Täysistunnon pöytäkirja 114/2010 vp

PTK 114/2010 vp

114. TIISTAINA 16. MARRASKUUTA 2010 kello 14.01

Tarkistettu versio 2.0

7) Hallituksen esitys laiksi työttömyysturvalain 4 ja 6 luvun väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

 

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Kutakuinkin tasan vuosi sitten tässä salissa keskusteltiin tästä samasta laista. Kun lakiesitys silloin valitettavasti hyväksyttiin nykyisessä muodossaan ja sitä nyt esitetään jatkettavaksi vuodella, on syytä palauttaa mieliin, miksi minä ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmä, ja olivat siinä onneksi toverit sosialidemokraatitkin mukana, vastustimme tämän hyväksymistä tässä muodossa, jossa sitä nyt esitetään jatkettavaksi.

Kysehän on sinänsä tarpeellisesta muutoksesta, jolla turvataan työttömyysturvan maksaminen myöskin ensimmäiseltä lomautuspäivältä. Mutta tämä toteutustapa on sellainen, kuten perusteluistakin käy ilmi, että tästä hyötyvät vain ne työntekijät, joitten palkkataso on yli 3 200 euroa kuussa. 3 200 euron tuloilla tilanne on neutraali, mutta sitä pienemmillä tuloilla lomautetut kärsivät tästä muutoksesta, ovat siis nyt kärsineet jo vuoden. Perustelujen mukaan — joihin on tietenkin uskominen — kun palkkataso on 2 500 euroa kuukaudessa, kahden päivän lomautuksen ajalta päiväraha olisi viikossa 19 euroa ja kolmen päivän lomautuksen ajalta 13 euroa ja neljän päivän lomautuksen ajalta 6 euroa enemmän kuin esityksen mukaisessa mallissa. Vastaavasti lomautettujen tappio 2 000 euron kuukausipalkalla on 24, 16 ja 8 euroa. Tämä on sitä solidaarisuutta parhaimmillaan. Enemmän ansaitsevat hyötyvät, ja vähemmän ansaitsevat kärsivät. Tällaisia esityksiä tänne ei pitäisi tuoda.

Kun vuosi sitten sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli tätä asiaa, se ensinnäkin totesi, että perustuslakivaliokunta on lausunnossaan arvostellut työttömyysturvalakiin kohdistuvien muutosten toteuttamistapaa. Työttömyysturvalainsäädännön muutoksia tuodaan usein eduskunnan käsiteltäväksi erillisinä hankkeina. Tämä vaikeuttaa kokonaiskuvan saamista lainsäädännön muutosten vaikutuksista myös perusoikeuksien toteutumisen kannalta. Perustuslakivaliokunnan mielestä jatkossa olisi asianmukaisempaa pyrkiä kokoamaan useampia toisiinsa liittyviä muutosehdotuksia yhteen hallituksen esitykseen, ja sosiaali- ja terveysvaliokunta yhtyy tähän näkemykseen.

Montakos useampaa muutosehdotusta tähän jatkolakiesitykseen nyt sitten on tehty? Ei sitten ensimmäistäkään. Tämä yksi ja ainoa tässä on, ja koskien sitä kehitystä, jota sekä eduskunnan perustuslakivaliokunta että sosiaali- ja terveysvaliokunta on pitänyt välttämättömänä, ministeriö on viitannut kintaalla tässäkin asiassa eduskunnan tahdolle. Kun tämä mietintö hyväksyttiin tässä salissa, sehän tarkoittaa sitä, että se on eduskunnan ja Suomen kansan kanta tähän asiaan, mutta ei se nyt niin ministeriötä näyttänyt vaivaavan.

Sen lisäksi valiokunta halusi kiinnittää erityistä huomiota tähän epäoikeudenmukaisuuteen, joka syntyy, ja kirjasi tänne oikein lausuman. Siis valiokunnan lausumaehdotus, joka täällä salissa sitten hyväksyttiin, oli: "Eduskunta edellyttää, että työmarkkinatilannetta taantuman kuluessa seurataan ja tarvittaessa toteutetaan työttömyysturvan muutoksia, jotka turvaavat myös palvelualoilla ja muilla naisvaltaisilla matalapalkka-aloilla työskentelevien aseman, jos lomautukset alalla merkittävästi lisääntyvät."

Lakiesityksessä ei ole millään tavoin otettu huomioon tätä eduskunnan tahtoa, tässä tapauksessa lausumaksi kirjattua tahtoa. Lakiesityksessä kerrotaan, että lomautettuja on tällä ja tällä alalla niin ja niin paljon, mutta ei minkäänlaista arviota siitä, miten lomautukset ovat kehittyneet, puhumattakaan siitä, että olisi arvioitu, miten tämä lakiesitys on vaikuttanut eri tuloluokissa oleviin työntekijöihin. Minusta tämä on lähes eduskunnan halveksimista.

Arvoisa puhemies! Tässä on siis selkeästi tasa-arvo-ongelma, minkä sekä sosiaali- ja terveysvaliokunta että perustuslakivaliokunta ovat todenneet. Me esitimme vuosi sitten ratkaisua, jolla tämä ongelma voitaisiin helposti poistaa. Se olisi se, että sovitellun työttömyysturvan työaikaraja nostettaisiin 80 prosenttiin ja sovelletun päivärahan korvausasteen katto nostettaisiin 95 prosenttiin ensimmäisen lomautuspäivän osalta. Silloin koko tätä ongelmaa, joka tässä oli ja on edelleen, ei olisi syntynyt.

Arvoisa puhemies! Ellei valiokunnassa järki voita, mitä vähän epäilen, tulemme tekemään nämä muutosesitykset asian ensimmäisessä käsittelyssä, ja katsotaan sitten, joko järki tässä suuremmassa salissa voittaa.

Markus  Mustajärvi /vas:

Arvoisa puhemies! Ed. Erkki Virtanen kertoi hyvin valaisevasti ja seikkaperäisesti tämän hallituksen esityksen vaikutukset ja toi esille myöskin sen, mitä erittäin selviä heikkouksia tässä on. Tässä on päivänselvä mekanismi se, että tämä sortaa naisvaltaisia palvelualoja ja hyödyn saavat aivan jotkut muut. Mielenkiintoista on se, että tästä asiasta olivat sopimassa eivät suinkaan ne, jotka laskun maksavat, vaan aivan muut sopijatahot. Kyllä minä olen näin eduskunnan miesverkoston perustajajäsenenä hyvin huolissani niistä perusteluista, mitä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan edellisessä käsittelyssä, kun tämä asia oli pöydällä, esitettiin, koska ei kiistettykään sitä, etteikö tämä kohtele kaltoin naisia ja palvelualoja. Perusteluna käytettiin sitä, että koska tämä on määräaikainen laki ja näitä syrjittyjä on niin vähän, niin tämä syrjintä voidaan hyväksyä. Mutta minun mielestäni tämän tyyppiset perustelut eivät saa olla missään lainsäädännössä mukana. Paremminkin kyse oli siitä, että haettiin itselle vaan jonkunlaista hyvää omaatuntoa siitä, että tiedettiin itsekin, että ollaan tekemässä vääränlainen päätös. Kyse ei ole suinkaan siitä, että pelkästään arvosteltaisiin tätä esitystä, vaan jo edellisessä käsittelyssä oli hyvin selvät, konkreettiset parannusehdotukset, joilla nämä kaikki äsken kuvatut ongelmat olisi voitu välttää.

Erkki Virtanen /vas:

Arvoisa puhemies! Tämän lain keskeisin perustelu viime vuonna oli se, että tuli yllättävä taantuma, joka siis synnytti paljon lomautuksia, ja lailla pyrittiin korjaamaan lomautettujen asemaa, niin kuin korjattiinkin, mutta kaikkein pienipalkkaisimpien kustannuksella. Se keskeinen perustelu oli nimenomaan tämä lama. Sillä perusteltiin myöskin tämän lain määräaikaisuutta, eli katsotaan vuosi, miten se lama kehittyy, tarvitaanko tätä enää. Nyt kun lama on kehittynyt niin, että lomautustarve on, voisi sanoa, miltei ratkaisevasti sinänsä pienentynyt ja lomautusten määrätkin ovat pienentyneet, niin tässä lakiesityksessä ei arvioida edes sitä, mikä on tämän lain todellinen tarve tällä hetkellä.

Minä tiedän kyllä, mistä se johtuu, ettei sitä arvioida, mutta se perustelu on niin kestämätön, että sillä perusteella tätä jatkoa ei pitäisi sallia. Kysymys on siis työehtosopimuspolitiikasta, ja olisi tietysti toivottavaa, että se ei tällä tavalla heijastuisi jatkona edelleen mahdollisuuteen heikentää nimenomaan naisvaltaisten alojen työntekijöitten asemaa, kuten ed. Mustajärvi täällä totesi. Ja samaisen miesverkoston jäsenenä minäkin kyllä olen syvästi huolissani siitä, että tällä tavalla miesten ja naisten välistä epätasa-arvoa, joka pitäisi korjata, ei muuta kuin pahennetaan.

Markus  Mustajärvi /vas:

Arvoisa puhemies! Kun suomentaa sen, mistä oli kyse, niin kyse oli Teknologiateollisuuden ja Metalliliiton keskenään tekemästä sopimuksesta ja se sopimus tehtiin täysin kuulematta naisvaltaisia aloja. Jos ajatellaan, että perusteena käytetään lamaa ja määräaikaa ja sitä, että tämän syrjinnän kohteena on pieni kohderyhmä, marginaalinen ryhmä, niin mikään näistä perusteluista ei moraalisesti, ja minun mielestäni ei juridisestikaan, ole kyllä kestävä. Jos havaitaan joitain syrjiviä mekanismeja, jotka johtuvat lainsäädännöstä tai muusta, niin niihin pitää aina kyetä puuttumaan. Minusta on kyllä äärimmäisen hälyttävää se, että eduskunta on jo toista kertaa hyväksymässä, todennäköisesti hyväksymässä tälläkin kertaa, hallituksen esitystä, jossa on täysin yhdenvertaisuuslainsäädännön syrjintäkiellon vastaisia periaatteita jo sisään rakennettuna hallituksen esitykseen. Ihmettelen kyllä, että edes naisedustajat eivät ole tätä asiaa ottaneet omantunnonasiakseen.

Keskustelu päättyi.