne on
muuttunut kovaa vauhtia. Tilakoko ja tuotantoyksiköt ovat
kasvaneet, ja siltä osin tämän perustuotannon
osalta kilpailulähtökohta on parantunut.
Toisaalta Suomessa on tehty määrätietoista työtä koko
elintarviketalouden laatuketjuajattelun puolesta. Meillä on
tämä kansallinen laatustrategia hyvää vauhtia
menossa eteenpäin, ja meillä on tuotantoa jatkavilla
tiloilla vähiin päin tavoitteet siitä,
että kaikilla näillä tiloilla olisi kunnossa
olevat laatujärjestelmät vuonna 2006. Tällä tiellä ollaan
hyvää vauhtia menossa eteenpäin, elikkä voidaan
vaikuttaa tuotteitten laatuun, tuotteitten turvallisuuteen, puhtauteen, mutta
myös sitten tilojen johtamisjärjestelmiin, elikkä siinä mielessä laatutyöllä on
erittäin merkittävä vaikutus tilojen
kilpailukyvyn kannalta.
Meillä on tehty erittäin paljon työtä maatalouden
ympäristövaikutusten osalta ja vaikutetaan tuotannon
eettisyyteen, eläinten kohteluun ja sitä kautta
tuotteiden imagoon ja niitten haluttavuuteen. On tärkeää,
että ylipäätään koetamme
kaikin keinoin tukea kotimaista elintarviketaloutta ja sen kilpailukykyä sitten
imagoon ja kuluttajien mielipiteisiin vaikuttamalla.
Tässä rinnalla on noussut sitten maaseudun muu
yritystoiminta yhä merkittävämmäksi
ja osalla maaseutua tietysti sivuansiomahdollisuudet ovat edelleen
merkittäviä. Tähän kysymykseen
tietysti vaikuttaa hallituksen yrittäjyysohjelman toteutuminen
ja ne keinot, mitä yrittäjyyden eteen on voitu
tehdä. Muu yritystoiminta ja maaseudun pienimuotoinen yritystoiminta
on hyvää vauhtia kasvamassa, ja yrittäjien
lukumäärän osalta ollaan ajamassa perinteisen
maatalouden ohitse, elikkä jatkossa meillä näkymät
ovat sellaiset, että meillä on ehkä noin
40 000 toimivaa maatilaa, maataloutta harjoittavaa maatilaa,
mutta siinä rinnalla varmaan vähintään
70 000, toivottavasti paljon enemmänkin, muita
maaseudun pienyrityksiä, ja sitä kautta voidaan
pitää maaseutua elävänä.
Tältä osin hallitus on vaikuttanut ja ratkaisullaan
vaikuttamassa tämän pienimuotoisen yritystoiminnan
edellytysten parantamiseksi. Tämä alv-ratkaisu
tukee sitä, ja koko maatalouden ja maaseudun elinkeinojen
kannalta myös sukupolvenvaihdoksiin liittyvät
kevennykset tulevat tätä kehitystä tukemaan.
On toki paljon muitakin keinoja, millä voidaan vaikuttaa
maaseudun kehitykseen, ja siihen liittyy myös mahdollisuudet
jatkossa ehkä energiatalouden osalta. Voidaan kotimaista
energiatuotantoa edistää — tämäkin
liittyy hallitusohjelmaan — ja ylipäätään
maaseudun tilojen ja pienyritysten ansiotoimintaa kehittää,
elikkä keinoja on paljon, ja tämän hallituksen
osalta näitä ratkaisuja ollaan hyvää vauhtia
tekemässä.
Suomalaisen maatalouden kannalta ylipäätään
osaaminen on hyvin ratkaiseva tekijä. Tältä osin
eduskuntakin voi vaikuttaa tähän kehitykseen.
Me voimme vaikuttaa osaamisen kehittämiseen, koulutukseen,
neuvontaan ja maaseudunkin infrastruktuuriin ja kaikkiin tekijöihin, mitkä mahdollistavat
siellä yritystoimintaa ja asumista, elikkä keinoja
on paljon muitakin kuin tämä pelkkä tukiratkaisu.
Näitä keinoja voidaan täällä varmaan
hyvässä yhteisessä hengessä viedä eteenpäin.
Siinä mielessä tuntuu hyvältä tämä keskusteluilmapiiri,
ja uskon, että kun myös välikysymyskeskustelussa
on saatu ministeri Korkeaojan ja pääministeri
Vanhasen hyvät vastaukset, varmaan voidaan siirtyä jatkamaan
yksissä tuumin päiväjärjestyksen
puitteissa. (Ed. Hemmilä: Kiitos tunnustuksesta oppositiolle!) — Ihan
hyvällä omallatunnolla voi antaa.
Unto Valpas /vas:
Arvoisa puhemies! Nyt esillä oleva välikysymys
on ollut tarpeellinen ja hyödyllinen. Sitä jo
osoittavat nämä runsaat puheenvuorot, jotka on
asiasta käyty. Viime eduskuntakaudella maatalouspolitiikasta
ei juuri keskusteltu, vaikka keskusta oli oppositiossa. Ei tehty
myöskään välikysymyksiä,
niin kuin ed. Hemmilä päivällä totesi.
Herää kysymys, olivatko asiat silloin paremmin,
ja kun katsoo nyt hallituksen toimia, niin viime eduskuntakauden
hallitus taisi hoitaa asiat paremmin, ei ainakaan tällaista tilannetta
silloin syntynyt. (Ed. Hemmilä: Tai vaihtoehtoisesti nyt
on asiantuntevampi oppositio!)
Tämän päivän keskustelu
on ollut siinä mielessä hyvin asiallista, että minullekin
on eräitä asioita selvinnyt. Minusta ministeri
Kalliomäki antoi varsin selkeästi ymmärtää,
että myös pohjoisen tukea tullaan leikkaamaan.
Samoin pääministeri Vanhanen vastasi kysymykseeni,
ja hänen vastauksestaan huokui sama linja. Eli pohjoisen
142-tuki ei ole enää turvassa. Kysymys on enää siitä,
tehdäänkö leikkaukset jo ensi vuonna vai
siirtyvätkö ne vuoteen 2005. Nythän näyttää siltä,
että keskustan piirissä on tällainen
linja, että tässä otetaan tämmöinen
vuoden lisäaika.
Sen sijaan ministeri Korkeaojan ja monien keskustan edustajien
puheenvuoroista ei ole oikein tahtonut saada selvää ja
tolkkua, miten todella pohjoisen tuotantotuelle käy. (Min.
Korkeaoja: Siitä neuvotellaan!) — Juuri näin. MTK:n
selän taakse tässä ollaan juuri menossa, aivan
niin kuin ministeri tuolta aitiosta toteaa, että tästä neuvotellaan. — Mutta,
arvoisa ministeri, ratkaisun avaimet ovat hallituksella ja teillä, ministeri
Korkeaoja. Pohjoisen tuki voidaan jättää rauhaan,
se voidaan säilyttää, jos hallitus niin haluaa
ja te, ministeri Korkeaoja, haluatte näin. Tätä kysymystä me
olemme koettaneet tämän päivän
aikana saada teiltä selville, ja se ei vieläkään
ole ihan auennut, mutta kun kuuli pääministerin
ja valtiovarainministerin omat kannanotot, niin minulle ei jäänyt
enää epäselväksi, mistä on kysymys.
Arvoisa puhemies! On varsin todennäköistä, niin
kuin jo totesin, että hallitus ei uskalla tehdä vielä ensi
vuonna ainakaan merkittäviä tukileikkauksia pohjoisen
tukeen. Tulevat EU-vaalit ja kunnallisvaalit ovat aivan liian lähellä,
eikä viljelijöitä haluta tässä vaiheessa
liiaksi ärsyttää. Mutta asian lykkääminen
ei ole hyväksi. Tilanne on kuitenkin nimittäin
entistä pahempana edessä ensi vuonna, kun vuoden
2005 tilannetta ryhdytään arvioimaan.
Täällä on paljon puhuttu pohjoisen
tukisopimuksen 142 avaamisesta. Tässä ei ole mielestäni mitään
järkeä. Pysyvää tukiratkaisua
ei pidä missään nimessä repiä auki.
Jos näin tehdään, niin pohjoisen alueen
viljelijät ja maatalousyrittäjät joutuvat
jatkuvan epävarmuuden tilaan, joka nyt on jo Etelä-Suomen
osalla olemassa. Tämähän johtuu siitä,
niin kuin tänä päivänä on
jo moneen kertaan todettu, että aikoinaan keskustalainen ministeri
Haavisto neuvotteli tämän 141:n ja sen piti olla
jatkuva sopimus, mutta sitten on todettu, että näin
ei ollutkaan. Nyt syksyn aikana ministeri Korkeaoja neuvotteli tämän
sopimuksen, josta on nyt selitystä riittänyt.
Arvoisa ministeri, te voisitte jo tunnustaa, että näissä neuvotteluissa epäonnistuttiin.
(Ed. Pulliainen: Ei pysty tekemään!) Ennemmin
tai myöhemmin tämä tosiasia kuitenkin
joudutaan toteamaan, että näinhän siinä kävi,
viimeistään silloin, kun pohjoisen tukiin tullaan
puuttumaan. Silloin ei kenellekään jää epäselväksi,
että tämä neuvottelutulos Brysselissä oli
huono.
Arvoisa puhemies! Pohjois-Suomella on jo riittävästi
ongelmia. Monet peruspalvelut on viety haja-asutusalueilta, esimerkiksi
postit ja koulut. Haja-asutusalueiden tieverkko on myös
huonossa kunnossa. Myöskin ensi vuodelle on luvassa aivan
liian vähän kunnossapitorahoja näitten teitten
saattamiseksi parempaan kuntoon. Samoin muuttoliike on aivan liian
suurta, ja nyt keskustavetoinen hallitus on leikkaamassa myös pohjoisen
maataloustukea, mikä näyttää lopullisesti
autioittavan suomalaisen maaseudun. Näinhän ei
pitänyt käydä. Ennen vaaleja keskusta
loi hyvin toiveikkaan kuvan maaseudun kehittämisestä,
mutta nyt käytännön toimet ovat aivan
erilaiset.
Arvoisa puhemies! Pohjoisen tuotantotukileikkauksia suunnitellaan
kompensoitaviksi investointitukia lisäämällä.
Sehän on tullut täällä yhtenä vaihtoehtona
aivan selvästi esille. Mielestäni ed. Vilkuna
toi hyvin esille, että ei tällainen yhtälö toimi.
Tuet eivät kohdennu tällä tavoin oikein,
vaan investoinnit jo tehneet yrittäjät ovat tässä suuria
menettäjiä.
Ihan lopuksi: Täällä ei kovin paljon
näitä pohjoisen puolustajia keskustan riveistä näytä olevan
läsnä paikalla. (Ed. Pulliainen: He ovat menneet
häpeämään!) Ed. Ranta-Muotio
on ja ed. Oinonen, ja onhan siellä Lapin mieskin vielä.
Mutta on selvää, että ne keskustan edustajat
ja muutkin Pohjois-Suomen edustajat, jotka kaiken tämän
keskustelun jälkeen vielä äänestävät hallitukselle
luottamuslausetta, äänestävät
samalla pohjoisen alueen tukien leikkausten puolesta. Tämä on
täysin selvää nyt näitten selvitysten
jälkeen, mitä tänä päivänä on
tullut esille. Jos hallitus saa valtakirjan jatkaa, tukia tullaan
varmasti leikkaamaan, ja sen tulemme näkemään.
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! Ed. Valpas, minä nyt vielä kerran
sanon, että missään yhteydessä ei
ole ollut suunnitelmaa siirtää tukivaroja alueelta
toiselle. (Ed. Pulliainen: Eihän siitä ole puhe,
vaan leikkauksista!) Kaikissa vaihtoehdoissa ne tukivarat, mitä on pohjoisella
alueella, käytetään pohjoisella alueella.
Kysymys on sitten siitä, miten näitä erilaisia tukimuotoja
keskenään sovitellaan. Se on asia, joka on näissä neuvotteluissa
esillä.
Mutta mitä tulee myöskin näihin tuotantotukiin,
siis tulotukiin, tuotantotukiin, miten niitä nimitetäänkin,
niin myöskään niiden taso, jos otetaan
tämä tuleva nelivuotiskausi, ei tule laskemaan.
Jos siinä on ensimmäisenä vuonna joku alenema,
toisena vuonna se tulee olemaan korkeampi, niin että siltäkään
osin ei mitään merkittävää muutosta
tai pudotusta tapahdu. Sitten on vielä erikseen investointitukikokonaisuus.
Tämä asia on nyt vaan niin, että vaikka
te kuinka väitätte, että toisin olisi,
niin mitään suunnitelmaa siirtää varoja
alueelta toiselle ei ole olemassa eikä ole koskaan ollutkaan.
Unto Valpas /vas(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa ministeri, jätän teidät heti
rauhaan, kun te ilmoitatte meille täällä eduskunnassa,
että te ette tule puuttumaan pohjoisen tukiin millään
tavalla. Tästä on nyt kysymys.
Pertti Hemmilä /kok(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tämä on hyvä keskustelu,
mutta näyttää siltä, että eräät
edustajat ovat vähän paksukorvaisia, jos voi tämmöistä ilmaisua
käyttää, kun ed. Ranta-Muotio ylisti
kovasti puheessaan tätä sopimusta. Ihmetellä täytyy,
miten ed. Ranta-Muotio maatalousalan asiantuntijana ja toimihenkilönä,
kenties virkamiehenä sieltä edelliseltä uralta
ennen kansanedustajuutta, voi tämän selittää,
että MTK, talonpoikien etujärjestö, pitää tätä syntynyttä EU-sopimusta, 141
artiklan sopimusta, Suomen maatalouspolitiikan viime vuosien suurimpana
epäonnistumisena.
Toinen asia, ed. Ranta-Muotio: Tehän keskustassa annoitte
vinkin silloiselle Lipposen ensimmäiselle hallitukselle
vuonna 95 leikata maataloustukia, kun Paavo Lipposen hallituksen
muodostamista koskeviin kysymyksiin siitä, mistä mahdolliset
leikkaukset (Puhemies koputtaa) tehdään, Suomen
keskusta vastasi yksiselitteisesti, että (Ensimmäinen
varapuhemies: Minuutti on kulunut!) maataloudesta leikataan.
Aulis Ranta-Muotio /kesk(vastauspuheenvuoro):
Arvoisa puhemies! Tähän jälkimmäiseen:
Tämä ei pidä paikkaansa. Muistan hyvin äänestäneeni
vastaan, kuten koko keskustan ryhmä, näitä leikkauksia.
Varmaan löytyy eduskunnan pöytäkirjasta,
minkälaisia puheenvuoroja käytimme. Tämä oli
aika ihmeellinen väite, että me olisimme esittäneet,
että maataloudesta pitää leikata. Nyt
tämä keskustelu saa jo aika huvittaviakin piirteitä.
Tähän ensimmäiseen osaan: Olen taitamattomasti
puheessani sanani asettanut, jos siitä on saanut sen käsityksen,
että olen ylistänyt tätä 141-sopimusta.
Totesin vain, että tuskin olisi kukaan muu parempaakaan
saanut aikaan, mutta aina aleneva on huono. Huonoista vaihtoehdoista
vähiten huono on kuitenkin saatu.
Lauri Oinonen /kesk:
Arvoisa puhemies! Eduskunnan joulukiireen alla tuskin olisi
voitu saada aikaan ajankohtaiskeskustelua Suomen maataloudesta,
vaikka suurella joukolla sitä olisi tahdottu. Nyt välikysymyksen
allekirjoittajat ovat tehneet siinä erinomaisen hyvän
palveluksen, että täällä on
koko päivä käyty laadukasta keskustelua
Suomen maataloudesta ja sen tulevaisuudesta. Tämä on
ollut ihan hyvä aihe keskusteltavaksi, ja nimenomaan asia
on vakava, koska meillä on kysymys suomalaisen maatalouden
tulevaisuudesta, koko elintarvikeketjun toiminnasta alkaen maatalouskoneitten
tuotannosta, kaupasta, kuljetuksesta, elintarviketeollisuudesta,
ja ennen kaikkea suomalaisesta ruuasta on kyse. Elikkä tämä aihe,
joka nyt on tullut välikysymyksen sinänsä kärkevässä ja
kriittisessä muodossa esille, on aivan erinomainen ja mitä ajankohtaisin
keskustelunaihe. Tämä on syytä todeta kiitoksena
ja tunnustuksena.
Kun tämän puheenvuoron varasin, silloin oli puhunut
juuri ed. Seppo Lahtela, joka toi myös metsän
maatilatalouden kokonaisuudessa esille. Kun paikalla on myös
maa- ja metsätalousministeri Korkeaoja, haluaisin tiedustella
ihan jossakin yhteydessä hänen vastattavakseen,
kun täällä maatalouden tukimuodoissa
on tuotu esille myöskin sitä, että nämä sukupolvenvaihdokset tapahtuisivat
mielekkäämmällä tavalla kuin
nykyisin on, kuinka on, luetaanko ilman muuta myös metsätilat
ja metsäomaisuus maatilalla tähän samaan
omaisuuteen, jossa voidaan näitä aivan oikean
suuntaisia perintövero- ja sukupolvenvaihdosjärjestelyjä soveltaa.
Tähän haluaisin vastauksen. Samalla myös
toteaisin tässä yhteydessä, että maatila
on kokonaisuus, jossa ainakin Keski-Suomessa on vahvasti mukana
metsä, itse asiassa niin, että minun kotikaupungissani
Keuruulla ja vielä enemmän Multialla on vähän
harrastusluontoista kaikillakin tiloilla tämä maatalous
ja metsä on itse asiassa se paljon olennaisempi puoli.
Näin ollen, jos tähän kysymykseen arvoisa
ministeri voisi antaa vastausta tai suuntaviivoja, niin olisin hyvin
kiitollinen — neuvosta tai tiedosta kiitollinen, niin kuin ennen
Maamiehen tietolaarissa nimimerkki kysyi.
Timo Soini /ps:
Arvoisa puhemies! Nyt otetaan edustaja Meriläisen pyynnöstä semmoista valtiomiesmäistä,
globaalia tarkastelukulmaa tähän hieman.
Eli ensinkin tämä maatalous on iso asia maapallon,
maailmanlaajuisesti: Kiinassa on toistasataa miljoonaa pientalonpoikaa,
Intiassa on kymmeniä miljoonia pienviljelijöitä,
Brasiliassa samaten, ja mihinkä nämä ihmiset
pistetään maapallonlaajuisesti, jos maatalous
ajetaan isoihin organisaatioihin? Nämä ihmiset,
joilla ei ole muuta mahdollisuutta, jos he eivät pysty
Kiinassa, Brasiliassa tai Filippiineillä pienviljelemään, niin
he löytyvät hökkelikylistä suurkaupunkien laitamilta
monen näköisen inhimillisen riiston kohteena:
raa’an prostituution, elinkaupan, kaiken maailman hämärämiesten
riistettävänä, nämä onnettomat
ihmiset. Tämä on tämä globaali
näkökulma. Tämä on tärkeä asia.
Tästä vihreät puhuvat usein asiaa, etenkin
ed. Pulliainen. Joidenkin vihreiden naisten kanssa on joskus vähän kränää,
mutta se voi johtua myös minusta.
Arvoisa puhemies! Suomalainen maatalous on hintansa väärti,
ja ainoa tapa, millä me voimme pärjätä,
on perheviljelmämuotoinen maatalous, mutta ei tämmöisellä jatkuvalla
suurtilalinjalla. Siinä tulee umpikuja. Se ei auta. Me
emme pysty tässä EU-korsetissa, -pakkopaidassa,
sellaisia tuotantomääriä tekemään,
että se sillä kurin kannattaa. Jatkossa viljelmät
tulevat olemaan sellaiset, että isäntä siellä päätoimisesti
puurtaa ja emäntä on vaikka hammashoitajana kunnalla
tai jossain muualla. Tämä yhdistelmä on
se, millä tullaan menemään eteenpäin.
Tämä on se visio, tämä on se
näkymä. (Ed. Takkula: Perussuomalaisten tulevaisuuden
visio?) — Se on se, haluan tai en. Tämä on
totuus asiassa. Minä puhun kipeistä totuuksista.
Sinne maaseudulle tarvitaan myös kilpailua. Nyt siellä on
monopoli, siellä on kepun monopoli. Monopolit ovat vaarallisia,
monopolit pitää purkaa. Sinne tarvitaan kilpailua,
sinne tarvitaan ryhdikästä perussuomalaista rikkaruohoa
joukkoon, jotta siellä rupeaa kepunkin ohra paremmin kasvamaan.
(Naurua) Näin pitää menetellä.
Mutta todellisia uhkia tulee olemaan paljon. Sanotaan vaikka
Suomussalmella, missä ei paljon enää tiloja
ole, niin ei mene pitkää aikaa, kun siellä meijerit
sanovat, että kuulepas isäntä Kemppainen
ja sinä Korhonen siellä, ei me täältä kuule
perämetsiltä lähetä sun maitojas
hakemaan, tuo ne tänne Suomussalmen kirkolle tai jos et
tuo niin lopeta. Kyllä se aika alkaa vähenemään,
että tipottain siellä täällä on
näitä tiloja. Tämä tulee se
näkymä olemaan olemassa, ja näin ikävä kyllä tulee
käymään. Maatalous on kansallinen kysymys,
sitä puolustakaamme kaikki.
Arvoisa puhemies! Olen tässä illan mittaan koettanut
tehdä itselleni selväksi, onko tämä keskustelu
kepun mielestä hyvä vai ei. Moni keskustalainen
täällä kehuu, että on ollut
hyvä keskustelu, on hyvä, että maamiehellä on
ystäviä, ja sitten tulee toinen kepulainen ja
sanoo, että tämä on turha välikysymys,
ei tällaisia pitäisi tehdä. Koettakaa
nyt sitten lopputiivistykseen päättää, onko
tämä hyvä keskustelu vai onko tämä turha keskustelu,
(Ed. Pulliainen: Se kerrotaan Storyvillessä sitten!) vai
onko sitten MTK:ssa jatkot huomenna, kun on muste kuivaa sopimuksen
alla.
Arvoisa puhemies! Ihan loppuun haluan sanoa, että kyllä huoli
on aitoa. Minulla on tässä Asutus- ja maatalousliiton
Pohjois-Savon piirin julkilausuma, jossa sanotaan näin:
"Maataloustuet pienenevät vuosittain. Millä maatalousyrittäjät
pärjäävät? Onko valtiolla tarkoitus
lopettaa maatalous Suomesta ja ostaa elintarvikkeet ulkomailta?
Entä sitten, jos sattuu joku häiriö eikä ruokaa
saadakaan, mitenkäs sitten suu pannaan? Onko tämä otettu
lainkaan huomioon, että tällainen tilanne saattaisi
vielä tulla eteen? Elämme rauhattomassa maailmassa
tänäkin päivänä. Kuinka
velkaantuneet viljelijät, jotka ovat investoineet, voivat
maksaa velkansa, jos tulot jatkuvasti pienenevät, ja kun
pitäisi vielä elääkin? Suomessa
tuotetaan maailman puhtainta ruokaa. Eikö maataloutta kannattaisi
tukea niin, että kuluttajat saisivat edullista ruokaa ja
ihmiset töitä?"
Arvoisa puhemies! Tämä oli tolkullista tekstiä.
Tämä on pienviljelijöiltä Pohjois-Savosta. Niitä ei
ole vielä kaikkia pystytty tappamaan, ja ne viimeksi jäävät
henkiin. Ennen kaatuvat suurtilat investointeihinsa ja velkoihinsa
kuin pientilat, joilla on myös tilan ulkopuolelta tuloja.
Petri Salo /kok:
Arvoisa herra puhemies! Jouduin tulemaan käyttämään
tämän puheenvuoron, kun en, vaikka me kuorossa
huusimme h-mollissa ja e-duurissa vastauspuheenvuoroa, saanut sitä aikaisemmin.
Sen verran ihan tarkennuksena ed. Ranta-Muotiolle, että kun
käytin puheenvuoron täältä edellisen
kerran, puhuin nimenomaan tilojen määrästä.
Kun yhdessä Espoossa olemme olleet tilastoja tutkimassa
ja katsoimme EU:n vaikutusta tilojen määrään,
niin totesimme, että se nuoli jatkui suurin piirtein EU-ratkaisun
osalta samaa tahtia, mitä jo Kalevi Hemilä muistaakseni
80-luvun alussa ennusteli suomalaiselle maatalouspolitiikalle. Eli
varmaan olemme tästä lopputuloksesta ihan samaa
mieltä.
Tulokehityksen osaltakin on myös todettavissa, että kahden
viimeisen vuoden aikana tulokehitys on lähtenyt positiiviseen
suuntaan. Mitä tämä ratkaisu sitten vaikuttaa
tähän tulokehitykseen, sen näemme lähivuosien
aikana.
Sitten ed. Ranta-Muotio, vaikka itse on ollut melkein nuorena
miehenä vielä piimäpurkissa vuonna 95,
niin joka vanhoja muistelee, sitä tikulla silmään,
mutta pakko on kai se eduskunnan pöytäkirjoihin
vielä kerran todeta, että kun puhemies Paavo Lipposen
hallitus muodostettiin vuonna 95, niin Suomen keskustan vastauksissa puhemies
Paavo Lipposen hallituksen muodostamista koskeviin kysymyksiin 2.4.95,
7-sivuinen bladi, lukee sivulla 5 kohdassa 4.4 Valtion menojen leikkausten
suuruus, kohdentaminen ja ajoitus: "Suomen keskusta lähtee
siitä, että nyt voimassa olevia kaikkia valtiontalouden
säästöjä jatketaan myös
tällä vaalikaudella. Uuden hallituksen on tehtävä pikaisesti
esitykset vuoden 96 alussa raukeavien 12 miljardin markan säästöjen jatkamisesta.
Sen lisäksi vaalikauden aikana tarvitaan ainakin 15—18
miljardin markan lisäsäästöt
kuluvan vuoden menotasoon nähden. Sen lisäksi
pitää varautua myös ennakoitua huonompaan
talouskehitykseen, mikä vaatisi vielä lisäsäästöjä.
Keskustan mielestä ne tulisi kohdentaa tulonsiirtoihin,
ei kansalaisten peruspalveluihin." Mutta olennaista on, Aulis Ranta-Muotio, että keskustan
näkemyksen mukaan "tarvittavat lisäsäästöt
voidaan koota muun muassa kuntien valtionosuuksista, sosiaali- ja
terveyspalvelujen rakenneuudistuksista, eläke- ja työttömyysturvan
uudistuksista, yritystukien ja maatalouden menojen supistamisesta".
Maatalouden menojen supistamisesta. Ja tämän saman
tosiasian edessä oli varmasti Lipposen ykköshallitus
silloin, kun näitä ratkaisuja tehtiin.
Nyt minä myöhemmin tarkistan sitten, toteuttiko
Lipposen hallitus ihan täysimääräisesti
nämä keskustan kehotukset. Se vaatii vähän
tällaista tutkimista ensiksi, katsotaan paljonko sinä aikana
säästettiin ja paljonko tässä vastauksessa
kehotettiin tekemään. Mutta kyllä Suomi
vielä silloinkin oli siinä samassa veneessä,
joten ei maatalouden säästöjä ole
tehty eikä leikkauksia varmasti minkään
hallituksen osalta pahasta tahdosta, vaan pakosta.
Hannu Takkula /kesk:
Arvoisa puhemies! Edustaja, konstaapeli Salon puheenvuoron
jälkeen on pakko todeta, että olen kyllä erittäin
ilahtunut siitä otteesta, mikä veljillä ja
sisarilla tuolla oikealla eli kokoomuksessa on tänään
ollut. Te olette olleet — enpä muista milloin
aikaisemmin — maanviljelijän ja viljelijöitten
puolella ja näyttää siltä, että olette
ymmärtäneet nyt, että suomalaista elintarviketuotantoa
tarvitaan ja sen säilyminen pitää turvata.
Tämä on arvokas ja tärkeä asia,
ja siinä suhteessa ilolla tervehdin niitä puheenvuoroja,
joissa ollaan tukemassa suomalaista maanviljelijää,
talonpoikaa — ja talonpoikahan se tukea tarvitsee.
Täytyy todeta, että siinä mielessä tämä välikysymyskeskustelu
on ollut hyvä keskustelu. Tämä on ajankohtaistanut
maatalouspolitiikkaa ja tuonut sitä ihmisille tykö.
Kun tässä jo pian laitetaan kystä kyllä elikkä siirrytään
jouluun ja jouluruokailuun, toivon mukaan myöskin sitten
niin edustajien oikealla kuin vasemmalla laidallakin ruokapöydät
täyttyvät suomalaisista tuotteista, suomalaisten
viljelijöitten, talonpoikien, aineksista. (Ed. Salo: Entäs
keskellä?) — Keskellä ne täyttyvät
joka tapauksessa niin.
Haluan todeta tässä lyhyesti ja ytimekkäästi, tätä keskustelua
on paljon käyty, että minulle riittää se,
että tämän keskustelun aikana hallitukselta
on tullut vastaus, että heikoimmassa asemassa olevia talonpoikia
C-alueella ei tulla kurittamaan, ei tulla leikkauksia sinne toteuttamaan,
ja näin ollen on helppo huomenna taikka jo tänä iltana äänestää hallitukselle
luottamusta. Tiedän sen, että ne sanat, mitä täällä sanotaan,
niitten kanssa ollaan tosissaan ja ne myöskin näkyvät sitten
tekoina tulevan vuoden aikaan.
Maija-Liisa Lindqvist /kesk:
Arvoisa puhemies! Haluan tässä yhteydessä myös
todeta sen, että ensimmäisen kerran sinä aikana,
kun olen yhdeksättä vuotta eduskuntasalissa, on
niin voimallisesti kokoomuksenkin puolesta puolustettu maataloutta.
(Ed. Hemmilä: Eikö se ole hienoa!) Jään
todella mielenkiinnolla odottamaan, missä vaiheessa tämä rivi
järkkyy. (Ed. Laakso: Silloin kun ne pääsevät
hallitukseen!) Nimittäin se on niin ainutlaatuista ollut
näitä kokoomuksen puheenvuoroja tänä päivänä kuunnella;
aivan toinen ääni on kellossa ollut tähän
asti. (Ed. Hemmilä: Niin kuin keskustankin!)
Haluan kyllä vielä huomata sen, että silloin 95,
kun oli tehty liittymissopimus, johon liittyi kansallinen tukipaketti,
niin kyllä kokoomus perui sanansa eli petti viljelijät
pahemman kerran siinä tilanteessa. Keskusta ei pettänyt,
ja kukaan ei tänä päivänä meistä osaa
tässä salissa todennäköisesti
sanoa, mitä tarkoitetaan sillä lauseella, mihin
tässä nojataan, mutta ei varmasti olisi pettänyt
sitä sopimusta tällä tavalla, miten kokoomus
teki vain muutama kuukausi tehtyään tämän sopimuksen.
Eli nämä puheenvuorot kyllä laittavat
miettimään sen, kuinka nopeasti nämä perutaan.
Sen sijaan täysi tuki meidän maatalousministerille,
joka on todella vaikeissa oloissa neuvotellut pelastaakseen suomalaisen
elintarviketalouden niin alkutuotannossa kuin koko jatkojalostuksessa.
Simo Rundgren /kesk:
Arvoisa puhemies! Kaksi asiaa vain lyhyesti tässä.
Ed. Valpas haastoi Lapin edustajankin käyttämään
puheenvuoron.
En todellakaan antaessani äänen hallituksen luottamuksen
puolesta tulevassa äänestyksessä äänestä sen
puolesta, että Lapin viljelijöiltä tukitasoa
heikennetään. Tämän päivän
keskustelu ja ministerin vakuuttelut ovat johtaneet siihen, että olen
myöskin varma siitä, että näin
ei tule käymään. Niissä olosuhteissahan,
jokainen ymmärtää, ei viljelytoiminta
ole edes mahdollista. Kun siellä ei ole maitotuotannolle
juuri vaihtoehtoja, ei ole mahdollisuutta leipäviljan viljelyyn,
niin siellä ei ole toisen tyyppisellä tukiratkaisulla mahdollista
viljelytoimintaa edes jatkaa.
Toinen asia: Ed. Soini nosti tässä vielä esiin tämän
kansainvälisen näkökulman. Se on kyllä ihan
totta, että nykyinen globalisaatiokehitys johtaa näköjään
väistämättä sellaiseen ilmiöön, että maalta
siirrytään kaupunkiin, ja itse asiassa suuri kansainvaellus
tässä ihmiskunnassa on tapahtumassa maalta kaupunkiin.
Tämä on kyllä asia, joka vaatii analyysiä ja
todella myöskin Euroopan unionin alueella. Toivon, että tuossa
keväällä sitten tämän
selonteon yhteydessä myöskin tällaisiin
todella syvällisiin linjauksiin päästään,
ja se tulee aiheuttamaan todennäköisesti myös
maaseudun elämässä unionin alueella muutoksia.
Aulis Ranta-Muotio /kesk:
Arvoisa puhemies! En tunne tätä paperia,
mitä ed. Salo tuolla luki, mutta sen muistan vain tässä salissa,
kun käytiin 95 tätä keskustelua, että kokoomuksen
taholta todettiin, että sopeutuspaketti oli ylimitoitettu.
Muistan vielä, kun puhuja sanoi — Saario nimeltään — että me
kaikki tiesimme sen, että se on ylimitoitettu etukäteen,
ja nyt se leikataan sille tasolle kuin se kuuluu. Mutta pääasia
ei nyt ole enää siellä vanhoissa kaivelu.
Toki sillä asialla on se merkitys, että maataloustulo
on edelleenkin noin 10 prosenttia alemmalla tasolla, viivan alle
jää 10 prosenttia vähemmän,
sen leikkauksen ansiosta, vaikka siitä on palautettu tietty
osa siitä aikoinaan 750 miljoonasta. Sillä on
vaikutusta tähän kannattavuuteen. Kannattavuus
on kuitenkin tämän elinkeinon pahin ongelma ollut menneinä vuosina.
Nyt täytyy katsoa tulevaan. Toivotaan, että sitten
käydään hyvä keskustelu ja kaikki
puolueet ovat yhtä hyvin mukana kuin nyt, kun käydään tätä selontekokeskustelua
sitten ensi vuoden puolella. Sillä on tulevaisuuteen linjaava
vaikutus, ja varmaan uskon, että pyritään
säilyttämään tällainen
yhteneväinen maatalouspolitiikka, ettei maata jaeta suinkaan
erilaisiin vyöhykkeisiin pitkän päälle,
että siitä löytyy, kun on näitä palikoita enemmän
käyttää tämän asian
hoitamiseen sitten enemmän kuin nyt ensi vuotta ajatellen.
Petri Salo /kok (vastauspuheenvuoro):
Arvoisa herra puhemies! Ihan lyhyesti ed. Ranta-Muotiolle,
että tämä paperihan on valtioneuvoston
tietopalvelusta 12.12. tänä vuonna saatu paperi.
(Ed. Ahde: Tuliko se ihan pyytämättä?)
Se on ihan aito, ja jätän teille siitä kopiot,
niin voidaan puhua samasta paperista, jos sitä myöhemmin
joskus tarvitaan.
Sen verran ed. Saarion puheista ja kannanotoista ja joistakin
muista, että on tietenkin harmillista keskustella, kun
hän on poisnukkunut ja ei ole enää itse
vastaamassa näistä kannanotoista, mitä on
aikoinaansa tehnyt, mutta meitä on 41 täällä,
ettei aina yhden miehen puhe tarkoita sitä, että koko
puolue on samaa mieltä, mikä varmasti pätee
muihinkin puolueisiin. Ratkaisuja ei voi tehdä silloin
yhden henkilön käyttämien puheenvuorojen
perusteella, vaan siitä, miten esimerkiksi huomenna välikysymyksessä äänestetään,
ne linjat näkyvät, ja siitä varmasti
kolme ja puoli vuotta tuolla kentällä puhutaan,
kuka tuki hallitusta ja kuka ei tukenut ja kuka puolusti suomalaista
talonpoikaa.
Hannu Takkula /kesk:
Arvoisa puhemies! Sain juuri ed. Salolta pyytämättä tämän
keskustan vastaukset puhemies Paavo Lipposen kysymyksiin vuonna
95. Voin todeta, että hänen lukutaitonsa on aivan
oikein, täällä todetaan muun muassa maatalouden
menojen supistamisesta. Voin sanoa, ed. Salo, että nyt
minä ymmärränkin, miksi silloin keskusta
ei päässyt hallitukseen, vaan jäi oppositioon,
koska tuo linjaus ei ollut kestävä, ja valitettavasti
vain ne voimat, jotka menivät hallitukseen, vielä syvemmältä kuopivat
sitten maataloutta, ja me tiedämme ne asiat, mitä tapahtui,
mutta ne ovat nyt historiaa ja nyt olemme tässä hetkessä.
On pakko todeta myös rehellisyyden nimissä se,
että kyllä ed. Hemmilä on ollut yksinäinen
susi, en sano, että lammasten vaatteissa, mutta joka tapauksessa
olette sieltä pitänyt esillä maatalouspolitiikkaa
kyllä (Ed. Hemmilä: Eikö ole tuottanut
tuloksia?) viimeisen kaudenkin aikana hallituksessa, ja ed. Koskinen
ministerinä. Mutta voisi sanoa näin, että kyllä tämä intensiteetti,
millä te nyt tätä asiaa lähestytte,
kyllähän tämä on jotakin uutta.
Kyllä te varmasti tunnustatte sen itsekin. Siinä mielessä voin
sanoa, että jos tämä on ed. Hemmilän
uusi linja, joka on nyt hurmannut koko kokoomuksen johdon, niin
tämä on hyvä pohja, tämä on
hyvää politiikkaa. Se on hyvin lähellä keskustan
politiikkaa, ja uskon näin, että tuokin pieni
raja-aita, mikä tässä meidän
välissämme on, supistuu pian umpeen, kun te tulette talonpojan
ja maanviljelijän puolelle. Näin saadaan kestäviä,
hyviä ratkaisuja myöskin tulevaisuudessa.
Arvoisa puhemies! Lopuksi haluan vielä painottaa sitä,
että Lapin pieniä viljelijöitä,
talonpoikia, ei saa tappaa. Hehän eivät kyllä kuolekaan, vaikka
mitä tehtäisiin, koska he ovat tottuneet selviytymään
kovissa olosuhteissa. Mutta niin kuin sanoin, sen vuoksi äänestän
hallituksen puolesta, kun tämän päivän
aikana on ilmennyt, että leikkauksia ei C-alueelle tule
tapahtumaan (Puhemies koputtaa) ja näin huolehditaan siitä,
että myöskin Lapin ja pohjoisen Suomen talonpojat, itäisen
Suomen ja C-alueen talonpojat kaiken kaikkiaan, pysyvät
leivässä kiinni ja pystyvät tuottamaan
puhdasta kotimaista ruokaa nykyisellä tasolla.
Erkki Pulliainen /vihr:
Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti vaan, että minä toivon
hartaasti, että maa- ja metsätalousministeri osaa
nyt hyödyntää tämän
päivän keskustelut Brysselin-neuvotteluissa. Se
on se kaikkein paras anti, mikä tästä voi
olla. Jos käytätte pikkuisen ylisanoja tästä keskustelun
kiivaudesta, niin sen parempi vaan.
Toisekseen, jos te nyt tämän päivän
keskustelujen ja ministerilehteriltä lausuttujen jälkeen menette
leikkaamaan 142:ta, niin se on kyllä hirttosilmukka hallituksen
politiikalle.
Ja kolmanneksi: Sillä teolla, jos te niin teette, te
osoitatte, että luonnonmaantieteelliset tekijät ovat
menettäneet kokonaan merkityksensä Suomessa. Se
on se vihonviimeinen niitti sitten neuvotteluvalttina tuolla Brysselissä.
Kyösti Karjula /kesk:
Arvoisa puhemies! Kun tämä keskustelu on
kaartumassa nyt maaliin, niin minusta sen johtopäätöksen
voi selvästi tehdä, että tämä on
varmasti selkeyttänyt käsitystä suomalaisen
maatalouden merkityksestä ja on vahvistanut sitä näköalaa,
että eduskunta on perimmältään
varsin yksimielisesti puolustamassa ja tukemassa suomalaista maataloutta.
Se, mitenkä kokoomus on innostuneesti tätä asiaa
vienyt eteenpäin, on myös myönteinen
asia. Tietysti ihmetyttää hieman se, että puheenjohtaja
Itälän allekirjoitus tästä välikysymyksestä puuttuu.
Ilmeisesti Itälä näkee tämän
asian laajemmin ja kokonaisemmin ja on sillä tavalla tukemassa
hallituksen hyvin johdonmukaista politiikkaa.
Minä haluan vielä kannustaa ministeri Korkeaojaa
siinä vaativassa ponnistelussa, mikä on nimenomaan
nyt tämän EU-maatalouspolitiikan osana johtaa
Suomen kansallista maatalouspolitiikkaa, ja luotan siihen, että valmistuva
selonteko vahvistaa niitä linjauksia, millä suomalainen maatalous
ja elintarviketalous voidaan myös tulevaisuudessa turvata.
Pertti Hemmilä /kok:
Arvoisa puhemies! Tänään tämän
keskustelun aloitti ministeri Korkeaoja täällä klo
10 vastauksellaan. Hän totesi, että on myönteistä,
että maatalouspolitiikasta käydään
keskustelua eduskunnan täysistunnossa. Siksi halusin tähän
loppuun, tämän keskustelun todennäköisesti
loppuun tai ainakin loppupuolelle, käyttää tämän
puheenvuoron. Kun olen kuunnellut nyt erityisesti hallituspuolue
keskustan edustajien kannanottoja ja mielipiteitä ja puheenvuoroja
tässä salissa, niin minua on erityisesti ilahduttanut
se, että keskusta on niin kovasti kehunut oppositiota ja
erityisesti oppositiopuolue kokoomusta, että maatalouskeskustelu
on näin vilkasta ja laadukasta ollut täällä.
Haluankin tässä yhteydessä lausua parhaat
kiitokseni myöskin sinne hallituksen puolelle, että osataan antaa
tunnustusta joskus myöskin oppositiolle.
Haluan muistuttaa, että huomenna sitten otetaan miehistä mittaa,
ja ihmettelen, jos te voitte ponsiehdotustani vastustaa, joka kuuluu
seuraavasti: "Kuultuaan hallituksen vastauksen eduskunta edellyttää,
että hallitus ryhtyy välittömiin toimenpiteisiin
turvatakseen kotimaisen elintarviketalouden tulevaisuuden, maatalouden
riittävän kannattavuuden ja maaseudun elinvoimaisuuden
koko maassa."
Tästä minä huomenna sitten äänestytän
ja toivon tai ymmärrän tämän
keskustelun jälkeen, että ainakin keskustan edustajat
ovat tämän lausuman takana.
Maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja
Arvoisa puhemies! Minäkin olen tyytyväinen
siitä, että tämän pitkän
keskustelun aikana on hyvin laajasti osoitettu tukea ja halua turvata
suomalainen maataloustuotanto. Sen sijaan siinä osassa
keskustelua, jossa arvosteltiin 141-ratkaisua ja sanottiin, että se
on täysin kelvoton, ei kuitenkaan annettu minkäänlaista
muuta vaihtoehtoa, minkäänlaista kuvaa siitä,
minkälainen tämä 141-ratkaisu olisi voinut
olla, minkälainen muu vaihtoehto olisi voinut tulla kysymykseen. Tällaista
esitystä valitettavasti ei ole tullut, ja niin täytyy
todeta, että tämä arvostelu on kai sitten
pistettävä oppositiopolitikoinnin piikkiin.
Mitä tulee sitten jatkoon, uskon, että näissä neuvotteluissa,
joita käydään Maataloustuottajien keskusliiton
kanssa ja joissa eri tuotantosuunnat käyvät myös
sisällään omissa jaostoissa keskustelua,
syntyy sellainen tulos, joka on yksimielinen ja joka voidaan yhteisesti
hyväksyä.
Erkki Virtanen /vas:
Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri Korkeaoja, minulla on teille vielä yksi
kysymys: Miltä nyt tuntuu, noin yleisesti?
Keskustelu päättyy.