Juha Hakola /kok:

Arvoisa herra puhemies! Käytin tästä käsiteltävästä asiasta varsin perusteellisen puheenvuoron jo viime keskiviikkona, kun tämä oli varsinaisessa lähetekeskustelussa, ja nyt nostan esille aivan muutaman lisähuomion tähän kokonaisuuteen.

Edellisessä puheenvuorossani viittasin esitutkinnan pakkokeino- ja poliisilakiin varsin yksityiskohtaisesti. Nyt sen sijaan kiinnitän huomiota pakkokeino- ja poliisilakien niin sanottuihin tiedonhankintaosioihin. Toivon, että valiokuntatyöskentelyn aikana tullaan täsmentämään muutamia puutteellisuuksia ja ristiriitaisuuksia, joita tuosta esityksestä löytyy.

Näyttää nimittäin siltä, että kaikkien sisältöä ei ole aivan riittävästi pohdittu käytännön työn tekemisen näkökulmasta. Viime viikolla jo totesin, että siis laki sinällään, koko tämä lakiesitys, on varsin hyvä ja kattava. Täytyy muistaa, että siinä on yli tuhat sivua, joten tämä ei ole mitään suurta kritiikkiä, mutta kiinnitän kuitenkin huomiota siihen — kaikki me tiedämme, kuinka teoria ja käytäntö eivät aina lyö kättä toistensa kanssa — että siellä on muutamia sellaisia kohtia, joihin on erittäin tärkeää paneutua, ja niitä on tärkeää vielä tarkemmin jatkojalostaa valiokuntatyön aikana.

Selkeä ja nimenomaan käytäntöön soveltuva lainsäädäntö on omiaan edistämään niin lainkäytön kohteiden kuin käyttäjienkin oikeusturvaa. Siitä lähtien, kun erilaiset tällaiset epäkonventiaaliset pakkokeinot ovat olleet käytössä, on aika ajoin aina arvioitu sitä, onko lain käytännön toteuttaja toiminut oikein ja onko sitten menty jossain rajan yli. Näin ei käsitykseni mukaan ole juurikaan tehty, ja kaikki tuo toiminta, josta on raportoitu, on ollut sen mukaista kuin lainsäätäjät ovat aiemmin edellyttäneet. Uskon ja luotan, että jo tuossa edellisessä puheenvuorossani sekä nyt esittämäni asiat nostetaan valiokuntavaiheessa tarkempaan tarkasteluun, erityisesti käytännön näkökulmasta katsoen.

Arvoisa herra puhemies! Esityksen mukaisesti poliisi ja syyttäjä tekevät tiivistä yhteistyötä vakavien ja monimutkaisten juttujen esitutkinnassa. Se on tärkeää, ja tätä yhteistyötä pitää edelleenkin kehittää oikeudenkäyntien nopeuttamiseksi, sillä yhteistyöllä vaikutetaan tutkinnan valmistumiseen ja oikeudenkäyntien nopeutumiseen. Oikeudenkäyntiprosessit lähtökohtaisesti rikosilmoituksen tekemisestä aina siihen viimeiseen muutoksenhakuoikeudenkäyntiin saakka ovat se oikeudenkäynnin mitta, jota useimmiten arvioidaan. Täytyy muistaa, että kysymykseen siis tulee tämä kokonaisuus, ei vain pelkästään oikeudenkäyntikäsittely, vaan se on aivan siitä esitutkinnan alkuvaiheesta aina sitten tuohon viimeisimpään muutoksenhakutuomioistuimeen saakka, kun tuo asian käsittely mitataan. Yhtä tärkeää on se, että poliisi säilyy pääsääntöisesti esitutkinnan johtajana nykyisen lainsäädännön mukaisesti.

Yhteiskunnan, poliisin ja syyttäjän ja tuomioistuimen haasteena on kansainvälistyvässä rikollisuudessa nopea kyky reagoida erilaisiin eteen tuleviin haasteisiin ja tilanteisiin ja ennen kaikkea se, että heillä tulee olla ensiluokkainen lainsäädäntö ja välineistö käytettävissä. (Hälinää)

Kiitos. — Kuten alussa totesin, edessämme on siis haasteellinen lakipakettikokonaisuus, ja uskon ja toivon, että se saadaan viedyksi loppuun tässä eduskunnassa siten, että tarpeelliset lisäykset ja muutokset kyetään tekemään. Se vaatii kuitenkin kaikilta osapuolilta, valiokunnilta, ministereiltä, positiivista tahtotilaa, ja olen sitä mieltä henkilökohtaisesti, että missään tapauksessa kenenkään etu ei olisi se, että tätä lakia, tätä asiakokonaisuutta, ei saataisi päätökseen tällä vaalikaudella.

Oiva Kaltiokumpu /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Olen myös käyttänyt tästä aiemmassa käsittelyssä sellaisen puheenvuoron, jota ei ole nyt syytä toistaa, mutta otan tässä esille joitakin asioita, jotka mielestäni ovat keskeisiä.

Kuten ed. Hakola täällä mainitsi, on erinomaisen hyvä asia, että tämä koko laaja, historiallisen suuri esitutkintalakipaketti ja pakkokeinolakipaketti, johon kuuluu myös poliisilain uudistus, on saatu viimein toteutettua. Sillä saadaan johdonmukaisuutta nykyisiin säännöksiin, koska vanhoja säännöksiä on korjattu ja paikattu vuosien ja vuosikymmenten aikana hyvin paljon.

Toisaalta on erityisen hyvä asia, että Suomen tehokas rikostutkinta voidaan turvata juuri sillä menettelyllä, että poliisin tutkintaryhmän yhtenä keskeisenä toimijana on poliisipäällystöön kuuluva kokenut tutkinnanjohtaja. Tämä on eurooppalaisestikin ajatellen paras järjestelmä, jos me haluamme selvittää ilmenneitä rikoksia ja toisaalta turvata sen, että syyttäjä tämän nykyisenkin yhteistyön ja tässä uudessa laissa yhteistyövelvoitteen myötä voi osallistua rikostutkintaan tavalla, joka edistää sitten syytäjän johtopäätöksiä ja mahdollisia syyteratkaisuja.

En kuulu niihin ihmisiin, jotka kannattavat syyttäjän tutkinnanjohtajuutta, jo siitäkään syystä, että on parempi, että on erillinen viranomainen, joka tutkii rikokset, ja eri viranomainen, joka harkitsee, onko joku mahdollisesti syyllistynyt rikokseen. Jos nämä roolit kovasti sotketaan, niin tilanne voi olla se, että syyttäjä ollessaan koko ajan kaikkien rikosten tutkinnanjohtajana kohdistaa toimensa vain ja korostetusti siihen, että täytyy joku syyteperuste löytää.

Tämä järjestelmä on hyvä ja tehokas, ja toisaalta täytyy antaa kiitosta tästä sisä- ja oikeusministerille ja ministereille, että tämä iso paketti on saatu eduskuntaan. Varmasti tässä on valtavasti viilattavaa, tai ainakin tämä täytyy tarkasti voida mennä läpi. Vähän pelottaa tällaisen historiallisen lain käsittely, jossa on valtava määrä sivuja, ja meillä loppuu kohta eduskuntakausi. Kyllä tässä lakivaliokunnalla ja sitten poliisilain osalta hallintovaliokunnalla on hirvittävän suuri työ.

Arvoisa puhemies! Ylimääräisen tiedon käyttö on tässä nyt säädelty sillä tavalla, että se vastaa käytännön tarpeita. Se tarkoittaa sitä, että jos jotakin törkeää rikosta laillisesti oikeuden määräyksellä voidaan kuunnella ja toinen vakava, törkeä rikos on epäiltynä, niin tämä kelpaa myös näytöksi tässä toisessa rikoksessa.

Arvoisa puhemies! Sitten otan vielä tässä esille tämän, kun poliisilakiuudistus koskee myös poliisin hallinnosta annetun lain muuttamista ja siellä 15 h §:ssä todetaan: "Poliisimiehen tulee ylläpitää työtehtäviensä edellyttämää kuntoa ja ammattitaitoa. Eri työtehtävien edellyttämän kunnon tasosta ja kuntotestien järjestämisestä voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella." Tämähän on lähtökohtaisesti erinomainen asia. Ongelma käytännön poliisityössä on vaan se, että henkilöstöä on niin vähän, että jo nyt pakollisiin voimankäyttökoulutustilaisuuksiin on vaikea saada henkilöstöä paikalle, erittäin vaikea järjestää kentän valvontatoimintaa ja rikostutkintaa, kun nämä tasokokeet on suoritettava ja harjoituksiin osallistuttava vuosittain tai ampuma-ase otetaan pois. Ja kun tähän vielä lisätään seuranta tai määritellään kunnon ylläpito ja ammattitaidon säilyttämistoimien tai -harjoitusten lisääminen, niin kyllä tämä aika hurjalta haasteelta tuntuu.

Joskus tuntuu siltä, että täällä lainsäädäntötasolla ja ministeriöissä ei niinkään ymmärretä sitä todellista tilannetta, mikä siellä poliisilaitoksissa on. Kun tämä esitutkintalaki tuo myös poliisipäällystölle, erityisesti tutkinnanjohtajalle, aika paljon lisävelvoitteita ja kun me tiedämme, että tutkinnanjohto tänä päivänä Suomessa on erittäin kovassa työpaineessa — tiedän sen henkilökohtaisesti ja olen tavannut nytkin tutkinnanjohtajia, jotka kertovat, että se viidakko, lainsäädännön vaatimukset ja se työmäärä, mitä siellä edellytetään, on siellä kestämisen ylärajoilla — niin tässä mielessä tulisi ministeriöiden yhdessä, ja erityisesti tietysti sisäministeriön, kiinnittää huomiota henkilöstön jaksamiseen ja niihin mahdollisuuksiin, joita henkilöstöllä tämmöisessä tilanteessa on selvitä tästäkin lisälakipaketista. Meillähän on vasta eduskunnassa käsittelyssä ollut laki, joka muuttaa lähisuhdeväkivallan virallisen syytteen alaiseksi, ja on laskettu, että se aiheuttaa ainakin 5 miljoonan euron menot poliisihenkilöstön työaikaa laskettaessa ja tietysti valtavasti, 5 000—10 000, uusia rikosjuttuja.

Monesti on helppo ratkoa asioita täällä pykälätasolla ja meidän säätää uusia kieltoja ja säännöksiä ja määräyksiä ja uskoa, että se on ihan hyvä, ja sitten unohtaa se henkilöstö, joka sitä työtä kentällä tekee, ja se työnjohtojoukko. Tässä mielessä on hyvä, että poliisi sai ajamamme 3 miljoonaa euroa tähän lisäbudjettiin, ja ensi vuodelle meidän on saatava vähintään 5—6 miljoonaa euroa lisää, siis eduskunnan on saatava päätettyä semmoisesta summasta, jotta nuoret poliisimiehet eivät sieltä joudu työttömiksi, kun kaikkea muutakin työllisyyttä pyritään pitämään yllä. Nämä nuoret henkilöt ovat käyneet lähes kolmen vuoden koulutuksen. On ihan tuhlausta, jos lähes 100 000 euron yksilökohtainen koulutuspanostus valuu hukkaan.

Krista Kiuru /sd:

Arvoisa puhemies! Lakivaliokunnan jäsenenä seuraavat viikot tulevat olemaan aika työteliäitä. Jos ne ovat tähänkin asti olleet, niin nyt kyllä kysymys on todellisesta mestarinäytteestä, sillä esittelyssä oleva laki on erittäin kattava, ja nyt jo on tiedossa, että sitä ei valitettavasti ole vielä riittävästi pohdiskeltu ja punnittu.

Arvoisa puhemies! Nostan esiin joitakin asioita, jotka ovat jääneet liian vähäiselle huomiolle. Ensinnäkin aloitan viranomaisten toimivaltaa koskevista kysymyksistä.

Tässä tutkinnanjohto-kysymyksessä ei ole mielestäni pohdittu liian tarkkaan nyt sitä keskeistä kysymystä, joka on noussut myös muutoin jo lakivaliokunnan työskentelyssä esiin. Nimittäin suomalaisessa järjestelmässä on käytössä hyvin toisenlainen menettely kuin eurooppalaisessa ja maailmanlaajuisessa vertailussa toimiva syyttäjäjohtoinen esitutkinta. Valitettavan ikävää on se, että tähän asiaan ei ole riittävällä huolellisuudella panostettu. Erityisesti syyttäjän ja poliisin yhteistyötä on tehostettava ja lisättävä, ja mielestäni olisi pitänyt kyllä myös tarkistaa, miten me olisimme lähentyneet tätä eurooppalaista mallia, jossa syyttäjävetoisesti tutkittaisiin ja vedettäisiin esitutkintaa. Nyt tämä tuhannen taalan paikka jää vallan käyttämättä.

Arvoisa puhemies! Pidättämiseen oikeutettu virkamiesmenettely on yksi tämän lakiesityksen ikävimmistä puolista myös siinä suhteessa, että minusta on erikoista, kun me emme ole kuitenkaan saaneet aivan tarkkaa määritelmää siihen, keillä henkilöillä olisi oikeus pidättää rikoksesta epäilty, että myös tutkinnanjohtajan organisaatiossa voisi olla muitakin, reilulla kädellä toimivia esimiehiä, joilla olisi pidättämismahdollisuus. Minusta olisi pitänyt lähteä siitä, että pakkokeinovaltuudet olisi pitänyt harkita uudelleen myös tältä osin ja olisi pitänyt säätää ehdottomasti rikosasian tutkinnanjohtajan yksinoikeudeksi päättää näistä pidättämiseen oikeuttamisista.

Arvoisa puhemies! Kotietsinnästä muutama sana. Niin kuin mietinnössä viitataan, meillähän on keissi olemassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä, joka on ainakin tarjoamassa viitteitä meille siihen, että Suomessa hyvin paljon, niin kuin muissakin eurooppalaisissa maissa, on kotietsintää, ja se kyllä kertoo meille siitä, että suomalaisessa yhteiskunnassa kotietsintöjen suuri määrä on ehkä johtanut siihen, että kodin koskemattomuutta ei ole samalla tavalla perusteltu kuin ehkä pitäisi. Silloin mielestäni pitäisi pohtia sitä, pitäisikö ja olisiko pitänyt sitten säätää kotietsinnästä päättäminen tässä vaiheessa syyttäjän tehtäväksi ja kasvattaa siten jatkossa myös tuomioistuimen toimintavaltaa.

Mitä tulee asianosaisjulkisuuteen esitutkinnassa, niin minusta myös tämä tiedonkulun merkitys on jollakin tavalla vielä pohdittava uudelleen. Nimittäin epäillyllä ja syytetyllä pitäisi olla oikeus saada tietoa esitutkinnan kulusta ja esitutkinnassa muun muassa näillä pakkokeinoilla saavutetuista tiedoista. Minun mielestäni tämäkin asia pitäisi arvioida. Nythän meille on tullut myöskin se Natunen vastaan Suomi -keissi vuoden 2009 alusta. Minusta siinä osoitetaan hyvin selkeästi, että ongelmia esiintyy, ja minusta meidän pitää pohtia tältä ihmisoikeustuomioistuimen käytännön pohjalta vielä tätä tiedonkulun asiaakin ja myös asianosaisen käsitettä.

Arvoisa puhemies! Aika alkaa olla lopuillaan, joten nostan nyt sitten viimeisenä asiana esiin vielä tuon vaitiolo-oikeuden. Minusta nyt, kun käy niin tässä esityksessä, että sekä poliisin että syyttäjän vaitiolo-oikeusasia on selkeästi tässä esillä, myös valiokuntien on sitten arvioitava, vaarantaako tällainen laaja vaitiolo-oikeus oikeudenkäynnin ja kenen näkökulmasta se on sitten oikeudenmukaista.

Juha Hakola /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! On kyllä ihan pakko nyt ottaa muutamiin ed. Kiurun kovimpiin kannanottoihin kantaa. Te arvostelitte kovasti tuota esitutkinnan johtamista ja tutkinnanjohtajan roolia siinä. Pidän sitä erittäin erikoisena kannanottona, koska tämä on suomalainen malli. Tämä on ollut kautta aikojen se malli, jolla esitutkintaa on tehty. Kukaan ei ole missään kohtaa esittänyt, että tätä arvioita pitäisi toisella tavalla muuttaa, tehdä jonkin näköinen uusi tutkinnanjohtajuusarvio.

Syyttäjän ja tutkinnanjohtajan ja yleensä esitutkintaviranomaisen yhteistyö on varsin mutkatonta tällä hetkellä. On tarkkarajaisesti säädetty, mistä ilmoitetaan syyttäjälle, milloin syyttäjä tulee kuvaan mukaan. Ei tämä ole mikään tuhannen taalan paikka, missä tutkinnanjohtajuus pitäisi määritellä kokonaan uudestaan. Tässä lainsäädännössä on tehty paljon tarpeellisia käytännön muutoksia, jotka ovat juuri sellaisia, mitkä edesauttavat tätä rikosprosessuaalista eteenpäin viemistä. Näillä edellytyksillä, mitä ed. Kiuru toi esiin, tämä olisi kokonaan ihan uusi kulttuurinmuutos koko esitutkintaan.

Kalle Jokinen /kok(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Ed. Kiuru tuossa sanoi, että olisi tuhannen taalan paikka muuttaa tätä tutkinnanjohtajuutta niin, että syyttäjä määrättäisiin tutkinnanjohtajaksi, ja kyllä siinä on tuhannen taalan paikka silloin lisätä byrokratiaa, viivästyttää edelleen esitutkintoja, joiden jouduttamiseen päinvastoin olisi tarvetta.

Ed. Kiuru esitti myös huolestuneisuutensa kotietsintöjen määrästä ja huolestuneisuuden siitä, että pakkokeinoilla saatavia tietoja ei nyt luovuteta epäiltyjen rikollisten käyttöön. Kyllä pitäisi olla enemmänkin huolestunut rikosten uhrien osuudesta ja siitä, että näillä pakkokeinojen käytöllä ja kotietsinnöillä selvitetään näitä rikoksia ja saadaan tarpeellista näyttöä, jotta rikolliset saadaan sitten tuomituksi aikanaan.

Krista  Kiuru /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Tämä keskustelu osoittaa hirveän hyvin sen, että tässä salissa näyttää siltä, että täällä ei voi muuta kuin vaieta kuoliaaksi tiettyjä teemoja. Ed. Jokisen ja ed. Hakosen keskustelut osoittavat juuri sen, että täällä salissa ei siis kerta kaikkiaan saa edes sanoa sitä ääneen, että jos eurooppalainen järjestelmä on se, että meillä on kaksi valtiota, joissa on käytettävissä samanlainen tutkinnanjohtajamenettely kuin meillä, niin eikö olisi ollut syytä myös arvioida tätä keskustelua ihan avoimesti, kun me kerran näin valtavaa lakimuutosta olemme tekemässä. Minusta se on sitä, että me emme laita päätä pensaaseen.

Ja vielä lopuksi totean myös sen, että ihan itse olen myös huolissani siitä uhrien asemasta ja tulen pitämään sitä teemaa myöskin valiokuntakeskustelussa esillä.

Raimo Piirainen /sd:

Arvoisa puhemies! En ota tähän tutkinnanjohtajakysymykseen kantaa tässä yhteydessä, mutta varmaan siitä valiokunnassa käydään keskustelua. Lähinnä puutun poliisin rikoksenteko-oikeuteen ja nimenomaan peitetoiminnassa.

Peitetoimintaa suorittavan poliisin rikoksentekomahdollisuuden sallivaan lainsäädäntöön ei kuitenkaan tulisi ryhtyä kuin erittäin painavin perustein, sillä kysymys on periaatteellisesti erittäin merkittävästä rajanvedosta ja mahdollisesti myös linjan avauksesta poliisin toimivaltuuksiin muussakin toiminnassa vastaisuudessa. Peitetoiminnan aloittaminen tulee todennäköisesti johtamaan väistämättä tilanteeseen, jossa peitetoimintaa suorittavalta poliisilta edellytetään mahdollisuutta osallistua rikosryhmän laittomaan toimintaan. Peitetoimintaa koskevan lainsäädännön käsittelyn yhteydessä tällaisen uhkan olemassaolo torjuttiin, mutta asia nousi esille vain muutama vuosi peitetoiminnan sallimisen jälkeen peitetoimintaa suorittavan poliisin rikollista menettelyä koskevasta rangaistuksesta vapautumisperusteeseen säätämisellä. Onkin katsottava olevan periaatteellisesti erittäin suuri merkitys sillä, millä tavoin poliisin halutaan peitetoimintaa kehittävän.

Rikoksen tekemismahdollisuuden, vaikka vähäisenkin, salliminen ohjaisi peitetoimintaa väistämättä sellaiseen suuntaan, jota peitetoimintalain mahdollisuudesta vuonna 2001 säädettäessä ei tavoiteltu. Lain esitöissä, HE 34/1999 vp, todettiin tuolloin nimenomaisesti, että äärimmäisenä toimintamuotona soluttautumiselle voidaan tarkoittaa tilannetta, jossa soluttautunut hankkiutuu rikosryhmän jäseneksi sekä osallistuu ryhmän laittomaan toimintaan, jolloin hän osallistuu säännönmukaisesti vähintäänkin rikolliseen avunantoon. Tämän asteinen soluttautuminen ei olisi sallittua. Ehdotetut säännökset eivät oikeuta rikokseen yllyttämiseen, avunantoon tai osallisuuteen tekijänä.

Arvoisa puhemies! Onnistunut soluttautuminen edellyttää luottamuksen ja uskottavuuden hankkimista rikollisten keskuudessa. Peitepoliisin tulee luottamuksen saavuttaakseen oleilla rikollisten keskuudessa sekä osoittaa tarvittaessa toiminnallaan, että hän suhtautuu rikollisten toimintaan välinpitämättömästi ja jopa hyväksyvästi. Tällöin peitepoliisi saattaa joutua myös sellaiseen tilanteeseen, jossa hänen paljastumisensa estämiseksi, tiedonhankinnan turvaamiseksi ja oman turvallisuutensa varmistamiseksi tulisi voida osallistua rikollisryhmän toimintaan. Sallimalla peitepoliisille vain tietynasteinen rikollinen menettely mahdollistetaan samalla myös rikosryhmälle keino uusien jäsentensä testaamiseen. Peitepoliisille esitetty vaatimus osallistumisesta tietyn asteiseen rikokseen voi tällöin johtaa peitepoliisin aivan yhtä hankalaan tai tosiasiallisesti jopa hankalampaankin asemaan kuin nykyinen tilanne, jossa peitepoliisin tulee toiminnassaan välttää kaikenlaista osallistumista rikolliseen toimintaan.

Jos peitetoimintaa suorittava poliisi esimerkiksi pysäytetään poliisin toimesta liikennerikkomuksen vuoksi ja hänelle määrätään rikesakko, tuleeko peitehenkilön vastustaa rikesakkoa ja vedota anteeksiantoperusteisiin välttyäkseen sakon maksuvelvollisuudelta vai antaako peitepoliisi peitehenkilöllisyydellä määrätyn rikesakon siirtyä ulosottoon perittäväksi, kunnes peitetoimintaoperaatio on mahdollisesti saatettu kokonaisuudessaan loppuun? Kuka ratkaisee asian, kun on kysymys peitehenkilön osallisuudesta rikosjärjestön toimintaan avunantajana esimerkiksi kuljetusauton järjestäjänä? Tekeekö rikoskokonaisuutta arvioiva syyttäjä asiassa peitehenkilön osalta syyttämättäjättämispäätöksen, vai tuleeko syyttäjän saattaa asia aina tuomioistuimen ratkaistavaksi? Ratkaistaanko kysymys samassa oikeudenkäynnissä tutkittavana olleen rikosasian kanssa vai täysin erillisessä oikeudenkäynnissä?

Arvoisa puhemies! Tässä muutamia kysymyksiä.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Ensin minä olisin kiittänyt puhemiestä siitä, että tämä esitutkinta- ja pakkolainsäädäntö ja poliisilaki ja koko tämä merkittävä paketti on pantu näin hyvälle esiintymisajalle täällä eduskunnassa, ja siitä myös, että molemmat ministerit ovat täällä paikalla. Se on tietysti helpompaa nyt, kun aika on määrätty. Pidän sitä tämän hallituksen hyvänä tapana, että ministerit valvovat näitä suurempia juttuja. On todella tärkeätä, että tämä suuri paketti on saatu eduskuntaan. Se tulee todella työllistämään kolmea valiokuntaa. Toivottavasti se saadaan läpi, mutta kyllä se vaatii hyvin paljon pohdintaa.

Täällä on nyt jo keskusteltu jonkin verran tästä syyttäjän ja tutkinnanjohtajan asemasta. On hyvin poikkeuksellista, että poliisi johtaa tutkintaa, niin kuin Suomessa johdetaan, mutta te kaikki jo ymmärsitte, että keskustelussa on hyvin paljon suuria arvovaltasyitä, miksi sitä ei pitäisi käydä. Minä näen asian paljon käytännöllisemmin. Minä luulen, että tutkinnanjohtajan ja syyttäjän hyvä yhteistyö, jota tämä esitys nimenomaan edistää, johtaa erinomaiseen tulokseen, koska syyttäjä voi olla suureksi avuksi välillä suuntaamalla tutkintaa ja antamalla väliaikatietoja, mitä ei kannata tutkia, mitä kannattaa tutkia. Tätä tämä esitys tukee. Pidän sitä hyvänä.

Hyväähän tässä on se, että selkeytetään näitä valtuuksia ja otetaan kansalaisen perusoikeudet huomioon, ja se, että vakavaan rikollisuuteen saadaan uusia valtuuksia, ja myös se, että tämmöisiä asetustasoisia säännöksiä tulee lakitasolle. Hyödyllisintä kai tässä lähetekeskustelussa on nostaa periaatteellisia kysymyksiä valiokunnan mietittäväksi, ja minulla on niitä neljä kappaletta.

Ensimmäinen koskee salaisia tiedonhankintatietoja. Niitä on tämän lakiesityksen mukaan telekuuntelu, televalvonta, tukiasematietojen hankkiminen, suunnitelmallinen tarkkailu, peitelty tiedonhankinta, tekninen tarkkailu, tekninen kuuntelu, -katselu-, seuranta- ja laitetarkkailu, eli poliisi on tietokoneessa. Tämän enempää tuskin nyt kukaan voi keksiäkään. Nämä ovat tietysti hyvin tarpeellisia silloin, kun on todella vakavaa rikollisuutta.

Tässä yhteydessä olisin nostanut esille tämän lakiteknisen ongelman. Sisäasianministeriön lainsäädäntöjohtaja Kimmo Hakonen sanoo lausumassaan 31.3. esitutkintatoimikunnan mietintöön: "Jatkossa tulisi harkita järjestäytyneen rikollisuuden ja terrorismin torjuntaa koskevaa erityislainsäädäntöä. Tarve peitetoiminnan kaltaiseen tiedonhankintaan - -" — ja hän luettelee sitten ne, jotka minäkin, ja lisää valeoston ja tietolähteen ohjatun käytön — "- - liittyvät lähes yksinomaan tähän, poliisitoiminnan kokonaisuuden kannalta varsin kapeaan tehtäväalueeseen." Minusta olisi ollut kyllä todella paljon parempi ainakin perustuslakivaliokunnalle, jos nämä vakavan rikollisuuden merkittävät pakkokeinot olisivat olleet nimenomaan sellaisessa laissa, joka koskee niitä, ja sellaisten poliisiyksikköjen käytettävissä, jotka vastustavat tätä. Nyt kun ne ovat tässä yleisessä lainsäädännössä, se tulee kyllä herättämään paljon ihmetystä, ja toivottavasti niitä käytetään asiallisesti.

Toinen kysymys, joka on tullut esille taas Asianajajaliiton edustajien eriävässä mielipiteessä, kun he viittaavat siihen, että viimeaikainen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö viittaa siihen, että hyvinkin pian saatetaan edellyttää kotietsintään asunnossa tuomioistuimen antamaa määräystä, ehkä kiiretilanteita lukuun ottamatta. Tällä kannalla lienee myös toimikunnan käyttämä asiantuntija, hallintoneuvos Matti Pellonpää. He viittaavat sitten tapaukseen, jossa syyttäjä oli päättänyt kotietsinnästä. Tämähän johtuu tietysti siitä, että lähes kaikissa Euroopan maissa syyttäjä johtaa tutkintaa.

Minusta tämä suomalaisen kodin alhainen suoja on kyllä suuri ongelma. Minusta sen kynnyksen pitäisi olla kyllä huomattavasti suurempi. Tässä lakiesityksessähän ehdotetaan erityistutkintaa lehtien toimituksiin, lääkäreihin, asianajajiin. Ehkä siihen nyt voisi lisätä kansanedustajien ja ministereitten työhuoneetkin, jotka kuitenkin edustavat demokratian toteuttamista. Mutta kodit sitten, niille ei olisi sen kummempaa suojaa. Minusta tässä kyllä pitäisi harkita sitä, että kaikki vaatisivat oikeuden päätöksen.

Me tiedämme hyvin, että suurissa kaupungeissa oikeuden päätökset tulevat varsin nopeasti. Ongelma tässä on se, että tämän Asianajajaliiton eriävän mielipiteen mukaan kotietsintää suoritetaan keskimäärin 40 kertaa päivässä. Tänäänkin on jo suoritettu parikymmentä kotietsintää. Tämä kyllä minusta viittaa siihen, että ehkä kynnys kuitenkin on nyt vähän liian alhainen, että rampataan ihmisten kodeissa mennen tullen. Oikeusasiamiehen kertomuksessahan oikeusasiamies nimenomaan valittaa poliisin käyttäytymisestä kotietsinnän suhteen. Tässä voisi kyllä harkita tiukentamista.

Kolmas kysymys on tämä peitetoiminta ja se, mitä kaikkea siinä voi tehdä. Kyllä minulla nyt on aika suuri moraalinen ongelma siinä, että laissa ensin sanotaan, että poliisi ei saa tehdä rikoksia peitetoiminnassaan, ja sen jälkeen kerrotaan, missä tilanteessa hän voi tehdä rikoksia. Tällä hetkellähän on tapahtunut sellaista peitetoimintaa ja käytetty sitten hätävarjelu- tai pakkotilannetta, että on poliisit saatu kuivin jaloin pois näistä hankalista tilanteista. Mutta onko tämä peitetoiminta niin tärkeätä suomalaisessa yhteiskunnassa, kun ottaa huomioon kaikki nämä kehittyneet tekniset valvontakeinot, että pitää tehdä semmoinen askel, että poliisi ei siis enää ole se, joka vain valvoo oikeus- ja yhteiskuntajärjestelmän turvaamista, järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämistä, rikoksen ennalta estämistä, selvittämistä, syyteharkintaa, vaan siinä ohessa voi sitten tehdä laillisia rikoksia? Minusta tämä on askel, jota nyt todella kannattaa pohtia.

Vielä pahempi on se, että peitetoiminnassa voisi tehdä epäeettisiä asioita. Minua on kyllä hirveästi vaivannut tämä Ulvilan tapaus, jossa väitettiin, että Auerin juttua selvitettiin poliisitoiminnassa sillä tavalla, että peitettynä ilmestyi ilmeisesti tämmöinen auervaara, joka sitten tuli läheisiin suhteisiin tämän epäillyn kanssa, ja yritettiin sillä tavalla selvittää tilannetta. Arvoisa ministeri, minä tunnen nyt vaan lehtitiedot tästä asiasta, ministeri tuntee ehkä tapauksen paremmin, mutta kyllä minusta tämmöinen epäeettinen käytös peitetoiminnassa pitäisi olla selvästi kielletty.

Neljäs asia on sitten valvonta. Tässä pakkokeinolain 10 luvun 65 §:ssä sanotaan, että ministeriö valvoo jnp. Eduskunnan oikeusasiamiehellähän on erityinen velvollisuus valvoa pakkokeinoja. Poliisit antavat heille kertomuksen. Se valvonta on aika pintapuolista. Minä nyt palaisin siihen keskusteluun, joka on ollut aika pitkäaikainen täällä eduskunnassa, että pitääkö suojelupoliisia valvoa ikään kuin parlamentaarisesti tai semmoisen sekavalvontaelimen kautta, jossa on ehkä poliitikkoja ja sitten niitä, jotka tuntevat itse toimintaa. Minä voin hyvin puhua siitä, koska minä olen ollut monella kannalla siinä asiassa. 1970-luvulla minä vaadin ehdottomasti valvontaa, 1990-luvulla minä pidin sitä tarpeettomana.

Minä sanoisin kyllä niin, että minusta olisi hirveän tärkeätä, että ministeriötasolla olisi puolueeton asiantuntijaelin, joka valvoisi näitä hyvin laajoja, uusia tutkintamenettelyjä, erityisesti näitä salaisia menettelyjä. Minä näen asian niin, että kun poliisihallinnossa on aina tämmöisiä kokeneita, arvostettuja rikostutkijoita, niin he voisivat siellä muodostaa sen tutkivan ytimen, koska he tuntevat hallinnon ja ihmiset ja ihmiset tietävät, että he ovat oikeamielisiä. Mutta näin laajat valtuudet länsimaissa vaativat kyllä sitten valvonnan, joka on samalla tasolla ja johon voi luottaa.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa herra puhemies! Minulta meni viikonloppu aikaa, kun yritin lukea tätä, että saisin yhden asian selvitetyksi tästä lakipaketista, tuhat sivua ja vähän enemmän, enkä sittenkään ole vielä ihan varma, tuliko se selväksi. Kysymys on siitä, onko tähän lakiesitykseen ujutettu se asia, että toimittajan lähdesuoja voidaan murtaa.

Ensinnäkin minä kiitän ministeri Braxia siitä, että toimikunnan esitystä tästä asiasta ei otettu tähän lakiesitykseen vaan se poistettiin. Siis edelleenkin on voimassa se, että lähdesuoja voidaan murtaa, jos on kysymys 5 vuoden vankeudesta tai salassa pidettävästä tiedosta, oikeudessa.

Nyt minun on pakko kysyä ministereiltä, ja ministeri Braxilta nimenomaan, että kun tämä kotietsintä on jaettu yleiseen ja erityiseen kotietsintään — ja erityinen kotietsintä tarkoittaa sitä, että voidaan mennä asianajajien ja lääkärien ja toimittajien kotiin ja voidaan myös viedä sieltä tietokoneet, sitähän se tarkoittaa, sieltä voidaan viedä myös tietokoneet, elikkä etsitään tietoa, ja samalla kun etsitään tietoa, kyllä saadaan lähdekin selville — onko tähän ujutettu tietyllä tavalla Troijan puuhevonen. Ja jos ei ole, niin miksi ei ole? Koska minä en löytänyt perustetta taikka keinoa, jolla olisi poliisilta edellytetty, ettei se lue tietokoneelta toimittajan saamia viestejä, jotka ovat tulleet salaisilta lähteiltä. Tämä on sellainen asia, josta haluaisin selvyyden.

Toinen asia on tämä syyttäjän ja poliisin yhteistyö. Minä olen hieman samaa mieltä — anteeksi vaan, hyvät poliisikansanedustajat, ensi vaalien jälkeen teitä on puolet enemmän — että miksi Suomen ja Latvian täytyy olla tässä suhteessa poikkeus muuhun eurooppalaiseen, muitten Euroopan neuvoston jäsenmaiden, käytäntöön verrattuna. Voi olla, että sillä ei ole sinänsä merkitystä, ettei syyttäjä ole tutkinnanjohtaja, jos hyvä yhteistyö toimii, kuten ed. Söderman omassa puheenvuorossaan perusteli tätä asiaa tällä.

Kolmas asia on sitten se, ovatko salaiseen tiedonhankintaan vakavassa rikollisuudessa käytetyt toimet sellaisia, että ne demokraattisessa maassa voidaan hyväksyä. Siihen erittäin vakavasti haluan perustuslakivaliokunnassa vastauksen.

Palaisin vielä siihen — kun luen omia muistiinpanojani ed. Södermanin puheenvuoron johdosta — voidaanko tämä kotietsintä toimittajien ja asianajajien kotiin tehdä ilman tuomioistuimen päätöstä. Sitähän Asianajajaliitto edellytti, mutta minä en sitä löytänyt tästä lakipaketista. Ja jos tässä erityiskotietsinnässä olisi tuomioistuimen päätös tai edes syyttäjän päätös, niin silloin sen voisi paremmin hyväksyä kuin että se on poliisin tekemä päätös, joka saattaa olla ihan hyvä päätös, mutta kuitenkin siinä voi olla muutkin motiivit kuin se, että siinä haetaan rikollista. Ehkä siinä haetaan tietoa, koska tiedon hakeminenhan oli yksi syy tähän erityiseen kotietsintään tämän lakiesityksen perusteella.

Arvoisa puhemies! Tämän enempää tämmöinen tavallinen maatiaiskansanedustaja ei tästä lakiesityksestä osaakaan sanoa. Tämä on niin erityistä kieltä ja erityistä osaamista vaativaa, että tervetuloa vaan, uudet poliisikansanedustajat, ensi kaudelle.

Pentti Tiusanen /vas:

Arvoisa puhemies! Uusia poliisikansanedustajia odotellessa muutama huomio. Myös ed. Södermanille kiitos siitä, että tämä asia on nyt tällaiseen aikaan täällä käsittelyssä, jolloinka kansanedustajilla on paremmat mahdollisuudet osallistua. Samoin on hienoa, että meillä on molemmat ministerit täällä, ministerit Brax ja Holmlund, paikalla.

Tämä asia oli siltä osin aikaisemmin 2000-luvun alussa esillä eduskunnassa, mikä koskee peitetoimintaa ja siihen mahdollisesti liittyvää osallistumista rikolliseen toimintaan. Poliisin asema tuossa peitetoimintatilanteessa todettiin silloin problemaattiseksi ja ongelmalliseksi, ja siitä käytiin varsin paljon täällä keskustelua. Rajattiin tilannetta, milloin poliisi voi lähteä sen tyyppiseen peitetoimintaan, jolloinka hänestä tulisi osa rikollista toimintaa. Tässä kohdin nyt on syytä todella paneutua tähän entisestään.

Lisäksi kaiken kaikkiaan tämä esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädäntö sekä sen lisäksi esitys poliisilaiksi ja siihen liittyviksi laeiksi pitää sisällään ikään kuin läpikotaisin, läpikattavasti, kysymyksen harmaasta taloudesta ja siihen liittyvistä muista nimeltä mainitsemistani osatekijöistä, kuten ihmiskaupasta, erilaisista salakuljetustoimista. Tämän erityisalueen huomioiminen vähintään mietinnössä painotettuna olisi erittäin tärkeä asia.

Arvoisa puhemies! Tämä ajankohta, että näin laaja asia tulee aivan valtiopäivien loppuvaiheessa käsittelyyn, asettaa tietysti riskin käsittelyn laadulle.

Johannes Koskinen /sd:

Arvoisa puhemies! Edellä keskustelussa muun muassa ed. Söderman kertoi jo näistä ongelmallisista kohdista tässä valtavan isossa lainsäädäntöpaketissa. Sinänsä on kiitettävää, että on näinkin viivästyneenä kuitenkin saatu kasaan esitys, mutta vakavasti tässä pohtii sitä, olisiko parempi sitten hyvän pohjatyön pohjalta kuitenkin varata eduskunnalle riittävästi aikaa tehdä näitä linjaratkaisuja. Se varmasti nyt sitten näissä kolmessa valiokunnassa tulee mietittäväksi, onko tämä kolme kuukautta siihen riittävästi.

Puuttuisin tarkemmin tähän yhteen kohtaan elikkä tähän esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän esitutkintayhteistyöhön. Niin kuin edellä keskustelussa on viitattu, tämä on poikkeuksellinen järjestely Euroopan mittakaavassa, että poliisilla on niin vahvasti esitutkinnan johto. No, sehän historiallisesti pohjautuu muun muassa siihen, että oli harvassa juristikoulutuksen saaneita harvaan asutussa maassa, ja tällaisista nopeus- ja varmuussyistä sitten on säilynyt yli vuosikymmenten tämä poliisin johtovastuu esitutkinnasta. Tällä hetkellähän tilanne olisi hiukan toinen, että sinänsä juridisen kontrollin mahdollisuus on parempi, mutta sitten taas syyttäjäorganisaation muutokset ovat vetäneet näihin isoihin syyttäjäyksiköihin, niin että tämä maantieteellinen läheisyys ei välttämättä enää ole samaa luokkaa kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten.

Oleellistahan tässä on se, että kuitenkin sen tavan, millä kehitetään tutkinnan johtamista poliisin ja syyttäjien välillä, pitäisi olla selkeä ja ymmärrettävä, että sillä voi olla kaksi tavoitetta, toisaalta se, että kansalaisten oikeudet paremmin varmistetaan ja tutkinnat tulevat huolellisesti suoritetuiksi, ja toinen kysymys on sitten se, joka meillä liiaksi unohtuu, että myöskin sitten tutkintatoimien tehokkuuteen, nopeuteen, ripeyteen kiinnitetään vahvempaa huomiota ja myöskin siltä kannalta, että sitten aikanaan, kun tutkinnan jälkeen mennään oikeudenkäyntiin, myös oikeudenkäynti olisi hyvin valmisteltu ja se voitaisiin käydä kohdennetusti ja viivytyksittä.

Suurin tarve esitutkinnan johtajien, poliisimiesten, ja syyttäjien väliselle hyvinkin tiiviille yhteistyölle on näissä laaja-alaisissa rikosjutuissa, ennen kaikkea talousrikollisuudessa. Tälle linjalle, joka nyt tässä ehdotuksen 5 luvussa on omaksuttu, että on tällaiset hyvin sienimäiset, tulkinnanvaraiset säännökset tästä yhteistyöstä, vaihtoehto tietysti olisi ollut se, että uskallettaisiin avata se kysymys pidemmälle, mikä on se järkevä työnjako nyky-Suomen oloissa syyttäjien ja poliisiviranomaisten välillä rikostutkinnassa. Silloin varmasti voitaisiin ajatella myös sitä, että olisi alakohtaista se sääntely, että määriteltäisiin, minkälaisissa rikoksissa astuisikin syyttäjä suoraan lain nojalla voimakkaammin sitä tutkintaa ohjaamaan, kohdentamaan ja varmistamaan, että tutkinnan laajuus on oikea ja että se tapahtuu sitten ripeällä tavalla.

Tässä voisi olla se suuri harkinnan paikka, kannattaisiko, jotta tämä selvitettäisiin kunnolla, ottaa sitten aikalisä, ja muuten huolella tehty valmistelu olisi kuitenkin käytössä näitten itse perusnormien osalta. Mutta tietysti näitten yksittäisten pakkokeinojenkin kohdalla tätä asiantuntijoiden kuulemista ja tämmöistä viileää arviointia siitä, onko näiden muutosten taakse riittävän tukevia perusteluja esitetty, toki tarvitaan.

Tässä 5 luvussa todetaan ensinnäkin tämä perussäännös siitä, miten ilmoitetaan syyttäjälle: "Esitutkintaviranomaisen on ilmoitettava sille tutkittavaksi tulleesta rikoksesta viralliselle syyttäjälle." Tämä on tämmöinen kategorinen, kaikkia koskeva määräys, mutta sitä vedetään sitten takaisin: "Esitutkinta- ja syyttäjäviranomaiset päättävät yhdessä ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvista rikoksista niille kuuluvan toimivallan perusteella." Siirrytäänkin sitten ikään kuin tämmöiseen sopimusmenettelyyn, mitkä asiat ilmoitetaan sinne syyttäjälle, ja sitten tälle taas tulee poikkeussäännös: "Ilmoitus on kuitenkin aina viipymättä tehtävä asiasta, jossa rikoksesta epäiltynä on poliisimies, jollei asiaa käsitellä rikesakko- tai rangaistusmääräysasiana." Tämä on ymmärrettävää ja selkeämpi osa tätä määräystä.

No, sitten taas poikkeuksen poikkeuksena on: "Syyttäjälle on lisäksi ilmoitettava sellaisista rikosasioista, joista hän on erikseen pyytänyt ilmoittamaan." Kun syyttäjä erikseen lukee vaikka lehdestä, että tämmöinen asia on tulossa, niin hän sitten kertoo poliisille, että tästä nyt ainakin sitten ilmoitatte tänne syyttäjälle, kun siinä esitutkinta etenee. On hyvin, sanoisiko, epämääräisesti määritelty ensinnäkin se perusasia, miten tämä ilmoitustieto syyttäjälle tulee esitutkinnasta, toki siten, että siinä on tätä sopimuksen varaa, että se sitten jäisi alueellisesti tai paikallisesti sovittavaksi, miten menetellään.

No, sitten tämä, mitä se yhteistyövelvollisuus pitää sisällään, uusi normi 5 luvun 3 §:ssä: "Esitutkintaviranomaisten tulee asian laadun tai laajuuden edellyttämällä tavalla ilmoittaa viralliselle syyttäjälle esitutkinnan toimittamiseen ja esitutkintatoimenpiteisiin liittyvistä seikoista sekä tutkinnan edistymisestä muuten." Tämähän on myöskin hyvin tämmöinen, sanoisiko, epämääräinen määrittely, mitä se pitää sisällään. Sen jälkeen kun tällainen tieto on, niin "syyttäjän on tarvittavassa määrin osallistuttava esitutkintaan sen varmistamiseksi, että asia selvitetään 1 luvun 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla" elikkä että tutkinta tulee huolella ja kattavasti tehtyä.

Sitten on vielä neuvottelumääräys: "Esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän tulee neuvotella esitutkintayhteistyön järjestämiseen liittyvistä kysymyksistä." No, tämä on sinänsä hyvä, että on tätä sopimis- ja neuvotteluvaraa, mutta kun tätä nyt koettaa kaivaa, niin tässä ei ole kirjoitettu lakiin sitä pääsääntöä, missä asioissa syyttäjä johtaa prosessia, missä asioissa hän ohjaa esitutkinnan sisältöä siten, että keskitytään oikeisiin asioihin ja tarvittavat asiat — mutta ei sitten ylimääräisiä rönsyjä ihan näistä prosessiekonomisista syistä — selvitetään ja kunnolla oikeudenkäyntiä varten ja ensinnäkin tietysti syytteen nostamisen harkitsemista varten.

Tässä on kyllä tämmöinen hankala asia. Positiivista on, että tämmöinen määräys ylipäänsä on, mutta sen jälkeen tämä on jäänyt kokonaan yksittäisten virkamiesten käsiin, mitä tehdään, miten sitä kaivattua tehoa saadaan esitutkintaan ja toisaalta tehoa myös sen valvontaan, että kansalaisten oikeussuoja toteutuu.

Täällä perusteluissa sitten sivulla 210 todetaan: "Tehokkaan esitutkintayhteistyön toteuttaminen edellyttää syyttäjäpuolelta riittäviä voimavaroja. Varsinkin vaativissa ja laajoissa rikosasioissa tämä saattaa edellyttää syyttäjäparien käyttämistä, mitä on painotettu myös aikaisemmin viitatussa Valtakunnansyyttäjänviraston esitutkintayhteistyön tehostamista ja syyttäjäparien käyttämistä koskevassa ohjeessa."

Tämä kuvaa muutenkin sitä menettelyä, että on koetettu riittävän löysät kirjaukset tehdä lakiin, jotta ne nykyisin annetut ohjeet sitten tulevat seuratuiksi. Ehkä kuitenkin kannattaisi paremmin lähteä siitä, että tehdään kunnon laki ja sitten ohjeita muutetaan sitä vastaaviksi ja edelleen sitä täydentäviksi.

Tämä vaatisi enemmän harkintaa, mutta jo tämän aiemmin keskustelussa viitatun eurooppalaisen ongelman takia olisi paljon helpompi puoltaa näitä meidän erityisjärjestelyjä, jos meillä on selkeä työnjako, selkeät toimivaltamääräykset laissa, mikä on syyttäjän mahdollisuus ja velvollisuus johtaa prosessia tästä tavallisesta poliisivetoisuudesta poiketen. Jos me näyttäisimme tämmöisen etenemistien, että on tietyt asiaryhmät, joissa syyttäjän tutkinnanjohto on selkeämpi, on tietyt tilanteet, joissa syyttäjän tulee astua voimakkaammin johtoon, niin tällaista järjestelmää olisi paljon helpompi puoltaa myös kansainvälisellä tasolla. Tämä tällainen huolellisemman mallin rakentelu nyt on valitettavasti jäänyt tekemättä tässä esityksessä.

Risto Kuisma /sd:

Arvoisa puhemies! Täällä on keskustelun aluksi tullut voimakkaasti esiin poliisin näkökulma tähän lainsäädäntöpakettiin. Itse ajattelin puhua kansalaisten oikeusturvan kannalta. Itse näiden kysymysten kanssa, mitä tässä lakipaketissa käsitellään, eniten käytännössä olen joutunut tekemisiin silloin, kun kansalaiset kokevat, että heitä on kohdeltu väärin pakkokeinojen osalta tai yleensä poliisin toiminnan osalta. Silloinhan kansalainen on suhteessa poliisiin aina enemmän tai vähemmän heikossa asemassa.

Nythän on näin, että kaikki meistä tekevät virheitä, myös poliisit tekevät virheitä, tuomarit tekevät virheitä. Poliisin ja tuomarin virheisiin on oikeutta ja oikaisua hyvin vaikea saada. Tai tietysti minun näkökulmani voi olla väärä. Ne, jotka saavat virheisiin helposti oikeutta ja korjausta, eivät ehkä käänny ulkopuolisten puoleen, mutta näitäkin tapauksia on paljon, kansalaispalautteina ja asianajotoiminnassa. Eli on erittäin tärkeää, että poliisien koulutus ja ammattitaito on korkea ja poliisilla on riittävät resurssit. Ja on tietysti itsestään selvää, että poliisimiehillä on korkea moraali ja korkea eettinen taso, kun he hoitavat virkaansa.

Riittävät resurssit ovat senkin takia tärkeät, että meillähän oikeudenkäynti, niin kuin kaikki tiedämme, on liian hidas. Tutkinnan aloittamisesta lopulliseen oikeuden päätökseen kestää monesti niin pitkään, että jo pelkästään se seikka vaarantaa kansalaisten oikeusturvaa ja perusoikeuksia.

Täällä on puututtu ymmärrettävästi syyttäjän ja poliisin toimivaltajakoon tutkinnan osalta. Ehkä minäkin hyvin helposti olisin sitä mieltä, että pitäisi olla tämä eurooppalainen malli, mutta luotan tässä suhteessa ed. Södermanin edellä lausumaan mielipiteeseen, kun hänellä on pitkä kokemus oikeusasiamiehenä tästä tehtävänjaosta, että jos hän on sitä mieltä, että käytännössä se toimii, niin varmasti se sitten toimii, vaikka on periaatteellisesti poikkeuksia, ja varmasti tämä historiallisesti johtuu siitä, että aiemmin nimismiehet olivat sekä poliiseja että syyttäjiä. Siinähän se tavallaan toteutui, että kun syyttäjä oli poliisi, niin tietysti se silloin toteutui näin samassa persoonassa. Kun nämä eriytyivät, sitten tavallaan lähdettiin toiselle tielle kuin eurooppalaisesti. Mutta varmaan se on se kysymys, johon ehkä seuraavassa lakiuudistuksessa tai aiemmin, jos nähdään tarvetta, palataan.

Myös itse yksityiskohdista: Jonkin verran oudoksuttaa tämä laissa näin laajana sallittu poliisin peitetoiminta. Täällähän sitä ed. Söderman ja ed. Piirainen kuvasivat, ja siihen varmasti saattaa liittyä tällaisia eettisiä ongelmia ja vaikeita rajankäyntikysymyksiä, mutta varmasti valiokunnat sitten perehtyvät siihen yksityiskohtaisesti.

Lopuksi vielä nostaisin esiin erään ongelman, jota ei suoranaisesti näissä laeissa säädellä, eli sen, että tosiasiallisesti poliisin toimivaltaa ja poliisin tehtäviä on yhä enenevässä määrin siirtynyt yksityisille yrityksille, vartiointiliikkeille, pysäköintivalvojille jne. Minusta siihen asiaan pitäisi kyllä puuttua. Ei voi olla niin, että rahalla pitää ostaa turvallisuutta tai turvallisuutta saa vain maksamalla. Toisaalta yhteiskunnalla ei ole riittävää mahdollisuutta valvoa näitten yksityisten turva- ja muiden liikkeiden ammattitaitoa. Tämä on semmoinen ongelma, jota pitäisi pohtia. Tietysti vartioinnista on eri laki, mutta asiaa pitäisi katsoa enemmän periaatteelliselta kannalta.

Tero Rönni /sd:

Arvoisa puhemies! Tässä kun olen kuunnellut tätä valiokunnan jäsenenä, lakivaliokunnan jäsenenä, joka joutuu tätä käsittelemään, niin tietysti kauheita kannanottoja ei tässä vaiheessa vielä tarvitse ottaa, kun niitä nyt pääsee sitten valiokunnassa vääntämään ja kääntämään varmasti riittävästi. Ehkä nyt muutama kommentti tuosta käydystä keskustelusta ja siitä, mikä on tässä meillä tullut valiokunnassa vuosien alla myöskin esille hyvin pitkälle, eli tämä poliisien ja syyttäjien välinen, ei sitä voi sanoa ristiriidaksi, vaan näitten toimien välinen rajapinta ja se, milloin toimitaan ja milloin ei, kuka vetää esitutkintaa. Joissain tapauksissa tosiaan, niin kuin tässä ed. Johannes Koskinen taisi aika hyvin luonnehtia sitä, se kuuluu syyttäjälle ja joissakin poliisille. Tähän me olemme törmänneet erityisesti näissä kansainvälisissä kysymyksissä pitkin aikaa vähän väliä. Näin se vaan on, että tuolla Euroopassa ei tahdota ymmärtää tätä suomalaista linjaa. Siellä ei uskota meidän poliisimme toimintaan.

No, täytyy tietysti sanoa se, että itse olen hyvinkin vankasti uskonut suomalaiseen poliisiin, kun olen tänne tullut. Ensimmäiset vuodet lakivaliokunnassa kyllä, kun poliiseja oli siellä 4—5 parhaimmillaan riitelemässä keskenään, vähän karisi se usko siinä pikkuhiljaa, ja sitten se taas tässä nousi hetken aikaa, mutta nyt taas muutaman viime vuoden aikana kyllä, kun katsoo näitä krp:n ja huumepoliisin hiekkalaatikkoleikkejä, missä käytiin oikeudessa asti ja syyttäjällä puiden ja nyt jotain kiusataan, minun täytyy sanoa, että vähän vaikuttaa pikkulasten hiekkalaatikkoleikiltä, että pikkusen usko tahtoo karista. Myöskään se ei ole minusta niin kuin kivaa ollut, mitä tässä on sanottu, kuten ed. Hakola tuossa hyvin selkeästi sen osoitti. Tämä poliisien vahtiminen, milloin he vahtivat tätä omaa tonttiaan, että siihen ei kukaan saa vaan tulla sen saman aitauksen sisälle edes käymään, tuntuu joskus siltä, että kannattaisi vähän miettiä, onko siinä mitään järjen hiventäkään. Voisiko sen asian tehdä niin kuin ed. Koskinen sanoi, että yhdessä tehtäisiin ja katsottaisiin sitten asioita, miten niitä voidaan nätimmin viedä eteenpäin, muun muassa syyttäjä ja poliisi, jos isoja juttuja viedään? Minusta se lopputulos voisi olla paljon parempi silloin, jos niitä yhdessä vietäisiin.

Mielenkiinnolla olen seurannut näitä ruotsalaisia Wallander-elokuvia, joissa poliisijohtaja ja syyttäjä asuvat naapureina, ja niissä jopa tämä vanhempi poliisimies yrittää vähän ikään kuin vokotella nuorempaa syyttäjääkin, taikka ohjaaja ainakin saa sen näyttämään siltä. (Välihuuto) — Ministeri tuossa vinkkaa, että samoja ohjelmia katsotaan. — Niissä minun mielestäni se yhteistyö näyttäytyy kyllä. En tiedä, onko se todella ihan aitoa, mutta ainakin meikäläisen silmästä katsoen se näyttää siltä, että se toimii ja myöskin ne ristiriidat tulevat aika selkeästi esille, että aina sitä eivät poliisit haluaisi ja syyttäjäkin kokee sen joskus kiusalliseksi. Totta kai näitä rajapintoja ja -tilanteita tulee, mutta kyllä minä veikkaisin, kun tätä jo viimeksi käsiteltiin lakivaliokunnassa, että ei mene kovin montaa vuotta, kun me joudumme siihen menemään, että joudumme entistä useammin katsomaan niin, että syyttäjä johtaa esitutkintaa, ainakin kaikissa kansainvälisissä asioissa, missä vähänkin rajat ylittävää toimintaa on.

Sitten ehkä tuohon peitetoimintaan voisi sanoa sen, että kun olin mukana siinä, kun tätä lakia säädettiin silloin, vuosi oli joku 2003 ... (Min. Brax: 2004—2005!) — No joo, 2000-luvun puoliväli. — Siis vuosina 2004—2005 olin siinä mukana, ja kun sitä arvuuteltiin siinä hyvin tarkkaan ja mietittiin, mitä kaikkea poliisit joutuvat tekemään ja mihin kaikkiin joutuvat, niin kyllähän meillä on ihan selkeä linja suurimmalla osalla, että hengenpitimiksi ja siksi, että kasvot säilyvät, niitä rikoksia joudutaan tekemään. Se oli ihan selkeää. Kyllä sitä meille sanottiin, että ei tehdä, mutta kyllä ihan selkeä visio oli siitä, että on pakko, siis se on pakko, jos meinaat henkesi tai identiteettisi säilyttää, niin että et jää heti ensimmäisenä päivänä kiinni. Kyllä se vaan näin oli, ja se oli ikään kuin hiljainen hyväksyntä, koska on kuitenkin niin vaarallisesta asiasta kyse ja luulisi, että niitä nyt ei niin kauheasti tehdä, mutta ne ovat kuitenkin aika hyvällä tuloksella tehtyä toimintaa, että jos meinataan saada se tulos, mikä sillä on tarkoitus saada, se joudutaan näin tekemään.

Nyt se on sitten kirjattu sinne, ja en minä siinä näe mitään suurta ongelmaa, koska ainakin meille silloin vakuutettiin, kun sitä lakia säädettiin silloin, että siihen ei ketään pakoteta, siis että siihen ei varmasti ketään poliisia pakoteta vaan jokainen saa siihen osallistua vapaaehtoisesti. No, me tiedämme, että meillä niitä vapaaehtoisia löytyy vaikka mihinkä. Kun pitää lähteä sotimaankin johonkin, niin on heti tuhansia ilmoittautuneita, johonkin miinalaiva Pohjanmaallekin satoja, vai taisi olla tuhansia tosiaan, niin että kyllä meillä aina tämmöisiä seikkailunhaluisia ihmisiä löytyy joka ihmisryhmästä ja niin minä luulen, että tästäkin. Mutta he tietoisesti ottavat sen riskin, ja se on kovan riskin peliä, ja joskus sitä on tehtävä, jotta yhteiskunnan rattaat pyörivät ja meillä pystytään hoitamaan se kansallinen turvallisuus, mikä meille kuuluu. Kyllä tässä varmasti on opiskeltavaa, ja viikkojen aikana minä luulen, että kuullaan monta asiaa lisää, mutta tässä näin päällimmäisiä huomioita tästä alkukeskustelusta.

Ilkka Kantola /sd:

Arvoisa puhemies! Kun on kysymys lakipaketista, jossa on lähes tuhat sivua asiaa, niin kyseessä on kunnioitettava paketti ja hyvin iso lainsäädännöllinen kokonaisuus, joka muodostuu näistä kahdesta hallituksen esityksestä esitutkinta- ja pakkokeinolaiksi sekä sitten poliisilaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.

Hyvin tärkeä uudistus on kyseessä, ja ne lähtökohdat, jotka piirretään tässä kummankin lakiesityksen ensimmäisellä selostussivulla, ovat hyvin tärkeitä ja arvostettavia, kun on kyse siitä, että nykyistä täsmällisemmin ja kattavammin säänneltäisiin perus- ja ihmisoikeuksien suojasta ja toisaalta rikostorjunnan tarpeet otettaisiin siinä huomioon ja että yksilön oikeudet ja velvollisuuksien perusteita koskevaa sääntelyä nostetaan asetustasolta lain tasolle. Tämähän on sitä kehitystä, jota lainsäädännössä muutenkin on tehty ja edelleen on syytä tehdä. Täsmennetään siis niitä asioita, joiden nojalla sitten poliisi toimii, ja näin vahvistetaan myös ihmisten oikeusturvaa ja rikoksesta epäillyn suojaa.

Ihan muutaman asian haluaisin nostaa esille vielä tästä. Tämä on mielenkiintoista, ed. Rönnin kanssa ei ole näköjään aikaisemmin käyty keskustelua peitetoiminnan luonteesta. Hahmottelin omalta kannaltani, miltä tuo lakiesityksen muutos näyttäisi, ja olen samalla tavalla kuin ed. Rönni huolissani poliisien turvallisuudesta työssä, jossa rikoksia selvitetään. Minun arvioni siitä, mitä tässä voisi tapahtua, jos peitetoiminnan sisällä sallitaan rikkomusten tekeminen niin, että sallitaan sen tyyppinen menettely, jossa poliisimies peitetoiminnassa tekee rikoksia tai rikkomuksia, on, että tehdäänkö jokin sellainen siirtymä, jossa sitten on vaikea vetää rajaa siihen, kuinka pitkälle poliisi voi mennä. Asianajajaliiton eriävässä mielipiteessä hahmotellaan sitä kysymystä niin, että eikö siinä käy sitten siihen tapaan, että se rikollisjoukkio, johon poliisi on soluttautunut, vain sitten tullessansa tietoiseksi tästä uudesta lainsäädännöstä ja sovelluksesta testaa poliiseja uudella tavalla ja ongelma ei millään tavalla ratkea vaan pikemminkin ehkä synnytetään sitten uudenlaisia ongelmia.

Poliisien turvallisuudesta minäkin olen huolissani, mutta varmasti me ed. Rönnin ja muiden kanssa jatkamme tätä keskustelua lakivaliokunnassa, että mitä tässä tarkoitetaan. Kiinnitin huomiota vain tuota lakiesitystä lukiessani, että siellä — kun on kysymys valeostosta, sen tekemisestä — päätöksenteko valeostosta on hyvin tarkkaan strukturoitu, millä tavalla, siitä on useampi pykälä olemassa. Vähäisen rikkomuksen tekemisestä peitetoiminnassa on vain yksi pykälä olemassa, ja se on tietysti toisen tyyppinen asia, mutta tästä on varmaan tarpeen käydä keskustelua vielä.

Ed. Ukkola kiinnitti huomiota ja nosti esiin kysymyksen siitä, käykö tämän uuden, esitetyn lainsäädännön toteutuessa niin, että lähdesuojan osalta tapahtuu jotakin kavennusta. Sama kysymys heräsi omassa päässäni. Tämän esityksen poliisilaiksi selostusosion toisen sivun viimeisellä palstalla selostetaan sitä, missä tapauksessa tietoja pitää luovuttaa. Vastaava asia lainsäädännössä on esitetyn poliisilain 7 luvun 1 §:ssä ja saman luvun 2 §:ssä, sen 1 momentissa, sekä sitten 4 §:ssä, ja kun näitä pykäliä lukee, niin herää se kysymys, käykö näiden nojalla niin, että jonkin tietoja antaneen tahon, joka haluaisi turvautua lähdesuojaan, lähdesuoja joissakin tapauksissa sitten pystyttäisiin murtamaan toisella tavalla kuin tänä päivänä. Haluaisin, että tästä käymme vielä tarkkaa keskustelua, ja kysyisinkin ministeriltä: millä tavalla nämä pykälät, nämä kohdat, suhteutuvat tähän lähdesuojaan?

Sitten, arvoisa puhemies, vielä yksi huomio, joka liittyy siihen, kenellä on mahdollisuus kieltäytyä toimimasta todistajana oikeudenkäynnissä. Perheenjäsenillä yleensä on oikeus kieltäytyä toimimasta todistajana, mutta vastaako se perhekäsitys, mikä meillä on voimassa olevassa lainsäädännössä, sitä, mitä ihmisten väliset läheissuhteet tänä päivänä ovat? Olisiko avopuolisot tai uusperheen jäsenet otettava sillä tavalla perhekäsitykseen mukaan, että myös he olisivat vapaat todistamisvelvollisuudesta silloin, kun heidän uuden perheensä jäsen on rikoksesta epäiltynä?

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa herra puhemies! Käytin yli 10 minuutin eli yli ohjeiden pituisen esittelypuheenvuoron edellisessä käsittelyssä, joten nyt suoraan tässä esiin tulleisiin seikkoihin.

Ed. Kiuru otti esiin muun muassa tämän, sittemmin muitakin paljon puhuttaneen, syyttäjän ja poliisin roolin. Ed. Söderman mielestäni vastasi tähän hyvin kattavasti. Tässä ja nyt näen asian hyvin samalla tavalla kuin ed. Söderman. Työryhmä, joka valmisteli siis todellakin monta vuotta tätä asiaa, on pohtinut tätä asiaa hyvin syvällisesti, ja niinpä muun muassa ed. Koskisen esiin tuomiin vaihtoehtoihin ja muihin valiokunta varmasti, kun kuulee vaikkapa työryhmän puheenjohtajaa, korkeimman oikeuden tuomari Rautiota, saa kyllä hyviä vastauksia siitä, mitä työryhmä on eri vaihtoehdoista pohtinut. Mutta näillä resursseilla, jotka tällä hetkellä ovat syyttäjien osalta, siis toista vuotta, ja kiitos eduskunnan, Suomen ennätystasolla, syyttäjä pystyy tällä lailla, jossa tätä yhteistyötä vielä selvennetään ja roolitetaan, hyvinkin voimakkaammin ja varhaisemmassa vaiheessa olemaan muun muassa niissä talousrikoksissa johtamassa tai auttamassa sitä prosessia niin, että tutkitaan oikeat asiat ja reippaammin uskalletaan jättää tutkimatta niitä asioita, joita sen jutun kannalta ei ole tarpeellista tutkia, eli niin sanottuja rönsyjä katkaista.

Ed. Kiuru nosti esiin myös kotietsinnän, jonka myös ed. Söderman aikaisemmin, jo edellisessä vaiheessa, nosti esiin. On totta ja käy hallituksen esityksestäkin hyvin esiin, mainitaankin, tämä mainittu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tapaus ja laajemminkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö. On kuitenkin niin, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä ei voida sanoa, että sen pitäisi olla tuomioistuin tai syyttäjä, joka sen luvan antaa. Myös nyt esitetty vaihtoehto on mahdollinen, mutta silloin nousee selvästi ihmisoikeustuomioistuimen käytännöstä esiin se, että sääntelyn pitää olla nykyistä lakia tarkkarajaisempaa, jos päädytään tähän ratkaisuun. Näillä kriteereillä on katsottu, että tämä uusi esitys täyttää Eit-vaatimukset, mutta ei ole poissuljettua, että Eit:n käytäntö tässä asiassa tiukkenee tiukkenemistaan. Silloin tietysti, jos niin käy, Suomi tähän järjestelmään sitoutuneena on tietysti sitten uudenlaisen kysymyksenasettelun edessä. Sen takia ed. Södermanin esiin nostamat kysymykset ovat hyvin tärkeitä ja tarpeellisia ja on enemmän kuin hyvä, että perustuslakivaliokuntakin vielä päivittää ja varmistaa, onko oikeusministeriön ja hallituksen näkemys Eit:n käytännöstä oikea tai sitten muista syistä hyväksyttävä. Ja sitten, jos käy niin, että käytäntö tiukkenee tästä eteenpäin, ainakin ministeriössä koko ajan tilannetta seurataan. Sitten on valmiutta puuttua, jos näin käy.

Ed. Piirainen aloitti tämän peitetoimintakeskustelun. Ed. Rönni aika hyvin kuvasi, millainen tunnelma meillä lakivaliokunnassa edellisellä kerralla tässä asiassa oli. Itselläni hyvin ratkaiseva varmistuminen siitä, että tämän kaltainen lainsäädäntö on paikallaan, mitä nyt esitetään, on tapahtunut viimeisen kahden vuoden aikana sen takia, mitä Suomen ympärillä järjestäytyneen rikollisuuden puitteissa tapahtuu. Se on todellinen uhka, ja me olemme saaneet poikkeuksellisen hyvän suojan ehkä kielimuurin, myös, täytyy sanoa, meidän poliisin hyvän toiminnan takia. Suomalainen poliisi on saanut muun muassa näitä rahankuljetusyrityksiä kiinni paremmin kuin Ruotsissa, mutta ei ole mitään syytä jäädä tuudittautumaan siihen, ettei tämmöinen kovan luokan järjestäytynyt rikollisuus ole aito uhka tässä maassa. Silloin pään pensaaseen paneminen... Jos se, että — niin kuin nyt tässä laissa, ja tämä on myös tärkeätä, on jäänyt ehkä huomaamatta, mikä on ymmärrettävää — peitetoiminnalla haetaan tietoa oikeudenkäyntiä varten, siis silloin, kun ollaan esitutkinnan ja pakkokeinolain puolella, vaatii jatkossa tuomioistuimen luvan — ja on myös tässä esityksessä tarkkarajaisemmin ylipäätänsä rajattu, koska sitä saa käyttää ja ennen kaikkea järjestäytyneen rikollisuuden tilanteissa, joista nyt siis säädellään tarkemmin, eli tämä on tiukennus eikä löysennys, niin kuin täällä joku sanoi, nykylakiin — niin kyllä siinä semmoisen maailman kanssa ollaan tekemisissä, että ajatus siitä, että esimerkiksi ei saa kätkettyä tavaraa pitää hallussaan, on tosiasiassa kyllä aika kaukana todellisuudesta.

Valiokunta varmasti perehtyy siihen, mitkä ovat ne syyt, minkä takia ei ole lähdetty luettelemaan yksittäisiä rikoksia, mitä sitten näissä äärimmäisen harvinaisissa pakkotilanteissa on sallittua tehdä. Se yksinkertaisesti myös liittyy tähän ed. Rönnin esiintuomaan poliisin turvallisuusseikkaan, ja olen aika vakuuttunut, että valiokunnat asiantuntijakuulemisen jälkeen tähän yhtyvät.

Ed. Södermanin muista huolista ehkä mainittakoon nyt sitten tästä valvonnasta. Tällähän hetkellä on niin — kun ed. Söderman puhui varsinkin Supon valvonnasta — että jos eduskunnan valiokunnat täysimääräisesti käyttävät — olen huomannut, että valiokunnat ovat nykyään aktiivisempia — ulkoasiainvaliokunnan ja perustuslakivaliokunnan oikeudet myös kutsua koolle muut Supon valvojat, tietosuojavaltuutetun ja laillisuusvalvojat, ja itse olla asiassa hyvinkin pitkälle aktiivinen, niin siinä on kyllä vielä sen verran varaa käyttää olemassa oleviakin oikeuksia, että luulen, että vasta kun ne on käytetty loppuun, on syytä sitten vakavasti miettiä, jos tulee vastaan, että ei riitä. Ymmärrän hyvin, että tästä halutaan keskustella, mutta tässä yhteydessä tähän asiaan ei ole päädytty.

Ed. Ukkolalle lähdesuojan osalta. Tuomioistuimen lupa tarvitaan silloin, jos kotietsintää tehdään esimerkiksi toimitukseen. Tässä on tämmöinen uusi instrumentti: erillinen, puolueeton, nimitetty henkilö, joka nimenomaan valvoo sitä, että lähdesuojaa ei murreta. Tämä on koko jutun juoni, että millään juonellakaan ei lähdesuojaa tai lääkärin vaitiolovelvollisuuden piirissä olevaa tietoa saada kotietsinnässä silloin, kun kotietsintä kuitenkin sitten muilta osin tuomioistuimen luvalla voidaan tehdä.

Kotietsintöjä vuonna 2008 on tehty 14 590. Jokainen voi arvioida, onko se silloin ed. Södermanin arvion mukaisesti todella paljon ja kotia ei arvosteta. Joka tapauksessa se on sellainen luku, että jos se kaikissa tilanteissa olisi syyttäjän tai tuomioistuimen luvan takana, niin se vaatisi, aivan niin kuin minun mielestäni ed. Södermankin sanoi, resurssien allokointia toisella tavalla. Mutta nyt siis nämä erityistilanteet siirtyvät tuomioistuimen luvan taakse.

Ed. Koskisen esiin tuomat kysymykset olivatkin aika tuttuja, ja niihin jo tuli vastattua.

Okei. — Ehkä sitten vain, että eurooppalainen ongelma on ratkaistavissa nyt muun muassa tuoreella tavalla, että silloin, kun eurooppalaisia todisteita hankitaan, muut eurooppalaiset maat hyväksyvät sen kompromissiratkaisun, että Suomessa syyttäjä on aina siinä prosessissa tosiasiallisesti mukana, ja tällä tiellä voimme jatkaa niin, että syyttäjän rooli näissä eurooppalaisissa kuvioissa on vahva.

Jacob Söderman /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Nämä kotietsintäluvut ovat suurin piirtein samat kuin vuosina 2007 ja 2008, mutta kyllä minusta se on tavattoman korkea luku joka tapauksessa. Nyt kun me monessa muussakin laissa annamme koko ajan eri viranomaisille oikeuden tehdä kotitarkastus — ampumalain kohdallahan se voitiin torjua — niin minulla on vaan semmoinen tunne, että suomalainen koti ei nyt nauti riittävää suojaa. Tämä pitäisi nyt jollain tavalla nostaa.

Johannes Koskinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! On selvää, että nykyisillä resursseilla syyttäjät eivät voi kautta linjan olla tutkinnanjohtajina, enkä itsekään sitä esittänyt. Kysymys on vaan siitä, että laista pitäisi näkyä, milloin syyttäjä johtaa tutkintaa. Tämä nyt esitettävä määrittely on täysin sekava siinä suhteessa. Jää täysin ikään kuin sopimuksenvaraiseksi tai muualta kaivettavaksi se, milloin syyttäjän tulee astua ja milloin syyttäjä astuu tutkintaa vetämään. Ainoastaan nämä poliisien tekemät rikokset ovat sellainen asia, jossa on suhteellisen selkeä säännös.

Jo 2003 tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea esitti minun nähdäkseni hyvän linjauksen, jota olisi ollut syytä tätä ratkaisua vedettäessä seurata. Silloin komitea katsoi, että syyttäjien ja poliisin yhteistyötä on tehostettava. Nykyisen rikosprosessin ja sen pääkäsittelyn kannalta olisi myönteistä, jos syyttäjät saisivat hoitaakseen osan nykyisistä tutkinnanjohtajien tehtävistä. Syyttäjät voisivat esimerkiksi laajoissa ja vaikeissa jutuissa päättää tutkinnan lopettamisesta, tutkinnan laajuudesta, vangitsemisvaatimuksista ja muiden pakkokeinojen hakemisesta ja ajamisesta tuomioistuimissa. On hyvin mahdollista, kun on tämmöisestä evolutiivisesta kehityksestä kysymys, että voitaisiin joko asiaryhmittäin tai juuri näillä luonnehdinnoilla siitä, minkälaisissa asioissa se syyttäjän rooli ainakin korostuu, että sellaisten kriteerien pitäisi näkyä lainsäädännössä.

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa puhemies! Toisaalta keskustelun kulun kannalta toimitte mielestäni oikein, ja jos sopii, niin vielä vaikka tuolla ed. Lauri Oinosen jälkeen yritän jämptisti vastata esiin tulleisiin ja vielä vastaamatta oleviin kysymyksiin.

Sampsa Kataja /kok:

Arvoisa puhemies! Ministeri tosiaan jätti puheenvuoronsa odottamaan vielä, mutta ed. Kantola toi esiin erään näkemyksen, jota ei ole vielä tässä laissa huomioitu mutta tulisi ehkä — ja nyt siihen olisi mahdollisuuksiakin — huomioida tässä, ehkä eduskuntakäsittelyn aikana tai sitten nopeasti ministeriön toimesta, nimittäin oikeuden kieltäytyä todistamisesta. Meillähän huomenna on salissa keskustelussa avoliittolaki, ja siinä tulee nyt, sanoisinko, ensimmäistä kertaa selkeästi yleisellä tasolla määritellyksi se, mitä on pidettävä avoliittona. Tämä antaisi mahdollisuudet siihen, että tätä samaa kriteeristöä noudatettaisiin myös todistamisessa oikeudessa.

Minäkin haluan, arvoisa puhemies, puuttua tähän kysymykseen syyttäjän roolista esitutkinnan johtajana, mikä on ehkä, jos tätä esitystä halutaan joiltakin osin arvostella, se paikka, missä sitä arvostelua voi antaa. Tässä esityksessä olisi voitu mennä pidemmälle, selkeämmin linjata se, että syyttäjä johtaa myös esitutkintaa. Syyttäjä on kuitenkin se, joka vastaa myös oikeudenkäynnissä asianosaisille ja kaikille veronmaksajille siitä, että oikeudenkäynnissä menestytään, ja syyttäjä nojaa oikeudenkäynnissä nimenomaan niihin todisteisiin, joita esitutkinnassa on saatu kerättyä. Näin ollen syyttäjän täytyy kyetä ja tietysti syyttäjä kykeneekin parhaiten arvioimaan oikeudenkäynnin menestymisen ja resurssien järkevän käytön kannalta sen, mitä kannattaa tutkia ja mitä ei kannata tutkia ja miten resurssit ja voimavarat parhaiten tutkinnan aikanakin jo kohdennetaan.

Resurssien käytön ja turhan työn välttämisen kannalta uskonkin, että syyttäjävetoinen esitutkinta tehostaisi merkittävästi koko esitukintaa, ja uskon, että tätä kautta lopulta tämä järjestelmän muutos maksaisi itsensä takaisin, eli käytännössä syyttäjien lisävoimavaratarve tulisi tätä kautta katetuksi. Uskon myös, että tätä kautta oikeudenkäyntien kestoa saataisiin Suomessa merkittävästi lyhennettyä. Se on kuitenkin se keskeinen meidän oikeusturvaamme koskeva kysymys, josta olemme myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta huomautuksia saaneet.

Syyttäjävetoinen järjestelmä olisikin omiaan parantamaan myös asianosaisten oikeusturvaa. Kun syyttäjällä on toisaalta laaja juridinen koulutus ja osaaminen ja toisaalta keinot ja valtuudet tehdä ratkaisut tutkinnan suuntaamisen, jatkamisen ja lopettamisen suhteen, on asianosaisten kannalta hyvä, että nämä kaikki keinot ja osaaminen olisivat käytössä jo tutkinnan alkumetreistä alkaen.

Sekin on totta, mitä ed. Koskisenkin puheenvuorosta tuli esiin, että Suomen ja Latvian muusta Euroopasta poikkeava käytäntö aiheuttaa kuitenkin jatkuvasti käytännön hämmennystä, sekaannusta, silloin, kun tarvitaan erilaista rajat ylittävää oikeusapua. Totta kai on tilanteita, joissa Suomen järjestelmään on totuttu, varsinkin Pohjoismaissa ja Viron suhteen, joissa tämä apu on hyvinkin päivittäistä, mutta monessa muussa tilanteessa ongelmia on.

Arvoisa puhemies! Siitä huolimatta, että nyt olisi jo voitu ottaa huomattavasti pidempi askel kohti syyttäjävetoista järjestelmää, tässä lakiesityksessä on erinomaista, että nyt syyttäjän ja poliisin yhteistyötä joka tapauksessa merkittävästi lisätään.

Kari Rajamäki /sd:

Puhemies! Esillä olevat aiheet ovat olleet perinteisesti tällaisia sisäministeriön ja oikeusministeriön pitkiä Iisakinkirkon rakennustyömaita. Myöskin edellisellä kaudella sisäministeriön ja oikeusministeriön yhteinen työryhmä yritti selvittää peitetoimintaa ja myöskin tätä työnjakokysymystä joiltain osin. Nyt on päästy pidemmälle kuin silloin valmistelussa, ja se on erittäin hyvä.

Ensinnäkin tietysti oikeusministeriön ja sisäministeriön rooli ja syyttäjävetoisuus. Kyllä minusta tämä suomalainen malli on pääsääntöisesti aivan hyvä ja edelleen jatkettava, mutta on syytä miettiä laajemmissa talousrikoksissa, missä määrin syyttäjävetoisuudesta voisi olla hyötyä hallinnan kannalta, ettei vaan käy niin, että maakunnan poliisin pöydillä pölyttyy turhan hankalia talousrikoskokonaisuuksia. Tässä saattaa olla eräs uudelleenarvioinnin paikka.

Toinen asia on poliisin lainmukaisuus ja puolueettomuus. Salaisten pakkokeinojen osalta 2004—2005 piti valitettavasti aika lailla uudelleen rakentaa salaisten pakkokeinojen käyttöönottojärjestelmä, koska se ei kaikilta osin ollut paineenkestävä eikä kritiikinkestäväkään. Tämän jälkeen krp:n kautta tapahtuva rekisteröinti ja salaisten pakkokeinojen käyttöjärjestelmä ovat nähdäkseni nyt olleet parempaan suuntaan.

Peitetoimintakysymys on vaikea. Kovan rikollisuuden ja järjestäytyneen rikollisuuden torjunnassa tarvitaan turvallisuutemme etulinjaan ihmisiä, jotka panevat oman turvallisuutensa vakavasti riskille ja jopa myöskin omaisensa vaaran alaisiksi. Sen takia peitetoimintaan osallistuvien muun muassa anonyymiyden todistamiseen ym. liittyvät suojelukysymykset ovat hirveän tärkeitä. Siinä ovat kyseessä ihmiset, jotka ovat meidän kaikkien turvallisuutemme etulinjassa erittäin kovaa, piittaamatonta järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Tätä näkökulmaa pitää myöskin peitetoimintaan osallistuvien näkökulmasta arvioida.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Ministeri Brax vastasi, ja minulla ei ole siihen paljon huomauttamista, mutta olisin edelleen palannut siihen ajatukseen, että olisi erillislaki silloin, kun asia koskee järjestäytynyttä, ammattimaista rikollisuutta ja terrorismia, joissa kaikkein kovimmat pakkokeinot olisivat. Niin kuin Kimmo Hakosen lausumasta selvisi, siinä päästäisiin hirveän monessa asiassa kuiville vesille. Nythän tulee semmoinen tunne, että nämä kaikki keinot ovat käytettävissä ihan tavallisissa rikoksissa, niin kuin niitä on ilmeisesti jo jonkin verran vakavissa väkivaltarikoksissa käytetty. Mutta minusta nämä ovat sen verran kansalaisten oikeuksiin purevia oikeuksia, että olisi parempi, jos ne olisi selvästi rajattu sille kapealle toimintakentälle, mihin niitä tarvitaan. Siinä minä yhdyn Braxiin, että rikollisuus on sen verran muuttunut, että niitä kyllä tarvitaan.

Toinen juttu on valvonta. Minähän olen ollut valvomassa oikeusasiamiehenä poliisia ja maaherrana poliisia. Ainakin silloin, kun olin maaherra, ihailin hirveän paljon Helsingin rikospoliisin laillisuuskäsitystä ja hyvin korkeata ammattitaitoa. Mutta totuus on vaan se, että jos on kysymys vakavista epäilyistä tai vakavista väitteistä, sitä ei pysty mikään herra etäältä paperien perusteella todella selvittämään, vaan siihen tarvitaan kokeneita poliisimiehiä. Minun unelmani on aina se, että jos näitä pitkän linjan arvostettuja poliisimiehiä, jotka jo vähän lähestyvät eläkevuosia, olisi käytössä tämmöisissä, niin voisi todella puolueettomasti ja asiantuntevasti selvittää, mistä on kysymys. Tämän tyyppinen järjestelmä on monessa Euroopan maassa, ja se kyllä helpottaisi perustuslakivaliokunnan omaatuntoa, kun viedään nämä läpi, että olisi kunnon valvontaa.

Erkki Pulliainen /vihr:

Arvoisa puhemies! Ajattelin ensiksi, että pidän arvokkaasti kitani kiinni tämän asian yhteydessä, opiskelen vain kuuntelemalla arvoisien oikeusoppineitten kertomuksia ja analyysiä. Mutta sitten yhtäkkiä havahduin, että tässä täytyy sittenkin terästäytyä. Mistä tilanteesta ylipäätään tässä on kysymys? Erittäin vakavasta lainsäädäntötyöstä, jossa pyrittäneen mahdollisimman korkean luokan oikeaan oikeustilaan tasavallassa. Se tapahtuu todella niin perusteellisesti ja oikein kuin olla voi.

Mutta sitten ystäväni ed. Ukkola käytti puheenvuoron, joka herätti, että mitenkäs tässä nyt oikein tahtoo mennäkään. Minkälaisen kuvan hän ensimmäisessä puheenvuorossaan antoi siitä tavasta, jolla tämä lainsäädäntötyö valmistellaan? Hän käytti seuraavia ilmaisuja. Hän ilmoitti tutkineensa viime viikonvaihteessa kokopäivätyönä sitä, onko ujutettu Troijan hevosia tähän hallituksen esityskokonaisuuteen, siis ujutettu Troijan hevosia elikkä pimitetty oikeellisuutta, jos minä ymmärrän vähänkään oikein tätä retoriikkaa.

Tämä on tietysti erittäin kova juttu. Eihän tällaista perintöä voi tästä vaalikaudesta antaa historiantutkijoitten selvitettäväksi. Olenkin erinomaisen iloinen siitä, että ed. Ukkola on jo valmiiksi pyytänyt puheenvuoron, jossa hän voi tarkentaa sitä, millä tavalla ujuttamiset ja Troijan hevosten ajamiset tähän istuntosaliin ovat ehkä vahingossa tulleet hänen retoriikkaansa ja että hän ei ihan loppuun saakka ole tätä mieltä.

Sitten, arvoisa puhemies, toinen asia siitä, minkälaiseen aikakauteen Suomessa on siirrytty sellaisten vakavien rikosten kohdalla, jotka minun arvoasteikossani ovat todella kovia juttuja. Nyt myönnän, että liikun erittäin huteralla pohjalla, kun siteeraan Helsingin Sanomia ja Helsingin Sanomissa käsiteltyä ilmeistä mahdollista ympäristörikosta, joka kuvausten perusteella kuitenkin saattaa osoittautua tuomioistuinkäsittelyssä juuri siksi, miltä se näyttää. Nimittäin tässä muutama vuosi sitten erästä kirjaani varten kävin läpi italialaisia oikeushistorioita ja sitä, mitenkä mafiakulttuuri syntyi ja millä tavalla se ryhtyi käyttämään ympäristörikosmahdollisuutta hyväkseen hallitakseen ympäristörikosten kautta Italian keski- ja eteläosia, ja täällä oli nyt juuri Hesarissa kuvaus siitä, millä tavalla eräs porukka on ilmiselvästi käyttäytynyt, mitä on viemäriverkostoihin laskenut jnp. Ja huomatkaa, kun nämä ovat katsoneet näin voivansa tehdä, siis todistajanlausuntojen perusteella: mistä siinä viemäriverkostoon laskemisessa voikaan olla kysymys? Elikkä siis toisin sanoen se vaarantaa erittäin merkittävällä tavalla yhteiskunnan perusturvallisuuden, johonka me sokeasti luotamme. Emme me ajattele tällaisia asioita ollenkaan, että meitä yritettäisiin, lainausmerkeissä, myrkyttää.

Tämä tarkoittaa, arvoisa puhemies, minun ajattelussani sitä, että tämän tasoisesti minun mielestäni pitäisi tällaisia lainsäädäntöhankkeita simuloida ja arvioida se, mikä on oikein ja kohtuullista.

Sisäasiainministeri  Anne  Holmlund

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kiitokset tästä monimuotoisesta keskustelusta, mitä tänään on käyty.

Haluaisin korjata yhden asian, jonka ed. Söderman tuossa aikaisemmassa lähetekeskustelussa totesi. Se, että täällä ei välttämättä ole ministeri paikalla, ei kuitenkaan tarkoita sitä, että viesti ei tulisi perille. Eli ainakin sisäasiainministeriössä luemme kaikki puheenvuorot, mitä eduskunnassa on käytetty, ja otamme ne huomioon jatkotyöstössä ja myös valiokunnan kuulemisissa. Myös itse olen tämän työn tehnyt, ja se kuuluu minun tapoihini, ihan vaan tiedoksi.

Tässä on tullut oikeastaan aika montakin asiaa esille. Kun puhumme poliisilaista ja myös esitutkinta- ja pakkokeinolaista, on tietysti selvää, että se, mihin poliisin kaikki toiminta tähtää, on rikosten ennaltaehkäisy ja selvittäminen. Siihen tarvitaan kaksi elementtiä: riittävä määrä asiantuntevia, ammattimaisia poliisimiehiä, eli tekijöitä, ja toisaalta hyvin tarkkaan säännellyt toimivaltuudet, eli työkalut, joilla tätä työtä voidaan tehdä. Poliisille mikään toimivaltuus ei ole itsetarkoitus, se on väline ennaltaehkäistä ja selvittää rikoksia parhaalla mahdollisella tavalla.

Kun pohditaan tämän lainsäädännön yleislinjausta, lähtökohtana ei ole ollut laajentaa eikä supistaa poliisin toimivaltuuksia vaan säilyttää toimivaltuudet pääosin nykyisellään. Toki erilaisia rajauksia, linjauksia, tarkennuksia on tehty, ja ne ovat olleet myös välttämättömiä, niin kuin totesin lähetekeskustelun puheenvuorossani, jonka silloin aikaisemmin jo tässä salissa käytin.

Ehkä merkittävin varsinainen toimivaltuuslaajennus, jos tällaista halutaan etsiä, on mielestäni poliisille ehdotettava rikoksenteko-oikeus peitetoiminnassa. Tässä kohtaa pitää mielestäni muistaa se, että nykyisin poliisi päättää itsenäisesti peitetoiminnan käyttämisestä, kun nyt ehdotettavan lain mukaan liitettäisiin ensimmäistä kertaa ulkopuolinen valvoja, tuomioistuin, päättämään poliisin peitetoiminnan käyttämisestä. Tämä on merkittävä lisäys. Itse katson niin, että nämä kaksi asiaa, niin sanottu rikoksenteko-oikeus ja tuomioistuimen rooli, tavallaan kulkevat tässä asiassa niin sanotusti käsi kädessä. Tässä on pyritty hakemaan mahdollisimman laajaa yhteisymmärrystä ja kokonaisnäkemystä siihen, että poliisin toimivaltuudet nykyisen rikollisuuden temmellyskentällä olisivat riittävät ja samaan aikaan kuitenkin ihmisen perusoikeudet otetaan riittävällä vakavuudella huomioon, ja siihen tässä nimenomaan on pyritty kaikin tavoin.

Lähtökohtana olisi edelleenkin siis se, ettei poliisi saa tehdä rikosta tai aloitetta rikoksen tekemiseen. Esityksessä ehdotetaan, että poliisimies olisi rangaistusvastuusta vapaa, jos hän tekisi lähinnä rikkomusluontoisia rikoksia eli liikennerikkomuksen, järjestysrikkomuksen tai muun niihin rinnastettavan rikoksen, josta on säädetty rangaistukseksi rikesakko, ja teko on ollut tarpeen peitetoiminnan tavoitteen saavuttamiseksi tai paljastumisen estämiseksi. On syytä muistaa, että peitetoimintaa tehdään erittäin harvoin ja se tehdään erittäin vaikeassa, haastavassa, vaarallisessa toimintaympäristössä, jossa ollaan tekemisissä järjestäytyneen, vakavan rikollisuuden kanssa. Silloin on tietysti selvää, että on noudatettava ääretöntä herkkyyttä ja tarkkuutta siinä, että peitemiehen henkilöllisyys ei paljastu. Minun lähtökohtani on aivan varmasti se, että jokaisen peitetoimintaa tekevän poliisimiehen turvallisuudesta pitää pitää niin suurta huolta kuin se on suinkin mahdollista.

Oikeastaan tässä on tullut esille myös tämä niin sanottu jr-laki, johon sisäasiainministeriöllä oli hieman omia näkemyksiään. Tämä tuli oikeastaan aika myöhäisessä vaiheessa esille toimikunnan työssä, eli sisäasiainministeriön näkökulma on ollut se, että ehkä tulevaisuudessa voitaisiin pohtia, tarvitaanko erillistä lainsäädäntöä nimenomaan järjestäytyneen rikollisuuden osalta. Ehkä tämä vastauksena ed. Södermanin esittämään kysymykseen.

On tietysti selvää, että näin valtavan suuri paketti, jotta se on saatu mielestäni säädyllisessä ajassa myös eduskunnan käsittelyyn, on vaatinut sen, että aivan kaikkea, jokaista näkökulmaa, ei ole tähän voitu ottaa. Tämä on mielestäni erittäin tasapainoinen, hyvä ja laaja kokonaisuus kaiken kaikkiaan.

Ehkä muutama sana vielä. Tässä on noussut esille muun muassa poliisien resurssit. Haluan edelleen muistuttaa, että tällä hetkellä meillä on noin 200 poliisia enemmän kuin on ollut tämän hallituskauden alussa. Välillä poliiseja on ollut jopa 300 enemmän, tämänhetkinen tilanne on noin 200. Eli mikään valtava resurssivaje tässä ei suinkaan ole kyseessä, päinvastoin. Hallituskauden aikana poliisin resursseja on lisätty 85 miljoonaa euroa. Voi olla, että tämän tarkastuslaskennan jälkeen on vielä joitakin lisäyksiä tullutkin, mutta silloin, kun kävin kuultavana valtiovarainvaliokunnan jaostossa, tämän asian tarkistin.

Tänään on myös annettu hallintovaliokunnalle selvitys poliisin hallintorakenneuudistuksen kokonaisuudistuksesta. Täytyy sanoa, että sen tulokset ovat olleet erinomaisia. Eli oikeastaan koko tämän hallituskauden suurin poliisin remontti, jonka voidaan sanoa olevan myös vuosikymmenten suurin remontti, näyttää onnistuneen erittäin hyvin, kun arvioidaan niitä mittareita, mitä siihen on asetettu. En lähde kuitenkaan tässä ajassa syvemmälle tähän kysymykseen, koska huomaan, arvoisa puhemies, että 5 minuuttia on kulunut. Jään vielä kuitenkin tänne saliin ja pyrin vastaamaan myös muihin kysymyksiin, joita nousee.

Arvoisa puhemies! Ajattelin, että voin käyttää vaikka toisen puheenvuoron erikseen, jos sopii. Jos otamme tähän debattia.

Jacob Söderman /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä en ollenkaan epäile, etteivät sisäministeriö ja sisäministeri seuraa keskustelua ja asioita hyvinkin perusteellisesti. Jos on syntynyt semmoinen käsitys hänelle, että minä epäilen hänen asiantuntemustaan, niin minä pyydän anteeksi. Minusta hän paneutuu asioihinsa hyvin.

Se, mitä minä viimeksi halusin, oli se, että käydään tällaista keskustelua, että ollaan samassa huoneessa, ja se on tietysti hirveän hyvä meille opposition jäsenille, jotka emme ole olleet mukana tekemässä tätä lainsäädäntöä.

Minä olisin vaan siitä peitetoiminnasta palannut siihen juttuun vielä, että peitetoiminnassa, jos mennään sanomaan laissa, että saa tehdä rikoksia, se tarkoittaa, että poliisi ei enää vaan vastusta rikoksia vaan se myös tekee rikoksia. Se on suuri periaatteellinen askel. Aikaisemminhan on pystytty sillä, että on pakkotilanne tai hätävarjelu, tai jollain semmoisella tilanteella tämä asia hoitamaan.

Mikä minua todella vaivaa, on sitten se, jos nämä peitetoiminnassa olevat ihmiset syyllistyvät tämmöiseen epäeettiseen käytökseen, he ehkä hakeutuvat romanttiseen suhteeseen epäillyn kanssa, ja se on kyllä semmoinen, joka olisi hyvä jo laissa kieltää. Ainakin minua jäi siitä Ulvilan oikeudenkäynnistä se kyllä vaivaamaan.

Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Kyllä täällä eduskunnan pöytäkirjoissa on vuosi sitten jo nämä julistukset, että poliisilla ei ole mitään hätää, rahoitus kunnossa ja joka ikiselle poliisille työtä. Näinhän ei näyttänyt olevan, vaan kyllä tämä hyvin lyhytjänteisesti hoidettiin ja poliisin taloushallinto ilmeisesti petti. Nyt tulee lisäbudjeteissa miljoonia. Nyt etsitään eduskunnasta ensi vuodeksi rahaa. Mikä vakavinta tähänkin teemaan liittyen, nimenomaan tämän kovan järjestäytyneen rikollisuuden torjuntakyky on hyvin paljon krp:n toiminnasta kiinni, ja kyllä tämä on luvatonta, että tässä tilanteessa esimerkiksi krp:n toimintakykyyn tulee epävarmuutta.

Mitä tulee toisaalta poliisien määrään, niin te olette tietoisesti valinnut poliisin vahvuuden vähentämisen Suomessa. Ensi vuonna valmistuu 170 poliisia ja eläköityy 350 poliisia, että siinä on sitten malli.

Antti Vuolanne /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Se toimintaympäristö, missä poliisit toimivat, poikkeaa hyvin paljon siitä siviiliyhteiskunnasta, missä tavallisesti suomalaiset ihmiset elävät, ja semmoisia tilanteita on vaikea kuvitella. Tässä me pyrimme luomaan toisaalta tehokkaampia keinoja rikosten torjumiseksi ja selvittämiseksi, mutta toisaalta myös tarvitaan ihmisten oikeusturvalle yhä tehokkaampia suojakeinoja.

Käytänkin tässä kohtaa, vaikka en ajatellut asiasta puheenvuoroa käyttää, kuitenkin tilaisuutta hyväksi ja kannatan lämpimästi ed. Södermanin ajatusta siitä, että jonkinlainen asiantuntijaelin, puoliparlamentaarinen valvontaelin, suojelupoliisin toimintaan voitaisiin asettaa. Se on sekä poliisitoiminnalle että oikeusturvalle, molemmille, eduksi.

Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Asiat näyttävät vähän erilaisilta riippuen siitä, mistä päin katsoo. Minulla on kädessäni Poliisi & Oikeus -lehti tältä vuodelta, 6/2010. Lainaan siitä ihan lyhyen pätkän: "Pettymys ja huijatuksi tulemisen tunne olivat keskeinen viesti niissä yli 40 kertomuksessa, jotka työttömyyden kokeneet, määräaikaisissa viroissa tai valmistumassa olevat mutta työttömyysuhan alalla elävät sekä koulutustaan vastaamattomaan työhön joutuneet poliisit ja heidän läheisensä lähettivät Poliisi & Oikeus -lehden toimitukseen tämän vuoden syyskuussa." Tältä se näyttää täältä poliisien näkökulmasta. Toivoisin, että ministeri kommentoisi vähän myöskin tätä.

Raimo Piirainen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Pakkokeinot merkitsevät aina puuttumista ihmisten perusoikeuksiin, ja niiden käytössä on kysymys rikosvastuun toteuttamisvaatimuksen ja oikeusturvavaatimuksen yhteensovittamisesta. Tämän vuoksi pakkokeinojen käytössä niiden kohteeksi joutuneiden oikeusturvan takeista on erityisesti huolehdittava, ja ennen kaikkea tässä huolettaa se, että semmoisessa tilanteessa ei voi joutua poliisin mielivallan kohteeksi elikkä se rajapinta on semmoinen liukuva. Siinä on erittäin suuri kysymys, mitenkä poliisi tässä tilanteessa toimii ja miten tämän henkilön perusoikeus turvataan.

Lauri Oinonen /kesk:

Arvoisa puhemies! Täällä sisäministeri Holmlund mainitsi keskeiset sanat: ennaltaehkäisy ja selvitettävyys. Kaikkein parhaitenhan silloin voidaan onnistua, jos rikos saadaan ennalta ehkäistyä. Ikävä kyllä se ei aina toteudu. Silloin se on selvitettävä mahdollisimman tehokkaasti. Kuten ed. Rajamäki ja monet muutkin toivat esille, varmasti tähän järjestäytyneeseen rikollisuuteen tulee voida puuttua, ehkä ihan omalla lainsäädännöllä ja erikoistoimilla. Meidän on pidettävä Suomi turvallisena maana, johon eivät rikolliset otetta saa.

Tässä muutama aika sitten oli Keski-Suomessa esillä tapaus Pihtiputaalla, jossa noin kolme tuntia jouduttiin odottamaan kauppaliikkeeseen poliisin saapumista, kun oli häiritsevästi käyttäytynyt henkilö. Tämä tietysti oli poikkeus, ja poliisilla oli priorisoituja muita tehtäviä, mutta joka tapauksessa varsin pitkä aika. Haluankin tässä yhteydessä tuoda esille huoleni siitä, että joskus poliisin saapuminen kestää kovin kauan, ja toisin esille kysymyksen kotivarallaolon entistä suuremmasta käyttöönotosta poliisitoiminnassa. Minä en tiedä, onko sitä enää missään määrin, mutta näkisin, että jos sitä olisi, niin silloin poliisien määrä voisi lisääntyä vaikkapa siten, että vapaaehtoisesti poliisit, jotka haluaisivat, voisivat olla kotivaralla muun työnsä ohella, saada sitä kautta myöskin lisää tuloja itselleen. Silloin poliiseja voisi olla hajautetusti kautta maan ja myöskin, mikä parasta, rikollisten kannalta ennalta arvaamattomasti. Silloin poliiseja voitaisiin saada nopeasti paikalle, jos on hälytysluontoinen tehtävä. Toivon, että tätä kotivarallaolon mahdollisuutta ryhdyttäisiin vakavasti selvittämään.

Tuulikki Ukkola /kok:

Herra puhemies! Ministeri Braxilta olisin kysynyt vielä hänen edellisen vastauksensa perusteella, minkälaisten rikosten kohdalla oikeus voi antaa luvan päästää poliisin toimittajan kotiin tekemään kotietsintää. Koskeeko se näitä salassapitorikoksia, ja koskeeko se nimenomaan viiden kuuden vuoden vankeustuomioita, joita on mahdollisuus saada? Jos oikeudenkäynnissä yritetään murtaa toimittajan lähdesuoja, niin suurin osa toimittajista varmaan menee vankilaan ja istuu tuomion eikä paljasta lähdettään, mutta entäs kotona? Kun tullaan tietämättä kotiin, tai toivottavasti siitä ilmoitetaan, että tullaan kotiin, silloinhan se automaattisesti rikkoutuu, koska otetaan kone haltuun ja siellä on vaarallisen tiedon lähettäjän viestit ja sähköpostit ja ne ovat silloin saatavina. Ei ole kysymys oikeudenkäynnistä vaan oikeuden päätöksestä. Minun mielestäni aika vaarallisilla vesillä liikutaan ottaen huomioon, minkälainen on lähdesuojatilanne muissa sivistyneissä maissa.

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa herra puhemies! Jatketaan vielä edellistä keskustelukierrosta ja sitten tähän joitakin kommentteja.

Ed. Kantola nosti esiin tärkeän asian, josta myös sitten ed. Sampsa Kataja jatkoi, tämän perhekäsityksen muutoksen. Siitä, kuka saa todistaa ja kuka ei saa todistaa tai kuka saa kieltäytyä todistamasta läheisyyden takia, säännellään oikeudenkäymiskaaressa, muistaakseni 15 luvussa, ja se on oikeusministeriön työlistalla heti seuraavana. Uusi ministeri pääsee sitä sitten säätämään. Todellakin perhekäsitykset ovat muuttuneet niin paljon, että muun muassa Asianajajaliitto on oikeassa, että se luku joutaa korjattavaksi ja päivitettäväksi. Se on meillä vaan yksinkertaisesti resurssikysymys, että meidän pitää järjestellä näitä töitämme johonkin järjestykseen.

Sitten ed. Katajakin vielä jatkoi tätä syyttäjävetoisuuden pohdintaa. Sanottakoon nyt vielä selvästi, että eurooppalaisella tasolla todellakin järjestelmämme on sen verran harvinainen, että nyt kun katsotaan, mitä tässä todisteiden luovuttamisessa on tapahtumassa, neuvottelut ovat EU-tasolla kesken, niin näyttäisi siltä, että siinä eurooppalaisessa yhteistyössä entistä useammin syyttäjä on tosiasiallisesti erittäin vahvasti mukana, mutta on kuitenkin toistaiseksi löydetty keinoja tämän ehdon täyttyessä saada hyväksyntä tälle ajatukselle, että on myös tutkintoja, joissa esitutkinnan johtajana on poliisi. Näin ollen tämä eurooppalainen argumentti on olemassa oleva argumentti mutta ei niin, että se olisi ylitsepääsemätön.

Ed. Rajamäki nosti esiin talousrikosten tutkinnan ja siinä varsinkin syyttäjien eron. Se on juuri semmoinen asia, jossa sisäministeriöllä ja oikeusministeriöllä on hyvin samanlainen käsitys ja joka juuri, toisin kuin ed. Johannes Koskinen väitti, menee tässä laissa siihen kategoriaan, jossa syyttäjä on entistä enemmän jatkossa mukana, ja juuri niin mielestäni pitääkin tehdä. Perustuslakivaliokuntahan on laittanut meidät — ja hyvä niin, itse asiassa vähän oli tilattukin käsky — oikeusministeriön ja sisäministeriön, pohtimaan liian pitkiksi venyneiden oikeudenkäyntien lyhentämistä ja erityisesti talousrikoksia. Juuri tämä nyt ed. Rajamäenkin esiin nostama keino syyttäjän varhaisemmassa vaiheessa suuremmalla aktiivisuudella mukanaolossa talousrikostutkimuksissa on yksi niitä asioita, joita jo tehdään ja joita tullaan jatkamaan.

Ed. Södermanin pohdinnat ja kysymykset erillislaista. Ministeri Holmlund kertoikin, että työryhmässä ajatus tuli niin myöhäisessä vaiheessa, että ikään kuin tämä koko hanke olisi viivästynyt aika paljon, koska se oli vielä myös aika keskeneräinen ajatus. Sisäministeriö on ilmoittanut, että haluaisi jotain tämmöistä erillislakia. Silloin täytyy tietysti muistaa, että ed. Söderman tarkoitti, että silloin jotkut täällä nyt esitetyssä laissa olevat toimivaltuudet ikään kuin rajautuisivat muista kuin järjestäytyneen rikollisuuden piiristä pois, mutta olen ymmärtänyt, että sisäministeriössä ajatus on kyllä ehkä se, että tämän esityksen päälle vielä. Kun tästä asiasta puhutaan, niin minusta tuntuu, että nyt puhutaan vähän kahdesta eri ajatuksesta, mutta yhtä lailla minä luulen, että me kaikki olemme samaa mieltä siitä, että järjestäytyneen rikollisuuden suhteen on tehtävä kaikki mahdollinen.

Yksittäisiin keskeneräisiin oikeudenkäynteihin en tietenkään puutu millään tavalla, mutta kun ed. Söderman mainitsi Ulvilan tapauksen, niin nyt siis peitetoimintaa esitetään tuomioistuinluvan taakse ja järjestäytyneen rikollisuuden valvontaan. Näin ollen tämmöisen yksittäisen tapauksen tutkinnasta se kokonaan poistuisi. Tämä lienee silloin vastaus ed. Södermanin toiveisiin täydellisesti. Tältä osin siis, niin kuin sanoin, peitetoiminnan käyttö tietyissä tilanteissa rajautuu pois, tulee tarkkarajaisemmaksi, mutta sitten kun sitä tehdään, niin sitä tehdään niin, että ne poliisit voivat työtään tehdä ja säilyvät hengissä.

Vielä valvojiin. Luulen, että se, mitä ed. Söderman puhuu, on sen verran tutkimisen arvoista, että olisi hyvin luontevaa, jos valiokunnasta löytyy yksimielisyys yli puoluerajojen ja vielä meidän ministerienkin välillä, että näiden pelisääntöjen mukaisesti sitä kysymystä voidaan lähestyä. Mutta silloin tietysti täytyy muistaa, että resurssiasiankin pitää olla loppuun asti mietitty. Mutta varmasti tämänkaltaiset pohdinnat ovat juuri niitä, joita valiokunnassa kannattaa harrastaa.

Sisäasiainministeri  Anne  Holmlund

Arvoisa puhemies! Oikeastaan viitaten heti tähän niin sanottuun jr-lakiin, johon tässä viittasin, josta ministeri Braxkin omassa puheenvuorossaan mainitsi, tarkoituksena on ollut ikään kuin eriyttää siihen selkeästi ne keinot, joita nimenomaisesti tultaisiin käyttämään järjestäytyneen ja vakavan rikollisuuden torjunnassa. En lähde tarkkaan rajaamaan, mitkä ne olisivat, ehkä jotakin muuta kuin tässäkin on, mutta ehkä osa tässäkin paketissa olevista, mutta en lähde pidemmälle tätä ajatusta viemään, koska me olemme tämän esityksen mukana täällä, joka nyt on yksimielinen ja mielestäni erittäin tasapainoinen ja hyvin harkittu, eli ehkä turha tätä keskustelua on sillä hämärtää.

Tässä aikaisemmin nousi esille jo peitetoiminnan osalta listaus siitä, minkä tyyppisiä rikoksia voidaan tehdä. On tietysti hyvin tärkeää, että mitään tyhjentävää listaa ei ole tarkoituksenmukaista tehdä, ja tämä johtuu siitä, että kyseessä on peitetoimintaa tekevän poliisimiehen turvallisuus. Emme halua missään tilanteessa avata sellaista lipasta, joka voisi tarkoittaa sitä, että voitaisiin testata jonkun listan mukaisesti, mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä. Uskon kuitenkin, että tämä on varsin kirkkaana mielessä niillä poliisimiehillä, jotka tekevät tätä vaativaa toimintaa, eli en näe siinä mitään erityistä riskiä varsinkaan, kun tämä on varsin hyvin kuitenkin katsottu ja myös tuomioistuin on tähän sitten mukaan saatu.

Täällä on noussut esille edelleenkin poliisin resursseihin liittyviä kysymyksiä. Olen aika monta asiaa täällä kyllä sanonut todella monta kertaa, mutta ehkä se kertaus on opintojen äiti jälleen kerran.

Ensinnäkin on syytä muistaa, että Poliisihallitus on aloittanut työnsä, eli poliisin keskushallintoviranomainen, joka vastaa operatiivisesta toiminnasta, vasta tämän vuoden alusta. Käytännössä tänä vuonna on ensimmäistä kertaa käytössä uusi resurssijakomalli, eli läänit ovat poistuneet tästä välistä, ja sen takia oikeastaan lopullinen resurssijako voidaan tehdä vasta joulukuulla, jolloin kaikki osaelementit ovat selkeästi pöydällä. Mielestäni ei kuitenkaan kannata lähteä liian aikaisin mihinkään ennakkospekulaatioihin, jotka ehkä johtavat väärään suuntaan koko keskustelua, enkä itsekään tässä syvemmälle mene. Poliisihallitus tekee parhaillaan tätä työtä ja käy läpi muun muassa valtakunnan yksiköiden tarpeita ja resurssikysymyksiä.

Ed. Rajamäki ainakin muistaakseni viittasi siihen, että ensi vuonna valmistuu poliiseja verrattain vähän, kun verrataan edellisiin vuosiin. Tosiasiahan tässä on se, että vuonna 2008, siinä korvilla, Poliisiammattikorkeakouluun hakijoiden määrä romahti johtuen poliisien korkeista työttömyysluvuista, ja tämä on johtanut siihen, että kursseja ei saatu laisinkaan täyteen. Kävimme keskustelua siitä, voidaanko tasoa laskea. Mielestäni tällainen ei tule kysymykseen. Suomessa luottamus poliisiin on varsin korkea, ja en näe oikeana vaihtoehtona sitä, että otamme kaikki hakijat sisään, mikä puolestaan voi heijastua esimerkiksi kymmenen vuoden päähän poliisin luottamusta heikentävästi. Tämä on mielestäni erittäin tärkeää, ja siitä johtuu tämä kehitys, että nyt valmistuu vähemmän poliiseja kuin aikaisemmin.

En lähde kertaamaan edellisten hallitusten päätöksiä. Mielestäni on tärkeätä, että joka vuosi katsotaan poliisien koulutusmäärä. Tämä johtuu siitä, että eläköityminen on selkeästi myöhentynyt tällä hetkellä, mikä tietysti on myönteinen asia. Myös poliisin virassa ja työssä jaksetaan pidempään ja myös halutaan olla pidempään, eli tämä heijastuu siihen, että virkoja ei välttämättä avaudu niin kovin nopeasti eikä välttämättä sitten ihan sillä aikajänteellä kuin on yritetty ennakoida.

Elokuun lopullahan työttömien poliisien osalta tilanne oli se, että oli 40 työtöntä poliisia. Tällä hetkellä uusimman tiedon mukaan on 106 työttömänä. Poliisihallitushan on jo antanut 50 viralle täyttöluvan, eli käytännössä tämä tulee laskemaan jälleen, ja tästä tullaan pitämään huoli, että työttömyys ei pääse nousemaan. Vielä tärkeämpää mielestäni on se, että määräaikaisia virkasuhteita voidaan jatkaa eli ei tule tällaista heiluriliikettä eli työttömänä ja työhön eli pyritään siihen, että määräaikaisia virkasuhteita ei olisi. Tämä tietysti on muutenkin välttämätöntä, koska ainoastaan silloin määräaikaisuus on perusteltua, jos työn luonne tai tehtävä on myös määräaikainen. Poliisissahan kuitenkin tällaisia on erittäin harvakseltaan, eli käytännössä on jatkuvasta tarpeesta kyse, ja siltä osin tietysti myös haluamme lähteä siitä, että virat täytetään vakinaisesti. Tämä epätasapaino tulee poistumaan ensi vuoden loppuun mennessä. On ollut tietysti hyvin valitettavaa, että tasapainoa ei ole pystytty saamaan.

Minä sanon, että olemme tehneet todella paljon sisäasiainministeriössä, ensinnäkin sen, että olemme saaneet poliisin laskennan mielestäni varsin hyvälle tasolle. Vielä on jonkun verran haasteita, mutta tässä on niin vähän aikaa uudesta hallinnon perustamisesta, eli siinä on ehkä vielä hieman opittavaa matkan varrelta. Silloin kun itse aloitin sisäasiainministeriössä, poliisin laskentatoimi oli varsin luokatonta suoraan sanottuna. Siihen on kiinnitetty erittäin paljon huomiota, ja on menty erittäin oikeaan suuntaan minun mielestäni, ja on myös täysin välttämätöntä, että tulevaisuudessa siitä pidetään kaksin käsin huolta.

Ennaltaehkäisy on tietysti erittäin tärkeää. Oikeastaan kaikki rikokset olisi hyvä poliisin ehkäistä ennalta, mutta valitettavasti se ei aina ole mahdollista. Ennaltaehkäisyyn on monin tavoin panostettu, ja se on tietysti hyvin tärkeää, että siihen löytyvät riittävät voimavarat kaiken kaikkiaan.

Palkkausjärjestelmään tai varallaolojärjestelmään en tässä vaiheessa ota kantaa. Mikäli tällaisesta halutaan keskustella, on varmasti syytä käydä sitä Poliisihallituksen kanssa, koska se on esimiesvirasto ja hoitaa myös virkasuhteisiin ja palkkaukseen kuuluvat kysymykset, eli ei ehkä siitä sitten sen enempää.

Valvonnasta on myös noussut tässä keskustelua. Mielestäni valvonta on hyvä asia, mutta jos halutaan uutta valvontaa tai lisää valvontaa, pitäisi mielestäni osoittaa, missä kohtaa valvonnassa on aukko, koska se, että teemme valvontaa pelkästään valvonnan vuoksi, ei mielestäni paranna tilannetta ja ehkä johtaa jopa päällekkäisyyksiin. Se ei suinkaan ole järkevää eikä viisasta mielestäni. Tälläkin hetkellä poliisia valvotaan varsin monin tavoin, ja on syytä muistaa, että Suomessa suojelupoliisi on osa poliisiorganisaatiota. Varsin monessa muussa maassa suojelupoliisin yhteistyökumppanit ovat esimerkiksi tiedustelupalveluita, jolloin tilanne on täysin erilainen. Se, että poliisi on kokonaisuus, johon liittyy myös suojelupoliisi, tarkoittaa sitä, että käytännössä ne kaikki valvontakeinot, joilla tavallista poliisitoimintaa valvotaan, koskevat myös suojelupoliisia. Minulla on tässä pitkä lista erilaisia valvontoja, joita tällä hetkellä tehdään. En lähde käymään niitä läpi. Varmasti monet ne muutenkin jo tuntevat. Niitä on erittäin merkittävästi sekä tietysti osana johtamistyötä, eli lähin esimies tietenkin jo valvoo. Meillä on erittäin kattava Salpa-järjestelmä, minne syötetään kaikki poliisin tekninen tiedonhankinta. Tämä on myös erittäin tärkeä työkalu ja väline.

Yksi asia, jonka haluan vielä erikseen huomioitavan. Uuden poliisilain mukaan oikeusasiamiehelle tulee jatkossa antaa vuosittain kertomus kaikkien salaisten tiedonhankintakeinojen käytöstä, niiden suojaamisesta ja valvonnasta. Mielestäni myös tämä on erittäin merkittävä asia, jonka toivon kansanedustajien huomioivan.

Arvoisa puhemies! Tässä tällainen yleisluontoinen katsaus. Varmasti joku vielä jäi vastausta vaille. Olen vielä hetken salissa, jos uusia kysymyksiä ilmenee.

Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Oli todella tärkeätä, että 2004—2005 saatiin tämä Salpa-järjestelmä. Puuttuisin vaan vielä poliisin taloushallintaan. Kyllä se todella oli ongelma edelliselläkin kaudella, mutta silloin ministerin johdolla ja ministeriön talousjohtajan ja koko ministeriön virkamiesjohdon kanssa se itse asiassa otettiin haltuun eikä poliisin vahvuuden kanssa ollut kovin suuria ongelmia. Mutta teidän ja poliisiylijohtaja Paateron paritanssi on kyllä ollut aika erikoinen suoritus viimeisen vuoden aikana. Suurin siirtymäerä, mitä poliisilla oikeastaan koskaan historian aikana on ollut: keväällä ja alkukesästä poliisiylijohtaja kertoo, että rahaa on, että ranteita pakottaa, loppukesästä kalevalainen itkuvirsi, että rahaa ei olekaan ja poliiseja ei voida vakinaistaa eikä määräaikaisuuksia jatkaa. Katsokaahan vähän vuodenaikaisia puheitanne, mitä viestiä te olette täällä tästä poliisin rahojen hallinnasta kertonut.

Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa herra puhemies! Kyllä tämä on vakavaa tekstiä, kun Poliisi & Oikeus -lehdessä etusivulla suurin kirjaimin lukee "Petetyt toiveet" ja siinä poliisien ammattiliitto kuvailee niitä epävarmoja työskentelyolosuhteita, joissa he joutuvat tekemään työtä. Eikö tämä pitäisi kestävämmällä ja vähän pidemmällä sihdillä pystyä ratkaisemaan? Siinä, mitä ministeri Holmlund sanoi siitä, että määräaikaisista virkasuhteista pyritään eroon, vielä kannustaisin ministeriä tähän suuntaan toimimaan, koska se epävarmuus — useimmiten tämä koskee nimittäin nuoria poliiseja — on se pahin juttu. He eivät uskalla elämäänsä järjestää, kun he ovat pätkätöissä.

Kysyisin: Millä aikavälillä tässä nyt alkaa jotakin tapahtua? Ymmärrän, että hallintoa on uudistettu, mutta toivoisin, että liikuttaisiin ripeästi ja saataisiin pysyviä työsuhteita ja virkasuhteita meidän poliisille.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Peitetoiminta on luonteeltaan sellaista, että sen onnistumista ja myöskin oikeudellista relevanssia voidaan käytännössä arvioida vasta jälkikäteen. Nyt itselläni on ollut tilaisuus, kuten nyt Suomen kansalla laajemminkin, arvioida tätä yhden tapauksen puitteissa, joka on ollut todella murheellista seurattavaa, kun poliisit ovat käräjöineet milloin missäkin paikassa. Siitä voi nyt ainakin päätellä sen, että tätä lakia peitetoiminnan osalta varmasti tarvitaan, mutta yhdyn kyllä ed. Södermanin täällä esittämään kriittiseen huoleen tämän asian osalta.

Totta kai pitää pitää huoli siitä, että peitetoimintaan osallistuvien poliisien tilanne ja myöskin oikeusturva turvataan, mutta kyllä pitää tietenkin myöskin peitetoiminnan kohteitten oikeusturva turvata. On jotenkin syntynyt semmoinen käsitys, että kun keskustellaan siitä, kenen oikeusturva poliisin toimissa on yleensä enemmän uhattuna, niin jotenkin on tullut semmoinen tuntuma, että useimmiten kuitenkin sen asiakkaan.

Ministeri Holmlund täällä totesi, että luottamus poliisiin heikkenee kymmenen vuoden päästä, jos poliiseja koulutetaan liikaa. Minä kyllä epäilen, että luottamus poliisiin saattaa heiketä kymmenen minuutin päästä, jos poliiseja koulutetaan liian vähän tai poliiseja rekrytoidaan liian vähän ja he eivät sen takia ehdi riittävän ajoissa paikalle. Kyllä tässäkin suhteessa ongelma on enemmän tähän suuntaan kuin siihen toiseen suuntaan.

Sisäasiainministeri Anne Holmlund

Arvoisa puhemies! Haluan heti korjata yhden väärän käsityksen. En todellakaan sanonut, että se, että koulutetaan liikaa tai liian vähän, heikentäisi luottamusta, vaan se, että sisäänottoa lisätään ja lasketaan tasoa eli rajaa madalletaan. Se vaikuttaa ilman muuta siihen. Minusta on hyvin tärkeää, että kun valitsemme poliisiammattikorkeakouluun opiskelijoita, pyrimme saamaan sellaisen opiskelija-aineksen — pahoittelen tietenkin sanaa aines, kun puhutaan ihmisistä — on erinomaisen tärkeää, että me saamme parhaan mahdollisen opiskelija-aineksen, koska sitä kautta me pääsemme myös paljon paremmin pitämään yllä sitä, että poliisin toiminta on kaikissa vaiheissa luotettavaa. Näin minä totesin, en niin kuin te väitätte.

Erkki Virtanen /vas(vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! En minäkään ministerin tarkoitusta epäile sinänsä, mutta kun te sanoitte muistaakseni tarkasti, että jos kaikki otetaan koulutettavaksi... Totta kai on selvää, että kaikkia halukkaita ei tietysti voidakaan kouluttaa, mutta jos koulutettavia ei ole riittävästi, niin kyllä se väistämättä sitten johtaa työvoimapulaan. Nyt ongelmahan on ollut tietenkin toisensuuntainen eli koulutettuja on nimenomaan ollut liikaa ja ehkä sitä tasoakin on voitu turvata. Ongelma on tullut siitä, että kun näitä koulutettuja ei ole palkattu, niin sitten myöskin ne palvelut, joita heidän pitäisi ihmisille tarjota, ennen kaikkea keskeiset turvallisuuspalvelut, ovat joutuneet kyseenalaisiksi. Siinä on toki tämä keskeinen ongelma. En minäkään halua, että poliisin tasoa laskettaisiin, mutta haluan, että voimavaroja on riittävästi, jotta poliisin korkeatasoista koulutusta voidaan käyttää ihmisten hyväksi.

Matti Saarinen /sd(vastauspuheenvuoro):

Herra puhemies! Mielestäni ministeri selitti ihan selkokielellä tämän asian. Minä ymmärsin sen aivan siten kuin ministeri toisellakin kertaa sen vielä kertoi. Mutta syy, miksi pyysin vastauspuheenvuoron, on juuri se, että on äärettömän tärkeätä, että meillä on korkeatasoisia, osaavia poliiseja, ja silloin ei voida rimaa laskea ammatillisessa koulutuksessa liian alas.

Miksi tulee tällainen notkahdus, että poliisin tehtävät eivät ole kiinnostaneet? Nimenomaan sen tähden, kun ne työmarkkinanäkymät olivat niin heikot. Silloinhan poliisikokelaat reagoivat siihen. Eivät he lähde kokeisiin eivätkä pyri sille alalle, koska siellä ei ole kunnon tulevaisuutta tarjolla. Tämän vuoksi olisi valtavan tärkeää, että siellä olisi pysyvä virka, vaikka se on kapea: valtion leipä on kapea ja pitkä leipä. Se pitäisi olla pitkällä aikavälillä ratkaistu, että niillä ihmisillä, jotka sinne suuntautuvat ja lähtevät kokeisiin, olisi varmuus tulevaisuudesta. Uskon, että silloin myöskin löytyy hakijoita ammattikorkeakouluun ja he ovat myöskin alalle sopivia ja soveltuvat niihin tehtäviin.

Tuulikki Ukkola /kok:

Arvoisa puhemies! Minä kysyn nyt toisen kerran ministeri Braxilta: minkälaisia voisivat olla ne rikokset, joiden selvittämiseksi on pakko mennä toimittajan kotiin, joiden selvittämiseksi on pakko tehdä kotietsintä lehtien toimituksiin, joiden selvittämiseksi on pakko tehdä kotietsintä asianajajan toimistoon?

Toinen asia on sitten se, että jos nämä edellytykset sille, milloin toimittajan lähdesuoja voidaan murtaa, ovat lievemmät kuin tämänhetkisessä laissa, niin silloin tässä on kysymys Troijan puuhevosesta, joka on sinne ujutettu. Minä muistutan ministeri Braxia ja ylipäätään tätä valtakuntaa siitä, että Suomi on saanut 15 sananvapaustuomiota Euroopan neuvostosta. Se ei ole kunniaksi tälle maalle, ja se ei ole kunniaksi Suomelle, jos me alamme murtaa piiloisesti lähdesuojaa. Meidän lähdesuoja on tällä hetkellä ihan hyvässä kunnossa, kun sitä ei lähdetty murtamaan sen komitean esityksen perusteella, jolloin lähdesuoja olisi jo esitutkinnassa tullut murrettavaksi.

Meillä jostain syystä halutaan päästä toimittajiin kiinni. Meillä on kolme kertaa jo tätä ennen yritetty lähdesuojaa murtaa, ensimmäisen kerran jo 1985, toisen kerran Louekoski 1989—1990 ja kolmannen kerran 1990-luvun lopussa. Minä huomautan myös siitä, että 1990-luvun oikeusministerin Kari Häkämiehen aikana tehtiin laaja salassapitoluettelo. Aikaisemmin salassa pidettäviä asioita oli ehkä muutama, nyt on 40 asiaa, jotka on laissa määrätty salaisiksi. (Puhemies: 2 minuuttia!) Saa siinä temppuilla sitten.

Oikeusministeri Tuija Brax

Arvoisa herra puhemies! Huomasin, etten vastannut ed. Ukkolan kysymykseen, koska vastasin siihen jo kertaalleen, mutta vastaan nyt uudelleen.

Ei, lähdesuoja ei tässä laissa miltään osin murru. Sen sijaan toimittajien lähdesuoja paranee merkittävästi. Kun nyt kotietsintä voidaan tehdä ilman tuomioistuimen lupaa ja ilman valtuutettua, joka nimenomaisesti vielä koko ajan valvoo, että muun muassa lähdesuojaa ei lainvastaisesti murreta, niin tämä esitys parantaa merkittävässä määrin toimittajien suojaa.

Esitutkintaa ei muuteta, niin että esitutkintaa ei saa lähdesuoja-asiassa tehdä, ellei ole ne samat kriteerit kuin nytkin eli se 6 vuoden rangaistusuhka, eli siis mikään ei muutu esitutkinnan osalta. Mutta jos toimittaja tekee itse vaikkapa veropetoksen omassa verotuksessaan, niin on päivänselvää, että ei toimittajalla silloin ole sen kummempaa suojaa tietokoneella kuin muullakaan kansalaisella, ja silloinkin siis näissä tilanteissa kotietsinnässä on suoja sille, ettei sieltä samalla lähde mitään. Tänä päivänä tätä suojaa ei ole eikä ole mitään tuomioistuinlupaa, mutta jatkossa on. Eli tämä on merkittävä uudistus oikeaan suuntaan.

Jacob Söderman /sd:

Arvoisa puhemies! Kun oli puhetta tästä erillislaista, niin Kimmo Hakonen tässä lausunnossaan nimenomaan puhuu siitä, että kaikki nämä peitetoiminnan kaltaiset tiedonhankinnat, jotka hän luettelee, ja muut tiedonhankintaan liittyvät ongelmat liittyvät kaikki yksinomaan tähän poliisitoiminnan kokonaisuuden kannalta varsin kapeaan tehtäväalueeseen. Eli minä olen kyllä ymmärtänyt sen niin, että hänen ajatuksensa oli se, että nämä olisivat erillisessä laissa eikä välttämättä tulisi mitään uusia valvontakeinoja, joita minun on vähän vaikea kuvitellakaan. Minä olen lukenut George Orwellin teoksen Vuonna 1984, eikä hänkään keksinyt mitään kummempaa. Tämän vuoksi minä tästä puhuin.

Sitten tämä valvonta, ministeri Holmlund. Niin kuin minä sanoin, minä olen ollut tässä valvonnassa mukana. Nyt on suuri ero tällä muodollisella valvonnalla, että valiokunta käy näissä yksiköissä. Varmaan ne hyvin vilpittömästi kertovat toiminnastaan, tai kantelusta tulee kirjallinen selvitys. Minä uskon, että nyt olisi tarpeellinen tämmöinen asiantunteva elin, joka ei olisi poliisiylijohtajan alainen, jossa olisi kokeneita poliisimiehiä ja joka nopeasti oikeamielisellä tavalla tutkisi, mitä todella on tapahtunut nimenomaan silloin, kun näitä pakkokeinoja on käytetty ja kun julkisuudessa tai kantelussa on esitetty väite, että jokin on mennyt väärin.

Minä en nimittäin usko tähän nykyiseen ideaan, että syyttäjä on tutkinnanjohtaja ja että se selvittää asian. Minä uskoisin vähän kokeneempaan johtoon, mutta tässä me nyt olemme eri mieltä. Minä nyt kuitenkin vielä toistan sen, että minusta tämä vaikuttaa aika paljon perustuslakivaliokunnan kantaan, että suostutaanko mihinkään valvontaan vai ei.

Sisäasiainministeri  Anne  Holmlund

Arvoisa herra puhemies! Hukkasin tässä jo paperini, mutta ehkä muistan ulkoa, mitä edustajat ovat kysyneet. Yleensä kirjoittelen tuolla hieman taustoja itsellenikin.

Ensinnäkin, jos me pohdimme tilannetta, jossa itse olen aloittanut sisäasiainministerinä: Poliisin koulutusmäärät on vahvistettu aivan liian korkeiksi verrattuna kehysratkaisuihin. Toki jokainen meistä voi tehdä mielestään mukavia ratkaisuja eli päättää suurista koulutusmääristä, jos samanaikaisesti ei kuitenkaan varaa kehyksiin rahaa. Tästähän on ollut kyse. Minun aikanani on 85 miljoonalla paikattu tätä tilannetta. Ihan suoraan työttömien poliisien työllistämiseen on käytetty 11,6 miljoonaa.

Muistan nähneeni jonkun kuvan menneiltä vuosilta, kun ed. Rajamäki vei 1 miljoonan euron shekin tai muun vastaavan asiakirjan paikallispoliisille, ja siitä tehtiin suuri juttu. En ole tehnyt yhdestäkään näistä 11,6 miljoonasta minkään asteista juttua, ja mielestäni ei ole myöskään syytä, koska on jokaisen ministerin velvollisuus huolehtia ilman dramatiikkaa ja ilman turhanaikaista mediajulkisuutta näistä kysymyksistä, ja siitä olen pitänyt huolen.

Ed. Rajamäki, se poliisin laskenta, jonka minä olen teidän jäljiltänne perinyt, on ollut todella huonossa jamassa. En tiedä, oletteko ollut kovin hyvin perillä, ja täytyy sanoa, että kovin suurta vakuuttavuutta ei mielestäni tuo se, että olette nyt ainakin puolitoista vuotta väittänyt, että minä olen lopettanut niin sanotun Put-yksikön krp:n toiminnasta. Kyseinen hanke on päättynyt vuonna 2006, ja se on sulautettu keskusrikospoliisin talousrikollisuuden tutkintalinjaan 1.1.2007, teidän aikananne. Sama on toimitettu kirjallisesti ed. Heinäluoman kysymykseen vastauksena. Voitte häneltä tarkistaa asian. Kyseessä on Poliisihallituksen ja poliisiylijohtajan allekirjoittama paperi. (Ed. Rajamäki: Ei kai vaan Paatero allekirjoittanut?) Eli ette kovin vakuuttavaa kuvaa valitettavasti toiminnastanne kyllä anna. Asia löytyy myös krp:n omasta toimintakertomuksesta vuodelta 2007. (Ed. Rajamäki: 2008!) — Vuodelta 2007 löytyy internetistä, olkaa hyvä ja etsikää. Voin toimittaa teille henkilökohtaisesti kyseisen asian.

Eli mielestäni on syytä muistaa, missä kohtaa missäkin paikassa joudutaan menemään eteenpäin näissä kysymyksissä. Tärkeintä on kuitenkin se, että me pääsemme pitkän linjan suunnitelmallisuuteen, niin kuin ed. Saarinen esille nosti. Olen tismalleen samaa mieltä. Mutta kun tilanne on se, että minä yritän nyt huolehtia, että minun seuraajani ei joudu samanlaiseen soppaan kuin minä olen joutunut edeltäjäni jäljiltä, ja siitähän tässä on ollut kyse, valitettavasti. (Ed. Rajamäki: Voi hyvänen aika!)

Olen ensimmäiset talousarviot joutunut tekemään lääninjohtojen kanssa yhteistyössä, koska kolmiportaisen mallin myötä on ollut täysin epäselvää se, miten kunkin läänin alueella resursseja jaetaan, ja olin tyrmistynyt saatuani tämän tiedon. En tiedä, onko se kantautunut teille vieläkään, mutta jos ei ole, niin tässä on. Olkaa hyvä, nyt kerroin sen teille. (Ed. Rajamäki: No ei todella ole!)

Arvoisa puhemies! Huomaan, että tuossa kello jo vilkkuu, ja ettei tämä vallan känäämiseksi mene, niin menen tuonne paikalleni vielä kuuntelemaan hetkeksi aikaa tätä keskustelua ja katson, että jos löytyy asiallisia kysymyksiä, niin niihin vastaan, ja mikä ettei vaikka asiattomiinkin.

Kari Rajamäki /sd(vastauspuheenvuoro):

Puhemies! Ymmärrän, että nyt kovasti poliisiylijohtaja Paateron kanssa aletaan tällaista minun mielestäni tarpeetonta yhden puolueen strategiaa rakennella. Minä varoittaisin tästä poliisijohdon poliittisesta luotettavuudesta. Poliisijohdon kanssa on johdettu poliisia, sisäasiainministeriötä myös edellisellä kaudella. Kehysratkaisut tehtiin VM:n kanssa ja koulutusmäärät otettiin eläköityvien määrä huomioon ottaen. Te olette kehyksien osalta ja tuottavuusohjelman osalta tehnyt kovempia sitoumuksia, ja tämä on yksi tausta.

Toinen asia, tämä pimeän ulkomaisen työvoiman valvontayksikkö, joka perustettiin vuoden 2004 alusta. Sitä ei ole koskaan minun määräyksestäni lakkautettu eikä minun tieten, vaan minä nimenomaan linjasin sen pysyväksi, ja se täytyy sanoa, että se onkin mielenkiintoinen asia, millä tavalla se on poliisin sisällä siinä tapauksessa tehty. (Puhemies: Minuutti täynnä!) Poliisin Put-hankkeen raportista löytyy tieto 2008 joulukuusta, ja te olette täällä 2009 marraskuussa todennut, että se on sulautettu. (Puhemies: Minuutti!) Kaksi ja puoli vuotta meni, että te olette ollut näköjään tietämätön myös siitä asiasta.

Juha Mieto /kesk:

Arvoisa puhemies! Viime aikoina on ollu monella eri sektorilla esillä kiusaaminen, ja kiusaaminen on torella vakava ongelma. Se on paljon vakavampi kuin voirahan kuvitella. Myös esimiestasolla poliisin sisältä on tullut tällainen tapaus esille. Onko ministeri yhtään huolissaan siitä, että ammutahan niin sanotusti puskista? Kun Suomen Pankista Salo lähti eläkkeelle ja keskustan puoluesihteeri Korhosen työsuhre loppu, niin molemmat väittävät, että heitä on kiusattu. Eikö puskista puhuminen ole siinä mielessä vakavaa, että se saattaa pistää epiremian pystyhyn ympäri Suomen eri työmailla? Ja tästä jos tuloo niin sanottu epidemia, on viranomaisille valitettavasti paljon työmaata. Onko ministeri huolissaan tästä kehityksestä?

Mauri Salo /kesk:

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen esitys eduskunnalle esitutkintalain ja pakkokeinolain säädösten uudistamisesta on hyvä lakiehdotus. Siinä on paljon sisällä sellaisia asioita, joita on jo vuosikaudet myöskin lakivaliokunnassa lain auki ollessa yritetty sen sisälle saada. Poliisille tarvitaan uusia toimintavaltuuksia ja -mahdollisuuksia, koska rikolliset juoksevat edelleen kaksi askelta edellä. Siksi todella on perusteltua myöskin soluttautuminen ja peitetoiminta. Se, kyetäänkö myös riittävän huolellisesti varautumaan sitten poliisimiehen paljastumiseen ja siitä johtuviin ongelmiin, on tietenkin iso kysymys.

Täällä on käyty keskustelua myöskin poliisin määrärahoista, poliisin budjetista. Kyllä varmasti määrärahoja kohtuullisesti on, mutta toisaalta kihlakuntauudistuksen myötä ja poliisien uudelleenjärjestelyjen osalta tuolla pienemmissä keskuksissa on tultu siihen tulemaan, että siellä rikostilastot kaunistuvat, koska siellä ei enää kannata tehdä ilmoituksia, koska poliisit eivät tule paikalle, ja siitä johtuen mennään aina vaan huonompaan ja huonompaan suuntaan. Toivonkin, että nyt, kun näistä asioista käydään myöskin poliisihallinnossa keskustelua tämän lainkin myötä, pidettäisiin huoli myöskin poliisien saatavuudesta koko maassa tasapuolisesti.

Ben Zyskowicz /kok:

Arvoisa herra puhemies! Lyhyesti kiinnitän huomiota kahteen asiaan.

Ensimmäinen on törkeiden rikosten valmistelun kriminalisointi. Olen useammin täällä eduskunnassa, ja samoin eräät muut edustajat, kiinnittänyt huomiota siihen, että Suomessa vain eräiden kaikkein törkeimpien rikosten valmistelu on kriminalisoitu. Sen sijaan esimerkiksi ryöstöä ja murhaa ja muuta voidaan rauhassa valmistella. Poliisi ihan käytännössä esimerkiksi näissä rahankuljetusautojen ryöstötilanteissa on joutunut vierestä katsomaan, kun vakavaa rikosta valmistellaan ilman, että siihen on voitu puuttua. Puuttumiseksi on pitänyt valita sellainen ajankohta, jolloin tämä valmistelu on edennyt jo yrityksen asteelle. Sitten rosvot tuomioistuimessa kiistävät rikoksen ja sanovat, että ei mitään yritystä ollut siinä vaiheessa vielä käsillä, että tarkoitus oli itse asiassa siinä vaiheessa perua koko juttu. Eli peräänkuulutan sitä, että oikeusministeriössä myös näiden monien törkeiden rikosten valmistelu kriminalisoitaisiin.

Toinen hyvin vakava aihe on tuomioistuinlaitoksen resurssiongelmat. Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo on 23. päivä lokakuuta toimittanut valtiovarainvaliokunnalle ensi vuoden budjetin käsittelyyn liittyvän muistion, jossa hän on erittäin painokkaasti ja erittäin perustellusti kiinnittänyt huomiota niihin resurssivajeisiin, joita meillä tänä päivänä tuomioistuinlaitoksessa on. On ihan selvää, että tämä johtaa muun muassa oikeusjuttujen aiheettomaan pitkittymiseen ja vähentää kansalaisten oikeusturvaa. Toivon todella, että valtiovarainvaliokunnassa, kun pieniä muutoksia ensi vuoden budjettiin tehdään, nämä presidentti Koskelon ajatukset otetaan vakavasti.

Sisäasiainministeri  Anne  Holmlund

Arvoisa puhemies! Ed. Miedon kysymystä kuuntelin valitettavasti hieman herpaantuneena, koska vaihdoin tuossa muutaman sanan ed. Södermanin kanssa. Oletan, että hän kysyi työpaikkakiusaamiseen liittyvistä kysymyksistä. (Ed. Mieto: Kyllä!)

On tietysti aivan selvää, että työpaikkakiusaamiseen liittyvät väitteet pitää aina ottaa erittäin vakavasti. Sen takia on tietysti erittäin tärkeää, että muun muassa suojelupoliisin osalta tällä hetkellä Poliisihallitus ja poliisiylijohtaja selvittävät, mistä oikeastaan on kyse. On tietysti tärkeää se, että voidaan yksilöidä, mitä tarkoitetaan, keitä tarkoitetaan, jotta asia voidaan selvittää. Aina tärkeintä on saada selville, mistä on kyse ja mitä on tapahtunut, jolloin sitten voidaan edetä. Mutta aina tietysti tällaiset kysymykset otetaan hyvin vakavasti ja katsotaan, mitä niiden takaa mahdollisesti löytyy vai löytyykö sieltä sitten mitään erityistä. Sitä pidän kuitenkin hyvin tärkeänä, että niihin puututaan. Toivon kuitenkin, ettei tämä nyt epidemiaksi sentään ylly.

Mutta ehkä yhteiskunnallisesta näkökulmasta kuitenkaan, jos pohdimme hieman laajemmalti työpaikkakiusaamista, en pidä lainkaan huonona, että siitä keskustellaan julkisuudessa yleisellä tasolla, koska luulen, että aika moni on kuitenkin tällaista joutunut elämässään kokemaan. Se ei ole tietenkään sellaista, mitä suomalaiseen työelämään on hyvä jättää, vaan se pitää pyrkiä poistamaan ja löytämään siihen myös aivan konkreettisia ratkaisuja.

Ed. Mauri Salolle minun on kyllä todettava, että en kyllä yhdy näihin hänen synkkiin käsityksiinsä siitä, että poliisi ei tule ja poliisia ei näy. (Ed. Mauri Salo: Ei ne tule Somerolle ainakaan!) — En tiedä ihan tarkkaan joka ikisen kunnan tilannetta. Minulla ei tietenkään sellaista tilastoa tässä voi olla, kuten varmaan ymmärrätte. — Jos katsomme poliisin varsin tuoreen barometrin arvioita, niin siinähän muun muassa kansalaisten mielestä poliisin näkyvyys on parantunut ja lisääntynyt. Eli kuitenkin se mielikuva selkeästi, mikä suomalaisilla poliisista on, on se, että poliisin toiminta on parantunut tältä osin. Siellä on monta muutakin erittäin hyvää esimerkkiä tähän liittyen.

Oikeastaan, viitaten vielä hyvin lyhyesti ed. Zyskowiczin esille nostamaan asiaan, kriminalisointikysymykset ja rikoslaki kuuluvat ministeri Braxille, ja koska hän ei ole tässä salissa enää läsnä, en lähde ottamaan rikoslakiin hänen osaltaan kantaa. Eli ehkä hän vastaa tähän kysymykseen sitten käytännössä myöhemmin.

Mitä tulee ed. Rajamäen viittauksiin poliisihallinnosta ja politiikasta, minä kyllä pitäisin varsin pientä suuta näistä kysymyksistä. Eli en pidä kyllä kovinkaan järkevänä sitä, että avaamme kaikkia niitä kysymyksiä, joita edeltäjäni aikana on tehty, koska siellä ei ole kovin kunniakasta listattavaa. Mutta ei enempää myöskään ed. Rajamäen asioista, koska hän ei enää ole salissa.

Raimo Vistbacka /ps:

Arvoisa herra puhemies! En tiedä, ymmärsinkö oikein silloin, kun aloitettiin, että voi päiväjärjestyksen ensimmäisestä ja toisesta asiasta yhdessä puhua tässä vaiheessa. (Puhemies: Kyllä voi.)

Arvoisa puhemies! Kun olen silmäillyt näitä kahta hallituksen esitystä — sivuja on toista tuhatta — ja hieman pääasiallista sisältöä yrittänyt opetella, niin itselleni on tullut vaan se käsitys, että kun täällä puhutaan hyvin herkistä asioista nimenomaan periaatetasolla myöskin poliisihenkilöstön osalta ja myöskin syylliseksi epäiltyjen ja kansalaisten osalta, niin täällä on paljon tulkinnanvaraisuuksia. Toivoisin, että ministeri ainakin sitten antaisi asianomaiselle valiokunnalle — ilmeisesti lakivaliokunta on mietintöä antava valiokunta — mahdollisuuden, että niitä tarkennuksia voitaisiin tehdä, koska liikutaan hyvin herkällä alueella. Tietysti oma ongelmansa on se, riittääkö aika sillä tavoin, koska nyt on niin tärkeistä asioista ja kansalaisia koskettavista kysymyksistä kysymys myöskin tuolla kentällä.

Sisäasiainministeri Anne Holmlund

Arvoisa puhemies! Ihan lyhyesti vielä tähän ed. Vistbackan esille nostamaan kysymykseen. Tämä kokonaisuus, eli poliisilaki ja toisaalta esitutkinta- ja pakkokeinolaki, on erittäin hyvässä yhteistyössä oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön kesken valmisteltu. Meillä on tässä ollut myös yhteinen työryhmä, joka on ottanut pöydälle kaikki pulmakysymykset. Tarkoitus on se, että myös nämä lait valmistellaan sekä hallinto- että lakivaliokunnassa, tietenkin eduskunnan tahdon mukaisesti, ja silloin tietysti tärkeää on se, että myös hyvä yhteistyö valiokuntien kesken toimii ja katsotaan tämä asia kokonaisuutena, koska se on täysin välttämätöntä, jotta tälle lakikokonaisuudelle asetetut vaatimukset ja se kokonaisuus pysyvät selkeästi hallinnassa, ja tullaan katsomaan tämä kahden ison paketin kokonaisuus sillä tavoin, että päädymme siihen hyvään lopputulemaan, mitä on alun perin ajateltu.

Juha Mieto /kesk:

Arvoisa puhemies! Ministerille yks kysymys olis vielä, ja se olis se, että ku äsköön kysyyn, että Suomen Pankin Salo kun lähti eläkkeelle, samoin Korhonen keskustan puoluesihteerin tentiltä, ja työsuhre oli päättyny, niin eikö se näin oo, jotta se on raukkamaista ruveta silloon sanoo, että mua on kiusattu, jotta eikö silloon yleensä nämä työasiat pirä tuora esille, kun on työsuhde päällä. Olis ainakin korrektia. Sitä se epidemia tarkootti, jotta jos kaikki rupiaa kymmenen vuoden päästä työsuhteen päättymisen jälkehen tuomahan esille, jotta mua on silloon kiusattu, niin kyllä tämä alakaa olohon löperö yhteiskunta ja ennen kaikkea kyllä tuloo virkavallalle kuulkaa turhaa työtä.

Kalle Jokinen /kok:

Arvoisa puhemies! Poliisin esitutkinta- ja pakkokeinolain kokonaisuudistus on valtavan laaja. Tämä hallituksen esitys käsittää lähes tuhat sivua, ja kolmella asiantuntijavaliokunnalla riittää kyllä työtä, ennen kuin nämä lait tulevat uudelleen tänne suureen saliin. Toivon, että lakipaketit saadaan perusteellisen ruotimisen jälkeen vietyä kunnolla läpi ennen valtiopäivien päättymistä.

Täällä keskustelussa on kummunnut esille ikään kuin vastakkainasettelua kansalaisten ja poliisin välillä, ja mielestäni se on täysin aiheetonta, koska poliisi on kansalaisten ja yhteiskunnan palvelija. Poliisi tekee työtä rikoksen uhrien puolesta ja yhteiskunnan puolesta ja erityisesti rikosten uhrien puolesta silloin, kun heidän säädettyjä oikeuksiaan on loukattu. Suomalainen poliisi ei kuitenkaan loukkaa rosvojenkaan oikeuksia yhtään enempää kuin on lainsäädännön puitteissa mahdollista rikoksen selvittämiseksi. Yhteiskunta antaa poliisille sellaiset työkalut ja juuri niin hyvän lainsäädännön, kuinka korkealle yhteiskunta arvostaa kansalaistensa oikeuksien loukkaamattomuutta.

Poliisilain ykköspykälässä on määritelty poliisien tehtävät, ja tuo järjestys on minulle aina ollut erityisen tärkeä, varsinkin siinä kohtaa, kun puhutaan, että poliisin tehtävänä on rikosten ennalta estäminen. Vasta sen jälkeen tulee rikosten paljastaminen, selvittäminen ja syyteharkintaan saattaminen. Poliisi tekeekin tärkeää työtä juuri ennalta estämisen saralla.

Tuntuu, että tässä keskustelussa monen tässäkin salissa vaikuttavan edustajan käsitystä poliisin työstä ohjaa valitettavan paljon elokuvien ja televisiosarjojen virheellinen ja viihteellinen kuva. Täälläkin keskustelussa on niihin viitattu. Kun esimerkiksi puhuttiin kotietsinnöistä, tuli mieleen, että siellä vaikuttavat nämä elokuvien kotietsinnät, joissa mennään koteihin ja heitellään kaapeista tavarat sikin sokin. Sellaista kotietsintää Suomessa ei poliisi tee.

Täällä on myös tuotu esille, että rampataan aiheettomasti ihmisten kodeissa ikään kuin häiritsemässä kotirauhaa ja tulisi harkita sitä, että lupa kotietsintöihin annettaisiin vain tuomioistuimen määräyksellä. Jos näin tehtäisiin, silloin taas annettaisiin lisää suojaa rikollisille ja heille lisää etumatkaa ja aikaa hävittää todisteaineistoa ja sillä lailla rikosten uhrien asemaa jälleen heikennettäisiin.

Arvoisa puhemies! Nostan esille vain yhden yksittäisen pykälän tuosta poliisilain esityksestä, ja se on 17 §, joka koskee voimakeinojen käyttöä. Tuossa pykälässä esitetään virkavastuun liittämistä hätävarjelutilanteeseen. Hätävarjelun säännöksen suoja virkatehtävissä olevaa poliisimiestä kohtaan olisi siis erilainen kuin siviilihenkilöllä, joka joutuu äkillisen hyökkäyksen kohteeksi. Perusteluissa todetaan, että poliisimiehen toiminnalle voidaan asettaa korkeammat vaatimukset kuin tavalliselle kansalaiselle. Se onkin totta, että poliisimiehellä on paremmat valmiudet kohdata äkillinen hyökkäys, koska hänellä on siihen koulutus. Perustelussa mainitaan, että virantoimituksessa poliisimiehen katsotaan olevan myös silloin, kun hän on velvoitettu ryhtymään toimenpiteisiin myös vapaa-aikana.

Virkavastuun liittäminen hätävarjeluun tarkoittaisi, että hätävarjelun liioittelutapauksissa tulisi poliisimiehille ja poliisinaisille rangaistusbonus, kun asiaa käsiteltäisiin myös virkarikoksena ja sen seurauksena olisi virkamiesoikeudelliset seuraukset. Tämä kuulostaa kohtuuttomalta ja saattaa johtaa äkillisissä väkivaltatilanteissa jopa hätävarjelusta pidättäytymiseen ja sen seurauksena vakavaan henkeen tai terveyteen kohdistuvaan seuraamukseen. Erityisesti kotihälytystehtävät ovat niitä tilanteita, jossa hätävarjelutilanne voi tulla nopeasti silmille. Tällöin olemassa olevalla hätävarjelulainsäädännöllä poliisi voi suojata paikalla olevia, hyökkäyksen kohteeksi joutuvia perheenjäseniä, muita sivullisia, partiokaveria tai itseään.

Kuten tiedetään, hätävarjelun oikeutuksen ja hätävarjelun liioittelun raja on pikatilanteissa veteen piirretty viiva. Ja mikäli poliisin hätävarjelun käytön kynnystä nostetaan, uskon, että sillä saattaa olla vaikutusta myös poliisin käyttämiin toimintataktiikoihin. Esimerkiksi kotihälytystilanteissa voidaan ajautua siihen, että odotetaan, että voimaa on paikalla riittävästi ja useampi partio ja pystytään varautumaan kaikkiin mahdollisiin äkillisiin tilanteisiin. Ja se ei ole ainakaan niiden ihmisten etu, jotka siellä kotihälytystilanteessa odottavat sitä poliisin nopeaa paikalletuloa ja apua siihen tilanteeseen.

Vielä lopuksi, arvoisa puhemies, nostan esille tuosta samasta 17 §:stä ihan hyvän havainnon: siihen on kirjattu, että poliisilla on oikeus Puolustusvoimien avustuksella, siis virka-apuna, käyttää myös sotilaallisia voimakeinoja terrorismirikoksen estämiseksi tai keskeyttämiseksi. Tämä on aivan aiheellinen lisäys niiden tilanteiden varalta, joihin ei koskaan toivota jouduttavan.