Kauko Tuupainen /ps:
Arvoisa puhemies! On erinomainen asia, että hallitus
on ryhtynyt toimiin tilintarkastussäännösten
ja tilintarkastuslain muuttamiseksi. Voimassa olevan kuntalain 72 §:ssä todetaan
muun muassa: "Valtuusto valitsee toimikauttaan vastaavien vuosien
hallinnon ja talouden tarkastamista varten yhden tai useamman tilintarkastajan,
joka toimii tehtävässään virkavastuulla."
Tästä huolimatta kunnan tilintarkastaja ei ole
luottamushenkilö eikä viranhaltija, vaan eräänlaisessa
toimeksiantosuhteessa kuntaan. 1.7.2007 voimaan tullutta tilintarkastuslakia
ei sovelleta kunnan tilintarkastajaan, koska hänestä säädetään
erikseen kuntalaissa. Myöskään tilintarkastuslain
vastuusäännöksiä ei sovelleta
kunnan tilintarkastajaan. Tämän vuoksi hän
toimii kunnassa, kuten jo totesin, virkavastuulla. Voimassa olevan
tilintarkastuslain 4 §:n 1 momentissa säädetään
yhteisölle ja säätiölle velvollisuus
valita tilintarkastaja, jonka tehtävänä on
toimittaa tilintarkastus.
Arvoisa puhemies! Uudessa laissa säilyy määräys,
että tilintarkastaja voidaan jättää valitsematta
yhteisössä, jossa sekä päättyneellä että sitä välittömästi
edeltäneellä tilikaudella on täyttynyt
enintään yksi seuraavista kolmesta edellytyksestä:
1) taseen loppusumma ylittää 100 000
euroa, 2) liikevaihto tai sitä vastaava tuotto ylittää 200 000
euroa, tai 3) palveluksessa on keskimäärin yli
kolme henkilöä.
Tätä määräystä ei
kaikissa yhteisöissä ole aina tiedostettu, joten
tilintarkastaja on valittu varmuuden vuoksi. Mielestäni
tilintarkastajan valinta ei ole lainkaan tuomittava tapa, päinvastoin. Tilintarkastaja
on kuitenkin aina valittava yhteisöissä, joiden
pääasiallisena toimialana on arvopapereiden omistaminen
ja hallinta.
Nykykäytäntö eli tilintarkastuslaki
estää auktorisoitujen tilintarkastajien eli KHT-,
HTM- ja JHTT-tarkastajien toiminnan tilintarkastajina heidän
täytettyään 70 vuotta. Uusi laki mahdollistaa
sen, että auktorisoitujen tilintarkastajien tarkastustyö voi
jatkua myös 70 ikävuoden jälkeen. Tämä on
erinomainen ratkaisu niiden tilintarkastajien kannalta, jotka haluavat
jatkaa tehtävissään. Päätöksellä on
myös taloudellista merkitystä. Tässä yhteydessä sopii
toivoa, että hallitus kiinnittää jatkossa
huomiota myös voimassa olevan osuuskuntalain säädöksiin
ikärajojen poistamiseksi.
Arvoisa puhemies! Lopuksi pieni toive hallituspuolueiden edustajille,
joita tässä salissa näyttää olevan
kokonaista yksi kappale.
Toinen varapuhemies Anssi Joutsenlahti:
Kaksi! (Pauli Kiuru: Kaksi!)
Kaksi, no niin, hyvä. Minunkin tarkastushommani on
näköjään tässä vähän
heikentynyt vuosien saatossa.
No niin, pieni toive näille hallituspuolueiden edustajille,
voin puhua monikossa: Kuten edellä olen todennut, on
maassamme tällä hetkellä kolmen
tasoisia auktorisoituja tilintarkastajia, KHT-, HTM- ja JHTT-tilintarkastajia,
jotka kaikki työskentelevät lähes samankaltaisissa
tehtävissä. Mielestäni on syytä kehittää heille
kaikille yksi ja sama eli yhteinen perustutkinto. Keskuskauppakamarin
järjestämään KHT-tutkintoon
ja Kauppakamarin järjestämään
HTM-tutkintoon olisi lisättävä kuntalain,
hallintolain ja tasa-arvolain tuntemusta sekä kunta-alan
virka- ja työehtosopimuksiin liittyvää koulutusta.
Kaikille auktorisoiduille tilintarkastajille olisi myös saatava
yksi yhteinen tilintarkastustoimintaa valvova ja tilintarkastuksesta
vastaava viranomainen.
Esko Kiviranta /kesk:
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva hallituksen
esitys tilintarkastajien yläikärajan poistamisesta
on kannatettava. Nykysääntelyn mukaan KHT-tilintarkastajan
ja HTM-tilintarkastajan hyväksyminen lakkaa sen kalenterivuoden
päättyessä, jona tilintarkastajana oleva
luonnollinen henkilö täyttää 70
vuotta. Samanlainen sääntely koskee myös
JHTT-tilintarkastajia eli julkishallinnon ja -talouden
tilintarkastajia.
Ammattitaitoisten tilintarkastajien riittävyys on avainkysymys,
sillä lähivuosina etenkin HTM-tilintarkastajia
tulee jäämään eläkkeelle huomattava
määrä. HTM-tilintarkastajat ovat erikoistuneet
pienten ja keskisuurten yritysten tilintarkastukseen. Uusien tilintarkastajien
rekrytoiminen ei ole aivan yksinkertaista, sillä tilintarkastajien
tutkintoa ja hyväksymistä koskevat tiukat säännökset
vaikuttavat tilintarkastusammattilaisten määrään
ja työmarkkinoilla tarjolla olevaan ammattiosaamiseen.
Tilintarkastajien toiminnan laatua valvotaan säännöllisin
väliajoin. KHT-tilintarkastajia valvoo Keskuskauppakamarin
tilintarkastuslautakunta, ja HTM-tilintarkastajia valvovat vastaavasti
kauppakamarien tilintarkastusvaliokunnat omalla toimialueellaan.
Koska auktorisoituja tilintarkastajia valvotaan tarkasti, tarvetta
ikärajalle ei tämänkään
vuoksi ole.
Tilintarkastajien hyväksymisen automaattista lakkaamista
70 vuoden iässä voidaan pitää varsin
vanhaantuneena käytäntönä. Esimerkiksi
asianajajilla ei koskaan ole ollut yläikärajaa.
Tämä on myös ihmisoikeuskysymys. Ikä sinänsä ei
ole peruste tällaiseen asiaan. Se on sitten eri kysymys,
jos on jotain muita rajoitteita, jotka aiheuttavat sen, ettei enää pysty
toimimaan ammatissa. Olen ymmärtänyt, että edustaja
Tuupainen on ammatiltaan tilintarkastaja, ja ikäpuhemiesyh- teyksistä olen
ymmärtänyt, että hän saattaa
olla 70 vuotta täyttänyt. En tiedä sitä.
(Naurua) Minusta edustaja Tuupainen on elävä esimerkki
siitä, että ikä sinänsä ei
voi olla esteenä tilintarkastajan ammatissa toimimiselle.
Keskustelu päättyi.