Täysistunnon pöytäkirja 115/2012 vp

PTK 115/2012 vp

115. TORSTAINA 22. MARRASKUUTA 2012 kello 16.00

Tarkistettu versio 2.0

Liikenneselonteon virheellisten tietojen oikaiseminen

Kimmo Tiilikainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Suomen talous sukeltaa, ja keskustalla on vakava huoli Suomen talouden ja maakuntien elinvoiman kannalta elintärkeitten liikennehankkeitten rahoituksesta ja toteutuksesta. Toissa päivänä liikenneministeri Kyllönen kertoi eduskunnalle, että koko vaalikauden liikennepolitiikkaa ohjaava selonteko perustuu virheellisiin tietoihin ja kaikki vuosikymmenen liikennehankkeet joutuvat uudelleenarvioinnin kohteeksi. Vaadimme hallitukselta tiedonantoa asiasta, että hallitus olisi oikaissut virheelliset tiedot. Pääministeri Katainen kieltäytyi oikaisemasta virheellisiä tietoja. Pääministerin sijainen, valtiovarainministeri Urpilainen, oletteko te sitä mieltä, että hallituksella ei ole velvollisuutta oikaista koko liikennepolitiikkaa ohjaavan selonteon perusteissa olevia virheitä (Puhemies koputtaa) ja sen perusteella tehtyjä päätöksiä?

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Arvoisa puhemies! Uskon, että puoluetaustasta riippumatta me kaikki olemme samaa mieltä siitä, että se, mitä liikennehankkeiden valmistelun osalta on tapahtunut, on hyvin valitettavaa, koska ainakin minulla on se käsitys, että suomalaisessa hallintokulttuurissa on voitu luottaa niihin tietoihin, joita virkavalmistelussa meille ministereille ja ylipäänsä kansanedustajille esitellään ja tuotetaan. Näin ollen tämä rahoituskuilu tai -vaje, joka nyt on ilmennyt, on hyvin valitettava, ja hallitus on ilmoittanut omalta osaltansa palaavansa tähän asiaan osana kehysriihtä, kun me saamme ensinnäkin tarkat faktat ja tiedot näistä hankkeista ja sitten toisaalta pystymme myöskin arvioimaan, mikä taloustilanne on tulevina vuosina. Täällä juuri äsken kannettiin huolta meidän talousnäkymistämme, ja on tietenkin ymmärrettävää, että meidän täytyy myös yhdessä arvioida, pystymmekö me osoittamaan näihin hankkeisiin lisää rahaa vai tarvitsemmeko me ehkä noiden hankkeiden toteuttamiseen lisää aikaa. Tästä hallitus on tekemässä kehysriihen yhteydessä päätökset. (Puhemies koputtaa)

Mutta ministeri Kyllönen on mielestäni ansiokkaalla tavalla kyllä informoinut eduskuntaa, niin eduskuntaryhmien puheenjohtajia kuin valiokuntia, siitä, mitä on tapahtunut, (Puhemies koputtaa) ja ollut myöskin eduskunnan käytettävissä.

Kimmo  Tiilikainen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Keskusta ei tässä keskustelussa ole kaivannut syyllisiä eikä marttyyreitä. (Naurua) Me haluamme varmuutta liikenneselonteon hankkeitten toteutuksesta tulevaisuudessa.

Valtiovarainministeri Urpilainen, te vastaatte valtion rahankäyttöä koskevista esityksistä. Te esitätte budjetin eduskunnalle, te esittelette kehyspäätöksen eduskunnalle. Valtiovarainministeriöllä on äärimmäisen tarkan ministeriön maine. Kun on käynyt ilmi, että liikenne- ja viestintäministeriö ei ole onnistunut budjettiesitystä ja kehysesitystä laatiessaan sovittamaan sovittuja hankkeita tarjolla oleviin kehyksiin, miten on mahdollista, että edes valtiovarainministeriö ei ole huomannut, että varatut rahat eivät riitä suunniteltujen hankkeiden toteuttamiseen, ja miten te ministerinä aiotte vastata budjettivalmistelussanne sattuneesta virheestä?

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Arvoisa puhemies! Valtiovarainministeriö on ministeriö, jossa työskentelee erittäin ansioituneita virkamiehiä, ja luotan heidän asiantuntemukseensa ja osaamiseensa kuin vuoreen. Mutta meilläkin on rajat, ja sen takia myöskin meidän budjettivalmistelumme, totta kai, pohjaa siihen asiantuntemukseen, jota eri asiantuntijavirastot tuottavat asiantuntijaministeriöihin mutta sitä kautta sitten myöskin valtiovarainministeriöön. Tältä osin ei ole tietenkään mitään epäilystä, että me olisimme jollain lailla lähteneet kyseenalaistamaan niitä tietoja, joita esimerkiksi Liikennevirasto liikenne- ja viestintäministeriön kautta valtiovarainministeriöön on toimittanut. Sellaista resurssia meillä ei ole eikä asiantuntemusta, että me lähtisimme näitä asiakirjoja ja dokumentteja kyseenalaistamaan.

Mutta niin kuin totesin, tämä on erittäin valitettavaa kaikkien meidän kannalta. Minusta tällaista ei pitäisi tapahtua suomalaisessa hallintokulttuurissa. Sen takia on hyvä, että tämä on nostettu avoimesti myöskin keskusteluun ja tietoisuuteen ja nyt tähän asiaan kehysriihen yhteydessä palataan.

Mirja Vehkaperä /kesk:

Arvoisa puhemies! Keskustan eduskuntaryhmä on viikon ajan tarmokkaasti vaatinut vastauksia kahteen peruskysymykseen. Yksi on se, miten eduskuntaa on johdettu harhaan vaillinaisin perustein liikennepäätöshankkeita tehdessämme. Miten hallitus aikoo nyt oikaista tämän virheen? Me esitimme, että tiedonanto olisi mahdollinen, mutta kuten tiedämme, pääministeri on sanonut siihen "ei". Me haluamme selvyyden myös siihen, miten ja missä vaiheessa nuo puuttuvat rahat, 50—150 miljoonaa euroa, saadaan eduskuntakäsittelyyn. Budjettiriihessä ensi keväänä se on liian myöhäistä meidän mielestämme. Yksinkertainen kysymys teille, valtiovarainministeri Urpilainen: miten tulevat liikennehankkeet tämän vaalikauden osalta mahtuvat seuraavien vuosien kehysbudjettiin, vai aiotaanko liikennehankkeita karsia?

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Arvoisa puhemies! Minulle jäi hieman epäselväksi se, onko keskusta siis sitä mieltä, että meidän pitäisi nyt ottaa lisää velkaa, jotta me voisimme ikään kuin tuon rahoitusvajeen paikata. (Välihuutoja keskustan ryhmästä) Minä uskon valtiovarainministerinä siihen, että meidän pitää myöskin taloudessa tehdä politiikkaa ajassa ja tässä erittäin vaikeassa ja haastavassa kansainvälisen talouden tilanteessa hyvin huolellisesti arvioida se, mihin meidän taloudelliset resurssimme riittävät. Sen takia, kun me valmistaudumme hallituksen puoliväliriiheen, joka käydään helmikuun lopussa, kehysriiheen, joka käydään maaliskuun lopussa, se on se paikka, jossa me myöskin arvioimme tulevien vuosien kehyksiä ja sitä mahdollisuutta osoittaa liikennehankkeisiin lisää rahaa tai sitten vaihtoehtoisesti jaksottaa aikataulullisesti näitä hankkeita uusiksi.

Uskon, että jokainen meistä haluaa nuo hankkeet toteuttaa, se on eduskunnan yhteinen tahtotila. Mutta kysymys on siitä, mikä on meidän taloudellinen liikkumatilamme tässä erittäin vaikeassa kansainvälisessä taloustilanteessa.

Ari Torniainen  /kesk:

Arvoisa puhemies! Kuten on edellä jo kerrottu, niin eduskunnalle on tullut esille, että liikenneväylähankkeista puuttuu 50—150 miljoonaa euroa neljän vuoden aikana, siis haitari on tässäkin suhteessa kovin lavea. Arvoisa liikenneministeri, onko teillä tarkempaa tietoa, mistä kohteesta nämä rahat puuttuvat yksilöitynä?

Liikenneministeri Merja Kyllönen

Arvoisa herra puhemies! Rahat puuttuvat koko siitä kehyksestä. Sitä ei pysty lähtemään sanomaan, mistä yksittäisestä hankkeesta, vaan koko siitä hankelistasta, sen toteuttamisesta ja järkevästä eteenpäin hoitamisesta.

Ari Jalonen /ps:

Arvoisa puhemies! Tosiaan, noista hankkeista puuttuu paljon rahaa. Perusväylänpidosta puuttuu rahaa arviolta noin 100 miljoonaa, että tiet pysyisivät nykykunnossaan. Kaiken lisäksi tulossa on myös TEN-T-verkko, joka ohjaa rahankäyttöä huomattavasti, ja se heikentää alempiasteisen tieverkon kuntoa. Lisäksi tästä on mainintakin hallitusohjelmassa, joka todennäköisesti siis toteutuu. Aiotteko te nyt todellakin hankkia nämä puuttuvat hankerahat, etteivät nämä ongelmat kasaannu ja tule niin isoksi ongelmaksi, ettei niitä pystytä ratkomaan? Muun muassa vt 8 on ympäristöluvan kohdalta niin kiireellisessä aikataulussa, että todennäköisesti tuo maaliskuun kehysriihi ei riitä. Aiotteko kiirehtiä hankkeita?

Liikenneministeri Merja Kyllönen

Arvoisa herra puhemies! Kuten valtiovarainministeri Urpilainen jo vastasi, hallitus yhteisesti päättää maaliskuun kehysriihessä siitä, mitä me yhteisesti päätettynä asian suhteen teemme. Liikenneministerinä tietysti teen kaikkeni, että pystyn pitämään kiinni siitä hankelistasta, mutta kuten täällä jo useamman kerran sanottiin, me yhteisesti päätämme siitä tulevassa kehysriihessä.

Sauli Ahvenjärvi /kd:

Arvoisa puhemies! Tiehankkeiden rahoitus on ollut kuuma puheenaihe tässä viime päivinä, ja liikenneministeri on todella ollut kovassa helteessä. Jo ennen tätä keskustelua on kansalaisten ja elinkeinoelämän suunnalta ilmaistu vakava huoli siitä, että julkisen talouden tasapainotustarpeiden takia elinkeinoelämän kannalta kriittisiä tiehankkeita saattaa jäädä vaille riittävää rahoitusta. Kireässäkin taloustilanteessa on pidettävä huoli siitä, että kehityksen kannalta kaikkein vaikuttavimmat hankkeet toteutuvat. Viittaan tässä vaikkapa tuohon äsken mainittuun vt 8:aan. Kysyisin ministeriltä: eikö nyt olisi jo aika laajentaa elinkaari- tai jälkirahoitustyyppisten välineiden käyttöä kansallisesti tärkeiden liikenneinfrahankkeiden rahoituksessa?

Liikenneministeri Merja Kyllönen

Arvoisa herra puhemies! Elinkaarimallina tai PPP-hankemallina tunnettu malli on toki meillä ollut kolmessa hankkeessa käytössä, ja tällä hetkellä rakennamme vielä Kotka—Koskenkylä-väliä tuolla E18:lla tällä kyseisellä yhteisrahoitusmallilla. Se on tietyllä tapaa mahdollinen ja hyvä vaihtoehto. Siinä saadaan hankekokonaisuus nopeammalla aikataululla valmiiksi, todennetusti myös paremmalla laadulla valmiiksi. Mutta siinä on myös se iso heikko kysymys, että se tulee rahoituksellisesti pidemmällä aikavälillä kalliiksi ja kalliimmaksi, elikkä se itse asiassa on valtiolle osamaksukauppa, jossa on tietyt hintalaput joka tapauksessa olemassa. Se tietysti mahdollistaa sen, että siihen liikennehankekehykseen voi sopia sitten enemmän hankkeita. Mutta jossakin vaiheessa velat tulevat aina maksettaviksi, ja valitettavia esimerkkejä on esimerkiksi Kreikasta ja Portugalista viimeisten vuosien aikana, kun taloudellinen tilanne on hankala, että tämä Public Private Partnership elikkä PPP ei ole oikein toiminut, (Puhemies koputtaa) ja tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessa ei näytä hirvittävän järkevältä sitä Suomessakaan käyttää.

Kalle Jokinen  /kok:

Arvoisa herra puhemies! On erittäin valitettavaa, että liikennehankkeiden aloitusrahoissa on tuollainen vaje, niin kuin on kerrottu, 50—150 miljoonan euron vaje. Ministeri on pitänyt valiokuntaa kyllä hyvin ajan tasalla tästä asiasta. Nyt pitää kuitenkin ajatella niin, että eduskunta on vahvistanut tuon liikennepoliittisen selonteon, jonka yksi ydinajatus oli, että liikennesuunnittelu ja liikennehankkeet tukevat kasvua ja elinkeinoelämän tarpeita. Sehän on juuri tämän ajan kysymys, kun me olemme taantuman kynnyksellä ja mietimme, miten saamme aikaan kasvua. Nyt nämä kaksi kysymystä pitäisi yhdistää ja sitoutua näihin liikennehankkeisiin. Kysynkin sitä, milloin tuo hankerahoituksen vaje selviää — milloin selviää, onko se 50 vai 150 miljoonaa euroa — ja toivon, että hallitus mahdollisimman pian kertoo sen, että tästä hankelistasta, jonka eduskunta on päättänyt tuossa selonteossa ja antanut sille suostumuksensa, pidetään kiinni ja se tavalla tai toisella toteutetaan. (Puhemies koputtaa) Vastaus mieluimmin ennen maaliskuun kehysriihtä.

Liikenneministeri Merja Kyllönen

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Jokinen, kysymys tästä 50—150 miljoonan haarukasta lähtee siitä, että sillä 50 miljoonalla eurolla lisää kehysrahaa me selviämme juuri ja juuri nenä pinnan yläpuolella elikkä pystymme käynnistämään tällä hallituskaudella niitä hankkeita, mutta jotta hankkeiden toteuttamistapa ja niitten aloitusrahat olisivat järkevällä tasolla, ne pystyttäisiin käynnistämään niin, että ne hankkeet myös etenevät järkevästi ja taloudellisesti, se yläraja on sitten se 150 miljoonaa. Elikkä se kokonaisuus lähtee 50—150 miljoonasta. Mikä raha tahansa sillä välillä auttaa näiden hankkeiden järkevässä toteutuksessa, käynnistämisessä ja eteenpäinviennissä.

Kimmo Tiilikainen /kesk:

Arvoisa puhemies! Valtiovarainministerin vastauksesta saattoi saada kuvan, että meillä ei ole varaa investoida tulevaisuuteen. Minusta meillä ei ole varaa olla investoimatta tulevaisuuteen.

Puhemies! Liikenneviraston tehtävänä on suunnitella hankkeet ja laskea niille hinta. Liikenneministeriön ja valtiovarainministeriön tehtävänä on esittää valtion budjetti ja laatia kehyspäätös niin, että sopiva määrä hankkeita pystytään käytettävissä olevilla rahoilla toteuttamaan. Jos te — kuten, ministeri Urpilainen, teitte — sanoitte, että kyse on viraston virheestä, tarkoittaa se siis sitä, että on hankkeita, joitten suunnittelu on pielessä. Vai onko sittenkin kyse ministeriön virheestä, että ette ole osanneet laskea oikein, kuinka paljon valmiiksi suunniteltuja hankkeita pystytte rahoillanne toteuttamaan? (Puhemies koputtaa) Kumman virheestä on kyse: ministeriön vai viraston? Niillä on eri tehtävät.

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen

Arvoisa puhemies! Taisitte todeta ensimmäisessä puheenvuorossa, edustaja Tiilikainen, että keskusta ei etsi syyllisiä eikä marttyyreitä. (Naurua) Minusta tuo äskeinen kysymyksenne taisi olla hieman toisentyyppinen. Minä kuvasin budjettiprosessia, joka valtiovarainministeriön johdolla käydään, ja se on se, että meille sektoriministeriöt ja niiden alaiset asiantuntijavirastot tuottavat aineiston ja sen aineiston pohjalta me teemme valmistelua ja myöskin päätöksiä, eikä meillä ole mahdollisuutta lähteä sitä informaatiota, joka meille annetaan, kyseenalaistamaan, ja tämä on ihan normaali käytäntö.

Mitä tulee investointeihin, niin me olemme, tämä hallitus, investoimassa vahvasti tulevaisuuteen, ja näin pitääkin tehdä. Mutta pidän tärkeänä myöskin sitä, että pidetään kiinni siitä, että ikään kuin kesken kehyskauden ei voida lähteä lisäämään rahoja, ennen kaikkea tällaisessa hyvin vaikeassa taloustilanteessa. Meistä ei kukaan tiedä, miltä kansainvälinen taloustilanne keväällä näyttää, joudummeko me tekemään lisää ikäviä päätöksiä julkisen talouden turvaamiseksi, ja sen takia meidän täytyy osana (Puhemies koputtaa) tätä kehysvalmistelua myöskin katsoa nämä liikennehankkeet ja arvioida, pystymmekö tuon tarvittavan rahoituksen löytämään.

Puhemies Eero Heinäluoma:

Tämä kysymys on tällä erää loppuun käsitelty.